LIITOA KIITOA SIIRTOA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIITOA KIITOA SIIRTOA"

Transkriptio

1 Jussi Koivuniemi Ruutiukot siirtoa Tampereen lentokonetehdas LIITOA KIITOA SIIRTOA Tampereen lentokonetehdas

2 Historiaprojekti Sytykkeenä tehtaan ainutlaatuisuus, tehtaan lopetus ja uuden teknologiakeskuksen rakentaminen Ruskoon teollisuusperinnettä ja pala Suomen sekä Tampereen teollisuushistoriaa Yhteistyö Cargotec Finland Oy, Museokeskus Vapriikki, Tampereen yliopisto 11 kirjoittajaa: perustarinan kirjoitti Jussi Koivuniemi + 10 eri osa-alueen asiantuntijaa Vapriikin henkilökunta huolehti kirjan toimituksesta kiireinen aikataulu Eheä ja tyylikäs kokonaisuus, jossa punaisena lankana on osaamisen jatkuvuus Kirjaa voi ostaa ainakin Museokeskus Vapriikista Tehdasalue on nyt suuren muutoksen edessä

3 Puolustusvoimien palveluksessa Alku Suomenlinnassa: Santahaminan ilmailutelakka ja Suomenlinnan tehdas yhdistettiin 1928 Valtion lentokonetehtaaksi 1925 Riihimäellä Valtion patruunatehdas (Lapualle 1927), Valtion kivääritehdas Jyväskylässä 1928, tykkitehdas 1939 ja sytytintehdas 1940 Lentokonetehdas oli osa itsenäistyneen Suomen omaa puolustusteollisuutta Helsingissä tilat olivat ahtaat ja pääkaupunki oli muutenkin huono paikka lentokonetehtaalle > siirto oli ensimmäisen kerran esillä jo 1924, jolloin Tamperekin oli mahdollisten kohteiden joukossa

4 Tampereelle Vaatimuksena oli lähellä oleva vesialue ja paikka lentokentälle Tampere halusi tehtaan, koska pula-ajan alkaessa uusia työpaikkoja kaivattiin Lentokonetehtaan edustajat olisivat halunneet tontin Hatanpäältä, kaupungin mielestä paikka oli liian lähellä kaupunkia Paikaksi valittiin Hattulan Parola vuonna 1930 Pula-aika viivytti rakentamista, jonka aikana Tampereen kaupungin johto aktivoitui asiassa uudelleen Tontti Härmälän uudelta alueelta kaupungin laidalta Kaupungin vahvuutena olivat valmis teollisuusympäristö, rautatieyhteys ja tarjotut edut Kaupunki kaipasi työpaikkoja

5 Joulukuussa 1931 Valtioneuvosto perui aiemman päätöksensä ja määräsi nyt lentokonetehtaan paikaksi Tampereen Kenraalit Mannerhein ja Walden vastustivat Tamperetta ja vaativat vielä 1934 tehtaan rakentamista Kokkolaan. Tampere ei ollut heidän mielestään puolustuksellisesti hyvä ratkaisu ja ehkä myös vuoden 1918 muistot vaikuttivat asiaan Työt käyntiin kesällä 1934 (n. 300 työmiestä) + lentokenttätyöt Tehdas valmistui vuoden 1936 loppuun mennessä. (vihkiäiset ) E-kirjaimen muotoinen rakennus oli suunniteltu tehtaan eri osastojen vaatimukset ja niiden yhteistyö huomioiden. Lisärakennuksia: ilmavoimien ilmailuvarikko, moottorien korjaus- ja koekäyttöosastot, ilmatunneli, johtajanasunto, konttori

6 Sotavuodet Koneita rakennettiin pääosin lisenssien varassa, mutta myös omaa kehittelytyötä tehtiin Lentokoneteollisuus vaati paljon erityisosaamista mm. hienomekaniikasta ja eri materiaalien ominaisuuksista Kolupuupotkurit 1930-luvun lopulla valmistautuminen mahdolliseen sotaan: tuotanto moninkertaistui Harkinnassa oli kokonaan uusi yksityisten yritysten muodostama tehdas, mutta lopulta Valtion tehdasta päätettiin laajentaa Syksyllä 1939 päätös uudesta tehtaasta: suojainen Pori Tehtaan hajasijoitus: Kokkola, Kylmäkoski, Viiala, Pori, Vilppula, Vuoresvuori, konttoritoiminnot olivat Pirkkalassa 1940 päätös Kuoreveden tehtaasta Lentokonetehdas ei vaurioitunut talvisodan pommituksissa Tehdas oli yli 1000 työntekijän tehdas

7 Linnavuoren tehdas valmistui 1943: suojainen kallio tunnelitiloja varten ja hyvät liikenneyhteydet Elokuussa 1944 Tampereen tehtailla oli enimmillään 2400 työntekijää ja yhteensä lentokonetehtaalla 3700 henkilöä. Vuosina koneita tehtiin 207, korjattiin 1700 konetta ja lähes 2000 moottoria. Mata Hari mustan laatikon esikuva

8

9 Sotakorvaukset muokkaavat tehdasta Valtion Metallitehtaat 1946 (Valmet 1951) Mitä tilalle: sodasta palautettujen kuorma-autojen korjaus Sotakorvaustoimitusten perussopimus Valtion metallitehtaat sotakorvausteollisuuden ydintä Soteva jakoi valmistettavat tuotteet Veturit, lukit, puhaltimet ja sähkösahat päätuotteina Vetureissa yhteistyö Lokomon ja Tampellan kanssa Pistoraide tehtaalle 1947 Sotakorvauksista tehdas sai eväät myöhemmälle tuotannolle: siirtokoneet, kiskokalusto ja ilmastointi

10

11 Lukin eli laudankuljetusauton tarina Legenda: alkuna savukelaatikon kanteen piirretty kuva Raja-Karjalasta löytyi kyseistä laitetta esittävä kuva Amerikkalainen Hyster straddle carrier käytössä jo 1910-luvulla Pääsuunnittelija Martti Vainio näki laitteen Tukholmassa positio 143 kuljetusvaunu kaasugeneraattoreineen lautojen kuljetusta varten Venäläiset olivat rakentaneet amerikkalaisiin koneisiin perustuvaa laitetta jo ennen sotia >> luonnos suomalaisille Pääsuunnittelija Martti Terho Nimikilpailussa laitteelle nimeksi Lukki (lentokonetehtaan sorvari Rolf Mallen) Lukista tuli myös myyntituote ja tulevaisuuden avain siirtokoneteollisuuden uranuurtaja

12 Pääsuunnittelija Martti Vainio (1947): Kuormaus on varsin mutkaton auto ajaa suoraan kuorman ylle ja nostaa sen tukevasti vatsaansa vasten. Kuormaa tehdään noin 18 sm:n korkeudella maanpinnasta olevien poikkipalkkien varaan. Sitä ei tarvitse sitoa millään tavoin. Nosto tapahtuu auton moottorin avulla siten, että voima siirretään moottorin etupäähän asennetun nostovaihdelaatikon, rullaketjujen ja ruuvien välityksellä nostokiskoihin. Käytännössä suoritus on yksinkertaisempi kuin paperilla: Kuljettaja suorittaa sekä kuormauksen että purkauksen kädenkäänteessä vipujen avulla.

