Nr 07 Heinäkuu Rannikkoalueet. - siellä punkit viihtyvät. Kesätarjous viimeinen mahdollisuus. suoraan pihalta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nr 07 Heinäkuu 2011. Rannikkoalueet. - siellä punkit viihtyvät. Kesätarjous viimeinen mahdollisuus. suoraan pihalta."

Transkriptio

1 Nr 07 Heinäkuu 2011 Rannikkoalueet - siellä punkit viihtyvät Kesätarjous viimeinen mahdollisuus LÄHIRUOKAA suoraan pihalta Luonnonmukainen matka-apteekki

2 Sisältö 4 lomailua PUNKKI Varo punkkeja, jos suunnittelet rannikolla. Hyvä asiakas 10 YRTTITARHA Tämä on hauskaa aikaa sekä pienille että suurille. Poimi vihanneksia, hedelmiä ja marjoja suoraan suuhun. Parempaa lähiruokaa et löydä. KYLPYLÄ Hemmottele itseäsi ihanassa 8Helle Thorup Spassa tänä kesänä. Lomakausi on nyt käsillä. On aika nauttia elämästä. Miten sen voisi paremmin tehdä kuin viettämällä aikaa luonnon helmassa? Ole kuitenkin varuillasi, jos liikut rannikkoalueilla. Niillä viihtyvät punkit voivat kantaa sairautta aiheuttavaa borreliabakteeria. Ihana laiskottelu kuuluu hyvään lomaan. Ja niin kuin Norjassa sanotaan, on ihanaa olla norjalainen Tanskassa. Siksipä olemme tällä kertaa asettaneet kurssin Skagerrakin poikki kohti kööpenhaminaa ja Monet päättävät matkustaa yhä kauemmas, ja silloin voi olla fiksua kuunnella luontaisterapeutin neuvoja. Helle Thorup Spa kylpylää. Monet päättävät matkustaa yhä kauemmas, ja silloin voi olla fiksua kuunnella luontaisterapeutin neuvoja, miten varmistaa ongelmaton lomamatka ulkomailla ainakin mitä mahavaivoihin tulee. Nyt on myös aika todella nauttia Anne-Metten yrttitarhan antimista. Ja ehkä myös omistasi? Lue hänen vinkkinsä, miten eri yrttejä voidaan käyttää, ja tee itse yrttiteetä. Tämänkertainen mukava asiakaskertomus tulee Tanskasta. Birgit, joka vetää päiväkotia, on kirjoittanut meille kertoakseen kokemuksiaan EQ Life Packista. Tiedämme, että asiakaskertomukset kiinnostavat lukijoitamme, jotka saavat niistä hyviä neuvoja oman terveytensä suhteen. Tämä on meistä niin mukavaa, että palkitsemme kaikki julkaistut asiakaskertomukset ShineCare-ihonhoitopakkauksella. Ystävällisin terveisin Nr. 07/ vuosikerta Ilmainen asiakaslehti kaikille Eqologyn asiakkaille Frank Bjordal Adm. Dir. Päätoimittaja Astrid Schaug Toimitus vegar Hellgren Siv Nordgaard ingrid C. Pedersen Marit Ulseth Astrid Schaug ULKOASU Dinamo Magazine Käännös ruotsi Mari Eriksson Käännös suomi Heli Kleemola Paino Follotrykk AS Painos Painettu luontoystävälliselle paperille Pb 23, Kirkeveien 59 b, NO-1322 Høvik Puh / Faksi post@eqology.com eqology.com 18 ja HARRASTUS Etsitkö lomallasi vauhtia jännitystä? 2 Heinäkuu 2011 Heinäkuu

3 Teksti Astrid Schaug TIETOVISA Älä paijaa punkkia Kesällä on luonnollista viettää enemmän aikaa ulkona. Silloin on mahdollisuus nauttia auringosta ja raittiista ilmasta, mutta samalla kannattaa olla varuillaan. Luonnossa vaeltelu voi nimittäin johtaa ei-toivottujen salamatkustajien, punkkien, saamiseen. Näin poistat punkin Punkki poistetaan pinseteillä, punkkipinseteillä tai kynsillä. Tartu punkkiin niin läheltä ihoa kuin mahdollista ja vedä suoraan ylös. Suuosan jäänteet voivat jäädä ihoon ilman vaaraa. Etsi oikeat vastaukset tästä lehdestä. Vastaukset ja voittaja julkaistaan kaksi numeroa myöhemmin. 1. Mistä pyöräilykilpailusta voit lukea Eqology Magazinen seuraavasta numerosta? 2. Mikä vaikeusaste tarkoittaa mahdoton laskea? 3. Mistä kolmesta ruoka-aineesta salmonellatartunta tavallisimmin on peräisin? 4. Sort of Coal Spa Ritualin perustana ovat ekologiset japanilaiset hiilituotteet. Millainen vaikutus niillä on? 5. Kuinka vanhaksi Glamorganin prinssi Llewellyn tarun mukaan eli? 6. Millaista teetä prinssin sanottiin juoneen joka päivä? 7. Mitä luontaisterapeutti Stein Flaatrud suosittelee virtsarakontulehdusta vastaan? 8. Miksi kutsutaan renkaanmuotoista, punaista jälkeä ihossa, joka voi seurata punkin puremasta? 9. Onko vaarallista jättää punkin suuosat ihoon? 10. Missä päin Tanskaa asuu Birgit Jakobsen? Punkeista voi saada lukuisia erilaisia sairautta aiheuttavia organismeja, joista yksi on borreliabakteeri. Tutkimusten mukaan pitkäaikainen borreliainfektio voi olla erittäin vakava ja vaikea hoitaa. Borreliabakteeria on ainakin 12 erilaista geneettistä muotoa eli genotyyppiä, joista vain kolme on patogeenisiä eli ihmisille sairauksia aiheuttavia: Borrelia burgdorferi, B. afzelii ja B. garinii. Eri geneettiset muodot aiheuttavat erilaisia reaktioita kudoksissa ja johtavat usein erilaisiin oireisiin. Tavallisin oire pian tartunnan jälkeen on pureman ympärille ilmestyvä renkaanmuotoinen, punainen ihottuma (erythema migrans), joka alkaa laajeta. Borrelioosi-sairautta aiheuttavat eri borreliabakteerin muodot. Borrelioosin sairaudenkuva vaihtelee, mutta jatkuva väsymys on tyypillistä kaikille taudin muodoille. Tartunnan riskiä punkinpuremasta pidetään yleensä pienenä. Ruotsissa alueella, jolla oli paljon punkkeja, vain noin 0,5 % punkinpuremista johti sairauteen, kun taas monissa muissa maissa sairastuvuus on ollut jopa 3,2 %. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että mitä kauemmin punkki on kiinni ihossa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä siitä saa infektion. Ennaltaehkäisy. Käytä pitkiä housuja! Myös vaaleiden vaatteiden käyttäminen voi olla fiksua, koska silloin huomaat mustanruskeat punkit helpommin. Käytyäsi punkkialueella, ravistele vaatteet, tarkista iho ja poista mahdolliset punkit. Lääkärit suosittelevat myös dietyylitoluamidia (DEET) sisältävien karkotteiden käyttöä, jotka tehoavat punkkeihin. Toisten mielestä DEET:tä, malationia ja permetriiniä sisältäviä hyönteiskarkotteita pitäisi välttää, koska ne ovat neurotoksisia myös ihmiselle. Sen sijaan voi kokeilla luonnollisiin ainesosiin, kuten kurjenpolveen, palmarosaan, laventeliin, eukalyptukseen ja piparminttuöljyyn, perustuvia hyönteiskarkotteita. Kiista hoitotavoista. Kiistassa borrelioosin hoidosta on kaksi koulukuntaa. USA:ssa niitä edustavat omat tutkijoiden ja hoitajien yhteisöt: Infectious Diseases Society of America (IDSA) ja International Lyme and Associated Diseases Society (ILADS). IDSAn mukaan borrelioosi on yleensä lyhytaikainen sairaus, joka vaatii vain lyhytaikaisen (enintään neljä viikkoa) antibioottikuurin. Norjan terveysviranomaiset ovat myös tällä linjalla. ILADS sen sijaan pitää borrelioosia kroonisena, mahdollisesti toistuvana sairautena, jonka hoito voi vaatia useamman tyyppisiä antibiootteja usean kuukauden, ehkä jopa vuoden ajan. ILADSiin kuuluvilla hoitajilla on usein kokonaisvaltaisempi lähestymistapa ja he yhdistävät antibiootteihin myös yrttejä, ravintolisiä ja kehon puhdistamisen. Lähde: matoghelse.no/helse Eqology suosittelee Balanced Body Oil sisältää mm. laventelia, josta eivät pidä punkit eivätkä hyttyset. Osallistu EQ Life Packin, yhden eniten myydyn tuotteemme arvontaan! Paketin arvo on 74,90. Lähetä vastauksesi, nimesi ja osoitteesi sähköpostilla osoitteeseen quiz@eqology.no 10. elokuuta mennessä. Vastaukset numeron 5/2011 kysymyksiin: 1. Oppi vuorovaikutuksesta elävien organismien ja niiden elinympäristön välillä. 2. Et tarvitse 3. 23,50 4. EQ ja Ecology Kyllä 7. Kastematoja 8. Karamelli 9. It s in our nature 10. Herneistä Voittaja: Kristin Tangen, Molde, Norja Tietovisa on Astrid Schaugin laatima. 4 Heinäkuu 2011 Heinäkuu

