NEUVOLAN ENNALTAEHKÄISEVÄ PERHETYÖ ESPOOSSA Perhetyöntekijöiden kokemuksia

Transkriptio

1 NEUVOLAN ENNALTAEHKÄISEVÄ PERHETYÖ ESPOOSSA Perhetyöntekijöiden kokemuksia Ira Kovács Pirjo Rewell Opinnäytetyö, syksy 2007 Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak Etelä, Helsinki Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Kovács, Ira ja Rewell, Pirjo. Neuvolan ennaltaehkäisevä perhetyö Espoossa. Perhetyöntekijöiden kokemuksia. Helsinki, syksy 2007, 106 sivua, 8 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä Helsinki. Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK). Opinnäytetyö on osa Espoon Perhekeskus kumppanina -hankkeen toimintojen kuvailua sekä arviointia ja se on tehty yhteistyössä hankkeen toimijoiden kanssa. Hankkeen tavoitteena on edistää ennaltaehkäisevän perhetyön muotoutumista ja laajenemista Espoossa. Opinnäytetyön tarkoitus on selvittää, miten neuvolan ennaltaehkäisevän perhetyön työntekijät ovat kokeneet työnsä Espoossa. Tutkimustehtävinä oli tutkia neuvolan ennaltaehkäisevän perhetyön työntekijöiden kokemuksia saamastaan tuesta ja palautteesta sekä työn kehittämistarpeista. Tutkimusaineiston keruu tapahtui esseemuotoisena teemakyselynä, joka jaettiin yhdeksälle neuvolan perhetyöntekijälle joulukuussa Opinnäytetyö on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Tutkimustulokset analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimustulosten perusteella neuvolan ennaltaehkäisevää perhetyötä tulisi edelleen kehittää. Työilmapiiri koettiin tukea antavaksi, mutta työstä saatavaa palautetta olisi voinut olla enemmän. Monet perhetyöntekijöistä kaipasivat myös kohdennetumpaa ja yksilöllisempää työnohjausta sekä perhetyöntekijöille suunnattua koulutusta. Moniammatillisuuden ja verkostoitumisen toimiminen ovat perhetyön tekemisen keskeisiä edellytyksiä ja niiden kehittymistä voitaisiin edelleen vahvistaa. Yhteisöllisyys, tiimiytyminen, tuki toisilta työntekijöiltä sekä asiakaspalaute olivat niin ikään merkityksellisiä perhetyöntekijöille. Koska työhön liittyvä palaute, tuki ja tiimityöskentely koettiin työn kannalta merkitykselliseksi, tulisi niitä vahvistaa edelleen neuvolan ennaltaehkäisevässä perhetyössä. Saattaisi myös olla tarpeen kehittää moniammatillisuuden toimivuutta ja neuvolan ennaltaehkäisevään perhetyöhön liittyvää työnohjausta ja koulutusta. Asiasanat: ennaltaehkäisevä perhetyö, perhetyöntekijä, neuvola, kvalitatiivinen tutkimus

3 ABSTRACT Kovács, Ira and Rewell, Pirjo. The experiences of employees in the field of preventive family services in Espoo. 106 p., 8 appendices. Language: Finnish. Helsinki, Autumn Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Social Services. Degree: Bachelor of Social Services. The aim of this study was to gather the experiences of family workers working in the field of preventive family services. The study took place in Espoo, a city in southern Finland. The objective of this study was to understand the needs and value of development, support and feedback. This study was ordered by the city of Espoo. This study was part of the on-going family center undertaking in Espoo and it was produced in co-operation with the project. The goal of the project was to support and expand preventive family services. This thesis was a qualitative research. Nine family workers were involved in the research. The study material was collected using open-ended questionnaires during December The data material was analyzed by content analysis. The results showed that the preventive family work should be developed. According to the family workers their work atmosphere was supportive, but there was lack of feedback on their work. Many workers would like to have more professional guidance and counselling. Multiprofessional work was experienced important and supportive, but the co-operation could be more effective. Togetherness, team spirit and support were important to the workers. The results of the study suggest that preventive family services could be further developed in Espoo. This may indicate that the quality of family services might improve by more feedback on the services provided. Professional guidance and counselling, as well as multiprofessional co-operation in particular, may also facilitate preventive family services. Keywords: preventive family services, family worker, feedback, qualitative research

4 SISÄLLYS 1 JOHDANTO ENNALTAEHKÄISEVÄ PERHETYÖ Perhe Perhetyö Perhetyöntekijä Neuvola MONIAMMATILLISUUS Moniammatillisuuden voimavarat Moniammatillisen työn haasteet Verkostotyö Työhön liittyvä palaute Moniammatillisuus ja laatutyö Työn kehittäminen ESPOO TUTKIMUKSEN TOIMINTAYMPÄRISTÖNÄ Perhehanke ja perhepalvelujen kumppanuusohjelma Neuvolan ennaltaehkäisevä työ Espoossa Perhetyöntekijät Espoon alueet TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Opinnäytetyön tarkoitus ja tehtävät Kvalitatiivinen tutkimus Tutkimusaineiston hankinta Tutkimusaineiston analysointi TUTKIMUKSEN TULOKSET Perhetyöntekijöiden saama tuki ja palaute Palaute perheiltä Tuki ja palaute terveydenhoitajalta Tuki ja palaute esimieheltä Muu tuki ja palaute Moniammatillisuuden tuki ja toimivuus Koulutuksesta saatu tuki...53

5 6.2 Kehittämistarpeet Työnohjaus Koulutus Moniammatillisuuden haasteet Yksinäisyys ja työparin puute Työn muut haasteet Palkkaus Työ perheiden kanssa Työaika POHDINTA Tulosten pohdinta Palaute ja tuki työlle Moniammatillisuuden kehittäminen ja tuki Koulutuksen kehittäminen ja tuki Työnohjauksen kehittäminen ja tuki Johtopäätökset ja kehittämisehdotukset Jatkotutkimusaiheet TUTKIMUKSEN EETTISYYS, PÄTEVYYS JA LUOTETTAVUUS Tutkimuksen eettisyys Tutkimuksen pätevyys ja luotettavuus AMMATILLINEN KEHITTYMINEN...82 LIITTEET...92 Liite 1. Perhetyö / terveydenhoitajan tulosyyluokitukset...92 Liite 2. Neuvolan perhetyön palvelupyyntölomake...93 Liite 3. Perhetyön palveluprosessi...94 Liite 4. Neuvolan perhetyöntekijälle ohjaaminen...97 Liite 5. Perustietolomake perhetyöntekijöille...98 Liite 6. Taulukko Espoon alueista...1 Liite 7. Kaavio sisällönanalyysista Liite 8. Saatekirje ja teemalliset kysymykset...101

6 1 JOHDANTO Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia neuvolan ennaltaehkäisevän perhetyön perhetyöntekijöiden ja -ohjaajien kokemuksia työstään Espoossa. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella, millaista tukea ja palautetta perhetyöntekijät ovat saaneet työlleen ja millaisia kehittämistarpeita heidän mielestään neuvolan ennaltaehkäisevässä perhetyössä on. Vuonna 2006, jolloin aloitimme opinnäytetyöprosessimme, neuvolan ennaltaehkäisevä perhetyö oli osa Espoon Perhekeskus kumppanina -jatkohanketta. Perhekeskusprojektin suunnittelu alkoi vuonna 2003, ja perhekeskustoiminta alkoi keväällä 2004, jolloin laajennetun perhevalmennuksen pilottimalli otettiin käyttöön. Hankkeen tavoitteena oli saattaa perhekeskuksen monimuotoinen osaaminen lapsiperheiden avuksi luomalla uutta moniammatillista toimintamallia ja - kulttuuria, jotka edistäisivät perheiden selviytymistä arjessa. (Viinikka 2004, 28.) Perhetyöntekijöiden tekemä ennaltaehkäisevä perhetyö neuvoloissa on työmuotona nuori, eikä sen toteutumista Espoossa ole aikaisemmin tutkittu perhetyöntekijöiden näkökulmasta. Ennaltaehkäisevä perhetyö on varhaista puuttumista perheen tilanteeseen, mahdollisesti jo ennen ongelmien kasaantumista. Espoossa ennaltaehkäisevää perhetyötä toteutetaan neuvolan ja päivähoidon perustyössä, minkä tarkoituksena on perheiden hyvinvointi, omien voimavarojen käyttöönotto sekä voimaantumisen (empowerment) edistäminen (Ollikainen 2005, 6). Neuvolan perhetyöntekijät työskentelevät erityistä tukea tarvitsevien perheiden parissa yhteistyössä terveydenhoitajan kanssa. Valitsimme sosionomiopintojemme työelämälähtöisen opinnäytetyön aiheeksi neuvolan ennaltaehkäisevän perhetyön Espoossa, koska aiheen tutkimiselle oli selkeä tilaus ja meitä kiinnosti tämä lapsiin, vanhemmuuteen ja perheeseen liittyvä aihe. Sosionomeina meillä on myös mahdollisuus tehdä neuvolan ennaltaehkäisevää perhetyötä tulevaisuudessa. Opinnäytetyömme tulokset voivat olla avuksi neuvolan ennaltaehkäisevän perhetyön kehittämiselle ja työntekijöiden äänen kuuluviin saamiselle.

7 7 2 ENNALTAEHKÄISEVÄ PERHETYÖ Ennaltaehkäisevän perhetyön merkitystä perheiden tukemisessa, varhaisessa puuttumisessa ja lapsen kehityksen turvaamisessa on tutkittu vasta vähän. Muuallakin kuin Suomessa on havaittu, että tutkimusta aiheesta tarvitaan enemmän. Aiheen perusteellisempaa tutkimusta suosittavat mm. Turner ja Sanders Australiassa tekemänsä tutkimuksen perusteella. Heidän mukaansa ilman riittävää aiheeseen liittyvää tietoa saatetaan luoda perheiden auttamiseen tähtääviä toimia, jotka perheiden mielestä eivät auta heitä. Tällöin on vaara, että perheet eivät enää motivoidu tilannettaan kohentamaan tähtäävään yhteistyöhön. Ulkopuolista apua saattavat tarvita perheet, joissa lapsen ja aikuisen välinen vuorovaikutus on riittämätöntä, on parisuhdeongelma tai vanhemmuuteen liittyvää stressiä ja masennusta. (Turner & Sanders 2005, ) Lisätutkimusten tekoa aiheesta suosittavat myös Vostanis, Anderson ja Window. Heidän mukaansa perheille luoduilla tukipalveluilla on merkittävä rooli lasten hyvinvoinnin ja mielenterveydellisten ongelmien ehkäisyssä, mutta kohdennetumpaa tutkimusta tarvittaisiin lisää. (Vostanis, Anderson & Window 2006, ) Suomessa äitiys- ja lastenneuvolatyössä kohdataan joskus perheitä, joiden tilanne ja lasten käyttäytyminen antavat aihetta huoleen. Aina huolenaihe ei ole niin vakava tai riittävän selkeästi muotoiltavissa, että esimerkiksi yhteydenotto lastensuojeluviranomaisiin tai ohjaus mielenterveyden tai päihdehoidon ammattilaisille tulisi kysymykseen. Näissä tilanteissa perhetilanteen tarkempi selvittäminen jo varhaisessa vaiheessa lastenneuvolan taholta voi olla tarpeen. Lastenneuvolasta luontevasti ja matalalla kynnyksellä järjestyvä tuki ja keskusteluapu perheen kotona saattavat olla paras ja nopein vaihtoehto. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 35.)

