Työpäivä tammikuussa 3009 Elina ja Marcus Hannulalla on paljon poissaoloja koska Elinalla on ongelmia verenpaineen kanssa ja Marcuksella on

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työpäivä tammikuussa 3009 Elina ja Marcus Hannulalla on paljon poissaoloja koska Elinalla on ongelmia verenpaineen kanssa ja Marcuksella on"

Transkriptio

1 Työpäivä tammikuussa 3009 Elina ja Marcus Hannulalla on paljon poissaoloja koska Elinalla on ongelmia verenpaineen kanssa ja Marcuksella on liikalihavuusongelmia, joka johtuu täysautomaattisessa pyörätuolissa istumisesta. Kyllä hän kykenee ottamaan muutamia askeleita, mutta vaikean lihasrappiosairaus MS:n takia hän joutuu istumaan pyörätuolissa. Onneksi hänellä on avulias Elina tytär ja yhteinen työpaikka, apuvälinefirma Daily Activity ryhmä Forssa helpo nelikerroksisessa Voimalatalossa eteläisessä Forssassa. Hoivahallinto ei oikein pidä siitä, että Hannuloilla on paljon poissaoloja, vaikka ryhmä onkin suojatyöpaikka. Forssa helpoon olisi paljon tulijoita, joka johtuu sen liberaalisesta ilmapiiristä. Hannulat eivät haluaisi lopettaa Forssa helpossa koska siellä on Elinan entisiä koulututtuja kuten esimerkiksi Abraham, Kai sekä Diandra. Marcuksella on mielenkiintoisia työtehtäviä. Hänen pitää puhtaaksikirjoittaa hinnastoja, jotka sitten myöhemmin Johanna ja Antti-Kaarlo ohjelmoivat opasrobotteihin. Marcukselle sopisi hyvin Sunerin konttoritehtävät aurinkopaneeliyksikössä talon ylimmäisessä neljännessä kerroksessa, mutta häntä ei oikein aurinkopaneelit kiinnosta. Valitettavasti Marcuksen ja Elinan on aivan pakko ottaa vapaata töistä, jotta Elinan verenpaine tasaantuisi. Syksystä lähtien Forssa helpossa on ollut melkoinen rumba kun kaksi duunaria ovat kähisseet. Nämä kaksi ovat tietenkin Abraham ja Johanna. Syy on yksinomaan Abrahamin koska tämä tapaa kiukutella Johannalle kaikesta. Nyt tammikuussa tilanne karkasi käsistä kun Johanna päätti ottaa käyttöön biokaasurahan. Jokaisesta Abrahamin kyyditsemisestä tämän tulee antaa noin 10 euroa koska biokaasunhinta on noussut melkoisesti. Johanna järkiintyi eräänä tammikuisena sunnuntai iltapäivällä kun Abraham soitti hänelle ja pyysi särkytabletin Jokioisiin. Silloin Johanna oli vanhempiensa luona Siivekkääntie kuudessa. Johanna sai käsityksen, että hänen pitää samalla hakea työkaveri ja sen vuoksi äiti antoi hänelle särkytabletin mukaan. Jos Anna olisi tiennyt asian oikean laidan, että vain tabletti pitää sen työkaverin tyttöystävän kämpille, niin silloin olisi aivan varmasti pistänyt stopin tälle järjettömälle hyväksikäytölle. Illalla kun Johanna kertoi vanhemmilleen, että vain tabletti pitikin viedä Jokioisiin, niin silloin Annalla ja Axelilla alkoi kiehua; nyt se samperin mulkero saa luvan alkaa maksaa biokaasusta. Johanna lupasi ottaa biokaasumaksu käyttöön ja niin hän tekikin. Ensin hän ehdotti 20 euroa mutta Abraham tinkasi kymppiin ja tuli erittäin pahalle tuulelle ja alkoi karttaa Johannan seuraa ja ihan vittuillakseen alkoi kaveerata Diandran ja Elinan kanssa. Abraham maksoi vastahakoisesti kymmenen euroa Johannalle ja sanoi, että se oli viimeinen kerta kun hän kulkee Johannan kyydissä. Biokaasurahasta Johanna sai paljon kiitosta kaikilta muilta paitsi herra Medvedeviltä. Ihan selvästi Abraham mieltään osoittaa Johannalle eikä ota kuuleviin korviinsa kun ohjaajat yrittävät selittää, että biokaasurahan antaminen on ihan järkeenkäyvä asia kun haluaa kyytiä. Abrahamin mielestä kavereiden ei tarvitse maksaa kyydistä. Abrahamilla ei ole mitään syytä vihoitella Johannalle koska koko syksyn hän on ilmaiseksi kyydinnyt, tarjonnut hampurilaisia ja keväällä antanut Abrahamille 500 euroa synttärirahaa sekä poskipusun. Abraham on vain pilalle hemmoteltu pojanviikari koska hänen pikkuveljellä on Downin syndrooma eli lainausmerkkien välissä perheen ainoa tervelapsi. Terve hän ei todellakaan ole vaan narsistinen temperamenttinen mulkero eli emätursake Johannan oman

2 mulkero luokituksen mukaan. Nyt Abraham fanitus on vaihtunut vahvaan vitutukseen. Johanna haluaisi tasa-arvonnimessä antaa Abrahamille kunnolla turpiin. Hänellä on kuitenkin yhä jäljellä hitunen ihastusta herra Medvedeviin niin, että se riittää mustasukkaisuuskohtauksen laukaisemiseen heti kun Abraham pelleilee Diandran ja Elinan kanssa. Sen Abraham on huomannut ja ihan vittuillakseen antaa Diandran hieroa hartioilta ja sitten kehuu kovaäänisesti, että kylläpä tuntuu hyvältä. Diandra olettaa Abrahamin olevan ihastunut häneen eli Abraham leikkii kahden tytön tunteilla. Alkusyksyllä Forssa helpossa aloitti ruskea siilitukkainen Kari-Mooses Erkkilä, jolla on diagnoosi Cerebral Visual eli kuurosokeus. Ei sokea eikä kuurokaan vaan heikko näkö sekä heikentynyt kuuro. Lisäksi hänellä on käsittämätön tinnitusharhaääni toisessa korvassa, jota hän yrittää peittää kuulolaitteen vastaäänellä. Kari-Mooses tarvitsee rauhallisuutta ja sen vuoksi hänelle järjestettiin työtilat Lassen muinaisesta huoneesta kun siellä kukaan ei istu perjantaileffaa lukuun ottamatta, mutta perjantaisin Kari-Mooses on vapaalla. Kari-Mooseksella on joka päivä mukana opasrobotti, joka suojelee häneltä kaikelta mitä hän voisi ajatella pelätä. Kun Kari-Mooses stressaantuu tai aivot väsyvät, niin silloin jalat alkavat vispata. Tämän vuoksi Johanna ottaa rauhallisesti tämän lutusen nuoren miehen kanssa, samanikäinen kuin Abraham eli 26 vuotta. Johanna pelkää jos Kari-Mooses kyllästyisi häneen ja sitten jäisi ilman munaa, kuten hän tapaa itse mielessään ajatella samalla kun juo aamukahvia Forssa helpon keittiössä. Tammikuussa tapahtui ikävä takaisku kun Johanna sattui vahingossa viemään Kari-Mooseksen istumapaikan työpaikan keittiössä viimeisellä kahvitauolla. Se ei ollut Johannan syytä. Hän ei voinut tietää, että pöydän ääressä ainoa tyhjillään oleva tuoli oli varattu herra Erkkilälle. Kukaan ei sanonut hänelle mitään, ei edes Antti-Kaarlo. Ennen kahvitaukoa Johanna oli Abrahamin ja Elinan kanssa robottihuoneessa rupattelemassa. Johanna meni keittiöön heidän perässä. Johanna oletti pöydän päädyssä tyhjillään olevan paikan olleen vapaa. Abrahamkaan ei sanonut mitään, ei ainakaan vielä vaan illalla hän lähetti tulikivenkatkuisen tekstiviestin; Jopas oli vittumainen temppu kun veit Kari-Mooseksen istumapaikan... Johanna ei käsittänyt yhtikäs mitään. Abraham selvensi tekstiviestissään, että Kari-Mooses oli hakemassa teevettä kun menetti paikkansa. Johanna yritti selittää, ettei voinut tietää kun kukaan ei sanonut, että paikka oli varattu, johon Abraham tuhahti, että siinä tapauksessa hänen olisi pitänyt kysyä lupa istuutua. Sinä päivänä Forssa helpon keittiössä oli paljon väkeä, sillä Perusta yhdistyksen vetäjä oli tullut käymään. Kun Kari-Mooses ilmestyi keittiön oviaukolle ja huomasi istumapaikkansa menneen ja sanoi itsekseen, että hän istuu mun paikalla, niin hän järkevänä miehenä meni työhuoneeseen juomaan teensä eikä mitenkään kommentoinut tapausta. Tämän vuoksi Johanna ei voinut tietää, että oli vahingossa istunut uusimman idolinsa paikalle. Johanna ei kuullut Kari-Mooseksen itsepuhelua mutta sen teki Abraham. Vasta illalla kotoa hän lähetti Johannalle happamantekstiviestin. Tämä tapahtui ennen sunnuntaista tabletin ajamista Jokioisiin, mutta silti Johanna rupesi tablettilähetiksi. Abrahamin tekstiviestiin Johanna vastasi, että hän aikoo pyytää anteeksi Kari-Moosekselta ja niin

