Euroopassa. Euroopassa. Perussuomalaiset. Perussuomalainen N:O 1/2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Euroopassa. Euroopassa. Perussuomalaiset. Perussuomalainen N:O 1/2011"

Transkriptio

1 Euroopassa Perussuomalaiset N:O 1/2011 Perussuomalainen Euroopassa

2 Perussuomalaiset Euroopassa - EFD Suomea puolustamassa Eduskuntavaalien jytky muutti monen perussuomalaisen elämän heidän tultuaan valituiksi kansanedustajiksi. Jytkyllä oli suuri henkilökohtainen merkitys myös Sampo Terholle, joka nousi Perussuomalaisten edustajana Euroopan parlamentin jäseneksi Soinin palattua parin Brysselin-vuoden jälkeen Eduskuntaan. Europarlamentin jäsenten kausi on viisi vuotta, ja Terho vertaa kesken kauden aloittamista liikkuvaan junaan hyppäämiseen: kiirettä on pitänyt. l Puolen vuoden aikana eniten on yllättänyt käsiteltävien asioiden ja äänestysten paljous. - Pelkästään ensimmäisellä Strasbourgin äänestysviikolla äänestin 403 kertaa. Kun lasketaan yhteen kaikki äänestykseni täysistunnoissa ja kulttuuri- ja koulutusvaliokunnassa, niitä täytyy olla jo pitkälti yli Järjestelmä ei siis käytännössä mahdollista jokaiseen äänestettävään asiaan perehtymistä, mikä on melko huolestuttavaa. Lisäksi yllätyin siitä, kuinka paljon käytämme aikaa aivan pikkuasioiden pyörittelyyn. Suurin osa äänestyksistähän ei käsittele päätöslauselmien hyväksymistä tai hylkäämistä, vaan pikkuruisia sanamuotojen muutoksia ja muuta pilkunviilausta, kertoo Terho. Varsinaiset täysistunnon äänestykset ovat kuitenkin vain yksi osa mepin työtä. Terhon mukaan paras tapa vaikuttaa asioihin on puuttua niihin jo valmisteluvaiheessa valiokunnassa. - Ongelma tosin on, että valiokuntiakin on 20 ja jokainen meppi voi olla täysjäsen vain yhdessä ja varajäsen parissa valiokunnassa, eli suurimpaan osaan asioista ei ehdi eikä pääse mainittavasti puuttumaan. On siis valittava taistelunsa, Terho sanoo. Hänen mielestään turhauttavimmalta mepin työssä tuntuu ajan ja rahan jatkuva haaskaus sekä merkityksettömiltä tuntuvien yksityiskohtien kanssa kamppailu, mihin EU-byrokratiassa törmännee enemmän kuin missään muussa vastaavassa organisaatiossa. - Sinänsä mepin työ on kyllä hyvin mielenkiintoista, etenkin näinä aikoina, Terho myöntää. - EU on historiansa suurimmassa kriisissä mutta samanaikaisesti federalistit yrittävät rakentaa siitä kiihkeästi liittovaltiota. Tämän talouskriisin aikana EU:n suhteen tehtävillä ratkaisuilla tulee olemaan kauaskantoiset vaikutukset. Elämme aikoja, joista tulevaisuuden historiankirjoissa kerrotaan. On tärkeää, että Perussuomalaisetkin ovat osaltaan vaikuttamassa myös Euroopan tasolla. Liittovaltiokehitystä ei saa hyväksyä. Mitä Terho sitten haluaa omalla meppikaudellaan saavuttaa? - Käytännön työssä tietenkin puolustan Suomen etua kaikissa tilanteissa niin vahvasti kuin ainoana perussuomalaisten meppinä pystyn. Aivan erityisesti tällä ensimmäisellä kaudellani lupaan tuottaa kansalaisille tietoa siitä, miten EU oikein toimii ja mitä täällä tapahtuu. Suurin osa EU:n merkittävistäkin päätöksistä tuntuu jäsenmaissa menevän ohi melkeinpä huomaamatta. Kirjoitan EUasioista ahkerasti blogia, joka löytyy kotisivuiltani Mitä sitten ovat kansalaisten vaikutusmahdollisuudet EU-asioiden seuraamisen lisäksi? Tärkein on luonnollisesti eurovaaleissa äänestäminen. EU voi tuntua kaukaiselta, mutta EU:ssa tehdyt päätökset vaikuttavat jokaisen suomalaisen elämään ja tulevat lopulta heidän koteihinsa saakka. - Vaaleissa voit vaikuttaa siihen, että Brysseliin lähetetään omat arvosi jakava ehdokas valvomaan sinun asiaasi. Kun haluat kauden aikana ottaa yhteyttä meppeihin, sähköposti on yleensä paras tapa, ja puhelimeenkin vastataan aina kun mahdollista. Terho on yksi parlamentin EUkriittisen poliittisen ryhmän EFD:n 27:sta mepistä. Hän ei näe ristiriitaa siinä, että EU-kriittiset ovat edustettuina Europarlamentissa. - Vakavasti otettavien puolueiden on pakko olla läsnä täällä, vaikkei EU:sta pitäisikään. Muutenhan me perussuomalaiset saisimme lukea EU-asioista vain lehdistä ilman, että puolue olisi vaikuttamassa asioihin. EFD on eloisa ryhmä kriittisesti kansallisvaltioiden alasajoon suhtautuvia puolueita, joiden joukkoon olemme sulautuneet oikein hyvin. Teetkö yhteistyötä muiden suomalaisten meppien kanssa? - Keskustelemme kyllä asioista, mutta muuten kaikki mepit tavoittavaa kansallista yhteistyötä ei kovin paljoa tehdä. Yleensä suomalaistenkin meppien joukko hajoaa näkemyksiltään poliittisten ryhmiensä mukaisesti, eikä kansallista kantaa välttämättä löydy. Uusi työ Europarlamentin jäsenenä pakotti myös fyysiseen maisemanvaihdokseen. Terhon mukaan uudella kotikaupungilla Brysselillä on monet kasvot. - On paljon hienoja vanhoja rakennuksia ja monumentteja. Toisaalta EU:n hallintokorttelit ovat kolkkoja ja niissä itseltäni valitettavasti kuluu suurin osa ajasta. Asun tällä hetkellä kokoaikaisesti Brysselissä, jotta pystyn keskittymään töihin mahdollisimman tehokkaasti ilman jatkuvaa lentelyä Suomeen ja takaisin. Perussuomalaisten meppi kehottaa puolueen kannattajia seuraamaan EU-asioita, vaikka ne tuntuisivatkin kaukaisilta ja tylsiltä. Tiiviissä paketissa ajankohtaista EU-tietoutta on saatavilla ainakin Terhon kotisivuilta. - Kannattaa muistaa, että täällä ei ikävien direktiivien valmistus suinkaan lopu, vaikka kukaan ei vaivautuisi EU:n tekemisiä seuraamaan - päinvastoin, Terho huomauttaa. Suurimpaan osaan asioista ei ehdi eikä pääse mainittavasti puuttumaan. On siis valittava taistelunsa. European Parliament

3 - Vapaa ja Demokraattinen Eurooppa Puheenjohtaja TIMO SOINIn terveiset pimeyden ytimeen Eurooppalaisten kriisimaiden tukipaketit eivät kannata Sampo Terho l Syntynyt 20. syyskuuta 1977, Helsinki l Vapaa ja demokraattinen Eurooppa (EFD): varapuheenjohtaja/työvaliokunnan jäsen l Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta: varapuheenjohtaja l Suhteista Kanadaan vastaava valtuuskunta: jäsen l Ulkoasiainvaliokunta: varajäsen l Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alivaliokunta: varajäsen l Suhteista Sveitsiin ja Norjaan vastaava sekä EU:n ja Islannin parlamentaarisessa sekavaliokunnassa ja Euroopan talousalueen (ETA) parlamentaarisessa sekavaliokunnassa toimiva valtuuskunta: varajäsen l Suhteista Australiaan ja Uuteen-Seelantiin vastaava valtuuskunta: varajäsen l Filosofian maisteri, 2003 l Tietopalvelusihteeri, puolustusministeriö, l Rauhanturvaaja, Eufor, 2005 l Strategiatutkija, Maanpuolustuskorkeakoulu, l Mediatutkija, Maanpuolustuskorkeakoulu, l Kallion seudun Perussuomalaisten puheenjohtaja, l Perussuomalaisten Helsingin piirin 2. varapuheenjohtaja, 2009 l Suomalaisuuden Liiton puheenjohtaja, 2009 l Operation Althea Eufor -ansiomerkki Konkretian perään on huudeltu. Ohessa kertauksen vuoksi alunperin Wall Street Journalissa julkaistun kirjoitukseni tarkennettu suomennos. l Kun johdatin perussuomalaiset vaalivoittoon huhtikuussa 2011, lupasimme yhdessä vastustaa euroalueen tukipaketteja. Diagnoosi kun on selkeä: Eurooppaa vaivaa niin yksityinen kuin julkinen taloudellinen maksukyvyttömyys. Se muhii alueella kuin syöpäkasvain, ja ellemme operoi sitä pian, kohta koko ruumis on kuolemansairas. Tukipakettien todellisen luonteen ymmärtämiseksi on ensin tarkasteltava, kuka niistä hyötyy. Populistisyytöksiä pelkäämättä aloitan selvimmästä syystä: tavallinen veronmaksaja ei hyödy tukipaketeista lainkaan. Pientä ihmistä lypsetään ja hänelle valehdellaan estoitta, kunhan homma vain pyörii. Pienituloisen palkka laskee ja verot nousevat, jotta euroalueen pyramidihuijaus menestyy. Kaislikoissa suhisee, kun pankit ja poliitikot vahvistavat symbioosiaan: Poliittiset johtajat kiirehtivät pelastamaan pankkeja, jotka saamastaan tuesta kiitollisina suostuvat vastapalvelukseksi lainaamaan hallituksille yhä enemmän. Todellisessa markkinataloudessa huonoista valinnoista rangaistaan. Euroalueen markkinatalous toimii toisin: Sen sijaan, että luottotappiotolisi alaskirjattu, ne päätettiin siirtää veronmaksajien maksettavaksi lainojen, vakuuksien ja epämääräisten ja läpinäkymättömien rakenteiden kuten ERVV:n muodossa. Tukieuroja ei suunnattu velkaisten talouksien apuun vaan ne virtasivat Euroopan Keskuspankin ja avunsaajamaiden kautta suurten pankkien ja sijoitusrahastojen kirstuihin. Virallinen totuus on se, että vastaanottajamaat halusivat tällaista apua. Tämä ei kuitenkaan pidä lainkaan paikkaansa. Tukipakettien luonnollinen vaihtoehto olisi ollut maksukyvyttömyyden myöntäminen ja se, että yksityiset sijoittajat olisivat kansallisuudestaan huolimatta joutuneet nielemään tappionsa. Mutta siten ei saanut päästä käymään. Irlanti pakotettiin hyväksymään tukipaketti. Samoin kävi Portugalissa. Minkä tähden Bryssel-Frankfurt-akselin kiskurit pakottivat maat hyväksymään elvytyspaketit, joiden tiedettiin epäonnistuvan? Siitä syystä, että näiden lihavien EU-kissojen oli miellytettävä pankkeja, jotka eivät suutuspäissään välttämättä ilmestyisi enää rahoitusmarkkinoille huutamaan itselleen Espanjan, Belgian, Italian tai edes Ranskan joukkovelkakirjoja. Harmi heidän kannaltaan, että tämä taloudellinen ja poliittinen kartelli ei toimi. Tähän mennessä tehtyjen päätösten takia ihmiset Kreikassa, Irlannissa ja Portugalissa ovat jo joutuneet kärsimään. Maat eivät kykene säästämään ja kasvamaan niin nopeasti, että ne pystyisivät maksamaan velat, jotka Bryssel niiden kannettavaksi on auttamisen nimissä kasannut. Pysyvä vakausmekanismi EVM ei sekään ole oikea ratkaisu. Se vain vakiinnuttaisi jatkuvat tulonsiirrot yksityisiltä kansalaisilta federalistipoliitikoille ja valuutanhimoisille pankkiireille ja loisi valtavan moraalikadon ja tuhoaisi lopunkin kilpailun eurooppalaiselta pankkisektorilta. Onneksi mädännäisyyden leviäminen voidaan vielä pysäyttää. Pankit tarvitsevat rehelliset ja tiukat stressitestit. Poliittinen farssi on saatava päättymään ja sen sijaan tarvitsemme itsenäisiä ja luotettavia arvioitsijoita, joihin kuuluu myös sidosryhmiä ja akateemikoita. Me luotamme, mutta haluamme vielä varmistaa. Maksukyvyttömät pankit ja rahoituslaitokset tulee sulkea, jotta maksukyvyttömyysongelma saadaan poistettua. Markkinoille on palautettava epäonnistumisen vapauden periaate. Jos pankkeja Fotokonttori pääomitetaan veronmaksajien rahoilla, siinä tapauksessa näiden pitää saada vastineeksi pankkien osakkeita ja koko johtokunta pitää vaihtaa. Mutta ennen kuin yhdenkään veronmaksajan osallisuutta voidaan edes harkita, valtioiden velkakirjojen arvoa on hiottava karkealla raspilla. Julkisen velan kohdalla vapaus epäonnistua on aivan oleellinen. Kriisistä selviäminen edellyttää merkittäviä velkajärjestelyjä. Markkinat rankaisevat kyllä epäonnistuvia maita, mutta ne myös unohtavat ja antavat nopeasti anteeksi. Nykyiset suunnitelmat tuhoavat eurooppalaisen reaalitalouden korotettujen verojen ja tulonsiirtojen muodossa. Siinä pienen ihmisen veroeurot kuskataan maksukyvyttömien valtioiden ja pankkien holveihin. Velkajärjestely, joka jättäisi valtion velkatason kestävälle tasolle ja rohkaisisi jälleen kasvuhakuiseen politiikkaan, voisi johtaa pikaiseen paluuseen kansainvälisille velkamarkkinoille. Kriisipaketeista puhuttaessa kyse ei ole vain taloudesta. Kansalaiset kokevat tulleensa petetyiksi. Irlannissa uudet hallituspuolueet lupasivat saattaa sijoittajat vastuuseen, mutta paineen alla rohkeus petti ja äänestäjät saivat jäädä pettymykseensä nököttämään. Euroeliitti on ilmoittanut, että Suomen tulee tiukasti sitoutua muiden euromaiden kanssa yhdessä tehtyihin päätöksiin, mutta sen sijaan Bryssel ei pukahdakaan siitä, pitäisikö kansallisten poliitikkojen sitoutua äänestäjille annettuihin lupauksiin. Opin jo lapsena, että maanosamme ei enää koskaan saa olla suursodan taistelutanner. Sisäistin arvot ja periaatteet, jotka alun perin innoittivat perustamaan nykyään Euroopan unionina tunnetun järjestön. Sellainen Eurooppa ja sellainen visio tarjosivat Suomen kansalle ja koko Euroopalle rauhan, joka perustuu demokratialle, vapaudelle ja oikeudenmukaisuudelle. Sellainen Eurooppa on kannatettava, minkä vuoksi nyt on tavattoman surullista nähdä, kuinka tämän tavoitteen vaarantaa poliittinen eliitti, joka on valmis uhraamaan tavallisten eurooppalaisten hyvinvoinnin turvatakseen suursijoittajien ja pankkiirien pyrkimykset.

4 Perussuomalaiset Euroopassa - EFD kuva uutiset Matias Turkkila European Parliament W MEP Terho puhuu täysistunnossa EU:n ulkorajojen valvonnasta. E Perussuomalaisia kuulemassa ensikäden tietoa ajankohtaisista EU-asioista. R MEP Terho kertoo amerikkalaistutkija Chris Kroh lle, miten EU-kriittinen EFD-ryhmä työskentelee. Mikä rikkidirektiivi? Euroopan parlamentissa ja Suomessa kohistaan nyt rikkidirektiivistä. Mistä oikein on kyse? l Eurooppa on sitoutunut kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n ehdottamiin rikkipäästörajoituksiin. Nyt rikkipäästörajat tulevat Euroopan parlamentin käsiteltäviksi. Komission ehdotuksessa Itämerellä kulkevien alusten polttoaineen rikkipitoisuus saisi olla korkeintaan 0,1 prosenttia vuodesta 2015 lähtien, kun esimerkiksi Välimerellä vastaava raja olisi 0,5 prosenttia. Direktiiviluonnoksen esittelijäksi valittu Satu Hassi (vihr.) esittää, että tiukempi raja otettaisiin käyttöön kaikilla EU:n vesialueilla. On arvioitu, että voimaan tullessaan rikkidirektiivi vaikuttaisi suoraan tai välillisesti noin 10 prosenttiin Suomen työvoimasta. Se aiheuttaisi merkittävää kilpailuhaittaa Suomelle ja kaiken lisäksi saattaisi lisätä hiilidioksidipäästöjä, kun nykyään vesiteitse hoidettavia kuljetuksia siirtyisi maaliikenteeseen. Teollisuutta jouduttaisiin auttamaan valtiontuilla. Direktiivin negatiiviset vaikutukset iskisivät pa- Komission ehdotuksessa Itämerellä kulkevien alusten polttoaineen rikkipitoisuus saisi olla korkeintaan 0,1 prosenttia vuodesta 2015 lähtien. himmin juuri Suomeen ja Ruotsiin. Käsittelyaikataulu ei ole vielä varmistunut, päätös tehtäneen vuoden 2012 alkupuolella. Perussuomalaiset ovat direktiiviä vastaan, mutta nyt toimitaan sen puolesta, että edes siirtymäaikaa pidennettäisiin. Suomessa kehitetään parhaillaan rikkipesuritekniikkaa, mutta vuoteen 2015 mennessä ei kaikkiin aluksiin ehditä pesureita asentamaan.

5 - Vapaa ja Demokraattinen Eurooppa Torstai 5. lokakuuta 2011 Uusi aamu valkenee Euroopan parlamentissa. MEP Terhon päivä MEP Terho käy avustajien kanssa läpi kulttuurija koulutusvaliokunnassa tunnin päästä alkavia äänestyksiä, joista kaikista ei vielä ehditty keskustella edellisen illan täyttyessä muista töistä. Kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan kokous alkaa. Tänään äänestetään viidestä mietintö- tai lausuntoluonnoksesta. Äänestyksessä ovat mm. lisäykset EU:n budjettiin koskien koulutus- ja kulttuurialaa, Euroopan kulttuuriperintötunnus ja Euroopan naapuruuspolitiikan kulttuurinen ulottuvuus. Mepit ovat tehneet muutosesityksiä käsiteltäviin asioihin ja myös näistä äänestetään erikseen. Tällä kertaa mepit nostivat kättä äänestyksen merkiksi yhteensä noin viisisataa kertaa. Äänestyksen jälkeen valiokunnassa järjestettiin julkinen kuuleminen aiheesta eurooppalaisen korkeakoulutuksen tilannekatsauksesta. Paikalla oli asiantuntijoita jakamassa näkemyksiään; yksi heistä oli Suomen Akatemian johtaja Markku Mattila Tapaaminen Suomen ylioppilaskuntien liiton pääsihteerin Matti Parpalan kanssa, aiheena ajankohtaiset korkeakouluasiat Suomessa ja EU:ssa Lapin radion pakinan valmisteleminen Lapin radion radiopakinan saneleminen puhelimitse Suomeen Muutosesitysten läpikäymistä avustajan kanssa koskien kompromissiehdotuksia Mediakatsaus avustajien kanssa Suomen EU-suurlähettilään Jan Storen lounastapaaminen suomalaisten meppien kanssa. Puheenaiheena mm. Suomen saamat vakuudet. Tapaaminen Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kanssa parlamentin kahvilassa. Halla-aho osallistui Brysselissä järjestettyyn kansallisten parlamenttien hallintovaliokuntien tapaamiseen. Blogitekstin valmistelua, hallinnollisia tehtäviä, kalenterin päivitystä, seuraavan viikon ennakointia, puheluita Hengähdystauko, kotona käynti ennen illan ohjelmaa Nokia Innovation Launch: tapaaminen ja illallinen Kotiin pakkaamaan, seuraavana aamuna lento Suomeen

6 Perussuomalaiset Euroopassa - EFD Talous-suomi -sanakirja kasvu- ja vakaussopimus: EU-jäsenmaiden välinen sopimus Euroopan raha- ja talousliiton EMU:n muodostamiseksi. Voimassa vuodesta 1997 lähtien. Alkuperäisenä tarkoituksena ylläpitää finanssipoliittista kuria seuraavien euromaita koskevien kriteerien kautta: - vuosittaisen budjettialijäämän oltava pienempi kuin 3% bruttokansantuotteesta - julkisen velan oltava alle 60% bkt:sta Kaikki euromaat eivät noudattaneet sopimusta, mistä johtuen EU halusi tehdä entistä tiukemman sopimuksen talouskuria koskien sekä lisätä valvontaa. six-pack: kuuden direktiivin paketti, joka mm. tiukentaa kasvu- ja vakaussopimuksen talouskuria koskevia sääntöjä, antaa lisää valvontavaltaa komissiolle jäsenmaiden budjettien suhteen ja tiukentaa rangaistuksia niille maille, jotka lipsuvat talouskurista. ERVV eli Euroopan rahoitusvakaus- väline (engl. EFSF): kutsutaan myös väliaikaiseksi rahastoksi, josta annetaan lainoja talouskriisiin joutuneille maille. Rahaston takaussumma on 780 miljardia euroa. Rahaston johtaja on saksalainen Klaus Regling. Rahastossa ovat mukana vain euromaat. ERVM eli Euroopan rahoituksenvakausmekanismi (engl. EFSM): hätärahasto, jossa ovat mukana kaikki EU-jäsenmaat. Rahaston lainojen summa on 60 miljardia euroa. Se kerää varansa markkinoilta käyttämällä EU:n budjettia vakuutena. EVM eli Euroopan vakausmekanismi (engl. ESM): uusi pysyvä vakausmekanismi, joka korvaa ERVV:n ja ERVM:n kesällä Toiminta perustuu 80 miljardin maksettuun pääomaan ja korkeintaan 620 miljardin euron korotusvaltuuteen. Suomen osuus pysyvästä kriisinhallintamekanismista on 12,58 miljardia, josta maksetun pääoman osuus on 1,44 miljardia. Loppuosa muodostuu korotusvaltuuksista ja mahdollisista Euroopan symboli Valtavaluutta maailmalla Matalammat korot Potkua kauppaan Ei enää valuutanvaihtokuluja takauksista, jotka eivät välttämättä tule koskaan realisoitumaan Suomen budjetissa. eurobondi: euromaiden yhteinen joukkovelkakirja, jossa kaikki euromaat olisivat yhdessä lainanottajina ja myös maksaisivat lainat takaisin 10 vuotta 10 saavutusta Yhdenmukaisemmat rahoitusmarkkinat yhdessä. Tämä hyödyttäisi niitä maita, jotka tällä hetkellä joutuvat maksamaan korkeampaa korkoa lainoistaan. Eurobondijärjestelmää ei ole vielä luotu, mutta mm. komission puheenjohtaja José Manuel Barroso on ehdottanut sen perustamista. EFD:ssä tapahtuu... CONFERENCE AND Vahvempi julkinen talous Selkeät hinnat Vakaa valuutta ja alhaisempi inflaatio Toimivampi talous EU-komission teettämä postikortti muistuttaa kansalaista euron menestystarinasta jos se on päässyt unohtumaan. Hermann Kelly DEBATE: FOR PREPARING K EURO BREA UP 0-12:30 R :3 SSELS 12 OCTOBE AN PARLIAMENT, BRU OPE WEDNESDLIAY EUR 2 A1E M BUILDING, ROO ALTIERO SPINEL INTRODUCTION BY > Nigel Farage - MEP, UKIP Leader SPEECHES BY Hankel > Professor Wilhelm n?" ign Exchange Rate Unio "Currency Union or Fore tional Court.) at the German Constitu uts bailo Euro ed ist, challeng (Top German econom." drawing from the Euro gus "Practical steps to with in Madrid.) > Professor Philipp Ba Rey Juan Carlos dad ersi Univ at ics (Professor of Econom L DEBATE WITH PANE Speeches in English. ch, Italian Interpretation into Fren able. and German will be avail To register contact: ropa.eu Laure Ferrari BRU STR European Parliament UK Independence Party järjesti parlamentissa paneelikeskustelun aiheesta "Valmistautuminen euron kaatumiseen". Kokoussali oli ääriään myöten täynnä meppejä, avustajia, virkamiehiä ja muita aiheesta kiinnostuneita lähes kaikista poliittisista ryhmistä. W r MEP Andreasen kritisoi EU:n budjetin paisuttamista ja tapaa, jolla talouskriisiä on yritetty hoitaa.

7 - Vapaa ja Demokraattinen Eurooppa Avustajakaarti esittäytyy Katri Jannica Hanne l Hanne Ristevirta on 27-vuotias valtiotieteiden maisteri Helsingistä. Hän on työskennellyt 17. lokakuuta lähtien EFD-ryhmässä nimekkeellä Policy Advisor. Tätä ennen Hanne työskenteli Timo Soinin ja eduskuntavaaleista lähtien Sampo Terhon avustajana. Työnkuvaan kuuluu edelleen Sampon avustaminen valiokunnissa ja täysistunnossa, mutta myös suoraan EFD-ryhmälle työskenteleminen. Ensimmäinen projektin uudessa työssä oli tehdä tämä lehti. - Työnkuvani muokkautuu vielä, joten en itsekään tiedä tarkkaan, mitä kaikkea tulevat kuukaudet tuovat tullessaan. Eräs tehtäväni on ilman muuta toimita linkkinä Sampon ja EFD-ryhmän välillä sekä seurata tiiviisti, mitä ryhmän muut mepit tekevät ja tehdä heidän kanssaan yhteistyötä. - Työssäni parasta on ehdottomasti mielenkiintoisten aiheiden käsittely, vaihtelevat päivät ja mukavat työkaverit. Turhauttavinta lienee parlamentin kankea ja hidas byrokratia, jonka johdosta saa juosta toisinaan luukulta toiselle hakemassa oikeita leimoja papereihin, Hanne kertoo. Työpäivä alkaa tyypillisesti klo 8.30 ja 9 välillä, täysistunto- ja valiokuntapäivinä noin tuntia aiemmin. Päivään voi kuulua kokouksia, seminaareja, äänestyksiä, lobbareiden tapaamisia, kuulemisia, tiimipalavereita niin parlamentissa kuin sen ulkopuolellakin. - Yleensä päivään sisältyy jonkinlaista selvitys- tai tutkimustyötä, kirjoittamista, uuden opettelua, vanhan kertaamista, tiukkoja tilanteita ja yllätyksiä. Työpäivä loppuu harvoin ennen klo 18, toisinaan se jatkuu yhdeksään l Katri Eeva työskentelee Sampo Terhon avustajana Euroopan Parlamentissa. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri. Katri on asunut ja työskennellyt Brysselissä jo kaksi ja puoli vuotta. Avustajan kokemusta ehti kertyä ennen Terhon tiimiin siirtymistä MEP Hannu Takkulan toimistosta ja sitä ennen hän työskenteli suomalaisten ja kansainvälisten palkansaajajärjestöjen palveluksessa. Katrin työtehtävät ovat moninaiset. - Parlamentissa on 20 valiokuntaa, joiden asialistasta jokaisen MEP:n tulisi olla tietoinen - ainakin viimeistään täysistunnossa, jolloin käsiteltävistä asioista äänestetään lopullisesti. Vaikka jokaisella europarlamentaarikolla on omat valiokuntansa, joissa he työskentelevät ja joiden asialistaa he pääsääntöisesti seuraavat, on heidän oltava tietoisia myös muiden valiokuntien toiminnasta. Avustajan rooli on keskeinen valiokuntien esityslistojen seuraamisessa, kertoo Katri. - Vastuulleni kuuluu kulttuuri- ja koulutusvaliokunta, jossa Sampo on varapuheenjohtajana. Lisäksi toimin myös EFD-ryhmämme neuvonantajana kyseisessä valiokunnassa. Työtehtävät eivät ajoitu vain valiokunnan kokouspäivään vaan valiokuntatyö on jatkuva prosessi. Me poliittisten ryhmien neuvonantajat kokoonnumme palaveriin ennen virallista kokouspäivää ja käsittelemme tulevan kokouksen asioita sekä pohdimme valiokunnan tulevaa poliittista ohjelmaa - useimmiten jo vuotta eteenpäin. Valiokunnissa käsittelemme mm. komission aloitteitta, joihin parlamentti tekee oman mietintönsä tai lausuntonsa. Näihin raportteihin mepit voivat tehdä tai kymmeneenkin asti. Hannen mukaan avustajan ja pienen poliittisen ryhmän virkamiehen työ on monesti melko itsenäistä. Työssä tarvitaan nopeaa reagointikykyä, kiinnostusta käsiteltäviin aiheisiin, kärsivällisyyttä, tiedonhaku- ja prosessointikykyä, epätietoisuuden ja kiireen sietämistä, hyvää kielitaitoa (erinomaista englantia, jonkin verran ranskaa, muut kielet ovat plussaa), oma-aloitteisuutta, periksiantamattomuutta, tehokkuutta, sosiaalisuutta, ennakkoluulottomuutta ja monesti myös huumorintajua sekä muiden kulttuurien ymmärrystä. - Työ on kuitenkin ajoittaisesta stressaavuudestaan huolimatta erittäin antoisaa ja nämä Brysselissä viettämäni pari vuotta ovat olleet elämäni mielenkiintoisimmat. l Jannica Jääskeläisellä on jo aiempaa työkokemusta Euroopan parlamentissa. Hän tuli aikanaan harjoittelijaksi Timo Soinille ja jatkoi seuraavana kesänä Terhon harjoittelijana. Elokuussa Jannicasta tuli avustaja. Tehokas nuori nainen tekee töiden ohessa myös media- ja viestintäalan opintoja. Jannican mukaan avustajan tehtävät ovat erittäin monipuolisia. - Keskeisenä osana työtäni parlamentissa on ulkoasiainvaliokunnan seuraaminen. Lisäksi työhöni kuuluu paljon selvitystyötä, vierailijaryhmien ja muiden matkojen järjestämistä, tapaamisia, seminaareihin osallistumista, yhteydenottojen käsittelyä, sähköposteihin vastaamista, uutisten seuraamista ja paperitöitä. Avustajan työssä tärkeimpiä ominaisuuksia ovat Jannican mielestä luotettavuus, lojaalius ja hyvät vuorovaikutustaidot. - On tärkeää hallita ajankäyttöään, omata hyvät hoksottimet ja osata poimia oleelliset tiedot jatkuvasta tietovirrasta. Minä siis teen mitä käsketään, mutta minulla täytyy olla rohkeus myös toimia itsenäisesti. On myös erittäin tärkeää tulla hyvin toimeen työkavereidensa kanssa. - Meillä on erinomainen tiimi, olen siitä hyvin iloinen. Pyysimme Jannicaa kuvailemaan tiivistetysti tyypillistä työpäiväänsä: - Tulen töihin yhdeksäksi. Luen sähköpostit (omani, Sampon sekä Sampon toimistolle osoitetun sähköpostilaatikon), ja vastaan kiireellisimpiin. Selaan myös läpi päivän tärkeimmät uutiset. - Aamupäivällä on usein valiokuntien kokouksia. Aiheena voi olla esimerkiksi EU:n laajentumis- ja naapuruuspolitiikka, jota on esittelemässä kyseisestä aiheesta vastaava komissaari. - Valiokunnan kokouksen jälkeen kirjoitan tiivistelmän käsitellyistä aiheista, minkä jälkeen on aika kokoontua työtovereiden kanssa lounaalle ja vaihtaa kuulumisia. Lounastauko on myös hyvä hetki informoida kollegoja aamupäivällä valiokunnassa käsillä olleista aiheista. - Iltapäivät kuluvat seminaareissa tai tapaamisissa, joita on järjestetty esimerkiksi toimittajien tai lobbareiden kanssa. Lisäksi iltapäivällä on aikaa tehdä selvitystyötä ja osallistua EFD-ryhmämme ryhmäkokoukseen. - Päivän päätteeksi luen vielä sähköposteja ja viimeistelen äänestyslistat seuraavan päivän valiokunnan äänestyksiä varten. Niiden täytyy olla sellaisella mallilla, että voin esitellä ne mepille seuraavana aamuna. Toimiston ovi sulkeutuu tällä kertaa noin kello 19. Päivästä riippuen se voi sulkeutua myös klo 17:30 tai 22. Mikäli illalla on vielä ylimääräistä energiaa, voi sen käydä purkamassa työpaikan kuntosalilla josta muuten löytyy myös sauna! muutosehdotuksia, joilla halutaan täsmentää tiettyä tekstin kohtaa. Muutosehdotuksista äänestetään valiokunnassa, minkä jälkeen asia käsitellään seuraavaksi täysistunnossa. Prosessi voi olla pitkä, ja siksi avustajan tuleekin tehdä taustatyötä ja perehtyä lukuisiin mietintö- ja lausuntoteksteihin, selittää Katri. Katri arvostaa työssään erityisesti sitä, että joka päivä oppii jotain uutta eikä yksikään päivä ole samanlainen. - Pidän myös parlamentin kansainvälisestä ilmapiiristä ja monikielisyydestä. Työssä turhautuminen puolestaan liittynee usein siihen, ettei ole riittävästi aikaa perehtyä parlamentissa käsiteltävinä oleviin asioihin, Katri toteaa.

8 Perussuomalaiset Euroopassa - EFD Vapaa ja Demokraattinen Eurooppa Seuraa meppiäsi! BLOGI Sampo Terho Euroopan parlamentin jäsen (EFD/FI) Parlement européen Rue Wiertz 60 Bât. Altiero Spinelli 04F265 B-1047 Bruxelles Belgique puh: fax: matkapuh. Brysselissä matkapuh. Suomessa Puheenvuorot ja muu toiminta Euroopan parlamentissa Katri Eeva puh: R EP:n jäsenet R klikkaa Suomen karttaa R13. TERHO, Sampo R Puheenvuorot täysistunnossa EFD-ryhmän jäsenenä Jannica Jääskeläinen puh: Secretary-General Pääsihteeri Hanne Ristevirta puh: Kotimaan avustajat: Pekka M. Sinisalo Pierre Vaugier Fouad Melloul Tania Laikauf Oumar DoUmbouya Deputy SecretaryGeneral Varapääsihteeri Central Administrator of the Group, Hallintosihteeri Deputy SecretaryGeneral Varapääsihteeri LSA and the Human Resources IT- ja henkilöstöjohtaja puh Pauli Vahtera Vapaa ja Demokraattinen Eurooppa -ryhmä Euroopan Parlamentissa European Parliament Bruxelles Parlement Européen Strasbourg EFD Group, Wiertzstreet 60, 1047 Brussels, Belgium European Parliament, Rue Wiertz 60, ASP 04F265, B facebookissa Tekstit: Hanne Ristevirta Ulkoasu ja taitto: Mika Laine Oy Paino: Lehtikanta Oy, Kouvola 2011 Emmanuel Bordez

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

Kreikan EVM-ohjelman 1. väliarvio - Tilanne ja aikataulu - Suomen vastuut. Euroalueen vakausyksikkö 13.5.2016

Kreikan EVM-ohjelman 1. väliarvio - Tilanne ja aikataulu - Suomen vastuut. Euroalueen vakausyksikkö 13.5.2016 Kreikan EVM-ohjelman 1. väliarvio - Tilanne ja aikataulu - Suomen vastuut Euroalueen vakausyksikkö 13.5.2016 Kreikan 1. väliarvio tilanne ja alustava aikataulu 9.5. Euroryhmän kokous: Kreikan jo toteuttanut

Lisätiedot

- mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen?

- mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen? The Economist ERVV, EVM, EVVK? - mistä EU:n kriisijärjestelmissä on kyse? - miten ne vaikuttavat Suomeen? Martti Salmi Kansainvälisten asioiden sihteeristö Valtiovarainministeriö Kriisin eteneminen EU-maissa

Lisätiedot

Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011

Velkakriisi-illuusio. Jussi Ahokas. Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011 Velkakriisi-illuusio Jussi Ahokas Oulun sosiaalifoorumissa 10.9. ja Rovaniemellä 15.9.2011 Velkakriisin syövereissä Julkisen sektorin velkaantuminen nopeutunut kaikissa länsimaissa Julkinen velkaantuminen

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 2011

EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 2011 EUROOPPA-NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 2011 EUROALUEEN VALTION- TAI HALLITUSTEN PÄÄMIESTEN JULKILAUSUMA Euroopan unioni ja euroalue ovat tehneet viimeisten 18 kuukauden aikana paljon talouden ohjausjärjestelmän

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00760 12.10.2012. EDUSKUNTA Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00760 12.10.2012. EDUSKUNTA Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö EKIRJE VM201200760 12.10.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia Pankkiunioni osana EMU:n kehittämistä U/Etunnus: EUTORInumero: EU/20121429 Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n

Lisätiedot

Euroopan parlamentti päätöksenteko ja vaikuttaminen. Syksy 2013 Pekka Nurminen Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto

Euroopan parlamentti päätöksenteko ja vaikuttaminen. Syksy 2013 Pekka Nurminen Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto Euroopan parlamentti päätöksenteko ja vaikuttaminen Syksy 2013 Pekka Nurminen Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto Parlamentti: Poliittinen (äänestäjien) intressi: - 754 jäsentä + kroaatit 12 vaaleissa

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI 26.8.2003 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 201 A/1 III (Tiedotteita) EUROOPAN PARLAMENTTI PALVELUKSEEN OTTAMISTA KOSKEVA ILMOITUS NRO PE/77/S SISÄISISTÄ TOIMISTA VASTAAVIEN VALIOKUNTIEN PÄÄOSASTON

Lisätiedot

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. K O O D E E Kangasalan Kristillisdemokraattien tiedotuslehti 3/2012 Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. Sisällys: Puheenjohtajan mietteitä.. 3 Vierailu

Lisätiedot

Eurokriisi ja Suomen talous. Lauri Kurvonen Helsinki 6.8.2012

Eurokriisi ja Suomen talous. Lauri Kurvonen Helsinki 6.8.2012 Eurokriisi ja Suomen talous Lauri Kurvonen Helsinki 6.8.2012 Sisällys EMU- hankkeen tausta ja haasteet Valuuttaunioni ja yksityinen talous Valuuttaunioni ja julkinen talous Valuuttaunioni ja Suomi Valuuttaunionin

Lisätiedot

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012

Lisätiedot

Euroopassa. EU:n auringonlasku? miljardia... miljoonaa... miljardia... www.efdgroup.eu. Perussuomalaiset. EFD Vapaa ja Demokraattinen Eurooppa

Euroopassa. EU:n auringonlasku? miljardia... miljoonaa... miljardia... www.efdgroup.eu. Perussuomalaiset. EFD Vapaa ja Demokraattinen Eurooppa EFD Vapaa ja Demokraattinen Eurooppa 2012 1 1 Euroopassa Perussuomalaiset 200 miljoonaa... 1000 miljardia... 30 miljardia... EUP & Images / Erik Luntang EU:n auringonlasku? www.efdgroup.eu 2 Perussuomalaiset

Lisätiedot

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä? Ylioppilaskoetehtäviä YH4-kurssi Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Alla on vanhoja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssiin liittyviä reaalikoekysymyksiä. Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

Ihmiset haluavat muutoksia

Ihmiset haluavat muutoksia Anneli Jäätteenmäen tiedotuslehti, 1/2011, helmikuu - Ihmiset haluavat muutoksia politiikan sisältökysymyksiin - Odotamme aloitteita komissiolta - Euroopan Epilepsiapäivä - Eläkkeistä päätettävä kansallisesti

Lisätiedot

Liikenne- ja matkailuvaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Liikenne- ja matkailuvaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 18.2.2013 2012/2296(INI) MIETINTÖLUONNOS kevyiden yksityisajoneuvojen tiemaksu- ja vinjettijärjestelmää Euroopassa koskevasta strategiasta

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12.7.2010 2010/0137(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.3.2014 COM(2014) 140 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti neuvoston ensimmäisessä

Lisätiedot

Kreikan ohjelma - Ensimmäinen väliarvio - Velkahelpotukset. Euroalueen vakausyksikkö 27.5.2016

Kreikan ohjelma - Ensimmäinen väliarvio - Velkahelpotukset. Euroalueen vakausyksikkö 27.5.2016 Kreikan ohjelma - Ensimmäinen väliarvio - Velkahelpotukset Euroalueen vakausyksikkö 27.5.2016 EVM-ohjelman 1. väliarvio Euroryhmä teki 25.5. periaatepäätöksen väliarvion hyväksymisestä Suurin osa väliarvion

Lisätiedot

9. toukokuuta. urooppaw paiva. Euroopan unioni

9. toukokuuta. urooppaw paiva. Euroopan unioni 9. toukokuuta urooppaw paiva m Euroopan unioni 9. toukokuuta Euroopan unioni H arvat Euroopan kansalaiset tietävät, että 9.5.1950 lausuttiin Euroopan yhteisön syntysanat, samaan aikaan kun kolmannen maailmansodan

Lisätiedot

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010

Irlannin tilanne. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlannin tilanne Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Hallituksen tiedotustilaisuus 22.11.2010 Irlanti pyysi lainaa rahoitusmarkkinoidensa vakauttamiseksi Irlannin hallitus pyysi eilen Euroopan rahoitusvakausjärjestelyjen

Lisätiedot

Rahoitusmarkkinoiden näkymiä. Leena Mörttinen/EK 5.3.2013

Rahoitusmarkkinoiden näkymiä. Leena Mörttinen/EK 5.3.2013 Rahoitusmarkkinoiden näkymiä Leena Mörttinen/EK 5.3.2013 Fundamentit, joiden varaan euron vakaus rakentuu Poliittinen vakaus Euroalueen vakaus Politiikka: Velkoja ja velallismaiden on löydettävä poliittinen

Lisätiedot

Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa

Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54. Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 46/2003 vp Perjantai 12.12.2003 kello 14.00-14.54 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko

Lisätiedot

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011 PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011 Yleistä kyselystä: Toteutusaika: 13.7. 22.8.2011 Vastaajia yhteensä: 1003 Tarkoitus: Tuloksia hyödynnetään puolueen toiminnan kehittämisessä. Huomioitavaa: Eri kysymysten

Lisätiedot

Euroalueen julkisen velkakriisin tämän hetkinen tilanne

Euroalueen julkisen velkakriisin tämän hetkinen tilanne Euroalueen julkisen velkakriisin tämän hetkinen tilanne Aktuaariyhdistys 22.11.2012 Seppo Honkapohja Suomen Pankki Esitetyt näkemykset ovat omiani. Ne eivät välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. 1 Esityksen

Lisätiedot

Euroopan parlamentin suomalaisten jäsenten yhteystiedot (2009-2014)

Euroopan parlamentin suomalaisten jäsenten yhteystiedot (2009-2014) SUOMEN-TIEDOTUSTOIMISTO Euroopan parlamentin suomalaisten jäsenten yhteystiedot (2009-2014) 23.1.2014 Malminkatu 16, 00100 Helsinki Puh (09) 622 0450 - Fax (09) 622 2610 - ephelsinki@europarl.europa.eu

Lisätiedot

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2015

Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2015 VALTIOVARAINMINISTERIÖ MUISTIO 29.1.2016 Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talousja velkakriisiin liittyen tilanne 31.12.2015 Suomen valtio on Euroopan unionin (EU)

Lisätiedot

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen

Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Pankkikriisit ja niiden ehkäiseminen Matti Estola Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus Luento 8: Eurojärjestelmän perusteista ja euron kriisistä 1 1 Tämän luennon tekstit on poimittu lähteistä: http://www.ecb.int/home/html/index.en.html

Lisätiedot

OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO. I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet

OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO. I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet Pysyvät painopisteaiheet (sivut 6-8) korvataan seuraavasti: Painopisteaiheet Vuoden

Lisätiedot

Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset

Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Kysymys: Puolue 170 = Itsenäisyyspuolue 171 = Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 172 = Suomen Keskusta 173 = Kansallinen Kokoomus 174 = Köyhien Asialla

Lisätiedot

Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014. Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9.

Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014. Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9. Lausunto eduskunnan tarkastusvaliokunnalle: EVM, ERVV, 2014 Professori Vesa Kanniainen Helsingin yliopisto, EuroThinkTank 17.9.2015 Kun euroa ajatellaan, on ajateltava suuria Tarkastusvaliokunta (TrVM

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

Selvitys valtioneuvoston oikeuskanslerille

Selvitys valtioneuvoston oikeuskanslerille Selvitys 1 (5) VM/1405/03.04.01.00/2012 24.8.2012 Valtioneuvoston oikeuskansleri Selvityspyyntönne 13.8.2012 Selvitys valtioneuvoston oikeuskanslerille Valtioneuvoston oikeuskansleri on 13.8.2012 pyytänyt

Lisätiedot

PUOLUEIDEN JÄSENMÄÄRÄT LASKEVAT EUROOPASSA UUDELLEEN- ARVIOINNIN PAIKKA

PUOLUEIDEN JÄSENMÄÄRÄT LASKEVAT EUROOPASSA UUDELLEEN- ARVIOINNIN PAIKKA 012 Peruste #1 2 2015 väki ja valta PUOLUEIDEN JÄSENMÄÄRÄT LASKEVAT EUROOPASSA UUDELLEEN- ARVIOINNIN PAIKKA Puoluejäsenyyksien määrä vaihtelee suuresti Euroopan maissa. Vaihtelusta huolimatta luvut ovat

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta

Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta Erkki Liikanen Suomen Pankki Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta Kesäkuu 2015 Eduskunnan talousvaliokunta 30.6.2015 Julkinen 1 Sisällys Keveä rahapolitiikka tukee euroalueen talousnäkymiä EU:n tuomioistuimen

Lisätiedot

Kevään 2015 talousennuste: Talouskasvua tukevat tekijät edistävät elpymistä

Kevään 2015 talousennuste: Talouskasvua tukevat tekijät edistävät elpymistä Euroopan komissio - lehdistötiedote Kevään 2015 talousennuste: Talouskasvua tukevat tekijät edistävät elpymistä Bryssel, 05 toukokuu 2015 Euroopan unionin talouskasvu hyötyy tänä vuonna suotuisista talouden

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

1716 der Beilagen XXIV. GP - Vorlage gem. Art. 23i Abs. 4 B-VG - 07 finnischer Beschluss (Normativer Teil) 1 von 8

1716 der Beilagen XXIV. GP - Vorlage gem. Art. 23i Abs. 4 B-VG - 07 finnischer Beschluss (Normativer Teil) 1 von 8 1716 der Beilagen XXIV. GP - Vorlage gem. Art. 23i Abs. 4 B-VG - 07 finnischer Beschluss (Normativer Teil) 1 von 8 Euroopan unionin virallinen lehti ISSN 1725-261X L 91 Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto

Euroopan unionin neuvosto Euroopan unionin neuvosto Euroopan unionin neuvosto MISTÄ SAAN TIETOA EUROOPPA- NEUVOSTOSTA JA NEUVOSTOSTA? Mikä ero on Eurooppa-neuvostolla ja Euroopan unionin neuvostolla? Miten pääsen vierailulle näihin

Lisätiedot

29 artiklan mukainen tietosuojatyöryhmä

29 artiklan mukainen tietosuojatyöryhmä 29 artiklan mukainen tietosuojatyöryhmä 01613/06/FI WP 127 Lausunto 9/2006 liikenteenharjoittajien velvollisuudesta toimittaa tietoja matkustajista annetun neuvoston direktiivin 2004/82/EY täytäntöönpanosta

Lisätiedot

EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013

EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta. Pekka Nurminen Kevät 2013 EU-päätöksenteko toimittajan näkökulmasta Pekka Nurminen Kevät 2013 Mikä EU on? 27 kohta 28 - jäsenvaltion ja noin 500 miljoonan kansalaisen yhteisö Ei liittovaltio, vaan valtioiden liitto mutta EU:ssa

Lisätiedot

Suomen talouden haasteet ja yritysten rahoitusolot Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Suomen talouden haasteet ja yritysten rahoitusolot Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Suomen talouden haasteet ja yritysten rahoitusolot Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki 2.11.214 Julkinen Esityksen sisältö I. Suomen talouden haasteet II. Yritysten rahoitusolot 2.11.214

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen

Lisätiedot

Skenaario 1: Paavo kokouksessa

Skenaario 1: Paavo kokouksessa Vaatimusmäärittely liite A: Skenaariot 1-6 Skenaario 1: kokouksessa Osapuolet Tero Eeva Siirrettävä data Paikkatieto Kalenterimerkinnät Käyttäjän tunnistus Oikeuksien luovutus Käyttäjäprofiilit Tilanne

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2014

Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2014 Julkinen talous 205 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 204 Julkisyhteisöjen alijäämä 3,3 prosenttia ja velka 59,3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 204 Tilastokeskuksen Eurostatille raportoimien

Lisätiedot

Kapeampi mutta terävämpi EU.

Kapeampi mutta terävämpi EU. Kapeampi mutta terävämpi EU. 2014 Keskustapuolue haluaa kapeamman mutta terävämmän EU:n. Työskentelemme sellaisen unionin puolesta, joka tekee vähemmän asioita mutta tekee ne paremmin. Keskustapuolue suhtautuu

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2015

Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2015 Julkinen talous 206 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 205 Julkisyhteisöjen alijäämä 2,7 prosenttia ja velka 63, prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 205 Tilastokeskuksen Eurostatille raportoimien

Lisätiedot

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle Mikä perustuslaki on? Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön perusta. Perustuslaista löytyvät suomalaisen kansanvallan keskeisimmät pelisäännöt,

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta 25. kesäkuuta 2001 LAUSUNTO Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnalta Ulkoasioiden, ihmisoikeuksien sekä yhteisen

Lisätiedot

Neuvoston päätelmät hygienia-asetusten soveltamisesta saatuja kokemuksia koskevasta komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille

Neuvoston päätelmät hygienia-asetusten soveltamisesta saatuja kokemuksia koskevasta komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. lokakuuta 2009 (5.0) (OR. en) 4299/09 ADD AGRILEG 82 DENLEG 93 LISÄYS I/A-KOHTAA KOSKEVAAN ILMOITUKSEEN Lähettäjä: Eläinlääkintäasiantuntijoiden työryhmä (kansanterveys)

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Tervetuloa Työnvälitykseen

Tervetuloa Työnvälitykseen Tervetuloa Työnvälitykseen Välkommen till Arbetsförmedlingen Finska Tämä on Työnvälitys Haetko työtä? Haluatko lisätietoja työmarkkinoista? Tarvitsetko vinkkejä ja neuvoja löytääksesi haluamasi työn?

Lisätiedot

www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA

www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. KANSANEDUSTAJA LENITA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Teen enkä meinaa! Jo ensimmäisellä kansanedustajakaudella olen kovalla työllä ja asioihin perehtymällä saavuttanut

Lisätiedot

Pankkiunionin pilarit ja julkisen talouden sekä finanssisektorin vakaus katsaus lainsäädäntöön

Pankkiunionin pilarit ja julkisen talouden sekä finanssisektorin vakaus katsaus lainsäädäntöön Pankkiunionin pilarit ja julkisen talouden sekä finanssisektorin vakaus katsaus lainsäädäntöön S I R P A P I E T I K Ä I N E N E U R O P A R L A M E N T A A R I K K O 2 0 1 4 Single rule book Pankkiunioni

Lisätiedot

Euroopan Investointiohjelma

Euroopan Investointiohjelma Euroopan Investointiohjelma Oulu 2.11.2015 Euroopan komission Suomen-edustusto Vesa-Pekka Poutanen Vuotuinen kasvuselvitys 2015 Talouspolitiikan kolme toisiaan tukevaa perustekijää: INVESTOINNIT (alkusysäys

Lisätiedot

Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2014

Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 2014 Julkinen talous 205 Julkisyhteisöjen alijäämä ja velka 204 Julkisyhteisöjen alijäämä 3,2 prosenttia ja velka 59,3 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 204 Tilastokeskuksen Eurostatille raportoimien

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA

PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA Suomen Markkinointitutkimusseura 18.11.2014 Juho Rahkonen POLIITTINEN YLEISTILANNE MARRASKUUSSA 2014 Vielä muutama vuosi sitten

Lisätiedot

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19

22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 22.7.2010 Euroopan unionin virallinen lehti L 189/19 KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 19 päivänä heinäkuuta 2010, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/49/EY 7 artiklassa tarkoitetuista yhteisistä

Lisätiedot

DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015

DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015 DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015 Oikeusministeriö 3.12.2015, Helsinki Sami Borg Elina Kestilä-Kekkonen Jussi Westinen Demokratiaindikaattorit 2015 Kolmas oikeusministeriön demokratiaindikaattoriraportti (2006,

Lisätiedot

HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa,

HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa, HE 217/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan palkkiosta ja eläkkeestä annetun lain kumoamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Lisätiedot

Euroopan parlamentin suomalaisten jäsenten yhteystiedot (2014 2019)

Euroopan parlamentin suomalaisten jäsenten yhteystiedot (2014 2019) SUOMEN-TIEDOTUSTOIMISTO Euroopan parlamentin suomalaisten jäsenten yhteystiedot (2014 2019) 8.9.2015 Malminkatu 16, 00100 Helsinki Puh (09) 622 0450 - Fax (09) 622 2610 - ephelsinki@europarl.europa.eu

Lisätiedot

Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5) VUOSI ENNEN VUODEN 2014 EUROVAALEJA Toimielimiä koskeva osa TIIVISTELMÄ

Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5) VUOSI ENNEN VUODEN 2014 EUROVAALEJA Toimielimiä koskeva osa TIIVISTELMÄ Viestinnän pääosasto Yleisen mielipiteen seurantayksikkö Bryssel, 21. elokuuta 2013 Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5) VUOSI ENNEN VUODEN 2014 EUROVAALEJA Toimielimiä koskeva osa TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48. Läsnä nimenhuudossa

Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48. Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 10/2003 vp Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko Elo

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa Education at a Glance: OECD Indicators (EaG) on OECD:n koulutukseen keskittyvän työn lippulaivajulkaisu, joka kertoo vuosittain koulutuksen

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Yrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää

Yrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää Yrittämisen edellytykset Suomessa Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää 1 Teema I Yrittäjyyden ja yritysympäristön kuva KYSYMYS NUMERO 1: Pidän Suomen tarjoamaa yleistä

Lisätiedot

Haastaja nousi kehään

Haastaja nousi kehään 14/2011 16. vuosikerta Poliittinen lehti Irtonumero 3,- Perussuomalaiset rp:n äänenkannattaja Perussuomalaiset Nuoret Jyväskylässä Perussuomalaiset Nuoret kokoontuivat Jyväskylään 8.- 9. lokakuuta. Ohjelmassa

Lisätiedot

Euroopan talousnäkymät

Euroopan talousnäkymät Sixten Korkman, ETLA TAF-seminaari Suomi vuonna 2025, Helsingin Messukeskus, 27.1.2012 Euroopan talousnäkymät 1. Missä mennään? 2. Mistä lähdettiin liikkeelle? 3. Mikä meni pieleen? 4. Minkälaisen rahaliiton

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM2006-03293. EUR-14 Nikula Piia,Koikkalainen Anna 21.12.2006 JULKINEN. EDUSKUNTA Suuri valiokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM2006-03293. EUR-14 Nikula Piia,Koikkalainen Anna 21.12.2006 JULKINEN. EDUSKUNTA Suuri valiokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJELMÄ UM2006-03293 EUR-14 Nikula Piia,Koikkalainen Anna 21.12.2006 JULKINEN EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia Yhteisön säädösten mukauttaminen Bulgarian tasavallan ja Romanian

Lisätiedot

Aloitteessa euroerolle esitetään sekä taloudellisia, talouspoliittisia että valtiosääntöoikeudellisia perusteluja.

Aloitteessa euroerolle esitetään sekä taloudellisia, talouspoliittisia että valtiosääntöoikeudellisia perusteluja. 07.06.2016 Eduskunnan talousvaliokunnalle Kuten eduskunnan puhemiesneuvostolle lähettämässämme kirjeessä totesimme, kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa tähtää

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO MITKÄ TAVAT VAIKUTTAA EU:N TULEVAISUUTTA

Lisätiedot

Puutarhakoulutuksen markkinointi ja vetovoimaaisuus

Puutarhakoulutuksen markkinointi ja vetovoimaaisuus Puutarhakoulutuksen markkinointi ja vetovoimaaisuus Jyrki Jalkanen PUUTARHA&Kauppa Millaisena meidät ehkä nähdään? Vihreän ympäristön tekijöitä Terveellisen ruoan tuottajina Kaupunkien inhimillistäjinä&puhdistajana

Lisätiedot

Euroryhmässä 3.10. sovittu Suomen vakuusjärjestely. Lähestymistapa Täytäntöönpano Vakuuksien määrä Suomen kustannus vakuuksista Arviointia

Euroryhmässä 3.10. sovittu Suomen vakuusjärjestely. Lähestymistapa Täytäntöönpano Vakuuksien määrä Suomen kustannus vakuuksista Arviointia Euroryhmässä 3.10. sovittu Suomen vakuusjärjestely Lähestymistapa Täytäntöönpano Vakuuksien määrä Suomen kustannus vakuuksista Arviointia Lähestysmistapa Kolme rajoitetta Panttaamattomuussitoumuslausekkeen

Lisätiedot

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta.

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. SÄÄNTÖMUUTOSMUISTIO 23.09.2009 Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta. Muistiossa on kirjattuna ensin nykyinen sääntökohta ja sen perään esitetty muutos perusteluineen.

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2008 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2008 N:o 126 127 SISÄLLYS N:o Sivu 126 Laki Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2002/0026(CNS) 2002/0027(CNS) 14. maaliskuuta 2003 * MIETINTÖLUONNOS komission ehdotuksesta

Lisätiedot

TTIP mahdollisuus harvoille, uhka kaikille muille. Rauhanpäivät 18.1.2015 Marissa Varmavuori TTIP-verkosto

TTIP mahdollisuus harvoille, uhka kaikille muille. Rauhanpäivät 18.1.2015 Marissa Varmavuori TTIP-verkosto TTIP mahdollisuus harvoille, uhka kaikille muille Rauhanpäivät 18.1.2015 Marissa Varmavuori TTIP-verkosto Transatlanttinen kauppa- ja investointikumppanuus (TTIP) Sopimuksen odotetaan lisäävän kauppaa,

Lisätiedot

EU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE

EU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE EU-ASIAT TUTUIKSI VIESTINTÄPALVELUITA TOIMITTAJILLE Valtioneuvoston viestintä Eurooppatiedotus Eduskunta Euroopan komission Suomen-edustusto Euroopan parlamentin Suomen-tiedotustoimisto Dokumentti löytyy

Lisätiedot

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina

Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013. Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 26. helmikuuta 2013 Kansainvälinen naistenpäivä 8. maaliskuuta 2013 Naiset ja sukupuolten välinen epätasa-arvo kriisiaikoina Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Kuinka pitkälle ja nopeasti asuntomarkkinat yhdentyvät?

Kuinka pitkälle ja nopeasti asuntomarkkinat yhdentyvät? Kuinka pitkälle ja nopeasti asuntomarkkinat yhdentyvät? OP -kiinteistökeskusten 60-vuotisjuhlaseminaari 9.8.2006 Pentti Hakkarainen, johtokunnan jäsen, Suomen Pankki Asuntomarkkinoilla vahvoja kansallisia

Lisätiedot

Asiaa eurosta. Tiedotusohjelma eurokansalaisille

Asiaa eurosta. Tiedotusohjelma eurokansalaisille Asiaa eurosta Tiedotusohjelma eurokansalaisille Suuri määrä muuta tietoa Euroopan unionista on käytettävissä internetissä Europa-palvelimen kautta (http://europa.eu.int). Luxemburg: Euroopan yhteisöjen

Lisätiedot

Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta

Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 16.12.2014 C(2014) 9950 final Komission ilmoitus annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta FI FI Komission ohjeet

Lisätiedot

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring

The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring The Finnish Network For Organisations Supporting Family Caring Perustettu 2005 Suomen Toimii yhdyselimenä omaishoidon alalla tai siihen läheisesti liittyvällä alueella Suomessa toimivien järjestöjen, säätiöiden

Lisätiedot

Euro ja pankkiasiat. Suomi ja 11 muuta maata siirtyvät vuoden 2002 alussa euron käyttöön.

Euro ja pankkiasiat. Suomi ja 11 muuta maata siirtyvät vuoden 2002 alussa euron käyttöön. Tähän esitteeseen on koottu hyödyllistä tietoa euron vaikutuksista pankkiasioihin. Lue esite ja säästä se. Esitteessä on tärkeää tietoa myös vuodenvaihteen varalle. Euro ja pankkiasiat Suomi ja 11 muuta

Lisätiedot

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Mikael Lilius avasi kokouksen.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Mikael Lilius avasi kokouksen. WÄRTSILÄ OYJ ABP:N Aika: klo 15.00 16.37 Paikka: Messukeskuksen kongressisiipi, Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Lisätiedot

EU:n liikenneturvallisuusohjelma tuottaa hyviä tuloksia tavoite 25 000 ihmishengen säästämisestä Euroopan teillä voidaan saavuttaa vuonna 2010

EU:n liikenneturvallisuusohjelma tuottaa hyviä tuloksia tavoite 25 000 ihmishengen säästämisestä Euroopan teillä voidaan saavuttaa vuonna 2010 IP/07/584 Bryssel, 27 april 2007 EU:n liikenneturvallisuusohjelma tuottaa hyviä tuloksia tavoite 25 000 ihmishengen säästämisestä Euroopan teillä voidaan saavuttaa vuonna 2010 Euroopan komissio käynnisti

Lisätiedot

Aloitteessa euroerolle esitetään sekä taloudellisia, talouspoliittisia että valtiosääntöoikeudellisia perusteluja.

Aloitteessa euroerolle esitetään sekä taloudellisia, talouspoliittisia että valtiosääntöoikeudellisia perusteluja. Paavo Väyrynen 24.5.2016 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Eduskunnan puhemiesneuvostolle lähettämässämme kirjeessä totesimme, että kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä

Lisätiedot

EU:n suunta Kuinka tiivis liitto? 8.5.2014

EU:n suunta Kuinka tiivis liitto? 8.5.2014 EU:n suunta Kuinka tiivis liitto? 8.5.2014 Unionin tulevaisuuden vaihtoehdot ja niiden vaikutukset Suomelle ETLAn ja UPIn yhteishanke Laaditaan erilaisia skenaarioita EU:n kehitykselle Arvioidaan vaihtoehtojen

Lisätiedot

Matkan teemoja peilataan erityisesti kuntanäkökulmasta, ja matkan aikana käydään useita ryhmän sisäisiä kokoavia keskusteluja ja valmennusta.

Matkan teemoja peilataan erityisesti kuntanäkökulmasta, ja matkan aikana käydään useita ryhmän sisäisiä kokoavia keskusteluja ja valmennusta. OHJELMALUONNOS 19.1.2016 KUNTAPUHEENJOHTAJIEN EU-KOULUTUSMATKA 20. - 23.4.2016 Matkan tarkoituksena on lähestyä EU:n toimintaa ja ajankohtaisia asioita kahdesta eri näkökulmasta: unionin ulkopuolelta aiheutuvista

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto Päijät-Hämeen maakuntatutkimus

Euroopan komission Suomen-edustusto Päijät-Hämeen maakuntatutkimus Euroopan komission Suomen-edustusto Päijät-Hämeen maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen 1..01 1 Huhtikuu 01 Taloustutkimus Oy, T31, JPa 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston

Lisätiedot

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16. HNY UUTISET 3/2009 26. VUOSIKERTA RAHAHUUTOKAUPPA 163 HUUTOKAUPPA 07.10.2009 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.45 Kokous klo 17.15 HUUTOKAUPPA

Lisätiedot

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki

Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.211 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki 13 12 11 1 9 8 7 6 4 3 2 1-1 -2-3 -4 - -6-7 -8-9 -1-11 Maailma: Bkt ja maailmankauppa %, volyymin vuosikasvu

Lisätiedot

Parasta ennen Brysselin konetta. Keskustan kahdet rattaat

Parasta ennen Brysselin konetta. Keskustan kahdet rattaat Parasta ennen Brysselin konetta Keskustan kahdet rattaat Mistä 25.5.2014 päätetään? Toukokuun 25. päivänä järjestetään Suomessa Euroopan parlamentin vaalit. Vaaleissa kansa äänestää siitä, millä linjalla

Lisätiedot