RAJASEUTUTYÖN ÄÄNENKANNATTAJA VUODESTA /2013 RAJASEUTU 89 VUOTTA

Transkriptio

1 RAJASEUTUTYÖN ÄÄNENKANNATTAJA VUODESTA /2013 RAJASEUTU 89 VUOTTA Vuoden rajakunnassa tapahtuu 1

2 Vanamo (1974) taiteilija Sirkka Linnamies Joutsen (1949) Prof. Lennart Segerstråle Professori Lennart Segerstrålen Joutsen (1949) 2-osainen kortti... 2 Sirkka Linnamiehen kukka-aiheiset kortit 2-osainen osainen... 1 Adressien ja taitettujen korttien hintaan sisältyy kirjekuori. Kaikkien tuotteiden hintoihin lisätään lähetyskulut. Tilaukset ja tiedustelut: Puh rajaseutuliitto@rajaseutuliitto.fi Alla Ohessa tilisiirto, lehden jolla tilausmaksu, voitte maksaa 20 Rajaseutu-lehden sen voi maksaa tilausmaksun alla olevalla 20 v. tilisiirrolla Toivomme suoritustanne mennessä. Tilisiirtoa Odotamme voitte suoritustanne halutessanne käyttää myös mennessä. Rajaseutuyhdistyksen jäsenmaksun 2013 maksamiseen, jäsenyyteen sisältyy Rajaseutulehden (Huom! Liittymällä vuosikerta. Rajaseutyhdistyksen Jäsenmaksu on jäseneksi, 20 ja maksunne saat jäsenetuna ohjataan Rajaseutu-lehden.) edelleen Rajaseutuyhdistykselle. Saajan tilinumero Mottagarens kontonummer Helsingin OP Pankki Nordea IBAN FI FI BIC OKOYFIHH NDEAFIHH Saaja Mottagare Rajaseutuliitto r.y. Tunturikatu 6 A HELSINKI RAJASEUTU-lehden tilausmaksu v TILISIIRTO. GIRERING Maksajan nimi ja osoite Betalarens nam och adress Allekirjoitus Underskrift ja / tai vapaaehtoinen tuki avustustyöhön Rajaseutuyhdistyksen jäsenmaksu 2013 Viitenro Ref.nr Tililtä nro Från konto nr Eräpäivä Förf.dag Euro 2 Maksu välitetään saajalle maksujenvälityksen yleisten ehtojen mukaisesti ja vain maksajan ilmoittaman tilinumeron perusteella. Betalningen förmedlas till mottagaren enligt Allmänna villkor för inrikes betalningsförmedling och endast p.g.a. det kontonummer betalaren angivit.

3 RAJASEUTU 89.vuosikerta Ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Kustantaja ja julkaisija Rajaseutuliitto ry. ISSN X Päätoimittaja Timo A. Säkkinen Vt. toimittaja Paula Penttilä Toimituskunta Timo A Säkkinen Pentti Kurunmäki Olli Lihavainen Risto Nihtilä Paula Penttilä Ilmoitushankinta ja laskutus Rajaseutuliitto r.y. Tunturikatu 6 A 19, Helsinki puh telekopio sähköposti: rajaseutuliitto@rajaseutuliitto.fi Ilmoitushinnat Takakansi 900 Taka- ja III-kansissa 1/2 s 590 1/4 s 490 Kannet II ja III 690 Koko sivu tekstissä 590 1/2 sivu 490 1/3 sivu 440 1/4 sivu 400 1/5 sivu 280 1/6 sivu 200 1/8 sivu 190 Alv. 0 % Maksuehdot: Per 8 päivää, yliaikakorko 10 %. Huomautuslasku 7 Ilmoituksella tässä lehdessä tuet mm. rajaseutujen nuorison opiskelua ja paikallista yritystoimintaa. Lehteen 4/2013 aineisto vk 43 mennessä: paula.penttila@pp.inet.fi Postitse: Rajaseutuliitto, Tunturikatu 6 A 19, Helsinki Teema 4/2013: Rajaseutujuhlia Seuraavan lehden ilmestymisaika: vko 49 Tilaukset ja osoitteenmuutokset Puh tai rajaseutuliitto@rajaseutuliitto.fi Lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia ilmestymättä jääneistä numeroista ei suoriteta korvausta. Toimitus pidättää oikeuden muokata ja lyhentää lähetettyjä aineistoja. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin sattuneista virheistä lehti ei vastaa. Rajaseutu on valtakunnallinen julkaisu Painosmäärä kpl Vuosikerta 20, irtonumero 5 Pankkiyhteys OP-Pohjola F Taitto: Osmo Jurvanen, Lappeenranta Painopaikka: KS Paino Oy, Kajaani Sisältö 3/ Pääkirjoitus 6 Rajaseutuliiton hallitus 7 Kaupunginorkesterin syksy 8 9 Parikkalan messut 10 Parikkalan Pikkupiika 11 Nuorena pappina Uukuniemellä 12 Iloisen Pässin Maalaispuoti 13 Kädentaitoja 14 Vuokko Hienonen kotiutui Parikkalaan Virolahden Sampo 100 vuotta 19 Salpalinja mobiilisti Salpavaellus 22 Leinon vartion muistolaatta 23 Lapin rajavartioston sotilasvalatilaisuus 24 Rajakoira Viikinki 25 Rippikoululeiri Sonkajanranta kylä rajaseudulla 28 Rajan lapset 29 Näkökulma 30 Ristikon ratkaisu 2/ Ristikko 3/2013 Kansikuva: Auringonlasku Liperin Heposelällä. (Kuva: Marita Penttinen.). Takasivu: Kesämökki Suuri Kurikka -saaressa, vesistö Heposelkä. Kuva nuotiopaikalta Heposelkä taustana. (Kuva: Marita Penttinen.) 3

4 Toimisto: Tunturikatu 6 A 19, IV krs, Helsinki Puh , telefax Sähköposti: rajaseutuliitto@rajaseutuliitto.fi Pankkiyhteys: Helsingin OP Pankki: F Hallitus: Varajäsenet: Toimisto & talous: maakuntaneuvos Timo Säkkinen Suomussalmi, puheenjohtaja kauppat.maist. Arno Latvus, Helsinki varapuheenjohtaja fil.maist. Markku Hakkila, Helsinki toimitusjohtaja Eero Juntunen, Lappeenranta talous- ja elinkeinojohtaja Kirsi Kangas, Salla järjestösihteeri Eeva Karttunen, Helsinki valt.maist. Olli Lihavainen, Joensuu aluekehitysneuvos Matti Sippola, Vantaa fil.toht. Eino Siuruainen, Oulu rovasti Uolevi Alakurtti, Turku opetusneuvos Hanna Ketonen, Helsinki toimittaja Marja Suojoki-Gauriloff, Inari kaupunginjohtaja Eila Valtanen, Kuhmo HSO-sihteeri Anu Korpinen Liiton tarkoituksena on edistää taloudellista, sosiaalista ja sivistyksellistä kehitystä toimialueellaan rajaseudulla ja kehitysalueilla. Liitto on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Liiton virallinen äänenkannattaja on Rajaseutu-lehti. Rajan Joutsen tunnustuspalkinto/ muistoesine Rajan joutsen -rintamerkki Lennart Segerstrålen Tunturijoutsen-aiheinen Adressi kortti... 2 Sirkka Linnamiehen kukka-aiheiset kortit 2-osainen osainen... 1 Adressien ja taitettujen korttien hintaan sisältyy kirjekuori. Kaikkien tuotteiden hintoihin lisätään lähetyskulut. Rajaseutulehti 20 /vsk. Tilaukset ja tiedustelut: Puh rajaseutuliitto@rajaseutuliitto.fi Rajaseutuliiton jäsenjärjestöt ja niiden luottamushenkilöt vuonna 2013 RAJASEUTUYHDISTYS R.Y. Toimisto: Tunturikatu 6 A IV krs, Helsinki puh sähköposti: rajaseutuliitto@rajaseutuliitto.fi puh.joht., fi l. maist. Markku Hakkila, puh toinen pj: kauppat.maist. Arno Latvus RAJASEUDUN YSTÄVÄT KESKI-SUOMI RY. Yhteyshenkilö: sihteeri, fi l.maist. Mikko Lemmetti, Leikkiharjuntie 50, Konnevesi RAJASEUDUN YSTÄVÄT TURKU RY. puh.joht., rovasti Uolevi Alakurtti, Suotorpankuja 4 B 10, Turku puh. (02) , sihteeri, toim.sihteeri Marja Mäkinen, Leipäläntie 35, Turku, puh. (02) (t.), (02) (k.) 4

5 Pääkirjoitus Rajaseudulla elämä on ollut varsin erilaista sen mukaan, onko asuttu lännessä vaiko idässä. Länsirajalla voitiin liikkua vapaasti ja tehdä yhteistyötä aina, kun se katsottiin mahdolliseksi ja molemmin puolin hyväksi. Itärajalla tilanne oli neuvostovallan aikaan varsin erilainen. Siellä yhteistyö edellytti useimmiten valtioiden välistä sopimista, jotta yhteistyöhön voitiin ryhtyä. Ainakin taustalla piti olla hallinnollisia sopimuksia. Useasti nämä valtioiden väliset sopimukset merkitsivät suuria yhteisiä hankkeita rajan tuntumassa. Rakennettiin voimalaitoksia Kuolan rajamailla, metsätyökeskus Pääjärvelle ja kokonainen kaupunki Kostamus Kainuun korkeudelle sekä Svetogorskin kombinaatti Imatran kohdalle. Näiden suurien hankkeiden myötä rajan ihmisille tuli työtä ja toimeentuloa määräaikaisesti erittäin hyvin. Toisaalta niiden seurauksena paikallinen yritystoiminta sai uutta vauhtia ja monilla seuduin syntyi yrityksiä, jotka ovat menestyksellisesti jatkaneet toimintaansa myös muilla markkinoilla. Länsirajan yhteistyö liittyi pien - ten yritysten keskinäiseen ja työllisyyttä hyvin palvelevaan yhteistyöhön. Siellä on myös muuta elinkeinoelämän poikkinaintia tapahtunut vuosien saatossa ja sitä ovat myös kunnat tukeneet omilla toimillaan vaikuttavimpana esimerkkinä Tornion ja Haaparannan Rajalla-hanke. Myös Pajalan ja Hannukaisen uusi kaivos tuo toivottavasti hyvinvointia pitkällä aikavälillä Väylän varrelle. Uusi aika 1990 jälkeen on tuonut uudet haasteet varsinkin itärajalle. Länsirajalla edellä mainitut yrityshankkeet ovat luomassa uutta hyvinvointia teollisten investointien ohella. Venäjän federaation kehitys ja kasvanut kulutuskysyntä myös suomalaisissa yrityksissä on kyllä hyödynnetty. Muuta yhteistoimintaa ja yritysten uskaliaitakin toimia odotetaan. Varsinkin rajan takana usein kerrotan, että muualta tulleet yritykset ovat valmiita sijoittamaan rahaa ja osaamista rajan läheisyyteen. Suomalaisilta odotetaan myös aktiivisuutta ja sille toki edellytyksiä on luotu. Venäjän VTO-jäsenyys antaa uusia mahdollisuuksia ja yrityskulttuuri sekä yritysturvallisuus ovat takavuosista parantuneet roimasti. Rajaseudut elävät yrityksistään. Ilman niitä riskejä kaihtamattomia yrittäjiä, joista meillä on lukuisia esimerkkejä, emme olisi näin hyvässä tilassa. Usein hyvinkin pienillä omilla pääomilla ovat itseensä uskovat kansalaiset tehneet itselleen ja kanssaihmisilleen turvallisen elämän. Meidän kaikkien yhteinen etu on, että yrittävät ihmiset menestyvät, heille luodaan siihen yhteiskunnan taholta siihen mahdollisuuksia ja sen myötä tavan kansalaisilla on myös työtä ja toimeentuloa. Takavuosien yritystuet olivat hyvin tehokasta elinkeinopolitiikkaa. Meillä oli määritelty kehitysalueet, joille ohjattiin yhteisistä varoista pääomia ja tukitoimia, joilla luotiin kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Nyt suuntaus valitettavasti on se, että tämänsuuntaisetkin rahat täytyy jakaa rintamaiden kanssa, jolloin siellä toimiva ja volyymiltaan eri mittakaavan taloudellinen toiminta imee nämä sijoitukset. Ne hukkuvat siihen volyymiin vaikuttamatta lainkaan syrjäseuduilla ihmisten hyvinvointiin. Tuloksena on entistä enemmän metropolin ja kasvukeskusten lihominen, josta rajaseudut jäävät osattomiksi. Silloin hyvätkään yritysideat eivät pääse kukoistamaan rahanpuutteen ja ylisuurten vakuusvaatimusten puristuksessa. En haikaile vanhaa valtioiden välisten sopimusten aikaa, niin hyvää kuin se itäiselle Suomelle olikin. Nykyinen vapaa liikkuminen rajan yli, sen antamat yhteiset kehittämismahdollisuudet ja yhdessä tekemisen tahto luovat paljon parempaa tulevaisuutta. Toivoisin, että vanha kunnon aluepolitiikka ottaisi selkävoiton uusliberalistisesta keskittämispolitiikasta. Silloin hyvä elämä olisi mahdollista koko Suomessa, kuten pitäisikin. Timo A Säkkinen Rajaseutuliiton puheenjohtaja maakuntaneuvos 5

6 Esittelyvuorossa hallitukset jäsenet Eeva Karttunen Syntynyt: Alavudella Etelä-Pohjanmaalla Nykyinen asuinpaikka: Helsinki, Pakila Työtehtävät ja oheistehtävät: Kelassa 25 vuotta, josta ajasta 20 v paikallistoimiston asiakaspalvelussa ja viimeiset viisi vuotta laitoksen ensimmäisenä päätoimisena pääluottamusmiehenä Kelan toimihenkilölle. Toimihenkilöiden edustajana työryhmässä, joka valmisteli laitokselle luotavaa neuvottelujärjestelmää. Toimihenkilöyhdistyksen hallituksen jäsen useita vuosia. TVK-laisen, sittemmin TVK:n konkurssin jälkeen STTK -laisen ammattiliiton neuvottelevajärjestösihteeri ja työttömyyskassanjohtaja 19,5 vuotta. Tehtäviin kuului myös järjestökoulutuksen suunnittelua ja toteutusta joko TVK -opistolla tai paikallisjärjestöissä ympäri maata sekä paikallisen organisaation luominen liitolle. Lukuisissa työryhmissä sekä liitossa että työttömyyskassassa. Ammattiiitto Järjestötoimihenkilöt JTH:n hallituksessa sekä n. 10 vuotta järjestön puheenjohtajana. Rajaseutu ja rajaseututyö Rajaseutuun ja paikalliseen väestöön tutustuminen yli neljällä kymmenellä lomaretkillä antoi tietoja alueen asioista ja ongelmista. Niistä tapaamisista jäi monia luottamuksellisia suhteita eri ammattiryhmien saamelaisiin, Inarissa 60-luvulla tavatulta Rajaseutuliiton toiminnanjohtaja Kiviluodolta saatu yhteyksiä ja tietoja toiminnasta, mukana Inarissa 60- ja 70-luvuilla Saamelaisten kristillisen kansanopiston taustayhteisön toiminnassa.. Rajaseutuyhdistyksen jäsen 60-luvulta alkaen, mutta varsinaiseen toimintaan ei mahdollisuutta osallistua työssä ollessa, koska toimintaa oli vain työajalla. Rajaseutuyhdistyksen johtokunnassa vuodesta 2002 vuoteen 2011, jona aikana johtokunnan toisena puheenjohtajana vv , ja johtokunnan puheenjohtajana vuodet Rajaseutuliiton hallituksessa vuodesta 2006 alkaen ja työvaliokunnassa ja eri työryhmissä vv Mukana myös muussa järjestötyössä ja niiden luottamuselimissä. Kirsi Kangas Koulutus: Hallintotieteiden maisteri Syntynyt Sallassa Nykyinen kotipaikka: Salla Ikä: 44 vuotta Ammatti: Talous- ja elinkeinojohtaja Työpaikka: Sallan kunta 2010 alkaen Aikaisempi työhistoria: Talenom Kuusamo, toimistonjohtaja Merikosken ammatillinen aikuiskoulutuskeskus, opettaja Rajaseutuliitossa Hallituksen jäsen vuodesta Eero Juntunen Koulutus: Agronomi Syntynyt Vieremällä Pohjois- Savossa Nykyinen kotipaikka: Taipalsaari Ikä: 62 vuotta Ammatti: Toimitusjohtaja Työpaikka: ProAgria Etelä-Karjala ry 1998 alkaen Toimitusjohtajan tehtävässä 1998 alkaen. Eläkkeelle aktiivityöelämästä alkaen Eero Juntunen toiminut seuraavissa luottamustehtävissä Etelä-Karjalan ammatillisen aikuiskoulutuskeskuksen hallituksen jäsen Etelä-Karjalan Agronomit ry hallituksen jäsen Etelä-Karjalan maataloussäätiön asiamies (edelleen) ProAgria Finland Oy Ltd hallituksen jäsen (edelleen) Aikaisempi työhistoria ennen Etelä- Karjalaan tuloa: Keskusosuusliike Hankkija vv (päällikkö-johtotason tehtävät) asemapaikka Itä-Suomi /Kuopio Hankkija Maatalous Oy vv (johtotason tehtävät) asemapaikka Itä-Suomi /Kuopio Sisä-Savon Kuntayhtymä/Sisä-Savon marjaosaamiskeskuksen johtaja Rajaseutuliitossa Hallituksen varajäsen Hallituksen jäsen vuodesta

7 Kaupunginorkesterin syksy on soiton juhlaa Joensuun kaupunginorkesterin syksy jatkaa keväällä aloitettua orkesterin 60-vuotisjuhlaa. Kauden ensimmäisessä konsertissa 6.9. puikkoihin tarttui uusi taiteellinen johtaja Jurjen Hempel. Hollantilaisella Hempelillä on jo pitkään ollut läheinen kosketus Suomeen, sillä hän tuli palkituksi ensimmäisessä kansainvälisessä Jean Sibelius -kapellimestarikilpailussa vuonna 1995 Hempel johtaa syksyn mittaan kaikkiaan neljä konserttia, kuten perinteisen Uudenvuoden konsertin. Orkesterin ensimmäiseksi kunniakapellimestariksi nimitetyn, orkesterin ikätoverin Atso Almilan kanssa yhteistyö jatkuu Tuolloin ohjelmassa on mm. Almilan sävellys Messages. Orkesterin ja Atson tavoin 60 vuotta tänä vuonna täyttävä vakituinen vierailija Andres Mustonen näyttää Andreksen parhaat konsertissa taitonsa myös viulusolistina ja ohjelmassa on teoksia vanhasta musiikista tähän päivään. Joulukonsertin johtaa pohjoiskarjalaiset sukujuuret omaava monilahjakkuus, pianisti-säveltäjä-kapellimestari Ville Matvejeff. Tämä konsertti uusitaan Nurmeksen Joulumusiikki -tapahtumassa. Syksyn solisteja ovat esimerkiksi pianistit Olli Mustonen ja Paavali Jumppanen. Laulumusiikin ystäville ohjelman helmi on mezzosopraano Lilli Paasikiven vierailu. Hän esittää konsertissaan sarjan Wagnerin sävellyksiä ihastuksensa kohteen, Mathilde Wesendonckin melankolisiin runoihin. Viihdettä kaiken ikäisille Monipuoliseen ohjelmistoon mahtuu muutakin kuin sinfoniaa. Lapsille on lokakuussa tarjolla televisiostakin tuttujen Mimmien eli Rääkkylästä lähtöisin olevien sisarusten Pauliina Lerchen ja Hannamari Luukkasen hyväntuulinen konsertti. Heidän musiikkinsa luomusoundit ja energinen esiintyminen sopivat perheen pienimmillekin. Syksyn aikuisempaan makuun olevista viihdekonserteista ensimmäisessä lavalle nousevat supertähdet Paula Koivuniemi ja kapellimestari Mikko Franck 19. ja 20.9., esittäen Paula Koivuniemen hittejä sinfoniaorkesterisovituksina. Perjantain konserttiin on loistava tilaisuus tulla myös pidemmältä matkalta, kun Pohjolan Matka järjestää sinne bussikuljetuksia Kiteen, Nurmeksen ja Polvijärven suunnista. Marraskuussa Virta Vie -konsertissa keinutaan Olavi Virran ikimuistoisten sävelten vanavedessä. Solistina on Dallapé -orkesterin toiminnan elvyttäjänä ja laulusolistina, mutta oopperatenorinakin tunnettu Juha Hostikka. Karismaattista Hostikkaa on arvosteluissa pidetty hyvinkin Olavi Virran tasoisena musiikin tekijänä. Konsertin johtaa jazz-pasunisti ja kapellimestari Antti Rissanen Kaisa Holopainen Tuotanto-markkinointipäällikkö Joensuun kaupunginorkesteri Juhlakonsertissa Šostakovitšin ilmaisuvoimaisen Sellokonserton nro 1 solistina oli tämän hetken kansainvälisimpiin suomalaismuusikkoihin lukeutuva sellisti Anssi Karttunen. SYKSYN KONSERTTEJA TO Carelia-sali klo 19 ANDREKSEN PARHAAT TO Carelia-sali klo 19 BEETHOVENIN LUMOA TO Carelia-sali klo TO Carelia-sali klo 19 KUUSISTON KANSSA TO Carelia-sali klo 19 VIRTA VIE TO Carelia-sali klo 19 JOULUILTA TI Carelia-sali klo 19 UUDENVUODEN KONSERTTI 7

8 Rajalta näkee kahteen suuntaan Rajaseutuliitto oli mukana Parikkalan messuilla, jossa yhtenä aiheena oli raja ja rajojen ylittävä yhteistyö. Parikkalan kunnalle olisi erityisen tärkeää saada kansainvälinen rajanylityspaikka avatuksi Syväoroon. Olisihan silloin Laatokan rannalle matkaa reilut 30 km ja ylityspaikka avaisi nopean kulkueyhteyden Jaakkimaan, Kurkijoelle, Hiitolaan ja moniin muihin paikkoihin. Vastaavasti Laatokan länsipuolella asuvien venäläisten kulkuyhteydet Suomeen nopeutuisivat. Valtioneuvos Riitta Uosukainen kehui avauspuheenvuorossaan Parikkalan kunnan kansainvälisyyttä ja aktiivista yritteliäisyyttä rajanylityshankkeessa. Yrittää pittää, hän totesi ja vihjaisi, että monia hyviä ominaisuuksia omaavilla karjalaisilla kärsivällisyys ei kuulu niihin, ennustaen että asioiden toteutuminen vaatii aikaa. Rajalta näkee kahteen suuntaa, jos osaa katsoa, valtioneuvos Uosukainen tiivisti puheensa. Rajaseutuliiton osasto oli Kurkijoki-Säätiön pöydän vieressä ja molempien pöytien äärellä riitti kyselijöitä. Yhtenä merkittävänä huomiokohteena oli Raja ihmisen tekemä monumentin painon arvaus. Oikein arvannut sai omakseen Jopo-polkupyörän, mikä oli myös konkreettisesti näytillä. Kello jälkeen alkoi nuorien tyttöjen kokoontuminen lavan eteen. Kello rävähti! Lavalle saapui nuorten suuri suosikki lahtelaispoika Cheek. Lämpötila nousi saunalukemiin, mutta se ei nuorten intoa vähentänyt. Emme etukäteen kertoneet kävijätavoitetta, mutta ajattelimme, että jos yli 2000 henkilöön pääsemme, niin se on hyvä, kertoi messut juontanut kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Parikkalan kunnanhallituksen puheen johtaja Ari Berg toimi Parikkalan Messujen juontajana. Berg. Kaikki tavoitteet ylittyivät, kun helteinen päivä kokosi yli messuvieraista kesäkuun viimeisenä lauantaina. Helena Sulavuori Rajaseminaari Parikkalassa Parikkalan kunta kutsui keskeisiä yhteistyö- ja viranomaistahoja rajaseminaariin Lahdenpohjaan sekä ja lisäksi paikallisia päättäjiä Parikkalaan Ensimmäisenä seminaaripäivänä noin 20 viranomaistahojen edustajaa tutustui Syväoro - Raivio - Ihala ENPI CBC osarahoitettavien teiden nykytilaan ja Pietari - Käkisalmi - Lahdenpohja - Petroskoi -federaatiotien peruskorjaukseen Hiitolan alueella ja Lahdenpohjan kaupunkiin. Tutustumismatkalle osallistuneet viranomaistahot olivat erityisen yllättyneitä siitä, miten nopeasti Venäjän puolen tiehankkeet ovat edenneet, jopa puolitoista vuotta etuajassa ja kuinka laadukkaasti tiehankkeita on toteutettu. Parikkalan rajaseminaarissa esityksiä pitivät ja puheenvuoroja käyttivät arvovaltainen joukko viranomaistahojen ja yrittäjien edustajia. Seminaarissa keskusteltiin Parikkala - Syväoron rajanylityspaikan tavoitteista, tarpeista ja toteuttamisesta. Seminaarin osallistui lähes 80 henkilöä. Rajavartiolaitoksen ja tullin edustajien mukaan Parikkala - Syväoron rajanylityspaikan kansainvälistämiseksi tarvitaan Suomen ja Venäjän hallitusten välinen periaatepäätös, jonka jälkeen viranomaisille tulee esittää resurssit tarvittavien toimenpiteiden toteuttamiseen. Venäjän puolen tiestön kehittyminen avaa uusia mahdollisuuksia ja valmius kansainvälistämiseen olisi mahdollista aikaisintaan vuonna Rajanylityspaikan nykytila tulee kirjata mahdollisimman tarkasti ja kehitystä tulee seurata. Kirjatun faktatiedon perusteella viranomaisten tulee ottaa rajanylityspaikan kansainvälistäminen käsittelyyn. Tilapäisten rajanylityspaikkojen ylitysmäärät ovat vähentyneet venäläisten viranomaisten tiukentuneiden säädösten takia. Parikkalan ja Lieksan tilapäiset rajanylityspaikat ovat ainoat tällä hetkellä auki olevat. Etelä-Savon maakuntajohtaja Matti Viialaisen mukaan Parikkala - Syväoron rajanylityspaikan kansainvälistämiseksi tulee laatia konkreettinen suunnitelma. Rajanylityspaikkaa voitaisiin kehittää vaiheittain moduuliratkaisuina. Parikkala - Syväoron rajanylityspaikka mahdollistaisi nopeimman reitin Savonlinnaan ja Keski-Suomeen sekä itäisen Suomen talvimatkailukohteisiin. Kehityssysäys alueella tulee olemaan erittäin suuri erityisesti Venäjällä, mutta vaikutukset näkyvät myös Parikkalan ja muiden lähikuntien yksityisessä ja julkisessa taloudessa. Aluekehityksen kuva muuttuu voimakkaasti ja luontainen yhteys Saimaalta Laatokalle palautuu. Viialaisen mukaan Parikkala - Syväoron rajanylityspaikan kansainvälistäminen täydentäisi Imatran ja Niiralan rajanylityspaikkoja. Tiedot: Parikkalan kunta 8

9 Rajaseutuliitto Parikkalan messuilla Parikkalan messujen näytteille asettajien joukossa oli myös Rajaseutuliitto. Osasto oli heti pääovesta juhlasaliin mentäessä ensimmäisenä oikealla. Paripöydän toisena esittelijänä oli Kurkijoki-säätiö. Seinän äärellä olevat osastot saattoivat näkyvyyttä voidessaan hyödyntää myös taustaseinää. Rajaseutuliitolla oli rajaseututyötä esittelevä näyttely juuri messujen edellä Parikkalan kirjastossa. Osa tästä aineistosta oli esillä liiton messuosastolla. Rajaseutuliiton 90-vuotisjuhlan näyttelykierrosta on tarkoitus jatkaa aikaisemmissa Vuoden Rajakunnissa. Rajaseutuliiton osastolla oli koko ajan vilskettä ja paikalla olleet hallituksen jäsenet Eero Juntunen ja Olli Lihavainen esittelivät toiminnanjohtaja Anu Korpisen kanssa Rajaseutuliiton toimintaa sekä rajaseututyötä. Myös Rajaseutuliiton puheenjohtaja, maakuntaneuvos Timo A. Säkkinen oli mukana messuilla. Osastolla Rajaseutuliiton osaston viimeistelyä Parikkalahallissa. Kuvassa hallituksen jäsenet Eero Juntunen (vas.) ja Olli Lihavainen (oik.) sekä toiminnanjohtaja Anu Korpinen ja Rajaseutuliiton puheenjohtaja Timo A. Säkkinen. oli erilaista esitemateriaalia, Rajaseutu-lehtiä jaossa ja myynnissä Rajaseutuliiton tuotteita. Merkittävää oli Vuoden Rajakunta tunnuksen Raja ihmisen tekemä veistoksen esilläolo Rajaseutuliiton esittelypöydän äärellä. Parikkalan kunnan järjestämä veistoksen painon arvauskilpailun lisäksi osastolla oli liiton oma kilpailu: testata tietämystä Rajaseutuliitosta ja sen toiminnasta. Vastaamista helpotti se, että tiedot oli saatavissa esittelymateriaalista, ellei niitä muuten tiennyt. Veikkaaminenkin oli mahdollista. Huomattavaa oli myös Helsingin Rajaseutuyhdistyksen jäsenten retki Vuoden 2013 Rajakuntaan. Retkeläiset tutustuivat niin messuihin kuin opastetulla kiertoajelulla Parikkalaan. Lisäksi heitä oli mukana esittelytyössä osastolla. Messujen aamupäivän ohjelmaan kuului Rajan Puun istuttaminen. Se jää Rajakunnan pysyväksi muistoksi. Kunta oli valinnut Rajan Puuksi männyn, joka istutettiin arvovaltaisten vieraiden läsnä ollessa Parikkalahallin viheriölle. Rajan Puuta olivat istuttamassa juuri nimetty uusi Pikkupiika Salla Vaittinen, valtioneuvos Riitta Uosukainen, maakuntaneuvos Pekka Nousiainen, kunnallisneuvos Alpo Kosunen, kunnallisneuvos Eino M. Repo, Rajaseutuliiton puheenjohtaja Timo A. Säkkinen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Sakari Paakkinen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Berg. Helsingin Rajaseutuyhdistyksen retkeläisiä Parikkalahallin edustalla. Paula Penttilä 9

10 Parikkalan Pikkupiika Simpeleen Siika ja Parikkalan Piika ne kesävoille vertoja vetää on sanontana tuttu ympäri Suomea. Parikkalan piiat ovat olleet historiatiedon mukaan kovin kysyttyjä aikoinaan mm. Pietarissa taloudenhoitajina. Tapana oli ennen lähettää vanhimpia tyttäriä piioiksi isoihin taloihin ja Parikkalasta lähdettiin silloin esimerkiksi Viipuriin tai Pietariin. Parikkalan vuoden 2013 Pikkupiika on lukiota kävyvä 17-vuotias Salla Vaittinen. Alkukesän hän työskenteli Parikkalan hautausmaalla ja loppukesän hän toimi kirkko-oppaana Parikkalan kirkossa. Parikkalan Pikkupiika -hahmo heräteltiin vuonna 1987 henkiin, kun silloin valittiin Pikkupiiaksi parikkalalainen nuori tyttö. Idea Pikkupiian valitsemisesta Parikkalaan vuosittain oli silloisen kulttuurilautakunnan kehittelemä ja se lähti nimenomaan tuosta tutusta sananparresta ja laulusta. Toinen kotiseutuumme merkittävästi liittyvä tunnusmerkki on Anna- Katriinan solkiriipus, jonka on tehnyt Kalevalakoru Polkkamäki-nimisen talon pellosta Parikkalan Joukion kylästä löydetyn (1949) karjalaisen emännän pronssisen vyöriipuksen esikuvan mukaan. Korun luovuttaa Kalevalaisten Naisten edustaja. Pikkupiian valintakriteerit: nuori tyttö noin vuotias harrastuneisuus esimerkillisyys hyvä käytös aktiivisuus reippaus esiintymiskyky on seuraavan vuoden paikkakunnalla opiskelee tai on työelämässä Pikkupiian tehtäviin kuuluu: edustaa Parikkalaa erilaisissa kulttuuri- ym. tilaisuuksissa Parikkalassa ja muilla paikkakunnilla. Paikalliset yhdistykset ja yritykset voivat pyytää Pikkupiikaa tilaisuuksiinsa esim. esittelytehtäviin, palkintojenjakoon, kukitustehtäviin Pikkupiian tunnusmerkit: Pikkupiian puku, kansanpuku, joka on Parikkalan Kalevalaisten Naisten perustajan Armi Siitosen suunnittelema. Pikkupiian puvun valittu piika saa vuodeksi käyttöönsä eri tilaisuuksia varten. Tiedot: Parikkalan kunta Rajan Puuta olivat istuttamassa juuri nimetty uusi Pikkupiika Salla Vaittinen, valtioneuvos Riitta Uosukainen, maakuntaneuvos Pekka Nousiainen, kunnallisneuvos Alpo Kosunen, kunnallisneuvos Eino M. Repo, Rajaseutuliiton puheenjohtaja Timo A. Säkkinen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Sakari Paakkinen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Berg. Tietokilpailun voittaneet Parikkalan messuilla Rajaseutuliiton osastolla järjestetyssä leikkimielisessä tietokilpailussa Rajaseutu-lehden vuosikerran voittivat: Urpo Hälvä, Saari Riitta Tolvanen, Parikkala Tarja Vuoroksa, Helsinki ONNITTELUT VOITTAJILLE! 10

11 Nuorena pappina syntymäseurakunnassa rajan halkaisemalla Uukuniemellä Eräänä syysiltana v 1977 Tohmajärvellä sain anopin puhelun. Lehdessä oli kuulemma Mikkelin Hiippakunnan tiedote, jonka mukaan meidän tuli olla kahden viikon kuluttua Uukuniemellä. Siihen hämmennykseen menivät yöunet. Sain neuvoteltua piispan kanssa jatkoaikaa toiset kaksi viikkoa, jotta puoliso ja lapsetkin saatiin mukaan. Vähäinen omaisuus pakattiin jälleen kuorma-autoon ja astuttiin taas valtavaan pappilaan, josta kolme huonetta riitti asumiseen, mutta verottaja peri toki omansa kaikista neliöistä aina piispan kamariin saakka. Eipä ihme, että lapset opettelivat polkupyörällä ajon pappilan salissa. Talven kuluessa valmistui alakertaan sauna, joten lasten ahkion vetäminen umpihangessa rantasaunalle jäi historiaan. Virkatalossa oli sentään öljylämmitys, kun edellisellä paikkakunnalla joutui joka toinen tunti lisäämään halkoja kaminaan. Uukuniemellä ei tunnettu virkaaikoja. Ihmiset olettivat, että pappi on aina paikalla, Niinpä eräänä lauantaiiltana soi ovikello ja pyydettiin aviokuulutusta. Toisen kerran olin lähdössä sunnuntaina kirkkoon, kun joku Helsingin herra halusi tulla tekemään omin neuvoin sukuselvitystä. Niitä joutuikin tekemään päiväkaudet, kun viraston hoito kuului kirkkoherran tehtäviin. Niihin aikoihin kuolivat monet entiset uukuniemeläiset evakot ukit ja mummit eli veteraanien vanhemmat. Kirjeitä sai lähettää ympäri Suomea. Tuntikausia kestäneestä työstä sai periä 1,50 mk eli 40 c. Lisäksi monet todistukset olivat sosiaaliviranomaisten tilaamia, jolloin toimitus tapahtui ilmaiseksi. Uukuniemen ongelma oli kirkonkirjoissa merkintä henkilön muuton kohdalla kuv.pass. (tarkoittaa: kuvernöörin passia eli tsaarin aikaa ). Vuosien varrella löytyi yli 300 henkilöä, jotka täyttivät 90 vuoden iän ja voitiin julistaa kuolleiksi lain mukaan. Niinpä toimitin Parikkalan nimismiehelle yli 300 nimeä, jotka virkavallan toimesta sitten 1970-luvun vaihteessa julistettiin kuolleiksi ja seurakunnan väkiluku laski alle tuhanteen, kun se ennen sotia oli yli 6000 henkeä. Ensio Larema toimi kirkkoherrana Uukuniemellä Uukuniemen seurakunnan historiaa sävyttää hengellinen liike uukuniemeläisyys. Taustalla maallikkosaarnaajien rikas perintö aina 1800-luvulla alkaneista Kesälahden ahoseuroista saakka. Nimiä en käy luettelemaan, jotten unohtaisi joitakin. Yksi henkilö yli muiden oli Helena Konttinen, josta on paljon kirjoitettu. Parikanniemen Orpokodista tuli sittemmin uukuniemeläisten seurojen kotipaikka. Perintönä on edelleen Helenan vaihetuspäivät eli tilinteon hetket ja nykyään juhlat elokuussa Saaren kirkolla. Uukuniemeläisyyden vaikutus seurakuntaelämään voidaan tulkita kolmella tavalla. Pakanalähetystyö oli viikko-ohjelmassa keskeinen. Diakoniatyö on Orpokodin sanoman perintöä. Maallikkotyö on matalan tason sielunhoitoa. Rajan tuntumassa menneisyys on aina läsnä. Vielä 70-luvun vaihteessa Neuvostoliiton valonheittimet valaisivat yöllistä taivasta pelottavalla tavalla. Raja oli lähellä synkkine muistoineen. Karjalaisuus elää uukuniemeläisten sydämissä. Olin saanut piston sydämeeni jo Tohmajärvelle perustetun karjalaisseuran jäsenyyden myötä. Uukuniemen-usko elää nimenomaan paikkakunnan tunnuslaulussa. Sain tulla tuntemaan sen voiman ollessani paikallisen seuran puheenjohtajana muutaman vuoden ja sen jälkeen ainaisjäsenenä. Vuorovuosin vietettiin muistelujuhlia myös ns muuttokunnissa. Nykyisin vuosittain Juhannuksen jälkeen jaksavat uukuniemeläiset järjestää juhlansa. Pitäjäntupa on saatu seuran käyttöön. Perinteet elävät. Itselleni karjalaisuus syntyperäisenä uukuniemeläisenä on merkinnyt lähes 50 vuoden toimintaa sekä seuroissa ja Karjalan Liiton hallinnossa. Viisi virkavuotta Uukuniemellä opettivat minulle mm Kirkonkirjojen tuntemisen. Vanhimmat niistä olivat seurakunnan syntyajoilta 1640-luvulta. Monien sukupolvien ja kylien asukkaiden nimet ja elämänvaiheet kertoivat uskosta elämään ja Jumalaan. Kirkon vierellä vanha ja unohdettu hautausmaa, suuri lähihistorian sankarihautaalue sekä Paakasalmen hautausmaa kätkevät hiljaisuuteen tuhansien ihmisten tarinan. Siellä lepäävät rikkaat ja köyhät, profeetat ja saarnaajat. Siksi käyntikohteeni Uukuniemellä alkaa aina hautausmaalla. Historian pelastus oli ettei kirkkoa siirretty ennen sotia Ristilahteen ja että lopullinen raja siirtyi Pyhäjärvelle. Uukuniemeläinen näkijä Mikko Leminen kertoi, että rajaviiva olisi alunperin määritelty maantiehen, jolloin kellotapuli ja Paakasalmi olisivat jääneet rajan tuolle puolen. Mikko näki näyn, jossa enkeli miekallaan merkitsi tulevan rajan nykyiselle paikalleen. Sen johdosta meillä on pala historiallisesta Uukuniemeä nykyisessä Parikkalan kunnassa. Minulle se oli elämäni rikassisältöisintä aikaa, jolloin opin tuntemaan aitoja ihmisiä heidän arjessaan ja elämänvaiheissaan. Piispan käsky siirtää perheeni Uukuniemelle taisi sittenkin olla Korkeimman ajatus. Ensio Larema Kirkkoherrana Uukunimellä

12 Iloisen Pässin Maalaispuoti Kuutostiellä Parikkalan Koitsanlahden kohdalla matkailija huomaa erilaisen kaupan mainoksen niin muodoltaan kuin nimeltään: Iloisen Pässin Maalaispuoti. Jo nimi houkuttelee poikkeamaan. Itse pässiä ei kaupan edustalla näy, mutta läheisestä aitauksesta löytyvät pässipojat Jooseppi ja Väinämöinen. Pihapiirissä on kaniperhe ja koira Sumu. Koitsanlahden entinen kyläkauppa oli välillä antikvariaatti ja nyt on siinä jo toista vuotta toiminut maalaispuoti. Sen omistajat Terhi Torikka ja Niko Hälvä olivat jo pitempään ajatelleet, että heillä voisi Iloiset pässipojat aitauksessaan, edessä Jooseppi ja takana Väinämöinen. olla jossain lähiruokapuoti. Etelä-Karjalasta löytyi sille tila ja paikka. Niko Hälvä kävi Parikkalassa yrittäjäkurssin ja siitä sitten kaikki alkoi. Kauppatoiminnan liitteenä tuli pieni kahvila. Tänä kesänä kaupan terassilla on ollut käyttöä. Kahvilasta saa mm. luomukahvia, teetä, luomuolutta, siidereitä, erilaisia kotileipomotuotteita. Lisäksi suurempaan nälkään saa biisonihampurilaisia, ranskalaisia perunoita, paistettuja muikkuja ja karitsanlihapullia. Kesäarkipäivinä on saatavissa keittolounasta kulloisenkin valikoiman mukaan. Puodin etuhuoneessa kahvilan lisäksi ovat moninaiset elintarvikkeet. Valikoima on laaja. Pääasiassa ne ovat lähialueen pientuottajien tuotteita. Joitakin artikkeleita on hieman kauempaa. Laajaan valikoimaan kuuluu mm. paikallista biisonisoninlihaa, ylämaannautaa, karitsaa, villisikaa, kukonpoikaa, luomujauhoja, mehuja, hilloja, mausteita, luomumunia, kasviksia, juustoja, pienpanimotuotteita ym. Pääosassa eläintuotteita koko tuotantoketju tapahtuu omalla paikkakunnalla aina teurastukseen saakka. Huomionarvoista on se, että lähes kaikki eläimet ovat kasvatettu luomurehulla ja ovat hyvinvoivia. Jauhot tulevat Kiteen puolelta paitsi spelttijauho, jota saadaan Jaalasta. Kaikki myynnissä olevat jauhot ovat luomujauhoja. Kaupan takahuoneessa on moninaisia paikallisia käsitöitä ja askartelutuotteita; niin käyttöön kuin koristeeksi. Huomattavaa on, että niiden joukossa on kierrätysmateriaalista valmistettuja tuotteita. Tilaukset tapahtuvat menekin mukaan. Merkittävää on se, että kuljetusmatkat ovat lyhyitä. Vakioasiakkaat Nuoret yrittäjät, Terhi Torikka ja Niko Hälvä, Iloisen Pässin Maalaispuodin pihapiirissä. ovat omalta paikkakunnalta. Kesällä puodissa poikkeavat turistit ja muut ohikulkijat. Yrittäjän päivä kaikkine paperi ja muine oheistöineen on pitkä, sillä kesä-elokuu ajalla liike on avoinna masu ja syyskuu toukokuu ke-su Mikäli yrityksessä on tapahtumia, niin silloin aukiolo on pidempään, sillä sisällä on asiakaspaikkoja 30 ja terassilla 40. Viime talvena liike oli kiinni loppiaisesta hiihtolomaan ja tulevana talvena on suunnitelmissa pitää pidempi loma. Kuvat ja teksti: Paula Penttilä 12

13 Kädentaitoja Parikkalan Koitsanlahdessa asuvalla Tuija Poutasella yrittäminen on verenperintönä. Kotona maatalossa hän on saanut lapsesta saakka tehdä erilaisia talontöitä. Niitä on riittänyt aikuisiässäkin. Ammatikseen hän ilmoittaa kuitenkin kotiompelijan. Tosin ompelutyön rinnalla hän opettaa Kaakon kansalaisopistossa Parikkalassa posliininmaalausta, johon tehtävään hän siirtyi oman harrastuksen kautta 25 vuotta sitten. Tuija kertoo, että omaan ammatinvalintaan vaikutti se, että täti ompeli sekä se, että opettaja sanoi Tuijan olevan hyvä käsityöntekijä. Hän itse sanoo, että ammatin valinta olisi voinut kohdistua maalarinammattiin, kun setä oli maalari. Häntä kiinnosti myös maatalousala. Kuitenkin Tuija haki Imatran ammattikoulun kolmevuotiselle pukuompelulinjalle ja pääsi ensiyrittämisellä. Matkayhteyksien takia hän muutti Imatralle opiskelun ajaksi. Kaksi ensimmäistä opiskeluvuotta Tuija asui sukulaisperheessä Imatralla, mutta kolmannen vuoden toisen tytön kanssa. Valmistuneille ompelijattarille tarjoutui töitä Lahden seudulta Luhdan tehtaalta. Tämä mahdollisuus ei Tuijasta tuntunut omalta, vaan hän valitsi ompelutyön kotona ja heti alkoi tulla asiakkaita. Hänen ei ole tarvinnut koskaan mainostaa, vaan sana ompelijasta on kiirinyt puskaradion kautta. Kotiompelija Tuija Poutanen arvostaa itsenäistä työtä, jossa voi suunnitella oman työrytminsä eikä siinä ole neuvonantajia. Omassa työssä on myös onnistuttava ja se antaa aina onnistumisen iloa. Kotiompelijan asiakkaat ovat lähikunnista ja kauempaa, Lappeenrannastakin asti. Kesälomalla on ollut ruotsalaisiakin ompelun tarvitsijoita. Ihmisten tarpeet ompeluksiin ovat moninaiset; kansallispukuja, hääpukuja, vanhojentanssien pukuja, papinpukuja, Parikkalan Pikkupiian puku, tavallisista asuista ja korjauksista puhumattakaan. Tarvittaessa ompeluksiin ompelija joutuu hankkimaan erikoiskankaita, kuten papinpukuun. Myös ulkomailta tuodaan ompelijalle kankaita, etenkin silkkejä. Yleensä asiakkaiden kankaat ovat kaikenlaisia ja kaikenvärisiä. Nuoremmilla on muutoksia haluamissaan väreissä ja he suosivat lähinnä tummia kankaita. Vanhemmat ihmiset joutuvat monesti turvautumaan ompelijan palveluihin, kun eivät saa kaupasta sopivia vaatteita. Ompelija itse kokee, että luonnonkuiduista on hyvä ommella, ja kun niitä prässää, niin ne asettuvat myös hyvin. Materiaalin heikkoutena on niiden pölyäminen. Tekokuidut ovat ongelmallisia käsitellä. Opetustyö Ompelijan ruuhka-aika asettuu kevääseen, jolloin on tehtävä pitkiä päiviä. Hänen toinen työ, opettajan työ vaatii osansa. Hän sanoo, ettei posliininmaalaus vaadi tiloilta muuta kuin pöydät ja kunnon valaistuksen. Opetuspaikalla pitää olla kaappi, johon voi jättää keskeneräiset työt. Yleensä hänen opiskelijansa, posliininmaalauksen harrastajat ovat samoja vuodesta toiseen. Joku saattaa jäädä pois, mutta uusiakin tulee tilalle. Jokainen aloittelija tekee yleensä kahvikupit. Suosittuja ovat myös lautaset, maljakot ja koriste-esineet. Lapsille maalataan esineitä lahjoiksi. Tällä hetkellä mukit ovat suosittuja. Maalausaiheina käytetään paljon kukkakuvioita ja lapsille muumeja sekä eläimiä. Myös lysteritöitä tehdään paljon. Muu toiminta Maatalossa asuva kotiompelija on työskennellyt aikaisempina vuosina oman työn ohessa talontöissä. Isän sairastuessa vuonna -81 lankesivat karjanhoitotyöt yhdessä äidin kanssa suoritettaviksi. Äiti sairastui vuonna -88 ja emännän työt jäivät Tuijalle. Sittemmin tilanpidosta luovuttiin ja pellot on vuokrattu. Äidin ja isän nukuttua pois Tuija asuu yksin kotitaloaan. Tuija Poutanen sanoo, että yrittäjä joutuu toimimaan ihmisten parissa ja suunnittelemaan tekemisiään, joten harrasteet ovat vieneet hänet myös yhteiskunnallisiin ja yhteisöllisiin toimintoihin. Niitä ovat olleet kunnalliset toiminnot, kyläyhdistys sekä paikallinen karjalaisseuratoiminta, jossa hän on nykyisellään puheenjohtajana. Kuvat ja teksti: Paula Penttilä Tuija Poutasen pihapiirissä ja sisällä kukoistavat perintönä monet kukat. Kuvan begonioilla on ikää liki 40 vuotta. Verenpisarat ovat toistakymmentä vuotta nuorempia, mutta pelargonit ovat päässeet jo 60 vuoden ikään. 13

14 Vuokko Hienonen kotiutui Parikkalaan Elisenvaaran lähellä syntyneellä ja vuonna 1946 Ilmajoelta Parikkalaan tulleella Vuokolla on takana jo lähemmäs 70 vuotta elämää täällä niin Kurkijoen maisemia muistuttavissa näkymissä. Messuilla mukana oli tosi karjalainen tyttärentytär Veera Alvoittu, jonka isän sukujuuret ovat Salmissa, Veera on käynyt syntymässä Helsingissä, mutta jo parikuisena muuttanut Ruokolahden Salosaareen. Äitini, Alli Korhonen (s. Karppinen), halusi aina Karjalaan, isän äiti Iida Korhonen sanoi, että hänet pitää haudata Karjalan multiin. Hänen toiveensa toteutui. Viimeinen leposija Ke - minmaalla asuneelle löytyi Parikkalan hautausmaalta. Vuonna 1947 aloitin täällä kouluni, kertoi talvisotavuonna syntynyt Vuokko. Jatkosodan ajalta löytyy jo pienen tytön muistoja. Palattuamme meillä oli vasikka. Sen nimi oli Mielikki. Se kipitti aina perässäni. Muistan myös Elisenvaaran pommituksen, sillä asuimme 3 km asemalta Sorjoon päin. Vuokko Hienonen jäi sotaorvoksi isän kaaduttua vuonna Kun isäämme lähdettiin hautaamaan Kurkijoelle talvipakkasella, lapsia ei otettu mukaan. Väki vietiin sinne havuin koristellun kuorma-auton lavalla. Lapsen käsitys kuolemasta on rajallinen, kysyinkin, milloin isä tulee takaisin? Hänet haudattiin kirkonmäen sankarihautaan. Vuonna 1989 pääsin ensimmäisen kerran paikalle. Oli pikkujoulumatka Käkisalmeen, kun kuulin, että matka menee Kurkijoen kautta, tuli tunne että sinne. Veera Alvoittu ja Vuokko Hienonen nauttivat kuinkas muuten karjalanpiirakoista messuilla. Äiti oli kuollut jo aiemmin ja kyyneleet silmissä Vuokko kertoi toivoneensa, että äiti olisi päässyt käymään isän haudalla. Reissun jälkeen mietinkin, onko se totta, että todella olen päässyt näille paikoille uudelleen. Aiemmin oli tunne, ettei sinne koskaan enää pääse. Siellä olin kuitenkin elänyt parhaan lapsuuteni. Kirkkoon sisälle en koskaan päässyt. Olin aina toivonut, koska se oli äitini rippi- ja vihkikirkko. Ulkoa sen näin. Muutama vuosi sitten löysin kotipaikkani Elisenvaarasta. Silloin se oli koossa, talo, kellari ja sauna. Palapelin palikat löysivät paikkansa. Muistin mitä seuraavaksi tulee, vaikkei meillä ollut valokuvia. Se oli voimakas kokemus. Vuokko Hienosen elämä kiinnittyi voimakkaasti Parikkalaan. Sieltä löytyi myös puoliso, Parikkalan Lamminsalosta evakkoon lähteneen perheen poika, Somerniemellä syntymässä käynyt karjalainen mies. Syksyllä yläkouluun menevä Veera on ollut mummon tyttönä kesän vietossa jo jonkun aikaa. Oletko kuullut mummon evakko- ja lapsuustarinoita? Vähän, ja äitikin on kertonut niitä, Veera vastaa. Koulussa sotaan liittyviä asioita ei vielä Veeran mukaan ole käsitelty, kenties tulevina vuosina tytön siirtyessä yläkouluun. Omana kouluaikanaan Vuokko muistelee sota-ajoista puhutun vain vähän tai ei ollenkaan. Olisiko ollut vaikenemisen ilmapiiri vielä vallalla, Vuokko pohtii. Veeran isä käy työnsä puolesta paljon Venäjällä ja on tutkinut sukunsa paikkoja Salmissa. Veeralta kysyttäessä, olisitko kiinnostunut lähtemään mummon syntysijoille Kurkijoelle tai isän suvun juurille Salmiin. Vastaus tulee nopeasti ja varmasti: Joo! Mummo täydentää, että matka toteutuu kenties jo tänä kesänä. Helena Sulavuori 14

15 Virolahden Sampo 100 vuotta Kesäkuun 1. päivänä tänä vuonna tuli kuluneeksi 100 vuotta urheiluseura Virolahden Sammon perustamisesta. Itse asiassa Sampo voisi olla vuoden vanhempikin, sillä jo kesällä 1912 Virolahden Klamilassa toimineen Voimistelu- ja urheiluseura Sammon urheilumiehet kutsuivat koolle kokouksen koko pitäjän yhteisen urheiluseuran perustamiseksi. Aika ei nähtävästi ollut vielä tuolloin kypsä voimien yhdistämiseen, sillä kokoukseen ei tullut ketään ja seura jäi sillä kertaa perustamatta. Seuraavana keväänä yritettiin uudelleen ja kesäkuun 1. päivänä 1913 kokoukseen saapuneet neljän kyläseuran miehet päättivät pitäjän yhteisen urheiluseuran perustamisesta. Nimeksi otettiin koollekutsujaseuran mukaisesti Sampo. Virolahden Sampo oli syntynyt. Sammosta tuli nopeasti koko pitäjän urheiluseura, ja jo vuoden 1913 lopussa sillä oli seitsemän kyläosastoa. Sotavuosiin mennessä kyläosastojen määrä oli kasvanut yhteentoista, ja jäsenmäärä oli jo yli tuhat. Toiminta oli vilkasta ja lisäpotkua antoi Itä-Virolahden suojeluskunnan syksyllä 1944 tekemä lahjoitus, jolla sen omaisuus, kaksi kiinteistöä ja rahavarat, luovutettiin Virolahden Sammolle. Suojeluskuntajärjestöt oli syyskuussa 1944 solmitun rauhansopimuksen nojalla kielletty ja ne piti lakkauttaa. Talkootyöllä ja paikkakuntalaisten lahjoitusten turvin hankittu omaisuus oli vaarassa joutua valtiolle. Pikavauhtia Itä-Virolahden suojeluskunnan omaisuus päätettiin lahjoittaa Virolahden Sammolle. Lahjoitus oli varsin huomattava, sillä muutaman vuoden kuluttua, kun lahjoituksena saadut kiinteistöt myytiin Virolahden kunnalle, Sampo sai niistä vähän yli miljoona markkaa. Pari vuotta suojeluskunnan lahjoituksesta Virolahden Sampo sai toisenkin merkittävän lahjoituksen. Vuosisadan alussa valmistuneen Virojoen VPK:n talon ylläpito oli käynyt VPK:lle ylivoimaiseksi ja talo päätettiin lahjoittaa Sammolle ehdolla, että Sampo rakentaa tontille uuden, entistä ehomman seurantalon. Sampo tarttui tarjoukseen, sillä uuden seurantalon rahoituskin tuntui olevan kunnossa. Suojeluskunnan lahjoittamien kiinteistöjen myynnistä saataisiin tuloja, paikkakunnan pankeista otettaisiin lainaa ja lisäksi päätettiin pyytää lahjoituksia eri yhtymiltä ja Virojoen kylältä. Ensimmäisessä rakennustoimikunnan kokouksessa kirjattiin lista seurantaloon tulevista tiloista: Rakennettavaan taloon tulee elokuvateatteri, johon sopii noin 250 henkeä. Juhlasalin suuruus tulisi olemaan sellainen, että siihen sopisi ainakin noin 350 istumapaikkaa. Saliin rakennetaan myös näyttämö, näyttelijäin pukuhuoneet ja peseytymishuone, aitio orkesteria varten ja kulissien säilytyshuone. Yläkertaan rakennettavaksi tulisi voimistelusali ja sellainen ravintolahuone, että voimistelusalia voitaisiin käyttää tarpeen tullen ravintolana, myös keittiö ravintolan yhteyteen. Talvella 1948 järjestettiin tukkitalkoot, jolla kerättiin rakennuspuut tulevaa suururakkaa varten. Metsänomistajiin vedottiin lehdessä seuraavasti: Saaos talkootukit sahaukseen, jäsenmaksut seuran kassaan, silloin menee Sampo takaukseen kunnon saamisesta jäsenmassaan. Syksyllä 1948 uusi seurantalo valmistui. Ei toki läheskään sellaisena, kuin rakennustoimikunta ensimmäisessä kokouksessaan oli suunnitellut, mutta Sammontalo seisoo edelleen keskeisellä paikalla Virojoen keskustassa, Sammon mäellä. Vuosikausia elokuvateatterinakin toiminut juhlasali siinä on, yläkerrassa ravintola keittiöineen ja nykyään myös vuosituhannen vaihteessa rakennettu kuntosali. Toinen tasku tyhjä, eikä toisessakaan mitään Suojeluskunnan mittava lahjoitus toi Sammon kassaan kaivattua rahaa. Vuosikertomuksissa oli siihen asti tuon tuosta valitettu, että vuoden varrella oli kassamme useimmiten tyhjä kuin täysi, tai seurallamme on toinen tasku ollut aina tyhjä, eikä toisessakaan ole monta kertaa ollut mitään. Vyö oli ollut pakko pitää kireällä ja niinpä joulukuussa 1928 johtokunta päätti ostaa jo aikaisemmin tilatun kiekon, jos Sammolla on kassassa rahaa. Lahjoituksen myötä tilanne muuttui kertaheitolla, ja syksyllä 1944 Sammolle palkattiin toiminnanjohtaja ja seuralle perustettiin Virojoelle toimisto, joka päätettiin pitää avoinna keskiviikkoisin ja lauantaisin klo Vaikka taloudellinen tilanne olikin kohentunut, urheiluvarusteista oli sodan jälkeen huutava pula. Lokakuussa 1946 johtokunta päätti tiedustella täkäläiseltä kansanhuollolta, että olisikohan mahdollista saada hiihtokenkiä huollon kautta. Urheiluinnostus oli kuitenkin kova. Virojoen urheilukentällä pidetyssä Virolahden Sammon ja Miehikkälän Vilkkaan välisessä yleisurheilun seuraottelussa oli Haminan Lehden mukaan katsojia yli tuhat ja järjestely moitteetonta. Samoin kerrotaan olleen yli 1000 katsojaa Sammon ja Karhulan Katajaisten välistä 25x1000 metrin viestinjuoksua seuraamassa koleassa, mutta kauniissa syyssäässä. Lahjoituksella saadut varat hupenivat kuitenkin vähitellen ja vuoden...jatkuu sivulla 16 15

16 Sadan vuoden takaisista mestarihiihtäjistä ei valokuvia ole runsain mitoin säilynyt. Virolahden Sammon arkistosta löytynyt kuva on otettu joistakin suurkilpailuista. Kuvassa ovat mm. Santeri Tasa (15), Eetu Niska (43), Otto Mässeli (64) ja Jussi Niska (146) lopussa toiminnanjohtajasta oli pakko luopua. Tasamaiden kuninkaat Liioittelematta voidaan sanoa virolahtelaisten hiihtäjien olleen Virolahden Sammon perustamisen aikaan maailman parhaita, etunenässä tietenkin tasamaiden kuninkaiksikin mainitut Eetu ja Jussi Niska. Siksipä suomalainen liikemies Otto Taivallandkin oli erään ravintolaillan aikana Pietarissa uskaltanut lyödä venäläisten liikekumppaneidensa kanssa vetoa siitä, että Virolahden hiihtäjät voittavat Venäjän parhaat hiihtäjät. Veto oli pakko ratkaista hiihtämällä ja niinpä Taivalland kustansi Eetu ja Jussi Niskan, Aaro ja Otto Mässelin ja Santeri Tasan matkan Pietariin junalla II luokassa ja maksoi päivärahaakin 5 markkaa päivältä. Junakyyti oli siihen aikaan kilpailumatkoilla poikkeuksellista. Tavallisesti kilpailuihin mentiin hiihtäen. Kaakonkulma-lehden vuonna 1972 tekemässä haastattelussa Aaro Mässeli on muistellut, kuinka Eetu Niska ja Santeri Tasa olivat hiihtäen menneet kilpailuihin Pietariin. Oli aivan tavallista, että kilpailumatkat hiihdettiin; se oli hyvää harjoitusta. Ja ymmärtäähän sen, että mies, joka hiihtämisen niksit taisi, taittoi kilpailumatkat mielellään sivakoilla, kun muuten kyyti olisi pitänyt maksaa itse, muisteli Aaro Mässeli. Virolahden ja Venäjän välisen maaottelun kisapäivänä keli oli huono ja lunta niin vähän, että iso osa matkasta piti juosta sukset kainalossa. Kynnöspellolla oli välillä pakko hiihtää, vaikkei lunta ollutkaan, sillä juostessa kura olis tirskunu silmille muistelee Jussi Niska Pietarin kilpailuja Yleisradion Elävästä Arkistosta löytyvässä Unto Miettisen tekemässä haastattelussa. Joka tapauksessa Taivalland voitti vedon, sillä Virolahden miehet olivat ylivoimaisia; Aaro ja Otto Mässeli ottivat 10 kilometrillä kaksoisvoiton ja Santeri Tasa ja Eetu ja Jussi Niska 30 kilometrillä kolmoisvoiton. Jos oli Pietarin maaottelussa keliongelmia, niin aivan ongelmitta eivät sujuneet Pohjoismaiden mestaruuskilpailutkaan Ruotsin Östersundissa samana vuonna. Latu kulki likeltä asemaa ja mäntiin sen rautatien yli. Ja minä satuin justiin siihen sillon, kun tuli tavarajuna. Ja se ajo nii hiljaa, että minun täyty käyvä sitä oottamaan. Ja se oli koko pitkä juna ja minä aattelin, että miten tässä nyt käv. Eikä siinä auttanu, kun oota niin kauan, kun mäni se juna. Ja sitten tuli kavun risteys, ja siellä ei ollu ihmisiä ketään, eikä ollu mitään merkkiä, että mihin kavulle piti lähteä. Mutta sitten tuli yks neiti sieltä ja minä aloin keppien kanssa viittoilla, että tuonne vai tänne kavulle, ja se neiti viisas että tätä suoraa katua tästä. Ja sitten miä pääsin mänemään vasta ja pääsin sinne kaupunkiin. Siellä kaupungintalon luona oli se maalipaikka, muistelee Jussi Niska Ylen Elävän arkiston haastattelussa. Kommelluksista huolimatta lopputulos oli hyvä; Jussi Niska voitti mestaruuden kahdellakymmenellä sekunnilla ennen Norjan Kristoffersenia. Eetu Niskalle puolestaan kävi samaisissa Östersundin kisoissa huonompi tuuri, vaikka hän olikin ennen kisoja tehnyt tasamaahiihdon 60 kilometrin maailmanennätyksen 3.46,07. Tasamaahiihtoihin tottuneella Eetulla iski raskaalla murtomaaladulla hiihdetyn 90 kilometrin matkalla suonenveto muutama kilometri ennen maalia ja hän joutui keskeyttämään. Siihen viimeisen vuoren juurelle jäin suonenvedossa ja tuntui helpolta uinahtaa, kertoi Eetu jälkeenpäin. Ilman mitalia eivät Virolahden hiihtäjät toki tälläkään matkalla jääneet, sillä Santeri 16

17 Lake Placidin olympiasankarit Väinö Liikkanen (vas.) ja Veli Saarinen. Kuva Sammon arkistosta. Tasa hiihti toiseksi Ruotsin Hanssonin jälkeen. Olympian kentillä Kuusi Virolahden Sammon urheilijaa on seuran olemassaolon aikana saavuttanut yhden urheilijan suurimmista unelmista: osallistunut olympiakisoihin. Kolme heistä, Einari Mässeli v St Moritzissa, Väinö Koskela v Lontoossa ja v Helsingissä sekä Hannu Tolsa v Squaw Walleyssa edustivat kisoihin osallistuessaan Virolahden Sampoa. Toiset kolme, Eino Seppälä Pariisissa v. 1924, Veli Saarinen St Moritzissa v ja Lake Placidissa v sekä Väinö Liikkanen Lake Placidissa v sen sijaan olivat kisojen aikana muiden seurojen jäseniä. Sammon kasvatteja hekin kaikki kuitenkin olivat. Sammon alkuaikojen mestarihiihtäjät, Niskat, Tasat ja Harjut, olisivat eittämättä menestyneet olympialaisissakin, mutta ensimmäiset talviolympialaiset pidettiin vasta 1920 luvulla, jolloin näiden tasamaiden kuninkaiden aika oli jo ohi. Tilalle oli kuitenkin noussut uusi sukupolvi, ja St Moritzin talviolympialaisissa v uudet Sammon hiihtäjät edustivat kunniakkaasti Suomen värejä. Einari Mässeli sivakoi 18 kilometrin hiihdossa kolmanneksitoista. Vielä paremmin menestyi tuleva suurhiihtäjä, sodan jälkeen Venäjän puolelle jääneessä Martinsaaressa syntynyt Veli Saarinen, joka oli samalla matkalla neljäs. Saarinen edusti tosin tuolloin Kouvolan Hiihtoseuraa, mutta hiihto-oppinsa hän oli saanut Virolahden Sammossa. Vuoden 1932 talviolympialaisissa Lake Placidissa Suomen kisajoukkueessa oli mukana niinikään kaksi Virolahden Sammon kasvattia, Veli Saarinen ja Väinö Liikkanen, joka oli muuttanut metsätyönjohtajaksi Kuusankoskelle ja edusti Kymintehtaan Urheiluseuraa. Laivamatka Atlantin ylin kesti toista viikkoa ja urheilijat harjoittelivat juoksemalla laivan kannella. Jotkut matkustajista valittivat laivan henkilökunnalle, että eivät saa nukutuksi, kun suomalaiset tömisyttävät. Lake Placidin kisoissa kirjoitettiin Virolahden ja koko Suomen hiihdon olympiahistoriaa. Kuninkuusmatkalla, 50 kilometrin hiihdossa, Virolahden miehet, Sammon kasvatit, ottivat kaksoisvoiton ja Veli Saarista juhlittiin ensimmäisenä suomalaisena hiihdon olympiavoittajana Väinö Liikkasen varmistaessa Suomen kaksoisvoiton. Väinö Liikkanen oli jo neljä vuotta aiemmin olympiakunnossa, mutta ei lähtenyt olympiakatsastuksiin. Kisapaikka St Moritzin kisoihin olisi melko varmasti tullut, sillä piirinmestaruuskisoissa hän voitti olympiakävijä Einari Mässelin yli viidellä minuutilla 18 kilometrin hiihdossa. Kestävyysjuoksun kultaiset vuodet Sotien jälkeen kestävyysjuoksu oli vuosikymmenen ajan Sammon suosituin ja menestyksekkäin urheilulaji. Harrastajia oli paljon ja etenkin kyläosastojen välinen 10 kertaa 1000 metrin viestijuoksu oli vuosittainen merkkitapaus, samoin 25x1000 metrin viestijuoksu idän ja lännen välillä, jossa parhaimmillaan sekä idällä että lännellä oli kaksi joukkuetta ja jossa jopa 50 juoksijaa alitti 3 minuutin haamurajan. Väinö Koskela niitti kunniaa kansainvälisillä kentillä ja Väinön va - navedessä Sammon kestävyysjuoksijat olivat lyömättömiä kotimaassa, ainakin silloin, kun piti saada 25 miestä 1000 metrin lähtöviivalle. Sen saivat kokea myös suurseurat HKV ja Tampereen Pyrintö. Juoksutaso oli jopa niin kova, että kesäkuussa 1949 Tampereen Pyrintöä vastaan juostavaa 25x1000 metrin viestiä varten piti järjestää karsinnat. Viestiä varten oli valmistauduttu muutenkin huolella. Jo talvella oli mm. Vaalimaalla pidetty yleisurheilujaoston palaveri, jos- Väinö Koskelan huippuvuosina luvun vaihteessa yleisurheilu oli Sammon ykköslaji. Virojoen kentällä järjestettiin kansainvälisiä kilpailuja useana kesänä. Osanottajia oli Ruotsista, Saksasta, Sveitsistä, ja Yhdysvalloista saakka. Urheilukentän reunat täyttyivät katsojista, joita oli jopa Tässä Sammon arkiston kuvassa Tauno Kurki, perässään Väinö Koskela, ottavat mittaa toisistaan ns. sveitsiläiskilpailujen 1500 metrin juoksussa kesällä

18 sa seuran puheenjohtaja Eino Raunio oli pitänyt alustuksen kesän urheilusta tehostaen viestivoittoa Tampereen Pyrinnöstä. Huolellinen valmistautuminen tuotti tulosta Sampo voitti ylivoimaisesti yli puolellatoista minuutilla. Kaksi vuotta myöhemmin Valkjärven kentän vihkiäiskilpailuun haastettiin vastustajaksi Suur-Savon piirin joukkue, joka sekin sai katsella Sammon juoksijoiden kantapäitä. Ylimääräinen kirikierros Väinö Koskela on menestyksekkäin Sammon yleisurheilija. Vuosina hän juoksi kaikkiaan 12 kertaa SM-mitaleille, ja hänen vuonna1949 juoksemansa silloinen 3000 metrin Suomen ennätys 8.10,4 on edelleen Sammon ennätys. Väinö Koskela edus ti Suomea kaksissa olympiakisoissa. Lontoossa v hän oli parhaana suomalaisena 5000 metrillä seitsemäs. Helsingin kisoissa 1952 oli tuloksena metrin 16. tila. Väinö Koskelan juoksu-uran kruununa voidaan pitää Brysselin EM-kiso jen pronssimitalia metrin juok sussa v Väinön kova kilpakumppani ja hyvä ystävä, tšekkiläinen Emil Zatopek, oli tuolloin ylivoimainen juoksuradoilla. Alusta asti Zatopek meni omaa vauhtiaan ja sai muut kierroksella kiinni. Kellon soidessa Zatopekille luulivat monet pääjoukon juoksijoistakin viimeisen kierroksen alkaneen ja osa aloitti kirin. Ranskan Alain Mimoun ja Väinö Koskela selviytyivät lopulta parhaiten ylimääräisestä kierroksesta. Mimoun otti hopeaa ja Koskela pronssia. Kuorma-auton lavalla kilpailuihin Ensimmäisinä vuosikymmeninä kilpailuihin kulkeminen oli työlästä. Hiihtokilpailuihin mentiin hiihtäen jo - pa Viipuria ja Pietaria myöten. Joskus ongelmia tuotti rahapula, kuten talvella 1928, jolloin johtokunta päätti lähettää hiihtäjiä piirin mestaruuskilpailuihin, jos on varoja. Kesällä 1953 oli saatu nimismieheltä lupa kuljettaa kuorma-auton lavalla enintään 18 matkustajaa. Näin saatiin kyyti järjestettyä Utissa pidettyyn suunnistuksen Jukolan viestiin, johon Sampo osallistui kahdella joukkueella. Suunnistus alkoi tuolloin nostaa päätään Sammossa, mutta varsinainen kultakausi ajoittuu ja luvuille ja huipentui Pirjo Sepän henkilökohtaiseen hopeamitaliin ja viestikultaan Tsekkoslovakian Stare Splavyn MM-kilpailuissa v Edellisenä vuonna Sammon nuoret miehet olivat voittaneet ylivoimaisesti Suomen mestaruuden vuotiaiden viestisuunnistuksessa. Tämmöisiksi sysääjiksi Virolahden Sammon sataan vuoteen mahtuu tavattoman paljon. Kilpailuista on usein palattu kotiin voittajina, usein myös hävinneinä; se kuuluu urheiluun. Mutta urheilun lisäksi Virolahden Sampo on myös ollut näytelmäkerhoineen, elokuvateattereineen, iltamineen ja tanssiaisineen tärkeä osa Virolahden vapaa-aika ja kulttuuritoimintaa. Todellinen koko pitäjän yhteinen urheiluseura. Vuoden 1917 vuosikertomukseen silloinen Sammon sihteeri Eero Villi kirjoitti: Tämmöisiksi sysääjiksi olivat kai seuramme perustajat ajatelleet tätä seuraamme. Ja voimme sanoa, siinä he ovat osuneet aivan oikeaan. Onhan siitä selvänä todistuksena nyt jo verrattain lukuisa nuoriso parvi, jonka näemme kesäisin kentillämme kisailemassa. Seppo Pirttimäki Virolahti-viikko Taikinapytyllä on ikää ja on yhä käytössä. Tämän vuoden Virolahti-viikko oli Virolahti-viikko koos tuu sekä uusista että jo vakiintuneista, vuosien mittaan paikkansa löytäneistä tapahtumista. Pai - kallisten yhdistysten järjestämät ta - pahtumat levittäytyvät eri puolille pitäjää erilaisiin ympäristöihin. Maalaismaisema on heinäkuussa kauneimmillaan. Viikon aikana hiljennytään ja tunnelmoidaan, urheillaan ja kisataan, lauletaan ja tanssitaan. Ihmiset tapaavat toisiaan toreilla, markkinoilla ja juhlissa. VIROLAHTI-VIIKON jaksaa läpi vain, jos muistaa syödä valtaisat määrät hapanvelliä. Hapanvelli on arvoituksellinen ruoka, joka osuu suoraan virolahtelaisuuden syvimpään olemukseen. Sen makua on vaikea kuvata sanoin, sillä makuja on yhtä monia kuin on keittäjiäkin. Hapanvelli on herkku, joka hetkessä löytää ikuiset ystävänsä tai työntää luotaan lopullisesti. Hapanvelli on silti virolahtelaisinta mitä olla voi. Hapanvellin vetovoima synnytti ensin juhlan, joka kasvoi lopulta Virolahti-viikoksi. Hapanvellimestari -kisa Mestari valitaan vellinäytteiden perusteella. Kisa on avoin kaikille uusille ja vanhoille keittäjille, naisille ja miehille, nuorille ja varttuneemmille! Kilpailuun osallistuvien tulee toimittaa lämmin hapanvellinäyte noin yhden litran astiassa kilpailupaikalle kilpailupäivän aamulla ennalta ilmoitettuun aikaan. Paras vellinkeittäjä palkitaan. Perinneruoan keitto-ohje Hapanvelli (4 annosta) 2 dl herneitä, 400 g perunaa, 1 l vettä (liotusvesi erikseen), 2 dl hapanleivänjuurta, suolaa. Laita herneet edellisenä päivänä likoon. Kaada liotusvesi pois. Keitä herneet kypsiksi vedessä. Lisää perunalohkot ja kypsennä. Saosta keitto leivänjuurella (ruisjauho, hiivaa, vettä, hapantunut yhden päivän). Lisää suola. Keitä min. Tarjoa voin kera. Lisäkkeeksi kylmää maitoa. Tiedot: 18

19 Uutuus Salpalinja-museolla Nyt voit tutustua sotahistorian salaisuuksiin nykytekniikan keinoin. Kesän 2013 merkittävänä uutuutena Miehikkälän Salpalinja-museo on julkaissut älypuhelimiin ja tableteille ladattavan Kaakko135 -mobiilioppaan, jossa kolme ääni opastettua museoalueen reittiä raottavat Salpalinjan rakentamisen jännittävää historiaa. Salpalinjaa aikoinaan rakentaneiden miesten haastatteluista on tehty kymmenkunta eläväistä kertomusta linnoitustyömaan oloista, sattumuksista ja salaisuuksista. Ääniopastuksen lisäksi arkistokuvat, linnoitteiden poikkileikkauskaaviot ja piirrokset vievät kävijän kirjaimellisesti pintaa syvemmälle katsomaan niin Salpalinjan näkyviä kuin näkymättömiäkin osia, ja ymmärtämään menneisyyden olosuhteita ja aikoinaan tehtyjä ratkaisuja. Kaakkois-Suomen luonto on myös tärkeä osa ulkomuseoalueen elämystä. Mobiilioppaassa seudun puut, tyypilliset kasvit, eläimet, pedot ja linnut näyttäytyvät kuvissa ja kertomuksissa. Kuinka monta eri nimeä onkaan männyllä? Entä mitä kaakkoissuomalaiset uskoivat lepakosta n. sata vuotta sitten? Tiesitkö, että moni pitää mustarastaan laulua jopa satakieltäkin kauniimpana? Voit kuunnella taidonnäytteen mobiilista kulkiessasi museoalueen opastettua polkua! Salpalinja-museon reitit voittivat kiinnostavimman Kaakko135 -mobiilireitin äänestyksen kevään GoExpomessuilla! Museoalueen kolme eripituista reittiä kiinnostavat kaiken ikäisiä matkailijoille suomeksi ja muutaman viikon päästä myös venäjäksi. Varkaanojan putoukset Korsukierros mutkittelee yhteys- ja taisteluhautaa mukaillen korsulta toiselle. Patikoiden pallokorsuun -reitti johdattaa kävijän kallion reunustamassa maastossa tutustumaan vuonna 1944 tehtyihin Salpalinjan vahvennuksiin, kuten pallokorsuun. Linnoittajan luontopolku vie kulkijan metsäiselle maastopolulle, jonka varrella on mm. Salpalinjan kivityökohteita ja Kymenlaakson metsille tyypillisiä kasveja, eläimiä, petoja ja lintuja. Mobiilia on helppo käyttää ja tutut oppaat ovat paikalla myös! Reittien latauskoodit saa ilman eri maksua museon pääsymaksun oston yhteydessä. Mobiilisovellus on saatavilla aluksi Android -puhelimiin ja -tableteille. Myös IOs -sovellus ja Windows-sovellus mahdollistuvat. Salpalinja-museo Huhtikuussa maassamme avattiin lajissaan ensimmäinen yksinomaan kotimaisiin vesiputouksiin keskittynyt luontosivusto Suomen Vesiputoukset. Kesän myötä sivuston sisältö on entisestään laajentunut uusien putouskohteiden lisäämisen myötä. Viimeisimpien kohteiden joukossa sivusto esittelee Varkaanojan neljän portaittaisen vesiputouksen sarjan Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Kolarin kunnassa. Nämä virallisesti nimettömät putoukset solisevat ja kohisevat Varkaankurun lehtoalueella Varkaanlampi-nimisen pikkujärven etelä- ja pohjoispuolisilla rinteillä. Vetensä könkäät saavat Varkaanoja-nimisestä purosta, joka kuruun laskiessaan muodostaa kaksi yli nelimetristä putoussarjaa. Varkaanlammen rannalla sijaitsevalta puiselta näköalatasanteelta ylimpiä putouksia ja järveä voi ihailla yhtenä idyllisenä kokonaisuutena. Paikka on helppo löytää, sillä se sijaitsee suoraan Varkaankurun retkeilyreitin varrella. Kaiken kaikkiaan putouksille on matkaa läheiseltä luontokeskus Kellokkaalta vajaat 2 km, ja auton voi jättää keskuksen pihalle. Kävelyreitti on hyväkuntoista hiekkapolkua tai pitkospuuta, ja on selkeästi merkitty opasteilla. Varkaanlammen alapuolella samassa tunturipurossa sijaitsee myös kaksi vähemmän tunnettua vesiputousta. Nämä putoukset virtaavat lähes perätysten jyrkässä kallionotkossa, ja niiden luokse pääseminen edellyttää poikkeamista luontopolulta. Putoukset kohisevat kauniisti kallioseinien vahvistaessa ääntä, ja kesäkuumalla niiden lähellä voi tuntea mukavan viileän ilmavirtauksen. Alaputousten jälkeen puron suunta kääntyy jyrkästi, ja vesi kiertää kallion syvässä halkeamassa ennen laskemistaan suvantoon. Kokonaisuutena Varkaanlammen ympäristö putouksineen on jännittävä paikka ja mielenkiintoinen luontoelämys. Varkaankurun alue Yllästunturin ja viereisen Kellostapulin kainalossa on jo lajirikkautensa puolesta Lapin huippua, ja kurussa on jopa oma mikroilmastonsa. Alueella tavataan useita harvinaisia kasvi-, kääpä- ja lintulajeja (esim. väinönputki, raidantuoksukääpä ja virtavästäräkki). Teksti ja kuva: Jussi Laine Lisätietoa: 19

20 Upea juhla päätti suositun vaelluksen Salpavaellus järjestettiin jo 20. kerran Tänä viikonloppuna jo 20. kerran järjestetyllä Salpavaelluksella olemme saaneet tutustua maamme parhaimmistoon kuuluvien oppaiden opastamana viime sotien aikaisen suomalaisen maanpuolustustahdon kestävään monumenttiin, Salpalinjaan, luonnehti Itä-Suomen sotilasläänin komentaja, kenraalimajuri Veli-Pekka Parkatti, maanpuolustusjuhlassa sunnuntaina. Juhlavuoden vaellukselle osallistui yhteensä 162 vaeltajaa, mikä on suurin osallistujamäärä kymmeneen vuoteen. Reittejä vaelluksella oli yhteensä neljä, joista yksi oli polkupyöräreitti. Tietysti toivoimme juhlavaelluksen vetävän enemmän osallistujia kuin viime vuosina ja tällä kertaa toiveemme toteutui, vaelluksen tiedottaja Terho Ahonen totesi. Maanpuolustusjuhlaan osallistui yhteensä nelisensataa henkeä, joista yksistään rauhanturvaajia oli seitsemänkymmentä. Parkatti uskoo, että vaellustapahtuma innostaa kaiken ikäisiä kartuttamaan tietojaan maamme historian ratkaisuvaiheista. Salpa-aseman merkitys sodan, rakentamisen ja osaltaan myös rauhan monumenttina on kiistaton. Ilman sotiemme veteraanien uhrauksia maamme olisi saanut synkän suunnan, emmekä voisi nyt todeta, että Suomi kulkee turvallisuudessa ja vakaudessa koko maailman kärjessä. Maanpuolustuksesta huolehtiminen on tämän turvallisuuden ja vakauden ylläpitämistä. Salpalinjan omistaa valtionvarainministeriö ja sitä hallinnoi Senaattikiinteistöt. Vuosi sitten valmistui Museoviraston kaksivuotinen inventointihanke, jossa todettiin rakenteiden sijainti ja kunto. Muun muassa sen avulla on määritelty kohteet, joita tullaan jatkossa suojelemaan. Salpalinja ei tällä hetkellä kuulu muinaismuistolain piiriin, mutta suojelu tapahtuu muun muassa kaavoituksen avulla. Myös suojelulainsäädäntöä ollaan Salpalinjan perinneyhdistyksen mukaan kehittämässä. Käytännön tapahtumana Lappeenrannan seudulla on käynnissä hanke, jonka tuloksena valmistunee Salpapolku myös Luumäen kautta Lappeenrantaan, kertoi Salpalinjan pe - rinneyhdistyksen puheenjohtaja Arto Mikkonen. Maanpuolustusjuhlassa palkittiin alusta tai lähes alusta asti mukana olleita järjestäjiä Salpalinjan perinneyhdistyksen ansiomitalilla. Mitalin saivat Miehikkälästä Hannu Lavonen, Reino Pietikäinen ja Risto Sivula, Virolahdelta Jukka Lappi, Luumäeltä Jorma Mänttäri ja Kari Tahvanainen ja Savitaipaleelta Eero Kaasalainen. Pitkään ja ansiokkaasti tapahtuman järjestelyissä mukana olleista palkittiin Miehikkälästä Armi Oinonen ja Kimmo Salmela, Virolahdelta Pekka Krouvi, Petri Rajajärvi ja Erkki Rikkola, sekä Luumäeltä Hannu Ilves ja Jukka Sillanpää. Juhlan yhteydessä Salpalinja-museolle paljastettiin Kymenlaakson Rauhanturvaajat ry:n Rauhan rakentajat -muistomerkki, joka on kunnianosoitus Suomea puolustaneille miehille ja naisille. Muistomerkillä kunnioitetaan Salpalinjan rakentajien uutteraa työtä maamme itsenäisyyden ja kansamme vapauden puolesta. Se on suomalaisten rauhanturvaajien kunnianosoitus ja kiitos sotavuosina Suomea puolustaneille miehille ja naisille, Suomen Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja kenraaliluutnantti evp. Paavo Kiljunen totesi. Suomalaista päättäväisyyttä ja periksiantamattomuutta kuvaavan rapakivigraniitista tehdyn muistomerkin on suunnitellut miljöösuunnittelija Kalle Räinä Mikkelistä. Kiviladokset ovat hyvin vanha tapa muokata ympäristöä ja rakentaa muun muassa linnoitteita. Kivi on materiaalina karun kaunis ja symboloi ikuisuutta. Muistomerkki luo mielikuvan linnakkeesta ja rauhan rakentamisesta, Räinä kertoi. Emilia Ristola Itä-Suomen sotilasläänin komentaja kenraalimajuri Veli-Pekka Parkatti uskoi vaellustapahtuman innostavan kaiken ikäisiä kansalaisia oppimaan lisää maamme historiasta. 20