3 myös teki. Johanna löysi Kari-Mooseksen puhelinnumeron netin hakupalvelusta. Hän soitti ensimmäisen kerran herra Erkkilälle. Johanna oletti, että Kari-Mooses olisi pahastunut paikkavarkaudesta, vaikkei niin asia ole. Abraham vain ylireagoi, vaikkei asia kuulu hänelle pätkääkään. Kari-Mooses tuli hieman hämilleen kun ykskaks Johanna soitti ja änkytti, että on pahoillaan kun sattui viemään paikan viimeisellä kahvitauolla. Kari-Mooses vastasi, ettei se mitään haittaa ja hän joi teensä työhuoneessa. Kari-Mooses ymmärsi Johannan ahdingon. Hän oli vähällä saada psykoosin kun tuli tällainen ylireagoitu yllätyssoitto. Tällaisia tapahtumia hän ei siedä. Jälkikäteen Johannaa on hävettänyt kun meni lankaan ja panikoitui. Johanna oletti Abrahamin ja Kari-Mooseksen olleen yhteyksissä toisiinsa ja keskustelleen asiasta. Jos Kari-Mooses olisi saanut pahan psykoosin niin silloin se olisi ollut Abrahamin syytä. Varmasti Abraham olisi syyttänyt siitäkin Johannaa. Nyt jälkikäteen Johanna on pohtinut itse mielessään, että nyt taitaa olla nussimiset nussittu Kari- Mooseksen osalta ja syypää on ilman muuta Abraham Medvedev. Ehkä Abraham tietoisesti yritti mustamaalata Johannaa Kari-Mooseksen silmissä, ettei heistä tulisi paria. Abrahamia on alkanut huolestuttaa se kun Johanna on rakastunut Kari-Moosekseen. Jos heistä tulisi pari, niin silloin hän itse ei enää saisi siivousapua. Varsinkin tammikuisen tablettisunnuntain jälkeen Abraham alkoi provosoida Johannaa kun tämä alkoi periä biokaasurahaa. Abraham on löytänyt hyvän aseen Johannaa vastaan; pellemäinen Diandra Niilola joka mielellään häntä hyväilee ja hieroo hartioita. Diandra mielellään hieroa kyhnyttää jätkiä flirttimielessä. Ohjaajat olettaa, että hieromiset ovat vain kaveripohjalta. Niin se onkin Abrahamin mielestä, mutta Diandra on ihastunut Abrahamiin vaikka jätkä on kihloissa. Diandra haluaa poikaystävän nyt heti paikalla eikä osaa ottaa rauhallisesti. Tämän vuoksi hän ei koskaan ole ollut pitemmissä parisuhteissa. Kouluaikaan hän oli pikasuhteessa Korjaajaryhmän Jani-Petteri Jungnerin kanssa, muttei siitä mitään tullut tytön rauhattomuuden takia. Hänellä on tapana halata jokaista henkilöä eli raiskausvaara. Rauhattomuus on osa Diandran toimintarajoitetta eikä sille mahda mitään. Tuskin häntä kukaan raiskaisi, siitä hän saa kiittää karmeaa ulkonäköään; syvältä katsova katse ja kiharainen afrokampaus, joka muistuttaa kuin hänen päähänsä olisi istutettu tarranauhoja. Kesäaikaan Diandra tapaa ajaa tukkansa. Diandra on todella melkoinen pelle joka alkaa pelleillä jokaisen kanssa, jolta puuttuu itsehillintä. Silloin tällöin ruokatunnilla Café Sunerissa Diandra tapaa pelleillä Jani-Petterin kanssa koska tämän on vaikea asettaa rajoja. Heti kun Jani-Petteriä alkaa nikottaa, niin silloin Diandra oikein vauhkoontuu ja rupeaa säikyttelemään jotta hikka loppuisi. Tällä hetkellä Jani-Petterin tyttöystävä on seksihullu Tove Kangasoxa ja ajattelee koko ajan pippeleitä kun näkee poikia. Jani-Petteri suunnittelee lopettaa suhteen tämän seksihullun kanssa koska Tove on myös väkivaltainen. Hän on uhannut sivaltaa laserleikkurilla pippelin irti jos Jani-Petteri jättäisi hänet. Jani-Petteri ja Diandra ovat vanhoja koulututtuja ja heillä on lyhyt aikainen seurustelusuhde takana, muttei siitä mitään tullut. Nytkään Jani-Petteri ei halua ottaa neiti Niilolaa takaisin, mutta

4 mielellään kujeilee tämän kanssa ruokatunneilla niin, että kahvilan ohjaaja Marcus saa usein toppuutella ja huomauttaa, että he ovat sentään kahvilassa. Diandran kaikki koulututut tapaavat kujeilla hänen kanssa koska heille on tullut tavaksi pelleilyt. Vähän samankaltainen tapa kuin Johannan ja Leena Lehdon välillä. Yhä muutaman kerran kuussa Johanna käy citytalolla tervehtimässä Leenaa ja ravintolaryhmäläisiä. Kahvilan ohjaaja Marcus Anttila on laittanut duunareille selkeät mutta tiukat säännöt; ei halauksia eikä kovaäänisiä räkätyksiä. Tämä toimii huonosti. Heti kun Marcus menee Korjaajaryhmän puolelle, niin silloin pelleily on täydessä vauhdissa. Uuno Kiukku on rauhallisin duunareista, joka tapaa syödä lounaaksi viiliä mangohedelmän kera. Jertti Jussila on muuten rauhallinen mutta hänkin voi vauhkoontua kun seurassa on Diandran ja Jani-Petterin kaltaisia hupakoita. Jertti ei oikein tule toimeen ohjaajansa kanssa. Winston Delors on muuten rauhallinen mutta hän stressaa liikaa ja helposti alkaa säkättämään jostain aiheesta kuten ydinvoimasta tai Länsi-Intiasta. Parhaillaan hänen vanhemmat säästävät Länsi-Intian matkaan ja siitä hän jaksaa jauhaa. Winston tapaa rallatella ikivanhoja Reggaekappaleita ja fanittaa muinaisia laulajia kuten Bob Marleyta. Johanna ei tapaa lounastaa Café Sunerissa vaikka siellä on superseksikäs Jertti Jussila. Hän on myös tietoinen, että Korjaajaryhmän Jani-Petteri tapaa lounastaa kahvilassa. Kyllä Johanna tuntee sisimmässään munasolujen aktivoitumisen kun kuulee herra Jungnerin etunimen. Hänellähän on kova Jani-Petteri fetissi. Syksyllä lukulaitelehtiryhmän kokouksessa Johanna sai käsiinsä materiaalia Jani-Petteri Jungnerilta, jossa tämä toivoi lukulaitelehteen jutun hänen kalastusmatkasta. Silloin tällöin hän tapaa isän kanssa käydä kalastamassa Suomenlahden suulla. Heillä on pienoinen kalastusvene, jolla he ajavat Utön edustalle kalastamaan. Heti kun Johanna oli lukenut Jani-Petterin kalastustarinan, niin silloin hän kiihottui vain sen vuoksi, että jätkän etunimi sattuu olemaan Jani-Petteri. Johannalla on tapana lounastaa kotona, ettei tarvitsisi syödä tursakkeiden läsnä ollessa. Jani- Petteri Jungnerille Johanna ei vielä ole antanut diagnoosia kun ei ole vielä tutustunut. Johannan on vaikea tutustua tuntemattomien kanssa. Tuskin herra Jungner saisi emätursakkeen diagnoosia ja siitä hän saa kiittää etunimeään. Jetti Jussilalla on yhä kevyt suhde gotlantilaispimun kanssa mutta hän suunnittelee lopettavansa suhteen koska tyttö on pikkurikollinen. Pimun Jertti tapasi kaverinsa Calle Anttilan kanssa muutama vuosi sitten. Callen pimu on muuan Anni Skruven Bäckman. Jostain syystä Annia kutsutaan ruuviksi. Anni on kehottanut ottaa yhteyttä koodisanalla ruuvi heti kun Callella on ongelmia. Helmikuisena tiistai iltapäivällä Forssa helpon robottihuoneessa on lukulaitelehti Silmän

5 lehtikokous. Johanna tietää tarkalleen mitä lukulaitelehti sisältäisi; kertomuksia mutta Simo Erkkilän mielestä lukulaitejulkaisussa tulee olla myös yleissivistävää materiaalia. Lukulaitelehti on perustettu keväällä 3007 Antti-Kaarlon ehdotuksesta kun tämä oli huomannut Johannan journalistiset kyvyt. Kesällä 3008 kun Simo oli vasta aloittanut Forssa helpossa, niin silloin hän halusi perustaa virallisen lehtiryhmän ja päättää lukulaitejulkaisun sisällöstä. Johanna on päätoimittaja mutta käytännössä se on Simo Erkkilä. Lehtiryhmään kuuluu Johannan ja Simon lisäksi Diandra, Elina, Abraham ja Lasse. Helmikuisena tiistaina vuonna 3009 Johannan suureksi iloksi Diandra on sairaslomalla eli nyt Abraham ei voi vittuillakseen kujeilla tämän kanssa eli on parempi ilmapiiri. Johanna tietää, ettei saisi iloita toisen sairaana olosta. Johanna ei iloitsekaan itse sairaudesta vaan Diandran poissaolosta. Johanna alkaa yhä enemmän ja enemmän vihaamaan Diandra Niilolaa niin, että tekee ihan kipeää. Tämä vain Abrahamin syytä. Abraham on oppinut, että Johanna tulee mustasukkaiseksi kun Diandra hyväilee häntä ja nyt biokaasurahan takia hän on alkanut hyväksikäyttää Johannan mustasukkaisuutta. Nyt Abraham oli Elinan seurassa. Hän on rauhallisempi kuin Diandra niin, että Johanna voi aavistuksen verran paremmin mutta kuitenkin mustasukkaisuustunteet jylläsivät pinnalla. Abrahamin vittuilu on ihan lapsellista; vain sen vuoksi kun Johanna alkoi vaatia kyydeistä biokaasukorvausta. Ohjaajat kehuivat Johannan päätöstä, että on ihan oikein periä pieni maksu kun joutuu niin paljon kyyditsemään. Hämeen julkinen bussiyhtiö Tavastia Traffic ei varmasti suostuisi kuljettamaan ilmaiseksi. Pummit saisivat käteen kalliin laskun. Nyt lehtiryhmän kokouksessa Kai Molotov oli Diandran sijaisena koska hänkin on alkanut kiinnostua lukulaitelehteen kirjoittamisesta. Simo määräsi, että Kain ja Johannan pitää koota tietoja käärmeistä, joka on Diandran idea mutta. Nyt kun neiti Niilola ei ole läsnä, niinpä Simo sai idean, että Johanna ja Kai voisivat etsiä netistä käärmetietoa ja samalla heistä voisi tulla lähempiä kavereita. Ihan hieno idea mutta läheisiä kavereita heistä ei tule koska Johannalla ja Kailla on täysin erilainen henkilökemia. Kai on liian äkkipikainen ja pikkumainen, semmoinen pilkunnussija eli Kivisten sisäpiirislangilla ihilisti. Lisäksi Kailla on kiivas temperamentti, joka voi johtua kun hän joutuu istumaan pyörätuolissa. Facebookissa hänen nimimerkkinä onkin; Pyörätuoli Kai. Kailla on viharakkaussuhde Diandraan juuri tytön rauhattomuuden takia mutta tykkää hänestä koska Diandrahan on pellemäinen, jonka kohellukset aina pistää hymyilyttämään. He ovat ehtineet käydä molemmissa; Vetehisenlukiossa sekä uudessa Virtauslukiossa. Vetehisenlukiossa Kai kävi spesiaalikouluosasto Professional Training liikuntarajoitteensa takia. Diandra on käynyt Konsumtiolinjan eli sama kuin Johanna mutta monta vuotta Johannan jälkeen 2990-luvun lopulla. Johanna ei olisi halunnut etsiä käärmetietoa, mutta oli pakko kun tämä ihilistinen Simo niin vaati. Käärmejuttu on oikeastaan Diandran idea, muttei voinut itse etsiä tietoa. Diandra ei kuitenkaan ole petipotilas vaan kotona varmuuden vuoksi koska tällä on alentunut immuniteetti. Isä Antti