4 ASIAKASKERTOMUS Birgit Jakobsen (50) pitää päiväkotia Tanskassa ja on vuosien mittaan saanut huomata, mitä lasten nostelu tekee keholle. Suurimmalle kuormitukselle ovat joutuneet kädet. Mutta kolme vuotta sitten hän löysi jotakin, joka on auttanut häntä. Lapset pääsevät taas syliin Teksti Astrid Schaug / Birgit Jakobsen Kuva YKSITYINEN Jo neljän päivän kuluttua aloin huomata vaikutuksen. Mieheni ja minä asumme maatilalla Pohjois-Jyllannissa mutta mieheni on päävastuussa tilasta, jolla on lampaita, sikoja ja mansikoita. Minä itse pidän pientä yksityistä päiväkotia toisella maatilalla yhdessä kolmen tyttäremme kanssa. Siellä vastuullamme on kymmenen lasta. Kaiken vuosien varrella tapahtuneen lasten nostelun takia minulle on ollut paljon ongelmia käsivarsieni kanssa. Mutta pian kolme vuotta sitten minulle suositeltiin muutamia Eqologyn (silloisen Shinen) tuotteita. Eräs työtoverini päiväkodissa kertoi alkaneensa nauttia energiajuomaa, jota ilman hän ei enää voinut olla. Halusin kuulla siitä lisää, ja ennen kuin työpäivä oli ohi, olin ryhtynyt asiakkaaksi. Se oli tietenkin Multichi, josta työtoverini oli puhunut. Tämän tuotteen laitoin ensimmäiselle tilaukselleni yhdessä Livexin kanssa. Minulle oli kerrottu, että näiden kahden pitäisi toimia hyvin yhdessä. (Tämän Birgit suosittelee EQ Life Pack Tuotenumero: 8270 (tai refill: 8171) Jäsenhinta: 74,90 takia nämä on nyt myös yhdistetty uudeksi Multichi Energyksi.) Myös Nucleomega oli työtoverini suosituksen mukaisesti ensimmäisellä tilauksellani. Jo neljän päivän kuluttua aloin huomata vaikutuksen. Särky ei ollut kokonaan poissa, mutta se oli huomattavasti lievempää. Silloin myös mieheni alkoi käyttää näitä tuotteita. Kerran Nucleomega pääsi loppumaan kesken, ja silloin tunsin käsivarsissani, etten ollut ottanut sitä. Sama tapahtui Multichin kanssa, ja silloin sekä mieheni että minä huomasimme, ettei meillä ollut yhtä paljon puhtia jäljellä päivän lopussa. Siksi huolehdimme nyt siitä, etteivät tuotteet pääse enää loppumaan kesken. Onneksi kaikki nämä tuotteet sekä K2 Plus on koottu Life Packiin. Sitä olemme käyttäneet siitä asti kun se tuli myyntiin. Tiedämme, että K2 on hyväksi sydämelle ja verisuonille samalla, kun se vahvistaa luustoa. Se oli tervetullut lisä niihin tuotteisiin, joita käytimme jo ennestään. Life Packin uudessa versiossa Livex on sitä paitsi yhdistetty Multichi Energyyn, joten nyt tuotteet on helpompi ottaa joka aamu. Mielestäni tämä on loistavaa ja tuotteet ovat todella mahtavia. Suosittelen niitä lämpimästi. Terveisin erittäin tyytyväinen Life Pack -asiakas, Birgit Jakobsen 6 Heinäkuu 2011 Heinäkuu

5 Teksti Ingrid Campbel Pedersen Jokaisessa lehdessä annamme vinkkejä terveyskylpylöistä Pohjoismaissa. Keidas Kööpenhaminassa Muodikkaassa Hotel Kong Arthurissa, kivenheiton päässä järvistä ja Kööpenhaminan keskustasta on Helle Thorup Spa. Täältä löydät myyttisen kylpylävaltakunnan, jossa aika pysähtyy ja arkipäivän stressi katoaa. Kauniissa ympäristössä keho ja mieli saavat uutta energiaa sillä aikaa kun antaudut ihanan kylpyläkokemuksen hemmoteltavaksi. Anna kuplivan veden tanssia vartalon ympärillä ja saunan lämmön laukaista jännitykset. Helle Thorup Spa yhdistää vanhat kylpyläperinteet ja uusimman tiedon ylellisessä ympäristössä. Verkkosivusto AOK.dk (Alt Om København) nimesi kylpylän yhdeksi kaupungin parhaista keitaista Helle Thorup Spassa on 850 m 2 luksusta, johon kuuluu poreallas, sauna, höyrysauna, kylmävesiallas ja lepoalue, jossa voit pitää pienen tauon ja lukea lehtiä, syödä hedelmiä, juoda raikasta vettä tai tilata itsellesi terveellisen ja herkullisen smoothien. Helle Thorup Spa tarjoaa hoitoja stressiin, lihasjännityksiin ja yleiseen hyvinvointiin. Ole Henriksen kylpylähoitoihin sisältyy aromaattinen vartalon kuorinta, vartalonaamioita merilevästä tai papaijasta ja puhdistava ja luonnollisia antioksidantteja sisältävä African Red Tea Body Cocktail. Helle Thorup Spa on sisustettu luonnonväreillä vaaleista simpukan sävyistä aivan tummiin sävyihin sekä turkoosisilla elementeillä. Mosaiikit ovat peräisin Italiasta ja niihin kuuluu esimerkiksi suuri, kahden kerroksen korkuinen teos, jonka aiheena on suuri silmä. Kylpylän sydämessä on ylellinen kahdeksan hengen poreallas. Sitä ympäröivät viisi metriä korkeat pylväät ja sen yllä on pieniä lamppuja, jotka muistuttavat tähtitaivasta. Lepoalueella voi rentoutua ennen hoitoja ja niiden jälkeen. Kylpylän tiloissa on myös kuntosali, joogahuone, höyrykylpy, sauna, tuoreita hedelmiä ja teetä ja yhteensä viisi hoitohuonetta. Osassa huoneita on kaunis, italialainen, kivinen kylpyamme, ja erikoishuoneissa katosta satava trooppinen sade tuottaa Helle Thorup Spa yhdistää vanhat kylpyläperinteet ja uusimman tiedon ylellisessä ympäristössä. ainutlaatuisen elämyksen. Kylpylässä on myös kaksoishuone, jossa voi ottaa hoitoja samanaikaisesti ystävän kanssa. Erikoispaketti Romance for Two sisältää vartalonkuorinnan, kohottavan vartalokääreen, 50 minuutin hieronnan sekä shampanjaa ja tuoreita hedelmiä, jotka tarjoillaan porealtaan reunalle. Erikoiskoulutettu kylpyläterapeuttien joukko takaa sinulle ainutlaatuisen, omien tarpeidesi ja toivomustesi mukaisen elämyksen. Tarjolla on suuri valikoima uraauurtavia erikoiskäsittelyjä ja kylpylätapahtumia, kuten rasvaapoistava Eximia, Body Self Development, tuoksuhoito Duftdesign, Sauna Chill ja Sort of Coal Spa Ritual. Helle Thorupilla on ensimmäisenä Tanskassa tämä ainutlaatuinen Spa Ritual, jonka perustana ovat ekologiset japanilaiset hiilituotteet, joilla on kehoa ja mieltä puhdistava vaikutus. Hoidot kannattaa varata hyvissä ajoin, jotta saat ne ajat ja hoidot, jotka haluat. Saat muun muassa yöpymisen kahdelle hengelle (Spa All Inclusive) hotelli Kong Arturissa, sisäänpääsyn Helle Thorup Spahan, kylpytakit ja tohvelit, kolmen ruokalajin aterian italialaisessa La Rocca ravintolassa, 75 minuutin Ole Henriksen African Red Tea hoidon tai kasvojenhoidon, nopean internetyhteyden, ilmaisen pysäköinnin ja luomu aamiaisbuffetin hintaan DKK. Helle Thorup Spalla on toimipaikka myös Århusissa. Kong Artur hotelli on CO 2 -neutraali ja kaikki hotellissa käytettävä energia on katettu hotellin ostamilla CO 2 - kiintiöillä. Lähteet: ja Hemmottele itseäsi. Nyt on sinun vuorosi rentoutua ja tulla hemmotelluksi. Tule yksin tai vietä hetki jonkun sinulle tärkeän ihmisen kanssa. Jätä kaikki huolet taaksesi, kun astut sisälle kylpylään - ja lämpimään, tuoksuvaan jalkakylpyyn. Anna kylpylässäolon muodostua kokemukseksi niin keholle kuin mielelle. Avaa kaikki aistit ja nauti! 8 Heinäkuu 2011 Heinäkuu

6 YRTTITARHA OSA 4 Lähiruokaa suoraan pihalta Teksti Anne-Mette Helland Kuva Erik Thallaug Kesä on nyt todellakin täällä ja pihassa kasvaa ja kukoistaa! Yrttien satoa voidaan korjata päivittäin. Mielestäni on niin mukavaa käydä läpi ryytimaata. Kimalaiset ja mehiläisen surisevat ja kasvit tuoksuvat ihanalta. Yrtit pitää korjata aamulla, ennen kuin aurinko alkaa lämmittää liikaa, tai juuri ennen käyttöä. Mitä tuoreempaa, sen parempaa! Jos käytät yrttejä päivittäin, ne eivät ala kukkia. Se on eduksi, koska maku voi miedontua, jos yrtit käyttävät energiansa kukkimiseen. Jos ne saavat tehdä siemeniä, sinun saattaa hyvinkin täytyä harventaa niitä ensi vuonna. Monet yrteistä ovat niin runsaskasvuisia. Jos jotkut yrtit kuitenkin pääsevät kukkimaan, leikkaa ne pois, jolloin ne kasvavat uudelleen. Lyhyesti muutamista yrteistä Timjami, tarha-ajuruoho, Thymus vulgaris Timjamia on useita alalajeja ja niitä kasvaa suuressa osassa maailmaa. Egyptiläiset käyttivät timjamiöljyä balsamoinnissa, kreikkalaiset suitsukkeena temppeleissä ja roomalaiset puhdistivat yrtin avulla sisäilmaa. Timjami on antiseptinen, kuten rosmariinikin, ja näitä käytettiin paljon lavantautia vastaan. Timjami talvehtii suuressa osassa maata. Yrtti pitää leikata ennen syksyä, jotta se ei muutu karkeaksi ja mauttomaksi. Timjami sopii hyvin auttamaan rasvaisen ruuan sulattamista ja se on yleisesti ottaen hyväksi ruuansulatukselle. Sitä käytetään pataruokiin, tomaatti- ja munaruokiin, kalakeittoon, äyriäisille, liharuokiin, lihaliemeen ja marinadeihin. Timjaminoksa yhdessä puolikkaan sipulin kanssa sopii hyvin kanan täytteeksi. YRTTITARHA Jo vuosia kuumin ekotrendi Yhdysvalloissa on ollut oman ruuan viljely, myös kaupungeissa pikkuruisilla parvekkeilla ja ikkunalaudoilla. Tämä trendi on nyt juurtunut myös tänne päin maailmaa. Nyt sinullakin on mahdollisuus heittäytyä aallon mukaan! Meillä on onni päästä mukaan erittäin kokeneen yrttiviljelijän omaan yrttitarhaan. Seuraa Anne- Mette Hellandin artikkelisarjaa Yrttitarha kuukausi kuukaudelta. Siitä opit, miten voit viljellä omat yrttisi, vihanneksesi, hedelmäsi ja marjasi. 10 Heinäkuu 2011 Heinäkuu