8 8 Ennaltaehkäisevä perhetyö on varhaista puuttumista perheen tilanteeseen, mahdollisesti jo ennen ongelmien kasaantumista. Ennaltaehkäisevää perhetyötä toteutetaan äitiys- ja lastenneuvoloissa, perhevalmennuksessa, avoimien varhaiskasvatuspalveluiden, seurakuntien ja eri järjestöjen työssä sekä lastensuojelussa. Lastensuojelun ennaltaehkäisevä työ on periaate, jolla pyritään takaamaan hyvän lapsuuden edellytykset lapsiväestölle (Törrönen & Vornanen 2004, 159). Tätä toteutetaan lastensuojeluvyöhykkeitä apuna käyttäen perheiden parissa silloin, kun huoli lapsesta on vähäistä ja perhe on motivoitunut saamaan tukea (Heino, Berg & Hurtig 2000, 26). Espoossa ennaltaehkäisevää perhetyötä toteutetaan neuvolan ja päivähoidon perustyössä, minkä tarkoituksena on perheiden hyvinvointi, omien voimavarojen käyttöönotto sekä voimaantumisen (empowerment) edistäminen (Ollikainen 2005, 6). Neuvolan ennaltaehkäisevä perhetyö on terveydenhoidon ja terveyskasvatuksen tukipalvelua, jossa asiakkuus säilyy aina omalla terveydenhoitajalla (Ollikainen, 2005, 27). Yhtenä toimintamuotona ovat myös perheille suunnatut ryhmät, joita eri kunnissa ovat toteuttaneet niin päivähoito kuin sosiaalityökin. Ennaltaehkäisevää perhetyötä tekevät kunnissa myös perhetyöntekijänimikkeellä toimivat työntekijät ja seurakuntien perhetyöntyöntekijät. (Ollikainen 2005, 6.) Neuvolan ennaltaehkäisevän perhetyön tarjoamiselle voi olla erilaisia perusteita, kuten huoli vanhempien jaksamisesta, yksinhuoltajuudesta tai vauvan uni-/valverytmistä (liite 1). 2.1 Perhe Perhe on yleisesti määritelty ryhmäksi, jonka jäsenet kuuluvat yhteen avo- tai avioliiton tai lapsen syntymän kautta, nykyisin myös keinohedelmöityksen ja adoption kautta. Perhe eroaa muista sosiaalisista ryhmistä jäsenten välillä olevien tunteenomaisten, sosiaalisten ja juridisten siteidensä puolesta ja jäsenillään olevien roolien, kuten puoliso, vanhemmat, lapset, sisarukset ja sukulaiset, kautta. Perhe on psykologinen ja sosiaalinen yksikkö, jonka ulkonaisista muutoksista huolimatta ihmisillä säilyy tunne siitä, ketkä perheeseen kuuluvat. (Taskinen 1994, 3.) Kuitenkin myös muodoiltaan toisiaan muistuttavien perheryhmi-

9 9 en erot voivat olla huomattavia ja eri yhteiskunnissa perheellä tarkoitetaan eri asioita (Forsberg 2003, 11). Jallinoja (1985, 9) toteaa monien esimerkkien osoittavan, että perhettä yritetään jatkuvasti määritellä uudelleen. Tärkeää on pitää mielessä, että perhe on arvosidonnainen instituutio, mikä tulee esiin myös perheen määrittelemisessä. Niin ikään Takala (1994, 8) tuo esiin huomion, että perheen käsite on murenemassa. Samalla monet aikaisempiin perhemuotoihin liittyvät mielikuvat ovat menettämässä kosketustaan todellisuuteen. Perhe- ja läheissuhteita koskevien asenteiden tai muotojen muutoksia ei Forsbergin (2003, 9) mukaan pidetä automaattisesti kielteisinä ilmiöinä. Hoiva, huolenpito, läheisyys ja erilainen resurssien jakaminen näyttävät muutoksista huolimatta sitovan ihmisiä yhteen luvulla perherakenteet ovatkin selkeästi muuttuvammat kuin koskaan ennen. Perherakenteella tarkoitetaan perheen jäseniä kuten äitiä, isää, lapsia, äidin ja isän sisaruksia sekä isovanhempia. Neuvolassa perherakenteen hahmottaminen on tärkeää. Kuitenkin vasta perheen sosiaalisten verkostojen ymmärtäminen ja tiedostaminen antavat kokonaisnäkemyksen perheen voimavaroista. Nämä voimavarat ovat tärkeitä etenkin pikkulapsivaiheessa. (Paavilainen 2007, 362.) Perheen tehtäviä ovat suvun jatkaminen, lasten sosialisaatio, taloudellinen toiminta ja erilaisten tunne-elämän tilanteiden säätely (Etzell, Korpivaara, Lukkarinen, Nikula, Pekkarinen, Peni & Värmälä 1998, 83). Perhesuhteet sisältävät myös paljon rutiininomaisia vuorovaikutustilanteita, totuttuja tapoja ja perheen omia käytäntöjä ja ne ovat pitkäkestoisia. Perheen ympärillä pidetään myös kulisseja: ulospäin ei näy tai näytetä kaikkea sitä, mitä perhepiirin sisällä tapahtuu. Toisaalta perheen sisällä ihmiset ilmaisevat sellaisiakin tunteita, joita eivät muualla uskalla ilmaista. Kodin seinien sisäpuolella esiintyy myös väkivaltaa. Perhesuhteet ovat kiinteämpiä kuin muut ihmissuhteet, minkä vuoksi niiden uskotaan säilyvän sellaisessakin tilanteessa, missä ystävyyssuhteet eivät kestäisi. (Rönkä & Kinnunen 2002, 7.)

10 10 YK:n jäsenvaltioissa tunnetaan kolme erilaista perhemuotoa: ydinperheet, suurperheet (tai laajennetut perheet) ja uusperheet. Länsimaissa yleisimpiä ovat ydinperheet, joissa on yksi tai kaksi huoltajaa lapsineen. Yksinhuoltajuus eri syistä on lisääntynyt kaikkialla maailmassa. Afrikka, Aasia ja Latinalainen Amerikka ovat edelleen suurperhevaltaisia. Suurperheitä on myös erilaisia riippuen siitä, mitä maanosaa tarkastellaan. Suurperheeseen kuuluu kuitenkin usein kaukaisempiakin sukulaisia ja useita sukupolvia, jolloin perheyhteisö vastaa sosiaalipalveluja ja sosiaaliturvaa. (Taskinen 1994, 3-4, 5.) Tämä on mielestämme tärkeää tiedostaa sosiaali- ja terveyspalveluissa, sillä asiakkaita on tänä päivänä yhä enenevässä määrin tällaisista kollektiivista kulttuureista. Uudessa kotimaassaan heidän on usein luovuttava laajasta sosiaalisesta turvaverkostaan ja opeteltava ottamaan vastaan suomalaisen yhteiskunnan tarjoama palvelujärjestelmä. Taskisen mukaan (1994, 5) uusperheisiin sen sijaan kuuluvat uudelleen avioituneet tai uudessa avoliitossa asuvat henkilöt, etenkin jos edellisistä liitoista on lapsia. Uusperheiksi voidaan kutsua myös kommuuneissa tai perheenomaisesti asuvia ryhmiä. YK:n jäsenmaissa suhteellisen uusi perhemuoto ovat samaa sukupuolta olevien parien liitot. Nyky-yhteiskunnassa perhemuodot ovat moninaistuneet ja erilaiset vaihtoehdot normalisoituneet. Lapsen hyvinvoinnin toteutuminen erilaisissa perhemuodoissa aiheuttaa kuitenkin edelleen keskustelua ja paljon kannatetaan ajatusta, että hyvinvointi toteutuu vain ehjässä ydinperheessä. (Nätkin 2003,17.) Perhepsykologiassa tarkastellaan perhettä yleisesti systeeminä (Rönkä & Kinnunen 2002, 6). Perhesysteemi tulee ymmärtää kokonaisvaltaisesti. Muutos siihen kuuluvassa osatekijässä vaikuttaa koko perheeseen. Jos jonkun perheenjäsenen asema perheessä muuttuu, se vaikuttaa muihin perheenjäseniin. Muut perheenjäsenet joutuvat reagoimaan muutokseen, ja samalla heidänkin asemansa muuttuu. Pienimuotoista uudelleen organisoitumista tapahtuu perhesysteemissä arkielämässä jatkuvasti. Perhesysteemi on näin ollen jo itsessään dynaaminen, mutta selkeimmin havaittavia sisäisiä muutosvoimia ovat systeemin osatekijöiden (perheenjäsenten) määrän muuttuminen, sairastuminen, vammautuminen jne. (Viheriävaara 1998, ) Lapsen syntymä ja siihen liittyvät erilaiset kehitystehtävät ovat esimerkki tällaisesta perheen sisäisiin voimiin vaikuttavista tekijöistä. Perhe saattaa tarvita tukea tällaisiin elämän eri

11 11 vaiheisiin kuuluviin muutostilanteisiin sekä niihin liittyviin kysymyksiin. (Taskinen 2002, 68). Perheellä on myös yhteiskunnallinen tehtävä, sillä se on yhteiskunnan perusyksikkö, jolla on vaikutusta jäseniinsä. Perhe on tärkeä välittäjä yhteiskunnan ja yksilön välillä ja se on jo pitkään tunnistettu tärkeimmäksi jatkuvaksi kasvun ja kehityksen vaikuttajaksi. Perhe on tärkeä yhdysside yksilön ja suurempien yhteiskunnallisten instituutioiden välillä. (Etzell ym.1998, 83.) Suomessa on lisäksi tapahtunut suuria yhteiskunnallisia ja kulttuurisia muutoksia viimeisten vuosikymmenten kuluessa. Nämä muutokset näkyvät myös perheiden arkielämässä. (Taskinen 2002, 68.) Esimerkiksi työn ja perheen vaatimusten yhteensovittaminen on yhä vaikeampaa lisääntyvien vaatimusten ja jatkuvien muutosten vuoksi (Kinnunen & Mauno 2002, 99). Samanlaisena pysyvässä kulttuurissa riitti aikaisemmin perheen tai suvun jäseneltä toiselle siirtyvä tietous parisuhteesta ja perhe-elämästä. Nyky-yhteiskunnassa tällainen perimätieto ei välttämättä riitä ja myös asenteet muuttuvat. Aikaisemmat käsitykset perheestä eivät täysin sovellu nyky-yhteiskuntaan, eikä moniin uudenlaisiin tilanteisiin ole muodostunut toimintamalleja. (Taskinen 2002, 68.) Yhteiskunnan muutokset ovatkin tuoneet uudenlaisia haasteita vanhempien kasvatustehtävään ja sen tukemiseen (Paavilainen 2007, 362). Perheiden tiedon ja tuen tarve voidaan nähdä kolmitasoisena. Ensinnäkin ihmiset kaipaavat tietoa voidakseen kehittää perhe-elämäänsä haluamaansa suuntaan ja voidakseen kasvattaa lapsiaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Toiseksi perheet tarvitsevat tukea elämään kuuluvissa muutostilanteissa sekä niihin liittyvissä kysymyksissä. Perheenjäsenten roolit ja tehtävät muuttuvat perheen eri vaiheiden ja elämänkaaren mukana. Perheen kehitystehtävät ovat erilaisia sen mukaan, onko kyseessä perheen muodostaminen, lapsen odottaminen, erilaiset siirtymävaiheet päivähoitoon ja kouluun liittyen, murrosikä tai kahden aikuisen keskinäinen yhteiselämä jne. Kolmanneksi tuen tarvetta on silloin, kun vaikeudet muuttuvat senkaltaisiksi ongelmiksi, joista selvitäkseen perhe toivoo ulkopuolista apua. Tällaisia voivat olla tilanteet, joissa perhe ei syystä tai toisesta selviä kehitystehtävästään, kun ulkopuoliset paineet häiritsevät elämää tai kun onnettomuus, sairaus tai kuolema särkee tasapainon. (Taskinen 2002, 68.)

12 12 Taskisen (2002, 68) mukaan perheiden tarvitseman tai toivoman tiedon ja avun ei välttämättä tarvitse olla asiantuntijoiden antamaa, vaan nykypäivänäkin sukulaiset ja ystävät ovat tärkeimpiä perheneuvonnan antajia. Tärkeää on kuitenkin se, että myös yhteiskunta järjestää perheille palveluja. Muilla tahoilla ei ole samanlaista vastuuta esimerkiksi ohjeittensa eettisestä ja tieteellisestä pohjasta. Julkisissa palveluissa annetun perheneuvonnan tärkeänä etuna onkin se, että sen arvot, perusteet, keinot ja tavoitteet ovat julkisia ja siten avoimen arvioinnin kohteena. 2.2 Perhetyö Perhetyö on käsitteenä niin laaja, ettei sellaista selkeästi rajattua ammatillista kenttää ole oikeastaan olemassakaan kuin perhetyö (Nätkin & Vuori 2007, 7). Stakesin laajan selvityksen perusteella nykyään käytössä olevista perhetyön malleista sekä perhetyön eri työmuodoista ja prosesseista voidaan perhetyötä pitää sateenvarjokäsitteenä, jonka alle mahtuu hyvin erilaista ja monimuotoista toimintaa ja työmenetelmiä. Perhetyön menetelmiä on kehitelty eri puolilla Suomea osaksi tietämättöminä muista samankaltaisista kehityshankkeista. (Heino ym. 2000, 7.) Lastensuojelun perhetyössä esimerkiksi toimii monia tahoja erilaisissa työtehtävissä, ja nykyään puhutaan mm. ennaltaehkäisevästä perhetyöstä, tehostetusta perhetyöstä, korjaavasta perhetyöstä, ohjaavasta perhetyöstä, avohuollollisesta perhetyöstä, avotyöstä, toiminnallisesta avotyöstä, perhetukityöstä ja perheen yhdistetystä hoidosta. (Heino ym. 2000, 10.) Lastensuojelutyössä lisäksi perhetyön käsitteitä käytetään, tulkitaan ja ymmärretään hyvin monella tavalla (Heino ym. 2000, 21). Perhetyön motiivina on usein huoli perheestä ja etenkin lapsista (Nätkin & Vuori 2007, 18). Kuitenkin esimerkiksi neuvolassa terveydenhoitajan tekemä perustyö on perhetyötä, joka on samanlaista kaikille asiakkaille ilman, että terveydenhoitajalla tarvitsee olla huolta perheestä. Perhetyötä tehdään neuvolassa, kotipalvelussa, sosiaalitoimistossa, koulussa, perhe- ja kasvatusneuvolassa, lastensuojelulaitoksissa ja sairaaloissa. Sitä tehdään niin julkisella sektorilla kuin järjestöissä, seurakunnissa sekä yrityksissä,

13 13 mutta paljon myös projekteissa. Perhetyö on usein moniammatillista työtä, jolloin useamman erikoistuneen alan osaaminen ja tieto voidaan yhdistää. Perhetyön kohteena ovat perheet ja niiden jäsenet: joko perheelle tehdään jotain tai perheen kanssa tehdään jotain. Perheitä voidaan neuvoa, valistaa, ohjata, kasvattaa, auttaa, konsultoida, valmentaa tai terapoida. Perheen tilaa selvitetään, sen toimivuutta arvioidaan ja kerätään siitä tietoja. Kaiken kaikkiaan perhetyö on keskeinen osa hyvinvointiyhteiskunnan toimintaa. (Nätkin & Vuori 2007, 7-8.) Edellä mainitun Stakesin selvityksen perusteella perhetyö on toisaalta asiakasperheiden epävirallista tukemista, rinnalla kulkemista, ja toisaalta syvällistä puuttumista perheiden elämään vahvojen ja virallisten väliintulojen avulla. Perhetyön parissa toimii laaja joukko eri ammattialojen työntekijöitä. Käytännössä perhetyötä toteutetaan eri tavoilla ja erilaisissa ympäristöissä ja työn sisältö vaihtelee toiminnallisuudesta keskusteluihin perheen yksilölliset tarpeet huomioon ottaen. Tavallisesti keskusteluja käydään myös toiminnan ja arkisen tekemisen ohessa. Perhetyötä tehdään usein myös ns. välimaastossa, jossa voidaan joustavasti kerätä erilaista toimintaa asiakkaan ympärille yksilöllisen tarpeen mukaan. Ammatillisten rajojen haku tapahtuu kokeilemalla, työskentelytapoja kehittämällä ja antamalla niiden muotoutua paikallisesti. (Heino ym. 2000, 21, 23, 47, 49.) Perhetyössä vuorovaikutus on perheitä kuntouttava elementti. Sen vuoksi omien vuorovaikutustaitojen tutkiminen on keskeinen osa työntekijän oman ammattitaidon vahvistamisessa ja oman työn tutkimisessa, joka myös tukee itsearviointia. Jokaisella tällaista työtä tekevällä on todennäköisesti tarkoitus toimia asiakastyössä arvostavalla ja eettisellä työotteella, mutta vaikka tarkoitus onkin toimia arvostavasti, voi työntekijä huomaamattaan ja alitajuisesti toimia ongelmahakuisesti ja tahtomattaan tukea perhettä sen ongelmissa. Arvostus ja toiminnan avoimuus ovat puolestaan suoraan yhteydessä luottamuksen syntymiseen ja itsearvostukseen, jotka vaikuttavat ihmisen hyvinvoinnin lisääntymiseen ja voimaantumiseen. (Hansen 2004, 26.) Ennaltaehkäisevä perhetyö on käsitteenä uusi, eikä sille ole muotoutunut tark-

14 14 kaa määritelmää. Hoitotieteen näkökulmasta katsottuna käsite preventiivinen eli ennaltaehkäisevä toiminta sisältää yksilön ja yhteisön elämänlaadun edistämisen, terveyden ylläpitämisen sekä voimavaralähtöisyyden terveyden edistämisen perustana. (Pietilä, Vehviläinen-Julkunen, Häggman-Laitila & Saastamoinen 2001, 10.) Perhekeskeisyys sen sijaan on yleinen käsite psykiatrian ja sosiaalityön kirjallisuudessa. Hoitotyön asiakas voi olla yksilö, perhe tai yhteisö. Hoitotyön eri alueilla korostetaan perheen merkitystä ja perhekeskeisyyden periaatetta pidetään tyypillisenä etenkin lastensairaanhoidossa sekä äitiys- ja lastenneuvolatyössä. (Etzell ym. 1998, 85.) Neuvolan ennaltaehkäisevän perhetyön tarkoituksena on perheiden hyvinvoinnin, voimavarojen käyttämisen ja voimaantumisen edistäminen sekä pulmien havaitseminen niin ajoissa, että perheellä olisi vielä voimavaroja tehdä pulmalle jotain. Perhetyön tavoitteena on löytää, nimetä ja vahvistaa perheen omia voimavaroja ja tehdä näin työntekijän läsnäolo tarpeettomaksi. (Kuosmanen 2007, ) Perhe- ja yhteisölähtöisen terveydenhoidon haasteita lisää ajatus siitä, että ihminen pystyy vahvistamaan voimavarojaan oppimalla uusia asioita. Hoitotyöntekijän tulisikin käynnistää tuo oppimisprosessi, ja olisi tärkeää pohtia, kuinka perheitä voidaan ohjata tunnistamaan ja miettimään omia kehittymisen mahdollisuuksiaan ja kuinka heitä voidaan auttaa löytämään uusia tapoja toimia. (Etzell ym. 1998, 108.) Perhekeskeinen työskentely vaatii työntekijältä omien käsitysten selkiyttämistä ja pyrkimystä ymmärtää omaa itseään ihmisenä ja työntekijänä. Vuorovaikutussuhteen onnistumiseen vaikuttavat niin perheen kuin työntekijänkin toiminta. (Viljanen 1999, 293.) Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan ennaltaehkäisevää perhetyötä Espoon neuvoloihin palkattujen perhetyöntekijöiden toteuttamana. Espoossa perhetyötä määriteltäessä on tehty kahtiajako ennaltaehkäisevään perhetyöhön (neuvola, päivähoito) sekä intensiiviseen ja korjaavaan perhetyöhön (sosiaalityö, lastensuojelu). Jaottelua on myös tehty kohderyhmän tai sen perusteella, missä ja kenen toimesta perhetyötä tehdään. Perhetyö on usein moniammatillista työtä, joka toteutuu parhaiten eri osapuolten yhteistyössä ja kumppanuudessa perheen kanssa. (Ollikainen 2005, 5.)

15 Perhetyöntekijä Lastenneuvolan sekä perhepalveluverkoston perhetyöntekijän tehtävänä on tukea ja edistää erityistä tukea tarvitsevien perheiden elämänhallintaa tilanteissa, joissa perhetilanteen selvittely tai perheen muunlainen tukeminen edellyttävät toistuvia ja riittävän pitkäkestoisia kotikäyntejä. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi itkuisen vauvan äidin väsymys, äidin lievä masennus, yksinhuoltajan tai hyvin nuorten vanhempien epävarmuus, lapsen levottomuus tai poikkeava uhmakkuus ja maahanmuuttajaperheiden tilanne. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 35.) Perhetyöhön liittyy olennaisena osana yhteistyö neuvolan terveydenhoitajan kanssa. (Kuosmanen 2007, 369). Perhetyöntekijän tulee kyetä erittelemään ja arvioimaan perheen kokonaistilannetta yhteistyössä muiden sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Perhetyöntekijä voi auttaa perheitä heidän omien läheis- ja palveluverkostojen hyödyntämisessä ja kokoamisessa. Ensiarvoisen tärkeää on huolehtia lastenneuvolan perhetyöntekijän ja lastensuojelun tiiviistä yhteistyöstä. Perhetyöntekijän toimiessa vaativammissa ongelmatilanteissa kuten parisuhde-, päihde-, väkivalta- ja mielenterveysongelmissa tarvitaan lähes aina työparia. Työparina voi tällöin toimia terveydenhoitajan lisäksi psykologi tai sosiaalityöntekijä. Perhetyöntekijällä tulee olla myös tiivis yhteistyö ja konsultaatiomahdollisuus suhteessa neuvolalääkäriin. Perhetyöntekijän työmuotoja kotikäyntien lisäksi ovat keskustelutyö yksin tai työparina neuvolassa ja ryhmätilaisuuksissa. (STM 2004, ) Stakesin toteuttaman perhetyön projektin mukaan perhetyöntekijän ammattitaidosta puhuttaessa keskeiseksi teemaksi muodostuivat vuorovaikutustaidot. (Heino ym. 2000, 43). Perhetyöntekijällä tarkoitamme tässä opinnäytetyössä Espoossa neuvolan ennaltaehkäisevää perhetyötä tekevää perhetyöntekijää ja perheohjaajaa. Espoon neuvoloissa perhetyötä tekivät tutkimusprosessin tiedonkeruuvaiheessa kahdella eri työnimikkeellä työskentelevät työntekijät.