6 pelkää jos tytär saisi armottoman vatsataudin muilta Daily Activity duunareilta. Vaikka hänellä on heikentynyt immuniteetti, niin silti hän unelmoi pusuista. Facebookissa Diandra tapaa oikein kerjätä pusuja, että kuka uskaltaa ja haluaa häntä pussata. Vaikka isä Antti on tyttären Facebook kaverina, niin tämä ei mitenkään näy reagoivan tyttären pusukerjuuseen. Ehkä tämä johtuu siitä kun Diandran äidillä on paha dementia ja asuu Pinehillin dementiaosastolla. Johanna haluaisi lukulaitejulkaisun sisältävän runsaasti hassuja tarinoita. Kyllä Simonkin mielestä Johannan kertomukset ovat erittäin hauskoja, mutta nehän ovat liian fiktiivisiä. Simo on huomannut, että Johannan pitempi Sydän toivoa täynnä kertomus olisi paljon parempi kuin ne lyhyet täysfiktiiviset joita Johanna on tähän asti julkaissut lukulaitelehti Silmässä. Simo ei oikein uskalla julkaista Sydän toivoa täynnä kertomusta lukulaitelehdessä, koska siinähän on Abrahamia kuvaava hahmo. Simo ei tietenkään voi tietää jos Abraham tunnistaisi itsensä. Simo, Abraham, Elina ja Lasse kokosivat tietoa leijulaudoista, jotka ovat viime aikoina todenteolla yleistyneet. Ensimmäiset leijulaudat olivat todella kehnoja koska ne sammuivat heti kun niiden ala puolella oli vesilammikko. Nykyisissä on voimakkaampi magneettikenttä, joka toimii vesikerroksen läpi, muttei kuitenkaan ihan järvien ja merien yli voi lentää leijulaudalla. Simo oli koko ajan Abrahamin työryhmän kanssa, ettei tämä villiintyisi Elinan ja Lassen seurassa. Lasse helposti villiintyy kun seurassa on vallaton Diandra, mutta voi vauhkoontua jos Abraham alkaisi kujeilla Elinan kanssa eli vallattomuus tarttuu. Jo lukematon kerta Simo Erkkilä on pohtinut, että mihin helkkariin on joutunut, mutta kuitenkin viihtyy hyvin Forssa helpossa. Hänellä on hyviä ideoita ryhmän kehittämiseen. Hän tapaa usein keskustella Juha Janatuisen kanssa ideoista joita Juhalla oli tarkoitus toteuttaa Forssa helpossa, muttei pystynyt jatkaa kun huomasi Johannan ihailevat katseet sekä epäilyttävän fiktiivisen hahmon Sydän toivoa täynnä kertomuksessa. Kyllä Juhastakin Johannan kertomus on hauska ja haluaa uskoa, että päähenkilön nimivalinta oli vain sattumaa. Simo Erkkilä toi tullessaan Forssa helpoon uuden muistiosovelluksen nimeltä Magna Cura, johon ohjaajat voivat kirjata joitakin yleisesti hyödyllisiä tapahtumia työpäivän aikana kustakin duunarista niin, jotta sijaisilla olisi helpompi käsitellä kutakin duunaria yksilöllisesti. Simo tulee opettamaan Antti-Kaarlolle ja Kullervo Ollikaiselle Magna Curan toimintaa. Seuraavaksi hän tulee esittelemään ohjelmiston muillekin Daily Activity ryhmille. Magna Cura ei ole Simon keksintö, mutta on löytänyt sen pedagogiteknikoiden ammattiyhdistyksen kokouksista. Simo ja Antti-Kaarlo ovat huomanneet, että Johannan ja Abrahamin riitely vaikuttaa ryhmän yleiseen ilmapiiriin. Esimerkiksi Kai on jatkuvasti huonolla tuulella ja äyskii pikkuasioistakin. Filippa on ainoa joka ottaa rauhallisesti ja jatkaa iloisilla nauruhörähdyksillä, mutta ne tahtovat käydä Kain ja Abrahamin hermoille. Johanna on usein hyperstressaantunut ja valittaa herra Medvedevin käytöksestä sekä Diandran flirttailuista. Henrik Kuusivuori tapaa olla surullinen työpäivän jälkeen kun joutuu päivät pitkät katselemaan happamia naamoja eikä kykene menemään sivuun. Usein Kullervo tapaa työntää Henrikin pyörätuolin keskelle Forssa helpon eteiskäytävää, jotta tämä olisi lähellä jokaista työkaveria.

7 Työpaikalla hän käyttää yleensä tavallista perinteistä pyörätuolia, jotta motorisoidun tuolin akku pääsee latautumaan illaksi. Kotona siitä on enemmän hyötyä. Henrikiä vituttaa kun ne perhanan cajanuslaiset eivät voi parantaa häntä. Kyllä hän ymmärtää, että maailmassa on miljoonia liikuntarajoitteisia eikä kaikkia ehditä parantaa. Eräänä helmikuisena keskiviikkoaamulla kello puoli seitsemän Abraham yllättäen soitti Johannalle ja kevensi sydäntään. Asia koski Elgar-Maximin saarnaa maanantaikokouksessa, joka koski juuri Abrahamia ja hänen puutteellista empatian puutetta. Tätä Abraham on itse mielessään pohtinut maanantai iltapäivän ja koko tiistain. Nyt keskiviikkoaamulla hän päätti keventää Johannalle koska tietää tämän olevan luotettava. Hän ei luota Diandraan koska tämä ei pysty pitää salaisuuksia. Kerrankin kun Abraham oli kertonut neiti Niilolalle salaisuuden Simosta, niin heti seuraavaksi tämä oli mennyt juoruamaan ja sitten Abraham joutui puhutteluun. Maanantaikokouksessa Elgar-Maximin saarna tuli täytenä yllätyksenä Abrahamille vaikka hän oli edellisellä viikolla sattunut huomaamaan Elgar-Maximin naputelleen jotain elektroniseen muistiolaitteeseen. Muistiolaite on eräänlainen aloitelaatikko, johon jokainen duunari voi jättää aloitteita tai valituksia seuraavaan maanantaikokoukseen. Abraham sattui huomaamaan kun Elgar-Maxim vittumainen ilme kasvoillaan naputteli jotain muistioon ja sitten laittoi sen keittiön seinähyllylle. Abraham vihaa tätä vihreää muistiolaitetta. Heti kun Elgar-Maxim oli mennyt pois, niin silloin Abraham kehotti Johannaa katsoa sen sisällön kun itse ei uskaltanut. Abraham pelkää paljon lukenutta pitkäkasvuista besserwisser Elgar-Maximia. Johanna otti muistiolaitteen ja meni sen kanssa robottihuoneeseen katsomaan Abrahamin kanssa, että mitä Elgar-Maxim oli siihen naputellut. Siinä luki empatiasta eli Abraham ei ymmärtänyt mitään. Vasta maanantaikokouksessa hän ymmärsi, sanan tarkoituksen ja Elgar-Maximin viittaavan häneen. Abraham järkyttyi ja meni itkemään Sirkka-Olgan työhuoneeseen, jonka hän on jakanut nyt tammikuun puolivälistä lähtien kun on ollut riidoissa Johannan kanssa. Riidan takia hän ei jaksa istua sitä silmälasipäistä pulleaposkista blondityttöä vastapäätä. Ohjaajille Abraham perusteli, että Johanna tapaa auttaa häntä liikaa vaikka hän itse on jatkuvasti pyytänyt apua. Abraham on myös marmattanut taannoista Johannan pitämästä robottikurssista, ettei hän siitä mitään oppinut kun Johanna oli edennyt liian nopeasti sekä saanut liikaa opastusta. Abraham ei vaan ymmärrä, että hän itse on liian hidasälyinen eikä Johanna ollut yhtään liian nopea. Taitaa herra Medvedev olla kotoutunut hämäläiseen kulttuuriin. Johanna on yrittänyt selittää ohjaajille, ettei Abrahamin väite pidä paikkaansa sillä jätkä itse on pyytänyt paljon opastusta. Abraham vain istui omalla erikoisergonomisella tuolilla ja pyysi näyttää koko ajan kuinka opasrobotteja ohjelmoidaan. Ohjaajat eivät kuunnelleet Johannan versiota koska he alkavat kyllästyä ainaisiin ininöihin. Ihan selvästi Johanna ja Abraham kilpailevat siitä, että kumpi enemmän valittaa toisistaan. Oikeastaan Johannassa ei ole paljon valittamista koska hänhän on ollut liian avulias; kuskannut, tarjonnut, lainannut sekä auttanut siivouksessa. Abrahamissa on niin paljon vikoja, että siihen menisi tuhansittain sivuja. Nyt kun Abraham vihoittelee Johannalle biokaasumaksusta, niin nyt hän pyytää samoja palveluksia Diandralta ja Elinalta. Kun Abrahamille tulee Ugri Colan himo keskellä työpäivää, niin

8 heti Diandra tai Elina käy ostamassa purkin Café Sunerista. Nyt kun Johannan silmät ovat auenneet, niin hän on alkanut miettiä Marcellon ja Jorpin varoituksia Abrahamista. Olisi sittenkin pitänyt ottaa jätkien varoitukset tosissaan ja jo alkukesästä jättää Abraham omaan arvoonsa. Johanna on myös itse mielessään kyseenalaistanut Tim Hänmanin ja Abrahamin riitelyn kansankorkeakoulussa. Taitaa asia olla niin, että pääkiusaaja onkin Abraham Medvedev. Kyllä Johanna tietää, että myös Tim voi olla hyvin työläs eli samanlaisia tursakkeita molemmat. Maanantaikokouksessa heti Elgar-Maximin saarnan jälkeen Kari-Mooses alkoi kritisoida Abrahamia ihan julkisesti, koska tämä on mennyt avautumaan hänelle riidoista Johannan kanssa. Heti tämän jälkeen Abraham meni itkemään Sirkka-Olgan huoneeseen. Sirkka-Olga oli keittiössä puheenjohtajan roolissa kuten tavallisesti. Simo riensi lohduttamaan Abrahamia. Johannalla kävi sääliksi Abraham-rukka ja häntä teki mieli antaa lohduksi kunnon halaus, muttei uskaltanut. Johannasta Kari-Mooses ja Elgar-Maxim olivat ihan oikeassa. Abraham tarvitsee paljon sosiaalista harjoittelua. Maanantaikokouksessa myös Kai Molotov kritisoi Abrahamia ainaisen riitelyn takia. Sitä tämä ei kuullut kun oli ehtinyt poistua keittiöstä. Kaikki työkaverit tietävät, että Johanna on kiltti ja haluaa välttää riitelyä mutta joskus Johanna on hieman työläs koska tällä on pahana tapana jankuttaa ja toistaa jo sanomaansa. Johannalla ei ole huono muisti mutta jostain syystä hänellä on tapana toistaa sanomaansa. Ehkä hänellä on kova tarve sanoa jotain, muttei tiedä mitä sanoisi. Johanna itse otti maanantaikokouksessa rauhallisesti vaikka hänkin tuli hieman surulliseksi koska Elgar-Maxim ja Kari-Mooses mainitsivat hänetkin nimeltä. Hän tietää, ettei ole tehnyt mitään väärää vaan on ollut onnettomasti rakastunut herra Medvedeviin. Nyt Johanna alkaa hävetä rakastumistaan. Johannan mielestä normaalimpi rakastuminen oli Juha Janatuisen tapaus koska mieshän on pedagogiteknikko eikä tursake. Yhä Johannalla on lämpimiä ajatuksia herra Janatuisesta. Ihastus Petri Yrjölään on pakkasessa eli neutraalilla vaihteella. Jos ja kun hän tapaisi herra Yrjölää, niin silloin lemmentunteet roihahtaisivat. Ihastus Kari-Moosekseen alkaa pikku hiljaa laantua koska jätkä ei ole näyttänyt kiinnostusta. Ehkä Johanna joutui huonoon valoon tammikuisen tuolikiistan takia. Sehän on Abrahamin syytä. Nyt keskiviikkoaamulla Abrahamin oli aivan pakko keventää sydäntään Johannalle. Kyytiä hän ei uskaltanut pyytää koska silloinhan joutuisi maksaa biokaasusta. Abraham lisäsi, että hänen on pakko maksaa velan takaisin. Hän ei jaksa olla veloissa ja kysyi velkasumman. Näköjään sitäkään herra Medvedev ei muista, ajatteli Johanna. Johanna vastasi, että velkasumma on noin 400 euroa. Abraham lupasi maksaa kahdessa erässä. Ensimmäiset 200 euroa hän maksaisi tänään ja seuraava osa keväämmällä. Johanna ajatteli, että oikeastaan Abraham on velkaa enemmänkin, mutta 400 euroa on suuripiirteinen summa.

