Nietzsche Yhden miehen sota Informaatioajan Filosofian kurssin essee 2. 5/20/2008 Tommi Ruopuro 65041E

Transkriptio

1 Nietzsche Yhden miehen sota Informaatioajan Filosofian kurssin essee 2 5/20/2008 Tommi Ruopuro 65041E

2 Historiallinen kritiikki aseena Paras tapa hyökätä traditioita ja tottumuksia vastaan on kritisoida niiden juuria. Tällaista historiallista kritiikkiä on kautta aikain käytetty tehokeinona auktoriteettien kyseenalaistamisessa jos pystyy osoittamaan uskottavasti, että kirjoittajan löydökset ovat vahvasti oman aikansa ajattelutavan, kirjoittajan elämänkokemusten tai muiden seikkojen värittämiä, myös tulokset voi helpommin asettaa kyseenalaiseen valoon. Paljastetulla historialla tuntuu olevan lähes pettämätön voima vetää jalusta suurten ajattelijoiden alta, olivat heidän teoriansa sitten kuinka hienoja tahansa. Nietzsche ymmärsi tämän tyyppisen kritiikin voiman ja hyökkäsi sen avulla kaikkien kulttuurin arvokkaimpien saavutuksien kuten tieteen, uskonnon, moraalin, politiikan ja kielen kimppuun. Hänelle mikään ei ollut pyhää, ja kaikenlaiset traditiot ja vakiintuneet uskomukset tuntuivat olevan Nietzschelle kuin punainen vaate härälle ilmestynyt Hyvän ja pahan tuolla puolen onkin räikeä esimerkki henkilökohtaisesta sodasta jota Nietzsche tuntui käyvän moraalia ja sidonnaisuutta vastaan, se on sekava, rönsyilevä kokoelma oman aikansa ajatusmaailman arvostelua ja paikoittain jopa pelkkää avointa halveksuntaa. Nietzschen viiltävä sarkasmi ja ironia tekevätkin tekstin seuraamisesta hankalaa kun ne yhdistetään hänen radikaaleihin väittämiinsä. Välillä on vaikeaa saada ensi lukemalla kuvaa siitä, tarkoittaako hän todella sanomaansa vai kärjistääkö hän saavuttaakseen täysin vastakkaisen vaikutuksen kuin mitä teksti tuntuisi väittävän. Ehkäpä Nietzschen elekieli ja äänensävy olisivat helpottaneet asian ymmärtämistä, mutta valitettavasti paperi ei tätä informaatiota kuitenkaan välitä. Toisaalta silloin kun pisteliäät kommentit ymmärtää piikittelyksi, saa lukemisesta harvinaislaatuista tyydytystä Nietzschen kritiikki ympäröivää maailmaa kohtaan onkin poikkeuksellisen taidokkaasti rakennettua ja nojaa intertekstuaalisiin viitteisiin siinä määrin että lopputulos muistuttaa poukkoilevuutensa vuoksi enemmän absurdia proosaa kuin loogista perustelua. Jos Nietzschen rakastamaa julmaa taustojen kaivelua sovellettaisiin Nietzscheen itseensä, voitaisiin hänet esittää isähahmon puutteesta traumatisoituneena maanisena pipipäänä joka yritti purkaa Oidipuskompleksiaan kritisoimalla kristinuskoa (Nietzschen pappi-isä kuoli hänen

3 ollessaan viisi). Tämä ei kuitenkaan mitenkään auta korjaamaan sitä vahinkoa jonka Nietzschen terävä kritiikki aiheutti. Monet suurista filosofeista aina Platonista Kantiin pyrkivät järkeilyn avulla löytämään pysyvän perustan jonka avulla ymmärtää tietämystä tai moraalisia arvoja, ja totuutta pidettiin tämän kaltaisen ymmärryksen tukipilarina. Nietzsche halusi romuttaa nämä rakennelmat osoittamalla että totuudella ei ole mitään erityistä asemaa epätotuuksiin nähden, ja että kaikenlaisten suurten Totuuksien etsintä on turhaa. Odottamattomia hyökkäyksiä Hyvän ja pahan tuolla puolen teoksessaan Nietzsche käy heti Kantin löydöksien kimppuun, julistaen ne solvausten suurkielellä ranskalla niaiserie allemandeksi eli saksalaiseksi hölynpölyksi. Hänen mukaansa koko Kantin kysymys kuinka ovat synteettiset arvostelmat a priori mahdollisia? on irrelevantti, sillä usko niiden paikkansapitävyyteen on ihmiselolle välttämätöntä. Nietzsche väittää, että vertaamme jatkuvasti todellisuutta fiktiiviseen versioon todellisuudesta joka on olemassa vain mielessämme, ja ilman uskoa synteettisiin arvostelmiin a priori emme voisi tehdä tämän vertailun avulla mitään päätelmiä jonka varassa toimia:...erheellisimmät arvostelmat (joihin kuuluvat synteettiset arvostelmat a priori) ovat meille välttämättömimmin tarpeelliset, ettei ihminen voisi elää, ellei hän antaisi loogisten fiktioiden olla päteviä, ellei hän mittaisi todellisuutta sitä ehdottomaan, omaan-itseensä-samastuvaan, puhtaasti keksittyyn maailmaan vertaamalla... (Hyvän ja pahan tuolla puolen, s. 9) Hän väittääkin Kantista poiketen että synteettiset arvostelmat a priori eivät ole mahdollisia, mutta usko niiden paikkansapitävyyteen on tarpeellista elämisen mahdollistamiseksi. Meidän pitää siis kyetä luottamaan siihen että approksimaatiomme todellisuudesta on riittävän tarkka, ja toimia synteettisten aprioristen arvostelmiemme tai loogisten fiktioidemme varassa vaikka ne olisivatkin erheellisiä muutoin emme voisi luottaa päätelmiin maailmasta joiden varassa toimimme. Tämän tiedostaminen, toisin sanoen erheen tunnustaminen elämän edellytykseksi auttaa Nietzschen mukaan meitä näkemään totuuden virheellisen aseman itseisarvona ja siten

4 auttaa asettumaan hyvän ja pahan tuolle puolen, toisin sanoen jättämään traditionaaliset moraalikäsitykset omaan arvoonsa. Mielenkiintoista on myös tapa jolla Nietzsche nojaa psykologiaan, sillä kyseinen tiede oli luvun loppupuolella vasta lapsenkengissään. Hänen mukaansa kaikki filosofit ovat vaistojensa orjia, ja nämä vaistot vaikuttavat siihen minkälaisia arvoasetelmia näiden filosofien teorioiden taustalta löytyy: Tarkattuani kyllin kauan filosofien rivienvälejä ja heidän sormiansa minä sanon itselleni: suurin osa tietoista ajattelua on vielä luettava vaisto-toimintoihin, jopa filosofisenkin ajattelun puheena ollessa. [...] Myös kaiken logiikan ja sen näennäisen liikunnan-itsevaltaisuuden takana on arvostuksia, selvemmin sanoen fysiologisia vaatimuksia tietynlaisen elämän voimassa pitämiseksi. Esimerkiksi, että määrätty on arvokkaampaa kuin epämääräinen, näennäinen vähemmän arvokasta kuin totuus. (Hyvän ja pahan tuolla puolen, s. 9) Freud popularisoi tämänkaltaisen lähestymistavan vasta muutama vuosikymmen myöhemmin, ja onkin väitetty että hän olisi saanut vaikutteita Nietzschen kirjoituksista. Freud itse on kieltänyt lukeneensa yhtään Nietzschen teoksista. (The British Journal of Psychiatry - The influence of Nietzsche on Freud s ideas, AH Chapman & M Chapman-Santana) Nietzsche hyökkää myös puolustuskyvytöntä kieltä vastaan. Koska filosofiset systeemit välitetään meille kielen avulla, niiden sisältöön vaikuttaa aina kieli jota viestimiseen käytetään ja kyseisen kielen koko kirjava historia. Jo pelkkä subjekti-predikaatti muotoinen rakenne kielessä aiheuttaa suuria muutoksia tapaan joilla ajatuksia esitetään, ja Nietzschen mukaan esimerkiksi koko tietoisuuden käsite on seurausta tästä. Jos sanoisimmekin ajattelua tapahtuu minun ruumiissani sen sijaan että sanoisimme minä ajattelen, emme ehkä antaisi minulle erityisasemaa yhtälössä eikä olisi mitään mystistä tietoisuutta mitä selittää. Tällä samalla liikkeellä Nietzsche voi hätistää Descartesin vaivalla laatimat teesit pois triviaaleina ne ovat vain esimerkki siitä kuinka Descartesin filosofinen systeemi on hänen oman kielensä muovaama, ja kuinka ne palvelevat vain hänen omia henkilökohtaisia tarpeitaan ja näkemyksiään.

5 Tahto valtaan totuudentahdon sijasta Nietzscheä lukiessa käy hyvin ilmi että mitään ei säästetä lahtaukselta. Hänen ainoa päämääränsä tuntuu olevan meidän perinpohjainen nöyryyttämisemme sen vuoksi, että olemme uskoneet jonkin uskomus- tai arvojärjestelmämme voivan olla jollain universaalilla tavalla Tosi tai Oikea. Hän tuntuu viestivän, että elämä tulisi elää täysin tietoisena siitä että kaikki arvomme ovat fiktioita joita olemme itse kehittäneet ympärillemme, ja että ei ole olemassa mitään Totuuksia mihin perustaa uskomuksiamme (tai jos on, ne ovat meidän saavuttamattomissamme) voimme ainoastaan luoda omia subjektiivisia totuuksiamme. Hän jatkaa, että tietämisvietti ei ole eikä koskaan ole ollut filosofian isä, eikä filosofia ole pelkkää totuuden etsintää. Nietzschen mukaan kaikki ihmisen perusvietit kamppailevat muiden viettien hallinnasta, ja ne ajavat kukin vuorollaan ihmisen filosofista ajattelua: Mutta joka tarkastelee ihmisen perusviettejä... se havaitsee, että ne kaikki ovat jo aikoinaan harjoittaneet filosofiaa, - ja että jokainen niistä haluaisi kovin mielellään esittää itsensä olemassaolon viimeiseksi tarkoitusperäksi ja kaikkien muiden viettien oikeutetuksi herraksi. Sillä jokainen vietti on vallanhimoinen: ja sellaisena se yrittää filosofoida. (Hyvän ja pahan tuolla puolen, s. 11) Täten Nietzschelle filosofia ei ole totuudentahtoa, vaan tahtoa valtaan. Jos Nietzscheen on uskomista, kielemme subjekti-predikaattirakenne aiheuttaa sen että annamme turhaa painoarvoa yksiselitteiselle ja uniikille tietoisuudelle voisiko tietoisuudella sen sijaan olla useita osia, jotka kamppailevat keskenään ihmisruumiin hallinnasta? Tiedämme edelleenkin varsin vähän siitä kuinka tietoisuus rakentuu ihmisillä tai muilla eläimillä, joten eikö ole mahdollista että se mitä käsitämme tietoisuudeksi olisikin vain todellisuutta simuloiva prosessi, jossa luontaiset viettimme kamppailevat kokonaisuuden hallinnasta. Ehkäpä kaikilla vieteillä on alunperin ollut jokin yksiselitteinen tehtävä alkukantaisessa elämänmuodossa, esimerkiksi energiansaannin tai lisääntymisen varmistaminen, mutta kun kokonaisuus muodostuu kompleksisemmaksi, vietit joutuvat usein poikkiteloin toistensa kanssa mistä aiheutuu ristiriitaisia tunteita, hämmennystä ja muuta inhimillistä toimintaa. Tällöin ei tarvittaisi mitään

6 yhtä tietoisuutta tai sielua selittämään, mikä on se joka valvoo ja hallitsee ruumiintoimintojani, missä se sijaitsee tai mitä sille tapahtuu kun ruumis lakkaa olemasta. Tyhjänpäiväisenä sivuhuomautuksena: on mielenkiintoista kuinka paljon yhtäläisyyksiä näillä ajatuksilla on Zen-Buddhismin oppien kanssa. Jos valaistuminen on sitä, että havaitsee että vaistoilla ei ole ohjaavaa elintä eli tietoisuutta, on helppoa selittää Buddhistien pyrkimys askeettiseen elämään annetaan vieteille mahdollisimman vähän ärsykkeitä jolloin ne eivät nouse pinnalle kamppailemaan kehon hallinnasta. Tällöin on helpompaa saavuttaa tila, jossa sisäistää tietoisuuden olemattomuuden, kun vietit eivät jatkuvasti pelottele meitä kauhukuvilla tulevaisuudesta. Nietzsche ja moraali Jos kaikki totuus on subjektiivista fiktiota ja kaikki dogmat ovat erheellisiä, onko moraalilla mitään merkitystä? Nietzsche väittää että inhimillistä moraalia on kahdenlaista: herramoraalia, jonka tunnuksenomaisia piirteitä ovat vahvuus, ylpeys, ja jalous, sekä orjamoraalia josta voi tunnistaa heikon ihmisen. Herramoraali arvottaa tekoja hyväksi tai huonoksi, kun taas orjamoraali arvottaa niitä asteikolla hyvästä pahaan. Kaikki muu voidaan muodostaa näiden kombinaatioilla, esimerkiksi turhamaisuus on yhdistelmä orjamoraalin hyväksynnän kaipuuta ja herramoraalin ylpeyttä. Nietzschen mukaan myös esimerkiksi huono omatunto ja syyllisyys ovat vain psykologisia tottumuksia, jotka ovat vakiintuneet pitkän rangaistuskäytäntöjen historian saatossa. Nietzschen mukaan nämä moraalit perivät nimensä siitä, että herramoraali on luonnonvalintaa heijasteleva, alkuperäisempi tapa toimia yhteisöissä, kun taas orjamoraali on syntynyt heikompien vastaiskuna kannustamaan tasapuolisuutta ja täten turvaamaan myös heikompien selviytymisen. Jos nämä ovat Nietzschen havainnot siitä, minkälaisia siveellisiä käsityksiä ja käyttäytymissääntöjä ihmisyhteisöissämme vallitsee, miten meidän tulisi sitten toimia? Nietzsche on hyvin varovainen esittäessään minkäänlaisia mielipiteitä asiasta, sillä ovathan hänen omat näkemyksensäkin vain hänen oman subjektiivisen kokemuksensa tulosta:

7 Jokainen moraali, laisser aller n vastakohtana, on tyranniutta luonta, myös järkeä kohtaan: mutta tämä ei vielä ole mikään siihen kohdistuva vastaväite, ellei jo taas säädetä jostakin moraalista käsin, että kaikenlainen tyrannius ja järjettömyys on kiellettyä. (Hyvän ja pahan tuolla puolen, s. 86) Puolueettomana ajatuksena hän esittää kuitenkin ikuisen paluun periaattensa, jonka mukaan jokainen tapahtuma tulee äärettömän ajan kuluessa toistumaan uudelleen äärettömän monta kertaa, joten jokainen elämä kertautuu sellaisenaan lukemattomia kertoja. Yksilön terveyttä voidaan punnita sillä, kuinka valmis hän olisi elämään tätä elämää ikuisesti uudelleen ja uudelleen, ts. rakastaisiko hän nykyistä elämäänsä ikuisesti. Vähemmän puolueettomia ovat Nietzschen käsitykset siitä, mikä on jaloa ja mikä ei. Hänen oma käsityksensä on, että ihmiseloon sisältyy alati niin suurta kuin pientä, lähes huomaamatontakin muiden alistamista, ja tästä pitäytyminen on vahvemman yksilön kannalta rappiollista. Väkivallasta, riistosta ja keskinäisestä loukkaamisesta pidättäytyminen voi hänen mukaansa muodostua hyväksi tavaksi vain niissä tapauksissa joissa osapuolet ovat tasaväkiset, mutta yhteiskunnan perusprinsiippinä tämä on turmiollista. Riistäminen kuuluu Nietzschen mukaan kaiken elävän olemukseen perustoimintona, ja se johtuu tahdosta valtaan jokaisen yksittäisen vietin tasolla asti. Nietzsche inttää, että tämä on kaiken historian alku-tosiasia, ja sen kieltäminen on epärehellisyyttä itseään kohtaan. Huomioita ja mielipiteitä Hyvän ja pahan tuolla puolen -teoksen perusteella Nietzschen maailma on ollut kylmä ja karu paikka, jossa tunteet ovat viettien valtataistelua ja selviytyminen vain häikäilemättömien saavutettavissa. Ehkäpä olen luonteeltani orjamoraaliin taipuva, sen kyllästämä ja erilaisten rangaistuksien ehdollistama niin pitkälle, että näin karu näkemys maailmasta tuntuu minusta luotaantyöntävältä. Kuitenkin jos Nietzsche kannattaa luonnonvalintaa niin paljon kuin hänen tekstinsä antavat ymmärtää, eikö myös yhteiskuntamme ole rakentunut oman luonnonvalintansa seurauksena? Ne ihmisyhteisöt, jotka ovat kannustaneet myös heikkojen

8 varjelua ja väkivallasta pidättymistä yhteisön sisällä ovat niitä yhteisöjä, jotka syystä tai toisesta ovat selviytyneet. Evoluutio, vaikka se saattaakin vaikuttaa kylmältä ja laskelmoivalta, ei kuitenkaan ole individualistinen eikä se tee vääriä valintoja. Vahvojen edun korostaminen on ehkä hyödyllistä lyhyellä tähtäimellä (tai jos asiaa tarkastelee vain geenien jatkamisen kannalta), mutta ehkäpä ihmiskunta lajina on löytänyt oman selviytymisensä näkökulmasta kustannustehokkaamman järjestelmän. Ihmiskeho kehittyy kuitenkin sosiaalisia järjestelmiä hitaammin, ja riistämis- ja pariutumisvietit puskevat päätään esiin jokapäiväisessä elossamme vaikka sosiaaliset järjestelmät ovat nämä arvot jo hyljänneet. Ehkäpä pääsemme jokin päivä viettiemme yläpuolelle, tai ehkä joudumme ikuisesti kamppailemaan näiden ristiriitojen kanssa joita yhteiskunta ja vaistot meidän eteemme heittävät. Nietzschen ratkaisuun en kuitenkaan koske on muitakin tapoja menestyä ja olla vahva kuin pelkästään muiden kustannuksella eläminen.