16 Neuvola Neuvolan tärkeimpinä tavoitteina ovat lapsen mahdollisimman suotuisan kehityksen, terveyden ja hyvinvoinnin turvaaminen. Tämä edellyttää lapsilähtöisyyttä neuvolan työskentelyssä. Tarvittaessa siis lapsen etu asetetaan vanhempien edun edelle. Lapsen paras ei yleensä voi toteutua ilman vanhempia, sillä lapsen hyvinvointi riippuu koko perheen hyvinvoinnista, erityisesti vanhempien parisuhteen ja vanhemmuuden laadusta. Perhekeskeisyydellä tarkoitetaan muun muassa sitä, että äidit, isät ja lapset ovat kaikki neuvolan asiakkaita, ja heidän tietämystään ja taitoa oman perheensä asiantuntijoina pidetään toiminnan lähtökohtana. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 22.) Suomalaisen neuvolatoiminnan isänä pidetään Arvo Ylppöä, jonka aloitteesta ensimmäiset neuvolat perustettiin 1920-luvulla. Kansanterveyslaki säädettiin vuonna 1972, ja sen muutokset astuivat voimaan vuonna 2006, jolloin neuvolatoiminta mainittiin ensimmäisen kerran itse lakitekstissä (14 ). Kansanterveystyöhön kuuluvina tehtävinä kunnan tulee: huolehtia asukkaiden terveysneuvonnasta ja terveystarkastuksista mukaan lukien ehkäisyneuvonta, raskaana olevien naisten ja lasta odottavien perheiden ja alle kouluikäisten lasten sekä heidän perheidensä neuvolapalvelut. Valtioneuvoston asetuksella voidaan tarvittaessa antaa tarkempia säännöksiä terveysneuvonnan ja terveystarkastusten sisällöstä ja määrästä neuvolapalveluissa. (Kansanterveyslaki.) Neuvolatoiminnan suunnittelua auttaa, kun kuntien on seurattava asukkaiden terveydentilaa ja siihen vaikuttavia tekijöitä väestöryhmittäin. (Hakulinen- Viitanen, Pelkonen & Haapakorva 2005, 15.) Laki siis velvoittaa kunnat tarjoamaan neuvolapalveluita asukkailleen. Sosiaali- ja terveysministeriö on tukenut neuvolatyötä ja sen kehittämistä myös julkaisemalla lastenneuvolaoppaan vuonna Opas antaa kunnille suuntaviivat ja linjaukset neuvolatoiminnan toimintaedellytysten kehittämiseksi. Tällaisia toimintaedellytyksiä ovat mm. henkilöstövoimavarojen ja johtamisen sekä sisällön ja menetelmien kehittäminen. (Hakulinen-Viitanen ym. 2005, 21.) Lastenneuvolan ohjelma on näin ollen kunnan omien asiantuntijoiden päätettävissä, mutta sen toivotaan pääsääntöisesti noudattavan STM:n asettaman lasten terveydenhuollon asiantuntijaryhmän laa-

17 17 timan oppaan suositusta. Nuorten perheiden tuen tarve on niin suuri, että äitiys- ja lastenneuvoloiden toimintaa tulisi lisätä, kehittää ja monipuolistaa. (Strid & Perheentupa 2003.) Vuosittain äitiysneuvolapalveluita käyttää noin odottavaa naista ja heidän puolisoansa. Lastenneuvola puolestaan palvelee noin perhettä. Lapsia näissä perheissä oli vuoden 2003 alussa noin ja vanhempia arviolta Yksinhuoltajaperheitä puolestaan oli (Suomen tilastokeskus 2005.) Äitiys- ja lastenneuvolapalvelut tavoittavatkin lähes kaikki lasta odottavat ja alle kouluikäisen lapsen perheet. (Hakulinen-Viitanen ym. 2005, 21). Äitiys- ja lastenneuvolat toimivat terveyskeskuksen osana ja niiden palvelut ovat maksuttomia. Tavoitteena on turvata odottavan äidin, sikiön, syntyneen lapsen sekä koko perheen mahdollisimman hyvä terveys. Äitiysneuvola seuraa äidin ja sikiön fyysistä hyvinvointia ja järjestää vanhemmille synnytysvalmennusta. Toiminnassa painotetaan myös perheen psyykkisen ja psykososiaalisen hyvinvoinnin edistämistä. Lastenneuvolan tehtävänä on seurata ja tukea lapsen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kehitystä sekä ohjata lapsi tarvittaessa tutkimuksiin ja hoitoon muualle. Neuvolat myös tukevat ja ohjaavat perhettä kasvatuskysymyksissä ja elämänhallinnassa. Synnytyksen jälkeen äitiysneuvolan terveydenhoitaja käy yleensä kotikäynnillä lapsen kotona. Lapsen syntymän jälkeen lapsi ja perhe siirtyvät lastenneuvolan asiakkaiksi. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007.) Neuvolajärjestelmän perusrakennetta voidaan pitää edelleen varsina toimivana, mutta muutokset vanhempien elinoloissa ja lasten terveydessä sekä toisaalta muutokset neuvolatoiminnassa ja sen ohjauksessa ovat lisänneet neuvolatoiminnan kehittämistarpeiden huomioimista. Lapsen ja perheen ongelmien ehkäiseminen ja hoitaminen edellyttävät perheen kokonaistilanteen hahmottamista, moniammatillista yhteistyötä ja hoitopoluista sopimista. Lastenneuvolaoppaassa (STM 2004) ehdotetaankin perhepalveluverkoston sisällyttämistä osaksi kunnan lapsipoliittista ohjelmaa. (Hakulinen-Viitanen ym. 2005, ) Espoon kaupungilla on Lapsi- ja perhepoliittinen ohjelma (v.2003), jonka pohjalta myös neuvolan toimintaa kehitetään ja toteutetaan.

18 18 Äitiysneuvolassa ennen toteutettua synnytysvalmennusta kutsutaan nykyään perhevalmennukseksi. Perhevalmennusta kehitetään ja toteutetaan moniammatillisena yhteistyönä neuvolan, avoimen varhaiskasvatuksen, terapiapalvelujen sekä kumppaneiden yhteistyönä. Perhevalmennuksen tarkoituksena on tarjota perheille ja asiakkaille mahdollisuus elämisen ja vanhemmuuden pohdiskeluun, valmistaa asiakasta luottavaisesti kohtaamaan synnytyksensä sekä painottaa vastuullista vanhemmuutta ja korostaa parisuhteen merkitystä lapsen kasvussa ja kehityksessä ja vastata tiedollisesti tämän ajan haasteisiin. (Espoon kaupunki, 2006 a.) Lastenneuvolatyön päätavoitteena ovat siis lapsen ja hänen perheensä terveyden ylläpitäminen ja edistäminen sekä sairauksien ennaltaehkäisy ja varhainen toteaminen (Viljanen 1999, 290). Neuvolatyön tärkeänä tehtävänä on myös tunnistaa lapsen ja perheen tuen tarve, puuttua asioihin mahdollisimman varhain ja näin ehkäistä ongelmien muodostumista. Erityistukea tarvitaan, jos lapsessa, perheessä tai ympäristössä havaitaan sellaisia tekijöitä, jotka saattavat vaarantaa lapsen terveen kehittymisen. Neuvolan tehtävänä on puuttua tällaisiin tekijöihin vaikeuksien kasautumisen ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Monilla perheillä voi olla myös pienempää tuen tarvetta, johon neuvola voi tarjota apua. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 98.) Lastenneuvolalla on vakiintunut ja keskeinen asema yhteiskunnassamme sekä hyvä kattavuus ja matala kynnys. Neuvolapalvelut ovat käyttäjille maksuttomia (Hakulinen-Viitanen ym. 2005, 21). Näin ollen neuvolalla on hyvät mahdollisuudet edistää sairauksien ehkäisyä, fyysistä ja psyykkistä terveyttä sekä auttaa perheitä erilaisissa vaikeissa tilanteissa. (STM 2004, 18.) Tässä opinnäytetyössä neuvolalla tarkoitetaan äitiys- ja lastenneuvolatoimintaa Espoossa.

19 19 3 MONIAMMATILLISUUS Moniammatillisuudella tarkoitetaan ammattiryhmiin kuuluvien asiantuntijoiden yhteistyötä ja yhdessä työskentelyä työryhmänä. Yhdessä työskenneltäessä tieto, valta ja asiantuntijuus ovat jaettuja. (Lindén 1999, 119.) Neuvolan ennaltaehkäisevä perhetyö on jo itsessään moniammatillista, sillä perhetyöntekijä työskentelee kiinteässä vuorovaikutuksessa terveydenhoitajan kanssa. Tämän lisäksi perhetyöntekijöillä on useita yhteistyökumppaneita, kuten lastensuojelu ja avoimen varhaiskasvatuksen palvelut, joiden kanssa tehdään yhteistyötä riippuen perheiden tilanteesta ja heidän tarvitsemastaan avusta. Hankkeen yhtenä tavoitteena onkin uuden moniammatilllisen toimintakulttuurin edistäminen. Moniammatillisuus näkyy myös siinä, millaista osaamista ja näkemystä työhön tuovat erilaiset koulutustaustat ja työkokemus, joita neuvolan perhetyöntekijöillä on. Osalla perhetyöntekijöistä on sosiaalialan koulutus, osalla terveydenhoitoalan koulutus. Käytännön näkökulmasta tarkasteltuna moniammatillisuudessa korostuvat: asiakaslähtöisyys, tiedon ja eri näkökulmien kokoaminen yhteen, vuorovaikutustietoinen yhteistyö, rajojen ylitykset ja verkostojen huomioiminen (Isoherranen 2005, 14). 3.1 Moniammatillisuuden voimavarat Moniammatillinen työskentely, yhteistoiminta, tiimityö ja verkostot ovat jo luvulta asti nousseet hyvinvointipalveluiden avainkäsitteiksi. Tavoitteena on ammatillisen työn vahvistaminen erilaista asiantuntemusta yhdistämällä. Pyrkimyksenä on niin ikään asiakaspalvelun laadun parantaminen tuomalla palvelutilanteisiin eri ammattien ja organisaatioiden osaamista. (Pohjola 1999, 110.) Moniammatillisuus on tavallaan ajankohtainen pakko, vaatimus laatutyöskentelylle. (Lindén 1999, 120). Koska sosiaali- ja terveydenhuoltoalan viranomaisverkosto koostuu kuitenkin hyvin erilaisista auttajista ja erilaisista toimintakulttuureista, ei ongelmiltakaan ole vältytty. Kukin sektori näkee asiakkaiden elämän eri tavalla ja näkemyksiä saattaa olla vaikea sovittaa yhteen. Ongelmien jäsentäminen on sidoksissa kulttuuriin ja toimintakehyksiin. Koska auttamisessa on

20 20 kyse valikoinnista ja tulkinnasta, erilaiset viitekehykset myös ohjaavat työntekijöitä näkemään asioita eri tavalla. (Mönkkönen 1996, 62.) Moniammatillinen yhteistyö voi onnistua tehokkaasti, kun pelisäännöistä ja työmuodoista on yhteisesti sovittu. Tähän tarvitaan suunnitelmallisuutta ja säännöllisiä tapaamisia eri toimijoiden ja eri toiminnoista vastaavien kesken. Yhteistyön lähtökohdaksi sopii kunnan oma lapsipoliittinen ohjelma tai kunnan hyvinvointipoliittisen ohjelman osio, jossa on sovittu lapsiperheiden tukemisesta ja terveyden edistämisestä paikkakunnalla.(sosiaali- ja terveysministeriö 2004, 30.) 3.2 Moniammatillisen työn haasteet Todellinen moniammatillisuus on vaativa työskentelymuoto. Oleellista on, miten saadaan yhdistettyä rakentavalla tavalla erilainen ammatillinen osaaminen sekä asiakkaan mukaan ottaminen yhteiseen tavoitteeseen pääsemiseksi. (Pohjola 1999, 112.) On selvää, että ristiriitatilanteita syntyy, kun erilaisen koulutuksen saaneet ihmiset työskentelevät yhdessä, mutta konfliktit eivät välttämättä ole vain huono asia. Merkityksellistä on se, kuinka ristiriitatilanteita käsitellään. Avoimelle keskustelulle tulisi olla aikaa. Jos ristiriita ilmaistaan, perustellaan ja käsitellään kunnolla ja avoimesti, voidaan mahdollisesti lisätä luottamusta ja ymmärrystä ryhmän jäsenten keskuudessa. (Isoherranen 2005, 48.) Moniammatillinen tiimi- ja verkostotyö eivät suju itsestään, vaan tarvitaan motivaatiota, tietoa, yhteistyömenetelmiä ja pitkäjänteistä harjaantumista. Tiimityön onnistumista edistävät muun muassa yhteisistä tavoitteista tai yhteisestä kohteesta sopiminen sekä toisten työn riittävä tuntemus. Eri työntekijäryhmien erilaiset lähtökohdat, toimintakulttuuri ja ammattikieli saattavat aiheuttavaa jännitteitä. Verkostotyön kehittymistä edesauttaa, jos työntekijällä on valmiuksia arvioida ensisijaisesti omaa rooliaan ja tehtäviään sekä keskustella niistä muiden jäsenten kanssa. Yhteinen verkostotyön menetelmäkoulutus auttaa myös luontevasti verkostotyön toimimista. Jotta salassapitovelvollisuuden noudattaminen ei olisi yhteistyön esteenä, on kaikkien tunnettava asiaan liittyvät säännökset ja sovittava asianmukaisista menettelytavoista. (STM 2004, 29.) Eettisesti ongel-

21 21 mallista on, jos asiakkaan asioita käsitellään ja niihin etsitään ratkaisuja hänen tietämättään (Kuosmanen 2007, 369). Moniammatillisessa työtiimissä jokaisen ammattilaisen merkitys erityisasiantuntijana säilyy, mutta yhteistoiminnallisuus ja dialogisuus muuttavat tuon asiantuntemuksen vain yhdeksi sosiaalisen todellisuuden osaksi. Asiantuntemus on vain yksi osa vuoropuhelua. Asiakkaan kannalta on epäoleellista, ketä asiantuntijaksi nimitetään, mutta asiakaslähtöisyyden kannalta on merkityksellistä, että asiakkaan näkemys omasta tilanteestaan nähdään tasavertaisena muiden näkemysten kanssa tilannetta määriteltäessä. (Mönkkönen 1996, 63.) Isoherrasen (2005, ) mukaan monet tutkimukset osoittavat, että etenkin nuoret työntekijät kaipaavat työyhteisöissä enemmän vaikuttamisen mahdollisuuksia, hyvää työilmapiiriä ja parempaa yhteistyötä. Nuoremman sukupolven erilaiset arvostukset aiheuttavat muutospaineita olemassa olevalle työpaikkakulttuurille. Nuoremmilla työntekijöillä on osaamista informaation keräämisessä tietotekniikan avulla sekä uusinta tietoa. Kokeneemmilla työntekijöillä on puolestaan paljon hiljaista tietoa, jota on kertynyt erilaisten tilanteiden ratkaisuista. Työyhteisön ihmissuhteiden ja vaikeiden asiakastapausten herättämiä tunteita voidaan käsitellä työnohjauksessa. Hyvässä työyhteisössä tunteista pitäisi voida puhua tämän lisäksi muutenkin. (Isoherranen 2005, ) 3.3 Verkostotyö Työskenneltäessä kehittyneissä sosiaali- ja terveydenhuollon maissa julkisessa laitoksessa, ei työntekijä voi olla tekemättä verkostotyötä. Monet työtehtävät liittyvät jonkun toisen viranomaisen tai ammattiauttajan alueeseen, mikä edellyttää yhteistyötä tai vähintään toisen huomioon ottamista ratkaisuja tehtäessä. Verkostotyön tavoitteena on saada luonnollisista verkostoista voimavaroja yksilön tai perheen elämänhallintaan. Tavoitteena on myös luonnollisen verkoston ja viranomaisverkoston saaminen yhteistyöhön. Verkostokeskeistä työtä on työntekijän ja työryhmän periaate, jossa asiakkaan sosiaalinen ympäristö otetaan huomioon kaikissa tilanteissa. (Seikkula 1996, 53.)

22 22 Kahdenkeskisessä keskustelussa asiakkaan kanssa on asiakkaan oma lähiverkosto myös ikään kuin yleisönä läsnä. Kysyttäessä hänen läheisistään tulee kyseinen henkilö mukaan keskusteluun asiakkaan sisäisessä dialogissa. Niinpä työntekijä ei voi olla tekemättä verkostotyötä asiakkaan oman verkoston kanssa. Asiakas tuo keskusteluun mukaan myös ne ammattiauttajat, joiden kanssa hän on ollut yhteydessä sen hetkisessä elämäntilanteessaan tai aikaisemmin. (Seikkula & Arnkil 2005, 7.) Verkostokeskeisen ajattelun yksi kriteeri onkin se, että huomioon otetaan useampi kuin yksi näkökulma tai mikrosysteemi (Seikkula 1996, 56). Sosiaalisen verkoston käsite auttaa ymmärtämään tällaista vuorovaikutuskokonaisuutta. (Seikkula 1996, 16). Moniammatillinen toiminta helpottaa työtä, kun tietoa ja työvälineitä yhdistetään. Kaiken kaikkiaan moniammatillinen asiantuntijuus edellyttää eri osapuolten tasavertaisen asiantuntijaroolin tunnustamista ja toisten ammattitaidon ja osaamisen kunnioittamista. Asiakkaan tulisi olla myös tässä yhteistyössä mukana oman asiansa asiantuntijana. (Pohjola 1999, , 112.) 3.4 Työhön liittyvä palaute Työhön liittyvä palaute tukee rakentavasti toteutuessaan kaikkien työskentelyä. Perinteisesti suomalaisessa keskustelukulttuurissa ollaan oltu varovaisia palautteen suhteen. Hyvätkin tavoitteet saattavat kääntyä itseään vastaan väärinilmaistuna tai -ymmärrettynä. (Puro 2003, 93.) Palaute on laajasti käsitettynä ympäristön tai oma reaktiomme siihen, millaisia olemme tai miten olemme toimineet. Palaute on työyhteisön tai yrityksen kehittymisen ja kasvun edellytys, etenkin muutosvaiheessa. Konkreettista palautetta antavat taloudelliset tulokset, erilaiset mittarit esim. luodussa palautejärjestelmässä, onnistumiset ja virheet sekä kehityskeskustelut. (Puro 2003, 7-8.) Palautteen avulla voidaan myös tarkistaa tavoitteita ja niiden toteutumista (Heikkilä & Heikkilä 2005, 105). Palaute on menneisyyteen liittyvän asian ilmaisemista,

23 23 jonka tarkoituksena on vaikuttaa tulevaisuuteen. Työyhteisön luottamukseen perustuva toimintapa ja -kulttuuri mahdollistavat palautteen hyödyntämisen. (Lohtaja & Kaihovirta-Rapo 2007, 163.) Palaute voi olla myönteistä tai korjaavaa, suoraa tai epäsuoraa, hyvin tai huonosti annettua. Palaute kohdistuu sekä asiaan, tekemiseen että henkilöön. (Puro 2003, 13.) On tärkeää, että palautteen antamisessa sekä sanallinen että sanaton viestintä tukevat palautetta yhdenmukaisesti, ettei synny väärinkäsityksiä (Alaja 1999, ). Asiallinen palaute ja kiitoksen lausuminen motivoivat ja luovat hyvää yhteishenkeä ja voivat oikein esitettyinä jopa laukaista ristiriitoja. Kielteistäkään palautetta ei pitäisi pelätä. Kielteinen palaute tulisi antaa asiallisesti ja sellaisessa tilanteessa ja ilmapiirissä, jossa vastaanottaja kokee olonsa turvalliseksi. Ennen kielteisen arvostelun esittämistä olisi varmistuttava, että arvostelun perusteet ovat oikeat sekä valmistella parannusehdotuksia. Kritiikin esittämiseen ja vastaanottamiseen parhaimmat edellytykset ovat kokeneessa ja joustavassa ryhmässä. Tällöin viestintä voi olla suoraa ja avointa, ja ryhmän jäsenet ovat sopivasti itsetuntoisia ja muutoshaluisia. Korostuneen käskyvaltaisissa ja arvoasemiin perustuvissa organisaatioissa suorien arviointien esittäminen voi olla vaikeaa ja ne saattavat korvautua selän takana puhumisella. (Työturvallisuuskeskus, 2007.) Usein korjaava palaute kannattaa antaa kahden kesken, sillä muiden läsnä ollessa itsetuntomme on herkempi, jolloin korjaavan palautteen vastaanotto saattaa olla vaikeampaa. Näin myöskään ulkopuoliset eivät pääse puuttumaan palautteeseen. (Helin 2006, 186). Korjaava palaute tarjoaa mahdollisuuden mennä elämässä eteenpäin sekä ihmisenä että työntekijänä. Korjaavan palautteen vastaanottamisen keskeisenä arvona voisikin pitää kasvua, kehittymistä ja oppimista (Aalto 2002,133). Työyhteisössä palautteen merkitys on suuri kaikkien kannalta, sekä yksilölle että siellä toimiville yksiköille. Työyhteisön kehittymiseen voi vaikuttaa siellä vallitseva ilmapiiri. Arto Willman (2001, 53) tuo esiin väitöskirjassaan Yhteistyön ristiriitaiset puhetavat Sharanin (1996) ajatuksia palautteen antamisesta, jotka tulisi huomioida etenkin palautteen ollessa korjaavaa:

