Hyvää oloa koko kesän Ristijärvellä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvää oloa koko kesän Ristijärvellä"

Transkriptio

1 RISTIJÄRVI TIEDOTTAA 2/2009 Hyvää oloa koko kesän Ristijärvellä Ristijärven kesätapahtumat ovat päässeet hyvään vauhtiin. Erityisen ilahtunut olen, että kunnassa on aitoja, ihmisen kokoisia tapahtumia, jotka soveltuvat kaikenikäisille. Nuori Teatteri kesäkuussa antoi näytteen siitä, että nuoret osaavat kertoa puhuttelevasti, kuinka he oikeasti kokevat tämän maailman. Karppaalan Myllytapahtuma keräsi väkeä Kainuun mielenkiintoisimpaan kokoperheen kesätapahtumaan. Kun maamoottorit jyrähtivät käyntiin ja rukiinpuinti alkoi, jonka jälkeen vuosisataiset myllynkivat jauhoivat puidut rukiit vesivoimalla jauhoiksi, heräsivät monella pintaan muistoihin tallentuneet mielikuvat entisajan elonkorjuusta. Niistä oli hyvä kertoa lapsille ja lapsenlapsille. Kiitos Uvan kylän uskolliselle joukolle, joka on jaksanut jo 1990-luvun alusta lähtien esitellä meille perinteistä, joista on riittänyt elämyksiä ja katsottavaa kaikenikäisille. Ristijärven jyhkeät maisemat ja Tolosenjoen kuvaukselliset suvannot antavat parhainta lepoa arkisen työn uuvuttamille, läheltä ja kaukaa tulleille lomalaisille ja viikonlopun viettäjille. Kun istut heinäpellon laitaan laavulle ja katsot koskien kuohuja, työhuolet unohtuvat ja uudet ulottuvuudet valtaavat mielen. Pitäjän toisella laidalla, Hiisijärvellä, saat viettää aurinkoisina päivinä oikeaa välimeren rantalomaa. Kainuun kesä on nyt parhaimmillaan. Elokuussa tapahtuu Mielenrauhaa ja hengellisiä eväitä matkamiehille on tarjolla , jolloin perinteiset Veisuuvestivaalit siivittävät meidät virsien tunnelmaan vanhoilla ja uusilla tavoilla kirkossa ja seurakuntakodilla. Lisäksi luvassa on vauhdikasta meininkiä lauantai-iltana Virtaalassa, jossa Piirpauke jammailee 35-vuotisuraansa. Hyvän Iän puiston avajaisia ja uudistetun päiväkodin avoimien ovien päivää ja vihkiäisjuhlaa vietetään tulevan elokuun iltapäivällä Ristijärven koulun pihalla. Juhlaohjelmaa ja katseltavaa riittää kaiken ikäisille. Paikalla on myös perinteinen maalaistori, josta paikkakuntalaiset, yhdistykset ja yritykset voivat myydä tuotteitaan ja esitellä toimintaansa. Moni saattaa jo kysyä, mitä sellainen Hyvän Iän puisto tarkoittaa? Avajaisten tarkoituksena on esitellä toimintaa ja kutsua mukaan kokeilemaan eri lajeja, kuten frisbee golfia tai katukorista. Kuten useimmat ovat jo huomanneet, on kesän aikana Willa Vanhan, Virtaalan, koulukeskuksen ja terveysaseman väliseen maastoon noussut uusi leikkipuisto laitteineen. Suurin osa niistä on suunniteltu kaikenikäisille käyttäjille; lapsille, nuorille, aikuisille ja varttuneelle väelle. Senioriperiaatteen mukaisesti puistoa voidaan kutsua myös 3 G puistoksi, kolmen sukupolven puistoksi. Moneen muuhun leikkipuistoon verrattuna, Ristijärvellä saa koko perhe kokeilla kiinnostavia laitteita. Erityisesti kutsumme ikäihmisiä tutustumaan laitteisiin ja viihtymään puistossa. Tapahtumat eivät jää tähän, vaan lauantaina Ristijärven keskuskentällä pidetään Kainuun Prikaatin tykistörykmentin vala. Päivä alkaa muistotilaisuudella sankarihaudoilla klo 10 ja huipentuu valatilaisuuteen ja ohimarssiin välisenä aikana. Kun vielä syyskuun alussa MLL viettää 80-vuotisjuhliaan ja vaelletaan Saukonselän vaellus, niin voidaan sanoa että täällä Ristijärvellä tapahtuu paljon näinkin pieneksi paikkakunnaksi. Ristijärven kunta on hyvä paikka asua, elää ja yrittää. Kunnan strategisena tavoitteena on edelleen kehittää matkailua ja edistää paluumuuttoa paikkakunnalle. Tarjoamme pysyvään asumiseen ja ympärivuotiseen lomaasumiseen soveltuvia tontteja, rakennuspaikkoja ja vaihtoehtoisia omistusmuotoja. Ympäristön kauneus, viihtyisyys ja turvallisuus ovat meille tärkeitä arvoja. Kunnassa on monia nuorille suunnattuja harrastusmahdollisuuksia mm. musiikin, liikunnan ja metsästysharrastuksen parissa. Kansalaisopisto ja senioriakatemia tarjoavat kaikille kädentaitoihin, kulttuuriin ja taiteeseen suuntautuneita kursseja ja luentoja. Riittävien terveydenhuoltopalvelujen saavuttamiseksi, joudumme tekemään työtä kuten useat paikkakunnat muuallakin Suomessa. Pidämme kiinni palveluvarustuksestamme ja se tarkoittaa voimakasta puolustautumista ulkoisia uhkia vastaan. Maailma on muuttunut vuodesta 2008 hyvin paljon ja hyvin nopeasti. Elämme vaikeaa taantumaa, jossa Ristijärvi on selviytynyt tähän saakka yllättävän vähäisin vaurioin. Ennusteet palvelurakenteen alasajosta, uusien työpaikkojen menetyksistä tulevat koskettamaan myös meitä. Uutta uskoa parempaan tulevaisuuteen tarvitaan kunnan elinvoimaisuuden ylläpitämiseksi. Haluan toivottaa voimia ja rohkeutta teille, jotka olette joutuneet kipeiden ratkaisujen menetysten kouriin. Kannustan kaikkia kuntalaisia etsimään paikkaansa ja yhteistä hyvää. Pidetään toisistamme hyvää huolta. Raija Potila kunnanjohtaja KARPPALAN MYLLYTAPAHTUMA järjestettiin jo kahdennenkymmenennen kerran su 5.7. Uvan kyläyhdistyksen järjestämä monipuolinen kesätapahtuma vetää vuosittain runsaasti väkeä kesäpäivän viettoon Uvan Karppalan myllylle. Sää suosi jälleen Karppalan myllytapahtumaa. Myllyn ympäristöön, työnäytöksiin ja vanhoihin koneisiin kävi tutustumassa runsaslukuinen joukko kesänviettäjiä. Karppalan isäntä Taavetti Kemppainen puimassa vanhalla puintikoneella. Tämä se vasta kilpailu! Leikkimielisessä vastantekokilpailussa Karppalan myllyllä ristijärveläistä naisenergiaa: vas. Anja von Zansen, Minna-Liisa Laakso, Raija Potila ja Marjo Kangasharju.

2 2 Ristijärvi tiedottaa Päivähoitopaikat Päivähoitopaikat ovat haettavana toimintakaudelle Päivähoitohakemuksia saatavana Yhteispalvelupisteeltä sekä päiväkodilta. Hakemukset voidaan myös palauttaa edellisiin paikkoihin. Muistattehan että yksityisillä päivähoitajilla on ilmoitusvelvollisuus. Päivähoito Frisbeegolf - lajiesittely koululaisille Avajaisjuhlallisuudet klo alkaen Raija Potila, kunnanjohtaja Juhlapuhe Ristijärveläinen näkökulma Yrjö Kurkinen, kunnanvaltuuston pj. Karpalo Cocktail Päiväkodin vihkiäiset ja lasten esitys sekä musiikkiesitys Frisbeegolf - radan esittely ja lajiin tutustuminen Jussi Meresmaa Puiston laitteiden esittely ja laitetestaus Lappset Juontaa, hauskuuttaa ja musisoi Renne Karppinen Kainuun Prikaatin 209 saapumiserän VALATILAISUUDET ovat pe Kajaanissa varuskunnassa ja la Ristijärvellä. Ristijärvellä lauantaina antaa sotilasvakuutuksen noin 30 alokasta ja vannoo sotilasvalan noin 370 alokasta Kainuun Tykistörykmentistä. Rykmenttiin kuuluu 4 perusyksikköä: Kranaatinheitinkomppania (Ristijärvi on kummikunta) Tulenjohto- ja Viestipatteri, 1. Tuliasemapatteri ja 2. Tuliasemapatteri. Sotilasvakuutus annetaan Virtaalan monitoimikeskuksen urheilusalissa klo alkaen.vakuutuksen vastaanottaa prikaatin komentaja prikaatikenraali Sakari Honkamaa. Valakaavan esilukijana toimii kunnanvaltuuston puheenjohtaja Yrjö Kurkinen. Vakuutuksen antajien osastoa johtaa kapteeni Timo Aho. Sotilasvala vannotaan Ristijärven urheilukentällä klo alkaen. Katselmuksen suorittaa ja valan vastaanottaa Kainuun Prikaatin komentaja prikaatikenraali Sakari Honkamaa. Valakaavan esilukijana toimii Ristijärven kunnanjohtaja Raija Potila. Valahartauden pitää kenttärovasti Juhani Liukkonen. Valajoukkoja komentaa everstiluutnantti Janne Oksanen. Sotilasvalan ja ohimarssin järjestelyistä vastaa komendantti kapteeni Tomi Martikainen. Jalan suoritettavan ohimarssin vastaanottopaikka on Yhteispalvelupisteen kohdalla. Urheilukentältä marssitaan reittiä: Verkkotie- Saukontie- Aholantie- Kirkkotie- Koulutie takaisin urheilukentälle. Urheilukentällä pidetään lomatarkastus, jonka jälkeen syödään kenttälounas (hernekeitto)urheilukentän alueella. Lomat alkavat ruokailun jälkeen. Rykmentti tuo tykkikalustoa mukanaan esille. Sotilasvakuutusta ja sotilasvalaa odotetaan seuraamaan kotiväestä noin 1000 henkilöä. Sotilaspoliisi ohjaa liikennettä tapahtuman aikana ja esim. Saukontie - Aholantie - Kirkkotie suljetaan muulta liikenteeltä ohimarssin ajaksi (arvio on klo ) Lisätietoa saa mm internetistä Oheistapahtumana Ristijärven iltatori yritykset ja järjestöt esittäytyvät! 4H taimien vaihtopäivä ja myynti maalaistuotteiden myyntiä ja yrittäjien myyntikojuja musiikkia ja hauskuutuksia järjestöt ja yhdistykset esittävät Ristijärven vapaa-aikaa kalustoesittelyjä ja poniratsastusta mustikkakukkoa, makkaraa ja maukasta purtavaa hauskaa yhdessäoloa Kainuulaisittain Vieno Lilja ja Reino Armas (Rakkauven räeskettä Ryysyrannasta) Toritanssit - Tervetuloa! Iltaa on mahdollista jatkaa Kainuun maakuntajuhlassa Vaalassa, jonne ilmainen linja-autokuljetus Ristijärveltä lähtee ja paluu Paikalliset järjestöt ja yhdistykset sekä yrittäjät voivat ilmoittautua ti mennessä tai , Myyntipöytäpaikat ja kojut veloituksettomia! Tapahtumaan vapaa pääsy. Ilmoita sähkön, ym. tarve ja millaista toimintaa esittelet tai myyt pöydät ja tuolit järjestäjän puolesta. Pienet aikataulumuutokset mahdollisia. KUMPPANEINA Eläkeliiton Ristijärven yhdistys tiedottaa Lähdemme elojuhlaan Ruhtinansalmelle su teemana tapahtumat Lehtovaaralla ja Juntusrannassa. Osallistumismksu 20 + kyyti. Ilmoittautuminen Mairelle, puh , viim Olemme mukana myös Ristijärven iltatorilla Otamme vastaan myynti- ja arpajaistavaraa. Kesäterveisin Maire Mannerheimin Lastensuojeluliiton Ristijärven yhdistys perustettiin 80 vuotta sitten Tulevana syksynä järjestämme juhlan. Tarkemman päivämäärän ja kellonajan ilmoitamme myöhemmin. Tiedote juhlapäivästä tulee myös lasten mukana koteihin. Kokoamme kirjastoon Poimintoja MLL:n Ristijärven yhdistyksen 80 toimintavuoden ajalta näyttelyn. Kaikki puheenjohtajat, sihteerit, rahastonhoitajat, kyläasiamiehet ja muut yhdistyksen toimijat! Teiltä toivomme saavamme jokaiselta yhden mieleen painuneen muiston toimintanne ajalta. MLL:n Ristijärven yhdistys oli mukana perheiden arjessa monin tavoin. Muistatko, olisiko perheenne saanut jotakin erityistä paikallisyhdistyksen toimesta? Pöytäkirjojen mukaan on jaettu mm. ruokatarvikkeita, kenkiä, vaatteita ja saippuaa, hieno- tai pyykkisaippuaa, Kalanmaksaöljyn maku lapsuudessa lienee jäänyt mieleen. Vuonna 1949 sitä jaettiin 940 kg. Useana vuonna paikallisyhdistys järjesti Ristijärvelle hammaslääkärin vastaanoton. Missä paikassa kävit silloin vastaanotolla, kerrotko siitä meille! Mukavia kesäpäiviä Ristijärvellä on vietetty uimakouluissa, joita ryhdyttiin järjestämään Joka kesä ei ollut mahdollista uimakoulua järjestää, mutta useita ja eri puolilla kuntaa niitä oli. Millaisia muistoja niistä päivistä on jäänyt mieleen? Liittyykö muistosi kummitoimintaan tai koululla järjestettyyn kodin ja koulun iltaan? Monenlaisia muita tapahtumia: teatterivierailuja, lastenjuhlia ja lastentoimintatapahtumia on kunnassamme järjestetty. Piirroksia, valokuvia, jopa esineitä tai todistuksia haemme näyttelyyn. Jos mahdollista, tapahtuman kuvauksen voi kirjoittaa A 4-kokoiselle arkille ja mielellään liittää kuvan ( valokuvan tai piirretyn) mukaan. Muistelut voi toimittaa yhdistyksen jäsenille tai kirjastoon syyskuun loppuun mennessä. Innostuneena tekstejä odotellen Helinä Kymäläinen.

3 Ristijärvi tiedottaa 3 SEURAKUNNAN TAPAHTUMIA Kirkkoherranviraston uudet aukioloajat 1.7. alkaen ONSELKÄ ovat maanantai ja keskiviikko klo Urheilutie 42, puh Työntekijöitä kesälomilla seuraavasti: Seurakuntasisar euroa lapset alle 15 v. 15 euroa, seur. saman perheen lapset 8 euroa. Ilmoittautumiset Sari Mikkoselle puh VEISUUVESTIVAALIT 2009 La 1.8. klo Avajaiset srkkodilla. Virsi runona, Matti Kaarlejärvi. Matkamies ja lintunen kirjan julkistaminen Siionin virsien yhteisveisuutilaisuus klo Vanhojen virsien yhteisveisuutilaisuus kirkossa. klo 14 Lasten virsien yhteisveisuutilaisuus srk-kodilla. klo 16 Kirkkokonsertti, Mikko Helenius, Jukka Helenius,Sakari Kukkoklo 19 Ämmänsaaren seurakuntakeskuksessa Martti Niskanen, Liisa Vähäsarja - Juntunen Viikolla 32 Ristijärven vuoro pitää aamuhartaudet Radio Kajauksessa. Ma 3.8. klo 6.30 Aamuhartaus Kajauksessa, Esa Oikarinen Ke 5.8.klo 6.30 Aamuhartaus Kajauksessa, Seija Lahdelma Pe 7.8.klo 6.30 Aamuhartaus Kajauksessa, Eero Mikkonen To 6.8.Näkövammaisten leiripäivä Roinilassa Suomussalmella. Omavastuu matkasta 10. Ilm mennessä khranvirastoon puh Su 9.8. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Su 16.8 klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Etsikkoaikoja. Ke 19.8 klo13.30ehtoollisen vietto Kotokunnaalla Pe 21.8 klo12 Perhekerho alkaa. Alle kouluikäiset lapset mukaan! Su 26.7 klo 10 Konfirmaatiomessu kirkossa. Kirkastussunnuntai. To 30.7 klo Orma. Bachia, virsiä, Simon ja Carfunkelia klo Virsikaraoke, Katvela Su 2.8. klo 10 Messu kirkossa. Su 23.8 klo 10 Messu kirkossa. Itsensä tutkiminen. Su 30.8 klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Jeesus, parantajamme. Perheretki Ranuan eläinpuistoon. Totuus ja harha. klo 12 Nykyvirsien yhteisveisuutilaisuus kirkossa. klo kunnaalla Ke 2.9. klo Hartaus Koto- AELLUS Lähtö srk-kodilta klo 9.00, paluu klo mennessä Hengellisen musiikin konsertti Su 6.9. klo 10 Messu kirkossa. Lähimmäinen. Eläkeikäisten Matkat ja pääsyliput: aikuiset 18 kirkossa, Olavi Suominen, Mikko kirkkopyhä. Kirkkokahvit seurakuntakodilla. Ke 9.9. klo10 Keskiviikkokerho alkaa seurakuntakodilla. Ke 9.9. Vanhemman väen virkistyspäivä ja samalla keskiviikkokerhon aloitus Hiisipirtillä. Lähtö seurakuntakodilta klo Ruokailun vuoksi ilmoittautumiset Seijalle 4.9. mennessä terv. Seija Lahdelma Su 13.9 klo10 Messu kirkossa. Kiitollisuus. Kuntaväen kirkkopyhä. Kirkkokahvit. Su 20.9 klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Jumalan huolenpito. Kirkkokahvit ja konsertti seurakuntakodilla. Seurakuntamestari Sijaisena Touko Möttönen p Lähetyksen kirpputori suljettuna juhannuksesta heinäkuun loppuun. Kirkko avoinna joka päivä klo ajalla TARVITSETKO LYHYTAIKAISEN SIJAISKODIN KAIKILLA MUKAVUUKSILLA! Ristijärven keskustassa tarjolla 2 kappaletta apartementos tyyppistä huoneistoa (2h+k) 1-4 hengelle,lisävuode 2 hengelle kodinomainen kalustus astiasto ja ruoanlaitto välineet siivous ja liinavaatteet kuuluvat vuokraan vuoteet 4 henkilölle, lisävuodemahdollisuus Lisätiedot ja vuokrausvaraukset: Ristijärven kunta, Yhteispalvelupiste: Aholantie 25, Ristijärvi Avoinna ma-pe klo Puh. vaihde , toimistoajan ulkopuolella Fax: Ristijärven seurakunnan 2009 YV-arpajaisten päävoitot osuivat seuraaville: 1. Poppanapeite Maija Kurkinen 2. Maitopurkeista tehty kontti Lyyli Karjalainen 3. Santeri Semenofin taulu Maija Pasanen 4. Kokki-aterinsarja Arvo Rautiainen 5. Uvan kyläkirja Matti Pyykkönen 6. Hierontalahjakortti Kaija Vuoti 7. Hierontalahjakortti Eveliina Karppinen 8. 2 kpl täkki+tyyny setti Sanna Keränen 9. Matto Anne Pikkarainen 10. Iso virkattu liina Elma Pyykkönen Arpavoittoja oli yhteensä 48 kpl. Onnea kaikille, joita arpaonni suosi tänä vuonna. Lämmin kiitos kaikille arpavoittoja lahjoittaneille, YV-kerääjille ja eri tavoin YV-keräystä tukeneille. Voittoluettelo on nähtävänä Yhteispalvelupisteessä, khranvirastossa ja seurakuntakodilla. RISTIJÄRVEN KUNTA tarjoaa keskustasta laadukkaita kaksioita ja kolmioita RIVI- ja PARITALOISTA, omistusasunnoiksi tai vuokra-asunnoiksi. Kysy myös RANTATONTTEJA sekä asuin- että mökkikäyttöön. Lisätietoja: Harri Helenius, kunnanrakennusmestari puh SAUKONSELKÄ -VAELLUS Lähtö: Saukkovaara, Hotelli Saukko lähdöt omaan tahtiin alk. klo 9 Matkat: 7, 12 ja 20 km Huoltopisteet: Lakivaaran laavu (maksullinen) ja Tuulentupa (mehupiste) Huoltopisteet avoinna klo 9-15 Ei osallistumismaksua! Kunniakirja vaelluksen päätyttyä hotellilta. Järjestää: Ristijärven kunta, Ristijärven Pyry sunnuntaina

4 4 Ristijärvi tiedottaa Koulupuolen kuulumisia Perinteisen taloustaitokilpailun palkinnot jaettiin yläasteen 9 lk:n oppilaille. Koulun kolme parasta palkittiin kunniakirjalla ja Nordea USBmuistitikulla, edellä mainittujen lisäksi koulun parhaalle annettiin 45 e:n suuruinen lahjashekki. Palkinnot lahjoitti Nordea Pankki Suomi Oyj:n puolesta konttorinjohtaja Pirjo Oikarinen. Koulun paras Elsa Mertanen, toinen Johanna Pyykkönen ja kolmas Eveliina Karppinen. Kuvassa vasemmalta Johanna Pyykkönen, Elsa Mertanen, Eveliina Karppinen ja yhteiskuntaopin/biologian opettaja Mervi Hälinen. Nou hätä! Lähdimme aamulla opettajan kyydillä Kajaaniin päin. Kertasimme matkalla viimeisiä ohjeita ja jännitimme kovasti. Tähtäimenä oli voitto. Joukkueet kerääntyivät samaan luokkaan suorittamaan teoriakoetta. Yhteensä meitä oli 31 joukkuetta, joissa jokaisessa oli kolme kilpailijaa. Teoriakokeeseen sai käyttää aikaa tunnin. Koe oli meidän mielestä kohtalaisen helppo, odotimme, että se olisi ollut vaikeampi. Kaikki joukkueet olivat valmiita ennen kuin tunti oli päättynyt. Meidät jaettiin kahteen isoon ryhmään. Toinen ryhmä, jossa olimme, lähtivät syömään Foxiin ja toiset lähtivät palolaitokselle suorittamaan käytännön osuutta. Syönnin jälkeen suuntasimme kohti palolaitosta mahat täynnä. Jännitys oli käsin kosketeltava. Tehtävärasteja oli yhteensä neljä. Ne olivat kivoja ja samalla haastavia. Tehtävän suoritettuamme jännitimme tuloksia hallin perällä. Kun laitteet oli kytketty ja oli hetki julkaista tulokset, emme uskaltaneet katsoa. Kainuun alueen tulokset näytettiin viimeisenä, joten jalkamme olivat ihan vanua sekä maha ihan solmussa. Ihmettelimme, miksei meidän paikkakuntaa näkynyt listalla, mutta selvisi, että se oli punaisella pohjalla ja tarkoitti voittoa. Olimme hyvin yllättyneitä ja iloisia! Loppukilpailut olivat 7.5. Kuopiossa, Suomen Nou Hätä mestaruus meni napapiirin yläasteelle Rovaniemelle. Krista, Kati ja Jana 8lk Lontoon matka Lähdimme Kajaanin linja-autoasemalta ilta kahdeksalta, mukavissa tunnelmissa kohti Helsingin lentokenttää. Perillä Helsingissä olimme aamuvarhaisella viiden maissa ja parin tunnin odottelun jälkeen nousimme British Airwaysin matkassa yläilmoihin. Heathrow n lentokentälle saavuimme aikaeron ansiosta noin aamuyhdeksän pintaan. Siitä jatkoimme kiertoajelubussilla kohti kaupunkia. Opas esitteli meille aluetta ja kertoi monia mielenkiintoisia asioita. Näimme kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä, joihin tutustuimme myöhemmin paremmin. Kiertoajelun jälkeen saavuimme hotellille, josta saimme lähteä kaveriporukoissa tutustumaan lähialueeseen. Seuraavana päivänä menimme kävelykierrokselle kaupunkiin, ensin kävimme seuraamassa vahdinvaihtoa Buckinghamin palatsin edustalla. Reitin varrella näimme mm.big Benin sekä Trafalgar Squaren. Kävelyn päätteeksi menimme London Eye- maailmanpyörään ihailemaan Lontoota korkeuksista. Illalla oli luvassa vapaata ohjelmaa, jolloin monet suuntasivat kohti Oxford Street:ia, joka on suosittu ostoskatu. Keskiviikkoaamuna (suunnitelmaa muunnellen) lähdimme Tower of Londoniin, Lontoon keskiaikaiseen linnoitukseen. Linnoituksen nähtävyyksiin kuului mm. kruununjalokivien näyttely. Loppupäivän ohjelmaan kuului laivamatka Thames- joella sekä Camden Town. Suunnitelmiin kuului myös underground, ja monille se olikin ensimmäinen kokemus metrosta. Iltapäivällä saavuimme Piccadilly Circukseen ja siitä saimme kukin lähteä viettämään loppupäivää shoppailun ja ruokailun merkeissä. Illalla osa porukasta pääsi valvojan mukana bussiajelulle sekä ihailemaan kaupunkia pimeään aikaan. Paluupäivän aamuna ehdimme vielä käväistä yhdessä Lontoon museoista, luonnonhistoriallisessa museossa. Ruokailun jälkeen haimme matkalaukut hotellilta ja lähdimme lentokentälle. Parisen tunnin odottelun ja Tax Free- myymälöissä kiertelyn jälkeen olimme matkalla kotimaahan. Helsingissä hyppäsimme yö express- bussiin, joka vei meidät turvallisesti Kajaaniin. Perillä linja-autoasemalla olimme perjantaiaamuna noin kymmenen aikaan, jossa suurimman osan kyydit jo odottelivat reissulaisia. Matka oli onnistunut sekä mukava, Lontoo oli siis juuri sopiva luokkaretkikohde. Elsa ja Noora, 9lk Totuus Ristijärvestä 27.3 perjantaina Ydin- projektin Nuori Teatteri esitti koulullamme näytelmän Totuus Ristijärvestä. Näyttelijöinä olivat 8lk:lta: Heli Pyykkönen ja Jana Kaltygina. 9lk:lta: Johanna Pyykkönen, Elina ja Johanna leimu, Eveliina Karppinen ja Enni Trumf sekä lukiosta Marjo Mäkäräinen. Totuus Ristijärvestä oli Blueskomedia. Ohjaajana toimi Eino Saari ja Juho Hannikainen näytteli ja huolehti musiikista. Esityksessä olivat pitäjän ensimmäiset asukkaat eli urporiitat. He puhuivat Ristijärven tavoista ja Öljyvärityöni: Coca-Cola Meidän piti maalata tämän vuoden alussa joltakin aikakaudelta oleva työ öljyväreillä. Aikakaudet arvottiin ja minulle arpa antoi poptaiteen. Seuraavaksi lähdimme kirjastoon etsimään taidesuuntauksesta tietoa. Kaikki löysivät lähdekirjallisuutta ja sitten vain takaisin kouluun ja etsimään taidesuuntaan liittyvää maalausta. Maalauksesta piti etsiä pienen luukun kautta kiinnostava kohta ja maalata se. Löysin työn, jossa oli kuvattu Coca-Cola-pullo. Se vaikutti helpolta, joten otin sen. Päätin maalata siitä Coca-Colatekstin. Se ei ollut helppoa, vaikka luulin niin. Mutta lopulta sain sen noin 2-3 kuvaamataidon tunnin aikana valmiiksi. Kaiken lisäksi paljastivat totuuden. Näytelmässä esiintyi paljon hauskoja kohtauksia, vitsejä, bluesmusiikkia ja imitointia. Puvustus oli hauska. Lavastuksessa oli ristejä, puita, harjoituksissa otettuja kuvia ja kaikkea jännää. Se kesti n. 45 minuuttia eikä siinä katselemassa kyllästynyt, siinä sai nimittäin aika paljon nauraa. Yhdessä vaiheessa yleisöltä kyseltiin Ristijärvestä ja täytyi vastata taputtamalla. Esitystä oli hauska katsoa ja se oli viihdyttävä. Heidi Lahdelma 7lk aikakaudesta piti tehdä esitelmä. Tein senkin ja se piti esittää kuvan kanssa ja kuvasta piti kertoa, kuka on sen maalannut, milloin ja alkuperäisen työn nimi. Työtä oli ihan mukava tehdä. Eemeli Heikkinen 8lk

5 Ristijärvi tiedottaa 5 Kesällä kirjastossa Kauan kaivattu kesä on tässä ja nyt. Välillä väristään vilusta ja kastutaan sateessa, mutta toisinaan lämmittää myös aurinko. Sään vaihtelusta päätellen kaikille sopivia lukusäitä on tarjolla. Kirjasto on jälleen avoinna läpi kesän oheisen aikataulun mukaan. Taloon on toukokuussa saatu Maire Kuvaja kirjastoapulaiseksi loppuvuodeksi. Työllistettymme aika on paljolti kulunut vanhentuneen aineiston poistamisessa, mikä merkitsee myös tilan tekemistä uudelle. Näinä kuukausina on kertynyt runsaasti myytäviä poistokirjoja käsikirjastoaineistosta lastenkirjoihin. Tervetuloa tekemään edullisia (0,10-1,00 ) löytöjä vaikka mökkikirjastoon. Tuoreista kirjahankinnoista mainitsen tässä joitakin. Koko aineistotarjonnanlöydät kirjaston uutuusluettelosta tai osoitteesta kirjasto.kainuu.fi. Aikuisten tietokirjaosastolle on hankittu mm. Tommy Hellstenin Pysähdy olet jo perillä : 12 oivalluksen polku, Satu Kemppaisen Kainuun Opisto 100 vuotta: kristillinen kansanopisto : ei vain koulu koulujen joukossa, Ulla-Maija von Herzenin toimittama Minun tieni: kuinka selvisin pahimmasta, Sarah Fisherin Kouluta koirasi: 100 toimivaa vinkkiä, Charlotte Chandlerin Ingrid: Ingrid Bergmanin elämä, Olli Seppälän Kari Hakala: kiihko ja kutsumus ja Donald Spoton Lumous: Audrey Hepburnin elämä. KIRJASTO AVOINNA ma ti ke to pe Puh. (08) Äkkilähtö, Kira Poutasen Rakkautta au lait ja Stein Garthin Tiellä pysymisen taito. Ville Rannan sarjakuvateos Eräänlaisia rukouksia kuuluu myös kokoelmaan. Jännityksen ystäville on ilmestynyt mm. Mikko Kilven Kadotetut, Reijo Mäen Valkovenäläinen, Mary Higgins Clarkin Missä olet nyt? ja Tess Gerritsenin Voitonmerkki. Palkitun ruotsalaisen Johan Theorinin Hämärän hetki (2008) on saanut jatkokseen Yömyrskyn, joka on tiheätunnelmainen rikosromaanin, kummitusjutun ja sukukronikan yhdistelmä Öölannista. Lapsille ja nuorille hankittuja ovat Helen Dunmoren Ingo: Aaltojen kutsu, Reeta Niemelän Milja nikkaroi, Yoshiko Tsukiorin Ihanat tunikat ja mekot, Tuula Kallioniemen Konstan etsivätoimisto, Fiona Wattin Tee itse taidetta, Olof Landströmin Buu ja Bää vesillä, Markus Majaluoman Isä, ostetaan kesämökki, Timo Parvelan Tuleeko vaari vielä takaisin ja Justin Somperin Vampiraatit 3. Jos heinäkuuhusi mahtuu askarteluhetkiä, kirjasto tarjoaa tekemisehdotuksen. Laadi mieleisistäsi materiaaleista kirjanmerkki ja tuo se heinäkuun loppuun mennessä elokuussa järjestettävään kirjanmerkkinäyttelyymme. Näyttelyyn kertyvistä merkeistä yleisö saa valita suosikkinsa. Äänestyksen voittaneen merkin tekijälle lahjoitamme kirjapalkinnon. Säistä riippumatta kaunista kesää kaikille! Maritta Iso-Pyhäntäjärven säännöstelijä tiedottaa Pyhännänkosken remontin aikataulu Ristijärvellä sijaitsevaa Iso-Pyhäntäjärveä säännöstellään Pyhännänkosken voimalaitoksella. Tämän vuonna 1957 valmistuneen 3 MW voimalaitoksen peruskorjausta on suunniteltu koko luku. Olemassa olevien laitteiden käyttöikää on kuitenkin onnistuttu pidentämään ilman suurempia korvausinvestointeja, ja investoinnin alkuperäiset aikataulut ovat siten siirtyneet eteenpäin. Kainuun Energia Oy on valmistellut laitoksen peruskorjausta aktiivisesti nyt muutaman vuoden, sisältäen konkreettiset tarjouspyynnöt ja - neuvottelut. Tarjouspyyntöjen käsittely sekä urakkaneuvottelut ovat kuitenkin vieneet suunniteltua enemmän aikaa. Nyt sopimukset peruskorjauksen keskeisimmistä osioista on tehty, ja peruskorjaus tulee ajoittumaan tämänhetkisen näkemyksen mukaan heinä-marraskuulle Johtuen urakkaneuvotteluiden pitkittymisestä, alunperin keväälle 2009 suunniteltu peruskorjauksen kannalta välttämättömien patotöiden tekeminen on siirtynyt eteenpäin. Patotyöt yritetään tehdä syys-lokakuussa 2009, mutta mikäli suunnitelmien tekeminen, rakennus- ym. lupien saaminen viivästyy, patorakenteiden tekeminen siirtyy vuoden 2010 keväälle, alkaen maaliskuussa Tällöin niin sanotun kevätkuopan muodostaminen järven pinnantasoon tehtäisiin normaalia aikaisemmin. Pyhännänkosken peruskorjauksella on vaikutuksia Iso-Pyhäntäjärven pintaan. Kun järven pinnan korkeus saa ylimmillään olla 149,38 m merenpinnan yläpuolella, remonttia edeltävien patotöiden aikana pinta tullaan laskemaan tasolle 147,5-148 m merenpinnan yläpuolelle, eli 1-1,5 m alle normaalin pinnantason. Suunnitelmat patorakenteiden osalta on tilattu konsulttitöinä, ja tarkempi suunnitelma valmistuu elokuun 2009 aikana. Itse remontin aikana pyritään pinnantasot pitämään ohijuoksuttamalla lähellä normaalitasoa. Alkuperäinen suunnitelma ajoittaa Iso-Pyhäntärven pinnatason lasku patorakenteiden rakentamisen vuoksi keväälle 2009 on siis siirtynyt eteenpäin. Vasta syyskuussa 2009 varmistuu voidaanko patorakenteiden tekeminen - ja pinnantason hetkellinen lasku - ajoitaa syksylle 2009, vai siirtyykö se keväälle Epävarmuuksia tuovat töiden edellyttämien lupien käsittely, tarkemmissa suunnitelmissa mahdollisesti tulevat nyt ennakoimattomat tekijät, sekä syksyn ja kevään sääolosuhteet. Lisätietoja asiasta antaa: Kainuun Energia Oy, Markus Tykkyläinen, Puh: , Kaunokirjahyllystöön ilmestyneitä ovat Anneli Kivelän Katajamäellä kuohuu, Janice Y.K. Leen Pinotunnit, Merete Mazzarellan Ei kaipuuta, ei surua: päivä Zaharias Topeliuksen elämässä, Ulla Paavilaisen Meeri Kortelainen Vuokatista nimettiin Kainuun edustajaksi Tarinaniskennän SM-kisaan Kärsämäelle Ristijärvellä toukokuussa pidetyssä aluekarsinnassa. HAJA-ASUTUSALUEEN OSOITEJÄRJESTELMÄN PÄIVITTÄMINEN Ristijärven haja-asutusalueen osoitejärjestelmää päivitetään kuluvan vuoden aikana. Kiinteistöjen liittäminen ajantasaiseen osoitejärjestelmään on tärkeää erityisesti pelastustoimen ja erilaisten jakelujärjestelmien kannalta. Tiehallinnon Oulun tiepiiri on aloittanut valtatien 5, maanteiden 888 (Puolangantie) ja 8882 (Kirkkotie) liikennejärjestelyjen rakentamistyöt Ristijärvellä. Työt on aloitettu kesäkuussa 2009 ja ne valmistuvat marraskuussa Hankkeen tavoitteena on parantaa em. väylien kevyen liikenteen turvallisuutta. Lisäksi rakennettavilla väylillä uusitaan mm. tievalaistusta. Rakennushankkeen merkittävimmät toimenpiteet ovat: - Valtatien.5 kevyen liikenteen väylän rakentaminen välille Ristijärven Pirtti - Mäntytie noin 1,7 km matkalla - Valtatien 5/Sotkamontien/Saukontien liittymän parantaminen valtatien kääntymiskaistoilla ja korotetuilla keskisaarekkeilla - Puolangantien kevyen liikenteen väylän rakentaminen ja valaistuksen uusiminen välille valtatie 5 - Mikkolantie - Kirkkotien kevyen liikenteen väylän rakentaminen ja valaistuksen uusiminen - Hyrynsalmentien valaistuksen rakentaminen välille Puolangantie - hautausmaa. Rakennustyöt hankkeella on aloitettu kesäkuussa 2009 ja työt ovat valmiina marraskuussa Rakentaminen aiheuttaa lyhytaikaisesti haittaa yleiselle liikenteelle. Hankkeen rakennustyö on kilpailutettu ja urakoitsijaksi on valittu Destia Oy, Pohjois-Suomen palveluyksikkö. Urakkahinta on ,00 euroa (alv 0%). Urakoitsijan työpäällikkö hankkeella on Hannu Kela puh Ristijärven kunta osallistuu hankkeen kustannuksiin omistamiensa väylien ja laitteiden rakentamisen osalta. Lisätietoja: Tiehallinto Oulun tiepiiri Ari Kuotesaho, puh Kunnan alueella on olemassa kiinteistöjä, joilla ei tähän saakka ole ollut käytössä olevaa osoitetta. Suurin osa näistä kiinteistöistä on vapaa-ajan rakennuksia. Pääsääntöisesti osoite annetaan nimetyn tien mukaan sekä matkaan perustuvalla numeroinnilla. Osoite voidaan antaa ainoastaan kiinteistörekisteriin merkitylle rakennukselle. Osa kiinteistöistä sijaitsee nimeämättömien teiden varsilla, joten tiet tullaan nimeämään. Teiden nimet määräytyvät tavallisimmin tien päättymiskohdan mukaan, joka voi olla maisemaan liittyvä nimi tai tien päässä sijaitsevan vakituisessa asuinkäytössä olevan kiinteistön nimi. Tien nimeämisessä huomioidaan mahdollinen paikallisten asukkaiden aiemmin käyttöön ottama tien nimi. Tien nimi voi viitata myös paikkakunnan historiaan kuten tiettyyn tapahtumaan tai henkilöön. Tien nimen tulisi olla yhdistettävissä ympäristöönsä muodossa tai toisessa. Edellisten lisäksi nimeämistä rajaavana seikkana tulee olemaan se, että mahdollisuuksien mukaan väl- tetään antamasta tielle samaa nimeä joka on käytössä jossain muualla Kainuun pelastuslaitoksen toiminta-alueella. Ristijärven vakituisilla- sekä mökkiasukkailla on myös mahdollisuus antaa omia nimiehdotuksiaan tien nimeksi. Nimistöön, nimiehdotuksiin ja osoitteisiin liittyvissä asioissa voi ottaa yhteyttä alla olevaan yhteyshenkilöön. Osoitejärjestelmän päivittäminen vaatii tuekseen kentällä tehtävää työtä, joten asian tiimoilta allekirjoittanut tulee kesän aikana liikkumaan eri puolilla haja-asutusaluetta. Lisätietoja: Jari Romppainen, suunnittelija Ristijärven kunta rakennus- ja ympäristötoimi GSM

6 6 Ristijärvi tiedottaa RISTIJÄRVEN VEISUUVESTIVAALI HENGELLISTÄ, KEVYTTÄ, MAAILMANMUSIIKKIA, VIRSIKARAOKE, VIRSIÄ RUNOINA, YHTEISVEISUUTA! Lohjan tenorikilpailun viime syksynä ja Jyväskylän tenorikilpailun tänä vuonna voittanut, nouseva kainuulaislähtöinen tähti Olavi Suominen veisuihin! Kirkkokonsertissa Suomista säestää urkuri Mikko Helenius. Ohjelma koostuu pääosin tutuista hengellisistä lauluista ja virsistä kuten Oi muistatko vielä sen virren ja Oi kiitos sä Luojani armollinen. Joukossa on myös suosituimpia tenoreiden esittämiä helmiä. Töölön kirkon kanttori Helenius esiintyy kirkossa myös kitaristi Jukka Orman kanssa. Kaksikko puhaltaa tuttuihin melodioihin uutta henkeä ja näkemystä. Luvassa on mm. virsiä, Bachia ja Simon&Garfunkelia, soitettuna ja laulettuna. Sakari Kukko tuo veisuihin 35-vuotiaan, jälleen uudistuneen, Suomen huippumuusikoista koostuvan Piirpauken (Rami Eskelinen ja Eerik Siikasaari Trio Töykeistä, Jukka Orma Sielunveljistä, Ismaila Olli Pautolan yhtye. Sane). Laulusolisti on Olavi Suominen. Piirpauken soitossa on aineksia kansanmusiikista, klassisesta ja jazzista. Lauantai-iltana piirpaukelaisia kuullaan sotkamolaisen Olli Pautolan yhtyeen kanssa. Ohjelmassa on Piirpauke (Sakari Kukko, Rami Eskelinen, Eerik Siikasaari, Jukka Orma ja Ismaila Sane). Laulusolisti Olavi Suominen. suosittuja ikivihreitä ja iskelmämusiikin tuttuja sävelmiä. Uutta veisuissa on Kaarlo Matiaksen vetämä virsi-karaoke ja lausuntataiteilija Matti Kaarlejärven tulkintaa virsistä runoina. Tietenkin veisataan taas yhdessä toivevirsiä kirkkoherra Esa Oikarisen juontamana, kanttori Eero Mikkosen toimiessa urkurina. Tänä vuonna toteutetaan jälleen myös lasten virsitoiveet Sari Mikkosen johdolla. Yhteistyö Suomussalmen kanssa saa jatkoa tenori Martti Niskasen laulaessa Ämmänsaaren srk-keskuksessa säestäjänään Liisa Vähäsarja- Juntunen. Stiina Kallioinen VEISUUVESTIVAALI 2009 LAUANTAI 1.8. RISTIJÄRVI SEURAKUNTAKOTI Avajaiset Virsi runona Matti Kaarlejärvi Matkamies ja lintunen-kirjan julkistaminen Siioninvirsien yhteisveisuutilaisuus KIRKKO Vanhojen virsien yhteisveisuutilaisuus SEURAKUNTAKOTI Lasten virsien yhteisveisuutilaisuus KIRKKO Urkuri Mikko Helenius, kitaristi Jukka Orma Virsiä, Bachia, Simon&Garfunkelia Ohjelma 12/ KATVELA Virsikaraoke Kaarlo Matias VIRTAALA Piirpauke 35 v, Olavi Suominen Liput 13/ VIRTAALA Olli Pautolan yhtye, piirpaukelaisia Kevyesti kesäillassa Liput 13/10 SUNNUNTAI 2.8. RISTIJÄRVI KIRKKO Jumalanpalvelus KIRKKO Nykyvirsien yhteisveisuutilaisuus KIRKKO Hengellisen musiikin konsertti Tenori Olavi Suominen, urkuri Mikko Helenius Ohjelma 13/10 SUOMUSSALMI ÄMMÄNSAAREN SEURAKUNTAKESKUS Martti Niskanen, Liisa Vähäsarja-Juntunen Ohjelma 10/5 JULKAISTAAN VEISUITTEN AVAJAISISSA 1.8 MATKAMIES JA LINTUNEN toivotuimmat virret Virret puhuttelevat aikamme ihmistä monella tavalla. Eivät ainoastaan laulettuina vaan myös luettuina. Virret ovat lohdun, toivon ja ilon lyriikkaa parhaimmillaan. Teokseen Matkamies ja lintunen toivotuimmat virret on koottu 43 Ristijärven Veisuuvestivaalin vuosina eniten toivottua virttä. Rinnalleen virret ovat saaneet Maritta Karjalaisen valokuvia pääosin kainuulaisesta luonnosta. Virret on koottu kolmesta eri virsikirjasta ja mukana on myös neljä lasten virttä. Kirjassa on nuotitettuina mm. virret: Päivä vain ja hetki kerrallansa, Sun kätes Herra voimakkaan, Taas siunattu päivä nyt luo valoaan, Siunaa ja varjele meitä, Totuuden henki, Jumalan kämmenellä, On meillä aarre verraton, Kahden maan kansalainen, Mä silmät luon ylös taivaaseen, Jo joutui armas aika, Kiitos sulle Jumalani Stiina Kallioinen on tamperelainen freelance kulttuurituottaja. Maritta Karjalainen toimii Ristijärvellä kirjastonhoitajana ja harrastaa aktiivisesti valokuvausta. MATKAMIES JA LINTUNEN Veisuuvestivaalien toivotuimmat virret sivuinen, laadukas, kovakantinen, lahjaksi sopiva kirja. Etukäteishinta 20 (Ohjehinta 27,80) Huom! Alennettu hinta koskee vain ennen julkaisua tilattuja kirjoja, veisuissa hinta on 25. Etukäteen tilatut kirjat noudetaan Yp:stä tapahtuman jälkeen, (niitä ei voi ostaa tapahtuman yhteydessä 20 :lla. Vedos näytillä Yp:ssä. Veisuitten jälkeen myytävänä Yp:ssä, hinta 25.

7 Ristijärvi tiedottaa 7 Päivähoidon kesäterveisiä TERVETULOA TUTUSTUMAAN PÄIVÄKODIN UUSIIN TILOI- HIN PERJANTAINA KLO VÄLISENÄ AI- KANA AVOIMIEN OVIEN PÄI- VÄNÄ. Uudet tilat ovat terveyskeskuksen pankin puoleisessa päädyssä. Jatkamme päivää klo alkavalla Hyvän iän puiston- ja päiväkodin avajaisjuhlan merkeissä. Päivähoito NUORI TEATTERI 2009 Olemme nyt kesälapsia sekä kesäaikuisia lomailemme vuorotellen kukin tahollamme. Sitten on taas mukava palata arkeen. Olemme vielä toimineet ns. vanhalla päiväkodilla ja tarkoitus on muuttaa elokuun alkupuolella uusiin tiloihin terveyskeskuksen pankin puoleiseen päätyyn. Sisätilat ovat olleet kylläkin jo valmiina mutta koko toiminnan siirtäminen vaatii että kokonaisuus, siis myös piha-alue, on valmis ja turvallinen. Muutamme maltillisesti heti kun se on mahdollista ja kun palailemme lomilta. Olemme asettautuneet uusiin tiloihin mennessä jolloin pidämme avajaiset liikuntapuiston avajaisten yhteydessä. Perjantaina ovat myös päiväkodilla avoimet ovet joten tervetuloa tutustumaan ja katsomaan uusia tiloja klo välisenä aikana. On toivottavaa että käytte meitä muulloinkin tervehtimässä ovet ovat aina avoinna. Saimme päiväkodin läheisyyteen lasten leikki- ja liikuntapuiston joka on tarkoitettu kaikkien käyttöön. Uudet, ihanat lapsille mitoitetut ulkoliikunta- ja leikkivälineet näkyvätkin mukavasti kylänraitilla koska puisto on aivan tien vieressä kunnanvirastoa ja pankkia vastapäätä. Entiset lasten leikkikenttäkalusteet alkoivatkin olla jo vaarallisessa kun- nossa. Päiväkodilla on oma pieni ns. sisäpiha ja voimme hyödyntää myös yhteistä leikkipuistoa. Ottakaa vain leikkipuisto rohkeasti käyttöön samallahan voitte piipahtaa tervehtimässä päiväkodin väkeä, meillekin vaihtelua. Tiedotamme päivähoidon perheitä kunhan tiedämme tarkemmin muuttoajankohdan. HYVÄÄ JA MUKAVAA KESÄÄ KAIKILLE! Kerttu Härkönen päivähoito Päätösesitys Nuoren Teatterin koulutustapahtuma toteutettiin kesäkuun alussa 13. kerran. Leiri porautui teatterin ja esittävän taiteen eri muotoihin liikkeen, äänen ja näyttelijäntyön kautta. Ohjaajina toimivat teatteriohjaajat Aune Kallinen ja Eino Saari, muusikko Laura Murtomaa ja näyttelijä Heikki Törmi. Runsaasti musiikkia ja tanssia sisältäneellä leirillä pyrittiin itseilmaisuun ja itsensä tuntemiseen sekä sosiaalisten taitojen kehittämiseen. Päätösesitys toteutettiin Ristijärven urheilukentällä lauantaina Ihmetystä sekä opettajissa että yleisössä herätti jälleen, kuinka lyhyessä ajassa nuoret saivat aikaan niin mieleenpainuvan ja vaikuttavan esityksen. Leiriläisiä oli hieman alle 40, pääosin Kainuusta, mutta myös mm. Tampereelta ja Lahdesta. Terveisin Heikki Törmi Taiteellinen johtaja Ristijärven joukkue Kainuun soudussa Lauantaina Ristijärven joukkue (helmet) oli jälleen kerran mukana Kainuun soudussa. Joukkueessa oli neljätoista soutajaa ja kipparina touhusi Olavi. Tunnelma oli korkealla, kun lähdimme ajelemaan kohti Hiukkaa. Siellä oli täysi tohina päällä, kun joukkueet valmistautuivat lähtöön. Lähtömerkin saatuamme lähdimme matkaan innokkain mielin tietäen, että edessä olisi 25 kilometrin taival, joka kysyi voimia. Saavuimme Katinkullan rantaan noin kello 19. Siellä odotteli toimittajia ja jopa virallinen valokuvaus. Seremonioiden jälkeen marssimme Katinkultaan syömään ja saunomaan. Virkeimmät lähtivät vielä jatkoillekin. Väsymyksestä huolimatta olimme kaikki tyytyväisiä panokseemme Ristijärven kunnan edustusjoukkueena. Kirjoittaja: Jouni Kemppainen, yksi soutaja Nuoren Teatterin avajaisissa ohjaajat vas. Laura Murtomaa, Aune Kallinen, Heikki Törmi ja Eino saari sekä tuottaja Stiina Kallioinen. Älä hyppää vieraaseen veteen! Turhaan ei varoitella hyppäämästä tuntemattomaan veteen, uimarantojen pohjissa piilee joskus hengenvaarallisia esineitä. Kainuun Pelastuslaitoksen sukeltajat puhdistivat Ristijärven kirkonkylän uimarannan kesäkuun lopulla.vedestä nostettiin muun muassa veneen lasikuituinen istuin sekä kaikennäköistä pientä roskaa ja romua. Uimarantojen veden laatua valvoo ympäristönsuojeluviranomaiset. Pidetään rannat siisteinä ja turvallisina. Ristijärven kunta ympäristötoimi

8 8 Ristijärvi tiedottaa Kirkonkylän Kyläyhdistys aktiivisena Meille kirkonkylän kyläyhdistykseen on esitetty toiveita, että järjestäisimme siivoustalkoot taajamaalueella, ja onhan kylämme siisti ulkoasu kaikkien yhteinen asia, mikä viestittää kyläämme saapuville vieraille ja ohikulkijoille, että kannamme huolta myös kuntamme ja kylämme ulkonäöstä sekä viihtyvyydestä. Siispä tartuimme toiveeseen ja maanantaina pistimme haravat heilumaan. Meitä haravanheiluttajia oli kymmenen henkilöä ja saimme paljon aikaan. Aika vierähti kuin siivillä ja lämpimän kesäillan kruunasi uimarannan nuotiopaikalla paistetut makkarat ja herkulliset pullakahvit. Tämän yksittäisen tempauksen tarkoituksena oli herättää kyläläistemme huomio siihen, että kylämme siistillä ulkoasulla on suuri merkitys sen julkisuuskuvaan. Kiitos kaikille talkoolaisille. Sunnuntaina teimme perinteisen Kivijärven kierroksen. Päivä oli epävakainen ja hiukan sateinen, mikä omalta osaltaan verotti lähtijöiden lukumäärää. Sää kuitenkin parani huomattavasti ja kello oli mitä mainioin sää lähteä taipaleelle. Lähdimme Putkiperän laavulta ja kiersimme Kivijärven kämpälle kauniissa metsä- ja suomaisemissa ja nautimme kauniista vesistöstä. Jopa pitkospuut ovat oma juttunsa. Reissun päätteeksi paistoimme makkarat laavun nuotiolla ja ilta oli täydellinen. Hyvää kesää ja tervetuloa mukaan kyläyhdistyksen rientoihin! Terveisin kyläyhdistyksen puheenjohtaja Jouni Kemppainen Outo luonnonoikku Eetu Karppinen löysi metsästään Pyhännänkylän Leppilästä kuvassa olevan luonnonoikun. Kymmenien käpyjen käpyrypäs kasvoi viisimetrisen männyntaimen latvassa. Aki Härköselle kultamitali Taitaja kisassa. Kainuun ammattiopistossa opiskeleva ristijärveläinen Aki Härkönen,18, voitti kultaa Kuljetuslogistiikka sarjassa Taitaja 2009 kisoissa Vaasassa maaliskuussa. Suomen paras taitaja käsitteli ajoneuvoyhdistelmiä ja osasi teorian ja asiakaspalvelun kultamitalin arvoisesti. Kilpailussa mitattiin taitoa osata kuljettaa materiaalia ja henkilöitä niin turvallisesti ja kustannustehokkaasti kuin mahdollista. Taitaja kisat ovat vuosittain järjestettävät ammattitaidon Suomen mestaruuskilpailut, joissa ammatillisten oppilaitosten opiskelijat mittaavat osaamistaan kansallisella tasolla. Onnea Akille! Oletko muistanut vastata KANSALAISKYSELYYN? Vielä voit vaikuttaa omalla mielipiteelläsi kunnan yhteisiin asioihin. Kyselylomakkeita saa Yhteispalvelupisteestä, jos olet hukannut postissa tulleen. Kyselylomake löytyy myös kunnan kotisivulta Ajankohtaista. PUUTAVARAN autokuljetukset LAVETTIKULJETUKSET KAIVINKONETYÖT Vastaa ja vaikuta yhteisiin asioihin! m&j HUUSKO OY Putkolanniementie 2A, Ristijärv i Kuljetusliike puh ,

9 Ristijärvi tiedottaa 9 Ristijärven uudet liikunta ja -leikkipaikat Ristijärven kunta myy metsäpalstoja Kemilän ( ) tilasta 13,4 ha:n määräalan. Alueelle hyvät kulkuyhteydet Möttölänniemen tien kautta. Metsäpalsta on hyväpuustoista ja monikäyttöinen. Pieni-Perttulan ( ) tila, 12,1 ha. Tilan istutusvelvoite 4,5 ha on tehty kesän 2009 aikana. Loppuosa on metsämaata. Etäisyys kirkonkylästä 10 km Hyrynsalmen suuntaan. Hyttilän ( ) tilasta lohkaistava 9,8 ha hyväpuustoinen (n. 900 m3) määräala sijaitsee Tuomaanjoki varressa. Kohde soveltuu jopa mökkipalstaksi. Kulkuyhteys noin 300 m:n etäisyydelle kohteesta. Kirjalliset palstakohtaiset tarjoukset on jätettävä klo mennessä Ristijärven kunta, Yhteispalvelupiste, Aholantie 25, Ristijärvi. Sähköpostilla Tarjous on jätettävä merkinnällä Metsäpalstat. Kunta pidättää itselleen oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset ja tarjousaikaa jatketaan tarvittaessa. Lisätietoja kohteista kunnan kotisivuilta ja Ristijärven Yhteispalvelupisteestä puh Tiedustelut virka-aikana rakennusmestari Pentti Kemppainen puh Ristijärven kunnanhallitus NAPPULAKISAT Ristijärven kunta on panostanut kuntalaisten hyvinvointiin rakentamalla uusia liikunta- ja leikkipaikkoja. Kaukalo, jonka pohja on tekonurmea, on noussut lasten ja nuorten suosioon sen monipuolisten käyttömahdollisuuksien takia. Kaukalosta löytyy kaksi isoa maalia, joten kesällä onnistuu jalkapallon pelaaminen ja talvella jääkiekon. Kentälle saa helposti viritettyä myös lentopalloverkon, joten kaukalossa voi palata lentopalloa. Kaukalossa on näkynyt myös sulkapallonpelaajia. Kaukalon reunalla on myös koripallotelineet, joten kaukalo soveltuu myös koripallon ystäville. Kaukalon viereen on rakennettu uusi ja monipuolinen leikkikenttä, jossa kehonhallintaa tarvitaan. Leikkikentältä löytyy monta laitetta, jossa voi testata ja harjoittaa omaa tasapainoa. Uudessa kiipeilytelineessä tarvitaan käsivoimien lisäksi ket- teryyttä. Erilaisissa voimistelutangoissa mitataan notkeutta ja hyvää kehonhallintaa. Uusi liukumäki tarjoaa lapsille vauhtia. Perinteisten portaiden sijaan liukumäkeen pääsee vain kiipeilyseinää pitkin, joten perheen URHEILUKENTÄLLÄ KLO Kivenheiton päässä leikkikentästä löytyy uusi beach -kenttä. Kenttä on saavuttanut nuorten ja nuorten aikuisten suosion. Pehmeä hiekka jalkojen alla tuntuu miellyttävälle ja kentän sijainti on osattu valita hyvin. Pouta säällä aurinko paistaa kentälle koko päivän. Mikä sen mukavampaa aurinkoisella säällä kuin mukava yhdessä olo ulkona perheen ja ystävien kanssa! Sarjat: 2 v, 3 v, 4 v, ja 5 v tytöt ja pojat Lajit: 40 m, pituus ja pallonheitto Ilmoittautumiset paikanpäällä tuntia ennen kilpailujen alkua TERVETULOA! Vapaa-aikatoimi pienimmät pääsevät liukumäkeen vanhemman avustuksella. Leikkikentältä löytyy myös jumppalaitteita aikuisille. Lasten touhuamista vanhemmat voivat seurata jumppalaitteista, jotka ovat aivan leikkikentän vieressä. Laitteissa pystyy testaamaan jalkalihaksia ja käsilihaksia. Ristijärven Pyry Seniorpolis valmentaa ja virkistää jälleen syksyllä. Valmennuksiamme markkinoimme laajasti suoramarkkinointikirjeillä ja nettisivuillamme kohdassa ajankohtaista. Valmennukset sopivat pääasiassa hoiva-alalla työskenteleville, mutta osa valmennuksista soveltuu hyvin myös muille aloille. Jos olet kiinnostunut kuulemaan lisää valmennuksistamme, niin ota yhteyttä. Syksyn mittaan järjestämme myös erilaisia tapahtumia ja niitä markkinoimme nettisivuillamme kohdassa ajankohtaista sekä Virtaalan, Yhteispalvelupisteen ja kauppojen ilmoitustauluilla. Tervetuloa mukaan Seniorpoliksen järjestämiin valmennuksiin ja tapahtumiin! Lisätietoja: projektipäällikkö Marika Kurth p projektisihteeri Anne Heikkinen p Bändi etsii kitaristia Onko Ristijärvellä kitaristia, joka haluaisi soittaa bändissä? Bändi (haitari, basso, rummut) etsii soittotaitoista kitaristia. Mikäli sinua kiinnostaa, ota meihin yhteyttä. Tarkoituksemme on soittaa lähinnä omaksi iloksi. Soitamme kaikenlaista musiikkia. Arto & Mika & Kaarlo puh tai ! " # $ % & ' ( ) * +, "! " # ---.

10 10 Ristijärvi tiedottaa Hyvä pyryläinen Ohessa Ristíjärven Pyryn jäsenmaksulomake. Pyryn jäsenmäärä on viime vuosina noussut tasaisesti muutamalla hengellä. Vuonna 2008 maksaneita jäseniä oli 88. Tämän vuoden jäsenmäärätavoitteeksi on asetettu 100. Maksun suuruus on 6 ja perhemaksu 12. Ristijärven Pyryn jäsenmaksu 2009 Saajan tilinumero Saaja Kainuun OP Ristijärven Pyry Ristijärvi TILISIIRTO Ristijärven Pyryn jäsenmaksu 2009 Perhemaksu / Kannatusmaksu 12 Jäsenmaksu 6 Tervetuloa mukaan Pyryn toimintaan! Arto Tolonen puheenjohtaja Maksaja Tervetuloa Ristijärven Pyryn jäseneksi! Eräpäivä Euro Kunnan talouden ja toiminnan kehityssuunnat Kunnan tilinpäätös vuodelle 2008 vahvistettiin kunnanvaltuuston kokouksessa ja se osoittaa, että Ristijärven kunnan talous toteutui ennakoitua paremmin. Taloudellista tulosta paransivat säästöt toimintamenoissa ja ennakoitua paremmat verotulot. Kunnan vuosikate on plussan puolella eli 208 asukasta kohden Kainuun kuntien vertailussa tulos on hyvä, vaikka se poistojen jälkeen jäi alijäämäiseksi. Kuten kuntapäättäjät jo tietävätkin, tasapainoisen talouden säilyttämiseksi tarvitaan valintoja ja tiukkaa taloudenpitoa. Valtio ei ole antanut kunnille sellaisia lupauksia, joiden perusteella taloudenpidossa voitaisiin höllentää ohjaksia. Erityisesti kunnan taloutta on kantanut hyvä verorahoituskertymä: valtionosuudet ja verotulot. Kunnassa verotulojen kasvuun ovat vaikuttaneet kohtuullisen hyvä työllisyystilanne, metsänmyyntitulojen osuus ja kiinteistöverotulojen kehitys. Koko kuntakentän verotulojen tilitykset kasvoivat viime vuonna yli 7 %. Tällä tavalla valtion verotulopohjan hyvä kehitys koko maassa on paransi myös Ristijärven verotulokehitystä. Vuoden 2009 ja 2010 osalta tilanne on jo toinen. Huolimatta kuntien 10 prosenttiyksikön korotuksesta kuntien yhteisöverojen jako-osuuteen ja mahdollisista muita verotulokorjauksista, myös Ristijärven kunnan verotulopohja saattaa heiketä vuosina jopa /vuosi. Tämä tarkoittaa sitä, että lopullinen vuoden 2009 verotulo-osuus selviää seuraavaan tilinpäätökseen mennessä ja jää alhaisemmaksi kuin talousarvioon kirjattu tavoite 8,7 milj. Kunnan muiden tulojen kehityksen ja tiukasta taloudenpidosta huolimatta lienee selvää, että vuoden 2009 tilinpäätöksessä ylijäämäisen tuloksen saavuttaminen Ristijärvellä ja monessa muussa kunnassa lienee lähes mahdoton tehtävä. Ristijärven kunnan osuus Kainuun maakunta kuntayhtymän perussopimuksen mukaisesta maksuosuudesta vuonna 2008 oli 5,4 milj. Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuspaineiden vuoksi, neuvottelut vuoden 2010 talousarvion mukaisen Kainuun maakunnan maksuosuuspohjan lisäämisestä ja kuntien maksuosuuden kasvattamisesta tulevat olemaan tiukat. Alustavissa neuvotteluissa kesäkuussa, syntyi maksuosuuspohjan laajentamisesta Vuosikate ja yli/alijäämä Kunnan verorahoitus ( ? valtionosuudet verotulot Ristijärven kunnan vuosikate ja yli/alijäämä vuosina tuhansina euroina kuvattuna kuntien välisiä näkemyseroja. Suurten kuntien talousvaikeuksia ei ratkaista pelkästään sillä, että maksuosuuspohjaan lisätään erityisvaltionosuuksista tai voimalaitosverotuloista kerättäviä eriä. Toivon kuntien keskinäistä sopua siitä, että Valtioneuvoston myöntämä ja vain muutamille harvaanasutuille kunnille tarkoitettu erityisvaltionosuus, jota myös Ristijärven, Puolangan ja Suomussalmen kunnat ovat saamassa, jätetään maksuosuuslaskentapohjan ulkopuolelle. Kainuun maakunta hoitaa palveluja, jotka keskittyvät taajamiin. Kunta kantaa myös harvaanasutun kunnan kyliin ja maaseutualueille kohdistuneita kustannuksia, joiden kattamiseksi tuo valtionosuus on tarkoitettu. Mielestäni kunnan maksama nykyinen maksuosuustaso, vastaa niitä palveluta, joita Maakunta kuntayhtymä on pystynyt tarjoamaan. Etenkin ontuvat lääkäripalvelut ovat olleet kuntalaisten riesana. Nyt tilanteeseen ollaan saamassa parannusta, kun Maakunnan sosiaali- ja terveyslautakunta on kiitettävästi jalkautunut kuntiin selvittämään lähipalveluiden laatua ja puutteita. Niiden perusteella Ristijärvelle tarvittaisiin yksi kokoaikainen lääkärinvirka, mahdollisimman säännöllisesti toimivia lastenneuvolan, kouluterveydenhoidon ja kansanterveyshoitajien vastaanottoaikoja sekä laboratoriopäivien lisäämistä. Toiminta ja elinkeinot Toiminnaltaan kunta on hyvin elinvoimainen, ihmisystävällinen ja sen tavoitteena on taata kuntalaisille hyvää elämää ja luoda uusia toimeentulon mahdollisuuksia. Kunnan asukasluku vähentyi vuoden aikana vuosikate Yli/ alijäämä 28 asukasta ja on tällä hetkellä Väkiluvun lasku on pysynyt kohtuullisena ja perustuu pääasiassa Suomen kansalliseen väestön vanhenemisen ongelmaan, joka on tyypillistä etenkin Itä-Suomen maakunnissa, ei niinkään muuttoliikkeeseen. Elinvoimaisuuden takaamiseksi tarvitsemme monenikäisiä asukkaita. Tällä hetkellä kunnassa olevien alle 15 -vuotiaiden osuus (11 %) on alle maan keskiarvon ja 65 vuotta täyttäneiden osuus (30 %) on yli maan keskiarvon. Ristijärven kunnan elinkeinorakenne on vahvasti alkutuotanto- ja palvelupainotteinen. Kunta on hypännyt suoraan maatalousvaltaisesta rakenteesta kohti jälkiteollistunutta palveluyhteiskuntaa ja sen teollistumisvaihe on jäänyt vähäiseksi, mutta ei merkityksettömäksi. Kunnan teollisen- ja rakennustoiminnan osuus 5 %. Kainuun kuntien vertailussa osuus on pienin, mutta kehittämisen arvoinen, koska Ristijärvi on liikenteelliseltä ja toiminnalliseltaan sijainniltaan hyvä ja keskellä. Kunnan julkisten ja yksityisten palvelujen osuus on 70 %, mutta pääosa työpaikoista on julkisten palvelujen piirissä. Seniorikunnan periaatteiden mukaisesti, kunta on panostanut yksityisten hoivapalvelujen kehittämiseksi. Sen lisäksi kunnassa on lukuisia kuljetusalan yrittäjiä. Maa- ja metsätalouden osuus on vielä 23 %, kun se koko Kainuussa on keskimäärin 8,8 %. Monista haasteista huolimatta Ristijärven tilanne on hyvä ja paremmaksi se voisi muuttua, kun julkinen ja yksityinen palveluvarustuksemme säilyisi ja joiltakin osin sitä voitaisiin parantaa. Kunnan nykyinen sijainti, lähellä maakunnan keskusta Kajaania, tarjoaa mahdollisuuden laadukkaaseen ja luonnonläheiseen asumiseen. Sen lisäksi lienemme yhtä mieltä siitä, että kuntalaisten turvallisuuden tunne lähiympäristöönsä syntyy keskinäisestä yhteisöllisyydestä ja erityisesti luottamuksesta kunnan ja maakunnan toiminnan laatuun. Uutena toimijana Kainuussa olen jo ehtinyt huomannut, että pienen kunnan edustajien on tehtävä monin verroin työtä, eikä sekään aina riitä, saadakseen kuntalaisten ja kunnan kannalta merkittäviä tavoitteita eteenpäin. Olen myös huomannut, että Ristijärven kunta-imago on hyvä ja kunnan strategisen aseman parantamiseksi on tehty työtä. Kiitos siitä kuuluu kunnan entisille ja nykyisille viranhaltijoille ja päättäjille. Heidän viitoittamaa tietä on hyvä jatkaa. Raija Potila kunnanjohtaja Ristijärven Matkahuollon asiointipiste on muuttunut heinäkuussa Café 5-Stopilta Ristijärven Yhteispalvelupisteeseen. Yhteispalvelupiste, os. Aholantie 25, Ristijärvi Avoinna ma-pe Puh

11 Ristijärvi tiedottaa 11 HYVÄN IÄN ULKOILUPUISTO LIIKUTTAA RISTIJÄRVELLÄ Perjantaina 14. elokuuta vietetään Ristijärven Hyvän Iän Ulkoilupuiston avajaisia klo alkaen. Juhlallisuuksien ohessa on maalais- ja iltatoritapahtuma täynnä toimintaa. Lisäksi päiväkodin vihkiäiset houkuttavat pikkuväkeä vanhempineen paikalle. Avajaisten juhlapuheet pidetään keskuskoulun rappusilla ja toritapahtuma sijoittuu koulun ja Virtaalan väliselle piha-alueelle. Tapahtuman juontaa, musisoi ja hauskuuttaa Renne Karppinen ja ilta huipentuu toritansseihin. Tervetuloa kaikki kansa! Frisbeegolf uuden vuosituhannen peli Virtaalan takamaastoon on rakennettu uutuuttaan houkuttava ja maailmalla suuren suosion saanut Frisbeegolf rata. Väylä mutkittelee vaihtelevassa maastossa, jonne on tasaisin välein asennettu koreja. Pelaajat kiertävät rataa pyrkien heitoillaan osumaan koreihin. Maastossa on luonnon omia esteitä, jotka vaikeuttavat osumia. Voittaja on se, joka kiertää radan mahdollisimman vähin heitoin. Pelin saloihin tulee tutustuttamaan MM-tason huippu Jussi Meresmaa. Yleisöllä on oiva tilaisuus oppia uusi ja mielenkiintoinen laji. Hyvän Iän Puisto Ristijärven kunta on panostanut kuntalaisten terveyteen ja hyvinvointiin monipuolisen ulkoilupuiston rakentamisessa. Ulkona sijaitsevat kuntoilulaitteet on hankittu kaikenikäisiä käyttäjiä varten. Päiväkodin pihalta löytyy junioreille omat leikkivälineet, koulun etupihalta isommille kunnonkohottajille omansa ja takapihalta senioreille suunnatut tasapainoilulaitteet. Laitteet ovat vapaasti kaikkien käytettävissä veloituksetta. Ja näin ensikertalaisen kokeilun jälkeen sangen mielenkiintoisia ja tasapainoaistia herätteleviä. Päivän aikana ohjaajat opettavat laitteiden oikeaoppista käyttöä. Laitehankinnoissa on tukea saatu runsaskätisesti Lääninhallitukselta. Nuori Suomi ry on ollut aktiivisesti mukana hankkeen mahdollistamisessa. Maalais- ja iltatoritapahtuma Kesäloman lopettajaisia vietetään rennosti iltatorilla ostoksia tehden ja tutustuen ruokaherkkuihin. Myyntikojuissa yrittäjät myyvät tuotteitaan ja kansalaisjärjestöt esittelevät toimintojaan. Mukaan on jo nyt tulossa käsityöyrittäjiä, leivonnaisten myyjiä, hoiva-alan yrittäjiä, karkkikauppaa, hanketoimintojen esittelyä, kalustoesittelyjä ja eri alan tuotemyyntiä. 4H yhdistys järjestää taimienvaihtopäivän ja myynnin. Virtaalan väki kahvittaa ja myy suussa sulavaa mustikkakukkoa kermavaahdon kera. Lapsille on ponirapsutusta ja ratsastusta. Mukaan toritapahtumaan ehtii vielä ilmoittautua ti 4.8 mennessä Lea Lukkarille fi tai tai Viestivä Kainuu! hankkeen Järjestökoordinaattori Liisa Klemetille Toritapahtuma huipentuu tietenkin toritansseihin! Päivän aikana Renne Karppinen hauskuuttaa väkeä musisoinnillaan, sketseillään ja lopuksi rytmittää tanssahtelua. Sekahaku. Kainuun maakuntajuhla Kyseisenä Kanervan päivänä vietetään perinteistä Kainuun maakuntajuhlaa, joka järjestetään tänä vuonna Vaalassa. Ilmainen linja-autokuljetus juhlaan lähteen Ristijärveltä ja paluu Juhlan järjestää Kainuun maakunta-kuntayhtymä ja toivottaa tervetulleiksi kaikkia Kainuulaisia mukaan. Viestivä Kainuu! hanke Kansalaisjärjestöjen kumppanuuden kehittämishanke on aloittanut kolmivuotisen taipaleensa. Tarkoituksena on kansalaisjärjestöjen perustoimintojen tukeminen koulutuksin, verkostoitumalla sekä toimia tasavertaisena kumppanina Kainuun kuntien ja maakunta-kuntayhtymän kanssa. Järjestämme kansalaiskohtaamisia julkisen hallinnon kanssa järjestötoiminnan välityksellä. Kainuun Järjestöt ja Yhdistykset yhteystietopalvelu toimii /jarjestot jossa järjestöt ja yhdistykset voivat veloituksettomasti olla esillä. Lisäksi viestitämme ja markkinoimme järjestöjen toimintoja ja tapahtumia veloituksettomasti. Edistämme Kainuun kansalaisvaikuttamista valmistelevissa työryhmissä ja Kansalaisvaikuttamisen toimikunnassa. Otamme mieluusti vastaan kaikkia ajatuksia ja kehittämisideoita. Järjestötoiminta rakentaa tervettä sosiaalista yhteisyyttä. Hanketta rahoittaa Raha-automaattiyhdistys ja hallinnoi Kajaanin kansanterveys-, potilas- ja vammaisjärjestöjen yhdistys, Kapova ry. Luomme yhdessä Viestivä ja Välittävä Järjestöjen Kainuu kumppanuuden. Olethan yhteydessä, niin löydämme yhteisen kumppanuuden tien! Liisa Klemetti Viestivä Kainuu! hanke Järjestökoordinaattori Kirkkokatu 22, II krs KAJAANI Marjametsään! On edessä marjastusaika ja media kertoo kasvaneesta kielteisestä asenteesta vierailta mailta tulevia marjastajia kohtaan. Ajattelutapa näyttää muuttuneen kielteisemmäksi, mikä lisää vihamielistä suhtautumista näitä marjastajia ja heidän toimeksiantajiaan kohtaan. Olen marjastanut ikäni. Vain kerran eli 1956 ostin lapsuuteni kotiin viemiseksi pienen fanerisen lakkapöntön Kajaanista, kun Kainuun suot olivat vielä tuntemattomia. Periaatteenani ja esimerkkinä toisille on ollut myydä joka vuosi mustikoita ja puolukoita. Talostamme puuttui enää lipputanko, minkä päätimme sitten maksaa mustikoilla, kun kaikki saamamme velka oli jo käytetty rakentamiseen. Ristijärven ensimmäinen marjanostaja Veikko Leinonen möi tangon todeten, ettei tänä kesänä tule mustikoita - -en minä ole sanonutkaan, että minä tämän kesän mustikoilla sen maksan. Ruusan muistelemana kunnanlääkäreillä oli usein lempparipotilaita. Elias Toiviolla oli ollut yhtenä Karppilan Franssu silloisen Mustanvaaran tien päästä, mistä alkoivat tunnetut laajat hillasuot. Franssu isäntä joutui usein sydänvaivojensa vuoksi hoitoomme, jolloin kertoili lakkasoistaan kuin myös hirvenmetsästyksestä silloisissa koskemattomissa erämaissa, joihin myöhemmin perustettiin Lamminkylä. Oli joutunut käräjille tuomittavana hirven salakaadosta, missä syyttäjä oli todennut raskauttavana asianhaarana sen, että hirvi oli ollut raskaana tiineenä. Franssu vähän pienoinen mies oli puolustautunut Herra tuomari siitä saatte syyttää korkeampijalkaisia. Kerran Franssun päästessä kotihoitoon sovin, että tulen Raimon kanssa lakkaan Franssun lupautuessa oppaaksi. Pöljäkö olin vai ahne molempia, kun sydäntautisen miehen pyysin lakkasuolle ja Raimo kertoikin nähneensä hänen useasti puun takana piilossa nitron suuhunsa nakanneen. Kun kerroin Eliakselle lakkaretkestämme sain ankaran ripityksen. Franssu kertomansa mukaan oli ollut oppaana vieraspaikkakuntalaisille linja-autolliselle savolaisia-, jotka oli onnistunut jujuttamaan ohi parhaiden soiden, mutta sitten jo palatessa olivat päässeet ryöstäytymään oikealle lakkasuolle, mitä Franssu harmitteli. Oli rakennettu Lentiiran tie tie Kostamukseen tykkitieksikin kutsuttuna, mitä alkuaikoina kulki linja-auto ja matkaa tielle metsiä myöten Karppilasta kolme kilometriä. Sairaalasta Juhani Apajalahden lähettämänä meille: Kuoli hymyilevänä. Pidetty, viisas, erikoinen mies. Kaipasimme, tunsimme hoidossa epäonnistuneemme. Harvoin olen nähnyt Toiviota niin surullisena. Taivallamme yhdessä Salmelan Merin ja Erkin kanssa tyhmiä soita Pääjärven takana kolmen kunnan rajamailla. Paikallistajukin alkaa hämärtyä on kahta mieltä, missä olemme? Tutkimme puron notkelmassa Erkin karttaa, kun yllättäen metsästä tulee luoksemme konttiselkäinen mies karahka kädessään ja toteaa sanatarkasti pojilla on ihan kumpassi. Ruusan tuntema Kyntölän Oskari sieltä tulee selässään kontillinen lakkoja. Oskari neuvoo tarkan reitin kohti Sotkamoa ja kolmas suo oikealla. Sieltä löytyy hilloja. Elokuisen päivän jo ollessa painumassa mailleen onnistuimme palaamaan täysien lakkasankojemme kanssa Pääjärven kämpältä lainaamallemme vuosia rapistuneelle veneellemme. Oli sovittava ensin kummat pelastamme marjat vai itsemme. Etusijalle asetimme tietysti kullan keltaisina ilta-auringossa hehkuvat marjasankot. Käsin ja termospullojemme korkeilla vettä syytäen pelastuimme sekä me että marjat kämpälle. Oskari oli suhtautunut myönteisesti vieraisiin marjastajiin. Niin kertoo parina edellisenä kesänä suhtautuneen myös Jussi poikammekin erämaita kartoittaessaan ja siten tietäessään kaukaisetkin marjapaikat. Niitä marjastajien papereihin ja karttoihin pyrkinyt merkitsemään ja muutenkin tietä neuvomaan vaikka kieli ei ole ollut yhteinen. Myöhemmin kohdatessa palkkioksi hymyä, huiskutuksia ja kiitoksenkumarruksia tämän päivän Oskarille, joka kertoo saaneensa niistä huomioista hyvän mielen. Raimo

12 12 Ristijärvi tiedottaa Ristijärven Apteekki Aholantie Ristijärvi Avoinna ma-pe klo 9-17 Puh , Fax Parturikampaamo Tuula Karjalainen Tenhotie Ristijärvi Avoinna ma-pe 8-17 Puh Tervetuloa! TAKSI Seppo Korhonen Farmari Paarit HIERONTA- PALVELU Ristijärvi, Aholantie 14 Koulutetut hierojat: Helinä Oikarinen puh Jouko Oikarinen puh Ristijärvi Tiedottaa 2/2009 Julkaisija: Ristijärven kunta Aholantie Ristijärvi Puh Vastaava toimittaja: Kunnanjohtaja Raija Potila Puh GSM Sivunvalmistus: Kajaanin Kirjapaino Oy TAKSIASEMA Puh h Taksit: Heikkinen Esko Heikkinen Hilkka Huovinen Pentti Korhonen Seppo Mara Juha Mäkäräinen Keijo Mäkäräinen Martti Mäkäräinen Urho Vuoti Antti Kivikylän Kotileipomo & Pidot pitopalvelu kotileivonnaiset ja ruoat tilauksesta - myös erikoisruokavaliot Puh: / Anna-Mari Hoffren / Eeva-Liisa Tolonen Tuulentie 4, Ristijärvi Parturi-Kampaamo R. Väisänen Keskustassa Aholantie 20 Avoinna: Ma Pe 9 15 Muulloin sopimuksella TERVETULOA! Puh Parturi-Kampaamo Ritva Seppänen Kirkkotie 9 a Ristijärvi Puh Myös kotikäynnit. Tervetuloa! Muista lahjakortit FYSIOTERAPEUTTI Minna-Liisa Laakso p Fys. hoidot lääkärin lähetteellä veteraanikuntoutus hieronta MYÖS KOTIKÄYNNIT Vuokrattavana JUHLIIN YM.KÄYTTÖÖN: kahviastiasto n. 100 henk. ruoka-astiasto 50 henk. 10 l:n kahvinkeitin pikareita hääkakkuteline Tiedustelut: Pyhännänkylän kyläyhdistys Puh Leila Karppinen Puh Terttu Heikkinen Taksi Keijo Mäkäräinen Saukkovaara Kahvila, Ravintola ja majoitusta Tervetuloa! Avoinna Ma-ti: Suljettu Ke:14-20 To:14-20 Pe:17-00 (02) La:20-00 (02) Su: Suljettu KAINUUN JÄTEHUOLLON KUNTAYHTYMÄ TIEDOTTAA: Ristijärven lajitteluasema avoinna alkaen ti 9-15 ja pe Huom! Lajitteluasemalla ylimääräinen aukiolopäivä elokuun loppuun asti parillisen viikon lauantaina klo puh Saukkovaarantie Ristijärvi RISTIJÄRVEN YHTEISPALVELUPISTE Taksi Urho Mäkäräinen, KAINUUN JÄTEHUOLLON KUNTAYHTYMÄ TIEDOTTAA: puh Avoinna ma-pe 8-16 Ristijärven lajitteluasema Aholantie 25, Ristijärvi Puh , DVD - TALLENTEITA MYYNNISSÄ VIRTAALASSA UVAN MAAMIESSEURAN 100 V. JUHLA KAINUUN JÄTEHUOLLON KUNTAYHTYMÄ TIEDOTTAA: KOSKENKYLÄ-MUSTAVAARA MAAMIESSEURAN Ristijärven 100 lajitteluasema V. JUHLA VETERAANIEN POSVOPAISTITAPAHTUMA SOTAINVALIDIJUHLA 2009 KOULUN JOULUJUHLAT 2007 JA 2008 MÖRKÖOOPPERA MATTI PAPIN LÄHTÖJUHLA ESA OIKARISEN VIRKAAN ASETTAMINEN MYYNNISSÄ MYÖS KIRKKOHERRAN VIRASTOSSA Palveluita pisteessä mm. *matkailun i-piste *tiehallinnon infopiste *asiakasnettipisteet *kunnan lomakkeet ja palautus *KELA -lomakkeet ja palautus *POLIISI lupapalvelut *MATKAHUOLTO *kopiointipalvelu *fax palvelu *kalastusluvat *kunnan julkaisujen myynti *kokoustilojen varaukset *nuoriso ja senioritilat *vapaa-aikatoimisto, 4H-toimisto *kahvipiste Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino, Kajaani 2009 Edulliset IISI-tuotteet korjaus- ja uudisrakentamiseen, esittely Virtaalan piha. Jälleenmyyjä: Pertti Karppinen p Tervetuloa!

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDOSTA

TARJOUSPYYNTÖ TEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDOSTA 26.08.2005 TARJOUSPYYNTÖ TEIDEN JA ALUEIDEN TALVIKUNNOSSAPIDOSTA Ristijärven kunnan Tie- ja kiinteistönhoitotoimi pyytää tarjousta teiden ja alueiden talvikunnossapidosta talvikaudelle 2005 2006. Talvikunnossapito

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas. Hallituksen kokous Aika: 27.11.2009 klo 18.00 Paikka: Yläneen kirjasto Läsnä: [x] Päivi Erävesi, [x] Arimo Helmisaari [ ] Timo Hämäläinen [x] Elisa Niittymaa [x] Pertti Peltola [x] Tiina Pihajoki [x] Heimo

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva kurssikeskus antaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa.

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajo tuksia Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajon kesäretki tehtiin kesäkuun alussa Kouvolan ja Mäntyharjun kuntien

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2015 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2015: Toukokuu on jo startannut ja kesä tekee tuloaan rivakkaan tahtiin. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 Puheenjohtajan palsta Hei kaikille venesjärveläisille ja lehden lukijoille. Nyt se ISOKESÄ vihdoin alkoi. Niin ainakin omat lapset sanoivat

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015 Viikko 32 (3.8.-9.8.) Ma 3.8. - Klo 9-13 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014 Hiljaiset Päivät AALLOI LLA pe 21. - su 23.3.2014 Lahdessa Hiljaisten Päivien maastokisan eri sarjojen kiertopalkinnot: kolme monoa! Ilmoittautumiset toivotaan lippukunnittain ja maaliskuun alussa lähetetään

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi Mäntsälän Messut 2014 PL 2O 04601 Mäntsälä Irma Pesonen Puh 045 2090700 irma.peso@gmail.com Mäntsälän Messut 2014 järjestetään elokuussa Mäntsälän Suurlavalla. Messut tarjoavat yrittäjille, yhdistyksille

Lisätiedot

Vierailulla Urho Kekkosen museossa

Vierailulla Urho Kekkosen museossa Vierailulla Urho Kekkosen museossa Teksti, kuvat ja Sari Salovaara 10.5.2012 sivu 2 / 9 Sisällys Johdanto... 3 Tamminiemen uudistukset parantavat saavutettavuutta... 4 Elämyksiä eri aistein... 5 Muita

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä, Kauppakatu 1, neuvotteluhuone 2. krs, Kajaani. Kainuun ikäihmisten neuvottelukunta Sosiaali- ja terveyslautakunta

Kainuun maakunta -kuntayhtymä, Kauppakatu 1, neuvotteluhuone 2. krs, Kajaani. Kainuun ikäihmisten neuvottelukunta Sosiaali- ja terveyslautakunta Ikääntymispoliittinen strategia -esiselvityshanke 1.5. 31.10.2010 PL 400 87070 Kainuu OHJAUSRYHMÄN 2. KOKOUS Aika: tiistai 3.8.2010 kello 9.06 11.07 Paikka:, Kauppakatu 1, neuvotteluhuone 2. krs, Kajaani

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015. SIJA M12 3km TULOS

Kainuun piirinmestaruushiihdot, maakuntahiihto ja hopeasomman aluekilpailu Kajaanissa 14.2.2015. SIJA M12 3km TULOS SIJA M12 3km TULOS 1. 4 Konsta Korhonen 40129190 Kainuun Hiihtoseura 0:09:13 2. 6 Tommi Huusko 40082728 Ristijärven Pyry 0:09:15 3. 8 Tuukka Tolkkinen 40231813 Sotkamon Jymy 0:09:17 4. 5 Topias Törmäkanga

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

Irja Kivistö, sihteeri

Irja Kivistö, sihteeri Seurakuntaneuvosto 15.3.2010 Seurakuntakoti 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Pöytäkirjan allekirjoittaminen 4. Pöytäkirjan nähtävillä pitämisestä päättäminen

Lisätiedot

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Sukuseura valmistautuu vireään kesään 2007, jolloin järjestetään 6. sukujuhlat 30.6. 1.7. Kolarin Nuottavaarassa sekä julkaistaan uusi, täydennetty ja korjattu

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin?

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Yhteensä 25 teatteri- ja musiikkiesitystä (9800 euroa) Kirjakassit (1000 euroa) Kirjakasseissa

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

KESÄLAHDEN MLL 80 VUOTTA

KESÄLAHDEN MLL 80 VUOTTA KESÄLAHDEN MLL 80 VUOTTA Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kesälahden osasto perustettiin 10.10.1926, Kesälahden kunnanvirastolla. Johtokuntaan valittiin ruustinna Elli Merivirta, rouva Ulla Taivainen,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Kaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0 Tähtitieteellinen yhdistys Kaanin Planeetta ry Julkaisi: Kaanin Planeetta ry Päätoimitta: Jari J.S. Heikkinen Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu,

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj.

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 SIVU 01/2015. LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. KIINTEISTÖ JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 SIVU 01/2015 AIKA Maanantaina 31. elokuuta 2015 klo 15 17.25 PAIKKA Längelmäen seurakuntatalo LÄSNÄ AAKULA Kari kirkkoneuvoston varapj. HAIKKA Juha KOPPANEN Elina

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo Hyvän asian puolesta Auta Meitä Auttamaan Koululaisliikunta on tärkeää? Miksi me haluamme tehdä tätä: Yhteiskunnallinen vastuu koululaisten hyvinvoinnista Liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle Bodomin kartanon väki toivottaa sinut tervetulleeksi! Master Golf toimii Bodom-järven rannalla, historiallisen Bodomin kartanon ympärillä, Espoossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sillä on kaksi erilaista

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot 16.6.2011 Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli)

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry:n 62. vuosikokous Vuokatti 2015

Suomen Lions-liitto ry:n 62. vuosikokous Vuokatti 2015 Suomen Lions-liitto ry:n 62. vuosikokous Vuokatti 2015 We Serve Me Palvelemme Viihteellä Vuokatissa 6.5.2011 1 Vuokatti 2015 - vuosikokous Sotkamon Lions-klubit, LC Sotkamo ja LC Sotkamo/Vuokatti, ovat

Lisätiedot

www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa

www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa www.paltamo.fi PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa vapaita/vapautuvia p vuokra-asuntoja Pelaa koko kesä Paltamossa! Vuokraa asunto ja työhuone.

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa

Avoin päiväkoti SoPeVa Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Kesäkuun 2015 ohjelma Viikko 23 Maanantai 1.6 *Retki hiekkapuistoon *Lähdetään

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(6) Kirkkoneuvosto 4/2011 10.5.2011. OSALLISTUJAT läsnä poissa

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(6) Kirkkoneuvosto 4/2011 10.5.2011. OSALLISTUJAT läsnä poissa MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(6) KOKOUSTIEDOT Aika 10.5.2011 klo 17-17.52 Paikka Seurakuntakoti OSALLISTUJAT läsnä poissa Puh. johtaja Vähäsarja Vilho vs. kirkkoherra x Alaoja Raimo jäsen, vpj.

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella

TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella TUL:n Valtakunnallinen Veteraanipäivä 2.-3.6.2008 Seinäjoella TUL:n Pohjanmaan piiri isännöö kesäkuun alussa pirettäviä veteraanipäiviä uimahalliurheilutaloon, areenan ja torin lähiympäristössä. Ohjelmassa

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 9.8.2012 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 9.8.2012 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli) (S10073)

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 9/2009 Kirkkoneuvosto 15.7.2009 97 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 9/2009

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 9/2009 Kirkkoneuvosto 15.7.2009 97 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 9/2009 Kirkkoneuvosto 15.7.2009 97 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 9/2009 KOKOUSAIKA keskiviikko 15. päivänä heinäkuuta 2009 kello 10.00 alkaen KOKOUSPAIKKA JÄSENET Seurakuntatalo/takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen

Lisätiedot

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4.

t i e d o t t a a! MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 KIRJASTO TIEDOTTAA KUNNANVIRASTO SULJETTUNA LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Porissa 20.4. MÖKKIP MÖKKIPOSTI Toukokuu 2016 t i e d o t t a a! Palstamillimetrin hinta 1.1.2013 alkaen 0,99 (sis.alv 24%) LAITAKARIN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Laitakarin alue tullaan kaavoittamaan. Tämä tarkoittaa sitä

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,

Lisätiedot

Asukastoiminta kannattaa

Asukastoiminta kannattaa Asukastoiminta kannattaa Asukastoiminnan edelläkävijä Asukastoiminta on asukkaiden omaehtoista yhteistoimintaa. Se tukee hyvää naapuruutta ja on omiaan luomaan yhteisöllisyyttä. On tutkittua tietoa, että

Lisätiedot

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi

Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi . MUSEOT ja KOULUT . Urheiluautoilijat Vanajanlinnassa 25/8 2012 Suomen Urheiluautoilijat kutsuu Suomen urheiluauto- ja klassikkoautoharrastajia, -kerhoja, -yhtiöitä ja muita asiaan liittyviä tahoja viettämään

Lisätiedot