9 Abraham kehotti Johannaa pitää tänään töissä matalaa profiilia, ettei hän polttaisi päreitä. Oikeastaan Abraham ei haluaisi olla riidoissa Johannan kanssa koska hän pitää kovasti Johannasta, siis kaveripohjalta. Salaisuudessa hän on jopa ihastunut, muttei voi sitä paljastaa kihlauden takia. Töissä ei todellakaan ole hyvä riidellä koska silloin Elgar-Maxim puuttuisi asiaan ja alkaisi hirveän moraalisaarnan. Abraham pelkää tätä pitkäkasvuista Elgar-Maxim Soininvaaraa. Lähes joka päivä Elgar-Maxim tapaa pillittää ohjaajien konttorissa. Hänen suosikkiavautumisohjaaja on Antti-Kaarlo koska tämän kanssa voi avautua tunti kausia. Antti-Kaarlon on vaikea keskeyttää liian pitkäksi venynyttä keskustelua. Lähes päivittäin Elgar-Maximilla on yllään mustaraitainen kauluspaita, joka tekee hänestä vieläkin pitemmän. Hänellä on musta lyhyeksi leikattu siilikampaus kuten tätä nykyään isoilla kihoilla. Hän on aktiivisesti mukana paikallisessa citykeskustapuolueessa. Hän on puolueen inhokki ja ryhmänjohtaja Madelene Pensaikko tapaa pitää ennen jokaista puoluekokousta lyhyen anti- Soininvaara kokouksen, että heti kun ilmenisi jokin moka, niin silloin hänet laitettaisiin poliittiseen karanteeniin. Vielä ei ole ilmennyt tarpeeksi vakavia mokia. Ennen anti-soininvaara kokousta Elgar-Maximin käsketään hakea leivoksia varsinaista kokousta varten. Siis Abraham ja Johanna eivät ole ainoita jotka vihaavat Elgar-Maximia. Abraham on tartuttanut sitkeän Elgar-Maxim vihan Johannaan, joka voimistui kun Sirkka-Olga sanoa töksäytti, että Johannasta ja Elgar-Maximista voisi tulla hyvä pari. Tämän kuultua Johannan suuhun tuli muutama Elgar-Maximin makuinen oksennuspallo ja hänen oli pakko juosta vessaan oksentamaan. Johanna ällöttää herra Soininvaaran pärstä, joka muistuttaa todella oksennusläjää. Tämä Elgar-Maxim viha on harmillista koska Elgar-Maxim pitää kovasti Johannan kertomuksista ja jopa kadehtii Johannan kirjailijanlahjoja. Hänen omat kertomukset ovat erittäin pitkästyttäviä, joissa hän kuvailee kuinka haavanlehti värisee kesätuulessa. Viikoittain Elgar-Maxim tapaa pillittää ohjaajien konttorissa Antti-Kaarlolle ja joka kerta keskustelu venyy tuntikausiksi. Tämä ärsyttää Johannaa koska Antti-Kaarlon kaikki aika menee Elgar-Maximin lohduttamiseen. Johanna mielellään ottaa työohjeita juuri Antti-Kaarlolta koska tämä tietää parhaiden mitä hän osaa. Jos hän kysyisi apua Simolta tai Kullervolta, niin silloin saisi tylsiä työtehtäviä, sellaisia nippelihommia. Antti-Kaarlon kanssa Johanna tapaa päivittää opasrobottien tietokantoja sekä lukulaitetuoteluetteloa. Viimeksi mainittu on pahasti kesken koska vähän väliä Antti-Kaarlo joutuu keskeyttää kun muut duunarit huutavat häntä apuun. Antti-Kaarlo on Forssa helpon suosituin ohjaaja, joka johtuu hänen ylikiltteydestä. Antti-Kaarlosta koko ryhmä on saanut liberaalin maineen ja sen vuoksi ryhmässä on viime vuoden aikana aloittanut paljon väkeä, jopa liikaa. Sen vuoksi vuodenvaihteessa Simo Erkkilän sijaisuus vakinaistettiin. Usein Simo juoksee kaikenmaailman pedagogiteknikkokursseilla sekä esittelee muille ryhmille Magna Cura sovellusta. Kun Simon sijaisuus vakinaistettiin, niin silloin hänen ammattititteliä päivitettiin; robottipedagogista pedagogiteknikoksi. Itse asiassa nämä molemmat tittelit ovat yhtä ja samaa. Simon kurssien ja pedagogiteknikkokurssien takia Forssa helpossa jatkuu sijaisrumba.

10 Vielä vuosi sitten Antti-Kaarlo itse mielessään ajatteli, että Johannasta ja Abrahamista voisi tulla hieno pari, mutta heti poskipusukahakan jälkeen hänen käsitykset muuttuivat. Vähän ennen poskipusua Antti-Kaarlo ehti sanoa Johannalle kahden kesken, että Abraham sopisi hänelle kuin nakutettu. Ehkä se syvensi Johannan lemmenhumalaa. Nyt Johannankin mielestä Abraham ei ole se oikea, mutta hitusen verran rakkautta on jäljellä. Nyt Johannalla on menneillään lemmenkrapulan laskuvaihe, joka etenee aivan liian hitaasti. Joka kerta kun Abraham näkee Johannaa, niin heti hän näkee punaista ja alkaa supattaa Diandran ja Elinan kanssa. Tämän ohjaajatkin ovat panneet merkille. Elgar-Maximilla käy sääliksi Johanna-rukka ja tahtoisi halata, muttei siitä mitään tule kun heti Johanna alkaisi kiemurrella irti halauksesta ja sitten kopistelee kehoaan ihan kuin olisi tullut poikabasilleja. Johanna on äskettäin hoksannut, että Elgar-Maxim on käynyt samaan aikaan Vironmäenkoulussa mutta eri luokalla. Johanna oli perusspesiaaliluokalla ja Elgar-Maxim oli normaaliluokalla. Johanna muistaa nähneen Elgar-Maximin koulun pitkällä käytävällä maleksien. Silloin Elgar- Maximilla oli kainalossa lukulaitteita ja vihkoja sekä kynä pilkisti sormien välistä. Johanna on kuullut serkuiltaan, että se mystinen Elgar-Maxim olisi heilutellut laserleikkuria koulunkäytävillä. Ehkä tämä huhupuhe on aiheuttanut Johannalle pelkovihan herra Soininvaaraa kohtaan. Talven aikana Forssa helpossa on ollut nuori miespuolinen työharjoittelija nimeltä Mika Jörö. Kuten saattaa arvata, Johanna ehti ihastua häneen koska jätkä on hyvin maskuliininen kulmikkaine leukoineen. Johanna kiintyi häneen eräänä päivänä kun Mika oli kertonut, että hänellä on ollut suhde erään kainuulaistytön kanssa ja haluaisi uudistaa Kainuun-murrettaan. Tiistaikävelyn aikana hän kyseli Johannalta, että mitä eri asiat ovat Kainuuksi. Johanna teki käskettyä ja ihastui korviaan myöten tähän ruskeasiilitukkaiseen nuoreen mieheen. Johanna kertoi Mikalle Abrahamin temppuiluista, jotta tämä ymmärtäisi miksi Abraham välttelee häntä ja alkaa supattaa Elinan ja Diandran kanssa heti kun hän tulee samaan huoneeseen. Mikakin kehui Johannaa biokaasumaksusta. Sehän onkin ihan järkeenkäyvä asia. Mika Jörö ei ole toimintarajoitteinen vaan kuuluu sijaispankkiin eli ei ole työharjoittelija tavallisessa merkityksessä vaan tutustumisjakso Forssa helpo ryhmään. Hän tulee myös olemaan sijaisena muissakin Daily Activity ryhmissä. Johanna löysi Mikan Facebook-sivun mutta tämä ei halua hyväksyä kaveripyyntöä. Mika on sanonut hänelle, että töissä he voivat olla kavereita eikä missään naamakirjassa. Ehkä hän häpeäisi jos Daily Activity duunareita olisi kaverilistalla vaikka hänestä tulee suojatyöpaikkojen sijainen. Mika Jörö aikoo myöhemmin jatkokouluttaa itsensä pedagogiteknikoksi. Johannasta tuntuu haikealta kun tämä ihana jätkä ei halua Facebook-kaveriksi vaikkakin keväinen Peter Vesterinen hyväksyi kaveripyynnön. Töissä Mika tapaa hieman hieroa Johannaa hartioilta, joka tuntuu todella ihanalta. Johanna on huomannut, että ihanan jätkän kosketus tuntuu hunajaiselta. Johanna ei halua tulla hierotuksi työpaikan tursakkeilta kuten Elgar-Maxim, Lasse, Kai sekä Marcus eikä naispuolisilta. Naispuolisten hieronta tarkoittaa Johannalle samaa kuin lesborakkaus, jolloin hänen korvissa alkaa kuulua käsittämätön komeronoven narina. Heti kun Mika alkaa hieroa hänen hartioilta, niin silloin Johanna tuntee kuinka munasolu alkaa

11 irtoilla. Johannan niin kutsuttu G-piste on ympäri kehoa. Samana keskiviikkona kun Abraham oli keventänyt sydäntään Johannalle, niin silloin oli Mikan viimeinen harjoittelupäivä. Johanna toivoa hartaasti, että joku päivä Mika olisi ihilistisen Simon sijaisena. Simoa eniten Johanna vihaa Diandra Niilolaa. Mitä enemmän hän näkee neiti Niilolan rauhattomuutta ja flirttailua, sitä enemmän hänen viha kasvaa. Diandrasta on jo tullut Johannan niin kutsuttu arkkivihollinen. Työpaikalla hänen on pakko peittää vihatunteensa, etteivät ohjaajat alkaisi temppuilla. Varsinkin Simo saattaisi aloittaa melkoisen psykologirumban. Nykyään Johanna katuu, että retkahti Abrahamiin ja antoi poskipusun. Johanna on suuvedellä ja Forsöran viinoilla desinfioinut huulensa koska ne ovat olleet kiinni Abrahamin poskessa. Nyt jälkiviisaudella Abraham ei ole mikään kaunis vaan oikea läskikasa jonka poskilla on jotain ihottumaa. Ainoa venäläinen josta Johanna pitää, on tietenkin pikkusiskon poikaystävä Jorppi Pajunen, vaikkei Johanna ole vielä tavannut koko hemmoa. Johannalla on sellainen vatsatuntuma, että herra Pajunen olisi melkoinen eurokarju tai kuten Johanna tapaa päivittää vanhat sanonnat; globalkarju. Niin paljon Johanna tykkää uudesta valuutasta, että hän itse mielessään päivittää kaiken Euroalkuiset sanat globalilla. Jopa liittovaltion nimenkin hän on itse mielessään päivittänyt Globalroopaksi. Juuri globalin ansiosta Johanna ihailee Skandinaviaa. Blogeissa ja Facebookissa kun hän kirjoittaa jonkin ostoksen hinnan, niin silloin hän kirjoittaa eurohinnan viereen myös global hinnan valuuttatunnuksineen. Johannan mielestä pikkusiskon Jorppi Pajunen on kiltti ryssä ja Abraham on ilkeä ryssä. Parhaillaan Johannalla on Abrahamia kohtaan viharakkaussuhde, suurin piirtein samanlainen kuin serkkupoika Mishaa kohtaan. Viikonloppuisin Johanna tapaa keventää sydäntään vanhemmilleen, että se työkaveri on hyvin koppavan ilkeä. Johanna tapaa kutsua Abrahamia vain työkaveriksi tai venäläiseksi työkaveriksi. Anna ja Axel ovat yrittäneet takoa tyttärensä päähän, että tämä lopettaisi semmoisen työkaverin kanssa veljeilyt eikä se ole mikään oikea kaveri. Joka kerta Johanna lupaa jättää mulkeron pois mielestä, mutta se on vaikeaa tunteiden takia. Isälle ja äidille Johanna ei pysty paljastaa, että on tai ollut ihastunut siihen työkaveriin. Totta kai Anna ja Axel epäilevät, että varmasti tytär on rakastunut, miksi muuten tämä kuskaisi sitä kummallista mulkeroa ja jopa suostui viemään särkytabletin Jokioisiin. Ehkä Anna ja Axel haluaisivat nähdä sen kummallisen työkaverin ja asettaa muutaman kysymyksen. Toisaalta he eivät haluaisi tikullakaan koskea moiseen kurittomaan mulkeroon joka tulee happamaksi kun pyytää biokaasurahaa. Keskiviikkona Abraham maksoi velan ensimmäisen erän eikä maksanut suoraan käteen vaan

12 laittoi rahat robottihuoneeseen ohjelmointinäppäimistön alle. Johanna kysyi, että milloin hän maksaa toisen viimeisen erän, muttei saanut vastausta. Abraham vain mumisi jotain venäjäksi. Tietenkin Johannaa vitutti kun mulkero ei maksanut kunnolla kädestä käteen. Pääasiahan on, että hän on maksanut ensimmäisen erän. Abraham alkaa joutua enemmän ja enemmän Johannan tursakelistalle. Eräänä maaliskuisena perjantai aamupäivällä kun suurin osa duunareista oli katsomassa tavanomaista perjantaileffaa entisessä Lassen ja Jaanan huoneessa, jonne on äskettäin siirretty Callcenter-huone koska se on sopivan iso Kain pyörätuolille sekä Kari-Mooseksen rollaattorille. Callcenterin edellisestä huoneesta tuli Lassen työhuone. Johanna odottaa Antti-Kaarloa robottihuoneessa, jotta he jatkaisivat hinnastolukulaitteen päivittämistä, mutta aina vaan puhelin soi tai joku tulee yllätysvierailulle niin, että Antti-Kaarlo juuttuu suustaan kiinni. Tänään Antti-Kaarlolla ei ollut aikaa tulla auttamaan Johannaa hinnastolukulaitteen päivittämisessä koska Elgar-Maxim viritti tosi härskin ansan Risto Tilgrenille. Vuoden alusta lähtien Risto on käynyt vain perjantaisin Forssa helpossa kastelemassa kukkia. Muuta hän ei jaksa tehdä kipeän selkänsä takia. Elgar-Maxim haluaisi kahvitella Riston kanssa, mutta sitä hella Tilgren ei halua. Elgar-Maxim ei ymmärrä kun Risto sanoo, ettei halua kahvitella. Hän alkaa jankuttaa joka kerta kun Risto astuu Forssa helpon ovesta sisään, että miksei hän halua kahvitella. Tänään Elgar-Maxim hyökkäsi Riston kimppuun ja käski tulla esittelyhuoneeseen, jonne tämä oli järjestänyt yllätyskokouksen kahvittelusta. Paikalla oli tuore Daily Activity päällikkö Antero Nettinen. Korkein päällikkö on Antti Paasio. Ristolta paloi käämit kun Elgar-Maxim jaksaa jankuttaa kahvittelusta eikä ymmärrä kun tälle sanoo,ettei hän halua kahvitella. Risto huudahti vihaisena Elgar-Maximille: Vitun naamavikainen mulkero, ymmärrä, etten halua kahvitella sun kanssas! ja kohotti nyrkkiään Elgar-Maximin edessä niin, että tämä säikähti ja alkoi hillittömään itkuun. Silloin Antero Nettinen tuli esiin ja alkoi torua Ristoa, ettei toimintarajoitteisia saa tuolla lailla säikytellä. Simo nyökkäsi hyväksyvästi. Antti- Kaarlo ei sanonut mitään koska ei uskaltanut asettua kummankaan puolelle. Risto huusi Anterolle, että tuo mulkero on jankuttanut pitkään kahvittelusta eikä ymmärrä kun sanon, etten halua kahvitella. Lopuksi Risto näytti keskisormea Elgar-Maximille niin, että tämän itku kiihtyi. Antero Nettinen otti askeleen kohti Ristoa ja sanoi kuivalla äänellä: Sun työtreenauksesi päättyy nyt välittömästi, saat potkut! Risto tönäisi pomoaan ja sanoi: Hyvä, silloinhan pääsen eroon mulkeroista, hyvästit! ja lähti rivakasti kävelemään kohti ulko-ovea ja paiskasi oven perässään kiinni niin, että Forssa helpon lasiseinät tärähtivät, hyvä kun eivät menneet rikki tai muuten Ristolle olisi tullut kallis lasku. Risto poistui Voimalatalosta kiroillen niin, että Café Sunerin Marcus puisteli päätään tiskin takana. Risto päätti, ettei enää jalallakaan astuisi Voimalataloon. Hän aikoo jatkossakin pitää yhteyttä Abrahamiin ja Johannaan. Häntä alkoi vituttaa Elgar-Maxim sekä Forssa helpon ohjaajat, jotka vain nyökyttelivät. Ei edes se kilttimaineinen Antti-Kaarlo asettunut hänen puolelle vaikka tämä

13 tietää hänen selkävaivoista. Eniten hän tulee vihamaan Elgar-Maximia ja Simoa. Risto on viisissäkymmenissä oleva harmaatukkainen mies. Hänellä on muutama ryppy kasvoillaan. Risto asuu Eurolan itäpuolella aivan Okei huoltoasemaa vastapäätä kaksikerroksisessa pitkulaisessa kerrostalossa. Talorykelmän itäpuolella on aktiviteettipuisto jossa Eurolan asukkaat voivat pelata pallopelejä. Aktiviteettipuiston takana on Uusi Tammelantie, jonka takana on halpa kauppa Lillis, halpabiokaasuhuoltamo sekä halpa hintarautakauppa. Vuodenvaihteessa vaihtui Daily Activity päällikkö koska Andy-Kalle Pummila kyllästyi rankkaan päällikön työhön. Nyt kun Daily Activity on yksityistetty, niin kunnan hoivahallinnon päälliköillä on erityisen rankkaa. Heidän tehtävänä on katsoa, ettei voiton tavoittelu mene inhimillisten tarpeiden edelle. Kun Risto oli poistunut Forssa helposta ovet paukkuen, niin silloin Johanna tuli robottihuoneesta ihmettelemään, että mitä on menneillään. Simo kertoi virallisen selityksen, että Risto oli säikytellyt Elgar-Maximia ja nyt tällä ei enää ole mitään asiaa Forssa helpoon eli sai potkut. Johanna näki Antti-Kaarlon järkyttyneen ilmeen eikä osannut eikä uskaltanut kommentoida omin sanoin koska Simo oli läsnä. Näyttää siltä, että Antti-Kaarlolla ei ole selkärankaa omiin mielipiteisiin. Hän on kuin sätkynukke kuten Johanna itsekin Abrahamin seurassa. Johannakaan ei uskalla olla Abrahamia vastaan. Biokaasurahaa pyydettäessä hän huomasi, että mitä tapahtuu kun esittää oman mielipiteen; hirveä hapanrumba. Johanna sattuu tietämään, että tuskin juttu on Riston syytä vaan syy on yksin Elgar-Maximin. Hän on kuullut Abrahamilta sekä nähnyt itsekin kuinka Elgar-Maxim on kyörännyt Riston perässä jankuttaen kahvittelusta. Nyt Johannaa alkoi todenteolla vituttaa tämä naamavikainen Elgar- Maxim ja tämän kummalliset kujeet. Nyt mulkero itkeä pillitti ohjaajien konttorissa. Johanna yritti sanoa Simolle asian oikean laidan, mutta siihen Simo ei uskonut eikä halunnutkaan uskoa. Simo sanoi, ettei duunareita saa säikytellä. Säikyttely on virkarikos. Johannaa alkoi vituttaa kun näköjään tursakkeet saavat elää kuin pellossa jankuttaen, muttei heille löydy lakia ja järjestystä. Johanna ei aio niellä virallista selitystä. Vähän myöhemmin Simo kokosi kaikki duunarit robottihuoneeseen pieneen informaatiopalaveriin, ettei Risto enää työskentele Forssa helpossa. Hän kertoi virallisen selityksen. Abrahamia järkytti kun kiltti ja hyväsydäminen Risto sai potkut Elgar-Maximin takia. Kokouksen jälkeen Abraham jäi hetkeksi robottihuoneeseen keskustelemaan Johannan kanssa Riston tapauksesta. Tämä juttu yhdistää heidät. He molemmat tietävät, että Risto on syytön eli tapahtui vääryys. Oikeastaan Elgar-Maximin ja Simon tulisi saada potkut. On ihan päivänselvää, että herra Soininvaara provosoi Ristolle potkut. Abraham lupasi soittaa illalla Ristolle, jotta kuulisi totuuden. Abraham ja Johanna ovat ainoat, joita Risto tulee kaipaamaan. Hän kaipaa myös Antti-Kaarloa mutta nyt hän on hieman huonossa valossa koska joutui tanssimaan Simon ja Elgar-Maximin pillin tahdissa. Jos Antti-Kaarlo olisi alkanut puolustaa Ristoa, niin silloin pomo olisi saanut käsityksen, että Forssa helpossa olisi erimielisyyksiä, joka olisi aiheuttanut lukuisia henkilöstökokouksia. Abrahamin viha Simoa ja Elgar-Maximia kohtaan kasvoi entisestään. Hän saattaisi jopa tarttua