24 24 1. Ilmapiirin tulisi olla palautteen antamiseen sopiva, ja myös palautteen saajan tulee olla halukas vastaanottamaan palautetta, arvostaa sitä ja kuunnella palautteen antajaa aktiivisesti. 2. Palautteen tulisi olla kuvailevaa, ei tuomitsevaa eikä liian tulkitsevaa. 3. Palautteen tulisi kohdistua asiaan, joka on muutettavissa ei henkilön persoonallisuuteen ja sen antamisen tulisi ajoittua lähelle tapahtumahetkeä. 4. Palautteen tulisi olla rehellistä, avointa ja rakentavaa sekä kohdistua olennaiseen, mieluummin tiettyyn yksittäiseen kohtaan/asiaan kuin yleiseen luonnehdintaan asiasta. 5. Palautteen saajan ja antajan tulisi kyetä jakamaan työstä tai projektista syntyneet tuntemukset siten, ettei kukaan tunne itseään paremmaksi tai huonommaksi. 6. Palautteen tulisi keskittyä sekä prosessiin että tuloksiin ja sitä tulisi antaa prosessin aikana, suhteutettuna palautteen saajan lähtötasoon ja tavoitteisiin. Palautteen antaminen suuntautuu sekä sisäänpäin itselle että ulospäin muille. Jos itselle annettu palaute on huonoa, on se usein huonoa myös muille annettuna. Palaute itselle lisää itsetuntemusta, joka toimii peilinä muiden ymmärtämiselle. (Aalto 2002, 72.) Jos annettu palaute johtaa toimintatavan muuttumiseen, on syytä seurantaan. Seurannassa kannattaa käyttää myönteistä palautetta. (Helin 2002, ). Jukka-Pekka Puro (2003) ja Klaus af Ursin (2001) pohtivat riippuvuuden syntymistä myönteiselle palautteelle. Palauteaddikti janoaa myönteistä palautetta, ja tämä saattaa hämärtää hänen minäkäsitystään sekä työskentelymotiivejaan ja toimintatapojaan. Tällöin myönteinen palautekin saattaa kääntyä itseään vastaan. (Puro 2003, ) Työyhteisön ja asiakkaiden kannalta on tärkeää, että rakentavaa palautetta annetaan, sekä myönteistä että korjaavaa. Palautteen annon ja saamisen tulisi

25 25 olla olennainen osa työtä, ja sitä tulisi antaa rakentavasti myös ryhmässä. Palautetta tulisi myös vaihtaa organisaation kaikilla tasoilla, joka suuntaan: ylös ja alaspäin, sekä samoilla tasoilla ja yksiköissä työskenteleville. (Aalto 2002, ). Etenkin viestinnän ja kommunikaation toimivuudesta tulisi antaa säännöllistä palautetta, sillä puutteellinen viestintä vaikeuttaa työskentelyä monin tavoin (Ikävalko 1999, 26). Työhön liittyvä palaute on olennaista itsensä kehittämisessä samoin kuin ammatillisessa kehittymisessä. Mahdollisuus ammatilliseen kasvuun lisää myös työtyytyväisyyttä. Kasvua ja kehitystä vahvistaa etenkin myönteisen palautteen saaminen. Myönteinen palaute lisää mielihyvää, motivaatiota ja työn kokemista tärkeäksi. Parhaimmillaan palaute auttaa työntekijää näkemään oman työnsä merkityksen työyhteisön kokonaisuudessa (Miettinen, Miettinen, Nousiainen & Kuokkanen 2000, 75). Palautteen antoon liittyy usein palautetta koskevan asian arviointia, etenkin palautteen ollessa systemaattista. Arviointi työn yhteydessä liittyy työn laatuun. Laadun arviointia saattaa helpottaa myös auditointi, jonka avulla voidaan systemaattisesti arvioida organisaation toimintaa ja sille asetettuja tavoitteita. Toimiva palautekulttuuri tukee laatua ja sen kehittymistä työyhteisössä. (Borgman, Packalén 2002, ) 3.5 Moniammatillisuus ja laatutyö Ratkaisujen etsiminen yhdessä lisää työntekijöiden keskinäistä tukea ja auttaa toisten tekemien ratkaisujen ymmärtämistä. Päätöksiin sitoutuminenkin onnistuu näin ollen paremmin Jos eri alojen asiantuntijat eivät ole käyneet yhteistä keskustelua ja tietojen vaihtoa yhteisestä asiakkaasta, vaan tarkastelevat ihmistä eri tieteiden tai ammattien näkökulmasta, saattaa käydä niin, että toiminta pirstaloituu ja asiakkaalle syntyy käytännöntasoisia ongelmia. Asiakkaat kuitenkin odottavat, että heidät ja heidän tarpeensa huomioidaan kokonaisuutena. Laadukas palvelu vastaa ihmisten tarpeisiin tulla huomioiduiksi ja ymmärretyiksi kokonaisvaltaisesti aidossa yhteistyössä eri asiantuntijoiden kanssa. Etenkin silloin, kun asiakkaan tilanne on hyvin ongelmainen ja hän saa tarvitsemansa kokonaisavun tai palvelun joustavasti sekä kaikki tarpeelliset elämänalueet

26 26 huomioiden, yhteistyö säästää aikaa ja resursseja sekä tuottaa parempaa laatua. (Isoherranen 2005, 151.) Kuten jo edellä todettiin, palaute auttaa työn kehittämisessä ja parantaa näin työn laatua sekä asiakaslähtöisesti että työntekijälähtöisesti. Sen lisäksi, että onnistunut tiimityöskentely parantaa asiakastyön laatua, se lisää ammattilaisen tunnetta siitä, että hänen työnsä on tärkeää ja arvostettua (Isoherranen 2005, 153). 3.6 Työn kehittäminen Työvuosiensa aikana ihminen käyttää keskimäärin kolmanneksen ajastaan työssään. Työssä jaksamisen ongelmat ovat haaste työmarkkinoille, sillä väestön lisääntyessä ja työvoiman määrän vähetessä olisi tärkeää, että työelämässä viihdyttäisiin pitkään, jopa kauemmin kuin tänä päivänä (Bjerstedt 2001, 9). Työyhteisössä, jossa on hyvä olla ja jossa jaksetaan työskennellä, on turvallinen työilmapiiri, toimiva yhteishenki, toiminta on mutkatonta ja työt sujuvat. (Miettinen, Miettinen, Nousiainen & Kuokkanen 2000, 129). Tällainen työyhteisö on varmasti jokaisen työntekijän ja esimiehen ihanne. Työhyvinvointi palvelee koko työyhteisöä, yhteistyökumppaneita ja asiakkaita. Työn kehittämisessä ovat keskiössä muuttuvissa toimintaympäristöissä työskentelevät ihmiset ja heidän hyvinvointinsa edistäminen sekä tarvittaessa työn aiheuttaman työuupumuksen ja stressin vähentäminen (Miettinen ym. 2000, 129). Työhyvinvointia voidaan tukea ja lisätä johtamista, työnohjausta ja työyhteisöä kehittämällä (Miettinen ym 2000, 132). Työyhteisöjen toimintatavat ovat muuttuneet paljolti ryhmä- tai tiimipohjaisiksi. Vuorovaikutustaidot ovat tällöin tärkeitä. Väitetäänkin, että työelämän menestyksestä jopa 84 % perustuu ihmissuhteisiin ja luovuuteen, mutta vain 16 % perinteisiin työtaitoihin. (Aalto 2002, 29.) Työtiimejä muodostetaan, jotta työt hoituisivat joustavammin ja tehokkaammin sekä asiakkaiden, työskentelykumppaneiden ja tiimiläisten hyvinvoinnin takaamiseksi (Spiik 2004, 28). Kun työtiimin ilmapiiri on hyvä ja me-henki kukoistaa, asiakkaiden, työskentelykumppaneiden ja tiimiläisten hyvinvointi kasvavaa (Spiik 2001, ). Sosiaali- ja terveys-

27 27 ministeriön (2004, 29) mukaan tiimityön onnistumista edistävät muun muassa yhteisistä tavoitteista tai yhteisestä kohteesta sopiminen sekä toisten työn riittävä tuntemus. Esimiehen, tiimin sekä tiimin jäsenten ja heidän välisten tehtävien ja vastuiden jakaminen saattaa olla vaikeaa, koska moniammatillisessa työympäristössä työhön liittyviä muuttujia on paljon. Tällaisia muuttujia ovat esimerkiksi eri ala, organisaatiokulttuuri, tiimin koko ja vastuualue, tekniikka, ammattitaito, luonteet, motivaatiot, asenteet, tarpeet ja arvot. Tämä on haasteellista erityisesti alalla, jossa tapahtuu jatkuvasti muutoksia. Tarvittaessa ulkopuolinen valmennus ja konsultointi saattavat olla hyvä keino muutoksen hallinnan apuna. (Spiik 2001, ) Työskentelyn yhtenäistäminen helpottaa työn laadun takaamista ja työskentelyä. Organisaatio, joka vielä etsii itseään, joutuu käyttämään paljon työaikaa saadakseen henkilöstön, verkostot ja työkulttuurin toimimaan (Liukkonen 2006, 135). Stakesin mukaan palveluiden yhteensovittaminen ja moniammatillinen yhteistyö ovat kunnissa keskeisiä kehittämiskohtia (Heinämäki 2005, 75). Työyhteisötutkimusten mukaan moniammatillisissa työyhteisöissämme koetaan muutospaineita, stressiä, uupumusta ja tuen puutetta. Keskinäistä luottamusta sekä kunnioitusta puuttuu ja palaute on vähäistä. Reviiriajattelu ja tiedonkulun ongelmat hankaloittavat nekin yhteistoimintaa. (Paunonen-Ilmonen 2001, 71.) Borgin ja Roinisen (2005, 28 30) mukaan Päijät Hämeessä lastenneuvolan terveydenhoitajat tekivät eniten yhteistyötä perhetyöntekijöiden kanssa. Tutkimustulosten mukaan moniammatillisen yhteistyön lisääminen ja lisäkoulutus auttaisivat terveydenhoitajien työskentelyä. Terveydenhoitajat halusivat työparikseen mieluiten perhetyöntekijän. Työparia he kaipasivat varhaiseen puuttumiseen, tuen tarpeen ja huolen kartoittamiseen, kotikäynnille ja voimavarojen vahvistamiseen. Voimaantuminen työyhteisössä tapahtuu ajattelun, tunteiden ja toiminnan uudelleensuuntaamisen prosessina sekä yksilöllisellä että sosiaalisella tasolla Voimaantuneessa työyhteisössä tulokset syntyvät osaamisen, voimavarojen ja hyvinvoinnin avulla, eivät väkisin (Takanen 2005, 25.) Työyhteisön voimaantumisen kannalta on olennaista, että toiminnanvapautta ja autonomiaa on sopi-

28 28 vasti. Luottamus, keskinäinen tuki, työn merkityksen oivaltaminen, jokaisen arvostaminen sellaisena kuin hän on ja tiedostava toiminta ovat tärkeitä. (Takanen 2005, 60.) Työntekijän, organisaation ja asiakkaan välisessä suhteessa tulee toteutua ja huomioida aito kiinnostus, myötäeläminen, hyväksyminen, aktivointi ja voimaantuminen sekä tasa-arvoisuus, asianmukainen ajankäyttö ja tunteet (Borgman & Packalén 2002, ). Vanhempien mahdollisuus valita perheelleen sopivat palvelut edellyttää myös suunnitelmallista palveluohjausta, jonka pohjana on palveluiden kattavuus, riittävyys ja laatu (Heinämäki ym. 2005, 80). Neuvolan kautta voidaan yhdessä vanhempien kanssa perheen ja erityisesti lapsen tukea suunniteltaessa hahmottaa tarjolla olevien palveluiden kenttää. Lapsiperheiden tukemisessa on tärkeää, että perheille annettavat toimintasuositukset ovat selkeät ja perustellut. Perustellun suosituksen antaminen edellyttää työntekijöiltä hyvää palvelujärjestelmän toiminnan tuntemusta. (Heinämäki 2005, ) Sosiaali- ja terveysministeriön suositusten mukaan on ensiarvoisen tärkeää huolehtia lastenneuvolan perhetyöntekijän ja lastensuojelun tiiviistä yhteistyöstä. Perhetyöntekijän toimiessa vaativammissa ongelmatilanteissa kuten parisuhde-, päihde-, väkivalta- ja mielenterveysongelmissa tarvitaan lähes aina työparia. (STM 2004, ) Jatkuva kehittyminen ja ajan sekä alan seuraaminen ovat nykypäivän yhteiskunnassamme työskentelyn vaatimuksina. Ammattitaitoa ja asiantuntemusta on ylläpidettävä ja siksi tarvitaan jatkuvaa koulutusta ja kouluttautumista, joko omaehtoisesti tai työpaikan järjestämänä. (Spiik 2001, ). Jotta työyhteisö olisi tehokas ja muuntumiskykyinen, täytyy työntekijöillä olla kykyä innovointiin ja jatkuvaan uuden oppimiseen (Aalto 2002, 27). Uutta työtä aloitettaessa työhön perehdytys on aina tarpeen. Kaikkien työntekijöiden, sekä uusien että vanhojen, energiaa kuluu hukkaan, jos työhön perehdyttämistä ei tehdä, tai jos se tehdään ohimennen syventymättä (Borgman & Packalén 2002, 120). On tärkeää, että jokainen työntekijä kokee alusta lähtien kykenevänsä sitoutumaan työhönsä täysipainoisesti. Sitoutuminen toimintaan on oleellista tulosten aikaansaamiseksi. Koulutus sitoutumisen tukena liittyy tietoon, kun taas työnohjauksessa läsnä ovat tunteet. (Borgman & Packalén 2002, 46.)

29 29 Työyhteisön hyvinvointia voidaan parantaa sekä yksilö- että ryhmätason työnohjauksella (Miettinen, Miettinen, Nousiainen & Kuokkanen 2000, 133). Työnohjauksesta on monenlaisia käsityksiä ja epäselvyyksiä. Työnohjauksen onnistumiseksi on tärkeää selvittää, mitä työnohjaus on, mihin sitä halutaan ja mitkä ovat sen tavoitteet. Työnohjauspyyntö tulee yleensä joko organisaation hallinnon edustajilta tai työntekijöiden taholta. Jo itse pyyntö kertoo usein siitä, että vallitseviin olosuhteisiin ollaan tyytymättömiä. Työnohjaukselta saatetaan toivoa sellaista, mitä työnohjauksella ei kyetä ratkaisemaan, kuten esimerkiksi työnohjaajan antavan selkeät ohjeet toiminnalle tai ratkaisevan ongelmat. Henkilöstön sisäisiä ristiriitoja hoidetaan johtamiseen liittyvien menetelmien avulla, ei työnohjauksella. Työntekijöiden kokemat ristiriidat tulisi selvittää ennen työnohjauksen aloittamista, jotta työnohjauksesta saataisiin mahdollisimman suuri hyöty. (Paunonen-Ilmonen 2001, ) Työnohjaus on oman työn reflektointia, jossa usein käsitellään asiakastapauksia ja niihin liittyviä työmenetelmiä ja tunteita (Miettinen ym. 2000, 147). Työnohjaus voidaan myös käsittää ammatillisen itseymmärryksen kehittämiseksi. Työnohjauksen hallinnollinen puoli tutkii organisaation toiminta-ajatusta ja tavoitteita. Tällöin usein käsitellään ristiriitoja, joita koetaan työn yleisten raamien ja omanhenkilökohtaisen työpanoksen välillä. Opetuksellinen puoli lisää työntekijän taitoja ja tietoa vertailemalla niitä käytännön toimintaan työssä. Tukea antaa kokemusten jakaminen toisten kanssa. Tämä vuorovaikutus myös vahvistaa itsetuntoa ja lisää tietoisuutta omista vahvuuksista ja kehitysalueista. Näin voidaan purkaa myös paineita. (Borgman ym. 2002, ) Työnohjaaja voi olla saman ammattialan edustaja, mutta myös kokonaan eri alaltakin. Yleensä työnohjaajana toimii saman ammattialan edustaja, joka kuitenkin on riittävän etäinen ohjattaville. Etäisyys takaa joustoa vuorovaikutussuhteisiin ja helpottaa ohjattavien avautumista. (Paunonen-Ilmonen 2001, ) Jokainen ryhmä käy läpi eri kehitysvaiheita. Työnohjaajan tehtävä on luotsata tätä prosessia siten, että ryhmäprosessi etenee kohti hyvin toimivaa ryhmää. Hyvin toimivalla ryhmällä on yhteinen näkemys tavoitteistaan ja tehtävistään. Näihin pyritään yhdessä hyväntahtoisesti ja päättäväisesti keskinäisellä avunannolla ja tuella. Tätä yhteistyöskentelyä helpottaa työnohjaajan rakenta-

30 30 ma turvallinen, avoin ja luottamuksellinen tunnelma. (Paunonen-Ilmonen 2001, ) Suomalaisesta yhteistyöilmastosta tehdyt työyhteisötutkimukset osoittavat työyhteisöjen riippuvuutta johtajista. Tämä viittaa autoritääriseen johtamistapaan hierarkkisessa ja byrokraattisessa organisaatiossa. Näin kaikki osaamisen vastuullisuus ja halukkuus työntekoon eivät pääse työyhteisössä esiin. Yleisesti ottaen kuitenkin suomalaisen työyhteisön jäsenet kokevat innostusta ja vastuuta työstään ja sen kehittämiseen. Kokonaisnäkemyksen kehittämistä työyhteisössä tukisi esimiestason ja johtajien oma työnohjaus. Näin myös purettaisiin esimiehiin kohdistuvaa painetta, etenkin muutosvastarinnan osalta. (Paunonen- Ilmonen 2001, ) Työssä jaksamista on vaikea mitata selkeästi. Työn määrää voidaan mitata työntekijöiden määrää ja heidän tekemänsä työn määrää (esim. tehtäviä että työtunteja) vertaamalla. (Bjerstedt 2001, 5.) Työuupumusta aiheuttavia asioita ovat Bjerstedtin (2001, 8.) mukaan kiire ja työn asettamat kohtuuttomat vaatimukset. Jos hyvinvointiaan aktiivisesti hoitava työntekijä tuntee työuupumusta, on tarpeen pohtia työn henkistä ja fyysistä kuormitusta sekä ammatillista osaamista ja sen kehittämistä (Miettinen ym. 2000, 134).

31 31 4 ESPOO TUTKIMUKSEN TOIMINTAYMPÄRISTÖNÄ Valtioneuvosto päätti vuosina 2002 ja 2003 terveydenhuollon ja sosiaalialan kehittämisestä vuoteen Perhepalvelujen kehittämisen perustana on ollut YK:n lapsen oikeuksien sopimus, jonka Suomi ratifioi vuonna Perhepalvelujen kumppanuusohjelmaa, lasten ja lapsiperheiden tarjolla olevan toimintakulttuurin ja toiminnan uudistamiseksi, toteutetaan yhteistyössä Sosiaali- ja terveysministeriön, Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakesin, Opetushallituksen, Suomen Kuntaliiton, Lastensuojelun Keskusliiton, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Suomen Vanhempainliiton ja Suomen Evankelisluterilaisen kirkkohallituksen kanssa. Perhepalvelujen kumppanuusohjelman tavoitteiksi on asetettu vanhemmuuden vahvistaminen, perheiden hyvinvoinnin lisääminen ja yhteiskunnan lapsi- ja perhemyönteisyyden vahvistaminen. Päämääränä on paikallisella tasolla toimiva perhepalveluverkosto tai perhekeskustoimintamalli. (STM 2005, 3.) 4.1 Perhehanke ja perhepalvelujen kumppanuusohjelma Espoon lapsi- ja perhepoliittisen ohjelman tavoitteena on järjestää palvelut niin, että ne edistävät lapsen kulloisenkin ikäkauden mukaista kehitystä. Perheen hyvinvointi turvaa lapsen hyvinvoinnin. Palvelut suunnitellaan siten, että ne ottavat huomioon koko perheen. Ongelmat pyritään ehkäisemään ennakolta ja niihin puututaan mahdollisimman varhain. (Espoon kaupunki 2006d.) Espoossa Perhehanke on toteutunut Perhekeskus kumppanina hankkeena. Sen tavoitteena on kehittää perheiden osallistumista ja omatoimisuutta edistäviä työtapoja sekä vanhemmaksi kasvun ohjelmaa. Erityisesti keskitytään ennaltaehkäisevään neuvolan perhetyöhön ja erityistä tukea tarvitseviin perheisiin (suunnatut vertaisryhmät) sekä leikki-ikäisten lasten perheisiin. Toteutuksessa korostuvat perheiden ja terveyden- ja päivähoidon yhteistyö sekä yhteistyön kehittäminen mm. koulu-, kulttuuri- ja liikuntatoimen kanssa. (Espoon kaupunki 2006 b.)

32 32 P e r h e k e s k u s p a l v e l u v e r k o s t o V a n h e m m a t j a p e r h e e n o m a t u k i v e r k o s t o s y n t y m ä L a p s e n e l ä m ä n k a a r i Ä N L A S e u l o n n a t N e u v o l a L N L A N e u v o l a n p e r h e t y ö M ä ä r ä a i k a i s - t a r k a s t u k s e t / k u v a u k s e t P ä iv ä h o it o A v o i n v a r h a i s k a s v a t u s e s i o p e t u s P e r u s o p e t u s a la k o u lu T e r v e y s - j a h y v i n v o i n t i - t a r k a s t u k s e t y l ä k o u l u T o i s e n a s t e e n k o u l u t u s ja / t a i t y ö e lä m ä P e r h e v a l m e n n u s T e r a p i a p a l v e l u t j a e r i t y i s p a l v e l u t S e u r a k u n t a j a e r i j ä r j e s t ö t P a r i s u h d e o h j e l m a S u u n n a t u t v e r t a i s r y h m ä t P e r h e k e s k u s k u m p p a n i n a. A R 3 9 KUVIO 1. Perhekeskus palveluverkosto (Aino Ruotsalainen edu.utu.fi) Hankkeen aikana toteutettavalla koulutuksella vahvistetaan henkilöstön moniammatillista, verkostoitunutta työtapaa ja osaamista. Tavoitteena on saada aikaan uutta osaamista erityisesti vertaistukeen ja verkostoitumiseen perustuvissa varhaisissa interventioissa sekä varhaiskuntoutuksessa. Lisäksi kolmannen sektorin toimijoiden mahdollisuudet kartoitetaan aluekohtaisesti ja näitä tahoja hyödynnetään perheiden kanssa tehtävässä ennaltaehkäisevässä perustyössä. (Espoon kaupunki 2006b.) Espoossa ennaltaehkäisevä perhetyö on toteutunut osaltaan äitiys- ja lastenneuvoloissa, perhevalmennuksissa, avoimien varhaiskasvatuspalveluiden sekä seurakuntien ja eri järjestöjen työssä. Ennaltaehkäisevä perhetyö käsittää laajassa merkityksessään neuvolan ja päivähoidon perustyössä tehtävän perheisiin kohdistuvan työn, joka tähtää perheiden hyvinvointiin ja perheen omien voimavarojen käyttämisen edistämiseen. (Ollikainen 2005, 6.) Espoon eri palvelualueiden neuvolan perhetyöntekijät, alueiden terveydenhoidon osastonhoitajat ja Espoon Perhekeskus -projektin työntekijät ovat yhdessä työstäneet neuvolan ennaltaehkäisevää perhetyötä vuosina Espoon Perhekeskus -projektin ( ) tavoitteena oli ennaltaehkäisevien

33 33 työtapojen kehittäminen ja mallittaminen perheiden hyvinvoinnin turvaamiseksi jo perhevalmennuksesta lähtien koko Espoossa. Neuvolan ennaltaehkäisevän perhetyön tavoitteiksi on määritelty varhainen puuttuminen, jo raskausaikana, ohjaaminen perheen omatoimisuuteen, perheen omiin verkostoihin sekä muiden palvelujen ja tuen piiriin sekä vanhemmuuden vahvistaminen. (Ollikainen 2005, 13.) Perhekeskus -projektin jatkohanke on Perhekeskus kumppanina ja sen tavoitteena on edistää ennaltaehkäisevän perhetyön muotoutumista ja laajenemista Espoossa. (Ollikainen 2005, 7.) Hankkeella tavoitetaan perheiden välisen vertaistuen vahvistamista, isien tasavertaista huomioonottamista, uuden moniammatilllisen toimintakulttuurin edistymistä ja vastavuoroisen oppimisen sekä osallisuuden mahdollistumista työntekijöiden ja asiakkaiden välillä. (Sosiaaliportti 2007). Espoon kaupunki on kiteyttänyt tämän seuraavasti: KUVIO 2. Perhekeskus kumppanina -hankkeen tavoitteet (Sosiaaliportti fi > Espoon perhehanke )

34 Neuvolan ennaltaehkäisevä työ Espoossa Neuvolan ennaltaehkäisevä perhetyö on terveydenhoidon ja terveyskasvatuksen tukipalvelua. Asiakkuus säilyy aina omalla terveydenhoitajalla. (Ollikainen 2005, 4.) Neuvolan perhetyö toteutuu siten, että terveydenhoitaja keskustelee asiakkaan kanssa esiin tulleesta pulmasta ja tekee arvion asian kiireellisyydestä ja asiakkaan avun tarpeesta. Asiakkaan luvalla terveydenhoitaja ottaa yhteyttä perhetyöntekijään ja tekee kirjallisen palvelupyynnön. Tämän jälkeen terveydenhoitaja ilmoittaa asiasta perhetyöntekijälle. (Kuosmanen 2007, 371.) Neuvolan ennaltaehkäisevän perhetyön työntekijät ovat vastanneet lähinnä neuvolan kautta tuleviin palvelupyyntöihin yhdessä luotujen toimintamallien ja periaatteiden mukaisesti. Keskeistä työskentelyssä on ollut perheitä parhaiten palvelevan yhteistyön muotouttaminen lastensuojelun perhetyön kanssa. (Ollikainen 2005, 4.) Neuvolan ennaltaehkäisevän perhetyön piiriin on tullut asiakkaita monesta eri syystä, kuten uni-/valverytmin, äidin synnytyksen jälkeisen väsymyksen tai masennuksen sekä imetys-/ravitsemussyyn vuoksi (liite 1). Vaikka pääasiallisesti neuvolan ennaltaehkäisevän perhetyön piiriin ohjautuminen on tapahtunut neuvolan kautta, on toimeksiantoja tullut myös avoimen päiväkodin, päiväkodin, perheneuvolan ja synnytyssairaalan kautta. (Ollikainen 2005, 15.) Neuvolan perhetyö Espoossa on ennaltaehkäisevää ja sen on haluttu olevan lyhytkestoista. Pyrkimyksenä on perheiden omien voimavarojen edistäminen ja perheiden verkostojen hyödyntämisen tukeminen. Varhainen puuttuminen on niin ikään keskeinen tekijä neuvolan ennaltaehkäisevässä perhetyössä. (Ollikainen 2005, 14.) Perhetyön toteutuminen on tapahtunut terveyden edistämisen lähtökohdista voimavarakeskeisyyden periaatteiden mukaisesti: asiakasta tuetaan itsenäisyyteen ja omien ratkaisujen tekemiseen. Perhetyön kohteina ovat perheet, joissa vanhempien tai lasten hyvinvointi on haasteellista, käytännössä pääasiallisesti vauvaperheissä. Työ toteutuu lähinnä kotikäynteinä perheisiin, asiakastapaamisten muodossa, mutta myös neuvolatapaamisina yhdessä oman terveydenhoitajan kanssa. Tavoitteellisen perhetyön lähtökohtina ovat asiakasperheen tuen tarpeen kartoitus, voimavarojen selvitys, perhetyön hoito- ja palvelusuunni-

35 35 telman suunnittelu ja tavoitteiden asettaminen yhdessä perheen kanssa. Työmenetelmänä voimavara- ja ratkaisukeskeiset keskustelut ohjauksineen tukevat perheen jäsenten osallistuvuutta ja voimaantumista. (Ollikainen 2005, ) Yhteistyökumppaneiden joukko on laaja. Tarvittaessa yhteistyökumppaneina toimivat alueen äitiys- ja lastenneuvolan terveydenhoitajat, neuvolan lääkärit, aikuissosiaalityön ja lastensuojelun sosiaalityöntekijät, päiväkodit, perheneuvolan perheneuvojat, terveyskeskuksen psykologit, perheryhmän ohjaajat, Jorvin sairaalan työntekijät, ensikotien työntekijät, kouluterveydenhoitajat, nuorisotoimen ja terveyskeskusten työntekijät. (Ollikainen 2005, ) Yhdenmukaiset, koko Espoon alueella neuvolan ennaltaehkäisevässä perhetyössä käytettävät lomakkeet esim. palvelupyyntölomake (liite 2) luotiin raamittamaan työskentelyä. Lisäksi käytössä on Espoon yhteinen Effica -asiakastietojärjestelmä. (Ollikainen 2005, ) Koko Espoossa on käytössä yhtenäinen perhetyön palveluprosessi (liite 3) ja ohje neuvolan perhetyöntekijälle ohjaamisesta (liite 4). Neuvolan ennaltaehkäisevää perhetyötä tukevia toimintoja ovat olleet ennen kaikkea Espoon Perhekeskus projekti ja Perhekeskus kumppanina hanke, sekä lisäksi Pilari hanke (v ) ja sitä seurannut Tukipilari hanke (v ), Jorvin sairaalan kanssa luotu odottavien äitien masennusseula, Kasvatus ja perheneuvolaliitto ry:n Perhepyykki pienryhmätoiminta, nuorten vanhempien perhevalmennusryhmä, sosiaalityön /päivähoidon perheryhmätoiminta ja perheille tarjotun tilapäisen kodinhoito-/lastenhoitoavun ostomahdollisuus mm. Mannerheimin lastensuojeluliitolta ja Väestöliitolta. (Ollikainen 2005, 7 9, 20.) Espoon Perhekeskus kumppanina -hankkeen projektityöntekijöiden mukaan perhetyön tulisi olla oikea-aikaista kumppanuutta perheiden arjessa. Tällöin perhetyöntekijän ja -ohjaajan tulisi olla perheille: rinnallakulkija, kohtaaja, kuuntelija, havainnoija, arvioija, neuvoja, puuttuja ja saattaja. Espoolaista neuvolan ennaltaehkäisevää perhetyötä kuvaa Perhekeskus kumppanina- hankkeen projektitiimin tekemä kuvio. Tavoitteena on hyvinvoiva lapsi ja voimaantunut vanhempi.

36 36 NEUVOLAN PERHETYÖ Oikea-aikaista kumppanuutta perheiden arjessa RINNALLA KULKIJA KOHTAAJA KUUNTELIJA SAATTAJA HYVINVOIVA LAPSI VOIMAANTUNUT VANHEMPI HAVAINNOIJA PUUTTUJA ARVIOIJA Aino Ruotsalainen NEUVOJA KUVIO 3. Neuvolan perhetyö Perhekeskus kumppanina -hanke Espoon kaupunki. 4.3 Perhetyöntekijät Käytämme tässä opinnäytetyössä selvyyden vuoksi neuvolan perhetyöntekijöistä ja perheohjaajista yhteistä nimitystä perhetyöntekijä. Tutkimuksen tekoaikana neuvolan ennaltaehkäisevässä perhetyössä Espoossa työskenteli perhetyöntekijänä tai -ohjaajana yhdeksän naispuolista työntekijää viidessä eri palvelupiirissä. Espoon neuvolan ennaltaehkäisevän perhetyön työntekijöiltä keräämämme perustietolomakkeen (liite 5) mukaan työntekijöiden koulutustaustoissa oli eroja: osalla oli sosionomin tutkinto, osalla oli terveydenhoitajan tutkinto ja osalla lähihoitajan tai kodinhoitajan koulutus. Osalla työntekijöistä oli perhetyöhön liittyvää täydennyskoulutusta tai keskeneräisiä perhetyön tekemistä tukevia muita opintoja. Käytyjä täydennyskoulutuksia olivat muun muassa perhetyön täydennyskoulutus ja erilaiset varhaisen vuorovaikutuksen koulutukset. Työntekijöiden aikaisempi työkokemus oli erityyppistä: joillain oli takana jo usean kymmenen vuoden työskentely perheiden parissa, toisilla puolestaan vasta muutaman vuo-