LÄHTÖKOHTIA OSAAMISTARPEIDEN KLUSTERIENNAKOINTIIN VILJAKETJUSSA

Transkriptio

1 LÄHTÖKOHTIA OSAAMISTARPEIDEN KLUSTERIENNAKOINTIIN VILJAKETJUSSA Osaamistarpeiden klusteriennakointi viljaketjussa -projekti Samuli Leveälahti & Jari Järvinen Foredata Oy

2 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Projektin tausta Ennakointitehtävät Menetelmät Vaiheistus Verkostoituminen Arviointi Tuotokset Klusterit ja eri toimijoiden välisten verkostosuhteiden kehittäminen Klusteri-käsitteen määrittely Klusterin kilpailukykytekijät Klusterianalyysit Klusterin kehittäjäorganisaatioiden tehtävät Kansainvälisiä esimerkkejä viljaklusterin kehittämisestä Kansallisen viljaketjun klusterin määrittely Viljaketjun osaamistarpeiden ennakointimalli Skenaariomenetelmä Delfoi -menetelmä Tulevaisuustaulukko skenaario- ja delfoi-menetelmien yhteisenä viitekehyksenä Alustavia näkemyksiä klusteriosaamisen kvalifikaatioiden määrittelystä Yhteenveto...46 Lähteet...48

3 3 1 PROJEKTIN TAUSTA Osaamistarpeiden klusteriennakointi viljaketjussa -projekti ennakoi viljantuotannon, elintarviketeollisuuden, logistiikan ja vähittäiskaupan muodostaman arvoketjun pitkän aikavälin osaamisvaatimuksia. Ennakointiprojekti kuuluu valtakunnallisen ESR-kehittämisohjelman toimintalinjaan 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen. Projektia rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto, Opetushallitus, Päijät-Hämeen koulutuskonserni ja Lahden Alueen Kehittämisyhtiö Oy - LAKES. Projektin sidosryhmään kuuluu laaja joukko koulutuksen järjestäjiä ja muita erityisesti vilja-alan asiantuntijaorganisaatioita sekä yrityksiä. Tässä raportissa on tarkoitus kuvata viljaklusterin määrittelyyn liittyviä tekijöitä, projektissa hyödynnettäviä ennakointimenetelmiä, klusteriosaamisen merkitystä ja esitellään muutamia kansainvälisiä esimerkkejä viljklusterin osaamisen kehittämisestä. Koulutustarpeiden ennakoinnin valtakunnallisia kehittämistarpeita ohjaa keskeisimmin opetusministeriön alainen ennakoinnin koordinaatioryhmä, jonka opetusministeriö asettaa koulutustoimikunnissa ja yhteistyöryhmissä tehtävän koulutus- ja osaamistarpeiden ennakoinnin yhteensovittamista ja kehittämistä varten kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Ennakoinnin koordinaatioryhmän linjausten mukaan koulutustarpeen ja työelämän muutosten ennakointia tulee tapahtua kaikilla tasoilla. Työelämän ja koulutuksen tulevaisuuden ennakointitiedon tuottamisessa tulee tunnistaa ne tarpeet, jotka liittyvät ammatillisesti suuntautuneen koulutuksen järjestäjien vastuuseen ja työnjakoon. Ennakointi ei saa merkitä koulutuksen järjestäjistä erillisistä ja irrallista toimintaa. Lähtökohtana on koulutuksen järjestäjien tiivis vuorovaikutus työ- ja elinkeinoelämän kanssa koulutusprosessin kaikissa vaiheissa laadullisesta ja määrällisestä ennakoinnista koulutuksen toteuttamiseen. Ennakoinnin kehittämisessä korostuu vaatimus järjestelyiden avoimuudesta. Tuotetun tiedon tulee olla mahdollisimman laajasti kaikkien käytettävissä. Nykyisiä työvoima- ja koulutustarpeiden määrällisen ennakoinnin menetelmiä voidaan edelleen kehittää ja parantaa, mutta lisäksi tarvitaan tutkimusta (Opetusministeriö 2008): - koulutuksen vaikutuksesta työvoiman laadun ja tuottavuuden kehitykseen - palveluiden tuottavuudesta todellisten suoritteiden mukaan (tutkinnot) - yritysten alueelliseen sijoittumiseen ja investointitoimintaan vaikuttavista tekijöistä - vaihtoehtoisista menetelmistä, jotka kytkevät nykyistä paremmin työvoima- ja koulutustarpeiden määrällisen ja laadullisen ennakoinnin toisiinsa (klusteriennakointi) - päivitettävistä ennakointimalleista, jonka tuloksena koulutussektorilla on koko ajan käytössä ajantasainen näkemys tulevaisuuden osaamis- ja koulutustarpeista - osaamistarpeiden ennakoinnissa analysoitavista työelämän tarvitsemista uudenlaisista osaamiskombinaatioista - toimialojen ja ammattialojen tarkastelemista kokonaisuuksina, joiden osaamistarpeiden tyydyttämiseksi tarvitaan kaikkien koulutusasteiden ennakointia samanaikaisesti. Miltei kaikki edelliset tavoitteet kytkeytyvät ns. osaamistarpeiden klusteriennakointiin, jonka merkitys osaamistarpeiden kehittämisen osana on alkanut vahvistua Suomessa 2000-luvulla erityisesti ESR-rahoituksen välityksessä. Ennakoinnin kehittäminen kytkeytyy laajemmin kansalliseen innovaatiotoiminnan kehittämiseen työelämän tulevaisuuden keskeisten osaamistarpeiden näkökulmasta. Suomalaisen innovaatiojärjestelmän yksi keskeinen visio on 2010-luvulla keskittyä sellaisiin keskeisiin toimialoihin tai klustereihin, joihin suomalaisella osaamisella on parhaat edellytykset menestyä kansainvälisessä kilpailussa. Myös koulutustarpeiden ennakoinnin kehittäminen olisi perusteltua kytkeä yhä keskitetymmin kansalliseen innovaatiotoiminnan tukemiseen työelämän tulevaisuuden keskeisten osaamistarpeiden näkökulmasta. Aikaisempaa useammin koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointihankkeissa onkin tarkasteltu koko työvoiman osaamis- ja koulutustarpeita, mikä on mahdollistanut ennakoida eri koulutussektoreiden välisiä rajapintoja. Tämä lähestymistapa on esimerkiksi koulutustarpeiden ennakoinnin koordinaatioryhmän mukaan hyödyllisempi kuin yhteen koulutussektoriin keskittyvä ennakointi sekä työelämän että koulutusjärjestelmän kehittämisen kannalta (Opetusministeriö 2008, 39). Jatkossa on yhä tärkeämpää, että osaamistarpeiden ennakoinnista saatavia tietoja, alatai klusterikohtaisista verkostoista sekä työryhmistä voidaan hyödyntää koulutustarpeiden ennakoinnissa (määrällinen ennakointi) esimerkiksi uusien ja poistuvien ammattien ja ammattirakenteen muutosten ennakoinnissa. Klusteriennakoinnin on koettu olevan monella mahdollistavan määrällisen ja laadullisen ennakoinnin samanaikaisen tarkastelun. Koulutustoimikuntien näkemyksen mukaan klustereiden hahmottamiseen ei ole kuitenkaan yhtä oikeaa ratkaisua (Opetushallitus 2008). Klusteripohjainen tarkastelu on kuitenkin hyödyllistä erityisesti

4 4 - silloin kun on tarve arvioida pitkän aikavälin tulevaisuuden työvoima-, osaamis- ja koulutustarpeita - silloin kun on tarve hahmottaa erilaisia skenaarioita ja vaihtoehtoisia tulevaisuudenkuvia - tilanteissa, joissa yhden alan kehittyminen tai taantuminen vaikuttaa oleellisesti toisten alojen tulevaisuuteen - silloin kun on tarve irrottautua nykyisistä koulutus- ja opintoalaluokitusten kahleista - silloin kun on tarve arvioida suurten globaalien ilmiöiden vaikutuksia samanaikaisesti usealla alalla. Klusterinäkemyksen tuottaminen on hyödyllistä kaikille koulutusaloille ja asteille, koska sen avulla pystytään ennakoimaan toimialojen yli tapahtuvia elinkeinoelämän yhteistyöprosesseja ja erityisesti niihin liittyviä toimialojen rajapinnoille syntyvien työpaikkojen osaamistarpeita. Klusteriennakoinnin vahvuutena voidaan pitää varsinkin sen tulosten kohdentumista alan yleisten osaamisalueiden ja verkostojen osaamisen kehittämiseen sekä erityisesti uusien ammattien ennakointiin. Lisäksi klusteriosaamisen ennakointi korostaa enemmänkin laaja-alaisen yleisosaamisen merkitystä, joka on korostunut erityisesti tekniikan alan akateemisissa ammateissa. Klusterimallin soveltaminen koulutussuunnitteluun on todettu useassa yhteydessä kuitenkin haastavaksi erityisesti siksi, että klusterin rajapinnoilla sijaitsevien toimialojen osaamistarpeiden on todettu poikkeavan huomattavasti klusterin ydinalojen osaamisesta (ETLA 2001, 196). Klusteriosaamisen osaamiskvalifikaatioiden määrittely (mitä metatason osaamista toimialojen välisissä arvoketjuissa voidaan tunnistaa olevan) ja kytkentä eri koulutusasteiden osaamissisältöjen kehittämiseen ovatkin klusteriperustaisen osaamistarpeiden ennakoinnin olennaisimpia ennakointikohteita. Klusteriennakoinnissa hyödynnetään tyypillisesti osittain samankaltaisia menetelmiä kuin nykytila-analyysin perustuvissa klusterianalyysimalleissa. Ennakointimenetelminä ovat korostuneet Suomessa 2000-luvulla kirjallisuusanalyysit (esimerkiksi yritysten strategioiden analyysit), yritysten haastattelut ja Delfoi-menetelmän erilaiset sovellutukset. Klusteriennakoinnin laajempana ulottuvuutena on ollut yhdistää yritys- ja elinkeinoelämän liiketoiminnalliset kehittämistavoitteet ja niitä edellyttävät työllisten sekä uuden työvoiman osaamistarpeet. Klusteriennakointi poikkeaakin merkittävästi esimerkiksi työvoimamenetelmään perustuvista ennakointimalleista niin, että siinä asetetaan tulevaisuuteen tavoitteita, joiden toteuttamiseksi ennakoidaan erilaisia elinkeinoelämän kehittämisen ja siihen liittyvän osaamisen toimenpiteitä yhtenä kokonaisuutena. Työvoimamenetelmässä sen sijaan pyritään ennustamaan vaihtoehtoisia ja toimintaympäristön muutoksiin perustuvia kehityskulkuja toimialoille sekä ammateille. (Foredata 2009, 135.) Osaamistarpeiden klusteriennakointi viljaketjussa projektissa ennakointi perustuu viljatuotteiden arvoketjun toimijoiden osaamisen kehittämiseen edellä esiteltyjen perusteiden mukaisesti. Maa- ja metsätalous sekä niihin liittyvä jalostus toimivat koko ajan muuttuvassa toimintaympäristössä. Elintarvikealan pienyritysvaltaisuus ja sen perustuminen pääosin kotimaisiin markkinoihin ovat suurimmat haasteet elintarvikeyritysten kilpailukyvyn kehittämisessä. Tulevan kansainvälisen kehityksen kannalta on välttämätöntä, että maatalouden ja koko elintarvikkeiden tuotantoketjun tuottavuus ja kilpailukyky paranevat. Maatalouden ja koko elintarvikeketjun kehityksen edellytyksenä on koko toimialan tuottavuuden kasvu, jota tukee hyvin toimiva yhteistyö maatalouden, teollisuuden, vähittäiskaupan sekä tutkimuksen, neuvonnan ja koulutuksen välillä. Tutkimustulosten ja onnistuneiden innovatiivisten käytäntöjen hyödyntäminen sekä koulutus ja neuvontatyö tarjoavat kanavan maatalousalan kehittämiselle. Henkilöstön osaamisen varmistaminen perustuu uusien henkilöiden tarpeesta lähtevään perehdyttämiseen ja koulutukseen. Laadun mittareita ovat mm. toimintojen ja asiakastyytyväisyyden kehittyminen sekä henkilöstön osaamisen ja motivaation kehittymistä kuvaavat tunnusluvut. Viljaketjun osaamisessa on erityistä alkutuotannon, jalostavan teollisuuden ja vähittäiskaupan välinen ketjuuntuminen. Lisäksi osaamisessa nousee vahvasti esille mm. ympäristön suojelulliset kysymykset, tuotekehitys ja kaupallistaminen sekä energiantuotanto ja logistiikka. Samanaikaisesti viljalla on yhä suurempi merkitys terveyteen ja laajemminkin ihmisten hyvinvointiin sekä kulttuuriseen ympäristöön. Viljaketjun osaamistarpeiden kehitystä on tarkasteltu aikaisemmin alueellisesta kontekstista, joista yhtenä hyvänä esimerkkinä voidaan mainita Anja Härkösen (2008) laatima Päijät-Hämeen alueelle sijoittuva Hyvinvointi-, matkailu- ja vilja-alojen osaamistarpeet julkaisu. Siinä leipä-, juoma- ja panimoketjuksi määritellään viljaklusteriksi, jossa on joukossa sekä suuria kansallisia ja kansainvälisiä toimijoita että pieniä paikallisia yrityksiä ja maanviljelijöitä. Vilja-alalla on yhtymäpintoja muiden alojen kanssa, joista em. julkaisuissa korostetaan hyvinvointi-, ja matkailualan läheisyyttä. Muiksi viljaketjun lähialoiksi voidaan määritellä yleisesti maaseudun muu yritystoiminta, kone- ja tarvikekauppa ja metsätalous toimialanäkökulmasta. Raportissa todetaan tulevaisuuden painopistetoimialoina olevan edelleen leipä- ja juomaketjut, mutta tulevaisuudessa mahdollisesti niiden rinnalle ennakoidaan syntyvän mahdollisesti energiaketjun, johon kuuluisivat bioenergia ja öljykasvit. Projektissa tullaan hyödyntämään em. esimerkin kaltaisia alueellisia

5 5 selvityksiä, mutta niiden tarkastelunäkökulmaa laajennetaan kansalliseen ja osittain myös kansainväliseen kontekstiin viljaketjun kilpailukyvyn kehittämiseksi. 1.1 ENNAKOINTITEHTÄVÄT Projektin tavoitteena on nostaa esille erityisesti viljaketjua koskevan toimintaympäristön muutoksia ja ennakoida viljaketjun elinkaaren ja sen osien pitkän aikavälin vaihtoehtoisia kehitysnäkymiä. Projekti on jatkumoa edellisessä luvussa mainitulle Lahden ammattikorkeakoulun MAP ennakointiprojektille, jossa on analysoitu maakunnan avainklustereiden (ml. viljaklusteri) osaamisalueita ja analysoitu koulutustarpeita Päijät-Hämeen näkökulmasta (Härkönen 2008) 1. Projekti toteutetaan kohdentamalla toimenpiteet kolmeen eri osaan, jotka kytkeytyvät yhdeksi osaamistarpeiden ennakointimallin kokonaisuudeksi. Lisäksi projektissa kiinnitetään erityistä huomiota jo aikaisessa vaiheessa viljaketjun eri toimijoiden laajaan osallistamiseen ennakointiprosessin eri vaiheissa ja ennakointitulosten levittämiseen osana projektin toimintaa. Ensimmäisessä osassa analysoidaan viljaketjun ennakoitua eli osaamiskysyntää 2020-luvulla. Tämä tarkoittaa toisin sanoen sellaisen ennakointitiedon tuottamista, jonka avulla voidaan analysoida mitä klusteriosaamista viljaketjussa toimivat suuyritykset, pk-yrittäjät ja työntekijätasojen toimijat tarvitsevat, jotta ketjun kilpailukyky ja tuottavuus olisivat mahdollisimman korkealla tasolla myös tulevaisuudessa. Valtakunnallisen viljaketjun osaamiskysynnän ennakointi edellyttää uusia verkostoja ja alueiden välisen yhteistyön kehittämistä. Erityisesti yhteistyörakenteiden tulisi kehittyä ns. Vilja-Suomen vahvojen alkutuotanto- ja elintarvikemaakuntien välillä. Osaamiskysynnän selvittämisen tuloksien pohjalta saadaan esityksiä valtakunnallisten opetussuunnitelmien ja tutkinnon perusteiden kehittämiseksi sekä koulutuksen järjestämisen kehittämisestä valtakunnallisella että maakunnallisella tasolla. Yritykset saavat uusia kehittämishaasteita liiketoimintansa kehittämiseen. Lisäksi välillisenä hankkeen tuloksena syntyy valtakunnallinen klusteriennakoinnin yhteistyömalli. Klusteriennakoinnin yleisenä haasteena on klusterien välisen osaamiskvalifikaatioiden tunnistaminen ja niiden välisten merkitystasojen muodostaminen. Tämän vuoksi projektissa kootaan ja analysoidaan alkuvaiheessa kansallisia ja kansainvälisiä klusteriennakoinnin lähestymistapoja sekä niiden hyödyntämismahdollisuuksia koulutussektorilla. Viljaketjun osaamisen ennakoimiseksi otetaan lähtökohdaksi arvoketjun osat, toimintaympäristön muutosten vaikutukset niiden kilpailukyvyn kehitykseen (skenaariot) ja kohderyhmien tietotarpeet koulutus- ja urapolun eri vaiheissa (ministeriö, koulutuksenjärjestäjät, yritykset, työlliset/työttömät, maahanmuuttajat, uudet opiskelijat). Lisäksi klusteriosaamisen eri sisältöjen kokoamiseksi ja jalostamiseksi hankkeessa kehitetään klusterikvalifikaatioluokitus, jonka avulla voitaisiin nykyistä paremmin tunnistaa klusteriosaamisen erilaisia osaamisisältöjä ja kytkeä ne osaksi opetuksen sisältöihin. Toisena vaiheena projektissa analysoidaan case-tutkimuksena Päijät-Hämeen pitkän aikavälin työvoiman kysynnän ja tarjonnan välistä kohtaantoa, jossa tarkastellaan erityisesti viljaketjun toimialojen ennakoitujen osaamistarpeiden ja koulutusjärjestelmän nykyisin tuottamien osaamiskokonaisuuksien välisiä mahdollisia kohtaanto-ongelmia. Toimialojen kehitysnäkymiä arvioidaan hyödyntämällä maakunnan aikaisempia ennakointiselvityksiä, mutta laaditaan myös niitä täydentäviä ekonometrisia ennusteita työvoiman kysynnän ja tarjonnan kehitysnäkymistä. Maakunnallisella tasolla osaamistarjonnan ja osaamiskysynnän selvittäminen tuottaa analysointimallin maakunnallisen kohtaannon arvioimiseksi ja analysoimiseksi. Koulutuskysyntä muodostuu yritysten työvoiman ja nuorten koulutuskysynnän osaamistarpeiden kokonaisuudesta. Kysyntälähtöisyyteen voidaan vaikuttaa positiivisesti oppilaitosten koulutustarjontaa joustavasti muuttamalla ja mahdollistamalla eri koulutusalojen välinen kurssitarjonta. Koulutustarjontaan kohdistuvat tulevaisuuden muutostarpeet saadaan selville osaamiskysynnän (avoimien työpaikkojen osaamisvaatimukset) ja osaamistarjonnan (oppilaitoksista valmistuneiden osaaminen) välisen osuvuuden eli kohtaannon avulla (kuvio 1). Osaamistarjonnan ja osaamiskysynnän yhteensovittaminen tuo esille koulutuksen kohtaanto-ongelman muodostavia osa-alueita. Niiden näkyväksi tekeminen maakunnissa riittävän varhaisessa vaiheessa mahdollistaa kohtaantoa parantavien toimenpiteiden suunnittelun. Tyypillisimmillään ne liittyvät koulutuksen rajoittamiseen ja lisäämiseen tai olemassa olevien koulutusohjelmien sisältöjen kehittämiseen tai uusien koulutusohjelmien luomiseen. Lisäksi ennakoinnissa saadaan tietämystä koulutuksen toteuttamistapojen kehittämiseksi. 1 Viljaklusterin kehitystä on analysoitu Lahden seudulla aikaisemmin myös esimerkiksi BIO-Häme projektissa (Ventola 2004). Lisäksi alueella toimii Viljaklusteri organisaatio, joka alueen vilja-alan yritysten yhteistyöverkosto. Toiminnassa ovat edustettuina kaikki päijäthämäläiset viljan kanssa toimivat keskeiset tahot: viljelijät ja teollisuus. (Päijät-Hämeen viljaklusteri 2009.)

6 6 KUVIO 1. Projektissa kehitettävän ennakoinnin sijoittuminen ennakoinnin kenttään. Kolmantena päävaiheena projektissa kootaan yhteen hankkeessa toteutetut tulokset ja analysoidaan mitä nämä tulokset tulisi tulkita koulutuksen järjestäjien johdon toimesta. Johdon ennakointiosaamisella on laaja-alaiset vaikutukset em. kohtaantoa parantavien toimenpiteiden suunnittelussa, organisoinnissa, toteuttamisessa ja arvioinnissa ja ylipäätään ennakointitietämyksen vaikuttavuuden paranemiseen. Johdon ennakointiosaamista voidaan parantaa koulutuksella ja valmennuksella. Usein ennakointiprojektien ongelmana on kuitenkin niiden tulosten hyödynnettävyyden vaikeus syystä tai toisesta käytännön koulutussuunnittelussa ja koulutustarjontaan koskevassa päätöksenteossa. Projektin tavoitteena onkin juurruttaa ennakointitoiminta ja sen tuotokset lähemmäs konkreettista koulutuksen järjestäjien suunnittelujärjestelmää toteuttamalla koulutuksen järjestäjien johdon ennakointikoulutusohjelma. Johdon valmennusohjelmassa opitaan valmiuksia siihen, mitä johtopäätöksiä voidaan tehdä ennakointitulosten pohjalta jonkin osaamisalueen kohtaannon parantamiseksi lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Lisäksi valmennuksessa keskitytään johdon valmiuksiin tarkastella kriittisesti ennakointituloksia ja luodaan edellytyksiä ennakointitulosten oikeanlaisille tulkinnoille. Projektissa tuotetaan Päijät-Hämettä koskeva verkkopohjainen työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaannon analysointityökalu, minkä käyttö on yksi osa tuotettua valmennusta. Valmennukseen voi osallistua aleukehitystahojen, yritysten lisäksi muitakin koulutuksen järjestäjiä, jotka pääsevät tutustumaan työkaluun ja heitä opastetaan sen käyttöön otossa omalla alueellaan. Kuviossa 2 on esitetty vielä tiivistetysti projektin keskeisimmät vaiheet. Kirjallisuusanalyysi Klusterin määrittely Delfoi-kierrokset, skenaariot ja tulevaisuustaulukko Klusterikvalikaatioiden tunnistaminen ja luokittelu Viljaklusterin osaamistarpeet Osaamiskysynnän ja tarjonnan kohtaanto Työvoiman osaamiskysynnän ennakointi Työvoiman osaamistarjonnan ennakointi Johtopäätökset pitkän aikavälin kohtaannosta Millä tavoin projektin tulokset tulisi huomioida koulutustarjonnan suuntaamisessa? Johdon ennakointitietämyksen hallintaa tukeva työkalu Johdon ennakointivalmennus KUVIO 2. Osaamistarpeiden klusteriennakointi viljaketjussa projektin keskeisimmät vaiheet. 1.2 MENETELMÄT Projektin keskeisenä ennakointitutkimusongelmana on viljaketjun kehitykseen vaikuttavien keskeisten muutostekijöiden eli megatrendien tunnistaminen ja kuvaus. Megatrendien vaikutusta ketjun kehitykseen analysoidaan delfoi-kyselyn välityksellä sekä sidosryhmät kokoavilla tulevaisuustyöpajoilla. Delfoi-kyselyjen tarkoituksena on arvottaa toimintaympäristön eri osien merkittävyyttä suhteessa viljaklusterin kilpailukykytekijöihin, mutta toisaalta tuottaa uutta ennakointitietoa muutoksiin sisältyvistä mahdollisuuksista. Delfoi-kyselyn tutkimukset

7 7 kytketään niiden analysointivaiheen jälkeen tulevaisuustaulukkoon, jonka avulla muodostetaan viljakluserin osaamistarpeisiin liittyviä vaihtoehtoisia skenaarioita. Näiden lisäksi projektissa toteutetaan sosiaalisen median eri lähteistä sisällönanalyysia millä tavoin kuluttajien kulutustottomukset erityisesti ruoan suhteen ovat nähtävissä erilaisten keskustelupalstojen sisällöissä. Sosiaalisen median analyysi liitetään myös osaksi tulevaisuustaulukkoa. Lisäksi hankkeen toisessa osiossa, jossa kehitetään uusi ennakointimalli alueellisen työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaannon ennakoimiseksi, hyödynnetään erilaisia ekonometrisia ennustemalleja sekä kehitetään uusia ennakointitulosten vaikuttavuuden arviointimalleja. Projektin tavoitteena on ennen kaikkea sulauttaa määrällisiä ja laadullisia koulutus- ja osaamistarpeiden ennakointimenetelmiä toisiaan tukeviksi rakenteiksi. 1.3 VAIHEISTUS Projekti on vaiheistettu huomioiden projektin tavoitteet ja niitä edellyttävien toimenpiteiden henkilöstöresurssit mahdollisimman optimaaliselle tasolle. Projektin työsuunnitelma on hahmoteltu tarkemmin liitteessä 2. Ensivaiheessa vuonna 2009 projektissa kootaan viljaketjun valtakunnallinen ennakointiverkosto, kartoitetaan viljaketjuun kohdistuvat aikaisemmat selvitykset, määritellään viljaklusteri sekä luodaan valtakunnallisen ja maakunnallisen ennakoinnin prosessit (menetelmien ja käytännön toiminnan yhteensovittaminen). Lisäksi tänä vuonna valitaan sosiaaliset mediat ja tavat, joilla ennakointiprojektin sisällöt tehdään näkyväksi. Vuonna 2010 toteutetaan valtkunnallisen viljaklusterin osaamistarpeiden ennakointiprosessi. Tämä toteutetaan analysoimalla viljaketjun kilpailukykytekijöiden kehitystä pitkällä aikavälillä hyödyntäen tässä raportissa myöhemmin esiteltäviä ennakointimenetelmiä. Hyödynnettävä ennakointimalli perustuu asiantuntijamenetelmien yhdistelmään, joka tuottaa viljaketjun osaamistarpeiden vaihtoehtoisten kehitysnäkymien hahmottamiseksi parhaat edellytykset. Kun kilpailukykytekijöiden muutoshaasteet on analysoitu, muunnetaan haasteet viljaklusterin osaamiskysynnäksi ja muodostetaan viljaklusterin valtakunnalliset osaamiskvalifikaatiot. Lisäksi vuonna 2010 järjestetään työseminaareja Päijät-Hämeen koulutuksen järjestäjille (ja opettajille) ja viljaklusterin yrityksille, jossa käydään läpi projektin aikaansaamat tulokset ja arvioidaan tulosten merkittävyyttä suhteessa opetussisältöjen kehittämiseen. Vuonna 2011 kehitetään alueellinen osaamiskysynnän ja osaamistarjonnan kohtaantomalli. Mallin avulla voidaan tehdä laadullisia ennakointitarkasteluja eri toimialojen tulevasta osaamispotentiaalista ja sen vastaavuudesta toimialojen tarpeisiin. Malli mahdollistaa tarkastella uudella tapaa ja jäsentyneesti kunkin toimialan osaamiskapeikkoja ja potentiaalisia vahvuuksia. Kohtaantomalli muodostuu Päijät-Hämeen pitkän aikavälin osaamistarjonnan ja eri toimialojen osaamiskysynnän välisen määrällisen ja laadullisen kohtaannon analysointiin. Tähän projektin vaiheeseen liitetään asiantuntijatyöpajat, joissa esitellään malli ja sen tulokset, jonka jälkeen toteutetaan työryhmätyöskentelyä niistä alueellista koulutuksen järjestäjien ja yritysten keinoista, joilla mahdollisia osaamiskapeikkoja ja niiden negatiivisia seurauksia voidaan hyvissä ajoin välttää. Samana vuonna käynnistetään johdon ennakointiosaamisen valmennusohjelmakokonaisuuden testaaminen. Testausryhmän kokoaminen ja sisältöjen arviointi tapahtuu johdon ennakointiosaamisen asiantuntijaryhmän asettamien odotusten ja tarpeiden pohjalta. Varsinaiseen johdon ennakointiosaamisen kehittäminen aloitetaan analyysilla oppilaitosten hyödyntämistä koulutusja osaamistarpeiden arviointi- ja ennakointimalleista. Tämä toteutetaan työpajatoimintana ja/tai haastetteluin, jonka kautta saadaan sekä arvioita ja perusteluita siitä, mitkä ovat keskeiset johdon ennakointiosaamisen kehittämistarpeet. Ennakointikoulutukseen kuuluu alustavasti mm. klusteriennakoinnin keskeisten muuttujien tunnistamisen kehittäminen, seurantaindikaattorien (skenaarioiden oletuksena olevien asioiden seuranta) hyödyntämisvalmiuksien parantaminen sekä koulutusjärjestelmän rakenteellisten uudistusten vaikutusten ja ajoitusten ennakointi. Vuonna 2012 levitetään maakunnallisen klusteriennakoinnin tuloksia ja erityisesti tarjonnan ja kysynnän yhteensovittamisen kautta esille tulleita kehittämiskohteita ja niiden pohjalta tehtyjä ehdotuksia toimenpiteiksi ja strategisiksi valinnoiksi. Tällöin laaditaan myös projektin loppuraportti ja järjestetään loppuseminaari. Tulokset (raportit, julkaisu) siirretään näkyviin projektin nettisivuille ja lähetetään sekä kansallisiin että alueellisiin ennakointiportaaleihin. Lisäksi vuonna 2010 ennakointiprojektin tuottamat sosiaalisen median sovellukset (internetin keskustelupalstojen sisällönanalyysimenetelmä ja johdon ennakointivalmennuksen menetelmät, työkalut ja sisällöt) ovat kansallisesti hyödynnettävissä. Projektin tulosten levittämisen kohteena ovat laajasti maakunnan koulutuksen järjestäjien, alueellisten sidosryhmien sekä alueen työ- ja elinkeinoelämän johto ja asiantuntijat. Lisäksi tuloksia levitetään kumppanuusverkostossa ja erilaisissa ennakoinnin sidosryhmätilaisuuksissa. Levittämisen apuvälineitä käytetään projektin kehittämisverkostossa toteutettavia arviointeja ja sosiaalisen median sisältöjä. Tulosten

8 8 levittämistä pyritään tekemään erilaisissa sidosryhmätilaisuuksissa, ennakointiseminaareissa sekä valtakunnallisissa ja maakunnallisissa tapahtumissa. 1.4 VERKOSTOITUMINEN Projekti verkostoituu ennakointityön kehittämisessä vilja-alan ja sitä jalostavan yrityskentän sekä kehittämis-, sidosryhmä- ja oppilaitosverkostojen kanssa. Valtakunnalliseen ennakointiin osallistuvat alkutuotannon asiantuntijoina Koulutuskeskus SalpauksenHämeen ammattikorkeakoulun, Seinäjoen ammattikorkeakoulun, Varsinais- Suomen maaseutuoppilaitoksen luonnonvara-alan koulutus sekä Maataloustuottajien keskusliitto MTK. Teollisuuden ja jalostuksen asiantuntijoina toimivat Elintarviketeollisuusliitto (ETL), Suomen elintarviketyöläisten liitto, Agropolis Oy sekä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT). Ympäristövaikutusten asiantuntijana toimii Helsingin yliopiston ympäristöekologian laitos. Viljan hyvinvointi ja terveysvaikutusten asiantuntijoina toimivat Lahden tiede- ja yrityspuiston hyvinvointiklusteri, VTT sekä Helsingin Yliopiston Ruralia instituutti. Projektin ennakointiasiantuntijoina toimivat Foredata Oy:n edustajat. Muina asiantuntijoina toimivat TEKES, Viikki Food Center, Maa- ja metsätalousministeriö, ja Kuluttajatutkimuskeskus. Ennakointitoiminnan kehittämisessä huomioidaan myös Lahden ammattikorkeakoulun yhteistyö Hämeenlinnan, Laurean ja Metropolia ammattikorkeakoulujen kanssa. Helsinki Education and Research Area (HERA) verkoston kautta syntyvät yhteydet myös Helsingin laajan metropolialueen yliopistojen (9) ja ammattikorkeakoulujen (8) muodostamaan konsortioon, jossa korkeakoulut osallistuvat alueelliseen kehittämiseen. Erityisesti yhteistyötä tehdään Teknillisen korkeakoulun TKK ympäristötekniikan kanssa. TKK:n ja HERA:n kautta syntyy yhteys myös Aalto-yliopistoon. Keskeisinä asiantuntijoina toimivat vilja-alaa edustavat yritykset. 1.5 ARVIOINTI Ennakoinnin kehittämisen tueksi verkostossa tarvitaan arviointi- ja tutkimustoimintaa. Projektissa Lahden ammattikorkeakoulu vastaa verkoston ennakoinnin kehittävästä arvioinnista. Maakunnallisen verkoston ja projektin kannalta on oleellista tuottaa tietoa mm. arjen ennakointikäytännöistä ja ennakointiprosesseista, verkostomaisesta ennakointiyhteistyöstä sekä ennakointiosaamisen kehittymisestä. Kehittämisprojektin kaikkien vaiheiden näkyväksi tekeminen edellyttää kehittävää arviointia, jossa toimintaa tuetaan jatkuvalla sisäisellä arvioinnilla. Arviointi tarjoaa tukea organisaatioiden ja työyhteisöjen muutostyöhön sekä työmenetelmien ja työ- ja palveluprosessien kehittämiseen. Tässä projektissa kehittävään arviointiin sisältyy: 1. Kehittyvän toiminnan näkyväksi tekeminen (sähköinen sisältö, prosessikuvaukset, julkaisu) 2. Projektihenkilöstön ja asiantuntijoiden itsearvioinnit (ennakointiprosessien kehittäminen) 3. Verkoston itsearvioinnit (valtakunnallisten ja maakunnallisten ennakointitulosten arviointi) 4. Julkaisutyön ohjaaminen 5. Maakunnallinen ja valtakunnallinen keskustelu projektin ennakointituloksista 1.6 TUOTOKSET Ennakointiprojektin lähtökohtana tulee aina pitää niitä tutkimusongelmia, joihin halutaan saada näkemyksiä ennakointiprosessin lopputuloksena. Siten ennakointiprosessin aluksi on tarpeen hahmottaa jo etukäteen ne konkreettiset tulokset, joita hankkeessa halutaan saavuttaa. Tämä ehkäisee osaltaan sitä, että jokin mallin menetelmä tai empiirisen aineiston osa ei ala vaikuttaa liikaa prosessin kulkuun ja ennakointihankkeen toimenpiteet osataan rajata jo etukäteen tavoiteltuja tuloksia palveliviksi kokonaisuuksiksi. Projektin tavoitteena on tuottaa viljaketjun toimijoille ja sen yhteistyö- ja kehittäjäorganisaatioille ennakointitietoa viljaketjun klusteriosaamisen kehitysnäkymistä ja suosituksia konkreettisista toimenpiteistä viljaketjun kilpailukyvyn kehittämiseksi. Toiseksi projektissa kehitetään työvoiman kysynnän ja tarjonnan pitkän aikavälin määrällistä ja laadullista ennakointitietoa tuottava klusteriennakointimalli, jota pilotoidaan viljaketjun näkökulmasta Päijät-Hämeen alueella. Lisäksi kehitettävä malli toimii koulutuksen järjestäjien ennakointikoulutuksen perustana. Täten hankkeen tuloksiksi on määritelty seuraavat: 1. Viljaklusterin määrittely ja toimintaympäristön kuvaus 2. Viljaklusterin valtakunnallisten pitkän aikavälin osaamiskvalifikaatioiden määritteleminen tulevaisuuden opetussuunnitelmien ja koulutusohjelmien kehittämiseksi 3. Viljaklusterin pitkän aikavälin maakunnallisen osaamiskysynnän ja osaamistarjonnan välinen kohtaanto (case: Päijät-Häme)

9 9 4. Klusteriennakoinnin analysointimallin ja ennakointimenetelmien kehittäminen 5. Esityksiä viljaklusterin osaamista tukevien koulutusrakenteiden uudistuksista, työelämän roolista, yleisistä ratkaisuista ja toimenpiteistä sekä osaamiskvalifikaatioiden sisältöjen uudistamisesta 6. Johdon ennakointiosaamisen valmennusohjelma (sosiaalinen media) Projektin tuottaa sähköisiä raportteja ja työkaluja ennakointitoiminnan kehittämiseksi. Raportit sisältävät mm. kirjallisuusanalyysin viljaketjun toimintaympäristön kehitysnäkymistä ja selvityksen viljaklusterihankkeen lähtökohdista. Lisäksi raporteissa kuvataan viljaketjun osaamistarpeiden ennakointiprosessia, sen tuloksia ja klusterikvalifikaatiota sekä Päijät-Hämeeseen kohdistuvan työvoiman kysynnän ja tarjonnan ennakointimallia. Lisäksi annetaan kehittämisehdotuksia tulosten perusteella ennakointi- ja koulutusjärjestelmän kehittämiseksi. Kaikki projektin tulokset liitetään myös internet-sivustoille, jonne kootaan myös edellisistä osioista muodostettu loppuraportti. Lahden ammattikorkeakoulu vastaa hankkeen tulosten levittämisestä kansallisesti ja varautuu omalta osaltaan ottamaan käyttöön hankkeessa tuotetut työkalut ja ennakointimallit. Lisäksi tavoitteena on muodostaa hankkeen yhteistyöryhmien myötä pysyvämpää kansallisen viljaketjun kehitystä arvioiva ja ennakoiva foorumi, joka voisi luoda edellytyksiä viljaketjun eri osien kilpailukyvyn jatkuvalle kehittämiselle 2010-luvulla. Projektin tuloksia hyödyntävät tahoja ovat mm. OPH ja OPM, alueviranomaiset (ELY) (viljaklusteriin liitännäisten koulutusten opetussisältöjen kehittämisen ohjaaminen, klusteriennakoinnin menetelmäkehitys), viljaketjuun kuuluvat yritykset (henkilöstön osaaamisen kehittäminen) ja viljaketjun toimialoille kuuluvat koulutuksen järjestäjät (tulosneuvottelut ja opiskelijapaikat). Lisäksi projekti tuottaa ennakointitietoa etenkin viljaklusterin toimialoille kuuluville korkeakouluille ja oppilaitoksille (opetussuunnitelmat ja koulutuksen kehittäminen), valtakunnallisille ja maakunnallisille koulutuksen sidosryhmille (kehitysyhtiöt, työvoimahallinto yms.) sekä Päijät- Hämeen liitolle (aluekehitys ja yhteys KESU -prosessiin). Projektin tuloksia tullaan mukauttamaan lisäksi niin, että myös aikuisopiskelijat (oman täydennyskoulutuksen ja työuran suunnittelu), nuoret (uravalinta) ja oppilaitosten opintojen ohjaajat (nuorten ja aikuisten ohjaaminen ammatin valinnassa tai aiemman osaamisen täydentämisessä) pystyvät hyödyntämään projektin tuottamaa ennakointietoa omiin käyttötarkoituksiinsa.

10 10 2 KLUSTERIT JA ERI TOIMIJOIDEN VÄLISTEN VERKOSTOSUHTEIDEN KEHITTÄMINEN 2.1 KLUSTERI-KÄSITTEEN MÄÄRITTELY Suomessa on yleistynyt 2000-luvun alusta alkaen ns. klusteriosaamisen ennakointi, jonka voi määritellä tarkoittavan klusteriin kuuluvien toimialojen välisten arvoketjujen menestystuotteiden tai -palveluiden tuottamista vaativien metaosaamisten ennakoinniksi. Klusteritutkimus on liittynyt osana laajempaa elinkeinoelämän strategisen kehittämisen muutokseen jo 1800-luvun lopulta alkaen, jolloin jo kuvailtiin niitä etuja, joita saatiin aikaan taloudellisten toimijoiden maantieteellisillä kasaumilla. Näitä etuja olivat erityisesti osaavan työvoiman ja asiantuntijuuden saatavuuden parantuminen. (Marshall 1890/1920.) Klusteriajattelu perustuu yleisemmin perinteiseen lokalisaatio ja kasaumateoriaan (location and agglomeration theory) ja on lisäksi kytkeytynyt mm. kansallisen ja alueellisen tason innovaatiojärjestelmän kehittämiskonsepteihin ja oppiviin alueisiin. (Euroopan komissio 2008a, ) Tässä raportissa keskitytään yleisellä tasolla klusterinäkökulmaan ja sen hyödyntämismahdollisuuksiin viljaketjun osaamistarpeiden jäsentämisessä. Vaikka klustereiden merkitys on tunnistettu jo yli 100 vuotta sitten, oli elinkeinoelämän kehittämisen fokus Suomessa ja kansainvälisestikin tarkasteltuna vahvasti toimialakeskeisestä 1990-luvun alkuun asti luvulta alkaen huomio kiinnittyi kuitenkin kasvavassa määrin potentiaalisten kasvualojen osaamisen toimintaympäristön tukemiseen. Tämä tarkoitti perinteisen teollisuuspolitiikan taloudellisten resurssien kanavoinnin tilalle toimenpiteitä, joissa oli fokuksena elinkeinorakenteen uusintamisen tukeminen, valtakunnallisen innovaatiojärjestelmän luominen sekä kasvuklusterien tukeminen eri tavoin (Sölvell 2004, 35.) Klusteroituminen on tarkoittanut ennen kaikkea siirtymistä tuotantokeskeisestä toimittajaverkostokeskeisyydestä tuotekehitysverkostojen, asiakaskanavaverkostojen tai kilpailijoiden muodostamien teknologiaverkojen analyyseihin. Klusteritarkastelun suosioon on vaikuttanut varsinkin se, että se mahdollistaa huomion kiinnittämisen yritysten resursseihin ja kompetensseihin tuotantoketjujen ja aluetalouksien kontekstissa (Lagendijk 2000). Klusteri on maantieteellisesti keskittyneiden yritysten ja organisaatioiden kaupallisten ja ei-kaupallisten yhteyksien luoma verkosto. Alueellisten klusterien maantieteellisen läheisyyden uskotaan edistävän ns. hiljaisen tiedon välittymistä klusterin eri osien välillä ja synnyttävä suunnittelmattomia vuorovaikutussuhteita, jotka ovat kriittisiä osia myönteisen innovaatioprosessin kehittymiseksi (Leydesdorff & Mayer 2006). Alueellisten toimijoiden yhteydet mahdollistavat kilpailijoiden ja alihankkijoiden välisen yhteistyön mm. liiketoimintaprosessien, ostojen, sijoitusten, strategioiden sekä tutkimustoiminnan aloilla. Klusteri muodostuu yrityksistä ja muista organisaatioista, joiden keskinäinen vuorovaikutus tuottaa selvästi osoitettavissa olevia hyötyjä. Toimialojen ja yritysten väliset kytkennät ovat klusterissa tärkeämpiä kuin niiden väliset rajat. (TEKES 2005.) Verrattuna perinteiseen toimialanäkökulmaan, jossa keskitytään saman alan yritysten strategiseen yhteistyöhön, tarjoaa klusterikonsepti uuden tavan tarkastella talouskehitystä ja vastaa enemmän modenin ja vuorovaikutuksellisen toimintaympäristön dynaamiikkaa (Dunning 1997; OECD 1999). OECD (1999) hahmottaa raportissaan toimiala- ja klusterinäkökulmien erot niin että toimialanäkemys kohdistuu lopputuotteisiin, välittömiin ja välillisiin kilpailijoihin, oman kilpailuaseman turvaamiseen valtion tukia hyödyntäen ja kapea-alaisen toimialalähtöisen yhteistyön kautta 2. Lisäksi esimerkiksi Woodward (2005) korostaa, että toimialalähtöisessä elinkeinoelämän kehittämisessä korostuu toimenpiteiden kohdentuminen kansallisiin yrityksiin ja tiettyihin toimialoihin, aidon kilpailun vääristymät (tukitoimet) ja toimialan kehittämistä koskevan päätöksenteon keskittyminen keskushallinnolle 3. Myös Porter (1997) on 2 Tilastokeskuksen yritysten rakennetilastoissa on noudatettu tilastovuodesta 2002 lähtien Toimialaluokitus luokitusstandardia, joka korvaa aikaisemman TOL 1995:n. Kaikille yrityksille ja varsinaisille toimipaikoille määritellään toimiala luokituksen tarkimmalla tasolla. Toimipaikan toimiala määritellään toimipaikan tuottamien hyödykkeiden arvon perusteella. Toimipaikan toimiala määritellään vaiheittain toimialaluokituksen yksinumerotasolta alkaen tarkimmalle tasolle. Monitoimipaikkaisen yrityksen päätoimiala määräytyy yrityksen eri toimialoilla syntyvän arvonlisäyksen (jalostusarvon) perusteella. Yrityksen kunkin toimialan arvonlisäys saadaan kertomalla toimialoittainen työllisten määrä kyseisen alan keskimääräisellä arvonlisäyksellä. Yrityksen päätoimiala on se, jossa arvonlisäys on suurin. Päätoimiala määritellään vaiheittain toimialaluokituksen kirjaintasolta tarkimmalle tasolle. Kun yritys luokitellaan päätoimialansa mukaan tiettyyn toimialaan, lasketaan siihen yrityksen koko toiminta. Monialayritysten muu kuin päätoiminta tulee siis mukaan. 3 Keskuhallinnon roolin muuttuminen toimialähtöisestä elinkeinopolitiikan kehittämisestä klustereiden kehittämiseen on ollut merkittävä. Hallinnon uutta roolia on kuvattu useissa tutkimuksissa investointivetoisesta kansallisesta tukipolitiikasta luopumisena

11 11 korostanut toimialanäkökulman olevan sisäänpäinkääntyvää ja lähestymistavan yhteistyönmuotojen olevan hyvin rajoittuneet. Sen sijaan klusterinäkökulman lähtökohtana on toimenpiteiden kohdentaminen kaikille klustereille sekä kansallisille ja kansainvälisille yrityksille, toimialojen välisen verkostoitumisen kehittäminen ja alueellisten toimijoiden aloitteellisuuden merkityksen korostaminen toimenpiteiden suunnittelussa. Lisäksi klusterinäkemys korostaa huomion kiinnittämistä arvoketjun osiin (asiakkaisiin, tavarantoimittajiin, palvelun tarjoajiin ja julkisen sektorin kehittäjäorganisaatioihin), yhteistyötä samoja tuotannontekijäresusseja käyttävien yritysten kanssa (teknologia, osaaminen, asiakkaat ja jakelukanavat) ja julkisen sektorin kehittämistoimenpiteiden (erityisesti koulutus) hyödyntämistä liiketoiminnan osana (Roelandt et al 1999, 3). Klusteroitumisen onkin todettu tuottavan useissa tutkimuksissa huomattavaa lisäarvoa uusien työpaikkojen muodostamisessa, uusien pk-yritysten kasvuedellytyksiin, korkeimpiin verotuloihin ja palkkoihin perinteiseen toimialan sisäiseen kehittämiseen nähden (esim. Wennberg & Lindqvist 2008; Isaksen & Hauge 2002). Liiketoiminnan globalisoituminen ja informaatioteknologian mahdollistama nopea tiedon välittäminen ja hyödyntäminen muokkaavat voimakkaasti toimialojen rakennetta ja kilpailua. Toimialat ovat selvästi limittymässä klusterimaisiksi rakenteiksi. Nämä muutokset, yhdessä teknologian kehittämisen kasvavien kustannusten ja loppuasiakkaille tarjottavien tuotteiden ja palveluiden laaja-alaistumisen kanssa (ydintuotteet, oheispalvelut, huolto-, ylläpito- ja rahoituspalvelut), ovat johtaneet toisaalta yritysten arvotoimintojen laajaan ulkoistamiseen ja toisaalta arvon tuottamisessa tarvittavien uusien palvelutuottajien ja erilaisten integroijayritysten nopeaan lisääntymiseen. Tämän prosessin seurauksena yritykset tulevat yhä riippuvaisemmiksi toisistaan eli liiketoiminta verkottuu. Tuotannollisesta yhteistyöstä alkanut verkottuminen on nopeasti läpäisemässä koko talouden. Erilaisten verkkojen avulla haetaan hyvin erilaisia hyötyjä, kuten kustannustehokkuutta, korkeaa ja tasaista laatua, toimitusaikojen lyhentämistä, tuotteiden ja palveluiden yhdistelmiä, uusien tuotteiden ja teknologien kehittämistä, uusille markkinoille pääsyä, kilpailuvoimaa, liiketoimintaprosessien uudistamista ja kokonaan uutta liiketoimintaa. (Möller yms ) Klusteriajattelu yhdistetään monesti arvoa tuottaviin verkostoihin, vaikka ne eivät ole sama täysin asia. Organisaatioiden välisen arvoketjun tavoitteena on luoda eri osaamisista koostuva toimijoiden verkosto, joka luo arvoa paitsi asiakkaalle myös verkostossa toimiville kumppaneille. Arvoketjun ohjaamisen kannalta keskeistä on, millä perusteella ohjaaminen tapahtuu ja kuka näistä periaatteista päättää. Ohjaus saattaa perustua omistukseen, keskinäiseen sopimukseen, yhteisiin käytäntöihin tai standardeihin. Keskeinen käsite on myös valta, kyky saada toinen osapuoli toimimaan halutulla tavalla. Se kenellä on valta, koordinoi ja ohjaa toimintaa. Vallan lähteitä ovat palkitseminen, pakottaminen, asema, sopimus ja asiantuntijuus tai omistajuus. (Välikangas 2007, 11.) Klusteriajattelu poikkeaa tältä osin arvoketjusta, koska klusterin eri toimijoiden yhdistävä tekijä on aina vapaaehtoisuus ja vankka sosiaalinen pääoma eli verkoston eri osien keskinäinen luottamus. Klusteri voidaan käsittää kokonaisvaltaisena, lukuisten yhdessä toimivien organisaatioiden toimintatapana, joille ovat yhteisiä kasvu, alueellinen innovaatio ja brandaus (Warsta 2005). Klusterikäsite on lisäksi laajempi kuin yritys- tai arvoverkkoverkostokäsite, koska siihen kuuluvat myös klusterin kehittäjäorganisaatiot. (Hernesniemi et al 2001, 3; Hernesniemi ) Klusterin määritelmät ovat kontekstiriippuvaisia ja aina riippuvaisia klusterianalyysin tarkoituksesta. Klusterinäkökulmaa tarkastellaan mm. kollektiivisen tehokkuuden näkulmasta (collective efficiency approach), jossa korostetaan yritysten välisiä arvoketjuja ja yritysyhteistyön merkitystä (Humprey & Schmitz 1995) tai paikallisesta innovaatiojärjestelmästä lähtevästä tarkastelusta käsin (local System of Innovation approach), joka perustuu evolutionaariseen teoriaan yrityksistä, jonka mukaan alueellisten tietämysverkostojen syntyminen ja vuorovaikutteinen oppiminen ovat klusteroitumisen päätavoite (Cassiolato & Lastres 2000; Rabellotti 1997). Käytännössä tutkimuksen lähtökohdaksi otetaan usein tiettyä avaintuotetta tai -palvelua tuottavat yritykset, jotka muodostavat klusterin ytimen. Näiden ns. veturiyritysten yhteyksiä tutkimalla on mahdollista hahmottaa klusteri helpommin kuin selvittämällä koko vuorovaikutusalueen verkosto. Klusterien rajaukset ovatkin osittain valintakysymys. Olennaista kuitenkin on, että klustereiden määrittelyperusteet ovat kansallisia, eikä klustereiden määrittelyn suora kansainvälinen vertailu ole mielekästä (Haastattelu Hernesniemi ). ja keskittyä sen sijaan alueiden kasvuklustereiden kehittymisedellytysten tukemiseen. Esimerkiksi Wijers (1997) on kuvaillut keskushallinnon roolia klustrikeskeisessä elinkeinopolitiikan kehittämisessä siten, että keskushallinnon uusina tehtävinä olisi mm. luoda edellytyksiä suosiollisille ja vakaille olosuhteille, jonka kautta tulee mahdolliseksi elinkeinoelämän toimijoiden kilpailukyky ja innovaatiopotentiaali sekä tunnistaa ja stimuloida innovatiivista klusteroitumista tarjoamalla strategista tietoa ja yhteensovittamalla tarjontaa ja kysyntää.

12 12 Klusterit eivät rajoitu kansalliseen viitekehykseen, vaan ne voivat hajautua maantieteellisesti hyvinkin globaalisti. Porter (1990) määrittelee klusterit kolmeen eri ryhmään sen mukaan kuinka keskittyneet ovat maantieteellisesti kunkin klusterin työlliset. Hänen mukaansa paikalliset klusterit (local industries) muodustuvat toimialoista, joiden työllisten määrä on jakautunut valtion eri alueille tasaisesti ja palvelevat vain alueen tarpeita sekä eivät varsinaisesti kilpaile keskenään (esim. kampaamot). Sen sijaan kaupalliset klusterit (traded cluster-industries) ovat keskittyneet maantieteellisesti alueille, joissa niiden arvoketju tuottaa niille eniten lisäarvoa (esim. investointipankit). Nämä klusterit tarjoavat palveluja sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Luonnonvaroihin perustuvat (natural resourcebased industries) ovat myös keskittyneet maantieteellisesti, mutta niiden sijoittumista määrää luonnovarojen sijainti. Nämä klusterit palvelevat globaaleja markkinoita, mutta ovat siis sijaintinsa suhteen vakaita. Roelandtin ja Hertogin (1999) määritelmä on erilaisia näkökulmia jäsentyneesti kokoava esimerkki klusterin määritelmästä. Heidän mukaan klusterit ovat toisistaan vahvasti riippuvien, lisäarvoa tuottavien yritysten systeemisiä yhteistyö- ja tuotantoverkostoja, joissa on mukana myös yliopistoja, tutkimuslaitoksia ja markkinoiden asiakkaita. Innovaatiot ovat puolestaan useimmiten vuorovaikutteisten oppimisprosessien tulos innovaatiot syntyvät siten erilaisen tiedon ja osaamisen uusista yhdistelmistä. Kuviossa 3 on kuvattu yksi esimerkki klustereiden ja niihin liittyvien kilpailukykyä edistävien verkostojen vuorovaikutussuhteista, jossa korostuu alueellisten julkisen sektorin kehittäjäorganisaatioiden rooli klusterin yritysten osaamisen ja t&k-toiminnan kasvun mahdollistajina. KUVIO 3. Klusteri ja innovaatiosysteemi (Karlsson 2008, 204). Klusterin osat ja siinä toimivien yritysten verkosyhteistyön muodot eivät ole kuitenkaan stabiileja vaan muuttuvat jatkuvasti ja vastaavat muuttuviin olosuhteisiin mukautumalla, tai vaihtoehtoisesti hajoaa takaisin verkostoiksi. Klusterille ovat muuttuvat olosuhteet, kuten innovaatiot, ennakointi ja kehittäminen ovat tärkeämpiä kuin pysyvät olosuhteet, joita ovat muun muassa tuotantokustannukset tai kotimarkkinoiden koko. Vahvistava kehityssuunta klusterille on se, että se laajenee ja lisää erikoistumista. Heikentävään suuntaan klusteria vie matala tuottavuuden kehittyminen, klusterin kutistuminen ja erityisosaamisen katoaminen. Klusteri muuttuu väistämättä heikentyvään suuntaan elinkaarensa jossain vaiheessa, jolloin timanttimallin perusosat eivät enää tue toisiaan kuten aiemmin. Vuorovaikutuksen puute ilmenee muun muassa investointien ja innovaatioiden vähenemisenä. Myös kysyntäolojen muuttuminen voi saada aikaan klusterin heikkenemisen. Klusterin evoluution kannalta on erityisen haitallista, jos yritysten välille ei synny kilpailuasetelmaa, klusterista puuttuu tarvittava osaaminen tai olemassa olevaa teknologiaa ei voida soveltaa hyvin. (TEKES 2005, ) Viljaklusterin analyysin kannalta onkin oleellista määrittää missä elinkaaren vaiheessa klusteri ja mitkä julkisen sektorin kehittämistoimet (nykyisen ja uuden työvoiman osaamisen kehittäminen) ovat tarkoituksenmukaisia juuri tähän vaiheeseen. Yhteenvetona voidaan todeta, että porterilainen klusterinäkökulma eroaa perinteisestä kovasta klassisen talousteorian opeista ja liikkuu mikro- ja makroreorioiden välimaastossa. Jääskeläinen (ETLA 2001, 81) korostaa, etä Porter käyttää hyväksi evolutionaarista talousteoriaa, joka korostaa innovaatioiden merkitystä ja ottaa etäisyyttä tietoteoreettisis-positivistiseen kansantaloustieteeseen. Sotaraudan (2007) mukaan kompleksisessa

13 13 toimintaympäristössä toimijoiden ei ole mahdollista täydellisesti analysoida tilannetta ja siltä pohjalta määrittää optimaalista strategiaa. Sen sijaan toimijat sovittavat strategiaansa jatkuvasti siihen mikä on toiminut aiemmin, mitä muut toimijat tekevät ja millaisia paineita toimintaympäristöstä nousee sekä omiin ja muiden tulkintoihin menneisyydestä ja tulevaisuudesta (Axelrod 1997). Evolutionaarisessa tutkimusotteessa ei siten automaattisesti oleteta, että tulevaisuus olisi tietoisesti muotoiltu tai että ihmiset aina edes pyrkisivät tietoisesti kehittämään yhteisöjä ja niiden tulevaisuutta. Evolutionaarisen tutkimuksen tavoitteena ei ole etsiä säännönmukaisuuksia, jotka johtavat systeemin takaisin tasapainoon. Sen sijaan siinä ollaan kiinnostuneita niistä voimista, jotka saavat alueet muuttumaan ja sopeutumaan toimintaympäristön muutoksiin, ja jotka synnyttävät, valikoivat ja juurruttavat uudet asiat alueille. (Boschma & Martin 2007.) Evolutionaarinen lähestymistapa on myös tässä projektissa yksi keskeinen ennakointiprosessia ohjaava paradigma. 2.2 KLUSTERIN KILPAILUKYKYTEKIJÄT Klusterin kilpailukyky koetaan useissa yhteyksissä merkittävimmäksi kehittämisen kohteeksi. Klusteri on kilpailukykyinen, jos siinä kilpailun, vuorovaikutuksen ja erikoistumisen kautta syntyy synergiaetuja, innovaatioita ja voimavarojen tehokasta käyttöä yli yritys- ja toimialarajojen. Menestyvä, innovatiivinen klusteri on usein yhteisö, jossa akateemisen maailman, kulttuurisektorin ja yrityselämän toimijat kohtaavat hedelmällisellä tavalla toisensa. On korostettava, että strategisen suunnittelutyön ja määrätietoisen johtamiskulttuurin lisäksi myös satunnaisilla kohtaamisilla ja hedelmällisillä yhteentörmäyksillä on merkittävä rooli innovaatioprosesseissa. (Torkkeli et al 2007, 161.) Klusteritason kilpailukykyä voidaan mitata taloudellista näkökulmasta esimerkiksi markkinaosuudella ja jalostusarvon sekä bruttotuotannon kasvulla. Kilpailukyvyn voi myös määritellä organisaationaarisesta näkökulmasta (ETLA 2000). Sillä tarkoitetaan tehokkuusvaikutuksia, jotka syntyvät päätettäessä palvelun hallintarakenteesta. Päävaihtoehtoja ovat tällöin palvelun sisäinen tai ulkoinen tuotanto. Palvelun hallintarakenteen muuttamisesta sisäisestä tuotannosta ulkoiseksi ostopalveluksi käytetään tässä nimitystä ulkoistaminen. Se liittyy läheisesti toimialarakenteellisen kilpailukyvyn asiakassuhteisiin. Organisatoriseen kilpailukykyyn vaikuttavia tekijöitä ovat mm. kommunikaation nopeus ja täsmällisyys sekä transaktiokustannukset, jotka riippuvat infrastruktuurin lisäksi osapuolten halukkuudesta tiedon tehokkaaseen vaihtamiseen. Skaalaetujen hyödyntäminen ja tuotantoresurssien käytön tehostuminen ovat tyypillisiä ulkoistamiseen kannustavia tekijöitä, mutta niiden toteutuminen voi olla mahdollista myös organisaation sisällä, mikäli kysyntä on riittävää. Muita organisatorisen kilpailukyvyn osatekijöitä ovat pääomien allokoinnin ja kannustimien tehokkuusvaikutukset. Organisatorisen tehokkuuden toteutuminen riippuu viime kädessä osapuolten kyvystä ja halusta havaita ympäristön muutokset ja sopeutua niihin. (ETLA 2000, 4.) Hernesniemi kumppaneineen (2003) korostaa klusterin kilpailukyvyn tekijöinä asiakaskunnan kokoa sekä kysynnän määrää. Esimerkiksi, jos jollain teollisuudenalalla on poikkeuksellisen kova kotimainen kysyntä, on sillä hyvät edellytykset kehittyä kansainväliseksi tekijäksi. Paras asiakas yrityksen näkökulmasta on vaativa ja kokeilunhaluinen, ja sellainen, jonka kysyntä ennakoi globaalin kysynnän kehittymistä. Tällöin tuotekehitys tehostuu ja saavutetaan kilpailuetua. Usein yritykset tietoisesti valitsevatkin vaativimpia asiakkaita tärkeiltä markkinasegmenteiltä. (Viitanen et al. 2003, 19.) Hernesniemi erittelee kilpailukyvyn parametreiksi seuraavat: jalostusarvo/per capita, klusterin suhteellinen osuus työvoimasta ja jalostusarvosta, tuottavuus suhteessa työllisiin, osuus EU:n, OECD:n ja maailman viennistä, RCA-indeksi, vientiylijäämä, viennin suuntautuminen, patenttiaktiivisuus, ja T&K intensiteetti. Porterin mukaan nimenomaan kysynnän laadulla on sen määrää huomattavasti tärkeämpi tekijä (Porter 1990, 86). Klusterin kilpailukyvyn tekijät vastaavat ns. avoimen innovaatioiden periaatteita. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi korkeasti koulutettujen työntekijöiden saatavuus ja liikkuvuus on kasvanut vuosien saatossa, minkä johdosta myös isojen yritysten tutkimuslaboratorioiden ulkopuolella on paljon tietoa. Toiseksi, riskipääoman saatavuus on lisääntynyt viimeaikoina, mikä mahdollistaa hyvien ja lupaavien ideoiden ja teknologioiden jatkokehityksen yrityksen ulkopuolella, esimerkiksi yksityisyrityksissä. (esim. Torkkeli et al 2007.) Muun muassa näiden tekijöiden myötä yritykset ovat alkaneet etsiä uusia toimintatapoja innovaatioprosessiensa tehokkuuden ja tuottavuuden parantamiseksi. Niitä ovat muun muassa niin aktiivinen ideoiden ja teknologioiden etsintä yrityksen ulkopuolelta kuin yhteistyö toimittajien ja kilpailijoiden kanssa asiakkaiden arvon luomiseksi (taulukko 1). Avoin Innovaatio voidaankin määrittää niin yrityksen sisäisten ja ulkoisten ideoiden kuin sisäisten ja ulkoisten kaupallistamistapojen yhdistämiseksi uusien teknologioiden kehityksen edistämiseksi, joka on myös yksi keskeinen klusterien tavoite. Avoimeen innovaatioon perustuvat konkreettiset ilmiöt antavatkin hyvät edellytykset klusterianalyysien kohdentamiseen.