KOULUTUKSESTA SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY VARSINAIS-SUOMESSA

Transkriptio

1 KOULUTUKSESTA SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY VARSINAIS-SUOMESSA Sakari Ahola, Loretta Galli & Sari Ikonen Koulutussosiologian tutkimuskeskus, RUSE Turun yliopisto, Turku 2009 ISBN:

2 ESIPUHE Tämä raportti liittyy Varsinais-Suomen liiton maakunnan kehittämisrahoituksella vuonna 2008 toteutettuun tutkimus- ja kehittämishankkeeseen Koulutuksesta syrjäytymisen ehkäisy Varsinais-Suomessa (fimos ). Hankkeen tavoitteena oli selvittää maakunnan koulupudokkaiden ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tilannetta ja ongelmia sekä etsiä uusia tehokkaita keinoja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Hanke on toteutettu Koulutussosiologian tutkimuskeskuksessa RUSE:ssa dosentti Sakari Aholan johdolla. Hankkeen ohjausryhmään kuuluivat Salon seudun koulutuskuntayhtymän johtaja Pasi Kankare (pj.), professori Osmo Kivinen (RUSE), projektipäällikkö Matti Mäkelä (Turun ammatti-instituutti), urasuunnittelija Taina Laaksonen (Turun kaupungin nuorisoasiainkeskus / nuorten työpaja Fendari), erikoissuunnittelija Tuula Halttunen (Varsinais-Suomen liitto) sekä koordinaattori Päivi Kaipainen (sihteeri, RUSE). Hankkeesta on tiedotettu RUSE:n verkkosivuilla, josta löytyvät myös tarkemmat kuvaukset hankkeen tavoitteista, toimenpiteistä sekä keskeiset tuotokset: Projects Koulutuksesta syrjäytymisen ehkäisy Varsinais- Suomessa Turussa Sakari Ahola

3 SISÄLLYS Osa 1: Tutkimushanke 1 JOHDANTO NÄKÖKULMIA KOULUPUDOKKUUTEEN Oppivelvollisuutensa laiminlyövät nuoret Peruskoulun päättötodistuksen saanut nuori ei saa tai ei hae toisen asteen koulutuspaikkaa Toisen asteen koulutuksen keskeyttävät nuoret TOIMENPITEITÄ NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISEMISEKSI Nuorten syrjäytymistä ehkäiseviä hankkeita Työpajatoiminta Etsivä työ Arviointi nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi tehtyjen toimenpiteiden vaikuttavuudesta Tulevaisuuden tavoitteet TUTKIMUSHANKE KOULUTUKSESTA SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY YLÄKOULUISSA Tutkimukseen osallistuneet yläkoulut Yläkoulujen oppilashuolto Oppilashuollolliset palvelut ja resurssit Oppilashuoltoryhmä Koulupudokkuus ja sen syyt Yläkoulujen yhteistyötahot Kodin ja koulun yhteistyö Yhteistyö ammatillisten oppilaitosten kanssa Yhteistyö muiden tahojen kanssa Tukioppilaat ja oppilaskunta Onko kerhoista apua syrjäytymisen ehkäisyssä? Yläkoulujen hyviä käytäntöjä koulutuksesta syrjäytymisen ehkäisemiseksi Hankkeet Riittävään henkilökohtaiseen opinto-ohjaukseen satsaaminen Yhteisöllisyys ja välittävä ilmapiiri Oikeista asioista vastuuttaminen KOULUTUKSESTA SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY NIVELVAIHEISSA Koulupudokkuus peruskoulun ja toisen asteen välisessä nivelvaiheessa Nivelvaiheohjaus Jälkiohjaus ja seuranta yläkouluissa Turun Ohjaamo Kaarinan uraohjausmalli Vuoden kestävät koulutukset Peruskoulun lisäopetus Ammattistartit Etsivä työ Turun alueella Työpajatoiminta vaihtoehtona, kun koulu ei maita tai suju Turun työpaja Fendari Varsinais-Suomen työpajat...86

4 7 KOULUTUKSESTA SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY AMMATTIOPPILAITOKSISSA Tutkimukseen osallistuneet ammattioppilaitokset Ammattioppilaitosten opiskelijahuolto Opiskelijahuollolliset palvelut ja resurssit Opiskelijahuoltoryhmä Ammatillisen koulutuksen keskeyttäminen Keskeyttäneiden määrä Mistä keskeyttämiset johtuvat? Keskeyttämisen ennaltaehkäisy ja toimenpiteet keskeyttämistilanteissa Ammattioppilaitosten yhteistyötahot Yhteistyö yläkoulujen kanssa Yhteistyö muiden tahojen kanssa Ammattioppilaitosten hyviä käytäntöjä koulutuksesta syrjäytymisen ehkäisemiseksi Hankkeet Opiskelijalähtöisyys ja välittäminen Ryhmäyttäminen Rästipajatoiminta Työelämäläheinen pienryhmäkoulutus Osa 2: Yhteenveto ja suositukset 8 JOHDANTO: KEINOT KÄYTTÖÖN! SYRJÄYTYMISEN YHTEISKUNNALLISET YHTEYDET VASKOOLI-PROJEKTIN KOULUTUSTAKUUMALLI LÄHTÖKOHDAKSI TOIMENPITEET KOULUPUDOKKUUDEN JA SYRJÄYTYMISEN EHKÄISEMISEKSI Varhainen puuttuminen, yhteisöllisyys ja tehokkaat ohjaus- ja tukitoimet Nivelvaiheohjauksen järjestäminen LOPUKSI: MAHDOLLISUUKSIA JA DILEMMOJA Lähteet 148

5 Taulukkoluettelo Taulukko 1. Oppivelvollisuutensa laiminlyöneet koko maassa ja Varsinais-Suomessa....8 Taulukko 2. Yhteishaussa hakemattomat ja lisäopetuksessa jatkaneet koko maassa ja Varsinais-Suomessa lukuvuonna Taulukko 3. Yhteishaussa hakemattomat ja lisäopetuksessa jatkaneet Varsinais-Suomessa seutukunnittain lukuvuonna Taulukko 4. Tutkintoon johtavan koulutuksen keskeyttäjät koko maassa ja Varsinais- Suomessa lukuvuonna Taulukko 5. Kyselyyn vastanneiden koulujen oppilasmäärät Taulukko 6. Oppilashuoltopalveluiden riittävyys (%)...34 Taulukko 7. Koulujen yhteistyö eri tahojen kanssa (%) (n=15-16)...46 Taulukko 8. Yhteistyön toimivuus eri tahojen kanssa (%)...48 Taulukko 9. Kyselyyn vastanneiden oppilaitosten opiskelijamäärät Taulukko 10. Opiskelijahuoltopalveluiden riittävyys (%)...94 Taulukko 11. Varsinais-Suomen ammatillisen koulutuksen järjestäjien keskeyttämisluvut Opetushallituksen tulosrahoitusmittarin mukaan ( )...98 Taulukko 12. Syyslukukaudella 2007 keskeyttäneet kyselyvastausten mukaan...99 Taulukko 13. Keskeyttämisen syyt (1=yleisin, 7=harvinaisin) (n=8 11) Taulukko 14. Oppilaitosten yhteistyö eri tahojen kanssa (%) (n=10-11) Taulukko 15. Yhteistyön toimivuus eri tahojen kanssa (%) Kuvioluettelo Kuvio 1. Hyviä käytäntöjä koulutuksesta syrjäytymisen ehkäisemiseksi...7 Kuvio 2. Yhteistyö ammatillisten oppilaitosten kanssa (%)...45 Kuvio 3. Tutut hankkeet (%) Kuvio 4. Yhteistyö alueen yläkoulujen kanssa (%) Kuvio 5. Tutut hankkeet (%) Kuvio 6. Syrjäytymisen yhteiskunnalliset yhteydet Kuvio 7. Koulupudokkuuden monimuotoisuus Kuvio 8. VaSkooli-projektin koulutustakuumalli Kuvio 9. Suositukset Kuvio 10. Suositus kuntien uraohjauksesta Kuvio 11. Varsinais-Suomen koulutustakuumallin pääpiirteet

6 Osa 1: Tutkimushanke Loretta Galli, Sari Ikonen & Sakari Ahola 1 JOHDANTO Yhteiskunnallisen muutoksen myötä ammatinvalinta on vaikeutunut ja monimutkaistunut. Erilaisten ammattien valtavan kirjon edessä nuoret kokevat uravalinnan vaikeaksi. Perusopetuksen jälkeen lukion valitsevat nuoret saavat lisää miettimisaikaa, mutta ammatilliselle puolelle suuntautuvat joutuvat tekemään valinnan osaamatta välttämättä vastata olennaisiin uravalintaa koskeviin kysymyksiin: kiinnostaako ala riittävästi tulevaa työuraa ajatellen, tai onko valittava ammatti ylipäätään sitä, mitä nuori kuvittelee sen olevan. Toinen ongelma on koulutukseen pääsy: vaikka nuori tietäisi tarkalleen, missä ammatissa hän haluaa tulevaisuudessa toimia, hän ei välttämättä saa haluamaansa koulutuspaikkaa. Näin nuori saattaa päätyä opiskelemaan alaa, joka ei häntä kiinnosta, jolloin koulutus päättyy herkästi keskeyttämiseen. Perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen nivelvaiheen ymmärtäminen lyhyenä kahden koulutusasteen välisenä taitekohtana edistää nuorten syrjäytymistä, sillä harva murrosikäinen kykenee muutenkin hankalassa elämänvaiheessa tekemään kypsiä, tulevaa työuraa koskevia ratkaisuja. Nivelvaihe olisikin nähtävä pidempikestoisena vaiheena, jossa nuori alkaa asteittain selkiyttää omaa suuntautumistaan ja pyrkimyksiään, ja päätyy vähitellen jonkinasteiseen varmuuteen elämänsä suunnasta. Perusasteen tehtävänä on laittaa alulle tämä vaihe tarjoamalla laadukasta uranvalinnan ohjausta jo hyvissä ajoin ennen kuin tärkeän päätöksen tekeminen tulee ajankohtaiseksi. Toisella asteella opiskelijat tarvitsevat tukea mahdolliseen jatkokoulutukseen siirtymisessä ja toisaalta joustavia käytäntöjä käynnissä olevien opintojen loppuunsaattamiseksi. Perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen nivelvaihe on erityisen kriittinen niille nuorille, jotka erilaisista syistä jäävät ilman koulutuspaikkaa ikätovereiden aloittaessa toisen asteen koulutuksen. Niin sanotuksi koulupudokkaaksi jää nuori, joka valinnan 6

7 vaikeuden edessä päättää olla hakematta toisen asteen koulutuspaikkaa, tai nuori, joka yhteishaussa jää ilman koulutuspaikkaa, ei aloita saamassaan koulutuspaikassa tai keskeyttää aloittamansa koulutuksen. Nämä nuoret ovat vaarassa syrjäytyä ensin koulutuksesta ja myöhemmin työelämästä. Mitä pidemmäksi siirtymäaika muodostuu, sitä ongelmallisempaa on opintojen uudelleen aloittaminen ja loppuunsaattaminen. Nuoret, joiden siirtymäaika on pitkittynyt tai vaarassa pitkittyä tarvitsevat erityistä tukea ja ohjausta. Lisäksi pienen, mutta haasteellisen ryhmän muodostaa kokonaan ilman perusopetuksen päättötodistusta jäävät nuoret. (Kivelä & Ahola 2007.) Tämä raportti liittyy Varsinais-Suomen liiton rahoittamaan hankkeeseen, jossa on ollut tavoitteena selvittää maakunnan koulupudokasongelmaa, arvioida nykyisin käytössä olevien tukimuotojen toimivuutta ja tehokkuutta sekä löytää uusia keinoja ja toimintatapoja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Hankkeessa on jatkettu siitä, mihin Turun ja Salon seutukunnissa vuosina toteutetussa VaSkooliprojektissa päästiin, eli ajatuksena on ollut laajentaa VaSkoolin puitteissa kehitettyä koulutustakuumallia (ks. kuvio 1) koko maakunnan alueelle soveltuvaksi (Mäkelä 2007). Hankkeen osana toteutettiin opiskelijakysely Salon seudun ammattiopiston opiskelijoille, ja siitä on ilmestynyt oma julkaisunsa (Ahola, Galli & Kivelä 2008). PERUSKOULU Oppilashuolto Koulutuskokeilut TET-harjoittelu HOJKS Tukiopetus Tukioppilastoiminta Kerhot JOPO-luokat Riittävä opinto-ohjaus NIVELVAIHE Koulujen jälkiohjaus Ohjaamot Vuoden kestävä koulutus Työpajat Työharjoittelu Etsivä työ Tiedonsiirto Nivelvaiheyhteistyö TOINEN ASTE Opiskelijahuolto Alkutestit HOJKS Tukiopetus Riittävä opinto-ohjaus Uraohjaus Tutortoiminta Rästipajat Ryhmäyttäminen Asuntolatoiminta Työharjoittelu Oppisopimus Yritysyhteistyö Varhainen puuttuminen, syrjäytymistä ehkäisevät hankkeet, yhteisöllisyyttä tukevat toimenpiteet, yhteistyö vanhempien kanssa, moniammatillisuus Kuvio 1. Hyviä käytäntöjä koulutuksesta syrjäytymisen ehkäisemiseksi. 7

8 2 NÄKÖKULMIA KOULUPUDOKKUUTEEN Koulupudokkaiksi määritellään nuoret, jotka keskeyttävät peruskoulun ennen oppivelvollisuuden suorittamista sekä nuoret, jotka suorittavat peruskoulun oppimäärän, mutta eivät aloita toisen asteen koulutusta tai keskeyttävät sen jääden näin ilman ammatillista tutkintoa. Tilastokeskuksen mukaan peruskoulun päättötodistusta vaille jäävien määrä on tällä vuosituhannella ollut noin 0,3 % ikäluokasta. Lukuvuonna peruskoulun päättäneistä nuorista 2,2 % jätti hakematta toisen asteen koulutukseen, ja aloitetun koulutuksen jätti kesken lukio-opiskelijoista 4,2 % ja ammattiopiskelijoista 10,5 %. (Tilastokeskus, koulutustilastot.) 2.1 Oppivelvollisuutensa laiminlyövät nuoret Peruskoulun päättötodistusta vaille jäävien osuus on 2000-luvulla vaihdellut 0,3 prosentin molemmin puolin. Vuosituhannen alun korkeista lukemista ollaan selvästi tulossa alaspäin: lukuvuonna saavutettiin 2000-luvun alin lukema, 0,23 prosenttia. (Tilastokeskus, koulutustilastot.) Vertailutieto Varsinais-Suomen tilanteesta on lukuvuodelta ; oppivelvollisuutensa laiminlyövien osuus koko maan tilanteeseen suhteutettuna on selvästi pienempi: 11 henkilöä, eli 0,20 prosenttia ikäluokasta (Wera; Länsi-Suomen lääninhallitus). Taulukko 1. Oppivelvollisuutensa laiminlyöneet koko maassa ja Varsinais-Suomessa. Varsinais-Suomi (hlöä) Varsinais-Suomi (%) Koko maa (hlöä) Koko maa (%) , , , , , , , , ,23 Suurimmassa peruskoulutuksen keskeyttämisvaarassa ovat lapset, joilla ei ole riittävää kodin tai lähipiirin tukea opiskeluun sekä vähävaraisten perheiden ja vaikean sosiaalisen taustan omaavat lapset. Perusopetuksen päättötodistusta vaille jäävien tai 8

9 perusopetuksesta alhaisilla arvosanoilla suoriutuvien nuorten ongelmat ovat yleensä nähtävissä jo varhaisessa vaiheessa. Ongelmat ilmenevät puutteellisena motivaationa koulutyöhön ja oman tulevaisuuden suunnitteluun. Koulussa ongelmat ilmenevät poissaoloina, alhaisena koulumenestyksenä, tunneilla häiriköintinä tai vetäytymisenä ja masentuneisuutena. Osa näistä nuorista etenee peruskoulutuksen jälkeen koulutuksen kautta työhön, mutta osa jää kokonaan yhteiskunnan toimintojen ulkopuolelle. Nämä nuoret ovat vaikeasti tavoitettavissa, eivätkä nuoret itsekään hakeudu ohjauspalveluiden pariin. Nuorten tilanteen riittävän varhaisella tunnistamisella ja joustavilla opetuksellisilla ratkaisuilla voitaisiin todennäköisesti ennaltaehkäistä myöhemmin ilmeneviä ongelmia. Kouluilla vaikuttaisi kuitenkin olevan liian vähän mahdollisuuksia havaita ongelmia ja tukea tämäntyyppisistä oppimis- ja muista vaikeuksista kärsiviä oppilaita. (Opetusministeriö 2005a, 65.) Heikosti koulussa pärjäävien lasten tueksi on tarjolla tukiopetusta ja erityisopetusta. Tukiopetus tai osa-aikainen erityisopetus ovat keinoja auttaa tilapäisistä tai lievistä oppimis- ja sopeutumisvaikeuksista kärsiviä lapsia ja nuoria. Jos lapsen tai nuoren oppimisvaikeuden syy on kehitysvamma, sairaus, kehityksen viivästymä tai tunneelämän häiriö, tulee hänet siirtää kokoaikaiseen erityisopetukseen. (Opetusministeriö 2005a, 13.) Viime vuosina erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen osuus on lisääntynyt jatkuvasti. Tilastokeskuksen mukaan syksyllä 2006 kokoaikaiseen erityisopetukseen (sairaudet, kehitysvammat) oli siirretty 7,7 % peruskoululaisista. Sen sijaan osa-aikaiseen erityisopetukseen (oppimis- ja sopeutumisvaikeudet) osallistuneiden oppilaiden määrä pysyi samana vuoden 2006 syksyllä kuin vuotta aiemminkin, 21,9 prosentissa, monen vuoden kasvun jälkeen. (Tilastokeskus, koulutustilastot.) Erityisopetuksen voimakkaaseen kasvuun on osaltaan vaikuttanut se, että erityistuen tarpeen tunnistaminen on parantunut (Opetusministeriö 2005a, 66). Oppilashuoltoon kuuluu oppilaan oppimisen perusedellytyksistä, fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista, huolehtiminen. Oppilashuollon tavoitteena on oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä muiden koulunkäyntiin liittyvien ongelmien ehkäiseminen, tunnistaminen, lieventäminen ja poistaminen mahdollisimman varhain. (Opetusministeriö 2005a, 13.) Ongelmien ajoissa havaitsemisen ja niihin puuttumisen keinoissa on kuitenkin suuria kuntakohtaisia eroja, sillä oppilas- ja opiskelijahuollon palveluiden saatavuus vaihtelee alueellisesti. Esimerkiksi koulukuraatto- 9

10 rille ja koulupsykologille on vaikea päästä yksinkertaisesti siitä syystä, että monissa kunnissa näitä palveluja ei ole. (Opetusministeriö 2007a, 30.) 2.2 Peruskoulun päättötodistuksen saanut nuori ei saa tai ei hae toisen asteen koulutuspaikkaa Vuoden 2007 peruskoulun päättäneistä nuorista 8,5 % ei jatkanut välittömästi tutkintotavoitteisessa koulutuksessa. Varsinais-Suomen osalta luku on kaksi prosenttiyksikköä pienempi, 6,5 %. Varsinais-Suomessa vuonna 2007 peruskoulun päättäneistä nuorista (5306) noin puolet (49,8 %) jatkoi lukiokoulutuksessa ja 43,6 % toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. (Tilastokeskus, koulutustilastot.) Jos nuori jää yhteishaussa ilman koulutuspaikkaa, hänen on kuitenkin mahdollista löytää sellainen vielä jälkihaun kautta. Jotkut nuoret tarvitsevat kuitenkin lisää aikaa oikean koulutusväylän löytämiseksi. Osa näistä nuorista jää lisäopetukseen eli niin sanotulle kymppiluokalle pohtimaan tulevaisuuttaan. Lisäopetus on tarkoitettu myös niille nuorille, jotka eivät onnistu saamaan jatkopaikkaa lukioon tai ammatilliseen koulutukseen ja jotka eivät jälkihaunkaan kautta löydä mieleistään opiskelupaikkaa. Lisävuoden aikana on tarkoitus parantaa arvosanoja, laajentaa työelämän tuntemusta ja selkiyttää uravalintaa. Lukuvuonna yhteishaussa hakematta jätti peruskoulun päättävistä 2,2 % koko maan osalta ja 1,7 % Varsinais-Suomen osalta (Tilastokeskus, koulutustilastot). Lisäopetuksessa jatkoi samana vuonna koko maan osalta 2,1 % ja Varsinais-Suomen osalta 1,2 % (Wera). Varsinais-Suomessa nuorten siirtyminen toiselle asteelle näyttää siis sujuvan huomattavasti jouhevammin koko maan keskiarvoihin verrattuna. Varsinais-Suomen sisällä Turun seudun selkeästi suuremmat luvut selittyvät väestön jakautumisella Varsinais-Suomen alueella. 10

11 Taulukko 2. Yhteishaussa hakemattomat ja lisäopetuksessa jatkaneet koko maassa ja Varsinais-Suomessa lukuvuonna Koko maa (%) Varsinais-Suomi (%) Peruskoulun päättänyt ei hakenut yhteishaussa 2,2 1,7 Peruskoulun päättänyt jatkoi lisäopetuksessa 2,1 1,2 Taulukko 3. Yhteishaussa hakemattomat ja lisäopetuksessa jatkaneet Varsinais- Suomessa seutukunnittain lukuvuonna Turun seutu (hlöä) Salon seutu (hlöä) Turunmaan seutu (hlöä) Vakka- Suomen seutu (hlöä) Loimaan seutu (hlöä) Peruskoulun päättänyt ei hakenut yhteishaussa Peruskoulun päättänyt jatkoi lisäopetuksessa Lisäopetuksen tarjonta on vähentynyt vuosittain aina 1990-luvun alusta lähtien lisäopetuksen tarpeen vähenemisen myötä. Lisäopetuksen tarjonnan epäkohta on alueellinen saavutettavuus. Tarjontaa on pääasiassa vain suuremmilla paikkakunnilla, ja monissa seutukunnissa kansanopisto on pääasiallinen tai ainoa lisäopetuksen järjestäjä. Lisäopetus on lisäksi monilla paikkakunnilla painottunut arvosanojen korottamiseen ilman yhteyksiä jatkokoulutuspaikkoihin. Oppilaiden näkemys lisäopetuksesta ei myöskään edistä lisäopetuksen kehittämistä, sillä se koetaan paikalleen jäämisenä ikätovereiden siirtyessä toiselle asteelle. (Opetusministeriö 2005a, ) Lisäopetusta vastaava, mutta eteenpäin vievä vaihtoehto on ammattistartti, joka on ammatillisessa oppilaitoksessa järjestettävä ammatillisiin opintoihin valmistava vuoden mittainen koulutus. Nuoret pitävät ammattistarttia yleensä tavallista kymppiluokkaa parempana vaihtoehtona, sillä ammattistartin myötä nuori saa siirtyä yhdessä ikätovereidensa kanssa uuteen opiskeluympäristöön. Ammattistartti on tarkoitettu perusasteen oppimäärän suorittaneille nuorille, joilla ei ole selkeää käsitystä ammatinvalinnasta. Opiskelijat tutustuvat koulutuksessa oman kiinnostuksensa mukaan eri alojen opetukseen sekä työelämään työssäoppimispaikkojen avulla. Pääpaino on ammatillisissa opinnoissa, mutta koulutuksessa opiskellaan myös peruskoulussa opetettavia aineita, opiskelutaitoja ja elämänhallintaa. Ylimääräinen vuosi ammattistartissa ei ole hukkaan heitettyä aikaa, sillä nivelvaiheen koulutuksen (myös lisäopetuksen) käy- 11

12 neet saavat samat kolme lisäpistettä yhteishaussa kuin peruskoulun samana vuonna päättävät nuoret, ja jos opiskelija jatkaa opintojaan ammatillisessa koulutuksessa, ammattistartin aikana suoritettuja opintoja voidaan lukea hyväksi tutkintoon koulutuslaitoksesta ja -alasta riippuen. Joissain tapauksissa ammattistarttiopiskelijoiden voi myös olla mahdollista siirtyä ammattistartista suoraan tutkintoon johtavaan koulutukseen. Lisävuosi ennen varsinaisia opintoja on hyödyllinen kuitenkin ennen kaikkea siksi, että se ennaltaehkäisee vääristä valinnoista ja puutteellisista taidoista johtuvia toisen asteen koulutuksen keskeyttämisiä. (Lehto, Koivukangas, Parantainen & Repo 2008.) 2.3 Toisen asteen koulutuksen keskeyttävät nuoret Toisen asteen koulutuksen keskeyttäminen on nimenomaan ammattikoulutuksen puolella esiintyvä ongelma. Lukiokoulutuksen keskeytti lukuvuonna koko maan osalta 4,2 % opiskelijoista, joista kuitenkin puolet jatkoi opintojaan toisella koulutussektorilla. Varsinais-Suomessa lukion keskeyttäjiä on vähemmän koko maan keskiarvoon verrattuna, 3,3 %. Ammatillisen koulutuksen puolestaan keskeytti samana lukuvuonna koko maan osalta 10,5 % opiskelijoista, joista vain 1,1 % jatkoi opintojaan toisella koulutussektorilla. Varsinais-Suomessa ammattikoulutuksen jätti kesken koko maan keskiarvoon verrattuna hieman useampi, 11,1 %. (Tilastokeskus, koulutustilastot.) Taulukko 4. Tutkintoon johtavan koulutuksen keskeyttäjät koko maassa ja Varsinais- Suomessa lukuvuonna Koko maa lukiokoulutus (%) Koko maa ammatillinen koulutus (%) Varsinais-Suomi lukiokoulutus (%) Varsinais-Suomi ammatillinen koulutus (%) Keskeytti opinnot omassa koulutussektorissaan 4,2 10,5 3,3 11,1 Vaihtoi koulutussektoria 2,1 1,1 Keskeytti kokonaan tutkintoon johtavan koulutuksen 2,1 9,4 Ammatillisen koulutuksensa keskeyttävillä on päätöksilleen erilaisia syitä. Ilmeisin syy koulutuksen keskeyttämiseen on epäonnistunut koulutusvalinta, joka aiheuttaa 12

13 opiskeluun liittyviä motivaatio-ongelmia. Opiskelija on saattanut päätyä väärälle alalle jälkihaun tai toiselle sijalle asettamansa koulutusvaihtoehdon kautta, mutta opintojaan keskeyttävät myös sellaiset opiskelijat, jotka ovat päässeet ensimmäiselle sijalle asettamaansa koulutukseen. Nuori on saattanut olla epävarma koulutusvalinnastaan jo alun perin, tai valinnastaan varma nuori on saattanut koulutuksen alussa huomata haluavansa jotakin muuta. (Komonen 1999, 121; Opetusministeriö 2005a, ) Opetushallituksen tekemän arvioinnin mukaan perusopetuksen ohjaus ei toimi kovinkaan hyvin ammatillisen koulutuksen suuntaan. Ammattiopiskelijoista vain runsas kymmenesosa arvioi olevansa omalla alallaan, noin kolmasosa oli epävarmoja alastaan ja yli puolet sanoi, ettei vielä ollut omalla alallaan. Tästä näkökulmasta ammatillisen koulutuksen keskeyttämisluvut tuntuvat suorastaan pieniltä. Toisen asteen koulutuksen keskeyttämislukuihin voidaan vaikuttaa perusopetukseen sisällytetyllä oppilaanohjauksella ja erityisesti uranvalinnan ohjauksella. (Numminen ym. 2002, 24.) Perusopetuksen tulisi perehdyttää oppilaita paremmin työelämään ja ammatteihin, jotta opiskelu ei päättyisi siksi, että mielikuva opiskeltavasta ammatista ei vastaa todellisuutta (Kivekäs 2001, 21 22). Osalla opiskelijoista keskeyttäminen voi olla pikemminkin ajautumisen kuin tietoisen valinnan tulos. Osa oppilaista putoaa marginaaliin jo peruskoulussa. Näillä jo aiemmin mainituilla nuorilla on vaikeuksia saada läpäistyksi edes peruskoulua. Nuori kuitenkin saattaa suoriutua peruskoulusta ja onnistua myös saamaan opiskelupaikan toiselta asteelta. Tällainen nuori on kuitenkin riskiryhmässä koulutuksen keskeyttämisen suhteen, sillä hänen kilpailukykynsä koulutusmarkkinoilla on huono johtuen puutteellisesta elämänhallinnasta koulutuksen ulkopuolella. Vähäisillä voimavaroilla varustettujen nuorten mahdollisuudet ovat jo lähtökohtaisesti heikommat. Nämä nuoret kyllä yleensä tuntevat ja hyväksyvät yhteiskunnassa vaadittavat normaalisuuden mallit, mutta heillä ei ole niiden toteuttamiseen tarvittavia resursseja ja taitoja. Näille nuorille on mahdollista palata myöhemmin opintojen pariin, mutta usein tämä edellyttää positiivisia kokemuksia normaalista elämästä ja työnteosta, joita on mahdollista saada esimerkiksi työharjoittelun tai työllistämisen kautta. (Komonen 1999, ) Keskeyttämiseen voivat ajaa myös oppimis- ja/tai opiskeluvaikeudet. Osa nuorista kokee ammatilliset perustutkinnot teoreettisesti liian vaativiksi, vaikka työssäoppimi- 13

14 nen onkin jo vakiintunut osaksi ammatillista koulutusta (Opetusministeriö 2005a, 71). Näille nuorille on tarjolla erilaisia mahdollisuuksia omien opiskeluvalmiuksien parantamiseen. Oppimisvaikeuksista kärsivien nuorten opintotavoitteita voidaan mukauttaa, he voivat osallistua pienryhmämuotoiseen opetukseen, saada tukiopetusta tai suorittaa osan opinnoistaan esimerkiksi työpajalla. Myös vuoden kestävä ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus ennen varsinaisia opintoja saattaa olla hyödyksi. Opiskelijan voi ajaa keskeyttämiseen myös toimeentulon niukkuus. Koska lapsilisän maksaminen loppuu toiselle asteelle siirryttäessä, nuori voi jäädä kokonaan ilman yhteiskunnan myöntämää tukea. Tämä johtuu siitä, että vanhempien tulot otetaan huomioon opintotukea myönnettäessä. Jos tukea myönnetäänkin, niin alle 18- vuotiaalle myönnettävän opintotuen taso on alhainen toisella asteella opiskelevat nuoret ovat joka tapauksessa taloudellisesti riippuvaisia vanhemmistaan. Keskeyttämiseen houkuttelee työelämään siirtyminen tai työharjoittelun myötä saatava työmarkkinatuki, jotka antavat nuorelle taloudellista riippumattomuutta. (Opetusministeriö 2005a, 72.) 14

15 3 TOIMENPITEITÄ NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISEMISEKSI Syrjäytyminen on ollut 1990-luvulta saakka sekä tutkimuksen että yhteiskunnallisen keskustelun mielenkiinnon kohteena. Vilkas keskustelu syrjäytymisestä ja syrjäytymisen ehkäisystä jatkuu edelleen. Nuorten syrjäytymistä pyritään ehkäisemään yhä enemmän moniammatillisen yhteistyön avulla. Moniammatillisella yhteistyöllä tarkoitetaan eri ammattiryhmiin kuuluvien asiantuntijoiden yhteistyötä. Syrjäytymisen ehkäisyssä moniammatillisella yhteistyöllä pyritään kehittämään sektorirajat ylittävää moninäkökulmaista työotetta vastaamaan yksilön yhä moninaisempiin ongelmakokonaisuuksiin. Nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi yhteistyötä tekevät hallinnonalat ovat sosiaalija terveysministeriö, opetusministeriö sekä työministeriö. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn liittyvät toimet toteutetaan osana perhepolitiikkaa. Opetusministeriössä nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn liittyviä tavoitteita on asetettu sekä koulutus- että nuorisotyön aloille; nämä alat yhdistyvät käytännössä esimerkiksi työpajatoiminnassa. Työministeriön vastuulla puolestaan ovat nuoriin kohdistuvat työharjoittelu- ja työllistämistoimenpiteet. (Valtioneuvoston verkkosivut.) Koulupudokkuuden ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn liittyviä hankkeita on Suomessa ollut satoja, ja hanketoiminta suorastaan räjähti 1990-luvulla EU:n rakennerahastojen myötä. Hankkeita on myös paljon tutkittu ja niiden vaikuttavuutta arvioitu. Erilaiset projektit ovat pääsääntöisesti ongelmien korjaamiseen keskittyviä, mutta toimivat yleensä hyvin niin kauan kuin hankerahoitusta riittää kun ne tuottavat räätälöityjä tukitoimia ja -palveluita rajatulle kohderyhmälle. (Kivelä & Ahola 2006.) Tarkastelemme seuraavissa luvuissa joitain nuorten syrjäytymistä ehkäiseviä hankkeita, vakiintumassa olevaa työpajatoimintaa sekä valtakunnan tasolla tänä vuonna laajemmin käyttöön otettua etsivää nuorisotyötä. 15

16 3.1 Nuorten syrjäytymistä ehkäiseviä hankkeita Toimenpiteitä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi on kehitelty vuosien varrella monissa erilaisissa hankkeissa ja projekteissa. Viime vuosina Suomessa on toteutettu useita hankkeita, joissa on saatu luotua toimivia käytäntöjä koulutuksen nivelvaiheissa olevien ja keskeyttämistä harkitsevien nuorten aseman parantamiseksi. Joustava perusopetus (JOPO) -hanke käynnistyi vuoden 2006 tammikuussa, kun opetusministeriö myönsi kunnille määrärahaa koulupudokkaiden aktivointiin tähtäävän toiminnan kehittämiseen perusopetuksessa ja toisen asteen nivelvaiheessa. Hankkeen tavoitteena on tukea oppilaita, jotka ovat vaarassa jäädä ilman peruskoulun päättötodistusta. Samalla pyritään ehkäisemään koulupudokkuutta ja toisen asteen koulutuksen keskeyttämistä. JOPO-hankkeeseen osallistuvat peruskoulujen lisäksi kuntien nuoriso-, sosiaali- ja terveystoimi, toisen asteen oppilaitokset sekä nuorten työpajat. Toiminnan tueksi järjestetään sekä alueellista että valtakunnallista koulutusta. Joustavan perusopetuksen ryhmässä opiskelee noin kymmenen 7 9-luokkalaista oppilasta, ja opetus toteutetaan perusopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti. JOPO-ryhmissä korostetaan toiminnallisuutta, erilaisten oppimisympäristöjen käyttöä ja työssäoppimista. Toiminnasta vastaavat opettaja sekä nuoriso- tai sosiaalityöntekijä. Toiminnan tueksi on kirjoitettu internetistä ladattavissa oleva opetusministeriön julkaisu Joustava perusopetus; JOPO-toiminnan aloittaminen ja vakiinnuttaminen. (Opetusministeriö 2008b.) JOPO-toiminnan vaikuttavuustutkimuksen mukaan JOPO-luokalla opiskelu on hyödyttänyt lähes kaikkia siihen osallistuneita oppilaita. Lähes 90 prosentilla opiskelutilanne on parantunut siitä, mitä se oli ennen joustavaan perusopetukseen osallistumista. Eniten vaikutusta JOPO-ryhmässä opiskelulla on ollut päättötodistuksen saamiseen, poissaolojen vähentymiseen, jatko-opiskelusuunnitelmien selkiytymiseen, käyttäytymishäiriöiden vähenemiseen ja opiskelumotivaation parantumiseen. Myös oppilaiden ja huoltajien palautteet ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia, ja joustavaa perusopetusta pidetään yleisesti hyödyllisenä ja arvokkaana toimintamuotona. JOPO-toimintaa ollaankin vakiinnuttamassa lähes kaikissa hankkeessa mukana olevissa kunnissa. (Manninen & Luukannel 2008.) JOPO-hankkeessa on mukana 54 kuntaa ja noin

17 oppilasta. Toiminta laajenee vuonna 2009, kun mukaan otetaan uusia kouluja. (Opetusministeriö 2008c.) Nuorten osallisuushanke (ks. Vehviläinen 2005, 2006 ja 2008a) on vuosina pyörinyt valtakunnallinen hanke, joka sai alkunsa pääministeri Paavo Lipposen aloitteesta keväällä Hankkeen valmistelu tapahtui laajassa ja arvovaltaisessa yhteistyössä, johon osallistui opetusministeriö, työministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö sekä työmarkkinakeskusjärjestöt, nuorisoalan järjestöt, Suomen Kuntaliitto ja Kirkkohallitus. Osallisuushankkeessa oli mukana 37 varsinaista hankekuntaa. Hankkeen käynnistysvaiheessa kunnat velvoitettiin sitoutumaan pitkäkestoiseen viiden vuoden kehittämistyöhön sekä tulosten levittämiseen ja juurruttamiseen toimenpideohjelman tavoitteiden mukaisesti. Yhteistyökuvioiden myötä hankkeessa on kaiken kaikkiaan ollut mukana yli 70 kuntaa. (Nuorten osallisuushankkeen verkkosivut.) Arvioinnin perusteella Nuorten osallisuushanke on onnistunut edistämään nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia, luomaan uusia toimintamalleja nivelvaiheeseen sekä viemään eteenpäin poikkihallinnollista yhteistyötä ja nuorisoalan palveluiden koordinaatiota. Osa hankepaikkakunnista on kehittänyt nuorille suunnatun palvelujärjestelmän toimintaa ja luonut uusia käyttökelpoisia malleja ja innovaatioita, joita on mahdollista soveltaa kaikissa Suomen kunnissa. Nuorten osallisuushankkeen toimesta on pystytetty verkkoon eräänlainen ideapankki, käytäntöpakki, johon on kerätty nuoria osallistavia käytäntöjä kaikilta 37 osallisuushankkeen hankepaikkakunnalta. Käytäntöpakissa on monipuolisia ja valmiiksi testattuja ideoita koko Suomen nuorisotyöhön ja -politiikkaan. (Nuorten osallisuushankkeen verkkosivut.) Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kehittämishanke ( ) (ks. Karjalainen & Kasurinen 2006) kattoi alueellisesti koko Suomen; hankkeessa oli mukana lähes 300 kuntaa. Hankkeen tavoitteena oli alueellisen ja seutukunnallisen sekä moniammatillisen yhteistyön edistäminen. Erityisenä kehittämiskohteena oli perusopetuksen ylempien vuosiluokkien oppilaanohjaus. Opinto-ohjaus nähtiin hankkeessa keinona ehkäistä syrjäytymistä, lyhentää koulutusaikoja, nostaa koulutustasoa ja lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa. Näillä toimilla puolestaan edesautetaan koulutus- ja yhteiskuntatakuun toteutumista sekä nuorten mahdollisimman kokonaisvaltaista osallisuutta erilaisissa yhteisöissä. (Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kehittämishankkeen verkkosivut.) 17

18 Oppilaanohjauksen kehittämistarpeeseen pyrittiin vastaamaan niin sisällöllisesti kuin menetelmällisestikin. Hankkeen tavoitteeksi kirjattiin myös systemaattisen seurantajärjestelmän kehittäminen. Kehittämistoimenpiteiden toivottiin edistävän koulutustakuun toteutumista, eli parantavan perusopetuksen viimeisillä luokilla tehtävien koulutusvalintojen osuvuutta, vähentävän koulutuksen ulkopuolelle jäämistä ja keskeyttämistä, sekä parantavan koulutuksen ulkopuolelle jääneiden ohjausta. Hankkeessa laadittiin paikallisiin tarpeisiin vastaavia ohjaustoiminnan strategioita työhallinnon, sosiaali- ja terveys- sekä nuorisotoimen asiantuntijoiden yhteistyönä. (Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kehittämishankkeen verkkosivut.) CHANCES Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kehittämishankkeen tavoitteeksi asetettiin myös tiedon tuottaminen, sillä Suomessa ei katsottu olevan vielä riittävästi opintoohjaukseen liittyvää tutkimustietoa, jota olisi mahdollista soveltaa ja toteuttaa toimintamalleina kansallisella tasolla. Tätä tiedonkeruuta varten Opetushallitus käynnisti Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kehittämishankkeen rinnalle CHANCES-hankkeen (ks. Kasurinen & Launikari 2007). Hankkeen tutkimustulokset vahvistavat oppilaan- ja opinto-ohjauksen kehittämishankkeessa saatuja tuloksia (Karjalainen & Kasurinen 2006): alueellisten moniammatillisten toimintatapojen luomiselle on tarvetta. Tässä työssä tarvitaan sekä poikkihallinnollista yhteissuunnittelua että työaika- ja henkilöresursseja. (CHANCES-hankkeen verkkosivut.) VaSkooli Koko EU:n alueella toteutetun EQUAL-yhteisöaloiteohjelman osaprojekti VaSkooli (ks. Kivelä & Ahola 2007) kehitti vuosina Turun ja Salon seutukuntiin alueellisen koulutustakuumallin. Koulutustakuuajatus nousi esiin vuonna 2003 silloisen hallituksen esittämän työllisyysohjelman myötä, jonka yhtenä tavoitteena oli, että yksikään nuori ei jää koulutuksen ulkopuolelle. Tarkemmin koulutustakuun tavoitteeksi määrittyi, että vuonna 2008 vähintään 96 % perusopetuksen päättävistä nuorista jatkaa samana vuonna toisen asteen oppilaitoksessa tai perusopetuksen lisäopetuksessa. Koulutustakuun tarpeellisuutta on perusteltu kustannuksilla, joita yksilön koulutuksesta ja työelämästä syrjäytyminen aiheuttaa yhteiskunnalle. (VaSkooli-projektin verkkosivut.) Valtiontalouden tarkastusviraston raportissa todetaan, että jos nuori ajautuu sosiaalisesti huono-osaiselle elämän uralle ja syrjäytyy pysyvästi työmarkkinoilta, niin tästä aiheutuu yhteiskunnalle noin miljoonan euron kustannukset ennen kuin kyseinen henkilö täyttää 60 vuotta (Valtiontalouden tarkastus- 18

19 virasto 2007, 7). Näin ollen on selvää, että sijoitus syrjäytymisen ehkäisyyn mahdollisimman varhaisessa vaiheessa on erittäin tehokasta säästämistä. VaSkooli-projektin päämääränä oli siis kehittää Turun ja Salon seutukuntiin koulutustakuumalli, jota olisi jatkossa mahdollisuus hyödyntää myös muualla Suomessa. Kehitetyssä mallissa on keskeistä moniammatillinen ohjaus- ja tukitoiminta, joustava työelämäyhteistyö, oikeanlaisten koulutuspaikkojen riittävyyden varmistaminen, vanhempien kasvatusvastuun tukeminen sekä oppilaiden elämänhallinnan ja työelämäkokemusten lisääminen. VaSkoolissa koulutustakuun toteuttaminen nähdään laajempana prosessina kuin pelkkänä siirtymävaiheena perusopetuksesta toiselle asteelle mallissa huolehditaan tukitoimista nuoren koulutusuran kaikissa vaiheissa. Koulutustakuun onnistuminen vaatii riittäviä ohjaus- ja tukitoimia sekä joustavia koulutusratkaisuja jo perusopetuksessa, ja toisaalta koulutustakuun voidaan katsoa toteutuneen vasta, mikäli toisella asteella pystytään tehostamaan koulutusten läpäisyä ja tukemaan nuoria tarvittaessa myös viimeisessä nivelvaiheessa siirryttäessä koulutuksesta työelämään. VaSkooli-projektissa kehitettiin useita hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja perus- ja toiselle asteelle, näiden väliseen nivelvaiheeseen sekä koulusta työelämään siirtymiseen. (VaSkooli-projektin verkkosivut.) Innopaja-hankkeet Vuosina toteutetun Opetushallituksen koordinoiman Innovatiiviset työpajat ammatillisissa oppilaitoksissa -projektin tavoitteena oli turvata keskeyttämistä harkitsevien opiskelijoiden opintojen jatkuminen ohjauksen, opiskelijahuollon ja muiden tukitoimien avulla. Hankkeeseen osallistui 28 oppilaitosta ja koulutuskuntayhtymää. Projektit olivat toteuttamistavoiltaan erilaisia, mutta pajojen opiskelijavalinnoissa oli yhteiset pääperiaatteet. Opiskelijoiden tilannetta pyrittiin parantamaan muun muassa henkilökohtaisten opintosuunnitelmien, opinto-ohjauksen ja työvaltaisten opiskelutapojen avulla. (Hietalahti 1999, ) Innopaja-toimintaa jatkettiin vuosina ESR:n Tavoite 3 -ohjelmassa Ammatilliseen koulutukseen aktivointi ja ammatillisen koulutuksen keskeyttämisen vähentäminen. (Vehviläinen 2003, 1.) 19

20 3.2 Työpajatoiminta Nuorten työpajatoiminta on koulutuksen ja työelämän sekä perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen välille sijoittuva toimintamuoto, jonka tarkoituksena on edistää työssäoppimista, lisätä opiskelu- ja työelämävalmiuksia sekä tukea ammatinvalintaprosessia ja yleistä arjen hallintaa. Työpajassa elämäntilanteen kartoittaminen on kokonaisvaltaista ja toimenpiteet kunkin valmentautujan tarpeisiin räätälöityjä. Työpajalla kannustetaan ja motivoidaan nuoria työllistymään, kouluttautumaan ja parantamaan valmiuksiaan arjen hallinnassa. Työmenetelminä pajoilla käytetään työvalmennusta, jolla kehitetään paja-asiakkaan mahdollisuuksia osallistua työelämään, sekä yksilövalmennusta, joka tähtää asiakkaan toimintakyvyn ja arjenhallintataitojen parantamiseen. (Opetusministeriö 2005a, 35; Valtakunnallisen työpajayhdistyksen verkkosivut.) Työpajojen perinteisenä kohderyhmänä ovat olleet nuoret, mutta nykyään toimintaa järjestetään kaikenikäisille, ja pelkästään nuorten työpajatoimintaa järjestävät pajat ovat vähenemässä. Nuorten osuus työpajojen asiakaskunnasta vaihtelee lääneittäin. Vuonna 2004 Etelä-Suomen läänissä alle 29-vuotiaita asiakkaita oli 89 %, kun Lapissa vastaava luku oli 57 %. Länsi-Suomessa alle 29-vuotiaiden osuus oli 63 %. (Kähkönen & Hanni 2005, 11, 25.) Työpajan asiakkaat tulevat hyvin erilaisista lähtökohdista. Asiakas voi olla työtön nuori tai aikuinen, perusopetusta suorittava, toisella asteella opiskeleva tai opintonsa keskeyttänyt nuori, pitkäaikaistyötön, vanhentuneen koulutuksen omaava aikuinen, päihde- ja/tai mielenterveyskuntoutuksesta tuleva, maahanmuuttaja tai vajaakuntoinen. (Opetusministeriö 2005a, 35; Valtakunnallisen työpajayhdistyksen verkkosivut.) Suurin osa nuorista tulee työpajoille työvoimatoimiston kautta. Vuonna 2004 noin 70 % työpajanuorista oli tullut pajalle työvoimatoimiston ja 11 % sosiaalitoimen ohjaamana. Loput olivat tulleet pajalle itsenäisesti, oppilaitosten tai Kelan ohjaamina. Työpajatoimintaan osallistuu sekä koulutettuja että kouluttamattomia nuoria. Vuonna 2004 tehdyn tutkimuksen mukaan lähes puolella (49,6 %) työpajatoimintaan osallistuneista nuorista ei ollut peruskoulun jälkeistä koulutusta. Tähän ryhmään kuuluvat myös toisen asteen koulutuksen keskeyttäneet. Ammatillinen tutkinto oli hieman yli 20

21 viidesosalla ja ylioppilastutkinto noin joka kymmenennellä nuorella. Peruskoulu oli jäänyt kesken 2,5 prosentilla. (Kähkönen & Hanni 2005, ) Työpajatoiminta alkoi Suomessa 1980-luvulla. Alkuvaiheessa pajojen pääasiallisena tarkoituksena oli tarjota nuorille työkokemusta. Laman ja suurtyöttömyyden myötä 1990-luvulla työpajojen määrää lisättiin ja niiden asiakaskunta laajeni. (Pietikäinen 2007, 177.) Työmarkkinatukea koskevan lain muuttuessa vuonna 1997 työpajojen suosio kasvoi entisestään. Lain mukaan alle 25-vuotiaiden ammattikouluttamattomien työttömien on täytynyt osoittaa tukikelpoisuutensa hakeutumalla työvoimapoliittiseen koulutukseen tai työharjoitteluun. Työharjoittelun nuori voi suorittaa työpajalla tai muussa valitsemassaan paikassa. (Komonen 2007, ) Tänä päivänä noin puolessa Suomen kunnista järjestetään työpajatoimintaa joko omassa työpajassa tai seutukunnallisen työpajan osana. Suurin osa pajoista on kuntien hallinnoimia. Työpajatoimintaa rahoittavat muun muassa valtio, kunnat, Euroopan sosiaalirahasto sekä Raha-automaattiyhdistys. (Kähkönen & Hanni 2005, ) Nykyään pajatoiminta on ammatillistumassa ja vakiinnuttamassa asemaansa nuorten palveluverkostossa; työpajojen työsuhteita on vakinaistettu ja toimintamenetelmiä kehitetty. Valtakunnallisesti katsottuna työpajatoiminnan vakinaistamisessa, asiakaskunnassa ja toiminnan painopisteissä on merkittäviä alueellisia eroja. Itä- ja Pohjois- Suomessa työpajatoiminnan painopiste on työkokemuksen antamisessa, koska näillä alueilla koulutetutkin nuoret kohtaavat työttömyyttä. Etelä-Suomessa taas korostuvat nuorten arjenhallinnan ongelmat. Hyvän työllisyystilanteen myötä nuoria on vähemmän työttömänä, mikä on lisännyt vaikeista ongelmista kärsivien nuorten suhteellista osuutta pajojen asiakaskunnassa. Mielenterveys-, päihde- ja moniongelmaiset nuoret muodostavatkin haastavan ryhmän, joiden tarpeisiin vastaaminen edellyttää heille räätälöityjä toimenpiteitä. (Pietikäinen 2007, ; Kähkönen & Hanni 2005, 11.) Uusien vaatimusten myötä työpajatoiminnan painopiste on siirtynyt teknisten työtaitojen opettamisesta ja työkokemuksen kartuttamisesta elämisen valmiuksien harjaannuttamiseen (Komonen 2007, 2). Perinteisen työpajatoiminnan lisäksi työpajan toimintamuoto voi olla ns. starttipaja tai pajakoulu. Starttipajat ovat ohjaavia ja valmentavia jaksoja ennen varsinaisen työpajajakson aloittamista. Pajakoulut taas ovat uudenlaisia oppimisympäristöjä, joissa ko- 21

22 rostuu yksilöllisyys ja tekemällä oppiminen. Pajakouluihin ohjataan yleensä sellaisia peruskoulun tai ammatillisten oppilaitosten oppilaita, joilla on vaikeuksia suorittaa tutkinto perinteisellä tavalla. (Pietikäinen 2007, 178.) Työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on kehitysvaiheessa. Joillakin paikkakunnilla työpajojen ja koulujen/oppilaitosten yhteistyö on toimivaa ja vakiintunutta; paljon on kuitenkin myös sellaisia paikkakuntia, joissa yhteistyötä ei ole juuri lainkaan. Työpajojen ja koulutuksen yhteistyön tarkoituksena on auttaa nuoria selviytymään opiskelusta. Yhteistyö toteutetaan siten, että apua tarvitsevat nuoret siirtyvät työpajoille parantamaan valmiuksiaan koulussa tai oppilaitoksessa jatkamiseen. Tuen kesto määräytyy yksilöllisesti. Koulunkäyntiin liittyvät oppimisvaikeudet, kuten alisuoriutuminen tai henkilökohtaiseen elämään liittyvät sosiaaliset vaikeudet, kuten päihdeongelmat, ovat tyypillisiä työpajalle ohjautumisen perusteita. Pajoille ohjautuu oppilaitosten kautta koulupudokkaita ja keskeyttämisuhan alaisia oppilaita/opiskelijoita. (Opetusministeriö 2005a, 39.) Perusopetuksen oppilas tulee yleensä työpajalle koulukuraattorin tai opinto-ohjaajan lähettämänä. Syynä pajajakson tarpeellisuuteen voivat olla erilaiset koulussa selviytymiseen ja oppimiseen liittyvät ongelmat, joita pyritään käsittelemään pajan moniammatillisessa ohjauksessa. Pajajakson tavoitteena voi olla peruskoulun päättötodistuksen saaminen. Perusperiaatteena on kuitenkin, että pajajaksolla vahvistetaan oppilaan koulukäyntivalmiuksia siten, että oppilas voisi palata normaaliopetuksen pariin. Perusopetuksen keskeyttäneille oppivelvollisuusikäisille nuorille työpajoilla tarjotaan tukea rästiin jääneiden opintojen suorittamiseksi. Keskeyttäneille laaditaan myös henkilökohtainen suunnitelma jatkouran selkiyttämiseksi. Lopullisena tavoitteena on oppimisvalmiuksien vahvistaminen siinä määrin, että kouluopetukseen palaaminen tulisi mahdolliseksi. Oppivelvollisuusiän ohittaneiden nuorten ohjaus työpajoille tapahtuu yleensä työvoimatoimiston tai sosiaalitoimen kautta. Näiden nuorten kohdalla tavoitteeksi asetetaan perusopetuksen oppimäärän suorittaminen ja päättötodistuksen saaminen sekä henkilökohtaisen jatkouran selkiytyminen. Opetuksen järjestäjä hyväksyy oppilaan suoritukset ja antaa todistuksen. Ammatillista perustutkintoa suorittava nuori ohjautuu työpajalle useimmiten koulutuksen järjestäjän ohjaamana. Perusteena pajatoimintaan siirtymiselle ovat opiskelua haittaavat ongelmat, jolloin keskeyttämisuhka 22

23 on ilmeinen. Työpajajakson tavoitteena on saada nuori palaamaan normaalin opiskelun piiriin. (Opetusministeriö 2005a, ) Työpajajakson jälkeistä sijoittumista pidetään yleensä verraten hyvänä, kun nuorten lähtötilanteet otetaan huomioon. Usein katsotaan, ettei minkään muun toimenpiteen avulla olisi päästy yhtä hyviin tuloksiin. (Pietikäinen 2007, 178.) Vuonna 2004 tehdyn työpajatutkimuksen mukaan 45 % pajanuorista sijoittui pajajakson jälkeen koulutukseen tai työelämään. Sijoittuneiden nuorten osuus oli laskenut aikaisemmista vuosista, sillä vuosina sijoittuneiden osuus on ollut valtakunnallisesti noin 60 %. Laskeneet sijoittumisluvut saattavat johtua siitä, että moniongelmaisten nuorten määrät työpajoilla ovat lisääntyneet, eikä työelämään tai koulutukseen sijoittumista voida aina pitää realistisena tavoitteena laaja-alaisempaa tukea tarvitsevien nuorten kohdalla. Pajajakso voi olla onnistunut, mikäli nuori pystyy jakson jälkeen parempaan elämänhallintaan, ja hänen tulevaisuuden tavoitteensa selkiytyvät. (Kähkönen & Hanni 2005, ) 3.3 Etsivä työ Etsivä työ on kenttätyötä, jossa työparit aktiivisesti etsivät syrjäytymisuhan alla olevia nuoria. Etsivä työ on tällä hetkellä kehitys- ja laajentumisvaiheessa. Aikaisemmin etsivää työtä tehtiin pääosin iltaisin ja viikonloppuisin, nykyisin sitä tehdään yhä enemmän päiväaikaan. Etsinnät tapahtuvat esimerkiksi ostoskeskuksissa, kaduilla, metroasemilla ja kahviloissa. Työn perimmäisenä tarkoituksena on saada ohjattua nuori jo olemassa oleviin auttamis- ja palvelujärjestelmiin. (Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus 2008a.) Tarve kaduilla tehtävään nuorisotyöhön havaittiin jo 1960-luvulla, jolloin Helsingissä kokeiltiin muun muassa yhteyksien luomista jengeihin. Tarve laajamittaisemmalle katunuorisotyölle noteerattiin 1990-luvulla, kun julkisuudessa käytiin vilkasta keskustelua katulapsista ja nuorison häiriökäyttäytymisestä. Tällöin moniammatillisissa yhteistyöpalavereissa todettiin, että nuorisotyön, sosiaalityön ja terveystyön välimaastoon jää nuoria, joita ei pystytä tavoittamaan. Vuonna 1991 Tampereella aloitettiinkin etsivän nuorisotyön ENT-projekti, jossa moniammatillinen työryhmä vei palvelut 23

24 suoraan kadulle asiakkaan luo. Helsingissä vastaava työ aloitettiin Luotsi-nimikkeellä vuonna (Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus 2008b; Huhtajärvi 2008, 451.) Helsingin ja Tampereen lisäksi useassa muussakin kaupungissa alettiin tehdä etsivää työtä 1990-luvun aikana. Nykyään etsivää työtä tehdään monella eri paikkakunnalla Suomessa. Valtion talousarvioissa vuodelle 2008 nuorten työpajatoimintaan liittyvän etsivän työn ammattilaisten palkkaukseen myönnettiin avustusta 44 kunnalle (Opetusministeriö 2008a). Etsivän työn tavoitteena on saada ohjattua nuori erilaisiin auttamis- ja palvelujärjestelmiin, kuten työpajoille. Päämäärän saavuttamista edeltää hienovarainen ja pitkäjänteinen työ. Ensimmäiseksi työparin on saatava kontakti nuoreen. Lähestyminen tapahtuu varovasti, esimerkiksi vain tulemalla nähdyksi tai tervehtimällä nuorta, sillä etsivän työn tekijä saattaa nuoren näkökulmasta olla tunkeilija ja ei-toivottu henkilö. Kun ilmapiiri vaikuttaa otolliselta, työpari menee nuorten kanssa juttusille. Seuraava vaativa askel on luottamuksen rakentaminen etsivän työn tekijän ja nuoren välille. Luottamussuhteen rakentaminen pettymyksiin tottuneeseen nuoreen voi olla vaikeaa. Olennaista on edetä nuoren ehdoilla: nuoren on mahdollista saada apua, kun hän on itse siihen valmis. Nuori voi pysyä nimettömänä niin halutessaan ja määritellä itse ne asiat, joista haluaa keskustella työntekijöiden kanssa. Nuori voi luottaa etsivän työn tekijään, sillä tämä on vaitiolovelvollinen. Luottamuksen rakentamista helpottaa nuoren ja työntekijän tasavertaisuus; etsivä työntekijä on aikuinen ammattilainen, mutta ilman viranomaisen statusta. Parhaimmillaan etsivän työn tekijä voi toimia esikuvana nuorelle. Luottamuksen rakentamisen jälkeen nuori on vielä saatava motivoitua muutokseen. Tämä edellyttää, että nuori alkaa uskoa itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa. Etsivän työn tekijä voi auttaa nuorta löytämään omat vahvuutensa ja suunnitella muutosta nuoren kanssa. Kun nuori lopulta saadaan ohjattua erilaisten palvelujen piiriin, edetään silloinkin nuoren ehdoilla. Nuori saa etsivän työn tekijöiltä käytännön apua he esimerkiksi lähtevät nuoren mukaan viranomaistapaamisiin. Onnistuneen ohjaamisprosessin jälkeen vuorossa on seurantavaihe. Asiakkaaseen pidetään yhteyttä senkin jälkeen, kun hän on aloittanut esimerkiksi koulussa tai työssä. Jos kyseessä on nuori, jolla ei ole perheen tukea tai joka on ollut vahvasti sitoutunut johonkin nuorisoryhmään, taantumiset ovat realistinen mahdollisuus. (Hjort 1988, 65 86; Huhtajärvi 2007, ; Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus 2008a; Juvonen 2005, 37.) 24

25 Etsivä työ Suomessa perustuu norjalaiseen malliin; Norjassa etsivää työtä onkin tehty jo 1970-luvulta lähtien. Norjalaisen mallin lähtökohtana on kaikkien oikeus saada apua, myös niiden, jotka eivät osaa tai kykene sitä itse hakemaan. (Turun Sanomat 2001; Hjort 1988.) Norjalaisessa mallissa etsivälle työlle on määritelty seuraavat minimiehdot: 1) tavoitteena on löytää ns. syrjäytyneet tai syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, 2) työntekijät etsivät aktiivisesti kohdenuoriaan julkisista tiloista, 3) työntekijät työskentelevät pareittain, 4) työtiimi on moniammatillinen, 5) työ perustuu luottamuksellisiin kontakteihin eikä siihen sisälly kontrollivelvoitetta, 6) työ on suunnitelmallista, raportoivaa ja itseään kehittävää. (Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus 2008a.) Koska etsivä työ poikkeaa usealla tavalla toimistossa tehtävästä työstä, etsivää työtä tehdään työpareina. Työparit tukevat ja suojelevat toisiaan mahdollisissa vaaratilanteissa. Kenttätyössä neljä silmää näkee paremmin kuin kaksi. Työpari voi olla esimerkiksi mies- ja naistyöpari, jossa toisella on nuoriso- ja toisella sosiaalityön koulutus. Kahden eri ammattikunnan edustajat voivat oppia toisiltaan tärkeitä taitoja. Esimerkiksi Tampereen ENT-projektissa sosiaalityöntekijät oppivat nuorisotyöntekijöiltä välittömyyttä, rentoutta ja uskallusta toimia nuorten kanssa. Nuorisotyöntekijät taas oppivat sosiaalityöntekijöiltä harkintaa ja pitkäjänteistä suunnitelmallisuutta nuorten erilaisten tilanteiden ratkaisemisessa. (Huhtajärvi 2007, ) Vaikka etsivää työtä pidetään yleisesti hyvänä keinona tavoittaa vaikeimmassa asemassa olevia ihmisiä, sitä kohtaan on esitetty myös kritiikkiä. Sosiologisella ja psykologisella tasolla on pohdittu esimerkiksi sitä, milloin yhteiskunnan holhoustoimenpiteet loukkaavat yksilön vapautta olla hakematta apua. Toisaalta ei myöskään voida taata, että jo ennestäänkin ylikuormittunut sosiaali- ja terveydenhuoltoala pystyy tarjoamaan nuorille heille luvatun avun. (Hjort 1988, ) 25