Jussi Koskela. Valokuvaajan ammattitutkinto Näyttökansio. Studiokuvaus. Miljöökuvaus. Digitaalinen työnkulku. Suunnittelu ja kaupalliset taidot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jussi Koskela. Valokuvaajan ammattitutkinto Näyttökansio. Studiokuvaus. Miljöökuvaus. Digitaalinen työnkulku. Suunnittelu ja kaupalliset taidot"

Transkriptio

1 Jussi Koskela Valokuvaajan ammattitutkinto Näyttökansio Studiokuvaus Miljöökuvaus Digitaalinen työnkulku Suunnittelu ja kaupalliset taidot Jyväskylän aikuisopisto kevät 2013 Terävä kortti 2012

2 Studiotyöskentely High-key & Low-key Nämä kuvat on tehty omaa portfoliotani ja tätä näyttöä varten. Ajatuksena oli leikkiä mustavalkoisuudella, valoilla ja varjoilla sekä tumman ja vaalean ääripäillä. Toinen kuva muodostuu pääasiassa tummista ja toinen vaaleista sävyistä. Pyrin myös välttämään kummankaan sävyn ajautumista täysin mustaksi tai vaaleaksi aivan äärikohtia lukuun ottamatta. Otin tämän käyttötarkoituksen huomioon valaistuksia suunnitellessani ja kuvauksen aikana tarkkailemalla normaalia tarkemmin otettujen kuvien histogrammeja. Liitteenä high-key -kuvan lightroom katalogi esimerkiksi digitaalisesta työnkulusta. Tein lähes kaiken käsittelyn Adobe Lightroomilla, kuten yleensäkin. Käsittelyyn kuului ensin sävyjen säätö siten, ettei kuvassa ole juuri valkoisiksi palaneita tai täysin mustia kohtia. Tarkistin tuloksen käyttämällä Lightroomista löytyvää varoitusväri -työkalua. Tein myös pieniä hienosäätöjä black & white mix - työkalulla, jotta sain ihoon sopivat harmaan sävyt. Seuraavaksi poistin finnit ja muut ihon epätasaisuudet. Korostin hiuksia, huulia, silmiä ja kulmakarvoja terävöityksellä. Tämän jälkeen poistin ylimääräiset hiukset Photoshopissa. Viimeiseksi laskin Lightroomissa hieman clarityä yleisvaikutelman pehmentämiseksi. Kuvan viemisessä jpg:ksi säädin terävöityksen käyttötarkoituksen mukaan. Tämän näyttökansion tapauksessa asetuksena oli screen ja low.

3 Musta kissa Asiakkaan toiveena oli saada tavallista lemmikkikuvaa rankempi näkemys. Kerroin hänelle ajatuksesta valaista kissa siten, että vain sen ääriviivat piirtyvät tummaa taustaa vasten ja silmät hohtavat vihreinä tummassa kuvassa. Asiakas oli ajatuksesta hyvin innoissaan. Itse toteutus tapahtui neljällä pikkusalamalla. Kaksi salamaa sijoitin kissan taakse vasemmalle ja oikealle, yhden itseni taakse valaisemaan silmiä ja yhden suuntasin valaisemaan taustaa.taustana toimi musta puuvillakangas.

4 Odotus Tehtävänantona oli ottaa raskausajan kuva parin naisesta yksin ja sen jälkeen parikuva. Valitsin tähän näyttöön mukaan parikuvan. Asiakkaat eivät osanneet oikein kertoa, että millaisia kuvia he halusivat, joten pyysin heitä etsimään Googlen kuvahaulla sellaisia, joista he pitäisivät. He löysivät odotuskuvia, joissa on yksinkertainen tumma tausta ja valaistuksessa oli jätetty varjoja aika reilustikin. Kuva on valaistu tasovalolla ja melko kaukana olevalla suurella heijastimella. Taustaan on suunnattu yksi salama.

5 Ommellinen Tässä työssä tilauksena oli tehdä tuotekuvia ompelubloggaajan vaatteista. Yleiskuvat otimme mallien kanssa ja yksityiskohtia kuvasimme pöydällä. Malleina toimivat tilaaja itse ja hänen perheensä. Kuvattavana oli 35 erilaista vaatetta, joten pyrin tekemään kuvausprosessista mahdollisimman suoraviivaisen. Tein henkilökuvien valaistuksen kahdella taustaa valaisevalla tasovalolla ja mallien valaistuksen yhdellä suurella tasavalolla ja heijastimella joka oli tasovalon vastakkaisella puolella. Tässä oli ajatuksena se, että mallilla olisi mahdollisimman paljon liikkumavaraa eikä valoja tarvitsisi liikutella tai säätää juurikaan kuvauksen aikana. Yksityiskohtakuvat on otettu vaalean pleksin päällä ja kuvattavan tuotteen taakse on asetettu 45-asteen kulmaan suuri tasovalo, joka valaisee ja toimii samalla valkoisena taustana. Kuvat on otettu myös n. 45-asteen kulmassa tasovalon vastakkaiselta puolelta. Valitsin vastavalon, koska mielestäni se tuo kuvattavan pinnan tekstuurin esiin varsin tehokkaasti.

6 Poika ja kitara Lapsikuva studiossa. Tämä on tehty samalla kuvauskerralla kuin Ommellinen -blogikuvat. Käyttötarkoitus, valaistus ja kuvan käsittely on tehty eri tavalla. Tässä kuvassa valaistus on säädetty aika suuripiirteiseksi, jotta kuvattava pystyi liikkumaan vapaammin ja minä kykenin keskittymään kontaktiin hänen kanssaan. Valoina oli yksi suuri tasovalo kuvaajasta katsottuna vasemmalla. Oikealla puolella oli suuri heijastin täyttämässä varjoja. Taustaa on valaistu yhdellä salamalla.

7 Popcorn Kuvasin Karstulan elokuvateatterin käyttöön popcorn-rasioita. Näiden kuvien käyttötarkoitus on näkyä vieritysanimoituina elokuvien alussa ja myyntitiskin televisioissa. Taustaan on tehty salamalla ylimääräinen valopiste, jotta siihen voisi sommitella hyvin hintatietoja. Kuvankäsittely on jätetty asiakkaan pyynnöstä minimiin, koska heidän henkilöstöstään löytyy siihen osaamista.

8 Tuotekuvaus oppimis- ja ohjauskeskus Onervassa Olen tehnyt työpaikallani tuotekuvauksia useisiin eri käyttötarkoituksiin. Kuvia tarvitaan mm. oppilaspalautteisiin ja erilaisiin oppaisiin. Keskimmäisessä kuvassa tabletteja pilleri on tehty terveydenhoitajamme kanssa lääkehoidon suunnitelmaa varten. Kuvasimme sarjatyönä kymmeniä erilaisia tabletteja. Oleellista oli, että tablettien tekstit ja värit erottuvat selkeästi. Muut kuvat ovat esimerkkejä kuvapankkikuvista, joita voidaan käyttää koulutuksissa, oppaissa ja palautteissa. Työpaikallani minulla on käytössäni järjestelmäkamera yleiszoomilla ja kaksi salamaa tasovaloilla. Muina välineinä käytän yleisiä koulusta löytyviä tarvikkeita kuten teippiä, sinitarraa ja kartonkia. Välineet tuovat työhön haastetta, koska koulun ei ole kannattavaa hankkia tarvikkeita, joita käytetään harvoin. Myös monien välineiden tuoma parannus lopulliseen kuvaan on varsinkin loppukäyttäjän näkökulmasta vähäinen. Sama periaate pätee työajan käyttöön. Kuvan laatu ei välttämättä kaksinkertaistu vaikka työaikaa käyttäisikin tunnin sijaan kaksi tuntia. Koenkin yhdeksi ammattitaidon mittariksi kyvyn tehdä saatavissa olevilla välineillä nopeasti kuvaa, jonka laatu on kuitenkin muihin opetusalalla toimijoihin verrattuna korkeaa.

