lapselle PoKe kuntoutus, Einon tarina s. 5 Syksyn uudet liikuntakerhot s. 3 Jäsenlehti Toukokuu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "lapselle PoKe kuntoutus, Einon tarina s. 5 Syksyn uudet liikuntakerhot s. 3 Jäsenlehti Toukokuu 2013 www.mahdollisuuslapselle.com"

Transkriptio

1 s u u s i l l o d h a M lapselle Jäsenlehti Toukokuu 2013 Syksyn uudet liikuntakerhot s. 3 PoKe kuntoutus, Einon tarina s. 5

2 Pääkirjoitus Toiminnanjohtaja Eija Nu rkki Sisältö Jäsenlehti 1 / 2013 Jo joutui armas aika Erityisen valloittava Joakim poikani täytti huhtikuussa 13 vuotta. Näin perheemme kuopuskin saavutti virallisesti teini-iän. Erityislapsen äitinä minua on askarruttanut erityisnuorten kyky käsitellä elämänmuutoksia, joita tiellemme väistämättä tulee matkalla kohti vastuullista aikuisuutta. Yhdistyksemme uusi 3-vuotinen projekti Taitoa teineille oman elämän hallintaan ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn pyrkii antamaan erityisnuorille ja heidän läheisilleen konkreettisia ongelmanratkaisukeinoja ja arkielämän taitoja, jotta nuorten oman toiminnan ohjaus ja identiteetti vahvistuisivat. On tärkeää ymmärtää, että asiat eivät vain tapahdu minulle vaan voin itse vaikuttaa niihin. Olemme muutaman kuukauden harjoittaneet toimintaamme uusissa tiloissamme. Paljon on vielä kesken, mutta jo nyt tilat ovat osoittautuneet toimiviksi ja antaneet meille mahdollisuuden toiminnan laajentamiseen. Löydät tietoja tulevan syksyn toiminnastamme sisäsivuilta. Pidät kädessäsi uudistunutta jäsenlehteämme, jonka on tarkoitus jatkossa ilmestyä kaksi kertaa vuodessa. Otan mielelläni vastaan palautetta ja kehittämisehdotuksia, jotta uudistunut lehtemme palvelisi parhaalla mahdollisella tavalla jäsenistöämme. Toivotan kaikille yhdistyksen toiminnassa mukana olleille ansaittua ja aurinkoista lomaa läheistensä kanssa. Eija Nurkki toiminnanjohtaja puh eija.nurkki@mahdollisuuslapselle.com Pääkirjoitus Syksyn uudet liikuntakerhot PoKe postia - Einon tarina Syksyn klinikka-ajat Haastattelussa Teemu Kunnon Huoneelta Liikuntaryhmä syöpälapsille Kunnon Huoneen ryhmät syksyllä 2013 G aala Hyvän Mielen Mahdollisuus lapselle ry järjestää tänäkin vuonna suositun perinteisen Hyvän Mielen Gaalan lauantaina klo Ravintola Kämpin peilisalissa. Illalliskortti 140 sisältää 3 ruokalajin illallisen ruokajuomineen. Kysy illalliskortteja toimistosta puh tai info@mahdollisuuslapselle.com 2

3 Jäsenlehti 1 / 2013 Syksyllä 2013 alkavat uudet liikuntakerhot erityislapsille Perheliikuntakerho erityislapsille ja heidän vanhemmilleen Kerhossa lapsi liikkuu yhdessä vanhempansa kanssa. Yhdessä liikkuminen kehittää sosiaalisia taitoja, kommunikointia, ryhmässä toimimista ja toisten huomioonottamista sekä oman kehon tuntemusta. Tavoitteena tarjota lapselle onnistumisen tunteita ja vanhemmille vertaistukea. Kerho kokoontuu 10 kertaa alk keskiviikkoisin klo liikuntasalissa Hinta: 120, jäsenille 100 Ohjaaja: Fysioterapeutti Jessi Linna. Ilmoittautumiset ja lisätiedot: jessi.linna@mahdollisuuslapselle.com Väriä lotraamaan! Taideterapiaryhmä äideille ja vauvoille tiistaisin, klo Kokeilemme, millaisia värejä lähtee elintarvikkeista ja leikimme niillä. Yhdessä olemme yhteisötaideteos ja performanssi! Päälle värejä kestävä vaatetus ja pyyhe pesua varten, sekä vaihtovaatteet. Luovaa toimintaa lapsille! Taideterapiaryhmä alle teini-ikäisille lapsille tiistaisin, klo Taideterapiaryhmä teini-ikäisille lapsille tiistaisin, klo Ryhmän toiminta rakentuu lapsista itsestään, omaehtoisesti. Tilat ja välineet inspiroivat tekemistä. Ryhmän ohjaus tukee vuorovaikutustaitoja, ryhmässä olemista, luovuutta sekä sosiaalisia taitoja. Liikkumisen ja tekemisen riemua yhdessä! Kerhojen aloitus: viikolla 34 Hinta: 100, jäsenille 80 Ohjaaja: Ekspressiivinen Taideterapeutti MA Kristiina McKenzie. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: info@mahdollisuuslapselle.com Peliryhmä pojille! Peliryhmä kokoontuu perjantaisin klo18-19 liikuntasalissa. Kokeilemme erilaisia joukkuepelejä. Ryhmässä korostetaan lapsen osallisuutta ja onnistumisen kokemuksia. Ryhmän aloitus: viikolla 34 Hinta: 10 euroa/krt Ohjaajat: Fysioterapeutti Teemu Luodekari ja avustaja Rolf Roschier. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: kunnonhuone@mahdollisuuslapselle.com Erityislasten uintiryhmä! Ryhmään mahtuu 5 lasta. Uintitaitojen lisäksi opettelemme nauttimaan vedestä elementtinä. Ryhmän aloitus: syyskuun alussa Hinta: 120, jäsenille 100 Ohjaaja: Susan Nordström Tiedustelut ja ilmoittautumiset: kunnonhuone@mahdollisuuslapselle.com Ilmoittaudu ja tule mukaan! 3

4 Teemu Tällä palstalla haastattelemme Mahdollisuus lapselle ry:n henkilökuntaa ja esitämme heille muutaman kysymyksen... Jäsenlehti 1 / 2013 Kunnon Huoneelta Kuka olet? Nimeni on Teemu Luodekari, olen 26-vuotias. Kotoisin olen Nummelasta mutta asun tällä hetkellä vaimoni kanssa Espoossa Leppävaaran lähettyvillä. Valmistuin fysioterapeutiksi Metropolian AMK:sta vuonna Mitä teet ja kauanko olet ollut yhdistyksen palveluksessa? Aloitin yhdistyksen palveluksessa syksyllä 2011 vetämällä pääasiassa maanantain ja torstain Kunnon Huoneen ryhmiä Majalla. Nyt olen kokopäiväisenä fysioterapeuttina töissä yhdistyksessä ja vastaan Kunnon Huoneen toiminnasta. Vedän illan ryhmiä maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Lisäksi minulla on päiväsaikaan erillisryhmiä ja jonkin verran yksilöohjauksessa käyviä. Mikä on parasta työssäsi? Parasta työssäni on lasten ja nuorten kanssa työskentely. Lasten kanssa työskentely on haastavaa ja välillä raskastakin mutta se antaa energiaa myös itselle. Päivän päätteeksi lähtee aina hyvällä mielellä kotiin. Miten vietät vapaa-aikaasi? Mieluiten vietän vapaa-aikaa vaimon ja kavereiden kanssa. Tykkään myös liikkua. Nuorempana tuli harrastettua ja kokeiltua monia eri liikuntalajeja. Nykyäänkin pyrin liikkumaan päivittäin. Käyn joko kuntosalilla tai ulkona juoksemassa. Liikunnan vastapainoksi pelailen välillä tietokoneella ja pidän elokuvien katselusta. Teemulla on mahdollisuus ottaa asiakkaita myös yksilöohjaukseen. Tiedustelut: kunnonhuone@ mahdollisuuslapselle.com Uudet toimitilamme kaipaavat nimeä Keksi uusille tiloillemme sopiva nimi, paras ehdotus palkitaan Angry Birds -tuotepaketilla. Lähetä ehdotuksesi sähköpostilla mennessä info@mahdollisuuslapselle.com 6

5 Jäsenlehti 1 / 2013 Mahdollisuus lapselle ry ja HUS osasto K10 yhteistyöhön Suomessa sairastuu syöpään vuosittain lasta ja nuorta, joista noin kolmasosa hoidetaan Hyksin Lastenklinikalla Lasten ja nuorten syövän hoitotulokset ovat Suomessa kansainvälisesti korkeaa tasoa, noin 80 % potilaista paranee. Lapsen vakava sairastuminen merkitsee perheelle paitsi rankkoja hoitoja myös pitkiäkin jaksoja, jolloin perheen liikkuminen yleisillä paikoilla on rajoitettua. Mahdollisuus lapselle ry ja HUS:n kantasolusiirto-osasto K10 aloittivat keväällä 2013 yhteistyön, jossa syöpää sairastaville koululaisille (6 ikävuodesta ylöspäin) perustettiin oma Kunnon Huoneen liikuntaryhmä, jonka tarkoituksena on parantaa sytostaatien heikentämää lihaskuntoa fysioterapeutin suunnitteleman liikunnan avulla ja näin auttaa lapsia kuntoutumaan takaisin kohti tavallista lapsuutta. Lasten liikkuessa vanhemmilla on ollut mahdollisuus yhdistyksen tiloissa omaan vertaistukitapaamiseen. Hyvien kokemusten rohkaisemina toiminta jatkuu myös syksyllä. Muistutamme, että jokainen ryhmään osallistuja tarvitsee luvan omalta lääkäriltään. Koska lasten tilanteet saattavat muuttua nopeastikin, ryhmään ei tarvitse sitoutua koko toimintakaudeksi, vaan mukaan voi tulla kertamaksullakin Kertamaksun suuruus on 8 euroa ja sen voi maksaa joko käteisellä tai laskulla. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Teemu Luodekari, fysioterapeutti puh kunnonhuone@mahdollisuuslapselle.com Saila Ylönen, kuntoutusohjaaja, esh. puh saila.ylonen@hus.fi 7

6 Lahjoituksia Olemme edellisen toimintakauden aikana saaneet lukuisia lahjoituksia, jotka ovat auttaneet meitä toteuttamaan ja ideoimaan uusia hankkeita, kohtuullistamaan itse maksavien perheiden osuutta sekä huolehtimaan laitteidemme kunnosta ja toimintaympäristömme viihtyvyydestä. Mahdollisuus lapselle ry haluaa lämpimästi kiittää seuraavia lahjoittajia: Yhdistyksen kunniajäsenet: Hyvän Mielen Gaalan tuotto käytetään lyhentämättömänä itse maksavien perheiden Klinikkamaksujen kohtuullistamiseen. Finnish Flash ry: Toiminta-avustus, joka lyhentämättömänä ohjataan perheille. Mm. syksyn autismi-poks järjestetään lahjoituksen turvin ja on näin ollen perheille täysin maksuton. Leena Harkimo ja Liisa Vuorinen: Merkkipäivämuistamisella hankitaan jalkaprässi Kunnon Huoneeseen. Electro Waves Oy ja Goodmood Innovations Oy: Toimistokalusteita Rovio Entertainment Oy: Tavaralahjoitus yhdistyksen lapsille, mm. pehmoleluja, pelejä, vaatteita. ART4U: Toimitilojen teippaukset Teemu Selänne: Nordea-rahoituksen haastattelupalkkio Yksityishenkilöiden lukuisat merkkipäivä- ja rahalahjoitukset: Vastaanottotilan kirjoja, leluja, pelejä sekä Kunnon Huoneen laitehuoltoa Kiitos! Maanantai klo lapset (90 min) klo nuoret (60 min) klo nuoret (60 min) klo nuoret (60 min) Tiistai klo nuoret (60 min) klo yhdessä liikkuen (60 min) klo nuoret (60 min) klo nuoret tanssi (45 min) klo lapset tanssi (45 min) Keskiviikko klo lapset + nuoret (90 min) klo lasten kuntoseikkailu klo lasten kuntoseikkailu klo nuoret (60min) Torstai klo lapset + nuoret (90 min) klo lapset (90 min) klo nuoret (60 min) klo nuoret (60 min) Jäsenlehti 1 / 2013 Kunnon Huoneen ryhmät syksyllä 2013 Järjestämme Avoimet ovet uusissa tiloissamme , klo Ohjelma Kuntoutussäätiön luentosalissa, Pakarituvantie 4, 2. krs klo Mahdollisuus lapselle ry. toimintaa jo 20 vuoden ajan/ toiminnanjohtaja Eija Nurkki klo Iholla-miksi kosketus sattuu?/ neurofysiologi Marita Sandström klo Poke-kuntoutus, koko kapasiteetti käyttöön/ fysioterapeutti Satu Selvinen klo Taitoja teineille oman elämän hallintaan- projekti/ toimintaterapeutti Nadja Ristaniemi klo Kunnon Huone liikuntaa ja sosiaalisia taitoja/ fysioterapeutti Teemu Luodekari klo vapaata keskustelua, tutustuminen yhdistyksen tiloihin 1 krs. Lämpimästi tervetuloa! 8

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät. L e Lisätietoja: Katarina Kiki Norrena puh. 0400 197150 www.hyvinkaa.fi/liikunta Vesijumppa Tuolijumppa Lyhytkurssit Erityisryhmät HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. LIIKKUEN ILOA ARKEEN! Säännöllinen

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

HELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY

HELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY HELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY Helsingin Invalidien Yhdistys ry (HIY) Perustettu vuonna 1938 HIY:ssä on noin 1700 jäsentä (2017) HIY edistää fyysisesti vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta ja valvoo

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY

SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY 1/5 SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY AVOIMET VERTAISTUKIRYHMÄT Sairastavien ja toipuvien avoin vertaistukiryhmä, Espoo Sellon kirjasto, ryhmätyötila Elina (Leppävaarankatu 9, 2.krs.) Kerran kuussa keskiviikkoisin

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTA SYKSY 2007 ILMOITTAUTUMINEN Harjula-keskuksen toimistoon 20.8.2007 alkaen klo 8-15.30: puh. (03) 8725 130 Ilmoittaudu nyt! HARJULAN KUNTOUTUS Liikuntaryhmiemme tavoitteena on ikääntyvien

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Etelän-SYLIn ohjelma 2018

Etelän-SYLIn ohjelma 2018 Avoimet vertaistukiryhmät sairastaville ja toipuville Sairastavien ja toipuvien vertaistukiryhmä, Espoo Sellon kirjaston ryhmätyötila Elinassa (Leppävaarankatu 9), keskiviikkoisin klo 17.30-19.00: 17.1.,

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY

SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY 1/5 SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY AVOIMET VERTAISTUKIRYHMÄT Sairastavien ja toipuvien avoin vertaistukiryhmä, Espoo Sellon kirjasto, ryhmätyötila Elina (Leppävaarankatu 9, 2.krs.) Kerran kuussa keskiviikkoisin

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

Kivipuron hyvinvointipalvelut. Kevät 2017

Kivipuron hyvinvointipalvelut. Kevät 2017 Kivipuron hyvinvointipalvelut Kevät 2017 fysioterapia toimintaterapia kuntoutusjaksot jalkahoito hieronta hemmottelupäivä liikuntaryhmät harrasteryhmät asiantuntijaluennot Liikuntaryhmät Kivipurossa LIIKUNTARYHMÄT

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko. SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Tervetuloa viihtymään!

Tervetuloa viihtymään! Maanantai Lempeä seniorijooga 9.00 10.30 Käsityökerho 9.00 12.00 Nyplääjät 9.00 12.30 Sydänyhdistyksen kerho 10.30 12.00 Parittomat viikot Kabinetti Ystäväpiiri 13.00 15.00 18.2.-13.5. Jalkaklubi 13.30

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat lokakuussa 2015 Viikko 40 (1.10.-4.10.) To 1.10. - Klo 9.30 Ympäristötaidepaja, (Kädentaitopaja 0. krs). Tule kuulemaan, mitä ympäristötaide on. Jatkossa ryhmässä tuotetaan

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Harrastekalenteri

Harrastekalenteri Harrastekalenteri 2016 2017 PoU Yleisurheilu: Anniina Walling p. 044 0303858 Jääkiekko: Teuvo Mutanen p. 040 1046107 teuvo.mutanen@polvijarvi.fi - Yleisurheiluharjoitukset Maanantaisin 17 18 Vapaa-aikatalo

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 11.2.2019 31.5.2019 HELMIKUU 2019 Olohuone on avoinna arkisin tiistaisin ja perjantaisin klo 10.00-13.00. Visiitti keskiviikkoisin klo 10-14. Maanantai 11.2. Tiistai 12.2. Keskiviikko

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä Kevät 2017 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Evijärven alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

Savitaipaleen koulut ovat Liikuttavia kouluja! Timo Mikkola. Liikunnan lehtori / liikuntatoimenohjaaja

Savitaipaleen koulut ovat Liikuttavia kouluja! Timo Mikkola. Liikunnan lehtori / liikuntatoimenohjaaja Savitaipaleen koulut ovat Liikuttavia kouluja! Timo Mikkola. Liikunnan lehtori / liikuntatoimenohjaaja Liikuntaolosuhteet Uimahalli Jäähalli Curlinghalli Tennishalli Ulkotenniskentät Lumilautarinne Skeittipaikka

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Kyyhkylän kuntoutuskeskus

Kyyhkylän kuntoutuskeskus Kyyhkylän kuntoutuskeskus Malliohjelma Meidän perheen loma Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Saapuminen ja majoittuminen Kyyhkylään Tervetulotilaisuus, info, lomaohjelma, tilojen ja lomajärjestön

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Sovellettu kuntosali klo. 10-11. Terveyskeskuksen jatkoryhmä, ilmoittautuminen. Kuntosaliryhmä klo. 13-14, ei Tasapainoryhmä klo. 14:45-15:45. Monipuolista tasapaino- ja lihasvoimaharjoittelua. Ei Paikka:

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut & Kädessäsi on Uudenkaupungin liikuntatoimen erityisliikunnan opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntatoimen, Vakka- Opiston sekä eri vammais-, eläkeläis-

Lisätiedot

Pyöräilemme syöpää sairastavien lasten ja nuorten hyväksi

Pyöräilemme syöpää sairastavien lasten ja nuorten hyväksi Pyöräilemme syöpää sairastavien lasten ja nuorten hyväksi Liity osaksi Team Rynkeby -verkostoa osoitteissa: www.team-rynkeby.fi www.facebook.com/teamrynkebyfinland www.facebook.com/teamrynkeby TEAM RYNKEBY

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

lapselle Mahdollisuus Esittelyssä Taitoja teineille kummi Henri Alén s.6 Kunnon Huoneen ryhmät keväällä 2014 s.8 Jäsenlehti Helmikuu 2014

lapselle Mahdollisuus Esittelyssä Taitoja teineille kummi Henri Alén s.6 Kunnon Huoneen ryhmät keväällä 2014 s.8 Jäsenlehti Helmikuu 2014 Mahdollisuus lapselle Jäsenlehti Helmikuu 2014 Esittelyssä Taitoja teineille kummi Henri Alén s.6 Kunnon Huoneen ryhmät keväällä 2014 s.8 mahdollisuuslapselle.com Pääkirjoitus Toiminnanjohtaja Eija Nu

Lisätiedot

Kalajoen Kylpylähotelli Sani Oy Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry

Kalajoen Kylpylähotelli Sani Oy Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry Kalajoen Kylpylähotelli Sani Oy Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry Meidän perheen loma 5 vrk täysihoito (Muutokset mahdollisia, lopullinen ohjelma käydään läpi tervetuloinfossa!) Sunnuntai klo 14.00 alkaen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin:

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: 0400914479 osoite: Kuhatie 1, 54915 Saimaanharju sähköposti: pilvipaimenet@taipalsaari.fi Henkilökunta Ansku, Taru, Maarit,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Kämmenniemen koulupolku

Kämmenniemen koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Avointa toimintaa Hattulassa

Avointa toimintaa Hattulassa Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin

Lisätiedot

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta!

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! 1/5 Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! Syyskauden toiminta on käynyt vilkkaana jo useamman viikon. Ensimmäiset ryhmätapaamiset, koulutusilta ja pari luentoa ovat takanapäin ja yksi kurssi on lähtenyt menestyksekkäästi

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN syksy 2015

KOULUIKÄISTEN syksy 2015 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN syksy 2015 KERHOT LEIRI PARTIO ILLAT TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

Vapaa-ajantoiminta 2014-2015 LAHDEN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY LAHDENKATU 15 A 6, 15110 LAHTI

Vapaa-ajantoiminta 2014-2015 LAHDEN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY LAHDENKATU 15 A 6, 15110 LAHTI Vapaa-ajantoiminta 2014-2015 LAHDEN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY LAHDENKATU 15 A 6, 15110 LAHTI Sisällys Tietoja kerholaisille ja lähihenkilöille... 2 Liikuntaa... 4 Erityislasten ja nuorten koulujen

Lisätiedot

HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:

HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT SYKSY 2015

HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT SYKSY 2015 6.10.2015 HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT SYKSY 2015 AKAA Paikka: Seurantalo Sampola, Sampolantie 3, Toijala Aika: Syksyn 2015 kokoontumiset 28.9, 26.10, 30.11, 7.12 kello 14.15-15.15. Lisätietoa: Eine

Lisätiedot

Perheen yhteistä aikaa etsimässä. Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos

Perheen yhteistä aikaa etsimässä. Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Perheen yhteistä aikaa etsimässä Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Luennon aiheita Viekö työ kaikki mehut: onko vanhemmilla enää nykyisin aikaa lapsilleen? Kouluikäisten yksinolo Ulos

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma

MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma TERVETULOA LOMALLE RUNNILLE! Jokainen osallistuu voimiensa ja mielenkiintonsa mukaan ohjelmaan. Antoisaa yhdessäoloa ja rentouttavaa lomaa Spa Hotel Runnissa! ESIMERKKIOHJELMA:

Lisätiedot

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon

Lisätiedot

Helsingin kaupungin digineuvonnan opastuspisteet

Helsingin kaupungin digineuvonnan opastuspisteet Helsingin kaupungin digineuvonnan opastuspisteet Ari Tammi Asukasyhteistyön erityissuunnittelija Kaupunginkanslia Margit on 73-vuotias leskirouva Oulunkylästä. Hän haluaisi ostaa tietokoneen tai pienemmän

Lisätiedot

Aurinkoisia ja värikkäitä syyspäiviä kaikille!

Aurinkoisia ja värikkäitä syyspäiviä kaikille! Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 puh 02 231 9632 torstai 9:00 17:00 s-posti: toimisto@tsey.fi internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä.

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä. Pohjois-Savon AVH-yhdistys JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 52 (II kerros) 1/2016 70110 KUOPIO 15.1.2016 HYVÄT JÄSENET Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Soukan elä ja asu -seniorikeskuksen ohjelma

Soukan elä ja asu -seniorikeskuksen ohjelma Maanantai Kudontatöiden aloitus 9.00 15.00 Kuntotanssi senioreille 9.00 10.00 SPR Ikivireäseniorikerho 10.00 12.00 Palvelukeskusinfo 10.30 10.45 kuun 1. maanantai Kahvio Parkinson-ryhmän Biljardikerho

Lisätiedot

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019 Ryhmäkalenteri Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019 Sisällys Lukijalle... 3 Aijjoos-toiminta... 4 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 4 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 4 Järviseudun

Lisätiedot

Koska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana.

Koska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana. Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry Jäsenkirje, heinäkuu 2017 Yhdistyksen toiminta jatkuu ALS-vertaistukitapaaminen Lahdessa Kutsu kolmen yhdistyksen kesäpäiville Lihastautiliiton fysioterapeutti Lahdessa

Lisätiedot

Kämmenniemen koulupolku

Kämmenniemen koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2019-2020 8.8.2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019

Lisätiedot

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat. 55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

JOULUKUU Tervetuloa! Puh

JOULUKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

SYKSY Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

SYKSY Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! SYKSY 2018 Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! 0-6 vuotiaille lapsille. Maksuton. Alkaa syyskuussa parittomina torstaina(tarkemmat päivämäärät löytyvät perhetyön facebook-sivuilta) klo 9-11. Torikatu

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssit 2017

Sopeutumisvalmennuskurssit 2017 -2016 Meri-karinan kurssi- ja neuvontapalvelut Seiskarinkatu 35, 20900 Turku lounais-suomen syöpäyhdistyksen Sopeutumisvalmennuskurssit 2017 KELAN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

LOKAKUU Tervetuloa! Puh

LOKAKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Klubitalo on kuin toinen koti sen olohuone täällä voi olla ihan oma itsensä ilman mitään roolia tai naamiota.

Klubitalo on kuin toinen koti sen olohuone täällä voi olla ihan oma itsensä ilman mitään roolia tai naamiota. Klubitalo on kuin toinen koti sen olohuone täällä voi olla ihan oma itsensä ilman mitään roolia tai naamiota. Klubitalolla jokainen voi tuntea itsensä tervetulleeksi ja tarpeelliseksi niin, että ihmisarvoisen

Lisätiedot

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2015 kevät 2016

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2015 kevät 2016 ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2015 kevät 2016 Kalajoen erityisliikuntakalenterista löydät alueella toimivat eri toimijoiden järjestämät erityisliikuntaryhmät. Kalenteriin listatut ryhmät soveltuvat pitkäaikaissairaiden,

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, tarjolla on paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

Palvelukeskus on avoinna kesä- ja elokuussa, heinäkuu suljettu! KESÄN 2016 OHJELMA

Palvelukeskus on avoinna kesä- ja elokuussa, heinäkuu suljettu! KESÄN 2016 OHJELMA Kustaankartanon palvelukeskus tarjoaa toimintaa helsinkiläisille eläkeläisille ja työttömille. Hae maksuton asiakaskortti asiakaspalvelusta. ASIAKASPALVELU AVOINNA MA-TO KLO 10.00 14.00 K-TALON RAVINTOLAN

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

KEVÄT 2016, ETELÄN- SYLI RY

KEVÄT 2016, ETELÄN- SYLI RY 1/5 KEVÄT 2016, ETELÄN- SYLI RY AVOIMET VERTAISTUKIRYHMÄT Sairastavien ja toipuvien avoin vertaistukiryhmä, Espoo Sellon kirjasto, ryhmätyötila Elina (Leppävaarankatu 9, 2.krs.) Kerran kuussa keskiviikkoisin

Lisätiedot

Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014

Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014 Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014 Kaikissa ryhmissä tilaa! Maanantai Klo 9.00 10.00 Vertaisohjattu kuntopiiri 65+, 13.1. 26.5.2014 Ilmoittautumiset ja lisätietoja ma-pe klo 9 10 Liperin terveystoimi

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016

Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Lähitori Kuusela tapahtumat tammikuussa 2016 Viikko 1 (4.1. 10.1.) Ma 4.1. - Klo 9.00-14.00 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen

Leija-hanke. 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen Leija-hanke 10.3.2014 Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen YVPL Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Olemme lastensuojelujärjestö Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry on lastensuojelujärjestö,

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 12.9 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa12.9, 24.10, 21.11, klo10 11.30 Alkaa 13.9 jatkuen 27.9, 11.10, 25.10, 8.11, 22.11,

Lisätiedot

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö

Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö PERJANTAI 21.10. YÖKAHVILA, klo 18.00 23.30, 8lk 18v Nuorisotalo Wanhalla Vesilaitoksella (Kauppakatu 1b, 87100 Kajaani) Pääsyvaatimus O, maksuton Ohjelmassa

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

https://uusikaupunki.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta

https://uusikaupunki.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Opiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista liikuntapalveluista. Yksityisten tarjoamista

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot