Viivoja lumessa. Þórunn Valdimarsdóttir, Islanti Sylvi Symposiumi

Transkriptio

1 Þórunn Valdimarsdóttir, Islanti Sylvi Symposiumi Viivoja lumessa Koska molemmat isoäitini ja äitini olivat vahvoja ihmisiä, en ole koskaan kantanut huolta siitä, että minulta puuttuisi jotain miestenhousupuolella. Lapsena kuulin kysymyksen, johon kaikkien lasten on vastattava: Mikä sinusta tulee isona? Sanomatta mitään vastasin itsekseni ja päätin: toimittaja tai kansanedustaja. Mistähän tuo itsevarmuus mahtoikaan tulla. Opin lukemaan hyvin nuorena, isäni hoidossa, koska äitini syli oli aina nuorempien jälkeläisten täyttämä kahdeksanvuotiaan minulla kolme nuorempaa siskoa ja yksi veli. Arvelen, että sovittauduin isäni kunnianhimon mukaiseksi, voittaakseni hänen ihailunsa ja rakkautensa. Hän oli niin ihana, mukava ja onnellinen kun todistin älykkyyteni hänelle. Olin viaton tietokone, josta puuttui alustus ja ohjelmointi ja tietämättäni nielaisi hänen kunnianhimoisen ohjelmansa. Äiti oli helpompi tapaus, jonka takana oli muutaman vuoden klassinen koulutus. Hän oli myös kelpo pianonsoittaja ja oltuaan itse ainut lapsi, oli päättänyt hankkia useita ja juuttui siis kodinhoitajan rooliin. Olen heidän kolmas lapsensa. Äitini näki oudon unen kun olin hänen kohdussaan. Unessa hänelle ilmestyi Vuorinainen, Islannin romanttinen ja naisellinen symboli, kansallispuku yllään ja ojensi hänelle vastasyntyneen lapsen. Kun minä synnyin, äiti pettyi saadessaan tytön, koska oli tottunut enneuniin. Miesten hallitsemassa yhteiskunnassa hän ajatteli, että kansallissymbolin antamalla lapsella olisi tietty tehtävä ja siksi tämän täytyi olla poika. Neljäntoista ikäisenä hormonit muuttivat minut, kuten meille kaikille tapahtuu. Minulta hävisi lapsen rohkeus. Muutuin hyvin pehmeä-ääniseksi, salaperäiseksi ja naiselliseksi, eikä minusta enää ollut ajamaan asiaani lehtialalla eikä poliitikkona. Mielenkiitoni oli sammunut siihen suuntaan. Silti halusin yhä muuttaa maailmaa, kuten jo lapsena median tai politiikan keinoin, tiedostaen, että kaikki oli täysin sekaisin... Hiroshima, maailmansodat ja Vietnam. Mutta teini-ikäisenä minusta tuli tämä varsin naisellinen, ei lainkaan aktivistinen olento hormonit käänsivät kiinnostukseni sisäiseen maailmaan, taiteeseen ja kirjoihin. Olen opiskellut historiaa yliopistotasolla, Ruotsissa, Meksikossa ja Islannissa. Olin eskapistinen ja unelmoiva taiteilija, ajelehdin kauas menneisyyden vuosisadoille. En koskaan haaveillut kirjailijan urasta. On totta, ettei omena putoa kauaksi puusta lapsi on äitinsä kaltainen. Äitini kirjoitti lastenkirjoja, jotka perustuivat hänen oman äitinsä Thorunnin lapsuuden ja nuoruuden muistikuviin viime vuosisadan alun Reykjavikista. Hän kirjoitti myös runoja mutta niitä julkaistiin vasta myöhemmin. Silloin tällöin kirjoituksiani kehuttiin koulussa, lapsena ja teini-ikäisenä. Sain parhaan mahdollisen arvosanan päiväkirjastani, jonka kirjoitin Yaxchilanissa, Meksikon Maya-kansan asuinalueella Guatemalan rajaseudulla, ollessani siellä kenttätyössä arkeologisena taiteilijana. Mutta Islannin yliopisto moitti kirjoitustyyliäni liian henkilökohtaiseksi ja runolliseksi. Syynä oli se, että tuohon aikaan historian opintoihin vaikutti vahvasti saksalainen Ranke-koulukunta, joka halusi muuttaa historian puhtaaksi tieteeksi. Kuitenkin opiskellessani englantia sivuaineena kandidaatin tutkintoa varten, luin englantilaisten historiantutkijoiden teoksia. Nämä edustivat täysi eri koulukuntaa ja näkivät historian muusana, runottarena. Oivalsin sen, että hyvä historiankirja vaatii todella hyvää ja innoittunut kirjoitusta, joka on luonteeltaan

2 pikemminkin deskriptiivistä kuin puhdasta analyysiä. Opiskelin annalistista historiaa, joka kuvaa menneisyyden arkielämää ja on itse asiassa varsin lähellä historiallista kaunokirjallisuutta. Olen aina ollut hulluna historiallisiin romaaneihin ja elokuviin siitä asti kuin pystyn muistamaan. Tuulen viemää, Angelique ja Stephan Zweig lumosivat minut. Halusin elää historian uudelleen ja päästä sinne itse. Valmistuin maisteriksi 29-vuotiaana ja historian graduni käsitteli arkielämää Reykjavíkissa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa karjaa, viljelyä, koiria, lehmiä, maitoa, lihaa, turvetta, lantaa, vettä ja hevosia. Käytin vielä lisävuoden auskultointiin ja sain opettajan pätevyyden. Oli sattuma, että kirjoitin ensimmäisenä kirjani tilaustyönä kuten kaikki ensimmäiset kolme kirjaani. Minua pyydettiin kirjoittamaan ne. Islannin Historiallinen Seura julkaisi tuolloin Reykjavik-sarjan ja pyysi minua muokkaaman graduni kirjaksi. Sain apurahan ja muutin sen lukukelpoiseksi kirjaksi, johon tuli kiehtova vanhan ajan kuvitus. Voidaan sanoa, että toinen kirjani kasvoi esiin ensiteoksestani vuonna Professorini naapurina asui lähes 90-vuotias mies, jonka työtoveri oli toiminut maanviljelijänä vanhassa Reykjavíkissa. Maanviljelijöiden johtoporras halusi kirjoituttaa kyseisen miehen elämäkerran. Koska tausta oli minulle tuttu, professori ohjasi naapurinsa minun puheilleni. Sain paikan, ensimmäisen tietokoneeni ja palkkaa kirjoittaessani hänen elämäkertaansa. Kirjoitettuani kaksi kirjaa, jotka hyväksyttiin suosionosoitusten kera, eräs maineikas vanha herra pyysi minua kirjoittamaan 1700-luvulla eläneen esi-isänsä elämäkerran. Tämä oli ollut pappi, runoilija, tietäjä ja Islannin ensimmäinen näytelmäkirjailija. Hän lupasi minulle tukea jos en pystyisi itse rahoittamaan tutkimus- ja kirjoitustyötäni. Minulta kului kolme vuotta kirjoittaessani Husafellissa asuneen kirkkoherra Snorri Björnssonin historiallisen elämäkerran. Kirjasta tuli menestys. Se nimettiin Islannin kirjallisuuspalkinnon ehdokkaaksi ja kirjaa myytiin viisituhatta kappaletta kovakantisena ja taskupainoksena. Silloin tajusin, että minusta oli tullut kirjailija. En ollut koskaan pyrkinyt siihen, mutta Kohtalo tarjosi minulle tämän kolminkertaisen mahdollisuuden hopealautasella. Olen sen jälkeen toiminut vapaana historioitsijana ja kirjailijana. Neljäs kirjani oli runokokoelma ja viidennestä tuli tieteisromaani. Olen kirjoittanut 19 kirjaa, 4 historiallista teosta, 3 elämänkertaa, 2 historiallista elämänkertaa, 3 runokirjaa ja 7 romaania. Olin naimisissa. Minulla oli kaksi lasta ja lisäksi kissoja, jotka täyttivät elämäni. Ei jäänyt aikaa eikä energiaa ajatella omaa itseään. Siksi olenkin pysynyt jokseenkin järjissäni ja sehän on samaa kuin onnellisuus, vai kuinka? On vaikea kuvailla omaa kaunokirjallisuuttaan. Unnar Árnason tutki tekstejäni vuonna 2003, mistä olikin suurta apua. Pystyn nyt tarkemmin analysoimaan kirjallista tuotantoani ( Vuoteen 2001 asti naiset ja historia toistuivat teemoina teoksissani. Toimin patriarkaalisen historian tutkijana, mutta yritin silti kuvata kaiken sen naisellisen, minkä pystyin löytämään 1700 ja luvuilta oman työni puitteissa. Naisten maailmaan kuuluvat historialliset lähteet ovat kuitenkin harvassa. Toisaalta romaanit antoivat runsaasti mahdollisuuksia kirjoittaa ja kuvittaa asioita oman sukupuoleni toimialoilla. Ensimmäinen romaani Júlía (1992) kertoo naisesta, jonka nimi on Ágústa kuinka tämä tutkija/tietokoneohjelmoija/historioitsija kokoaa päähenkilöidensä tarinan. Se on tieteisromaani ja kertoo Júlían ja Starkaðurin rakkaudesta päättyen heidän tuhoonsa

3 futuristisessa yhteiskunnassa. Kirjoittaessani tätä romaania unohdin eläväni pienessä yhteiskunnassa ja kirjoitin maailmankansalaisena omalla pikku kielelläni. Sain hirveät arvostelun eräältä hallitsevalta naiskriitikolta, jonka maku kuuluu 1800-luvulle. Hän suorastaan vihasi kirjaani ja yliherkässä mielessäni tapaus jätti varjoonsa kirjan saamat hyvät arvostelut. Tajusin, että mikäli aioin jatkaa kaunokirjailijana omalla pienellä äidinkielelläni, olisi todellakin fiksumpaa kirjoittaa Islannin kirjallisuuden päävirtausten mukaisesti. Mielikuvitus ja tieteisromaanit sopivat kyllä valtakieliin mutta jäävät silti harvalukuisten nörttien lukemistoksi. En halunnut maalata itseäni nurkkaan. En myöskään myydä itseäni ja asiaani pilkkahinnalla. Pyrin tietoisesti säilyttämään omaperäisyyteni samalla kun tallasin tavanomaisia polkuja. Seuraavaksi tuli romaani Höfuðskepnur (Luonnonvoimat, 1994), jonka kertojana ja kokijana on jälleen naiskirjailija. Kuten Árnason totesi, kirjoittajan oma elämä antaa aineistoa hänen tuotantoonsa, jonka muoto muistuttaa päiväkirjaa tai kirjettä kahdentyyppistä tutkimusaineistoa, joista historiankirjoittajat pitävät eniten. Alveg nóg (Riittävästi, 1997) sisältää myös päähenkilön, Guðrúnin, traagisen elämäntarinan hänen itsensä kertomana. Stúlka með fingur (Tyttö ja sormi, 1999), on historiallinen romaani, jonka tapahtumat sijoittuvat vuoden 1900 tienoille ja perustuvat päähenkilön, Unnurin, ajatuksiin. Muutin menneisyyden tutkimusta siten, että pääsin puheyhteyteen Unnurin kanssa ja käytin äitini lapsuuselämäkertaa hänen omasta äidistään. Näin löysin tarvittavan intohimon, jota hyvä romaani vaatii kuvittelemalla isoäitini ja hyvin nuorena kuolleen kaimani elämää. Äitini kuoli ennen kuin ehdin kysyä mitään hänen äidistään Thórunnista, joten herätin hänet henkiin fantasian avulla. Muutin isoäitini nimen Unnuriksi. Käytin lempinimeä, jonka olin itse saanut isältäni. Kirjan nimi perustuu siihen, että päähenkilö pelastetaan lumivyöryn alta sen jälkeen kun hänen on onnistunut työntää sormensa näkyviin lumen läpi. Näin hän pelastuu ja jää henkiin. Unnur saa koulutuksen ja pakenee pahaa yläluokkaista anoppiaan Englantiin, jossa hänestä tulee varakkaan tieteilijän avustaja. Hän on auttanut tätä aiemmin keräämällä näytteitä Islannin luonnosta. Unnur taistelee ja parantaa asemaansa patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Kirjasta tuli menestys, se sai DV-kulttuuripalkinnon, nimettiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon ehdokkaaksi ja käännettiin ruotsiksi nimellä Flicka med finger. Viides romaanini Hvíti skugginn (Valkea varjo, 2001) on kertomus, jonka toiminta vaihtelee neljän keskipisteen välillä. Sen henkilöinä on kummankin sukupuolen edustajia. Erään erityisjärjestön sekä internetin avulla, josta on tullut uusi rippituoli (kaksoismerkitys), he poistavat teorian ja aiheen välisen rajan. Näin heidän omasta elämästään tulee heidän aiheensa. Olen sen jälkeen kirjoittanut kaksi romaania, joiden päähenkilöt ovat miehiä. Eräs tv-kriitikko kehotti minua keskittymään romaaneissani mieshenkilöihin, ehkä sen vuoksi, että hän itse janosi esittämääni analyysiä omasta sukupuolestaan. Otin hänen kehotuksensa kirjaimellisesti, koska olin joka tapauksessa jo kyllästynyt naiskeskeisiin teemoihin. Aluksi en oikein ymmärtänyt kuinka voisin kuvata muuta kuin naispuolista ihmistä, siis miestä, kuvitellen, että tämän mieli toimisi eri tavoin kuin oma naisen mieleni. Sen jälkeen onneksi tajusin, että kukaan ei tiedä kuinka toinen ihminen ajattelee! Tutkin miehisiä miehiä, kuinka he puhuvat, liikkuvat ja toimivat, ja puhalsin hengen hahmoihin, jotka olin muotoillut tuntemieni heppujen perusteella. He muuttuivat omiksi hahmoikseen, kun olin ensin hoivannut heitä päässäni ja tietokoneen näytöllä. Sympatiani kasvoi lihassukupuolta kohtaan. Nuorten miesten elämä on kovempaa kuin naisten. He keskeyttävät koulun, tekevät itsemurhia ja monilla on identiteettikriisi sukupuolten välisen sodan seurauksena. On vakava asia ruveta demonisoimaan käyt-

4 täytymismalleja, jotka ovat kehittyneet vuosituhanten varrella ihmiskunnan historiassa. Alkuvaiheessaan feminismi tuomitsi karskisti ja erittelemättä kaikki miehet ryhmänä ja kohdisti huomionsa muutamaan alfaurosapinaan harvoihin vallassa oleviin miehiin sekä näiden vallankäyttöoikeuden perusteisiin. Useimmat tosimiehet ovat mukavia ja palvelevia otuksia. Kaiken ideologisen arvostelun tulee kohdistua ideologiaa toteuttaviin yksilöihin, ei ryhmään on todellinen rikos kohdistaa hyökkäyksensä puoleen ihmiskuntaan. Emme saa syyttää kaikkia valkoihoisia siirtomaavallan kauhuista tai koko kansakuntaa sodan aloituksesta. Silti meillä on tapana tehdä näin. Meidän on harkittava erityisin tarkasti kuinka esitämme vahvoja mielipiteitä. Ideologia on vaarallinen se tappaa dynamiitin tavoin. Historia on kirjoitettu ideologian siunaamilla verivirroilla. Minulle rakas tutkimusote kukoistaa tietenkin rikoskirjallisuudessa ja on varsin lähellä historiantutkimukseen sisältyvää havainnointia. Sankarini on etsivä Leo, joka selvittää rikostapauksia ryhmänsä kanssa. Nautin siitä, että voin sekoittaa lajityyppejä keskenään kuten olen tehnytkin muokatessani tarkkaan tutkimukseen perustuvia historiankirjoja kiinnostavaksi lukemistoksi suurelle yleisölle. Vihaan kirjallista hienostelua, jossa tiettyjä kirjallisuuslajeja vähätellään säälittävän alempiarvoisina. Päätin siis kirjoittaa omaperäisen rikosromaanin ja käyttää siihen hienostunutta kirjallista tyyliä. Pitääkseni hauskaa useammalla tasolla, valoin rikosromaanini keskiaikaisten saagojen muottiin. Ensimmäisen mallina käytin Njallin saagaa ja toisen mallina oli Laxdaelan saaga. Se oli älyllistä leikkiä ja nautin suuresti historioitsijana nähdessäni kuinka keskiaikaiset teemat ja psykologiset mallit toteutuivat nyky-yhteiskunnassa. Saagat keskittyvät surmatöihin, jotka ovat usein naisten käynnistämiä. Vihollisuudet pitivät yllä arvostusta ja kunniaa, eikä tappamista pidetty murhana jos se tapahtui kunnian vuoksi. Tämä avaa näkymiä nykyiseen murhakäsitykseemme, joka vanhaa juurta ja jolla oli aiemmin myönteinen sivumerkitys. Entisajan ihmisillä oli tarvetta surmatöille ja sille he etsivät oikeutuksen, samoin keskiajalla. Tämä heijastuu saagoista. Saagoissa on kiinnostavan vähäeleistä mutta monisäikeistä psykologiaa, rakkautta ja intohimoja. Ne ovat puhtaita klassikkoja. Kun nykyisin leikittelen keskiaikaisilla teemoilla, saagoihin tutustuneen lukijan lukuilo kaksinkertaistuu hänen voidessaan nauttia rikosromaanista keskiaikaisen peilin kautta. Ilo on kolminkertainen, jos lukija nauttii myös tuoreen runokielen käytöstä. Kerron esimerkin siitä kuinka hauskaa lukijalla voi olla nähdessään kuinka esitän klassisen ristiriidan nykynäyttämöllä. Njallin saagassa kuolemaa lähestyvä Gunnar pyytää Hallgerðurilta hiuskiehkuraa jousipyssyään varten. Nainen kieltäytyy sanoen kostavansa nyt sen, että mies oli läimäyttänyt häntä poskelle. Nykyversiossani Gunnar pyytää Hallaa lainaamaan matkapuhelintaan, mutta nainen kieltäytyy kostaakseen, koska mies oli menettänyt malttinsa ja pahoinpidellyt hänet. Näin mies ei pysty soittamaan apua ja kohtaa kuolemansa. Njallin saagaan perustuva rikosromaani nimettiin Islannin kirjallisuuspalkinnon ehdokkaaksi. Toinen julkaistaan lokakuussa. Unnar Árnason analysoi tyyliäni vuoteen 2003 saakka ja havaitsi useita runo- ja filosofisia teemoja. Esimerkiksi Havainnot ja Ympyrät. Ensimmäisestä runokokoelmastani Fuglar (Linnut, 1991), hän huomautti kuinka esitän runomuodossa sen, että ihmisen havainnot ovat sidoksissa horisontin muodostamaan ympyrään. Jokainen henkilökohtainen tila, jossa kaikkea voidaan kontrolloida, sulaa horisonttiin. Ihmishavainto on kuin kartalla oleva punainen piste, joka näyttää että olet tässä : Olet punaisessa pisteessä. Tämä on kirjoitettu karttaan, josta kerron runossani Old churchyard (Vanha kirkkomaa). Näkymätön punainen piste, joka seuraa kuoleman maiseman läpi portille asti. Ja kun lähdet, se tulee mukanasi. Tämä visio voi liittyä individualismiin, kuten Árnason huomautti, vaikka sillä ei olekaan suoraa yhteyttä poliittiseen individu-

5 alismiin. Árnasonin mukaan minun visioni on filosofinen ja muistuttaa sellaisenaan ehkä lähinnä solipsismia. Árnason esittää havainnon (josta pidän). Sen mukaan vaadin paljon yksilöltä/henkilöhahmolta, koska tämän täytyy jatkuvasti luoda uusi maailma tai horisontti ympärilleen. Ja hän lisää, että tietoisina olentoina me tietenkin usein valitsemme helpomman ratkaisun käyttämällä valmiita kuvia maailmasta, jotka saamme oman itsemme ulkopuolelta. Kuitenkin maailmankuvan luomistyö on käynnissä koko ajan, joka sekunti. Árnason sanoo, että minä muistutan lukijaa tästä asiasta runoissani ja fiktiivisten henkilöiden avulla. Jokaiseen maailmankuvaan liittyy looginen perusta, joka antaa sille oikeutuksen. Jokainen totuusympyrä on jatkuvasti hyökkäyksen kohteena muiden totuuksien taholta, koska tietoisuutemme horisontti törmää jatkuvasti muihin vastaaviin ympyröihin: Suðursveitin pikkupässi, villan peittämä tunteikas lihakasa luulee olevansa liikkuva vuori mutta oivaltaa horisontin puuttumisen kun auto syöksyy häntä kohti Tällä tavoin meidän tietoisuutemme ympyrät kolisevat toisiinsa, vaikkeivät tosin tavallisesti näin suoraan ja fyysisesti, Árnason selittää. Haluaisin ulottaa Árnasonin analyysin pidemmälle ja käyttää näistä havaintoympyröistä nimikettä tunnekeskukset. Niitä on muillakin kuin ihmisillä, kuten lammasrunosta havaittiin. Niitä on hyönteisilläkin. Jokainen elävä olento on tunnekeskus, tunteva olio. Ne meistä, jotka siihen pystyvät, liikkuvat fyysisesti ajassa ja paikassa. Veteen putoavien pisaroiden tavoin, joka hetki erilaisina. Vaikeat ajat ovat kuin lumikiteitä jotka sulavat hitaasti, jos koskaan. Kokemus, joka on tunnekeskuksemme sisällä, on tunteva vesipisara, joka antaa heti tietä seuraavalle hetkelle. Aika tuntuu vedeltä, silmämme kulkevat loputtomissa moniväristen tuntemusten horisonteissa, jotka tekevät vaikutuksen ja tuntuvat erilaiselta... syödä ja koskettaa. Lumi on sinänsä monitahoinen, minkä kaikki napaseutujen kansat tietävät hyvin. Islanninkielessä on paljon lunta kuvaavia sanoja, seuraavassa joitakin substantiiveja: snjór, fönn, fjúk, mjöll, hríð, hjarn, snær, lausamjöll, nýsnævi; blindöskubylur, bylur, drífa, él, ysja, drift, nýfenni, nýsnævi, fannfergi, hundslappadrífa, snjókoma, mugga, harðfenni, slydda, föl, skafrenningur, ofankoma, mylgringur, fannburður, kafald, fannkoma, kannkyngi, fannkyngja, fannspýja, fjúk, geyfa, hraglandi, hríð, hríðargeyfa, hríðarkóf, kafald, kafhríð, klessingur, kóf, kófbylur, kófviðri, kyngi, kyngja, logndrífa, maldringur, maldur, mjallroka, moksturshríð, moksturskafald, mulla, ofanburður, ofanbylur, ofanfjúk, ofanhríð, ofankafald, ofanmjöll, pos, skafrenningur, snjógangur, snjóhraglandi, snjóhreytingur, snjóhríð, snjókyngi, snjókyngja, snjómugga, snjóæsingur, svælingsbylur... Lumisadetta kuvaavia verbejä: snjóa, aula, bosa, drífa, fenna, fjúka, grána, hlaða niður, hríða, keyfa, kyngja niður, mugga, rjúka, skafa, skefla, snjóvga, þyrpast að... Haraldur Matthíasson on kirjoittanut artikkelin Veðramál (Sään puhetta) syntymäpäivätervehdykseksi Alexander Jóhannessonille vuonna Siinä hän kertoo, että

6 islanninkielessä on 179 sanaa, jotka liittyvät jollakin tavoin lumeen. Lumiset kielet piirtävät lukemattomia viivoja lumeen. Horisontit ovat tietenkin lumisia talvella. Árnason esittää lisää esimerkkejä siitä kuinka oma individualismini /solipsismini ei estä kahta tietoisuutta sulautumasta toisiinsa runoissa ja romaaneissa, jotka olen kirjoittanut. Hän analysoi kirjoja kertomuksina siitä kuinka uusi tietoisuus saavutetaan tietoisuus, joka sulautuu yksilön/toimijan aiempaan tietoisuuteen ja muodostaa uuden. Fiktiiviset henkilöhahmoni ovat usein tutkijoita tai taiteilijoita, jotka organisoivat elämäänsä taiteensa avulla. Yritän kai saarnata rivien välissä sanomatta asioita liian suoraan, koska en siedä avointa yhteiskunnallista realismia, joka oli niin suosittua ollessani teini-ikäinen. Koska rakastan ideahistoriaa, tiedän kuinka paljon 1800-luvun kirjallisuus teki hyvää levittäessään tuoreita ajatuksia ja vapauttaessaan ihmisiä. Koko kirjailijanurani ajan minulla on ollut lapsuudessa omaksuttu tehtävä haluan laajentaa ihmisten tietoisuutta ja tehdä maailman paremmaksi. Ollessani 20-vuotias asuin kahden homoseksuaalin toverina. He avasivat silmäni sille, kuinka homoseksuaaleja yhä kohdeltiin tuohon aikaan. Naistenvapautus, rotuvapaus, seksuaalinen vapaus sekä demokraattinen humanismi ovat muotoilleet maailmamme uudelleen viime vuosikymmenten aikana. Vapaus on saatu laajassa mielessä. Olen tietoisesti pyrkinyt parantamaan lukijaa poistamalla hänen aiempia estojaan. Kun minua on syytetty seksuaalisesti liian suorasukaiseksi teksteissäni, sanon, että en ole tahditon. Elämä itse esittää pornografiaa, en minä. Minusta kirjallisuuden tulisi ainakin sallia kuvata elämää sellaisena kuin se on. Jotkut nykykirjailija eivät koskaan mainitse mistä luomistyössä on todella kyse. Se epäilyttää minua suuresti, häveliäisyys tekstissä kuuluu 1800-luvulle. Toinen asia, josta saarnaan mielelläni on myötätunto vihreää liikettä kohtaan. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, on käsky, joka meidän on vietävä paljon pitemmälle. Meidän on rakastettava joka olentoa ja kivikuntaakin kuin itseämme planeettamme on niin suuressa vaarassa. En saarnaa avoimesti vihreistä aiheista vaan käytän symboleja. Jokainen tunnekeskus on tärkeä. Arvelen sen olevan käänteistä itsekkyyttä. Tai multi-egoismia. Unnar Árnasonin luonnehtii tätä teemaa teksteissäni seuraavasti: Ihminen ja Eläin. Muiden esimerkkien ohella hän käyttää aiemmin mainitun runon pikkupässiä horisontin keskuksena. Ihmisten ohella korostan myös muita tunnekeskuksia sekä ihmisen sukuperäistä yhteyttä kaikkiin eläimiin. kärpäset ovat ihmisten sukulaisia, vain muutama geeni on muuttunut. Runossa Islands of Galapagos (Galagossaaret) kuvittelen sitä miltä islantilaiset näyttäisivät muutaman miljoonan vuoden kuluttua, jotka saarten muuttuminen vaatisi. Kuten Galapagossaarten meriliskot, jotka sopeutuivat niin hyvin vedettömään ympäristöönsä ja että oppivat juomaan suolaista vettä ja poistamaan suolan niskassaan olevan aukon kautta. Sekä historiallisissa että fiktiivisissä kirjoituksissani haluan muistuttaa lukijaa elämän ketjusta. Yhdistän ihmiset ja eläimet vertausten ja metaforan keinoin. Puran ihmisen historian, ajattelen uudelleen kulttuurimme sairaat koodit ja kierrätän myyttejä. Inspiraationi tulee tasapuolisesti historian, tieteen, kirjallisuuden, uskonnon ja fiktion piiristä. Árnason lainaa kappaletta, joka on otettu vuonna 1989 ilmestyneestä luvun elämäkerrasta: Valistusta seurannut tieteellinen usko, kuten muutkin inhimilliset ilmiöt, muuttuu sairaalloiseksi jos sitä korostetaan liikaa. Se tila, jonka tieteisuskovaisuus sallii inhimillisille havainnoille, on niin ahdas, että se hajottaa vuosisatoja vanhan ideologian, totuuden sanan, eikä anna sijaa mystiikalle, symbolismille ja mielikuvitukselle. (p. 273) Jälleen Árnasonia lainaten minäkin pyrin tasoittamaan niitä eroja, jotka yhteiskunta on luonut akateemisten oppiaineiden välille, varoittamalla ettei mitään niistä saa korostaa

7 liikaa muihin nähden. Kaunokirjallisuudessa olemme tottuneet siihen, että symbolismi, mystiikka ja mielikuvitus saavat etusijan ennen luonnontiedettä, sosiologiaa ja historiaa havaitaksemme, että asetelma kääntyykin päinvastaiseksi virallisessa keskustelussa. Árnasonin mukaan minun individualismiani hillitsee reilu annos skeptisyyttä, joka löytää jotain arvokasta jokaisesta keskustelusta, sen yhteiskunnallisesta asemasta välittämättä ja muuttaa samalla kaiken myyteiksi, joiden pohjalta voi[n] jatkaa työtä. Groteski Samalla tavoin Árnason havaitsee ja analysoi groteskia tuotannossani. Vietin kolme vuotta 1700-luvun Islannissa kirjoittaessani ensimmäistä historiallista elämäkertaani. Tuona aikana kansanperinteessä ja kirjallisuudessa oli runsaasti groteskeja piirteitä. Árnason huomauttaa, että petoeläimet ovat vapauden symboleja. Ne ilmaisevat ihmislakien ja rajoitusten ulkopuolista vapautta. Vapaat olennot pystyvät helpommin käsittelemään elämän traumoja. Ihmisen tie vapauteen löytyy eläimellisestä vapaudesta. Hänen mukaansa tuon tämän esiin esimerkiksi lintusymbolien avulla. Júlía-teoksessa lintujen lento synnyttää kertojan mielessä ajatuksen, josta nähdään, että eläimellinen vapaus on myös inspiraation olennainen osa, fiktioissa ja kertomuksessa: pienet linnut pihallani, niiden kuvio levittää iloisen teltan taivaan poikki. [ ] Ne lehahtavat pois yhtä kuviona, kymmenittäin yhdeksi liittyneinä ja kääntyvät äkkiä ympäri [ ] Niin monien vapaiden yksilöiden muodostama kuvio on ihmeellinen. [Ne] kääntävät silmäni vastakkaiseen suuntaan jolloin sisäiseen silmääni tulvahtaa ajatus. (s. 181) Árnasonin mukaan kirjoitustyylini on fyysinen siinä mielessä, että kirjoitan avoimesti ihmisen luonnollisista tarpeista. Hän lainaa tekstiä, jossa selitän kuinka alaston asia kirjoittaminen todella on. Häntä ilahduttaa Tyttö ja sormi -teoksessa kuvattu tapaus, jossa Unnur ja Jón Jakob varastavat karskisti ulosteet Pálmi-rengin alta: Hän käyttäytyi oudosti seuraavina päivinä. Kun ihmisen uloste häviää hänen altaan, häneltä katoaa järki, hän nousee seisaalleen, katsoo alas ei mitään, kuinka tyhmältä eläimestä tuntuukaan kun suolen tyhjennys ja haju näyttää olevan pelkkää kuvittelua. (s.77). Groteski rahvaanomaisuus, outo karkeus ja liioittelu tasoittaa nokkimisjärjestystä, kuten Tyttö ja sormi -teoksen toinen esimerkki osoittaa. Unnur toimii arvokkaiden vierasmaalaisten ylhäisönaisten, äidin ja tyttären, oppaana ratsastusretkellä: Naiset ovat kävelleet pois näkyvistä ja menen sattumalta samaan paikkaan jossa he ovat olleet, samalle asialle. Tämän lyhyen hetken aikana, kun kyykistymme hameet suohanamme samalle tarpeelle, kaikki luokkaerot katoavat, kuulumme samaan lajiin. (s. 58). Árnason lisää, että omaan groteskiin näkemykseeni sisältyy myös tietty työssäni näkyvä asenne kuolemaa kohtaan. Karkeus liittää kuoleman osaksi elämän kiertokulkua, jossa biomassaa (paremman sanan puuttuessa) käsitellään ja kierrätetään. Tämä asenne tulee esiin Júlíassa, kun neljä henkilöä tekee yhteisen sopimuksen siitä mitä heidän ruumiilleen tulee tehdä kuoleman jälkeen. He liittoutuvat toiveensa mukaisesti heidät on haudattava ilman arkkua, jotta surijat voivat nähdä heidän mätänevien ruumiinsa muuttuvan puiksi ja kasveiksi. Vien kyseisen teeman pitemmälle äskettäisessä runossani Beyond the line (Rajan takana), jossa totean, että ihmisille olisi oikein jos heistä tehtäisiin kompostia metsien uudistukseen ja autiomaiden elvytykseen. Hautaaminen on kristillistä ja se pitää ihmiset paikallaan suorissa roomalaisissa riveissä, arkun ja ristin suunnassa. Luonnossa ei ole suoria viivoja, siellä liitytään toisiin, ihmisen ei tarvitse kantaa

8 vaarallista henkeä, joka kieltäytyy kuolemasta, joka vaeltaa kahleissaan helvetin tuskan piinaamana tai makeaan ikävystymiseen sairastuneena. Koko symboliikka ja Danten matka alapuoliseen maailmaan on todellinen ja kuuluu elämään. Ja taivaaseenkin. Groteskin myönteisenä puolena on aineen sisäistäminen syödessä sekä uuden luominen seksin avulla. Ruoalla ja rakkaudella on keskeinen tehtävä teoksissani, toteaa Árnason. Hänen mukaansa olen yhtä avoin seksin suhteen kuin ruoan, kuoleman ja ulostamisen, niiden roolit ovat yhtä maailmalliset. Seksi ei kuitenkaan ole koskaan kaukana rakkaudesta ja on myös groteskin kannalta tärkeä, koska se saa aikaan uutta elämää. On myös satuttavaa seksiä hän löysi kaksi raiskausta romaaneistani. Kun seksi ja rakkaus yhdistyvät tekstissäni, ne muuttavat tietoisuuden rajan kuvitelmaksi tietoisuuden ja luonnon välisen rajan, jopa elämän ja kuoleman välisen. Hän lainaa esimerkkiä teoksesta The White Shadow (Valkoinen varjo): Tietysti nämä ovat seksiääniä, nainen ajattelee mennessään jälleen ulos ja kuullessaan lintujen äänet. Kuinka tyhmä hän on ollutkaan. Kauneus on seksissä [...] Tämän lammen kauneus nousee jalkovälistä. (s. 107) Linnunlaulun kauneudesta on lyhyt hyppäys taiteen kauneuteen. Ehkä kaikki luomistyö saa alkunsa jalkovälistä; se voisi Árnasonin mukaan olla keskeinen opetukseni. Vaatimattomana kirjoittajana olen samaa mieltä hänen analyysistään. En siksi, että tekstini olisi täynnä tätä sanomaa, vaan elämän kirjon normaalina osana. Islantilaisia naiskirjailijoita: ritstjóri Daisy L. Neijmann vol 5 af Historics of Scandinavian Literature. A History of Icelandic Literature. Helga Kress: Searching for Herself: Female Experience and Female Tradition in Icelandic Literature. Helga Kress oli ensimmäinen kirjallisuudentutkija, joka todella avoimesti vastusti kirjallisten piirien sanatonta sopimusta, jolla naiskirjallisuus ohitettiin, ikään kuin se puuttuisi kokonaan Islannista. Eräs iäkkäämpi kirjallisuudentutkija, Guðrún P. Helgadóttir, tutki naiskirjailijoiden tuotantoa eri aikoina totesi, että miesten mieskirjailijoiden runous on kestänyt paremmin ajan hampaan kulutusta. Vuonna 1972 Nordens litteratur julkaisi katsauksen 101 islantilaisen kirjailijan tuotannosta. Kyseiset kirjoittajat olivat elossa ja kirjoittivat vuonna Heidän joukossaan oli vain yksi nainen. Virallinen käsitys oli varsin mieskeskeinen 1980-luvun loppuun saakka. Vuonna 1984 Islannissa oli vain yksi aktiivinen naiskirjoittaja. Sitä ennen useimmat naiskirjailijat vaikenivat pitkäksi aikaa kirjojensa välillä. Svava Jakobsdottir ( ) oli ensimmäinen täysin hyväksytty ja arvostettu naiskirjailijamme. Tuotannossaan hän kuvasi naiseuden pohjavirtauksia tietoisen avoimesti ja usein surrealistisesti. Sen jälkeen kun tanskalaiset olivat väkivalloin käännyttäneet meidät luterilaisiksi vuonna 1550, naisten älyllinen asema alkoi taantua, sillä heiltä puuttui nyt kahden aiemman nunnaluostarin antama turvapaikka. Näin heidät suljettiin täysin korkeakoulutuksen ulkopuolelle. Tämä oli takaisku, sillä osa keskiaikaisesta kirjallisuudestamme oli naisten tuotantoa. Tutkimus on todistanut, että Kirkjubæjarklausturissa, maan eteläosassa kirjoitettu Islannin hienoin keskiaikainen kronikka on erään nunnan kirjoittama. Sam-

9 oin paras maailmanhistoriamme eli veraldarsaga on kirjoitettu pohjois-islantilaisessa Reynistaðurin nunnaluostarissa. Tutkijat olivat vuosikymmenten ajan yrittäneet löytää ne loistavat miespuoliset kaunokirjoituksen taitajat, jotka ovat kirjoittaneet Skagafjörðurin keskiaikaiset käsikirjoitukset. Heiltä oli nähtävästi jäänyt huomaamatta se itsestäänselvyys, että Reynisstaðurissa oli nunnaluostari, jossa käsikirjoituksia sekä kirjoitettiin että kopioitiin. Myöhempi stereotypia, jonka mukaan naiset harrastavat ainoastaan koruompelua, oli sokaissut tutkijat. Tutkijat ovat spekuloineet loputtomasti kuuluisten keskiaikaisten saagojemme kirjoittajien henkilöllisyydestä. Sukupuolisuuntautuneet tutkijat ovat tietenkin katsoneet asiaa viime aikoina seksististen silmälasiensa läpi, jolloin ongelmaksi on tullut keskiaikaisen taiteen anonymiteetti. Helga Kress sekä myöhemmät tutkijat ovat arvelleet onko maailmanluomisesta ja jumalten kohtalosta kertova Völuspá, kaikkein tunnetuin ikivanha Edda-runomme, mahdollisesti naisen kirjoittama ja laulama. Tekstihän esitetään puhelauluna ja sen laulaa völva, naispuolinen maagisten laulujen esittäjä. Kress on myös korostanut kuinka hyvin Laxdæla ja muut saagat kuvaavat naisten työtä ja toimintaa, niissä on naisnäkökulma, josta nähdään, että tekijä on tuntenut hyvin keskiaikaisen elämän naisellisen puolen. Vuosisatojen ajan, maan asuttamisesta lähtien, islantilainen mies- ja naiskirjallisuus säilyi suullisessa muodossa balladeina, runoina, kansantarinoina, nelisäkeinä ja kansanlauluina. Monissa niistä on selvästi naisten maailmaan kuuluvia rytmejä ja tekstejä, toteaa Guðni Elíasson, verrattuaan rytmejä kehdon keinuntaan ja kehräykseen. Muutamat naiset ovat tunnettujen vanhojen runomittaisten romanssien ja käsikirjoituksina säilyneiden virsien kirjoittajia. Ensimmäinen 1600-luvulla painettu virsiteksti oli naisen kirjoittama. Ensimmäinen naisen kirjoittama kirja oli keittokirja, joka ilmestyi vuonna Vuonna 1879 esitettiin ensimmäinen naisen kirjoittama näytelmämme. Kirjoittaja oli Júlíana Jónsdóttir, joka oli myös ensimmäinen oman runokirjansa julkaissut naisrunoilijamme. Mieskeskeiset kirjalliset piirimme eivät reagoineet julkaisuun millään tavoin. Ymmärrettävästä syystä kirjailija lähti siirtolaiseksi Amerikkaan. Vuonna 1882 julkaistiin Torfhildur Hólmin, ensimmäisen naiskirjailijan, kirjoittama romaani. Hän kirjoitti kuusi romaania, joiden henkilöt ovat historian hahmoja. Tämän pioneerinaisemme kirjat ovat tupaten täynnä informaatiota. Helga Kressin mukaan kyseinen informaatio oikeutti niiden kirjoittamisen. Asian tekee ymmärrettäväksi se, että syynä lienee ollut kirjoittajan uskonpuute omiin kykyihinsä. Runoilija ja näytelmäkirjailija Matthías Jochumsonin ohella Torfhildur oli ensimmäinen, joka sai parlamenttimme myöntämän ensimmäisen kirjailija-apurahan. Hänen osuutensa tosin pienennettiin leskeneläkkeen suuruiseksi. Lainaan Kressin kautta hänen kommenttiaan: Olin ensimmäinen, jonka luonto tuomitsi korjaamaan niitä kitkeriä hedelmiä, joita syvään juurtunut epäluulo kirjoittavia naisia kohtaan oli tuottanut. Tuohon aikaan sukupuolten tasa-arvoon pyrkivä liike oli juuri aloittanut toimintansa, ensimmäinen feministinen lehtiartikkeli oli ilmestynyt ja pian perustettiin naisyhdistys. Kuten kaikkialla muuallakin, siihen kului paljon aikaa. Ennen vuotta 1900, meillä oli kaksi naisten aikakauslehteä, jotka auttoivat naiskirjallisuuden kehitystä. Ymmärrettävästi niiden mielenkiinto kohdistui siihen rajalliseen maailmaan, jossa naisilla ei ollut täysiä kansalaisoikeuksia, joiden miehet olivat juoppoja, kurjistuneisiin naisiin, lapsiin, jne. Yhteiskunnallisesti radikaalina tuohon aikaan pidettiin tekstiä, jossa naisasian kannattaja päätti saada lapsen avioliiton ulkopuolella. Tämä ilmensi tietenkin samaa yhteiskunnallista kamppailua, jota käytiin myös muualla läntisessä maailmassa. Loputon määrä 1800-luvun romaaneja ja näytelmiä pyörii samojen aiheiden ympärillä. Niihin kuulu muun muassa se suuri vääryys, jonka mukaan vanhem-

10 mat saivat valita puolison pojilleen ja tyttärilleen. Sadat kertomukset kuvaavat sitä tuskaa, joka aiheutuu kun rakastutaan toiseen, jota vanhemmat pysty milloinkaan hyväksymään. Tämä valtava maailman kirjallisuuden aalto ilmeni novelleina, romaaneina ja näytelminä, jotka valmistivat maaperää seksuaaliselle vapaudelle. Kirjallinen vapaus ja sukupuolten tasa-arvo olivat lähes toteutuneet, omassa lähimaailmassani, omien havaintojeni mukaan, siihen mennessä kun aloin itse kirjoittaa. Minua edeltäneet naiset olivat sen tehneet, äitini ja hänen äitinsä. Homoseksuaalien syrjintä olikin paljon tärkeämpi intohimoisten tekstien kohde, sekä elämän luomiseen kohdistuva torjunta ja tunteettomuus yleensä. Ihmisanimalismi, ekologia, kolmannen maailman köyhyyden kauhut, naisten syrjintä jälkeenjääneillä mantereilla ilmeisesti maailma tarvitsee populaarikirjallisuuden antamaa voimaa vielä pitkään tulevaisuudessa. Ideologisen maiseman muutos vie sukupolvien ajan. Se on hidas prosessi, mutta pikkuhiljaa pääsemme perille. On tärkeää auttaa omilla vähäisillä rahoillaan, maksaa siitä, että muutama uusi lapsi pääsee kouluun Ugandassa. Toivoa on, jos me kaikki teemme sen ja yritämme elää ja nähdä asiat johdonmukaisesti. Olen aina ajatellut olevani ihminen, jolla on kohtu, totta kai, ja olen ollut kiinnostunut ideologiasta yleensä, en sukupuoleen kohdistuvasta politikoinnista. Naisten syrjintä kuului historiallisesti siihen yhteiskuntaan, joka hyväksyi myös miesten orjuuden. Humanismi ja tasapuoliset mahdollisuudet ovat perusoikeuksia, joiden puolesta on taisteltava, seksismiä täytyy vastustaa, kuten rasismia, ja niin edelleen. Politiikka toistaa itseään siinä määrin, että kaupallisuuteen suuntautuneet ihmiset ikävystyvät helposti. En todellakaan voi ikävystyttää itseäni ja lukijoitani avoimella saarnaamisella. Rivien välistä löytyvä näkemys on tärkein. Älkää unohtako, että kaikki näkemänne tv-elokuvat ja ohjelmat perustuvat kirjallisuuteen. Missä on tekstiä, siellä on kirjallisuutta. Taide on yhteisinhimillistä ja sukupuolta syvempää. Olen aina pitänyt kirjoitustaidetta muiden taiteen alojen kaltaisena, avaimena joka laajentaa nykyistä näkemystämme ja kokemuksiamme. Ajatuksen puu löytyy musiikista, proosasta, runoudesta, muodista, visuaalisesta taiteesta, teatterista ja elokuvasta. On luotava tuoreita maisemia ja laajennettava ihmisen havaintokykyä. Kirjallisuudessa se tehdään tyylin, kielen ja kielikuvien avulla uusia näköaloja löydetään jatkuvasti, ja mahdollisuudet ovat rajattomat. Jäätyneestä vedestä muodostuneiden lumikiteiden tavoin, kahta samanlaista ei ole olemassa luvun kokeilut ovat rikastuttaneet meitä uusilla työkaluilla. Niitä voi voimme käyttää taiteen kaikilla aloilla.

11 My books: 1 SVEITIN VIÐ SUNDIN History of Reykjavík AF HALAMIÐUM Á HAGATORG l986. Biography. 3 SNORRI Á HÚSAFELLI Historical biography FUGLAR (BIRDS) Poetry. 5 JÚLÍA Science fiction. 6 SÓL Í NORÐURMÝRI. Child-biographical novel. 7 HÖFUÐSKEPNUR (ELEMENTS) Novel. 8 ALDARSAGA. L. R Fyrri hluti Theater history. 9 ALVEG NÓG (ENOUGH) Novel. 10 STÚLKA MEÐ FINGUR (GIRL WITH A FINGER) (also in Swedish: Flicka med finger) Historical novel. 11 KRISTNI Á ÍSLANDI IV. Fyrri hluti Church history. 12 ENGIN VENJULEG KONA Biography. 13 HVÍTI SKUGGINN (BIRDS) Novel. 14 HORFINN HEIMUR Newspaper history, micro history concentrating on one year: UPP Á SIGURHÆÐIR Historical biography KALT ER ANNARS BLÓÐ (OTHERS BLOOD IS COLD) Crime novel. 17 LOFTNET KLÓRA HIMIN (klór, klór) Poetry. 18 ANTENNAE SCRATCH SKY (scratch, scratch) 2010 (poetry from Fuglar and Loftnet, plus new poems) 19 MÖRG ERU LJÓNSINS EYRU (THE LION HAS MANY EARS) Crime novel. history: 4 biograpy: 2 biographical novel 1 historical biography: 2 ljóðabækur: 3 skáldsögur: 7