9 Miljöötyöskentely Keväinen tyttö Tämä kuva on otettu esimerkiksi keväisestä valmistujaiskuvasta tai muusta vastaavasta muotokuvasta portfoliokäyttöä varten. Valona on pelkästään vallitseva luonnonvalo. Malli on aseteltu siten, että oksien lävitse tuleva valo osuu sopivasti hänen kasvoilleen. Mallia ohjatessani pyrin saamaan hänen asennostaan siksakkimaisen. Pään kallistuessa vasemmalle vartalo nojaa oikealle ja niin edelleen.

10 Lapsi viljapellolla Tilauksena oli positiivinen lapsikuva jonka miljöönä olisi syksyinen viljapelto. Minulla oli mukana tavallista kevyempi varustus eli laadukas pokkari ja valkoinen heijastin. Pyysin myös paikalla ollutta aikuista avustajaksi. Valitsen kuvaussuunnan siten, että aurinko oli mallin takana tehden korkovaloa ja heijastin avustajan käsissä kuvaajasta katsottuna vasemmalla valaisemassa mallin kasvoja. Kuvankäsittelyssä tein tavallisimmat muotokuvan käsittelyt. Kuvassa oli vielä jonkin verran vihreää viljaa taustalla, jotka poistin Photosopin colorize- ja mask -toiminnoilla. Liitteenä ovat esimerkkitiedostot digitaalisesta työnkulusta.

11 Valmistunut lääkäri Tässä on muotokuva vastavalmistuneesta lääkäristä hänen kotonaan. Päätimme ottaa taustaksi kirjahyllyn, koska se sopi mielestämme kuvan aiheeseen. Teimme muutamia erilaisia poseerauksia, joista asiakas katsoi mieleisekseen tässä näkyvän mietiskelevän asennon. Kuva on valaistu kolmella käsisalamalla. Päävalo on tasovalo kuvaajasta katsottuna oikealla ja täytevalona toimi sateenvarjo kuvaajan vasemmalla puolella. Taustaa valaisi yksi salama.

12 Vaalikuva korkeuksissa Tämä on vaalikuva kunnallisvaaliehdokkaasta. Erityisen tästä toimeksiannosta teki se, että kuvaus suoritettiin asiakkaan pyynnöstä kuumailmapallossa. Kuvaustila oli noin puolentoista neliömetrin kokoinen. Koriin mahtuivat lentäjä, kuvattava, kuvaaja ja kaasupullot. Ainoa tapa vaihtaa kuvausmaisemaa oli vaihtaa paikkoja kuvattavan kanssa ahtaassa korissa. Poikkeuksellisten kuvaustilojen takia valitsin mukaani kevyimmän mahdollisen laitteiston. Mukana oli käsisalama pienellä beauty dishillä, Fujifilmin X10 -kamera ja langattomat salamalaukaisimet. Pyrin saamaan mukaan mahdollisimman paljon maisemaa säilyttäen kuitenkin potrettimaisen asettelun. Kuvasin pitämällä kameraa toisessa ja salamaa toisessa kädessäni. Pienen pokkarikameran valintaa puolsi myös se, että sellaisella saa suurtakin aukkoa käyttäessä suuren syväterävyysalueen. Tässä kuvassa kyseisestä ominaisuudesta oli hyötyä, koska etäisyys malliin oli pieni ja taustaan todella suuri.

13 Asuntokaupoilla Nämä kuvat on otettu kuvissa olevan asunnon myynti-ilmoitusta varten. Tavoitteena oli ottaa keskivertoa laadukkaammat myynti-ilmoituskuvat. Kantavana ajatuksena oli tehdä raikkaan näköisiä, selkeitä, oikein valotettuja ja tärähtämättömiä kuvia. Tilaaja korosti kuitenkin, että kuvat eivät saa olla liian myyviä, koska sekin saattaa hänestä herättää ostajassa negatiivisia tunteita. Esivalmisteluina pyysin asunnon omistajaa siivoamaan asunnon ja siirtämään kaiken ylimääräisen kalustuksen kaappeihin tai varastoon. Vielä kuvauksen aikana siirsimme muutamia huonekaluja toisiin huoneisiin. Kuvat ovat otettu jalustalla ja 12mm (24mm) objektiivilla. Aukko on säädetty pieneksi. Valotusaika on pitkähkö, jonka takia laukaisu on tehty kahden sekunnin ajastimella tärähtämisen estämiseksi. Kuvien käsittelyssä kiinnitin tavallistakin tarkemmin huomiota valkotasapainoon. Poistin myös saturaatiotyökalulla värillisten seinien aiheuttamat heijastukset ja tein varovaisia perspektiivikorjauksia, jotta oleellisimmat linjat kuvapinnalla olisivat suoria. Tämä kuvaus on mukana näytössä, koska kyseessä on työtehtävä, jollaisia toivon jatkossakin pääseväni tekemään. Asiakas oli hyvin tyytyväinen tulokseen ja asunto myytiin viikon sisällä ilmoituksen jättämisestä.

14 Hääjuhla Hääjuhla juhlatalo Majakoskella. Pidin tätä tehtävänantoa haastavana miljöön erittäin niukan valaistuksen vuoksi. Kuvausta vaikeutti myös se, että tilan kattokin erittäin tumma estäen salaman heijastamisen sen kautta. Jouduin siis valitsemaan tilanteen mukaan, että käytänkö suorahkoa salamaa vai nostanko kameran herkkyyttä kuvanlaadun kustannuksella. Selvitin kuvauspaikan entuudestaan ja osasin kysyä asiakkaalta tarkemmin kuvien käyttökohteista. Kuvat menisivät pienikokoisiksi tulosteiksi tai facebook-käyttöön. Tästä rohkaistuneena uskalsin joissain tilanteissa nostaa herkkyyttä tavallista korkeammalle saadakseni mukaan tilanteen alkuperäistä valaistusta. Tiesin myös heti paikalle tullessani, että valkotasapaino tulee olemaan haaste. Tilassa oli luonnonvalon lisäksi ainakin kahta eriväristä keinovaloa. En pystynyt korjaamaan tätä asiaa paikan päällä, koska valoja ei voinut sammutella ja salaman kääntösuodin toimii kerrallaan vain yhden erivärisen valon kanssa. Päätin kuvata ilman erillisiä toimenpiteitä ja säädin valkotasapainon aina kuvan pääkohteen mukaan. En lähtenyt tekemään paikallisia korjauksia valkotasapainoon kaikissa kuvissa, koska se olisi vaatinut suuren kuvamäärän kanssa suhteettoman paljon aikaa.

15 Morsiamen isän puhe: Vallitsevassa valossa. Hääkakun leikkaus: Käsisalama toisessa kädessä ja kamera toisessa. Kakku: Vallitsevassa valossa Valssi: Kaksi salamaa sijoitettuna valssilattian vastakkaisille puolille. Tanssi: Käsisalama toisessa kädessä ja kamera toisessa.

16 Miljöökuvaus oppimis- ja ohjauskeskus Onervassa Kuvaan työpaikallani useimmiten miljöössä ilman erillisiä valaistuslaitteita tai poseeraavia malleja. Myöskään kuvausajankohtaan en pysty useimmiten vaikuttamaan. Kuvaukset liittyvät pääasiassa oppilaiden ja työntekijöiden kuvaukseen. Kuvia käytetään oppilaiden osalta pääasiassa oppilaspalautteissa. Aikuisten kuvia taas julkaistaan erilaisissa esitteissä, mainoksissa ja koulutusmateriaaleissa, sekä painettuina että sähköisessä muodossa. Kohokarttakuva on otettu vierailulla Luxemburgilaisen näkövammaisten ohjauskeskuksen IDV:n tiloissa. Kuva on otettu tuomisiksi omalle henkilökunnallemme, jotta heillä on tietoa siitä, mitä muualle tehdään. Tämän tyylisiä kuvia tullaan myös käyttämään oman keskuksemme kotisivuilla esimerkiksi alaan liittyvässä blogissa. Ylin kuva on samalta vierailulta, mutta sitä tullaan käyttämään myös koulutuksia mainostavissa esitteissä. Alhaalla oikeanpuoleinen kuva on otettu puhuvan navigaattorin kokeilusta. Kuvaa on käytetty navigaattorin valmistajan uutiskirjeessä.

17 Kari Paussu Tein tämän kuvauksen, koska tahdoin päästä kuvaamaan rengasliike Paussua, jonka henkilökunta ja miljöö tekivät minuun asiakkaana suuren vaikutuksen. Samalla ajattelin, että saan portfoliooni materiaalia, joka sopii esimerkiksi lehtijutun kuvitukseen. Sovin kuvauksesta yrityksen omistajan kanssa, joka suhtautui projektiin erittäin myönteisesti. Viivyin kuvauspaikalla noin kolme tuntia keskustellen eri työntekijöiden kanssa ja välillä vain seuraillen tapahtumia etäämmältä. Yhtäkään kuvaa ei ole poseerattu tai muuten järjestetty. Kuvasin Fujifilm X100 kameralla sen miellyttävän pienen koon ja hyvän kuvanlaadun takia. Uskon myös, että pienikokoinen kamera ei häiritse kuvattavia tällaisissa kuvauksissa niin paljon kuin suuret järjestelmäkamerat.

18 Kari Paussu

Tutustu kameraasi käyttöohjeen avulla, syksy2011 osa 2

Tutustu kameraasi käyttöohjeen avulla, syksy2011 osa 2 Digikamerasta kuvakirjaan Tutustu kameraasi käyttöohjeen avulla, syksy2011 osa 2 Hannu Räisänen 2011 Akun ja kortin poisto Akun ja kortin poisto Sisäinen muisti Kamerassa saattaa olla myös sisäinen muisti

Lisätiedot

Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8. Tasot ja kanavat. Jynkänlahden koulu. Yleistä

Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8. Tasot ja kanavat. Jynkänlahden koulu. Yleistä Gimp alkeet XIII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 8 Tasot ja kanavat Yleistä Tasot eli layerit ovat tärkeä osa nykyajan kuvankäsittelyä. Tasojen perusidea on se, että ne ovat läpinäkyviä "kalvoja", joita

Lisätiedot

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus

Asiakas ja tavoite. Tekninen toteutus Asiakas ja tavoite Heikieli on vuonna 2015 perustettu yhden hengen asiantuntijayritys, joka tarjoaa käännös- ja oikolukupalveluita englannista ja saksasta suomeksi. Freelance-kääntäjiä on Suomessa paljon,

Lisätiedot

Tunnus. Tunnusta käytetään ensisijaisesti valkoisella pohjalla vihreä-mustana. Hyrräkuvio on aina vihreä. Tunnuksen minimileveys on 30 mm.

Tunnus. Tunnusta käytetään ensisijaisesti valkoisella pohjalla vihreä-mustana. Hyrräkuvio on aina vihreä. Tunnuksen minimileveys on 30 mm. Tunnus Tunnusta käytetään ensisijaisesti valkoisella pohjalla vihreä-mustana. Hyrräkuvio on aina vihreä. Tunnuksen minimileveys on 30 mm. Tunnuksen negatiivi-versiota käytetään vain, jos tunnus on pakko

Lisätiedot

Valon määrä ratkaisee Aukko

Valon määrä ratkaisee Aukko Valon määrä ratkaisee Aukko syväterävyys Suljinaika ISO liike ja terävyys valoherkkyys ja kohina Valon määrä ratkaisee / ajan esivalinta Bulb käytössä M-tilassa, valottaa niin kauan kuin painetaan laukaisinta

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutio on oululaisten ammatti- ja harrastajavalokuvaajien yhdessä

Lisätiedot

TIINA PUPUTTI Y KSINKERTAISUUS. Davide Cerati on Pohjois-Italiassa toimiva ammattivalokuvaaja,

TIINA PUPUTTI Y KSINKERTAISUUS. Davide Cerati on Pohjois-Italiassa toimiva ammattivalokuvaaja, Cerati on innostunut henkilökohtaisesta projektistaan Enkelit. Kuvien ideat syntyvät usein kuvaustilanteessa inspiraatio tulee malleista ja tunnelmasta. TIINA PUPUTTI Davide Cerati on Pohjois-Italiassa

Lisätiedot

Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita.

Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita. Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita. Sisustussuunnitelmasi Hei, Kiitos sisustustilauksestasi, makuuhuoneesi uutta ilmettä oli kiva suunnitella. Lähdin suunnitelmassani kokonaisvaltaisesta

Lisätiedot

Valokuvaohje. Ohjeet on jaettu kuuteen ryhmään:

Valokuvaohje. Ohjeet on jaettu kuuteen ryhmään: Valokuvaohje Suomessa siirrytään lähitulevaisuudessa uusiin passikuvavaatimuksiin, jotka perustuvat YK:n alaisen kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön määritelmiin. Tarkoituksena on yhdenmukaistaa passikuvia

Lisätiedot

Passihakemukseen liitettävän valokuvan on täytettävä tässä ohjeessa annetut vaatimukset.

Passihakemukseen liitettävän valokuvan on täytettävä tässä ohjeessa annetut vaatimukset. Valokuvaohje Suomessa on siirrytty 21.8.2006 uusiin passikuvavaatimuksiin, jotka perustuvat YK:n alaisen kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön määritelmiin. Niiden tehtävänä on yhdenmukaistaa passikuvia

Lisätiedot

TÄSMÄLLISIÄ VALOTUKSIA HISTOGRAMMILLA

TÄSMÄLLISIÄ VALOTUKSIA HISTOGRAMMILLA TÄSMÄLLISIÄ VALOTUKSIA HISTOGRAMMILLA Poul Siersbæk Kuvan oikea valotus voidaan arvioida tarkastelemalla sen histogrammia kameran näytöltä. SIITÄ NÄKYY TARKALLEEN, ONKO JOTAIN VINOSSA. SE PÄTEE MYÖS KONTRASTIIN

Lisätiedot

Arvo&Lahja Aktiivinen arki ikäihmisille ja nuorille. Hyvä kuva. Hannu Räisänen Kevät 2017 Osa 1

Arvo&Lahja Aktiivinen arki ikäihmisille ja nuorille. Hyvä kuva. Hannu Räisänen Kevät 2017 Osa 1 Arvo&Lahja Aktiivinen arki ikäihmisille ja nuorille Hyvä kuva Hannu Räisänen Kevät 2017 Osa 1 Luentojen sisältö Osa 1 Kuvaajan oikeudet ja velvollisuudet Hyvän kuvan ominaisuudet Valokuvauksen perusteet

Lisätiedot

PMS 3298 C. (Sanomalehdessä. 100c, 0m, 50y, 5k) PMS 288 C (Sanomalehdessä 95c, 50m, 10y, 5k)

PMS 3298 C. (Sanomalehdessä. 100c, 0m, 50y, 5k) PMS 288 C (Sanomalehdessä 95c, 50m, 10y, 5k) PMS 288 C PMS 360 C PMS 220 C PMS 1525 C PMS 143 C SANOMALEHTIIN 95c, 50m, 10y, 5k 35c, 0m, 100y, 0k 15c, 85m, 17y, 5k 10c, 45m, 95y, 2k 100c, 0m, 50y, 5k 0c, 20m, 100y, 0k KÄYTÖSSÄ ON KAKSI ISKULAUSETTA.

Lisätiedot

Digikuvan peruskäsittelyn. sittelyn työnkulku. Soukan Kamerat 22.1.2007. Soukan Kamerat/SV

Digikuvan peruskäsittelyn. sittelyn työnkulku. Soukan Kamerat 22.1.2007. Soukan Kamerat/SV Digikuvan peruskäsittelyn sittelyn työnkulku Soukan Kamerat 22.1.2007 Sisält ltö Digikuvan siirtäminen kamerasta tietokoneelle Skannaus Kuvan kääntäminen Värien säätö Sävyjen säätö Kuvan koko ja resoluutio

Lisätiedot

Kuvauksiin valmistautuminen. Luento

Kuvauksiin valmistautuminen. Luento Kuvauksiin valmistautuminen Luento Kuvauksiin valmistautuminen Olet menossa kuvauksiin? Hienoa! On tärkeää muistaa, että mallina olet omalta osaltasi vastuussa kuvausten onnistumisesta. Siksi on tärkeää,

Lisätiedot

Rauman nuorten työpaja

Rauman nuorten työpaja Rauman nuorten työpaja Projektidokumentaatio Työssäoppiminen 24.11. -12.12.2014 Susa Räikkälä AVAT 2014-2015 Sisältää : Kirjastokuvaus Kiitoskortti Painikkeet Joulumyyjäisten esite Ntp-Logo Uutiset Yhteenveto

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu

STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu KUUTIOKLUBI Studiovalokuvauksen perustaidot hallitseville harrastajille

Lisätiedot

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen

Kiipulan ammattiopisto. Liiketalous ja tietojenkäsittely. Erja Saarinen Kiipulan ammattiopisto Liiketalous ja tietojenkäsittely Erja Saarinen 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Hyvät internetsivut... 3 3. Kuvien koko... 4 4. Sivujen lataus... 4 5. Sivukartta... 5 6. Sisältö...

Lisätiedot

PROJEKTIDOKUMENTAATIO ASENNUS M. NIEMI

PROJEKTIDOKUMENTAATIO ASENNUS M. NIEMI PROJEKTIDOKUMENTAATIO ASENNUS M. NIEMI Jani Niemi Eurajoen kristillinen opisto Audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinto 1 ASIAKKAAN JA PROJEKTIN ESITTELY...1 1.1 Aikataulu...1 2 SUUNNITTELU...2 2.1

Lisätiedot

Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana

Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana VALOKUVAUS Valokuvauksen opettajana toimii pitkän linjan valokuvaaja ja kouluttaja Timo Ripatti. Kursseilla on mallit ja heidän kustannuksensa

Lisätiedot

VERKOSTO GRAAFINEN OHJE

VERKOSTO GRAAFINEN OHJE 2018 SISÄLTÖ 3 Pikaohje 4 Tunnus ja suoja-alue 5 Tunnuksen versiot 6 Tunnuksen käyttö 7 Fontit 8 Värit 9 Soveltaminen ----- 10 Verkosto Lapset 2 suoja-alue Tunnuksen suoja-alueen sisäpuolella ei saa olla

Lisätiedot

ota oikein Muotokuvia

ota oikein Muotokuvia Kuvaamassa ota oikein Muotokuvia Frank Sebastian Hansen Tämän suuroppaan ohjeita noudattamalla syntyy vaikuttavia henkilökuvia. Viimeiset varusteuutuudet ja kuvaustekniikkaohjeet auttavat hyviin tuloksiin

Lisätiedot

Valaistus. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen

Valaistus. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen Valaistus Valaistuksen merkitys näkö- ja kuulovammaisille henkilöille Hyvä valaistus on erityisen tärkeä heikkonäköisille henkilöille. Ympäristön hahmottaminen heikon näön avulla riippuu valaistuksen voimakkuudesta

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa KURSSIT TYÖPAJAT KEVÄTKAUSI 2010 Tammi-Heinäkuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutiota ylläpitää oululaisten ammatti- ja harrastajakuvaajien perustama Valokuvausyhdistys

Lisätiedot

High Dynamic Range. Simo Veikkolainen 6.9.2010

High Dynamic Range. Simo Veikkolainen 6.9.2010 High Dynamic Range Simo Veikkolainen 6.9.2010 High Dynamic Range High Dynamic Range: kuvantamista jossa kuvaan saadaan laajempi dynamiikka kuin mitä kamera pystyy tallentamaan Dynamiikalla tarkoitetaan

Lisätiedot

Sankarihautausmaat Suomessa -projekti Kuvausohjeet Tietojen kerääminen

Sankarihautausmaat Suomessa -projekti Kuvausohjeet Tietojen kerääminen OTETTAVAT KUVAT Kuva 1 - yleiskuva sankarihautausmaasta Kuva mieluiten yläviistosta niin, että kaikki hautapaikat näkyvät. Kuvakulma valitaan niin, että pääpaino kuvassa tulee nimenomaan itse sankarihautausmaalle.

Lisätiedot

valo Valokuvauksessa käytettävien valonlähteiden

valo Valokuvauksessa käytettävien valonlähteiden Vallitseva valo Valokuvauksessa käytettävien valonlähteiden joukossa kotien, työpaikkojen, katujen ja julkisten tilojen keinovalaistusta ei pidetä juuri arvossa. Päivänvalo on luonnollisin valonlähde.

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Videoista voimaa! Parempia videoita mobiilisti. Jonne Hirvonen.

Videoista voimaa! Parempia videoita mobiilisti. Jonne Hirvonen. Videoista voimaa! Parempia videoita mobiilisti Jonne Hirvonen Miksi video? Herättää huomiota Kertoo tarinoita Synnyttää tunteita Jää mieleen Videoita mobiilisti? Älypuhelin = tietokone + kamera = kaikki

Lisätiedot

Palopaikan dokumentointi. vrk. Tuomas Teräväinen

Palopaikan dokumentointi. vrk. Tuomas Teräväinen Palopaikan dokumentointi vrk. Tuomas Teräväinen 27.11.2018 Luennon sisältö Alkuvaiheen kuvat Kalusto Ilmakuvaus Paikkatutkinta Piirrokset Tallenteiden säilyttäminen 2 Alkuvaiheen kuvat Joskus ratkaiseva

Lisätiedot

Astu nykyaikaiseen keittiöön, jossa valaistus on toteutettu LEDvalaistusta. LED-valonauhojen värit Viileän valkoinen Lämmin valkoinen

Astu nykyaikaiseen keittiöön, jossa valaistus on toteutettu LEDvalaistusta. LED-valonauhojen värit Viileän valkoinen Lämmin valkoinen Sisätilat 5 Astu nykyaikaiseen keittiöön, jossa valaistus on toteutettu LEDvalaistusta käyttämällä. LED-valonauhojen värit Viileän valkoinen Lämmin valkoinen Saatavana juuri sinun keittiöösi sopivilla

Lisätiedot

Kun yritän luoda täydellisen kuvan, käytän aina tarkoin määriteltyjä

Kun yritän luoda täydellisen kuvan, käytän aina tarkoin määriteltyjä Täydellisen kuvan niksit Kun yritän luoda täydellisen kuvan, käytän aina tarkoin määriteltyjä suuntaviivoja. Kutsun niitä 9 elementiksi. Tässä artikkelissa käyn läpi mitä tarvitsen ja mitä otan huomioon

Lisätiedot

VALAISU MUOTOKUVASSA

VALAISU MUOTOKUVASSA VALAISU MUOTOKUVASSA Anssi Kaunismäki Opinnäytetyö Huhtikuu 2016 Viestinnän koulutusohjelma Käsikirjoittamisen ja kuvallisen ilmaisun suuntautumisvaihtoehto TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu Viestinnän

Lisätiedot

Valokuvaajan ammattitutkinto

Valokuvaajan ammattitutkinto Valokuvaajan ammattitutkinto Valokuvaajan ammattitutkinto Tutkinnon suorittanut hallitsee Studiossa työskentely -osassa studion valaisu- ja kuvauslaitteiden käytön sekä valaisun valinnan ja suunnittelun.

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Millainen on hyvä kuva? Anna-Kaarina Perko

Millainen on hyvä kuva? Anna-Kaarina Perko Millainen on hyvä kuva? Anna-Kaarina Perko MILLAINEN ON HYVÄ KUVA? Oletko usein miettinyt mikä saa kuvan näyttämään hyvältä ja nousemaan esille satojen kuvien joukosta? Miksi joku kuva voittaa kilpailut

Lisätiedot

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Graafinen ohjeisto

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto GRAAFINEN OHJEISTO TIETEENTEKIJÖIDEN LIITON LOGO Tieteentekijöiden liiton kaksivärinen logo koostuu symbolista ja kolmikielisestä tekstiosasta. Pelkkä logon symboliosan käyttö on mahdollista

Lisätiedot

Graafinen ohjeisto 1

Graafinen ohjeisto 1 Graafinen ohjeisto 1 Sisältö Tunnuksista yleisesti... 3 Tunnuksen versiot ja rakenne.... 4 Merkin värit.... 5 Tunnuksen värivaihtoehtoja... 7 Tunnuksen suoja-alue.... 8 Tunnuksen sijoittelu.... 9 Pienen

Lisätiedot

Kuvan pehmennys. Tulosteiden hallinta. Tulostaminen. Värien käyttäminen. Paperinkäsittely. Huolto. Vianmääritys. Ylläpito.

Kuvan pehmennys. Tulosteiden hallinta. Tulostaminen. Värien käyttäminen. Paperinkäsittely. Huolto. Vianmääritys. Ylläpito. Tulostinajuri tuottaa parhaan mahdollisen tulostuslaadun erilaisiin tulostustarpeisiin. Joskus saattaa kuitenkin olla tarpeen muuttaa tulostettavan asiakirjan ulkonäköä enemmän kuin tulostinajuri sallii.

Lisätiedot

SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7.

SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7. GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS JOHDANTO 1. TUNNUS - SANOMA 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 2.1 Suoja-alue 2.2 Eri osien käyttö 2.3 Minimikoot 5. KUVAT 6. VERKKOSIVUT 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET 7.1 Tuotekortit 7.2 Esitteet

Lisätiedot

Valokuvaus ja kuvankäsittely kurssin portfolio

Valokuvaus ja kuvankäsittely kurssin portfolio Valokuvaus ja kuvankäsittely kurssin portfolio Juha Karjalainen Kurssin ensimmäinen tehtävä Ensimmäisenä tehtävänämme oli ottaa kuvia järjestelmäkameralla eri asetuksilla kuten valotusaika, polttoväli

Lisätiedot

TAMPEREEN SISU vuodesta d 1960 GRAAFINEN OHJEISTUS

TAMPEREEN SISU vuodesta d 1960 GRAAFINEN OHJEISTUS TAMPEREEN SISU vuodesta 1960 GRAAFINEN OHJEISTUS Sisällysluettelo LOGO Logo 3 Typografia. 5 Värit... 8 Lomakkeet 10 Kuvitus 12 - A KU UVITUS KEET LOMAKK TYPO GRAFI VÄRIT 2 LOGO TAMPEREEN SISU vuodesta

Lisätiedot

Oy Karltek Ltd internet-sivujen uusiminen. Eveliina Aaltonen

Oy Karltek Ltd internet-sivujen uusiminen. Eveliina Aaltonen Oy Karltek Ltd internet-sivujen uusiminen Eveliina Aaltonen Audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinto Eurajoen kristillinen opisto, 2015 1 ASIAKAS JA PROJEKTI... 3 1.1 Asiakas...3 1.2 Projektin kuvaus...3

Lisätiedot

Mainosvalokuvaus. Arisalo-Larkiala Tilla

Mainosvalokuvaus. Arisalo-Larkiala Tilla Mainosvalokuvaus Arisalo-Larkiala Tilla Opinnäytetyö Jyväskylän ammattiopisto, Hyvinvointi ja kulttuuri -yksikkö AV-viestintä Tammikuu 2015 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 2 MAINOSVALOKUVAUS 2.1 Mainosvalokuvauksesta

Lisätiedot

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli

SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena

Lisätiedot

STUDIO JSUVALA HINNASTO ESITE. Muotokuvat elämäsi hetkiin.

STUDIO JSUVALA HINNASTO ESITE. Muotokuvat elämäsi hetkiin. STUDIO JSUVALA HINNASTO ESITE Muotokuvat elämäsi hetkiin. Hinnastot Muotokuvaukset 4 Dokumentaarinen hääkuvaus 5 Paperivedokset 6 Kiitoskortit 7 Kehykset 8 Esitteet Kuvatiedostot cd:llä palvelu 9 Koevedos

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Pokkarista kaikki irti

Pokkarista kaikki irti Pokkarista kaikki irti Parempia kuvia pinnan alta kompaktikameralla Sisältö Miksi sukelluskuvaus on vaikeaa? Pokkariko mukaan pinnan alle? Miten onnistua pokkarilla? Miten kuva rakennetaan? Miten kehittyä

Lisätiedot

Uudet ominaisuudet. Versio 3.00

Uudet ominaisuudet. Versio 3.00 Uudet ominaisuudet Versio 3.00 Tämän tuotteen mukana toimitetun asiakirjan sisältämät kuvaukset eivät enää välttämättä vastaa laiteohjelmistopäivitysten seurauksena lisättyjä tai muutettuja ominaisuuksia.

Lisätiedot

Passikuva - Käyttöohje Pispalan Insinööritoimisto Oy

Passikuva - Käyttöohje Pispalan Insinööritoimisto Oy Passikuva - Käyttöohje Pispalan Insinööritoimisto Oy Pispalan Insinööritoimisto Oy Harry Karvonen harry.karvonen@pispalanit.fi 27. lokakuuta 2013 Passikuva - Käyttöohje Sisältö i Sisältö 1 Passikuva 1

Lisätiedot

Saksanpystykorvien värit

Saksanpystykorvien värit Saksanpystykorvien värit Ruskea: Kauttaaltaan yksivärinen tummanruskea. Ruskeilla esiintyy joskus harmaata karvaa housuissa, hännässä, silmien ympärillä tai lapojen seudulla. Tämä katsotaan virheeksi tai

Lisätiedot

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN SISÄLTÖ LUKIJALLE 1. MITÄ ON TYÖSSÄOPPIMINEN? 2. MIKÄ ON AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ? 2.1. Oppilaitosnäyttö ja työpaikkanäyttö 3. TYÖSSÄOPPIMISPROSESSI

Lisätiedot

KVPS Tukena Oy Graafinen ohjeisto 04/2018

KVPS Tukena Oy Graafinen ohjeisto 04/2018 1 KVPS Tukena Oy Graafinen ohjeisto 04/2018 2 Graafinen ohjeisto Tervetuloa tutustumaan KVPS Tukena Oy:n graafisiin ohjeisiin. Tämä ohjeisto sisältää ohjeita ja vinkkejä brändi-identiteetin käyttöön ja

Lisätiedot

PROJEKTIDOKUMENTAATIO KALENTERIKUVAT

PROJEKTIDOKUMENTAATIO KALENTERIKUVAT PROJEKTIDOKUMENTAATIO KALENTERIKUVAT Emilia Ketola Eurajoen kristillinen opisto Avat 2015-2016 1 Kartoitus... 3 1.1 Asiakas ja toiveet... 3 1.2 Asiakastapaaminen... 3 1.3 aikataulu ja hinta... 4 2 Kalenteri

Lisätiedot

Näyttötutkinnon perusteet

Näyttötutkinnon perusteet Näyttötutkinnon perusteet VALOKUVAAJAN AMMATTITUTKINTO 2007 MÄÄRÄYS 12/011/2006 OPETUSHALLITUS ISBN 978 952 13 3112 1 (nid.) ISBN 978 952 13 3113 8 (pdf) 1 Dno 12/011/2006 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT NENÄPÄIVÄ GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 NENÄPÄIVÄ

GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT NENÄPÄIVÄ GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 NENÄPÄIVÄ GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT LOGO Nenäpäivä-tunnuksen kanssa saa leikkiä ja käyttää mielikuvitusta. Tunnukselle saa löytää uusia mitä merkityksellisempiä

Lisätiedot

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO

1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO GRAAFINEN OHJEISTO 1.1.2016 1 Sisällys 1. Tunnus... 4 2. Värit... 5 3. Suoja-alue... 6 4. Typografia... 6 5. Käyntikortti... 7 6. Lomakkeisto... 8 7. Kirjekuoret... 9 8. PowerPoint... 10 9. Ilmoittelu...

Lisätiedot

GRAAFFINEN OHJEISTUS TOIMINNANTOTEUTTAJAT

GRAAFFINEN OHJEISTUS TOIMINNANTOTEUTTAJAT TOIMINNANTOTEUTTAJAT 0 ALUSTUS Tähän graafiseen ohjeistukseen on koottuna tietoa kuinka Lasten Liike iltapäivien toiminnantoteuttajat voivat käyttää Lasten Liike tunnuksia, kuvia ja tekstiä toiminnasta

Lisätiedot

Ohjeissa pyydetään toisinaan katsomaan koodia esimerkkiprojekteista (esim. Liikkuva_Tausta1). Saat esimerkkiprojektit opettajalta.

Ohjeissa pyydetään toisinaan katsomaan koodia esimerkkiprojekteista (esim. Liikkuva_Tausta1). Saat esimerkkiprojektit opettajalta. Ohjeissa pyydetään toisinaan katsomaan koodia esimerkkiprojekteista (esim. Liikkuva_Tausta1). Saat esimerkkiprojektit opettajalta. Vastauksia kysymyksiin Miten hahmon saa hyppäämään? Yksinkertaisen hypyn

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS versio 1.0

GRAAFINEN OHJEISTUS versio 1.0 GRAAFINEN OHJEISTUS versio 1.0 THE VOICE The Voice on hyväntuulinen ja positiivinen ystävä jonka elämäntehtävä on viihdyttäminen! The Voicen idea on soittaa uptempoista pop-musiikkia, jota höystetään mielenkiintoisilla

Lisätiedot

TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA

TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA 16.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Kuvakerho 2 Tahrojen poisto Photoshop Elements 6:n avulla Valokuviin tulee vuosien kuluessa usein pieniä tahroja

Lisätiedot

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 TOP palaute Työssäoppimisesta palautetta antoi yhteensä 431 opiskelijaa ja 16 työpaikkaohjaajaa Kokonaisarvio työssäoppimisesta asteikolla 1-5: opiskelijat 4,19

Lisätiedot

PROJEKTIDOKUMENTAATIO OONA KARHUNEN

PROJEKTIDOKUMENTAATIO OONA KARHUNEN PROJEKTIDOKUMENTAATIO OONA KARHUNEN Emilia Ketola Eurajoen kristillinen opisto Avat 2015-2016 1 Projekti... 3 1.1 Asiakas ja kartoitus... 3 1.2 Asiakastapaaminen ja suunnittelu... 3 1.3 Toteutus... 5 1.4

Lisätiedot

KUVAMUOKKAUS HARJOITUS

KUVAMUOKKAUS HARJOITUS KUVAMUOKKAUS HARJOITUS PUNASILMÄISYYS, VÄRI, KUVAKOKO, RAJAUS PUNASILMÄISYYS Kuvien punasilmäisyyden joutuu kohtaamaan usein huolimatta kameroiden hyvistä ominaisuuksista. Ohjelma tarjoaa hyvän työvälineen

Lisätiedot

MmK PHOTO. Projektidokumentaatio

MmK PHOTO. Projektidokumentaatio MmK PHOTO Projektidokumentaatio 2015 1 Sisällysluettelo 1 Esittely... 3 1.1 Idea/Tarve... 3 1.2 Synopsis/ Projektin kuvaus... 3 1.3 Aikataulutus ja kustannusarvio... 4 2 Suunnittelu... 6 2.1 Banneri ja

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO versio 1.0

GRAAFINEN OHJEISTO versio 1.0 03.11.2017 GRAAFINEN OHJEISTO versio 1.0 SISÄLLYS Graafisen ohjeiston tarkoitus on nimensä mukaisesti ohjeistaa, selkeyttää ja yhdenmukaistaa Vierailu- ja innovaatiokeskus Joen yhteydessä tapahtuvaa viestintää.

Lisätiedot

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö 8-99- vuotiaille taikuri + yleisö Pelin tavoite: Tulla taikuriksi FI Sisältö: 61 korttia (48 kortin pakka + 6 tuplatausta korttia + 1 lyhyt kortti + 6 temppukorttia 4 perhettä (punainen, sininen, vihreä,

Lisätiedot

Arvokas. Graafinen ohjeistus

Arvokas. Graafinen ohjeistus Graafinen ohjeistus Sinä olet arvokas! -ohjelma rakentaa yhdenvertaisempaa Suomea, jossa jokaisella lähtökohdista ja elämäntilanteesta riippumatta on mahdollisuus kokea olevansa merkityksellinen osa yhteisöä

Lisätiedot

Flinga löytyy Tuubista, kohdasta Opettajan työkalut

Flinga löytyy Tuubista, kohdasta Opettajan työkalut 1 Pepe Vilpas Flinga Campus on yhteisöllisen tiedonrakentelun pilvipalvelu. Flinga mahdollistaa mobiililaitteiden (tabletit, älypuhelimet ja läppärit) ja luokkatilan interaktiivisen taulun tai projektorin

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTO. Päivitetty:

GRAAFINEN OHJEISTO. Päivitetty: Päivitetty: 8.2.2016 Liikemerkki - vaaka Woikosken liikemerkki muodostuu aina tekstilogosta ja sen yhteydessä olevasta tunnuksesta. Liikemerkin muotoja tai niiden suhteita ei saa venyttää tai vääristää

Lisätiedot

NEX-3/NEX-5/NEX-5C A-DRJ-100-12(1) 2010 Sony Corporation

NEX-3/NEX-5/NEX-5C A-DRJ-100-12(1) 2010 Sony Corporation NEX-3/NEX-5/NEX-5C Tässä esitteessä on kuvattu tämän laiteohjelmapäivityksen sisältämät 3Dtoiminnot. Lisätietoja on Käyttöoppaassa ja mukana toimitetun CD-ROMlevyn α Käsikirjassa. 2010 Sony Corporation

Lisätiedot

Kampanja on voimassa 16. syyskuuta - 27. lokakuuta 2013. 575,- sh. 719,- Indigo 70/laguuni 895,- sh. 1256,-

Kampanja on voimassa 16. syyskuuta - 27. lokakuuta 2013. 575,- sh. 719,- Indigo 70/laguuni 895,- sh. 1256,- SYYSTARJOUKSET KYLPYHUONEESEEN Kampanja on voimassa 16. syyskuuta - 27. lokakuuta 2013. D-light 70 575,- sh. 719,- Indigo 70/laguuni 895,- sh. 1256,- INDIGO Monien suosikki Indigo osaa muuntautua. Sen

Lisätiedot

KUVAMUOKKAUS HARJOITUS

KUVAMUOKKAUS HARJOITUS KUVAMUOKKAUS HARJOITUS VÄRI, PARANNUS, KUVAKOKO, KEHYKSET Kuvan väri- ja valoisuusarvot ovat sidoksissa kuvanottohetken valaistukseen. Harjoituksen kuva on kuvattu loistevaloissa ja värisävy ei ole kohdallaan.

Lisätiedot

työasut ja tarvikkeet

työasut ja tarvikkeet työasut ja tarvikkeet mittataulukko Valitse oikea koko BockMann-työvaatteet on suunniteltu käyttäjän mukavuutta ja mahdollisimman suurta liikkumavaraa ajatellen. Eri ominaisuudet kuten polvisuojapaikat,

Lisätiedot

Valaisukurssi. TT-Kamerat, kevät 2010 Jari Huilla. Lisenssi: Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi

Valaisukurssi. TT-Kamerat, kevät 2010 Jari Huilla. Lisenssi: Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi Valaisukurssi TT-Kamerat, kevät 2010 Jari Huilla Lisenssi: Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 1.0 Suomi Aikataulusta 12.4.: Salamavalaisun perusasiat ja yhden salaman käyttö potrettivalaisussa

Lisätiedot

OMAN KUVAN JA/TAI TEKSTIN SUUNNITTELU, VINYYLILEIKKURILLA LEIKKAAMINEN JA SIIRTÄMINEN T-PAITAAN

OMAN KUVAN JA/TAI TEKSTIN SUUNNITTELU, VINYYLILEIKKURILLA LEIKKAAMINEN JA SIIRTÄMINEN T-PAITAAN OMAN KUVAN JA/TAI TEKSTIN SUUNNITTELU, VINYYLILEIKKURILLA LEIKKAAMINEN JA SIIRTÄMINEN T-PAITAAN - Tässä ohjeessa suunnittelu on tehty Silhouette Studio -ohjelmalla ja vinyylileikkurina Silhouette Came

Lisätiedot

POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen

POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen you can 2 Matkamme alkaa Laineet kutsuvat! Lautailukoulu alkaa Digitaalisen järjestelmäkameran teho Vaihda objektiivia, vaihda näkökulmaa Vaihdettavien

Lisätiedot

1. STEREOKUVAPARIN OTTAMINEN ANAGLYFIKUVIA VARTEN. Hyvien stereokuvien ottaminen edellyttää kahden perusasian ymmärtämistä.

1. STEREOKUVAPARIN OTTAMINEN ANAGLYFIKUVIA VARTEN. Hyvien stereokuvien ottaminen edellyttää kahden perusasian ymmärtämistä. 3-D ANAGLYFIKUVIEN TUOTTAMINEN Fotogrammetrian ja kaukokartoituksen laboratorio Teknillinen korkeakoulu Petri Rönnholm Perustyövaiheet: A. Ota stereokuvapari B. Poista vasemmasta kuvasta vihreä ja sininen

Lisätiedot

Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma

Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Matkailupalvelujen tuottaja, matkailu 13 Winnova, Rauma Rauman kaupungin matkailuneuvoja Sanna Rantalan mukaan joulukuussa tapahtuu paljon. Lapset ja lapsenmieliset voivat ihastella Rauman taitoluistelijoiden

Lisätiedot

Digikamera tutuksi 2016/12

Digikamera tutuksi 2016/12 Digikamera tutuksi 2016/12 Ohjelma 9-11 teoria ja oman kameran asetukset 11.00 harjoitustehtävät, ryhmäjako opettajien esittely 11-11.30 tauko paikalla eväät tai kahvila 12-n.14 kuvausharjoituksia, puoli

Lisätiedot

Näe luonnon värit. Akutex FT värivalikoima

Näe luonnon värit. Akutex FT värivalikoima Näe luonnon värit Akutex FT värivalikoima Näe luonnon värit Akutex FT värivalikoima Uusia värejä hakiessamme olimme yhteydessä laajaan joukkoon eurooppalaisia arkkitehtejä sekä sisustusja tekstiilisuunnittelijoita.

Lisätiedot

G r a a f i n e n o h j e i s t o

G r a a f i n e n o h j e i s t o Graafinen ohjeisto S I S Ä L LYS Alustus Puhetapa Värit Logo Typografia Kuvituselementti Kuvamaailma Sovelluksia 03 04 06 08 13 16 19 22 02 ALUSTUS Tämä on Hääyö-tapahtuman brand guide. Löydät ohjeistosta

Lisätiedot

Uudet ominaisuudet BL F00

Uudet ominaisuudet BL F00 Uudet ominaisuudet Versio 2.00 Tämän tuotteen mukana toimitetun asiakirjan sisältämät kuvaukset eivät enää välttämättä vastaa laiteohjelmistopäivitysten seurauksena lisättyjä tai muutettuja ominaisuuksia.

Lisätiedot

SAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina 5.11.2009 klo 9.00-11.40 Tampereella

SAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina 5.11.2009 klo 9.00-11.40 Tampereella SAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina 5.11.2009 klo 9.00-11.40 Tampereella Pukeutumisvalmentaja Päivi Kokkonen Life & Beauty Training Silkbel www.silkbel.com Päivi Kokkonen PUKEUTUMISVALMENTAJA

Lisätiedot

TALVEN TAIKAA! TEKSTI // NIKLAS MAJGAARD

TALVEN TAIKAA! TEKSTI // NIKLAS MAJGAARD TALVEN TAIKAA! TEKSTI // NIKLAS MAJGAARD Kylmä kausi mahdollistaa lumiset maisemaja muotokuvat ja henkeäsalpaavat toimintakuvat. Keräsimme ideoita ja vinkkejä hyvien talvikuvien kuvaamiseen. Talvi on vuodenaika,

Lisätiedot

SKsL:n järjestämä koulutus Lempäälässä ja Hyvinkäällä http://www.sksl.fi/?page_id=9

SKsL:n järjestämä koulutus Lempäälässä ja Hyvinkäällä http://www.sksl.fi/?page_id=9 SKsL:n järjestämä koulutus Lempäälässä ja Hyvinkäällä http://www.sksl.fi/?page_id=9 Valokuvauskoulutus Hyvinkää 26.-27.09. Henkilöohjaus- ja poseerauskurssi I, 12h 10.-11.10. Henkilöohjaus- ja poseerauskurssi

Lisätiedot

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys

Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys Järjestöjen viestintävastaavien perehdytys TYY 2017 Frida Pessi 20.12.2017 Viestintä eli kommunikaatio Sanomien siirtämistä Merkitysten tuottamista Mutta myös yhteisen ymmärryksen tuottamista (yhteisöllisyys)

Lisätiedot

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle Metropolia ammattikorkeakoulu Mediatekniikan koulutusohjelma VBP07S Sami Hirvonen Ulkoasut Media Works sivustolle Loppuraportti 14.10.2010 Visuaalinen suunnittelu 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Oppimisteknologiat

Lisätiedot

KANKAAN PIIPPURANTA - ALOITUSKORTTELIT T E R Ä ASEMAPIIRUSTUS 1:800 TERÄ

KANKAAN PIIPPURANTA - ALOITUSKORTTELIT T E R Ä ASEMAPIIRUSTUS 1:800 TERÄ V 1/2 2470 VI 1/2 2934 VI 1/2 2934 VI V 1/2 VI VI 1/2 V 1/2 V 1/2 VI ASEMAPIIRUSTUS 1:800 TERÄ Ympäristö ja arkkitehtuuri Kankaan alueen uudet asuinrakennukset asettuvat vanhan tehtaan ja maisemallisesti

Lisätiedot

Kuvaviestintä. yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tiedottaja Jenni Tiainen Kimpsu-koulutus

Kuvaviestintä. yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tiedottaja Jenni Tiainen Kimpsu-koulutus Kuvaviestintä yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa Tiedottaja Jenni Tiainen Kimpsu-koulutus 7.4.2016 Tuensaajan viestintäohjeet Hankerahoitukseen kuuluu, että hankkeista tiedotetaan avoimesti. Hankkeet

Lisätiedot

Suupohjan koulutuskuntayhtymä. Graafinen ohjeisto

Suupohjan koulutuskuntayhtymä. Graafinen ohjeisto Suupohjan koulutuskuntayhtymä Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto Tämä graafinen ohjeisto antaa perusohjeet Vuoksin visuaalisen ilmeen käytöstä markkinointiviestinnässä. Graafisen ohjeiston noudattamisella

Lisätiedot

KUVA OLIS KIVA. kuva viestinnässä ja markkinoinnissa / Sanna Henttonen, graafinen suunnittelija, sanna.henttonen@phkk.fi

KUVA OLIS KIVA. kuva viestinnässä ja markkinoinnissa / Sanna Henttonen, graafinen suunnittelija, sanna.henttonen@phkk.fi KUVA OLIS KIVA kuva viestinnässä ja markkinoinnissa / Sanna Henttonen, graafinen suunnittelija, sanna.henttonen@phkk.fi Kuva on AINA tekijänoikeuden alaista materiaalia Kuvaajan nimi on mainittava Oltava

Lisätiedot

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä

Lisätiedot

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa 1 Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma / Hensu Tutkinnon osan suorittaja kuvaa etukäteen,

Lisätiedot

Kuvarummun vaihtaminen

Kuvarummun vaihtaminen Tulostin tarkkailee kuvarumpujen kuntoa. Kun kuvarummun käyttöikä lähestyy loppuaan, tulostimen näytössä näkyy ilmoitus 84 Musta kuvarumpu loppu tai 84 Väri kuvarummut loppu. Ilmoitus tarkoittaa, että

Lisätiedot

Uudet ominaisuudet. Versio 2.00 BL F00

Uudet ominaisuudet. Versio 2.00 BL F00 Uudet ominaisuudet Versio 2.00 Tämän tuotteen mukana toimitetun asiakirjan sisältämät kuvaukset eivät enää välttämättä vastaa laiteohjelmistopäivitysten seurauksena lisättyjä tai muutettuja ominaisuuksia.

Lisätiedot

Tuhat tarinaa hengittäjistä. Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille

Tuhat tarinaa hengittäjistä. Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille Tuhat tarinaa hengittäjistä Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille Tuhat tarinaa Graafiset ohjeet yhdistyksille Tästä paketista löydät graafisia ohjeita ja neuvoja materiaalien tuottamiseen oman yhdistyksesi

Lisätiedot

jäsenapteekkien tunnus

jäsenapteekkien tunnus Suomen Apteekkariliiton jäsenapteekkien tunnus graafinen ohje 1.0 24.2.2005 Tunnus...2 Tunnuksen väri...3 Tunnuksen asettelu...4 Tunnus ja tekstityyppi...5 Tunnuksen ja nimilogon yhdistäminen...6 Tähän

Lisätiedot

OSALLISUUSPROSESSIN ARVIOINTI MENETELMÄN KULKU: Citisense Kouluttajatiimi Hakakatu 1 L 106 89600 Suomussalmi citisense@citisense.

OSALLISUUSPROSESSIN ARVIOINTI MENETELMÄN KULKU: Citisense Kouluttajatiimi Hakakatu 1 L 106 89600 Suomussalmi citisense@citisense. METHOD Citisense Kouluttajatiimi Hakakatu 1 L 106 89600 Suomussalmi citisense@citisense.fi 050 3645 070 OSALLISUUSPROSESSIN ARVIOINTI TAVOITE: Arvioida osallisuuden tasoa palvelutuotantoprosessin eri osissa

Lisätiedot