KESTÄVÄÄ KAUNEUTTA VUODESTA 1862

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KESTÄVÄÄ KAUNEUTTA VUODESTA 1862"

Transkriptio

1 KESTÄVÄÄ KAUNEUTTA VUODESTA 1862 Tikkurila on johtava pohjoiseurooppalainen maalialan toimija, joka tunnetaan laadukkaista tuotteistaan, asiantuntevista palveluistaan ja vahvoista brändeistään. Vahva laatu, palvelukulttuuri, kestävän kehityksen ratkaisut ja markkinajohtajuus ovat tärkeimpiä kilpailuetujamme. Tarjoamme kattavan valikoiman tuotteita pintojen suojaamiseen ja kaunistamiseen

2 Tarjoamme kattavan valikoiman tuotteita pintojen suojaamiseen ja kaunistamiseen kuluttajille, rakentamisen ammattilaisille sekä valikoiduille teollisuusasiakkaille. Palveluvalikoimaamme kuuluvat muun muassa väri- ja sävytyspalvelut, maalausneuvonta sekä asiantuntija- ja koulutuspalvelut. Tuemme asiakkaitamme maalaamisen kaikissa vaiheissa onnistuneen lopputuloksen varmistamiseksi. Suurimmat markkinamme ovat Venäjä, Ruotsi ja Suomi, joissa olemme kauppa- ja rakennusmaalien markkinajohtaja. Meillä on tuotantoa yhdeksässä maassa. Suurin osa myynnistämme on korkean laatu- ja hintaluokan premium-tuotteita. Suurin yksittäinen brändimme on Tikkurila, joka tuo yli puolet konsernin liikevaihdosta. Tikkurila on perustettu vuonna 1862 ja osakkeemme on ollut listattuna NASDAQ OMX

3 Tikkurila on perustettu vuonna 1862 ja osakkeemme on ollut listattuna NASDAQ OMX Helsingissä vuodesta 2010 lähtien. Liiketoimintamme on organisoitu kahteen raportoitavaan segmenttiin, joista käytämme nimitystä strateginen liiketoimintayksikkö (SBU). Maantieteelliseen jakoon perustuvat liiketoimintayksikkömme ovat SBU West ja SBU East.

4 SBU WEST SBU EAST SBU Westin toiminta-alueena on Pohjoisja Keski-Eurooppa. SBU West keskittyy premium-tuotteiden kehittämiseen, valmistamiseen ja myyntiin. Asiakkaille tarjotaan kattavasti maalaamisen suunnitteluun ja toteuttamiseen liittyviä palveluja. Markkinat: Ruotsi, Tanska, Norja, Suomi, Puola, Saksa, Viro, Latvia ja Liettua Suurimmat brändit: Tikkurila, Beckers, Alcro, Vivacolor Asiakkaat: Vähittäiskauppa, tukkukauppa, kuluttajat, rakentamisen ammattilaiset, taustavaikuttajat kuten arkkitehdit ja sisustussuunnittelijat, metalli- ja puuteollisuuden asiakkaat SBU Eastin toiminta-alueena ovat Itä- Eurooppa ja Keski-Aasian maat. SBU East keskittyy lähinnä economy-tuotteiden kehittämiseen ja valmistamiseen, premium-tuotteet viedään alueelle SBU Westistä. Asiakkaille tarjotaan yhä enenevässä määrin maalaamisen suunnitteluun ja toteuttamiseen liittyviä palveluja. Markkinat: Venäjä, Keski-Aasian maat, Ukraina, Valko-Venäjä, Serbia, Makedonia ja Kiina, lisäksi SBU East on vastuussa viennistä yli 20 maahan Suurimmat brändit: Tikkurila, Teks Asiakkaat: Vähittäiskauppa, tukkukauppa, kuluttajat, rakentamisen ammattilaiset, taustavaikuttajat kuten arkkitehdit ja sisustussuunnittelijat, metalli- ja puuteollisuuden asiakkaat Jakelu: rakennustarvikeliikkeet, itsenäiset maalikauppiaat, tukkukauppiaat, omat ammattilaismyymälät, suoramyynti Jakelu: rakennustarvikeliikkeet, itsenäiset maalikauppiaat, tukkukauppiaat, suoramyynti

5 Tikkurilan liikevaihto oli 618 miljoonaa euroa vuonna Tikkurilan liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 64 miljoonaa euroa vuonna 2014.

6 Tikkurilalla oli työntekijää vuoden 2014 lopussa.

7 TOIMITUSJOHTAJALTA Epävarmuus, nopeat vaihtelut ja vaikea taloustilanne sävyttivät vuotta Parhaimmillakin markkinoillamme kasvu oli erittäin haurasta. Hyvää tässä haastavassa vuodessa oli kuitenkin se, että brändiemme voima ja hyvään käyttäjäkokemukseen pohjautuva toimintamallimme kantaa myös vaikeina aikoina.

8 Numeroiden valossa tarkasteltuna liiketoimintamme kehittyi kohtuullisen hyvin syksyyn saakka, mutta vuoden lopussa Venäjän talouden nopea heikkeneminen ja ruplan arvon romahtaminen vaikuttivat voimakkaan kielteisesti toimintaamme. Koko vuoden ja konsernin osalta tarkasteltuna suhteellinen kannattavuutemme laski mutta säilyi hyvällä tasolla, liiketoiminnan rahavirta oli perinteisen vahva, sidotun pääoman tuotto korkea ja nettovelkaantumisaste alhainen. Liikevaihdon osalta emme yltäneet toivottuun kasvuun, kun heikot valuutat veivät euromääräisestä liikevaihdostamme suoraan yli 50 miljoonaa euroa. Vertailukelpoisin valuutoin liikevaihtomme kasvoi hieman siitä huolimatta, että asiakkaamme maalasivat hieman aiempaa vähemmän: kuluttajat pienentyneen ostovoiman, rakentamisen ja remontoinnin ammattilaiset harventuneiden työmaiden ja teollisuus ohentuneiden tilauskirjojen seurauksena. Tikkurilasta puhuttaessa ei voida sivuuttaa Venäjää, joka vastaa yli neljännestä liikevaihdostamme ja jossa olemme selvä kauppa- ja rakennusmaalien markkinajohtaja. Viime vuosi oli varmasti yksi vaikeimmista 50-vuotisessa Venäjänhistoriassamme. Ukrainan ja Venäjän geopoliittinen kriisi heikensi paitsi Venäjän ja sen lähialueiden myös muun Euroopan taloustilannetta vuoden edetessä. Rakenteellisten ongelmien, poliittisten tapahtumien taloudellisten seurausten ja öljyn hinnan laskun johdosta rupla romahti ennätyksellisen alhaiselle tasolle euroon nähden, johtaen merkittävään pudotukseen euromääräisessä myynnissämme. Alhainen kuluttajaluottamus ja ostovoiman heikentyminen heijastuivat kielteisesti myös myyntimääriimme, kun venäläiset kuluttajat ostivat vähemmän ja halvempia tuotteita. Olemme perinteisesti olleet vahvoja korkealaatuisissa tuotteissa ja näin haluamme olevan jatkossakin, sillä pidemmällä aikavälillä uskomme laadukkaiden, markkinoiden parhaaseen asiakastyytyväisyyteen tähtäävien tuotteiden tarjoavan suurimman kasvupotentiaalin myös Venäjällä. Lähitulevaisuus näyttää siellä vaikealta, mutta selvänä tavoitteenamme on Tikkurilan aseman vahvistaminen. Liikevaihdon kasvun haasteista huolimatta kannattavuutemme säilyi hyvällä tasolla. Keskeisimmät syyt ovat premium-tuotteiden suhteellisen osuuden kasvu myynnistämme sekä tehokkaammat ja joustavammat toimintatavat. Emme säästäneet kilpailukykymme kannalta tärkeistä asioista vaan jatkoimme investointeja käyttäjäkokemusta parantaviin toimiin, kuten tuotekehitykseen ja innovointiin, neuvontaan ja koulutukseen sekä parhaiden käytäntöjen jakamiseen. Tuotteillamme voi luoda paitsi värikkäämpiä pintoja myös kestävämpää ympäristöä. Saimme Tikkurila-perheeseemme vuoden aikana kaksi uutta jäsentä: ruotsalaisen KEFA Drytechin ja tanskalaisen ISO Paint Nordicin. Nämä yritysostot tuovat meille kaivattua täydennystä funktionaalisissa ja ekotehokkaissa pinnoiteratkaisuissa. Ilmastomuutoksen vaikutukset ja energiatarpeen pienentäminen ovat isoja haasteita, joihin haluamme olla vastaamassa. Sidosryhmämme ovat entistä kiinnostuneempia vastuullisuudesta ja ympäristömyötäisistä tuotteista. Asiakkaat haluavat valita tuotteita, joiden valmistuksesta ja käytöstä aiheutuu mahdollisimman pieni ympäristökuormitus ja jotka ovat turvallisia

9 niin terveyden kuin ympäristönkin kannalta. He arvostavat yhä enemmän liiketoiminnan läpinäkyvyyttä, avointa vuorovaikutusta ja helppoa asiointia. Uskomme, että kestävään kehitykseen ja vastuullisuuteen panostaminen luo meille monenlaisia mahdollisuuksia. Haluamme integroida vastuullisuuden yhä tiiviimmin osaksi toimintaamme ja kehittää sitä tiiviissä yhteistyössä henkilöstön, asiakkaiden, liikekumppanien ja muiden sidosryhmien kanssa. Keskitymme entistä tehokkaammin uusien käyttäjäystävällisten ja funktionaalisten ratkaisujen kehittämiseen. Haluamme pienentää niin oman toimintamme kuin tuotteidemme ympäristövaikutuksia. Tästä johtuen panostamme entistä enemmän tuotanto- ja resurssitehokkuuteen sekä huomioimme tuotesuunnittelussa ja tarjoamissamme ratkaisuissa entistä paremmin raaka-ainevalinnat ja elinkaariajattelun. Venäjä on perinteisesti ollut meille korkean kasvun markkina, mutta lähivuosien kehitys jäänee siellä vaatimattomaksi. Venäjän ohella meillä on johtava asema kypsillä mutta vakailla markkinoilla Ruotsissa ja Suomessa, minkä lisäksi meille merkittävän kokoiset Puolan ja Baltian liiketoiminnat ovat kehittyneet viime vuosina hyvin. Kasvua haemme jatkossa enenevässä määrin meille vielä pieniltä mutta lupaavilta markkinoilta, kuten Kiinasta, Saksasta, Tanskasta, Norjasta ja Balkanin alueelta. Lisäksi uskon, että tuoteperheemme uusille jäsenille riittää kysyntää etenkin ammattimaalareiden keskuudessa monilla markkinoillamme. Meillä on vielä hyödyntämättömiä mahdollisuuksia sisäisen toiminnan kehittämiseen, mutta pidemmällä aikavälillä pelin henki on kasvu vain volyymeja kasvattamalla turvaamme pitkän aikavälin kannattavan liiketoiminnan. Tähän meiltä löytyy paitsi pääomia myös tarvittavaa osaamista ja päättäväisyyttä. Haluan kiittää tuotekehitystämme laadukkaista, kestävistä ja turvallisista tuotteista, markkinointiamme ja myyntiämme brändiemme korkeasta tunnettuudesta ja vahvasta markkina-asemasta sekä toimitusketjuamme työstä entistä paremman palvelutason ja tuottavuuden eteen. Asiakkaitamme, omistajiamme ja muita liikekumppaneitamme kiitän hyvästä yhteistyöstä ja tuesta.

10 LUE LISÄÄ: STRATEGIA LIIKETOIMINTAKATSAUS VASTUULLISUUS

11 TIKKURILAN VUOSI 2014 LYHYESTI

12 HAAS TA VA MARK KI NA TI LAN NE Haastava taloustilanne jatkui Euroopassa ja etenkin Venäjällä. Heikot valuutat painoivat euromääräistä liikevaihtoamme. Onnistuimme pitämään kannattavuuden hyvällä tasolla haastavassa toimintaympäristössä. Keskitymme edelleen hakemaan toiminnan kasvua. Markkinatilanne heikkeni Venäjällä vuoden mittaan ja muuttui vaikeaksi viimeisellä neljänneksellä öljyn hinnan voimakkaan laskun ja ruplan arvon romahduksen johdosta. Liiketoimintamme kehitys oli tasaisempaa muilla markkinoilla, tosin Ruotsissakin kruunun heikkenemisellä oli kielteinen vaikutus euromääräiseen liikevaihtoomme. Konsernin koko vuoden liikevaihto laski 5 prosenttia, kun heikot valuutat veivät raportoidusta liikevaihdostamme suoraan yli 50 miljoonaa euroa edellisvuoteen verrattuna. Liikevaihdon laskulla ja merkittävillä valuuttakurssimuutoksilla oli kielteinen vaikutus kannattavuuteen. Operatiivinen liikevoittoprosenttimme laski 10,4 prosenttiin edellisvuoden 11,1 prosentista. Hyvä nettotulos ja yritysostoista huolimatta vahvana säilynyt rahavirta piti osingonmaksukykymme kuitenkin vakaana.

13 VUOSI NU ME ROI NA

14

15

16

17 RA HA VIR TA SÄI LYI VAH VA NA

18 PA REM PI TUOT TA VUUS Laskeneista volyymistä huolimatta tuottavuutemme hyvä kehitys jatkui vuonna Kohonneen tuottavuuden taustalla on pitkäjänteinen työ turvallisen, laadukkaan ja toimivan työpaikan rakentamiseksi, jossa toiminnan kokonaislaadun lopputuloksena on tehokkuuden paraneminen. IN VES TOIN TE JA AU TO MAA TIOON JA JÄR JES TEL MIIN Investoinnit ilman yritysostoja olivat noin 17 miljoonaa euroa. Vuotuinen investointitasomme vastaa yleensä vuotuista poistotasoa.

19 VAKAA OSIN KO VIR TA Maksoimme osinkoja yhteensä 35 miljoonaa euroa, mikä vastasi noin 70 prosenttia tilikauden nettotuloksesta. Tikkurilan tavoitteena on jakaa osinkoa, joka vastaa vähintään 40 prosenttia vuotuisesta operatiivisesta nettotuloksesta. Operatiivinen nettotulos tarkoittaa tilikauden voittoa ilman kertaluonteisia eriä verovaikutuksella oikaistuna.

20 Osingot ovat vastanneet prosenttia operatiivisesta nettotuloksesta. Vuoden 2014 osinko on hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle.

21 EKO TE HOK KAI TA PIN NOT TEI TA Täydensimme ammattilaisille suunnattua tuotevalikoimaamme ja osaamistamme energiatehokkaissa ja funktionaalisissa pinnoitteissa yritysostoilla Ruotsissa ja Tanskassa. Täydensimme ammattilaisille suunnattua tuotevalikoimaa, teknologioita ja osaamista ekotehokkaissa ja funktionaalisissa pinnoitteissa ostamalla kesäkuussa ruotsalaisen KEFA Drytechin ja lokakuussa tanskalaisen ISO Paint Nordicin. Tuotteet esimerkiksi vähentävät rakennusten lämmittämiseen tai viilentämiseen tarvittavan energian määrää, sitovat kosteutta ja auttavat homeenestossa. Yritysostojen myötä pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä kokonaisvaltaisempia pintaratkaisuja. Ostettujen yritysten liikevaihdot olivat yhteensä noin 10 miljoonaa euroa. ISO Paintin ClimateCooler kattopinnoite heijastaa suuren osan auringon säteilystä takaisin ja säästää näin energiaa ja pidentää katon käyttöikää. Lisäksi pinta on itsestään puhdistuva.

22 TUN NET TU JA BRÄN DE JÄ Brändien vahvistaminen jatkui. Myynti- ja markkinointikustannukset henkilöstökulut mukaan lukien olivat 92,5 miljoonaa euroa eli 15,0 prosenttia liikevaihdosta. Uudistimme muun muassa konsernimme suurimman brändin, Tikkurilan, logon ja pakkaukset. Tavoitteenamme oli parantaa asiakaskokemusta. Tikkurila-brändin logoa modernisoitiin hienovaraisesti, ja Tikkurilan toiminnan ja tuotteiden laatua jo vuosikymmenten ajan symboloinut kruunu säilyy edelleen hallitsevana visuaalisena elementtinä. Myös yhtiön tunnusvärinä jo vuosikymmenten ajan toiminut kirkas punainen säilyy edelleen yritysilmeessä. Uudistuksen myötä kruunulogo toimii paitsi maalibrändin myös koko Tikkurila-konsernin tunnuksena. Myös Tikkurila-maalibrändin maalipakkaukset uudistuivat. Pakkauksiin valittiin voimakkaita värejä sekä symbolikuvia. Keskeiset tuoteargumentit sijoitettiin tuotenimien yhteyteen, ja vähemmän tärkeitä elementtejä karsittiin. Tämä auttaa sekä asiakkaita että kaupan henkilöstöä tunnistamaan tuotteet ja valitsemaan oikean tuotteen kuhunkin tarkoitukseen. Uudistuksen myötä pakkauksiin on jo tässä vaiheessa laitettu uudet, EU:n kesäkuussa 2015 voimaan astuvien määräysten mukaiset varoitusmerkinnät. Vesiohenteiset sisämaalit pakataan tulevaisuudessa muoviastioihin. Näillä on monia

23 Vesiohenteiset sisämaalit pakataan tulevaisuudessa muoviastioihin. Näillä on monia etuja: astiat ovat kevyitä kuljettaa ja siirrellä, ja ne myös kestävät kuljetusta kolhiintumatta. Uudet pakkaukset saivat erinomaisen vastaanoton testeissä, joihin osallistui sekä maalinmyyjiä että maalien loppukäyttäjiä. Tikkurila on yhdessä pakkaustoimittajien kanssa kehittänyt myös uuden, muovipakkaukseen sopivan kansiratkaisun, jonka ansiosta maali voidaan sävyttää entiseen tapaan kantta avaamatta. Muovireunainen metallikansi on helppo avata ja sulkea ilman työkaluja, mitä varsinkin kuluttajat ovat toivoneet. UUSIA TUOT TEI TA Toimme vuoden aikana markkinoille monia uusia tuotteita. Odotettuja uutuuksia olivat muun muassa kuluttajille suunnattu sävytettävä liitutaulumaali Tikkurila Liitu ja etenkin ammattilaiskäyttöön tarkoitettu nopeasti kuivuva ikkunapuitemaali Alcro Rapid. Puuteollisuusasiakkaille esiteltiin kestävä ja valkoistakin valkoisemman pinnan tuova Dicco Crystal 30 White.

24 PAL VE LUT KIL PAI LUE TU NA Kokosimme ammattilaisille suunnatut palvelut Tikkurila Pro Service -konseptin alle. Konsepti kattaa eri ammattikuntien ja teollisuuden palvelutarpeet: neuvonnan, asiantuntijapalvelut, koulutuksen, värisuunnittelun, materiaalit ja hakupalvelut. LISÄÄ KOU LU TUS KES KUK SIA Avasimme koulutuskeskukset Serbiaan ja Makedoniaan. Tikkurilalla on koulutuskeskuksia yhdeksässä maassa.

25 VAS TUUL LI SUU DEL LE PAIN OPIS TEA LU EET Määrittelimme vastuullisuustyömme painopistealueet, jotka ovat käyttäjäkokemus, resurssit ja ihmiset. Tikkurila pyrkii kantamaan mahdollisimman hyvin kaikessa toiminnassaan taloudellisen, ekologisen ja sosiaalisen vastuunsa. Vastuullisuustyömme painopistealueet ovat käyttäjäkokemus, resurssit ja ihmiset. Käyttäjäkokemus Keskitymme entistä tehokkaammin toimittaja- ja asiakasyhteistyöhön, kehitämme uusia käyttäjäystävällisiä ja funktionaalisia ratkaisuja sekä edistämme kierrättämistä ja jätteidenhallintaa. Resurssit Parannamme tuotanto- ja resurssitehokkuuttamme sekä otamme huomioon tuotesuunnittelussa ja tarjoamissamme ratkaisuissa entistä paremmin raakaainevalinnat ja elinkaariajattelun. Ihmiset Varmistamme toimintamme olevan vastuullista. Panostamme kaikissa toimintamaissamme henkilöstön hyvinvointiin, avoimeen vuorovaikutukseen sekä työterveyteen ja -turvallisuuteen.

26 CHAT-PAL VE LU Otimme käyttöön kuluttajille suunnatun chat-palvelun, joka on vaivaton tapa keskustella maalausneuvontamme kanssa verkossa. Vahvistimme myös läsnäolomme sosiaalisessa mediassa. EKO ASIAT ESIL LE KII NAS SA Osallistuimme loppuvuodesta Pekingissä Pure Finland Clean Day -tapahtumaan, jonka tavoitteena oli edistää puhdasta teknologiaa. Tikkurila oli yksi Clean Day -tapahtuman sponsoreista, ja tapahtumassa esiteltiin Tikkurilan ympäristön kannalta kestäviä ratkaisuja. Pääviestinä oli Kestävää kauneutta Tikkurilasta. Tikkurila haluaa edistää vesiohenteisten ja vähäpäästöisten tuotteiden myyntiä

27 Tikkurila haluaa edistää vesiohenteisten ja vähäpäästöisten tuotteiden myyntiä Kiinassa. Tikkurila (China) Paints Co., Ltd:n toimitusjohtaja Yan Ming esitteli Tikkurilan korkealaatuisia, helppokäyttöisiä ja ympäristön kannalta kestäviä tuotteita pintojen suojaamiseen ja kaunistamiseen. Tikkurila auttaa parantamaan sisäilman laatua M1- luokitelluilla tuotteillaan, joista haihtuu erittäin vähän yhdisteitä huonetilaan, sekä edistämällä vesiohenteisten tuotteiden käyttöä Kiinan markkinoilla. Panostamme jatkuvasti ympäristönsuojeluun. Tikkurila on ollut läsnä Kiinan markkinoilla vuodesta 2007 asti. Tällä hetkellä Tikkurilan maaleja myydään yli 250 kolmannen osapuolen omistamassa ja operoimassa maaliliikkeessä Kiinassa, ja sen tuotteita ja palveluja on tarjolla yli sadassa Kiinan kaupungissa. KES TÄ VÄÄ KAU NEUT TA Järjestimme Liettuassa päiväkodeille ideointikilpailun, jonka tavoitteena oli lisätä lasten hyvinvointia tarjoamalla heille kauniimman, kestävämmän ja värikkäämmän päiväkotiympäristön. Päiväkodit osallistuivat kilpailuun tekemällä videon lasten ideoista ja ajatuksista värikkäisiin päiväkoteihin liittyen. Liettualaisista päiväkodeista kilpailuun osallistui yhteensä 108 videota, joilla esiteltiin innovatiivisia ratkaisuja piirroksista lauluihin ja esityksiin. Voittajat valittiin äänestyksen perusteella videoita äänestettiin sosiaalisessa mediassa yhteensä yli kertaa. Kilpailussa palkittiin Vivacolorin maaleilla ja maalausavulla yhteensä viisi liettualaista päiväkotia. Vuonna 2012 Tikkurila lanseerasi 150-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi sosiaalisen vastuun ohjelman Kestävää kauneutta. Ohjelman tarkoituksena on toisaalta inspiroida ihmisiä ja yhteisöjä kohentamaan ympäristöään sekä toisaalta luoda kaunista, kestävää ja usein hyvin käyttäjälähtöistä uniikkia ympäristöä. Ohjelman avulla Tikkurila edistää lasten, nuorten, aikuisten ja vanhusten hyvinvointia osallistumalla aktiivisesti projekteihin, joissa maalilla ja väreillä luodaan iloa, viihtyisyyttä ja kestävää kauneutta erilaisiin tiloihin ja ympäristöihin.

28 LISÄÄ YM PÄ RIS TÖ MERK KE JÄ Ympäristömerkki kertoo tuotteen ympäristövaikutuksista ja sen tutkitusta turvallisuudesta. Tikkurila on jo vuosia tehnyt aktiivista ja pitkäjänteistä työtä ympäristön kannalta kestävämpien ja helppokäyttöisten tuotteiden kehittämiseksi ja tarjoamiseksi. Tikkurila-konsernin eri maalibrändeillä on useita virallisia sekä kansallisia ekomerkkejä ja tuotekohtaisia luokituksia. Kaiken kaikkiaan ekomerkittyjä tuotteita on useita satoja. Vuonna 2014 Tikkurilan tuotteille myönnettiin ympäristömerkkejä Skandinaviassa, Suomessa ja Puolassa. Tikkurilan Helmi-kalustemaalille ja Siro Himmeä -kattomaalille myönnettiin Joutsenmerkki lokakuussa Joutsenmerkittyjen tuotteiden on täytettävä tiukat ympäristövaatimukset, jotka perustuvat elinkaariajatteluun eli huomioivat tuotteiden raaka-aineet, valmistuksen, käytön sekä loppusijoituksen. Lisäksi vaatimuksia asetetaan laadulle, terveydelle ja turvallisuudelle. Sekä Helmelle että Siro Himmeälle on myönnetty myös Sisäilmayhdistys ry:n M1- luokitus, jonka mukaisista materiaaleista haihtuu erittäin vähän yhdisteitä huonetilaan.

29 STRATEGIA Olemme johtava pohjoiseurooppalainen maalialan toimija, jonka toiminnan perustan muodostavat laadukkaat pintakäsittelytuotteet ja asiantuntevat palvelut. Vahva laatu, palvelukulttuuri, kestävän kehityksen ratkaisut ja markkinajohtajuus ovat tärkeimpiä kilpailuetujamme. Tarjoamme kattavan valikoiman tuotteita pintojen suojaamiseen ja kaunistamiseen

30 Tarjoamme kattavan valikoiman tuotteita pintojen suojaamiseen ja kaunistamiseen kuluttajille, rakentamisen ammattilaisille sekä metalli- ja puuteollisuudelle. Arviomme mukaan asiakaskunnastamme noin puolet on "tee-se-itse"-maalareita eli kuluttajia, hieman yli kolmannes ammattimaalareita ja loput teollisia toimijoita. Palveluvalikoimaamme kuuluvat muun muassa väri- ja sävytyspalvelut, maalausneuvonta sekä asiantuntija- ja koulutuspalvelut. Tuemme asiakkaitamme maalaamisen kaikissa vaiheissa onnistuneen lopputuloksen varmistamiseksi. Tavoitteenamme on paras käyttäjäkokemus. Keskitymme toiminnassamme rajatulle maantieteelliselle alueelle. Suurimmat markkinamme ovat Venäjä, Ruotsi, Suomi, Puola ja Baltian maat. Mielestämme kestävä kauneus kuuluu kaikille. Pyrimme tuomaan laadukkaat tuotteemme ja palvelumme mahdollisimman monen kuluttajan ja ammattilaisen saataville toimintaalueellamme. Tikkurila pyrkii kasvamaan kannattavasti: KANNATTAVA KASVU Tavoitteenamme on kasvaa kannattavasti. Kasvun painopiste on vahvojen brändien avulla tapahtuvassa orgaanisessa kasvussa. Pyrimme vahvistamaan markkinaosuuksiamme maaliliiketoiminnassa nykyisillä markkinoillamme ja kasvamaan etenkin niillä markkinoilla, joilla meillä on vielä alhainen markkinaosuus. Harkitsemme myös laajentumista nykyistä tuotevalikoimaamme täydentäviin tuotekategorioihin. EKO TE HOK KAI TA PIN NOI TE RAT KAI SU JA AM MAT TI LAI SIL LE >>

31 LISÄÄ RE SURS SE JA AM MAT TI LAIS- JA TEOL LI SUUS LII KE TOI MIN NAN KE HIT TÄ MI SEEN >> JATKUVA PARANTAMINEN Kannattava volyymikasvu nostaa kapasiteettimme käyttöastetta ja pienentää yksikkökohtaisia valmistuskustannuksia, kun kiinteät kustannukset voidaan jakaa suuremmalle valmistusmäärälle. Tehokkuutta haetaan myös muiden konsernin sisäisten toimien, kuten raaka-aineiden, kaavojen, tuotteiden ja pakkausten harmonisoinnin kautta. TUOT TA VUUS TA SAI SES SA NOUSUS SA >> MARKKINOINTI JA INNOVAATIOT Tehokkaampi toiminta vapauttaa resursseja liiketoimintamme kehittämiseen. Toiminnassamme uudet ja paremmat tuotteet ja palvelut sekä ostamisen ja tuotteiden käyttämisen helpottumisen taustalla ovat panostuksemme tuote- ja palvelukehitykseen sekä markkinointiin. Investoimme etenkin jakelumme kehittämiseen, selvitämme tuotevalikoimamme täydentämistä ja tähtäämme palvelujen painoarvon kasvattamiseen.

32 MER KIT TÄ VIÄ UU DIS TUK SIA JA TUO REI TA KON SEP TE JA >> TUT KI MUS, TUO TE KE HI TYS JA IN NO VAA TIO TOI MIN TA HAKEE KAS VU MAH DOL LI SUUK SIA >> LUE LISÄÄ: TOIMINTAYMPÄRISTÖ MEGATRENDIT VASTUULLISUUDEN OLENNAISUUSMÄÄRITTELY KÄYTTÄJÄKOKEMUS

33 EKOTEHOKKAITA PINNOITERATKAISUJA AMMATTILAISILLE Täydensimme etenkin ammattilaisille suunnattua tuotevalikoimaa, teknologioita ja osaamista funktionaalisissa sekä energiatehokkaissa ja rakenteiden elinkaarta pidentävissä pinnoiteratkaisuissa ostamalla kesäkuussa ruotsalaisen KEFA Drytechin ja lokakuussa tanskalaisen ISO Paint Nordicin. Hankittujen yritysten tuotteet esimerkiksi auttavat homeentorjunnassa ja vähentävät rakennusten lämmittämiseen tai viilentämiseen tarvittavan energian määrää. Yrityskaupat tukevat kannattavan kasvun strategiaamme. Energia- ja ekotehokkaiden ratkaisujen kysyntä on kasvanut selvästi viime vuosina ja odotamme myönteisen kehityksen jatkuvan myös tulevaisuudessa. Hankintojen myötä pystymme jatkossa tarjoamaan sekä olemassa oleville että uusille asiakkaillemme entistä kokonaisvaltaisempia pintakäsittelyratkaisuja. Tavoitteenamme on kaupallistaa osaaminen kaikilla toiminta-alueillamme ja moninkertaistaa tuotteiden myynti. ISO Paint Nordicin liikevaihto oli vuonna 2013 noin 7,5 miljoonaa euroa ja KEFA Drytechin vajaa 2 miljoonaa euroa. KEFA Drytechin integroiminen Tikkurilaan eteni vuoden 2014 aikana. Purimme muun muassa liiketoimintojen päällekkäisyyksiä ja kehitimme konsernitasoisen Tikkurila Drytech -tuotevalikoiman. Ammattilaisille suunnattu funktionaalinen tuotevalikoima sisältää pinnoitteet kondenssinestokäsittelyyn, homeenestoon, äänenvaimentamiseen sekä asbestinsitomiseen. Lisäksi vahvistimme ammattilaismyynnin resursseja ja järjestimme sisäisiä koulutuksia. KEFA Drytechin yritysnimi nimi muutettiin Tikkurila Drytech AB:ksi.

34 LISÄÄ RESURSSEJA AMMATTILAIS- JA TEOLLISUUSLIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN Ammattilaisten painoarvo maalimarkkinoilla kasvaa "tee-se-itse"-kulttuurin vähentyessä kuluttajien keskuudessa ja uudismaalauksen siirtyessä kasvavassa määrin pois rakennustyömailta osaksi teollista valmistusprosessia. Vuonna 2014 Tikkurila organisoi toimintojaan uudelleen markkinamuutoksen myötä ja perusti konsernitasolle ammattilaiset ja teollisuus -segmentin, jonka puitteissa toteutetaan intensiivinen liiketoiminnan kehitysprosessi. Kehitysprosessi tähtää toiminnan, palveluiden ja tuotetarjonnan kehittämiseen entistä paremmin ammattilaiskohderyhmälle sopivaksi. Työn ensimmäisiä tuloksia on Suomessa pilotointivaiheessa oleva Tikkurila Pro Service -palvelukokonaisuus sekä koko Tikkurilan markkina-alueella alkuvuodesta 2015 lanseerattavat funktionaaliset tuoteperheet. Vuonna 2015 Tikkurila vahvistaa otetaan ammattilais- ja teollisuusasiakkaiden keskuudessa tuomalla markkinoille uutta ammattilaisasiakkaiden liiketoimintaa tukevaa tarjontaa.

35 TUOTTAVUUS TASAISESSA NOUSUSSA Tikkurilan hankinnoista, logistiikasta ja tuotannosta vastaava toimitusketju jatkoi toimintansa järjestelmällistä parantamista vuonna 2010 käyttöönotettujen tavoitteiden ja suunnitelmien mukaisesti. Hieman laskeneista volyymistä huolimatta tuottavuutemme hyvä kehitys jatkui myös vuonna Kohonneen tuottavuuden taustalla on pitkäjänteinen työ turvallisen, laadukkaan ja toimivan työpaikan rakentamiseksi, jossa toiminnan kokonaislaadun lopputuloksena on tehokkuuden paraneminen. Turvallisuus on kaiken tekemisemme perusta sekä edellytys laadukkaalle ja tehokkaalle toiminnalle. Turvallisuuskulttuuri kertoo asenteestamme työtämme ja yritystämme kohtaan. Turvallisuudessa on painotettu henkilökohtaisen asenteen merkitystä, turvallisuuskiertoja ja -keskusteluita, jatkuvaa riskien ja vaaratilanteiden tunnistamista ja analysointia sekä korjaavia toimenpiteitä. Olemme panostaneet sekä tuotteiden että toiminnan laadun parantamiseen.

36 Olemme panostaneet sekä tuotteiden että toiminnan laadun parantamiseen. Ongelmatilanteet käsitellään avoimesti ja niihin etsitään yhdessä ratkaisuja. Toimintamme standardoinnilla olemme vähentäneet prosesseissa tapahtuvia poikkeamia ja varmistaneet tasalaatuisemman toiminnan. Myös lisääntynyt automaation käyttöönotto on vähentänyt poikkeamia. Läpimenoaikojen lyhentämisen kautta olemme lisänneet kapasiteettia, mikä mahdollistaa paremman reagoimisen kysyntäpiikkeihin ja laskee kustannuksiamme. Jatkoimme toimitusketjussa muutama vuosi sitten käyttöön otetun visuaalisen työnohjauksen mallin kehittämistä. Visuaalinen ohjaus koostuu sekä lyhyistä työvuoropalavereista että toimintaa kuvaavista tauluista. Jatkuvasti nähtävillä olevat viikko- ja päivätavoitteet, kunkin hetken suorituskyky sekä sitä mahdollisesti rasittavat ongelmat ohjaavat toimintaamme. Vuorovaikutteisuuden lisääminen on parantanut merkittävästi tiedonkulkua ja lisännyt parannusehdotusten määrää. Vuoden 2014 aikana otettiin käyttöön tuhansia jatkuvan parantamisen ideoita. Ostotoiminnoissa olemme pystyneet laskemaan kustannuksia ja sidottua pääomaa, parantamaan palvelutasoa, rakentamaan läpinäkyvyyttä toimittajiemme kanssa ja ottamaan käyttöön uusia toimintatapoja. Parhaaseen tulokseen päästään oston tiiviillä yhteistyöllä tuotehallinnan, tuotekehityksen sekä toimittajiemme kanssa. Vuonna 2014 toteutetun henkilöstökyselyn perusteella työtyytyväisyys toimitusketjussa on noussut merkittävästi.

37 MERKITTÄVIÄ UUDISTUKSIA JA TUOREITA KONSEPTEJA Investoimme vuosittain merkittävästi rahaa ja resursseja tuotteidemme ja palvelujemme markkinoimiseen ja brändiemme vahvistamiseen. Jatkoimme aktiivista tunnettuuden rakentamista ja käyttäjäkokemuksen parantamista. Vuonna 2014 Tikkurila-konsernin myynti- ja markkinointikulut henkilöstökulut mukaan luettuina olivat yhteensä 92,5 (90,9) miljoonaa euroa, mikä vastasi 15,0 (13,9) prosenttia liikevaihdosta. Kansainvälisten brändiemme Tikkurilan ja Beckersin lisäksi meillä on useita paikallisia brändejä, joista suurimpia ovat Alcro, Teks ja Vivacolor. Toimintamme painopiste on premium-tuotteissa, mutta tiettyjen markkinoiden kysyntärakenteesta johtuen tarjoamme myös medium- ja economy-segmentin tuotteita. Ulkopuolisten tutkimusten mukaan Tikkurila-konsernin strategiset brändit ovat tunnetuimpia tai tunnetuimpien maalibrändien joukossa markkina-alueillaan. Vahvistimme kansainvälisten brändiemme hallintaa. Perustimme Tikkurila-brändille konsernitasoisen ohjausryhmän vuoden 2013 lopulla ja vuonna 2014 vastaava ryhmä perustettiin Beckers-brändille. Ryhmien tavoitteena on tukea brändien myynnin kansainvälistä kasvua, varmistaa yhtenäiset brändiviestit eri maissa ja tehostaa sisäistä toimintaa. Paikallista brändinhallintaa vahvistimme muun muassa Venäjällä. Vastuullisuus ja kestävä kehitys vaikuttavat yhä enemmän asiakkaidemme osto- ja tuotepäätökseen. Kehitimme ympäristön kannalta kestäviä ratkaisuja ja koulutimme sidosryhmiämme tuotteidemme kestävään käyttöön. Tikkurila-konsernin eri maalibrändeillä on useita virallisia sekä paikallisia ekomerkkejä ja tuotekohtaisia luokituksia. Vuoden 2014 aikana useille konsernin eri maalibrändien tuotteille myönnettiin uusia ekomerkkejä ja allergia- ja astmatunnuksia. Tikkurilan tavoitteena on tarjota paras käyttäjäkokemus. Kehitämme mahdollisimman laadukkaita, helppokäyttöisiä ja ympäristön kannalta kestäviä tuotteita, koulutamme sidosryhmiämme tuotteidemme kestävään käyttöön sekä panostamme maalin valintaa, myyntiä ja ostamista helpottavien ratkaisujen kehittämiseen. Tuemme asiakkaitamme maalaamisen kaikissa vaiheissa onnistuneen ja kestävän lopputuloksen varmistamiseksi. Palveluvalikoimaamme kuuluvat muun muassa väri- ja sävytyspalvelut, maalausneuvonta

38 Palveluvalikoimaamme kuuluvat muun muassa väri- ja sävytyspalvelut, maalausneuvonta sekä asiantuntija- ja koulutuspalvelut. Ammattitaitoinen henkilöstömme opastaa asiakkaitamme tarjoamalla heille neuvoja maalaamiseen, tuotteen ja värin valintaan liittyen. Kaupoissa ja internetsivuilla tarjoamme ideoita ja ohjeita, joiden avulla inspiroimme ihmisiä maalaamaan, autamme heitä oikean tuotteen valinnassa ja ohjaamme sen turvallisessa käytössä. NEUVONTAPALVELUT LÄHELLÄ ASIAKASTA Kehitämme jatkuvasti asiakaspalvelukanaviamme ja tarjoamme asiakkaillemme vaivattomia tapoja antaa palautetta, kysyä ja olla Tikkurilan kanssa yhteydessä. Syksystä 2014 alkaen kuluttajat Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä ja Puolassa ovat tavoittaneet asiakaspalvelijamme virka-aikaan internet-sivujen kautta chatillä. Asiakaspalvelu on lähellä asiakasta ja chat-palvelu on vaivaton tapa keskustella Tikkurilan maalausneuvonnan kanssa. Vahvistimme myös läsnäoloamme sosiaalisessa mediassa. LAAJA-ALAISTA KOULUTUSTARJONTAA Koulutamme asiakkaitamme, jälleenmyyjiämme sekä alan ammattilaisia ja opiskelijoita omissa koulutuskeskuksissamme, joita meillä on yhdeksässä maassa. Vuonna 2014 uudet koulutuskeskukset avattiin Serbiassa ja Makedoniassa. Pääasiallisia kohderyhmiä ovat arkkitehdit, suunnittelutoimistot, maalausurakoitsijat ja kauppiaat. Tavoitteenamme on edistää maalaamisen ammattitaitoa, laatua, kestävyyttä ja luovuutta Balkanin alueella. MAALIN OSTAMINEN ON HELPPOA Parannamme asiakkaidemme ja jälleenmyyjiemme käyttäjäkokemusta tuomalla markkinoille ratkaisuja, jotka helpottavat sekä maalien ostamista ja myymistä että itse maalaamista. Autamme maalikauppaa onnistumaan liiketoiminnassaan ja teemme maalin ostamisesta miellyttävän kokemuksen. Vuonna 2014 jatkoimme Puolassa uudenlaisten shop-in-shop-konseptien lanseerausta. Tikkurila-maalibrändin tuotteita esittelevä myymäläkonsepti on otettu käyttöön vuoden 2014 loppuun mennessä jo lähes 50 rauta- ja sisustustarvikekaupassa ympäri Puolaa. Konseptin avulla tehostetaan maalinmyyntiä, tuodaan Tikkurilan laaja tuotevalikoima kokonaisvaltaisemmin esille, korostetaan sävytyksen mahdollisuuksia ja monipuolisuutta ja esitellään valon vaikutusta väreihin sekä annetaan asiakkaille maalausvinkkejä ja - ohjeita. Vahvistimme jalansijaa myös Kiinassa, jossa meillä on jo 250 kolmannen osapuolen operoimaa Tikkurila-brändimyymälää. Ruotsissa paransimme omaa kauppakonseptiamme entisestään ja kehitimme Beckers-brändille shop-in-shopkonseptin yhteistyössä Bauhaus-kauppaketjun kanssa. Venäjällä tehostimme asiakashallintaa. Jakelukanavarakenteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia. Venäjällä myynnistämme vajaa neljännes meni suurille rakennustarvikeliikkeille eli niin sanotuille big box -myymälöille.

39 TIKKURILA-BRÄNDI UUDISTUI Lanseerasimme suurimman brändimme Tikkurilan logo- ja pakkausuudistuksen. Logoa modernisoitiin hienovaraisesti ja pakkauksia kehitettiin käyttäjäystävällisempään suuntaan selkeämpien pakkausmerkintöjen ja helposti avattavien muovipurkkien avulla. Lanseerausta edelsivät kattavat kuluttajatutkimukset Venäjällä, Suomessa ja Puolassa. SKANDINAAVINEN DUETT-SISUSTUSKONSEPTI Kehitimme ensimmäisen tapettimallistomme, johon liittyy olennaisena osana maali. Duett-niminen sisustuskonsepti lanseerataan vuoden 2015 alkupuolella Suomessa, Venäjällä ja Puolassa. Tapeteista on tarjolla kuusi kuosia: Joy, Flow, Woods, Mosaic, Stitch ja Dream, joista kustakin saa kolmea eri väriä eli yhteensä 18 mallia. Jokaiselle kuosille ja värille on valittu valmiiksi sävytetty, täyshimmeä sisäseinämaali. Duett-tapetissa on samettinen, täyshimmeä mattapinta. Siksi laadukkaan tapetin ja samettisen maalin värisävyt sointuvat täydellisesti yhteen. Duett-sisäseinämaali on vesiohenteinen, täyshimmeä ja heijastamaton akrylaattimaali. Sen korkean laadun ja ympäristöystävällisyyden takeena ovat pohjoismainen Joutsenmerkki ja Euroopan ympäristömerkki.

40 TUTKIMUS, TUOTEKEHITYS JA INNOVAATIOTOIMINTA HAKEE KASVUMAHDOLLISUUKSIA Tikkurilan tutkimus, tuotekehitys ja innovaatiotoiminta (RDI) vastaa uusien liiketoimintamahdollisuuksien luomisesta, tuotevalikoiman ylläpidosta ja uudistamisesta sekä vaihtoehtoisten raaka-aineiden tutkimisesta ja käyttöönottamisesta. Asiakkaiden tarpeet, ympäristö- ja turvallisuusnäkökulmat sekä lainsäädäntö ohjaavat tuotekehitystä. Vuonna 2014 RDI-toiminnan painopiste oli tuotelanseerauksissa, tuoteturvallisuusasioissa, tuotteiden ympäristömyötäisyydessä, raaka-aineportfolion harmonisoinnissa sekä kustannussäästöissä. RDI keskittyi vuoden aikana raaka-aineiden saatavuuden varmistamiseen ja toiminnan jatkuvuuden takaaviin toimiin geopoliittisesti epävakailla markkina-alueilla sekä tuotannon optimointiin eri toimipaikkojen välillä yhteistyössä toimitusketjun kanssa. RDI oli tiiviisti mukana myös vuonna 2014 toteutetuissa yritysostoissa ja uusien tuotteiden sovittamisessa osaksi Tikkurila-konsernin tuoteportfoliota. RDI-toiminta keskittyy uusien tuotteiden kehittämisen ohella nykyisen tuoteportfolion kilpailukykyisyyden varmistamiseen. Molemmat osa-alueet ovat tärkeässä roolissa kasvutavoitteidemme saavuttamisessa ja näin ollen olemme jakaneet vastuualueita entistä selkeämmin konsernin sisällä. Tikkurilaan perustettiin vuonna 2012 innovaatiotiimi, jonka innovaatioagenttien tehtävänä on muun muassa ennakoida tulevaisuuden trendejä, tarpeita ja mahdollisuuksia sekä vahvistaa innovaatiokulttuuriamme ja kehittää yrityksen sisäisiä innovaatioprosesseja. Vuonna 2014 Tikkurilassa esiteltiin uusi sovellus innovaatioiden hallintaan. Työkalun avulla henkilöstöltä saadut ideat käsitellään tehokkaasti ja systemaattisesti, ja niiden käsittelyprosessia ja seurantaa kehitetään yhä läpinäkyvämmäksi. Kaikki tikkurilalaiset voivat kommentoida ja arvioida toistensa ideoita. Järjestelmän käyttöönotto on alkanut vuoden 2015 alusta. Innovaatiotoiminnan kehittäminen kuuluu myös vuoden 2015 painopistealueisiin. Viime vuoden keskeisiin kuluttajille ja ammattilaisille suunnattuihin tuotelanseerauksiin kuuluivat muun muassa Alcron ja Beckersin uudistetut ulkomaalit, nopeasti kuivuva Alcroikkunapuitemaali, ensimmäinen tapetin ja maalin yhdistävä Tikkurila Duett -kokoelma sekä sävytettävä Tikkurila Liitu -liitutaulumaali. Uusiin teollisuustuotteisiin kuuluivat helposti levitettävä Temasolid EZ 80 -metallipinnoite sekä kirkkaan valkoinen nopeasti kuivuva Dicco Crystal 30 -sisäpintojen käsittelytuote puuteollisuudelle. Tikkurilan tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan kulut vuonna 2014 olivat 10,7 (2013: 10,5 ja

41 Tikkurilan tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan kulut vuonna 2014 olivat 10,7 (2013: 10,5 ja 2012: 10,7) miljoonaa euroa eli 1,7 (2013: 1,6 ja 2012: 1,6) prosenttia liikevaihdosta. Vuoden 2014 lopussa tuotekehityksen parissa työskenteli 179 (163) henkilöä. Suurimmat tuotekehitysyksikkömme sijaitsevat Suomessa, Venäjällä, Puolassa ja Ruotsissa.

42 TALOUDELLISET TAVOITTEET VUODELLE 2018 TAVOITE: LIIKEVAIHTO 1 MILJARDI EUROA VUODEN 2014 KEHITYS Myyntivolyymit laskivat hieman Valuuttakurssimuutoksilla merkittävä kielteinen vaikutus Myyntimix kehittyi suotuisasti Liikevaihto laski 5 % valuuttakurssimuutosten johdosta 618 miljoonaan euroon (2013: 653 milj. euroa)

43 TAVOITE: OPERATIIVINEN LIIKEVOITTOMARGINAALI (EBIT) YLI 12 PROSENTTIA VUODEN 2014 KEHITYS Liikevaihdon laskulla kielteinen vaikutus Heikoilla valuutoilla kielteinen vaikutus Myyntimixin suotuisalla kehityksellä myönteinen vaikutus Kiinteät kulut edellisvuoden tasolla Operatiivinen liikevoittomarginaali laski 10,4 prosenttiin (2013: 11,1 %)

44 TAVOITE: OPERATIIVINEN SIDOTUN PÄÄOMAN TUOTTO (ROCE) YLI 20 PROSENTTIA VUODEN 2014 KEHITYS Liikevoiton laskulla kielteinen vaikutus Sidotun pääoman tuotto säilyi erinomaisella tasolla 22,9 prosentissa (2013: 23,5 %)

45 TAVOITE: NETTOVELKAANTUMISASTE ALLE 70 PROSENTTIA VUODEN 2014 KEHITYS Korolliset nettorahoitusvelat laskivat Oma pääoma laski valuuttakurssierojen johdosta Nettovelkaantumisaste säilyi alhaisella tasolla 24,6 prosentissa (2013: 23,4 %)

46 OSINKOPOLITIIKKA Tikkurilan tavoitteena on jakaa osinkoa, joka vastaa vähintään 40 prosenttia vuotuisesta operatiivisesta nettotuloksesta. Operatiivinen nettotulos tarkoittaa tilikauden voittoa ilman kertaluonteisia eriä verovaikutuksella oikaistuna. OSINGONMAKSUHISTORIA ,70 euroa osakkeelta ,73 euroa osakkeelta ,76 euroa osakkeelta ,80 euroa osakkeelta* ,80 euroa osakkeelta* Osingot ovat vastanneet prosenttia operatiivisesta nettotuloksesta. *Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle

47 TOIMINTAYMPÄRISTÖ Maailman maalimarkkinan arvo oli noin 130 miljardia dollaria (eurovasta-arvo 2013

48 Maailman maalimarkkinan arvo oli noin 130 miljardia dollaria (eurovasta-arvo 2013 keskikurssilla 97,5 mrd euroa) vuonna Maalimarkkinat voidaan jakaa tuotteiden loppukäytön mukaan kahteen pääasialliseen ryhmään, jotka ovat kauppa- ja rakennusmaalit sekä teollisuusmaalit. Kauppa- ja rakennusmaalit vastaavat 43 prosenttia ja teollisuusmaalit 57 prosenttia markkinan arvosta. Euroopan osuus maailman maalimarkkinoista on pienentynyt selvästi viime vuosien aikana ja vastaa noin neljännestä koko maalimarkkinasta. Nopeinta kasvu on ollut Aasiassa, joka on kasvanut lyhyessä ajassa maailman suurimmaksi maalimarkkinaksi yli 40 prosentin arvomääräisellä ja noin 50 prosentin volyymimääräisellä osuudella. Kauppa- ja rakennusmaaleissa suurimmat markkinat ovat Aasia ja Eurooppa. Molempien alueiden markkinaosuus on vajaa kolmannes. Kauppa- ja rakennusmaalimarkkina on fragmentoituneempi kuin muut maalimarkkinat, mutta sen keskittyminen jatkui. Kymmenen suurinta toimijaa vastaa yli puolta koko markkinasta. Toimijat jaotellaan yleensä kolmeen ryhmään. Alalla on muutamia kansainvälisiä suuryhtiöitä, kooltaan pienempiä mutta alueellisesti vahvoja yhtiöitä sekä lukuisia pieniä paikallisia valmistajia. Tikkurila on vahva alueellinen toimija, jonka markkina-alueen muodostavat Pohjoismaat, Itä-Eurooppa ja Keskinen Itä-Eurooppa. Kauppa- ja rakennusmaalit vastaavat reilua neljää viidesosaa Tikkurilan liikevaihdosta. Teollisuusmaaleissa Tikkurila palvelee metalli- ja puuteollisuutta. Tikkurilan suurimmat markkinat ovat Venäjä, Ruotsi, Suomi ja Puola, jotka vastaavat noin 80 prosenttia Tikkurilan liikevaihdosta.

49 Maailman maalimarkkinan arvo on noin 130 miljardia dollaria. Kauppaja rakennusmaalien osuus on 43 prosenttia ja teollisuusmaalien 57 prosenttia. Lähde: Orr & Boss 2015

50 Tikkurilan kotimarkkina Eurooppa vastaa vajaata kolmannesta koko kauppa- ja rakennusmaalimarkkinasta. Lähde: Orr & Boss TIKKURILAN KILPAILUEDUT Johtava markkina-asema Vahvat brändit Kattava jakeluverkosto

51 Kattava jakeluverkosto Maalaamiseen liittyvät palvelut Hyvä hinnoitteluvoima Tietoa Tikkurilan suurimmista maalimarkkinoista: Tikkurila on kauppa- ja rakennusmaalien markkinajohtaja Venäjällä 17 prosentin markkinaosuudella (vuonna 2013) Tikkurila on kauppa- ja rakennusmaalien markkinajohtaja Ruotsissa 37 prosentin markkinaosuudella (vuonna 2013)

52 VENÄJÄN MAALIMARKKINA Kauppa- ja rakennusmaalimarkkinan arvo noin 1,5 miljardia euroa Vuotuinen litramääräinen kasvu noin 6 prosenttia vuosina Kulutus asukasta kohden noin 6 litraa Kilpailijoihin kuuluvat Lakra-Sintez, Empils, AkzoNobel, ABC-Farben, Meffert, Caparol, useat paikalliset toimijat RUOTSIN MAALIMARKKINA Markkinan arvo noin 450 miljoonaa euroa Vuotuinen arvomääräinen kasvu noin 2 prosenttia vuosina Kulutus asukasta kohden noin litraa Kilpailijoihin kuuluvat AkzoNobel, Flügger, Jotun, Sherwin-Williams, Teknos, useat paikalliset toimijat Tikkurila on kauppa- ja rakennusmaalien markkinajohtaja Suomessa yli 50 prosentin Tikkurila on neljänneksi suurin toimija kauppa- ja rakennusmaaleissa Puolassa noin

53 markkinaosuudella (vuonna 2013) 15 prosentin markkinaosuudella (vuonna 2013) SUOMEN MAALIMARKKINA Markkinan arvo noin 230 miljoonaa euroa Vuotuinen arvomääräinen kasvu noin prosentin vuosina Kulutus asukasta kohden noin 11 litraa Kilpailijoihin kuuluvat Teknos, AkzoNobel, NorMaali, Sherwin- Williams, useat paikalliset toimijat PUOLAN MAALIMARKKINA Kauppa- ja rakennusmaalimarkkinan arvo noin 600 miljoonaa euroa Vuotuinen arvomääräinen kasvu noin 6 prosenttia vuosina Kulutus asukasta kohden noin 11 litraa Kilpailijoihin kuuluvat AkzoNobel, PPG, Sniezka, Caparol, Meffert, Teknos, Jotun, Hempel, Flügger, Benjamin Moore, useat paikalliset toimijat LUE LISÄÄ: MEGATRENDIT RAAKA-AINEET STRATEGIA LIIKETOIMINTAKATSAUS TOIMINTAYMPÄRISTÖ

54 TOIMINTAYMPÄRISTÖ VUONNA 2014 Markkinaolosuhteet olivat poikkeuksellisen vaikeat Venäjällä ja sen lähialueilla. Kaiken kaikkiaan talouden kasvu jäi heikoksi Tikkurilan toiminta-alueella. Venäjällä markkinatilanne vaikeutui vuoden loppua kohti mentäessä. Viime vuoden alussa puhjennut Ukrainan kriisi lisäsi toimintaympäristön epävarmuutta. Talouden kasvu kääntyi loppuvuonna negatiiviseksi kriisiä seuranneiden talouspakotteiden ja raakaöljyn hinnan romahduksen seurauksena. Epävarma taloustilanne, kuluttajien luottamuksen aleneminen ja ostovoiman heikentyminen laskivat maalin kysyntää ja kasvattivat alemman laatu- ja hintaluokkien maalin suhteellista markkinaosuutta. Tikkurilan arvion mukaan Tikkurilan markkinaosuus laski hieman alemman hinta- ja laatuluokan maalien kasvatettua suhteellista osuuttaan kokonaismyynnistä (volyymimääräinen markkinaosuus vuonna 2013: noin 17 prosenttia). Ruotsin talous elpyi hitaasti. Viennin kasvu jäi vähäiseksi euroalueen heikon taloustilanteen johdosta. Rakentamisen volyymit kehittyivät hyvin ja kuluttajien luottamus vahvistui hieman loppuvuoden aikana yltäen pitkäaikaisen keskiarvon yläpuolelle. Tikkurilan arvion mukaan Ruotsin kauppa- ja rakennusmaalien kokonaismarkkina kasvoi varsin vähän, mutta alhaisempien laatu- ja hintaluokkien maalien kysyntä kasvoi selvästi. Tikkurilan arvion mukaan Tikkurilan markkinaosuus laski hieman edellisvuoden tasosta alemman kategorian maalien kasvatettua markkinaosuuttaan (arvomääräinen markkinaosuus vuonna 2013: noin 37 prosenttia). Suomessa taloustilanne oli heikko. Selvästi pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella oleva kuluttajaluottamus sekä alhainen rakentamisen ja asuntokaupan aktiviteetti heikensivät etenkin sisämaalien myyntiä. Tikkurilan rakentamisen ja remontoinnin ammattilaisille suunnattujen tuotteiden myynti kehittyi kuitenkin suotuisasti entistä kilpailukykyisemmän tuotevalikoiman johdosta. Alhainen investointitaso heikensi hieman teollisuuspinnoitteiden myyntiä. Tikkurilan arvion mukaan markkinaosuuksissa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia vuoden aikana. Puolan talous kasvoi yli 3 prosenttia viime vuonna lähinnä kotimaisen kysynnän johdosta. Ukrainan kriisi ja euroalueen tilanne vaikuttivat kielteisesti vientivolyymeihin. Rakennusmaalien kysyntä kasvoi, mutta kuluttajille suunnattujen maalien kysyntä heikkeni. Monet kilpailijat harjoittivat aggressiivista hintakampanjointia. Tikkurilan arvion mukaan kauppa- ja rakennusmaalien markkina laski hieman viime vuonna. Tikkurilan arvion mukaan Tikkurilan markkinaosuudessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia (volyymimääräinen markkinaosuus vuonna 2013: noin 15 prosenttia). Tikkurilan keskeisistä valuutoista Venäjän rupla oli vuoden 2014 lopussa noin 50

55 Tikkurilan keskeisistä valuutoista Venäjän rupla oli vuoden 2014 lopussa noin 50 prosenttia heikompi kuin vuotta aiemmin. Myös Ruotsin kruunu heikentyi. Puolan zlotyn kurssi oli lähellä vertailukauden tasoa. Raaka-aineiden hinnat olivat kokonaisuutena vertailukauden tasolla, vaikka yksittäisten raaka-aineiden hintakehityksissä oli eroja. Öljyn hinnan muutokset vaikuttavat pienellä viiveellä merkittävään osaan Tikkurilan käyttämistä raaka-aineista ja pakkausmateriaaleista. Viimeaikainen öljyn hinnan lasku alentaa Tikkurilan raaka-ainekustannuksia, mutta dollarin vahvistuminen laimentaa vaikutusta. Koska öljyn hinnan laskulla on merkittävä kielteinen vaikutus etenkin Venäjän ruplan kurssiin ja kansantalouteen, on öljyn hinnan laskulla kaiken kaikkiaan kielteinen vaikutus Tikkurilan liiketoimintaan. Bruttokansantuotteet kehitys ja maalinkulutus korreloivat keskenään.

56 LIIKETOIMINTAKATSAUS Vuoden 2014 alusta Tikkurilan liiketoiminta on organisoitu kahteen raportoitavaan

57 Vuoden 2014 alusta Tikkurilan liiketoiminta on organisoitu kahteen raportoitavaan segmenttiin, joista Tikkurila käyttää nimitystä strateginen liiketoimintayksikkö (SBU). Tikkurilan raportoitavat liiketoimintayksiköt ovat SBU West ja SBU East. SBU Westin toiminta-alueeseen kuuluvat Ruotsi, Tanska, Norja, Suomi, Puola, Saksa, Viro, Latvia ja Liettua. SBU Eastin toiminta-alueeseen kuuluvat Venäjä, Keski-Aasian maat, Ukraina, Valko- Venäjä, Serbia, Makedonia ja Kiina. Lisäksi SBU East on vastuussa viennistä yli 20 maahan. Konsernin liikevaihto on 618 miljoonaa euroa Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä on 64 miljoonaa euroa

58 Konserni työllisti henkilöä vuoden lopussa LUE LISÄÄ: SBU WEST SBU EAST TOIMINTAYMPÄRISTÖ

59 SBU WEST SBU Westin suurimmista markkinoista Ruotsin talous elpyi hitaasti vuonna Viennin kasvu jäi vähäiseksi euroalueen heikon taloustilanteen johdosta. Rakentamisen volyymit kehittyivät hyvin ja kuluttajien luottamus vahvistui hieman loppuvuoden aikana yltäen pitkäaikaisen keskiarvon yläpuolelle. Suomessa taloustilanne oli heikko. Selvästi pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella oleva kuluttajaluottamus sekä alhainen rakentamisen ja asuntokaupan aktiviteetti heikensivät etenkin sisämaalien myyntiä. Tikkurilan rakentamisen ja remontoinnin ammattilaisille suunnattujen tuotteiden myynti kehittyi kuitenkin suotuisasti entistä kilpailukykyisemmän tuotevalikoiman johdosta. Alhainen investointitaso heikensi hieman teollisuuspinnoitteiden myyntiä. Puolan talous kasvoi yli 3 prosenttia viime vuonna lähinnä kotimaisen kysynnän johdosta. Ukrainan kriisi ja euroalueen tilanne vaikuttivat kielteisesti vientivolyymeihin. Rakennusmaalien kysyntä kasvoi, mutta kuluttajille suunnattujen maalien kysyntä heikkeni. SBU Westin koko vuoden liikevaihto laski 2 prosenttia vertailukaudesta. Valuuttakurssimuutokset, lähinnä Ruotsin kruunun heikkeneminen, laskivat liikevaihtoa 2 prosenttia. Myyntivolyymit olivat vertailukauden tasolla. Ruotsin koko vuoden liikevaihto oli 143,6 (151,3) miljoonaa euroa, Suomen liikevaihto 101,3 (104,0) miljoonaa euroa ja Puolan liikevaihto 63,9 (60,1) miljoonaa euroa. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä laski 10 prosenttia ja suhteellinen kannattavuus heikkeni. Kannattavuutta heikensivät heikot valuutat ja vertailukautta korkeammat kiinteät kustannukset.

60 ENER GIA TE HOK KAI TA RAT KAI SU JA >> JOUT SEN MERK KI HEL MI- JA SIRO HIM MEÄ -MAA LIL LE >>

61 SBU EAST SBU Eastin suurimmalla markkinalla Venäjällä taloustilanne vaikeutui vuoden loppua kohti mentäessä. Vuoden 2014 alussa puhjennut Ukrainan kriisi lisäsi toimintaympäristön epävarmuutta. Talouden kasvu kääntyi loppuvuonna negatiiviseksi kriisiä seuranneiden talouspakotteiden ja raakaöljyn hinnan romahduksen seurauksena. Epävarma taloustilanne, kuluttajien luottamuksen aleneminen ja ostovoiman heikentyminen laskivat maalin kysyntää ja kasvattivat alemman laatu- ja hintaluokkien maalin suhteellista markkinaosuutta. SBU Eastin koko vuoden liikevaihto laski 11 prosenttia vertailukaudesta. Valuuttakurssimuutokset pienensivät liikevaihtoa 16 prosenttia etenkin Venäjän ruplan mutta myös Ukrainan hryvnian voimakkaan heikkenemisen seurauksena. Alhaisemmat myyntivolyymit laskivat liikevaihtoa 7 prosenttia. Venäjällä maalia ostettiin vähemmän ja yhä suurempi osa kysynnästä suuntautui paikallisesti valmistettuihin edullisiin tuotteisiin. Myyntihintojen korotukset, joilla kompensoitiin ruplan heikkenemisen vaikutuksia, sekä myyntimixin muutokset kasvattivat SBU Eastin liikevaihtoa 12 prosenttia. Myyntimixin myönteinen kehitys jatkui, kun Tikkurilan korkeamman laatu- ja hintaluokkien brändien suhteellinen osuus Venäjän kokonaismyynnistä jatkoi kasvuaan. Venäjän koko vuoden liikevaihto laski 175,7 (204,3) miljoonaan euroon. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä laski ja suhteellinen kannattavuus heikkeni hieman vertailukaudesta. Liikevaihdon laskulla ja heikoilla valuutoilla, jotka vaikuttivat raakaaineiden sekä Venäjälle vietävien tuotteiden kustannuksiin, oli kielteinen vaikutus kannattavuuteen.

62 LAA TU MAA LIYH DIS TYK SEN TOI MIN TA VA KIIN TU MAS SA VE NÄ JÄL LÄ >>

63 HALLINNOINTI Tikkurila Oyj:n hallinto perustuu yhtiöjärjestykseen, Suomen osakeyhtiölakiin ja NASDAQ OMX Helsinki Oy:n antamiin, listattuja yhtiöitä koskeviin sääntöihin ja määräyksiin. Lisäksi yhtiö noudattaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia. Ajantasaiset tiedot Tikkurilan hallinnosta ja hallinnointijärjestelmästä löytyvät

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 29.4.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä

Lisätiedot

Tikkurilan yhtiökokous. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen 10.4.2013

Tikkurilan yhtiökokous. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen 10.4.2013 Tikkurilan yhtiökokous Toimitusjohtaja Erkki Järvinen 10.4.2013 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista

Lisätiedot

Kestävää kauneutta vuodesta 1862. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen 4.5.2015

Kestävää kauneutta vuodesta 1862. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen 4.5.2015 Kestävää kauneutta vuodesta 1862 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen 4.5.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä

Lisätiedot

Kestävää kauneutta vuodesta 1862. Sijoitus Invest 11.11.2015 Minna Avellan, sijoittajasuhdepäällikkö

Kestävää kauneutta vuodesta 1862. Sijoitus Invest 11.11.2015 Minna Avellan, sijoittajasuhdepäällikkö Kestävää kauneutta vuodesta 1862 Sijoitus Invest 11.11.2015 Minna Avellan, sijoittajasuhdepäällikkö Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 9.2.2016

Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 9.2.2016 Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 215 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 9.2.216 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2014

Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2014 Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 10.2.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

Tikkurila. Sijoitus Invest 2010 Wanha Satama 18.11.2010. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila. Sijoitus Invest 2010 Wanha Satama 18.11.2010. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila Sijoitus Invest 2010 Wanha Satama 18.11.2010 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Sisältö Katsaus Tikkurilaan Toimintaympäristö ja strategia Näkymät 2010 Taloudelliset tavoitteet 2 Katsaus Tikkurilaan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 5.11.2015

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 5.11.2015 Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 5.11.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

Tikkurila. Varsinainen yhtiökokous 31.3.2011 Finlandia-talo. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila. Varsinainen yhtiökokous 31.3.2011 Finlandia-talo. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila Varsinainen yhtiökokous Finlandia-talo Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden kehityksestä,

Lisätiedot

Tikkurila. Pörssi-ilta Oulu 17.11.2010. CFO Jukka Havia

Tikkurila. Pörssi-ilta Oulu 17.11.2010. CFO Jukka Havia Tikkurila Pörssi-ilta Oulu 17.11.2010 CFO Jukka Havia Sisältö Katsaus Tikkurilaan Toimintaympäristö Näkymät 2010 Taloudelliset tavoitteet 2 Katsaus Tikkurilaan Tikkurila lyhyesti Tietoa Tikkurilasta Markkina-asema

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Tilinpäätös 2013 10.2.2014

Tilinpäätös 2013 10.2.2014 Tilinpäätös 2013 10.2.2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2014 8.5.2014

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2014 8.5.2014 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2014 8.5.2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 212 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Yli 150 vuotta värien voimaa Osakesäästäjät 12.5.2014

Yli 150 vuotta värien voimaa Osakesäästäjät 12.5.2014 Yli 150 vuotta värien voimaa Osakesäästäjät 12.5.2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin

Lisätiedot

Tikkurilan tilinpäätös 2011. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 16.2.2012

Tikkurilan tilinpäätös 2011. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 16.2.2012 Tikkurilan tilinpäätös 2011 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 16.2.2012 Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt t yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Rahapäivä 2015 17.9.2015 Ahlstrom tänään Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava yritys Noin 3 400 työntekijää 22

Lisätiedot

Väriä elämääsi Tikkurilasta! [esittäjä / pvm]

Väriä elämääsi Tikkurilasta! [esittäjä / pvm] Väriä elämääsi Tikkurilasta! [esittäjä / pvm] Sisältö Tikkurila yrityksenä Liiketoimintaympäristö Avainluvut ja taloudelliset tavoitteet Liiketoimintayksiköt 18.5.2015 Tikkurilan yritysesittely 2 Tikkurila

Lisätiedot

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Orion jakautuu 1.7.2006 Orion konserni Uusi Orion Oyj Oriola KD Oyj Orion Pharma Orion Diagnostica KD Oriola Lääkkeiden ja diagnostisten testien T&K, valmistus ja

Lisätiedot

Väriä elämääsi Tikkurilasta! [esittäjä / pvm]

Väriä elämääsi Tikkurilasta! [esittäjä / pvm] Väriä elämääsi Tikkurilasta! [esittäjä / pvm] Sisältö Tikkurila yrityksenä Liiketoimintaympäristö Avainluvut ja taloudelliset tavoitteet Liiketoimintayksiköt 25.4.2016 Tikkurilan yritysesitys 2 Tikkurila

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Sijoittajaesitys

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Sijoittajaesitys Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Sijoittajaesitys Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista

Lisätiedot

VÄRIÄ ELÄMÄÄSI TIKKURILASTA

VÄRIÄ ELÄMÄÄSI TIKKURILASTA VÄRIÄ ELÄMÄÄSI TIKKURILASTA Tikkurila tarjoaa kuluttajille, ammattilaisille ja teollisuudelle käyttäjäystävällisiä ja ympäristön kannalta kestäviä tuotteita pintojen suojaamiseen ja kaunistamiseen. Tikkurila

Lisätiedot

Tikkurilan varsinainen yhtiökokous 25.3.2014

Tikkurilan varsinainen yhtiökokous 25.3.2014 Tikkurilan varsinainen yhtiökokous 25.3.2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja

Lisätiedot

Vuosikertomus 2013. Oriola-KD:n liikevaihto kasvoi 5,0 prosenttia ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä nousi 29,0 miljoonaan euroon vuonna 2013.

Vuosikertomus 2013. Oriola-KD:n liikevaihto kasvoi 5,0 prosenttia ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä nousi 29,0 miljoonaan euroon vuonna 2013. Vuosikertomus 2013 Oriola-KD:n liikevaihto kasvoi 5,0 prosenttia ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä nousi 29,0 miljoonaan euroon vuonna 2013. Liikevaihto 2 598,5 (2 474,4) miljoonaa euroa Liikevoitto

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KAUNEUTTA VUODESTA 1862

KESTÄVÄÄ KAUNEUTTA VUODESTA 1862 KESTÄVÄÄ KAUNEUTTA VUODESTA 1862 SISÄLTÖ LAATU LUOTTAMUS 01 Tikkurila lyhyesti 03 Kuluttajat 04 Tuotteet ja palvelut 05 Ammattilaiset 06 Tuotekehitys 07 Teollisuus 08 Vastuullisuus VÄRIKÄSTÄ, VASTUULLISTA

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2014. Sijoittajaesitys

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2014. Sijoittajaesitys Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2014 Sijoittajaesitys Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista

Lisätiedot

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 24.3.2015

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 24.3.2015 Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa Sijoittajasuhdepäällikkö Kesko Liikevaihto 9,1 mrd - K-ryhmän myynti 11,3 mrd Liikevaihto 2014 9 071 milj. 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 29.4.2015

Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 29.4.2015 Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2015 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 29.4.2015 1 Keskeiset tapahtumat Päivittäistavarakaupan myynti kasvoi hieman ja kannattavuus säilyi hyvällä tasolla Rauta- ja

Lisätiedot

Yhtiökokous 19.4.2011

Yhtiökokous 19.4.2011 Yhtiökokous 19.4.2011 Toimitusjohtajan katsaus Visio Marimekko on maailman arvostetuin kuviosuunnittelija ja yksi kiehtovimmista designbrändeistä. Strategian kulmakivet 1-12/2010 8.2.2011 Marimekon kangaspainon

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 TAMMI-MAALISKUU 2009 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Vuoden ensimmäinen neljännes oli erittäin haasteellinen vaikean markkinatilanteen vuoksi. Liikevaihto laski ja tulos heikkeni

Lisätiedot

Pörssi-ilta. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 3/2014

Pörssi-ilta. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 3/2014 Pörssi-ilta Sijoittajasuhdepäällikkö Kesko Liikevaihto 9,3 mrd - K-ryhmän myynti 11,6 mrd 5 000 Liikevaihto 9 315 milj. 250 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 239 milj. 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa

Lisätiedot

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen

Lisätiedot

Väriä elämääsi Tikkurilasta!

Väriä elämääsi Tikkurilasta! Väriä elämääsi Tikkurilasta! Sisältö Tikkurila lyhyesti Liiketoimintaympäristö Avainluvut ja taloudelliset tavoitteet Liiketoimintayksiköt 2 Tikkurila lyhyesti Elinympäristöä suojaamassa ja kaunistamassa

Lisätiedot

Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander

Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2015 Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Keskeiset tapahtumat 2014 Kannattavuus pysyi vahvalla tasolla Ruokakaupassa

Lisätiedot

KOHTI KAUPAN ALAN PARASTA ASIAKASKOKEMUSTA TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 17.9.2015

KOHTI KAUPAN ALAN PARASTA ASIAKASKOKEMUSTA TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 17.9.2015 KOHTI KAUPAN ALAN PARASTA ASIAKASKOKEMUSTA TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJA JUKKA ERLUND 17.9.2015 KESKON AVAINLUVUT 2014 Liikevaihto Liikevoitto* 9 071 M 233 M Omavaraisuusaste Likvidit varat Sidotun pääoman

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus 1 6/2010. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen 11.8.2010

Tikkurila. Osavuosikatsaus 1 6/2010. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen 11.8.2010 Tikkurila Osavuosikatsaus 1 6/2010 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Sisältö Tikkurila lyhyesti Konsernin katsauskausi Segmenttien katsauskausi Näkymät 2 Tikkurila lyhyesti Tikkurila lyhyesti Tietoa Tikkurilasta

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2014. Sijoittajaesitys

Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2014. Sijoittajaesitys Tilinpäätöstiedote tammi-joulukuu 2014 Sijoittajaesitys Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä makrotaloudellista

Lisätiedot

Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009

Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009 Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009 Sisältö Kemira lyhyesti Tärkeimmät tapahtumat huhti kesäkuussa Segmenttien tärkeimmät tapahtumat huhti

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2011. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 27.10.2011

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2011. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 27.10.2011 Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2011 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 27.10.2011 Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen

Lisätiedot

KONEen tilinpäätös 2009. 26. tammikuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

KONEen tilinpäätös 2009. 26. tammikuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta KONEen tilinpäätös 2009 26. tammikuuta 2010 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q4 2009: Edelleen hyvää kehitystä liikevoitossa ja rahavirrassa Q4/2009 Q4/2008 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011

Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011 Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus Eero Hautaniemi 6.4.2011 Keskittyminen lääkkeiden vähittäis ja tukkukauppaan 2006 2011 Vähittäiskauppa Ruotsi Suomi Baltia Pohjoismaat ja Baltia

Lisätiedot

Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008. 22.10.2008 Itella Oyj

Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008. 22.10.2008 Itella Oyj Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008 1 Itella lyhyesti Palveluita tieto ja tuotevirtojen hallintaan viestinvälitys informaatiologistiikka palvelulogistiikka Liikevaihto 1 688 meuroa, tulos 102 meuroa

Lisätiedot

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja

Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Metson menestystekijät Pörssisäätiön pörssi-ilta 28.3.2014 Espoo Matti Kähkönen Toimitusjohtaja Sisältö Metso yrityksenä Strategiamme Taloudellinen kehitys 2 Metso Pörssi-ilta 28.3.2014 Terveys-, turvallisuus-

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu 2013 4.2.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu 2013 4.2.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Tilinpäätöstiedote Tammi-joulukuu 2013 4.2.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon tulos parani edellisestä vuodesta Keskon liikevaihto 9,3 mrd., kehitys -3,8 % Tulos parani selvästi edellisestä vuodesta

Lisätiedot

Atria Capital Markets Day Atria Skandinavia

Atria Capital Markets Day Atria Skandinavia Atria Capital Markets Day Atria Skandinavia Toimitusjohtaja 9.12.2011 Atria Skandinavia Katsaus 1.1. 30.9.2011 Q3 Q3 Q1-Q3 Q1-Q3 Milj. 2011 2010 2011 2010 2010 Liikevaihto 93,5 98,9 277,1 293,6 391,6 Liikevoitto

Lisätiedot

Q1-Q4 2015 Q4 2015 Q4 2014

Q1-Q4 2015 Q4 2015 Q4 2014 Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn 1 Atria-konserni 1.1. 31.12. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 351,0 363,4 1 340,2

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 27.10.2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 Talous- ja rahoitusjohtaja Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi Mikko Helander Kesko Oyj:n hallitus on nimittänyt Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi ja Keskokonsernin pääjohtajaksi

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi-joulukuu 2009 5.2.2010

Tilinpäätös Tammi-joulukuu 2009 5.2.2010 Tilinpäätös Tammi-joulukuu 29 5.2.21 Keskon osavuosikatsaus 1-12/29 Vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta kaikkien toimialojen tulos positiivinen K-ruokakauppojen päivittäistavaramyynti kasvoi +5,6

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.7.2015 1 KESKEISET TAPAHTUMAT Q2 K-ruokakauppojen markkinaosuuden arvioidaan kasvaneen Rauta- ja erikoiskaupan kannattavuuden paraneminen

Lisätiedot

Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan. Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho 10.2.2016

Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan. Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho 10.2.2016 Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho Koko vuoden vertailukelpoinen liikevoitto parani, viimeinen neljännes jäi edellisvuodesta 2 HKScan-konserni 2015

Lisätiedot

Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015

Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015 Liikevaihto ja liikevoitto selvässä kasvussa. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q2/2015 Juha Varelius 14.8.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 8,9

Lisätiedot

Fiskars Oyj Abp. Varsinainen yhtiökokous 15.3.2012

Fiskars Oyj Abp. Varsinainen yhtiökokous 15.3.2012 Fiskars Oyj Abp Varsinainen yhtiökokous 15.3.2012 Fiskars Oyj Abp Toimitusjohtaja Kari Kauniskangas IKONISET TUOTTEET VAHVAT BRÄNDIT GLOBAALIT TAVOITTEET Muutos yhtenäiseksi kuluttajatuoteyhtiöksi etenee

Lisätiedot

Määrätietoisesti eteenpäin. 5. maaliskuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

Määrätietoisesti eteenpäin. 5. maaliskuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Määrätietoisesti eteenpäin 5. maaliskuuta 2012 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Sisältö Liiketoiminnan kehitys vuonna 2011 Markkinoiden kehitys vuonna 2011 Vuoden 2011 kohokohdat Markkina- ja liiketoimintanäkymät

Lisätiedot

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2008

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2008 Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 28 28.1.28 Toimitusjohtaja Risto Anttonen Heinä-syyskuu 28 lyhyesti Liikevaihto 451,2 miljoonaa euroa (444,9 milj. euroa), kasvua 1,4 % edellisestä vuodesta ja

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.9.2008. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008

Atria Oyj 1.1. 30.9.2008. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008 Atria Oyj 1.1. 30.9.2008 Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008 Atria-konserni Katsaus Milj. 2008 2007 Q1-2008 Q1-2007 2007 Liikevaihto 357,7 312,8 995,8 935,1 1.272,2 Liikevoitto 17,2 19,3 34,6 81,3

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.10.2015

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2015 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.10.2015 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 215 PÄÄJOHTAJA MIKKO HELANDER 22.1.215 1 KESKEISET TAPAHTUMAT Q3 Toimenpiteet päivittäistavarakaupan kilpailukyvyn vahvistamiseksi ovat edenneet suunnitellusti ja toimialan

Lisätiedot

Tikkurilan tilinpäätöstiedote tammi-joulukuulta 2014 Volyymit vakaalla tasolla, ruplan romahdus syvensi viimeisen vuosineljänneksen tappiota

Tikkurilan tilinpäätöstiedote tammi-joulukuulta 2014 Volyymit vakaalla tasolla, ruplan romahdus syvensi viimeisen vuosineljänneksen tappiota OSAVUOSIKATSAUS Q4 TAMMI JOULUKUU 2014 1 (34) Tikkurila Oyj Tilinpäätöstiedote 10.2.2015 klo 9.00 (CET+1) Tikkurilan tilinpäätöstiedote tammi-joulukuulta 2014 Volyymit vakaalla tasolla, ruplan romahdus

Lisätiedot

Amer Sports Oyj:n yhtiökokous 10.3.2011 Heikki Takala, toimitusjohtaja

Amer Sports Oyj:n yhtiökokous 10.3.2011 Heikki Takala, toimitusjohtaja Amer Sports Oyj:n yhtiökokous 10.3.2011 Heikki Takala, toimitusjohtaja Sisältö Paluu kannattavaan kasvuun Vuosi 2010 Näkymät vuodelle 2011 Pitkän tähtäimen kehitysohjelmat ja vuotuiset prioriteetit 2 Paluu

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 Sijoittajaesitys

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 Sijoittajaesitys Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 Sijoittajaesitys Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja standardeja ja tulkintoja, miltä osin

Lisätiedot

Q3/2009 Osavuosikatsaus. 11.11. 2009 Toimitusjohtaja Magnus Rosén

Q3/2009 Osavuosikatsaus. 11.11. 2009 Toimitusjohtaja Magnus Rosén Q3/29 Osavuosikatsaus 11.11. 29 Toimitusjohtaja Magnus Rosén Tammi-syyskuu lyhyesti Liikevaihto aleni -29, % 376,3 (53,1) :oon; -22,4 % paikallisessa valuutassa Liikevoitto 32,4 (99,4) ; liikevoittomarginaali

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2009 24.7.2009. Q2 2009 Media- ja analyytikkoinfo 24.7.2009 MHa

Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2009 24.7.2009. Q2 2009 Media- ja analyytikkoinfo 24.7.2009 MHa Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 29 24.7.29 Sivu 1 Keskon osavuosikatsaus 1-6/29 Ruokakeskon kasvu yli markkinakehityksen ja kannattavuus edellisvuotta parempi Rautakeskon kustannuksia ja varastoja onnistuttiin

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2015 Toimintaympäristö vuonna 2014 Vuosi 2014 oli haastava konepajateollisuuden yrityksille lähes koko

Lisätiedot

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset SijoitusInvest 08 Sari Tulander Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj:n on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa

Lisätiedot

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Sisältö Vuosi on alkanut hyvin KONEen kilpailukyvyn kehittäminen Miten KONE on kehittynyt

Lisätiedot

Metsä Board. Kartonkiliiketoiminnan kannattava kasvu. Markus Holm, talousjohtaja Sijoitus-Invest 2014. Metsä Board

Metsä Board. Kartonkiliiketoiminnan kannattava kasvu. Markus Holm, talousjohtaja Sijoitus-Invest 2014. Metsä Board Kartonkiliiketoiminnan kannattava kasvu Markus Holm, talousjohtaja Sijoitus-Invest 2014 lyhyesti Liikevaihto noin 2 miljardia euroa vuodessa. Henkilöstömäärä noin 3 200 Euroopan suurin taivekartongissa.

Lisätiedot

KESKO OSTAA ONNISEN 1

KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN Velaton kauppahinta noin 369 milj. euroa Ostettavan liiketoiminnan liikevaihto 10/2014-9/2015 1,4 mrd euroa, käyttökate 39 milj. euroa Onninen toimii Suomessa,

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Ahlstrom Tammi kesäkuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 6.8.215 Sisältö Huhti kesäkuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Huhti kesäkuu

Lisätiedot

Tikkurila Venäjällä. Nordean syysseminaari Finlandia-talo 9.9.2010. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila Venäjällä. Nordean syysseminaari Finlandia-talo 9.9.2010. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila Venäjällä Nordean syysseminaari Finlandia-talo 9.9.2010 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Sisältö Katsaus Tikkurilaan Tikkurila Venäjällä Johtopäätökset 9.9.2010 2 Katsaus Tikkurilaan Tikkurila

Lisätiedot

Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014. 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja

Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014. 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Digia Oyj: Q4 ja tilinpäätöstiedote 2014 5.2.2015 / Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Markkinat, liiketoiminta ja näkymät Kotimaa Qt Osingonjakoehdotus Esityksen sisältö Katsauskauden

Lisätiedot

AMER SPORTS: JATKUVAN KANNATTAVAN KASVUN TIELLÄ

AMER SPORTS: JATKUVAN KANNATTAVAN KASVUN TIELLÄ AMER SPORTS: JATKUVAN KANNATTAVAN KASVUN TIELLÄ Amer Sports Oyj:n yhtiökokous 8.3.2012 // Heikki Takala, toimitusjohtaja Sisältö 1) 2011 ennätysten vuosi 2) Strategiset prioriteetit ja niiden eteneminen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2007

Osavuosikatsaus 1-6/2007 SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-6/7 7.8.7 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 7 SYSOPENDIGIA Plc Katsauskauden liikevaihto (1-6) 7 Liikevaihto, milj 6 5 4 3 1 36,7 5, H1 6 H1 7 Katsauskauden

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 31.3.2009. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 28.4.2009

Atria Oyj 1.1. 31.3.2009. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 28.4.2009 Atria Oyj 1.1. 31.3.2009 Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 28.4.2009 Atria-konserni Katsaus Milj. 2009 2008 2008 Liikevaihto 310,7 303,4 1.356,9 Liikevoitto -0,4 6,8 38,4 Liikevoitto-% -0,1 2,2 2,8 Voitto

Lisätiedot

Oriola KD Venäjän kasvaville lääkkeiden vähittäis ja tukkukauppamarkkinoille. Eero Hautaniemi, toimitusjohtaja 17.3.2008

Oriola KD Venäjän kasvaville lääkkeiden vähittäis ja tukkukauppamarkkinoille. Eero Hautaniemi, toimitusjohtaja 17.3.2008 Oriola KD Venäjän kasvaville lääkkeiden vähittäis ja tukkukauppamarkkinoille Eero Hautaniemi, toimitusjohtaja 17.3.2008 Merkittävä strateginen hanke Oriola KD:lle Oriola KD Oyj on allekirjoittanut sopimuksen,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2016

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2016 Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2016 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 28.4.2016 Atria-konserni 1.1. 31.3.2016 Q1 Q1 Milj. EUR 2016 2015 2015 Liikevaihto 314,5 314,5 1 340,1 Liikevoitto 1,6 0,7 28,9 Liikevoitto-% 0,5

Lisätiedot

Oriola-KD The Channel for Health

Oriola-KD The Channel for Health Oriola-KD The Channel for Health Sijoitus Invest 14 12.-13.11.2014 Oriola-KD tänään Liikevaihto 2013 2,6 miljardia euroa Ruotsi 50 % Venäjä 33 % Suomi ja Baltia 17 % Henkilöstö 4700 työntekijää Venäjä

Lisätiedot

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Tavoitteena kannattava kasvu Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Asiakaslupauksemme Takaamme jatkuvuuden ja teemme tulevaisuuden ajallaan ja rahallaan. 1. Toimintamme Merkittävin osa liiketoiminnastamme

Lisätiedot

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 9/2014

Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 9/2014 Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa Talous- ja rahoitusjohtaja 9/2014 Kesko Liikevaihto 9,2 mrd - K-ryhmän myynti 11,5 mrd 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä joka päivä

Lisätiedot

Oriola-KD-konserni. Sami Laine Group Treasurer Oriola-KD Oyj. Varsinais-Suomen Osakesäästäjät 22.9.2014. Oriola-KD Corporation

Oriola-KD-konserni. Sami Laine Group Treasurer Oriola-KD Oyj. Varsinais-Suomen Osakesäästäjät 22.9.2014. Oriola-KD Corporation Oriola-KD-konserni Sami Laine Group Treasurer Oriola-KD Oyj Varsinais-Suomen Osakesäästäjät 22.9.2014 Agenda 1. Oriola-KD lyhyesti 2. Liiketoimintakatsaus kesä-heinäkuu 2014 3. Avainluvut Liitteet 2 1.

Lisätiedot

Tulikivi Oyj. Liiketoimintakatsaus. Heikki Vauhkonen

Tulikivi Oyj. Liiketoimintakatsaus. Heikki Vauhkonen Tulikivi Oyj Liiketoimintakatsaus 7.10.2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 Tulikivi-konsernin liikevaihto toisella vuosineljänneksellä oli 10,6 Me (13,2 Me 4-6/2012), liiketulos -0,8 (0,6) Me ja tulos ennen veroja

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala -konsernin tilinpäätöstiedote 2011 Hyvä liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä 2011 ja tilauskanta vuoden 2011 lopussa. Koko vuoden 2011 liikevaihto

Lisätiedot

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2011. 19. heinäkuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2011. 19. heinäkuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2011 19. heinäkuuta 2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Q2 2011: Ennätyksellisen korkea tilausvirta ja vakaa liikevoiton kasvu Q2/2011 Q2/2010 Historiallinen muutos

Lisätiedot

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj Tammi maaliskuu 2007 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj 2 Uusi nimi sama osaaminen Uusi nimi Outotec otettiin käyttöön 24.4.2007 Hyvä maine ja imago asiakkaiden

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014 Ahlstrom Tammi-syyskuu 214 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Helsinki 24.1.214 Sisältö Heinä-syyskuu 214 Kulujen sopeuttamisohjelma Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut

Lisätiedot

Analyytikkoaamiainen. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 19.3.2014

Analyytikkoaamiainen. Talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund 19.3.2014 Analyytikkoaamiainen Talous- ja rahoitusjohtaja 19.3.2014 Kesko Liikevaihto 9,3 mrd Liikevoitto 239 milj. 5 000 Liikevaihto 9 315 milj. 250 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 239 milj. 2 000 kauppaa

Lisätiedot

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä

Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Stockmann-konserni lyhyesti Kansainvälinen vähittäiskaupan yritys, joka on perustettu vuonna 1862 Kolme liiketoimintayksikköä: tavarataloryhmä, Lindex

Lisätiedot

Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015

Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Vahvaa kasvua hyvällä kannattavuudella. Digia Oyj, osavuosikatsaus Q3/2015 Juha Varelius 30.10.2015 Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 10,2 prosenttia

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 22.10.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki. Q3 2014 Media- ja analyytikkoinfo Matti Halmesmäki

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 22.10.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki. Q3 2014 Media- ja analyytikkoinfo Matti Halmesmäki Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2014 22.10.2014 Pääjohtaja Matti Halmesmäki 1 Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi Mikko Helander Kesko Oyj:n hallitus on nimittänyt Kesko Oyj:n toimitusjohtajaksi ja Keskokonsernin

Lisätiedot

Jari Rosendal, toimitusjohtaja Petri Castrén, talousjohtaja 24.4.2015. Kemiran osavuosikatsaus. Tammimaaliskuu

Jari Rosendal, toimitusjohtaja Petri Castrén, talousjohtaja 24.4.2015. Kemiran osavuosikatsaus. Tammimaaliskuu Jari Rosendal, toimitusjohtaja Petri Castrén, talousjohtaja 24.4.2015 Kemiran osavuosikatsaus Tammimaaliskuu 2015 Taloudelliset kohokohdat Tammi-maaliskuu 2015 Liikevaihto 553 milj. euroa (530), +4 % Paper-segmentin

Lisätiedot

Tikkurila lyhyesti. Tikkurila on tarjonnut yli 150 vuoden ajan kestäviä ratkaisuja pintojen suojaamiseen ja kaunistamiseen.

Tikkurila lyhyesti. Tikkurila on tarjonnut yli 150 vuoden ajan kestäviä ratkaisuja pintojen suojaamiseen ja kaunistamiseen. 2013 02 04 08 12 16 20 24 26 28 Tikkurila lyhyesti Vuosi lyhyesti Toimitusjohtajan katsaus Kohti kasvua Kannattavuuden turvaaminen Toiminnan vahvistaminen Liiketoimintakatsaus Johtoryhmä ja hallitus Sijoittajatietoa

Lisätiedot