Lapussa luki: Huomenta poikaseni! -Vie yrttiveitset teroitettavaksi sepälle. -Tilaa räätäliltä uudet kaavut meille molemmille

Transkriptio

1 1 Jervanin Tarina Geldarin kylä sijaitsi Merkanaksen valtakunnan pohjoisessa kolkassa. Kylää ympäröi tiheä havumetsä, jossa liikkui paljon eläimiä, aina pienistä siileistä isoihin karhuihin. Elämä Geldarissa oli rauhallista ja kaiki puolin mukavaa. Geldar oli pieni nukkuva kylä, jossa silloin tällöin vieraili muutamia matkailijoita. Matkailijat koostuivat suurimmaksi osaksi kauppiaista ja uskon miehistä, jotka olivat matkalla pohjoiseen käännyttämään villejä barbaareja. Kyläläiset eivät juurikaan ottaneet kantaa muun maailman asioihin. Heidän mielestä kaikki menee hyvin, kunhan pysyy herran nuhteessa ja hoitaa omat asiansa. Vaikka kylä vaikutti erittäin ihastuttavalta paikalta asua, oli yksi asia, joka painoi kyläläisten mieltä. Kylän länsipuolella kohosi suuri musta torni. Tämä torni loi varjon koko kylään ja asukkaat usein kuiskuttelivat ja juoruilivat, että siellä piilee pimeyden voimia. Tosin he myös kunnioittivat tornin asukasta Lefonus Foinialaista, suurta velhoa, joka oli noin sata vuotta aikaisemmin saapunut kylään. Lefonus oli pyytänyt kyläläisiä rakennuttamaan tornin hänelle ja vastapalvelukseksi hän oli luvannut suojella heitä ja parantaa sairaita. Ajan saatossa torni oli alkanut tosin mustua ja nyt se näytti demonien pesäpaikalta. Toinen asia, joka vaivasi kyläläisiä, oli että Lefonus ei enää poistunut tornistaan. Kylässä ei kyllä oltu sairasteltukaan melkein kahteenkymmeneen vuoteen, mutta silti oli omituista, että mies oli linnoittautunut torniinsa. Velhon oppipoika Jervan oli ainoa, joka asui tornissa ja kävi myös hoitelemassa asioita kylällä. Kyläläiset olivat löytäneet hänet tien varrelta noin kilometrin päästä kylästä, kun Jervan oli ollut kolmevuotias. Poika oli tuotu kylään, jossa Lefonus oli pyytänyt hänet oppipojakseen. Asukkaat eivät tietenkään olleet uskaltaneet kieltäytyä suuren miehen pyynnöstä, joten Jervanista tuli Lefonuksen oppipoika. Muutama vuosi tämän jälkeen Lefonus lopetti asioimisen kyläläisten kanssa ja antoi Jervanin hoitaa asiansa kylällä. Kyläläiset kyselivät Jervanilta monesti, että olisiko Lefonuksella aikaa tulla kylällä käymään ja povaamaan hyvää satoa tai rauhallista talvea ja muuta sellaista. Heidän harmiksi Jervan totesi, että mestari on erittäin kiireellinen mies, mutta toteuttaa kyläläisten toiveet tornistaan. Ajan kuluessa ja Jervanin kasvaessa kohti aikuisuutta kyläläiset alkoivat vältellä häntä niukkasanaisuuden vuoksi ja siksi, että he luulivat myös pojan omaavan pelottavia voimia. Jervanin punainen tukka ja vihreät silmät korostivat hänen mystisyyttään, koska näillä seuduilla punainen tukka yhdistettiin noituuteen erittäin helposti. Jervania tämä ei haittanut. Hän tykkäsi olla omissa

2 2 oloissaan ja olihan hänellä uskollinen ystävänsä Vogo. Vogo oli vanha uros susi, joka oli innolla ottanut Jervanin vastaan tämän tullessa velhon oppiin. Jervanin pieneen ystävä piiriin kuului myös Pert. Pert oli kylän seppä Peronin poika ja liikkeissään niin vikkelä, että toista sai valtakunnasta hakea. Jervan piti Pertiä pikkuveljenään ja opetti tälle mielellään monia asioita Peronin harmiksi. Jervan oli seitsemäntoistavuotias ja Pert yhdeksänvuotias. Pert melkeinpä palvoi Jervania. Erityisesti tulitaiat tekivät Pertiin vaikutuksen. Jervan ei tosin ollut kovin kykenevä tulen tekijä, mutta pystyi luomaan pieniä tulipalloja, joita hän kykeni leijuttamaan ilmassa ja liikuttelemaan kunnes keskittyminen herpaantui ja pienet pallot poksahtivat. Pert oli myös aina innoissaan kun Jervan antoi pojan ratsastaa Vogolla. Vanha susi oli erittäin lapsirakas. Sen näki siitä, että se nautti täysin rinnoin, kun pääsi juoksemaan metsässä samalla kun Pert kiljui onnesta sen selässä. Näin elämä eteni Geldarin kylässä kaikessa rauhassa. Jervan heräsi huoneestaan auringonvalon kajastukseen. Huoneessa oli puinen sänky, kaksi suurta kirjahyllyä täynnä teoksia Nordlandin historiasta kaikennäköiseen magiaan ja kirjoituspöytä,jossa Jervan harjoitteli kirjoittamista kaikilla tunnetuilla kielillä. Huoneen nurkassa oven vieressä oli arkku, jossa Jervan säilytti omia henkilökohtaisia tavaroitaan ja vaatteitaan. Puettuaan päälle hän lähti huoneestaan ja meni rappuset alas eteishallin kautta keittiöön joka sijaitsi tornin ensimmäisessä kerroksessa maan tasalla. Keittiössä oli valmiina puuroa kattilassa ja keittiön pöydällä lappu. Lefonuksella oli ollut tapana aina jättää pojalle aamuisin lappu, johon hän oli kirjoittanut päivän askareet. Jervan otti kaapista lautasen ja rupesi syömään samalla, kun luki lapusta päivän askareet. Lapussa luki: Huomenta poikaseni! -Vie yrttiveitset teroitettavaksi sepälle -Tilaa räätäliltä uudet kaavut meille molemmille -Osta kaksi pulloa punaviiniä ja yksi kana majatalosta Syötyään Jervan putsasi jälkensä ja meni hakemaan veitsiä Lefonuksen holvista, ylhäältä, jossa velho työskenteli. Kiivettyään rappuset hän koputti kohteliaasti ovelle niin kuin velho oli hänelle lapsena opettanut. Kukaan ei tullut ovea avaamaan, joten Jervan kurkkasi varovasti ovesta sisään.