13 Kiitoa Kiskokalusto oli tärkein tuotannonala luvuilla Useita eri malleja rautateille, raitiovaunuja, metrokalusto ja rollikat Teknologinen kehitys Kotimaisten tilausten varassa Sähköveturien tilaukset Neuvostoliitosta 1970-luvun alussa vaaransivat alan kehitystä rollikat oma tarinansa heti sodan jälkeen vuoteen 1976 saakka Tampereen Liikennelaitos Tekniikka Englannista (Sveitsistä) Yhteys tehtaalta Tampereen keskustaan (Linja 1)

14 Työyhteisö Haikka ja Killo olivat lentokonetehtaalaisten omaleimaiset asuinalueet Pirkkalan teollistaja Yksi Tampereen suurimmista tehtaista Voimakas ammattiyhdistys sotien jälkeen Aktiivista harrastustoimintaa

15 Tehtaan rakenne elää Sotien jälkeen tuotanto oli hyvin monipuolista (sekakonepaja): Veturit ym. kiskokalusto 1980-luvun lopulle Lentokoneteollisuus projektien varassa 1970-luvulle Hienomekaniikka instrumenttiosastoksi ja Tampereen Rantaperkiöön 1968 Ilmastointi Turun Pansion tehtaalle 1964 Hissit: 1960 hissien valmistus Tourulasta Tampereella (sveitsiläistä teknologiaa) Enemmistö myytiin Otisille 1986 ja tuotanto loppui Tampereella 1992 Metsäkoneet Tourulan tehtaalta Tampereelle 1960-luvulla tuotanto siirrettiin 1983 Kurikkaan ja Ruotsiin Siirtokoneissa piili tulevaisuus

16 Konttipinkkarin läpimurto Kiskokaluston tuotannon epävarmuuksien takia painopiste siirtyi 1970-luvulla siirtokoneisiin Lukit ja trukit kehittyivät Konttiliikenteen kasvu avasi mahdollisuuksia satamissa Tavoitteena oli kolmeen kerrokseen pinoava lukki, jota kehiteltiin Pekka Heikkilän johdolla salaa Läpimurto Bremerhavenin satamassa 1976: oikeiden markkinoiden havaitseminen ja siihen sopivat teknologiset ratkaisut Siirtokoneista tuli Tampereen tehtaan hallitseva ala ja menestyksen avain

17 Raimo Ylivakeri: Konttilukki oli teknisesti ja laadullisesti menestystarina. Aiemmat kilpailijoiden koneet olivat kaksivetoisia. Ne jäivät talvella jumiin. Meillä oli hieno neliveto, kaksimoottorikäyttöinen ja siinä oli uusinta uutta teknologiaa. Se oli teknisesti ylivoimainen. Vahvuutena oli hydrodynaaminen voimansiirto, painopiste alhaalla. Siinä oli kaikki kiihtyvyydet ja nostonopeudet ihan eri luokkaa kuin kilpailijoiden koneissa. Kone oli yksinkertaisesti nopea, tehokas ja ketterä. Se oli ihan selvästi uuden sukupolven tuote.

18 Globaalit markkinat ja lentokonetehdas Globalisoituminen ja avoimemmat markkinat toivat 1980-luvulta alkaen sekä mahdollisuuksia että uhkia Idänkaupan romahdus ja Valmetin hajoaminen Tuotannon keskittäminen ja vahvuuksien etsintä Yrityksen ja tehtaan uudelleen organisointi Siirtokoneet olivat teknologisesti korkeatasoisia osaamisen jalostuminen lentokoneteollisuudesta lukin kautta moderneiksi siirtokoneiksi koneilla oli kilpailukykyä ja vientimarkkinoita kasvun edellytykset toisin kuin esim. kiskokalustolla

19 Sisu Partek Kone - Cargotec Yritysjärjestelyt yleistyivät Suomessa 1980-luvulla Valmet hajoaa 1992 kuljetusvälineryhmästä Valmet Transmech Ltd Oy 1994 Sisun kyytiin (siirtokonetoiminnot: Sisu Terminal Systems) 1997 siirtokoneista kasvua kuormankäsittelytoimintaansa hakeneen Partekin syliin 1997 Sisu Terminal Systems > Kalmar Industries Oy Ab 2002 Kone Oyj:lle 2004 Cargotec Oyj Tuotanto Puolaan 2010-luvulla Tampereen tehdas hiljenee 2012 uusi moderni teknologia- ja osaamiskeskus jatkaa osaamisen perinteitä Tampereella kontinkäsittelyn huipputeknologian globaalina kehittäjänä

Tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy 17.11.2010. Kuva 1980-luvulta, useita rakennuksia on jo purettu

Tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy 17.11.2010. Kuva 1980-luvulta, useita rakennuksia on jo purettu Tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy 17.11.2010 Kuva 1980-luvulta, useita rakennuksia on jo purettu TAMRUn senioreilla oli onnistunut tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy:n toimintaan ja tiloihin Härmälässä.

Lisätiedot

LENTOKONETEHDAS Inventointi Aku-Ville Jäntti, arkkitehti

LENTOKONETEHDAS Inventointi Aku-Ville Jäntti, arkkitehti LENTOKONETEHDAS Inventointi 2016 Aku-Ville Jäntti, arkkitehti 31.8.2016 Valokuvat 18. ja 19.4.2016 2 Kaavio 1: Kantatehtaan rakennusvaiheet (lähde: Pirkanmaan maakuntamuseo), kuvaan lisätty ilmansuunnat

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen. Varsinainen yhtiökokous 8.3.2011

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen. Varsinainen yhtiökokous 8.3.2011 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen Varsinainen yhtiökokous 8.3.2011 Saadut tilaukset kasvoivat 49 % MEUR 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2006 2007 2008 2009 2010 8.3.2011 3 Liikevaihto oli vuoden 2009 tasolla

Lisätiedot

Muistoissamme 50-luku

Muistoissamme 50-luku Muistoissamme 50-luku 2. Jälleenrakennus Sodat olivat tehneet valtavaa tuhoa. Luovutetulle alueelle oli jäänyt tehtaita ja maatiloja. Menetysten korjaaminen vaati suomalaisilta paljon sisukasta työtä ja