7 YRTTITARHA Foto Thinkstock Legendan mukaan Glamorganin prinssi Llewellyn joi melissateetä päivittäin kunnes kuoli 108-vuotiaana. ANNE-METTEN VINKKI Oregano, mäkimeirami, Origanum vulgare Oregano on kotoisin Välimeren alueelta, mutta kasvaa nykyään laajalla alueella ja siitä käytetään erilaisia nimiä. Nimi oregano tulee kreikan sanoista oros, joka tarkoittaa vuorta, ja ganos, joka tarkoittaa iloa ja kauneutta. Myös oreganoa on montaa eri lajia. Se viihtyy auringossa ja kuivahkossa maaperässä ja pystyy talvehtimaan suuressa osassa maata. Yrttiä voi kuivata, pakastaa tai käyttää öljyjen ja etikan mausteena. Oregano on hyväksi ruuansulatukselle, ja sillä on antiseptinen ja säilövä vaikutus. Sitä käytetään paljon pizzaan, liha- ja tomaattiruokiin, vihanneksiin ja maitopohjaisiin jälkiruokiin. Sitruunamelissa, Melissa officinalis Kreikkalaiset käyttivät sitruunamelissaa lääkkeenä jo yli 2000 vuotta sitten. Maailmanlaajuisesti sen on uskottu pidentävän elinikää. Legendan mukaan Glamorganin prinssi Llewellyn joi melissateetä päivittäin ja eli 108-vuotiaaksi. Aromaterapiassa yrttiä käytetään mm. masennuksen hoidossa. Mehiläiset rakastavat sitruunamelissaa. Poimi muutama oksa melissaa ja laita ne vesikarahviin, niin saat raikkaan maun veteen ja se myös näyttää hienolta. Käytä yrttiä kakkujen ja jälkiruokien koristeluun, laita siitä teetä jne., mutta käytä aina tuoretta yrttiä. Sitruunamelissaa voi kuivata, mutta silloin maku ja vaikutus häviävät nopeasti. ta ja sillä voi maustaa öljyjä ja etikkaa. Yrttiä käytetään lampaanlihaan, pataruokiin, tomaattikastikkeisiin, uunissa paistettuun kalaan, riisiin, salaatteihin, munaruokiin ym. Basilika, Ocimum basilicum Basilika on peräisin Intiasta, Lähiidästä ja joiltakin Tyynenmeren saarilta. Nimi tarkoittaa kuninkaallista yrttiä, ja basilikan sanotaan kasvaneen Jeesuksen haudan ympärillä ylösnousemuksen jälkeen. Ulkona kasvavaa basilikaa pidetään täällä meillä yksivuotisena yrttinä. Basilika rakastaa aurinkoa ja lämpöä. Paras tapa säilöä yrttiä on laittaa tuoreita lehtiä kylmäpuristettuun oliiviöljyyn tai etikkaan heti poimimisen jälkeen. Sitä on vaikea kuivata tai pakastaa. Basilikaa voi myös murskata ja hieroa ihoon hyttysiä vastaan. Huomaa, että basilikan maku vahvistuu lämmitettäessä, joten älä käytä sitä liikaa, koska se peittää muut maut ja dominoi ruokaa. Yrtti sopii hyvin kaikenlaisiin tomaattiruokiin, valkosipulin kanssa, kastikkeisiin, pastaan ja pestokastikkeeseen. Loistavaa kesää! Nauti pihan antimista! Terveisin Anne-Mette Yrttien käyttö Salvia vähentää rasvan makua. Persilja miedontaa voimakkaita makuja. Basilika vahvistaa ruuan makua. Oreganon maku tulee paremmin esille oliiviöljyn kanssa. Rakuuna vahvistaa kaikkien yrttien makua. Valkosipuli ja persilja yhdessä vahvistavat makuja. Älä altista yrttejä paistaessa liian kuumalle. Lisää yrtit kylmiin ruokiin vähintään kaksi tuntia ennen tarjoilua. Liikaa suolaa keitossa? Raaka peruna imee itseensä suolaa. Pienet ja suuret. Lapset ovat mukana yrttitarhassa sekä hauskuudesta että oppimisenhalusta. He saavat nähdä koko prosessin siemenestä työn hedelmiin. Heistä on hauska tutkia luontoa - ja maistella sitä! Ei ole ollenkaan ihme, että myös monissa päiväkodeissa on kasvimaa. Yrttitee pressokannussa Teet voidaan juoda kuumana tai kylmänä jääteenä jääpalojen kanssa. Monet kaupasta ostettavat jääteet sisältävät paljon sokeria, joten on hyvä voida tehdä omaa, vain stevian lehdillä makeutettua. Vaihtoehto 1 6 kurkkuyrtin kukkaa 8 kamomillan kukkaa 1 suuri stevian lehti Hiukan timjamia ja sitruunamelissaa Vaihtoehto 2 n. 4 suurta piparmintun lehteä n. 4 suurta jalomintun lehteä 1 suuri stevian lehti Vaihtoehto 3 RESEPTI Kehittele oma yrttitee. Kokeile eri vaihtoehtoja ja löydä oma suosikkisi. Voit käyttää tuoreita mustaherukan lehtiä ja useimpia yrttejä. Rosmariini, Rosmarinus officinalis Rosmariini on peräisin Välimeren alueelta ja sen latinankielinen nimi tarkoittaa merisumua. Rosmariinia mm. poltettiin sairashuoneissa raikastamaan ja puhdistamaan ilmaa. Yrtti on ikivihreä, hieman sitkeälehtinen ja voi talvehtia maan leudoimmilla kasvualueilla. Rosmariinia on useaa eri lajia. Kokeile laittaa rosmariinia grilliin tai puu-uuniin, niin tunnet sen ihanan tuoksun. Rosmariini tarvitsee lämpöä ja paljon aurinkoa. Rosmariinia voi kuiva- Tee näin! Revi lehdet pieniksi paloiksi ja laita ne pressokannuun (tai kulhoon tms.). Älä leikkaa yrttejä veitsellä tai saksilla, koska silloin lehtien huokoset menevät tukkoon. Maksimaalisen maun saamiseksi repiminen on parempi tapa. Kaada päälle kuumaa vettä ja anna hautua noin min. 12 Heinäkuu 2011 Heinäkuu

8 RAVITSEMUS Teksti Stein Flaatrud Luonnonmukainen matka-apteekki Foto Thinkstock Mitä sinulla pitää olla mukana lomalla? Luontaisterapeutti Stein Flaatrud pyörittää Helhetshelseklinikkaa Oslossa yhdessä kollegansa Eva B.E. Anderssonin kanssa. Hän on opettanut vitamiini- ja mineraaliterapiaa Axelsons terapia- ja luonnonlääketiedekoulussa, joka on alansa johtava oppilaitos Skandinaviassa. Hän on pitänyt kursseja ravitsemuksesta, mineraalianalyyseistä ja mikrobiologiasta ja kehittänyt ravintolisiä johtaville kansainvälisille luontaistuotevalmistajille. Oletko joskus kokenut turistiripulin etelänmatkalla? Tai ruokamyrkytyksen? Oletko ihmetellyt, miksi jalkasi tuntuvat vapisevan eivätkä kanna sinua enää metriäkään? Oletko miettinyt, pääsetkö edes seuraavaan baariin asti, ja toivonut, että siellä on siisti vessa? Seuraavina päivinä ainoa, mitä todella haluat tehdä, on pysytellä posliinin läheisyydessä kylpyhuoneessa. Oksennus ryöppyää putouksen lailla, ruuan ajattelukin saa sinut voimaan entistä huonommin ja olet jo ajat sitten seonnut laskuissasi, montako kertaa olen juossut vessaan. Mieluiten olet ajattelematta, kuinka aralta alapääsi tuntuu. Lyhyen lomaviikon aikana lähes pahinta, mitä voi tapahtua, on että takaisin jaloilleen pääseminen kestää monta päivää, mutta vielä pahempaa on, että monet kärsivät pitkän aikaa myös kotiinpaluun jälkeen. Oletko muuten miettinyt, miksi jalkasi muuttuvat niin huteriksi? Asiahan on niin (nyt siirrymme energiamaailmaan ), että etureiden lihakset ovat energeettisesti yhteydessä ohutsuoleesi. Takareiden lihakset taas ovat energeettisesti yhteydessä paksusuoleen. Kun jokin heikentää ohut- ja paksusuoltasi, esimerkiksi voimakas maha- tai suolistoinfektio, myös näiden kahden suuren lihasryhmän energia heikkenee. Hyvä neuvo on hieroa suurta lihasta, joka on keskellä reiden ulkosivua. Aloita alhaalta polven vierestä ja hiero voimakkaasti polvesta ylöspäin kohti lantiota. Pysyttele koko ajan keskellä reiden sivua. Toista 6-7 kertaa ja kyllä, yleensä se tekee todella kipeää. Lopeta pitkillä vedoilla alhaalta ylöspäin 3-4 kertaa. Tätä toistetaan 3-4 kertaa päivässä voimakkaan ripulin tai ummetuksen aikana. Mutta sitten takaisin biokemian maailmaan Ennaltaehkäisy on ensimmäinen ja tärkeä askel. Valitettavan suuri ongelma nykypäivänä niin täällä meillä kuin muuallakin läntisessä maailmassa on, että syömme aivan liikaa sokeria. En nyt tässä ala selittää, mitä se tekee verensokerille, koska siitä olen kirjoittanut jo aiemmin. Mutta jos puhutaan siitä, mitä sokeri tekee suolistollesi - enkä nyt puhu ainoastaan valkoisesta sokerista vaan myös ylimakeista jogurteista ja mehuista - niin me itseasiassa ruokimme suurta joukkoa sairauksia aiheuttavia mikrobeja. (Mikrobi on yleisnimitys bakteereille, viruksille, sienille ja loisille.) Tämän takia todella monia meistä vaivaa normaalien suolistomikrobien täydellinen epätasapaino useiden sieni-infektioiden ja sairauksia aiheuttavien bakteerien kanssa. Jotkut niistä saavat sinut tuntemaan kuin olisit ilmapallo! Et ehkä ajatellut, että sinullakin olisi loisia? Voin taata, että näin kuitenkin on! Useimmat niistä eivät kuitenkaan ole yhtä suuria kuin lapamato tai suolinkainen (lapamadon maailmanennätyspituus on muuten 19 metriä). Äläkä kuvittele, että vain laihoilla ihmisillä voi olla lapamato. Ennätyspitkän lapamadon kantaja painoi yli 200 kg. Useimmat loiset ovat mikroskooppisen pieniä, ja yleisimpiä ovat hakamato (sillä on pieni koukku, jolla se kiinnittyy) ja imu- mato (mikroskoopilla katsottuna se voi muistuttaa pientä iilimatoa). Yleisesti ottaen loiset ilmestyvät paikalle, kun niille on tarjolla jotain syötävää. Siispä huolehdi siitä, ettei näille kutsumattomille vieraille ole tarjolla liian mukavia oloja! Itse mikrobit eivät aiheuta sinulle huonoa oloa vaan niiden erittämät kuonaaineet ja myrkyt. Aivan kuten mekin, myös mikrobit ulostavat. Muista, että sinussa on enemmän eri kehitysvaiheissa olevia mikrobeja kuin kehossasi on soluja. Ja solujakin sinussa on miljardeja! Me ihmiset tarvitsemme sopivan elinympäristön lisääntyäksemme, ja samoin tekevät myös mikrobit. Väärin koostettu ruokavalio tarjoaa monille näistä sairauksia aiheuttavista mikrobeista ympäristön, jossa ne viihtyvät aivan liian hyvin. Tässä on myös yksi hyvä syy lisää noudattaa matalahiilihydraattista ruokavaliota. Mitä sitten pitäisi tehdä? Minä valmistaudun vieraiden kulttuurien (lue: bakteerikulttuurien!) kohtaamiseen melkein aina ottamalla maitohappobakteereita. Ne auttavat normaaleja suolistomikrobeja ja pitävät haitalliset mikrobit kurissa. Maitohappobakteerit taistelevat paikasta limakalvolla muiden bakteerien kanssa. Ja kun lisäämme maitohappobakteerien määrää, taistelu kääntyy niiden hyväksi. Maitohappobakteerit auttavat ja tukevat ruuansulatusta, ravinnon imeytymistä ja neutralisoivat muiden bakteerien tuottamia toksiineja. Ne auttavat myös tuottamaan tiettyjä vitamiineja. Maitohappobakteereja on luontaisesti hapanmaitotuotteissa, mutta niitä pitää syödä paljon saadakseen riittävästi. Erityisesti antibioottikuurien jälkeen on aivan välttämätöntä saada niitä lisää, koska antibiootit eivät tapa ainoastaan sairauksia aiheuttavia mikrobeja vaan myös hyödyllisiä maitohappobakteereja. Tavallisesti niitä pitää säilyttää viileässä, mutta viime vuosina markkinoille on tullut myös tuotteita, jotka säilyvät huoneenlämmössä. Sekä luontaistuotekaupoissa että apteekeissa on tarjolla monia vaihtoehtoja. Älä juo vesijohtovettä! Osta pullovettä ja unohda jääpalat mutta tämän varmasti tiesitkin jo. Itse syön hedelmiä ja vihanneksia (myös salaatteja), mutta nuuhkin kaikki äyriäiset ja kalat enkä syö raakaa ruokaa paitsi sushia Japanissa ja USA:ssa tai muissa länsimaisen standardin mukaisissa paikoissa. Onko olemassa salaista asetta? Kyllä vain, katkerat yrtit. Näiden käytöllä on pitkät perinteet ja useimpien tuntemus on peräisin keskiajalta tai itämaisista yrttiperinteista, jotka voivat olla tuhansia vuosia vanhoja. Norjalaiseen traditioon kuuluvat väinönputki ja katkerot, joita Norjasta vietiin keskiajalla Eurooppaan suuri määriä, sekä voikukka ja kumina. Euroopasta on peräisin mm. latva-artisokka. Kiinasta ja muualta idästä ovat peräisin inkivääri, korianteri, kardemumma, kaneli ja kurkuma. Eräs teidänkin tuntemanne tuote, Livex, sopii siis hyvin tähän yhteyteen. Katkeriin yrtteihin liittyy monta kiinnostavaa näkökohtaa ja niillä on runsaasti vaikutuksia. Ne lisäävät syljeneritystä, tasapainottavat mahalaukun happoja (sekä liikaa että liian vähäistä happamuutta), neutraloivat toksiineja (myrkkyjä) suolistossa, tappavat loisia, säätelevät maksan ja sapen toimintaa, lisäävät ruuansulatusentsyymien eritystä ja parantavat ravinteiden imeytymistä. Lisäksi ne tukevat kehon happo-emäs tasapainoa sekä vaikuttavat myös energian käyttöön ja makeanhimoon. Pitäisikö karvasaineita käyttää vain matkalla? Päätös on tietenkin sinun, mutta minä käytän niitä päivittäin. Monet Multichi Energyn yrteistä sisältävät myös karvasaineita. Mielenkiintoinen näkökohta on, että lähes kaikissa kulttuureissa tunnetaan karvaat juomat. Gammel Dansk, Underberger, Jägermeister ja Campari kuulostavat kaiketi tutuilta? Kaupan on myös karvasyrttiuutteita, kuten Bitterstern ja Schwedenkräuter molemmat erinomaisia. Neuvoni on siis ottaa vähän karvasyrttejä jokaisen aterian yhteydessä matkalla ollessa. Ylipäätään en ole koskaan ymmärtänyt, miksi muuten päivittäin otettavat vitamiinit ja mineraalit jätetään kotiin matkan ajaksi. Pitkien matkojen (usein monen aikavyöhykkeen yli), myöhäisten iltojen ja normaalia suuremman alkoholinkäytön pitäisi merkitä niiden suurempaa tarvetta eikä päinvastoin! Ota siksi Life Pack > 14 Heinäkuu 2011 Heinäkuu