14 laserleikkuriin, mutta onneksi sitä hän ei uskalla tehdä. Elgar-Maximia on vaikea vihata avoimesti koska tämä alkaisi itkeä pillittää ohjaajille. Abrahamin on pakko näytellä Elgar-Maximille, että hän olisi tälle kaveri. Se on todella rankkaa koska herra Soininvaara jankuttaa myös hänelle, että olisi kiva kahvitella esimerkiksi kaupungin parhaassa teekahvilassa nimeltä Meijeri, joka sijaitsee Isokadulla. Siellä on myös erikoisia maitodrinkkejä. Abraham on alkanut kaivata Billy Anttilaa takaisin vaikka vuosi sitten vihasi häntä. Nyt jälkiviisaudella Billy oli hitusen verran parempi kuin Simo, vaikka molemmat ovat auktoritaarisia pedantteja. Yhä Abraham kadehtii Billyn vitivalkoisia hampaita sekä kykyä peittää väsymys. Tällä hetkellä Billy on Viihdepartio ryhmässä, joka sijaitsee Voimalatalon käytävän perällä, lähinnä Forssa helpoa. Vastapäätä Viihdepartiota on Vaihtoehtoryhmä. Käytävän päässä on lasiovi, jonka takana alkaa Virtauslukion tilat. Viihdepartion tiloissa on lukion ja Daily Activityn yhteinen balettisali. Virtauslukio on profiloitunut ilmaisutaidolle, jossa oppilaat voivat näyttää kykyjään esimerkiksi musiikin ja tanssinsaralla. Voimalatalon käytävän toisessa päässä on lastauslaituri ja Korjaajaryhmä. Lastauslaiturin vieressä, ulkopuolelta menee ovet Daily Activity ryhmä Nurkan sekä autonpesuryhmä Carwashin tiloihin. Pesuhalli on viereisessä rakennuksessa, jossa on aikaisemmin ollut Suomen Tussarin verstas. Nurkka ryhmän tiloihin pääsee myös postihuoneelta, mutta virallinen sisäänkäynti on lastauslaiturin vierestä. Nurkka ryhmän tehtävänä on tarjota pienimuotoisia kuljetuksia muun muassa kauppaan. Ryhmä tekee yhteistyötä Korjaajaryhmän ja kahvilan kanssa. Johanna huokasi helpotuksesta kun Abraham jälleen hyvällä tuulella ja he ovat taas sovussa. Siitä Johanna saa kiittää Simoa ja Elgar-Maximia. Harmi vaan kun Risto menetti työtreenauspaikkansa. Mitenhän kauan kestää tämän kertainen sopu Abrahamin kanssa. Abraham tulee happamaksi ihan yllättäen ihan mitättömästä syystä. Johanna katkeroitui niin paljon Elgar-Maximia kohtaan, että sunnuntai-illalla hän päätti lähettää nimettömän tiedoksiannon citykeskustapuolueen paikalliskonttoriin, että Elgar-Maxim Soininvaara on tuottanut mielipahaa työpaikallaan. Hän allekirjoitti kirjaimella R. Tämän Johanna lähetti puolueen kotisivulla olevan palautelomakkeen avulla. Mikä parasta; palautteen voi lähettää täysin anonyymisti. Johanna ei osannut aavistaakaan, että kuinka puolueessa riemuittiin tästä tiedoksiannosta. Tätä Forssan paikallinen citykeskustapuolue on odottanut kuin nousevaa kuuta. Nyt vihdoinkin Elgar-Maxim Soininvaara voidaan laittaa poliittiseen karanteeniin. Ryhmänjohtaja Madelene Pensaikko laittoi tämän nimettömän viestin kassakaappiin, ettei Elgar-Maxim sitä saisi käsiinsä. Hän otti siitä kopioin ja poisti siitä IP-osoitteen, jotta voisi sitä näyttää Elgar-Maximille. Madelene on ehdoton lähdesuojasta; sitä hän ei mistään hinnasta paljasta. Tiistaina Elgar-Maxim otti töistä vapaata koska iltapäivällä oli puoluekokous. Hän ei osannut aavistaakaan, että kyseessä oli hänen viimeinen puoluekokous, ainakin citykeskustapuolueessa.

15 Vähän ennen kello kolmea iltapäivällä Elgar-Maxim soitti itkukurkussa työpaikalle ja itki Antti- Kaarlolle, että hänet on juuri laitettu poliittiseen karanteeniin koska ryhmänjohtaja oli saanut anonyymin viestin, että hän olisi aiheuttanut mielipahaa työpaikalla. Hän kertoi Antti-Kaarlolle, että ryhmänjohtaja panttaa viestiä kassakaapissa. Antti-Kaarlo lohdutti Elgar-Maximia, että tuskin viesti tulisi työkavereilta. Ei täällä kukaan voisi vajota niin alas. Ainakin niin Antti-Kaarlo uskoo ja toivoo. Hän ei osaa aavistaakaan, että se hassu blondityttö on kuin onkin kaiken takana. Puhelun aikana Johanna istui Antti-Kaarlon vieressä. Antti-Kaarlon sylissä on auki Johannan kertomus, jonka Johanna on tulostanut työpaikalla, ettei oman tulostimen mustepatruuna sekä papereita kuluisi. Ennen puhelua Antti-Kaarlo oli lukenut ääneen kertomusta Sydän toivoa täynnä. Johannaa ärsyttää tällaiset keskeytykset. Tällä kertaa hän itse on aiheuttanut keskeytyksen syyn. Kun Antti-Kaarlo ei jaksa lukea, niin silloin Johanna laittaa opasrobotin lukemaan kertomusta. Puhelu pitkittyi niin, että oli aika lähteä kotiin. Johanna kuiskasi Antti-Kaarlolle moi doot. Johannalla on tapana aina sanoa moi do kotiin lähtiessä. Illalla kotona Johanna mietti kuumeisesti mahdollisia selityksiä seuraavaksi päiväksi jos häntä tultaisiin kuulustelemaan Elgar-Maximin tapauksesta. Johanna päätti kiistää kaiken ihan niin kuin hän teki taannoisissa poliisikuulusteluissakin. Nyt homma olisi helpompi koska kyseessä ei ole poliiseja, ainoastaan ylikiltti stressaantunut sekavahko ohjaaja Antti-Kaarlo sekä toimintarajoitteinen Elgar-Maxim. Silti hänen tulee kiistää täysin lähettäneensä mitään viestiä puolueen paikalliskonttoriin. Johanna päätti, ettei tästä kannata kertoa kenellekään, ei edes Abrahamille. Ehkä joskus tulevaisuudessa voisi ottaa tämänkin jutun kertomukseensa jossain muodossa. Taannoinen poliisikuulustelu on jo Sydän toivoa täynnä kertomuksessa. Seuraavan viikon keskiviikolla Elgar-Maxim järjesti kokouksen Forssa helpon keittiössä ja kysyi työkavereiltaan, että tietäisikö joku heistä, että kuinka Riston tapaus on päätynyt citykeskustapuolueen tietoon. Huoneeseen tuli suuri hiljaisuus. Johanna hengitti rauhallisesti kuten poliisikuulusteluissakin, ettei herättäisi huomiota. Elgar-Maxim hieman epäili Johannaa koska tämähän on työpaikan tietokone-ekspertti. Kun Elgar-Maxim kysyi Johannalta, että onko hän lähettänyt viestin, niin silloin Johanna vastasi rauhallisella äänellä: En ole koska mua politiikka ei voisi vähempää kiinnostaa enkä mä edes tiedä poliitikkojen sähköpostiosoitteita. Tietenkään Johanna ei aio paljastaa, että puolueen kotisivulla on palautelomake. Elgar-Maxim uskoi tähän selitykseen ja pyysi käsi sydämellä anteeksi kun oli ehtinyt epäillä. Abraham sanoi vuorollaan, ettei hänkään ole kiinnostunut politiikasta. Karanteenista Elgar-Maxim saa syyttää itseään koska aikaisemmin puolueen kokouksissa hän on ollut liian aktiivinen ja esittänyt hirveät määrät ehdotuksia ja moralisoinut yhteiskuntaa. Politiikassa pitää edetä aluksi hiljaa nyökytellen ja mielistellä muita kunnes on onnistunut edetä hierarkiassa ylemmäs. Vasta silloin voi alkaa esittää ehdotuksia ja kritisoida yhteiskuntaa. Nyt joka tapauksessa Johanna on onnistunut laittaa pisteen herra Soininvaaran poliittiselle uralle. Johanna on nimettömänä tehnyt suuren palveluksen puolueelle. Jos Johanna kiinnostuisi citykeskustapuolueen politiikasta, niin ehkä hänellä olisi mahtavat mahdollisuudet edetä politiikassa. Johanna ei pidä citykeskustapuolueesta koska puolue oli global kansanäänestyksen

16 aikoihin yhteisvaluuttaa vastaan. Myös Global Unionin kansanäänestyksen aikoihin puolue oli kahtia jaettu ja sen vuoksi puolueen GU kansanäänestys julisteissa luki; Njaa, Mjaa, ehkä GU. Kari-Mooses lohdutti Elgar-Maximia, että todennäköisesti kyseessä lienee tavanomaista poliittista loanheittoa. Hän kertoi, ettei ainakaan itse jaksaisi olla politiikan pyörteissä. Ohjaajat sanoivat, että niin täytyy asian olla. Johanna ajatteli itse mielessään, että Kari-Mooses oli pelastava enkeli kun muistutti poliittisesta loan heitosta eli nyt Elgar-Maximin epäilykset poistuvat työkavereista. Kotona Elgar-Maxim surkutteli vanhemmilleen, että nyt hänen poliittinen ura on ohi. Hänen vanhempansa kannusti häntä politiikan sijasta keskittyä kirjoittamaan. Kirjailijan ura olisi parempi. Elgar-Maxim on kiinnostunut Euroopan kansojen historiasta kelteistä roomalaisiin. Elgar-Maxim yritti valittaa citykeskustan Suomen pääkonttoriin, joka sijaitsee Helsingissä, muttei siellä oltu kiinnostuneita tällaisista pikku asioista. Forssan citykeskustapuolue on ehtinyt informoida puolueen pääkonttoria, että herra Soininvaara saattaa valittaa. Jos Elgar-Maxim haluaisi jatkaa politiikassa, niin silloin hänellä olisi yksi mahdollisuus; puolueen vaihto. Häntä kiehtoisi liittyä yhteiseurooppalaiseen populistipuolue Basic Europeans, muttei tiedä jos jaksaisi olla politiikan pyörteissä. Elgar-Maxim on myös katsonut forssalaista paikallista Forssa Future puoluetta, muttei oikein tiedä jos enää jaksaisi olla politiikan pyörteissä. Forssa Futuren ryhmänjohtaja on tukevahko Päivi Myllykartano, jolla on myös samankaltainen kohtalo kuin Elgar-Maximilla eli hänen edellisessä puolueessa häntä karsastettiin koska Päivi oli liian aktiivinen ja juorusi puolueen sisäisistä asioista. Päivi oli aiemmin jäsenenä The People's Partyssa. Tavallisen kansan parissa hän on erittäin pidetty poliitikko, jonka ansiosta Forssan keskustassa on otettu käyttöön pysäköintikiekot sekä julkaistu Forssan historiakirja. Parhaillaan hänen uusi puolueensa Forssa Future yrittää saada aikaiseksi uimarantaa Forssan keskustaan Loimijoenrantaan. Liittovaltiotasolla entinen pääministeri Annki Eagle, joka edusti puoluetta Workers Party, erosi puoluejohtajan virasta syksyllä 3006 vaalitappion takia. Euroopan pääministeriksi tuli siilitukkainen Filippa-Madeleine Elbefeldt, joka edustaa The Coalitions Party puoluetta. Hänellä on paksut mutruhuulet. Hänellä on hieman kaihoisa katse eli ehkä se hurmasi eurooppalaiset äänestäjät. Samana vuonna pidettiin myös vaalit kaikissa Euroopan osavaltioissa. Suomessa Yrjö Peralan tilalle valittiin The Coalitions Partyn Filippa Reinikainen. Syy Suomen Workers Partyn vaalitappioon lienee monen kyllästyneen nössömäiseen Yrjö Peralaan, joka ei uskaltanut järjestää parlamentaarista äänestystä global valuutasta. Heti vaalien jälkeen vuonna 3006 Suomen Workers Party vaihtoi puoluejohtajaa. Yrjön seuraajaksi valittiin Moona Kermala, mutta hän oli pahoin ryvettynyt koska edellisellä vuosikymmenellä oli väärinkäyttänyt osavaltioparlamentin pankkikorttia. Kerta Moona ei onnistunut nostattaa puolueen kannatusta, niinpä valittiin tilalle tuntematon Helena Juhonen. Saa nähdä jos hän onnistuisi kääntämään Workers Partyn kannatuksen

17 nousuun. Helena on tuntematon ja ehkä aivan liian rauhallinen eli hänellä ei pitäisi olla mitään skandaaleja tilillään, mutta on jännittävä nähdä jos hänessä olisi selkärankaa laittaa nykysenaattori Filippa Reinikainen seinää vasten. Heti vaalien jälkeen nykyisellä Suomen hallituksella oli pieni skandaalinpoikanen, nimittäin moni poliitikoista oli fuskannut verojen kanssa mutta sitten he saivat kunnon veromätkyt. Muuten hallituksella on mennyt hyvin vaikka finanssikriisi syvenee. Lama ei ole Coalitions Partyn syytä vaan se alkoi Venäjältä ja sitten levisi Ghanaan, jossa se paheni. Eurooppalaispopulistit alkoi kutsua finanssikriisiä global-kriisiksi. Nyt Johanna ja Abraham ovat sovussa jälleen. Se voi johtua Abrahamin lähestyvästä syntymäpäivästä. Hän toivoo ja olettaa saavansa taas 500 euroa syntymäpäivälahjaksi. Sitä hän ei sano ääneen, mutta tämä on hyvin läpinäkyvää. Abraham teroitti Johannan mieleen, ettei sitten mitään kukkia ja rihkamaa. Kukat hän uhkasi heittää ikkunasta ulos ja rihkamat lahjoittaa jollekin kaverille. Hän vinkkasi, että raha olisi aina hyvä lahja. Sitten Abraham mukamas itsekseen ääneen ajatteli, ettei satasella mitään saa. Johanna ei ainakaan aio antaa tällä kertaa poskipusua kun edellisestä nousi melkoinen metakka. Hän on saanut poskipusukauhun. Totta kai Johanna sai kutsun Abrahamin synttärijuhlille toinen huhtikuuta. Kutsuessa Abrahamin silmissä oikein loisti euron tunnukset. Johannan lisäksi hän kutsui Elinan ja Diandran. Johannaa alkoi huolestuttaa jos Abraham alkaisi kuhertelemaan Diandran kanssa, jotta Johanna tulisi mustasukkaiseksi. Eihän Abraham sellaista tee koska Johanna on hänelle kuin rahasampo. Johannan harmiksi Matleena ei päässyt synttärijuhlille koska synttäribileet oli torstai iltapäivällä eli hänellä on työ hoidettavana. Sinä torstaina on lyhyt työtorstai. Abraham otti aamupäivän vapaaksi, jotta ehtisi siivota ennen kuin synttärivieraat saapuvat. Kyseessä ei ollut mikään kummoinen synttärijuhla, vain muutama ilmapallo sekä serpentiinejä. Abrahamin äiti oli leiponut ihanan kermakakun. Kello 11 maissa Abraham soitti Johannalle, joka oli vielä työpaikalla, että voisiko tämä tulla auttamaan siivouksessa. Tietenkin ylikiltti Johanna kysyi Antti-Kaarlolta jos voisi lopettaa puolituntia aikaisemmin jotta ehtisi auttaa Abrahamia siivoamisessa. Yhtä ylikiltti Antti-Kaarlo hyväksyi Johannan pyynnön. Oikeastaan hänen olisi tullut ajatella, että kyseessä on silkkaa hyväksikäyttöä ja kehottaa Johannan olemaan puoli kahteentoista, jolloin tavallisesti hän lopettaisi lyhyinä torstaisin. Taas meni Abrahamin tahdon mukaisesti. Johanna kiiruhti kotiin ja sitten otti auton ja lähti tuhatta ja sataa Abrahamin kämpille auttamaan siivoamisessa. Hän ei käynyt kotona vaan käveli suoraan autolle. Hän pysäköi Kaarlonkirkon pysäköintipaikalle. Tätä paikkaa Abraham suosittelee, ettei vanhemmat näkisi Johannan autoa ja arvaisi syytä. Oikeastaan tällä kertaa he tietävät, että synttärijuhlille tulee muutama työkaveri. Parkkipaikan ja Abrahamin talon välissä on pienoinen metsikkö, jossa kasvaa enimmäkseen mäntyjä sekä kuusia. Tavalliseen tapaan Johannan piti imuroida ja tiskata melkoinen tiskivuori. Ennen tiskaamista

18 hänen piti hakea kuivuneita lautasia ja aterimia olohuoneen pöydältä. Tavalliseen tapaan kämppä oli kuin sikolätti. Abraham pyyhki hyllyistä ja pöydiltä pölyjä. Hänen siivoaminen on kuin paskan levittelyä. Elina ja Diandra tulevat kello 13. Abraham ei uskalla hyväksikäyttää heitä koska silloin olisi suuri vaara, että Diandra juoruaisi Simolle. Tuskin Elinakaan suostuisi siivoamaan erilaisine verukkeineen. Varmasti Marcus isä pistäisi kapuloita rattaisiin. Johannankin tulisi lopettaa siivoaminen Abrahamin luona ja keskittyä oman asuntonsa siivoamiseen niin, ettei isän tarvitsisi käydä kerran viikossa siivoamassa hänen asuntoa. Siitä on tullut tapa. Johanna tapaa vitsailla isälle, että onko tällä päivätoimintaa ja kuka on hänen ohjaaja, johon Axel tapaa naurahtaa: Heh, kyllä sitä päivätoimintaa riittää ja sinähän taidat olla melkoinen ohjaaja. Johannan tarpeeton epävirallinen ohjaaja on Abraham Medvedev; riittää, että tämä vain vilauttaa hapanta ilmettä niin jopas Johanna alkaa tanssia hänen pillinsä tahdissa. Johanna yrittää pyristellä irti Abrahamin ikeestä, mutta se on vaikeaa koska hänellä ei ole muita kavereita. Kyllä Johanna ymmärtää, ettei tämä ole oikeaa ystävyyttä, mutta on vaikeaa koska sydämen sopukoissa on hitunen ihastusta jäljellä. Siitä hitusesta Johanna haluaisi päästä eroon. Uusi rakastuminen olisi pelastus, mutta missä kummassa sellainen olisi. Kari-Mooses ei näytä minkäänlaista mielenkiintoa Johannaa kohtaan. Johanna pelkää ryvettyneensä Kari-Mooseksen silmissä tammikuisen tuolikahakan takia. Siinä tapauksessa syyllinen on Abraham. Johannaa surettaa myös se kun Abraham on tuhonnut hänen yksinolotaidon. Siivoamisen jälkeen Abraham näytti tietokoneelta videopätkiä Riihimäen kansankorkeakoulusta. Heti kun kuvaan tuli Tim Hänman, niin silloin Abraham sylkäisi päin näyttöruutua. Johanna ajatteli, että onneksi kyseessä on Abrahamin oma tietokone. Johanna näki, että Tim ei ole paljoa muuttunut ulkonäöltään; yhä samannäköinen lyhyt ja lihava mulkero. Vähän myöhemmin Johanna antoi Abrahamille synttärilahjan; 500 euroa kun ei keksinyt muutakaan. Johanna ei osaa aavistaakaan kuinka hän tulee katumaan, että kahtena peräkkäisenä vuonna on antanut näin ison summan syntymäpäivälahjaksi. Syntymäpäivärahaa on vaikea periä takaisin. Nyt Abrahamilla ei ainakaan olisi mitään syytä alkaa äksyillä Johannalle. Edellisellä päivänä Abraham antoi Johannalle purkillisen keksejä, koska hän itse ei halua keksihoukuttimia kotona, ettei lihoisi enempää. Keksit hän antoi töiden jälkeen kävellessä autolle. Johanna oli jälleen luvannut hänelle kyyditä Jokioisiin. Kerta tämä tuli Johannan suusta, niin Abrahamin ei tarvinnut maksaa biokaasua. Abraham on keksinyt tavan kierrellen ja kaarrellen valittaa täpötäysistä busseista sekä väsymyksestä, jolloin Johanna helposti antaa periksi ja ehdottaa kyytiä. Keksit Abraham joutui käydä ostamassa kesken työpäivän koska Simo oli saarnannut, että tämän tulisi tarjota jotain huomisen syntymäpäivän kunniaksi. Torstain hän oli ottanut vapaaksi, siispä hänen syntymäpäivää juhlistettiin keskiviikolla. Abraham kävi vastahakoisesti ostamassa halvan keksipurkin lähellä olevasta Nurkkakadun Coop Siwasta. Hän raahautui ankkamaisesti huonon lonkkansa kanssa ja samalla itsemielessään

19 sadatteli Simolle. Elina ja Diandra eivät jaksaneet lähteä mukaan. Johanna istui robottihuoneessa Antti-Kaarlon kanssa päivittäen hinnastolukulaitetta. Antti-Kaarlo laskee liikevaihtoveroprosentin ja sitten sanelee Johannalle, että mitä pitää kirjoittaa hintaruutuihin. Abrahamin harmiksi kukaan ei oikein pitänyt kekseistä. Töiden jälkeen autolle kävellessä Abraham antoi keksipurkin Johannalle sanoen, että se on kiitos kaikesta avusta. Totta kai Johanna ilahtui kun viimeinkin sai edes halpoja keksejä vaikka itse on tarjonnut kalliimpia purilaisia. Parempi tämä kuin ei mitään, ajatteli Johanna ja otti kiittäen vastaan keksipurkin. Kumma kun Abraham jaksaa lonkkansa kanssa kävellä Johannan autolle, joka sijaitsee keskustan pohjoispuolella eli melkoinen kävelymatka. Bussipysäkkejä olisi lähempänä. Voimalatalon ohitse menevän Voimalakatua pitkin kulkee Kännälä-Hietala bussi, joka pysähtyy torilla sekä matkakeskuksella. Sillä bussilla Abraham tapaa käydä töissä vaikka asuukin ihan kävelymatkan päässä kotoa. Voimala-alueen ja Kaarlon välissä on vain Kännälä-Kaarlon omakotialue, se jossa Kiukun ja Haaviston perheet asuvat. Abraham on hyvin laiska, ettei jaksa kävellä töihin vaan ahtautuu bussiin ja sitten itkee kun maha kasvaa. Sekin on kummallista kun arkisin hän tapaa mennä Jokioisiin Matleenan luokse yöpymään ja sitten aamulla joutuu heräämään aikaisemmin, jotta ehtisi busseihin. Tätä nykyään hän ei voi soittaa Johannalle ja pyytää aamukyytiä koska silloin joutuisi maksamaan biokaasusta. Diandraa ja Elinaa odotellessa Johanna asensi Abrahamin tietokoneeseen matematiikkaohjelman, joka hän oli saanut nettikaveri TASSilta kun oli tullut puheeksi, että Abrahamilla ja hänellä itsellä on huono rätinkipeä. TASS lähetti ohjelman salatun FTP-palvelimen kautta ja vannotti, ettei sitten linkkiä saa missään julkaista koska matematiikkaohjelma on kaupallinen. Tietenkään Johanna ei sitä julkaise. TASS kehotti ottaa asennuspalkkion Abrahamilta, mutta sitä Johanna ei uskalla tehdä. Hän melkein arvaa kuinka työkaveri reagoisi tästäkin maksusta. Johanna asensi ohjelman ilmaiseksi Abrahamin tietokoneeseen, jotta tämä voisi harjoitella kertotaulua ja sitten töissä leuhkia Elgar-Maximille, että hän olisi melkoinen matematiikkanero. Johanna ei aio tunnustaa TASSille, että oli asentanut ohjelman ilmaiseksi koska muuten nettikaveri alkaisi kutsua häntä nössöksi. Tietenkin Abraham ilahtui kun sai hienon matematiikkaohjelman jonka avulla voi harjoitella kertotaulua sekä yhteen- ja vähennyslaskuja. Kello 13 Abraham alkoi huolestua kun Elinaa ja Diandraa ei näkynyt. Häntä alkoi hermostuttaa jos tytöt olisivat viime hetkellä peruneet synttärijuhlat. Jos näin kävisi, niin silloin Abrahamilta palaisi käämit. Sitä Johanna itse mielessään toivoi. Abraham soitti Elinalle ja kysyi, että missä helvetissä he oikein kuppaavat. Tähän Elina naurahti: Heh, ei me olla ainakaan siellä helvetissä kuppaamassa vaan odottelemme sinua K Near Kaarlon edustalla. oli tullut väärinkäsitys, että he kohtaisivat kyseisen ruokakaupan edustalla. Puhelin jälkeen Abraham sanoi Johannalle, että he menisivät hakemaan tytöt. Johanna ehdotti, että he menisivät autolla, ettei kävelyssä menisi koko päivää. Totta kai Abrahamista se oli hyvä idea. Hän itse ei voi ehdottaa autoa koska silloin joutuisi maksamaan kyydistä. Ei ollut matka eikä mikään ruokakaupalle. Pienen metsikön takana alkoi keltaiset pistetalot, joiden keskivaiheilla on ruokakauppa K Near Kaarlo. Ruokakauppaa vastapäätä on Eurolan portti

20 niminen tunneli läpikulkutien alitse. Tunnelin oikealla puolen on pitkulaisen muotoisia kerrostaloja. Reunimmaisen talon katutasossa oli aiemmin Road Officen inssiajokonttori. Sieltä Johanna sai ajokortin, jota Abraham on ahkerasti hyväksikäyttänyt. Tätä nykyään inssiajokonttori on muuttanut Jokioisten pienteollisuusalue Poppilaan. Entiset tilat näyttää olevan tyhjillään. Viereisessä huoneistossa on pikaruokala Split. Viereisen talon katutalossa on automaattikioski. Johanna ajoi hitaasti kohti ruokakauppaa jotta näkisi jos tytöt tulisivat vastaan. He istuivat ruokakaupan edustalla olevalla puistonpenkillä ja joivat Power olutta. Abraham vislasi auton avoimesta ikkunasta, että he tulisivat autoon. He menivät takapenkille ja sitten Johanna ajoi takaisin Kaarlonkirkon parkkipaikalle, josta onkin lyhin matka Abrahamin talolle. Hän asuu keskimmäisessä rapussa toisessa kerroksessa. Talossa ei ole hissiä ja sen vuoksi hän ei voi kutsua pyörätuolissa istuvaa Kaita kylään. Nämä neljä työkaveria asettuivat istumaan Abrahamin keittiönpöydän ääreen pelaamaan suosittua korttipeliä nimeltä Dirty Woman. Samaa peliä Abraham tapaa pelata töissä Elinan ja Diandran kanssa. Johanna tuntee olonsa ulkopuoliseksi kun ei osaa pelata kyseistä korttipeliä. Häntä ei ole koskaan korttipelit kiinnostanut. Ainoa korttipeli jota hän jotenkuten osaisi, on vanha kunnon musta-pekka. Työkaverit eivät osaa pelata mustaapekkaa eivätkä edes siitä pidä. Nyt Johanna haluaisi osata pelata Dirty Womania, ettei tarvitsisi tuntea itseään ulkopuoliseksi. Oikeastaan Johanna haluaisi mieluummin olla kotona ja pyyhkiä pölyjä jonka jälkeen sanelisi kertomustaan ennen iltaa, jolloin on uusi Ravustamon jakso. Hänen oli pakko luvata tulla Abrahamin synttärijuhlille koska oli kuullut Diandran saaneen kutsun. Jos Johanna ei olisi tullut, niin silloin hän olisi mustasukkaisena kotona ja kuvittelisi, että nyt ne siellä Abrahamin kämpillä harrastaisivat seksiä. Mustasukkaisuus aiheuttaa Johannalle kontrollin tarvetta. Jos Johanna ei olisi tullut Abrahamin luokse, niin silloin olisi säästänyt 500 euroa. Johanna haluaisi voittaa rauhattoman Diandran korttipelissä, mutta se on vaikeaa kun hän ei ole kiinnostunut korttipeleistä. Johannaa haukotutti keittiönpöydän ääressä. Pian Abraham huomasi Johannan haukotukset ja kehotti Elinaa opettaa Johannalle korttipelin säännöt, ettei tarvitsisi tuntea ulkopuoliseksi. Pelissä pitää käännellä kortteja ja välillä tulee korttien välille konflikteja, jotka ratkaistaan toisilla korteilla. Peli on hyvin jännittävä jos vain osaisi pelata ja olisi riittävästi kiinnostusta. Nyt Johanna yritti itseään pakottaa olemaan kiinnostunut oppimaan pelaamaan. Pelaamisen ohella he söivät täytekakkua, jonka Abrahamin äiti oli leiponut. He söivät kertakäyttölautasilta, joka on Johannan onni, sillä muuten hän olisi joutunut tiskaamaan. Posliinilautaset voivat myös olla melkoisia bakteeripesiä kun Abraham ja Matleena ovat hyvin laiskoja tiskaamisessa eli ties minkälaisen vatsataudin Johanna olisi saanut. Synttärivieraat joivat Ugri Colaa. Johanna olisi halunnut cappuccinoa tai muita kahvilaatuja mutta Abrahamilla ei ole kahvikonetta. Hänellä on vain vedenkeitin teetä varten. Koska Diandra ja Elina eivät pidä teestä, niinpä oli vain Ugri Colaa. Abraham yrittää päästä irti kolariippuvuudesta mutta se on vaikeaa kun Diandra, Elina sekä Matleena kittaavat litroittain Ugri Colaa.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.

Lisätiedot

Omat rajat ja turvaohjeet

Omat rajat ja turvaohjeet Omat rajat ja turvaohjeet Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoonsa. Se tarkoittaa, että myös sinä päätät itse, kuka saa koskettaa sinua. Sinä saat myös päättää, mihin paikkoihin toinen ihminen saa

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!

VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina TERVETULOA VOIMANPESÄÄN Miian tarina Ajattelin, että tää on viimeinen ovi, jonka avaan. Oon hakenut apua jo niin monesta paikasta tuntuu, että kukaan ei osaa auttaa. Sossu sanoi, että mun kannattais mennä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, )

1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, ) ALAKOULUT Luokat 1 2 Kuvasta tarinaksi Tarvikkeet: Sanoma- ja aikakauslehtiä, sakset 1. Oppilaat (ja ope) etsivät ja leikkaavat lehdestä itseään kiinnostavan kuvan. (Ihminen, eläin, esine, ) 2. Oppilaat

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio Liite 1 AJATTELE ITSE! Mikä päihteissä kiehtoo? Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio 20.10.2017 Muutoksia tulossa. Tätä vihkoa käytetään vain, jos oppilailla ei ole omia tietokoneita tai tabletteja

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry

Arjen ankkurit selviytymisen mittarit. Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Arjen ankkurit selviytymisen mittarit Selviytyjät ryhmä, Pesäpuu ry Mitä tarvitaan? Mistä riippuu? Kuka määrittää? Turvallisuus Mistä riippuu? Turvallisuus Katse eteenpäin Katse hetkessä Mistä riippuu?

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin?

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin? Rotta Ronkeli Eräällä rotalla oli kummallinen nimi. Rottaa kutsuttiin Ronkeliksi. Ronkeli oli saanut nimensä ruokatavoistaan. Se halusi syödä vain hedelmiä. Maanantaisin rotta söi banaaneja. Tiistaisin

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King kirjoittanut erek Munson kuvittanut Tara alahan King Se oli täydellinen kesä, kunnes Juuso Rossi muutti parhaan kaverini, Santerin, naapuriin. En pitänyt Juusosta. Hän järjesti juhlat, eikä minua edes

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

2. Mistä muut voivat huomata, että Jarkkoa pelotti? 3. Mitä ohjeita haluat antaa Jarkolle ja hänen vanhemmilleen?

2. Mistä muut voivat huomata, että Jarkkoa pelotti? 3. Mitä ohjeita haluat antaa Jarkolle ja hänen vanhemmilleen? Pelko kiusaamisesta Jarkkoa kiusattiin koulussa. Häntä pelotti herätä aamuisin ja ajatella kouluun lähtemistä. Millä tavalla häntä kiusattaisiin tulevana päivänä? Jarkko tunsi yhä useammin aamuisin vatsakipua

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Muhoksen Kirkonkylän koulu ja Honkalan koulu Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Vanhemmat 7 13-vuotiaiden lasten osallisuuden edistäjinä Kyselyn toteuttaminen Kysely tehtiin yhteistyössä rehtoreiden

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,

Lisätiedot

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville 29.5.2018 klo 11-15, Kuopio RAPORTTI Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry TEEMAT KOULUNKÄYNTI - koulunkäyntiä helpottavat ja vaikeuttavat

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä?

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä? VERTAISARVIOINTI s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Minkälainen tyyppi sä olet? Mitä sulle kuuluu? Onko sulla hyvä olla täällä? VALTTI VERTAISARVIOINTI SIJAISHUOLLOSSA VERTAISARVIOINTI? MIKSI? MITÄ HYÖTYÄ?

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa

Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa Papuri.papunet.net Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa Seuraavilla sivuilla kuvataan erilaisia ikäviä tilanteita. Mitä sinä tekisit? Voit itsekin keksiä hyvän ratkaisun, jota ei mainita tässä

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. KUUNTELEMINEN 1. Katso henkilöä, joka puhuu 2. Mieti, mitä hän sanoo 3. Odota omaa vuoroasi 4. Sano, mitä haluat sanoa 2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. Tervehdi 2. Jutustele 3. Päättele, kuunteleeko toinen

Lisätiedot

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA? 1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon

Lisätiedot

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa

Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Nuorten osallisuuden toteutuminen Vailla huoltajaa Suomessa olevien turvapaikanhakijalasten edustajien koulutushankkeessa Kokemusasiantuntija Anita Sinanbegovic ja VTM, suunnittelija Kia Lundqvist, Turun

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA Lämmittely Selitä sana EDUSKUNTA EHDOKAS ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI JAISET KUNNAN- VELVOL- ÄÄNI- POLIITIKKO PUOLUE VALTUUSTO LISUUS OIKEUS Keskustellaan ÄÄNESTYS-

Lisätiedot

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 2018 Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 161 ruotsinkielistä (peruskouluikäisiä n 900) 21%

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

TIMO LOUHIKARI: RONDO

TIMO LOUHIKARI: RONDO TIMO LOUHIKARI: AVAINKOHTAUS 1. INT. IN TALO, ETEINEN PÄIVÄ Ovikello soi, Rondo menee avaamaan oven, TV:n ääni pauhaa taustalla. Oven takana seisoo Artsi apureidensa kanssa. Katohan, huhu piti paikkansa.

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on?

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on? POTILAS: SYNTYMÄAIKA: TUTKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1. Mikä vuosi nyt on? 2000 2017 2020 1917 EI MIKÄÄN NÄISTÄ 2. Mikä vuodenaika nyt on? KEVÄT KESÄ SYKSY TALVI 3. Monesko päivä tänään on? 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin

Lisätiedot