Lisätiedot

ARKKITEHTIKONTTORI PETRI PUSSINEN OY. KALMAR INDUSTRIES OY AB Härmälän teollisuusalueen asemakaavan muutos ALUEEN RAKENNUSKANNAN INVENTOINTI

ARKKITEHTIKONTTORI PETRI PUSSINEN OY. KALMAR INDUSTRIES OY AB Härmälän teollisuusalueen asemakaavan muutos ALUEEN RAKENNUSKANNAN INVENTOINTI KALMAR INDUSTRIES OY AB en asemakaavan muutos ALUEEN SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto...3 2 Tehdasalueen ja tehdastoiminnan historia...4 2.1 Aika ennen lentokonetehdasta...4 2.2 Lentokonetehtaan alkuvaiheet...6

Lisätiedot

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja Boliden Kokkola vastuullinen sinkintuottaja Sinkkiteknologian edelläkävijä Luotettavaa laatua Boliden Kokkola on yksi maailman suurimmista sinkkitehtaista. Tehtaan päätuotteet ovat puhdas sinkki ja siitä

Lisätiedot

Carl August Adi Standertskjöld

Carl August Adi Standertskjöld Enso Gutzeit Jääskessä Jääsken maaperällä sijainneista yrityksistä eittämättä suurin ja nimekkäin on Enso Gutzeit, nykyiseltä nimeltään Stora Enso. Maailmanlaajuisen metsäyhtiön tarina sai alkunsa 1887,

Lisätiedot

Maailman johtava kontin- ja kuormankäsittelyratkaisujen toimittaja laivoissa, satamissa, terminaaleissa ja paikallisjakelussa. Carl-Gustaf Bergström

Maailman johtava kontin- ja kuormankäsittelyratkaisujen toimittaja laivoissa, satamissa, terminaaleissa ja paikallisjakelussa. Carl-Gustaf Bergström Maailman johtava kontin- ja kuormankäsittelyratkaisujen toimittaja laivoissa, satamissa, terminaaleissa ja paikallisjakelussa Carl-Gustaf Bergström Sisältö MacGREGOR -yrityskauppa MacGREGOR osana Kone

Lisätiedot

Hankkija toi Suomeen ensimmäisen itsekulkevan leikkuupuimurin. Tämä Massey-Harris puimuri aloitti merkittävän yhteistyön Massey-Ferguson yhtiön

Hankkija toi Suomeen ensimmäisen itsekulkevan leikkuupuimurin. Tämä Massey-Harris puimuri aloitti merkittävän yhteistyön Massey-Ferguson yhtiön 1950 Hankkija toi Suomeen ensimmäisen itsekulkevan leikkuupuimurin. Tämä Massey-Harris puimuri aloitti merkittävän yhteistyön Massey-Ferguson yhtiön kanssa. Suosituimmaksi puimurimalliksi Suomessa tuli

Lisätiedot

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2)

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2) Verkkokauppa Menu Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2) 30.06.2017 Suomi viettää 100-vuotisjuhlaa! Juhlavuoden kunniaksi esittelemme Lojerin lähes satavuotisen historian merkittävimpiä etappeja. #Suomi100

Lisätiedot

Tehokkaan sujuva ja saavutettava Pirkanmaa. Professori Jorma Mäntynen

Tehokkaan sujuva ja saavutettava Pirkanmaa. Professori Jorma Mäntynen Tehokkaan sujuva ja saavutettava Pirkanmaa Professori Jorma Mäntynen Pysyvät ja muuttuvat tekijät Maantiede Ylivoimainen sijainti sisämaan keskuksena Helsinki-Tampere vyöhykkeellä Parin kolmen tunnin etäisyydellä

Lisätiedot

Q1 osavuosikatsaus tammi maaliskuu Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen

Q1 osavuosikatsaus tammi maaliskuu Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen Q1 osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2009 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1 Keskeistä tammi maaliskuussa 2009 Haastava markkinaympäristö MacGREGORin vakaa suoritus jatkui Huoltoliiketoiminnan liikevaihto

Lisätiedot

Perussopimus 1.6.2017 Sivu 22/14 Perussopimus 1.6.2017 Sivu 23/14 Perussopimus 1.6.2017 Sivu 24/14 Perussopimus 1.6.2017 Sivu 25/14 Perussopimus 1.6.2017 Sivu 26/14 Perussopimus 1.6.2017 Sivu 27/14 Perussopimus

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilinpäätöstiedote. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja, 12.2.2013

Vuoden 2012 tilinpäätöstiedote. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja, 12.2.2013 Vuoden 212 tilinpäätöstiedote Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja, 12.2.213 Keskeistä neljännellä vuosineljänneksellä Saadut tilaukset alenivat 16 %y-o-y 71 (842) milj. euroon Liikevaihto kasvoi 7

Lisätiedot

18.1.2006. Riihimäeltä yli 110 miljoonaa tarkkuusvalua liki 60 vuotta Sukupolvenvaihdos pk-yrityksen kannalta 13.11.2013

18.1.2006. Riihimäeltä yli 110 miljoonaa tarkkuusvalua liki 60 vuotta Sukupolvenvaihdos pk-yrityksen kannalta 13.11.2013 18.1.2006 Riihimäeltä yli 110 miljoonaa tarkkuusvalua liki 60 vuotta Sukupolvenvaihdos pk-yrityksen kannalta 13.11.2013 Yrityksen historia 1919 SAKO, Suojeluskuntain Ase ja Konepaja Oy toiminta alkaa Helsingissä

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

Kohti palveluliiketoiminnan. Case: Chiller Oy. Raimo Pöntys Asiakkuuspäällikkö

Kohti palveluliiketoiminnan. Case: Chiller Oy. Raimo Pöntys Asiakkuuspäällikkö Kohti palveluliiketoiminnan tehokkaampaa soveltamista Case: Chiller Oy Raimo Pöntys Asiakkuuspäällikkö Chiller Oy Pääkonttori Tuusulassa Liikevaihto n. 18 milj. (2010) Henkilöstö n. 55 henkilöä Valmistus

Lisätiedot

Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta. Tehtäviä alakoulun 5.-6.

Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta. Tehtäviä alakoulun 5.-6. Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta Tehtäviä alakoulun 5.-6. -luokkalaisille Voima-asema 1. Mitä koneita tai työvälineitä näet kuvassa? 2.

Lisätiedot

Teollisuuden kriittiset menestystekijät. Tuotanto-automaation. automaation haasteet. Answers for Industry. Page 1 / 13

Teollisuuden kriittiset menestystekijät. Tuotanto-automaation. automaation haasteet. Answers for Industry. Page 1 / 13 Teollisuuden kriittiset menestystekijät Tuotanto-automaation automaation haasteet Answers for Industry Page 1 / 13 Teollisuuden kriittiset menestystekijät Strategisen suunnittelun merkitys kasvaa Markkinoiden

Lisätiedot

AUTORENGASLIIKE RENGASKORJAAMO A. IHALAINEN

AUTORENGASLIIKE RENGASKORJAAMO A. IHALAINEN UNIONINKATU AUTORENGASLIIKE RENGASKORJAAMO A. IHALAINEN - HELSINKI 41 PUHELIMET 29790 37523 Suuri, ajanmukaisella koneistolla varustettu autorenkaiden vulkanoimislaitos AUTORENKAIDEN VULKANOINTI on maassamme,

Lisätiedot

PARHAAT KÄYTÄNNÖT KÄYTÄNNÖSSÄ JAPANI 2006. EGLO vuosiseminaari 30.5.2006

PARHAAT KÄYTÄNNÖT KÄYTÄNNÖSSÄ JAPANI 2006. EGLO vuosiseminaari 30.5.2006 PARHAAT KÄYTÄNNÖT KÄYTÄNNÖSSÄ JAPANI 2006 Liikenteen ja logistiikan innovaatiohanke EGLO vuosiseminaari 30.5.2006 Työn tavoite Työn päätavoitteena on liikennetelematiikan kansainvälisen huippuosaamisen

Lisätiedot

SIEMENS DIGIDAY 2017 VALION UUSI VÄLIPALATEHDAS Jukka Partti

SIEMENS DIGIDAY 2017 VALION UUSI VÄLIPALATEHDAS Jukka Partti SIEMENS DIGIDAY 2017 VALION UUSI VÄLIPALATEHDAS 29.11.2017 Jukka Partti VALIO OY LAATUA, EDELLÄKÄVIJYYTTÄ JA YHTEISTÄ HYVÄÄ VUODESTA 1905 2 7. 1 1. 2 0 1 7 2 2 7. 1 1. 2 0 1 7 1 0 0 % S U O M A L A I S

Lisätiedot

Jussi Koivuniemi. Pirkkala-forum 3.5.2012. Pirkkala 90 vuotta

Jussi Koivuniemi. Pirkkala-forum 3.5.2012. Pirkkala 90 vuotta Jussi Koivuniemi Pirkkala-forum 3.5.2012 Pirkkala 90 vuotta Pirkkalan maalaiskunnan synty 1867 kunnallinen itsehallinto (1865) siirsi maalliset tehtävät seurakunnalta kunnallishallinnolle Pirkkala kuului

Lisätiedot

MONIPUOLISTA OSAAMISTA

MONIPUOLISTA OSAAMISTA Kanta Kaivu Oy on vuonna 1993 perustettu nurmijärveläinen maarakennus-, rakennus- ja kuljetusalan yritys. Toiminta-alueemme on pääkaupunkiseutu ja Etelä-Suomi. Meillä on 20 vuoden vankka kokemus monipuolisista

Lisätiedot

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ BRANDS Lisää myyntiä Vahvista BRÄNDIÄ VIESTINTÄ myymälässä MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ? Hyödyntämällä näitä tietoja voit lisätä myyntiä melkoisesti Haluatko lisätä myyntiä? Viesti enemmän Haluatko kasvattaa MARKKINAOSUUTTASI?

Lisätiedot

Meriklusteri matemaattisten, merellisten moniosaajien mahdollisuus

Meriklusteri matemaattisten, merellisten moniosaajien mahdollisuus Meriklusteri matemaattisten, merellisten moniosaajien mahdollisuus MAOL ry:n Rauman syyskoulutuspäivät 3.10.2015 Riku Anttila, Meriliitto ja meriklusterin nuoret osaajat Tervetuloa merelliseen työpajaan!

Lisätiedot

Tilinpäätös 2007. 12.2.2008 toimitusjohtaja Tapani Kiiski. www.raute.com

Tilinpäätös 2007. 12.2.2008 toimitusjohtaja Tapani Kiiski. www.raute.com Tilinpäätös 2007 12.2.2008 toimitusjohtaja Tapani Kiiski Kysyntä hyvällä tasolla Rauten asiakasteollisuuksien markkinanäkymät säilyneet hyvinä päämarkkinaalueilla lukuun ottamatta Pohjois-Amerikkaa. Vanerin

Lisätiedot

Vuosimallit 1962-1993. Päivitetty 07.01.2009

Vuosimallit 1962-1993. Päivitetty 07.01.2009 Päivitetty 07.01.2009 Vuosimallit 1962-1993 Kuvissa ei ole aivan kaikki Ockelbo mallit, mutta kaikki tärkeimmät tältä ajanjaksolta. Alkuaikoina markkinointi oli mielikuvien luomista ja lumessa eteenpäin

Lisätiedot

MACCO BF Haarukkavaunu KÄYTTÖOHJEET. Oy Machine Tool Co

MACCO BF Haarukkavaunu KÄYTTÖOHJEET. Oy Machine Tool Co MACCO BF Haarukkavaunu KÄYTTÖOHJEET Oy Machine Tool Co 1. Käyttökohteet Käsikäyttöinen MACCO BF -haarukkavaunu on matalarakenteinen, vain kuormalavalla olevan, kovilla pinnoilla liikuteltavan tavaran siirtelyyn

Lisätiedot

Motek messut, Stuttgart 11.-13.10 2011

Motek messut, Stuttgart 11.-13.10 2011 Motek messut, Stuttgart 11.-13.10 2011 Motek messut 11.-13.10 2011 Matka tehtiin osana pinnoitustekniikan investointi- ja kehittämishankkeen laiteinvestointien suunnittelua. Hankkeessa on tarkoitus suunnitella

Lisätiedot

Glaston tammi-joulukuu 2016

Glaston tammi-joulukuu 2016 Glaston tammi-joulukuu 2016 10.2.2017 Glaston Oyj Abp Q4 lyhyesti Saadut tilaukset: 33,6 milj. euroa, +39 % Liikevaihto: 35,1 milj. euroa, +8 % Vertailukelpoinen liiketulos: 2,7 milj. euroa, +384% Tilauskanta:

Lisätiedot

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON Autosalpa Oy ja Renor Oy ovat sopineet torstaina, 19.6.2008, tonttikaupasta Lahden Asemantaustan kaupunginosassa olevasta

Lisätiedot

Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN

Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 2 Suunnittelu & tuotanto Kuljetustoiminnassa erikoistuminen tuo säästöjä. Oikein suunniteltu kalusto tehostaa merkittävästi

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

Q3 osavuosikatsaus tammi syyskuu 2009

Q3 osavuosikatsaus tammi syyskuu 2009 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 22.10.2009 Q3 osavuosikatsaus tammi syyskuu 2009 22.10.2009 2 Keskeistä tammi syyskuussa 2009 Haastava markkinaympäristö MacGregorin kannattavuus parani edelleen Hyvä rahavirta

Lisätiedot

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta heinäkuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta heinäkuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2012 19. heinäkuuta 2012 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Q2 2012: Vahva kehitys jatkui Q2/2012 Q2/2011 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset

Lisätiedot

Insinöörikoulutus 100 vuotta: TAMKin tekniikan opiskelijoiden toimintaviikon yritysvierailut

Insinöörikoulutus 100 vuotta: TAMKin tekniikan opiskelijoiden toimintaviikon yritysvierailut Insinöörikoulutus 100 vuotta: TAMKin tekniikan opiskelijoiden toimintaviikon yritysvierailut Maanantai 1.10.2012 Pvm. Vierailuaika Vierailukohde Osallistujamäärä Sijainti 1.10. 13.00 AVANT TECNO Oy 50/50

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 21.7.2010

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 21.7.2010 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 21.7.2010 Q2 osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2010 Keskeistä tammi kesäkuun osavuosikatsauksessa Markkinoiden piristyminen jatkui kaikissa segmenteissä Q2:lla saadut tilaukset

Lisätiedot

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retkellä oli mukana 12 senioria ja heidän seuralaistaan. Matkaan lähdettiin Tokeen bussilla Vanhalta kirkolta kello 11.00. Panssariprikaatin portilla meitä oli vastassa

Lisätiedot

Parhaat käytännöt työvälineasioissa

Parhaat käytännöt työvälineasioissa Jussi Aarnivuo, ABB Oy Turvallisuusmessut 9.9.2010, Tampere Parhaat käytännöt työvälineasioissa September 3, 2010 Slide 1 Parhaat käytännöt työvälineasioissa ABB Suomessa Työturvallisuuslaki taustalla

Lisätiedot

Mikä mättää mobiilipalveluissa?

Mikä mättää mobiilipalveluissa? Mikä mättää mobiilipalveluissa? Diplomi-insinööri Mika Helenius Toimitusjohtaja 19.12.2005 Esitys Mermit lyhyesti Ekosysteemi Palvelut Kumppanit Tulevaisuus Diplomi-insinööri Mika Helenius s. 1966 Mermitin

Lisätiedot

TEOLLINEN YHTEISTYÖ JA YRITYKSEN STRATEGIA

TEOLLINEN YHTEISTYÖ JA YRITYKSEN STRATEGIA TEOLLINEN YHTEISTYÖ JA YRITYKSEN STRATEGIA HXIP-seminaari 12.9.2019, Pori Pertti Woitsch, Woitsch Consulting Oy Puhuja Pertti Woitsch, Woitsch Consulting Oy Yli 40 vuotta kokemusta kansainvälisestä liiketoiminnasta

Lisätiedot

Metsä Fibre. Puu tehtaalle, tuotteet maailmalle - tehokas logistiikkaketju

Metsä Fibre. Puu tehtaalle, tuotteet maailmalle - tehokas logistiikkaketju Puu tehtaalle, tuotteet maailmalle - tehokas logistiikkaketju Alustuksen sisältö 1. Käytettävä puuraaka-aine 2. Kuitupuun logistiikka 3. Kemin tehtaan tuotelogistiikka 4. n jakeluverkosto 5. RFID teknologia

Lisätiedot

TURKU HIGH TECH CENTRE

TURKU HIGH TECH CENTRE TURKU HIGH TECH CENTRE WWW.TURKU H IG HTECHCENTER.FI Sisällysluettelo 1. Alueen historia 2. Turku High Tech Centre alueella toimivat yritykset 3. Turku High tech Centre alueen historia ja tulevaisuus 4.

Lisätiedot

Maailman suurin havusellutehdas

Maailman suurin havusellutehdas Maailman suurin havusellutehdas Mallinnus tulevasta näkymästä Puijontornista Finnpulpin uusi biotuotetehdas Savon Sellun nykyinen tehdas Hankkeen eteneminen 04/2016 Ympäristölupahakemus toimitettu AVI:lle

Lisätiedot

SataPV-projekti. lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi

SataPV-projekti. lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi SataPV-projekti lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi SataPV-projekti Aurinkosähköä Satakunnasta 2 Uusiutuvien energiamuotojen kasvua ajavat voimat Vuosittainen

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy

Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy 1 Johtava toimija valituissa liiketoiminnoissa Keskitymme tuotteisiin ja palveluihin, joissa meillä on vahvaa osaamista ja kilpailuetua ja joiden

Lisätiedot

ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi. Jussi Huttunen

ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi. Jussi Huttunen ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi Jussi Huttunen 20.11.2013 2013 MIHIN SUUNTAAN JA MITEN SUOMEN ALUERAKENNETTA JA LIIKENNEJÄRJESTELMÄÄ TULISI KEHITTÄÄ laatia Suomen uusi kehityskuva? o Kun edellinen kysymys

Lisätiedot

Direktlaminat tarjoaa laminaattisten komponenttien huippuosaamista.

Direktlaminat tarjoaa laminaattisten komponenttien huippuosaamista. ME TOTEUTAMME IDEAT Direktlaminat tarjoaa laminaattisten komponenttien huippuosaamista. F900 SUORAT VAI PYÖREÄT KULMAT? Joustavuus ja erikoistuminen takaa tyytyväisiä asiakkaita Kuten nimestämme voi päätellä,

Lisätiedot

Toiminnanharjoittajan turvallisuustiedote yleisölle Tukesin valvonnan alaiset tuotantolaitokset. Oy Woikoski Ab 15.1.2016

Toiminnanharjoittajan turvallisuustiedote yleisölle Tukesin valvonnan alaiset tuotantolaitokset. Oy Woikoski Ab 15.1.2016 Toiminnanharjoittajan turvallisuustiedote yleisölle Tukesin valvonnan alaiset tuotantolaitokset Oy Woikoski Ab Voikosken ilmakaasu- ja asetyleenitehtaat Sijainti: Mäntyharju, Voikoski, Virransalmentie

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

KONE Pörssi-ilta , Espoo Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONE Pörssi-ilta , Espoo Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONE Pörssi-ilta 25.3.2013, Espoo Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Vuosi 2012 lyhyesti KONE lyhyesti myynnin ja henkilöstön jakautuminen vuonna 2012 Liikevaihto liiketoiminnoittain, yhteensä 6,3 miljadia

Lisätiedot

Asiakaskeskeisyys, joustavuus ja luotettavuus ovat yrityksellemme tärkeitä arvoja. Toimintatapamme perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen.

Asiakaskeskeisyys, joustavuus ja luotettavuus ovat yrityksellemme tärkeitä arvoja. Toimintatapamme perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen. Asiakaskeskeisyys, joustavuus ja luotettavuus ovat yrityksellemme tärkeitä arvoja. Toimintatapamme perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen. Stairon Oy on isojen, vaativien ja ruostumattomien ohutlevytuotteiden

Lisätiedot

Toimialakatsaus 2011

Toimialakatsaus 2011 Toimialakatsaus 2011 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne 2009, P:maa + K-P

Lisätiedot

EnnAkkoMArkkInoInTI Teppola MULTIA

EnnAkkoMArkkInoInTI Teppola MULTIA Teppola MULTIA Ennakkomarkkinointi Kaipaatko maaseudun rauhaan? Multian keskusta 1,4 km Lähikauppa 1,4 km Keuruun keskusta 19 km Jyväskylän keskusta 65 km Lentokenttä 58 km Juna-asema 19 km Koulu 2,2

Lisätiedot

Invalidiliitosta. Invalidiliitto

Invalidiliitosta. Invalidiliitto Invalidiliitosta - täytti 70 vuotta 16.1.2008-165 jäsenyhdistystä ja 34 000 henkil öjäsentä - Tekee työtä yhteiskunnassa niin, ett ä toimiva arki mahdollistaa tuki - tai liikuntaelinvammaiselle ihmiselle

Lisätiedot

LÄNNEN RAIL SYSTEMS RATATÖIDEN MONITOIMIKONE 9A- TAI 9C-LUOKAN VETOJÄRJESTELMÄLLÄ.

LÄNNEN RAIL SYSTEMS RATATÖIDEN MONITOIMIKONE 9A- TAI 9C-LUOKAN VETOJÄRJESTELMÄLLÄ. LÄNNEN RAIL SYSTEMS RATATÖIDEN MONITOIMIKONE 9A- TAI 9C-LUOKAN VETOJÄRJESTELMÄLLÄ K www.lannencenter.com FI LIIKKUVUUS Lännen Rail Systems -ratatyökone on vankka ja voimakas rautatieympäristön monitoimikone,

Lisätiedot

Torkki Yhtiöt Suomen Valurauta

Torkki Yhtiöt Suomen Valurauta Torkki Yhtiöt Suomen Valurauta SISÄLLYS TORKKI YHTIÖT 1 REFERENSSIT 2-3 VARASTOINTI 4 OHJEHINNASTO 5-11 VALURAUTAISET KANSISTOT VENTTIILINHATUT 12-19 MUOVIPUTKIEN KANSISTOT (ø 160 mm 500 mm) 20-24 BETONIKARTIOIDEN

Lisätiedot

Cargotecin yhtiökokous. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen. 29. helmikuuta 2008

Cargotecin yhtiökokous. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen. 29. helmikuuta 2008 Cargotecin yhtiökokous Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1 Keskeiset saavutukset Cargotecin kehittämisessä vuonna 2007 2 Huoltoliiketoiminnan kasvu 3 Toiminnan laajentaminen 4 Aasian liikevaihdon kasvu 5

Lisätiedot

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 TAUSTAA 2 3 VALTAKUNNALLINEN VALMISTELU Juhlavuoden valtakunnallinen valmistelutyö käynnistyi syksyllä 2014. Keväällä 2015 alueinfot maakuntien liittojen

Lisätiedot

Jalat maassa, tavoitteet korkealla. MSK Group Oy

Jalat maassa, tavoitteet korkealla. MSK Group Oy Jalat maassa, tavoitteet korkealla MSK Group Oy 6.9.2016 Sisältö 01 MSK Groupin historia 02 MSK Group korkean teknologian perheyhtiö 03 MSK lukuina 04 Tytäryhtiöt 1. Sukupolvi - perustaja "Ville Isosaari

Lisätiedot

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Elokuu 2012 * Puolue, jota edustan: Kansallinen Kokoomus Suomen Sosialidemokraattinen Perussuomalaiset Suomen Keskusta Vasemmistoliitto Vihreä liitto Suomen

Lisätiedot

Kaukomarkkinat Oy. JP Lehmuskoski, toimitusjohtaja

Kaukomarkkinat Oy. JP Lehmuskoski, toimitusjohtaja Kaukomarkkinat Oy JP Lehmuskoski, toimitusjohtaja Pääomamarkkinapäivä 19.1.2010 1 Maailman markkinoiden osaaja Kaukomarkkinat toimii kaikilla toimialoillaan Suomessa. Erikoistunutta toimintaa myös Puolassa,

Lisätiedot

Nostetta kuormankäsittelyyn

Nostetta kuormankäsittelyyn Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.

Lisätiedot

Ruotsin markkinoiden mahdollisuudet. Suomalais-ruotsalainen kauppakamari Antti Vuori

Ruotsin markkinoiden mahdollisuudet. Suomalais-ruotsalainen kauppakamari Antti Vuori Ruotsin markkinoiden mahdollisuudet Suomalais-ruotsalainen kauppakamari Antti Vuori Miten Suomalais-ruotsalainen kauppakamari voi auttaa kansainvälistymisessä Suomalais-ruotsalainen kauppakamari Perustettu

Lisätiedot

Russian railways..today..in the future

Russian railways..today..in the future Russian railways.today..in the future Rautatiekuljetukset RZHD miljoona t. v.2010 Öljy ja öljytuotteita Kivihiili Rauta Kierrätysmetalli Rautamalmi Arvometallit Lannoitteet Kemialiset tuotteet Rakennusmateriaalit

Lisätiedot

Tehtaantie 5, 31500 KOSKI TL

Tehtaantie 5, 31500 KOSKI TL TRIOTEC OY Tehtaantie 5, 31500 KOSKI TL YRITYKSEN HISTORIA 1978 1981 Perustettu Trional Oy Perustajina: Antti Teollisuus Oy, Vaasan Höyrymylly yy y yoy Tuotteina karjatalouskalusteiden valmistus. Pääosa

Lisätiedot

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 2 Tavoitteellista markkinointia asiakkaan strategian toteuttamiseen Strategian ydin MARKKINOINTI PALVELUNA

Lisätiedot

LOGISTIIKKAREFERENSSIT

LOGISTIIKKAREFERENSSIT LOGISTIIKKAREFERENSSIT KVA ARCHITECTS PALVELUT Suunnittelemme ketterästi ja kustannustietoisesti asiakkaidemme todellisia tarpeita ja tavoitteita tukevia mieleen 1964 PERUSTETTU jääviä rakennettuja ympäristöjä.

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen. Q2 osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2009

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen. Q2 osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2009 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 20.7.2009 2009 Q2 osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2009 Keskeistä tammi kesäkuussa 2009 Haastava markkinaympäristö MacGregorin vakaa kehitys jatkui Liikevoittoa alensivat ylikapasiteetti

Lisätiedot

Vauhtia konepajateollisuuden kehitystoimille ja investoinneille - VTT tukee rakennemuutosta

Vauhtia konepajateollisuuden kehitystoimille ja investoinneille - VTT tukee rakennemuutosta Vauhtia konepajateollisuuden kehitystoimille ja investoinneille - VTT tukee rakennemuutosta VTT:n media-aamiainen 24.4.2012 Erikoistutkija Ismo Ruohomäki, VTT 2 Suomikin tarvitsee tuotantoa Globalisaation

Lisätiedot

Kaupungin tilat Kauklahden alueella Tilannekatsaus. Kauklahti-Foorumi 30.1.2014 Carl Slätis Tilakeskus-liikelaitos

Kaupungin tilat Kauklahden alueella Tilannekatsaus. Kauklahti-Foorumi 30.1.2014 Carl Slätis Tilakeskus-liikelaitos Kaupungin tilat Kauklahden alueella Tilannekatsaus Kauklahti-Foorumi 30.1.2014 Carl Slätis Tilakeskus-liikelaitos Asialista 30.1.2014 Kohteiden esittelyjä Keskustelua 2 Koulut Hansakallion koulu Vanttilan

Lisätiedot

KONE - moving people and goods 9.9.2002

KONE - moving people and goods 9.9.2002 KONE - moving people and goods 9.9.2002 Partekin hankinta Kone Finance on hankkinut yli 98 % Partekin osakkeista KONEesta tuli Partekin emoyhtiö 29.8. KONEella on lunastusoikeus muiden osakkeenomistajien

Lisätiedot

Tehtävä 1. Valintakoe 2014 Graafisen suunnittelun koulutusohjelma, Lapin yliopisto, TTK Maanantai 9.6.2014, klo 9.00-12.00

Tehtävä 1. Valintakoe 2014 Graafisen suunnittelun koulutusohjelma, Lapin yliopisto, TTK Maanantai 9.6.2014, klo 9.00-12.00 Tehtävä 1. Maanantai 9.6.2014, klo 9.00-12.00 Kirjallinen tehtävä Ennakkoon luettava materiaali: Typografia Kieltä vai visuaalisuutta (sivut 81 156). Kirjoita essee, jossa pohdit kysymystä siitä, millaisia

Lisätiedot

EU:N LIIKENNESTRATEGIA. Suomen valtion toimenpiteet vesiliikenteen osuuden huomiomisessa vv Veikko Hintsanen

EU:N LIIKENNESTRATEGIA. Suomen valtion toimenpiteet vesiliikenteen osuuden huomiomisessa vv Veikko Hintsanen EU:N LIIKENNESTRATEGIA Suomen valtion toimenpiteet vesiliikenteen osuuden huomiomisessa vv. 2006-2012 Veikko Hintsanen Suomalainen ulkomaan liikenteen selkeä toimintamalli vuodelta 2006 Suomi = Saari jonka

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 18.3.2014. Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen

Varsinainen yhtiökokous 18.3.2014. Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen Varsinainen yhtiökokous 18.3.2014 Toimitusjohtaja Mika Vehviläinen Havaintoja Cargotecista 18.3.2014 3 Markkina-asema Brändit Vahvuudet Asiakastyytyväisyys Tuotteet ja teknologia 18.3.2014 4 Taloudellinen

Lisätiedot

Hiab Multilift Matalat XR -koukkulaitteet

Hiab Multilift Matalat XR -koukkulaitteet Hiab Multilift Matalat XR -koukkulaitteet Tuote-esite Korkea laatu, matala asennuskorkeus ja omapaino Käyttöturvallisuus ja helppokäyttöisyys ovat matalien Hiab Multilift XR-koukkulaitteiden tärkeimmät

Lisätiedot

Asuminen ja rakentaminen - suhdanteet muuttuvat? Pendelöinti ja asuminen. Pekka Myrskylä torstaina 29.5.-08 klo 13.30-

Asuminen ja rakentaminen - suhdanteet muuttuvat? Pendelöinti ja asuminen. Pekka Myrskylä torstaina 29.5.-08 klo 13.30- Asuminen ja rakentaminen - suhdanteet muuttuvat? Pendelöinti ja asuminen Pekka Myrskylä torstaina 29.5.-08 klo 13.30- Pendelöivien osuus työllisistä 1960-2005* 1960 1970 1975 1980 1985 10,3 17,9 19,8 23,2

Lisätiedot

Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö Pohjoismaiden kirkonkylissä. Esittely tutkittavista kohteista Koonnut: Pyry Kuismin

Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö Pohjoismaiden kirkonkylissä. Esittely tutkittavista kohteista Koonnut: Pyry Kuismin Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö Pohjoismaiden kirkonkylissä Esittely tutkittavista kohteista Koonnut: Pyry Kuismin Matkailualue Wanhat Wehkeet Karstula Alkutilanne Karstula on noin

Lisätiedot

MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS

MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS MAAILMAN MODERNEIN BIOTUOTETEHDAS OSSI PUROMÄKI METSÄ FIBRE, 1 on kannattava ja kilpailukykyinen metsäteollisuuskonserni 2 Metsä Fibre lyhyesti METSÄ FIBRE Maailman johtavia havuselluntuottajia ja suuri

Lisätiedot

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600

METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 Avainluvut 2015 METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 9 600 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 116 000 suomalaista metsänomistajaa METSÄ FOREST Puunhankinta ja metsäpalvelut

Lisätiedot

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Tämä on pääkirjasto. Kokkolassa on myös lähikirjastoja: Koivuhaan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastot. Keskussairaalassa on laitoskirjasto, joka on potilaiden

Lisätiedot

KONE-, LAITE- JA ELEKTRONIIKKATEOLLISUUDEN ASIANTUNTIJASEMINAARI LAHTI 19.11.2009 Pekka Savolainen Hämeen TE-keskus

KONE-, LAITE- JA ELEKTRONIIKKATEOLLISUUDEN ASIANTUNTIJASEMINAARI LAHTI 19.11.2009 Pekka Savolainen Hämeen TE-keskus KONE-, LAITE- JA ELEKTRONIIKKATEOLLISUUDEN ASIANTUNTIJASEMINAARI LAHTI 19.11.2009 Pekka Savolainen Hämeen TE-keskus ELYjen toimipaikat ja aluejako Asetusluonnoksen 1.9. mukaan JOHTAJA LUONNOS 14.10.2009

Lisätiedot

Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora. Henrik Karlsson

Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora. Henrik Karlsson Keski-Suomen Energiapäivä 28.1.2010 Agora Henrik Karlsson Ariterm Group Ariterm on suomalais-ruotsalainen lämmitysalan yritys jolla on tuotantoa Saarijärvellä Suomessa ja Kalmarissa Ruotsissa. Aritermin

Lisätiedot

MOOTTORIAJONEUVOJEN JA TYÖKONEIDEN SAMMUTUSLAITTEISTOJEN TURVALLISUUSLUOKAT - ESIMERKKEJÄ

MOOTTORIAJONEUVOJEN JA TYÖKONEIDEN SAMMUTUSLAITTEISTOJEN TURVALLISUUSLUOKAT - ESIMERKKEJÄ MOOTTORIAJONEUVOJEN JA TYÖKONEIDEN TURVALLISUUSLUOKAT - ESIMERKKEJÄ FA 127 B-liite Tämä liite korvaa FK-127:2012 ohjeen mukaisen B- liitteen. FK-127 ohjeen mukaisten järjestelmien luetteloa ei enää päivitetä.

Lisätiedot

OFA Oy tekee ketjut alusta loppuun

OFA Oy tekee ketjut alusta loppuun 125 vuotta Hirvikosken rannalla Loimaalla OFA Oy tekee ketjut alusta loppuun Ruotsalaiseen Gunnebo Industries - teollisuuskonserniin nykyisin kuuluva OFA Oy Ab:n kettinkitehdas Loimaalla on huomattava

Lisätiedot

Syrjäisten alueiden lentoliikenne nyt ja tulevaisuudessa case Joensuu seminaari / Koli 14.8.2014. Aluejohtaja Raija Niskanen/Finavia Oyj

Syrjäisten alueiden lentoliikenne nyt ja tulevaisuudessa case Joensuu seminaari / Koli 14.8.2014. Aluejohtaja Raija Niskanen/Finavia Oyj Syrjäisten alueiden lentoliikenne nyt ja tulevaisuudessa case Joensuu seminaari / Koli 14.8.2014 Aluejohtaja Raija Niskanen/Finavia Oyj Finavia Oyj lyhyesti 25 lentoasemaa Koko maan kattava lennonvarmistusjärjestelmä

Lisätiedot

YIT:n maantieteellinen laajentuminen

YIT:n maantieteellinen laajentuminen 1 YIT:n maantieteellinen laajentuminen Hannu Leinonen Toimitusjohtaja Tilaisuus, analyytikoille, sijoittajille ja medialle 30.5.2008 2 Sisältö Maantieteellisen laajentumisen strategian toteuttaminen YIT:n

Lisätiedot

25 vuotta lämpöä laadukkaasti Vantaa Lappeenranta Kuopio - Turku. Henkilökunnan määrä 25

25 vuotta lämpöä laadukkaasti Vantaa Lappeenranta Kuopio - Turku. Henkilökunnan määrä 25 25 vuotta lämpöä laadukkaasti Vantaa Lappeenranta Kuopio - Turku Liikevaihto n. 6 milj. Henkilökunnan määrä 25 Omistajat: Jukka Itkonen 55%, Reijo Lappalainen 34 %, Hannu Janhunen 7 %, Muu avainhenkilöstö

Lisätiedot

Kuormanvarmistus maantie-, meri-, rautatieja ilmakuljetuksissa

Kuormanvarmistus maantie-, meri-, rautatieja ilmakuljetuksissa Kuormanvarmistus maantie-, meri-, rautatieja ilmakuljetuksissa Ilmakuljetus dia 2 Kuormanvarmistus ilmakuljetuksissa Yleistä Kuljetusjärjestelmä tarvitsee ilmakuljetuspalveluja pitkillä kuljetusetäisyyksillä

Lisätiedot

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla

FUAS-virtuaalikampus rakenteilla Leena Vainio, FUAS Virtuaalikampus työryhmän puheenjohtaja Antti Kauppi, FUAS liittouman projektijohtaja FUAS-virtuaalikampus rakenteilla FUAS Virtuaalikampus muodostaa vuonna 2015 yhteisen oppimisympäristön

Lisätiedot

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus

Lisätiedot

Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009

Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Suuri mahdollisuus Sijainti Täydentävä tuotantorakenne Naapurin tuntemus Rakennemuutostarve

Lisätiedot

Elinkeinoelämän näkökulma - kilpailukyvyn avaimet. EK:n hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Ilpo Kokkila

Elinkeinoelämän näkökulma - kilpailukyvyn avaimet. EK:n hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Ilpo Kokkila Elinkeinoelämän näkökulma - kilpailukyvyn avaimet EK:n hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Ilpo Kokkila Suomen globaalit haasteet Ilmastonmuutos Eurokriisi Energiapaletin muutos Regulaatiousko ja -tulva

Lisätiedot

http://sr512201/webmap/content/result.htm

http://sr512201/webmap/content/result.htm Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 ASUINPIENTALOJEN KORTTELIALUE 1.04 ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE. 3.01 LIIKERAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLE SAADAAN RAKENTAA KASVIHUONERAKENNUKSIA SEKÄ TÄHÄN TARKOITUKSEEN

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas

Äänekosken biotuotetehdas Äänekosken biotuotetehdas Metsä Groupin avainluvut 2014 METSÄ GROUP Liikevaihto 5,0 mrd. euroa Henkilöstö 10 500 METSÄLIITTO OSUUSKUNTA Konsernin emoyritys Omistajina 122 000 suomalaista metsänomistajaa

Lisätiedot

#UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra

#UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra #UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra Twitter: @keranenhenna Muuttuko työelämä työsuhteet? 200 Työsuhteiden tulevaisuus 190 180 Jatkuva osa-aikatyö 170

Lisätiedot

HÄMEENTIE 11 Sörnäinen - HELSINKI

HÄMEENTIE 11 Sörnäinen - HELSINKI HÄMEENTIE 11 Sörnäinen - HELSINKI HÄMEENTIE 11 3 SIJAINTI, YHTEYDET & PALVELUT Saavutettavuudeltaan Hämeentie 11 hakee vertaistaan: Hämeentie on Lahden ja Porvoon moottoriteille johtava valtakatu Valmis

Lisätiedot

Takeina turvallisuus ja. järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA. Nostetta korkeuksiin. Nostamisen ammattilaiset

Takeina turvallisuus ja. järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA. Nostetta korkeuksiin. Nostamisen ammattilaiset Takeina turvallisuus ja järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA 1982 Nostetta korkeuksiin Nostamisen ammattilaiset 1 Nykyaikainen kalusto ja ammattitaitoinen henkilökunta. Takeina turvallisuus ja järkkymätön

Lisätiedot

MIKÄ ON MUUTTUNUT VERIVALMISTEHUOLTO 2000-LUVULLA

MIKÄ ON MUUTTUNUT VERIVALMISTEHUOLTO 2000-LUVULLA MIKÄ ON MUUTTUNUT VERIVALMISTEHUOLTO 2000-LUVULLA 18.5.2016/M.Sihvola Veripalvelun tilaustoimitusketju plasma ulkomaille Rekrytointi Luovutus Testaus Valmistus Varastointi Jakelu Varastointi Jatkokäsittely

Lisätiedot