9 TIESITKÖ ETTÄ... Teksti Ingrid Campbell Pedersen > Foto Thinkstock mukaan myös matkalle! Se sisältää runsaasti myös flavonoideja ja antioksidantteja, joita ihosi tarvitsee altistuessaan auringolle. Itse otan aina mukaan myös omega-rasvahappoja, vaikka nämä tuotteet eivät siedä kuumaa säätä kovin pitkään. Paljon puhdasta vettä, mutta sen lisäksi suosittelen seuraavia: 1. C-vitamiini ( jauheena, tabletteina tai poretabletteina). C-vitamiini on voimakkaasti myrkkyjä poistavaa, tärkeä antioksidantti ja auttaa kaikin puolin kehon immuunipuolustusta. Ota noin yksi gramma useita kertoja päivän mittaan (C-vitamiini on vesiliukoinen ja huuhtoutuu nopeasti elimistöstä). Muista kuitenkin, että yliannostus aiheuttaa ripulia! 2. Greipinsiemenuute, tippaa veden tai mehun kanssa tappaa paljon saisauksia aiheuttavia bakteereita, viruksia, sieniä ja loisia. 3-4 annosta päivässä pitäisi tehota! Greipinsiemenuutetta voi käyttää myös kurlaamiseen tai huuhteluun, jos vaivana on kipeä kurkku, sieni (sammas) suussa lapsilla (käytä pienempää annosta) tai ientulehdus. Oliiviöljyyn sekoitettuna se sopii korvatulehduksen, paleltumien, poskiontelontulehduksen, aknen, jalkasienen, päätäiden ja naisten gynekologisten ongelmien hoitoon. 5-6 tippaa jälkiruokalusikalliseen öljyä. 3. Vakavamman infektion osuessa kohdalle oliivinlehtiuute on pelastanut monta lomamatkaa. Korvakipu, poskiontelontulehdus, influenssa, kurkkutulehdus lista on pitkä. Aloita kolmella kapselilla (ota ne päivän mittaan aterioiden välillä) ja lisää annostusta muutaman päivän kuluttua 4-6 kapseliin. Ylläpidä tätä annostusta vähintään kaksi viikkoa ja lopeta sitten vähitellen parin viikon aikana. Hiivasienitulehduksen hoidossa kuuri on usein pidempi, 7-8 viikkoa. Muista juoda paljon vettä. Kuurin avulla tapat paljon mikrobeja, mikä puolestaan tuottaa kuona-aineita, joista keho mielellään hankkiutuu eroon nopeasti. Sekä greipinsiemen- että oliivinlehtiuutteessa mielenkiintoista on, että sairauksia aiheuttavat mikrobit eivät pysty kehittämään vastustuskykyä niiden monimutkaiselle kemialliselle koostumukselle. Ne yksinkertaisesti kuolevat ennen kuin pystyvät sopeutumaan. Tässä taas on antibioottien suuri ongelma. Kuten varmasti tiedät, on olemassa useita antibiooteille vastustuskykyisiä bakteerikantoja, ja ongelma vain kasvaa tulevina vuosina. Siksi on tärkeää löytää lisää luonnollisia antibiootteja. Myös monet mausteyrttimme sisältävät bakteereja ja viruksia tappavia ainesosia. Parhaat yrtit ovat timjami, oregano ja rosmariini, mutta koko lista on paljon pidempi. Nähtävästi myös sademetsät ovat pullollaan mielenkiintoisia, uusia kasveja, joiden lisätutkimusta kaivataan kipeästi. 4. Jos sinulla on taipumusta virtsarakontulehdukseen muista karpalo! 5. Pitkillä lentomatkoilla voi olla hyvä ajatus ottaa melatoniinia, joka auttaa nukkumaan ja vastustamaan jetlagia. Melatoniinivalmisteita on monissa maissa käsikaupassa, mutta Suomessa niihin tarvitaan resepti. Pitäisikö vielä pelätä jotakin muuta? Kyllä, salmonellaa (yleensä munat, kana ja sianliha), listeriaa ( juusto ja maitotuotteet), kampylobakteereita (liha ja siipikarja), Clostridium botulinum bakteeria (liha), helikobakteeria (mahahaavabakteeri monta lähdettä), kryptosporidioosia (vedessä oleva loinen) ja monia muita loisia. Tietenkin sinun pitää kavahtaa kaikkea tätä, mutta älä ole niin peloissasi, ettet pysty matkustamaan, syömään ja nauttimaan lomastasi! Mutta älä juo liikaa alkoholia lentokoneessa se on huono tapa aloittaa loma. Sitten voinkin toivottaa oikein hyvää matkaa! P.S. Jos kuitenkin tuot matkatuliaisina suolistoloisia, niitä vastaan on tehokkaita lääkekuureja. Mutta siinä tapauksessa sinun pitää hakeutua niitä tuntevan hoitoon. Hyvää matkaa! Terveisin Stein Flaatrud Luontaisterapeutti Stein Flaatrud, Ui itsesi hoikaksi ja voimakkaaksi Kun uit, käytät koko kehon lihaksia. Kaiken kokoiset ihmiset voivat liikkua helposti vedessä ja siksi uiminen on lempeä liikuntalaji, joka sopii kaikille painoon katsomatta. Jos tekniikkasi on hyvä ja saavutat kunnon vauhdin, uiminen on erittäin tehokas tapa polttaa kaloreja. Uinti sopii hyvin myös fyysisen harjottelun osaksi. Yksi uintikerta viikossa on hyvä ja lempeä lisä muulle, enemmän niveliä rasittavalle harjoittelulle, kuten juoksulle. Lähde: Älä anna loman mennä hukkaan Matkustamme enemmän kuin koskaan ennen suomalaiset tekivät noin 5,3 miljoonaa ulkomaanmatkaa, joista noin 4,3 miljoonaa oli lomamatkoja. Valitsemme yhä eksoottisempia matkakohteita, joissa kohtaamme myös vieraita bakteereja paikallista ruokaa syödessämme. Tämä voi johtaa erilaisiin ruuansulatuksen vaivoihin, kuten ummetukseen tai ripuliin, jotka pahimmassa tapauksessa voivat pilata koko loman. Yksi tapa valmistautua lomaan on vahvistaa suoliston hyvää bakteerikantaa. Probiootit (hyvät bakteerit) tasapainottavat mahaa ja niitä kannattaa ottaa myös mukaan lomalle. Lähde: ja Lisää energiaa kesällä Brittiläisen lääkärin, Mayer Hillmanin, mukaan meidän olisi hyvä pysyä kesäajassa koko vuosi. Yksi perusteista on, että ehtisimme olla enemmän ulkona. Silloin aikuiset saisivat keskimäärin 300 tuntia enemmän päivänvaloa ja lapset yli 200 tuntia. Tämän voisi käyttää liikkumiseen ja muuhun ulkona olemiseen, mikä puolestaan parantaisi ihmisten fyysistä ja henkistä terveyttä, hän kirjoittaa British Medical Journal aikakauslehdessä. Lähde: Hedelmien ja marjojen aika Kaikki tietävät, että hedelmät ja marjat on huomattavia terveysvaikutuksia. Niiden avulla voi saada paremman ihon, enemmän energiaa ja lievittää erilaisia vaivoja. Terveysviranomaiset suosittelevat, että päivittäin syödään 750 g hedelmiä, marjoja ja vihanneksia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi 150 gramman annosta viidesti päivässä. Syö erilaisia hedelmiä ja marjoja, niin saat erilaisia ravinteita ja antioksidantteja. Eniten C-vitamiinia on seuraavissa hedelmissä ja marjoissa: Guava 230 mg/100 g Mustaherukka 159 mg/100 g Lakka 95 mg/100 g Mansikka 69 mg/100 g Papaija 60 mg/100 g Kiwi 59 mg/100 g Lähde: Fruit Power on todellinen hedelmäpommi, jossa on 16 eri hedelmän uutteita. Tabletti sisältää luonnollisia vitamiineja ja antioksidantteja. Se on terveellinen vaihtoehto makeisille ja erityisen tarpeellinen niille, jotka eivät syö riittävästi hedelmiä ja vihanneksia päivän mittaan. 16 Heinäkuu 2011 Heinäkuu

10 HARRASTUS Teksti Ingrid Campbell Pedersen alle foto Thinkstock Vauhtia koskessa Koskenlasku on toiminnantäyteinen harrastus, joka sopii kaikille vauhdista ja jännityksestä pitäville. Aiempaa kokemusta ei vaadita ja tarjolla on erilaisia laskuja, jotka sopivat niin 8-vuotiaille kuin kaiken kokeneille kovapäille. Koskenlasku on harrastus, jossa lasketaan lautoilla, eräänlaisilla kumiveneillä, jokea alas. Lautalla lasketaan mieluiten koskia ja nopeavirtauksisia jokia. Lisävauhdin saamiseen tai lautan ohjaamiseen käytetään meloja. Norjassa Voss ja Sjoa Heidalissa ovat tunnetuimpia ja suosituimpia koskenlasku- ja vesiurheilujokia. Lisäksi suosittuja jokia ovat Otra ja Numedalslågen Etelä-Norjassa. Jälkimmäistä kutsutaan pikku Zambesiksi, kun vedenkorkeus on parhaimmillaan heinäkuussa. Sesonki kestää toukukuusta syyskuuhun. Koskenlasku vaatii sekä paikallistuntemusta, sopivaa varustusta että harjoittelua. On erittäin tärkeää toimia yhteistyössä alueella koskenlaskuelämyksiä tarjoavien tahojen kanssa. Kaikki lautat saavat oppaan, joka neuvoo venekuntaansa melomisessa ja yhteistyön tekemisessä. Kaikilla suurissa koskenlaskukeskuksissa työskentelevillä oppailla on kokemusta sekä koti- että ulkomaisista joista, ja joillakin on kansainvälinen WRT-sertifikaatti (Whitewather Rescue Technician). Turvallisuussyistä laskiessa on käytettävä erikoisvarusteita kuten märkäjalkineita, märkäpukua, kypää ja kelluntaliiviä. Kylmällä ilmalla suositellaan villa-alusvaatteita! On myös joitakin fyysisiä ehtoja, kuten että osallistujan pitää olla terve, uimataitoinen eikä alkoholin vaikutuksen alainen. Jos sinulla on epilepsia, astma, sydänsairaus tms., ota yhteyttä järjestäjään lisätietoa saadaksesi. Voit myös kokeilla surffata jokilaudalla. Tässä harrastuksessa edellytyksenä on, että pidät vedestä, koska makaat laudalla kädensijoista pidellen. Mutta uimaräpylöillä ja hansikkailla varustautuneena on hämmästyttävän helppoa ohjailla itseään ja lautaansa. Hyvä puku, pelastusliivi ja kypärä suojelevat luonnonvoimia vastaan. FAKTA Tietoa koskenlaskusta: Joen vaikeusaste luokitellaan asteikolla 1-6: Aste 1: Rauhallisesti virtaava vesi. Aste 2: Enemmän virtausta. Vähän tai ei yhtään esteitä. Aste 3: Voimakas virta, jossa on esteitä tai koskia. Lautan ohjailu välttämätöntä. Aste 4: Voimakas virta, jossa on suuria koskia ja vaikeita osuuksia. Lautan ohjailu on vaikeaa, kaatumisriski (lautta voi pyörähtää ympäri). Aste 5: Erittäin vaikea ja vain kokeneille sopiva. Aste 6: Mahdoton laskea. FAKTA Täältä voit lukea lisää: Sjoa: sjoaraftingsenter.no Numedalslågen: dagaliopplevelser.no Strandaelva tai Raundalselva: vossrafting.no Mørkridselva: skjoldenrafting.no Stardalselva: jolster-rafting.no Otra: troll-mountain.no Lähteet: wikipedia.org, dagaliopplevelser.no, dagaliopplevelser.no, vossrafting.no ja valdres.com. 18 Heinäkuu 2011 Heinäkuu

11 TUOTETIETOA Teksti Astrid Schaug KESÄPAKETTI Saat tämän: Rooibos Tea Lievästi rauhoittava Voi auttaa pieneen päänsärkyyn Luonnollinen metsämansikan maku Cranberry Tea Lisää vastustuskykyä Voi auttaa lieviin virtsarakontulehduksen oireisiin Hapan mutta makea karpalon maku Blueberry Tea Lisää vastustuskykyä Vahvistaa sydäntä ja verisuonia Makea ja lempeä maku Riippumatto Helppo ripustaa Mukava makailla Hillitty Eqology-logo Viimeinen tilaisuus! KESÄPAKETTI Rentouttava kesäkokemus On ihana kesäaamu suosikkikesäpaikassasi. Olet nukkunut pitkään eikä sää voisi olla parempi. Ruoho tuntuu pehmeältä jalkojesi alla, kun katselet puutarhaa ja siellä odottavaa riippumattoa. Hymyilet tyytyväisenä ja ajattelet kolmea erilaista yrttiteetä, jotka laitoit eilen illalla. Menet sisään ja avaat pakastimen. Yön kuluessa mehujäämuotteihin kaatamasi mustikkatee ja karpalotee ovat jäätyneet valmiiksi ja odottavat pääsyään lasten käsiin. Niiden viereltä löydät rooibosteestä tekemäsi jääpalat, jotka kaadat suureen mukiin yhdessä jääkaapissa viilenneen rooibosteen kanssa. Kun lapset hetken kuluttua heräävät, tiedät, että he ilahtuvat tekemästäsi mehujäästä, jota he saavat syödä niin paljon kuin haluavat. Lasillinen raikasta ja rentouttavaa rooibosteetä yhdessä ja hyvä kirja toisessa kädessäsi kävelet rauhallisesti riippumaton luo tietäen, ettei sinua häiritä hetkeen. Tuotenumero: 8315 Jäsenhinta: 59,40* Pisteet 20 * Edellyttää vähintään yhden normaalihintaisen tuotteen ostoa. Maksat teet, saat riippumaton kaupan päälle! Voit tilata niin monta pakettia kuin haluat! Kesäpaketteja voi edelleen tilata ja niitä toimitetaan 31. elokuuta 2011 asti. Rooibos Tea Cranberry Tea Blueberry Tea Kesäpaketti: Tänä vuonna olemma koonneet kesäpaketin, jota uskomme ja toivomme koko perheen rakastavan. Käytä mielikuvitustasi ja kokeile. Teet sopivat erinomaisesti jääteeksi, mehujääksi tai aamiaismurojen päälle siroteltavaksi. Kun aurinko lastee, suosittelemme kuumaa teetä. Kuuma tee ja peitto voivat pidentää ihania kesäiltoja terassilla. Suosittu iltatee on rooibostee, jolla on rauhoittava vaikutus ja joka voi auttaa nukahtamaan. Pisteenä iin päällä on Eqology-riippumatto, jonka saat kaupan päälle erityisen rentouttavaan kesäkokemukseen. Vasemmalta: Astrid Schaug, Andrés Herbozo, Marit Ulseth, Sigurd Nordal, Mari Eriksson, Stine Evensen, Tore Nordby, Margrethe Haugerud, Frank Bjordal, Therese Andersson, Vegar Hellgren, Siv Nordgaard, Trond Jacobsen, Ingrid Campbell Pedersen, Jan Erik Olafsen ja Truls Enger. Renate Norgreen, Heli Kleemola ja Pål Deberitz eivät valitettavasti päässeet kuvaan. HYVÄÄ KESÄÄ! Muistutamme, että Eqologyn asiakaspalvelu on auki normaalisti koko kesän ajan. Haluamme tässä yhteydessä käyttää hyväksi tilaisuuden ja toivottaa kaikille asiakkaillemme ja rakentajillemme oikein hyvää kesää! Nyt on aika ladata akkuja vuoden jälkipuoliskoa varten. Käytä aikasi hyvin, vähennä stressiä ja nauti kesäpäivistä ehkäpä Eqologyn riippumatossa. HEINÄKUUN AUKIOLOAJAT Eqologyn asiakaspalvelu on auki normaalisti koko kesän ajan. Arkipäivinä klo Suomenkielinen asiakaspalvelu on lomalla , minä aikana asioita voi hoitaa ruotsiksi tai englanniksi. 20 Heinäkuu 2011 Heinäkuu

12 HINNASTO hinnat ovat voimassa 1. toukokuuta 2011 alkaen. Emme vastaa mahdollisista painovirheistä Internet: -> webshop Ravintolisät Ovh. Pisteet Jäsenhinta Kpl Kestotilaus Lisätilaus Pikatilaus Vartalonhoito Ovh. Pisteet Jäsenhinta Kpl Kestotilaus Lisätilaus Pikatilaus Elokuun jäsentarjoukset Puhelin: Faksi: Sähköposti: Postiosoite: Eqology AS Pb 23, NO-1322 Høvik, Norja Valitse tilausmuoto Kestotilaus = Tuotteet, jotka haluat lähetettävän joka kuukausi (muutokset tulee tehdä viimeistään viisi päivää ennen tilausjakson alkua, kestotilauksella on aina oltava vähintään yksi tuote). Lähetyskulut 6,90. Lisätilaus = Tuotteet, jotka haluat ainoastaan kerran, lähetetään seuraavan kestotilauksesi mukana. Pikatilaus = Tuotteet, jotka haluat lähetettävän heti, lähetetään normaalin kestotilauksesi lisäksi. Lähetyskulut 6,90. Eqology-rakentajille: Seuraavat aikarajat koskevat uusien asiakassopimusten ja pisteiden rekisteröimistä huhtikuulle: ASIAKASSOPIMUKSET: Perjantai 29. heinäkuuta klo mennessä. PISTEPAIKKAUKSET LISÄTI- LAUKSILLA: Perjantai 29. heinäkuuta klo mennessä. Suomenkielinen asiakaspalvelu on lomalla , minä aikana asioita voi hoitaa ruotsiksi tai englanniksi Multichi Energy, 475 ml Uudistettu sisältö, ks. eqology.com 67,10 31,0 43, Livex Tea, 120g 26,70 11,5 17, Livex, 90 kapselia 26,70 11,5 17, Echina Spray, 30 ml, väliaikaisesti loppuunmyyty 13,30 6,0 8, Radix, 60 tabletter 30,60 14,8 19, Green Tea, 200g 27,90 13,0 18, Cranberry Tea,180g 27,90 13,0 18, Tropical Tea, 180g 27,90 13,0 18, Blueberry Tea, 200g 31,70 15,8 20, Rooibos Tea 180g 31,70 14,0 20, Nucleomega, 90 kapselia 47,90 25,1 31, Fruit Power Energy, 50 tablettia 12,50 5,4 8, Coral Calc, 90 tablettia 28,70 14,1 18, Energy bar, 6-pack Uudistettu sisältö, ks. eqology.com 28,70 10,0 18, Joint Relief, 90 tablettia 51,70 25,0 33, K2 Plus, 30 kapselia 49,80 25,0 32, Shacai, 15 poretablettia 17,10 8,0 11, Active Collagen 2, 30 annospussia UUTUUS! 82,70 38,0 53, Nutriguard, 15 annospussia Uudistettu sisältö, ks. eqology.com 96,00 40,0 62, Bioburn, 360g 53,70 28,4 34,90 Kasvojenhoito 2001 Facial Cleansing Gel (puhdistusgeeli), 200 ml 26,90 12,8 17, Skin Tonic Freshener (kasvovesi), 200 ml 26,90 12,8 17, Virgin Jojoba Oil (puhdas jojobaöljy), 50 ml 30,60 14,7 19, Combinated Vital Peeling Cream (kuorintavoide),125 ml 22,30 11,4 14, Antioxidental Day Cream (päivävoide), 50 ml 22,30 10,4 14, Optimal Night Cream (yövoide), 50 ml 22,30 10,4 14, Anti Age Cream Uutuus!! 61,40 29,0 39, Highly Estimated Special Cream (erikoisvoide), 50 ml 38,50 19,7 25, Multi Perfection Eye Cream (silmänympärysvoide), 15 ml 16,80 9,8 10, Advanced Lipbalm Protection (huulivoide, väritön), 8g 9,10 3,5 5, Advanced Lipbalm Protection (huulivoide, ruskea), 8g 9,10 3,5 5, Multi Vital Shower Gel (suihkugeeli), 250 ml 18,30 8,4 11, Moisturizing Hand Soap (käsisaippua), 300 ml 9,10 3,3 5, Optimal Body Lotion (vartalovoide), 250 ml 26,00 12,4 16, Balanced Body Oil (kylpy- ja vartaloöljy), 200 ml 34,60 16,4 22, Balanced Hand Cream (käsivoide), 100 ml 18,50 9,4 12, Advanced Foot Cream (jalkavoide), 100 ml 22,20 10,8 14, Double Active Deo Cream (voidedeodorantti), 50 ml 18,30 8,8 11, Aloe Vera Gel (aloe vera -geeli), 125 ml 26,00 13,3 16, Muscular Gel (lihasgeeli), 125 ml 24,50 13,3 15, Body Shape Gel (kiinteyttävä geeli), 250 ml 61,40 31,2 39,90 Hiustenhoito 2018 Daily Care Shampoo (kosteuttava shampoo), 250 ml 16,80 6,8 10, Optimal Care Shampoo (hoitokuuri shampoo), 250 ml 18,30 7,8 11, Essential Restore Conditioner (hoitoaine), 250 ml 18,30 7,8 11,90 Hammastahna 1017 Extreme Protection Toothpaste, 75 ml 15,20 7,0 9,90 Tuotepakkaukset 8018 Shacai SuperOx, 4-pack á 15 poretablettia 53,80 26,0 35, EQ Sports Pack Uutuus! 153,70 60,0 99, ShineCare ihonhoitopakkaus ,0 79, EQ Life Pack, Uudistettu sisältö, ks. eqology.com 115,20 52,0 74, EQ Life Pack refill, Uudistettu sisältö, ks. eqology.com 115,20 52,0 74, Multichi Energy 2-pack UUTUUS! 115,20 53,0 74,90 Tarvikkeet 4723 Sekoitin Eqology-logolla 0,0 7, Juomapullo Eqology-logolla 0,0 8,60 Tarjoukset 8001 Jäsentarjous 1 0,0 7, Jäsentarjous 2 0,0 7, Kesäpaketti 20,0 59,40* Jäsentarjous 1 Balanced Hand Cream Hoitava ja kosteuttava Sisältää etelänarnikkia, rosmariinia ja kehäkukkaa Mieto ja miellyttävä tuoksu Tuotenumero: 8001 Jäsenhinta: 12,00 Nyt vain 7,90 Jäsentarjous 2 Bioburn Suositellaan harjoittelun aikana ja sen jälkeen Erinomainen pitkien urheilusuoritusten aikana Antaa energiaa ja puhdistaa kehoa kuonaaineista Tuotenumero: 8002 Jäsenhinta: 34,90 Nyt vain 7,90 Tilaaja: *Edellyttää vähintään yhden normaalihintaisen tuotteen ostoa. Asiakasnumero: Nimi: 22 Heinäkuu 2011 Heinäkuu

13 Elokuun jäsentarjoukset NÄIN SAAT JÄSENTARJOUKSET: Jäsentarjous 1: Jos ostat vähintään yhden normaalihintaisen tuotteen, voit tilata jäsentarjous 1:n. Jäsentarjous 2: Jos ostat jäsenhintaisia tuotteita vähintään 65 :lla voit tilata jäsentarjous 2:n. Ihonhoitotuotteet ovat edelleen Shine-tuotemerkin alla. vain 7,90 vain 7,90 Jäsentarjous 1 Balanced Hand Cream Hoitava ja kosteuttava Sisältää etelänarnikkia, rosmariinia ja kehäkukkaa Mieto ja miellyttävä tuoksu Tuotenumero: 8001 Jäsenhinta: 12,00 Nyt vain 7,90 Jäsentarjous 2 Bioburn Suositellaan harjoittelun aikana ja sen jälkeen Erinomainen pitkien urheilusuoritusten aikana Antaa energiaa ja puhdistaa kehoa kuona-aineista Tuotenumero: 8002 Jäsenhinta: 34,90 Nyt vain 7,90 Ensi numerosta voit lukea Birkenistä, joka on Norjan suurin pyöräilykisa. Tilaa osoitteessa eqology.com tai soita

FIRST LOOK. 1 It s in our nature

FIRST LOOK. 1 It s in our nature FIRST LOOK 1 It s in our nature EQOLOGYSSA VOIT OLLA JOKO ASIAKAS TAI LIIKEKUMPPANI ASIAKAS: Ainutlaatuisia tuotteita Ilmainen asiakaslehti Hyviä tarjouksia LIIKEKUMPPANI: Olet oma pomosi Tiimityöskentelyä

Lisätiedot

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI ESITTELYN YLEISKATSAUS Carl Rehnborg ja NUTRIWAYn tarina Tasapainoisen ruokavalion haasteet Lisää väriä ruokavalioosi Tasapainoinen ruokavalio. Tasapainoinen

Lisätiedot

BASILIKA (Ocimum basilikum) SITRUUNAMELISSA (Melissa officinalis) TIMJAMI TARHA-AJURUOHO (Thymus vulgaris) PIPARMINTTU (Mentha piperita)

BASILIKA (Ocimum basilikum) SITRUUNAMELISSA (Melissa officinalis) TIMJAMI TARHA-AJURUOHO (Thymus vulgaris) PIPARMINTTU (Mentha piperita) SITRUUNAMELISSA (Melissa officinalis) Monivuotinen, helppo kasvattaa. Istuta lämpimälle suojaisalle kasvupaikalle tai ruukkuun. Sopii suolaisiin tai makeisiin ruokiin. Antaa hyvän maun erilaisiin juomiin.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Tehokas kehosi puhdistaja

Tehokas kehosi puhdistaja Tehokas kehosi puhdistaja Myrkkyjä on kaikkialla. TOIMI HETI! - TÄHTIEN TEKIJÄ - Terve keho voi hyvin Väsymys, eloton iho, hidas ruoansulatus jne. ovat merkkejä siitä, että keho maksa, munuaiset, suolisto,

Lisätiedot

EQOLOGYSSA ASIAKAS: LIIKEKUMPPANI: voit olla joko asiakas tai liikekumppani

EQOLOGYSSA ASIAKAS: LIIKEKUMPPANI: voit olla joko asiakas tai liikekumppani EQOLOGYSSA voit olla joko asiakas tai liikekumppani ASIAKAS: Ainutlaatuisia tuotteita Ilmainen asiakaslehti Hyviä tarjouksia LIIKEKUMPPANI: Olet oma pomosi Tiimityöskentelyä Henkilökohtaista kehittymistä

Lisätiedot

ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE

ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE varainhankintaa medelanskaffning Tue toimintaamme ryhmä / myyjä Kiitos! Ostaessasi Mosho-tuotteita tuet samalla hyvää asiaa KORKEALAATUISIA IHONHOITOTUOTTEITA KOKO PERHEELLE Yhteisen päämäärän hyväksi

Lisätiedot

YRTTITARHA. KESÄTARJOUS riippumaton kera. HYVÄ TERVEYS Miten hyvä terveys oikeastaan määritellään? Valmiina ensimmäiseen sadonkorjuuseen

YRTTITARHA. KESÄTARJOUS riippumaton kera. HYVÄ TERVEYS Miten hyvä terveys oikeastaan määritellään? Valmiina ensimmäiseen sadonkorjuuseen Nr 06 Kesäkuu 2011 YRTTITARHA Valmiina ensimmäiseen sadonkorjuuseen KESÄTARJOUS riippumaton kera HYVÄ TERVEYS Miten hyvä terveys oikeastaan määritellään? 8 ASIAKASKER- TOMUS KYLPYLÄ Hemmottele itseäsi

Lisätiedot

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg

NivelTeho. 120 kaps. 32,90. (ovh. 40,70) 411,25 e/kg NivelTeho Liiku nivelet lempeästi kuntoon. Kuuden tutkitun aktiiviaineen yhdistelmä: MSM, inkivääriuute, glukosamiini, hainrusto, kupari ja C-vitamiini. 120 kaps. 32,90 411,25 e/kg (ovh. 40,70) Luontainen

Lisätiedot

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi

Omevio. Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen. UUTUUS iholle ja turkille. Lemmikin hyvinvoinnin tueksi Omevio Välttämättömiä rasvahappoja lemmikin ihon terveyden edistämiseen UUTUUS iholle ja turkille Mitä välttämättömät rasvahapot ovat? Välttämättömät rasvahapot ovat koirien ja kissojen ihon terveyttä

Lisätiedot

Väreistä voimaa - Syö viittä väriä päivässä

Väreistä voimaa - Syö viittä väriä päivässä Väreistä voimaa - Syö viittä väriä päivässä Kasvikset voi jakaa karkeasti viiteen Värikkäät kasvikset sisältävät puolustuskykyä parantavia aineita. väriryhmään, joilla kullakin on oma tehtävä. Väreillä

Lisätiedot

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suolisto ja vastustuskyky Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen

Lisätiedot

TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA

TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA Lue artikkeli ja vastaa sitä seuraaviin kysymyksiin. TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA Daily Mailin toimittaja 5 10 15 20 25 30 35 40 45 Eräs opiskelija on hämmentänyt ravitsemusasiantuntijoita

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

MARINADEJA SALAATEILLE

MARINADEJA SALAATEILLE MARINADEJA SALAATEILLE 1. Perusmarinadi 3,5 dl sokeria 3,5 dl omenaviinietikkaa 3 dl öljyä - keitä marinadin aineksia muutama minuutti. Kaada kuuma liemi salaatin päälle. Anna maustua n. 1 vrk - voit myös

Lisätiedot

Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka. Miksi maanviljelijä ajaa jyrällä perunamaalla? Mikä kaali voi syödä sinut?

Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka. Miksi maanviljelijä ajaa jyrällä perunamaalla? Mikä kaali voi syödä sinut? Syökää porkkanaa! Mikä akka asuu pellossa? Palsternakka Mikä on oranssi kana? Porkkana Mistä kalasta saa kasviskiusausta? Ruokalasta Mikä kaali voi syödä sinut? Shakaali Mitä pitsaa voi kasvattaa puutarhassa?

Lisätiedot

esongin parhaat Spalat

esongin parhaat Spalat H eviä kuten haluat Tiesithän, että Chipstersiltä saa myös HeViä. Sesonkien mukaan elävästä monipuolisesta HeVi-tarjonnastamme löydät sekä koti- että ulkomaiset hedelmä- ja vihannestuotteet sekä yrtit,

Lisätiedot

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen

RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO. Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen RUOANSULATUS JA SUOLISTON KUNTO Iida Elomaa & Hanna-Kaisa Virtanen Edellisen leirin Kotitehtävä Tarkkaile sokerin käyttöäsi kolmen päivän ajalta ja merkkaa kaikki sokeria ja piilosokeria sisältävät ruuat

Lisätiedot

www.vomoghundemat.fi

www.vomoghundemat.fi www.vomoghundemat.fi Vom og Hundemat on norjalainen koirien tuoreruokatuote. Se valmistetaan norjalaisista eläinperäisistä raaka-aineista, kuten broileri, naudan sisäelimet, pötsi, lohi, naudan maksa ja

Lisätiedot

SMOOTHIEMIXIT. Paljon käyttövinkkejä! L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön

SMOOTHIEMIXIT. Paljon käyttövinkkejä! L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön SMOOTHIEMIXIT Paljon käyttövinkkejä! L = laktoositon VL = vähälaktoosinen M = maidoton K = kananmunaton S = soijaton P = pähkinätön Aurinkoisia smootheja, väriä ja luonnollisuutta! Raikkaat smoothiemixit

Lisätiedot

espanjalainen kikherne -chorizokeitto

espanjalainen kikherne -chorizokeitto espanjalainen kikherne -chorizokeitto aineet 40 ml oliiviöljyä 150 g chorizomakkaraa, hienonnettuna 175 g sipulia, hienonnettuna 50 g lehtiselleriä, hienonnettuna 100 g tuoretta pinaattia, pestynä ja hienonnettuna

Lisätiedot

Nr 08 Elokuu 2011. FRUIT POVER 16 hedelmän uutteita. RAVINTEIKAS RUOKA lisää lasten keskittymiskykyä. RAVITSEMUS Raskaus ja ravinto. Jotakin sinulle?

Nr 08 Elokuu 2011. FRUIT POVER 16 hedelmän uutteita. RAVINTEIKAS RUOKA lisää lasten keskittymiskykyä. RAVITSEMUS Raskaus ja ravinto. Jotakin sinulle? Nr 08 Elokuu 2011 FRUIT POVER 16 hedelmän uutteita RAVINTEIKAS RUOKA lisää lasten keskittymiskykyä RAVITSEMUS Raskaus ja ravinto Birkebeiner-pyöräilykisa Jotakin sinulle? SISÄLTÖ RAVITSEVA ATERIA Mitä

Lisätiedot

KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA

KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA KYSELY TERVEYSTOTTUMUKSISTA JA ELÄMÄNTAVOISTA Hyvinkään sairaanhoitoalueen Psykiatria 1 FYYSINEN AKTIIVISUUS 1.1 Kuinka paljon liikut ja rasitat itseäsi ruumiillisesti vapaa-aikana? Jos rasitus vaihtelee

Lisätiedot

Ohjeita lapsiperheille

Ohjeita lapsiperheille Oulun vastaanottokeskus Heikinharjuntie 66 90620 Oulu Puhelin: 0718763100 Ohjeita lapsiperheille Minna Märsynaho Diakonia-ammakorkeakoulu 2 SISÄLLYSLUETTELO LAPSI JA TURVALLISUUS 3 ARJEN PERUSTOIMINNOT

Lisätiedot

Maukkaat kesäherkut grillistä

Maukkaat kesäherkut grillistä Maukkaat kesäherkut grillistä Herkulliset reseptit syntyvät sesongin raakaaineilla ja sydäntä hellivillä Keiju-öljyillä! Lisää MAKUA ÖLJYILLÄ Uudista suosikkiruokasi Keiju Makuöljyillä ja Yrttiöljyillä!

Lisätiedot

Ruokaratkaisuja. Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla - PIKAOPAS. Kirsi Englund

Ruokaratkaisuja. Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla - PIKAOPAS. Kirsi Englund Ruokaratkaisuja Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla - PIKAOPAS Kirsi Englund Hyvän aterian malli Ateria on ravitsemuksellisesti laadukas, kun lautaseltasi löytyy nämä neljä osaa. Omaksu malli mieleesi,

Lisätiedot

Yritys. Eqology on norjalainen yritys, joka kehittää luonnonmukaisia ravintolisiä ja ihonhoitotuotteita. Yritys on perustettu 1998.

Yritys. Eqology on norjalainen yritys, joka kehittää luonnonmukaisia ravintolisiä ja ihonhoitotuotteita. Yritys on perustettu 1998. Ala Verkostomarkkinointi eli suoramyynti on tehokkain tapa saada näkyvyyttä ja jakaa tuotteita suoraan kuluttajille. Osallistumalla siihen voit luoda oman yrityksen ilman suuria investointeja ja työskennellä

Lisätiedot

EQ EVERYDAY SE, MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ

EQ EVERYDAY SE, MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ It s in our nature EQ EVERYDAY SE, MITÄ TARVITSET JOKA PÄIVÄ EQ EVERYDAY sisältää tuotteet Lifeforce ja Vitastrong. Tuotteet on kehitetty täydentämään toisiaan ja varmistamaan kehosi K2-vitamiinin, omega-3-rasvahappojen,

Lisätiedot

Valmistautuminen maratonille. www.janakkalanjana.info

Valmistautuminen maratonille. www.janakkalanjana.info Valmistautuminen maratonille www.janakkalanjana.info Viikko ennen H-hetkeä Harjoittelu vähenee. Muista, viimeisen viikon harjoittelulla ei rakenneta, vaan tuhotaan kuntoa! Tankkaus: Lihakset täytetään

Lisätiedot

FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA

FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA Ainekset 4 5 henkilölle 400 g Barillan Fusilli-pastaa 400 g Barillan Arrabbiata-kastiketta 200 g turskaa 50 g kivettömiä mustia oliiveja

Lisätiedot

Linomix. Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa

Linomix. Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa Pellava ja marjat tukevat vatsan toimintaa Linomix Suomalainen ravitsemusasiantuntijoiden suunnittelema ravintolisä, joka sisältää pellavarouheen lisäksi 24 % marjoja (mustikkaa, tyrniä, karpaloa ja ruusunmarjaa)

Lisätiedot

Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita!

Vuoden parhaat ruokalahjat. Ei kylmätuotteita! K A R I N I N R U O K A L A H J A T 2 0 1 5 Vuoden parhaat ruokalahjat Ei kylmätuotteita! WWW.MATGAVOR.SE ORDER@MATGAVOR.SE +46 42 32 26 10 1 Me tarjoamme teille maistuvan ratkaisun! Jo 25 vuoden ajan

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

Laxabon. Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja. Suomi

Laxabon. Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja. Suomi Laxabon Kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja Suomi Laxabon kysymyksiä, vastauksia ja käytännön neuvoja Vastaukset perustuvat Laxabon-oraaliliuosjauheen pakkausselosteeseen, päiväys 26.3.2010. Ota

Lisätiedot

Ala. Verkostomarkkinointi on yksi maailman nopeimmin kasvavista aloista. Alan liikevaihto maailmanlaajuisesti on yli 130 miljardia dollaria.

Ala. Verkostomarkkinointi on yksi maailman nopeimmin kasvavista aloista. Alan liikevaihto maailmanlaajuisesti on yli 130 miljardia dollaria. Ala Verkostomarkkinointi on yksi maailman nopeimmin kasvavista aloista. Alan liikevaihto maailmanlaajuisesti on yli 130 miljardia dollaria. Ajoitus ei ole koskaan ollut parempi onnistumiselle. Yritys Eqology

Lisätiedot

Vahva suolisto vahva vastustuskyky. Matti Vire 7.9.2013

Vahva suolisto vahva vastustuskyky. Matti Vire 7.9.2013 Ihmisen ruuansulatuksen muodostavat: Suu Mahalaukku Maksa (sappi) Haima Ohutsuoli Paksusuoli Peräsuoli Suun tehtävät: Pureskelu Syljen eritys Entsyymien eritys Mahalaukun tehtävät: Suolahapon eritys Pepsiinin

Lisätiedot

Suojellaan yhdessä meriämme!

Suojellaan yhdessä meriämme! Suojellaan yhdessä meriämme! Hei! Minä olen merikilpikonna Sammy. Elämäni on yhtä seikkailua! Voin elää jopa 150-vuotiaaksi ja ehdinkin joutua elämäni aikana mitä jännittävimpiin tilanteisiin. Jo munasta

Lisätiedot

Kokataan kesäherkkuja!

Kokataan kesäherkkuja! Kokataan kesäherkkuja! Kesäkeittiön maukkaimmat reseptit syntyvät sydäntä hellivistä kasviöljyistä MAKUA ÖLJYILLÄ! Uudet Keiju Makuöljyt ruoanlaittoon ja leivontaan. 3 suosikkimakua: rosmariini, valkosipuli

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota!

Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! Margariini tosi tärkeä osa monipuolista ruokavaliota! www.margariini.fi Kiva, että rasvat kiinnostavat! Rasvoja tarvitaan, sehän on selvä. Niin monet meistä nauttivat kuitenkin edelleen liikaa ikäviä kovia

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Vainio Lifestyle. Turpeen salaisuus. Personoidut liikelahjat. Esittely 2

Vainio Lifestyle. Turpeen salaisuus. Personoidut liikelahjat. Esittely 2 Tuotekuvasto 2011 Esittely 2 Vainio Lifestyle Haluamme tarjota tuotteita joiden raaka-aineet ovat korkealuokkaisia ja ympäristöystävällisiä. Vainio Lifestyle pakkausten ulkoasussa korostuu tuotteiden puhtaus,

Lisätiedot

En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja.

