4/06. Helsingin Yliopiston Kemistien (HYK ry) mukava ajankankohtaislehti

Transkriptio

1 E s i t i s l e Helsingin Yliopiston Kemistien (HYK ry) mukava ajankankohtaislehti 4/06 Suuri suklaatesti - Fuksiristeily - Pipareita! Tutkimusharjoittelun pimeä puoli - Zumdahl

2 ESITISLE 4/2006 Päätoimittaja: Tatu Iivanainen Toimittajat: Niko Granqvist Jelena Kivinen Irena Niemi Reeta Salminen Tiina Sarnet Ilmo Teikari Anu Vaikkinen Jenni Västinsalo Avustajat: Pekka Mononen Niko Vähäkuopus Taitto/Kuvankäsittely/Hajoilu: Valtteri Mäkelä ( 3 x 1 x 2.40 ) Kansi: Anne Helle Anu Vaikkinen Takakansi: Reeta Salminen Valokuvat: Tatu Iivanainen Niko Vähäkuopus muut Muut En minäkään kovin paljon tiedä, mutta yritän opettaa teitä. - Jorma Seetula Sarjakuvat: Jelena Kivinen & Ilmo Teikari Heimo Kanerva Julkaisija: Helsingin Yliopiston Kemistit ry PL55, Helsingin Yliopisto Paino: Limes ry:n graafiset laitokset Painos 150 kpl Ilmestymisaika Joulukuu 2006 ISSN

3 Sisällys Sisällys 3 Pääkirjoitus 4 Puheenjohtajan palsta 5 Kysy Esitisleeltä 6 Kaikki laivaan! 8 Esitisleen suuri suklaatesti 12 Heikki Saarinen jää eläkkeelle 16 Kemia tutuksi -päättäjäiset 18 LUMA-viikon tempaukset 20 Pakkeliparatiisi 22 Voi immet missä lienet 23 Kemistin keittiössä: Pipareita! 24 Zumdahl & Zumdalhl Chemistry 27 TUTKIMUSHARJOITTELUN PIMEÄ PUOLI 28 Identtiset kaksoset 31 HYKin hallitus ja Jääkaappi 32

4 Pääkirjoitus [ ] Teksti Tatu Iivanainen Syksy tuli ja meni. Loppusyksyä ehti tuskin huomata, sillä fyskon selkkarit ja kaikenlaiset laskarit veivät yllättävän paljon aikaa. Onneksi Opsosissa oli hyvä rentoutua Mägärin tai parin (tai parinkymmenen) ääressä. Esitisleen päätoimittajaa on aikaisemmin rasittanut toimittajien tapa jättää työt viime tinkaan (niin teen minäkin). Yllättäen väki on kunnostautunut tänä syksynä, ja jutut ovat tulleet ajoissa. Osa on lähetysajasta päätellen kirjoitettu pikkutunneilla, mutta eipä siinä mitään erikoista ole. Tärkeintä on, että juttua tulee ja paljon. Nähdessäni tämän lehden ensimmäisen vedoksen aloin miettiä, mahtavatko painosta varaamani 36 sivua sittenkään riittää. Kiitos kaikille! Tämän syksyn fuksit ovat olleet kiitettävän aktiivisia myös Esitisleen puolella. Kaikki kiinnostuneet eivät vielä ehtineet kirjoittaa, mutta onneksi keväälläkin ehtii. Ihan hyvä, että toimitus nuorentuu, sillä vanha toimituksemme alkaa jo tulla iäkkääksi ja siirtyä muihin tehtäviin. HYKin syyskokous yllätti hallituksen toden teolla. Seminaarisalin jokainen tuoli otettiin käyttöön. Onneksi kaikki malttoivat tutustua tarjoiluihin kohteliaasti, joten vain salaatti pääsi loppumaan ennen jonon häntää. Kokouksessa harrastettiin - ei niinkään yllättäen - rankan luokan pilkunviilausta toimintasuunnitelman saapuessa käsittelyyn, mutta huojennuksekseni sitä kesti vain hetken. Hallitus muuttui oikein kunnolla. Vanhoja jäi vain kuusi, kaikki muut ovat HYKin johdossa ensimmäistä kertaa. Puheenjohtajan valinta muodostui jännittäväksi, sillä koko syksyn kestäneistä arvailuista huolimatta ei ollut tiedossa ketään, joka olisi homman ottanut. Nyt valitulta uudelta puheenjohtajalta suostumusta kysyttiin vain muutamaa tuntia ennen kokousta. Onnea ja menestystä Tiinalle ja koko muulle hallitukselle! -Tatu

5 [ ] Teksti Jere Tupala Puheenjohtajan palsta Heipä hei! Vuosi lähenee loppuaan ja uusi, ainakin HYKin 80-vuotisjuhlien takia tapahtumarikas vuosi kolkuttelee ovia. Marraskuun lopussa valittiin myös uusi hallitus ja vaihtuvuus oli suhteellisen runsasta. Aktiivisia fukseja on ollut paljon ja siten vanhojen partojen on turvallista vetäytyä vetovastuusta. Aika haikein mielin tätä viimeistä palstaani kirjoitan, kun viimeiset viisi vuotta on mennyt HYKin hallituksessa erinäisissä toimissa. Vapaa-aikaa (lue: tylsää) ei ole ollut liioin kun se on kulunut käytännössä ainejärjestöhommissa. Pitäisiköhän alkaa lukea vaikka muinaiskreikkaa?? vuonnakin osallistua bileisiin ja pöytäjuhliin, mutta kyllä se on aina mukavampaa, kun on itse tekemässä ja vaikuttamassa. Ainejärjestöissä huomaa, että yhteistyö on voimaa! Muuten, eräs lisäplussa vielä on kasvanut itseluottamus. Uskokaa tai älkää, mutta tullessani laitokselle olin todella ujo pieni fuksipoika :) Krhm.. Haalarien koko on ainakin kasvanut... Mitäpä tässä enää pulisemaan. Osallistukaa! Pitäkää hauskaa! Ja muistakaa syödä välillä! Vuosijuhlissa tavataan, Jere En silti todellakaan kadu, että lupauduin vuoden - 01 syyskokouksessa kassanhoitajaksi, tämä on ollut tähänastisen elämäni paras harrastus. Olen oppinut tuntemaan paljon mukavia tyyppejä ja viettänyt monia hauskoja hetkiä HYKin ja muiden järjestöjen tapahtumissa. Voinhan toki (ja taatusti aion!) ensi

6 Kysy Esitisleeltä

7 [ ] Teksti Prof. E.T. Anoli Kuva Evgen Multia Esitisleen kognitiivisen kemian jaostovastaava ja professori E.T. Anoli vastaa kiperimpiinkin lukijakysymyksiin. Koskipa kysymyksesi mitä tahansa sisäpiirin juoruista eläintieteeseen, proffalta löytyy vastaus kaikkeen! Kysymyksiä voi lähettää osoitteessa: Herra Anoli, olen miettinyt pitkään, että mistä johtuu kun kaksi humalaista ihmistä huojuu yhdessä, niin heidän huojuntansa on suurempaa, kuin kahden humalaisen yhteensä erillään tuottama huojuma? -SyväHämmennys- Hyvä SyväHämmennys, tähän mieltänne askarruttaneeseen kysymykseen löytyy vastaus professori J.A.L. Viinan kehittämästä yhtenäisestä hoippumisteoriasta. Humalaiseen ihmiseen tai ihmisiin kohdistuu ympäristöstä vaimennusvoima, joka on verrannollinen yksikön (siis ihmisten) pinta-alaan. Kahdella yksittäisellä ihmisellä on suurempi ulkopinta-ala kuin yhdellä kahden ihmisen yksiköllä, ja täten he hoippuvat enemmän ympäristön vaimennusvoiman pienentyessä. Tätä teoriaa voidaan myös soveltaa isommille yksiköille kuin kaksi, eli nyt kaikki yhdessä tarkastelemaan teorian toimivuutta viikonloppuna tai sitten itse kokeilemaan sitä. -E.T.Anoli- Parahin E.T.Anoli. Minulla on semmoinen ongelma, että on nälkä, mutta ei ole varaa ruokaan. Mitä tehdä. Hyvä murisevan vatsan omaava lukija, ei hätä ole tämännäköinen. Sinun ei tarvitse turvautua perinteisiin keinoihin, kuten roskisdyykkaukseen tai rahan kinuamiseen vanhemmilta. Parhaat matemaatikot ja fyysikot ovat ratkaisseet asian usealla tavalla. Fysiikan alalta on tullut teoria Schrödingerin jääkaapista. Teorian mukaan et voi tietää onko jääkaapissasi kaljaa ennen kuin avaat sen, eli jääkaapissasi on MAHDOLLISIA kaljoja. Sama pätee ruokaan, eli ennen jääkaapin avaamistasi se on täynnä MAHDOLLISTA ruokaa. Nyt vain täytyy toivoa, että kvanttitilat suosisivat ja jääkaapin avatessa sieltä löytyisikin ruokaa. Matematiikalla on hieman erilainen, mutta myös pätevä ratkaisu ruokaongelmaasi. Tarkastelkaamme yhtälöä (x)^0 = 1. Tästä seuraa, että mikä tahansa alkio, myös ruisleipä, korotettuna nollanteen potenssiin on 1! Älykkäänä nuorena ihmisenä osaat varmaankin soveltaa tätä käytännössä niin, että kohta sinulla on aina tyhjästä nyhjäisty ruisleipä, kun nälkä yllättää. Tässä nähdään, miten teoreettiselta kuulostavat aiheet saadaan valjastettua pienen ihmisen hyväksi. -E.T.Anoli- -Vatsa murisee-

8 [ ] Teksti ja kuvat Niko Vähäkuopus Kaikki laivaan! -Sinne ja takaisin Sammutin herätyskelloni maanantaiaamuna ja lähdin toiveikkaana hoippuen kohti ikkunaa. Heti verhot avattuani mieleni synkkeni, ulkona riehui oikea hirmumyrsky! Tuuli pakotti taivaalta tulevan märän lumen lähes vaakatasoon piinaamaan harvoja jalankulkijoita. Käännähdin vannoen ääneen, ettei mikään pilaa fuksiristeilyä ja samalla löin kipeästi jalkani valmiiksi pakattuun matkalaukkuun, minkä seurauksena päällä ollut rakas HYK:in laulukirja lennähtää kauas sängyn alle. Mikään ei lannista pientä fuksia.

9 Kävin lyhyellä visiitillä Kumpulassa nauramassa rannalle jääville fukseille ja suuntasin kohti länsisatamaa. Ilokseni huomasin, että päivän venyessä lumen tulo lakkasi ja tuuli tyyntyi myrskyisästä hellän syksyiseksi suukoksi. Lopulta terminaalista löysin muutaman muun risteilemään lähtevän kemistin, jotka olivat jo paikalla, vaikka luulin itseäni turhan hätäileväksi. Ajan liikkuessa joutuisasti kohti laivan lähtöä myös kemistit kerääntyivät vastaanottamaan lippujaan ja tapaamaan valvojiaan, jos sattui olemaan näin pieni fuksi kuin minä. Laivalle päästyäni olin, ennen kuin edes huomasinkaan, nauttimassa ohrapirtelöä ja tutustumassa hyttitovereihini. Tämä vain rohkaistuakseni menemään tax-freehin hakemaan illan vaatimia virvokkeita. Asia johti toiseen, ja kohta kumosinkin jo epäilyttävää vihreää nestettä kurkkuuni hirmuista tahtia oudossa hytissä. Laivan oltua liikkellä jo useamman tunnin päädyin pienen, mutta tiiviin kemistiryhmän kanssa syömään yhteen laivan ravintoloista. Olimme jo ennen laivaan tuloa päättäneet, ettemme tyydy perinteiseen buffetillalliseen, vaan haluamme jotain erikoisempaa. Päätöksen huomasi olevan oikea, kun tarkkaili kaikkien mukana olleiden ihastuneita ilmeitä. Itsekin nautiskelin niin paljon, että jalkani meinasivat pettää altani lopulta liikkeelle lähdettyäni. Pökertyneenä lähdin hyväuskoisesti erään tuutorin mukaan, kun tämä sanoi menevänsä pelaamaan korttia, mikä oikeasti tarkoitti laivan kasinon tarjoamia uhkapelejä. Aluksi tyydyin vain katsomaan, miten tuutor kahmi itselleen rahaa monenlaisista pelikoneista, mutta sitten erehdyin istumaan samaan pöytään pelaamaan jonkinlaista outoa venttin tapaista peliä, jota he kutsuivat blackjackiksi. Lopputulos on helppo arvata, hävisin valtavan summan rahaa, minkä jälkeen jätin pelipöydän ja siirryin kasinon virvoikepuolelle. Hetken itsesäälissä ryvettyäni kokosin itseni ja lähdin tuiman totisena takaisin pöytään, josta lopulta nousin onnellisena sekä euroa rikkaampana kuin peliluolaan saavuttuani. Ensimmäisen risteilypäivän loppuilta soljui rauhallisesti eteenpäin. Näin laivasuunnistuksen osallistujia rasteilla tekemässä kaikkea, mitä vanhempien opiskelijoiden päähän sattuu pilkahtamaan. Tarkailin hymynkare huulillani käpistelijöitä, fyysikoita ja matemaatikoita seuraten heidän villiä käyttäytymistään. Kuulopuheiden mukaan yksi viimeksi mainituista teki lähempää tuttavuutta laivan putkan kanssa sinä iltana. Kävin promenadilla laulamassa useiden muiden kemistien kanssa, mistä olin iloinen, vaikka lauloimmekin mielestäni liian vähän. Myöhään illalla kuulin erittäin kauhean uutisen: valvojani oli menettää peukalonsa! Hänen sormensa oli jäänyt hytin oven väliin ja leikkautunut käytännössä kokonaan irti. Hänet jätettiin Maarianhaminaan sairaalahoitoon. Muuten ilta kului iloisissa merkeissä maistellen varovasti kaikenlaisia juomia, kunnes päädyin omaan punkkaani keräämään voimia seuraavalle päivälle. Heräsin aamulla(?) sekavassa mielentilassa. Luulin, että herätykelloni soi, mutta oli vielä liian aikaista. Hetken päästä vihainen ja unenpöpperöinen ääni yläsängyltä käski minua avaamaan hytin oven. Kuulemani ääni oli koputusta. Avattuani oven huomasin muutaman jo pukeutuneen kemistin, jotka tiukkasivat minulta, että olenko vaiko en tulossa heidän mukaansa Tukholmaan. Välittämättä muiden hyttiläisteni ärinästä rupesin valmistautumaan nopeasti lähtöön ja ennen kuin huomasinkaan kävelin kohti metroa laivan ulkopuolella.

10 Tanssikuppilan kova äänentaso ei kuitenkaan innostanut minua. Kun olin sopivan ajan ihastellut esiintyviä kemistejä, lähdin laskeutumaan hissillä alaspäin ja suureksi ihmeekseni näin oudon näyn ovien avautuessa. Yksi kemisti lauloi kaunista laulua joukolle muita. Kaiken kukkuraksi hän lankesi polvilleen nähdessään minut ja tarttui minua kädestä jatkaen lauluaan! Tämän tunteita nostattavan esityksen jälkeen kaikki keskityimme laivalla olon ihanuuteen, ja nopeasti tunnelma kohosi hyvin hilpeäksi. Ensimmäinen havaintoni Ruotsista oli lämpötila. Takkini alkoi nopeasti hiostamaan pahasti ja kaulahuivi painamaan taskun pohjalla. Päivä Tukholmassa eteni ilman suurempia tapahtumia, matkustelimme metrolla ympäriinsä, kävimme vanhassa kaupungissa, eksyimme etsiessämme tiettyä hampurilaisravintolaa ja tietysti shoppailimme. Mukaan tarttui lähinnä ruokaa illaksi. Illanvietto lähti laivalla käyntiin miellyttävän verkkaisesti. Käytimme käytäviä luovasti hyväksemme ollessamme tekemisissä toistemme kanssa ja pääsin korjaamaan merenkäynnin aiheuttamaa nestetasapainon heikkenemistä. Laivan henkilökuntaa tällainen toiminta ei miellyttänyt, ja saimmekin kehoituksen siirtyä toisiin tiloihin. Illan edetessä meno alkoi käydä suorastaan riehakkaaksi ja päätimme useiden muiden kemistien kanssa siirtyä laivan yläjuottolaan seuraamaan karaoke-esitystä. Voi kuinka hyvin kemistit laulavatkaan! Tosin kommentti fyysikoista ei miellyttänyt karaoken juontajaa. Istuimme kaikki hyvin pitkään siinä hissien edessä keskustellen ja nauraen. Näin miten onneton valvojani, peukalo paketissa, nousi takaisin laivaan sekä seurasin jälleen muita rakkaan tiedekuntamme opiskelijoita. Myöhään illalla kuulin uudesta illanviettosuunnitelmasta, joka oli kuulemma ollut suunnitteilla jo jonkin aikaa. Päädyin siis lähtemään mukaan toogabileisiin. Kiitän onneani, ettei laivalla ole isoja peilejä enkä päässyt näkemään itseäni, tosin kamera oli mukana lähes kaikilla. Istuin jälleen oudossa hytissä useiden muiden ihmisten kanssa, kaikilla meillä oli lakanat päällemme taiteltuina, alla enemmän tai vähemmän. Lähdimme liikkumaan ympäri laivaa, käyden kannella sekä promenadilla, ja ihmeekseni saimme joukon muita luonnotieteilijöitä, enimmäkseen matemaatikoita, liittymään meidän toogaryhmäämme. Istuskelimme hyteissä ja liikuskelimme ympäri laivaa kunnes uni alkoi painaa. Itse olin päättänyt etten menisi nukkumaan, koska kello oli niin paljon tai niin vähän. Pelkäsin etten yksinkertaisesti heräisi, kun laivaa saapuisi Helsinkiin. Lähdin kävelemään ympäri hiljenevää laivaa nähden kaikenlaista, kuten alastomia matemaatikoita työntämässä toisiaan ostoskärryissä ympäriinsä promenadilla. Lopulta totesin vain, että on hyvä olla kemisti ja nousin laivan yläkannelle seuraamaan auringonnousua. Tiesin, että se oli matkan loppu, mutta olin tyytyväinen, sillä olinhan tutustunut uusiin ihmisiin ja nähnyt sekä kokenut kaikenlaista. Minulla oli huippuolo ja sehän on tärkeintä tällaisilla matkoilla. 10

11 11

12 Esitisleen suuri [ ] Teksti Jelena Kivinen Kuvat Tatu Iivanainen Nimi suklaatesti Tuoksu Maku Esitisle teki sokkotestin joulun alla myytävistä suklaarasioista ja -levyistä. Testissä oli mukana sekä vanhoja klassikoita että jännittäviä erikoisuuksia. Koe oli sokkotesti, jossa kuusi maistelijaa sai kokeilla silmät sidottuina kymmentä erilaista suklaata. Pisteitä annettiin yhdestä kymmeneen tuoksusta ja mausta. Arvauksia 12

13 Fazerin sininen Jacquot konjakkitryffeli Green & Black s Organic Maya Gold Marabou Aladdin Hjärtan Klassikkoon kannattaa luottaa. Vanha kunnon Fazerin sininen ylsi tämän testin makuvoittajaksi. Sokkotestissä sen tunnisti kaksi testaajaa, Fazerin punaista veikkasi kolme. Kuudes testaaja veikkasi myös Fazeria, mutta ei maininnut mitä laatua. Pramean näköinen konjakkitryffelipaketti lupaa paljon. Se on täydellinen lahja tuntemattomammalle sukulaiselle: näyttää kalliilta mutta maksaa vain 1,99. Kahdensadan gramman paketissa oli 15 kaakaojauholla päällystettyä pyöreähköä tryffeliä. Paketin pohjalta löytyy ikävä yllätys: epämääräinen tryffelimassamöykky, joka on muodostunut yhteensulaneista tryffeleistä. Miten tämmöinen on päässyt muodostumaan? Tuoksu ja maku jakavat mielipiteitä, jolloin pisteiden keskiarvoksi tulee keskinkertainen neljä ja risat. Tämä Unicafessakin myytävä luomusuklaa tavoittelee jouluisia tunnelmia appelsiinin ja mausteiden tuoksullaan. Tuoksusta se saikin testin parhaan pisteet. Mausta suklaan ystävät eivät niin välittäneet, mutta yksi testaajista kommentoi syytä. Suomessa tämä suklaa menee huonosti kaupaksi, joten niissä kaupoissa, jossa sitä on, se jää pitkäksi ajaksi hyllyille lojumaan. Hänen mukaansa Britanniasta saa tätä laatua tuoreempana. Kilohinnaltaan tämä oli kallein, 42,86. 4,50 4,33 5,67 5,17 Romanttinen sydämenmuotoinen suklaapaketti sulattaa naisen kuin naisen sydämen, ja näitä paketteja on varaa hankkia useammalle ihastukselle. Maultaan Hjärtan oli testin kakkonen, eikä jäänyt kauas Fazerin sinisestä. Vaikka rasiassa on vain 50 grammaa suklaata, sen koko antaa illuusion siitä, että suklaata olisi enemmän. Rasia näitä maksoi 1,62, mikä ei ole paljon, mutta kilohinnaksi tulee 32,40. Vieno hunajan aromi. Esanssi. Karvasmanteli. Inkivääri tai muu mausteinen. Miellyttävä maitosuklaan Vähän tuok sahtaa. Italiasta tuotu muovikääreeseen Haisee etäises- tuoksu. Kyl se suklaalta Neutraali. Fazer. pakattu kakku. Kermavaahto. Suklaa ei haise yhtään läpi. ti suklaalle. Piparinen. Houkutteleva liuotin. tuoksuu. Suklaantuoksu, pehmeä. Neutraali. Alkoholi tai marsipaani. Kirsikkamainen. Kaakao. Pistävä. 7,83 4,50 4,42 7,67 Jättää tahmaa kurkkuun. Maitosuklaaluokassa hyvä. Alkumaku mukavan suklaisa, muuttuu makeammaksi. Aika pehmeä ja makea. Perinteinen Fazerin sinismäinen maku. Hieman nougat. Sulaa suussa heti, jää jauhoinen maku. Suklaata, johon on sotkettu sekaan alkoholia. Ei pahaa, mutta en ostaisi. Turhan voimakas jälkimaku. Suklaamassa-kirsikkaesanssi. Tosi pehmee, niinku tryffeli, pinta ei makea, sisältä makeampi. Rasvapallo, mukamas rommi, rasvainen esanssi. Sopivan karvasta, mutta maku hukkuu jonnekin. Ilmaantunut. Alkumaku muistuttaa appelsiinia. Jälkimaku tahmea ja tunkkainen. Ei maistu suklaalta. Puuduttava. Hirveetä. Maistuu siltä että tähän on jemmattu rusinoita Piparinen, mämminen, esanssinen kirsikkalikööriä kaatunut suklaa-astiaan. Ällöttävä liuotin. Appelsiini, mausteinen, vähän erilainen Miellyttävämmin makea. Makea alkumaku, mutta kun jatkaa maistelua, tulee pähkinäinen vyöry. Esanssi puskee suklaan rinnalle. Sisältä tosi pehmee, aika makee, muttei liian. Melko neutraali tryffeli, sopiva. Lidlin jääsuklaakonvehti, jostain suklaarasiasta, Budapest Joku luomuekosuklaa, hedelmäsuklaa Joku Marabou, valkosuklaa

14 Nimi Tontusta Enkeli Maraboun maitosuklaa Pandan Tonttu- ja Enkeli-konvehteja myydään pienehköissä pusseissa ja niitä annetaan usein joululahjaksi varsinkin lapsille. Joistakin kaupoista näitä konvehteja saa irtomyynnistä. Tonttuja ja Enkeleitä on eri makuja, ja tällä kertaa arvostelimme mansikanmakuisen Tontun ja mintunmakuisen Enkelin. Kaksi arvostelijaa kommentoi Tontusta, että se on enemmänkin karamelli kuin suklaakonvehti. Irtomyydyt Enkelit ja Tontut maksoivat 10,90/kg Arvostelussa oli 200 gramman levy, jossa on 28 palaa. Suklaalevy maksoi 1,59, joten kilohinnaksi tulee 7,95. Vaikka tuoksu lupaa enemmän kuin Fazerin sinisen, yksikään arvostelija ei antanut Maraboulle parempia pisteitä mausta kuin Fazerin siniselle. Puolet testaajista arvasi tämän Marabouksi. Tuoksu 4,83 5,50 5,00 Esanssi dominoi tuoksua. Onkohan tää appelsiini? Ei, kun marja. Vadelmainen. Tumma suklaa. Rommimainen aromi Tusinasuklaan tuoksu, mutta ei pahaa. Perussuklaa Neutraali Ei tujua suklaata Olematon Tuoksuu ihan suklaalta E i t u o k s u s u k l a a l t a. Joulukalenterisuklaa. Selvästi vaalea suklaa, tuoksuu laadukkaalta. Mitäänsanomaton. Maku 5,33 (karkkina) 7,33 5,50 Melko sokerinen. Suklaa saisi olla karvaampi taistellakseen marmeladia vastaan. Marmeladi, vähäsuklainen. Äitelä. Tosi makee, liian makee, hyytelömäistä. Mauton esanssi. Toffee, ei kun minttu Jää jälkimaku, mintun kirvely Mieto minttu tai outo toffee Joulukalenterisuklaa Saksalainen rasvainen peruskonvehti vanhentunut tosi jännää, pehmee hunajainen Ensin tunkkainen huokaus, sitten vain makea Voi syödä vain muutaman palan kerrallaan. Tusinakamaa Arvauksia Lähes kaikki veikkasivat Juliaa tai halpaa kopiota Juliasta. Fazermint tai kopio, joku Pandan minttutäytteinen. Valkosuklaa, tumma taloussuklaa 14

15 Brunbergin sokeriton suklaa Fazerin taloussuklaa Kalevin tumma suklaa Suklaata saa myös sokerittomana, mutta sokerittomuus paistaa läpi. Kuudesta maistelijasta kolme tunnisti tämän sokerittomaksi, eivätkä muutkaan siitä pahemmin pitäneet. Vain yksi arvostelija antoi mausta 7 pistettä, mutta hän ei arvannut tätä sokerittomaksi. Sokerittoman suklaan kilohinta nousee 30 euroon pienen pakkauksen ansiosta. Taloussuklaan nimi on harhaanjohtava, koska se oli itse asiassa kalliimpaa kuin Fazerin sininen. Kahdensadan gramman taloussuklaalevy maksoi 1,85 (kilohinta 9,25). Vaikka suklaa on tarkoitettu periaatteessa ruuanlaittoon, se sopii ainakin raatimme mielestä syötäväksi sellaisenaan paremmin kuin moni muu testattu suklaa. Kaksi testaajaa arvasi tämän Fazerin taloussuklaaksi. 4,50 4,33 2,33 Puhdistusaine. Persoonaton. Pienesti tuoksuu suklaa. Aika hajuton. Ei tuoksu miltään. Ei aromia. Haisee laimeasti suklaalta. Tuoksuu jollekin. Tummahko. Maku ei haise läpi. Tumma, kaakaopitoinen suklaa on nyt muotia suklaa-connoisseurien keskuudessa. Virolaisen Kalevin tummassa suklaassa on kaakaota hulppeat 72%. Pakkaus on elegantin ohut ja pieni, ja kilohinnaksi sille tulee 17,14. Trendikäs paketti ja korkea kaakaoprosentti eivät kuitenkaan takaa laatua, kuten raatimme selvitti. Haisee oikeesti puhdistusaineelta. Maitosuklaa. Ei haise miltään. Ihan kun olis lisätty makeutusainetta. Joku erilainen tuoksu. 3,67 6,83 1,83 Maistuu jauholta ja sokerinkorvikkeelta Joku terveyssuklaa. Hajuton ja mauton, neutraali. Kookosmaito. Tosi pehmee, sokeriton suklaa tulee mieleen, makee jälkimaku. Rouskuu mukavasti. Mukavan karvas. Liian makea tummaksi suklaaksi. Huutaa suklaata! Kaakaopitoinen. Kuiva, muttei kuivunut. Perussuklaa. Tosi jännää, ei ihan tavallista. Jos tää on chilisuklaata, tää on pilattu pahasti, jos ei niin tää on pilattu tosi pahasti Alkumaku loistava, lupasi paljon. Jälkimaku kuvottava. En tarjoaisi edes pahimmalle viholliselle Vanhentuneen oloinen Ei niin kovin suklainen HYI HELKKARI! Anna sitä vettä! Bentseeni, saksalainen teollisuusjäte. Brunbergin sokeriton laktoositon mauton, Xylitol-suklaa, halpa Kinder, tuoreempi joulukalenteritryffeli Jotain tummaa, joku Fazer Lidl assorted, halvasta joulukalenterista, halpis tumma suklaa 15

16 Heikki Saarinen jää eläkkeelle [ ] Teksti ja kuva Tatu Iivanainen Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani, epäorgaanisen kemian professori Heikki Saarinen katselee tyytyväisenä ulos työhuoneensa ikkunasta. Kumpulan liikuntahallin viereen on viimeinkin rakentumassa tie mäkeä alas. Tiestä on lupailtu jo pitkään, ja sen rakentamisen piti alkaa alkusyksystä. Saarinen oli jo lähettämässä kaupungille kyselyä tien viipymisestä, mutta siihen ei onneksi ollut tarvetta. Myös Kustaa Vaasan tien bussipysäkille johtavaan mäkeen on lupailtu parannuksia, mutta vain kaiteen muodossa. Vuonna 1943 Hämeenlinnassa syntyneelle Heikki Saariselle akateeminen ura oli jo nuorena selviö. Syntymäpaikastaan huolimatta koko ikänsä Helsingissä asunut nuorukainen kävi lukioaikoinaan Luontoliiton kemiakursseilla ja haki ylioppilaskirjoitusten jälkeen yliopistoon. Yliopistourassa viehättivät vapaudet, vaikka nykynäkökulmasta se ei ehkä siltä vaikutakaan. Maisterin papereiden jälkeen assistenteiksi jääneet opettivat opiskelijoita noin 24 tuntia viikossa ja tekivät väitöskirjaansa sillä ajalla, mikä opetukselta jäi. Ei ollut mitenkään epätavallista, että Kemian laitoksen ikkunoissa paloivat valot vielä iltakahdeksan aikaan. Elämä oli luvulla melko erilaista kuin nyt, ja tohtoreita valmistui vuosittain vain kahdesta kolmeen. Saarisen itse sai väitöskirjansa valmiiksi vuonna vuotiaana, mikä silloin oli nuori ikä tohtorille. Paria vuotta myöhemmin Saarinen nimitettiin apulaisprofessoriksi. - Siinä kävi hyvä tuuri. Hakijoita oli paljon, hän muistelee. Saariselle avautui myös professorin virka Jyväskylän yliopistossa, mutta hän päätti jäädä Helsinkiin. 70-luvulla Kemian laitoksella oli vain kolme professoria ja kaksi apulaisprofessoria. Yliopisto on kehittynyt valtavasti, mikä näkyy myös nykyisten professorien määrässä. Vielä 80-luvulla Helsingin yliopiston kehittämiseen satsattiin paljon rahaa, mutta sittemmin varat ovat menneet provinssiin, kuten Saarinen asian ilmaisee. 16

17 Perinteisesti Kemian laitoksen johtaja oli pisimpään talossa ollut professori, joka pysyi tehtävässään yleensä eläköitymiseensä asti. Vuonna 1992 virassa saattoi olla apulaisprofessori tai professori (nykyään johtaja voi olla myös dosentti), joten Heikki Saarinen laittoi oman hakemuksensa vetämään paikan vapautuessa. Hän ei muista enää, millainen valintaprosessi oli, mutta selvisi siitä voittajana. Myöhemmin Saarinen ehti olla kaksi kautta varadekaanina, kunnes Manne Kososen siirtyessä vararehtoriksi Saarinen valittiin hänen tilalleen dekaaniksi ja vielä suoralla vaalilla toisellekin kaudelle. Dekaanin tehtävistä luopuminen on edessä vuodenvaihteessa, ja Saarinen povailee jännittäviä vaaleja seuraajansa valitsemiseen. Heikki Saarisen eläkkeelle jäämisen on tarkoitus tapahtua alkukeväästä. Hän lupaa kuitenkin hoitaa keskeneräiset työnsä loppuun ennen kuin lähtee mihinkään. Sen jälkeen kemia saakin jäädä: - Aikansa kutakin, hän hymyilee. Eläkkeellä jää enemmän aikaa harrastuksille, kuten lukemiselle. Lähinnä sydäntä Saarisella on kuitenkin dendrologia eli puut ja pensaat. Hänellä on kesämökillään oma arboretum, jonka kasvattamiseen on vierähtänyt vuosi jos toinenkin. - Puut kasvavat aika hitaasti, muistuttaa Saarinen. 70-luvulla tehtiin työtä myöhään iltaan, mutta kemistin elämä oli muutenkin erilaista. Tuohon aikaan suurin osa ajasta kului laboratoriossa, mutta nykyään 90 prosenttia ajasta kuluu tietokoneen ääressä, mitä Saarinen pitää huonona suuntana. Juuri tutkiminen on professorin tehtävässä ollut parasta: mikään ei voita sitä tunnetta, kun huomaa ymmärtävänsä uusia asioita. Toki opettaminenkin on ollut mukavaa. Satakunta julkaisua uransa aikana tehnyt Saarinen ei osaa nostaa mitään yksittäistä tapahtumaa ylitse muiden. Parasta aikaa hän arvelee olleen 80-luvun ja ehkä vähän 90-luvunkin. Tuolloin kuvaan astuivat kuitenkin luottamustoimet, jotka ovat aina hankalia. - Kyllä tässä työnarkomaani täytyy olla, hän hymähtää. Heikki Saarinen on ollut jo pitkään mukana Ylioppi lastutkintolautakunnassa. Uusi ainereaali oli kemian kannalta todellinen riemuvoitto, sillä kaikki toiveet saatiin läpi. Kemiaa lukiossa opiskelevat lukevat usein myös fysiikkaa ja biologiaa. Niiden kokeet saatiin kuitenkin eri päivälle, joten kemian kirjoittajien määrä on lisääntynyt. Saarinen pitää myös nykyistä kemian lukio-opettajakantaa hyvänä. HYKin toiminnassa Saarinen on omana opiskeluaikoinaan ollut lähinnä tapahtumien osalta. HYK teki jo tuolloin hyvää työtä opiskelijoiden yhteistoiminnalle, mutta silloinen hallitus oli liian taistolainen, jotta Saarinen olisi halunnut olla sen kanssa tekemisissä. Järjestö on kuitenkin toiminut hyvin ja se on Saarisen mielestä ehdottomasti tarpeellinen, joten hän on pyrkinyt tukemaan opiskelijoiden toimintaa. Saarisella ei ole HYKin toiminnasta mitään pahaa sanottavaa ja hän uskoo tämän olevan myös kokoa laitoksen näkemys. Kaikki tässä kuitenkin ovat samassa veneessä. Kun Kemian laitos muutti Kumpulaan vuonna 1995, siihen liitettiin kaksi pienempää laitosta: Radiokemian laitos ja Polymeerikemian laitos. Yhdistyminen sujui paljon kitkattomammin kuin Saarinen kuvitteli, mutta edelleen laboratorioiden rajat ovat liian jyrkät. Toki tervehenkistä kilpailua saa ja pitää olla, mutta reviiriajattelu on pahasta. Tämä on lähinnä henkilöstökysymys ja se on parantunut niin hyvin, ettei Saarisen mielestä voida sanoa, että ongelmaa olisi. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta on Helsingin yliopiston tiedekunnista paras. Tutkimuksessa täällä ollaan aivan ylivoimaisia. Kumpulanmäen resurssit olisivat valtavat, jos kaikki nykyinen potentiaali saataisiin hyödynnettyä. Tällä hetkellä tiellä on tarpeettomia kynnyksiä, jotka johtuvat jälleen kerran ihmisistä, vaikkei isoja riitoja olekaan. Tiedekunnan talous on kohtuullinen, kiitos ulkopuolisen rahoituksen. Täällä tehdään sellaista tutkimusta, jota selvästi halutaan tukea. Valitettavasti yliopiston puolelta rahoitus on liikaa kiinni suoritetuissa tutkinnoissa, millä alueella Kumpulan kampus on jäljessä. 17

18 [ ] Teksti Irena Niemi Kuvat Tatu Iivanainen Kemia tutuksi -päättäjäiset Vihdoin se on ohi taisi olla monen ajatus Kemia tutuksi -kurssin päättäjäisiltana. Fuksivuoden turhimmaksi kurssiksi oppilaiden keskuudessa rankattu ja kyseenalaista lempinimeä Kemia v****ksi kantava opintojakso oli melkein saatu päätökseen. Kurssilaiset kokoontuivat viimeistä kertaa Chemicumin isoon luentosaliin tiistaina klo 16. Viimeisen luentokerran ohjelmassa oli ryhmissä koottujen, kemian eri opiskelualoja esittelevien postereiden arviointi, netissä suoritettava pieni kemian koe ja lopuksi tietenkin yhteinen illanvietto. 18

19 Vaivalla väännetyt posterit olivat kyllä kaikki oikein hienoja ja informatiivisia, mutta suurimman huomion taisivat kuitenkin viedä Chemicumin aulaan katetut buffetpöydät. Tuutorien ja HYKin aktiivien ystävällisellä avustuksella pöydille oli aseteltu pientä naposteltavaa, kuten juustoja, keksejä, karkkia ja sipsejä. Myös juomapuoli oli hoidettu kunniakkaasti. Tarjolla oli limuja ja mehuja sekä valko- ja punaviiniä, siideriä ja olutta hiukan vahvemman juoman ystäville. Kaiken tämän tarjosi rakas laitoksemme. Illan vanhetessa osa kurssilaisista ja tuutoreista lähti kotiin ja osa jatkoi kollektiivisessa olohuoneessamme opsosissa. Kun laitoksen juomat loppuivat, otettiin käyttöön HYKin jääkaapista löytyneet oluet. Possutkin osallistuivat päättäjäisjuhlintaan, ainakin Ainolla oli märkä turpa. Jatkoista tuntui olevan yleinen konsensus ja suurin osa porukasta suuntasikin lopulta laitokselta Baarikärpäseen. Baarin edessä jono näytti loputtoman pitkältä ja ilta oli kylmä, joten muutama kokeili marssia suoraan sisään, huonolla menestyksellä. Sisälle pääsivät kuitenkin lopulta kaikki pienen odottelun jälkeen. Baarissa kiitettävä määrä kemistejä valtasi tanssilattian mitä erikoisimmilla tanssityyleillään. Tyyleihin tietysti saattoi vaikuttaa baarin opiskelijaystävälliset hinnat ja niistä johtuva ahkera vierailu baaritiskillä. Baarissa ehdittiin myös ihan vain istuksimaan ja parantamaan maailmaa kemistien kesken. Valitettavasti arki-iltana viimeiset bussi- ja junavuorot lähtevät kuitenkin liian aikaisin ja köyhällä opiskelijallahan ei ole varaa taksiin, joten yksi toisensa jälkeen suuntasi kotia kohti. Virallisen osuuden päätyttyä kurssilaiset hyökkäsivätkin pöytien kimppuun huomattavalla innokkuudella. Pikkupurtava teki kauppansa ja viini virtasi. Aulan melutaso taisi olla aika hyvin verrannollinen kulutetun alkoholin määrään. Jopa professorit viihtyivät kemuissa yllättävän pitkään oppilaiden seurassa. Huhujen mukaan edellisenä vuonna alkoholipitoista juomaa oli jäänyt ylimäärin jäljelle, tällä kertaa se loppui kesken juhlien. Kemia tutuksi ei ole välttämättä laitoksen hyödyllisin kurssi, mutta ainakin sen varjolla voidaan pitää hauskat päättäjäiset, jotka tutustuttavat ja lähentävät laitoksen väkeä toisiinsa. Muistakaapas kurssilaiset täytellä niitä palautelomakkeita netissä! 19

20 [ ] Teksti Tatu Iivanainen Kuvat Tatu Iivanainen & Jere Tupala LUMA-viikon tempaukset Viikolla 45 vietettiin valtakunnallista LUMAviikkoa, jonka tarkoituksena oli tukea luonnontieteiden opetusta ja innostaa nuoria opiskelemaan alaa. Kemian laitoksen poppoo järjesti kaksi erillistä tempausta: yhden Kumpulassa ja toisen Helsingin keskustassa. 20

21 Opettajalinjan oppilaat pitivät koko viikon ajan omaa ständiään Chemicumin aulassa. Suurimman suosion tarjolla olleista aktiviteeteista sai alkuainevisa, jossa katsojat haastettiin tunnistamaan kymmenen purkitettua, kiinteää alkuainetta. Taitojaan kokeili kaikenlaisia ihmisiä fuksista professoriin, mutta kukaan ei saanut kaikkea kaikkia oikein eniten vaikeuksia tuntuivat tuottavan kadmium ja mangaani. Alkuainevisan vastaajien kesken arvottiin palkintoja ja jokainen osallistuja sai tikkarin. Tikkarin lisäksi maistettavana oli ph-paperia Testaa happamuutesi -idealla. phpaperi maistuu pa***lle, kommentoi esittelyä pitänyt Voitto Jäppinen. viikkoja tempauksen jälkeen. Kaalimehua käytettiin ph-indikaattorina elintarvikkeiden testaukseen ph-paperin ohella. Kaupungilla liikkujat pääsivät ihmettelemään mm. limsan, viemärinaukaisijan ja etikan happamuutta. Lisäksi oli mahdollista testata koruistaan ja kelloistaan nikkeliä. Niille, jotka keksivät kysyä, jaettiin ilmaisia pipettejä ja koeputkia. Haalareihin ja labratakkeihin sonnustautuneita kemistinalkuja kylmä sää haittasi, mutta aika hyvin Erikoisin testi oli ns. rakkaustesti. Pienessä, kierteisessä pullossa oli värillistä nestettä, joka käden lämmön vaikutuksesta laajeni pitkin pullon kapeaa keskiosaa osoittaen pitelijän tihkuvan lämpöä ja rakkautta. Tai sitten ei, kylmällä kädellä sai aika nihkeän tuloksen. Voiton mukaan LUMA-viikossa oli kyse hengennostatuksesta. Jos jotakuta kiinnosti tietää opettajalinjasta tai kemian laitoksesta, siitä kerrottiin mielellään. Perjantaina laitoksella kävi lukiolaisryhmä, jonka kanssa ständin pitäjät pääsivät harjoittamaan esiintymistaitojaan. Oli oikein mukavaa hengailla, Voitto kommentoi. Hassuja tyyppejä keskustassa kävi jengiä, kuten HYKin puheenjohtaja Jere Tupala kertoi. Uteliaita oli yläasteikäisistä eläkeläisiin. Osaltaan kiinnostukseen saattoi vaikuttaa houkuttelukeinona käytetty karkki, mutta tietoa kemiasta saatiin jaettua. Jerestä vaikutti siltä, että osa ihmisistä oli oikeasti kiinnostunut esiteltävistä asioista. Ihan kivaa oli, hän tulkitsi omia tunteitaan. HYK istutti oman tiskinsä torstaiksi ylioppilastalojen luo Helsingin keskustaan. Kantavana voimana oli kaalimehu, jota löytyi Opsosin jääkaapista vielä 21

22 [ ] Teksti ja kuva Tiina Sarnet Pakkeliparatiisi Lokakuun vaihduttua marraskuuksi joukko harvoja ja valittuja kemistityttöjä odotti innolla pääsyä ekskursiolle. Meikkifirma Lumenen pääkonttori Kauklahdessa odotti invaasiotamme. Mutta ei hätää, mukaan saatiin myös kiintiömies poisjääntitapauksen johdosta. Tuomo kutsuttiin mukaan matkan varrelta, ja niin matka kohti Espoon maalaismaisemia saattoi alkaa. Junamatka oli jännittävä, monikaan ei ollut käynyt näin kaukana lännessä, paikallisjunalla siis. Päivän liikuntahetki suoritettiin pikamarssina jäisen mäen yli kohti lämpimämpiä olosuhteita. Tämä riittäköön matkakertomuksesta. Emme ehkä olleet aivan tyypillisintä kohdeyleisöä esittelylle, sillä kukaan paikalla olleista kemisteistä ei normaalisti tapaa hautautua kittikerroksen alle. Mielenkiintoa riitti silti reilusti, kemistejä kun näyttää putkahtavan esille vähän joka yrityksestä. Aina on mielenkiintoista tietää, mitä kulissien takana oikeasti tapahtuu. Lumene on ollut osa suomalaisia kosmetiikkamarkkinoita pidempään kuin moni meistä osasi kuvitellakaan. Ensimmäinen sarja lanseerattiin jo 1970, nuorison Anytime-mallisto puolestaan jo 1973 ja aikuisten naisten Nanoel Eli ihan mistään noviisiyrityksestä ei ole kysymys. Paljon on ehtinyt tapahtua Orionin perustettua Noiron valmistamaan ja myymään teknokemian tuotteita. Mukana ovat nykyisin myös hiuskosmetiikkamerkki Cutrin ja puhdistustuotteiden valmistaja Farmos. Lumene Group itsessään on paisunut ja iso osa tuotannosta menee nykyisin ulkomaille. Markkina-alueina ovat Suomen, Pohjoismaiden ja Baltian lisäksi muutamat Itä-Euroopan maat, Venäjä ja Yhdysvallat. Tyylikkään emäntämme Åsa von Knorringin johdolla pääsimme tutustumaan tuotannon perusperiaatteisiin myös henkilökohtaisesti, toisen käden tietona tosin. Yritykset varjelevat tuotekehitys- ja tuotanto-osastojaan kiusallisenkin tiukasti. Oli silti kiehtovaa tietää, että muuallakin kemialliset reaktiot voivat mennä pieleen. Se, mikä toimii mainiosti tuotekehityskemistin omassa pienessä dekassa, ei välttämättä tuota mitään sitä muistuttavaakaan, kun mittakaavana on 50 kg. Kemistille siis riittää töitä Lumenen kaltaisessa yrityksessä niin tuotekehittelykuin laadunvalvontapuolellakin. Lumene panostaa pohjoismaisen luonnon puhtauden esilletuontiin markkinoinnissaan. Tästä oivana osoituksena oli emäntämme näyttämä mainosvideo, jossa vilkkuivat jylhät kansallismaisemat, puhdas vesi ja Lapin erämaat. Pisteenä i:n päälle olivat saamamme mainospussukat, joiden mukana tytöille tuli Lumenen lanseeraamaa lakkauutetta sisältävää voidetta. Päivän ehkäpä hauskin osuus oli käynti tehtaanmyymälässä, jonne muun muassa vialliset ja ylimääräiset tuotteet menevät. Opiskelija saa kyllä roiskeläppänsä puolen euron huulikiillon ostettuaankin. Näyttipä sieltä tarttuvan mukaan jotain itse kullekin. Kovinkaan moni ei pystynyt vastustamaan houkutusta. Paluumatkalla Suomen syksy ja VR näyttivät parhaat puolensa. Pikkuiset, siniset Lumene-kassimme eivät lämmittäneet hyytävässä viimassa myöhässä olevaa junaa odotellessa. Pois sieltä kuitenkin selvittiin ja henkilövahingoilta vältyttiin. 22

23 [ ] Teksti Jenni Västinsalo Voi immet missä lienet Moni mielii sitä takaisin, kun se on jo mennyttä, toinen turvautuu kirurgin veitseen palauttaakseen sen, eräällä ehkä tämä on vielä tallella. Ehei, tällä kertaa keskustelu ei ole kauneudesta. Kauneus ja sen säilyttäminen ovat jo täysin menneen kevään muotia. Syys tuo tullessaan aiheen neitsyys. Olin vetää kahvimunkit väärään kurkkuun, kun eräänä väsyneenä tiistaiaamuna silmäpussieni lomasta tihrustin erästä ilmaislehteä. Kun vihdoin sain köhittyä ylimääräiset haittatekijät pois uhkaamasta hengityselimistöäni, olivat nesteet iiristeni alapuolelta vetäytyneet niin, että näin minua perin järkyttäneen toteamuksen selvästi edessäni: Jenkeissä ovat ihmiset, ja ihmisistä lähinnä naispuoleiset sellaiset, ommelluttaneet itselleen immenkalvoja takaisin. Nuorimmilla syinä olivat usein harkintakykyä alentavien aineiden vaikutuksen alaisena sattuneet sutaisut, vanhemmat halusivat lähinnä tuunata jo repsahtaneeksi päässeen pelinsä jälleen miestä miellyttävämmäksi. Jostain selittämättömästä syystä kaikista ensimmäisistä kerroista juuri tuo seksiin liittyvä stressaa eniten. Musiikki on valittu valmiiksi jo esipuberteetti-ikäisenä, samoin valaistus ja alusvaatteet harkittu huolella. Demi Mooren Striptease-VHS vetelee viimeisiään, kun tuolitanssikohtaa on kelattu kerta toisensa jälkeen edestakaisin, ja jakkara jos toinenkin löytyy kovia kokeneena liikkeiden huolellisesta treenaamisesta. Onko siis ihmekään, jos maailma romahtaa, kun työnnöt eivät mene biisin tahtiin, kynttilät kylvävät savua, steariini pilaa äidin festivo-kynttilänjalat ja partneri tuoksahtaa kuvitellun myskin sijasta ehdalle hielle. Eroottisen tanssinkin kaaduttua vaatteiden vaikeaan riisuttavuuteen syvässä kyykyssä kiemurrellen toivoo, ettei koskaan olisi leikkiin lähtenytkään. Kaipa sitä vanhemmalla iällä herää harmistus, jos kuusitoistakesäisenä kuksaisi naapurin Mikaa mielessä lapset ja farmariauto, ja viikko oman aikuisuuteen astumisen jälkeen samainen Mika jää rysän päältä kiinni päästäessään myös toista Pirkkoa kalvavasta kalvosta. Nyt kun vieressä viidettä vuosikymmentä käy uskollinen upea aviomies, herää ajatus, että olisihan se ollut mukava antaa tuon tehdä itsestä nainen. Onko vastaus sitten tosiaan immenkalvon takaisin ompelu? Pinnallinen saa olla, mutta tuo menee jo turhan syvälle. Realiteetit peliin. Se, joka voi käsi sydämellä sanoa, että ensimmäinen kerta oli upeampi kuin uskalsi uumoilla, ilmoittautukoon vaikka Seiskalle. Uskon vakaasti, että se prosenttiosuus on näytettävissä yhdellä sormella. Ei kukaan ole ensimmäistä kertaansa auton ratissakaan fantasioinut viimeisen päälle. Usea uskoo syystä sen menevän enemmän tai vähemmän ahterilleen. Jospa vain opettaisimme saman, minkä itse olemme kantapään kautta kokeneet, jälkipolville suorin sanoin. Ensimmäinen kerta ei ole kivaa, tuskin vielä toinenkaan. Ja useasti tuo pätee lähes kaikkeen. Hitunen harjoitusta tekee mestarin. 23

24 [ ] Teksti Niko Granqvist Kemistin keittiössä: Pipareita! Näin joulun kunniaksi Esitisleen pitkäaikainen ja ensimmäistä (mahdollisesti myös viimeistä) kertaa ilmestyvä ruokapalsta tarjoaa lukijoille joulun kunniaksi piparireseptin. Resepti on suunnattu erityisesti luonnontieteilijöille, jotka eivät millään saa selvää tavallisten keittokirjojen epäeksakteista ja SI-järjestelmän ulkopuolisista mittayksiköistä. 24

25 Ainesosat: (Pahoittelemme ainesosaluettelossa esiintyviä reagenssimääriä, mutta organismiperäisille seoksille emme saaneet tarkkaa tiheyttä mistään.) 0,15 dm3 elintarvikesiirappi nro 3:sta tai vastaavaa (käytännössä kylläinen sokeriliuos, 1000 g sakkaroosia, 0,5 dm3 vettä ja makuaineita) 0,46 mol (160 g) 0,26 mol (25g) sakkaroosia NaHCO3 125 g Bos taurus -eläimen maitorauhaseritteestä valmistettua rasvavalmistetta 1kpl 60 grammainen Gallus gallus - eläimen muna (lat. ovum), poislukien kalsiumkarbonaattikuori 360 g Triticum aestivum -kasvin siemenestä jauhettua ja pudistettu hienojakoista valkoista homogenaattia Synteesi: Sekoita elintarvikesiirappi, sakkaroosi ja mausteet 1-2 dm3 vetoisessa kuumennuksenkestävässä astiassa (esim. dekassa). Kuumenna seosta kunnes sen kiehumispiste saavutetaan ja lopeta kuumennus. Lisää natriumvetykarbonaatti ja odota kunnes kaasunkehitys lakkaa (noin s). Lisää Bos taurus -eläimen maitorauhaseriterasvavalmistetta noin 20 g paloina, odota kunnes valmisteen faasi muuntuu nestemäiseksi. Anna seoksen jäähtyä alle 313 K lämpöiseksi ja lisää Gallus gallus -eläimen ovum (huom. haluamme siis vain kalsiumkarbonaattikuoren sisällön, emme kuorta itseään!). Lisää Triticum aestivum -kasvin siemenhomogenaatti ja sekoita seosta, kunnes sen rakenne on homogeeninen. Laita valmis seos vähintään sekunniksi K lämpöön. Lämmitä laboratoriosi (tai keittiösi) uuni 473 K lämpötilaan. Muodosta seoksesta 2-3 mm paksu kalvo tasaista pintaa vasten. Leikkaa kalvosta haluamasi muotoisia paloja. (Vihje: Kun pinnalle levittää ensin Triticum aestivum -siemenhomogenaattia, palaset on paljon helpompi siirtää seuraavaa vaihetta varten.) Asettele palaset uuniin tasaisesti ja kuumenna 300 ± 30 s. Anna jäähtyä. Mausteet: 5 cm3 jauhettua Syzygium aromaticum kukkaa 5 cm3 Elettaria cardamomum siementä 5 cm3 Zingiber officinale maavartta 5 cm3 Citrus aurantium kuorta 5 cm3 jauhettua Cinnamomum zeylanicum kasvin nuorten versojen kuivattua kuorta Piparisi ovat nyt valmiit! Tarjoile maidon kera kaikille kavereillesi ja hämmästytät heidät leipojanlahjoillasi (jos sinulla ei ole kavereita, niin Esitisleen toimitus ottaa myös vastaan pipareita) Hyvää joulua! Neilikka Syzygium aromaticum Kardemumma Elettaria cardamomum Inkivääri Zingiber officinale Pomeranssi Citrus aurantium Kaneli Cinnamomum zeylanicum Mansikki Bos taurus Kananmunalaitos Gallus gallus Vehnä Triticum aestivum 25

26 26

27 Zumdahl & Zumdalhl Chemistry Kirja menestykseen vai menetykseen? [ ] Teksti Reeta Salminen Zumdahlin pariskunta on päättänyt lahjoittaa kaikille kemian opiskelijoille paljon iloa ja kirjoittaa kemian yleisteoksen, jonka mielikuvituksekas nimi on Chemistry (2003). Kirja on värikäs kaikkine värikuvineen ja kansineen. Etenkin uusimman, eli seitsemännen, painoksen fuksianpunaiset kannet piristävät jokaisen opiskelijan muuten niin harmaata ja pientä luukkua. Tekstiin on tungettu paljon esimerkkejä ja rautalangasta vääntöä. Tämä toimii varmaankin hyvin USA:ssa, josta kirja on, mutta näin suomalaisessa lukijassa se lähinnä herättää ärtymystä. Turha jaarittelu lisää myös kirjan kokoa turhankin paljon. Positiivisesti ajatellen voisi väittää siitä olevan etua fyysisen kunnon kehittämisessä tai ovistopparina. Onneksi Zumdahlit ovat käyttäneet edes hieman järkeään ja laittaneet jokaisen kappaleen loppuun tiivistelmän, jos vaikka sen jaksaisi lukea edellisenä iltana ennen tenttiä. Muuten pänttääminen etenisi kuin rampa etanolikoira. Käydessään laitoksellamme herra Zumdahl kertoi heidän laittaneen asiaan liittyviä kuvia kappaleiden alkuihin. Hyvä idea ja kuvat ovat kauniita, mutta mikä mahtaa olla kivien ja liuosten ominaisuuksien yhteys? Ehkä tämä kerrotaan liuosanalytiikan kurssilla. Loppujen lopuksi kirjan ollessa täynnä kuvia se tuo mieleen lasten kuvakirjan, jossa Punahilkan sijaan seikkailevat pikku molekyylit ja heidän kaverinsa ionit. Uskoisin myös, että kirjasta on enemmän hyötyä silitysrautana kuin opiskeluvälineenä. Osittain siteeraten Triumph-koiraa: Zumdahl is the best book for me to poop on. Kirja kuitenkin yltää juuri ja juuri arvosanaan yksi koeputki. Siinä menee niin paljon aikaa ja niin paljon kahvia, ettei kannata. - Jorma Seetula 27

28 [ ] Teksti Pekka Mononen Kuvat Tatu Iivanainen TUTKIMUSHARJOITTELUN PIMEÄ PUOLI Suoritin uuteen tutkintomalliin kuuluvan n. 1,5 kk kestäneen tutkimusharjoittelun polymeerikemian laboratoriossa viime tammi-helmikuun aikana. Hakeuduin harjoitteluun menemällä paria kuukautta ennen suunnittelemaani aloittamisajankohtaa juttusille professorin kanssa, joka alkoi järjestelemään asiaa. Tutkimusaiheenani oli erään fysikaalisten vuorovaikutusten avulla verkkoutuvan (ei siis kovalenttisin sidoksin) polymeerin reologiset ominaisuudet. Reologialla tarkoitetaan tieteenalaa, joka tutkii nesteiden ja liuosten virtausta. Kun näyte alistetaan ulkoisella energialla aikaansaadulle muodonmuutokselle, saadaan informaatiota mm. näytteen kyvystä varastoida tai kuluttaa siihen kohdistettua mekaa- nista energiaa sekä tietoa mm. näytteen rakenteesta, esim. onko polymeeriketju lineaarinen vai haaroittunut. Laite, jolla ko. tutkimusta tehdään, on nimeltään reometri; tehosekoittimen näköinen, paitsi kooltaan ehkä hieman isompi laite, joka vatkaa nestemäisiä näytteitä mitaten erilaisia parametreja. Reologia tulee arkielämässä esiin mm. maaleissa, kosmetiikassa, voiteluaineissa jne. Kaikilta näiltä vaaditaan tietynlaisia reologisia ominaisuuksia, esim. maaleilta vaaditaan usein leikkausohenevuutta: Sedimentoitumisen ehkäisemiseksi maalin viskositeetin on oltava purkissa paikallaan seistessä suhteellisen korkea, mutta vastaavasti alhainen, kun sitä levitetään pensselillä, eli kun siihen koh- 28

29 distuu leikkaus, jolloin maali leviää helpommin. Tällöin polymeeriketjujen on siis mukauduttava pensselinvedon aiheuttamaan deformaatioon siten, että ketjujen virtaaminen toistensa ohitse tapahtuu sulavasti. Siten maalin viskositeetti laskee leikkauksen aikana, mutta palaa ennalleen deformaation loppuessa, jolloin maali pysyy paremmin seinällä eikä valu pois ennen kuivumistaan. Moottoriöljyn viskositeetin taas olisi kyettävä pysymään voitelun kannalta optimaalisena laajalla lämpötila-alueella, sillä öljyn lämpötilassa kylmäkäynnistyksestä normaaliin käyntilämpötilaan voi olla jopa yli 100 C: een muutos. Kosmetiikkatuotteilta vaadittavista reologisista ominaisuuksista olen hataran kokemuspohjan takia hieman jäävi kertomaan, mutta olen melko varma, että merkittävä osa kosmetiikkatuotteista sisältää jonkin lisäaineen, hyvin todennäköisesti jonkin polymeerin, jolla vaikutetaan tuotteen reologiaan. No niin, itse asiaan. Mitäkö siis tein? Kiteytetysti sanottuna: Valmistin näytteitä, mittasin niitä sillä aiemmin mainitulla tehosekoittimen näköisellä härvelillä, käsittelin, noh, lähinnä ihmettelin tuloksia, eli laitteen suoltamia käppyröitä, minkä lisäksi olin tutkijoiden tiellä laboratoriossa ja vein tutkimusharjoitteluni ohjaajan, yliopistonlehtori Sami Hietalan aikaa toistuvilla ongelmillani ja kysymyksilläni. Tästä huolimatta hra. Hietala suostuu vielä keskustelemaan kanssani kahvitauolla, eivätkä muutkaan laboratorion henkilökunnasta ole katkoneet tulitikkuja pukukaappini lukkoon tai tehneet mitään muutakaan, minkä voisin ymmärtää hienovaraiseksi vihjeeksi vaihtaa suuntautumisvaihtoehtoa... Itse työssä oppi uskomattoman paljon! Jälkeenpäin olen aivan itsekin yllättynyt, sillä tietoni reologiasta ennen tutkimusharjoittelua olivat osapuilleen samalla tasolla kuin tietoni vaikkapa ruotsin kieliopista eli varsin huterat. Mutta kun laitteen antamia käppyröitä ihmetteli aikansa, sai monesti kokea valaistumisen pimeässä mielessään, kun oivalsi, miksi se räkä siinä mittapään alla käyttäytyy havaitulla tavalla. Myöhemmin keväällä suoritettu reologian teoriakurssikin sujui mukavasti tutkimusharjoittelussa omaksutuilla pohjatiedoilla. Raportin kirjoittamisen aloitin jo tutkimusharjoittelun aikana, mihin laitteen mitatessa oli sopivaa aikaa. Muut ajankäyttövaihtoehdot olivat joko nenän kaivaminen tai luennolla käyminen, joten usein teinkin siten, että tulin aamulla vähän aikaisemmin laitokselle, laitoin reometrin mittaamaan ja lähdin luennolle, josta tulin takaisin koneen ääreen ihmettelemään. Sinänsä tutkimusharjoittelu ei oikeastaan häirinnyt normaalia koulunkäyntiäni. Raportin kirjoittaminen osoittautui yllättävän työlääksi, sillä toisin kuin esim. cumun harjoitustöiden työselostuksissa, joissa työohjeessa mainitaan, mihin kysymyksiin selostuksen on vastattava, tässä tapauksessa joutuikin ensimmäisen kerran ajattelemaan itse(!!!!), mitä selostukseen laittaa. Lisäksi ajatusten tuominen paperille ymmärrettävässä ja luontevassa muodossa on muuten yllättävän hankalaa. Vaikka aloitin raportin teon hyvissä ajoin jo helmikuussa, sain sen hyväksytettyä muistaakseni vasta toukokuussa, sillä projekti oli aika ajoin jäissä milloin mistäkin tärkeästä syystä. Ikuisuusprojektilta vaikuttanut raportti kuitenkin valmistui aikanaan tarkastuskuntoon, mistä seurasi pari demonstraatiota aborginaalien muinai- 29

30 sesta metsästystavasta, mutta myöhemmin selkkari mennä pätskähti läpi, ja opintopistekuorma (9 op) kipattiin rekisteriini. Selostuksen jälkeen urakka jatkui kandidaatintutkielmalla. Aiheenani oli hydrofobisesti modifioitujen polyelektrolyyttien reologiset ominaisuudet, eli kandidaatintutkielmani aihe vastasi täsmälleen tutkimusharjoitteluni aihetta. Hyväksyttävän tutkielman edellytyksenä oli parikymmentä sivua aiheen teoreettista, alan julkaisuihin pohjautuvaa tarkastelua. Suunnittelin kirjoittavani sen samoilla vauhdeilla selostuksen kanssa, mutta kappas kummaa, kesä yllätti, enkä saanut paperille yhtään mitään koko kesänä. Onneksi polymeerikemian laboratoriossa kesätyömiehenä ollessani minulla oli sopan poristessa ajoittain sopivasti aikaa omille bisneksilleni, joten sain kesän aikana kuitenkin kerättyä lähdeaineiston kokonaan kasaan. Vauhtia tutkielman kirjoittamiseen tuli vasta kun erikoistyö, eli Pro Gradu tutkielman kokeellinen puoli, alkoi painaa päälle. Olimme kesällä sopineet polymeerikemian laboratorion professorien kanssa, että aloitan erikoistyön tekemisen syksyllä, joten syyskuun alussa alkoi olla hieman kiire kandintutkielman kanssa, joka oli syytä saada pois alta, sillä kahden tutkielman tekeminen samaan aikaan ei mielestäni tuntunut hyvältä idealta. Niinpä siinä sitten joutui lopulta ottamaan itseään niskasta kiinni. Aineiston pääpiirteittäin luettuani aloitin kirjoittamisen. Sinänsä kävi hyvä tuuri, ettei opintooppaasta löytynyt 1. periodiin kuin 1 kurssi, joten pystyin keskittymään lähes täysipainoisesti tutkielman tekemiseen. Taas kerran sain todeta, miten ##%&!!!#:n hankalaa asia(llisen)tekstin kirjoittaminen voi olla, ja kun vielä viitteidenkin olisi hyvä pitää suunnilleen paikkaansa. Kun kasassa oli vajaat kaksi sivua, luottamus homman onnistumiseen alkoi olla aika heikko, sillä näytti siltä, ettei valmista tule tällä menolla. Välillä mietin aiheen vaihtamista, mikä rohvessoorin mukaan olisikin kuulemma ollut perustuslain puitteissa sallittavaa, mutta jatkoin kuitenkin vielä aloittamani aiheen parissa. Myöhemmin alkukankeuden jälkeen tekstiä rupesi syntymään paremmalla tahdilla. Osaltaan hommaa vauhditti myös se, että siinä vaiheessa lähdeaineisto oli kahlattu läpi sen verran monesti, että se alkoi tulla tutuksi. Kun kaikki keksimäni asiat aiheen tiimoilta oli käsitelty, sivumäärä oli isojen ( = selkeiden) kuvien lisäyksen jälkeen juuri ohjeellisen määrän mukainen, joten pääsin jättämään tutkielmani tarkastettavaksi. Kaiken kaikkiaan tutkimusharjoittelusta ja kandintutkielmasta jäi hyvä maku suuhun. Paitsi että harjoittelussa oppi tässä tapauksessa reologian alkeet konkreettisin esimerkein rautalangasta vääntäen ja tietysti käyttämään itse vehjettä, niin samalla oppi myös tuntemaan laboratorion henkilökunnan ja tavat. Kun labyrintissä oli pyörinyt aikansa ja ihmiset käyneet tutuiksi, kynnys mennä utelemaan vinkkejä erilaisissa ongelmissa oli madaltunut olemattomaksi, mistä on ollut lukuisia kertoja hyötyä myös harjoittelun jälkeen, sillä kun on kerran leimautunut riittävän tötteröksi, ei tarvitse enää edes yrittää antaa itsestään järkevää kuvaa, joten voi huoletta kysellä tyhmiäkin kysymyksiä. Kandintutkielma puolestaan tuntuu varsin hyödylliseltä harjoittelulta gradua varten. Ehkä siitä saatava opintopistemäärä (6 op) ei kuitenkaan ihan korreloi kokonaistyömäärän kanssa, kun huomioi tiedonhakuun ja lukemiseen kuluvan ajan varsinaisen kirjoittamisen lisäksi ja vertaa aikaan joka kuluu vastaavan pistemäärän haalimiseen luentokursseista. Perstuntumalta voisin sanoa, että huomattavasti helpommin pisteet ropisevat luentokursseista kuin tutkielmasta, vaikka eipähän tuolla nyt ole niin suurta väliä, koska ei koulu käymällä lopu, ja tutkielman tekemisestä oppi kuitenkin pirusti erilaisia taitoja kuivakan asiallisen tieteellisen tekstin tuottamista ajatellen, mikä poistaa suorituspaineita gradua ajatellen. HYMY PERSIÖÖN!! T: Pekka setä Kirjoittaja on polymeerikemian opiskelija ja HYPPY ry:n sekä Valtakunnallisen Pahantekeväisyysyhdistyksen hallitusten vastuuton jäsen. -- Viime lehden kandidaatintutkielmasta ja tutkimusharjoittelusta kertovasta jutusta unohtui kokonaan opettajalinjan osuus. Opettajalinjan johtaja Maija Aksela kertoo näin: Kemian opelinjalaiset tekevät kanditutkielman puhtaasta kemiasta minun ja aiheen kemian professorin ohjauksessa. Meiltä on ensimmäinen kandityö valmistunut syyskuussa. Opelinjalaisilla ei ole tutkimusharjoittelua, vaan heillä se tulee Kemia tieteenä -kurssin yhteydessä. Heillä on puolestaan opetusharjoittelu kandidaattivaiheessa. 30