Rautasormus. Milkan ja Pentin tarina. Etkö sinä voi koskaan olla niin kuin muut?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rautasormus. Milkan ja Pentin tarina. Etkö sinä voi koskaan olla niin kuin muut?"

Transkriptio

1 Rautasormus Milkan ja Pentin tarina Etkö sinä voi koskaan olla niin kuin muut? Näin puuskahti isä tyttärelleen Milkalle, joka oli ilmoittanut haluavansa yhteiskouluun. Elettiin 1920 luvun loppua vauraalla ja maatalousvaltaisella Etelä Pohjanmaalla. Suuren ilmajokisen tilan isäntä ei pitänyt opintietä tähdellisenä: maatalon työt olisivat olleet tähdellisempiä. Kun koulusta silti kovasti kannustettiin, tyttären tahto voitti. Milka kirjoitti ylioppilaaksi Ilmajoen yhteiskoulun ensimmäiseltä ylioppilasluokalta vuonna Ylioppilaskuvassa tumman kaunottaren dramaattinen katse lyö laudalta 1930 luvun elokuvatähdet mutta körttityttö olisi varmasti kauhistunut, jos sellainen olisi lausuttu ääneen. Pian kutsuivat Helsinki ja ylioppilaselämä maatalous metsätieteellisessä tiedekunnassa. Se oli aikaa, jolloin Suomessa ja pääkaupungissa tapahtui. Nuori tasavalta oli hiljan selvinnyt Mäntsälän kapinasta, mutta Isänmaallinen Kansanliike IKL sekä Akateeminen Karjala Seura AKS kokosivat rivejään ylioppilasnuorison keskuudessa. Ylioppilaselämän sydämenä sykkivät Vanha ylioppilastalo sekä Keskuskadun ja Ateneuminkujan kulmassa hyvin menestynyt IKL:n ravintola Musta Karhu. Milka sopeutui ylioppilasmaailmaan nopeasti. Eteläpohjalainen osakunta sekä Akateemisten Naisten Karjala Seura saivat tilaisuuksiinsa ahkeran kävijän. Viehättävä nuori nainen pantiin pian merkille opiskelijamaailmassa, ja pian hänet huomasi myös samanikäinen teologian ylioppilas: suojeluskuntalainen ja AKS:läinen reservin vänrikki Pentti. Vaalea, pitkä ja valloittavasti hymyilevä Pentti herätti yhtä lailla kiinnostusta Milkassa. Pentin takinliepeessä kimalsi haarniskoitu, miekalla iskevä käsi: Akateemisen Karjala Seuran tunnus. Seuran jäsenten tavoin Pentti oli vannonut uhraavansa työnsä ja elämänsä isänmaalleen kaiken sen nimessä, mikä minulle on pyhää ja kallista. Kirjeet allekirjoitettiin ryssänvihassa, ja seuran vala vannottiin lipulle, jonka nauhassa riippui Repolan nimismiehen Bobi Sivénin itsemurhaluoti. Seuran tilaisuuksissa laulettiin virsipoljennolla: Me tahdomme suureksi Suomenmaan, me voitamme vastustajan, ja Vienanlahdesta Laatokkaan me piirrämme miekalla rajan. Se meidän on veljinä velvollisuus, tää, veikot, on tunnussana: Suur Suomelle aamu on koittava uus viel untakin kirkkaampana! Vaikka jotkin Pentin puheet kauhistuttivat Milkaa sotaisuudessaan, elämänarvot tuntuivat silti yhteisiltä. Niinpä Helsingin katuja mittailtiin pian oman kullan käsipuolessa. Pentti oli mukava, raitis ja ajan heimoaatteet täydellisesti omaksunut nuorukainen. Yhteisissä AKS:n illanvietoissa vaadittiin suurempaa Suomea, paheksuttiin yltynyttä nuorison huvitteluvimmaa ja opiskelijoiden keskuudessa yleistynyttä

2 väkijuomien käyttöä. Pentti oli täydellinen myös kotilakeuksilla esittelemisen kannalta: reserviupseeri, hyväkäytöksinen ja tuleva herännäispappi. Reaktio kotona oli kuitenkin toinen kuin Milka oli odottanut. Maalaisyhteisössä heräsi kateellisia ja pahansuopia puheita, kun paikallisen talon tyttöä kiinnostivat enemmän Helsingin herrat kuin oman kylän pojat. Vain harvat ystävät olivat Milkan puolesta iloisia: pojat murjottivat mustasukkaisuuttaan, tytöt olivat kateellisia. Pahin tyrmäys tuli vieläpä äidin taholta: Heitä mielestäs... Hän on helsinkiläispoika, taiteilijaperheestä ja vieläpä pappismies: ei maalaislikat kelpaa puolisoiksi pappilaan! Niinpä sen sanon, että heitä mielestäs siitä ei seuraa kuin surua! Äidin neuvot satuttivat, mutta Milka ei heittänyt Penttiä mielestään, päinvastoin. Rakkaus voitti ennakkoluulot ja äitien ennustukset. Pentti ja Milka kihlautuivat tammikuussa Pappisvihkimyksensä hiljan saanut körttipappi ja agronomiopiskelija olivat 25 vuotiaita. Yhteinen tulevaisuus näytti valoisalta, ja kesä 1939 oli rakastavaisille kaunis. Kesän lopulla Milka lähti talouskouluun Vaasaan ja Pentti otti vastaan papinviran Jokioisista. Onni joutui uhatuksi lokakuun alussa, kahdeksan kuukauden kuluttua kihlauksesta: Milka rakkaani! Sydämelliset kiitokseni viime kirjeestäsi. Kun luet tätä, olen yhä Jokioisissa, mutta huomenna klo lähden Hämeenlinnaan ylimääräisiin reservin kertausharjoituksiin. Todennäköisesti kyseessä onkin lähinnä kertausharjoitus, sillä kaikkia miehiä ei ole komennettu, mutta emme tiedä, mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Sota on nyt silmiemme edessä. Ehkä kysyt, miksi tämä tuli juuri meille? Miksi emme saa elää rauhassa? Meidän tulee kuitenkin muistaa, että sama on tullut niin monen suomalaisen kohdalle kautta historian, monen morsiamen ja sulhasen kohdalle. Jos sota syttyy, se tapahtuu Jumalan sallimuksesta. Meillä minulla ja Sinulla on velvollisuudet täytettävänä: teemme sen, mitä käsketään. Mutta ennen kaikkea meidän tulee muistaa, että elämämme on Jumalan kädessä. Hän voi varjella henkeämme, jos hän sen hyväksi näkee. Hän antaa meidän asettua puolisoina elämään vapaassa Suomessa jos se on hänen tahtonsa. En tiedä, missä tehtävässä tulen toimimaan. Minulla on vanha määräys joukkueenjohtajaksi. Muuta en osaa sanoa Sinulle, morsiamelleni, tässä viimeisessä siviilikirjeessä kuin että katsokaamme Kristusta. Minä ilmoitan osoitteeni Sinulle niin pian kuin se on mahdollista. Kirjoita sitten heti. Penttisi Pentin joukkue määrättiin linnoitustöihin Summaan. Seitsemän seuraavan viikon ajan miehet vetivät piikkilankaa ja kaivoivat puolustuslinjan etupuolelle suuria panssarivaunukaivantoja asemiensa suojaksi.