3 3 Velho ei ollut näköjään paikalla. Hän näki veitset pöydällä huoneen perällä ja niiden vieressä raha pussukan. Jervan kävi keräämässsä esineet pöydältä. Pihalle päästyään hän kutsui ystäväänsä.-vogo!! tänne näin kaveri. Saman tien Vogo ilmestyi tornin takaa aivan kuin olisi odottanut poikaa jo jonkin aikaa. -Siinähän sinä olet vanha ystäväni. -Meillä on taas monia asioita hoidettavana, joten eiköhän mennä ystävä. Kaverukset lähtivät kävelemään tornilta mäkeä alas pitkin hiekkapolkua, joka vei kylään. Syksy oli jo pitkällä ja aamu oli viileä kaverusten matkatessa kylään päin. Puiden lehdet punersivat ja maa oli vielä huurteessa. Jervan rapsutti Vogoa sillä hän oli huomannut erään seuraavan heitä. Vogo murisi hieman urkkijalle, joka piileksi metsän suojassa. Jervan hymyili itsekseen,sillä tiesi kuka heitä väijyi. -Ei huolta ystäväiseni. Jervan kuiskutti Vogolle samalla, kun rapsutti sitä. Samassa metsästä singahti kivi kovaa vauhtia päin Jervania. Nopealla liikkeellä Jervan pyörähti ympäri ja napautti pienen tulipallon kädestään kiveä päin. Kivi räjähti muutaman metrin päästä kumppanuksista. -Tuo ei ollut reilua! kuului huuto metsästä. -Näyttäydy minulle metsän vaanija! Jervan huudahti eläytyen leikkiin. Pert tuli metsästä erittäin harmistuneen näköisenä linko toisessa kädessään. Vogo haukahti iloisesti huomatessaan ystävänsä. -Huomenta ystäväiseni! Miten on uusi päivä alkanut Geldarin kylän parhaimmalla metsästäjällä? kysyi Jervan hymyillen. -Oletko kuullut jo että pyhä Plaus on vetäytymässä pohjoisesta barbaarien mailta. kylämme liepeille.pert kertoi kumartuneena rapsuttamaan Vogoa,joka aina nautti pienimmästäkin hellyyden osoituksesta. Jervan mietiskeli Pertin kertomaa huolestuneena. -Minun täytyykin kertoa siitä mestarilleni. Haluatko tulla minun ja Vogon kanssa takaisin kylään? Meillä on monia asioita hoidettavana. -No jaa eipä tuolla metsässä nyt oikein mitään liikkunut. Kaipa voisin tulla. Isäni varmaan tarvitsee apua tulen ylläpitämisessä, totesi Pert Niin kaverukset jatkoivat matkaa kylään rupatellen ja kertoen kaikennäköisiä tarinoita toisilleen. Kaverusten saapuessa Geldarin laidalle he huomasivat, että Plauksen etujoukot olivat päässeet jo kylään ja pieni kylä kuhisi elämää. Jokaiselle sisäänkäynnille oli asetettu vartiot ja vartijamiehet tarkkailivat jokaista kylään saapuvaa. Pert erosi ystävyksistä heti kylän laitamilla, missä hänen isänsä paja sijaitsi. Tulipalovaaran vuoksi

4 4 paja oli sijoitettu Geldarin reunalle, koska kylä oli täysin puusta rakennettu ja ihmiset pelkäsivät tulipaloa, mikä saattaisi alkaa pajasta. -Kerro isällesi terveisiä!! huudahti Jervan hymyillen. Jervan oli erittäin kiintynyt pieneen ystäväänsä ja piti häntä pikkuveljenään. Häntä tosin harmitti se, että Peron ei pitänyt lainkaan, että hänen poikansa vietti aikaa velhon oppipojan kanssa. -Enkä kerro, se jääräpää kuitenkin läksyttäisi minua, nauroi Pert. Hän oli fiksu ikäisekseen ja oli huomannut kyläläisten ja erityisesti isänsä suhtautumisen Lefonukseen ja Jervaniin. Jervan käveli talojen ohi kylän keskiaukiolle, jossa hän näki, kuinka pyhän Plauksen munkit saarnasivat pohjoisen paholaisista ja siitä kuinka Plaus johdattaa kaikki kansat autuuteen ja kuoleman jälkeiseen paratiisiin. Jervania ei munkkien saarnat kiinnostanut, vaan hän suuntasi kylän räätälille Eremiaalle. Eremiaan kauppa oli aukion vasemmalla reunalla. Jervanin astuessa liikkeeseen ovikello kilahti ja Eremia saapui takahuoneesta. Eremia oli elämän ehtoopuolella oleva kalju mies, jolla oli erittäin paksulinssiset lasit, jotka Lefonus oli hänelle teettänyt, kun Jervan oli nuori poika. Eremiaan kauppa ei ollut erityisen iso ja sen teki vielä pienemmäksi monet erinäköiset kankaat, joita roikkui käytännössä kaikissa mahdollisissa paikoissa näytteillä. Eremia itse työskenteli takahuoneessa, johon hän ei koskaan päästänyt yhtään asiakasta. -Huomenta nuori mestari Jervan! Kuinka voin sinua ja mestariasi tänään palvella? Eremia sanoi hieman ylipirteästi Jervan tiesi Eremiaan epäluulosta ja pelosta häntä ja mestariaan kohtaan. Yleensä asia vain huvitti enimmäkseen nuorta oppipoikaa. -Huomenta vaan Eremia, onko pitänyt kiireitä viime aikoina? Nyt kun Plauksen pyhä armeijakin on saapunut jo näköjään alueelle.-ei erityisemmin. Armeijan miehet ovat aina viihtyneet ketjutakeissaan ja peltipaidoissaan niin kuin nuori herra varmaan tietääkin -Tottahan tuokin. Palatakseni asiaani haluaisin tilata kaavut minulle ja mestarilleni. Sinulla varmaan on mitat jo entuudestaa. -Tottakai on. Te olette minun parhaita asiakkaitani ja käytän aina parhaimpia materiaaleja kaapujanne varten, ylpeili Eremia. -Senpä takia me asioimmekin luonasi vanha ystävä. Niin ja kaavun väri olisi muuten yönmusta, jos vain löytyy.- Totta kai. miten maksun laita? Nyt vai kun tilauksenne on valmis? Jervan kaivoi muutaman kultakolikon pussista ja laski ne pöydälle. -Maksamme saman tien. -Kiitos kaikesta räätäli ja hyvää päivän jatkoa, sanoi Jervan ja lähti liikkeestä. Päästyään ulos hän tunsi Eremiaan tuijottavan hänen perään ikkunasta. Vogo pyörähti ympäri ja haukahti liikkeen suuntaan. Eremia poistui samantien ikkunasta, kun Vogo haukahti. Jervan rapsutti

5 5 lemmikkiään -Hyvä kunnon poika, aina sinä olet suojaamassa selustani rakas ystävä, naurahti Jervan Ystävysten suunnatessa kohti majataloa eräs munkki alkoi huutaa torilla. - Noita, Noita!! tämä nuori neito on tehnyt sopimuksen itse pohjoisen pahuuden kanssa, munkki rääkyi. Jervan kääntyi katsomaan välikohtausta ja hän näki kuinka uskovainen retuutti nuorta neitoa käsivarresta. -Päästä irti arvon herra, tyttö pyyteli hädissään -Katsokaa hänen hiuksiaan. Ne ovat punaiset kuin manalan lieskat! Punaiset kuin uskovaisen veri, joka virtaa pakanoiden kirveistä! munkki ulvoi hurmoksessa. Jervanin onneksi hän itse kulki aina kylällä huppu päässä tästä samasta naurettavasta syystä. Eräs pappi nimittäin oli aikoinaan saanut päähänsä, että punahiuksisuus olisi merkki paholaisen kanssa tehdystä sopimuksesta. Jervan päätti mennä lähemmäksi tarkkailemaan tilannetta Vogon kanssa, vaikka hän tiesi hyvin, että hänen juuri kannattaisi vältellä uskonmiehiä. Neito makasi maassa ja ihmiset sylkivät hänen päälleen, samalla kun munkki saarnasi paholaisten kätyreistä. Jervania alkoi kuvottaa koko tilanne. Vogo aisti tämän ja alkoi murista munkille. Munkki ei ollut huomannut parivaljakkoa joka oli saapunut ringin reunalle. Kyläläiset tosin tajusivat heidät ja tekivät tilaa heille hieman peloissaan. Munkki noukki kiven maasta. -Tämä paholaisen kätyri ansaitsee kunnon kivityksen! munkki ulvoi Juuri kun munkki oli heittämässä kiveä, kivi alkoi hehkua punaisena ja räjähti munkin kädessä. Munkki putosi polvilleen ja huusi tuskasta pidellen kättään, joka oli pahasti palanut ja haavoilla räjähdyksestä vuoksi..jervan tuli väkijoukon reunalta munkin eteen Vogo vierellään. -Näinkö Plauksen, armeliaan Jumalan, palvelijat kohtelevat nuoria neitoja?jervan tiuskasi -Kuka, kuka sinä oikein olet?? Oliko tuo sinun aikaansaannosta? -Ehkä minun, ehkä Jumalasi. Kuka tietää, mutta noin ei kohdella nuoria neitoja! Jervan alkoi käydä kuumana ja Vogo seurasi isännän esimerkkiä. Vogo alkoi kiertää munkkia samalla muristen ja näytellen hampaitaan. Munkki tajusi tilanteen hyvin äkkiä ja nousi pystyyn. -Pidä tuo paholaisen ajokoira erossa minusta! Sinä kuka kulkija lienetkään leikit pimeyden voimilla! Munkki tokaisi koppavast, saarnaavaan tyylinsä niin kuin aiemmin. -Oletteko kaikki oikeasti noin sokeita?? Jervan katseli kyäläisiä ja koitti löytää kannatusta itselleen.-tämä nuori tyttö on meidän kylän asukki. Viniela Rengardin tytär, eikä mikään noita. Ettekö muista, kuinka hän on auttanut varmasti teitä kaikkia. Kuinka ystävällisesti hän on teitä majatalossa palvellut? Viniela tärisi maassa nyyhkyttäen. Kyläaukiolla oli kuolemanhiljaista. Munkkia alkoi huvittaa tämä nuori kulkija. Tosin hän piti silmällä sutta, joka pyöri ympärillä. -No niin sait näytöksesi poika.

6 6 Kaikki muut ihmiset täällä kylällä kuuntelevat järkipuhetta. Alahan painua siitä ennen kuin kutsun vartijat. Ihmisten piittaamattomuus oli viimeinen pisara Jervanille. -Minä en ole mikä tahansa poika tai kulkija. Olen Jervan, suuren Lefonuksen oppipoika.minua ja mestariani on syytä kunnioittaa munkkiseni, Jervan totesi erittäin uhmakkaana. Munkki alkoi nauraa Jervanille. Jervan kääntyi munkkiin päin ja uskonmiehen nauru loppui siihen. Munkki näki, kuinka hupun sisällä Jervanin silmissä roihuivat lieskat. -Kautta Plauksen, mitä pahuutta tämä on? munkki kysyi säikähtyneenä. Jervan kaatoi munkin maahan ja puhui. Ei enää omalla äänellä, vaan äänellä, joka kumpusi kuin maan sisältä. -Nyt sinä säälittävä vanha mies päästät minut ja tämän neidon kulkemaan vapaasti. Eikä kukaan meitä estä! - Tämä se se selvä, munkki änkytti. Jervan nosti Vinielan pystyyn ja lähti häntä tukien takaisin kohti tornia. Ostokset taisivat jäädä tältä erää Jervan mietti mielessään. Ihmiset väistyivät heidän ympäriltä, eivätkä vartijatkaan estäneet heidän kulkuaan. He kulkivat täydessä hiljaisuudessa mäkeä ylös kohti tornia. Eräs pieni poika tosin seurasi tilannetta vähän matkan päästä hiipien metsässä. Jervan vei Vinielan vieras huoneeseen lepäämään. Hän auttoi tytön sängylle makaamaan. -Kiitos Jervan! Luulin olevani mennyttä, kun se munkki kävi käsiksi minuun. Kaikki pelkäävät nykyään Herran miehiä, eivätkä puutu heidän asioihin. -Noh mitäpä tuosta. Olisit varmasti tehnyt saman itsekin. Minua ärsyttää näiden miesten koppavuus ja se että perinteet pitää tuhota uuden uskon edeltä. -Etkö pelkää, mitä he voivat sinulle tehdä? Ei ollut varmaan viisasta käyttää voimiasi minun pelastamiseeni? Viniela kysyi hieman huolestuneena. -Mitä turhaan, Jervan hymyili. Se vanha ukko tarvitsi pienen näytteen vanhoista voimista, mitä maan päällä vielä liikkuu. Sitä paitsi olen Lefonuksen oppipoika. Kyllä minä pärjään, älä huoli. Nyt sinun täytyy tosin levätä. -Hyvä on, jos minä vähän aikaa lepään täällä.viniela nukahti melkeinpä heti lauseen jälkeen ja Jervan jätti hänet lepäilemään huoneeseen. Tyttö parka, kukaan ei ansaitse tuollaista kohtelua, varsinkaan Viniela.. Jervan meni tornin etupihalle sillä hän oli huomannut pienen varjostajansa metsästä. Samantien kun hän pääsi ulos, niin Pert kirmasi metsästä paikalle. -Todella upeata!! Sinä näytit sille munkille ja kyläläisille kuka täällä määrää, Pert hihkui -Pert kuulehan nyt. Se mitä tein ei ollut ehkä ihan täysin oikein. Kaikki ihmiset eivät ymmärrä, että toisilla on suurempia voimia kuin muilla. Saa nähdä mitä tästä seuraa. -Älä nyt. Sinähän voit tuikata ne tuleen jos joku tulee haastamaan riitaa kanssasi. Pert tokaisi -No en nyt ihan kaveri hyvä. Voisinko pyytää sinulta pientä palvelusta? -Toki mitä vaan. Haluatko, että käyn vakoilemassa Plauksen miehiä?? -En nyt ihan,jervan naurahti. Voisitko hoitaa nämä

7 7 ostokseni loppuun, ettei Lefonus hermostu minulle? Aavistelen ettei minun kannata näyttäytyä kylällä enää tänään. -No tämän kerran sitten, Pert totesi hieman pettyneenä saaneena niin arkisen tehtävän. Jervan antoi listan ja rahat.-tulen hetken päästä, Pert huudahti mennesään. Jervan meni takaisin torniin ja suuntasi kellariin. No niin päivän harjoittelut voivatkin sitten alkaa. Tuumi nuori velho mielessään. Niin päivä kului harjoitellessa. Jervan kävi myös viemässä syomistä Vinielalle ja sopimass, että tytön olisi parempi jäädä muutamaksi päiväksi ainakin torniin. Viniela oli orpo Jervanin tapaan ja majatalon isäntä oli ottanut neitokaisen huostaansa. Näihin aikoihin ei ollut yhtään harvinaista hylätä lapsiaan, joilla oli punaiset hiukset. Uskovaiset perheet pelkäsivät, että paha oli ottanut lapsen valtaansa ja näin ollen hylkäsivät heidät jonkin toisen kylän laitamille. Kuitenkin heitä painoi huoli lapsistaan. Pert kävi tuomassa ostokset ja olisi ollut erittäin kiinnostunut Jervanin harjoituksista, mutta oppipoika ajoi pojan tiehensä. Jervan oli erikoistunut opinnoissaan tulitaikoihin ja tulen manipulointiin. Hän oli myös erittäin pätevä illuusioissa ja eri kielten hallinnassa. Lefonus oli monesti kehunut oppipoikaansa ja sanonut, että hänen osansa tulisi olemaan vielä suuri jonain päivänä maailmassa. Jervan kunnioitti mestariaan suuresti ja kuunteli jokaisen sanan tarkasti, mitä tämä ikinä kertoikaan. Tosin viimeisten vuosien aikana hän oli huomannut mestarissaan muutoksia. Lefonus vietti nykyään jopa viikkoja retkillään. Mies oli erittäin harvasanainen palattuaan ja joskus jopa kiukkuinen poikaa kohtaan. Öiseen aikaan Lefonus lukkiutui usein tornin yläkertaan, jossa oli hänen tutkimussalinsa ja jonne Jervanilta oli ehdottomasti pääsy kielletty. Sieltä kuului monesti mitä hirvittävimpiä ääniä yöaikaan, kun Mestari harjoitteli manauskykyjään. Jervan kyllä tiesi, että Lefonus oli suurimmaksi osaksi perehtynyt demonologiaan ja erinäköisiin manauksiin, mutta hän ei muistanut ainakaan lapsuudestaan tämmöisiä harjoituksia. Hän myös muisti kuinka torni oli hohtanut kirkkauttaan kun hän oli lapsi. Nykyään se oli ajan tummuttama ja kasvillisuuden peittämä. Mestariltaan Jervan oli monesti kysyny,t mikseivät he puhdista tornia tai pyydä kyläläisiä sitä tekemään. Vastaukseksi hän oli saanut vain, että se sopi tämän ajan tarkoituksiin. Lefonus saattoi osata pimeää magiaa ja demonologiaa, mutta Jervan tunsi sydämessään että se oli vain heidän turvakseen. Maailma oli muuttunut synkäksi paikaksi, joten hän ajatteli, että edes jonkun on parempi tietää pimeyden suunnitelmat. Jervan oli juuri saanut aikaan kellarissa pienten tulipallojen kehän, joka pyöri hänen ympärillään, kun hän kuuli jonkun tulevan rappusissa. Pallot katosivat ilmasta hallitusti samalla kun ovi pamahti

8 8 auki ja Vogo säpsähti nurkassa. Lefonus astui sisään. -Mitä ihmettä olet nyt mennyt tekemään! Lefonus tiuskasi vihaisesti. -Mestarini se ymmärtämätön munkki meinasi kivittää Vinielan. -Enkö ole sanonut, että me emme puutu tavallisten ihmisten asioihin. Ei Plauksen miesten kanssa pidä rettelöidä. Me pitäydymme sivussa näistä asioista ja sinä kyllä tiedät hyvin syyn! -Mutta eikö meidän pitäisi... -EI! ei ei ja vielä kerran ei. Muuten me olemme ne, jotka palavat roviolla. Törmäsin Plauksen joukkojen partioon, joka etsi sinua metsästä. Minulla oli täysi työ selittä, että pidän sinut kurissa ja nuhteessa. ja ettet käytä voimiasi ihmisiä vastaan. -Mutta Viniela ei ole tehnyt kenellekään pahaa mestarini. Jervan oli murheellinen mestarinsa reaktiosta vaikka tosin hän oli aavistellut että Lefonus voisi näin asiaan suhtautua. Heidän välillään nykyään vallitsi mielipideeroja. Mestari harrasti magiaa varjoissa ja poissa ihmisten luota. Jervan taas olisi halunnut käyttää magiaa oikeuden puolustamiseksi ja ihmisten elämän ilahduttamiseksi. -Vinielalla ei ole väliä näissä asioissa. Sinun pitäisi se ymmärtää. Magia on valinnut sinut ja sinulla on suuria asioita edessä. Unohda jo se tytönhupakko. Hän on tavallinen maalainen, joka ei ymmärrä suurista asioista mitään. Ei! Viniela on todella viisas ja mukava neito. Hän on harvoja, jotka uskaltavat edes olla minun kanssa tekemisissä. -Käsken sinua unohtamaan nyt hänet ja keskittymään opiskeluihisi. Et enää asioi kylällä vähään aikaan. Palkkaa se sinun nuori ystäväsi hoitamaan asioitamme. Tästä lähin päiväsi vietät lukien huoneessasi, tai täällä luomassa tulta. -Selvä, mutta Viniela jää torniin siksi aikaa kunnes tilanne rauhoittuu, Jervan sanoi uhmakkaasti. -Luuletko että tilanne tästä kauheasti muuttuu suuntaan tai toiseen kovin lähi aikoina?? Plauksen usko on tullut jäädäkseen näille seuduille. Viniela ei tule olemaan elinaikanaan turvassa missään Merkanaksen valtakunnan alueella, Lefonus totesi kylmän viileästi. -Minä,minä kyllä suojelen häntä ja kaikkia muita, ketkä apuani ikinä tarvitsevatkin. -Sinä vai?? sinulla on vielä varmaan kova työ pitää edes itseäsi hengissä. Olkoon sitten, tyttö jää torniin siksi aikaa, kun keksin mitä teemme hänen kanssaan. Jervan ei voinut uskoa joutuneensa arestiin. Tosin hän oli tyytyväinen, että oli saanut järjestettyä Vinielalle turvapaikan tornista. Silti hän harvoin oli ollut näin vihainen mestarilleen ja he seisoivat hiljaisuuden vallitessa kellarissa. Kynttilöiden lepattaessa Jervanin tuijottaessa mestariaan hän aisti jotain pimeää mestarinsa silmistä. Se oli jotain niin armotonta ja kauheaa että poika säpsähti kääntyen pois päin mestaristaan. Lefonus piti tätä alistumisen merkkinä ja poistui kellarista sanomatta mitään.

9 9 Jervan jäi mietteisään tuijottamaan seinällä olevaa riimutaulua, joka oli ikivanha ylistys kääpiöiden jumalalle. Koko torni oli täynnä tällaisia ikivanhoja esineitä, joista jotkin omasivat erilaisia taikavoimia. Hän tunsi kuinka Vogo tuli kiehnäämäään jalkaa vasten lohdutuksen merkiksi ja uskollisuuden. Jervan rapsutti Vogoa ja hymyili tälle. Välillä hänestä tuntui, että susi ymmärsi hänen mietteitään ja tekojaan paremmin kuin kukaan muu maan päällä. Yö saapui Geldariin ja tuuli ujelsi metsässä. Jervan ei saanut nukuttua yöllä. Hän mietti, mikä olisi voinut laukaista tunteen, että mestarin sydämessä asui puhdas pahuus. Olisiko hän ollut vain niin vihainen hänelle?. Ei ei se sitä voinut olla. Kyllä Jervan oli ennnenkin syyllistynyt kaikennäköisiin tempauksiin. Ehkä olen vain liian väsynyt päivän taphtumista ja luulin aistivani. Mestarilla on asiat varmasti kunnossa, Jervan ajatteli. Jäinen sade piiskasi Jervanin huoneen ikkunaa. Kuu paistoi pilvien välistä ja loi valoa hieman huoneeseen. Lopulta uni vei Jervanista voiton ja hän vaipui syvään uneen. Se ei tuonnut hänelle kuitenkaan tarvittua lepoa. Jäinen tuuli puhalsi ja lunta pyrytti. Näenkö minä unta?? Katsellessaan ympärilleen hän näki korkeamman vuoriston, mitä ikinä oli nähnyt. Jervanin oli vaikea hengittää. Kylmä tuuli puhalsi luihin ja ytimiin. Mitä ihmettä täällä tapahtuu?? Jervan tajusi olevansa kallion kielekkeellä. Hän lähestyi reunaa ja näki alapuolellaan mahtavan Geldurin temppelin. Vaikka oli yö hän hahmotti temppelialueen hyvin kääpiöiden tekemien tulien ansiosta. Onko tämä kääpiöiden pääjumalan Geldurin temppeli?? Pakko olla, mutta miten minä tänne jouduin, Jervan ihmetteli. Yhtäkkiä kuin tyhjästä hän näki, kuinka temppelin toisella puolella olevaan rinteeseen alkoi maasta nousta omituisia olentoja. Ne olivat mustia kuin yö ja niitä oli vaikea erottaa. Niiden kauheat silmät loistivat verenpunaisina. Valkoista lunta vasten olennot kuitenkin pystyi huomaamaan. Rinne täyttyi täyttymistään kunnes oli aivan mustanaan olentoja. Siinä vaiheessa hän kuuli, kuinka temppelissä soivat torvet ja kellot. Samassa valtava musta massa lähti ryntäämään kohti temppeliä. Jervan oli joskus kuullut Lefonukselta kaikenlaisista pimeyden olennoista ja nämä vaikuttivat olevan kääpiöiden verivihollisia dreeguja. Dreegut olivat kaameita otuksia, jotka asuivat pohjoisen vuoristoissa maan alla. Dreegut olivat pimeyden lapsia, jotka eivät kestäneet valoa, vaan syttyivät tuleen, jos aurinko osui niihin. Tästä johtuen dreeguilla oli silmät, jotka näkivät hyvin pimeydessä ja jotka kiiluivat verenpunaisina luolien pimeyksissä. Dreegujen iho oli sysimusta ja paljas karvoista. Heidän sormistaan lähtivät erittäin pitkät ja vahvat kynnet, joita he käyttivät niin aseinaan kuin työkaluinaan kaivautuessaan ympäri vuoristoa. Dreegut olivat laumaeläimiä, eivätkä järin viisaita. Tosin suurena joukkona

10 10 dreegut saivat pahaa jälkeä aikaan. Ne yleensä elelivät suurissa yhteiskunnissa, joissa parhaimmillaan saattoi olla viisi tuhatta dreegua, jotka tottelivat heidän kuningatartaan. Dreegumassojen takana hän näki, kuinka massiivinen tulipallo alkoi kehittyä ja hänen kauhukseen tulipallon tekijä oli Lefonus. Vanha mies nauroi selvästi heittäessään tulipallon päin porttia. Kääpiöiden portti räjähti palasiksi ja dreegut kävivät verenhimoisesti porteista sisään ja puolustajien kimppuun. Tämä ei ole mahdollista, ei ei voi olla. Pelkkää painajaista, Jervan hoki itselleen pudoten polvilleen. Ei mestarini voi olla paha. Hän otti minut kasvatettavakseen. Kyynelet valuivat pojan poskia pitkin kunnes jäätyivät kylmässsä tuulessa. Jervan heräsi pompaten pystyyn sängystään hiestä märkänä. Aurinko loi ensi säteet ikkunaan. Oliko se unta??kaikki tuntui niin todelta. Jervan kääntyi ikkunaan päin minkä edessä hänen sänkynsä oli. Sänky oli aivan lumen peitossa. Mitä ihmettä?? -Mestari!!! Mestari!!, Jervan huusi hätääntyneenälefonus tuli kiireen vilkkaan luullen, että pojalla oli isokin hätä. -Mitä ihmettä sinä meluat?? -Katso, katso minun sänkyä. Se on aivan lumessa, eikä ulkona ole satanut. Mitä täällä tapahtuu?? Lefonus katseli sänkyä mietteissään. -Tapahtuiko yöllä mitään ihmeellistä?? Näitkö esimerkiksi unta jostain talvisesta paikasta?? Jervan ihmetteli, miten mestari osasi kysyä juuri oikeat kysymykset. Lefonus tuijotti tiukasti poikaa silmiin. -Ööh, juu itse asiassa näin. Näin unta, että olin Pertin kanssa samoilemassa metsissä talvella. Jervan tunsi sydämessään, että olisi ehkä parempi valehdella tämän kerran mestarille kuin syyttää häntä kääpiöiden pyhätön tuhoamisesta. Lefonus tuijotti poikaa mietteissään kunnes totesi. -Olet varmaan saanut ensimmäisen näkysi poikaseni. Joskus me magian käyttäjät näemme näkyjä tulevista tapahtumista. Joskus juuri sellaisina kuin ne tulevat tapahtumaan ja joskus hieman vääristyneinä. Temppu onkin siinä, kuinka tulkita näitä näkyjä. Toisinaan näyt tuovat todellisuuteen jotain mukana näystä niin kuin esimerkiksi sinun tapauksessa lunta. Jervan ei ollut uskoa kuulemaansa. -Tapahtuiko unessa jotain mielenkiintoista, vai pelleilitkö sen sepän pojan kanssa vain?? Lefonus kyseli ehkä jopa hieman liian innokkaasti. Ei, eipä oikeastaan. Vogo tosin sai metsästettyä rusakon ja me paistoimme sen nuotiolla. Jervan koitti vilpittömänä kertoa. Lefonus katseli poikaa hieman epäillen tämän kertomuksia. -Noh pojat on aina poikia näköjään. Sinun pitäisi keskittyä paremmin opintoihisi, eikä haaveilla mistään maleksimisesta metsässä poika. No niin, tulehan nyt siitä syömään. Aamupuuro on valmista. - Vaihdan vain vaatteet ja tulen sitten, Jervan sanoi. -Selvä odotan sinua alhaalla,lefonus sanoi ja poistui huoneesta.

11 11 Jervan jäi hetkeksi istumaan sängyn reunalle mietteissään. Vogo tuli hänen jalkojen eteen makaamaan. Minun täytyy oppia tulkitsemaan näkyni. Sen täytyi olla jotenkin vääristynyt. Ei Lefonus voisi ikinä syyllistyä tuommoiseen julmuuteen. Vogo tuijotti Jervania lattialta. Susi näytti kuin olisi halunnut kertoa jotain pojalle. Alhaalta kuului huuto. -Tulehan jo ennenkuin puuro jäähtyy!!! -Tullaan tullaan mestarini! Jervan vaihtoi vaatteensa ja meni aamiaiselle. Mestari ja oppipoika istuivat hiljaisuuden vallitessa ja keskittyivät syömiseen. Tosin Jervanista tuntui aivan kuin Lefonus olisi tarkkaillut häntä. Pienintäkin elettä ja liikettä. Olen varmaan tulossa hulluksi, ajatteli Jervan. -Ajattelin tänään lukea enemmän näyistä, jos sinulla on vain kirjallisuutta aiheesta mestarini. -Tokihan minulta löytyy aiheeseen liittyviä kirjoja. Herättikö uni näky mielenkiintosi aiheeseen kenties? Lefonus kysyi kiinnostuneena. -Totta kai. Eikö minun ole hyvä osata tulkita niitä hyvin, jos niitä on tulossa lisääkin kenties. -Toki,toki poikaseni. Tosin minun mielestäni sinun kannattaisi vain keskittyä illuusioihin ja tulen magiaan nyt. Olet vielä niin nuori ettei sinun ole ehkäpä järkevää tietää tulevasta liikaa. Se voi vaikuttaa päätöksiisi aivan liian paljon. -Eikös ole etu nähdä tulevaisuuteen. Mieti kuinka voisimme parantaa mainettamme ja auttaa ihmisiä jos vaikka näkisimme tulevan sään aina tarkalleen. Jervan selitti innostuneena. -Ei se nyt aivan noin yksinkertaista ole poikaseni, ehkäpä olisi parempi jos vain jätät näkyjen tulkitsemisen minulle ja keskityt opintoihisi,lefonus totesi lempeästi. -Voisit vaikka ensiksi kertoa tarkalleen nyt minulle, mitä kaikkea sinun unessasi tapahtuikaan. Ihan pienintä yksityiskohtaa myöden. Olet voinut nähdä jotain tärkeää. Jervan tunsi ettei vielä olisi aika kertoa todellista näkyä, joten hän kertoi sen mitä herätessään. Tosin hän lisäili kertomaansa yksityiskohtia ja pieniä lisäasioita. Lefonus näytti uskovan pojan tarinan. -Minusta tuntuu kertomasi perusteella, että ensi talvesta on tulossa erittäin rankka. Plauksella kävi siis erittäin hyvä onni, että hän veti omat ja Merkanaksen joukot pois ankarilta barbaarien mailta. -Onko barbaarien mailla karut luonnon olot?? Jervan kyseli kiinnostuneena. -Kyllä. Paikoittain siellä kasvaa tiheitä mänty- ja kuusimetsiä, mutta toisaalla arot jatkuvat silmän kantamattomiin. Aroilla talven jäätävä viima puhaltaa ja lunta kertyy parhaimmillaan monia metriä. -Miten kukaan voi siellä pärjätä sitten?? -Niinpä.Barbaareilla on sukupolvien saatossa kehittynyt uskomattoman hyvä kylmän sietokyky ja heidän luonne on maailman hurjin. Olethan sinä kuullut, kuinka Plaus voittaa barbaarit vain massiivisella miesylivoimalla. Yksi pohjolan soturi voi vastata parhaillaan kymmentä uljasta uskonsoturia. -Olisi mahtavaa tavata joskus joku heidän edustaja, Jervan totesi -Etelän miehillä ei ole kovin suuri suosio pohjolan kansojen keskuudessa. Voisi olla, että he löisivät sinut maihin ennen kuin edes

12 12 ehtisit esittäytyä poika, Lefonus hymähti. -Niin kai se olisi sitten mestari,jervan totesi harmistuneena siivotessaan astiat pois. -Eiköhän sinun ole aika aloittaa taas opiskelusi. Käy hakemassa kirjastosta, mitä tarvitset ja mene kellariin opiskelemaan. Tulen käymään puolen päivän aikaan katsomassa edistymistäsi. Jervan suuntasi kirjastoon. Ensiksi Jervan tosin suuntasi viemään pientä purtavaa Vinielalle. Kurkistaessaan huoneeseen hän huomasi, että tyttö nukkui vielä vierashuoneen sängyssä.-huomenta! Voinko tulla sisään,jervan huuteli oven raosta -Huomenta, juu voit tulla olen kyllä pukeissa. Jervan toi tarjottimella leipää ja puuroa tytölle. Hän oli kerännyt aamupalan salaa keittiöstä Lefonuksen huomaamatta. -Nukuitko hyvin? Tiedän, että tämä voi olla ehkä hieman karmiva paikka ulkopuoliselle muttei täällä mitään pelottavaa ole, Jervan pahoitteli jo valmiiksi tytölle. -Ei, ei kyllä sain aika hyvin nukuttua, tyttö hymyili. -Tosin yöllä heräsin outoihin ääniin yläkerrasta. Oliko teillä jotain tekeillä siellä velhon kanssa, Viniela kyseli uteliaana. Jervania ihmetytti tytön reaktio. Yleensä kyläläiset pelkäsivät kaikkea hieman omituista, mutta Viniela oli kuin Pert vain kiinnostunut kaikesta hieman omituisesta. -Ööh, mestari harjoitteli varmasti manaamista. Yöaika on parasta harjoittelua manauksiin. Silloin pimeyden voimat ovat vahvimmillaan. -Mestarisi on varmasti todella suuri velho jos uskaltaa harjoittaa tuommoisia asioita. Eikös siinä voi päästää vaikka minkä näköisiä asioita vapaaksi vahingossa??? - Ehkä semmoinen, joka ei tiedä, mitä tekee. Mestarini on varmaan viisain mies, jota Merkanaksen valtakunnassa asuu, Jervan vakuutteli. Jokin silti hänen sydämessään sanoi, että mestari oli ehkä mennyt viime aikoina liian pitkälle pimeyden syövereihin. -Anteeksi nyt, mutta minun pitää mennä taas tekemään harjoituksia. Toivottavasti aamupala maistuu. Tulen käymään muutaman tunnin päästä. Mestari pyysi, ettet poistuisi huoneesta muualle kuin ulkoilemaan. Hän on erittäin tarkka yksityisyydestään. -Toki toki, en karkaa mihinkään, Viniela hymyili pojalle. Minusta tuntuu,että olen täällä todella turvassa kanssasi. Jervan punastui tytön sanoista. -Juu, aivan. Ulos,ulos tuota pääset, kun menet tästä ovesta sitten vasemmalle käytävään. Kierreportaat alas, niin sitten oletkin jo alakerran aulassa ja siitä suoraan ovesta pihalle. Ajattelimme mestarin kanssa, että on parasta, jos jäät toistaiseksi vieraaksemme. -Tämä selvä mestari Jervan, Viniela totesi iloisesti. Tyttö nousi sängyltä ja tuli Jervanin luo ja suuteli häntä hellästi poskelle.-kiitos vielä kerran, että tulit väliin. -Toki, sehän nyt oli itsestään selvää, että autan aina kun mahdollista, Jervan änkytti tytölle -Nyt minun pitää mennä. -Juu hyviä lukuhetkiä Jervan, tule käymään, kun kerkiät opinnoiltasi. Jervan poistui huoneesta naama punaisena Kirjastoon saapuessa Jervan oli saanut päänsä selvitettyä Vinielan sanoista ja teoista. Tosin hän ajatteli neitoa lämmöllä ja hänen ajatuksensa alkoi taas harhailla ja hän törmäsi mestarin pöytään

13 13 kaataen ison pinon pöydällä olleita. Jervan alkoi kerätä kirjoja kiireen vilkkaan lattialta. Kirjoja kasatessaan hän huomasi, että yksi kirjoista oli auennut kirjanmerkin kohdalta. Noukkiessaan kirjan uteliaisuus vei voiton ja hän tutki mitä mestari oli lukenut. Kauhukseen Jervan huomasi sen olevan dreegun manausloitsu. Millä todennäköisyydellä näen ensimmäisen näkyni ja siinä on dreeguja samalla, kun mestarini manaa niitä harjoituksekseen? Jervan ajatteli järkyttyneenä. Poika päätti tutkia näkyään paremmin ja sulki kirjan. Kirjat kasattuaan hän meni hyllylle ja otti kirja,t mitä tarvitsi päivän aikana. Mukaansa Jervan myös nappasi kirjan näyistä. Nyt otan selvää, mitä tuleman pitää. Sama se mitä kauheuksia tulevaisuus paljastaakaan. Jervan meni kellariin kirjojensa kanssa. Laskiessaan kirjat pöydälle uskollinen Vogo tuli ovesta ja asettui vakiopaikalle pöydän alle. Sudella oli tapana nukkua aina siellä, kun Jervan opiskeli milloin mitäkin. -No niin katsotaan, mitä näkyni minulle kertoikaan, tuumi Jervan. Hän vietti seuraavat tunnit lukien näyistä ja oppi tulkitsemisen perusteet helposti. Päästessään lukuun, joka käsitteli sitä, että onko näky vääristynyt vai ei Jervan tunsi kuinka hänen pulssinsa kohosi. Hän niin halusi todistaa itselleen, että mestari on sama vanha rakastettava mies, joka Lefonus oli ollut Jervanin lapsuudessa. Jos tunnet näyssäsi kylmää tai kuumaa. Koet surua, tuskaa tai iloa, on näkysi sekoittunut liian lähelle omaa elämääsi ja läheisiäsi. Näin ollen näkysi on sekava. Olet voinut sekoittaa sydämesi tunnot näkyysi, jolloin olet lisäillyt asioita omin päin Tästä johtuen et voi ottaa näkyä kirjaimellisesti. Jervan tunsi kuinka paino putosi sydämeltään. -Näinhän se varmasti onkin. Minun ja mestarini riita illalla johti varmaan siihen, hän tuumi. Malttamattomana hän jatkoi lukemista hyvien asioiden valossa. Kääntäessään sivua Jervan koki kuitenkin raskaan pettymyksen. Elementtien tuominen näystä vahvistaa sen, että näkysi on jossain määrin tapahtuva. Paikat ja henkilöt voivat muuttua, mutta ydin pysyy. Jervan tunsi, kuinka huolet alkoivat painaa hänen mieltään. Eli tulevaisuudessa tulevat dreegut tuhoamaan jonkin valon pyhätön suuren velhon avustuksella. Minun täytyy pitää huoleni ettei se ole mestarini. -Mestarini kanssa tulemme tämän estämään. Lupaan sen kautta äiti maan, totesi Jervan itsekseen. Vogo nousi pöydän alta katsoen isäntäänsä oudon huolestuneena. Mikä hätänä ystävä?? Jervan kysyi, mutta susi ei tietenkään vastannut. Jervan rapsutti sutta.- Kuulehan kaveri Minä käyn katsomassa nyt Vinielaa ennen kuin mestari tulee tarkastamaan edistykseni opinnoissa. Pysy sinä vain täällä, Jervan jutteli sudelle.

14 14 Jervan nousi rappuset ylös ja meni vierashuoneen ovelle. Koputtaessa ovelle hän kuuli Vinielan kutsuvan hänet sisään. Jervan astui huoneeseen ja huomasi Vinielan tutkivan yhtä kirjaa, joka käsitteli Merkanaksen valtakunnan eläinkuntaa. Viniela istui sängyllä suuri kirja sylissään. Tytöllä oli vielä päällä eilinen mekko, joka oli likaantunut ja rispaantunut munkin röykytyksessä. Silti Jervan ihasteli tyttöä salaa. Hänen mielestä neito oli kauneinta, mitä hän oli maan päällä nähnyt. Viniela huomasi pojan haaveilevan ilmeen ja keskeytti tämän haaveilut. - Mistä olettekin näin mielenkiintoisen kirjan löytänyt?? En ole tiennyt, että valtakunnassa liikkuu näin paljon erilaisia otuksia, Viniela kyseli innostuneena. - Mestari on itse tehnyt kyseisen kirjan. Hän on varsinainen maailmanmatkaaja ja erittäin kiinnostunut melkeinpä kaikesta pienistä olennoista menneisyyden jumaliin. - Hän on erittäin viisas mies ja hänen käsialansa ja piirustukset ovat kauniita. Sinä varmaan olet kanssa erityisen taitava kirjoittamaan ja piirtämään kaiken näköisiä asioita? - No jaa, en minä mestarini veroinen ole, mutta kohtalainen, Jervan totesi vaatimattomana. Hän tunsi, kuinka puna meinasi alkaa levitä hänen kasvoille jälleen.- Tuo tyttö kyllä aina saa minut vaivaantuneeksi, tuumi Jervan Vinielaa hymyilytti Jervanin ujostelu. Neito nousi sängyltä ja vei kirjan hyllyyn. -Minä tässä ajattelin, että voisinko salaa hiipiä pikaisesti käymään kotona majatalossa? Vaikka en ole suosittu ihminen, niin uskon, että otto isäni Rengard on huolissaan, vaikkei voi sitä nyt paljastaa. Plauksen joukkojen majaillessa kylässä. - Tokihan sinä saat mennä. Ajattelin vain, että onko se turvallista, Jervan kyseli hieman huolestuneena. Hän oli jo useampien vuosien ajan alkanut tuntea kiinnostusta Vinielaa kohtaan. - Minä olen jo iso tyttö, Viniela hymyili vienosti. Sitä paitsi enhän minä voi likaisissa vaatteissa kulkea täällä mahtavien velhojen tornissa, Viniela imarteli -No ei nyt aivan noinkaan. Mene vain ja saat päivisin toki käyttää kaikkia muita tiloja. Eli maan tasalla sijaitsevaa oleskelutilaa, keittiötä ja takkahuonetta. Pyydän tosin, ettet mene tästä kerroksesta ylemmäs, sillä siellä on Lefonuksen tilat ja ettet mene kellariin. Siellä on minun salini. Lefonus on kieltänyt näyttämästä meidän tutkimuksiamme kenellekään. -Juu juu tämä sopii, mutta minä riennän nyt etten häiritse opintojasi liikaa mestari, Viniela totesi hymyillen Jervanille. Niin Viniela lähti käymään ottoisäänsä tapaamassa. Jervan meni takaisin kellariin hakemaan Vogon ja päästi sen ulos metsään ulkoilemaan. Samalla hän itse harjoitteli illuusioita. Jervan painoi kätensä vasten muuria ja ajatteli lapsuutensa valkoista muuria samalla hokien loitsuaan. Avatessaan silmänsä hän näki, kuinka kasvillisuus alkoi pudota tornin kyljestä ja marmorin valkea pinta alkoi

15 15 voittaa tummentumat, jotka olivat ajan kanssa torniin tulleet. Alue laajeni laajenemistaan ja näky teki vaikutuksen itse poikaankin. Tornin puhdistumine oli melkein puoli tiessä, kun hän kuuli huudon takaa. - Kautta maan äidin seis! Jervan herpaantui ja päästi illuusion purkautumaan. Kasvit valtasivat kuin pedot tornin kivipinnan ja musta sävy syöksyi peittäen kaiken puhtaan alle. -Sinä senkin houkka. Yritätkö järjestää meille koko ajan lisää ongelmia, tokaisi Lefonus vihaisena. Velho oli tullut Jervanin taakse pojan huomaamatta. - Minä vain harjoittelin samalla, kun Vogo on metsässä, Sinähän käskit minun harjoitella, Jervan puolusteli -Etkö nyt tajua, että torni näkyy kylään asti. Maalaistollot eivät varmaan yhtään olisi järkyttyny,t jos he olisivat nähneet kuinka torni yhtäkkiä muuttaa väriään? Lefonus oli hyvin vihainen pojalle. Koko velhon olemus huokui hyökkääväisyyttä. Tämä sai Jervanin hieman varautuneeksi - Mutta mestarini! Se oli niin kaunis. Se oli kuin puhtauden ja oikeuden miekka, joka valvoo näitä kauniita seutuja, Jervan puolusteli varovaisesti - Onneksi sain sen keskeytettyä ennen kuin pääsit puiden latvojen yläpuolelle. Nyt menet siitä sisään. Jätän takaoven auki Vogolle, Lefonus komensi. -Selvä mestarini, Olen pahoillani. Menen kellariin tekemään loitsuja, Jervan totesi pettyneenä. Jervan meni torniin sisälle harjoittelemaan. Pojan päivää piristivät tosin se, kun Pert toi ostokset ja varsinkin, kun Viniela palasi pimeän tullen mukanaan paistettua villisikaa ja punaviiniä. Jervanilla oli ollut huoli tytöstä kaikkien muiden murheiden lisäksi. Illalla jopa Lefonus tuli tervehtimään Vinielaa pyytäen tätä illastamaan heidän kanssaan. Viniela hyväksyi tarjouksen ilomielin ja tarjosi velholle ja Jervanille tuliaiset majatalosta. Lefonus oli sinä iltana erittäin ystävällinen ja hyvä isäntä. Hän kyseli kaikennäköistä Vinielan elämästä ja harmitteli uuden uskon aiheuttamia noita vainoja ja kertoi, kuinka ennen oli asiat olleet paremmin, kun ihmiset olivat uskoneet maa äitiin ja muihin luonnon jumaliin. Jervanista näytti, että Viniela ja Lefonus tulivat erittäin hyvin toimeen keskenään, mutta jokin painoi hänen mieltään. Häntä ihmetytti Velhon mielialan vaihtelut ja paha tunne valtasi pojan, että mestari enemminkin näytteli heille kuin oli oma itsenä. Silti Jervan ajatteli, että tämä olisi ohimenevää ja päätti nauttia mukavasta illasta. He valvoivat myöhään ja Lefonus kertoi heille kaikista maailman ihmeistä, joita oli matkoillaan kohdannut. Lopulta he kaikki kuitenkin vetäytyivät omiin huoneisiinsa yöpuulle. Sinä yönä tornissa oli rauhallista ja asukkaat nukkuivat rauhassa. Niin viikot vierivät Jervanin opiskellessa ja viettäessään aikaa Vinielan kanssa. He kävivät monesti ulkona kävelemässä metsässä, jolloin Pert liittyi heidän seuraansa. Pert ei varsinaisesti ollut kovin

16 16 innostunut Vinielan tulosta kaveriporukkaan, mutta ei hän välittänyt, sillä nyt Vogo oli aina kävelyjen aikana hänen ratsunaan ja leikkikaverinaan. Lefonus oli huomannut, että Jervanin kehittyminen opinnoissa oli huimaavaa. Tytöllä oli jonkin näköinen vaikutus poikaan ja se nopeutti Jervanin opiskelukykyä. Vanha velho mietti sitä monena iltana, mikä sen mahtaisi aiheuttaa. Rakkaus pystyy moniin asioihin muttei magiaan tai näin uskomus oli. Tytössä on pakko olla jotain erikoista. Viniela oli viettänyt tornissa melkein puolitoista kuukautta kun ensilumi tuli. Neito ihasteli ikkunastaan kun suuret hiutaleet putoilivat hiljalleeen alas peittäen routaisen maan. Hän lähti iloisena kiireen vilkkaan etsimään Jervania. Juostessaan maan tasalla olevaan kerrokseen hän huusi: - Jervan!!!! Missä olet??ulkona sataa lunta, tule kanssani ulos!! Viniela uskalsi iloita täysin rinnoin, sillä hän oli nähnyt, kuinka Lefonus oli aamulla lähtenyt retkilleen ja kertonut palaavansa seuraavana päivänä. Hän ei löytänyt Jervania mistään, joten hän päätti rikkoa lupauksen, jonka oli antanut ja suuntasi kellariin. Avatessaan oven hän näki kuinka Jervan seisoi keskellä salia oudon riimu ympyrän keskellä halliten massiivista laavapalloa. - Miten ihmeessä??,viniela haukkoi henkeä. Jervan tajusi tytön läsnäolon ja haihdutti pallon hallitusti. - Enkö ole sanonut ettet saa tulla tänne, Jervan torui ystävällisesti. Heidän välillään oli tunteet kasvaneet suuriksi eikä poika enää oikein pystynyt suuttumaan tytölle - Miten sinä tuon teit? Sehän oli kuin, en keksi edes oikein sanoja mikä se Viniela änkytti haltioissaan. - Älä ystävä murehdi sitä, Jervan totesi huvittuneena tytön ilmeestä. - Sinulla oli varmaan jotain tärkeää, kun rikoit sääntöjäni?? - Juu tule ulos kiireen vilkkaan. Siellä sataa ensilumi. Se on niin kaunista, Viniela sanoi. Jervan ei kerennyt vastata asiaan mitään, kun tyttö nappasi häntä kädestä kiinni ja lähti johdattamaan kiireen vilkkaa ulos. Vogo seurasi heitä vauhdilla perässä. Ulos päästessään he näkivät, kuinka suuret hiutaleet putoilivat kauniisti aukiolle ja maa oli jo peittynyt ohueen lumipeitteeseen. Viniela levitti kätensä ja pyörähteli aukiolla. Jervan katseli neitoa ja tunsi, kuinka hänen sydämensä pakahtuu.- Hän on kauneinta, mitä ikinä on ollut tai tulee olemaan Nordlandissa, Jervan ajatteli. Vogo juoksenteli myös pihalla nappailen lumihiutaleita suuhunsa. -Jervan tule tänne! Jervan meni neidon luokse ja Viniela otti häntä käsistä kiinni. He seisoivat pihalla niin lähekkäin, että hän saattoi haistaa neidon hiuksien ihanan tuoksun. Viniela katsoi häntä suoraan silmiin. - Olen koko ikäni ollut niin yksin kunnes sinä tulit luokseni hädän hetkellä. Kiitos siitä, ystävyytesi merkitsee minulle todella paljon.

17 17 Jervania harmitti, että tyttö puhui vain ystävyydestä, sillä hän tunsi tyttöä kohtaan paljon enemmän. -Niin minäkin olen ollut yksinäinen. Se on kai vain kohtaloni, tai niin mestarini ainakin väittää. - Kohtaloakin voi muuttaa, luulisi sinun sen tietävän, kun olet oikein velhokin, Viniela totesi hymyillen. - Lupaatko suojella minua nyt ja aina Jervan?? - Totta kai, sehän on itsestään selvää. Autan sinua nyt ja aina, Jervan totesi pontevasti Viniela otti taskustaan kaulanauhan. Se oli nahasta tehty naru, jonka keskellä roikkui täydellisen sileäksi hiottu ympyrän muotoinen vihreä kivi, joka hohti. Kiven pinta oli kiiltävää kuin kristalli. Jervan ei ollut eläissään nähnyt sen kaltaista. - Uskon sinua Jervan ja siksi haluan antaa sinulle tämän. Kun minut löydettiin tien varrelta, minulla oli ollut vain tämä kaulassa ja rääsyiset vaatteet päällä. Olen aina ajatellut, että oikea äitini on tämän minulle antanut suojeluksekseni. Jervan kuunteli Vinielan kertomusta suurella mielenkiinnolla. Hän tunsi myötä surua neitoa kohtaan, koska tiesi hänen kohtalonsa. Miltä tuntuu kasvaa ilman perhettä ilman juuria mukanaan aina ajatus siitä, että miksi vanhemmat hylkäsivät oman lapsensa vain jonkun papin tai munkin väitteen takia. -Tiedän että tämä kaikki kuulostaa todella tyhmältä varmasti sinusta. Kuinka nyt kivi suojelisi minua kaikelta pahalta, mitä maailma päällä kantaa. Mutta se lohduttaa minua. - En tietenkään ajattele höpsö, Jervan totesi sipaisten hiuksen Vinielan kasvoilta. - Mutta nyt, kun lupasit suojella minua, annan tämän kiven sinulle, jotta se suojelisi sinua, minne ikinä elämässäsi matkaatkaan. Viniela ripusti korun Jervanin kaulaan. Seisoessaan edelleen siinä toisiaan käsistään pidellen ja katselleen toisiaan. Viniela hymyili Jervanille. - Suuri velhoseni uskon, että olen rakastumassa sinuun, sanoi Viniela. Jervan nappasi neidon syleilyynsä ja suuteli häntä pitkään lumisateen ympäröidessä heidät. -Minäkin rakastan sinua kaunokaiseni.