Sukuseura Kanko ry. Sukuseuran yhteystiedot: c/o Karppinen, Venemestarintie 29 A, Helsinki puh sähköposti:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sukuseura Kanko ry. Sukuseuran yhteystiedot: c/o Karppinen, Venemestarintie 29 A, 00980 Helsinki puh. 0504122547 sähköposti: sskanko@welho."

Transkriptio

1 Jäsenlehti 1/2007

2 Sukuseura Kanko ry Sukuseura on perustettu v ja rekisteröity v Sukuseurassa on 240 jäsentä. Jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet saavat 1-2 jäsenlehteä vuodessa. Seuran sääntömääräinen kokous pidetään joka toinen vuosi. Muita sukutapaamisia pidetään sopimuksen mukaan. Sukuseuraan voivat liittyä kaikki Kankon sukuun kuuluvat henkilöt. Katsaus sukuun: Kanko on vanha sukutila Ikaalisten Kilvakkalan kylässä. Tila on ollut Kilvakkalan kylässä jo 1540-luvulla. Sukuyhteys on kuitenkin katkennut luvun alussa. Nykyisen suvun esi-isä on Jacob Johansson Kango, joka oli tilalla isäntänä v Jacobin lapsista vanhin, Johan jatkoi isäntänä Kankolla. Seuraava poika, Carl lähti Juonenhaaran torppariksi. Tytär Walborg avioitui Jyllin isännän kanssa. Seuraava poika Isaac meni naimisiin Ylipeijarin leskiemännän kanssa Jämijärveltä. Henric puolestaan avioitui Niinisalon talon tyttären kanssa. Nuorin veljeksistä Jacob avioitui Rajakosken tyttären kanssa Niinisalosta ja hänestä tuli Rajakosken, myöhemmin Ylikosken isäntä. Kankon isännän, Johanin pojista vanhin, Carl jatkoi tilalla isäntänä. Kolme sisarusta, Maria, Lisa ja Michael, jäivät asumaan tilalle. Maria synnytti yhden tyttären ja hänestä on suku jatkunut Kulmalana. Muut lapset lähtivät pois tilalta. Walborgista tuli Luomajärven torppari Jyllin kylään. Henric avioitui Kurkelan kylän Vähätiirikan tyttären kanssa ja hänestä tuli isäntä Vähätiirikan, nykyään Mattilan taloon. Jacob muutti hieman pidemmälle, Vahojärven Aittoniemeen, jossa hän oli isäntänä. Sukuseuran yhteystiedot: c/o Karppinen, Venemestarintie 29 A, Helsinki puh sähköposti: Sukuseuran internetsivut on päivitetty ja ne löytyvät osoitteesta: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Jäsenmaksu vuonna 2007 on 5 euroa/jäsen. Jäsenmaksu maksetaan Sukuseura Kanko ry:n tilille Ikaalisten Säästöpankkiin. Jäsenlehden toimitus: Sirpa ja Risto Karppinen Painopaikka: Multiprint Oy, espoo, puh

3 Puheenjohtajan tervehdys Talvi on ohitettu. Kesä ja sukujuhla lähestyy. Olethan laittanut kalenteriisi merkinnän heinäkuun viimeisen lauantain kohdalle. Toivotan Teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi yhteiseen sukujuhlaamme. Levittäkää tietoa sukujuhlasta myös niille, jotka eivät vielä kuulu sukuseuraan. Edellisestä kokoontumisesta on jo kaksi vuotta, joten varmaankin kaikilla riittää kerrottavaa toisilleen. Tietoa sukujuhlasta sekä ilmoittautumisohjeet ovat toisaalla tässä lehdessä. Sukuseuran hallitus on talven aikana miettinyt sukuseuran toimintaa. Nyt olemme tekemässä sukuseuralle standaaria. Olemme myös suunnitelleet sukupuun istuttamista Ikaalisten hautausmaalle ja siihen on seurakuntakin suhtautunut myönteisesti. Valokuvien arkistoinnista olemme keskustelleet useampaankin otteeseen. Toivomme edelleen jäsenistöltä ehdotuksia toimintatavoiksi. Tai oletko kiinnostunut itse toimimaan sukuseurassa? Otamme mielellämme vastaan kaikki ehdotukset, kunhan ne jotenkin liittyvät sukuun. Sukukirjan tekeminen on edelleen työn alla. Kirjan kokoaminen on hidasta, koska sitä tehdään harrastuspohjalta. Sukukirjan teossa on myös mietityttänyt henkilöiden tietojen julkaiseminen. Ensin pitää ilmeisesti saada kaikilta lupa. Ja tämä on hidasta, varsinkin kun kaikkien osoitteet eivät ole tiedossani. Tiedottakaa sukuun kuuluville ihmisille, jotka eivät vielä ole saaneet minulta minkäänlaista postia, että lähettäisivät yhteystietonsa (postiosoite tai sähköpostiosoite), niin voin sitten ottaa heihin yhteyttä. Anneli on jälleen kirjoittanut jäsenlehteemme Saksasta käsin pitkän muistelman Mansoniemestä. Ulla-Maija puolestaan on sukututkijana selvittänyt sukua. Kiitokset teille molemmille mukavista kirjoituksista! Muut sukuseuran jäsenet, ottakaa mallia ja tarttukaa kynään. Olisi mukava lukea, miten elettiin muissa kylissä. Kilvakkalassakin, kuten myös Riitialassa, Vahojärvellä, Kurkelassa, Jyllissä, Jämijärvellä muutamia mainitakseni, on varmaan tapahtunut paljon. Ja vaikkei olisi tapahtunutkaan, niin siitä normaalista elämästä voisitte kirjoittaa lyhyesti tai pidempään. Terveisin Sirpa 3

4 Sukuseuran hallitus Sirpa Karppinen, puheenjohtaja Venemestarintie 29 A Helsinki puh Juhani Soukko, varapuheenjohtaja Kotiportinkuja 1, Espoo puh Pekka Nygård Viinikankuja 8, Alavus puh Hannu Kanko Anjalankatu 42, Heinola puh Juha Taipale Ruskeepäänkatu 6, Nokia puh Riitta Villanen Helsingintie 266, Laukkoski puh Arvi Koskinen Alasenkatu 3 B 40, Tampere puh Rahastonhoitaja: Leila Rajamäki Muorinpolku 8 A 3, Järvenpää puh , Sukuseuran sihteeri -asiaa Sukuseuralla ei ole tällä hetkellä sihteeriä. Jos tunnet sisimmässäsi vähänkään kiinnostusta sukuseuratoimintaa kohtaan, niin nyt sinulla on mahdollisuus päästä toimintaan mukaan. Sihteerin tehtävät sisältävät normaalit mm. pöytäkirjojen kirjoittamiset. Muut tehtävät voidaan sopia tehtävään valitun toiveiden ja harrastusten mukaan. Tehtäviin saa myös opastusta. Ilmoita kiinnostuksesi soittamalla Sirpalle numeroon tai sukuseuran sähköpostiin Voit myös ehdottaa muuta henkilöä, jonka tiedät olevan kiinnostunut tällaisesta luottamustehtävästä. 4

