Osoitteenmuutokset: taipuh

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osoitteenmuutokset: matkailu@matkailulehti.fi taipuh.050-5711303"

Transkriptio

1 Suomen Matkailijayhdistyksen jäsenlehti Sillan Saariston Saaristomelonta Lue lisää s

2 2

3 Kotimaan matkailu piti hyvin pintansa viime vuonna. Kotimaisten matkailijoiden yöpymisten määrä edustaa edelleen yli 70 %:a kokonaismäärästä. Tämä on vahva signaali siitä, että suomalaisilla on jatkuvasti vakaa halu matkailla kotimaassa. Maailmantalouden epävarmuustekijät ovat alkaneet kuitenkin jo heijastua Suomeen. Kevään ja kesän kynnyksellä se aiheuttaa epävarmuutta kesäsesonkiin valmistautuvissa matkailuyrityksissä ja varovaisuuden periaate astuu kuvaan. Näin ollaan hyvällä alulla hiipumisen kierteessä, joka ruokkii itse itseään ja johtaa entistä synkempiin odotuksiin. Yritysveron alentuminen on yritystoiminnan kannalta ehdottoman hyvä asia, mutta sen vaikutukset näkyvät vasta vuosien kuluttua. Veroratkaisu ei vaikuta matkailuyrittäjän kukkaroon ensi kesänä eikä vielä ensi talvenakaa. Näin ollen tarvitaan myös nopeita ratkaisuja yritystoiminnan tukemiseen. Viime aikoina on keskusteltu paljon yritystukien tarpeellisuudesta ja toimivuudesta. Tehot näkyvät, kuten aikaisemminkin vasta vuosien kuluttua. Kaikkien tukien osalta on pystyttävä näyttämään toteen niiden hyödyllisyys tai hyödyttömyys. Jos yritystukia ei kasvatettaisi ensi vuonna 23 miljoonalla eurolla, vaan nuo varat suunnattaisiin kokonaisuudessaan valtakunnalliseen kotimaanmatkailun edistämiseen mainoskampanjan muodossa jo tänä kesänä, väitän, että sen vaikutukset olisivat mitattavissa jo loppuvuodesta. Vaikutukset olisivat välittömästi nähtävissä ja uskon, että ne olisivat Suomen kansantalouden kannalta positiivisia. Osoitteenmuutokset: taipuh Timo Havola SMY puheenjohtaja Sähköposti: Kannen kuva Seppo Riikonen 6 7 Uusikaupunki 8 9 Rauma Rauman teatteri Sillan Saaristo Vaasan kaupunki Merenkurkku Ähtärin Eläinpuisto 40 v Kokkolan Matkailu Saaristo Kemiö Fiskars Raasepori Pohjois-Suomen Erämessut Keski-Suomi Muurame Keuruu Ylitornio Kansallispuisto - Ranua Matkailu

4 KOLUMNI Eksoottinen koukuttaa! Aino Rimppi Tuijotin maaliskuista taivaankantta lumoutuneena. Sen vilkas leiskunta vei voiton television eksoottisimmista luonto-ohjelmista. Varsinaisia vöitä ei eteläisessä Suomessa juuri näe, mutta myös viuhtoviin säteisiin jää kiikkiin. Välillä piti mennä sisälle lämmittelemään - pian uudestaan ulos ihmettelemään. Aika unohtui, kun iltayön tunnit karkasivat avaruuteen. Parhaat revontuleni näin nelisenkymmentä vuotta sitten Pyhätunturin maastossa, kun oivalsin nousta koulun jumppasalin lattialta makuupussistani haistelemaan pakkasta. Leveä, vihreä vyö heilui taivaan kaarteessa kuin muotoaan muuttava lohikäärme. Ja - järven takana lappalainen ryhtyi joikaamaan. En yhtään ihmettele, että etelästä ja kaukaisesta idästä saavutaan Lappiin revontulia katsomaan. Lapista löytyy jopa lasisia igluja, joiden katon läpi näkee taivaankannen. Turistit niissä makoilevat ja tuijottavat. Ja me saamme Suomeemme euroja. Jorma Huhdalta ilmestynyt kirja Taivas tulessa lisännee kiinnostusta.kelpaasitälähettääystäville ja tutuille, vieraille maille. *** "Suomessa kävi viime vuonna reippaasti yli 7 miljoonaa ulkomaista vierasta", valottaa ylijohtaja Jaakko Lehtonen Matkailun edistämiskeskuksen 40-vuotisen taipaleen tiimoilta. Japanilaisten yöpymisten kasvu ylsi viime vuonna jopa 21 prosenttiin, viestittää Art-Travel uutiskirje. Ja paljon on liikkeellä matkailijoita tänä vuonnakin. Ruotsalaisten matkailu Suomeen väheni 2,7 prosentilla ja italialaisten matkailu näyttää peräti 1 6,4 prosenttia miinusta - italialaisten haluttomuus, vai pitäisikö sanoa varattomuus, matkailuun lienee helppo ymmärtää. No, vastapainona on japanilaisten matkailijoiden suuri kasvu. Saariselällä peräti 68 prosenttia! Samoin britit innostuivat kasvattamaan siellä osuuttaan 30 prosentilla. (Yle1 uutiset vko 12) Yhteensä yöpymiset kasvoivat Suomessamme 5,8 miljoonaan. Ja tilaa kasvulle löytyy yhä. Kunhan muistamme myös tärkeän palvelun! *** Meitä kehotetaan luomaan palvelua ja hyvinvointia venäläisille. (MEK, Matkailusilmä 1/13) "Puhdas pohjoinen luonto, saasteeton ilma, laadukkaat elintarvikkeet sekä tietotaito terveys- ja hyvinvointialalla" kiinnostavat venäläistä matkailijaa. Palvelun ja kielitaidon avulla lisäisimme puolenmiljoonan venäläisen määrän muutamassa vuodessa toisella mokomalla. VR:n konduktöörit osaavat palvelun. Matkatessani maaliskuussa Helsinkiin ympärilläni puhuttiin suomen lisäksi ruotsia, englantia, ranskaa ja espanjaa - melkoinen kielimelske yhdessä junanvaunussa. Junailija tervehti nyökkäillen jokaista, veitikka silmäkulmassa. Mies taisi ihan oikeasti arvostaa asiakkaitaan. Palvelun lisäksi meitä on kehotettu käyttämään tarinoita - jo vuosien ajan. Niitä suosittelee myös David Newsome, joka vieraili Suomessa Finland Wildlife -matkailuseminaarissa: "Luontomatkailussa tuotteen jalostusarvoa voidaan nostaa hyvillä ja koskettavilla tarinoilla," (Matkailusilmä 1/13). Milloin otamme kehotuksen ihan oikeasti vakavasti? Puhtaan luonnon, hiljaisuuden, lähiruoan, tasokkaiden kylpylöiden ja 11 vuoden välein leiskuvien revontulten lisäksi kannattaa myös kerätä perimätietoa, jonka voi valjastaa tarinaksi. Tarinat jäävät mieleen. 4

5 Hotel Kalliohovi uudistui - Raumalla Teksti Aino Rimppi, kuvat Best Western Hotel Kalliohovi Best Western -hotelliketjuun kuuluva Rauman Kalliohovi on läpikäynyt perusteellisen huoneremontin. Vuonna Best Western -hotellina toimintansa aloittanutta Kalliohovia paranneltiin heti toimintansa alussa 90- luvulla, mutta viime kesän ja syksyn aikana sen kaikki huoneet uusittiin perusteellisesti. Kalliohovi sijaitsee noin viiden minuutin kävelymatkan päässä Rauman keskustasta, jotenmyössijaintionrauhallinen. Hotellin vastaanottoa niin ikään uusittiin pääsiäisen tienoilla. Kalliohovin nuori myynti- ja jakelukanavapäällikkö Iiro Ignatius kertoo, että Kalliohovi haluaa olla kaupungin paras hotelli, nyt ja tulevaisuudessa. Maailman suurin hotelliperhe Vuonna 1946 perustettu Best Western -hotelliketju on lähtöisin Kaliforniasta, Yhdysvalloista. Best Western Interna- tional omistaa brändin ja konseptin. Best Western International valtuutti aikoinaan Helsinkiin maatoimiston, joka vastaa hotellien myynnin, markkinoinnin ja erilaisten hallinnolliset palvelujen tuottamisesta Suomessa, Baltiassa ja Puolassa. Lisäksi jokainen hotelli saa edustuksen erilaisissa myyntikanavissa. Best Western on oman alueensa jäsenhotellien omistama osuuskuntapohjainen organisaatio. Maailman suurimman hotelliperheen ensimmäinen hotelli avattiin Suomessa vuonna Tällä hetkellä maassamme on 15 ketjuun kuuluvaa hotellia. Kaikki hotellit toimivat itsenäisesti ja ovat yksityisessä omistuksessa. Monipuolinen Kalliohovi Laatu on vakaata kuin kallio ja palvelu kuin hovissa vakuuttaa Rauman Best Western Hotel Kalliohovin Iiro Ignatius. Hän on Kalliohovin toista sukupolvea ja kasvanut hotellin ilmapiiriin. -Best Western Kalliohovin asiakaskunta ei rajoitu vain muutamaan ryhmään. Hotellissa vierailee pitkäaikaisia vieraita, liikematkailijoita, ryhmämatkailijoita, hääyövieraita ja satunnaisia matkailijoita, kertoo Iiro. -Ikäjakauma on lapsista eläkeläisiin ja vieraat ovat kansainvälisiä. Suurimpia yksittäisiä asiakasryhmiä ovat yritysasiakkaat niin Suomesta kuin ulkomailta - Ruotsi, Ranska ja Saksa ovat kärjessä. Sanoisin, että olemme varsin monipuolinen ja joustava hotelli, erilaisiin tarpeisiin. Olemme monelle asiakkaallemme kuin toinen koti johon palataan kerta toisensa jälkeen. Myös ravintolamme saa asiakkailta kiitosta, joten kokonaisuus on toimiva. Ravintola Kapteeninhuone on Hotelli Kallionhovin oma ravintola ja sijaitsee vastaanoton yhteydessä. Ravintolan menusta löytyy klassista lounasta ja Ála Carte annoksia. Teemat vain vaihtelevat. Tällä hetkellä kapteeni käskee: Nyt syödään hyvin. Matkailu

6 Uusikaupunki - Rantakaupungin idylli ja modernit palvelut Saaristomeren rannalla sijaitseva Uusikaupunki tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia onnistuneeseen lomaan, viihtymiseen ja rentoutumiseen. Lähes 400-vuotiaan kaupungin monipuoliset palvelut sijaitsevat kaikki vieläpä lähellä toisiaan. Täällä sinua odottavat merellinen kaupunkimiljöö historiallisine puutaloineen, pienet putiikit, mielenkiintoiset nähtävyydet, mukavat tapahtumat sekä hyvät harrastusmahdollisuudet. Vesibussi Diana risteilee Isonkarin lisäksi Putsaaren piilokirkolle torstaisin klo Piilokirkon arvellaan olevan peräisin luvuilta ja rakentajina olisivat olleet Rauman fransiskaanimunkit. Opastetulla kierroksella kuullaan tarinaa myös Putsaaren entisajan teollisesta toiminnasta ja graniitin louhinnasta. Saarella poiketaan myös taiteilija Heli Sammaliston työhuoneelle. Merikaupungista merelle Omalla veneellä saapuva voi rantautua touko-syyskuussa avoinna olevaan Pakkahuoneen vierassatamaan, joka on palkittu Suomen parhaana jo kolmasti. Myös idyllisestä Pyhämaasta löytyy vierassatama monipuolisine palveluineen. Meren monista mahdollisuuksista voi nauttia myös ilman venettä. Uudenkaupungin Purjehdusseuran paviljonkiravintolaan, Pietarinkarin saareen järjestetään säännöllisiä kuljetuksia juhannuksesta aina 11. elokuuta asti. Risteilyjä moneen makuun Tulevana kesänä Uudestakaupungista järjestetään säännöllisiä, aikataulun mukaisia meriristeilyjä peräti kuutena päivänä viikossa, tiistaista sunnuntaihin. Risteilyaluksina ovat viihtyisä vesibussi Diana sekä upea purjealus brigantiini Mary Ann, joka risteilee Uudessakaupungissa juhannuksesta alkaen elokuun 4. päivään asti. Vesibussi Diana jatkaa risteilyään asti. Mary Annin risteilykohteina ovat mm. Isonkarin majakkasaari ja Katanpään linnakesaari. Juhannusaattona tehdään illallisristeily lähisaaristoon klo ja Juhannuspäivänä lounasristeily klo Uutuutena ovat kesäkeskiviikkojen hauskat yhteislauluristeilyt. 6

7 Linturetket Isonkarin majakkasaarelle Vesibussi Dianan matkassa voi osallistua mielenkiintoisille linturetkille.alkukesän linturetki Isonkarin majakkasaarelle tehdään sunnuntaina 6. toukokuuta ja syksyllä retki toteutetaan lauantaina 7.9. Värien iloja Suomen ainoassa naivistisessa Taidetalossa Jo kolmatta kesää avoinna oleva Taidetalo Pilvilinna avautuu jälleen kesällä säännöllisin aukioloin kaikelle kansalle. Naivistitaiteilija Raija Nokkalan ja miehensä Pentti Nokkalan värikäs ja omaperäinen taidetalo sijaitsee meren rannalla, vain 3 kilometriä torilta, Hiun uimarannan vieressä. Kesäteattereissa Yövieras, Päin Perhettä ja Tuntematon potilas Kesäteatteritarjonta alkaa jo toukokuussa Uudenkaupungin teatterin "Yövieras" näytelmällä. Mika Waltarin "eri vänkää" komediaa esitetään historiallisella VPK:n paviljongilla kahdeksan kertaa ajanjaksolla Esitykset ovat paviljongin sisätiloissa, mutta tiloissa ei ole lämmitystä. Teatteriryhmä Lentävä Lokin kesäteatteri sijaitsee Kaupunginlahden rannalla, Saaristolaivojen laiturin lähellä olevassa katetussa, punaisessa rakennuksessa. Tämän kesän näytelmän "Päin perhettä" ( ) ovat Raija ja Pentti Nokkala dramatisoineet ja ohjanneet Rosa Liksomin novellien pohjalta. Pyhämaan suviteatterin uudistuneella näyttämöllä nähdään Inkeri Kilpisen mielisairaalafarssi Tuntematon potilas ( ). Suviteatterin katsomossa voi yleisö nauttia esityksestä nyt katetussa katsomossa. Kukkamessuille tullaan saamaan ideoita, suorittamaan vertailuja ja etsimään aarteita; juuri niitä omaan pihaan sopivia yksilöitä ja mummolan kesistä mieleen muistuvia vanhoja perinnekasveja. Tänä vuonna messuilla panostetaan erityisesti kilpailuihin ja lanseerataan aivan uusi ammattilaisille ja opiskelijoille avoin kesäkukkaistutuksen SM-kilpailu. Kilpailun tavoitteena on toteuttaa kestävä kesäkukkaistutus ruukkuun tai muuhun vastaavaan. Saaristotapahtuma ja Saariston Puurakentamisen tapahtuma järjestetään Kukkamessujen kanssa samaan aikaan myös kaksipäiväisinä. Festivaalit yhdessä tarjoavat kiinnostavan kokonaisuuden - todellisen superviikonlopun - idyllisissä puitteissa Kaupunginlahden rannalla. Kukkamessuilla etsitään aarteita Ainutlaatuiset kukat, taimiharvinaisuudet ja kiinnostavat uutuudet nousevat 25. ja järjestettävien Kukkamessujen pääteemaksi. Teema tulee näkymään ja kuulumaan niin kilpailujen yhteydessä, myyjien valikoimissa kuin tietoiskujen aiheissakin. Messujen pääpuhujana on puutarhaikoni Arno Kasvi. Mukavaa näkemistä ja tekemistä Uudenkaupungin omintakeisuutta voi kummastella toimintavapaiden koneiden ja laitteiden Bonk-keskuksessa. Bonkin opastetulla kierroksella kesä-elokuussa kuullaan tarinaa Bonkin suvun tapahtumista ja mullistavista keksinnöistä kolmen sukupolven ajalta. Uudenkaupungin automuseo on monien mielestä Suomen merkittävin automuseo. Kolmessa suuressa näyttelyhallissa esitellään monipuolisesti autoja ja kaikkea autoiluun liittyvää viime vuosisadan alkuvuosilta alkaen. Kaupungin kullttuurihistoriallisessa museossa, entisessä tupakkatehtailijan porvariskodissa, esitellään rannikkokaupungin sadan vuoden takaista elämää. Alakerrassa voi tutustua varakkaan porvariston luvun lopun asumiseen ja yläkerrassa on esillä kaupungin pitkämerenkulkuhistoria aina purjelaivakaudelta alkaen. Museossa järjestetään yleisöopastuksia kesätorstaisin klo 1 4. Kesällä "Hienot hepenet" -näyttelyssä voi tutustua menneiden vuosien vaate- ja asustehienouksiin. http: //uusikaupunki.fi Matkailu

8 Rauman saaristo - vetovoimainen retkikohde Rauman kaupungin kupeessa sijaitseva noin 300 saaren saaristo on keskeinen osa Selkämeren kansallispuistoa. Raumanmeren palvelukokonaisuuteen kuuluvat olennaisesti matkailusaaret Kylmäpihlajan majakkasaari, Kuuskajaskarin loma- ja linnakesaari, Reksaaren luontosaari, sekä merellinen viiden tähden Poroholman leirintäalue ja lomakeskus. Saariston vetovoimaa lisää Raumanmeren suuriin saariin keskittyneet merkityt retkeilyreitit, joita on lähes 30 kilometriä. Reitit kulkevat upeassa saaristoluonnossa ja niiden varrelta läytyy vanhoja saaristolaistiloja, jäänteitä ryssänuuneista sekä maailmansodista. Osa aivan uusista taukopaikoista sijaitsee aavan meren äärellä ja muutamilla taukopaikoilla on myäs laavuja, puuceet, ajanmukaiset tulentekopaikat sekä myäs polttopuuhuolto. Reitit sijaitsevat Nurmes (1000 ha) ja Reksaari (300 ha) nimisissä saarissa. Kummassakinsaaressaonlaavujenlisäksivaraustuvatsaunoineen. Tupien kunnostuksessa on hyädynnetty vanhojen saaristolaistilojen rakenteita. Retkeilyreitit täydentävät Raumanmeren kuvaa myäs oivallisena retkeilysaaristona, jonne aikaansaatiin muutama vuosi sitten Vuoden Retkikohde -kilpailussa palkittu noin 50 km:n melontareitistä. Raumanmeri karttaesite esittelee Raumanmeren matkailupalveluita ja retkeilyreittejä. Esite on tilattavissa ja selailtavissa osoitteessa Panu Rajalan ja Tapio Niemen kirjoittaman intohimoisen musiikkidraaman pääosissa nähdään Reidar Palmgren, Satu Silvo ja Lauri Ketonen. Kuva Harri Hinkka. 8

9 Rauman Kaupunginteatterissa kahden kantaesityksen syksy Rauman Kaupunginteatterin syksyn ohjelmistossa nähdään kotimainen kantaesitys Kuubalainen serenadi, uusi englantilainen komedia Onnennumerot sekä Porin Teatterin kanssa yhteistyässä tuotettu Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike. Professori Panu Rajala ja raumalainen kirjailija Tapio Niemi ovat yhdessä käsikirjoittaneet näytelmän Kuubalainen serenadi raumalaisen runoilija Unto Koskelan lyhyestä ja värikkäästä taiteilijan elämästä. Kirsi-Kaisa Sinisalon ohjaaman näytelmän nimiroolissa nähdään musiikkikomedia Iltatähdessä raumalaiset hurmannut näyttelijä Lauri Ketonen. Hänen ystävinään Minna Craucherina ja Mika Waltarina vierailevat Satu Silvo ja Reidar Palmgren. Syyskuun 1 2. päivä Rauman ensi-iltansa saa Tuoman Kyrän lämmin komedia Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike. Esitys on tuotettu yhdessä Porin Teatterin kanssa. Nimiroolissa nähdään televisiosta tuttu näyttelijä Jarmo Koski. Näytelmä antaa äänen ikäntyneelle, tahtomattaan yksin elävälle miehelle ja hänen kamppailulleen arjen kiemuroiden keskellä. Lokakuun 5. päivä saa ensi-iltansa Mike Yeamanin kirjoittama, uusi englantilainen komedia Onnennumerot. Näytelmän on Rauman Kaupunginteatterille suomentanut palkittu näytelmäkirjailija Tuomas Timonen ja sen ohjaa Hanna Ojala. Pääosassa vierailee jäähyväisroolissaan raumalaisten rakastama Ritva Loijas. Onnennumerot on komedia perheestä, jonka luo perheen dementoitunut isoäiti on muuttanut. Mummo voittaa loton pääpotin, ja siitä seikkailu alkaa! Mummo uhkaa, ettei lunasta voittoaan, ellei meno perheessä muutu terveellisemmäksi, aktiivisemmaksi - ja muutenkin mummon mielen mukaiseksi. Pian koko perhe tanssii - tai ainakin esittää tanssivansa - mummon pillin mukaan. Tule katsomaan, miten käy! Saako perhe rahoja, vai antaako mummo ne kuolleelle kissalleen, naapurin miehelle, vai sittenkin lapsenlapsen goottipoikaystävälle? Ja onko mummo dementoitunut ollenkaan? Mike Yeamanin terävän huumorin kärki osoittaa sukupolvien väliseen kuiluun, yhteiskunnallisen arvomaailman muutokseen, ja rahan mahtiin. Matkailu

10 7 Sillan Saaristo Teksti Aino Rimppi, kuvat 7 Sillan Saaristo -projekti 7 Sillan Saaristo löytyy Merenkurkun takaa, Uudenkaarlepyyn, Pietarsaaren ja Kokkolan väliltä. Seutu on entistä merenpohjaa ja alueelle kasvoi aikoinaan Suomen rikkain kaupunki ja laivanrakennuksen keskus, Pietarsaari. Kuningatar Kristiina antoi luvan perustaa kaupungin Pedersöran pitäjään, vuonna Reilut sata vuotta myöhemmin Pietarsaari sai tapulikaupungin oikeudet - asukkaat ahkeroivat, laivanrakennus ja ulkomaankauppa kukoistivat. Sitten tulipalo tuhosi ja vähän myöhemmin Krimin sodassa meni koko kauppalaivasto. Suomen vanhin pappilanpuutarha Pietarsaari on pieni kaupunki, mutta se houkuttelee matkailijoita, niin kaduilleen kuin tunnettuun, 7 Sillan Saaristoon. Alueelta löytyykin paljon nähtävää-japolkujapatikoida. Pietarsaaren kaupungissa sijaitsee Pohjolan ensimmäinen arktinen museo, Nanoq, mutta myös Aspegrenin pappilanpuutarha, joka on Suomen vanhin. Puutarhan Café Örtagårdeniin voi istahtaa maistelemaan leivoksia ja muistella Pietarsaaressa syntynyttä kirjailijaamme, Johan Ludvig Runebergiä. Pietarsaaresta länteen, avautuu Merenkurkun ulkosaaristo. Mässkarin saarella sijaitsee Metsähallituksen luontokeskus, jossa on mahdollisuus tutustua saariston luontoon ja kulttuuriperintöön. Entiseltä luotsiasemalta - rakennettu löytyy myös majoitus-, kahvila- ja ravintolapalvelut. Talvella Mässkariin on hiihtoreitit, kesäisin sinne pääsee taksiveneillä Pietarsaaren lön ja Alholman kalasatamasta. Seitsemän siltaa yhdistää Seitsemän sillan saaristotietä on paras edetä autolla. Ensimmäisen sillan jälkeen ylitetään pieni, Lilla Furuholmen, kolmannen sillan jälkeen saavutaan jo Larsmoon eli Luotoon. Luodolla on kosolti retkireittejä. Vaelluksen jälkeen nälän saa pois Strandiksessa - "Strandis är öppet året runt" kertoo kahvila- ja lounasravintolan mainos. Puinen puukirkko on Luodon komistus, 1700-luvulta. Bjärgas on komean punaiseksi maalattu kotiseutumuseo, joka kertoo saaristolaiselämästä. Veneen turvin on mahdollista poiketa Köpmanholmeen tutustumaan maannousua esittelevään näyttelyyn toteamaan, että nousua on edelleen 88 cm sadassa vuodessa. Näkötornista voi tarkkailla vanhan merenpohjan nykyistä tilaa. Neljäs silta kantaa Tyynelän tonttujen tykö luvun taloryhmä on kokonaan tonttujen valtaama. Santeri toivottaa tervetulleeksi, Jalmari ohjailee pääkokkina, Topi pitää sahtikerhoa. Bosund sijaitsee viidennen sillan takana, seututien pohjoispuolella. Bosundista löytyy tunnettu veneveistämö, merikelpoisille aluksille, ja kalasatama sekä kalastusmuseo. Bosundista olisi 10

11 mahdollisuus oikaista Kokkolaan, mutta kannattaa jatkaa Långön kylään. Långön kylän luoteisnurkassa on Öja-kylätalo, kotiseutumuseo 1800-luvun talonpoikaisperinnettä, sekä kalastusmuseo. Rannikolla on ns. karjamajaperinne ja asukkaat ovat pääosin ruotsinkielisiä. Matkailu-messuilla tammikuussa 7 sillan saaristo palkittiin suomalaisella matkailupalkinnolla 13 kiinnostavimpana matkailukohteena. Hyvä tietää Seitsemän sillan saaristotie alkaa Uudestakaarlepyystä, yli Pedersören kunnan ja jatkuu Pietarsaareen sekä yli siltojen Kokkolaan vievälle seututielle 749. Maisema alueella muodostuu merestä, järvistä, saarista, niityistä, pelloista ja metsistä. Seitsemän sillan saarien ja mantereen välinen järvi, Luodonlahti, on Suomen suurin makean veden allas, 75 km2. Kalakannasta huolehditaan. Ahven, hauki ja made ovat yleisimpiä kaloja. Alueella on rikas linnusto, myös harvinaisempia lintuja kuten selkälokki, kuikka, ruskosuohaukka ja kaulushaikara. Koko alueelle on rakennettu laaja retkiverkosto. Pitkospuut auttavat vetisimpien paikkojen ylityksessä. 7 Sillan Saaristo - matkailukohde myös melojille! 7 Sillan Saariston alueella on paljon vesistöjä. Ne tarjoavat melojille upeita näkymiä niin jokivarren erämaamaisemiin kuin ulkosaariston karuun kauneuteen. Meloja etenee omin lihasvoimin, ekologisella tavalla, luonnon läheisyydestä nauttien. Melontaan on mahdollisuus niin ulkosaariston karussa kauneudessa kuin läheisessä saaristossa, suojassa tuulilta. Ja miksei myös jokivarsien erämaamaisemissa. Melontaharrastus on lisääntynyt viimeisten 10 vuoden aikana huimasti ja lisääntyy edelleen, niinpä 7 Sillan "Melontaprojekti - Projekt Paddling " on julkaissut kaksi melontakarttaa. Ensimmäisessä osassa liikutaan meri- ja saaristoalueella, toisessa osassa joilla ja järvillä. Karttoihin on merkitty yli sata taukopaikkaa, lähtö- ja maihinnousupaikkoja, nähtävyyksiä, saaristoravintoloita, majoituspaikkoja ja melontaan liittyviä huoltopaikkoja. karttavihkot ovat vedenkestäviä. Kulinaarinen melontaretki Melonta kasvattaa ruokahalua - ei huolta - saariostoravintolat tarjoavat hyvänmakuisia ja mielikuvitusrikkaita annoksia. On myös nähtävyyksiä historiasta kiinnostuneille. Orrskärissä voi tutustua aselaiva John Graftonin seikkailuihin, ja Köpmanholmenilla on Terra Mare -näyttely maanoususta. Siellä on myös mahdollisuus nauttia ravintolaruoasta - jopa saunoa. Kartoista löytyy esimerkkejä reiteistä mielenkiintoiseen luontoon, aloittelijoille jne. Kartoissa on myös tietoja oppaasta, hotelli- tai mökkimajoituksesta sekä kajakkien ja kanoottien vuokraamisesta. Kesän 2013 tapahtuma - 7 Sillan saaristomelonta - järjestetään 6.7. Se on rauhallista melontaa Kokkolasta Pietarsaareen (n. 25 km). Karttoja on mahdollista tilata hintaan 1 5 euroa - käsittely- ja postikulut. Leif Lunabba, melontaprojektin vetäjä puh info(at)botniacanoe.fi sihteeri(at)keskipohjanmaanretkimelojat.net Matkailu

12 Pietarsaaren "Vihreät huoneet" "Vihreät huoneet" on ryhmämatkapaketti, jossa tutustumme Pietarsaaressa sijaitseviin puistoja viheralueisiin. Matka alkaa Pietarsaaren torilta, jossa kaupunkioppaamme nousee linja-autoon. Suuntaamme kohti Koulupuutarhaa, jossa jalkaudumme ja kuljemme oppaan kanssa läpi puutarhan kukkaloiston. Jatkamme kaupunkikierrosta keskustan läpi Aspegrenin puutarhaan, jossa puutarhan oma opas liittyy seuraamme. Kahvit juomme joko täällä tai Villa Svedenissä. Aspegrenin puutarhasta jatkamme ravintola Per Braheen tai Hotel Epoqueen, jossa nautimme lounaan tai päivällisen. Ruokailun jälkeen matka jatkuu Skatan - yhden maan suurimmista puutaloalueista - kautta Vanhaan Satamaan ja Villa Svedeniin. Viimeiseksi siirrymme Sundin puutarhakeskukseen, jossa puutarhan oma opas kertoo keskuksesta. Aikaa on varattu ostoksien tekoon. 12

13 Panssarimuseossa on uutta nähtävää joka vuosi Parolan Panssarimuseo sijaitsee luonnonkauniissa harjumaisemassa. Kuva: Ari Stenberg. Vappuna Panssarimuseon kewätsawutus-tapahtumalla kesäkauteensa starttaavan museon näyttelytarjontaan kuuluu uudistetun, ajallisesti etenevän perusnäyttelyn lisäksi kaksi 70 vuoden takaisiin tapahtumiin keskittyvää erikoisnäyttelyä. "Rynnäkkötykkipataljoona uudistuu - SturmgeschŸtzit saapuvat -näyttely" kertaa 70 vuotta sitten perustetun Rynnäkkötykkipataljoonan vaiheita vuonna maahan saapuneiden saksalaisten rynnäkkötykkien kautta. Toinen erikoisnäyttely "Kaukasukselta Kannakselle" puolestaan esittelee kesällä 1943 Saksasta kotiin palanneiden suomalaisten SS-vapaaehtoisten vaiheita Panssaridivisioonanriveissä Raskaankalustonosaltaonalkukesän aikana tulossa näytteille miinanraivauslaitteistolla varustettu T-72 -taistelupanssarivaunu sekä T-55 alustalle rakennettu siltapanssarivaunu. Lisäksi kestosuosikin, MTLB -miehistönkuljetuspanssarivaunun, luukut ovat jälleen avoinna yleisölle laitteelle saadun katoksen myötä. Heinäkuun ensimmäisenä lauantaina pidetään jo perinteeksi muodostunut Perhepäivä ja sotilasajoneuvojen kokoontumisajot. Suosiota ovat niittäneet myös Korsulauluillat, jotka pidetään toukokuussa ja elokuussa. Elokuun ensimmäisenä lauantaina esitellään vielä, ennen koulujen alkua militariaharrastuksia. Liikkeellä on silloin sään salliessa 1:6 radio-ohjattavat pienoismallit T-26 ja/tai Sturmi. Museon tapahtumapäivinä on ajonäytöksiä ja muuta ohjelmaa. Matkailu

14 Merenkurkku - UNESCO: n maailmanperintökohde Merenkurkun saaristo on Suomen ainoa luontokohde UNESCO:n maailmanperintökohteista. Se on myös yksi harvoista rajanylittävistä maailmanperintökohteista muodostaenruotsinpuoleisenhögakustenalueenkanssayhteisen maailmanperintöalueen. Alue sai maailmanperintöarvon siksi, että täällä maankohoamisilmiö tulee parhaiten esille koko maailmassa. Merenkurkun saaristolla on ainutlaatuinen geologinen arvo, sillä täällä maankohoamisnopeus on yksi maailman suurimmista, ja Merenkurkun saaristo on yhdessä Korkean Rannikon kanssa avainalue maankohoamisen prosessien ymmärtämisessä, jotka ovat aiheutuneet jääkauden jäätikön sulamisesta. Lisäksi Merenkurkun saaristossa on ainutlaatuisia jääkautisia muotoja, jotka tekevät alueen maisemasta vaihtelevan. sassa, Raippaluodossa, Björköbyssä ja Maksamaalla on eri pituisia luontopolkureittejä alueeseen tutustumiseksi. Alueella on myös erinomaiset kalavedet. Retkistä, majoituksista, yöpymisistä, opastuksista ja muista palveluista saa tietoa -sivustosta. Valoisilla, karun kauniilla karikoillamme on tilaa hengittää. Anna merituulten kuljettaa arjen kiireet ja murheet kauas silmänkantamattomiin. Nauti, tässäjanyt.ympärivuoden. Alueeseen voi tutustua ja retkeillä ympäri vuoden. Alueesta saa hyvän käsityksen aloittamalla Vaasassa Pohjanmaan museon yhteydessä olevasta Merenkurkun luontokeskus Terranovasta ja sitten siirtymällä saaristoon. Kesäisin Vaasasta, Raippaluodosta ja Björköbystä järjestetään risteilyjä saaristoon, Valassaarille ja majakoille. Vaa luvun tyylisellä aluksella voitehdä aikamatkan historiaan. 14

15 Valassaarten majakka Suomen Eiffel torni (majakan suunnitteli Eiffel) Kalasaalista Merenkurkusta Rantaladot Matkailu

16 Ähtärin Eläinpuisto 40 vuotta Ähtärin Eläinpuisto on suomalaisille hyvinkin tuttu, mutta kuinka moni muistaa, että eläinpuisto on ollut olemassa jo 40 vuoden ajan? Alku oli hankalaa, sillä alkuunpanijoina toimi yksi ainoa ihminen - Ähtärin kunnanjohtaja. Kunnanjohtaja Väinö Jaakola oli nähnyt Ruotsissa eläintarhoja ja tiesi, ettei Suomessa sellaisia ole - Korkeasaarta lukuun ottamatta. Kunnanjohtaja Jaakola toi asian esille Ähtärin kunnanvaltuustossa 60-luvun puolivälin paikkeilla ja sai vähitellen, vuosien mittaan, useimmat päättäjät puolelleen. Helppo ei ratkaisu ollut, sillä riskejä ja epäilijöitä piisasi. Ähtärin ihme Ruotsista pyydettiin apua eläintarhan suunnitteluun. Kolmårdenin suunnitelmaa ei kuitenkaan sellaisenaan haluttu toteuttaa, sillä se olisi ollut liian kallis ratkaisu pingviineineen, jääkarhuineen ja myskihärkineen. Korkeasaaren intendentti Ilkka Koivisto neuvoi pitäytymään kotimaisissa eläimissä, tosin paikkakuntalaiset eivät suurpetoja oikein suvainneet, eivät ainakaan susia. Eläinpuiston yleissuunnitelma paikkavalintoineen ja pohjakarttoineen valmistui vihdoin vuonna Laaja yleissuunnitelma sisälsi ehdotuksen Eläinpuistosta, leirintäalueesta, hotelli-ravintolasta, alueen tiestöstä, vapaa-ajan toimista ja retkeilyalueesta. Lähtökohtana oli luonnonmukaisuus. Väinö Jaakkola taisteli "vähäeleisesti mutta itsepintaisesti". Vaimo toimi aluksi sihteerinä, eläintenhoitajana ja uusien hoitajien ohjaajana. Ennen Eläinpuiston lopullista rakentamista tarvittiin kuitenkin vielä monta päätöstä. Sudet ensimmäisten joukossa Vuonna 1971 astui voimaan uusi eläinsuojelulaki, joten Tampereen ahtaissa oloissa oleva pieni eläintarha päätti lopettaa toimintansa kokonaan ja lahjoittaa eläimet Ähtäriin. Ähtärin Eläinpuiston varsinaiset rakennustyöt aloitettiin vuonna Eläinten tarhat rakennettiin suunnitelman mukaan tilaviksi ja niissä säilytettiin alueen oma luonto. Tarhoissa asuivat aivan alussa Köpi-hirvi, porot, ahma, sudet, ilvekset ja Santeri-karhu. Koko valtava projekti ei vielä ollut läheskään valmis, kun avajaiset pidettiin 17. kesäkuuta Rohkea ja avoimesti tiedotettu suunnitelma veti paikalle - valtiovallan lisäksi - noin 5000 henkeä ja Ähtäri ponnahti 16

17 kertaheitolla Suomen kartalle. Juhlavuoden 2013 teemana on kansainvälinen eläintensuojelutyö. Teeman ympärille on valittu neljä uhanalaista eläintä: ahma, vesikko, metsäpeura ja lumileopardi. Viime kesänä vesikko osoitti kiitollisuutensa: Ähtärissä todistettiin iloinen perhetapahtuma. Sudet saapuivat Ähtäriin ensimmäisten eläinten joukossa, joten nyt ne ovat ulvoneet Ähtärin kuutamoyöhön kaikessa rauhassa jo 40 vuoden ajan! Ähtärin Eläinpuiston imussa alueen ympärille on noussut noin 200 hehtaarin matkailualue. Hotelli Mesikämmen ja eritasoiset loma-asunnot ja mökit tarjoavat yösijan. Hotelli Mesikämmenessä on myös kylpylä hoito-osastoineen. Golfkenttä valmistuu täysimittaiseksi syksyllä Aktiviteettien joukkoon kuuluvat myös Par3 X -harjoituskenttä ja simulaattori, Ähtäri-halli tapahtumineen, leirintä- ja matkailuvaunualue, valaistu reitistö sekä veneiden koeajokeskus. Koko alue sijaitsee Hankaveden äärellä, valtatie 1 8 varrella. Alueelle kulkee myös juna, joka pysähtyy Zoo -seisakkeella. Matkailu

18 Olkiluodossa otetaan vastaan vieraita Teksti Aino Rimppi, kuva TVO Voimalaitoksen kaksi tornimaista rakennusta näkyy Pohjanlahdelle uljaasti, ja tiellekin parin kilometrin päähän. Tornit ovat Suomelle tärkeitä sähköntuottajia. Olkiluoto 1 aloitti kaupallisen tuotannon syksyllä 1979, Olkiluoto 2 kesällä Olkiluodon voimalan omistaa ja sitä käyttää Teollisuuden Voima eli TVO. Talvella 2006 saarelle valmistui Suomen tällä hetkellä ainoa ydinvoimalaitoksen vierailukeskus. Tieto ja oivallus -Suhtautuminen ydinvoimaan on polarisoitunut, myöntää TVO:n vierailutoimen päällikkö Mika Tanhuanpää, meille on tärkeää ydinvoiman yleinen hyväksyttävyys. Niinpä voimalan yhteyteen on rakennettu vierailukeskus. -Vierailut on tarkoitettu kaikenlaisille, koululaisille, yritysvierailuille, eläkeläisille. Kaikilla on mahdollisuus ilmaiseksi tutustua sähkön tuotantoon. Meille saapuu vieraita myös ulkomailta, kun rakennetaan uutta voimalaa. Ryhmävierailu kestää kolme tuntia. Sinä aikana vierailija saakin melkoisen havaintopaketin. Vierailu aloitetaan kahvitarjoilulla ja jutustelulla. Kahvin jälkeen siirrytään auditorioon, missä toiminta selvitetään, aina ryhmän mukaan mahdollisimman ymmärrettävällä tavalla. -Me kerromme toiminnasta ja rakennuspaikasta avoimesti. Selitämme uraanipolttoaineen kulun kalliosta kallioon, uraanin synnyn ja sen viimeisen päätepisteen. Kerromme myös tuotannosta. 18

19 Suullisen esittelyn jälkeen ryhmä viedään kiertoajelulle. Varsinaiseen tuotantolaitokseen ei mennä sisälle, mutta voimalajätteen loppusijoitustila katsastetaan. Siellä vierailijat saavat päähänsä kypärän. -Kun loppusijoitustilasta poistutaan, suoritetaan kävijöiden radioaktiivisuusmittaus, mittaus kontaminaation suhteen, selvittää Tanhuanpää. Lopuksi on näyttelytilan vuoro. Tanhuanpää kertoo, miten näyttely on toteutettu yhteistyössä Tiedekeskus Heurekan kanssa. Näyttelyssä vierailija voi kokeilla tuotantoon liittyviä asioita konkreettisesti nappeja painaen, pyörää polkien ja tietopaketteihin tutustuen. Tieto on tärkeää. -On tärkeää itse kokeilla ja oivaltaa. Myös keskustelu on tärkeää. Näyttelytilassa esitellään lisäksi tuotannossa käytettäviä laitteita kuten mallia polttoainenipusta. Siellä nähdään myös käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksessa käytettävä, teräksestä ja kuparista valmistettu kapseli. Kapseli painaa useita tonneja. Ja sitten tietysti jaamme esiteitä, nehän kuuluvat asiaan. Matkailu

20 Kokkolan Matkailu Oy tekee matkailun vientikauppaa Kokkolan Matkailu Oy markkinoi ja toteuttaa Suomi-kiertomatkoja ulkomaisille ryhmille. Näitä"Finnlandia "- kiertomatkoja olemme markkinoineet lähinnä saksankieliseen Keski-Eurooppaan. Pienillä markkinointipanostuksilla on saatu syntymään konkreettista vientikauppaa. Kun olemme myyneet ja toteuttaneet ison 8-11 päivän Suomi-kiertomatkan ulkomaiselle ryhmälle, olemme tehneet oikeaa vientikauppaa vähintään "Mersun" arvosta! Kotimaiset matkailupalvelut, kulttuuri- ja luontokohteet ovat tässä "Mersun" osia. - Tämä on ainutlaatuista, sillä Kokkolan Matkailu Oy:n tiedossa ei ole, että joku muu kaupungin tai maakunnan matkailuorganisaatio myisi ja toteuttaisi vastaavia Suomi-kiertomatkoja. Kotimaan matkailuorganisaatiot kyllä markkinoivat omia paikkakuntiaan ja maakuntiaan, mutta vain harvat tekevät konkreeettista matkailukauppaa. Niinpä kaikkien pitäisi myydä ulkomailla Suomi-tuotteita! Markkinoilla on tilaa. Ongelmana on kuitenkin kaikista Suomi-kuvan "kirkastamisyrityksistä" huolimatta maamme vähäinen tunnettuus.- Kyllä Suomen matkailun ulkomaan markkinointiin olisi syytä laittaa lisää resursseja! Ensimmäisen 10-päivän kiertomatkan saksalaiselle 53- hengen ryhmälle toteutimme kesällä Matkasta saimme erittäin myönteiset palautteet. Niinpä tämä " FINNLAN- DIA "- kiertomatka on ollut siitä lähtien Kokkolan Matkailu Oy:n ryhmämatkatarjonnassa. Saksasta on ollut useita ryhmiä. Suurimmassa ryhmässä oli 83 osanottajaa. Itävallasta on ollut kaksi ryhmää. Toiselle näistä toteutimme 16-päivän Skandinavian kiertomatkan. - Kesällä ennätyshelteiden aikana järjestimme 1 0-päivän kiertomatkan sveitsiläiselle Freunde Finnlands Schaffhausenin 32-hengen ryhmälle. Kesäkuussa 2011 oli 32-hengen ryhmä Saksasta 10-päivän matkalla. Kokkolan Matkailulla oli 25-hengen ryhmä sveitsiläisiä 11-päivän matkalla Suomi-kiertomatkamme perusreittinä on ollut Helsinki- Tanmpere-Kokkola-Rovaniemi-Kuusamo -Nurmes-Savonlinna-Helsinki. Se antaa monipuolisen kuvan maamme kulttuurista ja luonnosta. Suomalainen aito melankolia tulee myös tutuksi, sillä matkan aikana matkalaiset saavat laulaa suomalaisia kansanlauluja suomeksi! 20

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen. tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot

Perustietoja Ähtäristä

Perustietoja Ähtäristä Perustietoja Ähtäristä asukasluku 6182 pinta-ala 906 km² 169 järveä elinkeinorakenne: alkutuotanto 10 %, jalostus 26 %, palvelut 64 % valtakunnallisesti tunnettu matkailusta 200 000 kävijää/v E-P:n toiseksi

Lisätiedot

Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen leirikoulumatka Hangossa! 1 Majoittuminen Hangosta löytyy monta majoituskohdetta, jotka sopivat leirikoulu ryhmälle. Valitsetko motellin

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

Äijälän Rustin veneretket

Äijälän Rustin veneretket Äijälän Rustin veneretket Veneemme 360 -asteinen kuva veneen sisätiloista, klikkaa: http://www.paratiisisaari.com/rusti_pure/harmony.html M/y Harmony luxusjahti Elegance 65, 19,6 m, max. 40 hlö M/s Juhana

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010

MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010 MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010 Tule mukaan juhlimaan Merenkurkun saaristoa, yhteistä maailmanperintöämme! Kaikki maailmanperintöpäivien tapahtumat ovat yleisölle avoimia. TERVETULOA! OHJELMA Torstai

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI 9:00-12:00 KESÄAAMUN MAASTOPYÖRÄILYRETKI Nauti raikkaasta kesäaamun tuulesta sekä Oulun kaupungin kauniista luonnosta korkealuokkaisen maastopyörän ohjaksissa. Retki lähtee kauppatorilta ja jatkuu

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ

SAIMAAN SEUDUN AARTEET , 3 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi SAIMAAN SEUDUN AARTEET 23.-25.7.2019, 3 PÄIVÄÄ Suomen suurin vesistö ja Euroopan 4. suurin järvi tunnetaan maisemiensa kauneudesta ja luonnon rauhasta. Lappeenranta nähtävyyksineen ja

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan

Lisätiedot

Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa

Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa Jaakko Lehtonen, Executive Vice President 5.2.2015 2 JAAKKO LEHTONEN Ulkomaiset yöpymiset matkailun suuralueittain 2013 20 % 25 % 18 % 38 % Rannikko ja saaristo,

Lisätiedot

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI 13:00-17:00 KANOOTTIRETKI OULUJOKISUISTOSSA (EI OPASTUSTA) Ohjelma alkaa Hietasaaren Vauhtipuistosta, josta saat tarvittavat varusteet, turvallisuusohjeet sekä reittiohjeistukset. Tämän jälkeen

Lisätiedot

Visbyn risteily Helsingistä

Visbyn risteily Helsingistä Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7

Lisätiedot

LEN European Short Course Swimming Championships Copenhagen, 13/

LEN European Short Course Swimming Championships Copenhagen, 13/ LEN European Short Course Swimming Championships Copenhagen, 13/15.-17.12.2017 KOE VAIVATON FANIMATKA UINNIN EM- KISOIHIN! Viiden tai kolmen päivän fanimatka, jonka aikana näet kaikki tapahtumat ja myös

Lisätiedot

Matkailun kehitys 2016

Matkailun kehitys 2016 Matkailun kehitys 2016 3.5.2017 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Kiina jatkoi vahvaan kasvuaan myös piristyi loppuvuotta kohden Suomessa kirjattiin 5 768 000 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

Jyväskylän pienten järvien melontareitit

Jyväskylän pienten järvien melontareitit Jyväskylän pienten järvien melontareitit Melonnan harrastus kasvaa Melonnan harrastajia on Suomessa noin 18 500 (2001) ja määrä kasvaa koko ajan. Aktiivimelojia kuitenkin vain noin 10 % tästä määrästä

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Tutustu WILD TAIGAN KESÄÄN. Luontoa ja kulttuuria. Kesän 2015 parhaat vinkit. Kuva: Lassi Rautiainen

Tutustu WILD TAIGAN KESÄÄN. Luontoa ja kulttuuria. Kesän 2015 parhaat vinkit. Kuva: Lassi Rautiainen Tutustu WILD TAIGAN KESÄÄN Luontoa ja kulttuuria Kesän 2015 parhaat vinkit Kuva: Lassi Rautiainen VILLIÄ ELÄMÄÄ erämaaluonnossa Wild Taigan koskematon erämaaluonto tarjoaa hyvät mahdollisuudet eläinten

Lisätiedot

Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina. asddadadas

Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina. asddadadas Eat My Turku - ruokakulttuuri matkailuvalttina PÄIVI POHJOLAINEN 15.3.2017 asddadadas Tästä se alkoi se Turun ruokakulttuurin kukoistus Turun linnan kautta suomalaiset oppivat käyttämään haarukkaa, juomaan

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Tervetuloa Kruunupuistoon! Kruunupuisto on todellinen hyvinvoinnin helmi, haluatpa liittää vierailuusi upeaa

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Myydään suosittu kahvila-lounasravintola PÄIVÄMÄÄRÄ: Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus

Myydään suosittu kahvila-lounasravintola PÄIVÄMÄÄRÄ: Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus PÄIVÄMÄÄRÄ: 1.4.2019 Myydään suosittu kahvila-lounasravintola Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus +358 44 7415716 Yritys: Kahvila Wanha Postitalo Nilsiäntie 76, 73300 Nilsiä www.wanhapostitalo.fi Perustamisvuosi:

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA VENÄLÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN VENÄLÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä ja

Lisätiedot

https://www.sokoshotels.fi/en/st-petersburg/sokos-hotel-olympia-garden

https://www.sokoshotels.fi/en/st-petersburg/sokos-hotel-olympia-garden 03.05.2018 10:00-14:30 Allegro juna lähtee Helsinki-Pietari 3,5 tuntia 14:30-17:00 Saapuminen Pietariin, Pietari kiertoajelu bussilla 17:00-18:30 Pietari-Paavalin linnoitukseen Neva-joen Jänissaarelle

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

Sivistystoimen tiedotustilaisuus klo 9.00 Visit Alvar Aalto, Päivi Haapaniemi

Sivistystoimen tiedotustilaisuus klo 9.00 Visit Alvar Aalto, Päivi Haapaniemi Sivistystoimen tiedotustilaisuus 5.6.2018 klo 9.00 Visit Alvar Aalto, Päivi Haapaniemi Alvar Aalto -kaupunkien verkosto Alvar Aalto -kaupunkien verkosto perustettiin 3.2.2017 Jyväskylässä. Verkoston jäsenkaupunkeja

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

Vierailulla Urho Kekkosen museossa

Vierailulla Urho Kekkosen museossa Vierailulla Urho Kekkosen museossa Teksti, kuvat ja Sari Salovaara 10.5.2012 sivu 2 / 9 Sisällys Johdanto... 3 Tamminiemen uudistukset parantavat saavutettavuutta... 4 Elämyksiä eri aistein... 5 Muita

Lisätiedot

Pasi Tolonen / Tulevaisuusfoorumi 2017

Pasi Tolonen / Tulevaisuusfoorumi 2017 BOMBA TARINA JATKUU 1 10.10.2017 Pasi Tolonen / Tulevaisuusfoorumi 2017 BOMBAN RYTMINVAIHDOS 2016-2 11.10.2017 Pasi Tolonen / Tulevaisuusfoorumi 2017 PKO OMISTAJAKSI 1.2.2016 : UUDISTUMISTARVE KAIKILLA

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN Uusiutunut lipunnostotilaisuus täytti Pietarinkarin paviljongin ääriään myöten äitienpäivää edeltäneenä lauantaina. - Väkimäärä yllätti järjestäjät! totesi kommodori Timo

Lisätiedot

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN

KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013.

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Torstai 16.5. klo 6.30 lähtö Lahdesta, kuljetuksista vastaan tuttu Reissu-Ruoti ja luottokuskimme Jukka Ruoti klo 9.15 laiva lähtee. Matkalla meribrunssi (kuuluu matkan hintaan)

Lisätiedot

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto

Kasnäsin kesä 2015. Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze Raija Marttinen Jaana Tuomisto N ä y t t e l y t i e d o t e J u l k a i s u v a p a a 1-6 Kasnäsin kesä 2015 Leena Halonen: Itää, kasvaa, kukkii 2014, tempera, öljy kankaalle, 80 x 90 Leena Halonen Åse Hensbo Tiina Hölli Taina Kurtze

Lisätiedot

Kasvitieteellinen puutarha on avoinna päivittäin klo 10 17. Talvikaudella klo. 10 16. Ulkopuutarhaan voi tutustua päivittäin klo 8 20.

Kasvitieteellinen puutarha on avoinna päivittäin klo 10 17. Talvikaudella klo. 10 16. Ulkopuutarhaan voi tutustua päivittäin klo 8 20. Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha Sijainti: Turku, Ruissalo Omistaja: Turun yliopisto Aukioloajat: Kasvitieteellinen puutarha on avoinna päivittäin klo 10 17. Talvikaudella klo. 10 16. Ulkopuutarhaan

Lisätiedot

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa

KOLIN ARVOISESTI. Nyt ja tulevaisuudessa KOLIN ARVOISESTI Nyt ja tulevaisuudessa Kolin arvo-ohjeet 2014 1 HUOLEHDI PARHAASTA LAADUSTA Asetamme riman entistäkin korkeammalle! YRITTÄJÄ Ota omat arvosi näkyväksi osaksi toimintaasi. Kerro ne nettisivuillasi

Lisätiedot

KONKAKUMPU. Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista

KONKAKUMPU. Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista KONKAKUMPU Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista KONKAKUMPU Tarjolla hyvä elämä Fiskarsissa! Kuvittele että voisit saada parhaat palat sekä maaseudusta että kaupungista. Luonto ja historia olisivat lähellä,

Lisätiedot

Matkaraportti: Italia

Matkaraportti: Italia Matkaraportti: Italia Noora Heikkonen Vietimme Italiassa neljä viikkoa ja viisi päivää. Tässä ajassa ehdimme tutustua sekä asuinkaupunkiimme Padovaan että muihinkin Pohjois- Italian tunnetuimpiin kaupunkeihin.

Lisätiedot

Matkailun kehitys

Matkailun kehitys Matkailun kehitys 2015 3.3.2015 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Venäjä romahti Kiinasta kasvua yli 40 prosenttia Suomessa kirjattiin 5 504 000 ulkomaista yöpymistä vuonna 2015.

Lisätiedot

Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit

Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit Teemat Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit Hyvinvointi, liikunta ja rauha Elävät ruukkimiljööt Tarinat ja kulttuuri Ruoka Vesi - saaristo, meri, järvet, vesireitit Monipuolinen Monipuolinen Markkinointi

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Puumalan saaristoreitti Menestystarina 2017

Puumalan saaristoreitti Menestystarina 2017 Puumalan saaristoreitti Menestystarina 2017 Riitta Viialainen, Nestorinranta 15.11.2017 Puumalan saaristoreitti 300 km Helsingistä 260 km Pietarista Aikataulu, hinnat, kapasiteetti, matka-aika Klo 14

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja

Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja Tieteen Ystävien Seura ry Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja 22. 28.5.2017 Keväisen Espanjan aarteita: kalliokuvia ja kulttuurikaupunkeja Ajankohta: 22. 28.5.2017 Norwegianin

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

Vetovoimaa kestävästä matkailusta

Vetovoimaa kestävästä matkailusta Vetovoimaa kestävästä matkailusta Susanne Sarvilinna Jyväskylän kaupunki/ Visit Jyväskylä Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Hankasalmi, Petäjävesi, Uurainen, Toivakka Suomen matkailu on hyvässä kasvussa 8,3

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Saksalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA SAKSALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN SAKSALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ

VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ Vuokraa vene Sunny Boats jätä veneesi vuokrattavaksi avoveneiden vuokraus merellinen kokouspaketti VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ? LAITA VENEESI TUOTTAMAAN? SunnyBoats (SB) on vuonna 2008

Lisätiedot

Saaristomuseo Pentala. Merellisen Espoon helmi

Saaristomuseo Pentala. Merellisen Espoon helmi Saaristomuseo Pentala Merellisen Espoon helmi Kehitämme menestyvää ja hyvinvoivaa Espoota. Tulevaisuuden Espoo on luova ja rohkea kulttuurikaupunki, joka tukee kestävää elämäntapaa ja uuden talouden toimintaa.

Lisätiedot

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

Uudet tuoteaihiot Luvia 23.4. 2014. Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke

Uudet tuoteaihiot Luvia 23.4. 2014. Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Uudet tuoteaihiot Luvia 23.4. 2014 Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Monimuotoiset nykypäivän maatilat - kierros Huittisissa Palvelun tuottajat: maatilat, jotka toimivat matkailualalla + käsityöyrittäjät

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Ryhmässä Fuengirolaan. v v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu

Ryhmässä Fuengirolaan. v v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu Ryhmässä Fuengirolaan v 14. -28.04.2018 v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu 30.11.2017 mennessä Mirja ; 0407635528 mirja.hanninen@hyvame.fi Tuomas ; 0400242686 tuomas.samuel@gmail.com

Lisätiedot

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA.

SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. SIELTÄHÄN NE PARHAAT ASIAT TULEVAT. OMASTA MAASTA. Se tulee omalle pöydälle tai kaverin kylmälaukkuun tutusta kaupasta. Me kannamme sen kassalle tutunnäköisessä pakkauksessa, josta tiedämme tarkkaan, mitä

Lisätiedot

Löydä päivävaelluksen hauskuus

Löydä päivävaelluksen hauskuus Päivävaelluksen suunnittelu FValitse jokin hauska ja mielenkiintoinen retkikohde. Jos liikutte ryhmänä, ota muut huomioon retkikohteen valinnassa. FOta selvää vaellusreitin pituudesta ja siitä, kuinka

Lisätiedot

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN s.1 SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN Henkisyys taiteessa Helene Schjerfbeck juhlanäyttely, Gyllenberg taidemuseo Outi Heiskanen Alkumeri, Didrichsenin museo Sunnuntaina 18.03.2012 klo

Lisätiedot

Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019

Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019 Teemakysely: Kulttuuriviikko 2019 Vastaajien kokonaismäärä: 39 1. Vastaajan ikä alle 20 2 5,13% 20-30 1 2,56% 30-40 5 12,82% 40-50 10 25,64% 50-60 9 23,08% yli 60 12 30,77% 2. Vastaajan sukupuoli nainen

Lisätiedot

Tervetuloa Raaseporiin!

Tervetuloa Raaseporiin! Tervetuloa Raaseporiin! 2 Yleistä Raaseporin kaupunki perustettiin 1.1.2009, jolloin Tammisaari, Karjaa ja Pohja yhdistivät voimavaransa. Kaupunki on saanut nimensä keskiaikaisen Raasepori-linnan mukaan,

Lisätiedot

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa

Lisätiedot

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle Bodomin kartanon väki toivottaa sinut tervetulleeksi! Master Golf toimii Bodom-järven rannalla, historiallisen Bodomin kartanon ympärillä, Espoossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sillä on kaksi erilaista

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN KESÄRETKI 29.7.2012 SASTAMALAAN

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN KESÄRETKI 29.7.2012 SASTAMALAAN TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN KESÄRETKI 29.7.2012 SASTAMALAAN Retki alkoi aamukahvilla matkan varrella, retkeläisiä oli 13. Kuljetuksesta huolehti Salon Tilausmatkojen oma julkkis, maailmanmatkaaja Jani, jonka

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Ranskalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA RANSKALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN RANSKALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 Sateisena marraskuisena perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme Oulun rautatieasemalle Tampereen teatterimatkalle lähtöön. Asemalla jaettiin kirje, mikä

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

UKONNIEMI. menestyksesi kasvualusta Imatralla

UKONNIEMI. menestyksesi kasvualusta Imatralla UKONNIEMI menestyksesi kasvualusta Imatralla UKONNIEMI paikka sinun yrityksellesi Imatran Ukonniemen alue houkuttelee niin matkailuyrittäjiä kuin matkailijoitakin. Hyväksytty yleiskaava ja valmis kunnallistekniikka

Lisätiedot

Usein Kysytyt kysymykset Kuunari Linden

Usein Kysytyt kysymykset Kuunari Linden ME RAKASTAMME MERTA Usein Kysytyt kysymykset Kuunari Linden Mistä alus lähtee? Lindenin kotisatama on Halkolaituri Pohjoisrannassa. Mikä on ryhmän maksimikoko Lindenillä? Lindenillä voimme ottaa kyytiin

Lisätiedot

LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2012 MESSUKESKUKSESSA 2.-4.11.2012

LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2012 MESSUKESKUKSESSA 2.-4.11.2012 LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2012 MESSUKESKUKSESSA 2.-4.11.2012 LÄTKÄ&SÄBÄ-EXPO 2011 TYYTYVÄISIÄ NÄYTTEILLEASETTAJIA, KUMPPANEITA JA KÄVIJÖITÄ Edellisvuoden tapaan Lätkä&Säbä-Expossa 2011 viihdyttiin pitkään (3,9 h)

Lisätiedot

RIKALANMÄKI. Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme

RIKALANMÄKI. Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme RIKALANMÄKI Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme TERVETULOA RIKALANMÄELLE. Rikalanmäki Salon Halikon kulttuurimaisemassa yhdistää historialliset puitteet ja modernin palvelun. Meillä onnistutte luomaan

Lisätiedot

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006

HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 HIIHTÄMÄSSÄ ITÄVALLASSA 2006 NEVA järjesti matkan Alppien parhaimmistoon kuuluvalle murtomaahiihtoalueelle Itävallan Ramsauhun 20 hengen voimin 25.2. - 4.3.2006. Kokemukset olivat todella hyvät. Majoituimme

Lisätiedot

Yli-Ii. Kierikkikeskus

Yli-Ii. Kierikkikeskus Kierikkikeskus 6000 vuotta matkailua Kierikin historia Ensimmäiset kaivaukset1960 Yliopisto mukaan 1993 Purkajasuon löydöt 1995- Kierikkiprojekti 1996-2001 Kivikauden kylän rakentaminen Päärakennus avattiin

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Japanilaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA JAPANILAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN JAPANILAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Kouvolan seudun ABC-asemat

Kouvolan seudun ABC-asemat Nykyään ABC on S-ryhmän ketju, joka on sekä matkailijan viihtyisä taukopaikka että lähiseudun asukkaan päivittäisiä palveluja tarjoava palvelukeskus. ABC-ketjuun kuuluu ABC-palveluasemia, ABC-automaattiasemia

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Sveitsiläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA SVEITSILÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN SVEITSILÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Vallisaaren ja Kuninkaansaari Elämä Helsingissä tulee jälleen piirun verran upeammaksi

Vallisaaren ja Kuninkaansaari Elämä Helsingissä tulee jälleen piirun verran upeammaksi Vallisaaren ja Kuninkaansaari 2016 Elämä Helsingissä tulee jälleen piirun verran upeammaksi 1 2013 Eräluvat Metsähallitus luontopalvelut Kansallispuisto 20 min Kauppatorilta - Helsinki: True Nature Capital

Lisätiedot

KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS

KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS Visit Helsinki / Esko Jämsä ALVAR AALTO JA FINLANDIA-TALO KAKSI SUOMALAISEN DESIGNIN LEGENDAA Maailmankuulun arkkitehti Alvar Aallon (1898 1976) suunnittelema

Lisätiedot

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti Tervetuloa MYS:in vuoden 2014 kesäiselle veneretkelle, joka suuntautuu itäiselle Suomenlahdelle Porvoosta Pyhtäälle. Kokoonnumme

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1

HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1 HUHMARI -KESÄRETKI LA 9.6 SU 10.6.2012 1 Tänä vuonna autismikirjon aikuisten kesäretki suuntautuu luonnonläheiseen Lomakeskus Huhmariin (Huhmarisentie 43, 83700 Polvijärvi). Lomakeskus Huhmari sijaitsee

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Kiinalaismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA KIINALAISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN KIINALAISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Hirviniemi HIRVINIEMI

Hirviniemi HIRVINIEMI Hirviniemi HIRVINIEMI 62 09,3' N 29 09,5' E Kaunis niemenkärki pitkän ja kapean järvenselän etelärannalla. Kallioiden vieressä pieni ja viihtyisä lahden poukama. Lisäksi kalliossa on kiinnityslenkit. Satamaan

Lisätiedot

Helsingin yliopisto, Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Gumtäkt botaniska trädgård

Helsingin yliopisto, Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Gumtäkt botaniska trädgård Helsingin yliopisto, Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Gumtäkt botaniska trädgård Sijainti: Helsinki Omistaja: Helsingin yliopisto Aukioloajat: Kumpulan kasvitieteellinen puutarha on avoinna toukokuusta

Lisätiedot

Matkailualan aamu 11.02.2015

Matkailualan aamu 11.02.2015 Matkailualan aamu 11.02.2015 Ohjelma Haukkalan juhlatiloissa klo 8.15 11 klo 8.15 klo 8.30 klo 8.45 aamukahvia ja suolaista Tervetuloa Haukkalan juhlatiloihin yrittäjät Mikko ja Eija Halkilahti Ajankohtaisia

Lisätiedot

Terveiset kasvimatkalta Kumpulasta!

Terveiset kasvimatkalta Kumpulasta! Terveiset kasvimatkalta Kumpulasta! Lauantaina 4.8 kello 16.00 aloitimme opastetun kierroksen Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa ja kuuden maissa kävelimme Kumpulan siirtolapuutarhassa. Kokoonnuimme

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

Murula. Selinin Sali. Ahlmanin Kartanon juhla- ja kokoustilat. 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa.

Murula. Selinin Sali. Ahlmanin Kartanon juhla- ja kokoustilat. 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. TILAVUOKRAHINNASTO Murula 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Murula on tunnelmallinen ja toimiva tila, joka muuntuu moneksi. Arkisin tilan täyttävät kokoukset

Lisätiedot