Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit Nuotan perjantaikahvio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit 22.2.2003. Nuotan perjantaikahvio"

Transkriptio

1 2 Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit Päätoimittajalta Eroa on Maaliskuun päivänä meillä suomalaisilla on mahdollisuus äänestää ennakkoon ja sunnuntaina 16. maaliskuuta on sitten varsinainen äänestyspäivä. Meitä äänestäjiä lellitellään monipuolisilla vaihtoehdoilla. Puolueita on lukuisia, samoin ehdokkaita. Silti jotkut ovat sitä mieltä, että äänestämään ei lähdetä. Mistä tämä kertoo? Edellisten vaalien äänestämistä selvitelleet tutkimukset osoittavat, että varakkaat ja koulutetut käyttivät äänioikeuttaan 80-prosenttisesti. Vähän koulutetut, varattomat, työttömät ja elämässä sivuun jääneet jättivät äänestämättä. - Vastaako äänestystulos koko kansan mielipidettä? Kenen asioita annetulla valtakirjalla ajetaan? Puolueiden tavoitteet näyttävät lähentyvän vaalipäivän lähetessä. Kaikki painottavat palveluja, lapsilisiä, terveyspalveluja ja sosiaaliturvaa. Näyttää, että eroja ei ole. Mutta eroa on. Otetaanpa esimerkiksi terveyspalvelut. Kaikki puolueet ovat sitä mieltä, että terveyspalveluja on kohennettava. Kohentamisen tarpeesta näyttää olevan suuruusluokkaeroja. Yksi puolue panee asiat kuntoon 100 miljoonalla eurolla, toinen 400:lla. Kolmas ei määrittele parantamisen euromääriä. Nelinkertainen ero terveyteen satsaamisessa kertoo, että eroa on siinä, miten korjaukset tehdään. Toinen puolue toteuttaisi uudistukset käyttämällä yksityistä terveydenhuoltoa esimerkiksi palveluseteleiden avulla, toinen satsaamalla julkisiin palveluihin. Yksityisten palvelujen käyttöä on perusteltu mm. kokemuksilla, joita Helsingissä saatiin, kun jonoja purettiin ostamalla palveluja yksityisiltä sairaaloilta tai toisista sairaanhoitopiireistä. Mitä näissä jonojen purkutalkoissa saavutettiin? Jonot kyllä lyhenivät. Tosin hengenvaarassa olevien syöpäpotilaiden sädehoitoon pääsy vaikeutui, kun sädehoitoklinikalla rahat eivät riittäneet. Samaan aikaan yksityissektorilla leikattiin verorahoilla paljon kaiheja, lonkkia, polvia ja muita sairauksia, jotka ovat hankalia, mutta eivät kuitenkaan hengenvaa;rallisia vaivoja. Kysyä sopii, oliko sinänsä hyvä lopputulos, jonojen lyhentyminen, inhimillisesti ottaen kohtuullinen? Myyrmannin pommiräjähdyksen uhrien hoitoa on kiitelty. Yksikään loukkaantunut ei menehtynyt huonon tai viivästyneen hoidon vuoksi. Onneksi säästötoimenpiteet eivät vielä ehtineet vaikuttaa HUS:n sairaaloiden ensiapuvalmiuteen. Tämän kaltaisista asioista päätetään vaaleissa. Onko Sinulla varaa jättää käyttämättä päättämisen valtaa? Ota selvää asioista, että tiedät, kenelle valtakirjasi annat. Ja käytä äänioikeuttasi. Se on oikeus ja velvollisuus samaan aikaan. Vaalien alla on paljon keskustelutilaisuuksia ja katutapahtumia. Käy kysymässä ehdolle asettuneilta, mitä asioita he asettavat toisten edellä. Eroja kyllä löytyy. Kaija-Leena Sinkko Aluefoorumi: MITÄ ALLE KOULUIKÄINEN TEKEE OULUNKYLÄSSÄ? maanantaina 3.3 klo Seurahuoneella, Larin Kyöstin tie 7 Toimintaansa esittelevät mm. MLL, seurakunta, neuvola, kunnallinen päivähoito ja leikkipuisto. Tapahtuu Kulmilla Nuotan perjantaikahvio starttaa Perjantainako tylsää!? Lähde tsekkaamaan uusi nuorten (13-17 v.) päihteetön perjantaikahvila, joka starttaa nuorisotalo Nuotalla (Kylänvanhimmantie 25) pe klo sekä pe klo Illan aikana DJ soittaa musaa, voit hengailla vapaasti, maistella kahvilan halpoja herkkuja tai vaikka pelata bilistä! Ota kamusikin mukaan! Tervetuloa! Järj. Nuorisotalo Nuotta, Oulunkylän Lions Club Ladyt, Oulunkylän seurakunta, Oulunkylän Yhteiskoulu ja Klaari. Keskustelutilaisuus Maunulan keskustan suunnittelusta tiistaina klo Maunulan yhteiskoululla. Kuusikkotie 3. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto esittelee kolme suunnitteluvaihtoehtoa. Koko perheen Jääjuhla Maunulan alaasteen kentällä sunnuntaina klo Tarjolla on poniratsastusta, koiravaljakkoajelua, ongintaa, arpajaisia, kuumia makkaroita, mehua, hernekeittoa, myyjäiset, Nettimaunulan esittelyä ja mahdollisuus kirjautua yhteisöverkkoon sekä Maunulan keskustan suunnittelun esittelyä. Paikalla esittelemässä toimintaansa Maunula- Seura, Maunulan Asukasyhdistys sekä SPR:n Maunulan osasto. Järjestäjänä: Lions club Helsinki-Maunula. Musiikkinäytelmä Tapio Rautavaaran elämästä Tuoppini jäljet mä tunnen la 8.3. klo 13.30Kustaankartanon palvelukeskuksen Kartanoravintolassa. Tilaisuuden alussa kirkkoherra Heikki Järvinen esittää naisten päivän tervehdyksen. Näytelmän käsikirjoitus ja musiikki Jani Uhlenius, ohjaus prof. Seela Sella. Esiintymässä Terttu Uhlenius ja Leo Silolahti. Pääsylippu 6 euroa parvekkeen katsomoon ja 8 euroa saliin. Arpajaiset. Tilaisuuden tuotto Pro Kustaankartano ry:lle ja Oulunkylän seurakunnan kriisirahastoon alueen pitkäaikaistyöttömien tukemiseen. Pääsylippujen ennakkomyynti Oulunkylän liikekeskuksen aulassa klo Maunulan aluefoorumi tiistaina klo Maunulan kirkolla, Metsäpurontie 15. Tilaisuudessa keskustellaan Maunulan ja Pirkkolan alueen rikosturvallisuuden kehityksestä sekä esitellään YKS-projektin Maunulassa ja Pirkkolassa tehtyjen turvallisuuskyselyjen tulokset. Marttojen tekstiilikeräys lauantaina 29.3 klo Oulunkylän Nuorisotalo Nuotan edustalla, Kylänvanhimmantie 25. Keräykseen voi tuoda esim. talvi- ja kesävaatteita, lakanoita, pyyheliinoja, pöytäliinoja, kankaita, jne., myös kenkiä ja laukkuja. Tekstiilien tulee olla ehdottomasti puhtaita ja kuivia. Tapahtumassa myös Uudenmaan Marttojen ja YTV:n tietoisku Roskisrumba rullaamaan (tietoa jätemäärän vähentämisestä sekä tietoa jätteiden käsittelystä). Lisäksi toivotamme Teidät tervetulleeksi Oulunkylän Marttojen 5-vuotiskahville. Oulunkylän Eläkkeensaajat kokoontuvat kahden viikon välein tiistaisin klo 11 nuorisotalo Nuotassa (Kylänvanhimmantie 25). Seuraavat kokoukset ovat 4.3., 18.3., 1.4., ja Yhdistyksensääntömääräinen kevätkokous on Vappua ja äitienpäivää vietetään Merkitkää muistiin. Kaikki lämpimästi tervetuloa mukaan toimimaan. Painonvartijat kokoontuvat tiistaisin klo Oulunkylän asukastalo Seurahuoneella, Larin Kyöstintie 7 ja Pakilassa torstaisin klo 18 Pakinkylän VPK:lla, Pakilantie 64. Aloitusmaksu euroa ja viikkomaksu 10,60 euroa. Eläkeläisten viikkomaksu 8,50 euroa. Aloita nyt. Ryhmästä löydät uusia ystäviä ja kokoontumisissa on kiva käydä. Lisätietoja puh ja SPR toimii - Elvytyskurssi järjestetään yhdessä työväenopiston kanssa ke klo Maunulan ala-asteella, Maunulanmäki 5, ylärakennus. Kurssi maksaa 4 euroa. Suoritetusta kurssista saa todistuksen. Ilmoittautumien työväenopistoon puh Suomen Punaisen Ristin Maunulan osasto juhlii 50-vuotistaivaltaan ti klo 18 Palvelukeskus Saunabaarissa. Ennakkoilmoittautumiset puh Ystävävälitys. Oletko yksin? SPR:n pohjoinen ystävävälitys ottaa pyyntöjä pitkäaikaisen tukihenkilön tai kertaluonteisen avun saamiseksi ti klo ja to klo Palvelukeskus Saunabaarissa puh Muina aikoina voit jättää viestin puhelinvastaajaan. Ystäväkerho kokoontuu kaksi kertaa syys- ja kevätkaudella. Tarkemmat tiedot kokoontumisajoista saat soittamalla puh Vanhustenkerho ikäihmisten aktivoimiseksi ja virkistämiseksi to klo Töyrytie 4:n kerhohuoneessa. Osallistuminen ei edellytä SPR:n jäsenyyttä. Tietoja toiminnasta löydät verkosta osoitteesta maunula ja yhdistyksen sihteeriltä Ritva Tuomiselta puh Satujumppaa 4-5 vuotiaille Oulunkylän Nuotassa, Kylänvanhimmantie 25. Kerho tiistaisin klo Hinta kaudelle 35 euroa. Ohjaaja Hanna Lauri. Lisätietoja: Pirjo Taiminen puh tai , MLL-Oulunkylän perhekahvila to klo Oulunkylän asukastalo Seurahuoneella (Larin Kyöstin tie 7). Tule mukaan tapaamaan alueen muita lapsiperheitä ja jakamaan kokemuksia vanhemmuudesta. Luomupiiri perhekahvilan yhteydessä. Kevään ohjelman ja luomupiirin aikataulun löydät perhekahvilasta tai alueemme ilmoitustauluilta. Lisätietoja: Mari Simola p / / ja Hanna Lattu p / / MLL-Pakila - Koko kylä kasvattaa. Ulla Nissinen kertoo kokemuksia projektista to 6.3. klo Pakilan yläasteen auditoriossa, Pakilantie 67. Vapaa pääsy. Tervetuloa! Lastenpsykiatri Tuulikki Saaristo puhuu aiheesta Miksi annan anteeksi - anteeksiantamisen taikasanat to 3.4. klo Pakilan yläasteen auditoriossa, Pakilantie 67. Vapaa pääsy. Tervetuloa! Molemmat tilaisuudet järj. MLL:n Pakilan paikallisyhdistys ja Pakilan Leijonien naiset SPR-Kallio-Käpylä Suomen Punainen Risti Kallio-Käpylän osaston kevätkokous pidetään ma klo 18 alkaen osaston toimitilassa os. Torkkelinkatu 5, Hki 50. Sääntömääräisten asioiden lisäksi mm. valitaan osastolle varapuheenjohtaja. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Ystävävälittäjiä tarvitaan! Keskisen alueen ystävävälitys tarvitsee uusia välittäjiä. Jos olet hyvä kuuntelija, kokenut ihmisten kanssa työskentelijä, ymmärrät luottamuksellisuuden ja haluat auttaa, ota yhteyttä. Sinulla täytyy myös olla päivällä aikaa, sillä välitys päivystää ma-ti klo ja to klo Soita p. (09) päivystysaikoina. Ystävien välittäjiä koulutetaan ja tukena on tukiryhmä. Oulunkyläinen / Pohjoiset esikaupungit Numero 1/ Perustettu vuosikerta ISSN Painos kpl Oulunkylä-Seura Koskela-Seura Maunula-Seura Metsälä-Seura Pakila-Seura Paloheinän-Torpparinmäen kaupunginosayhdistys noin kpl jaetaan kotitalouksiin Tuusulantien molemmin puolin Käpylästä Vantaanjoelle ja muussa jakelussa. Päätoimittaja: Toimitussihteeri: Avustaja: Avustaja Ilmoitukset Kaija-Leena Sinkko Laura Hari Arvi Vuorisalo Sanna Vuorinen Mauno Hari puh , fax puh , puh puh puh Jakeluhäiriön sattuessa ottakaa yhteys Suoramainontaan, puh Seuraavan numeron aineistot mennessä (lehti ilmestyy la ) Kaija-Leena Sinkko Maanmittarintie 10 B, Helsinki Aineisto mielellään sähköisessä muodossa.

2 Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit CLAUDIUS TECHNAU Mm. bussin 64 vuorovälejä ollaan harventamassa. Säästöt harventavat bussivuoroja pohjoisessa Maunulassa on noustu vastarintaan bussiliikenteen säästöjä vastaan. Linjan 62 muuttaminen pelkäksi ruuhkalinjaksi on synnyttänyt kiukkua nimeä kerättiin kansalaiskirjelmään Maunulassa hetkessä. Pohjois-Helsingin palveluihin suunnitellaan rajuja heikennyksiä kustannus- ja tehokkuussyistä. Olemme huolestuneita suunnitelmista. Maunulaa sorsitaan monella tapaa. Maunulanmäen koululaisten iltapäivähoito ollaan siirtämässä toiseen paikkaan. Siirto on vaarallinen. Lapset joutuvat tekemisiin liikenteen kanssa ja ylittämään ajoratoja. Maunula on väkirikkaana alueena erityisen riippuvainen toimivista liikenneyhteyksistä. Viimeaikaiset suunnitelmat linjojen 62 ja 63 ajovuorojen harventamisesta ovat pöyristyttäviä. Jo nykyisellään näiden reittien käyttäjät joutuvat odottamaan kyytiä kohtuuttoman kauan. Varsinkin talvella vanhat ihmiset ja Vuorovälejä ollaan h a r v e n t a m a s s a suurpiirin alueella liikennöiviltä linjoilta 64, 22, 71V, 73B ja 77. Linjalla 62 loppuu viikonloppuajo kokonaan. Se jää pelkäksi arkipäivien ruuhkaliikennevuoroksi. Tätä menetystä korvaamaan on suunniteltu ruuhka-ajoille kaksi uutta vuoroa linjalle 51 ja muutosta linjan 51 reittiin niin, että se kulkisi Maunulasta linjan 62 reittiä pitkin Metsälän kautta Tuusulantielle. Metsälän kautta johdettaisiin myös sunnuntaisin liikennöivä linja 66 B Rautatietorilta Länsi-Pakilaan. Syksyllä lopetetaan Helsingin poikittaislinja 79 V, kun uusi seutulinja 550 lapsiperheet ovat harvojen vuorovälien vuoksi pulassa. Tämä osoittaa, mihin julkisten palvelujen kilpailuttaminen johtaa. Vaikutukset ovat ainakin joukkoliikenteen osalta olleet pelkästään kielteisiä. Maunulan ja monien muiden Helsingin esikaupunkialueiden ongelma on kasvava asuntojen tarve. Pula aravavuokra-asunnoista ja omistusasuntojen korkeat hinnat saavat ihmiset puun ja kuoren väliin. On joko asuttava ahtaasti tai hankittava asunto kaupungin rajojen ulkopuolelta tai syrjäisestä lähiöstä. Palvelujen heikentyminen tuntuu. Paloheinä, Pakila ja Maunula menettivät postin palvelut. Postiin ja Pohjois-Helsingin palvelujen heikentäminen huolestuttaa pankkiin on mentävä toiseen kaupunginosaan bussilla, taksilla tai omalla autolla. Sosiaali- ja terveyspalvelujen leikkaukset kasvattavat hoitojonoja ja terveyskeskuksesta ajan saaminen nopeasti vaikeutuu. Myös poliklinikka- ja terveyskeskusmaksujen nostoakin on jo ehditty väläyttää. Helsingin ongelmat ovat seurausta valtionosuuksien pois jäämisestä. Helsinki joutuu maksamaan muiden kuntien ja kaupunkien huonosta taloudenpidosta. Meiltä otettiin sinne, missä menee kuulemma vielä huonommin. Mutta missä sellainen paikka on, jossa bussit eivät kulje, missä ei ole pankkeja tai posteja, ei pääse terveyskeskukseen aloittaa liikennöinnin Itäkeskuksen ja Westendin välillä. Linjalle 79 tulee kaksi ruuhka-vuoroa, jotka lyhentävät vuoroväliä parilla minuutilla. Lopetuslistalla on myös Kehä I:stä ajava linja 54 B, jota ei ole paljon käytetty. Linja 77 Kasarmitorilta Jakomäkeen meinataan lakkauttaa kokonaan. Muutoksista suuri osa otetaan käyttöön syyskauden 2003 alusta lukien. Osa muutoksista tulee jo kesäaikatauluihin. Kaupungin eri hallintokunnat joutuvat etsimään keskimäärin neljän prosentin säästöt tänä vuonna. Yhteisöverotuoton uudelleen jako haukkasi Helsingiltä ennakoitua enemmän. Aukkoa ei pystytä paikkaamaan, vaikka veroäyriä nostettiin pennillä ja palvelumaksuihin on tullut korotuksia. Joukkoliikenteessä säästetään noin 1,2 ja ensi vuonna 3 miljoonaa euroa. Kaikkiaan helsinkiläisten veronmaksajien verovaroja siirretään muun maan hyväksi neljän kunnallisveroäyrin verran. vaan pitää omalla rahalla maksaa yksityislääkäri ja lastentarhan puutteessa toisen vanhemmista pitää jäädä pois töistä? Helsinkiläisten veronmaksajien rahojen valuminen muuanne Suomeen on seurausta kansanedustajien huonosta edunvalvonnasta. Hiljattain Helsingin Sanomissa lueteltiin niiden edustajien nimet, jotka eivät ole tehneet mitään Helsingin etujen puolustamiseksi. Tämä on hyvä tapa kertoa, kehen voimme luottaa ja kehen emme. Yhtä oikein on, että lehdessä kerrottiin myös niiden kansanedustajien nimet, jotka ovat ahkerimmin ajaneet Helsingin asukkaiden etuja. Näille muutamalle edustajalle toivotamme menestystä maalisvaaleissa. Maunulan seudun sosialidemokraatit Johtokunta Helena Kangas, joukkoliikennelautakunnan pj. Liikenteen supistaminen on kurjaa! - Helsingin kassavajausta yritetään paikata myös liikennettä supistamalla. Liikennelaitokselle tuleva kaupungin subventio pienenee vuosina 2003 ja 2004 noin viisi miljoonaa euroa. Tästä syystä joudumme lautakunnassa ikävien päätösten eteen. - Olemme keskustelleet hyvin paljon myös siitä näkökohdasta, että jos liikennettä vähennetään vähenevät lipputulotkin. Itse asiassa liikenteen karsinta vähentää tutkimusten mukaan enemmän matkustajia kuin lipunhintojen korotus, Helena Kangas muistuttaa. - Silti lautakunta joutuu hakemaan budjetin tasapainoa kaikin epätyydyttävinkin keinoin. Kaupunginhallituksen asettamissa kuormittumisnormeissa kuitenkin pysytään päätösten jälkeenkin. Tammikuun lopussa päätettiin bussivuorojen harventamisesta. Yritimme löytää kohtuuratkaisuja tasapuolisesti koko kaupungin alueelta. Pohjois-Helsingin osalta nipistetään bussista 64 yksi arkivuoro. Se tarkoittaa viiden minuutin vuorovälin pidennystä Helsingin kaupungin verotulot vuonna 2003 vähentyvät. Kaupungin päättäjät joutuivat tämän vuoksi syksyllä 2002 leikkaamaan eräitä Helsingin kaupungin menoja ja nostamaan veroäyriä yhdellä prosentilla. Mielestäni veroäyrin nosto oli perusteltua, koska täten saadaan kaupungille lisää tuloja. Työttömälle tai pientä palkkaa saavalle ihmiselle tämä ei ollut mieluinen asia. Eräitä kaupungin palveluita on pakko leikata, jotta menot ja vähentyneet tulot saadaan tasapainoon. Täten esim. katujen aurausta talvella vähennetään. Tarkoittaa varmaankin, että tontti- ja vähäliikenteiset kadut jätetään auraamatta tai aurataan harvemmin. Jalkakäytävien auraamista kai harvennetaan. Joukkoliikenteen palvelujen heikentäminen merkitsee pitempiä bussien vuorovälejä. Mielestäni terveyspalveluita ei saa Helsingissä heikentää. Syksyllä 2002 Helsingin- ja Uudenmaan aikatauluihin arjen osalta ja sunnuntailiikenteeseen 10 minuutin pidennystä. Linjan kuormitusastetta tullaan seuraamaan. Maunulan puolelle tulee muutoksia enemmän. Nyt on päätetty bussin 63 vuoroista ottaa yksi pois samaan tapaan kuin Oulunkylän ja Itä-Pakilan 64:n linjaltakin. - Maunulan tilannetta vielä mietitään linjan 62 osalta, samoin kuin muidenkin 51 bussireitin osalta, että saadaan mahdollisimman kohtuuratkaisu. Asukkaat ovat olleet aktiivisesti yhteydessä meihin päätöksentekijöihin ja keskustelu jatkuu edelleen, Helena Kangas kertoo. Lisäksi rääpäle-jokeri aloittaa seutulinjana 550 liikennöinnin syksystä Lautakunta pohtii keväämmällä, missä vaiheessa oikea Jokeri voisi aloittaa. Jokerin reitti on nyt rakennettu ja poikittaisliikenne kaipaa kovasti parantamista. - Haasteita riittää, että saisimme Helsingin joukkoliikenteen sujumaan kaikkia asukkaita tyydyttävällä tavalla, alueella itsekin asuva Helena Kangas murehtii. Lukijapostia Helsingin palveluja leikataan sairaanhoitopiiri (HUS) heikensi Helsingin sairaaloiden palveluja. Leikkauksiin Helsingin kirurgisiin sairaaloihin ihmiset joutuivat odottamaan hoitoa aiempaa pitempään. Sosiaalipalveluja ei saa mielestäni heikentää. Helsingin kaupungin päättäjät miettivät viime syksynä kaupungin henkilöstön asemaa tilanteessa, jossa kuluja leikataan. Päättäjien mielestä vakinaisten työntekijöiden asema turvataan. Heitä ei sanota irti. Määräaikaisten työntekijöiden asema katsotaan tapauskohtaisesti. Olympiastadionin kattamista ei tarvita. Suomi järjestää yleisurheilun MM-kisat lähivuosina. Kaupunki omistaa Helsingin Olympiastadionin ja pitää stadionia kunnossa. Kaupungin päättäjät päättivät varata rahaa stadionin kattamiseen. Mielestäni stadionin kattamista ei tarvita, tässä on oivallinen säästökohde kaupungille. Esa Manninen Dipl.ins.

3 4 Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit ARVI VUORISALO Vaalikaudella ratkaistaan kamppailu Helsinki vastaan muu Suomi Luepa tarkkaan vaalimainokset ja tenttaa ehdokkaaltasi, miten innokas aluepoliitikko siis haja-asutusalueen puolustaja hän on. Helsinkiläisten palvelut pitää turvata myös ensi vuonna. Suomella on varaa pitää huolta myös helsinkiläisistä. Nyt pitää saada väki liikkeelle ja ääniuurnille pitämään huolta siitä, että Helsinkiä ei kupata kuoliaaksi! Vauras Helsinki on joutunut talousvaikeuksiin, vaikka veroäyriä nostettiin vasta pennillä vuoden alussa. Yhteisöverotuoton leikkaus ja verotulojen tasaus vie kunnallisverosta neljä penniä muun maan hyväksi. Protestiliike helsinkiläisten lypsämistä vastaan lähti liikkeelle loppuvuodesta. Helsinkiläisiä päättäjiä on syytetty pääkaupungin kaltoin kohtelusta. Kansanedustajien osalta syytös on vähän kohtuuton. 200 kansanedustajasta vain 21 on Helsingistä. Alueellisia asioita käsiteltäessä eduskunnassa toimii kaksipuoluejärjestelmä : muu maa vastaan Helsinki. Kannattaako Helsinkiä kadehtia? Helsinki on saanut kärsiä rikkaan maineestaan. Maaseutukaupungeissa on herättänyt närää esimerkiksi valtionhallinnon keskittyminen pääkaupunkiin. Aluepolitiikka onkin vahvasti esillä näissä vaaleissa. Kun eri asioita suhteute- taan asukaslukuun, vertailutilanne Helsingin ja muun maan välillä kiepsahtaa nurinpäin. Esimerkiksi valtion virkojen keskittyminen tänne on pelkkä mielikuva. Jos valtion työpaikkojen lukumäärä suhteutetaan kaupungin asukasmäärään, se on 12 prosenttia. Yllättäen aivan sama kuin esimerkiksi Kuopiossa. Kun valtionosuuksien verotulojen tasaus otettiin käyttöön, viidesosa Helsingin verotuloista siirrettiin muualle Suomeen. Vuoden 2002 kuntatalouden vakaut- taminen heikensi Helsingin taloutta 170 miljoonaa euroa. Yhteisöjen siis yritysten yms. maksamat verot ovat olleet yksi kaupungin talouden kulmakivistä. Vuoden 1993 verouudistuksessa yhteisöjen verotusta muutettiin. Alun perin kuntien osuus oli 44,8 prosenttia. Nyt kuntien osuus on pudonnut tästä alle puoleen. Asunnoilla kiskurihinnat Laman jälkeen Helsinkiin on muuttanut ihmisiä enem- Maunulalainen Hannele Hanu Luukkainen VAALITILAISUUKSIA POHJOISESSA 78 EDUSKUNTAAN talousnainen & eläinsuojelija Valtiotieteen lisensiaatti Kansanedustaja Kaupunginvaltuutettu HESYn puheenjohtaja Luonnollisesti Luukkainen Sole Molander SUURI VAALI- KESKUSTELU TI KLO KOSKELAN NUORISOTALOSSA (Antti Korpintie 3). Järj. Käpylän- Koskelan Eläkeläiset ry. Paneelissa mukana SDP: Tuula Haatainen, Tarja Kantola ja Maija Anttila. KOK: Pirjo-Riitta Antvuori. Vihr: Pekka Sauri, Satu Väkiparta ja Sanna Hellström. Kesk: Sole Molander. Vas: Outi Ojala, Sirpa Puhakka ja Reijo Kaunola. Kahvitarjoilu. Kaikki lämpimästi tervetuloa. Lisätietoja: Meeri Reutsalo, puh

4 Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit Sinä vaikutat! Käytä äänioikeuttasi! Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa kotimaassa keskiviikkona 5.3. ja päättyy tiistaina Eduskuntavaalit toimitetaan 16. maaliskuuta. Ennakkoäänestyspaikkoja on lisätty. Helsinki on voinut itse päättää, kuinka monta ennakkoäänestyspaikkaa on ja missä ne sijaitsevat. Pohjoisen suurpiirin alueella ennakkoäänestyspaikkoja ovat kirjastot. Suuressa osassa Helsinkiä ennakkoon äänestetään postissa. Ennakkoäänestyspaikan voit valita itse. Alueen ennakkoäänestyspaikat MAUNULA Maunulan kirjasto Suursuonlaita Helsinki Puh Äänestysajat Maunulassa: klo 10:00-18: klo 10:00-15: klo 10:00-18:00 män kuin Lappeenrannassa on asukkaita. Asukasluku kasvaa, verotulot eivät. Yhtälö tuntuu mahdottomalta. Helsingissä asuminen ja eläminen maksaa veroäyreillä mitaten kolme äyriä enemmän kuin muualla maassa. Veroäyrin nostamiseen ei ole siis enää varaa. Kohtuuhintaisista asunnoista on pula. Kysynnän ja tarjonnan epäsuhta nostaa asumisen hintaa. Osuuspankkikeskuksen selvityksen mukaan keskituloinen palkansaaja saa kuukausiansiollaan Helsingistä vanhasta kerrostalosta puoli neliötä siinä kun Kouvolasta saa lähes kaksi neliötä. Asumismenot ovat kasvaneet niin suuriksi, että KUULUUKO STADIN ÄÄNI VALTAKUNNASSA? KESKUSTELUTILAI- SUUS TO 6.3. KLO ASUKASTALO SEURAHUONEELLA. Mukana eduskuntavaaliehdokkaat ja kaupunginvaltuutetut asukasluku kääntyi laskuun viime vuonna. Lapsiperheet ovat alkaneet muuttaa kaupungin rajojen ulkopuolelle, kun rahat eivät riitä enää täällä asumiseen. Muualta tulleet kuorivat koulutuskerman Maija Anttila (sd), Ilkka Taipale (sd), Sirpa Puhakka (vas) ja Paavo Arhinmäki (vas). Tule ja kysy! Tervetuloa! OULUNKYLÄ Oulunkylän kirjasto Kylänvanhimmantie Helsinki Puh Äänestysajat Oulunkylässä: klo 10:00-18: klo 10:00-15: klo 10:00-18:00 PAKILA-PALOHEINÄ Paloheinän kirjasto Paloheinäntie Helsinki Puh Äänestysajat Paloheinässä :00-18: :00-15: :00-18:00 Ota äänestämään mennessä mukaan henkilöllisyystodistus, ajokortti tai passi. Myös postissa tullut ilmoituskortti äänioikeudesta on hyvä olla mukana. Voit äänestää myös ilman sitä. Vaalipäivänä klo 9 20 voit äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty ilmoituskorttiin. Vaalipäivänä äänestyspaikat ovat alueellamme olleet perinteisesti muutamilla kouluilla. Helsinkiin hakeudutaan opiskelemaan muualta maasta ja osa omista nuoristamme jää opinahjojen ulkopuolelle. Peräti kolmasosa helsinkiläisistä jää ilman ammattikoulutusta. Koulutuspaikkoja on myös mitoitettu tänne muuta maata vähemmän. Esimerkiksi vuonna 1999 ammatilliseen koulutukseen hakeneista helsinkiläisistä hyväksyttiin sisään 55 prosenttia, muualla maassa 73 prosenttia. Opintoihin joudutaan pyrkimään täällä monta kertaa. Kun Helsingissä toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa aloittaneista 30 prosenttia oli alle 20-vuotiaita, muualla Suomessa heitä oli 52 prosenttia. Myös ammattiin valmistutaan vanhempana. Työelämässäkin jäädään heikommalle Helsingin työpaikkaomavaraisuus on 133 prosenttia. Lähes ihmistä ylittää päivittäisellä työmatkalla Helsingin kuntarajan. Työmarkkinoillakin toimii helsinkiläisiä syrjivä mekanismi. Samalla tavalla kuin koulutukseen valitaan muualta maasta tulleita, sisäsuomalaiset kuorivat päältä myös parhaat hommat. Helsinkiläiset saavat tyytyä ikävimpiin, vähemmän arvostettuihin ja pienempipalkkaisiin töihin. Vaikka Helsingin työttömyysaste on laskenut, Helsingissä on edelleen paljon pitkäaikaistyöttömiä. Lisäksi työttömyys kestää täällä muuta maata kauemmin. Kun muualla maassa työttömyys kestää keskimäärin 51 viikkoa, täällä se kestää kaksi kuukautta pidempään, 59 viikkoa. VAALIKESKUSTELU KUSTAANKARTANON Kartanoravintolassa la 8.3. klo heti musiikkinäytelmän jälkeen. Tentattavana alueen omat kansanedustajaehdokkaat pakilalainen Matti Enroth (kok) ja veräjämäkiläinen Ilkka Taipale (sd). Keskustelun juontaa Esko Riihelä. Jonottaako? Omassa terveyskeskuksessani ei tarvitse odotushuoneessa kauan jonottaa. Ajat annetaan etukäteen kunhan ensin pääsee puhelinjonosta läpi. Lähimmän sairaalan poliklinikalla ja viikonloppujen terveyskeskuspäivystyksessä tilanne on ihan surkea. Joskus menee useita tunteja kunnes pääsee lääkärin tutkittavaksi. Syöpähoitoon pääsin yhdessä kuukaudessa diagnoosista. Sosiaali- ja terveysministeriön kansallinen projekti terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi haluaa yhtenäistää jonoon pääsyn perusteet kaikille sairaanhoitopiireille samanlaisiksi. Hyvä. Kun nykyään leikkausjonoissa voi joutua odottamaan viikoista kuukausiin, projektin tavoite on kolme kuukautta. Vielä parempaa. Tämähän olisi toteutuessaan valtava parannus nykyiseen epämääräiseen jonotukseen, jossa et tiedä koska pääset esimerkiksi sydänleikkaukseen. Projektin raportti hoitokäytäntöjen yhtenäistämisestä ja hoidon saatavuuden parantamisesta sisältää kuitenkin hiukan hämärän ehdotuksen, jota myös lääkäriliiton edustaja Pälve ajoi ponnekkaasti lääkäripäivillä: potilas voisi itse etsiä muualta nopeamman hoidon. Voisihan potilas nytkin mennä yksityissairaalaan nopeaan toimenpiteeseen, jos on varaa. Useimmilla Minusta liikennesakkoja ja julkisten kulkuneuvojen lippujentarkastusmaksuja pitäisi tuntuvasti korottaa. Liian usein kuulee todistettavan, etteivät ne nykykyisellään tunnu missään. Uskon, että korotukset Lukijapostia ei ole. En usko, että vapaus vaihtaa paremmin vetävään sairaanhoitopiiriin auttaisi paljoakaan. Potilaat hakeutuisivat siihen sairaanhoitopiiriin, jossa kulloinkin olisi lyhyimmät jonot ja jonotusajat tasaantuisivat samoiksi kaikissa sairaanhoitopiireissä ehkä tavoitteeksi, kolmeksi kuukaudeksi. Mutta missä olisi tieto sairaaloiden kulloisestakin tilanteesta? Pitäisikö sosiaali- ja terveysministeriö yllä sairaalapörssiä, josta potilas voisi etsiä parhaat hoitoosakkeet? Raportti hoidon saatavuuden parantamisesta sisältää yksityisen liiketalouden opeista väärin johdetun perusajatuksen. Jono on tarpeellinen väline terveydenhuollolle ominaisen vaihtelevan kuormituksen hallintaan, eikä jonoton hoitolaitos voi toimia täydellä teholla. Jonon puute on merkki yliresursoinnista. Eikä ole, se on palvelua. Kun tavoitteena on päästä jopa vuosien jonotuksesta kolmeen kuukauteen, tavoitetta voidaan saman tien tarkistaa vaikka muutamaan päivään. Terveydenhoidon saatavuutta ei voi ohjata hoitolaitosten toiminnan täystehoisuudella vaan potilaiden kannalta terveydenhoidon saatavuuden täystehoisuudella. Myös palvelun laatu paranee, kun hoitohenkilöstön ei tarvitse työskennellä koko ajan 100 prosentin teholla tai ylikin. Antti Paananen Eläkeläinen Rikemaksut suuremmiksi edesauttaisivat höltyneen liikennekurin palauttamisessa ja vähentäisivät nykyisin valitettavan yleistä pummilla matkustamista julkisissa liikennevälineissä. Antero Tanskanen

5 6 POHJOINEN TYÖVÄENOPISTO MONIPUOLINEN MAALISKUU UUSIA KURSSEJA, MIELENKIINTOISIA LUENTOJA JA ESITYKSIÄ! Kurssit Elvytyskurssi (031896) ke 26.2., Mosaiikkitaiteen jatkokurssi (031561) , Henkilökuvauksen perusteet (030171) 8.3., Pääsiäisaskartelu (030972) , English for Today s International Business (032359) , Excel B (032058) , Excel-jatkokurssi (032052) , Ompeluilta (032529) ma 24.3., Kotiverkkokurssi B (032107), Luennot Ilmasto, tulvat, sää torstailuennot Oulunkylän kirjastossa Kylänvanhimmantie 27, klo To 6.3. Ilmastonmuutos ilmastoon ja ilmastonmuutokseen vaikuttavat tekijät To Tulvat meillä ja muualla Asiantuntijana FM Jari Salmivainio To Ilmatieteen laitoksen sää mitä, missä ja milloin Asiantuntija Ilmatieteen laitokselta Elämää Filippiineillä ja matkoilla muualla Aasiassa maaliskuun perjantai-illat Saunabaarissa, Metsäpurontie 25, klo Pe 7.3. Manila helmiä kaaoksessa Pe Filippiinien Mindanoa helvetti vai paratiisi? Mindanoa kidnappauksen alla Pe Junailua Myanmarissa ja vähän Malesiassa. Asiantuntijana FM Maria Wan. Milano vastakohtien kaupunki La klo Pakilan yläasteella, Pakilantie 67 La Milanon vanhaa keskustaa Il Duomon ympäristössä La Vierailemme kaupungin museoissa, tutustumme historiaan ja kulttuuriin Asiantuntijana FM Anja Sarvas Torpparinmäen yhteislauluillat to laulamme Slaavilaisia lauluja. Torpparinmäen koululla, Ylä-Fallintie 54, klo Vetäjänä Marja-Leena Oikari Ranskankielinen yleisluento Promenade en Bourgogne à travers ses quatre departements. La klo Oulunkylätalo, Kylänvanhimmantie 25. Asiantuntijana ranskan kielen opettaja Jean-Luc Rossin. Kansaomaisia kenkiä käsityössä - Jalkinemestari Teijo Piippo kertoo kansanomaisten jalkineiden historiasta ja niiden nykyisistä valmistusmenetelmistä. La klo Oulunkylätalo, Kylänvanhimmantie 25. Runomatinea RunoAmme su klo Oulunkylätalo, Kylänvanhimmantie 25. Pohjoisen työväenopiston lausunnan jatkoryhmä esittää nestemäisiä runoja. Ohjaajana näyttelijä-lausuja Martti Mäkelä. TIEDUSTELUT JA ILMOITTAUTUMINEN ma-to klo puh Toimiston osoite: Kylänvanhimmantie 25 TERVETULOA MUKAAN! Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit Vanhat konstit ja pussillinen uusia MLL-Pakilan kevät Pakilan, Paloheinän ja Torpparinmäen alueen Mannerheimin Lastensuojeluyhdistyksen vapaaehtoista työtä tekevät naiset ovat laatineet paljon ohjelmaa kevätkaudelle. Suurin osa toiminnasta on maksutonta tai toimii omakustannus-periaatteella. Vetäjät ovat oman alansa ammattilaisia ja tilat ovat kaupungin tai seurakunnan, kertoo MLL:n Pakilan paikallisyhdistyksen tiedottaja Marja Jaakola. Mitä enemmän oman alueen väkeä tuntee, niin aikuisia kuin lapsiakin, sitä turvallisemmalta ja kotoisemmalta seutu tuntuu. Kaikkeen voi vaikuttaa ja porukan jäsenenä se käy helpommin kuin yksinäisenä ratsastajana. Vanhat konstit Pakilan MLL:n toiminnassa Muskareilla on pisimmät perinteet ja ne jatkavat tänäkin keväänä Maunulan Suvinurkassa ja Torpparimäen seurakuntatalolla. Perhekahvilat äideille ja - Etkö sinä Aulikki voisi ruveta puistotädiksi, kun sinulta tuo lasten kanssa olo sujuu? Tästä naapurinrouvan ehdotuksesta alkoi Aulikki Leimanin ura kaupungin päivähoitoviraston alaisena puistotätinä jo 25 vuotta sitten. Leikkikenttä, joka on virallisesti nimetön, tunnetaan Aulikin puistona. Tieto puistotädistä kulkee suusta suuhun. Aulikki on puistossaan maanantaista perjantaihin säässä kuin säässä. Pakkasraja tietenkin on, mutta sade ei tahtia haittaa. - Nykyajan erinomaisten sadevaatteiden ansiosta voimme leikkiä sateessakin. En ole ollut näiden 25 vuoden aikana kuin yhden päivän poissa puistosta sairauden takia. Juhlat toukokuussa Leikkikenttä on lapselle pehmeä lasku päiväkotiin. Puistossa lapsi oppii ottamaan huomioon toiset ja myös pitämään puoliaan. Joka aamu Aulikki kättelee lapsen ja myös silmiin pitää katsoa. Hei-heit pitää lasten lähtiessä muistaa sanoa ja kerätä kaksi lelua takaisin lelulaatikkoon. Vanhempien kanssa on järjestetty myös siivoustalkoita ympäristön kunnostamiseksi ja puisto toimii isille lasten kanssa ovat aamupäivisin kerran viikossa. Pakilassa kahvila toimii perjantaisin Nuorisoseurantalolla ja Torpparinmäessä leikkipuiston tiloissa maanantaisin Kahviloissa on omakustannushintaan kahvia ja pullaa sekä lapsille leikkiseuraa ja leluja. Toisinaan kahvilassa on tuote-esittelyjä tai muuta arkea piristävää. Kerran kuussa on iltakahvila Torpparinmäessä ja siellä on aina jotain mukavaa ajankohtaista askartelua tai itsensä hellittelyyn liittyvää, vaikkapa rentoutusta tai kauneudenhoitovinkkejä. Kahviloiden vapaaehtoiset vetäjät ottavan mielellään vastaan ideoita ja ehdotuksia iltojen ohjelmaksi. Iltakahvila on tarkoitettu kaikille alueen asukkaille olipa lapsellinen tai ei. Keväällä jatkuvat myös eka- ja tokaluokkalaisten iltapäiväkerhot sekä perhepeuhu ja perhesähly. Joogaa ja itsehoitoa voi harrastaa kerran viikossa. myös Paloheinän alueen tapahtumien tiedotuspisteenä. Aulikki itse on mukana mm. MLL:n paikallisyhdistyksessä. Eri-ikäisten koululaisten isoäitinä hän on perillä myös koulujen tilaisuuksista. Toukokuussa on sitten tarkoitus juhlia komeasti 25-vuotista puistotädin taivalta yhdessä nykyisten ja entisten lasten ja vanhempien kanssa. Tuli lumi, tuli aita ja itku lyhyestä ilosta Ja pussillinen uusia Uutuutena on tänä keväänä Koko kylä kasvattaa -projektiin liittyvät tilaisuudet Pakilan yläasteen auditoriossa klo Espoon koko kylä kasvattaa projektin vetäjä Ulla Nissinen kertoo kokemuksiaan klo lastenpsykiatri Tuulikki Saaristo puhuu anteeksiantamisen tärkeydestä otsikolla Miksi annan anteeksi. MLL:n Pakilanyhdistys tekee Koko kylä kasvattaa -projektia yhteistyössä Pakilan Leijonien Naisten kanssa. Suunnitteilla on myös Neljännesvuosisata puistotätinä Paloheinässä Aulikki, Aulikki kakku on valmis Alue salaojitettiin, jotta joka syksyisistä ja keväisistä jättilätäköistä päästiin. Yhdessä vanhempien kanssa kaupungilta saatiin hyvät suunnitelmat puiston varustamiseksi. Lupauksen toteuttamista vaan saatiin odotella pari vuotta.viime marraskuussa viimein Aulikin leikkipuisto sai uuden aidan ja kaikki kivat pienten lasten mittakaavaan sopivat lelut. Jopa kuljetuksen aikana mystisesti kadonnut katoskin löysi perille. Kiitokset hyvin hoidetusta hommasta kuuluvat ainakin suunnittelija Kristiina Rinkiselle ja pohjoisten viheralueiden vastaaville Ritva Kekolle ja Veli- Pekka Mäkiselle ja hänen työväelleen. - Nyt ei minun timpuritaidoillani ole enää käyttöä, nauraa Aulikki. Vuosien varrella on nauloja puuaidan korjaamiseen mennyt 7 kiloa. Aitojen rikkominen oli aina silloin tällöin isompien lasten viikonloppuhuvi. Joinakin vuosina vanhemmat tekivät jopa kävelylenkin viikonloppuiltoina ja hillitsivät liian rajuja leikkejä. Miksi, miksi, miksi Kahden viikon ajan ehtivät lapset nauttia uusista kaluista. Ensimmäisen adventin jälkeinen maanantai oli murheen päivä. Jo aamulla Aulikin ja lasten aloittaessa työviikkoa puutui pikkunorsulta toinen torahammas ja pikku kirahvin takajalat oli katkaistu. Moiselle vandalismille ei löydy mitään järkevää selitystä. - Te, jotka vietitte adventtiviikonvaihteessa aikaanne leikkipuistossa tuhoten lasten leluja, käykää kat- oman alueen luontoon tutustumista joko tapahtumapäivän tai luontoretken muodossa ja jo perinteeksi muodostuneet lasten omat urheilukisat 1.6. Kaikesta toiminnastamme saatte lisätietoja ilmoituksistamme alueen kaupoissa, kirjastossa, neuvoloissa ja leikkipuistoissa. Nettisivuiltamme löytyy tiedot luottamushenkilöistä ja sitä kautta voi myös liittyä jäseneksi. Osoite on yhdistykset/pakila Lasten urheilukisoja vietetään tänäkin vuonna 1.6. Paloheinän kentällä. somassa päiväsaikaan, miten pienet pojat ja tytöt hoivaavat puistossa olevia eläimiä. Aikaa menee ennen kuin rikkinäiset eläimet on saatu korjattua ja ne palaavat lasten iloksi. Tihutyöstä on tehty rikosilmoitus ja aluepoliisi on luvannut tehostetusti tarkkailla puiston aluetta. - Me alueen asukkaat voimme myös iltakävelyillämme pitää puistoa ja sen käyttäjiä silmällä ja siten varmistaa normaali ja järkevä oleilu yhteisillä veromarkoillamme kunnostetussa puistossa. Syynä puiston tuhoamiseen saattaa olla nuorten toimintamahdollisuuksien puute Paloheinän alueella. Joulukuun alkupuolelle mennessä ei Paloheinän kentän luistinrataakaan oltu vielä jäädytetty. - Mikäli teillä vanhemmat tai nuoret on ehdotuksia siitä, minkälaista toimintaa pitäisi alueelle saada, niin ottakaa yhteys Mannerheimin lastensuojeluliiton Pakilan paikallisyhdistykseen sähköpostilla Yritetään sitten yhdessä ajaa ehdotuksia läpi ja keskustellaan niistä viimeistään maaliskuun koko kylä kasvattaa tilaisuudessa. Puistolapseksi pääsystä voi tiedustella Aulikilta suoraan puh HUOM: Aulikki Leiman kertoi löytäneensä leikkipuistosta luokkasormuksen. Sen voi noutaa häneltä tarkemmat tuntomerkit esittäen arkisin Aulikin puistosta. Marja Jaakola MLL-Pakilan tiedottaja

6 Oulunkyläinen - Pohjoiset esikaupungit Min far, Karl Julius Hentman, född 1886, kom till Åggelby från Esbo år Min mor, Alma Lehto, född 1887, kom som ung flicka från Iitti till Helsingfors, där hon arbetade på ett mejeri i Tölö. Hon kom till Åggelby ungefär samtidigt som far och var hushållerska hos familjen Baltscheffsky vid nuvarande Torgfogdevägen. Far hade tjänst som finsnickare vid Järnvägens mekaniska verkstad i Fredriksberg. Far blev vän med byggmästare K. F. Bergman, som hade ritat och byggt Evangelie-föreningens bönehus i Åggelby år Bönehuset hade de första åren endast ett talarstol till predikanternas förfogande, men byggmästare Bergman beslöt c.a 1907 att ett altare och en predikstol skulle byggas. Han skulle själv bekosta dessa om bara min far ville tillverka dem. Arbetet utfördes i Bergmans nya villa, som låg vid nuvarande Djäknevägen, delarna flyttades sedan till bönehuset där de fogades ihop. Tapetserare Hagstedt gjorde altarrundens mjuka partier. Far och mor gifte sig i Åggelby och jag föddes den Vintern 1907/1908 var särskilt kall och snörik och mina föräldrar har berättat om mitt dop. Åggelby tillhörde vid I Blomsterfondens Bergahem i Kottby bor Tyyni Hentman, som den 2 december 2002 fyllde 95 år. Hon berättar gärna om sin barndoms och ungdoms Åggelby, och här är ett litet axplock ur hennes minnen. EN PRATSTUND MED TYYNI HENTMAN Tyyni Hentman Hentmans villa den tiden Helsinge församling, men det var vanskligt att i den hårda kylan åka med ett spädbarn till Helsinge kyrka. En söndag hölls ett samkväm i bönehuset och en präst från Helsingfors medverkade. Man byltade alltså in mig i filtar och pulsade genom drivorna till bönehuset. Där fanns visserligen en präst, men både han och den kvinnliga vaktmästaren, som bodde i köket, ansåg att bönehuset var alldeles för kallt för ett barndop. Prästen, mor och far med mig vandrade då uppför kyrkbacken till den närmaste grannen, som var stenhuggaren och brunnsgrävaren Evert Lindbäck, kallad Kivi-Lindbäck. Där befriades jag från filtarna och prästen, vars namn har fallit i glömska döpte mig. Paret Lindbäck blev faddrar och som unggudmor stod fru Lindbäcks systerdotter, Tyyni Ragnhild Heftler. Av henne fick jag i dopgåva mitt namn, Tyyni Ragnhild. När dopet var överståndet, bultade det på dörren och där stod skomakaren, som bodde i Backmans hus, senare Skyddskårshuset. Också han hade gått till bönehuset för att få sitt barn döpt. Vaktmästarinnan sade att om han skyndar till Lindbäcks villa, så skulle säkert prästen vara kvar där. Det var han och så blev också denna lilla tös döpt enligt kristligt bruk. När barnet var döpt, kom barnets mor och dopföljet, de hade gått vilse mellan snövallarna. Livet gick vidare, jag fick en syster Toini år 1910 och min bror Torsten föddes De är nu båda avlidna. Vi bodde först i en liten stuga på Väinö Kaparis tomt vid Dammbackavägen. Därifrån flyttade vi till en villa i Dammen. Men far ville ha eget hus och han köpte därför en villa på Krutkällaråkern nedanför brandkårshuset. Den förra ägaren hade haft hästar, på gården fanns förutom två villor också stall och uthus. I mitten av 1930-talet byggdes den helt onödiga Hertonäsbanan och den ena villan måste rivas. Far byggde då ett nytt tvåvåningshus på tomten, vi bodde i nedre våningen och hade den övre uthyrd. Många år var skulptören Mikko Hovi vår hyresgäst och när hans brorsdotter Maiju gifte sig med mångårige medlemmen i Helsingfors stadsfullmäktige Kaarlo Pettinen, firades bröllopet där och också vårt stora vardagsrum stod till bröllopsgästernas förfogande. Vår tomt låg som i en dal med de höga Gärdobackabergen på sydsidan och banvallen på den andra. Jag minns att Vanda å somliga vårar svämmade över vid islossningen så att isflak och vatten nådde ända upp till vårt vedlider. Det är trevligt att man nu har gett gatorna Flödängsvägen - och stigen i det nya bostadsområdet vid ån namn till minnet av dessa översvämningar. ( På finska heter gatan Tulvaniityntie) Medan vi ännu bodde i Dammen insjuknade vi alla i spanska sjukan, som härjade i Finland vid tiderna kring första världskriget. Vi låg alla till sängs, far var värst däran. Man vet inte hur det skulle ha gått för oss, om inte bagarmästare Laaksonen, som bodde nära och som dagligen pratade med far hade kommit på besök. Han gick till apoteket, där det fanns telefon och ringde doktorn, som kom iförd vita vantar. Vi fick medicin och tillfrisknade så småningom. Far var dock så länge sjuk att han miste sitt arbete i Fredriksberg och var därefter anställd vid Åggelby station. Under kriget var mor brevbärare i Åggelby. Jag började min skolgång i Åggelby svenska småskola, och fortsatte i folkskolan. Men jag trivdes inte där och utan att föräldrarna visste, gick jag till samskolans föreståndarinna Anna Lundström och sade att jag ville börja min skolgång där. Hon tyckte visst att jag var en hurtig flicka, jag kom in i skolans klass I år Gärna hade jag blivit student men skolan var då endast femklassig. Efter avslutad skolgång fick jag tjänst hos firma Gustav Paulig, där jag arbetade 46 år som kontorist på huvudkontoret. Det gällde att skriva tydligt vid den tiden och jag fick gå i en kalligrafikurs. Man sade att jag hade en mycket tydlig och vacker handstil. Trots att jag inte själv deltog i idrottstävlingar stod arbetet för i.f. Gnistan mig nära. Gnistan förfogade över en danspaviljong i Lillfors och på 1930-talet jobbade jag där i kök och buffé. Genom min arbetsgivare Paulig kunde jag inskaffa en kaffekokare till paviljongens kök. Jag minns att Tapsas mamma ofta skötte kaffekokningen. Bullarna köpte vi i Lanaeus bageri och smörgåsarna hade god åtgång under somrarnas danskvällar. Sången har alltid stått mitt hjärta nära och när Åggelby fick egen församling år 1921 anslöt jag mig till kyrkokören, som då leddes av lärare Anian Nyberg. Under kriget, då det var ont om mansstämmor bildades Åggelby damkör som leddes av lärarinnan Esther Carlsson. Efter fredsslutet deltog vi i den stora finlandssvenska sångfesten i Ekenäs år Jag var då körens reseledare. Ett människoliv rymmer så mycket, det skulle finnas så mycket att berätta. Där finns ljusa vårar med sina lyckostunder men också dagar med sorger och besvikelser. Man säger att när det har varit som bäst har det varit arbete och möda. Ändå lyser de goda minnena klarast så länge man har förmåga att tänka och drömma. Berättat för Britta Holmlund JUTTUTUOKIO TYYNI HENTMANIN KANSSA Käpylässä nykyisin asuva Tyyni Hentman täytti viime joulukuussa 95 vuotta. Tyyni asui nuoruusvuosinaan Oulunkylässä. Hänen vanhempansa muuttivat Oulunkylään 1900-luvun alussa. Hänen äitinsä työskenteli aluksi Torivoudintiellä Baltscheffskyn perheen taloudenhoitajana. Isä oli mallipuuseppänä Valtionrautateiden Pasilan konepajalla. Rakennusmestari K.F. Bergman oli piirtänyt ja rakentanut Oulunkylään rukoushuoneen v Rukoushuoneella oli alkuun vain puhujapönttö. Rakennusmestari päätti rakennuttaa ja kustantaa rukoushuoneelle alttarin ja saarnastuolin ja hän pyysi Tyynin isää tekemään työn. Saarnastuoli ja alttari rakennettiin Bergmanien huvilalla, joka sijaitsi nykyisellä Teinintiellä. Osat siirrettiin sitten rukoushuoneelle, jossa ne koottiin. Tapetoija Hagstedt pehmusti sitten alttarikaiteen. Tyyni Hentmanin isä ja äiti avioituivat Talvet olivat ankaria ja lumisia. Siihen aikaan Oulunkylä kuului Helsingin pitäjän seurakuntaan. Kylmällä pakkassäällä sylilapsia ei lähdetty kastamaan kirkolle asti. Yhtenä sunnuntaiiltana Tyynin ristiäiset oli tarkoitus pitää rukoushuoneella. Pappi ja rukoushuoneen vahtimestarirouva olivat kuitenkin sitä mieltä, että pienen lapseen kastamiseen rukoushuone oli aivan liian kylmä. Niin sitten koko joukolla vaellettiin lähimpään naapuriin, joka oli kivenhakkaaja ja kaivonkaivaja Evert Lindbäck, jota kutsuttiin Kivi Lindbäckiksi. Siellä pikku Tyyni kuorittiin vilteistä ja kapaloista ja kastettiin. Hetken kuluttua ovella kolisteli suutari, joka asui Backmannien talossa, josta tuli myöhemmin Suojeluskunnan talo. Myös hän oli mennyt lapsineen rukoushuoneelle, mutta vahtimestarin rouva oli kehottanut häntä kiirehtimään Lindbäckeille ja niin myös hänen pikkuisensa sai siellä nimensä kristillisen tavan mukaan. Lapsen äiti ja kummit löysivät perille vasta sen jälkeen, kun lapsi oli jo kastettu. He olivat eksyneet lumivallien väliin. Alkuun Tyyni asui vanhempineen Väinö Kaparin tontilla sijaitsevassa rakennuksessa Patomäentiellä. Sieltä he muuttivat Patolaan ja ostivat talon. Edellisellä omistajalla oli ollut hevosia ja siksi pihassa oli kahden talon lisäksi myös talli ja ulkorakennus. 30-luvun puolivälissä rakennettiin Herttoniemen rata ja toinen taloista piti purkaa. Tyynin isä rakensi tontille uuden kaksikerroksisen rakennuksen. Perhe asui alakerrassa ja yläkerta vuokrattiin. Monta vuotta yläkerrassa asui kuvanveistäjä Mikko Hovi. Kun hänen veljentyttärensä Maiju avioitui monivuotisen Helsingin kaupunginvaltuutetun Kaarlo Pettisen kanssa, yläkerrassa vietettiin häitä ja myös meidän suuri olohuoneemme oli häävieraiden käytössä, Tyyni muistelee. Patolassa asuessa koko perhe sairastui espanjantautiin. Ei tiedä, miten olisi käynyt, jos lähistöllä asuva leipurimestari Laaksonen ei olisi tullut käymään. Hän meni apteekkiin soittamaan lääkärin. Saimme lääkkeet ja paranimme vähitellen. Isä oli niin kauan sairaana, että hän menetti työpaikkansa Pasilassa. Hän oli sen jälkeen töissä Oulunkylän asemalla. Vuosina äiti oli postinkantajana Oulunkylässä, Tyyni muistelee. Tyyni aloitti koulunkäyntinsä Oulunkylän ruotsalaisessa alakoulussa ja jatkoi sitten kansakouluun. Hän ei kuitenkaan viihtynyt koulussa ja meni vanhempien tietämättä yhteiskoulun johtajan Anna Lundströmin luo ja kertoi, että hän haluaisi käydä siellä koulussa. Tyyni olisi mielellään käynyt ylioppilaaksi asti, mutta koulu oli silloin vain viisiluokkainen. Koulunkäynnin jälkeen Tyyni meni Gustav Pauligin palvelukseen ja työskenteli siellä 46 vuotta konttoristina pääkonttorissa. Vaikka Tyyni ei itse osallistunut urheilukilpailuihin, Gnistanin toiminta oli sydäntä lähellä. Gnistanilla oli tanssipaviljonki Pikkukoskella 30-luvulla. Tyyni teki töitä sen keittiössä ja puhvetissa. Pauligin kautta hän sai hankituksi kahvinkeittimen paviljongin keittiöön. Tyyni muistelee, että Tapsa Rautavaaran äiti piti monta kertaa huolta kahvinkeitosta. Pullat ostettiin Lanaeuksen leipomosta ja voileivillä oli hyvä menekki tanssi-iltoina. Laulu oli aina Tyynin sydäntä lähellä. Kun Oulunkylä sai oman seurakunnan 1921, hän liittyi kirkkokuoroon, jota johti opettaja Anian Nyberg. Sodan aikana, kun oli pulaa mieslaulajista, perustettiin Oulunkylän naiskuoro, jota johti opettaja Esther Carlsson. Rauhanteon jälkeen otettiin osaa suurille laulujuhlille Tammisaaressa Tyyni toimi matkanjohtajana. Britta Holmlund

Lasten tarinoita Arjen sankareista

Lasten tarinoita Arjen sankareista Arjen sankarit Lasten tarinoita Arjen sankareista 112-päivää vietetään vuosittain teemalla Ennakointi vie vaaroilta voimat. Joka vuosi myös valitaan Arjen sankari, joka toiminnallaan edistää turvallisuutta

Lisätiedot

Tasavallan presidentin vaali

Tasavallan presidentin vaali Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ...

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ... Missa Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa Kunka Missa ellää S.4 1 Harjotus Mikä Missa oon?.. Minkälainen Missa oon?.. Miksi Missa hääty olla ykshiin niin ushein?.. Missä Liinan mamma oon töissä?

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Lapsilisä ja monilapsikorotus [Barnbidrag och flerbarnstillägg]

Lapsilisä ja monilapsikorotus [Barnbidrag och flerbarnstillägg] Lapsilisä ja monilapsikorotus [Barnbidrag och flerbarnstillägg] Klicka här, skriv ev. Undertitel Lapsilisää maksetaan, kunnes lapsi täyttää 16 vuotta. Sen jälkeen peruskoulua jatkavat lapset saavat jatkettua

Lisätiedot

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats?

Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Millainen on kandin hyvä työpaikka? Hurudan är en kandidats bra arbetsplats? Maarit Nevalainen, terveyskeskuslääkäri, Mäntsälän terveyskeskus Ei sidonnaisuuksia, inga bindingar (till några firmor förutom

Lisätiedot

Avointa toimintaa Hattulassa

Avointa toimintaa Hattulassa Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 18.3.2007

Eduskuntavaalit 18.3.2007 Eduskuntavaalit 18.3.2007 Ennakkoäänestys 7. 13.3.2007 Eduskuntavaalit Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin 100 vuotta sitten. Ne olivat myös ensimmäiset vaalit, joissa kaikilla Suomen kansalaisilla

Lisätiedot

www.rosknroll.fi 0201 558 334

www.rosknroll.fi 0201 558 334 www.rosknroll.fi 0201 558 334 Rollella ei ole peukalo keskellä kämmentä, joten lähes kaikki rikki menneet tavarat Rolle korjaa eikä heitä pois. Etsi kuvista 5 eroavaisuutta! Rolle har inte tummen mitt

Lisätiedot

Kokoontuminen Joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 18 POP Pankin kokoushuoneessa (Kauppatie 54 C, Kauhava).

Kokoontuminen Joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 18 POP Pankin kokoushuoneessa (Kauppatie 54 C, Kauhava). YLIHÄRMÄ Diabeteskerho Joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 18 POP Pankin kokoushuoneessa (Kauppatie 54 C, Kauhava). Lisätietoja: Ossi Anttila p. 050 521 3308 Eläkeliiton Ylihärmän yhdistys ry Kerho

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning TYÖNANTAJA ABETSGIVAE TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENEKSI / VALTAKIJA AY-JÄSENMAKSUN PEIMISEKSI / MUUTOSILMOITUS ANSLUTNINGSBLANKETT FÖ MEDLEMSKAP I JYTYS MEDLEMSFÖENING OCH OFFENTLIGA OCH PIVATA SEKTONS FUNKTIONÄES

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki Sakägare/ Asianosainen Ärende/ Asia - VALREKLAM INFÖR RIKSDAGSVALET 2015 - VAALIMAI- NONTA ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA 2015, TILLÄGG / LISÄYS Det finns tomma reklamplatser kvar i stadens valställningar och

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia.

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia. Suomikoululainen Tammikuu 2012 Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia 1 Puheenjohtajan palsta Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2012! Mitähän tuleva

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

KOULUIKÄISTEN talvi 2016 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN talvi 2016 ILLAT KERHOT PARTIO LEIRI TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

1. Kokouksen avaaminen Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:08. Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Kaisa Sihvonen.

1. Kokouksen avaaminen Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18:08. Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Kaisa Sihvonen. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Toijalan yhdistys ry Hallituksen kokous Laaksola 15.5.2014 klo 18:00 Läsnä: PÖYTÄKIRJA Nettisivuversio PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaaminen Yhdistyksen puheenjohtaja avasi

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan. Järvenpään vihreät ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Järvenpään Vihreät ry:n hallitukseen kuuluivat vuonna 2014 Tiia Lintula (puheenjohtaja), Salla Hänninen (varapuheenjohtaja), Katri Kakko, Seija Kareinen (taloudenhoitaja),

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN syksy 2015

KOULUIKÄISTEN syksy 2015 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN syksy 2015 KERHOT LEIRI PARTIO ILLAT TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver.

Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas samtidigt då man gräver. Torgmöte 3½ 3.3 kl. 12:30-14 i Saima, stadshuset Kim Mäenpää presenterade projektet Skede 1 av HAB och torgparkeringen Torgparkeringen är för framtiden men också sammankopplad till HAB. Båda bör byggas

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Asukastoiminta asuinalueen imagon muuttajana

Asukastoiminta asuinalueen imagon muuttajana Asukastoiminta asuinalueen imagon muuttajana ROIHUVUORI rakennettu pääosin 1955-1965 asukkaita alueella 7763 asunnot keskimäärin pieniä alkujaan Itä-Herttoniemi, mutta asukkaiden pyynnöstä 1.1.1958 alkaen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eriksnäs. Katsaus historiallisiin karttoihin Översikt av de historiska kartorna

Eriksnäs. Katsaus historiallisiin karttoihin Översikt av de historiska kartorna Eriksnäs atsaus historiallisiin karttoihin Översikt av de historiska kartorna Eriksnäs, såsom de flesta byar i Sibbo, förekommer som namn i handlingar först på 1500-talet, trots att bybosättingen sannolikt

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 6 Asianro 1347/08.01.00/2016 Kuopion ja Siilinjärven kannusteurakkasopimusten kesäliikenteet 2016 Kaupunkiliikenne Kohde 1 Joukkoliikennepäällikkö Jani Reinikainen

Lisätiedot

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA

VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA VIERASKIELISET JA ASUMINEN ESPOOSSA Tietoisku 3/2015 Arja Munter Palveluliiketoimi Kaupunkitieto Tilastokeskuksen vieraskielisten asumista koskevat tiedot ovat vuoden 2012 lopun tietoja. Tuolloin Espoossa

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

Lipunnosto on klo 20 ja kokko sytytetään klo 22.

Lipunnosto on klo 20 ja kokko sytytetään klo 22. TIEDOTE 2/2009 TERVETULOA JUHANNUSJUHLIIN! Laaksolahden huvilayhdistys järjestää perinteiset juhannusaaton juhlat kokkorannassa yhdessä Pitkäjärven VPK:n kanssa. Ohjelmassa on musiikkia, tanssia, ongintaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN SUOMI KUULLUN- YMMÄRTÄMISKOE KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MEDELLÅNG LÄROKURS 14.2.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 25 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Näin palaa Ecoteck-pellettitakka Så här brinner en Ecoteck-pelletskamin

Näin palaa Ecoteck-pellettitakka Så här brinner en Ecoteck-pelletskamin Amalfi 11,3 kw. Päälämmönlähde saaristomökillä / Huvudvärmekälla i en stuga i skärgården Snella 11 kw. Sähkölämmitteisen omakotitalon keittiössä / I köket i ett eluppvärmt egnahemshus. Monica 8,5 kw. Sähkölämmitteisen

Lisätiedot

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013

ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013 ASUNTOKUNNAT JA PERHEET 2013 Tietoisku 8/2013 Sisällys 1. Asuntokuntien keskikoko pieneni hieman 2. Perheiden keskikoko pysynyt ennallaan 3. Monilapsisuus yleisintä Pohjois-Espoossa 4. Perheiden kaksikielisyys

Lisätiedot

Mannerheim-luento. Pääjohtaja Erkki Liikanen Päämajasymposium 6.7.2012 Mikkeli. 6.7.2012 Erkki Liikanen

Mannerheim-luento. Pääjohtaja Erkki Liikanen Päämajasymposium 6.7.2012 Mikkeli. 6.7.2012 Erkki Liikanen Mannerheim-luento Pääjohtaja Päämajasymposium Mikkeli 1 Carl Gustaf Emil Mannerheim Suomen valtionhoitaja 12.12.1918 25.7.1919 Suomen tasavallan presidentti 4.8.1944 4.3.1946 Kuva: Museovirasto 2 Neljä

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.10.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖMARKKINOILLA Tietoisku 3/2009 Arja Munter Kesk skushallin ushallinto Kehit ehittämis tämis- - ja tutkimus utkimusyk yksikkö Ulkomaalaistaustaisia henkilöitä oli pääkaupunkiseudulla

Lisätiedot

KESÄLAHDEN MLL 80 VUOTTA

KESÄLAHDEN MLL 80 VUOTTA KESÄLAHDEN MLL 80 VUOTTA Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kesälahden osasto perustettiin 10.10.1926, Kesälahden kunnanvirastolla. Johtokuntaan valittiin ruustinna Elli Merivirta, rouva Ulla Taivainen,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

NUORISOASIAINKESKUKSEN VIIKONLOPPU- JA VAPAAEHTOISTOIMINNAN OPAS

NUORISOASIAINKESKUKSEN VIIKONLOPPU- JA VAPAAEHTOISTOIMINNAN OPAS NUORISOASIAINKESKUKSEN VIIKONLOPPU- JA VAPAAEHTOISTOIMINNAN OPAS TULE MUKAAN PAREMPAAN VIIKONLOPPUUN! Parempi viikonloppu -toiminta käynnistyi nuorisotaloilla syksyllä 2004. Tavoitteena on tarjota nuorille

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Jäsenkirje / Kevät 2016

Jäsenkirje / Kevät 2016 Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot

Lisätiedot

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

Maanantai-Lauantai 27.2.-3.3.

Maanantai-Lauantai 27.2.-3.3. Hiihtoloma 2012 Maanantai-Lauantai 27.2.-3.3. Koko viikon aikana hiihtolomakivaa Uudenkaarlepyyn kirjastoissa Tule poimimaan korillinen täyteen kirjoja Mielikuvituksessasi olet astronautti, valokuvaaja,

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEIS- KUNNASSA VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEISKUNNASSA

VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEIS- KUNNASSA VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEISKUNNASSA VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEIS- KUNNASSA VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEISKUNNASSA Pekka Paatero 29.9.2009 Kaksi näkökulmaa: 1. Vaikuttavuus julkisen sektorin toimintaa tukevana 2. Vaikuttavuus

Lisätiedot

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys 1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

XIV Korsholmsstafetten

XIV Korsholmsstafetten XIV Korsholmsstafetten 19.5.2013 Huvudklasser Öppen klass: Laget får komponeras fritt. Damklass: Laget ska endast bestå av kvinnliga löpare. Varje lag skall bestå av 6 8 löpare. Två löpare från varje lag

Lisätiedot

TUE VIHREIDEN KAMPANJAA KYMPILLÄ. LÄHETÄ TEKSTIVIESTI TUE10 NUMEROON

TUE VIHREIDEN KAMPANJAA KYMPILLÄ. LÄHETÄ TEKSTIVIESTI TUE10 NUMEROON PUHTAAT JÄRVET PUHDAS ITÄMERI ROHKEA SUVAITSEE Remontoimme terveydenhuollon niin, että hoitoa saa sekä ruumiin että mielen sairauksiin. Investoimme ratoihin, jotta junat saadaan kulkemaan nopeammin, useammin

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

Helsingin uusi alueellisen kulttuurityön malli Maunulan 112. aluefoorumi 14.9.2015

Helsingin uusi alueellisen kulttuurityön malli Maunulan 112. aluefoorumi 14.9.2015 Helsingin uusi alueellisen kulttuurityön malli Maunulan 112. aluefoorumi 14.9.2015 Helsingin uusi alueellisen kulttuurityön malli Kulttuurikeskus Haku 30.3.-12.6.2015 Kulttuuriorganisaatio Rahoitus 2016-2018

Lisätiedot

Espoon kaupungin hyväksymät palveluntuottajat henkilökohtaisen avun palvelusetelijärjestelmään.

Espoon kaupungin hyväksymät palveluntuottajat henkilökohtaisen avun palvelusetelijärjestelmään. 1 (13) Espoon kaupungin hyväksymät palveluntuottajat henkilökohtaisen avun palvelusetelijärjestelmään. Serviceproducenter som godkänts av Esbo stad för servicesedelssystemet för personlig assistans. Huom!

Lisätiedot

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA? 1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖELÄMÄSSÄ 2007

ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖELÄMÄSSÄ 2007 ULKOMAALAISTAUSTAISET TYÖELÄMÄSSÄ 2007 Tietoisku 2/2010 Kuva: Ee-mailin toimitus Arja Munter Keskushallinto Kehittämis- ja tutkimusyksikkö Vuoden 2007 lopussa Suomessa asui 217 700 ulkomaalaistaustaista,

Lisätiedot

1. 3 4 p.: Kansalaisjärjestöjen ja puolueiden ero: edelliset usein kapeammin tiettyyn kysymykseen suuntautuneita, puolueilla laajat tavoiteohjelmat. Puolueilla keskeinen tehtävä edustuksellisessa demokratiassa

Lisätiedot

Maunulan 119. aluefoorumi Aihe: Maunulan turvallisuus. Paikka: Asukastalo Saunabaari, Metsäpurontie 25

Maunulan 119. aluefoorumi Aihe: Maunulan turvallisuus. Paikka: Asukastalo Saunabaari, Metsäpurontie 25 Maunulan 119. aluefoorumi Aihe: Maunulan turvallisuus Paikka: Asukastalo Saunabaari, Metsäpurontie 25 Pahoinpitelyt Liiketilamurrot Koettu turvallisuus, Tieken tutkimuksia Koettu turvallisuus on parantunut

Lisätiedot

Varuboden-Osla tekee Paikallisesti hyvää, 100 000 lisälahjoitus omalle alueelle Yhteensä noin 300 000 tukea paikallisille toimijoille vuonna 2015

Varuboden-Osla tekee Paikallisesti hyvää, 100 000 lisälahjoitus omalle alueelle Yhteensä noin 300 000 tukea paikallisille toimijoille vuonna 2015 Varuboden-Osla tekee Paikallisesti hyvää, 100 000 lisälahjoitus omalle alueelle Yhteensä noin 300 000 tukea paikallisille toimijoille vuonna 2015 Osuuskauppa Varuboden-Osla haluaa omalla toimialueellaan,

Lisätiedot

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA TUTKIMUSALUE North (Torne) Saami - 4000 (25 000) Lule Saami - 500 (1500)

Lisätiedot

Tietohallinto. Johanna Koivistoinen Tekstiviestipalvelut ja Itseilmoittautuminen. Arki sujuu helpommin, kun apu löytyy läheltä.

Tietohallinto. Johanna Koivistoinen Tekstiviestipalvelut ja Itseilmoittautuminen. Arki sujuu helpommin, kun apu löytyy läheltä. Tietohallinto Johanna Koivistoinen Tekstiviestipalvelut ja Itseilmoittautuminen Arki sujuu helpommin, kun apu löytyy läheltä. Historiaa.. Tietohallinto 2012 Tekstiviestipalveluita terveydenhuollossa Ajanvarauksen

Lisätiedot