3 Jokaisena päivänä lapionvarressa he toivoivat, ettei sotaa tulisi. Näistä toiveista huolimatta puna armeija ylitti rajan varhain torstaiaamuna 30. marraskuuta. Milka kuuli sodan aikana ensimmäisen kerran Pentistään joulukuun toisella viikolla: Rintamalla Rakkahin Milkani! Monet kiitokset kirjeestäsi! En ole ehtinyt kirjoittamaan aiemmin meillä on ollut touhua keskiviikkoyöstä tähän asti. Torstaita vasten yöllä tehtiin hyökkäys etuvartioitamme vastaan. Taistelu kesti aamuun saakka. Tulikasteen jälkeen olemme tapelleet kaksi kertaa. Teemme pyöreitä vuorokausia. Kun suinkin on tilaisuus, nukumme ja syömme sen verran kuin voimme. Tähän asti on käyty suunnitelman mukaista viivytystaistelua. Nyt isketään kunnolla vastaan ja lähdetään eteenpäin. Meillä oli äsken juhlahetki, Herran ehtoollisen jako teltassa. Suurin osa komppaniasta oli ehtoollisella. Me tarvitsemme täällä Kristusta. Pappi on riisuttuna vihollisen tulisuihkun edessä samoin kuin toinenkin sotilas. Nyt minua väsyttää raskaasti, ja huomenaamuna lähden aikaisin taas etuvartioon, joten jatkan toisella kertaa. Muista, että meillä on Herra, joka auttaa kansaamme, eikä hän hylkää kansaamme lukuisten rukoustemme tähden. Rakkaimmat terveiset Sinulle, Penttisi PS. Myöhästyneet onnittelut vanhemmillesi nimipäivien tähden! Täällä ovat päivät sekaisin. Milka asui kotona Ilmajoella ja jännitti miehensä puolesta. Kotiseudun papit kulkivat toimittamassa suruviestejä talosta taloon. Ilmajoella pappi teki tällaisen vierailun sodan aikana yli seitsemänkymmentä kertaa. Milkan katse tavoitti tummapukuiset kirkonmiehet, kun he kulkivat tiellä mutta aina kuitenkin ohi oman tienhaaran. Pentin seuraava kirje ehti perille joulun jälkeen: Rintamalla joulupäivänä 1939 Rakas Milka kultani! Toivotan Sinulle Jouluun Herran tuomaa joulurauhaa! Olemme olleet yötä päivää liikkeellä, vihollisen hyökkäykset on torjuttu. Kova pakkanen on tullut avuksemme. Vietimme eilen muistorikkaan jouluaaton. Meillä oli todella joulu maahan kaivetuissa teltoissa etulinjoilla. Aamulla tuli lukuisasti tuntemattomia paketteja. Ne avattiin kaikki, ja sisältö jaettiin tarvitseville. Telttaan tuotiin myös pieni joulukuusi, joka pantiin kattoon roikkumaan. Myös joulukinkku, suurempi voiannos ja pehmeä ylimääräinen leipä kertoivat joulusta.

4 Lähdin illalla komppanianpäällikön kanssa kiertämään telttoihin. Hän puhui, veisattiin jouluvirsi, luin jouluevankeliumin ja sanoin jonkin sanan. Sydämeni täytti suuri ilo ja rauha. Rauha vallitsi, eikä sitä häirinnyt vihollisen tykistötulikaan. Täällä joutuu moni tunnustamaan Jumalan varjelusta: kuinka ihmeellisellä tavalla kuula tai kranaatin sirpale on välttänyt. Jumala on auttanut armeijaamme tähän asti, vihollisen hyökkäysvaunuista on tuhottu ainakin neljäsosa. Jalkaväki ei kykene ilman hyökkäysvaunuja mihinkään. Tämä on suurta aikaa, Jumalan Kunnian aikaa. Herra itse tahtoi, että Suomen kansa antaisi tämän sodan kautta kunnian ja ylistyksen Hänelle. Rakkaudella, Penttisi Kun vuosi vaihtui, Pentti ja Milka olivat olleet kihloissa vuoden. Pentti muisti kirjeellä: Rintamalla Rakas Milka kultani! On kihlajaisvuosipäivämme aatto. Elävänä on edessäni Pohjanmaan matkani ja kihlajaisseuramme keskiviikkoiltana tuvassanne. Paljon on mahtunut ensimmäiseen kihlajaisvuoteemme ja mitä toinen vuosi meille tuokaan? Olemme kaivaneet telttamme maan sisään, missä ne ovat sirpalesuojassa. Eräänä päivänä, kun telttamme oli kaivettu jo maahan, mutta katosta ei ollut päällä, kaksi ryssän lentokonetta teki syöksyn ja ampui konekivääreillä telttojamme. Hyvin silti kävi, sillä suihkut menivät melkein kokonaan ohi, vain yksi mies haavoittui. Älä ihmettele, jos tämä kirjepaperi on kirjavan näköinen. Toisinaan tulee pestyä kädet, mutta se työ näyttää turhalta, sillä pian ovat kädet yhtä mustat. Unohdin tosin jouluvalmisteluistani mainita, että aatonaaton yöllä olimme saunassa maahan kaivetussa ensi kertaa sodan syttymisen jälkeen. Löylyä ei joulusaunassa ollut, mutta pestyä siellä sai, ja puhtaat vaatteet jouluksi ylle. Lähetän Sinulle rakkaat terveiseni muisteltuani kihlauksemme muistolausetta: Sido yhteen sydämemme, Sua yhdessä huutaaksemme. Tee sitä puolestamme. Sydämelliset terveiseni teille kaikille kotiin, Penttisi Helmikuun puolivälin jälkeen Mannerheim linja murtui Summassa. Läpimurto saatiin rajoitettua, ja Pentti kirjoitti kirjeen muutama päivä myöhemmin: Rintamalla Rakas oma Milkani!

5 Sydämelliset kiitokseni kirjeestäsi! Suo anteeksi, että en ole kirjoittanut pitkään aikaan, mutta meillä on ollut yhtenäistä liikettä toissasunnuntaista lähtien. Yötä ja päivää yhteen menoon, viiden vuorokauden jälkeen oli meillä tilaisuus levätä yö rauhassa. Täällä on mitä kauneimmat helmikuiset pakkaspäivät. Ryssä on asemiemme edessä, mutta tämä kirkas aurinko luo siitä huolimatta asemiemme ylle pyhärauhan tunnun. Pakkanen on kova, kai yli kolmekymmentä astetta. On käynyt todennäköisesti niin ikävästi, että olen menettänyt Raamattuni, Sinun valokuvasi yms. Minulla oli omaa siviilitavaraani kahdessa pahviaskissa: säilykkeitä, suklaata, kirjepaperia, kaikki saamani kirjeet ja edellä mainitut. En ole kuitenkaan löytänyt toistaiseksi näitä paketteja, luulen, että ne on varastettu. Pyydän Sinua lähettämään toisen kuvasi tilalle. Kirjoitan tätä kirjettä erikoisessa paikassa, ampumahaudan reunalla suksien päällä istuen. Menen kohta vetämään unet, kun on niin rauhallista. Vuorokaudessa tulee nukuttua 2 3 tuntia. Vaivojen kautta käy tiemme voittoon. Kirjoitan uudelleen, kun vähän virkistyn ja järki kirkastuu. Rakkaat terveiseni Sinulle, Pentti Pentin kirje maaliskuun alkupäiviltä kuvaa muuttunutta rintamatilannetta: Rintamalla Rakas Milkani! Kirjoitan tätä kirjettä kahden huoneen ja keittiön huoneistossa, pöydän ääressä. Olemme lähes kolmeviikkoisen heilumisen jälkeen saaneet osaksemme levon. Mutta hyvyydessä on synkkyys, kuten ymmärrät. Olemme äidin syntymäseudun edustalla. [Rintama on luhistunut Summassa, ja Viipuri on paraikaa joutumassa saarroksiin.] Olemme saaneet kokea, että oman voiman kerskaus vie häpeään. On liikaa kerskuttu suomalaisen sotilaan voimasta ja sankaruudesta. Herran huokaus on jäänyt syrjään! Ei hän anna kunniaansa toisille! Onhan meillä silti toivo, että Herra vain hetkeksi käänsi kasvonsa meistä pois ja pimeän jälkeen Hän osoittaisi jälleen meille laupeutensa. Meidän on taisteltava edelleen, luottaen, että koettelee, vaan ei hylkää Herra. Minä jouduin komppanianpäälliköksi. Rykmentin pastori kävi eilen luonani. Lyhyt yhdessäolon hetki virkisti mieltäni paljon. Niinpä olen ihmeen kevyellä mielellä, lisäksi sain viime yönä nukkua kuusi tuntia. Se on enemmän kuin viikkoihin. Komentopaikkani on kahden huoneen ja keittiön huoneisto kellarikerroksessa. Täällä on loistavat olot, ellei tule aivan täysosumaa. Aion räjäyttää talon päältä: tästä saa hyvän korsun, kunhan katto ei romahda sisään. Lämpimät terveiseni ja kestävyyttä Teille kaikille, Pentti

6 Pentin viimeinen viesti talvisodasta oli väsyneen miehen lyhyt kirje: kello Rakkaani! Riemu täytti sydämen kello yksitoista. Rauhanehtojen tunnetuksi tuleminen painoi kuitenkin mielen murheelliseksi. Mutta kiittäkäämme Herraa, hän on kuljettanut ahdistusten läpi, ja saamme toisemme. Viimeiseen asti tappelimme. Penttisi Pentti selvisi joukkueenjohtajana talvisodan Summassa saamatta naarmuakaan. Hän koki sen ihmeeksi, ja likimain sellainen se on myös tilastollisesti. Sodan jälkeen Pentti ylennettiin luutnantiksi, ja hänelle myönnettiin 4. ja 3. luokan vapaudenristit. Huomionosoitukset tuntuivat toissijaisilta, sillä tärkeämmät asiat odottivat: nuoret saivat olla jälleen yhdessä, ja hääsuunnittelu aloitettiin heti. Milka tunsi, kuinka toivo oli palannut hänen elämäänsä. Hääpäiväksi sovittiin 28. joulukuuta Siionin virret soivat, kun Pentti ja Milka saivat toisensa ennen vuodenvaihdetta. Kampanja kultasormusten vaihtamisesta rautasormuksiin oli alkanut jo ennen talvisotaa oli selvää, että kaksi maanpuolustukseen ja kansallisuusaatteeseen sitoutunutta nuorta vaihtoivat sormuksensa rautaisiin. Hääkuvassa morsian on yhtä kaunis kuin kihlajaisissaan, mutta sotatalven äärimmäiset olosuhteet ovat jättäneet Pentin kasvoille ensimmäiset uurteet. Onnelliset vastavihityt aloittivat ensimmäisen vuotensa avioparina kolme päivää myöhemmin. Pentti sai papinviran Mäntästä ja vuokra asunnon pappilan yläkerrasta. Muuttamaan päästiin keväällä 1941, ja pariskunta sisusti rakkaudella ensimmäistä yhteistä kotiaan. Pentti kirjoitti vanhemmilleen huhtikuussa: Mänttä, Rakas äiti ja isä! Nyt on minulla suuri ilouutinen kerrottavana. Meillä on oma koti valmis: kaksi huonetta pappilan vintillä. Milkan kotoa lähetettiin pieni irtohella, joka pantiin uunin eteen. Niinpä toinen huone toimittaa keittiön sekä ruokahuoneen virkaa. Tuvan kalusto on toisella puolella keittiötä. Hella muurattiin torstaina kiinni uuniin, ja eilen tuli Milka. Huonekalut oli jo siiheksi purettu ja paikallaan. Avasimme laatikot vasta eilen, ja nyt kotimme on suurin piirtein kunnossa. Tänään olivat ensimmäiset vieraat päiväkahvilla alakerrasta kirkkoherra ja rouva. Kyllä on toisenlaista, kun on oma koti. Jo se, että on ympärillä omat huonekalut, teki olon toiseksi on kodin tuntua, ja lisäksi sitten vapaus syömisessä ja olemisessa. Näissä kahdessa huoneessa on meille aivan kyllin. Sydämelliset terveiset Milkalta ja minulta,

7 Pentti Pesänrakennuksen onni kesti vain pari kuukautta. Kesäkuun 17. päivänä Pentti avasi tyhjän muistikirjan ja kirjasi sen ensimmäiselle sivulle aloitusmerkinnän: Liikekannallepanokortti tuotiin. Pentti lähti seuraavana päivänä, ja sota Neuvostoliiton kanssa alkoi viikkoa myöhemmin. Milka sai ensimmäisen kirjeen Pentiltä kaksi päivää sodan syttymisen jälkeen. Sotatoimet Suomen ja Neuvostoliiton välisellä rintamalla eivät olleet vielä alkaneet, mutta kirjeessään Pentti kertoo, kuinka päivät kuluvat marssiharjoituksissa. Näiden syy on selvä: Meitä odottavat pitkät marssimatkat, sillä pian valtaamme Karjalan. Akateemisen Karjala Seuran jäsenelle tämä Karjala ei tarkoittanut talvisodassa menetettyjä alueita, vaan koko Itä Karjalaa Vienanlahdesta Laatokkaan. Pentin joukko siirrettiin junalla Joensuuhun kesäkuun lopulla, ja 1. heinäkuuta Pentin komppania nousi junasta Hammaslahden rautatieasemalla ja aloitettiin kahden päivän marssi itäkaakkoon, Tuupovaaran kautta Luutalahteen. Joukko oli jo jatkuvassa hälytysvalmiudessa. Kun lyhyiden yöunien jälkeen vielä jatkettiin marssia muutaman tunnin ajan kaakkoon ohi Kitsanjärven, oltiin vain parin kilometrin päässä valtakunnan rajasta. Pentti oli tietämättään tapahtumien keskipisteessä. Karjalan Armeijan, suurimman koskaan kootun suomalaisen sotajoukon hyökkäys kohti Itä Karjalaa, Äänistä ja Syväriä oli alkava juuri hänen yksikkönsä kohdalta. Joukko leiriytyi Syrjävaaran itäpuolelle odottamaan. Johtoporras oli malttamaton: divisioonien komentajat olivat kuin maata kuopivia ratsuja Mannerheimin ohjaksissa. Hermostuneisuus näkyi hätäisinä käskyinä, jotka peruttiin pian. Lopulta kuitenkin päästiin liikkeelle, ja hyökkäys saatiin vauhtiin. Pentin osalta se katkesi haavoittumiseen jo tulikasteessa. Pentin muistikirja kuvaa tapahtumia: 8.7. Ylitimme valtakunnan rajan kello yksi yöllä. Aamuyöllä meidät saavutti lähetti, hyökkäyskäsky peruutettiin. Palasimme takaisin aamuksi. Uusi lähtö kello 09.15, koko joukkue hyökkäysvalmiuteen asemien läheisyyteen. Lähdimme tiedustelupartioon kello Tavoitteeksemme määrättiin Ristikankareen tie. Partion vahvuus 1 upseeri, 17 miestä ja tykistön tulenjohtue Saavutimme ensimmäisen tavoitteen kello Tavoitteessa havaittiin ryssän kenttävarustetut asemat. Annettiin tulikomennot radiolla. Ammunta onnistui. Pääsimme tielle, mutta en voinut edetä sitä pitkin, koska tuli jo aamu. Partio palasi leiriin kello Päivällä kävimme lämpimässä saunassa. Klo koko komppania lähti asemiin. Hyökkäysvalmius.

8 Klo 23 komppania oli valmis ja ryhmittynyt hyökkäystä varten. Rankka ukonilma ja sade. Pimeää. Lähdimme liikkeelle Ankara tykistövalmistelu. Valtakunnan raja ylitettiin kello Klo 0.15 kohdattiin Makkarakukkulalla murroksen takana kenttävarustetuissa asemissa voimakas vihollinen. Haavoituin hartiaan ryssän pikakivääripesäkkeestä yrittäessämme tuhota sitä. Saavuin joukkosidontapaikalle hieman yli kello yhden yöllä. Kohta minun jälkeeni sinne saapui toinen joukkueenjohtajamme Reino Huokuna. Lähdimme sairasautoasemalle kello Reino kuoli liikkeelle lähdettäessä. Huoltotie on hyvin huono haavoittuneiden kuljettamiseen. Klo 03 lähtö sairasautoasemalle. Klo 06 saavuttiin sairasautoasemalle. Jatkettiin Tuupovaaran kenttäsairaalaan. Saatiin kahvia ja voileipää. Sidottiin uudelleen. Klo 08 jatkettiin autolla Joensuun sotasairaalaan, jonne saavuttiin klo Pentin matka jatkui Joensuusta sairasjunalla Jyväskylään ja sieltä autolla Kinkomaan parantolaan Muurameen. Milka vieraili sairaalalla, ja pari ihaili yhdessä Päijänteen maisemia. Lihashaava parani suhteellisen pian. Toipumislomallaan Pentti matkusti Ilmajoelle, ja rakastavaiset ikuistettiin valokuviin. Pidempikin sairasloma olisi ollut tarjolla, mutta Pentti halusi palata nopeasti rintamalle ettei sota vain loppuisi. Hän palasi etulinjaan pian, ja kiitti ratkaisua jo ensimmäisessä kirjeessään: Itä Karjala, Olen iloinen päästessäni tänne vielä. Tuleminen valloitetuille alueille on ollut elämys. Kun näkee nämä seudut, ymmärtää tämän sodan merkityksen, vaikka se maksaa niin kovin paljon. Melkein mahdottomalta tuntuu ajatus, että ryssä voisi täällä isännöidä. Paljon se roisto on tuhoa tehnyt, polttanut taloja aina Värtsilästä lähtien. Mutta sentään on jäänyt joitain taloja jäljellekin. Ryssä on harrastanut ahkerasti maanviljelystä varsinkin kaalia. Sen vallassa ovat Aunuksen peltoalat, mutta toisin paikoin se on hyvin, hyvin harvaa. Myös ohraa näkyi Läskelän puolessa. Heinää on paljon korjaamatta. Kyllä täällä olisi sadonkorjuutöitä. Tule vain tänne! Puhdistustyöt on suoritettu. Sitä tekevät ryssänvangit, joita täällä on töissä vähän joka paikassa. Näkyvät olevan iloisia ja tyytyväisiä poikia ja aika ahkeria myös. Maatalousalaa opiskellut Milka oli pohtinut lähtemistä ANKS:n jäsenelle sopivaan maataloustyöhön vallattuun Itä Karjalaan. Nyt hän uskalsi miehensä kehotuksesta tarttua tähän mahdollisuuteen. Milka

9 päätyi johtamaan viljelystöitä, syksyllä pääasiassa perunan nostoa, Itä Karjalan sotilashallintoalueen laajoille pelloille. Haavoittumisensa jälkeen Pentti palasi pataljoonansa sotilaspastoriksi. Hän kiersi pitämässä iltahartauksia ja jakamassa ehtoollista joukkueissa. Päiväkirjaan kertyi merkintöjä siitä, kuinka suuri osa miehistä oli osallistunut ehtoolliseen. Pappi piti jokaista sielua voittona. Milka sai kirjeen taas syyskuun alussa: Suur Suomessa Rakas Milka! Elämme täällä hiljaiseloa. Odotellaan, koska hyökkäyksemme lähtisi taas liikkeelle. Samaa ryssätkin odottavat. Aikaisemmin ovat tehneet joitain vastahyökkäysyrityksiä. Nyt on ainoastaan partio ja tykistötoimintaa. Meikäläiset ja ryssät ovat montuissaan vastatusten, ja lyhin välimatka on n. 40 metriä. Öisin ovat kaikki miehet asemissa, etteivät partiot pääse läpi. Päivällä asemissa ovat vain tähystäjät. Ryssän tykistötoiminta on ollut melko vähäistä. Meikäläinen tykistö sen sijaan antaa kapsäkkejä heti, kun liikettä näkyy. Olen liikkunut komppanioissa jakamassa Herran ehtoollista. Soveliain aika siihen on iltapäivä klo 12 jälkeen. Olen kulkenut tukikohdasta toiseen. Toisinaan on ollut miehiä koko joukkueesta, toisinaan ainoastaan puolijoukkueesta riippuen siitä, miten leveällä alalla joukkue on. Lähin ehtoollisen vietto oli 70 metrin päässä ryssän asemista. Pojat olivat polvistuneet puoliympyrään ympärilleni. Puhuin heille matalalla äänellä. Veisata ei voinut. Nuo tilaisuudet ovat erilaisia. Niissä toteutetaan kirjaimellisesti psalmin sana: Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien edessä! Joka komppaniassa suurin osa miehistä on osallistunut tähän pyhään hetkeen. Ensimmäiseksi kävin entisen joukkueeni luona. Kun pojat olivat polvistuneet, valui monen silmästä kyynel. Herra tulee nytkin armossaan lähelle etulinjan miestä. Olen kiitollinen, kun pääsin tänne takaisin. Etulinjan henki on paras, mitä sodan aikana voi olla. Täältä puuttuu taaempien portaiden tärkeys, omalaatuinen sotaisuus, mikä painaa ikävän leimansa jokaiseen ylempään ja taaempaan portaaseen. Sotilaspapin toimi on minulle aivan uusi kokemus. Tämä tuntuu aivan kesälomalla ololta, kun ei ole samanlaista vastuuta miehistä. Telttamme on T joen rannalla kauniilla paikalla. Yöt saa nukkua rauhassa, ei ole partioretkiä. Päivisin käyn etulinjassa katsomassa vanjaa, joka ei tosin itseään pahasti näytä. Sydämellisin terveisin, Pentti Sodan todellisuus näyttäytyi Pentille seuraavien viikkojen aikana pappina vielä raadollisemmin kuin aiemmin joukkueenjohtajana. Päiväkirjan merkintöjen mukaan hän on kiertänyt pitämässä hartauksia

10 etulinjan yksiköissä, mutta käynyt päivittäin lohduttamassa kuolevia sairasautoasemalla sekä tunnistamassa vainajia joukkosidontapaikoilla. Hyökkäyssodan tappiot olivat suuret, mutta nekään eivät horjuttaneet Pentin vakaumusta. Pataljoonan hyökkäys eteni Aunukseen ja suuntautui Kinkievan kylän kautta kohti Syväriä, jonka ylittäminen oli AKS:läisten pitkäaikainen toiveuni. Mikään uhraus ei tuntunut liian suurelta sen vuoksi. Tyypillinen päiväkirjamerkintä kuuluu: Kaatumisilmoitusten lähettämistä. Hartaushetki 8. Komppaniassa. Kävin samalla 9. Komppanian eteentyönnetyssä tukikohdassa talossa, jota ryssä ampui tykistöllä. Siellä oleville III joukkueen miehille pidettiin hartaushetki. Mieliala on 8. Komppaniassa hyvä, mutta 9. Komppaniassa masentunut ja väsynyt. Pataljoona sai tehtäväkseen vallata Syvärin voimalaitos sekä sitä ympäröivä Svirstroin asutuskeskus. Hyökkäys edellytti Syvärin ylittämistä syöksyvenein, korpikoukkausta pohjoisen kautta, Jandebajoen ylittämistä sekä tunkeutumista vihollisen tarkoin varmistamalle voimalaitosalueelle. Pentti halusi mukaan, sillä käsi kesti jälleen konepistoolin käyttämisen. Hänen paikkansa olisi etulinjassa, ei joukkosidontapaikalla. Pentti ja hänen joukkonsa ylittivät yli kilometrin levyisen virran varhain aamulla 12. syyskuuta Kesken ylimenon yksi syöksyveneistä kaatui. Veden varaan joutui yksitoista miestä täysissä varusteissaan. He polkivat vettä henkensä edestä ja yrittivät repiä painavia varusteita yltään. Jo pelkkä kypärä oli painava ja vaikea kannatettava uidessa. Viisi kaatuneen veneen miestä ehdittiin pelastaa, mutta kuusi sotilasta hukkui Syväriin. Koukkauksen aikana käyty korpisota kesti viikon. Sinä aikana ei kirjeisiin ollut aikaa. Viikon päästä Milka sai jälleen elonmerkin miehestään: Svirstroi, Rakkaani! Kiitos kirjeestä, jonka sain tänne Syvärinjoen toiselle puolelle. Tämän kuun 11. päivänä kello tulimme kuulun joen rannalle. Pesin joessa kädet ja kasvot, sitten join vedestä keitetyt kahvit. Syvärinjoki on komea virta. Vesi kohdallamme noin puoli kilometriä leveä, monin paikoin se on leveämpikin. Siinä oli edessäni Suur Suomen rajajoki, jota aikaisemmin on katseltu vain uskon silmin. Seuraavana päivänä, 12. päivänä kello ylitin joen syöksyveneellä. Siitä alkoi korpisotamme Syvärin voimalaitoksen valtaamiseksi, joka on joen itäpuolella. Etenimme soista korpea, joka ei kannattanut hevosta. Sairasajoneuvot oli jätettävä. Päivällä löydettiin huoltotie rantaan, josta syöksyveneillä huollettiin haavoittuneet ja kaatuneet yli. Alkoi neljä vuorokautta kestänyt sitkeä hyökkäystaistelu. Hyökkäyssuuntamme oli ryssälle aivan yllätys. Matkan varrella tavattiin vastavalmistuneita ja rakenteilla olevia bunkkereita, jotka ryssän oli täytynyt jättää. Mutta siellä, missä se oli järjestäytynyt puolustukseen, oli se pureutunut sitkeästi korsuihin ja kuoppiin.

11 Vähän kerrassaan saatiin sitä heitetyksi taaksepäin, kunnes 15. päivänä saarrettiin voimalaitos, komea laitos, vuonna 1925 valmistunut. Sen ympärille on kasvanut viidentoista viime vuoden aikana suuri yhdyskunta, ryssäläinen kaupunki. Olemme tässä kylässä asemissa, ryssät edelleen kylän toisessa päässä. Asunnot ovat sisältä melko siistejä. Paljon on virkamiesten asuntoja. Asumme taloissa. Viime yö oli harvinaisuus. Nukuin jousipatjalla kahden lakanan välissä! Lakanat olivat aivan uusia. Eräästä kaupasta, tavaratalosta, evakuoidusta kangaspakasta leikattuja. Ei minulla kotonakaan ole niin pehmyttä patjaa kuin täällä. Tämä vaihe on tosin ollut meille raskain joka suhteessa. Eiköhän sota mahtane loppuakin kohta meidän kohdallamme, kun tavoite on saavutettu. Se olisi ainakin toivottavaa Sydämellisin terveisin, Pentti Taistelut voimalaitoksen alueen ja Svirstroin valtaamiseksi jatkuivat kiivaina. Syvärin ylittäminen oli kuitenkin Pentin AKS:läisen hengen täyttymys. Seuran sisällä toimi myös pienempi yhteisö, Lotinanpellon liitto, jonka jäsenet olivat luvanneet hyökkäävänsä Syvärin yli Lotinanpeltoon ja kaatuvansa vihollisen konekiväärituleen. Liiton alkuperäisiin solmijoihin olivat kuuluneet muun muassa myöhempi tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja professori Martti Haavio. Pentti oli lähellä täyttää tämän lupauksen, mutta Milka sai vielä kirjeen Syvärin takaa: Svirskii Prospekt 16, Rakas Milkani! Tuo salaperäinen paikannimi on tämän talon osoite. Älä sentään tällä osoitteella kirjoita ryssän posti toimii nykyään vähän huonosti: postihevonen sai halvauksen. Miehet ovat saaneet levätä muutaman päivän. Olemme syöneet runsaasti perunaa, jota kasvaa joka talon pihalla. Ei myöskään kanapaistia ole ruokapöydästämme puuttunut. Sellaisia eläviä sekä vuohia tepastelee kaikkialla. Räiskäleitä paistetaan harva se päivä. Kyllä muuten tämä homma saisi jo loppuakin. Tuntuu kyllä siltä, että olemme jo suurin piirtein tavoitteen saavuttaneet. Olen koettanut pitää komppaniassa hartaushetkiä. Osa on ollut oikein kodikkaita ja lämpimiä hetkiä, kun joukkueittain on kokoonnuttu huoneisiin taloissa. Taistelun vaivat panevat monia tunnustamaan Herran tarpeellisuutta, vaikka eri asia kuitenkin on Herran tielle lähteminen. Kunpa Kristus kirkastuisi vaivojen alla oltaessa. Sydämellisin terveisin, Pentti Seuraavaa kirjettä ei kuulunut hetkeen. Koska Pentti ei ollut kirjoittanut etulinjasta päivittäin, Milka ei osannut kirjettä kaivatakaan. Hän nosti perunaa itäkarjalaisella pellolla, jossa hän johti maataloustöihin

12 lähetettyjen naisten ryhmää. Viestintuoja saapui kesken työn hän kertoi saman, minkä Pentin pataljoonan kirjuri oli kirjoittanut sotapäiväkirjaan muutamaa päivää aiemmin: Sotapäiväkirja, III/JR Pataljoona puolustuksessa. Molemminpuolista tykistöammuntaa. Vihollisella edelleen vilkasta toimintaa. Iltapäivällä kello meidän toimistokorsuun tuli täysosuma Syvärin voimalaitoksen luona. Ikävä seuraus: luutnantit Pentti H. ja Kaino H., alikersantti Martti S. ja sotamies Eino N. kaatuivat. Samalla haavoittuivat luutnantti Viljo N. sekä alikersantti Urho T., joka kuoli haavoihinsa matkalla sairasautosasemalle. Kuokka putosi Milkan kädestä. Järkytys, hätä, suru ja pelko tunkeutuivat mieleen ja tekivät vuoroin tilaa toisilleen. Ajatukset velloivat: Olisihan tämä pitänyt tietää, kun mies on sellainen, ettei itseään säästäisi Mutta miksi juuri meille? Ryhmä keskeytti työnsä ja lähimmät perunannostajat auttoivat Milkan pellon laidalle. Hän lähtisi kotiin, mutta matka Itä Karjalasta Ilmajoelle olisi pitkä. Kun töitä aikanaan jatkettiin, Milkan tilalle tuli toinen maatalousohjaaja. Hän tarttui Milkalta jääneeseen kuokkaan ja jatkoi samaa sarkaa. Kohta kuokka osui peltoon uponneeseen räjähtämättömään kranaattiin. Ammus räjähti, surmasi kuokalla lyöneen sekä muutaman lähellä olleen naisen. Pentin kaatuminen saattoi siis tavallaan pelastaa Milkan hengen. Kotona Milkaa odotti joukko osanottokirjeitä. Niitä olivat lähettäneet ylipäällikkö Mannerheim, Pentin seuraajaksi tullut pastori ja Pentin pataljoonan miehet. Ensimmäisenä saapunut oli kuitenkin Akateemiselta Karjala Seuralta: Rouva M.H., Tieto siitä, että miehenne, pastori, luutnantti Pentti Johannes H. on kaatunut taistelussa onnellisemman ja suuremman Suomen luomiseksi, on saavuttanut myös sen veljespiirin, johon Hän Seuramme jäsenenä kuului. Akateeminen Karjala Seura tuntee syvästi sen menetyksen, joka on kohdistunut lähinnä Teihin, ja tekee mustine lippuineen kunniaa Isänmaan vapauden puolesta henkensä antaneen veljen muistolle. Tänä aikana kannetaan monta kallista veriuhria Isänmaan alttarille ja kaikki ne jättävät tyhjän aukon koteihin. AKS:läisten kaatuessa ei kuitenkaan ole pienintäkään epäilystä siitä, etteivätkö he ole tienneet, minkä puolesta he taistelevat. He ovat kaikki päästessään koko yhtyneen kansamme kanssa yhteisessä rintamassa luomaan suurista unelmistamme todellisuutta, iloiten antaneet uhrinsa. Akateemisen Karjala Seuran lippuvalassa sanotaan: Niin totta kuin minä uskon yhteen suureen Jumalaan, niin minä uskon yhteen suureen Suomeen ja sen suureen tulevaisuuteen. Elämä, joka on näissä merkeissä eletty ja tämän suuren uskon toteuttamiseksi uhrattu, on säilyvä eheänä ja kirkkaana jäljellejäävän veljespiirimme sydämissä. Ja jokainen tällainen elämän on nyt osaltaan lunnaina nykyisyyttä turvatumman ja suuremman tulevaisuuden lunastamiseksi paljon kärsineelle kansallemme.

13 Akateeminen Karjala Seura, jolla on ollut ilo ja kunnia lukea Teidän miehenne jäsentensä joukkoon, lähettää Teille lämpimän tervehdyksensä. Kunnioittavasti AKATEEMINEN KARJALA SEURA Milkan elämä sotaleskenä alkoi jatkosodan ensimmäisestä vuodesta. Kahden ja puolen vuoden ajan tuntui siltä, ettei Pentti kaatunut turhaan, vaan Itä Karjalasta tulisi hänen toiveidensa mukainen osa Suomen valtakuntaa. Se haave kuitenkin romahti kesällä Sodan jälkeen ajan henki ei hevin sallinut sotaleskien avioitumista uudelleen, ei varsinkaan papin puolison. Toki tällaista tapahtui, ja Milkakin olisi varmasti voinut niin tehdä, mutta hän halusi omistautua Pentilleen. Muutamat ihmissuhteet vaikuttivat lupaavilta, mutta päättyivät kuitenkin Milkan tahdosta: Pentin muisto oli kalliimpi kuin kukaan toinen. Toisaalta vertaistukea riitti. Sotien jälkeen Suomessa oli noin sotaleskeä, ja uuden vuosituhannen alkaessa heitä oli yhä yli Jo pelkästään AKS:läisiä tai Suur Suomi aatetta kiivaasti ajaneita pappeja kaatui melkoinen joukko. Tunnetuimpia heistä olivat kansanedustajat Elias Simojoki ja Väinö Havas, Kollaan kenttäpappi Jorma Heiskanen ja Taipaleen komppanianpäällikkö Paavo Palho. Myös Pentti eli ja kuoli niin kuin opetti. Kun Milka vanhuusiällä muisteli miestään, hän naurahti: Se oli sellainen sotahullu pappi, se minun mieheni. Mutta hän oli myös suuri rakkauteni. Olen hyvin onnellinen, että niin rakas ihminen tuli elämässä kohdalleni, ja että sain tuntea hänet. Ja siitä olen kiittänyt Herraa monet kerrat, ettei meille ehtinyt syntyä lasta, jonka kanssa olisin jäänyt kahden. Varmasti isän kysymys silti joskus kääntyi Milkankin mielessä toisin päin: Miksen minä koskaan saanut olla niin kuin muut? Milka kuoli Seinäjoella syksyllä Vanhuksen jäämistöön kuului puinen morsiusarkku. Sen sisältämään pieneen pahviseen rasiaan oli talletettu Pentin päiväkirja, hänen sodanaikaiset kirjeensä, muutamia valokuvia ja pariskunnan rautasormukset. Milkan muistotilaisuus vietettiin 27. syyskuuta, päivälleen 65 vuotta sen jälkeen, kun hänen aviomiehensä kaatui suomalaisena sotilaspappina Syvärin takana. Avioiduin Milkan veljenpojan tyttären kanssa neljä vuotta myöhemmin. Rautasormus tarinan on kirjoittanut tietokirjailija Mikko Porvali ja se on julkaistu kirjassa Rautasormus ja muita rakkaustarinoita sotavuosilta (Atena 2013). Tarinan päähenkilö Milka Haapasalo (o.s. Pirilä) kuului

14 Hällströmin suvun Marian haaraan äitinsä kautta, sukutaulu Lisätietoja Mikko Porvalista ja hänen tuotannostaan löytyy osoitteesta:

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

ERILLINEN PATALJOONA 12 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA

ERILLINEN PATALJOONA 12 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA ERILLINEN PATALJOONA 12 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA Alkuperäisestä sotapäiväkirjasta luettavaan muotoon muokannut Matti Halonen 2013 1/5 ERILLINEN PATALJOONA 12 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA Tammikuussa

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

2./Er. P 13 SOTAPÄIVÄKIRJA PIELISJÄRVEN (LIEKSAN) JA KUHMON RINTAMALTA

2./Er. P 13 SOTAPÄIVÄKIRJA PIELISJÄRVEN (LIEKSAN) JA KUHMON RINTAMALTA 2./Er. P 13 SOTAPÄIVÄKIRJA PIELISJÄRVEN (LIEKSAN) JA KUHMON RINTAMALTA Alkuperäisestä sotapäiväkirjasta luettavaan muotoon muokannut Matti Halonen 2015 1/5 P 2424 2./Er. P 13 SOTAPÄIVÄKIRJA 23.2.1940 20.3.1940

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

3./JR25 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA

3./JR25 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA 3./JR25 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA Alkuperäisestä sotapäiväkirjasta luettavaan muotoon muokannut Matti Halonen 2014 1/4 P 3563 3./JR 25 SOTAPÄIVÄKIRJA 4.2.1940 27.3.1940 Lähestyessä kranaattituli

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Psalmin kertosäkeitä

Psalmin kertosäkeitä Psalmin kertosäkeitä Kaste Tämän päivän on Herra tehnyt Ps. 118:24. Virsikirjan jumalanpalvelusliitteessä nro 852. Tuomo Nikkola 2001 Tä - män päi - vän on Her - ra teh - nyt, i - loit - kaa ja rie - muit

Lisätiedot

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen! 祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI

DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija

Nettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

opettaja Isak Penzev 4.10.2012

opettaja Isak Penzev 4.10.2012 1 Herran juhlat 4: Shemini Atzeret - Simchat Toora opettaja Isak Penzev 4.10.2012 Shalom, hyvät ystävät. Jatkamme oppituntia, jonka aiheena haluan käsitellä Herran juhlia. Olemme edelleen 3. Mooseksenkirjassa

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet Rakas esirukoilijani Keskikesä 2015 Maanjäristyksen jäljet Nepalin 25.4. alkaneet maanjäristykset ovat jatkuneet tähän päivään saakka. Voit seurata maanjäristyksiä USA:n hallituksen sivuilta http://earthquake.usgs.gov/earthquakes/map

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 3. vuosi nro VT2 _ 17/28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 23.3.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 3. vuosi nro VT2 _ 17/28 www.pyhäkoulu.fi lapsille@luterilainen.com 23.3. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JERIKON VALTAUS 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupunki b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jatkoa edelliseen

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus

Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

2.12.2011. Titta Hänninen

2.12.2011. Titta Hänninen 2.12.2011 Titta Hänninen Kotitehtävätekstit! Palauta viimeistään, viimeistään, viimeistään ensi viikolla (koska meillä on viimeinen tunti)! OHJE JEŠTĔ JEDNOU: 1. Etsi internetistä jokin suomenkielinen

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

3./JR 65 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA

3./JR 65 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA 3./JR 65 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA Alkuperäisestä sotapäiväkirjasta luettavaan muotoon muokannut Matti Halonen 2015 P 3624 1/ 3./I/JR 65 SOTAPÄIVÄKIRJA 4.2.1940 12.3.1940 3./JR 65 koottiin Tampereella

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen.

Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen. Rakkaat ystävät, On ilo kirjoittaa teille kaikille taas. Haluan käyttää tämän tilaisuuden jakaakseni kanssanne iloni siitä että lapset ovat viimeinkin päässet vierailulle. (Niin kuin yllä olevasta kuvasta

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot