ISBN (PDF), ISBN (Sid.)

Transkriptio

1

2

3

4 2013 Arto Hämäläinen ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään. ISBN (PDF), ISBN (Sid.) Sivunvalmistus Aikamedia Oy / Antti Kamppinen Tämä sähkökirja on tuotettu Aikamedia Oy:n vuonna 2010 julkaisemasta painetusta teoksesta. Sähkökirjan tuotanto: Aikamedia Oy Teoksen sähköinen jakelu ja osittainenkin kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeudenhaltijan lupaa on korvaus- ja rangaistusvastuun uhalla kielletty.

5 Omistettu Hannalle, Artolle, Onnille ja Oivalle Heinille, Sakarille ja Viktorialle

6

7 SISÄLLYS PRELUDI ELÄMÄNI LÄHTÖKOHTIA JA KEHYKSIÄ...15 Savon radalta päiväntasaajalle...15 Sukutaustoja...17 Lähetysjuuria...30 Sirkka...33 Tytöt VALMENNUSTA TULEVAAN...51 Musiikin maailmassa...51 Keski-Pohjanmaan vuodet...62 FINCO...67 Aktiolaisena Alppien keskellä...77 Oulussa seurakuntatyössä...82 Kustannusliikkeen palveluksessa...95 Reumatismin hoitoa Tšekkoslovakiassa LÄHETYSJÄRJESTÖÄ JOHTAMASSA Evästystä uuteen työhön Kriisin kautta kokonaisvaltaisuuteen Strategista suunnittelua ja tavoitteita Tiimityötä Fida uskollinen ja luotettava Eläkkeelle mutta työ jatkuu...134

8 4. HENKI KÄMMENELLÄ Sissijoukkojen tulituksessa Sri Lankassa Luodinreikiä lentokoneessa Burundissa Varjelusta ilmassa Tappouhkaus POIKKEAVIA MATKOJA Matka maailman ympäri Rukousaamiainen Washingtonissa Mutkikas matka Ruandaan YHTEYTTÄ RAKENTAMASSA Helluntaiyhteistyötä Euroopassa Helluntaiyhteistyötä Aasiassa Maailman helluntaiyhteisön lähetyskomissio Suomen helluntaikirkko Lähetys- ja muuta yhteyttä kotimaassa LÄHETYKSEN MONIMUOTOISUUS Lapsityön vaiheita Juutalaiset Tasapainoilua kulttuurien jännitteessä Tiedettä ja opetusta Saalem kotiseurakunta Rukouksesta...225

9 8. MINUN MAAILMANI Afrikka Keniasta se alkoi Ugandan seurakunnat nousevat marttyyriverestä Kenia ja Uganda 1990-luvun alussa Afrikan herätys muuttaa kristillisyyden painopistettä Marxismi kaatuu Etiopiassa Eritrea yksi neljästä Aasia ja Oseania Kiina paluu ensimmäiselle kentälle Thaimaa lapsuudesta asti läheinen Ensi kosketus Japanin uskonnolliseen maailmaan Talvinen Japani Ganges virtaa yhä Hynylästä Chennaihin ja Himalajalle Intiassa on eniten saavuttamattomia kansoja Bangladesh tungosta, tulvia ja orpoja Burman uusi tuleminen Aasian tsunami Papua-Uusi-Guinea paluu kivikauteen Latinalainen Amerikka Helluntailainen maanosa Uruguay vanhin yhteistyömaa Etelä-Amerikassa Kolumbia ja Ecuador Assemblies of Godin kumppanina...321

10 Eurooppa Itä ja länsi kohtaavat Jugoslaviassa Albania avautuu Uuden Albanian ensiaskeleet Bulgaria voittoja, haasteita ja etnistä kirjoa Slovenia unohdettu haaste Bosnia ja Hertsegovina saako rakkaus sulattaa vihan? Armenia maailman vanhin kristitty maa Espanja mitä turisti ei näe LOPUKSI Entä nyt? Kalastajana POSTLUDIUM LIITE: ARTOSTA SANOTTUA

11 PRELUDI Koen olevani velkaa. Yli kaksikymmentä vuotta olen saanut katsella maailmaa aivan erityisestä näkökulmasta ja olla pienen pienenä rattaana suurten muutosten keskellä. Monilla meistä on ollut tilaisuus seurata tiedostusvälineistä menneiden vuosikymmenten suuria poliittisia muutoksia. Aivan kaikki eivät kuitenkaan ole voineet seurata läheltä, mitä kristillisen lähetys- ja kehitysyhteistyön areenalla on tapahtunut lähimenneisyydessä. Minulla on ollut tämä mahdollisuus, mutta väitän nähneeni siitä vain murto-osan. Monet suomalaiset ovat panneet aikaansa ja varojaan likoon nähdäkseen Herramme antaman lähetyskäskyn toteutumisen. Heille ja jokaiselle, jota kiinnostaa toisen ihmisen osa tällä planeetalla olen velkaa kertoa edes jotain siitä, mitä maailmalla on tapahtunut heille tärkeissä asioissa. Kutsumukseni on lähtöisin niistä vaikutteista, joita sain jo lapsena uskovaisen perheen jäsenenä kotona ja seurakunnassa. Noin kymmenenvuotiaana poikana luin kotona Raamattua, ja jotkin Jesajan kirjan jakeet tulivat hyvin henkilökohtaisella tavalla kohti. Niissä profeetta puhui satoja vuosia ennen Jeesuksen syntymää maailman kansoista, joille tulee siunaus. Tajusin, että Raamatun Herra itse kutsui minua viemään sanomaansa näille ihmisille. En osannut kuvitella, että lähetystehtäväni muodostuisi todella koskemaan monia kansoja. Kauan aikaa ajatuksissani oli jokin yksittäinen maa, jonne päätyisin. Se oli malli, jolla 1950-luvulla toimittiin. Ajattelin ensin Intiaa ja myöhemmin kiinnostuin Etiopiasta. Sitten saimme perheenä tutustua oman maanosamme hengelliseen hätään Keski-Euroopassa. Jumalan suunnitelma minulle ei ollut kuitenkaan yksi maa vaan kymmeniä maita. Niihin ovat mahtuneet niin Intia kuin Etiopiakin ja lisäksi monet Euroopan maat.

12 Palvelin yli kaksikymmentä vuotta Suomen helluntaiseurakuntien lähetysjärjestöä Fida Internationalia (aik. Suomen Vapaa Ulkolähetys) sen johdossa. Tuollainen tehtävä voi sivusta katsoen tuntua painottuvan kovin paljon hallinnollisiin asioihin. Toki ne ovat osa vastuuta. Tehtävän olennaisin sisältö on kuitenkin johtaa hengellistä näkyä, jonka avulla tulisi saada joukot liikkeelle kotimaassa ja löytää rakentava yhteistyö eri maissa olevien kumppaneiden kanssa lähetystehtävän toteuttamiseksi. Jätettyäni vuoden 2008 lopulla toiminnanjohtajan tehtävän Fida Internationalissa elämässäni alkoi uusi vaihe. Kansainväliset verkostot, kuten Euroopan helluntailähetysten katto-organisaatio Pentecostal European Mission (PEM), Aasian helluntailähetysten yhteistyöjärjestö Pentecostal Asian Mission (PAM) ja Maailman helluntaiyhteisön lähetyskomissio (World Missions Commission of the Pentecostal World Fellowship), ovat saaneet enemmän aikaa. Ensimmäiseksi ja viimeiseksi mainituissa vastuullani on puheenjohtajuus ja keskimmäisessä toimin neuvonantajana. Palvelen edelleen myös Fida Internationalia erityisesti valmentamalla kumppaneitamme käynnistämään omaa lähetystyötään. Hoidan myös muutamaa muuta kansainvälistä vastuutehtävää. Jumala on johdattanut minua. Joskus hän on tehnyt sen olosuhteiden kautta, joskus sisäisen näkemyksen vaikutuksesta, joskus Pyhän Hengen armolahjojen välityksellä. Merkittävin ohjaaja on kuitenkin ollut Jumalan sana, Raamattu. Toisinaan ihminen sortuu hakemaan jokaiseen elämäntilanteeseen jotain yliluonnollista, vaikka Raamatun suuntaviivat antaisivat ihan riittävästi valoa. Nöyrästi on silti sanottava, ettei kaikki ole aina sujunut yksinkertaisesti ja ongelmitta. Paljon jää selittämättä, enkä haluaisi tämän kirjan kuvaavan pelkästään myötämäkeä. Sellaisena se ei olisi rehellinen. Silti toivon, että kaiken inhimillisen hapuilun ja virheidenkin keskeltä nousisi viesti kolmiyhteisen Juma- 12

13 lan suuruudesta ja todellisuudesta. Siitä, että hän on yhtä aikaa korkeasti kunnioitettava Kuningas ja perheestään hyvää huolta pitävä Isä. 13

14

15 1. ELÄMÄNI LÄHTÖKOHTIA JA KEHYKSIÄ Savon radalta päiväntasaajalle Kasvoin ensimmäiset ikävuoteni Savon junaradan varressa Mänty harjun Mynttilän kylässä. Sodanjälkeinen maan jälleenrakennus näkyi tiuhaan kulkevissa junissa ja niiden lasteissa. Oli kiire maksaa sotakorvaukset ja nostaa maa jaloilleen. Siksi savuavien ristorytien ja jumbojen vetämissä tavarajunissa riitti kiskomista mäessä, joka nousi Lelkolasta Mynttilän pysäkille. Junat jättivät mieleeni nostalgisen muiston, johon Lappeenrannan ratapiha antoi myöhemmin lisää muistikuvia. Isän palvelupaikka Suomen Valtion Rautateillä toi lähemmäksi rasvan, tervan, savun ja metallinkolkkeen sävyttämää maailmaa. Höyryveturit muovasivat pienen pojan mielenmaisemaa. Juniin liittyi jonkinlainen kaukokaipuu. Ne tulivat jostain tuntemattomasta ja menivät jonnekin ennen tutkimattomaan paikkaan. Siinä oli jotain Kolumbustakin säväyttänyttä värinää. Joskus tarjoutui tilaisuus murtaa tuota tuntematonta kotikonnulta Mynttilästä käsin: Mäntyharju, Kinni, Varpanen, Kouvola, Lappeenranta se oli mummolan reitti. Mutta Helsinki oli jo melkein ulkomaata. Kutsuessaan ihmisiä eri tehtäviin Jumala tuntee heidän taustansa. Näin oli sen pienen pojankin laita, joka kaiholla ja innostuksella katseli Ukko-Pekan vetämää pikajunaa tai istui kerran pikkuveljensä kanssa kyseisen veturijättiläisen ohjaamossa lämmittäjän paiskoessa hiiliä pesään ja kuljettajan kiihdyttäessä Taavetin ja Luumäen välillä veturin sadan kilometrin tuntivauhtiin. Ja miltä tuntuikaan tulla asemalle nojaillen ikkunanpieleen laiturin puoleisessa ikkunassa, kun väki katseli kummissaan veturin miehitystä.

16 Höyryveturit muuttuivat dieseleiksi ja lopulta sähköisiksi. Teini-iässä maailma laajeni Ruotsiin ja Norjaan, kun rataa pitkin pääsi Narvikiin upeiden vuoristomaisemien läpi. Laivat tulivat tutuiksi aktiomatkoilla 1970-luvulta lähtien. Sittemmin lentokoneesta on tullut yleisin matkustusväline sen kaikenlaisina versioina. Ääntä nopeammat Concordet ovat jääneet testaamatta, mutta jättikone Airbus 380 on jo ehtinyt tulla tutuksi. Ilman jonkinlaista matkustuskipinää en olisi selvinnyt tehtävästäni. Vaikka ensimmäisten matkojen hohto on kadonnut, seuraan yhä kiinnostuneena matkareitin etenemistä. Varaan mielelläni ikkunapaikan ja raotan välillä ikkunaluukkua. Ahaa, tuolla näkyvät Delhin valot. Tuolla taas kohoaa ylväänä Himalaja, jonka profiilia rakastan katsella Aasian päivälennoilla. Valtamerten saaret ovat usein uskomattoman kauniita katseltavia niin kuin myös sademetsän läpi virtaavat joet Kaakkois-Aasiassa. Saharakaan ei ole pelkkää ruskeaa hiekkaa vaan täynnä erilaisia vivahteita dyyneineen ja vuorineen. Pelkkä matkustuskipinä ei tietenkään riitä kutsumustehtävään, mutta se helpottaa sen toteuttamista. Toinen merkittävä lähtökohta on kiinnostus kieliin ja kulttuureihin. Sekin vain tuli jostain kuin huomaamatta. Ulkomaalaiset puhujat Lappeenrannan helluntaiseurakunnassa ja helluntaiherätyksen kesäkonferenssissa saivat minut aina sähköistymään. Tuolloin, muutama vuosikymmen sitten, Suomessa elettiin vielä varsin monokulttuurisesti. Ruotsalaisuuskaan ei koskettanut Kaakkois-Suomea. Romanikulttuuri oli ainoa ikkuna toiseuteen, ja siihen totuin jo lapsena niin koulussa kuin seurakunnassakin. Seurakunnan lähetystyö tarjosi näkymän vieraisiin kulttuureihin. Thaimaa, Singapore, Taiwan, Japani, Kenia, Etiopia, Uruguay, Intia ja Israel tulivat tavalla tai toisella vastaan jo lapsuudessa. Lapsuudenkotini oli avoin vieraille, ja useat lähetit tulivat tutuksi muutenkin kuin puhujanpöntön takaa. 16

17 Merkittävintä oli kuitenkin lapsena kokemani kutsu lähetystehtävään. Olin Kari-veljeni kanssa kahden kotona lukiessani kansojen saavuttamisesta kertovia Jesajan kirjan jakeita ja Saarnaajan kirjan kehotusta lähettää leipänsä veden yli, kun kuulin henkilökohtaisen Jumalan kutsun. En silloin vielä tiennyt, että äitini oli saanut syntymäni jälkeen sisäisen tietoisuuden siitä, että Jumalalla oli elämälleni erityinen tehtävä. Kesti kuitenkin vielä kolmisen vuosikymmentä, ennen kuin minulle alkoi valjeta, mitä Jumala oli osalleni suunnitellut lähetystehtävän suorittamisessa. Olihan toki siihen liittyviä askareita odotteluaikanakin. Savon radan varresta alkanut matka on vienyt minut noin kahdeksaankymmeneen maahan. Se on haastanut kulttuurisen herkkyyden ja pannut kielitaidon testiin. Se on ottanut fyysisestikin veronsa. Mutta se on antanut paljon, niin kuin kutsumustehtävä antaa, on se sitten mikä tahansa. Ennen muuta lähetystehtäväni on avannut näkemään ainakin pienessä mittakaavassa maailmaa niin kuin Jumala sen näkee: ihmisten pelastamisen näkökulmasta. Sukutaustoja Jumalan kädenjälki eri sukujen historiassa on kiintoisaa seurattavaa. On ollut avainhenkilöitä, joiden uskoontulo on avannut uuden suunnan koko suvun elämässä. Isäni Arvon vanhemmat tulivat uskoon viime vuosisadan alussa skutnabbilaisen herätyksen aikana. Tämä mäntyharjulainen, lopulta kahdeksanlapsinen perhe kotiutui alkuaskeleitaan ottaneen helluntaiherätyksen pariin. Heidän ratkaisullaan on ollut suunnattoman suuri vaikutus jo monessa sukupolvessa. Koen suurta kiitollisuutta heitä kohtaan. Tietenkin se kaikki on Jumalan työtä, mutta siihen tarvittiin heidän myöntymystään. 17

18 Isäni isä Emmanuel (Manne) Hämäläinen kuoli keuhkotautiin suhteellisen nuorena. Isäni oli orvoksi jäädessään parivuotias sisarussarjan nuorimpana, ja niinpä hän ei muistanut paljoakaan isästään. Isänisän myönteinen luonne ja huumorintaju ovat kuitenkin välittyneet jälkipolvien tietoon. Isäni kertoi, miten hänen Tilda-äitinsä oli kerran vähän tulistuttuaan heittänyt tuvan lattialla lojuneen saappaan sängyn alle. Manne oli juossut viivana ulos. Hänen palattuaan Tilda oli kysynyt, mihin hän oli mennyt. Manne oli kertonut käyneensä katsomassa, menikö saapas seinästä läpi. Siihen tilanne oli sulanut. Mannen kerrotaan laulaneen kuolinvuoteellaan: Kristitty olen, ah mikä sointu on sillä hetkinä ahdingon! Se kotkan siivillä hengen nostaa pois elon pauhuista lepohon. Vastavirtaan uineen nuoren perheen tie ei ollut aivan helppo siinä ilmapiirissä, missä helluntailaisuutta pidettiin lahkona. Mannen maallinen maja päätyi Mäntyharjun hautausmaan koilliskulmaan, eikä sen paikka ole tarkkaan tiedossa. Tilda-äiti jäi kahdeksan lapsen yksinhuoltajaksi. Hän pani turvansa Jumalaan. Pienestä torpasta tuli yksi seurakunnan tukikohdista, ja se oli myös kiertävien evankelistojen tukikohta. Heistä tunnetuimpiin kuulunut Lyydia Korpi oli Mäntyharjun helluntaityön pioneereja. Hän muisteli jossain kirjassa Hämäläisten torpassa pidettyjä rukouskokouksia, joissa lapsetkin olivat aktiivisesti mukana. Isäni tuli uskoon noin kahdentoista ikäisenä ja täyttyi pian Pyhällä Hengellä tunnetun ja armoitetun lapsi- ja nuorisotyöntekijän Ensio Lehtosen kokouksessa. Isän nuoruuden katkaisi sota. Talvisotaan hän oli liian nuori, mutta asevelvollisuus alkoi juuri talvisodan päätyttyä 1940 Kuopiossa. Sitä tietä mentiinkin sitten jatkosotaan. Asevelvollisuus kesti tuolloin kaksi vuotta, ja heti perään tuli sotapalvelus reserviläisenä. Tuon ajan tavoin isällä meni armeijan kamppeissa lähes viisi vuotta. Olen usein pohtinut, miten merkittävän pitkä aika se oli 18

19 elämästä. Lomiakaan ei ollut usein; parin vuoden varusmiesaikaan niitä kuului vain kolme. Tuon ajan helluntailaisuudessa palveltiin tavallisimmin aseettomana, vaikka linjauksena oli kunnioittaa kunkin omantunnonvapautta tässä asiassa. Isäni ja hänen kaksi veljeään olivat kaikki aseettomina armeijassa. Upseerien suhtautuminen heihin vaihteli. Isän veljet kohtasivat jopa uhkailuja, mutta isän kohdalle sen sijaan osui ymmärtäväisiä ihmisiä. Eräs heistä oli talvisodasta tunnettu Marokon kauhu, kapteeni Aarne Juutilainen, joka kuului Kollaan sankareihin. Isäni siirrettiin Juutilaisen komppaniaan ennen jatkosodan syttymistä Vähän jännittyneenä hän meni ilmoittautumaan tälle karskille sotapäällikölle, jonka olemassaolo oli synnyttänyt kauhua rintamalla vastustajan leirissä. Olisiko kapteenilla käyttöä aseettomalle miehelle? isäni oli kysynyt. Kyllä sellaisiakin miehiä tarvitaan, Marokon kauhu oli todennut leppoisasti. Isäni toivoi myöhemmin siirtoa mäntyharjulaiseen joukko - osastoon ja saikin sen. Hänestä tuli Viestipataljoona 11:n sotilas. Tämä joukko-osasto kiidätettiin itärajalle Tuupovaaraan ja sieltä edelleen Korpiselkään, Pitkärantaan ja Aunukseen. Vaikka hän oli aseeton, hänet ylennettiin ihme kyllä korpraaliksi ensimmäisenä sotasyksynä. Hänen ja esimiesten välille syntyi mielenkiintoinen luottamussuhde. Nämä kunnioittivat isän vakaumusta ja salaista asetta, joka oli rukous. Isällä oli uskova korsukaveri, Lahtisen Lassi. He pitivät yhdessä rukoushetkiä. Viestipataljoona 11 oli kuudennen armeijakunnan viestiyhteyksistä vastaava yksikkö. Armeijakuntaa komensi hyökkäys vaiheessa Paavo Talvela, hänkin talvisodassa mainetta niittänyt upseeri. Sotahistorioitsijat pitävät häntä hyökkäyshenkisenä persoonana, joka ei aina tullut toisten kanssa toimeen kovin hyvin. Armeijakunta eteni hänen johdossaan 19

20 joka tapauksessa aina Syvärille ja vähän sen taaksekin. Isäni ensimmäinen rankka kokemus sattui ilmeisesti Pitkärannassa, kun palavasta ammusjunasta singonnut ammus osui lähellä olevaa sotamiestä suoraan päähän surmaten tämän silmänräpäyksessä. Kolmisen vuotta isäni elämästä kului Aunuksessa. Hän oli jo nuorena poikana alkanut avustaa hengellisessä toiminnassa muun muassa tunnetun julistajan Akseli Puhakaisen salkunkantajana tämän liikkuessa Etelä-Savossa. Monet muutkin helluntailiikkeen pioneerit tulivat hänelle tutuiksi jo nuorena. Isä koki kutsumusta julistaa, ja hän palveli myös musiikin saralla. Aunuksessa hän oli mukana tiimissä, joka piti pyhäkoulua paikallisille lapsille. Kristittyjen välinen yhteys kukki sotarintamalla, ja ystäviä löytyi muun muassa Pelastusarmeijasta. Muistan lapsuudesta, että kävimme joskus Pelastusarmeijan kokouksissa kun omilta tilaisuuksiltamme ehdimme. Se avarsi jo lapsena mieltä. Suomen kohtalo oli veitsenterällä kesällä Kaikki olisi voinut päättyä toisinkin, ellei Jumalan suojeleva käsi olisi ollut kansamme yllä. Monet rukoukset nousivat niin juoksuhaudoista kuin kodeistakin. Äitinikin oli Aunuksessa, lottana. Isä ja äiti tutustuivat siellä pidetyissä hengellisissä tilaisuuksissa ja menivät kihloihin keväällä Kihlautuneet vanhempani olivat Aunuksessa, kun se evakuoitiin armeijan perääntymisvaiheessa juhannuksen tienoilla Isää vaivasi, oliko äiti päässyt pois kaupungista. Isä majoittui Nurmoilassa, jonne kuudennen armeijakunnan esikunta ja sen huoltoportaaseen kuulunut viestijoukkue oli sijoitettu. Niinpä hän pyysi esimiehiltään luvan käydä tarkistamassa morsiamensa tilanteen. Selvisi, että lotat olivat lähteneet. Sitten alkoi kriittinen vaihe, jossa koko Suomen kohtalo oli veitsenterällä. Neuvostojoukot olivat tehneet maihinnnousun Tuuloksessa, ja kuudes armeijakunta oli vaarassa jäädä mot- 20