5 Sukujuhla 2007 Sukujuhla 2007 pidetään Ikaalisten kylpylässä heinäkuun viimeisenä lauantaina Ohjelmarunko on seuraava: Klo Klo Klo Ilmoittautuminen ja ruokalippujen jako kylpylän päärakennuksessa ravintolan puoleisessa tuloaulassa Ruokailu noutopöydästä, Ravintola Violetta Ohjelma alkaa Wanhassa Ravintolassa Aluksi sääntömääräinen vuosikokous ~ Klo Kahvi ja kahvileipä Ohjelma jatkuu ~ Klo Arpajaiset Ilta jatkuu vapaamuotoisen seurustelun merkeissä Wanhassa Ravintolassa ja/tai Ravintola Violetassa Osallistumismaksu Sukujuhlan osallistumismaksu on 17 euroa/henkilö ja 8 euroa/lapset 5-15 v, alle 5-vuotiaat ilmaiseksi. Hintaan sisältyy ohjelma, ruoka Violetan noutopöydästä sekä iltapäiväkahvi ja kahvileipä Wanhassa Ravintolassa. Ilmoittautuminen Sukujuhlaan voi ilmoittautua maksamalla osallistumismaksu Sukuseura Kanko ry:n tilille Ikaalisten Säästöpankkiin heinäkuun 10. päivään mennessä tai soittamalla Sirpalle numeroon Pankkimaksussa ilmoittakaa Tiedonantoja-kohdassa kaikkien osallistujien nimet. Muistakaa ilmoittaa myös erikoisruokavaliot. Yöpyminen kylpylässä Jos haluatte yöpyä kylpylässä, niin ottakaa itse yhteys kylpylään ja mainitkaa tulevanne Sukuseura Kanko ry:n sukujuhlaan. Majoitushinta on 50 /henkilö kahden hengen huoneessa ja 80 /henkilö yksin asuen. Perhehinta 100 /huone / 2 aikuista ja 1-2 lasta 5-14v. Hinnat ovat voimassa Hotelli Ikaaliassa tai sen täyttyessä Hotelli Termessä. Majoitushinta sisältää aamiaisen, iltapäivän ja aamun Vesitropiikin sekä ohjelmamaksun illalla ravintola Violettaan. Arpajaiset ja arpajaisvoitot Pidämme sukujuhlan yhteydessä perinteiset arpajaiset. Perinteiseen tapaan toivomme myös arpajaisvoittoja jäsenistöltä. Tuokaapa tullessanne arpajaisvoittoja, kukin omien resurssiensa mukaan! Käyttäkää tässä yhteydessä myös suhteitanne firmoihin. 5

6 Yhteisvalokuva Oletko kiinnostunut ison porukan valokuvaamisesta? Pyrimme ottamaan yhteisvalokuvan sukujuhlien osallistujista. Onko suvussamme taitavaa valokuvauksen harrastajaa, joka voisi hoitaa yhteisvalokuvan ottamisen kulukorvausta vastaan? Vesitropiikki Jos haluat mennä uimaan Vesitropiikkiin, niin hinnat sinne ovat seuraavat: aikuinen 12 euroa, lapsi 5-14 v. 7 euroa, perhe (2+3) 29 euroa. Oleskeluaika on 2 tuntia. Jatkot Siirrymme varsinaisen sukujuhlan jälkeen Ravintola Violettaan. Ilta on omakustanteinen. Ravintolaan on sisäänpääsymaksu, joka sukujuhlaan osallistujille on 10 euroa ja se maksetaan paikan päällä. Varatkaapas siis myös ilta vapaalle seurustelulle. Onnea! Sukumme mestaripelimanni Viljo Suojanen täytti tammikuussa 90 vuotta. Edelleen taitavat kädet saavat vuonna 1937 ostetun haitarin elämään. Hänen soittoaan olemme kuulleet myös monissa sukujuhlissamme. Viljo on soittanut haitaria yli 70 vuotta. Tähän mahtuu paljon erilaisia soittokeikkoja seuraintaloilla, tanssilavoilla, kirkoissa sekä maalaistaloissa, joissa vietettiin häitä. Viljo on kuulunut Ikaalisten Harmonikkamiehiin ja Viulupelimanneihin alusta lähtien. Viljo on tehnyt myös paljon sävellyksiä ja sanoituksia. Hänen kynästään on lähtenyt yli 30 kappaletta. 6

7 Jaakon ja Marian tie Vahojärven Aittoniemeen Kirjoittanut: Ulla-Maija Riihimäki Nuori mies, juuri 20 vuotta täyttänyt, pestautui Kurkelan Vähä-Tiirikkaan rengiksi. Saman kylän Mäkelässä oli piikana viisi vuotta nuorempi mukava tyttö. Tyttö ei kuitenkaan ollut täällä kauan, koska hänen äitinsä oli jäänyt toisen kerran leskeksi ja kotona tarvittiin asujia. Nuoret olivat tutustuneet ja niinpä nuori mies lähti kotivävyksi kauas Vahojärven rantamaille. Nuorta miestä ei kotona Kilvakkalassa tarvittu, koska vanhempi veli alkoi asua kotitaloa. Tässä lyhykäisyydessään Vahojärven Aittoniemen tulevan isäntäparin alkuvaiheet. Minua kiinnosti tietää, miksi tämän nuoren tytön äiti, Vähä- Eskelin Valpuri, oli tullut Aittoniemeen. Aikani tutkittuani löytyi monta syytä tai seurausta, jotka olivat luultavasti sukusidonnaisia syitä. Valpuri Antintytär Vähä-Eskeli avioitui ensimmäisen kerran Tuomas Juhonpoika Helteen kanssa. He saivat useita lapsia, mutta vain kaksi eli aikuisiksi; poika Mathias ja tytär Maria. Isä-Tuomas kuoli perheen asuessa Vähä-Eskelissä. Valpuri meni kahden lapsensa kanssa Isoröyhiön Heikkilän Särkijokeen ja muutti sieltä 1791 Vahojärven Aittoniemeen. Täällä hän avioitui Aittoniemen Erikin kanssa. Avioliitto ei kuitenkaan kestänyt kuin noin kaksi vuotta. Erik ja isänsä Erik kuolivat elokuussa 1793, molemmat samana päivänä, silloin riehuneeseen punatautiin. Nyt Aittoniemi oli ilman isäntää ja vävystä tuli seuraava isäntä. Aittoniemi oli Wahojärven talosta erotettu torppa niin kuin oli Hankalakin. Aittoniemessä oli ollut emäntänä Wahojärven tytär, Hankalassa taas isäntänä Wahojärven poika. Vahojärven Hankalassa oli Valpurin muuton aikana emäntänä Valpurin Anna-sisar. Joten ehkäpä tässä on syy siihen, miksi Valpuri Vahojärven Aittoniemeen meni. Tässä sitten Jaakon ja Marian perhe. Oma sukuhaarani on Kuirinlahden suvussa. Aittoniemi, Kanko, Jacob (Jaakko) Juhonpoika torppari, uudistilallinen, sotilastorpan haltija. metsänvartija, s Kilvakkalan Kanko, k Vahojärven Aittoniemi. Jaakko syntyi kaksosena, mutta hänen kaksoisveljensä kuoli noin puolivuotiaana. Hänellä oli paljon muitakin sisaruksia. Hän lähti kotoaan rengiksi Kurkelan Vähä-Tiirikkaan, josta lähti ensin vävyksi ja sitten 7

8 isännäksi Vahojärven Aittoniemeen. R.n:o 3, p-ala 0,1722 mnt. Isäntänä ennen Jaakkoa oli ollut Johan Sigfridinpoika, s (sepän poika Parkanosta) ja vaimona Maria Jöranintytär Wahojärvi, s , k Isä: Kango, Juho Jaakonpoika, talollinen, s Ikaalinen, k Ikaalinen. Äiti: Kango, Hallia, Liisa Simontytär, s Ikaalinen, k Ikaalinen. Vihitty Ikaalinen Puoliso: Aittoniemi, Vähä-Eskeli, Maria Tuomaantytär, s Ikaalisten Sipsiö, k Vahojärven Aittoniemi. Vihkiaikaa ei löydy Ikaalisten vihityistä. Isä: Vähä-Eskeli, Helde, Tuomas Juhonpoika, tilallinen, s Ikaalinen, Helteen kylä, k Ikaalisten Sipsiö. Äiti: e. Helde, Aittoniemi, Vähä-Eskeli, Valborg Antintytär, s Ikaalinen, k Ikaalinen. Vihitty Ikaalinen Lapset: 1) Matias (Matti), talollinen, kuudennusmies, s Vahojärven Aittoniemi, k Vahojärven Aittoniemi. Puoliso: Aittoniemi, Salmentausta, Maja (Maria) Justina Henrikintytär, verometsästäjän tytär, s Ikaalinen, k Ikaalinen. Vihitty Ikaalinen 2) Jaakko, s Vahojärven Aittoniemi, k Vahojärven Aittoniemi. 3) Valborg, s Vahojärven Aittoniemi, k Parkano. Puoliso: Runsas, Jaakko Efraim, s Parkano, k Parkano. Vihitty Ikaalinen 4) Johan (Johannes, Juho), talollisen poika, vävy, torppari, s Vahojärven Aittoniemi, k Tevaniemen Myllymäki. 1. puoliso: Myllymäki, Caroliina (Karoliina) Juhontytär, torpan emäntä, s Hämeenkyrö, k Tevaniemen Myllymäki. Vihitty Ikaalinen 2. puoliso: Myllymäki, Musta, Caisa Erikintytär, s Ikaalinen, k Ikaalinen. Vihitty Ikaalinen 5) Maria, talollisen tytär, torpan emäntä, s Vahojärven Aittoniemi, k Kuru, Kuirinlahti. 1. puoliso: Kuirinlahti (Kuirinlax), David Esainpoika, 8

9 torpparinpoika, torppari, s Kuru, k Kuru. Vihitty Kuru, kirkossa morsiusasussa. Vihki Wilh. Pomoell 2. puoliso: Kaartinaho, Salomon Johaninpoika, kruunun torppari. s Kuru, k Kuru, Kaartinaho. Vihitty Kurun Myllärillä, vihki I. Salonius 6) Margareta (Greta), s Vahojärven Aittoniemi, k Ikaalinen. Puoliso: Orhanen, Jacola, Matti Jaakonpoika, s Hämeenkyrö, k Ikaalinen. Vihitty Ikaalinen 7) Justiina, talollisen tytär, talon emäntä, s Vahojärven Aittoniemi, k Ikaalinen. Puoliso: Niskala, Nikodemus (Teemu) Markuksenpoika, torppari, talollinen. s Ikaalinen, k Ikaalinen. Vihitty Ikaalinen 8) Saara, piika, s Vahojärven Aittoniemi. Puoliso: Saarijärvi, (Muurasniemi), Erik Johanpoika, renki, torppari, s Vahojärven Muurasniemi. Vihitty Ikaalinen Lähteet: Ikaalisten rippikirjat, syntyneiden ja vihittyjen luettelot Parkanon rippikirjat Osoitteenmuutokset Muistakaa ilmoittaa osoitteenmuutokset sukuseuralle. Joka postituksessa tulee vähintään yksi jäsenlehti takaisin vanhentuneen osoitteen vuoksi. Ilmoitelkaa myös sähköpostiosoitteenne sukuseuran sähköpostiin 9

10 Lapsuusmuistoja Mansoniemestä Kirjoittanut: Anneli Weisselberg Höyryveturin vetämä juna puuskutti Helsingistä kohti Tamperetta. Uudessa kesämekossa, tantussa, istuin Pekka veljeni, Eino enoni ja myös uuteen tanttuun puetun nukkeni kanssa junassa täynnä jännitystä ja Mansoniemen kesän odotusta. Heti Pasilan jylhien kallioleikkausten kohdalla rapistelimme eväsleipäpaketit esiin. Kanamunilla päällystettyjen ruisleipien tuoksu täytti junavaunun. Matkalaisille maistuivat eväät ja matkanteko. Uusi suvi oli koittanut. Espoon Leppävaaran maisemat vaihtuivat Mansoniemen kesälaitumiin vuosi toisensa jälkeen. Elimme 1950-luvun alkua. Tampereella juna vaihtui onnikkaan. Vanhaa Tampere-Vaasa soratietä pitkin onnikka taittoi matkaa leppoisasti kohti Mansoniemeä. Vatsanpohjassa kouraisi välillä mukavasti, kun onnikka mutkitteli mäkisellä, kurvikkaalla reitillä maitolavalta toiselle ainutkertaisten kauniitten maisemien halki. Pysäkkejä maaseudulla ei ollut. Onnikka pysähtyi matkamiesten tarpeitten mukaan. Me nousimme onnikasta pois Mamman pirtin kohdalla Mansoniemessä. Siellä meitä odotti isoäitimme Mamman lisäksi joukko läheisiämme, turvallisista, tuttua väkeä: Eetu-eno, Elli-täti, Aulis, äitini serkku, ja myöhemmin myös Auliksen sisar, Raija, kuului pirtin asukkaisiin. Iivari, töpöhäntäkissa, kuului myös Mamman pirtin vahvuuteen. Kesäaikana kolli kylläkin viihtyi monia aikoja omilla teillään. Lämpimälle lypsymaidolle Iivari muisti saapua, kun nälkä kollin kotiin ajoi. Mamman navetossa oli lehmiä, vasikoita, lampaita, sikoja ja tallissa Eetun Humina hevonen. Lehmien pääsy talven jälkeen kesälaitumille osui usein samaan aikaan meidän kesäasukkaiden tulon kanssa. Mikä vauhdikas teatterinäytös! Meidät lapset komennettiin seisomaan pirtin rappusille välttyäksemme riemusta kirmailevien lehmien jalkoihin joutumista. Lehmille kesälaitumille ulospääsy oli hulvatonta riemua. Ne painattivat häntä pystyssä vuoroin etu-, vuoroin takasorkat, taivaaseen kohotettuna. Kun navetto oli tyhjä elikoista, seurasi naveton pesu. Me lapset osallistuimme myös siivoukseen ja vähän isompina se jäikin meidän tehtäväksemme. Lehmät olivat laitumella usein yöt ja päivät. Ne kutsuttiin aamuja iltalypsylle tiettyyn paikkaan. Me lapset pidimme kärpäset ja paarmat loitolla huiskuttelemalla koivunoksilla. Lypsyyn käytetyt välineet ja maitotonkat pestiin varikeittiössä lämmitetyllä vedellä. Välineet säilytettiin ulkona naveton seinälle rakennetulla telineellä. Mamman kanssa yhtenä sain osallistua myös lehmien kuljetukseen astutettavaksi sonnien luo toisiin maalaistaloihin. Kuljimme maantien reunaa, Mamma talutti lehmää, minä kuljin koivunoksan kanssa perässä. 10

11 Rehustimme naveton takaa vesiheinää sioille syötäväksi. Lampaita laidunnettiin ulkona siirrettävissä karsinoissa. Olivat tosi käytännöllisiä. Kun yhdestä paikasta oli ruoho syöty, siirrettiin karsinan paikkaa useimmiten naisvoimin. Mamma keri lampaat naveton edustalla keritsemissaksilla. Lampaitten jalat sidottiin kiinni, jotta työskentely saksilla onnistui lammasta vahingoittamatta. Seurasimme toimitusta innolla. Oli jännittävää katsoa villakasan kasvua. Lampaille lopputulos oli täydellinen muodonmuutos. Talviturkki menetetty, iho paljaana, alastomana. Talviturkin heittäminen oli meille lapsille jokakesäinen tärkeä rituaali. Alasen ranta oli suosittu, mainio uimapaikka. Vanhan Mansoniemen sillan ylityksen jälkeen johti jyrkkä polku alas pengertä pitkin. Jo olimme Alasen rannassa. Siellä oli muutama pitkä tukkipuu, jonka päällä riisuuduttiin. Puupino toimi pukukoppina. Ihan uimarannan vieressä oli ahkerassa käytössä oleva uittopuitten, nippulastien, veteenlaskupaikka. Olisiko voinut olla kiehtovampaa uimapaikkaa. Jännää oli seurata isojen kuormaautojen ajoa täydessä lastissa aivan järven rantaan ja puunippujen kippaamista järveen. Alasen rannan äkkisyvä oli suuri koetinkivi meille vielä uimataidottomille porskuttelijoille, nippulautat suuri houkutus niin pienille kuin isoille. Lapsia oli Mansossa iso joukko, toisen maailmansodan melkeissä syntyneitä, puhumattakaan sodan jälkeen syntyneistä suurista ikäluokista: Rajalan Terttu, Alasen Liisa, Suojasen lapset, Yli-Paavolan lapset, Vaaramon Pekka, Salon Tapio, Manson Marjatta, Jussilan Antti, Anneli ja Anja, Tenkasen Pirkko, Mammalan Aulis ja Raija, Mäensivun pojat, Arolan Antti jne. Parasta kun kaikki tunsivat toisensa ellei sitten oltu sukua keskenämme pienessä kyläyhteisössä. Isot lapset viihtyivät omiensa seurassa ja minua nuoremmat olivat vielä kotilieden lämmössä. Älkää sitten hukkuko, kun sinne on niin moni jäännyt, varoituksella Mamma muisti joka kerta evästää meidät lapset uintireissullemme, monasti useita kertoja päivässä. Lapsena sanat tuntuivat jotenkin hokemiselta, vaikka lämmintä huolenpitoa oli. Todellinen merkitys jäi meiltä tajuamatta. Mamman huoli Anneli pienenä tyttönä 11

12 meidän selviytymisestä täytyi olla rajaton. Lapsia ei kukaan aikuinen siihen aikaan ehtinyt paimentamaan uimareissuillemme. Aikuisilla oli kädet täynnä työtä päivittäisen elämän eteenpäin viemiseksi. Isommille lapsille teroitettiin pienemmistä huolehtimisen vastuuta. Uinnin riemuissa taisi huolehtiminen unohtua. Isot uivat Kyrösjärven yli Yli-Paavolan puolelle tai hyppelivät nippulautoilta veteen. Nippulautoilta toiselle ja välillä järveen hyppelimme kaikin. Vaarallista leikkiä. Kerran vielä uimataidoton Manson Marjatta putosi nippulautalta järveen. Onneksi hän selvisi tapahtumasta säikähdyksellä niin kuin me muut mukana olijat. Se oli opettava tapahtuma. Uimataidon Alasen rannassa hankimme kaikki jotenkin polskien koiraa, sammakkoa, rinta- ja selkäuintia uiden, selällä kelluen. Uskalsimme taitojen karttuessa ylittää äkkisyvän. Iilimatoja vähän pelättiin, vaikken muista niitä edes koskaan edes nähneeni. Mamman pirtissä maistui ruoka erityisesti uintiretkien jälkeen. Pitkää piimää oli aina iso lasipurkillinen valmistettuna ja sen vatkaaminen kävi nopeasti. Talkkunajauhoa ja sokeria vain sekaan, niin jo oli ravitseva, kaikkille maistuva herkku valmis. Kun vanhempien silmä vältti, kisasimme, kuka saa venytettyä piimän pisimmäksi. Ruuat olivat suomalaista perusruokaa; pernaa ja kastiketta, perna- ja hernetkeittoa, ihania viljasta valmistettuja puuroja, erityisesti ohra- ja kaurapuuroa. Kalaa oli joskus tarjolla, myös silahkaa. Erityisenä herkkuna pidin Mamman tekemää suolasilakkaperunoita. Kokonaisia suolasilakoita ja puolitettuja perunoita kypsennettiin kattilassa. Muuta ei tarvittu herkkuun höysteeksi kuin ruisleipää, kyytipojaksi maitoa. Lihaa kypsennettiin isossa leivinuunissa erityisesti leivonnan yhteydessä. Leipominen olikin laji sinällänsä. Myös naapurista oli usein Joentaustan Lyyti paistamassa Mamman luona. Ennen leivinuunin lämmittämistä oli jonkun kivuttava katolle kastelemaan pärekatto, ettei kipinät sytyttäneet sitä kesäkuivalla palamaan. Leivinuuni lämmitettiin isoilla haloilla samanaikaisesti kun naiset alustivat kakko-, ruisleipä ja pullataikinansa. Mamman pirtti muuttui hetkessä leipomoksi. Kaikkialle laitettiin puulankkuja leivonnaisten nousualustaksi. Kun leivinuuni, pesä, oli lämminnyt, isolla uunitangolla pesän kekäleitä kohennettiin ja lopuksi tuhka poistettiin. Kuuman tuhkan käsittelyssä oli oltava tarkka palouhan vuoksi. Märällä uuniluudalla pesä luudittiin paistokuntoon. Suhinaa siinä kävi. Sitten vain leivät ja pullat paistumaan. Voi sitä herkullista tuoksua! Kun kystää pesästä tuli, leivonnaiset levitettiin puulankuille, peitettiin puhtaitten liinojen alle jäähtymään. Tuskin maltoimme odottaa ensimmäisiä lämpimiä rievänpaloja. Voi suli niitten päällä. Kielen meinasivat viedä mennessään tuoreen maidon kera vastaleivottua nauttiessamme. 12

13 13 Ruisleipää ripustettiin orsille kuivumaan, jos niitä niin pitkälle riitti, kun meitä nälkäisiä suita oli paljon ruokittavana. Joskus leipomispäivien välillä oli jäljellä vain kuivia ruisleipäpaloja, jotka pehmensimme maidossa nälkämme tyydyttämiseksi. Tosi rukiinen, herkullinen aromi välipalassa! Mammalla oli tapana viedä lämpimäisiä lähitaloihin. Kaksi kauppaa oli Mansoniemessä, Yli-Paavolan ja Osuuskaupan sekatavarakaupat. Niissä myytiin elintarvikkeiden lisäksi maataloudessa tarvittavia tuotteita. Kaupat tarjosivat asiakkaille tilaisuuden tapaamisiin kuulumisten vaihtamiseksi. Postikin taidettiin toimittaa kauppojen välityksellä. Koska jääkaappeja ei ollut, kaupat saivat tiettyjä elintarvikkeita määräpäivinä. Jääkaappit tulivat kyllä kauppoihin jossain vaiheessa. Erityisesti on painunut mieleen, kuinka jäätelö toimitettiin onnikoitten kyydissä hiilihappojäähän käärittynä. Harvinainen herkku teki heti kauppansa ja se oli nautittava välittömästi. Yli-Paavoloilla oli kioski Vaaramon kohdalla maantien varressa. Joskus sain Yli-Paavolan Helenan kanssa olla myymässä kioskissa. Pyynikin Helmi, punainen limonaadi ja pilsneri tekivät kauppansa, samoin Fazerin sininen suklaa. Kioski toimi kylänväen tapaamispaikkana viikonloppuisin, jolloin se oli auki. Onnikat oli nimetty sen mukaan, mihin ne kulkivat. Oli Vaasalainen, Seinäjokelainen, Kauhajokelainen, Luhalahtilainen, Parkanolainen. Onnikoiden kulkemisesta tiedettiin myös

14 kellonajat. Yrjö-enoni työskenteli myös onnikan kuljettajana samoin kuin Jussilan Reino. Reino ajoi linjoja, jotka kulkivat Mansoniemen kautta. Jussilan Emmi laittoi Reinolle eväät, jotka Annelin kanssa usein kävimme eteenpäin toimittamassa. Istuimme maitolavalla onnikkaa odotellen. Reino pysäytti onnikan vaihtaen tyhjän evässalkun täyteen ja jatkoi sitten matkaa. Maitolavoilla tapahtui. Joentaustan Kalle, mukava mies, toi aamuvarhain maitotonkkansa Mamman maitolavalle ja iltapäivällä kävi hakemassa meijeriauton palauttamat tyhjät tonkat. Kalle pruukasi joka kerta poiketa Mammalassa. Usein meijeri toimitti elikoille tonkissa pluttanaa, rasvatonta maitoa, sekä voita tai muita tuotteita tilausten mukaan. Meijerikirja seurasi maitotonkkia. Maitolavat tarjosivat oivan leikkipaikan. Myös Rajalan Tertun, jonka kotona usein yövyin, kanssa viihdyimme maitolavoilla. Milloin katselimme autojen kulkua, milloin muuta menoa. Liikennettä siihen aikaan oli vähän. Joskus sotilaat marssivat maantieltä pitkin ja sekös oli meistä katsomisen veroista. Mustalaisia kulki hevoskuormineen maanteillä. Mustalaisia pelkäsimme. He poikkesivat myös taloihin ja vaativat kahvinkeittoa ja mitä milloinkin. Joihinkin taloin he asettuivat yöksi. Muitakin kulkijoita piisasi. Ainutlaatuisin oli Pikku-Aili, jonka elämäntapana oli kulkea jalan, majoittua taloihin joksikin aikaa ja taas jatkaa jalan kulkuaan. Hän jäi mieleeni kovin puheliaana ja iloisena ihmisenä. Nimensä veroisesti hän oli hyvin pienikokoinen. Mammalassakin Aili vietti monet ajat. Mamman pirtti tarjosi hänelle niin kuin monelle muullekin kulkijalle yösijan. Matkat Mansossa taitoimme useimmiten jalan tai hevosen kyydissä. Polkupyöriä oli myös, mutta ne taisivat olla poikien ja miesten käytössä. «Ketterästi kulkee vaari, vaarilla on Jaguaari», kuului hokema samanmerkkisestä polkupyörästä. Mahtoikohan Laharen (Lahden) Eemeli painatella Jaguaarilla, en tiedä. Eemeli oli sitkeä, iäkäs, pienikokoinen mies, jolta matkat taittuivat polkupyörällä. Aikoinaan Eemeli teki ainakin lehmäkauppoja. Mamma kertoi nuoruudessaan vieneensä lehmiä Eemelin kanssa jalkaisin Mansoniemestä Tampereelle asti teurastamoon. Mamman följyssä kuljin usein. Mammalla oli klompsuvat kumisaappaat, jotka säestivät matkan tekoa. Monet matkat muistan, kun tienpientareella yhtenä kuljimme. Kokoiseni mesiangervot koristivat pientareet tuoksuen ihanasti. Loppukesästä iltojen ollessa jo pimeät, tekivät Myllykartun suoraa ajavien autojen kaukaa paistavat valot suuren vaikutuksen. Ne valaisivat kulkuamme. Katuvaloista emme osanneet silloin edes haaveillakkaan. Loput Annelin jutusta voimme lukea syksyn jäsenlehdestä. 14

15

16 Kutsu vuosikokoukseen Sukuseura Kanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään lauantaina klo 14 sukujuhlan yhteydessä Ikaalisten kylpylän Wanhassa Ravintolassa. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat (puheenjohtajan ja hallituksen valinta, tilinpäätökset, toimintasuunnitelma, jäsenmaksu) sekä muut asiat: sukuseuran sihteerin valinta, sukuseuran standaari, sukupuun istuttaminen, toimihenkilöiden matkakulujen korvaaminen, seuraava kokoontuminen ja juhlatoimikunnan valinta. Seuraava jäsenlehti Seuraava jäsenlehti ilmestyy syksyllä ja siinä kerromme, mitä sukujuhlassa tapahtui. Ehkä saamme siihen jo tietoa myös seuraavasta sukujuhlasta. Ehkä saamme siihen myös mielenkiintoisia tarinoita suvusta ja sukuun liittyvistä tapahtumista. Nyt kaikki kirjoittamaan! Muistakaa myös syntymäpäiväsankarit ja heidän onnittelunsa. Vauvauutiset ovat myös tervetulleita. Sukuseuran puolesta emme pysty seuraamaan kaikkia perhetapahtumia, joten tietojen sekä lehteen laitettavan jutun ja kuvan tulee tulla valmiina jäsenistöltä. Lähettäkää juttunne Sirpalle elokuun loppuun mennessä. Lähettäjä: Sukuseura Kanko ry, c/o Karppinen Venemestarintie 29 a Helsinki

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot:

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot: Jäsenlehti 1/2009 Sukuseura Kanko ry www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com Muut yhteystiedot: Puheenjohtaja: Sirpa Karppinen Venemestarintie 29 A, 00980 Helsinki puh.

Lisätiedot

SUVUN TILALLISET KULKKILA

SUVUN TILALLISET KULKKILA SUVUN TILALLISET KULKKILA Heikki Hermanni Myllylän äidin Greta Liisan äidin Margareetan äiti Anna antintytär on Vähä-Kulkkilan ensimmäisen isännän Antti Simonpojan tytär. Kullkilan tila jaettiin vuonna

Lisätiedot

Sukuseura Kanko ry. Sukuseuran toimihenkilöt

Sukuseura Kanko ry. Sukuseuran toimihenkilöt Jäsenlehti 1/2010 Sukuseura Kanko ry Sukuseura on perustettu v. 1998 ja rekisteröity v. 2000. Sukuseurassa on 240 jäsentä. Jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet saavat 1-2 jäsenlehteä vuodessa. Jäsenlehden toimitus

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

Jäsenlehti 1/2008. SUKUSEURA 10 vuotta

Jäsenlehti 1/2008. SUKUSEURA 10 vuotta Jäsenlehti 1/2008 SUKUSEURA 10 vuotta Sukuseura Kanko ry Sukuseura on perustettu v. 1998 ja rekisteröity v. 2000. Sukuseurassa on 240 jäsentä. Jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet saavat 1-2 jäsenlehteä vuodessa.

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Jäsenlehti 2/2005 Sukujuhlista 2005 2 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Tämän vuoden sukujuhlat on pidetty. Ikaalisiin kokoontui heinäkuun viimeisenä lauantaina runsaasti sukuun kuuluvia henkilöitä. Oma Tupa oli

Lisätiedot

Sukuseura Kanko ry Jäsenlehti 1/2002

Sukuseura Kanko ry Jäsenlehti 1/2002 Sukuseura Kanko ry Jäsenlehti 1/2002 Heiskala Vähäkirmo Ylivakeri Karl Emil Telning Taimela Kanko Kalli Sukuseuran hallitus ja toimihenkilöt: Juhani Rajamäki, puheenjohtaja Impoonkatu 2, 04430 Järvenpää

Lisätiedot

Kokouskutsu. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat ja päätetään seuraavan sukujuhlan ajankohta ja ohjelmatoimikunta.

Kokouskutsu. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat ja päätetään seuraavan sukujuhlan ajankohta ja ohjelmatoimikunta. Jäsenlehti 1/2012 Kokouskutsu Sukuseura Kanko ry:n jäsenet kutsutaan sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään 9.6.2012 kello 12.30 Ikaalisissa, Luomajärven Hevoskievarissa. Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s.

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. 1711 Liperin Vaivio, Mustola, k. 29.3.1781 Liperi. Pehr peri

Lisätiedot

Kanko. Jacob Kanko. Ylipeijari

Kanko. Jacob Kanko. Ylipeijari Jäsenlehti 2/2003 Kanko Ylikoski Juonenhaara Jacob Kanko Niinisalo Jylli Ylipeijari Sukuseuran hallitus: Juhani Rajamäki, puheenjohtaja Impoonkatu 2, 04430 Järvenpää puh. (09) 2711178 juhani.rajamaki@

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Kalle Kallenpoika Sorri

Kalle Kallenpoika Sorri 1 Perhe 1 I Hanna Kustaantytär Rekola Kansakoululla keittäjänä sodan aikana ja jälkeen, s. 13.2.1872 Kulkkila, Teisko, k. 4.8.1960. Ollut Wärmälän kylän, Iso-kartanon palkollisten kirjoilla. 2.6.1891 Muutti

Lisätiedot

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A.

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A. 1(56) Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011 Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 Kuvat, photos Jorma A. Vesterinen Sukuseuramme lippu liehui Korholan kartanon lippusalossa koko kesätapahtumamme

Lisätiedot

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa

Lisätiedot

Taustatietoa. Heidän lapsiaan olivat:

Taustatietoa. Heidän lapsiaan olivat: Elämää Jaakkimassa seurataan Matti ja Regina Rapon perheen kautta. Heitä sanottiin Kurenniemen ukoksi ja mummoksi. He asuivat samalla seudulla kuin Pakkaset ja ja muuttivat asumaan Pakkasten suvun hallussa

Lisätiedot

Perunkirja, talokas Korrin vävy Erkki Juhonpoika Åby s.12.09.1789. k. 19.02.1862

Perunkirja, talokas Korrin vävy Erkki Juhonpoika Åby s.12.09.1789. k. 19.02.1862 Perunkirja, talokas Korrin vävy Erkki Juhonpoika Åby s.12.09.1789. k. 19.02.1862 Vuonna 1862 7 maaliskuuta minä allekirjoittanut, pitäjän nimismies, toimitin kirkon seksmannin Jaakko Heikinpoika Lammin

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Sukuseura Kanko ry. Jäsenlehti 1/2001

Sukuseura Kanko ry. Jäsenlehti 1/2001 Sukuseura Kanko ry Jäsenlehti 1/2001 Sukuseuran toimihenkilöt ja hallitus: Juhani Rajamäki, puheenjohtaja, Impoonkatu 2, 04430 Järvenpää, puh. 09 2711178 Juhani Soukko, varapuheenjohtaja, Kotiportinkuja

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Sukuseuran hallitus ja toimihenkilöt: Juhlatoimikunta:

Sukuseuran hallitus ja toimihenkilöt: Juhlatoimikunta: Jäsenlehti 2/2002 Sukuseuran hallitus ja toimihenkilöt: Juhani Rajamäki, puheenjohtaja Impoonkatu 2, 04430 Järvenpää puh. (09) 2711178 juhani.rajamaki@ asianajotoimisto.inet.fi Juhani Soukko, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Sukuseuran hallitus: Juhlatoimikunta: Tämä lehti sisältää: Sukuseuran sihteeri

Sukuseuran hallitus: Juhlatoimikunta: Tämä lehti sisältää: Sukuseuran sihteeri Jäsenlehti 1/2003 Sukuseuran hallitus: Juhani Rajamäki, puheenjohtaja Impoonkatu 2, 04430 Järvenpää puh. (09) 2711178 juhani.rajamaki@ asianajotoimisto.inet.fi Juhani Soukko, varapuheenjohtaja Kotiportinkuja

Lisätiedot

11.8.14. Lena Mickelsdotter Riikilä, s. 27.5.1790 Lappi. Tauluun 7. Caisa Lovisa Michelsdotter Riikilä, s. 30.3.1796, k. 3.3.1820 Lappi.

11.8.14. Lena Mickelsdotter Riikilä, s. 27.5.1790 Lappi. Tauluun 7. Caisa Lovisa Michelsdotter Riikilä, s. 30.3.1796, k. 3.3.1820 Lappi. 11.8.14 Taulu 1 I Erich Erichsson Krappe, Vävy, talollinen Kaukolassa, k. 1791. Käräjämaininta 1753 Isäntä 1753-1782. 1. puoliso: noin 1750 Maria Johansdotter Krappe, s. noin 1723. Vanhemmat: Johan Michelsson

Lisätiedot

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Sukuseura valmistautuu vireään kesään 2007, jolloin järjestetään 6. sukujuhlat 30.6. 1.7. Kolarin Nuottavaarassa sekä julkaistaan uusi, täydennetty ja korjattu

Lisätiedot

leski Juho Taavinpoika ilmoittaa talon omaisuuden seuraavasti.

leski Juho Taavinpoika ilmoittaa talon omaisuuden seuraavasti. Perunkirja Kestikievarin emäntä Maria Laurintytär Ollila os. Lassila s. 24.09.1793 k. 24.09.1857 Marraskuussa 1857 tehty pelkkä omaisuusluettelo, perunkirjoitus on täydennetty vuotta myöhemmin 29 lokakuuta

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa!

TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa! TIEDOTE 2/2007 Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa! Sukuseuramme kokous pidetään 12.8.2007 Savonlinnassa. Ennakkoilmoituksesta poiketen

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

5/16 - Juho Söderkärnä. vaimo Maria ylo.ik isäntä poika Jaakko ja emäntä Maria tytär Saara,tytär Kaisa,renki Jaakko 5 1

5/16 - Juho Söderkärnä. vaimo Maria ylo.ik isäntä poika Jaakko ja emäntä Maria tytär Saara,tytär Kaisa,renki Jaakko 5 1 1772 Henkikirjat filmi Lt 1728 talon n: ja mant. verolla yht. savut. vero kr 1 5/8 - Söderkärnä 5/16 - emäntä Taavi Antinp.ja vaimo Susanna, veli Herman Antinp. ja vaimo Anna renki Matti ja piika Eeva

Lisätiedot

3/8 vero Isäntä Juho Taavinp, emäntä Kaisa Antti ja Antti rengit, Liisa ja Maria piiat, 1, 1, 2, 2, yht 6 sav 1

3/8 vero Isäntä Juho Taavinp, emäntä Kaisa Antti ja Antti rengit, Liisa ja Maria piiat, 1, 1, 2, 2, yht 6 sav 1 1802 Henkikirjat Savonkylä fimit Lt 191-195 ja Lt 553-556 talo n: mant. vero kr 1. 3/4 _ Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökirja yht 3/4 mant perintö.

Lisätiedot

1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA. Matti Niemi 4.7.2015

1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA. Matti Niemi 4.7.2015 1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA Matti Niemi 4.7.2015 Suvun juuret Eliaksen vanhemmat isä Niilo Niilonpoika oli Sammallahden vävy ja DNA-testin perusteella kotoisin Virolaisen talosta äiti Reetta

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.. Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (tlz) Aihe: Sukukokous Aika 25.7.2015 klo 15.00-16.28 Paikka Finlaysonin Palatsi, Tampere Läsnä 26 sukuseuran jäsentä (liite 1) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran puheenjohtaja Jarmo

Lisätiedot

Sukuseuran seuraava jäsenlehti ilmestyy keväällä 2007.

Sukuseuran seuraava jäsenlehti ilmestyy keväällä 2007. Jäsenlehti 2/2006 Sukuseuran seuraava jäsenlehti ilmestyy keväällä 2007. Lähettäkää juttuja lehteen helmikuun loppuun mennessä. Sukuseura ry Sukuseura on perustettu v. 1998 ja rekisteröity v. 2000. Sukuseurassa

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss.

Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Siilinjärvi Kasurila 22.12.2007 TAULU 1 I Jöran Antinpoika Laakkonen, s. 1712 Kuopio, k. 22.9.1769 Kuopio,Kasurila. 26.3.1733 Kasurila Jör. And.ss. Lakoin Kirst. Christ. Lapvetel. Räimä. Puoliso: 26.3.1733

Lisätiedot

TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554) TAULU 2 II Matti Matinpoika Sinkkonen (7539) Leena Mikontytär Poutanen (7542)

TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554) TAULU 2 II Matti Matinpoika Sinkkonen (7539) Leena Mikontytär Poutanen (7542) TAULU 1 I Anna Maaria Matintytär Sinkkonen (7554), s. 12.3.1882 Parikkala 1, konfirmoitu 1898 Parikkala. Vanhemmat taulusta 2 Matti Matinpoika Sinkkonen ja Leena Mikontytär Poutanen TAULU 2 (taulusta 3)

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Pauli Holmlund. Pauli, Varma ja Else Holmlund n. 1926.

Pauli Holmlund. Pauli, Varma ja Else Holmlund n. 1926. Pauli Holmlund Pauli Johansson Holmlund syntyy 17.10.1904 Porissa ja käy siellä koulunsa. 16- vuotiaana hän lähtee vapaaehtoisena vapauttamaan Karjalaa. Sisaret naureskelevat, kun Pauli luulee ottavansa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

1808 Henkikirjat Savonkylä filmi Lt 215-218

1808 Henkikirjat Savonkylä filmi Lt 215-218 1808 Henkikirjat Savonkylä filmi Lt 215-218 talo n: mant. verolla savut vero kr 1. 3/4 - Söderkärnä vanha perintötalo 5/8 mant. 1781 lisämant.1/8 mant. lunastettu 1781myös perintökirja yht 3/4 mant perintö.

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi Nettiraamattu lapsille Jaakob, petturi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011 Bible

Lisätiedot

Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay

Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay Intialainen kasvisruokakurssi Tuohikodossa 2.2.2013 vetäjänä Vijay Alla on kuvia, mitä kaikkea (mausteita, raaka-aineita, työvaiheita ja astioita) kuuluu intialaiseen ruuanlaittoon. Aivan aluksi joimme

Lisätiedot

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 Toivasten Sukuseura ry oli taas kutsunut jäseniään ja muitakin Toivasia ja Toivas-mielisiä kokoontumaan Kuopion Hotelli Atlakseen seuraamaan seuran

Lisätiedot

Suvun kokoontumiset Ikaalisissa

Suvun kokoontumiset Ikaalisissa Jäsenlehti 1-2/2004 Suvun kokoontumiset Ikaalisissa * Sukujuhla 1998 Reserviupseerien majalla * Sukujuhla 1999 Kilvakkalan koululla * Sukujuhla 2000 Ikaalisten kylpylässä * Sukujuhla 2001 Luomajärven hevoskievarissa

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSKUTSU. Jäsenlehti 1/2005

VUOSIKOKOUSKUTSU. Jäsenlehti 1/2005 Jäsenlehti 1/2005 VUOSIKOKOUSKUTSU Sukuseura Kanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään sukujuhlan yhteydessä lauantaina 30.7.2005 Ikaalisissa Omalla Tuvalla. Käsitellään sääntömääräiset asiat, rahastonhoitajan

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

pääkirjoitus KAI HÄMÄLÄINEN

pääkirjoitus KAI HÄMÄLÄINEN 1:2008 pääkirjoitus KAI HÄMÄLÄINEN 2 3 4 !" ; ; : ; :! * ; 8 ; :; 5 #!$ % 8:. C@@DDD 9 @0 D ;; 8:!! 8: " $ D $, +E $, -E $ 8:! /& /5 +, @! $ 6 7 8 9 10 11 12 IIRO SAIRANEN http://personal.inet.fi/surf/deepsky

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

2/03 1 Muurame 13.06.2003 SUKUKOKOUS DOMNAN PIRTILLÄ 11.07.2003 KLO

2/03 1 Muurame 13.06.2003 SUKUKOKOUS DOMNAN PIRTILLÄ 11.07.2003 KLO 2/03 1 Muurame 13.06.2003 18.00. SUKUKOKOUS DOMNAN PIRTILLÄ 11.07.2003 KLO KOKOUSKUTSU TOARIE JA LARI HUOVISEN SUKUSEURAN VUOSIKOKOUKSEEN! Sukuseuramme kokoontuu sääntömääräiseen sukukokoukseen Suomussalmen

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Sukuseura Kanko ry. Jäsenlehti 2/2001

Sukuseura Kanko ry. Jäsenlehti 2/2001 Sukuseura Kanko ry Jäsenlehti 2/2001 Sukuseuran hallitus ja muut toimihenkilöt: Juhani Rajamäki, puheenjohtaja Impoonkatu 2, 04430 Järvenpää, puh. (09) 2711178 Juhani Soukko, varapuheenjohtaja Kotiportinkuja

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

5. 1/8 Kirkonkylä n:5 Kyrönniemi, sisältyy Kappalasen maihin.

5. 1/8 Kirkonkylä n:5 Kyrönniemi, sisältyy Kappalasen maihin. 1850 Henkikirjat Savonkylä (kuvat 4906-4952 kuvattu 2006.17.10. klo 16,37-16.57) (Kansallisarkiston digitaaliarkisto Lappajärvi henkikirjat 1850) (Mantals Längd äfer Lappajärvi Socken uti Kuortane Härad

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Jäsenlehti 2/2007. Sukujuhla 2007 pidettiin Ikaalisten kylpylässä. Lisää kuvia sisäsivuilla.

Jäsenlehti 2/2007. Sukujuhla 2007 pidettiin Ikaalisten kylpylässä. Lisää kuvia sisäsivuilla. Jäsenlehti 2/2007 Sukujuhla 2007 pidettiin Ikaalisten kylpylässä. Lisää kuvia sisäsivuilla. 2 Syksyiset terveiset Viime kesän sukujuhla meni ilmeisesti hyvin. En ole ainakaan saanut negatiivista palautetta,

Lisätiedot

Sukuseura Kanko ry. Jäsenlehden toimitus ja sivun valmistus: Sirpa ja Risto Karppinen

Sukuseura Kanko ry. Jäsenlehden toimitus ja sivun valmistus: Sirpa ja Risto Karppinen Jäsenlehti 1/2006 Sukuseura Kanko ry Sukuseura on perustettu v. 1998 ja rekisteröity v. 2000. Sukuseurassa on 210 jäsentä. Jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet saavat 1-2 jäsenlehteä vuodessa. Jäsenlehden toimitus

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Lönnmarkin sukuseuran tiedote 2/2014 11.10.2014 Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Taas on aikaa vierähtänyt kesäisestä sukukokouksemme Tuusulanjärven kauniissa maisemissa.

Lisätiedot

Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä)

Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä) 1(6) Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä) Sukuseuran hallitus Hallituksen jäsenet ovat edellisestä sukukokouksesta 30.07.2005 alkaen:

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla Rönkköjen sukuseura aloittelee 36 toimintavuottaan. Vuosittainen jäsenkirje ja sukutapaaminen ovat tavaksi muotoutuneita toimintatapoja, joita jatkamme myös tänä vuonna. Alustava ohjelmarunko Kivennapa

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Kanneljärven Kuuterselkä

Kanneljärven Kuuterselkä Kanneljärven Kuuterselkä Se vetää puoleensa joka kesä siellä päivänvalon nähneitä ja meitä heidän lapsiaan ja lastenlapsiaan sekä puolisoitamme ja ystäviämme. Tänä kesänä matkasimme 10.-12.6.2013 ja tiistai

Lisätiedot

KUTSU. Toivasten sukuseuran tapaamiseen Kuopioon la 25.- su 26.7.2015

KUTSU. Toivasten sukuseuran tapaamiseen Kuopioon la 25.- su 26.7.2015 KUTSU Toivasten sukuseuran tapaamiseen Kuopioon la 25.- su 26.7.2015 Tervetuloa Toivasten sukuseuran tapaamiseen Kuopioon 2015! Aika: la 25. su 26.7.2015 Paikka: Hotel Atlas Kuopio, Haapaniemenkatu 22,

Lisätiedot

Valokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna

Valokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna YSTÄVYYS JA YHTEISTYÖSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUS KAMENNOGORSKIN KAUPUNGIN, VIIPURIN PIIRIN, LENINGRADIN ALUEEN, ANTREAN JA VUOKSENRANNAN SÄÄTIÖN SEKÄ KIRVU SÄÄTIÖN KANSSA. VIIPURIN ALUEHALLINNON KABINETISSA,

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 Puheenjohtajan palsta Hei kaikille venesjärveläisille ja lehden lukijoille. Nyt se ISOKESÄ vihdoin alkoi. Niin ainakin omat lapset sanoivat

Lisätiedot

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vytvoř elativ: Minä olen kotoisin Tšekistä (Tšekki). Hän on kotoisin Suomesta (Suomi). Oletko sinä kotoisin

Lisätiedot

Nyman-Frisk - sukutapaaminen. Askola, 16.4.2016. Varhaista sukutietoa

Nyman-Frisk - sukutapaaminen. Askola, 16.4.2016. Varhaista sukutietoa Nyman-Frisk - sukutapaaminen Askola, 16.4.2016 Varhaista sukutietoa K. Kajantie Pojan (Vihtori Vaara) tyttären (Sirkku Kajantie) poika http://www.helsinki.fi/~kajantie/nyman.html Maria Frisk 30.9.1835

Lisätiedot

Tapio Piirto. Ilmajoen suku- ja historiantutkimuksen ystäwät 2008.

Tapio Piirto. Ilmajoen suku- ja historiantutkimuksen ystäwät 2008. Könni Jaakko Jaakonpoika Könnin ansiot ja maine seppänä ovat kaikille tuttuja. Samoin ovat sukukirjan kautta tunnettuja hänen jälkeläisensä. Nuoruus ja sepäntöiden opiskelu, esipolvet sekä ensimmäinen

Lisätiedot

Opet Venäjällä. (Tekstit Jari Mustonen Juha Järvisen ja Tarja Lehmuskosken avustamana )

Opet Venäjällä. (Tekstit Jari Mustonen Juha Järvisen ja Tarja Lehmuskosken avustamana ) Opet Venäjällä Viime kesänä Helsingin ortodoksisen seurakunnan ja SOOLin opettajat tekivät yhteisen matkan Venäjälle. Oppaanamme toimi rutinoitunut Venäjän matkaaja isä Stefan Holm. Matkan käytännön järjestelyistä

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Kuljen muistojen tietä

Kuljen muistojen tietä Kuljen muistojen tietä Vanhempieni tarina Kerttu Kuotola - s. 5 Sotapäiväkirja Stm Kaino Järvinen - s. 37 Minun tarinani Kerttu Kuotola - s. 91 Kotijärvi Kerttu Kuotola - s. 191 z Janakkala 2007 Alkusanat

Lisätiedot

Kiteen Matikaiset Ry

Kiteen Matikaiset Ry 1 Kuva: http:// www..juurikka.net Hyvä Kiteen Matikaisten suvun jäsen, Tervetuloa vuoden 2010 sukutapahtumaan ja suvun vuosikokoukseen Neulaniemeen lauantaina 3.7.2010 klo 11:00. Kaunis Neulaniemen virkistysalue

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti. Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1. kaunis - ruma

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti. Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1. kaunis - ruma 1 Oppitunti 11- Adjektiivien taivutus Audio osa 1 kaunis - ruma kaunis joutsen ruma olio = ruma otus kaunis puutalo Suomessa on paljon kauniita puutaloja. ruma olio Oliolla on yksi silmä. Olio on sininen.

Lisätiedot

Purjekuja 2 55420 Imatra www.imatrankylpyla.fi

Purjekuja 2 55420 Imatra www.imatrankylpyla.fi 1 Tervetuloa, 11. Sukutapaamiseen Imatralle Paikka: Ilmoittautuminen: Imatran Kylpylä Purjekuja 2 55420 Imatra www.imatrankylpyla.fi www.stenberginsukuseura.com To 23.7.2015 asti sitovat ilmoittautumiset

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI

KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI Viestikyyhkysen sisältö: Puheenjohtajan pulinoita.3 Perhehoidon rekrykamppanaja...4-5 Jäsentuotteemme: Mustaharakka,pelikortit..6 Hupparit,T-paidat...7 Miltä

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla

Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla (M = miehiä, N = naisia, S = Suomessa, Ulk. = ulkomailla; Nyk. = nykynimenä, Ent. = entisenä nimenä, Kuoll. = kuolleita po. nimisiä) Nämä yleisyysluvut

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot