Pohjan. Puhuri. Toimisto tutuksi, s Painajainen partiossa, s Jäähyväiset Petterille, s

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjan. Puhuri. Toimisto tutuksi, s. 16-17. Painajainen partiossa, s. 4-5. Jäähyväiset Petterille, s. 10-11"

Transkriptio

1 Pohjan Puhuri Painajainen partiossa, s. 4-5 Jäähyväiset Petterille, s Toimisto tutuksi, s Partiota vaaroilta lakeuksille 6/2008

2 Pääkirjoitus Uudet puhurit puhaltaa Tämä on minun viimeinen pääkirjoitukseni tähän lehteen. Toimituskunnassa olen ollut mukana vuodesta 2005 jo ennen kuin lehteä ruvettiin julkaisemaan. Nämä vuodet ovat olleet erittäin antoisia. Jatkaisin muuten mielelläni, mutta aion paeta ensi vuonna maasta viettämään vaihto-oppilasaikaa. Toivon, että saamme pian Puhurille uuden päätoimittajan, sillä yksikään henkilö ei ole vielä kiinnostustaan erityisemmin ilmaissut. Emme kuitenkaan aio vielä heittää Joosefia kaivoon asian suhteen, vaan jatkamme päätoimittajan rekrytointia yhä voimakkaammin. Kiinnostaisiko pesti kenties juuri sinua? Suomen Partiolaisten uusi johto valittiin marraskuussa Jäsenkokouksessa. Rovaniemellä oli kylmä, ja kokousdelegaatiomme tapasi itse joulupukinkin. Pohjanmaan Partiolaisten piirinjohtaja Petteri Juusola valittiin partioneuvoston puheenjohtajaksi seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi, ja järjestön puheenjohtajana toimii seuraavat kaksi vuotta Antti Tapanila ja varapuheenjohtajana Heidi Jokinen. Valinnat olivat erittäin yksimielisiä: vaaleissa ei tarvittu kahta kierrosta, koska edellä mainitut henkilöt saivat vaaditun ääntenenemmistön jo vaalien ensimmäisellä kierroksella. Olen vakuuttunut, että valitut henkilöt luotsaavat suomalaista partioliikettä tomerasti eteenpäin. Antin ajatuksia voitkin lukea jo seuraavalta sivulta. *** Samassa jäsenkokouksessa uudistettiin myös partion peruskirja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kyseistä asiakirjaa muokattiin vastaamaan enemmän nykyaikaa. Esimerkiksi partioihanteita viilattiin hieman, ja ne ovatkin nyt seuraavanlaiset: Kunnioittaa toista ihmistä Rakastaa luontoa ja suojella ympäristöä Olla luotettava Rakentaa ystävyyttä yli rajojen Tuntea vastuunsa ja tarttua toimeen Kehittää itseään ihmisenä Etsiä elämän totuutta Vaikka partioihanteiden uusia viilauksia ei heti oppisikaan, ovat ne hyvin samankaltaiset verrattuna vanhoihin muotoihin. Frau 2 Pohjan Puhuri Toimituskunta Päätoimittaja: Janne Hakkarainen p janne.hakkarainen(at)pohjanmaa.partio.fi Toimitussihteeri: Kaisa Holli kaisa.holli(at)pohjanmaa.partio.fi Taitto: Pekka Kuru pekka.kuru(at)pohjanmaa.partio.fi Toimittajat: Henna Kalliokoski, Iina Leppäaho, Arttu Tanner, Elina Paloniemi, Satu Salo- Jouppila, Suvi Takala, Aki Vehkaoja Valokuvaaja: Janne Seppänen, Jenna Simula Toimituskunnan sähköposti: pohjanpuhuri(at)pohjanmaa.partio.fi Toimituskunnan jäsenten henkilökohtaiset sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi (at)pohjanmaa.partio.fi Aineisto Aineisto toimitetaan suoraan päätoimittajalle tai osoitteeseen aineisto(at)pohjanmaa.partio.fi deadlineen mennessä. Vuoden 2009 aineiston deadlinet: 1/ / / / / / Lehti ilmestyy kahden viikon kuluttua deadlinesta. Julkaisija Pohjanmaan Partiolaiset ry Ilmestyminen: 6 numeroa vuodessa Levikki: 5600 kpl Painopaikka: Kalevaprint Oy, Oulu ISSN: Kannessa Kuva: Janne Seppänen Piirin yhteystiedot Pohjanmaan Partiolaisten partiotoimisto: toimisto(at)pohjanmaa.partio.fi Ylivieskan toimipaikka puh Koulukatu 5 as. 4, Ylivieska Vaasan toimipaikka puh Rauhankatu 8, Vaasa Oulun toimipaikka puh Hallituskatu 35 A 5, Oulu (3 krs.) POHJANMAAN PARTIOLAISET r y Piirinjohtajan palsta Ajatuksia viestikapulan vaihtuessa Neljä vuotta sitten lupautuessani Keski-Pohjanmaan Partiolaisten piirinjohtajaksi en osannut arvata mitä kaikkea tämä pesti toisi tullessaan. Olin toki kuullut jotain Järkestä, järjestön kehittämishankkeesta, mutta tavallista lippukunta-toimijaa ei tieto hankkeen mittavuudesta ollut juuri tavoittanut. Nyt nämä kiireiset vuodet KPP:n piirinjohtajana ovat takanapäin ja pian on päättymässä myös tämä vuosi Pohjanmaan Partiolaisten piirin varajohtajana. Valokeilassa Antti Tapanila Suurin haaste liittyy jäsenmäärän laskusuhdanteeseen. Janne Hakkarainen Kuva: Marjo Majlund Nämä vuodet ovat olleet suurten muutosten aikaa partioliikkeessä. Ne ovat olleet työntäyteisiä vuosia, mutta on myös ollut mahtava kokemus saada olla mukana tällaisella näköalapaikalla. Katsoessani Pohjanmaan Partiolaisia tänään tunnen suurta tyytyväisyyttä siitä, että tämä uusi yhteinen piirimme on saatu aikaan. Kaikki ei toki vielä ole aivan valmista, näin ensimmäisen toimintavuoden lopulla, mutta mielestäni olemme saaneet yhdessä todella paljon aikaan! Ensimmäinen piirileirikin on jo pidetty! Parasta tässä pestissäni on ollut se, että olen saanut tutustua niin moniin upeisiin ihmisiin ja tehdä yhteistyötä niin monien partioystävien kanssa. Kiitos siitä teille kaikille! Olemme juuri palanneet kokousmatkalta 13-jäsenisen ryhmämme kanssa Rovaniemeltä, Suomen Partiolaisten jäsenkokouksesta. Jälleen tehtiin isoja ja tärkeitä päätöksiä. Suomen Partiolaiset sai mm. uuden Peruskirjan, joka linjaa uusin sanoin sitä, mitä partio on. Edellinen peruskirja oli hyväksytty peräti 31 vuotta sitten, sen jälkeen, kun partiotyttöja partiopoikajärjestö yhdistyivät, joten uudistamiseen oli jo todella tarvetta. Myös partiolupaus ja -ihanteet uudistuivat hieman, nyt kun meillä on myös uudet partioikäkaudet. Järjestömme sai myös uudistetut säännöt ja partioliikkeen strategia vuoteen 2015 saakka hyväksyttiin. Käykääpä siellä lippukunnissakin tutustumassa näihin tärkeisiin asiakirjoihin! Jäsenkokouksessa valittiin myös uudet puheenjohtajat johtamaan Suomen Partiolaisia. Erityinen ilonaihe meille PP:n edustajille oli se, kun piirinjohtajamme Petteri Juusola valittiin selvällä äänten enemmistöllä johtamaan Partioneuvostoa. Onnea ja menestystä uuteen tehtävään, Petteri! Tämä valinta vahvistaa myös sen, että tehtävänämme on löytää kevätkokoukseen mennessä piirillemme uusi johtaja. Myös muihin piirin pesteihin tarvitsemme lisää tekijöitä mm. koulutus ja aluetyö tarvitsevat vahvistusta. Jokaiselle halukkaalle löytyy varmasti sopivaa tekemistä! Nyt saan luovuttaa oman viestikapulani Laura Ritolalle onnea, Laura uusiin tehtäviin PP:n varajohtajana ja partioneuvoksena! Haluan myös toivottaa aivan kaikille Pohjanmaan Partiolaisille paljon iloa omalle partiopolullesi sekä lämmintä joulumieltä! Sinua tervehtien, Merja Melli Heikkilä Antti luotsaa partiota tulevaisuuteen Antti Tapanila on valittu Suomen Partiolaisten uudeksi puheenjohtajaksi. 31-vuotiaan varatuomari luotsaa keskusjärjestöämme vuodet 2009 ja Suurin haaste liittyy jäsenmäärän laskusuhdanteeseen ja sen johdannaisiin, esimerkiksi talousnäkymiin. Keskeisiä asioita ovat aluetyön tehostaminen, panostaminen ulkoiseen viestintään sekä Suomen Partiolaisten toiminnan arviointi, Tapanila luettelee keskusjärjestön haasteita. Uuden puheenjohtajan partiouraan mahtuu puunmakuisten paperien käsittelyn lisäksi kaikille tuttua peruspartiota. Parhaita muistoja on jäänyt oman lippukuntaporukan kanssa tehdyiltä metsäretkiltä 80- ja 90-luvuilta. Osittain saman porukan voimin on tehty viime vuosina myös Lapin vaelluksia, jotka ovat tuoneet sopivaa vastapainoa hallinnolliselle partioharrastukselle, hän kertoo. Pohjanmaan Partiolaisissa näyttää uuden piirin rakentaminen menneen varsin mallikkaasti. Jatkossakin on syytä muistaa, että uuden rakentamiseen kannattaa suhtautua avoimin mielin eikä haikailla menneitä tai puolustaa alueellisia reviirejä, Tapanila toivoo Pohjanmaan Partiolaisilta. Antti Tapanila on toiminut myös muun muassa Hämeen Partiolaisten varapuheenjohtajana ja partioneuvoston jäsenenä, joten partiovaikuttaminen on hänelle jo ennaltaan tuttua. Partiolla tulee olla aktiivinen rooli yhteiskunnallisena toimijana, mitä se ei tähän saakka ole ollut kovinkaan korostuneesti. Lasten ja nuorten edunvalvonta tahtoo usein jäädä yhteiskunnassa sivuraiteelle, kuten viime aikojen julkinen keskustelu osoittaa. Partiolla voi olla tässäkin näytön paikka sikäli, että lasten ja nuorten asioissa kantaa ottamalla voi toteuttaa partiolle luontevaa, puoluepoliittisesti sitoutumatonta vaikuttamista asiassa, joka muuten jää helposti talouteen keskittyvässä kilpailuyhteiskunnassa vahvempien intressien jalkoihin. Myös lippukuntien ja yksittäisten partiolaisten paikallista vaikuttamista tulee tukea. Pohjan Puhuri 3

3 Ovatko häpeä, syyllisyys, luottamuspula, pelko ja heikkouden halveksiminen osa partiota? Kyllä, jos partiossa kiusataan. Kiusaaminen on yhdelle ihmiselle henkilökohtainen murhenäytelmä, johon osallistuu tietoisesti tai tiedostamatta iso joukko muita. Kiusaaminen vaatii tunnistamista ja väliintuloa Tutkija oli kutsuttu kouluun puhumaan kaveruudesta ja ulkopuolisuudesta. Hän vieraili viidennessä luokassa. Tunnin loputtua eräs poika tuli hänen luokseen ja kysyi: Miksi minun pitää käydä koulua? Tutkija esitti vastakysymyksen: Mitä tarkoitat? Olen aina yksin! Kukaan ei halua olla kanssani. Yhteenkuuluvuus Tutkija otti keskustelun esille opettajainhuoneessa. Opettajat tiesivät heti, kenestä puhutaan: Hän on meidän pieni filosofimme. Hän kulkee aina ajatuksissaan. Sellainen hän on ollut aina. Haluatko olla muiden kanssa, häneltä kysytään. Haluan olla mieluummin yksin kuin toisten kanssa, hän vastaa. Tutkijan mielestä tämä vastaus tarkoittaa oikeasti, että pojalla ei ole ketään, joka haluaisi olla hänen kanssaan. Siksi hänen on oltava yksin. Ihmisellä on joitakin perustarpeita. Ilman niitä hänen on mahdotonta tai hyvin vaikeaa selvitä. Yksi näistä perustarpeista on tarve kuulua johonkin. Tarve tulla nähdyksi, hyväksytyksi. Tarve tuntea rakkautta, läheisyyttä ja turvaa. Tunnistaminen Kiusaamista on tutkittu lähinnä kouluympäristössä. Siksi keinot eivät välttämättä toimi partiossa. Mitään varmaa kikkalistaa ei myöskään ole olemassa. Seuraavassa kuitenkin asioita, joiden perusteella voi lähteä tutkimaan, kiusataanko meidän lippukunnassa. Kiusaamisen tunnistaminen voi olla vaikeaa. Sen takia kiusaamisen havaitsemista täytyy harjoitella. Partiossa johtaja voi esimerkiksi kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin. Mitä lasten (tai nuorten) välillä tapahtuu eri tilanteissa, etenkin kun he toimivat ilman ohjausta? Jätetäänkö joku oppilas jatkuvasti valitsematta ryhmiin? Nauretaanko jonkun vastauksille toistuvasti? Viettääkö joku partiokokousten tai retkien vapaa-ajat lähes aina yksin? Kiusaamiseen puuttuminen Jos jokin tilanne näyttää aikuisen mielestä kiusaamiselta, hän voi puuttua asiaan sanomalla: Minun mielestäni tämä ei ole leikkiä. Lopettakaa heti! Tällöin lapset saavat selkeän viestin: aikuinen näkee, mitä täällä tapahtuu, joten ei kannata edes yrittää. Uhri saa viestin, että aikuinen ymmärtää, mistä tässä on kysymys. Häntä autetaan. Jos kyse ei ollut kiusaamisesta, vaan kaikki oli viatonta leikkiä, ei tiukasta reagoinnista ole haittaakaan. Aikuinen vain antaa viestin, että hän näkee kaiken, eikä pelkää puutua asioihin. Aikuisen tehtävänä on olla se ikävä ihminen, joka puuttuu asioihin ja välittää. Juuri sitä lapset ja nuoret tarvitsevat. Kiusaaminen loppuu keskustelemalla Jos lippukunnan vartio-osastossa ilmenee kiusaamista, asiaa ei voi jättää yksin vartionjohtajien selvitettäväksi. Asian selvittelyssä on aina oltava mukana aikuinen. Puutu kiusaamiseen välittömästi. Tue kiusattua. Varsinkin kiusattu mutta myös kiusaaja tarvitsee apua. Hänellä on vaikea ongelma. Kun kiusaaja on löydetty, hänen kanssaan keskustellaan. Kiusaaja on tehnyt väärin, mutta hän ei ole läpikotaisin paha ihminen. Muita kiusaava lapsi on usein itse joutunut huonosti kohdelluksi. Keskity kiusaajan käytökseen, älä hänen persoonaansa. Älä moralisoi. Keskustele, älä kuulustele. Kiusaajan kanssaan on saatava aikaan yhteinen päätös. Kerro, mitä tiedät. Tee kiusaajalle selväksi, mitä mieltä sinä ja koko lippukunta on: minkäänlaista kiusaamista ei hyväksytä. Selitä, että aiot huolehtia siitä, että kiusaaminen loppuu. Kysy, mitä konkreettista kiusaaja aikoo tehdä kiusaamisen lopettamiseksi. Anna kiusaajan itse päättää, miten hän muuttaa käyttäytymistään tulevaisuudessa. Silloin hän pystyy pitämään lupauksensa. Kirjoita vastaukset muistiin. Sano kiusaajalle, että häntä seurataan ja katsotaan, että lupaukset täytetään. Kaikki mukaan keskusteluihin Keskustele jokaisen kiusaamiseen osallistuneen kanssa kahden. Keskustele lapsen kanssa esillä olevasta asiasta. Ota selvää, mitä hän tietää. Olen huomannut, että Pekalla on ollut aika kurjaa viime aikoina. Mitä sinä tiedät asiasta? Pyri yksimielisyyteen siitä, että kiusatun on paha olla. Kuulostaa siltä, että hänellä ei tosiaankaan ole mukavat oltavat, vai mitä mieltä sinä olet? Kun yhteinen kokemus kiusatun vaikeasta tilanteesta on saatu syntymään, aletaan miettiä ratkaisuja. Lapsi pyritään saamaan itse ehdottamaan ratkaisua. Mitä sinä voisit tehdä, jotta tilanne muuttuisi? Sovi seurantakeskustelusta. Hienoa. Kokeile tuota, niin tavataan viikon päästä uudelleen ja katsotaan, mikä silloin on toisin. Keskity keskustelussa ratkaisun löytämiseen. Jatka keskusteluja niin kauan, että kaikki kiusaaminen on loppunut. Ota vaikeassa tilanteessa vanhemmat mukaan selvittelyyn. Syksyn aikana tapahtuneet koulu- ja perhesurmat ovat järkyttäneet kaikkia. Päivästä toiseen jatkuvat porukan ulkopuolelle jättämiset ja pettämiset voivat olla vielä vaarallisempia. Niistä jää jälkiä, jotka voivat vaikuttaa käyttäytymiseen vielä vuosikymmenien kuluttua. Lähteet: Höistad, Gunnar Irti kiusaamisen kierteestä. Helsinki: Kirjapaja Oy. Salmivalli, Christina Koulukiusaaminen ryhmäilmiönä. Helsinki: Gaudeamus. Aki Vehkaoja Kuvat: Janne Seppänen 4 Pohjan Puhuri Pohjan Puhuri 5

4 Puutiset Keskusjärjestön uudet lutsaajat Partiopiirien jäsenkokoukseen lähettämät edustajat äänestivät yhdistyksen puheenjohtajaksi Antti Tapanilan ja varapuheenjohtajaksi Heidi Jokisen. Partioneuvoston puheenjohtajaksi valittiin Petteri Juusola. Kaikki ehdokkaat saivat ensimmäisellä äänestyskierroksella selvän äänten enemmistön. Lisää partiouutisia netissä: lähetä puutinen: pohjanpuhuri(at)pohjanmaa.partio.fi Lounais-Suomen partiopiiri aloittaa Kaksi partiopiiriä yhdistävät voimansa vuoden alusta. Tänä vuonna perustetun Lounais- Suomen partiopiirin ensimmäinen syyskokous pidettiin Turussa Kokous valitsi uuden partiopiirin puheenjohtajan ja hallituksen alkavalle kaksivuotiskaudelle. Satakuntalaisten partiolaisten yhteinen partiopiiri Satakunnan Partiolaiset ry lopettaa toimintansa vuoden 2008 lopussa. Piirin toiminta siirtyy Lounais-Suomen partiopiiriin (L-SP), joka on perustettu yhdessä Varsinais-Suomen partiopiirin kanssa. Uusi piiri aloittaa toimintansa alkuvuodesta Piiri on jäsenmäärältään Suomen suurin ja siihen kuuluu partiolaista, jotka toimivat 143 paikallisessa partioyhdistyksessä eli lippukunnassa. Piirissä työskentelee vakituisesti 8 henkilöä ja vapaaehtoisia luottamushenkilöitä on noin 150. Piirin toimistot sijaitsevat Turussa ja Porissa. Suuremman partiopiirin perustamisella pyritään turvaamaan paikallisten lippukuntien tukeminen. Keskustelut yhteisen piirin perustamiseksi aloitettiin vuonna 2007 ja piiri perustettiin keväällä (SP) Partiouutiset Jäsenkokous, Suomen Partiolaisten ylin päättävä elin on jälleen käyttänyt päättämisvaltaansa. SP:n toiminnanjohtajana aloittaa Antti Tapanila ja varapuheenjohtajana Heidi Jokinen. Partioneuvoston puheenjohtajaksi valittiin Petteri Juusola. Näiden valintojen lisäksi marraskuun puolivälissä pidetyssä valittiin partioneuvokset Partioneuvostoon ja tehtiin päätöksiä piiriuudistuksesta, partion peruskirjasta ja säännöistä sekä järjestömme strategiasta. Seuraava Suurjuhla päätettiin järjestää vuonna Partiolaisten adventtikalenteri on siivittänyt suomalaisten joulunodotusta jo vuodesta 1947 asti. Kaikki kalenterien kansikuvat ovat nyt nähtävillä netistä partion sivuilta. Kalenterigallerian parissa joulutunnelma kohoaa ja aikaa vierähtää hyvä tovi ihan huomaamatta. Vuosikymmenten erityispiirteetkin pääsevät hyvin esille. Kalentereista puheenolleen, pohjanmaa. partio.fi -sivuston mukaan yleisin henkilö, jolle gallupiin vastaajat olivat hankkineet partiolaisten adventtikalenterin, oli he itse! Myös kummilapset olivat saaneet kummeiltaan kalentereita. Pohjanmaan Partiolaiset ry on neljän maakunnan alueella toimiva 112 lippukunnan ja 6500 partiolaisen piirijärjestö. Partiopiirin toimistossa työskentelee neljä toimihenkilöä Oulun, Ylivieskan ja Vaasan toimipisteissä. Haemme nyt piiritoimistoomme Järjestösihteerin äitiysloman sijaista alkaen Järjestösihteeri vastaa partiopiirin koulutukseen ja ohjelmaan liittyvistä asioista. Työhön liittyy jonkin verran matkustamista sekä ilta- ja viikonlopputyötä. Toimihenkilön ensisijainen sijoituspaikka on Vaasa, mutta sijoitus myös muihin toimipisteisiimme on mahdollinen. Mikäli koet itsesi tehtävään sopivaksi, tunnet nykyisen piirikentän sekä olet perillä uudesta partio-ohjelmasta ja koulutuksesta, niin tartu toimeen. Tarjoamme mielenkiintoisen työn ja monipuolisia haasteita aktiivisessa järjestössämme. Mikäli olet etsimämme henkilö, lähetä vapaamuotoinen hakemus saman tien alla olevaan osoitteeseen. Kuoreen merkintä / järjestösihteerin äitiyslomansijaisuus /. Rekrytointi suoritetaan heti, mikäli sopiva henkilö löytyy. Pohjanmaan Partiolaiset ry, Hallituskatu 35 A 5, OULU Tiedusteluihin vastaavat: Toiminnanjohtaja Marko Miesmaa, puh Järjestösihteeri Noora Småträsk, puh Koulutusministeri Sari Koikkalainen, sari. koikkalainen(at)pohjanmaa. partio.fi Ohjelmaministeri Annaliisa Liinamaa, annaliisa. POHJANMAAN PARTIOLAISET r y Jäsenkokous hyväksyi uuden lupauksen Partiolaisen lupaus ja ihanteet sekä tunnus kuvaavat partion arvoja. Lupaus ja ihanteet kertovat arvopohjasta nuorten ymmärtämällä tavalla. Partiomenetelmään kuuluu sitoutuminen partion arvoihin. Lapset ja nuoret voivat konkreettisesti tehdä sen antamalla partiolupauksen. Partiolupaus Lupaus annetaan joka ikäkaudessa ja sen sanamuoto on kaikille yhteinen. Lupaan parhaani mukaan rakastaa Jumalaani, omaa maatani ja maailmaa, toteuttaa <ikäkauden> ihanteita ja olla avuksi toisille. lähetä puutinen pohjanpuhuri(at)pohjanmaa. Arajärvi sai adventtikalenterin Partiolaiset ovat ottaneet tavakseen viedä joulutervehdyksen Tasavallan presidentin puolisolle, tohtori Arajärvelle partiolaisten adventtikalenterin muodossa. Tänä vuonna kalenteri luovutettiin Arajärvelle viidettä kertaa. Partiolaiset Inkeri Hannanen Järvihaukat-lippukunnasta ja Jari Marvia Tavastit-lippukunnasta toivat joulutervehdyksen Mäntyniemeen adventtikalenterin muodossa. Kalenterin otti vastaan Tasavallan Presidentin puoliso, tohtori Pentti Arajärvi. Tämä on kyllä mukava perinne, että tuotte partion adventtikalenterin, itsekin partiota harrastanut Arajärvi kiittelee ja jatkaa: Luukkuja aukovat tosin varmasti kaikkein innokkaimmin lapsenlapseni. Nuorin heistä on vasta vuoden ikäinen. Oletko tutustunut Facebookin partioaiheisiin ryhmiin? Pohjanmaan partiolaisten ryhmän lisäksi oma ryhmä löytyy myös muun muassa Pohjan Puhurille sekä tulossa oleville Myötäpäiville. Kyseessä on suurtapahtuma joka järjestetään syyskuussa 2009 Seinäjoella. Ryhmän tarkoituksena on tehtävien ja tekijöiden yhteen saattaminen. Mikä sinun roolisi voisi olla? Uusi vuosi, uudet kujeet! Käsissäsi on vuoden viimeinen Puhuri. Mistä ensi vuonna haluaisit lukea? Juttuvinkkejä vastaanotetaan ilomielin Puhurin toimituksessa. Kuuletko jo Lakeuden kutsun? Entä mikä on kurssitarve ensi vuodelle? Ensi vuoden metkuja voi olla hyvä miettiä jo kuluvan vuoden puolella, sillä piirin tämänhetkisen käytännön mukaan kaikille kevään kursseille tulisi ilmoittautua viimeistään tammikuun 11. päivä. Partiotrubaduurit ovat uhanalainen laji toteaa trubaduuri Aki Mäkinen partion nettisivujen uutisessa Partioaseman lauluillasta. Marraskuun puoliväliin sijoittuneessa illassa kaikki halukkaat pääsivät musisoimaan tuttujen partiolaulujen tunnelmissa. Sopisko tämän uhanalaisen lajien suojeleminen teidän lippukuntanne ohjelmistoon? 6 Pohjan Puhuri Pohjan Puhuri 7

5 S e in ä jo Teksti ja kuvat: Katja Jokinen 27 k i Koko vuosi Myötäpäivään PÄ I V M Y Ö TÄ ÄT Myötäpäivät on Pohjanmaan Partiolaisten suurtapahtuma Seinäjoella Tapahtuma on tarkoitettu sudenpennuille, seikkailijoille, tarpojille, samoajille ja vaeltajille. Lauantaina on ikäkausikohtaista ohjelmaa jokaiselle ikäkaudelle. Sunnuntaina on kaikille yhteinen messu, jonka jälkeen piirin ensimmäinen partioparaati valtaa Seinäjoen kadut. Ilmoittautuminen alkaa tuiskutammikuussa ja päättyy 4. huhtikuuta. - Päivämäärä on helppo muistaa, kertoo tapahtuman johtaja Jaakko Piitu Piitulainen, 25, Kurikan Korvenkävijöistä. Omien partiokavereiden kanssa Myötäpäiville lähteminen on syksyn paras juttu. SuurtapahtumasPiitu vastasi myös Pohjan Puhurin kysymyskimaraan. Mitä olet partiossa tehnyt? Käynyt leireillä, retkillä ja pt-kisoissa. Tarvittavia taitoja harjoiteltiin viikkokokouksissa. Mikä on Myötäpäivissä tärkeää? Syksyisenä lokakuun lauantaina 34 sisupartiolaista kokoontui Seinäjoella sisupäivillä Lintuviidan koulussa. Luvassa oli partiomaista yhdessäoloa musiikkiteeman kera koko päiväksi. Ahjopartio, Lapuan Keloversot, Lehtimäen Lumikurjet, Simpsiön Karhut, Vaasan Partiotytöt ja Ähtärin Eräveikot olivat edustettuina päivillä, jotka olivat Tasangon Talvikkien järjestämät. -Oli kiva tulla tänne Seinäjoelle. Tällaisia tapahtumia saisi olla useammin, tuumaili Tapani Ähtärin Eräveikoista. Aamu alkoi sisumaisesti aa- 8 Pohjan P uhuri mupalalla, jotta aamupäivä jaksettiin touhuta tutustumisleikkien ja laulujen parissa. Ennen lounasta ehdittiin nauttia ulkona myös kauniista syyssäästä. Polttopallo ja narukerä saivat mielet iloisiksi. -Täällä on kivaa se, kun saa tehdä kavereiden kanssa asioita, kertoi Kare Lehtimäen Lumikurjista. -Ihan kivaa on ollut. Laululeikit oli kivoja. Jauhelihakeitto ja jugurtit olivat hyviä, kertoi Tiina Vaasan Partiotytöistä. Lounaan jälkeen askarreltiin omia rytmisoittimia. Taitavasti nuoret askartelivat kier- rätysmateriaaleista rumpuja ja marakasseja. -Kivointa oli soittimien teko. Tein sellaisen, jossa on putki, joka on päällystetty nahkalla. Koristeet eli helmet kiinnitin kuminauhalla, totesi Jaakko Lehtimäen Lumikurjista. Omia soittimia saatiin käyttää laulu- ja soittoesityksissä, joita jokainen ryhmä esitti toisilleen. retkillä olisi turvallista. Päivä päättyi yhteiseen kahvihetkeen. -Rastiradalla lajiteltiin jätteitä ja leikittiin kaikille tuttua Kim-leikkiä soittimilla. Lopuksi jokainen sai valmistaa kierrätysmateriaaleista joko oman heijastimen tai heijastinnauhan, jotta liikkuminen Sisupäivä onnistui erinomaisesti, josta kiitokset järjestäjille ja kaikille mukana olleille sisuille ja heidän mukana olleille johtajille. Järjestelyistä vastanneet Tasangon Talvikkien tytöt Suvi, Kirsi, Anna ja Emma olivat ensi kertaa järjestämässä sisupartiolaisille ohjelmaa. Haasteellista oli keksiä kaikille jotain kivaa tekemistä erilaisista taidoista huolimatta. Myötäpäivillä on uuden partioohjelman mukaista toimintaa kaikille ikäkausille. Tärkeää on, että Myötäpäiville lähdetään oman vartion tai lauman kanssa. Toivottavasti mukaan pyydetään myös vanhoja ja uusia partiolaisia. Miltä uusi piiri vaikuttaa? Pohjanmaalla on onnistuttu siinä, että kaikki alueen lippukunnat ovat mukana uudessa piirissä. Piiritoimiston työnjako vaikuttaa onnistuneelta ja se helpottaa luottisten työtä. Luottisorganisaation rakentamisessa on vielä petraamista, että piiri pystyy tarjoamaan lippukunnille vielä enemmän ja parempaa. Tuumin, että pienemmille lippukunnille piirin tapahtumista ja kursseista on eniten apua - jos vain osallistutaan. Sanni Aho Kuvat: Jaakko Piitulaisen arkistot sa tutustuu usein huomaamattaan uusiinkin tyyppeihin, se on varma kuin tuulenvire telttaleirillä. - Toimiiko Myötäpäivät hyvänä syynä koota lippukunnan vaeltajavartio ja osallistua tapahtumaan? Tai vaikka pestautua vartion kanssa palvelutehtävään tekijöiksi, jolloin vj voi toimia mestarina, pohtii Piitu erilaisia keinoja osallistua tapahtumaan. Missä olet hyvä? Partiossa olen oppinut huomaamaan, missä muut ovat hyviä. Olen siinä aika hyvä. Mitä hauskaa teit viimeksi partiossa? Olin viime lauantaina kesäleirin tekijöille järjestetyssä kiitostilaisuudessa. Oli mukava muistella kesäviikkoa. Hauskaa oli myös osallistua järjestelyihin, kuten salaatin tekoon pilkkomalla ja paistamalla. Muistosi Seinäjoelta Provinssirock, Tasangon Talvikkien kaupunkiseikkailu vartionjohtajille, juna-asema maailmalle ja kahdesti kesätöitä. Tangomarkkinoilla en ole koskaan ollut. Mikä ikäkausi olisit? Seuraavan vuoden ajan olen värisuora. Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa ja miksi? Soitin veljelle syntymäpäiväonnittelut. Pohjan Puhuri 9

6 Iina Leppäaho Kuvat: Jouni Aaltonen Sanni Aho Mitä partio on sinulle antanut, Petteri Juusola? Kuinka moni tietää, miten Pohjanmaan partiolaisten piirinjohtaja alun perin päätyi partion pariin tai minkä värisiä sadevaatteita hän käyttää. Entä mitä piirinjohtaja mielellään partio-olosuhteissa syö tai mitä hän ajattelee nykyisestä partiotoiminnasta. Kevätkokouksessa piirinjohtajan tehtävät jättävä ja partioneuvoston puheenjohtajana aloittava Petteri Juusola kertoo. Nimi: Petteri Juusola Ikä: 41 v Ammatti: Palvelupäällikkö Kotipaikkakunta: Oulu Kotilippukunta: Pohjan Veikot Partiotehtävät: Olen ollut lippukunnassa erilaisissa tehtävissä sudenpennusta lippukunnanjohtajaan, partiopiirissä hallituksen jäsenenä, varajohtajana ja piirinjohtajana, SP:ssa talousvaliokunnassa ja partioneuvostossa. Lisäksi matkan varrella on tullut oltua mukana erilaisissa projekteissa. Mitä kuuluu? Kiitos hyvää kuuluu. Tapahtumantäyteinen vuosi on takana, mutta jälleen ollaan monta kokemusta rikkaampana. Milloin aloitit partion ja miksi? Aloitin partion 6-vuotiaana syksyllä Kaikki alkoi, kun isäni kysyi kerran töistä tullessaan, kiinnostaisiko lähteä partioon. Tuolloin en vielä tiennyt partiosta mitään, mutta lähdin mukaan uteliaana ja innokkaana. Sillä tiellä sitä edelleen ollaan... Mitä partio on sinulle antanut? Partio on antanut minulle paljon hyviä ystäviä ja runsaasti upeita kokemuksia. Olen saanut partiosta monenlaisia hienoja eväitä elämääni. Partio on varmasti vaikuttanut hyvinkin kokonaisvaltaisesti tapaani ajatella ja toimia eri tilanteissa. Mitä partiossa oppimiasi taitoja olet partion ulkopuolella tarvinnut? Ensimmäiseksi tulevat mieleen esimerkiksi kätevyys, erätaidot ja johtamistaidot. Partiossa olen oppinut myös ottamaan ja kantamaan vastuuta. Kun asiaa pohtii hieman syvällisemmin, voi todeta, että partion arvomaailmasta on jatkuvasti hyötyä sekä partiossa että myös partion ulkopuolella. Minkä väriset ovat sadevaatteesi ja milloin käytit niitä viimeksi? Sadevaatteeni ovat tumman vihreät ja ne taisivat olla päälläni viimeksi Kari-08 -leirin alkupäivinä. Mikä on mukavin partiomuistosi? Mukavinta partiomuistoa on vaikea nimetä, sillä niitä on niin monia erilaisia. Mukavina asioina ovat jääneet mieleen esimerkiksi pääsiäisvaellukset ja kesäleirit, mutta yhtä lailla esimerkiksi uuden piirin perustaminen on ollut hyvin antoisaa aikaa. Mikä on lempipartioruokasi ja miten se tehdään? Kun tilaisuus sallii, laitan mielelläni ruokaa nuotiolla. Yksi suosikeistani on kääriä folion sisään lihasuikaleita, perunaa ja juureksia lohkoina, voita, suolaa ja pippuria. Puolen tunnin kypsyttely nuotion loimussa ja nyytti on valmis herkuteltavaksi. Suosittelen! Jos B-P eläisi, mistä haluaisit keskustella hänen kanssaan? Olisi kiva kuulla tarinoita hänen seikkailuistaan eri tilanteissa ja eri paikoissa. Olisi myös mielenkiintoista keskustella hänen kanssaan partioliikeen alkuaikoihin liittyvistä asioista. Niin, ja olisi varmasti kiva kuulla, mitä hän ajattelisi nykypäivän partiosta! Mikä partioihanteista on sinulle tärkein ja miksi? Ihanteita on mielestäni mahdoton laittaa tärkeysjärjestykseen, sillä ne muodostavat kokonaisuuden. Marraskuussa pidettävälle SP:n jäsenkokoukselle esitetään päätettäväksi uusi peruskirja, joka sisältää myös uudet, päivitetyt ihanteet. Olen erityisen iloinen vanhan ihanteen uudesta muotoilusta Tuntea vastuunsa ja tarttua toimeen. Mistä haluaisit sinut muistettavan Pohjanmaan partiolaisten piirinjohtajana? Toivon, että pystyn osaltani ja yhdessä muiden kanssa kehittämään Pohjanmaan Partiolaisten toimintaa siten, että lippukunnat saavat piiriltä mahdollisimman hyvän tuen toimintaansa. Mikä nykyisessä partiotoiminnassa on pielessä vai onko mikään? Partio voisi tarjota tämän loistavan harrastuksen huomattavasti nykyistä suuremmalle joukolle lapsia ja nuoria. Laadukas toiminta varmistaa partion kiinnostavuuden ja houkuttelee uusia jäseniä lippukuntiin. Toivon, että partion laaja uudistusohjelma otetaan lippukunnissa nopeasti käyttöön, sillä uskon uudistusten olevan oikeansuuntaisia vastauksia haasteisiimme. Millaisia terveisiä haluaisit lähettää partiolaisille Pohjanmaalla? Rohkaisen lippukuntia siirtymään uusiin ikäkausiin ja uuteen ohjelmaan mahdollisimman pian. Ensi syyskuussa Seinäjoella järjestettävä Pohjanmaan Partiolaisten ensimmäinen paraatikin toteutetaan uudistusten mukaisesti. Lisäksi haluan toivottaa kaikille mukavaa partiovuotta! 10 Pohjan Puhuri Pohjan Puhuri 11

7 Satu Salo-Jouppila Suvi Takala Kuva: Satu Salo-Jouppila a j a o s r a h e d i S a j e k k u n e n n A Eräänä marraskuun pilvisenä lauantaiaamuna Seinäjoelle kokoontui reilu neljäkymmentä partiolaista ympäri piiriä. Kaikilla syy oli sama - he halusivat parantaa ensiaputaitojaan. Ykköskurssi aloitettiin tavallisilla tapaturmilla, joita voi sattua vaikka kesäleireillä, kokouksissa tai muissa arkipäivän tilanteissa. Tutuiksi tulivat niin kylkiasento kuin nyrjähdykset ja nenäverenvuotokin. Ensiapukurssi oli vähitellen käynnistymässä. Alakoulun pihaan kurvasi autoja säännöllisin väliajoin. Jotkut vaelsivat rautatieasemalta rinkat selässään kohti määränpäätään, Marttilan koulua. Kaukaisimmat kurssilaiset olivat matkustaneet yli 500 kilometriä Kuusamosta asti. Kakkoskurssilaiset tekivät ensiksi lähtötasotestin, jonka avulla kaivettiin muistin syövereistä ykköskurssilta opittuja taitoja. Tämän pikakertauksen jälkeen samoissa asioissa mentiin pintaa syvemmälle. Uutta tietoa saatiin muun muassa uhrin siirtämisestä sekä silmävammoista. Aluksi porukka kokoontui koulun juhlasaliin, jossa pidettiin nimenhuuto ja ihmeteltiin tuttuja ja vähemmän tuttuja naamoja. Sen jälkeen partiolaiset jaettiin kolmeen osaan; kaksi ryhmää suoritti ensiapu 1- kurssia ja yksi ryhmä ensiapu kakkosta. Ensiapukoulutus ei ollut pelkkää teoriaa. Ykköskurssilla katsottiin yleensä ensin video, kun siirryttiin uuteen asiaan. Opetusvideot ovat hyvin tehtyjä ja niistä saa selkeän kuvan, missä kaikkialla tapaturmia voi sattua. Vide- 12 Pohjan Puhuri on jälkeen käytiin läpi teoriaa esimerkiksi kalvojen avulla ja mietittiin kurssilaisten mieleen nousseisiin kysymyksiin vastauksia. Lopuksi kokeiltiin taitoja käytännössä. Kakkoskurssilla käytännön harjoituksia tehtiin melkein joka aiheen yhteydessä. Ne tasapainottivat teorian opetusta ja sen vuoksi kurssi ei tuntunut ollenkaan pitkältä tai tylsältä. Käytännön harjoittelun avulla opittiin käsittelemään erilaisia uhreja ja teoria jäi samalla mieleen kuin itsestään. Lauantai-iltana kurssilaisilla oli mahdollisuus tutustua Seinäjoen nähtävyyksiin itsenäisesti. Suosituimmaksi vierailukohteeksi osoittautui Seinäjoen ABC. Syy lienee olleen aukioloaikojen joustavuus. Myöhemmin illalla nautittiin kevyt iltapala sekä leikittiin koko porukalla hyvin kummallisia leikkejä Sunnuntaina taitoja testattiin käytännössä rastiradan avulla. Koe Islanti Roverway 2009 Suomen Partiolaisten virallinen leirimatka Roverway 2009 on nyt kolmatta kertaa järjestettävä WOSMin kansainvälinen vaeltajatapahtuma. Roverway on suunnattu vuotiaille samoajille ja vaeltajille. Oletko valmis seikkailemaan kansainvälisen vaeltajajoukon kanssa? Leirin neljä viimeistä päivää vietetään Ulfjotnvatnin partiokeskuksessa Althingi -nimisessä päätapahtumassa. Pääleirin teemoina ovat kansainvälisyys, kulttuurit ja nykymaailma. Pääleiri kasaa kaikki Roverwayn noin 2000 osallistujaa yhteen. Roverway järjestetään Islannissa Roverway startataan Reykjavikissä, josta jakaannutaan noin 50 hengen ryhmiin Journey -osion ajaksi. Journey:n aikana puuhaillaan ennalta valitussa nelipäiväisessä aktiviteetissa ympäri Islantia. Vaihtoehtoja on runsaasti aina kulttuurimatkoista jäätikkökiipeilyyn. Roverwaylle osallistutaan 5-15 hengen ryhminä. Ryhmä osallistuu Journey:hin yhdessä ja majoittuu Althingissä omassa alaleirissään. Ryhmässä tulee olla yksi täysi-ikäinen ryhmänjohtaja, joka voi olla myös yli 22-vuotias. Jos oman ryhmän kasaaminen on vaikeaa, ei tarvitse hätääntyä. Suomesta kasataan yksittäisistä partiolaisista koostuvia ryhmiä. Ja mikä parasta, Roverway ei ole kallis tapahtuma. Itse tapahtuma maksaa 449 plus matkustaminen Islantiin! Ilmoittautumisohjeet ja lisätietoa löytyy osoitteesta Voit olla myös yhteydessä matkanjohtajaan Muppeen osoitteessa lauri. hilander(at)partio.fi tai Aluksi tulikokeeseen joutuivat ykköskurssilaiset. Kakkoskurssilaiset lavastivat pieniä tilanteita, joihin ykköskurssilaisten piti osata reagoida oikein. Mitä itse tekisit, jos löytäisit kaverisi sähköiskun saaneena ja tajuttomana lattialta tai kohtaisit ihmisen, joka valittaa rintakipua? Sunnuntaipäivän lopetuksena järjestettiin suuronnettomuus, jonka hoitamisessa kakkoskurssilaiset saivat esitellä taitojaan. Todentuntuinen autokolari herätti mielenkiintoa ihmisissä, sillä se keräsi myös kurssin ulkopuolisia katsojia. Kurssin kouluttajien mukaan ykköskurssin tuomilla taidoilla selviää tavallisimmista ensiaputilanteista. Kakkoskurssin tarkoitus on syventää opittuja taitoja niin, että niiden avulla pärjää erikoisemmissakin tilanteissa. Esimerkiksi ykköskurssilla opetellaan vain aikuisen elvytystä, kun taas kakkoskurssilla tutustutaan myös lapsen ja vauvan elvytykseen. Pohjan Puhuri 13

8 Seinäjoki Suvi Takala Satu Salo-Jouppila Kuva: Markus Lehto Hiljaa yössä kulkue kulkee Rakas päätoimittajamme Janne Frau Hakkarainen pohti toimituskunnan kokouksessa, mikä on soihtukulkue. Tästä inspiroituneina Puhurin toimittajatytöt päättivät ottaa selville lippukuntien perinteitä sekä taustatietoa asiaa koskien. MYÖTÄPÄIVÄT Panoraama Seinäjoen lakeuksista. Monien lippukuntien itsenäisyyspäiväperinteisiin kuuluu jonkinlainen lippukunnan yhteinen ohjelma. Varsin monissa lippukunnissa se on soihtukulkue. Myös seinäjokelaisessa Tasangon Talvikit -lippukunnassa on soihtukulkueperinne, tosin heillä se tunnetaan paremmin kynttiläkulkueen nimellä. seikkailijaohjelmaliikenteenohjaustarpojaohjelmatoimittajamatkaopasvaeltajamestarisudenpentuohjelma Tule tekemään Myötäpäiviä! seikkailijaohjelmaliikenteenohjaustarpojaohjelmatoimittajamatkaopasvaeltajamestarisudenpentuohjelma Itsenäisyyspäivisin Seinäjoella kävelee suuri joukko innostuneita partiolaisia, jotka pitävät käsissään hautakynttilöitä. Naapurikunnassa Ilmajoella Ilkan Partiolaisten soihtukulkueessa halukkaat kantavat soihtuja. Molemmissa lippukunnissa kävellään lippuvartion johdolla reitti keskustan tuntumassa. Seinäjoella poliisi ohjaa liikennettä, ettei kulkue haittaa liikennettä tai päinvastoin. Tasangon Talvikkien kulkue päättyy sankarihaudoille, jonne myös kynttilät viedään. Sankarivainajien muistoa kunnioitetaan kuuntelemalla puhetta sekä laulamalla yhteislaulu. Partiolaiset laskevat myös seppeleen sankarivainajien muistomerkille. Lopuksi uudet partiolaiset antavat partiolupauksen. Myös olympiaperinteisiin kuuluu eräänlainen soihtukulkue, kun olympiasoihtua kuljetetaan ympäri maailmaa. Lopulta se päätyy olympialaisten isäntäkaupunkiin. Varmasti moni tietääkin, että vapaudenpatsas pitää kädessään soihtua, vapauden soihtua. Soihdut ovat yleisesti ottaen toivon ja valistuksen symboleita. Soihtukulkue on yleensä hyvin juhlallinen tilaisuus. Partiolaiset partioasuissaan luovat tapahtumaan siihen sopivaa virallisuutta. Soihtukulkue sopii täydellisesti itsenäisyyspäivään, sillä se antaa itsenäisyyspäivälle juuri sellaista arvoa, jota se suomalaisten tärkeimpänä juhlapäivänä ansaitseekin. Kuka? Partiolaiset Mitä? Soihtukulkue Missä? Eri puolilla piiriä, yleensä kaupungin tai kunnan keskustassa Milloin? Itsenäisyyspäivänä Miten? Kävellen yhtenäisenä kulkueena, soihdut tai kynttilät mukana Miksi? Sankarivainajien muistoa kunnioittaen ja itsenäisyyspäivän kunniaksi Päälliköt pestataan vuoden 2008 loppuun mennessä. Mestarit pestataan maaliskuussa Lisäksi tapahtumaan tarvitaan tekijöitä paikan päälle. Kaikkiin pesteihin voi ilmoittaa kiinnostuksensa vaikka heti. Tekijät rekrytoidaan kevään 2009 aikana sekä ilmoittautumisen yhteydessä. Avoimia pestejä löydät pitkin vuotta osoitteesta (tapahtuman viralliset nettisivut avautuvat joulukuussa) Kiinnostuitko? Kerro lyhyesti itsestäsi ja sinua kiinnostavista tehtävistä mennessä. p ) p ) p ) 14 Pohjan Puhuri seikkailijaohjelmaliikenteenohjaustarpojaohjelmatoimittajamatkaopasvaeltajamestarisudenpentuohjelma Pohjan Puhuri 15

9 Katsovatko piirin työntekijät piiriä? Pohjan Puhuri sai selville tämän sekä monta muuta kiinnostavaa faktaa piirimme työntekijöistä. Kysyimme sähköpostin välityksellä seuraavat kysymykset kaikilta neljältä piirin työntekijältä. Kaikki vastasivat reippaasti annetun viikon vastausajan sisällä! 1. Kuka olet ja mikä on tehtäväsi piirissä? 2. Mitä siis käytännössä teet? 3. Pidätkö työstäsi? 4. Mitä on työpöydälläsi? 5. Katsotko Piiriä? 6. Tapahtuuko kotonasi selittämättömiä asioita tai tiedätkö paikan, jossa kerrotaan kummittelevan? 7. Lempi piirileikkisi? 8. Paras partiomuistosi? 9. Pelottavin partiomuistosi? 10. Mitä muuttaisit Pohjanmaan Partiolaisissa? 11. Mitä teit kymmenen vuotta sitten, vuonna 1998? Kaisa Holli Kuvat: Sanni Aho Mono 1. Nimeni on Marko Miesmaa. Tottelen myös nimeä Mono. Tittelini on toiminnanjohtaja. 2. Pyörittelen piiriä. Tarkemmin sanottuna osa-alueet: talous, toimisto ja hallinto kuuluvat ensisijaisesti vastuualueisiini. 3. Tykästyin työhöni vuonna 1984 ja täytyy myöntää, että tykkääminen jatkuu edelleen. 4. Pääasiassa erinäinen määrä muistilappuja, joihin olen kirjoittanut muistettavia asioita. 5. Jos se on jokin tv-ohjelma, niin en. 6. Kotona kyllä tapahtuu selittämättömiä asioita, mutten laittaisi niitä kummittelun piikkiin. Minun on annettu ymmärtää, että Oulun toimipaikan vintillä kummittelee. Mene ja tiedä. 7. Tervapata. Se kait sen nimi on. Siinä seisotaan ringissä rintamasuunta keskustaan. Yksi kiertää tikun kanssa ringin ulkopuolella. Hän pudottaa ohi kulkiessaan tikun jonkun kohdalla. Kenen kohdalla tikku on, niin hän ottaa tikun ja lähtee kiertämään rinkiä vastakkaiseen suuntaan. Kumpi tulee viimeisenä tikun pudotuspaikkaan, niin joutuu tikun pudottajaksi. 8. Kun kolkkajohtaja antoi meille villeille nassikoille hyvän yön suukon poskelle kesäleirillä. Pidimme lupauksemme ja rauhoitumme nukkumaan. 9. No, oikeastaan se, että tässä syksyllä ei löytynyt uutta piirinjohtajaa. 10. Sen muuttaisin, että piirillä olisi mahdollisuus hyödyntää toiminnassaan vuosien saatossa partiotoimintaan hankitut varat. 11. Kuka nyt noin vanhoja, viime vuosituhannen, asioita muistaa. Sanotaanko, että tein kotona remonttia. Se ei ainakaan ole väärä vastaus. 1. Olen järjestösihteeri Heidi Männistö Ylivieskan partiotoimistolta ja tehtävänäni on aluetyö sekä muut esimiehen antamat tehtävät. 2. Tuen lippukuntia ja alueohjaajia heidän tehtävässään. Hoidan myös K-PP:n asioita toistaiseksi. 3. Pidän, koska järjestötyö on monipuolista ja vaihtelevaa ja saa olla monenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä. 4. Paperipinoja ristikkäin sekä piuhoja siellä täällä koneesta toiseen. 5. Toki, elämähän on yhtä Piiriä. 6. Aina välillä leipälapio kaatuu ja jauhopussi lörpsähtää ilman, että kukaan koskee niihin. 7. Tietty varvashippa, siinä on yhdessä tekemisen meininkiä. 8. Sannan kertomat kummitusjutut eräällä kurssilaavulla yhtenä pääsiäisenä. 9. Hetket kun vartio on eksynyt piirileirillä pimeään metsään - juuri ennen heidän löytämistään. 10. Systeemin, jolla voisin tutustua kaikkiin piirin lippukuntiin. 11. Muutin piirinjohtajan kanssa piiritoimiston kamppeet Ylivieskan keskustaan Mattilantielle, jossa sain tutustua heti ensimmäiseen sähköpostivirukseen. Heidi Sanna 1. Olen Sanna Nygård. Tehtäväni piirissä on viestinnän ja hallinnon kysymykset järjestösihteerin ominaisuudessa. 2. Istun tietokoneella.. :) Päivitän nettisivuja, kokoan hallituksen kokousmateriaalia, kirjoitan pöytäkirjoja, vastaan puhelimeen.. 3. Olen ollut tässä työssä vasta noin kuukauden, jonka aikana olen todennut pitäväni työstä. 4. Paperia. Tietokone. Käsivoidepurkki. Vesipullo. Tulostin. Puhelin. Kalenteri. Kyniä. Purkkakotelo. Avaimet.. 5. En uskalla.. 6. Kotonani ei tapahdu mitään kummallista, ellei uudelleen ja uudelleen tyhjästä ilmestyviä villakoiria sellaiseksi lasketa ;).. Tokikin tiedän paikan/paikkoja, joista tällaisia tarinoita kerrotaan, esimerkiksi kotilippukuntani Viessojien partiomajaan liittyy tällainen tarina.. 7. Ehkäpä Oletko koskaan leikkinyt pepposta.. 8. Niitä on paljon.. Yksi parhaimmista on pj-peruskurssin maasto-osan pakkasyö; luminen metsä, jonne polkujemme varsille sytytimme roihut. Puolijoukkueteltat pimeän keskellä.. Partioystävät, jotka liittyvät aina omiin parhaisiin partiomuistoihini. 9. Varmaankin vartiolaisena majareissulla koettu tulipalo saaressa, jota soudimme sammuttamaan matoilla ja vedellä.. On ainakin jäänyt elävästi mieleen. 10. Toivoisin, että meillä olisi enemmän yhteishenkeä tulevaisuudessa! Yhdessä tekemällä ja toimimalla sitä toivottavasti myös kehitetään. 11. Kirjoitin ylioppilaaksi eli harrastin lukiota ja tein partiota aika tavalla päätoimisesti luottiksena Keski-Pohjanmaalla sekä omassa kotilippukunnassa. Syksyllä 1998 menin opiskelemaan Helsinkiin. 1. Noora Småträsk, vastaan koulutuksesta ja ohjelmasta. 2. Pääasiallinen tehtäväni on auttaa koulutus- ja ohjelmaministereitä sekä muita luottiksia tehtävissään. 3. Pidän tottakai, vaikka kyllä tästäkin työstä löytyy niitä tehtäviä joita ei mielellään tekisi ja aina on päiviä kun mikään ei huvita. Niinhän se on joka työssä. 4. Paljon kansioita, muistilappuja ja kyniä. Kaksin kappalein kännyköitä, tyhjä teekuppi, pari mandariinia, laskukone ja muuta toimistosälää. 5. Pakkohan se on tunnustaa, että muutama jakso on tullut katsottua kun on illalla lamaantunut sohvalle ja mitään muutakaan ei ole tullut. 6. Kotona ei ole sattunut mitään, mutta tiedän useitakin paikkoja joissa kerrotaan kummittelevan. 7. Tunnen piirileikkejä todella huonosti, mutta jos joku pitää kertoa niin kyllä se varmaan laurentsia on. 8. Parhaimmat partiomuistot liittyvät niihin tunteisiin, kun on onnistunut jostain tehtävästä tai koettelemuksesta kunnialla. 9. En ole ikinä pitänyt pimeästä ja siihen kun lisätään vielä eksyminen ja yksin olo niin ne on ollut ehkä yksi karmaisevimmista kokemuksia. 10. Luottamushenkilöitä saisi olla pestissä paljon enemmän joka puolelta piiriä. 11. Olin 16-vuotias ja olin lukion ekalla, joten opiskeluun meni suurin osa ajasta. Lippukunnassani taisin olla hallituksen sihteeri. Niin ja urheilin paljon, kävin Mietaalla ja Kasinolla discoissa sekä olin ystävieni kanssa. Noora 16 Pohjan Puhuri Pohjan Puhuri 17

10 Samposten kämppäremontti Saavumme Tyrnävän kämpälle. Partiolaisia ja heidän sukulaisiaan häärää pihamaalla erinlaisissa puuhissa: joku kantaa puita latoon, jota viimeksi ei edes ollut, toiset kaivavat kuoppia teranssin edessä, jostain kuuluu agrikaatin hyrinää. Mitä täällä tapahtuu? Kaikki alkoi noin vuosi sitten, kun huomattiin, että rakas kämppämme oli pitkän elämänsä takia jo hiukan korjauksen tarpeessa. Takkaan ei saanut laittaa tulta, toinen huone Vuosisadan talvikisat kutsuvat! Oletko kiinnostunut suomalaisesta musiikista, elokuvista tai edes partiosta? Tule siis viettämään laatuaikaa ja ottamaan mittaa partiotaidoissa! Pohjanmaan Partiolaiset kisaavat seuraavan kerran Lakeuden kutsussa Kempeleessä ja Seinäjoella. Talvisota käydään samanaikaisesti sekä piirin etelä- että pohjoisosissa. Kilpailuissa tulee olemaan samoja haastavia tehtäviä. Piirinmestaruudet ratkaistaan SM-kilpailuissa Plask!:ssa pääkaupunkiseudulla. Kirjoittajat: Kirsi Nurmela ja Timo Tuovinen Kuva: Jari Huhtakallio oli täysin käyttämätön. Asialle päätettiin tehdä jotain ja siitä sai alkunsa kämppärojekti, siitä se ajatus sitten lähti. Vartiolaisilta kysyttiin mielipiteitä, johtajiakin kuultiin, kaikki kirjoitettiin ylös. Talkooväkeä alettiin kokoamaan yhteen ja talkoopäivät merkattiin kalenteriin. Käyttämättömän puolen seinä- ja kattopaneelit otettiin alas, ja takka purettiin. Suunnilleen kaikki korjattiin lattiasta kattoon. Vartiot tekivät vartioilloissa kämppään uutta sisustusta, esim. uusi naulakko, puulaatikko, pöytätasoja.. Uusi lato nousi kahdessa päivässä pihalle ja nuotiopaikkaa on siirretty käytännöllisempään kohtaan. Uutta kämppääkin on kaavailtu isolle lippukunnalle.. Kuka tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kempele kuittaa, Sonja Kananen ja Taneli Fält EPP:n SYYSKOKOUS maanantaina Paikka: Seinäjoen Nuorisokeskus, Puistotie 3, Seinäjoki Valtakirjojen tarkistus ja ruoka klo Kokous alkaa klo Kokouksessa esillä piirin purkautumisen toinen käsittely, sääntömääräiset asiat sekä sääntömuutos. Alustavat ilmoittautumiset kokoukseen tarjoiluiden vuoksi sähköpostitse (toimisto(at)epp.partio.fi) vip Piirihallitus Lakeuden kutsu Pohjanmaan Partiolaisten talvimestaruuskilpailut Kempeleessä ja Seinäjoella Säännöt: Kilpailuissa noudatetaan SP:n partiotaitokilpailujen sääntöjä (voimassa alkaen, poikkeuksina sarjojen osallistumisoikeudet) ja turvallisuusohjeita. Kilpailijoiden tulee olla SP:n vuoden 2009 jäsenmaksun maksaneita. Sarjajako: Tyttövartiot kilpailevat oranssissa, sinisessä ja ruskeassa sarjassa. Poika- ja sekavartiot kilpailevat vihreässä, punaisessa ja harmaassa sarjassa. Osanottajien iät lasketaan täytetyin vuosin. Ne vartiot, jotka eivät sääntöjen puitteissa voi kilpailla näissä sarjoissa, voivat osallistua kilpailuun ulkopuolisina vartioina. Oranssi ja vihreä sarja: Kilpailuvartio on lippukunnan luonnollinen vartio tai sen osa, jossa on neljä tai viisi vuotiasta partiolaista. Vartion jäsenten yhteenlaskettu ikä saa olla korkeintaan 56 vuotta (4 jäsentä) tai 70 vuotta (5 jäsentä). (Poikkeus SP:n säännöistä: nelihenkinen vartio on kilpailun sisällä.) Kilpailu on yksipäiväinen. Sininen ja punainen sarja: Kilpailuvartio on neljästä vuotiaasta partiolaisesta koottu vartio. Vartion jäsenten yhteenlaskettu ikä saa olla enintään 64 vuotta. (Poikkeus SP:n säännöistä: vartion jäsenten ei tarvitse olla samasta lippukunnasta.) Ruskea ja harmaa sarja: Kilpailuvartio on kolmesta vähintään 17-vuotiaasta partiolaisesta koottu vartio. (Poikkeus SP:n säännöistä: vartion jäsenten ei tarvitse olla samasta lippukunnasta.) Ilmoittautuminen: Vartiot ilmoittautuvat mennessä mieluiten piirin internet-sivujen kautta: partio.fi/ilmoittautuminen. Ilmoittautua voi myös Vaasan toimistolle, puh , sähköposti: toimisto.vaasa(at) pohjanmaa.partio.fi. Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava mahdollisista erityisruokavalioista. Majoitus ja ruokailut: Vartioille on varattu mahdollisuus yöpyä kilpailukeskuksessa kisaa edeltävä yö. Majoitustarve ja majoittuvien henkilöiden lukumäärä tulee ilmoittaa ilmoittautumisen yhteydessä. Kilpailijoille tarjotaan lämmin ateria ja peseytymismahdollisuus kilpailukeskuksessa kilpailun jälkeen. Osallistumismaksu: Vartion osallistumismaksu on oranssilla ja vihreällä sarjalla 40 euroa ja muilla sarjoilla 55 euroa. Piiritoimisto laskuttaa lippukuntia ilmoittautumisten mukaan. Tehtäväluettelo Lisätietoja: OrVi Kempele: Kilpailun johtaja: Timo Tuovinen, , timo.tuovinen(at)gmail.com. Järjestelysihteeri: Minna Arvola, , minna.arvola(at)gmail.com Seinäjoki: Kilpailun johtaja: Kari Takamaa, , kari. takamaa(at)netikka.fi. Järjestelysihteeri: Kirsi Nurmela, , kirsi.nurmela(at)pohjanmaa.partio.fi Kempele SiPu RuHa OrVi Seinäjoki SiPu RuHa Kätevyys Lumikenttien kutsu x x x x x x Tukkijätkä x x x Tehtävä X x x x x x x Punahilkka x x x x Muumipeikko ja pyrstötähti x x x x x x Suunnistus Tuulien teitä x x x x x x Latuja lumessa x x x x x x Tästä asti aikaa x x x x x Yön Ritari x x x Partiotaidot Jäätävä polte x x x x x x Suloinen myrkynkeittäjä x x Tauno Palo x x x x x Käpy selän alla x x x x Kuriton sukupolvi x x x x x x Sopan syvin olemus x x x x x x Valitut Palat x x BP-Spirit x x x x x x Täältä ikuisuuteen x x x x x x Jäljistä liljaan x x x x x Meri x x Teema Lakeuden kutsu x x x x x x Soundtrack x x x x x x Satumaa x x x Abckiria x x Luonnontuntemus Lumikko ja seitsemän kaverusta x x x x x x Kuurankukkia x x x x x x Kuin tuuli tähkäpäässä x x Täällä Pohjantähden alla x x x x Yllätys Talvisota x x x Den glider in x x x Ympäri mennään yhteen tullaan x x Kaasua, komisario Palmu! x x Jänöjussin mäenlasku x x Pisteitä yhteensä Pohjan Puhuri Pohjan Puhuri 19

11 Toimintakalenteri Tammikuu Tuuleva luottari Viimeinen ilmoittautumispäivä kevään kursseille Ansiomerkkiehdotukset piiritoimistoon Pohjan Puhuri 1/2009 DL Ikäkausiohjaaja päivityspaketti Partiojohtaja peruskurssi #3 I-osa Oulun seutu Helmikuu Ikäkausiohjaajakurssi Veri Guud Muistelemispäivä Tapahtumakalenterin päivitetyin versio ja koko vuoden tapahtumat löytyvät aina meidän netistä:

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintakilpailun säännöt Etelä-Karjalan Partiolaiset ry SISÄLLYSLUETTELO Partio-ohjelma Kilpailutoimintaan osallistuminen Koulutukset Kasvu Muut Säännöt astuvat voimaan 1.1.015 alkaen. 1 PARTIO-OHJELMA

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Sudenpentujen päiväretki Korkeasaareen Kaikki TaMen sudenpennut tekevät päiväretken Korkeasaareen 9.4. Lisätietoa tapahtumakirjeliitteessä.

Lisätiedot

KASVUKYSELYN TULOKSET

KASVUKYSELYN TULOKSET KASVUKYSELYN TULOKSET Taustaa Osana Strategiaa 2020 tukevan kasvusuunnitelman valmistelua järjestettiin lippukunnille kysely kasvua estävistä tekijöistä sekä lippukuntien hyvistä toimintatavoista. Tätä

Lisätiedot

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä Sisältö 1. Kirjallisuutta 2. Miksi ansiomerkkejä? 3. Partioansiot 4. Ansiomerkkijärjestelmä 5. Ansiomerkkien ehdottaminen 6. Ehdotusten käsittely 7. Ansiomerkkien

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

EPT 4/2016. tiedottaa

EPT 4/2016. tiedottaa EPT 4/2016 tiedottaa ESPOON PARTIOTUKI RY Puheenjohtaja Lippukuntakoordinaattori Toimisto Pankkitili Martta Jämsén (050 551 4815) Tarja Vartiainen Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh. 8865 1212 s-posti ept@partio.fi

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 Kukaan

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

1/5 VUOSIKERTOMUS LIITE 13 POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET

1/5 VUOSIKERTOMUS LIITE 13 POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET 1/5 POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET Alueen kokoukset 14. 15.1. Alueryhmän kokous Tuulevat Kauhava. Osallistui 6 jäsentä ja Heidi Männistö. Suomen Partiolaisten aluetyöryhmän edustaja Laura Kalervo

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua

Kiusattu ei saa apua. Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskysely 2006 Kiusattu ei saa apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton kiusaamiskyselyyn

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013

Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Jytyn Keneen sinä luotat-kampanjakyselyn tuloksia, lokakuu 2013 Toteutimme syyskuussa 2013 jäsenillemme kyselyn liittyen mm. työhyvinvointiin, ajankohtaisiin työmarkkina-asioihin sekä luottamusmiestoimintaan.

Lisätiedot

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012 Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 11-12 Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä 4 lasta, joista palautui 25. Vastausprosentti muodostui siten 62,5%. Lasten kysely muodostui

Lisätiedot

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT YHTEINEN TEHTÄVÄMME Partiokasvatuksen ansiosta yhä useammat lapset ja nuoret kasvavat tasapainoisiksi, vastuuntuntoisiksi, aktiivisiksi ja itsenäisiksi yhteisön jäseniksi SIKSI TAVOITTEENAMME ON: VAHVAT,

Lisätiedot

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Sisällysluettelo 3 Mikä on Jokkarin Sanomat? 4 Opettajanhuoneessa suuria muutoksia 5 Kisakuume nousee -

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE

VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE Lapsi Vanhempi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI VANHEMMAN SILMIN Kerro minulle lapsestasi. Millainen hän mielestäsi on? Kerro omin sanoin tai käytä alla olevia kuvauksia:

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu

Lisätiedot

Finnjamboree Kasvutusjohtaja

Finnjamboree Kasvutusjohtaja Finnjamboree 2016 Kasvutusjohtaja Sisältö Finnjamboree lyhyesti Tavoitteet Organisaatio Tehtävänkuvaus Yhteystiedot Finnjamboree on Suomen Partiolaisten suurleiri. - Wikipedia Finnjamboree 2016 on historian

Lisätiedot

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Etelä-Savon RAMPE osahankkeessa toteutettiin moniammatillisen tiimityön valmennusta simulaatio oppimisympäristössä

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Kuva: Antti Kurkinen Ei-Vielä-Partiolaiset mukaan Roihuamaan! Lippukunnat saavat Sp:n lippukuntapostin mukana materiaalia Roihun ja partion markkinointitapahtuman

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon

Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

PARTIOJOHTAJAPERUSKURSSIN JOHTAMISHARJOITUS

PARTIOJOHTAJAPERUSKURSSIN JOHTAMISHARJOITUS PARTIOJOHTAJAPERUSKURSSIN JOHTAMISHARJOITUS Johtamisharjoituksen tavoitteet Johtamisharjoituksen eli ns. välitehtävän tarkoitus on antaa sinulle onnistunut kokemus johtamisesta partiossa. Harjoituksen

Lisätiedot

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista Elina Nurmikari kehittämispäällikkö Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö 26.10.2016 Tämän päivän köyhä opiskelija on tulevaisuuden

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme?

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 Palautekysely 22.8.2014 miten menestymme? Palautekysely 22.8.2014 Vastasiko asiaosuus odotuksianne? 4,96 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 5,5

Lisätiedot

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN

HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN 3.2.2016 vj Oikeudet: huoltaja HUOLTAJAN OHJE Tämä ohje on tarkoitettu partiolaisen huoltajalle. Ohjeesta selviää kuinka huoltaja voi toimia huollettavansa partiojäsenyyteen liittyvissä asioissa. Huoltajalla,

Lisätiedot

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Missä Neuvokas perhe työvälineet ja ideologia voivat auttaa ammattilaista? Asiakas ei ymmärrä miten tärkeä

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: /14

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: /14 Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: 19.4.2010 1/14 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Kerro luokkasi 1. 1A 21 6,02% 2. 1B 17 4,87% 3. 1C 16 4,58% 4. 2A 22 6,30%

Lisätiedot

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. KUUNTELEMINEN 1. Katso henkilöä, joka puhuu 2. Mieti, mitä hän sanoo 3. Odota omaa vuoroasi 4. Sano, mitä haluat sanoa 2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. Tervehdi 2. Jutustele 3. Päättele, kuunteleeko toinen

Lisätiedot

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Yksinäisyys lasten silmin Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Tutkimusaihe ja tutkimuskysymykset Lasten yksinäisyys lasten näkökulmasta Sadutusmenetelmällä lasten tieto näkyviin 1) Mitä lapset kertovat

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

Meidän koulu on kiusaamisen vastainen koulu KIVA KOULU

Meidän koulu on kiusaamisen vastainen koulu KIVA KOULU Meidän koulu on kiusaamisen vastainen koulu KIVA KOULU ja meillä myös sovitellaan Verso-toiminta Kiusaamiseen puuttumisen toimintamalli Kastellin koulu 22.11.2011 1 Mitä kiusaaminen on? Kiusaamisella tarkoitetaan

Lisätiedot

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä seksuaalirikoksiin ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää pienryhmissä

Lisätiedot

Partiojohtajien peruskurssi III/2012 Onnistuimme antamaan kurssilaisille eväitä partiojohtajuuteen. Uskomme, että jokainen sai jotakin uutta

Partiojohtajien peruskurssi III/2012 Onnistuimme antamaan kurssilaisille eväitä partiojohtajuuteen. Uskomme, että jokainen sai jotakin uutta Partiojohtajien peruskurssi III/2012 Onnistuimme antamaan kurssilaisille eväitä partiojohtajuuteen. Uskomme, että jokainen sai jotakin uutta ajateltavaa tai uusia oivalluksia. 26 kurssilaista, 1 ilman

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 1.11.2009 klo 13.00-16.20 1(5) Paikka Läsnä Rauman opettajankoulutuslaitos, Seminaarikatu 1, Rauma 117 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Kysely Piispanlähteen yläkoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=254 Julkaistu: /18. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Kysely Piispanlähteen yläkoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=254 Julkaistu: /18. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Kysely Piispanlähteen yläkoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=254 Julkaistu: 19.4.2010 1/18 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Kerro luokkasi 1. 7A 20 7,87% 2. 7B 20 7,87% 3. 7C 22 8,66% 4. 7D 24 9,45%

Lisätiedot

1. pääministeri - Mari Kiviniemi tavata sunnuntai lyhyesti - Kiina pääministeri - Wen Jiabao

1. pääministeri - Mari Kiviniemi tavata sunnuntai lyhyesti - Kiina pääministeri - Wen Jiabao LAUSETYYPPIEN PIKAKERTAUS TEE LAUSE 1. pääministeri - Mari Kiviniemi tavata sunnuntai lyhyesti - Kiina pääministeri - Wen Jiabao Shanghai - vierailu yhteys 2. Yhdysvallat - avaruushallinto Nasa pitää torstai

Lisätiedot

LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN

LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN 1.6.2016 LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN Hei piireihin! Tämä on Lippukuntatuen uudistuksen materiaalipaketti 3, joka käsittelee uuden työnjaon jalkautusta lippukuntiin.

Lisätiedot

Osallistuin luennoille, n=16

Osallistuin luennoille, n=16 Ohjelmointi, C# & Jypeli, kevät Antti-Jussi Lakanen, Tero Jäntti, Tomi Karppinen Kurssin loppupalautekysely, vastaajaa Osallistuin luennoille, n= En juuri lainkaan Noin puoleen Jokaiselle tai lähes jokaiselle

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 piirihallitus aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava

Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 piirihallitus aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava Etelä-Pohjanmaan Partiolaiset ry PÖYTÄKIRJA 1/06 1 aika 6.-8.1.2006 paikka Ojutjärven leirikeskus, Kauhava poissa: Valtteri Karhu piirinjohtaja/puheenjohtaja Jaana Mäki II-piirinjohtaja Jari Autio Terhi

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry Taitajaa taitavammin Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry 6. Miten hyvin kilpailulajisi järjestelyt mielestäsi sujuivat? 1=erittäin huonosti 2=huonosti 3=kohtalaisesti 4=hyvin 5=erittäin

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO Leirilehti 14.06.2015 NUMERO 5 Leiriterveisiä KUVAkollaasi Leirilehden toimitus DISCO RJK Kiitos leiristä, ja turvallista kotimatkaa kaikille. Nähdään ensi vuonna! Lieskahdus [1] Leirimuistoja [2] Lieskahdus

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu Tulkintaohjeita: Kaikki koulut viittaavat oppilaiden vastauksiin kaikissa Suomen kouluissa. Tulokset on raportoitu erikseen alakoulujen ja yläkoulujen

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.12.2014 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 143 Kokouksen avaus 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 145 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Hallituksen tiedote 3/16

Hallituksen tiedote 3/16 Kirkkonummen Metsänkävijät ry Hallituksen tiedote 3/16 16.10.2016 SISÄLLYS: 1 Ajankohtaisia asioita 1.1 Turvallisesti Yhdessä - koulutus 1.2 Kämpän vuokrausohjeet 1.3 Kaluston lainaus 1.4 Adventtikalenterimyynti

Lisätiedot

Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja & Erika Niemi

Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja & Erika Niemi Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria Elina Kataja & Erika Niemi Mitä osallisuus tarkoittaa? Kohtaamista, kunnioittavaa vuorovaikutusta, äänen antamista, mielipiteiden

Lisätiedot

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA?

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA? HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA? PIIRIMATERIAALIPAKETTI 2 TOSUN TUEKSI, lähetetty 7.4.2016 Lippukuntatuen uudistamistyöryhmä Suomen Partiolaiset Finlands Scouter Tulevaisuudessa meillä on vahvempia ja elinvoimaisempia

Lisätiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vastausta Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vesa.raasumaa@gmail.com Muokkaa tätä lomaketta Tiivistelmä Olen 5% Tyttö 5 % Poika 5 % 5% Vuosiluokkani on 8,% 3,8% 7. 5 % 8. 8. % 9. 7 3.8 % 5% Alakouluni

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset 1. Missä Burundi on? Tutustu Google-karttapalveluun seuraavilta sivulta: www.google.fi/maps (voit vaihtaa näkymän satelliittitilaan) Etsi koulunne kartalta.

Lisätiedot

Täyden kympin vapaa-aika

Täyden kympin vapaa-aika Täyden kympin vapaa-aika Miten kuvata hyvinvointia nuorilähtöisesti? Anna Anttila 18.1.2016 Muistele itseäsi noin 10- vuotiaana. Mitä useimmiten halusit tehdä, mikä toi sinulle eniten iloa? Tuottaako tekemisen

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

SuLVIn toimiston työnjako ota rohkeasti yhteyttä!

SuLVIn toimiston työnjako ota rohkeasti yhteyttä! Pelisäännöt kuntoon SuLVIn toimiston työnjako ota rohkeasti yhteyttä! Operatiivinen johto: toiminnanjohtaja Tiina Strand tiina.strand@sulvi.fi, 040 505 5445 Viestintä, kotisivut, tapahtumat, some yms:

Lisätiedot

Tutkimuksen tausta. Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään -tutkimus, 2016

Tutkimuksen tausta. Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään -tutkimus, 2016 Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään Kyselytutkimuksen tuloksia 2016 Tutkimuksen tausta Sitra tutki, miten suomalaiset ovat saaneet viimeisen työpaikkansa, ovatko he aikeissa hakea uutta työtä, miten

Lisätiedot

MUISTOJA KESÄLEIRILTÄ!!!

MUISTOJA KESÄLEIRILTÄ!!! MUISTOJA KESÄLEIRILTÄ!!! YKSI MAAILMA YKSI LUPAUS Sivu 2 JOULULEHTI 2007 Tuleva joululehti on jo kolmastoista, jonka me partiolaiset julkaisemme. Lehtiön Johanna hoitaa tänä vuonna lehden päätoimittajan

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Finnjamboree Resurssijohtaja

Finnjamboree Resurssijohtaja Finnjamboree 2016 Resurssijohtaja Sisältö Finnjamboree lyhyesti Tavoitteet Organisaatio Tehtävänkuvaus Yhteystiedot Finnjamboree on Suomen Partiolaisten suurleiri. - Wikipedia Finnjamboree 2016 on historian

Lisätiedot

Vaalan kunnan peruskoulujen kiusaamisenvastainen toimintamalli

Vaalan kunnan peruskoulujen kiusaamisenvastainen toimintamalli Vaalan kunnan peruskoulujen kiusaamisenvastainen toimintamalli 1 Määritelmä: Kiusaamisella tarkoitetaan yhteen ja samaan oppilaaseen toistuvasti kohdistuvaa tahallisen vihamielistä käyttäytymistä. Systemaattisuuden

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 25.10.2011 Janne Rautiainen TH11K Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 2 / 7 5.9.2012 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Ensimmäinen ohjauskerta... 4 2.1 Ravintoanamneesi... 4 2.2

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective)

ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective) ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective) Country Specific Questionnaire Finland PARENTS OF CHILDREN BETWEEN 6 17 Q0. Onko taloudessanne

Lisätiedot

86. Oman seuran analyysi 4/15/14

86. Oman seuran analyysi 4/15/14 86. Oman seuran analyysi // Oman seuran analyysi Vastaajat Ikä 0 8 6 % % 6 % alle -7 8-9 0-9 0-6 6 + Kaikki (KA:.9, Hajonta:.0) (Vastauksia:) Oman seuran analyysi Vastaajat Sukupuoli 0 8 6 7 % % Nainen

Lisätiedot

Esitys syyskokoukselle 26.10.2014 ESITYS Syyskokoukselle 26.10.2014 1

Esitys syyskokoukselle 26.10.2014 ESITYS Syyskokoukselle 26.10.2014 1 Esitys syyskokoukselle 26.10.2014 1 2 Sisällysluettelo 1 TAUSTAA... 4 2 LAPIN PARTIOLAISTEN STRATEGIA 2015 2018... 4 3 TOIMINTASUUNNITELMA 2015... 6 A) Partio kuuluu kaikille... 7 B) Partio on (nuoria)

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot