onnea pullollaan Morsiusneidon päivä on kesämuoti & kauneus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "onnea pullollaan Morsiusneidon päivä on kesämuoti & kauneus"

Transkriptio

1 teksti HENNA PAAJANEN kuvat KIMMO VUORIO ja KAISU HELMINEN Morsiusneidon päivä on onnea pullollaan 6-vuotiaan Ronjan odotus alkoi jo reilu vuosi ennen H-hetkeä: kun isä ja isän avovaimo menivät kihloihin, ilmoitti Ronja ryhtyvänsä morsiusneidoksi. Häät olivat niin jännä juttu, että Ronja uskoo muistavansa päivän vielä vuosien päästä. Mutta, annetaanpa puheenvuoro itse neidolle, jonka valmistautumista ja juhlapäivää pääsin seuraamaan aitiopaikalta. 78 TENAVAlehdet 3/2008

2 Kaikki alkoi siitä jännittävästä uutisesta, kun isä ja tämän avovaimo tulivat Budapestin lomalta kotiin. - Heti kun mulle kerrottiin mitä kihlaus tarkoittaa, lupauduin häihin morsiusneidoksi. Se on oikea kunniatehtävä ja mä olen aika rohkea! Itse hääpäivä päätettiin vasta jonkin aikaa kihlauksen jälkeen ja Ronjalle jäi rutkasti aikaa perehtyä tulevaan tehtävään. Onneksi hänellä oli asiasta myös käytännön kokemusta neljän vuoden takaa, jolloin Ronja toimi isän parhaan kaverin häissä morsiusneitona. Nyt samaisen kaverin 3-vuotias Fanny-tytär puolestaan lupautui Ronjan isän häihin toiseksi morsiusneidoksi. Häiden vaatima työn ja valmistelun määrä yllätti kokemuksesta huolimatta. - Ei me tiedettykään, että häissä on niin paljon töitä. Pitää ainakin askarella kutsut ja opasteet juhlapaikalle ja huolehtia ruokaasioista. Ronja itse auttoi hääauton koristelussa ja valitsi leluja mukaan hääpaikan leikkinurkkaukseen. KAUNIINA KIIREESTÄ KANTAPÄÄHÄN Samoihin aikoihin kun morsiuspuku tilattiin, hankittiin valmiiksi myös morsiusneitojen pukukankaat. Tärkeitä hetkiä olivat puvun sovitukset. Ensimmäisessä sovituksessa puku ei ollut vielä valmis mutta jo toisella kerralla tulevan puvun kauneus paljastui. Kun yritin kysellä etukäteen puvun yksityiskohtia, minulle vastattiin tyynesti että kyllä sä sitten häissä näet. Hieno nainen ei paljasta korttejaan turhan aikaisin! Kuten arvata saattaa, upeahan puku lopulta oli. Kokonaisuuden kruunasivat kultaiset kengät ja hääpäivää varten ostetut hienot valkoiset nailonsukkahousut, lähestulkoon samanlaiset kuin aikuisilla. - Niissä ei ollut ollenkaan kantapäitä (= vahvikkeita kantapäissä) mutta ihan hyvältä ne tuntuivat, Ronja kertoo. Hääpäivää edeltävän yön Ronja vietti mummin ja fafan luona. - Kyllä mua vähän jännitti, mutta pystyin nukkumaan. Aamulla alkoi kova odotus, hääkirkko kun oli ohjelmassa vasta iltapäivällä. Toisaalta hyvä niin, morsiusneidon aikatauluun sopi näin asianmukainen kaunistautumistuokio. Mummi käytti Ronjan kampaajalla, jossa hiuksiin laitettiin taakse alas kiharoita ja sivuille kukkia. JUHLAT VOIVAT ALKAA Kirkossa Ronja odotti seremonian alkua kaason, morsiamen ja tämän isän kanssa pienessä huoneessa kirkon takaosassa. Alttarille kävely jännitti lähinnä siksi, että kaikki katsoivat. Ronja kyllä vahvasti epäilee, että myös sulhasella ja morsiamella oli perhosia vatsassa! Toimitus kesti aika kauan ja jalatkin vähän väsyivät, mutta mä päätin, että jaksan seisoa. Myös ihan pieni kyynel tuli morsiusneidon silmäkulmaan, sen verran kauniisti pappi puhui. Juhlapaikalla Ronja oli hääparin kanssa kättelemässä ja ottamassa vieraita vastaan. - Mä sain ihan hirveen paljon onnitteluja! Bestmanien ja kaason sekä näiden perheiden pöydässä nautittu hääruoka oli hyvää, erityisesti Ronjan makuun olivat alkuruokapöydän sinappisillit ja perunapallerot. Kun ruokailut oli saatu ohi, otti Ronja isän sylissä onnittelupuheet vastaan. Olipa urhea neito varannut itselleenkin puheenvuoron 120 vieraan edessä. Alkuillan ohjelmanumeroiden välissä ehti mukavasti leikkiä muiden lasten kanssa, mutta kun bändi aloitti soiton, morsiusneidolla riitti kysyntää tanssilattialla. Ronja auttoi illan mittaan hääohjelman läpiviennissä ja puhumisen makuun päästyään kuulutti ohjelmanumeroiden alkupuheet mikrofoniin. Se jäi vähän harmittamaan, ettei kummisetä onnistunut Ronjan neuvoista huolimatta nappaamaan sukkanauhaa kiinni. - Olisi ollut aika saada kummisetäkin naimisiin! Kaikki hauska päättyy aikanaan, niin myös häät. - Me mentiin mummille ja fafalle taksilla tosi myöhään yöllä. Heti käytiin nukkumaan kun saatiin vaatteet pois. UUSIA HÄITÄ ODOTELLESSA Kun häistä on kulunut tovi, muistoja voi onneksi virkistää valokuvia katselemalla, niitä kotoa löytyy melkoinen kasa. Sen verran hieno kokemus häät olivat, että morsiusneito on itsekin pohtinut naimisiinmenoa. - Vielä en tiedä menenkö naimisiin, ensin pitää löytää joku ihana poika, Ronja paljastaa. Omia häitä odotellessa Ronja toivoo pääsevänsä juhlimaan muiden tuttavien häitä. Jos vaikka pääsisi kolmannen kerran morsiusneidoksi TENAVAlehdet 3/

3 Jalat tuulettumaan! Prinsessakirja Leikitäänkö, että ollaan prinsessoita ja ollaan menossa hienoihin tanssiaisiin. Pienistä tytöistä (ja joskus isommistakin) on ihana leikkiä prinsessaa ja kuvitella olevansa maailman kauneimpia. Unelmien toteuttamiseen tarvitaan kyllä isomman ihmisen osaavat kädet, joilla loihditaan mm. persoonallinen prinsessamekko ja kirjassa on myös sisustus- ja askarteluideoita sekä reseptejä vaikka linnakakkua varten (Lenee Grue ja Line Watt, Otava) Varpaat kuivana vesisateellakin! KappAhlista sandaalit niin isoille kuin pienillekin! 1. Ihanat kukkaselliset pienten lasten sandaalit (koot 13/14, 17, 18, hinta 5,50) 2. Perhossandaalit (koot 31/32-37/38, hinta 6,50) 3. Pikkupojille pääkallosandaalit (koot 19/20-23/24, hinta 5,50) 4. Sandaalit kukkakuviollisin pohjin tytöille tai pojille (koot 31/32-37/38, hinta 6,95) 5. Lasten sandaalit vaaleanpunaisin kukkasin (koot 19/20-23/24, hinta 5,50) 6. Pääkallosandaalit (koot 31/32-37/38, hinta 6,50) Muistatko kuinka lapsena, kun satoi ja kengät kastuivat läpimäriksi, vesi pursui kengän sisällä varpaiden välistä ja sukat olivat polvin asti litimärät? Tuli kylmä ja oli inhottava olo. Kotiin pikaisesti hakemaan saappaat joilla sitten hypittiin vesilammikosta toiseen! Viking Jalkineilla on mallistossaan ihanat meriaiheiset saappaat joissa on kuvia merihevosista, -tähdistä ja simpukoista. Kuvassa vaaleanpunaisena mutta pojille on tietenkin oma sininen mallistonsa. Kesäksi tietenkin uudet lenkkarit tytöille tai pojille ja pienemmille omat ensiaskelkengät. Lenkkareista on myös ns. syksymallisto joka kestää pienet vesisateetkin. Kengissä on Gore-tex kalvo joka pitää varpaat kuivina lenkkareissakin! Nämä tulevat myyntiin myöhemmin kesällä. Kukkia! Helpot kimput ja koristeet Onko juhlat tiedossa tai pitäisikö viedä kimppu kukkia ilahduttamaan rakastettua? Mitäpä jos kokeilisit tehdä itse kauniin kimpun leikkokukista? Ei se ole vaikeaa, ainakaan jos on ohjeet. Ja niitähän on kirjassa Kukkia. Se kannustaa luovuuteen: tee kukkapallo, asettele kukat suureen kurpitsaan tai vaikka kaulakoruksi. Mielikuvitus on rajana. Mukana on myös niksejä, miten kukat saa kestämään pitempään (Malin Hildsäter ja Anna Skoog, Otava) Viking Fish Mini lasten saappaat (koot 19-26, myös sinisenä, sh ) 2. Notkeapohjaiset ensiaskelkengät pienille Kangaroos Toon (koot 20-26, myös musta, sh ) 3. Kangaroos Hiker (koot 20-26, myös v.pun., sh. 39,90) Uutuudet kauppoihin kesä-heinäkuussa! Gore-tex kalvolla olevat vedenpitävät ja notkeapohjaiset kengät vaativaankin säähän: 4. Viking Sphinx Mid (koot 20-35, myös pinkki, sh. 59,90) 5. Viking Sparrow Mid (koot 20-35, myös harmaa, sh. 69,90) Tenavalehdet luettavissa myymälä: Punavuorenkatu 3, Helsinki 80 TENAVAlehdet 3/2008

4 Muodikasta kesää lapsille! KappAhlin lastenosasto tarjoaa jännittäviä tyylien yhdistelmiä vuotiaile. Räiskyvät discovärit ja neon piristävät musta-valko-harmaata peruslinjaa. Kirsikasta, vihreästä, turkoosista ja keltaisesta muodostuva väripaletti tuo hohtoa elämään. Allover-printit, kuviot ja painetut tekstit antavat valinnanvaraa. Iloisenvärisiä farkkuja voi yhdistellä hauskojen kenkien ja teemaan kuuluvien asusteiden kanssa. COMP on amerikkalaisesta collegetyylistä inspiraationsa saanut valikoima 7-14 v. lapsille. Se sisältää t-paitoja, huppareita ja olohousuja. Laaja väriskaala tarjoaa lisukkeina punaista, sinistä, turkoosia ja roosaa. Sieltä läytyy myös klassista meleerattua harmaata, valkoista, mustaa ja denim. KAXS-mallisto 0-8-v. lapsille koostuu iloisenvärisistä ja leikkisistä arkivaatteista pääosin trikoosta ja denimistä. Cooleja retropainatuksia ja klassista raitaa! Lab Industries on farkkumerkki 7-14 vuotiaille yhteisenä kuvionaan tytöille ja pojille kolmiapila perusväreinä musta, harmaa ja vihreä. Tytöille hopeisia ja kultaisia brodeerauksia ja tikkauksia, pillimallisia tai 3/4 -pituisia farkkuja. Pojille päälleommellut taskut. Raidat, pallot ja värikkäät kuviot ilahduttavat Marimekon kesässä Marimekon tasaraitapaidat täyttävät 40 vuotta ja ovat aina vain muodissa. Tasaraita-kokoelmaan kuuluu erilaisia paitoja, mekkoja, housuja, hameita ja yöpukuja kaikenkokoisille aikuisille ja lapsille. Tänä kesänä pienillä tytöillä on paljon makeita värejä, karamellipunaista ja limenvihreää, iloisen keltaista mutta myös kaunista mustavalkoista. TENAVAlehdet 3/

5 Nautitaan kesästä ystävien seurassa H&M:n tulevan kesän lasten ja nuorten mallisto on ihanan monikäyttöinen ja rento. Värit ovat maanläheisiä ja piristyksenä kesäisen kirkkaat värit; on kukkakuosia, raitaa ym. Nyt keskitytään leikkimään, retkeilemään ja nauttimaan kesästä ystävien seurassa! Kuvassa: Farkkuliivi 16,90. Paita 19,90. Farkut 24,90. Farkkumekko 19,90. Kengät 16, TENAVAlehdet 3/2008

6 Lingon Blåbäriltä kirkasta ja raikasta kesämuotia! Värit hehkuvat, turkoosia, mansikanpunaista, sinistä seilorimuotia, hennon keltaista. Kelpaa kesän tulla ja mekossa mennä vaikka puutarhajuhliin! TENAVAlehdet 3/

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU

Lisätiedot

Pyyheliinat, jotka haluaa ensikosketuksesta omakseen

Pyyheliinat, jotka haluaa ensikosketuksesta omakseen Pyyheliinat, jotka haluaa ensikosketuksesta omakseen Mistä on parhaat kylpytekstiilit tehty? Ihanista väreistä ja yksityiskohdista. Hyvästä imukyvystä. 100% puuvillasta Helposta pesuhuollosta. Kaikissa

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia

JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia Lämmittely Mitä Suomen juhlia tiedät? Miten niitä vietetään? Ketä kutsutaan? Miten? Mitä tehdään? Mitä syödään? Mitä annetaan lahjaksi? Miten pukeudutaan? Millainen

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Tyyliä kesään. Uudistunut pukeutumisen valikoima Kuvaston hinnat ovat enimmäismyyntihintoja. Valikoima vaihtelee myymälöittäin.

Tyyliä kesään. Uudistunut pukeutumisen valikoima Kuvaston hinnat ovat enimmäismyyntihintoja. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. Tyyliä kesään Uudistunut pukeutumisen valikoima 2017 Kuvaston hinnat ovat enimmäismyyntihintoja. Valikoima vaihtelee myymälöittäin. 1 2 Kuvaston hinnat ovat enimmäismyyntihintoja. Valikoima vaihtelee myymälöittäin.

Lisätiedot

One click is enough to make the world a be5er place.

One click is enough to make the world a be5er place. One click is enough to make the world a be5er place. KERRO - mikä on sinun uusin vaate? - mistä sinä olet ostanut / saanut sen? - millainen se on? - mitä materiaalia? - mistä väristä pidät? - millaisia

Lisätiedot

Pikkuisten Mindfulness-kortit

Pikkuisten Mindfulness-kortit Pikkuisten Mindfulness-kortit Leikkaa kortit irti. Taita poikkiviivan kohdalta sanallinen ohje kuvan taakse. Laminoi kortiksi. Kortteja voi käyttää kahdella eri tapaa. Silmät voi sulkea ja kuvitella tilanteen

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta!

Syksy 2010 UUTUUSTUOTTEET. www.taitouusimaa.fi. Upeaa Uudeltamaalta! UUTUUSTUOTTEET Upeaa Uudeltamaalta! Uusi, SINUN TÄHTESI -syysmallistomme odottaa jo Sinua. Sen herkulliset kudonnaiset ja kurssit tarjoavat tekemistä moneen makuun ja luovat hyvää oloa ja onnistumisen

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

GUDRUN SJÖDÉN. Swedish design with a green soul. Värikkäitä POHJOISMAISIA SÄVYJÄ LEHDISTÖTIEDOTE TUKHOLMA 19 LOKAKUUTA 2016

GUDRUN SJÖDÉN. Swedish design with a green soul. Värikkäitä POHJOISMAISIA SÄVYJÄ LEHDISTÖTIEDOTE TUKHOLMA 19 LOKAKUUTA 2016 Swedish design with a green soul LEHDISTÖTIEDOTE TUKHOLMA 19 LOKAKUUTA 2016 Värikkäitä POHJOISMAISIA SÄVYJÄ GUDRUN SJÖDÉN kevät 2017 Kevään mallistomme on kertomus Ruotsin luonnonkauniista Fårön saaresta.

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

monta vanupuikkoa vetoketju kaksi vetoketjua kolme vetoketjua Sanasto paristo kaukosäädin lokki savuke tupakka pyykkipoika pingviini vanupuikko

monta vanupuikkoa vetoketju kaksi vetoketjua kolme vetoketjua Sanasto paristo kaukosäädin lokki savuke tupakka pyykkipoika pingviini vanupuikko Oppitunti 5 - numerot yhdestä kymmeneen, monta yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen monta vanupuikkoa vetoketju kaksi vetoketjua kolme vetoketjua 1 pilvi kaksi

Lisätiedot

SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM

SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM SIIVOUS JA HUOLTO LIIVIT DENIM Model 4140 4160 LIIVI NAISILLE - STRETCH Perinteinen farkkuliivi. Kevyesti muotoon ommeltu. Kaulus ja nappikiinnitys. Sivutaskut, joissa puhelintasku ja ylimääräinen lisätasku.

Lisätiedot

Korulipas kätkee rakkaimmat aarteet

Korulipas kätkee rakkaimmat aarteet Ihana oma koti toivottaa tervetulleeksi! Finlaysonin kevään ja kesän 2013 mallisto luo kotiin vaihtuvia tunnelmia Finlaysonin kevään ja kesän 2013 tekstiilimallisto houkuttelee sisustamaan omasta kodista

Lisätiedot

Nukkuminen on kultaa.

Nukkuminen on kultaa. 26 Nukkuminen on kultaa. Tietysti on välillä ihanaa nousta aikaisin ja nauttia aamun hiljaisesta sarastuksesta, mutta yksi lomapäivien parhaista asioista on se, kun saa nukkua juuri niin pitkään kuin huvittaa.

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

One click is enough to make the world a better place.

One click is enough to make the world a better place. One click is enough to make the world a better place. MITÄ MUN TUKALLE VOI TEHDÄ.? Mä haluaisin hiustenleikkauksen. Mä haluan värin. Mä haluan kiharat. Mä haluan tasoituksen. Mä haluan kasvattaa mun hiuksia.

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA

LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA 24.2.2015 Salo Katri Inkinen, erityisperhetyöntekijä, Tl&p-menetelmäkouluttaja Lausteen perhekuntoutuskeskus, Vaalan Perheyksikkö, Turku MITEN KOULUTUSTA

Lisätiedot

ONNE NUIT. Unelmahuone

ONNE NUIT. Unelmahuone ONNE NUIT Unelmahuone Lempisisustuskauppa Teinin huone uusiksi Unelmien huone Chilli huone VS sivistynyt huone Sisustusvinkit Millainen huone sopii sinulle? Horoskoopit unelmien huone Ida Hyrylä Neljä

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

K E V Ä T - K E S Ä 1 5

K E V Ä T - K E S Ä 1 5 K - K S 1 5 Kirkkaat ja rohkeat värit vievät meidät aurinkoiselle matkalle. Uusi mallistomme henkii rentoa, mutta samalla kujeilevaa rantanostalgiaa. Nyt nautitaan ulkoilmaelämästä ja antaudutaan hetkelle!

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia

SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia OPAS GUIDE SABLONIMAALAUS Persoonallisia sisustuksia 1 Ideoi, innostu ja onnistu yhdessä Tikkurilan kanssa Sablonimaalaus tuo käyttöösi loputtomasti uusia mahdollisuuksia muokata maalilla sisustuksesi

Lisätiedot

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä.

3. Oppimiseni Vastaa asteikolla 1-3. Kolme on täysin samaa mieltä, yksi on täysin eri mieltä. VIRVATULIKYSELY 7-8-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Monettako vuotta olet kuvataidekoulussa? 1. vuotta 32 % 9 2. vuotta 25 % 7 3. vuotta 11 % 3 4. vuotta 21 % 6 5. vuotta 11 % 3 2. Ilomittarit eli hymynaamat

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

Lämmittely LEIKKAUS VÄRJÄYS KIHARAT KÄSITTELY ÖLJYHOITO TASOITUS KASVATTAA KASVAA VÄRJÄTÄ VÄRJÄYTTÄÄ KUIVATA KALJU SIILI IROKEESI NUTTURA

Lämmittely LEIKKAUS VÄRJÄYS KIHARAT KÄSITTELY ÖLJYHOITO TASOITUS KASVATTAA KASVAA VÄRJÄTÄ VÄRJÄYTTÄÄ KUIVATA KALJU SIILI IROKEESI NUTTURA Lämmittely LEIKKAUS VÄRJÄYS KIHARAT KÄSITTELY ÖLJYHOITO TASOITUS KASVATTAA KASVAA VÄRJÄTÄ VÄRJÄYTTÄÄ LEIKATA LEIKKAUTTAA PESTÄ PESETTÄÄ TEHDÄ KAMPAUS KUIVATA KALJU SIILI IROKEESI NUTTURA LETIT PONINHÄNTÄ

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Itsenäiseen elämään OMA TYYLI Joona-Vuorenmaa Eeva-Maija & Ruotonen Leena

Itsenäiseen elämään OMA TYYLI Joona-Vuorenmaa Eeva-Maija & Ruotonen Leena Itsenäiseen elämään 3 OMA TYYLI Joona-Vuorenmaa Eeva-Maija & Ruotonen Leena Sivu 1/12 Sisällys 1. OMA TYYLI... 3 2. MIKSI SINUN TARVITSEE TIETÄÄ KOKOSI?... 4 3. MISTÄ TIEDÄT OMAN KOKOSI?... 5 4. KOKONUMEROT

Lisätiedot

Matias magneettitutkimuksessa. Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille

Matias magneettitutkimuksessa. Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille Matias magneettitutkimuksessa Digitaalinen kuvakirja magneettikuvaukseen tulevalle lapselle ja vanhemmille 1 Moi! Minä olen Matias ja harrastan jääkiekkoa. Kaaduin harjoituksissa ja loukkasin polveni.

Lisätiedot

Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti

Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti Yritystilaisuudet Yritystilaisuuksia, jotka järjestyvät helposti ff Event on Konffan uusi, ainutlaatuinen tapahtumakonsepti. Kustannuksia säästävä f Event valmispaketti sopii yrityksen henkilöstö- ja asiakastilaisuuksiin.

Lisätiedot

Tuulikki Venninen, Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto 19.2.2015

Tuulikki Venninen, Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto 19.2.2015 Tuulikki Venninen KT, LTO Dosentti, yliopistonlehtori, HY tuulikki.venninen@helsinki.fi Kehittämistyö, joka kohdentuu vanhempien kalleimpaan omaisuuteen Pienten lasten aloitteet onko niitä? TÄRKEÄT ASIAT

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Julia neulebolero A11-J1532 100% puuvilla koot: 98/104, 110/116, 122/128, 134/140, 146/152 värit: pinkki hinta: 17,50. Julia trikoomekko A11-J1534

Julia neulebolero A11-J1532 100% puuvilla koot: 98/104, 110/116, 122/128, 134/140, 146/152 värit: pinkki hinta: 17,50. Julia trikoomekko A11-J1534 Julia 110 Kevät 2011 Julia A11 tuotteet Julia t-paita A11-J1530 värit: valkoinen ja pinkki hinta: 10,50 Julia neulebolero A11-J1532 koot: 98/104, 110/116, 122/128, 134/140, 146/152 värit: pinkki hinta:

Lisätiedot

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu

Lisätiedot

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

TUOTTEIDEMME KÄYTTÖ-OHJEITA

TUOTTEIDEMME KÄYTTÖ-OHJEITA TUOTTEIDEMME KÄYTTÖ-OHJEITA LILJOJEN VALMISTAMINEN SOKERIMASSASTA TAI MARSIPAANISTA Ota muotilla kuvio kaulitusta sokerimassasta. Pyöritä myös kukalle keskusta ja laita siihen koristeeksi heteitä ja emejä.

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä

Tee itse. 5 helppoa jouluvinkkiä Tee itse 5 helppoa jouluvinkkiä Askartele lautasliinarenkaita Onko sinulla vanhoja kuluneita farkkuja, joita et enää käytä? Voit askarrella niistä lautasliinarenkaita ja kattaa pöydän koreasti joulun alla.

Lisätiedot

Kuinka olla oman osaamisen uskottava käyntikortti. 17.2.2016 Balderin Sali, Helsinki

Kuinka olla oman osaamisen uskottava käyntikortti. 17.2.2016 Balderin Sali, Helsinki Kuinka olla oman osaamisen uskottava käyntikortti. 17.2.2016 Balderin Sali, Helsinki NAISET - Toimiva puvusto Jakkupuku hameella ja housuilla. Tummat farkut, jotka istuvat hyvin. Kahdet yksiväriset pitkät

Lisätiedot

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB

LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB THE #1 HELPER LASTEN HOUSUT L.BRADOR 119PB Perustuen meidän suosittuihin työhousuihimme, olemme suunnitelleet housut parhaille apureillemme. Olemme ottaneet mukaan toimivia ja parhaimpia toimintojamme

Lisätiedot

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA RIPARIT 2019 HERTTONIEMEN SEURAKUNTA Vain kerran elämässä! TERVETULOA RIPARILLE! Eräässä laulussa kysytään: Onksua koskaan heikottanu niin et sun mahanpohjas tuntuu? Elämä on jännä juttu. Välillä mennään

Lisätiedot

LAHJAT JUMALALTA SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 JOHDANTO

LAHJAT JUMALALTA SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 JOHDANTO SISÄLTÄÄ: JOHDANTO + ASKARTELUTEHTÄVIÄ TEEMA: BÁB JA BAHÁ U LLÁH IKÄSUOSITUS: 7-8 LAHJAT JUMALALTA JOHDANTO Syksyllä on kaksi tärkeää päivää jokaiselle bahá ílle - pyhäpäiviä, Bábin ja Bahá'u'lláhin syntymäpäivät!

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Malli 1765 Malli 3212 Malli 4100

Malli 1765 Malli 3212 Malli 4100 Nytellon valikoimissa on paljon erilaisia housuja eri vartalotyypeille. Jotta sopivan mallin löytäminen laajasta valikoimasta olisi helpompaa, housut on luokiteltu vyötärötyypin mukaan kokoresorillisiin

Lisätiedot

sinun puketumisesi punainen lanka.

sinun puketumisesi punainen lanka. sinun puketumisesi punainen lanka. StyleBliss on henkilökohtainen avustajasi oman tyylisi löytämisessä ja ylläpitämisessä. Se auttaa sinua olemaan tyylikäs, hurmaava ja varma tilanteessa kuin tilanteessa.

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. riittävästi aikaa leikkiä ja

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Matot halutulla designilla.

Matot halutulla designilla. Matot halutulla designilla. Aulamaton tummat ja usein harmaat sävyt ovat luonnollisesti hyviä syksyllä ja talvella, kun matto on kovalla koetuksella. Ulkona on likaista ja jaloissa kantautuu sisälle lunta,

Lisätiedot

silverjungle tuotekuvasto syksy talvi 2015 16

silverjungle tuotekuvasto syksy talvi 2015 16 silverjungle tuotekuvasto syksy talvi 2015 16 ekologinen ja eettinen vaatteiden ja asusteiden viidakko Suomalainen silverjungle-merkki tarjoaa korkealaatuisia lasten ja naisten vaatteita & asusteita, jotka

Lisätiedot

Kangasvekkikaihtimet. Kaunista ja yksinkertaista, monia mahdollisuuksia

Kangasvekkikaihtimet. Kaunista ja yksinkertaista, monia mahdollisuuksia Kangasvekkikaihtimet Kaunista ja yksinkertaista, monia mahdollisuuksia Uudista ja muuta kauniilla vekeillä Kangasvekkikaihdin yhdistää hienolla tavalla ryhdikkäät, suorat linjat ja pehmeän kauniit kankaat.

Lisätiedot

Klassikkotuotekortit. Maistuva muistipeli. Muistipelistä helppo tai vaikea. Klassikkoherkkupäivä. Makumuistelua

Klassikkotuotekortit. Maistuva muistipeli. Muistipelistä helppo tai vaikea. Klassikkoherkkupäivä. Makumuistelua Klassikkotuotekortit RyhmäRenki Kirsi Alastalo 2018 Maistuva muistipeli Ryhmä jakautuu kahteen joukkueeseen. Ensimmäinen joukkue istuu pöydän toisella puolella ja toinen joukkue vastapäätä. Jaa korttiparit

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

SYKSY-TALVI INSPIRAATIO!

SYKSY-TALVI INSPIRAATIO! SYKSY-TALVI 13-14 SYKSY-TALVI 13-14 INSPIRAATIO! Yy, kaa, koo, nee! Talvi tulee - ou jee!!! Pistetään pipot päähän ja lähdetään seikkailemaan. Talvi on kivaa, talvi on huippuu! Ihanien kuosien ja hurmaavan

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

POISTUVAT TUOTTEET. Poistotuotteita myydään niin kauan, kuin tavaraa riittää!

POISTUVAT TUOTTEET. Poistotuotteita myydään niin kauan, kuin tavaraa riittää! POISTUVAT TUOTTEET Poistotuotteita myydään niin kauan, kuin tavaraa riittää! Päivitetty 4.4.2010 0 Poistotuotteet Pannat... 2 Hihnat... 3 Korut, rusetit ja muut lisukkeet... 3 Koiran asut... 5 Tilauslomake...

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 3-5 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: MINÄ OLEN TÄLLAINEN 1 Sivu täytetään yhdessä lapsen kanssa kotona

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

IHMISEN ELÄMÄN JUHLAT

IHMISEN ELÄMÄN JUHLAT IHMISEN ELÄMÄN JUHLAT RISTIÄISET TARJOILU - lasten ystävät, kummit ja sukulaiset Joskus juhlassa on - leikkejä - syötävää ja juotavaa lapsille ja aikuisille SYNTYMÄPÄIVÄT RIPPIJUHLAT (KONFIRMAATIO) Tavallisesti

Lisätiedot

Antaudu. Osa työpajoistamme sopii pidettäväksi myös teidän omissa tiloissanne.

Antaudu. Osa työpajoistamme sopii pidettäväksi myös teidän omissa tiloissanne. Ota hetki vapaata päästä kiireestä irti Antaudu tee tilaa ajatuksille Luovuus saa meistä kaikista enemmän irti. Luova käsillä tekeminen piristää pitkän kokouspäivän tai tuo pikkujouluihin mukavaa yhdessä

Lisätiedot

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla!

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla! Selkä suoraksi Suomi TM Pidetään hauskaa harjoittelemalla! "Selkä suoraksi Suomi" ʺSelkä suoraksi Suomiʺ on helppo muutaman minuutin harjoitusohjelma, joka päivittäin tehtynä auttaa lapsia kehittämään

Lisätiedot

26.6.2012 klo 19:56:21

26.6.2012 klo 19:56:21 Ostetaan Sasakin nauha Hei! Haluaisin ostaa Sasakin nauhan. Värillä ei ole väliä, mutta pituus pitäisi olla 6m. Ota yhteyttä sähköpostiin! :) iidaelina2@gmail.com 26.6.2012 klo 19:56:21 rv-puku 26.6.2012

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

joulu joulut jouluissa jouluihin jouluja joulujen jouluineni, jouluinesi, jouluineen

joulu joulut jouluissa jouluihin jouluja joulujen jouluineni, jouluinesi, jouluineen Monikko- ja verbiharjoituksia harjoitus harjoitukset harjoituksissa harjoituksiin harjoituksia harjoituksien harjoitella harjoittelen harjoittelin olen harjoitellut harjoittelemassa harjoittelisin harjoittele!

Lisätiedot

Terveys: s. 30 Piristystä kaamokseen s. 13 Näin selviät syysmasennuksesta s. 12 Kysy terveydestä

Terveys: s. 30 Piristystä kaamokseen s. 13 Näin selviät syysmasennuksesta s. 12 Kysy terveydestä Muoti: s. 14 Joulun kuumimmat trendit s. 9 Pukeudu kuin JLo s. 15 Pikkujoulujen paras tyyli Kauneus: s. 20 Nutturat arkeen ja juhlaan s. 25 Testi: Mikä tuoksu sopii sinulle? s. 10 Vertailussa ripsarit,

Lisätiedot

PMS 3298 C. (Sanomalehdessä. 100c, 0m, 50y, 5k) PMS 288 C (Sanomalehdessä 95c, 50m, 10y, 5k)

PMS 3298 C. (Sanomalehdessä. 100c, 0m, 50y, 5k) PMS 288 C (Sanomalehdessä 95c, 50m, 10y, 5k) PMS 288 C PMS 360 C PMS 220 C PMS 1525 C PMS 143 C SANOMALEHTIIN 95c, 50m, 10y, 5k 35c, 0m, 100y, 0k 15c, 85m, 17y, 5k 10c, 45m, 95y, 2k 100c, 0m, 50y, 5k 0c, 20m, 100y, 0k KÄYTÖSSÄ ON KAKSI ISKULAUSETTA.

Lisätiedot