Valokuva Lähi-idässä, omakuva Arabiemiirikunnissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valokuva Lähi-idässä, omakuva Arabiemiirikunnissa"

Transkriptio

1 Lukemista Levantista 5/2011 Valokuva Lähi-idässä, omakuva Arabiemiirikunnissa J. Anniina Mattsson Valokuvauksen historia Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa on kolonialismin historiaa; Egypti ja Palestiina dokumentoitiin daguerrotypian ja kalotypian keinoin jo vuonna Itse asiassa lähes 40 eurooppalaisen ja amerikkalaisen valokuvaajan on arvioitu käyneen Lähi-idässä ennen vuotta Kolonialistisen valokuvauksen taustalla vaikutti muun muassa Britannian vahvistuva asema emämaana ja sitä seurannut uteliaisuus alusmaiden ihmisiä ja kulttuureja kohtaan. Toisaalta viktoriaanisen ajan Euroopassa varhaiset antropologiset tieteet rodullisine jaotteluineen toimivat perustana tyyppivalokuville, joita siirtomaaisännät ottivat koko Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän alueella. Kolonialismin vaikutuksen alla musliminaisista kehittyi yksi pitkäikäisimmistä orientalistisista kuvatyypeistä. Paikalliset naiset samastettiin Orienttiin, joka kuvattiin usein hedelmällisenä, viettelevänä äitinä, maailmankohtuna. Orientalistisesta ajattelusta rakentui sisäisesti looginen pseudokulttuuri, joka vaikutti niin kirjallisuuteen, maalaustaiteeseen kuin myös valokuvaukseen. Tässä suuntauksessa musliminaiset kuvattiin usein haaremiympäristössä leppoisina vaimojen ja jalkavaimojen ryhminä, tummaihoisen eunukin vahtivan silmän alla. Orientalistinen fantasia salli valkoisen eurooppalaisen miehen kuvitella itsensä haaremin valtiaaksi, voimakkaassa ristiriidassa viktoriaanisen ajan moraalin ja tapanormiston kanssa. Käytännössä musliminaiset olivat kuitenkin ongelma länsimaisille valokuvaajille. Sisäänpäin kääntynyt arkkitehtuuri, sukupuolten mukaan jaetut tilat ja huivittautuminen kutkuttivat uteliaisuutta mutta estivät samalla kuvauksen. Pyrkimys valokuvata seksuaalisina ja eksoottisina pidettyjä naisia oli esteistä huolimatta niin kova, että naisten kuvaamista ympäröi metsästystä muistuttanut mentaliteetti. Paikallisia naisia kuvattiin luvan kanssa ja ilman, pientä korvausta vastaan tai tietämättömyyttä hyväksikäyttäen. Useimmat musliminaiset eivät suostuneet riisumaan huivejaan saatikka vaatteitaan, joten kaikkein uskaliaimpia kuvia varten ostettiin palveluksia joko prostituoiduilta, tanssitytöiltä tai köyhiltä alaluokkien naisilta. 1

2 Tätä taustaa vasten huivitetuista musliminaisista on kehittynyt yksi fetisoiduimmista ja stereotypisoiduimmista ihmisryhmistä, joka nähdään usein yhä edelleen passiivisena uhrina. Niinpä halusin omassa pro gradu -tutkimuksessani keskittyä musliminaisten omakuviin, sillä omakuvat suovat ottajalleen vapauden ja vallan esittää itsensä niin kuin hän itse haluaa. Tutkimuksen aineistona olivat nuorten emiraattinaisten omakuvat internetin Flickr-kuvagalleriassa. Ensisijaisena tavoitteena oli selvittää, miten nuoret emiraattinaiset esittävät itsensä omakuvissaan ja miten he rakentavat identiteettiään uudessa mediassa. Paikallinen kuvakulttuuri alkoi kehittyä kameroiden ja valokuvausstudioiden yleistyessä Lähi-idässä 1800-luvun aikana. Osmani-imperiumin alueella hallitus pyrki käyttämään valokuvaa propagandistisesti, ja esimerkiksi Iranissa Shaahi Nasir ed-din perusti valokuvauskoulun vuonna 1860 ja hankki hovikuvaajan. Vähemmistöistä varsinkin armenialaiset, kuten Abdullah Frères, perustivat aktiivisesti omia liikkeitä. Alkuun paikalliset valokuvaajat toimivat kolonialistisissa raameissa tuottaen sisällöllisesti ja tyylillisesti samantapaisia joskin realistisempia ja intiimimpiä tyyppikuvia kuin länsimaiset kuvaajat. Selkeänä poikkeuksena paikalliset kuvaajat eivät edes pyrkineet ottamaan kuvia naisista, todennäköisesti sosiaalisten tabujen takia. Yläluokan tavasta otattaa perhe- ja henkilökuvia tuli pian moderni muoti-ilmiö varsinkin koulutetun eliitin keskuudessa luvulle tultaessa valokuvausstudioita löytyi lähes jokaisesta maaseutukaupungista esimerkiksi nykyisen Turkin ja Egyptin alueelta. Valokuvaus pysyi kuitenkin ammattimaisena ja yksityisenä. Perhepotretteja tai omia kuvia ei esitelty muille kuin oman perheen tai läheisen suvun jäsenille. Julkisessa valokuvassa poseeraaminen olisi merkinnyt yläluokkaisille naisille maineen menetystä. Tosin asenteet vaihtelivat perheen, etnisyyden, maan ja yhteiskunnallisen aseman mukaan luvun alkuun mennessä monet naiset näkyivät perhepiirissä otetuissa kuvissa tai he saattoivat tietoisesti pyrkiä valokuviin mukaan esimerkiksi pitämällä lasta sylissä kuvauksen ajan luvulta lähtien valokuvat naisartisteista alkoivat vaikuttaa laajemmin naiskuvaan ja muotiin sekoittaen itämaisia ja länsimaisia vaikutteita. Valokuvia alettiin myös käyttää osana avioliiton järjestämistä, niiden avulla tuleva sulho saattoi arvioida morsiuskandidaatin ilman virallista tapaamista. Viitteitä varhaisista ammattimaisista naisvalokuvaajista löytyy vain muutamia Nasaretista, Ankarasta, Istanbulista ja Beirutista, joten tätä ammatinvalintaa tulee pitää ennemminkin poikkeuksena kuin sääntönä. Tästä huolimatta jotkut heistä ovat saattaneet työskennellä keskittyen naisasiakkaiden muotokuvien ottamiseen studiossa tai näiden kotona. Kuvaamisen sijaan naiset toimivat usein valokuvausperheyritysten taustavoimana pimiössä, retusoijina tai studiohenkilökuntana. Arabian niemimaalla valokuvauksen yleistyminen oli paljon Levanttia ja Maghrebin maita hitaampaa, eikä paikallista valokuvakulttuuria kehittynyt ennen ja 1950-lukuja, vaikka joitakin maantieteellisiä paikkoja kuten Mekka ja Medina olikin kuvattu jo 1800-luvun puolella. Arabiemiirikunnissa ammattivalokuvaajia oli vähän, jos ollenkaan luvun alkupuoliskolla varhaisimmat valokuvaajat kuuluivat öljy-yhtiöiden työntekijöihin. Osittain tästä johtuen intialaisen, Arabiemiirikuntiin 1960-luvun lopulla muuttaneen Ramesh Shuklan valokuvat nousivat kansalliseen asemaan, ja niitä käytettiin muun muassa seteleissä, armeijan univormuissa, postimerkeissä ja hallintorakennusten koristeena. Sittemmin entisten ja nykyisten hallitsijoiden kuvat ovat tulleet dominoimaan niin moottoritien varsia, toimistojen seiniä, autojen takaikkunoita, hotellien 2

3 vastaanottoja kuin rakennusten julkisivuja peilaten kansallista (ja osin myös alueellista) poliittista hegemoniaa. Varsinkin edesmennyt presidentti šeikki Zayed Al Nahyan esitetään usein isällisenä, vaatimattomana ja nöyränä kansakunnan rakentajana. Nykyisiä johtajia, presidentti šeikki Khalifa bin Zaeyd Al Nahyania ja pääministeri šeikki Mohammed bin Rashid Al Maktoumia, ei enää kuvata suurina sotilaina ja karismaattisina johtajina vaan tieteitä ja taiteita suosivina ovelina poliitikkoina ja bisnesmiehinä. Sen sijaan eliittiin kuuluvia naisia näkyy valokuvissa paljon harvemmin. Naisten näkymättömyys tuntuu olevan alueellista; julkista esiintymistä valokuvissa tai televisiossa pidetään sopimattomana sukukypsille nuorille naisille. Vuonna 2003 koko Persianlahden alue kohahti, kun Qatarin emiirin šeikki Hamad Bin Khalifa Al Thanin vaimo šeikha Mozah esiintyi miehensä rinnalla CBS-kanavan 60 Minutes -ohjelmassa, sillä siihen asti hänen valokuvaamisensa oli ollut kiellettyä. Sittemmin šeikha Mozah on ottanut paljon aktiivisemman ja julkisemman roolin jäljitellen muun muassa Jordanian kuningatar Ranian julkisuuskuvaa. Arabiemiirikunnissa vastaavaan on pyrkinyt Dubain hallitsijan šeikki Mohammedin toinen vaimo, prinsessa Haya Bint Al Hussein, Jordanian edesmenneen kuninkaan tytär. Sen sijaan šeikki Khalifan vaimoa ei julkisuudessa näy valokuvan vertaa, ja šeikki Mohammedin ensimmäinen vaimo šeikha Hind Bint Maktoum Bin Juma Al Maktoum esiintyy tuskin koskaan julkisuudessa edes tilaisuuksissa, joissa hän itse on tapahtuman virallinen tukija. Hänen tilallaan edustamassa on usein joku hallitsijaperheen seuraavasta sukupolvesta. Arabiemiirikuntien yhteiskunta elää voimakkaan murroksen aikaa, eivätkä monet sosiaaliset normit ole enää perusteltuja. Emiraattien asukkaat ovat alle viidessäkymmenessä vuodessa kehittyneet helmenkalastajista, taatelinkasvattajista ja pikkukauppiaista öljyn rikastuttamiksi globaaleiksi kansalaisiksi. Kun ensimmäinen öljytynnyri myytiin vientiin Abu Dhabista vuonna 1962, maassa asui alle asukasta. Vuonna 2011 määrä on kohonnut yli viiteen miljoonaan asukkaaseen, joista kansalaisia on vain noin 19 prosenttia. Nopean väestönkasvun lisäksi Emiraatit on käytännössä rakennettu hiekasta viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana tahdilla, joka hidastui vasta vuonna 2007 alkaneen globaalin finanssikriisin seurauksena. Nuoret emiraattinaiset ovat ihmisryhmänä mielenkiintoinen. Vuosien välillä aikuisuuteen kasvanut niin sanottu digital generation on ensimmäinen emiraattisukupolvi, joka on aikuistunut kiihtyvän muutoksen, taloudellisen yltäkylläisyyden, teknologisten innovaatioiden ja kasvavien siirtotyöläismäärien aikana. He ovat myös ensimmäinen sukupolvi, joka on suurimmaksi osaksi saanut korkeamman asteen koulutuksen ja voinut käyttää hyväkseen globalisaation mukanaan tuomia kulttuurisia ja kansallisia muutoksia. Emiraateissa julkaistaankin jatkuvasti juttuja ensimmäisistä naisista: ensimmäisistä naisambulanssikuskeista, naislentokapteeneista, naiskilpaajajista, naisuimavalvojista, naistuomareista... Nuoret naiset uskovat itseensä ja omiin mahdollisuuksiinsa tärkeänä osana muuttuvaa emiraattiyhteiskuntaa. Tämä asenne on henkinyt myös Arabiemiirikuntien ensimmäisestä naiskuvajournalistista, Alia Al Shamsista, joka valmistui vuonna 2004 yliopistosta ja on sittemmin työskennellyt paikalliselle ja kansainväliselle medialle. Yleinen epäluulo kameroita ja kuvatuksi tulemista kohtaan on kuitenkin vanhaa ja sitkeää perua. Se perustuu osaltaan normatiivisesti ymmärrettyyn ja alueelliseen uskomukseen siitä, ettei eläviä olentoja saisi kuvata ollenkaan maalaten, piirtäen, veistäen tai valokuvaten. (Tosin esimerkiksi al Azharin yliopiston lainoppineet ovat todenneet, että valokuva on lähempänä kopiointia kuin uuden luomista.) Suurin vastustus valokuvausta kohtaan perustuu kuitenkin katsesääntöihin, jotka 3

4 kehottavat Koraanin Valon suurassa (24:30-31) sekä miehiä että naisia laskemaan katseensa ja olemaan siveellisiä. Lähi-idän elokuva- ja televisiokulttuurintutkijan Hamid Naficyn mukaan silmiä pidetään islamilaisessa ajattelussa aktiivisina ja tunkeilevina eliminä ja katsetta pohjimmiltaan aggressiivisena. Niinpä pelkkä (ei omaa sukua olevan) vastakkaisen sukupuolen edustajan katsominen saatetaan tulkita seksuaalisesti aktiiviseksi teoksi, joka lähentelee silmin tehtävää raiskausta. Tätä ajatusta tukee teoria, jonka mukaan valokuvausta on vastustettu voimakkaimmin kulttuureissa, joissa naisten näkyvyys on ollut keskeinen osa patriarkaalista kontrollia. Näin ollen kun naista valokuvataan, mies menettää otteensa naisen näkymättömyydestä ja luovuttaa osan kontrollistaan valokuvaajalle, osan naiselle, joka tulee nähdyksi. Kuvauttamalla itsensä (tai ottamalla omakuvan) nainen siis saattoi rikkoa patriarkaatin hänelle asettamia rajoja ja tulla nähdyksi kameran automaattisen katseen kohteena. Käsikameroiden ja valokuvauksen yleistyessä muun muassa virallisissa yhteyksissä myös kuvat naisista yleistyivät Arabiemiirikuntien alueella. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kamerakännyköiden ja halpenevien digitaalikameroiden myötä paikallinen valokuvauskulttuuri on muuttunut globaalien trendien perässä, siitä on tullut arkipäiväistä ja yleistä. Valokuvia ei käytetä vain perhepiirissä, virallisissa yhteyksissä tai yhteiskunnallisen muutoksen tukena (kuten koko kevään ja kesän 2011 jatkuneiden kansannousujen aikaan) vaan myös harmittomana viihteenä ja identiteetinrakennusvälineenä, kuten missä tahansa muualla maailmassa. Omassa tutkimuksessani keskityin Flickr-ryhmän BanaaT UAE jäsenten kuviin, joista 170 nuoren naisen valokuvat valittiin otokseksi sisällönanalyysiin. Otoksen omakuvat alistettiin historialliselle ja kulttuuriselle vertailulle kansallista identiteettipolitiikkaa painottaen. Tutkin kuvia suhteessa Arabiemiirikuntien historiaan, naisten nykyiseen yhteiskunnalliseen asemaan, paikalliseen ja kolonialistiseen visuaaliseen perinteeseen sekä uuteen viestintäteknologiaan. Yllättäen tutkimustulokset osoittivat, globaaleista trendeistä poiketen, että nuoret emiraattinaiset eivät julkaise klassisia, tunnistettavia kasvonpiirteitä sisältäviä omakuvia. Ne puuttuivat kokonaan analysoitujen 8248 kuvan joukosta. Itse asiassa vain seitsemän valokuvaa esitti tunnistettavaa henkilöä; näistä kuvista kuusi esitti lapsia ja vain yksi nuorta naista. Mitä johtopäätöksiä tästä voi vetää? Vaikuttaa siltä, että emiraattiyhteiskunnan sosiaalinen rakenne ei ole muuttunut samaa tahtia teknologian, talouden tai maailmanpolitiikan kanssa. Kansalaiset, joita on vain alle 20 prosenttia asukkaista, erottautuvat omaksi joukokseen tietoisesti, ja esimerkiksi vaateparresta on tullut sekä miehillä että naisilla yksi ulkomaalaisista erottautumisen keino. Kiihkeimpien kasvun ja muutosten vuosien aikana käytiin kiivasta keskustelua siitä, millainen emiraattien kansalainen on ja millainen hänen tulisi olla. Toisin kuin Levantin tai Maghrebin alueella, yhteiskunnallinen paine on tullut suuresta joukosta siirtotyöläisiä ja heidän mukanaan tuomista vaikutteista. Niinpä Arabiemiirikuntien sisäinen keskustelu on ollut jopa ksenofobista, ulkoisia (lähinnä) kulttuurisia uhkia vastaan, ei esimerkiksi hallituksen ja sen edustaman perinteisen kulttuurinäkemyksen vastaista. Tästä johtuen nuorten naisten yhteiskunnallinen asema ja heihin kohdistuvat odotukset ovat täynnä hankalia ristiriitaisuuksia. Toisaalta nuoret naiset ovat saavuttaneet sellaisia tietoja ja taitoja, joista heitä edeltäneet sukupolvet äidit, tädit, isoäidit eivät osanneet edes uneksia, toisaalta heidän odotetaan edelleen mukautuvan osin samoihin sosiaalisiin konventioihin, joihin heitä edeltävätkin 4

5 sukupolvet mukautuivat. Näihin kuuluvat muun muassa esiaviollisen seksin välttäminen, järjestetyt avioliitot ja usein myös kotiäitiys. Tässä tilanteessa nuoret naiset ovat joutuneet jatkuvan uudelleenmäärittämisen tilaan, jossa lähes kaikki mitä he tekevät on heidän ympäristössään joko täysin uutta tai vanhaa ja perinteiden kontrolloimaa. Osittain Emiraateissa nähtävillä oleva murros koskettaa koko aluetta: Lähi-idän asukkaista yli 40 prosenttia on vuotiaita. (Tilanne, joka on osaltaan ennakoinut vuoden 2011 kansannousuja.) Toisaalta Arabiemiirikuntien vauraus on taannut nuorille Emiraattien kansalaisille mahdollisuuksia, joita muualla Lähi-idässä ei ole. Korkeasta koulutuksesta ja kasvavista uramahdollisuuksista huolimatta vaikuttaa kuitenkin siltä, että emiraattiyhteiskunnassa nuoren naisen sosiaalinen arvo mitataan edelleen avioliittomarkkinoilla. Siellä hyvä maine on kaikki kaikessa. Julkisia nuorten naisten omakuvia pidetään ilmeisesti edelleen paheksuntaa herättävinä, sillä se, etteivät nuoret naiset julkaisseet klassisia, tunnistettavia kasvonpiirteitä sisältäviä omakuvia, tuntuu kertovan vahvasta tarpeesta suojata oma itse nimenomaan identifioiduksi tulemiselta. Samanaikaisesti ja ristiriitaisesti näillä nuorilla naisilla vaikutti olevan tarve tulla nähdyksi, sillä he kuitenkin julkaisivat itsestään monia tiukasti rajattuja kuvia: käsiä, suita, silmiä, jalkoja, hiuksia, korvia. Niitä yksittäin ei voi yhdistää kehenkään tiettyyn henkilöön, mutta suurena joukkona ne kertovat oman itsen esittämisen tärkeydestä. Tutkimuksen johtopäätöksenä oli, että nuorten naisten epäkonventionaaliset omakuvat vaikuttavat saavan merkityksensä esillepanosta korostaen nähdyksi tulemisen tärkeyttä, vaikka kuvat eivät sovikaan klassiseen omakuvan määritelmään. J. Anniina Mattsson on jatko-opiskelija Aalto yliopiston Median laitoksella. Tällä hetkellä hän on harjoittelijana Suomen Lähi-idän instituutissa Ammanissa. 5

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä?

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Hannele Karikoski, KT, yliopistonlehtori Oulun yliopisto

Lisätiedot

Muslimimiehet diasporassa

Muslimimiehet diasporassa Muslimimiehet diasporassa * sukupuolijärjestelmän keskeisiä piirteitä arabimaailmassa * tapausesimerkki Pohjois - Marokosta * kohtaamisia läntisen hyvinvointivaltion kanssa hegemoninen sukupuoli rajul

Lisätiedot

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä Pohdi! Seisot junaradan varrella. Radalla on 40 miestä tekemässä radankorjaustöitä. Äkkiä huomaat junan lähestyvän, mutta olet liian kaukana etkä pysty varoittamaan miehiä, eivätkä he itse huomaa junan

Lisätiedot

Ilkka Mäntyvaara. Dubai, esitys lounaskokouksessa 19.1.2015

Ilkka Mäntyvaara. Dubai, esitys lounaskokouksessa 19.1.2015 Ilkka Mäntyvaara Dubai, esitys lounaskokouksessa 19.1.2015 Tämä esitys perustuu käyntiin Dubaissa marraskuussa 2014. Dubai on yksi Yhdistyneiden Arabiemiraattien seitsemästä emiraatista. Se sijaitsee Persian

Lisätiedot

VOIMAUTTAVA VALOKUVA

VOIMAUTTAVA VALOKUVA VOIMAUTTAVA VALOKUVA Voimauttava valokuva on taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittämä sosiaalipedagoginen menetelmä, jonka avulla valokuvaa voidaan käyttää yksilön ja erilaisten ryhmien

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

Musliminuoret ja sukupolvien kuilu. Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Kemi 4.12.2012

Musliminuoret ja sukupolvien kuilu. Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Kemi 4.12.2012 Musliminuoret ja sukupolvien kuilu Husein Muhammed Lakimies, tietokirjailija Kemi 4.12.2012 Islam ja muslimit 600-luvulla Arabian niemimaalla syntynyt monoteistinen uskonto Seuraajia, muslimeja, n. 1,5

Lisätiedot

NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017

NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017 NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017 GRADUATES AT WORK Millaisia ajatuksia ja odotuksia nuorilla osaajilla on työelämästä? Nuoret Osaajat työelämässä -tutkimus on Studentworkin vuosittain toteuttama selvitys

Lisätiedot

Puolison rooli nais- ja miesjohtajien urilla

Puolison rooli nais- ja miesjohtajien urilla Puolison rooli nais- ja miesjohtajien urilla Suvi Heikkinen Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu NaisUrat-hanke Työn ja yksityiselämän tasapaino 6.5.2014 Väitöskirjatutkimus Pyrkimyksenä on selvittää

Lisätiedot

LAPSI JA NUORI KOULUN KESKIÖSSÄ VAI KOULU LAPSEN JA NUOREN ELÄMÄN KESKIÖSSÄ? Maija Lanas Kokkola 23.9.2015

LAPSI JA NUORI KOULUN KESKIÖSSÄ VAI KOULU LAPSEN JA NUOREN ELÄMÄN KESKIÖSSÄ? Maija Lanas Kokkola 23.9.2015 LAPSI JA NUORI KOULUN KESKIÖSSÄ VAI KOULU LAPSEN JA NUOREN ELÄMÄN KESKIÖSSÄ? Maija Lanas Kokkola 23.9.2015 On tärkeää kiinnittää huomiota niihin lapsiin ja nuoriin, jotka eivät näytä osallistuvan. Sen

Lisätiedot

TIINA PUPUTTI Y KSINKERTAISUUS. Davide Cerati on Pohjois-Italiassa toimiva ammattivalokuvaaja,

TIINA PUPUTTI Y KSINKERTAISUUS. Davide Cerati on Pohjois-Italiassa toimiva ammattivalokuvaaja, Cerati on innostunut henkilökohtaisesta projektistaan Enkelit. Kuvien ideat syntyvät usein kuvaustilanteessa inspiraatio tulee malleista ja tunnelmasta. TIINA PUPUTTI Davide Cerati on Pohjois-Italiassa

Lisätiedot

Syyslukukauden 2012 opintotarjonta

Syyslukukauden 2012 opintotarjonta Syyslukukauden 2012 opintotarjonta ELOKUVA JA TELEVISIO Elokuvan ja median historia 5 op MUOTOILU Taiteen ja kulttuurin historia 3 op MUSIIKKI Musiikin historia 5 op VIESTINTÄ Taidehistoria 5 op Viestintä

Lisätiedot

Etelä-Karjalan pelastuslaitos KUVAUSOHJE 2018

Etelä-Karjalan pelastuslaitos KUVAUSOHJE 2018 Etelä-Karjalan pelastuslaitos KUVAUSOHJE 2018 Päivitetty 12.2.2018 Lähteet: Pelastustoimen viestintäopas, Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston julkaisu 1/2015 Kuvaaminen pelastustoimintatehtävissä, Sisäministeriön

Lisätiedot

Nuorten näkymätön kansalaisuus?

Nuorten näkymätön kansalaisuus? Nuorten näkymätön kansalaisuus? Miten niin? nro 1: Nuoruushan on kaikkialla, koko mediakulttuuri ihannoi nuoruutta, kaikki haluavat olla nuoria juuri tässä ajassamme Miten niin? nro 2: lapset ja nuorethan

Lisätiedot

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 26. helmikuuta 2013 Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013 Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Nuoret journalistit -tutkimus Nuoret journalistit -tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena ovat journalismin uudet sukupolvet. Millainen on tulevien

Lisätiedot

Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää?

Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää? Poikien ja nuorten miesten moninaisuus mitä aito kohtaaminen edellyttää? #Ainutlaatuinen- seminaari Antti Ervasti Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Erityistason perheterapeutti Psykoterapeutti (ET,

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset

VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS. Kyselyn tulokset VANHUSNEUVOSTON TUNNETTAVUUS Kyselyn tulokset Tampereen ammattikorkeakoulu Raportti Lokakuu 215 Sosionomikoulutus 2 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTONHANKINTA... 4 3 TULOKSET... 5 3.1 Tulokset graafisesti...

Lisätiedot

Kulttuuriperintö huomenna Elämystalouden arvokohde vai osallisuus tulevaisuuden rakentamisessa?

Kulttuuriperintö huomenna Elämystalouden arvokohde vai osallisuus tulevaisuuden rakentamisessa? Kulttuuriperintö huomenna Elämystalouden arvokohde vai osallisuus tulevaisuuden rakentamisessa? Professori Katriina Siivonen, Helsingin yliopisto Elävä perinne! Avaus aineettoman kulttuuriperinnön vaalimiseen

Lisätiedot

EI UUTTA KATULASTEN SUKUPOLVEA APUA KATUÄIDEILLE

EI UUTTA KATULASTEN SUKUPOLVEA APUA KATUÄIDEILLE Päivi Arvonen EI UUTTA KATULASTEN SUKUPOLVEA APUA KATUÄIDEILLE Herkkä vähemmistö Tytöt ovat katulasten vähemmistö. TyDöjä kontrolloidaan egypiläisissä perheissä poikia tarkemmin, eikä tydö lähde asumaan

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Globaali Suomi ja arvot olemmeko vaarassa?

Globaali Suomi ja arvot olemmeko vaarassa? Globaali Suomi ja arvot olemmeko vaarassa? VTT Anneli Portman, Helsingin Yliopisto 3.6.2016 1 Mistä vaarat tulevat? Koemme itsemme uhatuksi joko henkilökohtaisesti tai ryhmätasolla Uhatuksi tulemisen kokemus

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:13. Tiivistelmä A oli seuramatkoja tuottavan matkatoimiston markkinointisihteerinä työskennellessään

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:13. Tiivistelmä A oli seuramatkoja tuottavan matkatoimiston markkinointisihteerinä työskennellessään TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1987:13 Asia Hakija Oikeus valokuvaan A Annettu 17.11.1987 Tiivistelmä A oli seuramatkoja tuottavan matkatoimiston markkinointisihteerinä työskennellessään kuvannut omalla

Lisätiedot

Uusi maisteriohjelma Uusi kandiohjelma

Uusi maisteriohjelma Uusi kandiohjelma Vastaavuuksia uusiin koulutusohjelmiin siirtyville (polhis & talsoshist) [luonnos] Uusi maisteriohjelma Kandiksi valmistuneen tai juuri maisteriopinnot aloittaneen kannattaa siirtyä Gradu 30 op Työharjoittelusta

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen tavoitteet 5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen

Lisätiedot

Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema. HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys

Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema. HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys Antiikin Kreikan ja Rooman perhe-elämä & naisen asema HI4 Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys Perhe antiikin Kreikassa: Perhe eli oikos Perheeseen kuuluivat myös perheen omistamat orjat Perheessä isä

Lisätiedot

Ei kai taas kaappiin?

Ei kai taas kaappiin? Ei kai taas kaappiin? Sateenkaariseniorit asiakkaina Yhdenvertainen vanhuus II -projekti Seta ry Setan Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki www.seta.fi/yhdenvertainen-vanhuus www.facebook.com/yhdenvertainen-vanhuus

Lisätiedot

Vastaavuustaulukot aiemmin aloittaneille eli siirtymäsäännöt

Vastaavuustaulukot aiemmin aloittaneille eli siirtymäsäännöt Vastaavuustaulukot aiemmin aloittaneille eli siirtymäsäännöt 2017-20 Poliittinen historia & talous- ja sosiaalihistoria Ohjeet siitä, miten aiemmin aloittaneet opiskelijat suorittavat tutkintoaan, jos

Lisätiedot

Kotipuu. Anita Novitsky, Monikulttuurisuuden asiantuntija

Kotipuu. Anita Novitsky, Monikulttuurisuuden asiantuntija , Monikulttuurisuuden asiantuntija SUOMESSA ON Monikulttuurisuus koulussa Noin 50 000 maahanmuuttajataustaista perhettä (4%) Yli 30 000 maahanmuuttajataustaista nuorta PERHEET Maahanmuuttajia Maahanmuuttotaustaisia

Lisätiedot

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään

Lisätiedot

Työmarkkinat, sukupuoli

Työmarkkinat, sukupuoli Työmarkkinat, maahanmuuttajuus ja sukupuoli VTT Annika Forsander Eurooppalaisen maahanmuuton II maailmansodan jälkeiset vaiheet... Toisen maailmansodan jälkeen alkoi eurooppalaisen muuttoliikkeen ensimmäinen

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄN TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1.2015-30.6.2015

IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄN TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1.2015-30.6.2015 IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄN TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1.2015-30.6.2015 ALUKSI Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä julkaisee suppean tilannekatsauksen ajalta 1.1.2015-30.6.2015. Katsauksessa

Lisätiedot

Carol Ehrlich. 70-luvun naisliike

Carol Ehrlich. 70-luvun naisliike Carol Ehrlich 70-luvun naisliike 1980 Miten paljon naisliike on muuttunut viimeisten kymmenen vuoden aikana? Liberaali haara ei ole muuttunut juuri lainkaan. Yhä yritetään saada 52% vallasta siinä taloudellisessa

Lisätiedot

Älypuhelimien ja tablettien käyttötottumusten analyysi

Älypuhelimien ja tablettien käyttötottumusten analyysi Älypuhelimien ja tablettien käyttötottumusten analyysi Antti Urpelainen Valvoja ja ohjaaja: Dos. Kalevi Kilkki 22. syyskuuta 2016 Taustatietoa Tutkimus ja tulokset Johtopäätökset Älypuhelimien maailmanlaajuiset

Lisätiedot

M I K A L I N D É N 16.10.2013 1

M I K A L I N D É N 16.10.2013 1 NUORTEN KOKEMA NETTIRIKOLLISUUS M I K A L I N D É N 16.10.2013 1 FAKTOJA IRC galleriaa käyttää kuukausittain 70% maamme 15-24 vuotiaista nuorista IRC galleriaan lisätään joka päivä noin 70 000 valokuvaa

Lisätiedot

Tasa-arvolain syrjintäkiellot työelämässä

Tasa-arvolain syrjintäkiellot työelämässä Tasa-arvolain syrjintäkiellot työelämässä Mahdollisuus vai taakka? Koulutus työelämän asiantuntijoille 30.4.2015 Eurobarometri 77.4. Syrjintä EU:ssa vuonna 2012. Aineisto kerätty 6/2012. 2 30.4.2015 3

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

KATSE TULEVAISUUDESSA

KATSE TULEVAISUUDESSA NUORISOBAROMETRI 2016 KATSE TULEVAISUUDESSA Luottamus tulevaisuuteen on elämän mielekkyyden kannalta ratkaisevan tärkeää. Ilman myönteisiä tulevaisuuden näkymiä nykyisyyskin näyttää synkältä. Nuoret suhtautuvat

Lisätiedot

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset Julkisessa keskustelussa nostetaan ajoittain esille väitteitä siitä, haluavatko miehet vai naiset seksiä useammin ja joutuvatko jotkut elämään seksuaalisessa

Lisätiedot

DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015

DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015 DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015 Oikeusministeriö 3.12.2015, Helsinki Sami Borg Elina Kestilä-Kekkonen Jussi Westinen Demokratiaindikaattorit 2015 Kolmas oikeusministeriön demokratiaindikaattoriraportti (2006,

Lisätiedot

KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2016 2017 TEHTÄVÄT

KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2016 2017 TEHTÄVÄT Etunimi Sukunimi JULKAISUN OTSIKKO TULEE TÄHÄN Tässä on julkaisun otsikon mahdollinen alaotsikko tasaus vasemmalle KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2016 2017 TEHTÄVÄT Määräykset ja ohjeet 2016:7 Opetushallitus

Lisätiedot

Saamelaisnuorten hyvinvointi Tuloksia

Saamelaisnuorten hyvinvointi Tuloksia Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa (ESR) 2008 2010 Riikka Sutinen Sari Guttorm Lydia Heikkilä Saamelaisnuorten hyvinvointi Tuloksia Nuorten Hyvinvoinnin Ankkurit Lapissa hankkeen tavoitteena oli peruskoulun

Lisätiedot

KATSE TULEVAISUUDESSA

KATSE TULEVAISUUDESSA NUORISOBAROMETRI 2016 KATSE TULEVAISUUDESSA Luottamus tulevaisuuteen on elämän mielekkyyden kannalta ratkaisevan tärkeää. Ilman myönteisiä tulevaisuuden näkymiä nykyisyyskin näyttää synkältä. Nuoret suhtautuvat

Lisätiedot

Näyttötutkinnot 20 vuotta, , klo

Näyttötutkinnot 20 vuotta, , klo Näyttötutkinnot 20 vuotta, 21.10.2014, klo 10.45 15.30 NÄYTTÖTUTKINTOJEN VAIKUTTAVUUDEN KYSYMYS? Mitä rekisteriaineistot ja vertailuasetelmat kertovat? Asko Suikkanen, emeritusprofessori (YTT), Lapin yliopisto

Lisätiedot

Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018

Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018 Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018 Vastanneita yhteensä 27 Ikäsi Kyselyn osallistuneita oli kaikissa ikäluokissa. 35% 30% 30,00% 25% 22,00% 20% 15% 10% 15,00% 11,00% 11,00% 11,00% 5% 0% -20

Lisätiedot

Johdatus maantieteeseen tieteenalana. Juha Ridanpää 2017

Johdatus maantieteeseen tieteenalana. Juha Ridanpää 2017 Johdatus maantieteeseen tieteenalana Juha Ridanpää 2017 Aluemaantiede Taustalla 1800-luvulle (ja kauemmaksi) asti ulottuva tarve paloitella maailma toisistaan irrallisiksi osiksi. Alexander von Humboldt

Lisätiedot

Oikeudelliset kysymykset. Tuottajan etiikka - essee. Ulla Viskari-Perttu

Oikeudelliset kysymykset. Tuottajan etiikka - essee. Ulla Viskari-Perttu Oikeudelliset kysymykset Tuottajan etiikka - essee Ulla Viskari-Perttu Oikeudelliset kysymykset 1/2 Lehtori Juha Iso-Aho Humanistinen ammattikorkeakoulu 2 TUOTTAJAN ETIIKKA Mitä eettisyys merkitsee kulttuurituotannossa?

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2017

TILASTOKATSAUS 4:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui

Lisätiedot

Amoral-hanke. - Kunniaan liittyvien konfliktien tapauskissa -vanhemmuutta tukien -

Amoral-hanke. - Kunniaan liittyvien konfliktien tapauskissa -vanhemmuutta tukien - Amoral-hanke - Kunniaan liittyvien konfliktien tapauskissa -vanhemmuutta tukien - Kunniaan liittyvä väkivalta MÄÄRITELLÄÄN: henkilön fyysiseksi tai psyykkiseksi painostukseksi tilanteessa, jossa kyseistä

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

Miesten kokema väkivalta

Miesten kokema väkivalta Miesten kokema väkivalta Lahden ensi- ja turvakoti ry; Jussi-työ 1 * Suomessa on toteutettu yksi tutkimus, jossa on tarkasteltu erikseen ja erityisesti miehiin kohdistunutta väkivaltaa (Heiskanen ja Ruuskanen

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri MEMO/11/292 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri Nuorista eurooppalaisista 53 prosenttia muuttaisi ulkomaille töihin Yli puolet

Lisätiedot

Kuluttaja ja postikortit 2011 Tiivistelmä

Kuluttaja ja postikortit 2011 Tiivistelmä Kuluttaja ja postikortit 0 Tiivistelmä Kari Elkelä, Itella BI Research series - Tutkimussarja 4/0 0.9.0 FOR INTERNAL USE ONLY VAIN SISÄISEEN KÄYTTÖÖN Tiivistelmä Kysely GallupKanavassa toukokuussa 0, vastaajina

Lisätiedot

Kuohuva 1920-luku. Opistotalo Helsinginsali, Helsinginkatu 26, 4. krs. Keskiviikkoisin klo FM Jussi Tuovinen

Kuohuva 1920-luku. Opistotalo Helsinginsali, Helsinginkatu 26, 4. krs. Keskiviikkoisin klo FM Jussi Tuovinen Kuohuva 1920-luku Opistotalo Helsinginsali, Helsinginkatu 26, 4. krs. Keskiviikkoisin klo 16.45 18.15 FM Jussi Tuovinen Luentosarjan ohjelma 1. 9.9. Sodasta toipuminen ja uusi maailmanpoliittinen tilanne

Lisätiedot

MEDVEDEV JA VENÄJÄN NYKYINEN POLIITTINEN MURROS/Luukkanen

MEDVEDEV JA VENÄJÄN NYKYINEN POLIITTINEN MURROS/Luukkanen MEDVEDEV JA VENÄJÄN NYKYINEN POLIITTINEN MURROS/Luukkanen Georgi Alafuzoff: Venäjä vallankumouksen tai isojen muutosten edessä...venäjä on historiallisessa käännekohdassa, joka murtaa nykyisen korruptioon

Lisätiedot

Arvo&Lahja Aktiivinen arki ikäihmisille ja nuorille. Hyvä kuva. Hannu Räisänen Kevät 2017 Osa 1

Arvo&Lahja Aktiivinen arki ikäihmisille ja nuorille. Hyvä kuva. Hannu Räisänen Kevät 2017 Osa 1 Arvo&Lahja Aktiivinen arki ikäihmisille ja nuorille Hyvä kuva Hannu Räisänen Kevät 2017 Osa 1 Luentojen sisältö Osa 1 Kuvaajan oikeudet ja velvollisuudet Hyvän kuvan ominaisuudet Valokuvauksen perusteet

Lisätiedot

Miltä maailma näyttää?

Miltä maailma näyttää? Miltä maailma näyttää? Globaali näkökulma lasten ja nuorten tulevaisuuteen (Jari Kivistö) Kasvava ihminen ja tulevaisuuden koulu -seminaari Kokkolassa 7.8.2013 Globaalikasvatuksen tehtävä on

Lisätiedot

MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA

MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MUUTTUU UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN MYÖTÄ? Seminaari perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista Opetushallitus 13.3.2015 FT tutkija Kati Mikkola, (HY, SKS) kati.m.mikkola@helsinki.fi

Lisätiedot

Urheiluseurat 2020. @SipiKoo

Urheiluseurat 2020. @SipiKoo Urheiluseurat 2020 @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Menestyvä? Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito Yleinen

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT TNS Gallup Oy, Miestentie C, ESPOO, Finland, tel. int+- ()-,

Lisätiedot

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin

VUOSIRAPORTTI Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura. mielenterveysseura.fi/kriisipuhelin VUOSIRAPORTTI 2018 Susanna Winter Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Suomen Mielenterveysseura /kriisipuhelin Vuonna 2017 avioeroon päättyi 13 485 avioliittoa, hieman edellisvuotta vähemmän. (Tilastokeskus)

Lisätiedot

Sanastoa. Kotopaikka-hanke

Sanastoa. Kotopaikka-hanke Kotopaikka-hanke 16.3.2018 Etnisyys Sanan alkuperä on sanoissa heimo, rotu ja kansa. Etnisyys jaetaan objektiiviseen ja subjektiiviseen etnisyyteen. Objektiivisella etnisyydellä tarkoitetaan ulkoisesti

Lisätiedot

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014 Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille Henry ry 21.10.2014 Kuka minä olen? Heikki Syrjämäki Tampereen perheasiain neuvottelukeskus http://www.tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta http://www.city.fi/blogit/suhdeklinikka

Lisätiedot

Yhteinen arki Islam ja suomalainen kulttuuri. 3.11.2011 muslimit Suomessa 1

Yhteinen arki Islam ja suomalainen kulttuuri. 3.11.2011 muslimit Suomessa 1 Yhteinen arki Islam ja suomalainen kulttuuri 3.11.2011 muslimit Suomessa 1 Islam ja muslimit Islam 600-luvulla Arabian niemimaalla syntynyt monoteistinen uskonto Seuraajia, muslimeja, n. 1,5 miljardia

Lisätiedot

Perheen perusteet 1. osa

Perheen perusteet 1. osa Perheen perusteet 1. osa 1 opettaja rabbi J. Melamed 2013 talvi Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, Bereshit, Jumala puhuu omassa sanassaan, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Vaikea sanoa, mitä suomenkielinen

Lisätiedot

työtä kartoittamassa

työtä kartoittamassa Veronika Honkasalo 12.2.2016 Sukupuolisensitiivistä ja monikulttuurista työtä kartoittamassa Airin Bahmani ja Veronika Honkasalo 12.2.2016 Lähtökohdat - Keitä olemme me? - Taustaa: Miksi monikulttuurisen

Lisätiedot

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia Tulevaisuuden Museo-Suomi Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia 24.10.2010 Taiteen ja kulttuurin luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille. Hallitusohjelma Kattavin

Lisätiedot

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi?

Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke Valtioneuvoston kanslia Projektisihteeri Karin Hautamäki VNK009:00/2011 Yhteenveto Kansalliskielistrategia-hankkeen kyselystä: Kuinka käytät kansalliskieliäsi? Kansalliskielistrategia-hanke

Lisätiedot

410070P Kasvatussosiologia: Yhteiskunta, kasvatusinstituutiot ja sosiaalinen vuorovaikutus (4op)

410070P Kasvatussosiologia: Yhteiskunta, kasvatusinstituutiot ja sosiaalinen vuorovaikutus (4op) 410070P Kasvatussosiologia: Yhteiskunta, kasvatusinstituutiot ja sosiaalinen vuorovaikutus (4op) KT Veli-Matti Ulvinen - Osa III - Kasvatussosiologia osana kasvatustieteitä Kasvatustiede tieteiden välistä

Lisätiedot

SOSIAALITYÖN MAHDOLLISUUKSIA

SOSIAALITYÖN MAHDOLLISUUKSIA SOSIAALITYÖN MAHDOLLISUUKSIA Päihdealan sosiaalityön päivä 22.11.2012 Aulikki Kananoja ESITYKSEN JÄSENNYS Kulttuurinen muutos ( William Ogburn) Globaali ympäristö Väestörakenteen muutos Suomalaisen hyvinvointipolitiikan

Lisätiedot

Ketkä ovat täällä tänään? Olen. 13 1. Nainen. 16 2. Mies

Ketkä ovat täällä tänään? Olen. 13 1. Nainen. 16 2. Mies Ketkä ovat täällä tänään? Olen 13 1. Nainen 16 2. Mies 1 Taustatiedot Ketkä ovat täällä tänään? Ikä 5 1. < 25 1 6 8 6 3 2. < 35 3. < 45 4. < 55 5. < 65 6. 65 tai yli 2 7 3 5 1 9 Olen Ammatti 4 1. opiskelemassa

Lisätiedot

Pooli 6 Koulutus, taide, korkeakulttuuri ja hyvinvointi*

Pooli 6 Koulutus, taide, korkeakulttuuri ja hyvinvointi* Koulutus, taide, korkeakulttuuri ja hyvinvointi* Poolissa mukana 16 toimijaa: Aaltoyliopisto Aboa Vetus & Ars Nova Designmuseo Helsingin yliopisto Hiekan taidemuseo Jyväskylän taidemuseo Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Suomen Ensihoitoalan Liitto ry. Kevätopintopäivät Savonlinna 8.42016 Seksuaalinen väkivalta

Suomen Ensihoitoalan Liitto ry. Kevätopintopäivät Savonlinna 8.42016 Seksuaalinen väkivalta Suomen Ensihoitoalan Liitto ry Kevätopintopäivät Savonlinna 8.42016 Seksuaalinen väkivalta Seksuaalisuus Seksuaalisuus on olennainen osa ihmisyyttä koko elämänsä ajan. Siihen kuuluvat seksuaalinen kehitys,

Lisätiedot

Suomalaisten yritysten kokemuksia Kiinasta liiketoiminta-alueena

Suomalaisten yritysten kokemuksia Kiinasta liiketoiminta-alueena Suomalaisten yritysten kokemuksia Kiinasta liiketoiminta-alueena KTT, KM Arja Rankinen Suomen Liikemiesten Kauppaopisto 4.6.2010 Kulttuurinen näkökulma Kulttuurin perusta Kulttuuri Sosiaalinen käyttäytyminen

Lisätiedot

Minkälainen on rasisminvastainen työote?

Minkälainen on rasisminvastainen työote? Minkälainen on rasisminvastainen työote? R-sana kirja rasismista ja siihen puuttumisesta Chatit 1. Nuorisoalan ammattilaiset Tiedot, taidot ja pohdinta TAUSTAA Tutkimukset Tarve rasisminvastaisuudelle

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) SUKUPUOLINÄKÖKULMA Tämä miesten ja naisten välisten erojen

Lisätiedot

Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt

Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa yhdistysten vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Ryhmätyöt 1. Puheenjohtajan tärkein tehtäväon uuden puheenjohtajan löytäminen, jatkon varmistaminen,

Lisätiedot

Metsätalouden ja erityisesti metsänomistajien

Metsätalouden ja erityisesti metsänomistajien Tieteen tori Metsätieteen aikakauskirja 4/2002 Olavi Rautiainen Ketkä hakkasivat metsiään Pohjois-Savossa vuosina 2000 2001? Taustaksi Metsätalouden ja erityisesti metsänomistajien neuvonnan haasteiksi

Lisätiedot

TURVATAITOJA NUORILLE

TURVATAITOJA NUORILLE TURVATAITOJA NUORILLE Opas sukupuolisen häirinnän ja seksuaalisen väkivallan ehkäisyyn Jussi Aaltonen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät, Kalastajatorppa, 30.11.2012 Lähtökohdat

Lisätiedot

Järjestätkö itse performanssiesi taltioinnin (videokuvauksen, dokumentoinnin valokuvaamalla tms)?

Järjestätkö itse performanssiesi taltioinnin (videokuvauksen, dokumentoinnin valokuvaamalla tms)? vastaajia vastaamattomia? 4% Kysely - Toukokuu 214 - Performanssitaidetta tekeviltä kysyttiin hdän käytännöistään ja näkemyksistään dokumentaatiosta, tekijänoikeuksista ja arkistoinnista, jakaminen jaetun

Lisätiedot

2009: Pako vapauteen

2009: Pako vapauteen 2009: Pako vapauteen Merkittävin kuluttajakäyttäytymisen trendi on Eskapismi, pakeneminen vapauteen edes hetkeksi, irti arjen ja todellisuuden paineista: Ilo Läheisyys Viihde Vapautuminen, helpotus Vaihtelu

Lisätiedot

SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI

SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT 30.10.2012 HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM HANNA.L.OJALA@UTA.FI Kunnes kaupunki meidät erottaa / HS 23.11.2008 2 TÄLLÄ LUENNOLLA (1) Aiheena

Lisätiedot

Mies uhrina kyselytutkimuksen valossa missä ovat väkivallan ehkäisemisen todelliset haasteet

Mies uhrina kyselytutkimuksen valossa missä ovat väkivallan ehkäisemisen todelliset haasteet Mies uhrina kyselytutkimuksen valossa missä ovat väkivallan ehkäisemisen todelliset haasteet eli Tuhansien iskujen maa Miesten kokema väkivalta Suomessa Markku Heiskanen Yhdistyneiden Kansakuntien yhteydessä

Lisätiedot

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Monikulttuuriset parisuhteet entistä arkipäiväisempiä Tilastojen valossa lisääntyvät jatkuvasti Parin haku kansainvälistyy Globalisaatiokehityksen vaikuttaa

Lisätiedot

Väkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen?

Väkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen? Väkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen? Jussi Pekkola Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miten yleistä miesten kokema

Lisätiedot

Tulevaisuuden haasteet ja opetussuunnitelma

Tulevaisuuden haasteet ja opetussuunnitelma Tulevaisuuden haasteet ja opetussuunnitelma Eero Ropo Tampereen yliopisto Identiteetin rakentuminen koulukasvatuksessa Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että kouluopetus ei vahvista optimaalisella

Lisätiedot

Nainen ja seksuaalisuus

Nainen ja seksuaalisuus Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin

Lisätiedot

Lapsen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen pyöreän pöydän keskustelu ympärileikkauksista

Lapsen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen pyöreän pöydän keskustelu ympärileikkauksista Lapsen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen pyöreän pöydän keskustelu ympärileikkauksista Tyttöjen ympärileikkaus ja poikien ei-lääketieteellinen ympärileikkaus kulttuurisesta näkökulmasta FT Sylvia Akar,

Lisätiedot

Minna Henriksson, Nimetön/Untitled, sarjasta Kommunikaatio (2011).

Minna Henriksson, Nimetön/Untitled, sarjasta Kommunikaatio (2011). Minna Henriksson, Nimetön/Untitled, sarjasta Kommunikaatio (2011). 66 niin & näin 4/2011 Minna Henriksson, Nimetön/Untitled, sarjasta Kommunikaatio (2011). Kuvaaja: Matti Kurkela. 4/2011 niin & näin 67

Lisätiedot

Sateenkaarinuorten hyvinvointi ja huolenaiheet

Sateenkaarinuorten hyvinvointi ja huolenaiheet Sateenkaarinuorten hyvinvointi ja huolenaiheet Riikka Taavetti facebook.com/hyvinvoivasateenkaarinuori Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimus - 2013: kyselytutkimus ja raportti - yli 2500 vastaajaa, yli

Lisätiedot

11. Jäsenistön ansiotaso

11. Jäsenistön ansiotaso 24 Kuvio 19. 11. Jäsenistön ansiotaso Tutkimuksessa selvitettiin jäsenistön palkkaukseen liittyviä asioita. Vastaajilta kysyttiin heidän kokonaiskuukausiansioitaan (kuukausibruttotulot). Vastaajia pyydettiin

Lisätiedot

F 64. Transsukupuolisuus osana itseäni. Anita Pistemaa

F 64. Transsukupuolisuus osana itseäni. Anita Pistemaa F 64 Transsukupuolisuus osana itseäni. Anita Pistemaa Yleistä... Sukupuoli-identiteettejä: Transvestiitti Mies / Nainen / intersukupuolinen Transsukupuolinen nainen/-mies Genderqueer (yl. muunsukupuolinen)

Lisätiedot

LUKIOLAISTEN ULKONÄKÖPAINEET. Susanne Ikonen, Hanna Leppänen, Riikka Könönen & Sonja Kivelä

LUKIOLAISTEN ULKONÄKÖPAINEET. Susanne Ikonen, Hanna Leppänen, Riikka Könönen & Sonja Kivelä LUKIOLAISTEN ULKONÄKÖPAINEET Susanne Ikonen, Hanna Leppänen, Riikka Könönen & Sonja Kivelä Psykologia 7 KAMA Tutkimus toteutettiin: 4.10.2016-18.11.2016 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1.1 Mitä ovat ulkonäköpaineet?

Lisätiedot

Miten koulu muuttuu? Maija Lanas 8.10.2014 Koulun ja nuorisotyön yhteistyön tolkku ja merkitys seminaari

Miten koulu muuttuu? Maija Lanas 8.10.2014 Koulun ja nuorisotyön yhteistyön tolkku ja merkitys seminaari Miten koulu muuttuu? Maija Lanas 8.10.2014 Koulun ja nuorisotyön yhteistyön tolkku ja merkitys seminaari Miten koulu muuttuu? Tässä esityksessä: Koulun mahdollisuudet ja haasteet vastata yhteiskunnan muutoksiin

Lisätiedot

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi.

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Kysymys: Kuka voi olla sellainen henkilö, joka täyttää seksuaalinen kaltoinkohtelijan määritelmän? Kysymys: Kenen vastuulla seksuaalinen kaltoinkohtelu on? Kuka vaan. Naapuri, sukulainen, tuttu, tuntematon,

Lisätiedot

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa verkossa liikkuvin kuvin

Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa verkossa liikkuvin kuvin Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa verkossa liikkuvin kuvin 5.3.2009 Sanomatalossa Reidar Wasenius Prometium Oy ...eli mitä ihmisiin vaikuttajan kannattaa ajatella videoleikkeistä verkossa...?

Lisätiedot