En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja. Oraksen soppavihko En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja. Miksi siis kukaan lukisi ruokaohjeitani? No juuri siksi! Jos minä osaan laittaa nämä ruuat, sitten osaa kyllä lähes kuka tahansa. Tässä vihkosessa

Lisätiedot

2.1.2012. Sisältö P. 525 g 96,00 82,70 72,36 91,48 103,37. 600 g 47,00 44,76 39,17 49,51 55,95 450 40,00 36,78 32,19 40,69 45,98

2.1.2012. Sisältö P. 525 g 96,00 82,70 72,36 91,48 103,37. 600 g 47,00 44,76 39,17 49,51 55,95 450 40,00 36,78 32,19 40,69 45,98 P (Pisteet) Mg 30 % Asiakas hinta Ilman alv Asiakas hinta sis. Alv FitLine SOLUJENRAVINNON SAANTI 2.1.2012 FitLine Activize Oxyplus (Erinomainen aamulla yhdessä Basicin kanssa) 0708002 FitLine Activize

Lisätiedot

Aubrey Chamomile Luxurious tuuheuttava shampoo 325ml 18,97 18,28

Aubrey Chamomile Luxurious tuuheuttava shampoo 325ml 18,97 18,28 Abies Peeling Cream pihkaa kuorintavoide vartalolle ja jaloille 200 ml Abies pihkaa seerumi 10ml Abies täyteläinen pihkavoide käsille ja jaloille 100ml 19,22 24,11 Therapy Cleanser puhdistusvoide 28,15

Lisätiedot

Tyydytä ihosi tarpeet UUSILLA ainutlaatuisilla ihonhoitotuotteilla!

Tyydytä ihosi tarpeet UUSILLA ainutlaatuisilla ihonhoitotuotteilla! Tyydytä ihosi tarpeet UUSILLA ainutlaatuisilla ihonhoitotuotteilla! Esittelyssä Sisältää A-, C- ja E-vitamiineja Luonnon ja tieteen onnistunut liitto NouriFusion Uusi monivitamiini-ihonhoitosarja Nuorekas,

Lisätiedot

EQ-tapahtumassa. PYSY TERVEENÄ vihreällä teellä. LÄÄKÄRIN SELITYS Miksi me sairastumme? ASIAKASKERTOMUS Apua bitamiinista. Nr 10 Lokakuu 2011

EQ-tapahtumassa. PYSY TERVEENÄ vihreällä teellä. LÄÄKÄRIN SELITYS Miksi me sairastumme? ASIAKASKERTOMUS Apua bitamiinista. Nr 10 Lokakuu 2011 Nr 10 Lokakuu 2011 JULKKISVIERAILU EQ-tapahtumassa PYSY TERVEENÄ vihreällä teellä LÄÄKÄRIN SELITYS Miksi me sairastumme? ASIAKASKERTOMUS Apua bitamiinista kuva Kilian Munch SISÄLTÖ PÄÄKIRJOITUS 4 Jan Thomas

Lisätiedot

Lammas ja karitsa DENCON FOODS ~ LAMMAS JA KARITSA 1

Lammas ja karitsa DENCON FOODS ~ LAMMAS JA KARITSA 1 Lammas ja karitsa DENCON FOODS ~ LAMMAS JA KARITSA 1 Makuja puhtaasta luonnosta! Lammasta ja karitsaa eri tavoin Moni luulee, että lampaasta saadaan vain paistia, mutta kaikki lampaan osat ovat mehukkaita,

Lisätiedot

Viisi ruukullista yrttejä

Viisi ruukullista yrttejä Viisi ruukullista yrttejä Viisi ruukullista yrttejä Yrtit kasvavat ruukuissa valoisalla ikkunalaudalla, parvekkeella ja puutarhassa. Tuoreet yrtit sopivat kaikenlaisiin ruokiin ja antavat uusia makuelämyksiä.

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

JULKISTAMINEN ASIAKASKERTOMUS UUDET TUOTTEET. Näyttelytila uusille EQ-tuotteille Oslon Plaza-hotellissa. Taistelu heiniä, koivua ja pujoa vastaan

JULKISTAMINEN ASIAKASKERTOMUS UUDET TUOTTEET. Näyttelytila uusille EQ-tuotteille Oslon Plaza-hotellissa. Taistelu heiniä, koivua ja pujoa vastaan Nr 05 Toukokuu 2011 JULKISTAMINEN Näyttelytila uusille EQ-tuotteille Oslon Plaza-hotellissa ASIAKASKERTOMUS Taistelu heiniä, koivua ja pujoa vastaan UUDET TUOTTEET Nutriguard ja Energy Bar ovat saaneet

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

ANNA LUONNON SUOJATA IHOASI

ANNA LUONNON SUOJATA IHOASI ANNA LUONNON SUOJATA IHOASI Enismmäinen täydellinen aurinkosarja, joka sisältää luonnollisia filttereitä, innovatiivisia tuotteita, läpinäkyviä ja miellyttäviä koostumuksia. UUSI ERILAINEN PAREMPI 100%

Lisätiedot

fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI

fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI fondi IIVISTE SIMPUKKAFONDI iiviste IMPUKK ONDI Autenttista simpukan makua OSCAR Simpukkafondin maku on mieto, makea ja autenttinen kuin klassinen moules marinières. Helpompaa ja taloudellisempaa Fondia

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

exceptional skin food unrefined & organic SHEA& COCOA SHEA BUTTER LAVENDER BUTTER BUTTER www.zoyagoespretty.com 100% Organic ingredients

exceptional skin food unrefined & organic SHEA& COCOA SHEA BUTTER LAVENDER BUTTER BUTTER www.zoyagoespretty.com 100% Organic ingredients exceptional skin food COCOA SHEA& LAVENDER SHEA www.zoyagoespretty.com 100% Organic ingredients Yksinkertainen on kaunista: exceptional skin food Ihonhoidossa uskomme puhtauteen ja aitohin raaka-aineisiin.

Lisätiedot

Ureakierron häiriöt ja rgaanishappovirtsaisuudet Lapsille

Ureakierron häiriöt ja rgaanishappovirtsaisuudet Lapsille Ureakierron häiriöt ja rgaanishappovirtsaisuudet Lapsille www.e-imd.org Mikä on ureakierron häiriö/orgaanishappovirtsaisuus? Kehomme hajottaa syömämme ruoan tuhansien kemiallisten reaktioiden avulla ja

Lisätiedot

Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN. 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen

Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN. 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen Osa 2: ASKELEET PAREMPAAN ARKIRUOKAAN Panosta oikeisiin asioihin, ruokavalion perusteet kuntoon Arkiruoka kuntoon mikä on oleellista

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

Ruokatrendit 2014. Tuomo Tupasela, 22.5.2015, Hämeenlinna

Ruokatrendit 2014. Tuomo Tupasela, 22.5.2015, Hämeenlinna Ruokatrendit 2014 Tuomo Tupasela, 22.5.2015, Hämeenlinna Sisältö MTT Biotekniikka- ja elintarviketutkimus BIP/BMO tiimien EU-hankkeet Food Navigator Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus 20.5.2014

Lisätiedot

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua!

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua! Ruokakurssilla Mirtosissa Hyvää ruokahalua! Kurssin lopuksi jamastettiin ryhmän valmistamien ruokien äärellä. Jannis piti huolen siitä, että kaikki maistui aidosti kreetalaiselta. 14 15 Kreetalainen ruoka

Lisätiedot

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015

Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Yläkouluakatemia viikot 6 ja 7 /2015 Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin Jopa 80% ihmisen

Lisätiedot

NÄIN TALTUTAT TURHAN TURVOTUKSEN!

NÄIN TALTUTAT TURHAN TURVOTUKSEN! NÄIN TALTUTAT TURHAN TURVOTUKSEN! SELVÄSTIKIN Olet ihminen, joka ymmärtää sen, että Sinä olet itsellesi se tärkein ihminen. Haluat saada kehosi kuntoon, jotta voit nauttia elämästäsi täysillä ja jaksat

Lisätiedot

Maija-Liisa Välimäki Eeva-Liisa Laakso. Ruokaa hygieenisesti

Maija-Liisa Välimäki Eeva-Liisa Laakso. Ruokaa hygieenisesti Maija-Liisa Välimäki Eeva-Liisa Laakso Ruokaa hygieenisesti o p e t u s h a l l i t u s Sisältö Käyttäjälle... 6 Näin käytät kirjaa... 7 Hygienian perusteita... 8 Mitä on hygieniaosaaminen?... 10 Säilytä

Lisätiedot

Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit

Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit (Etusivu) Marinoi maistuvaksi! Marinadi mureuttaa grillattavan lihan sekä antaa täyteläisen maun ja värin myös kanalle, kalalle ja kasviksille. Touch of Taste - fondiperheen avulla loihdit helposti esimerkiksi

Lisätiedot

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe,

Elivo Ravintolisät. www.elivo.fi. Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, Elivo Ravintolisät Elivo on kotimainen hyvinvointituoteperhe, joka on kehitetty kotimaisten eri alojen asiantuntijoiden kanssa huomioiden suomalaisten kuluttajien tarpeet. Elivo-tuotteet löydät apteekista

Lisätiedot

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti

RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti ELINTAPANEUVONTA EHKÄISEE MUISTIHÄIRIÖITÄ MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISY ALKAA JO KOHDUSSA Riittävä ravitsemus raskausaikana

Lisätiedot

SKINGAIN. Tutkittua tehoa, 1. ja 2. tyypin kollageeniyhdistelmä. nivelten hyvinvointiin. 30 annospussia 39,90. (ovh 45,05) 241,80 e/kg

SKINGAIN. Tutkittua tehoa, 1. ja 2. tyypin kollageeniyhdistelmä. nivelten hyvinvointiin. 30 annospussia 39,90. (ovh 45,05) 241,80 e/kg SKINGAIN Tutkittua tehoa, 1. ja 2. tyypin kollageeniyhdistelmä ihon ja nivelten hyvinvointiin. 30 annospussia 39,90 241,80 e/kg (ovh 45,05) Vahvin Tonalin Alkuperäinen, tutkittu ja toimiva CLA-valmiste.

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1

Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys. 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 Työhyvinvointia terveyttä edistämällä: Ravinto ja terveys 24.10.2006 Henna-Riikka Seppälä 1 RAVINNON MERKITYS TERVEYDELLE Onko merkitystä? Sydän- ja verisuonisairaudet Verenpaine Kolesteroli Ylipaino Diabetes

Lisätiedot

Hyvä välipala auttaa jaksamaan

Hyvä välipala auttaa jaksamaan Hyvä välipala auttaa jaksamaan Sisältö Välipalan vaikutus jaksamiseen ja koulumenestykseen Mistä hyvä välipala koostuu Maitotuotteet ja välipala Kuitu ja välipala Helposti lisää kasviksia ja hedelmiä välipalalle

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

VIIKKO 3. Ruuansulatus

VIIKKO 3. Ruuansulatus VIIKKO Ruuansulatus VIIKON SISÄLTÖ Video Alkusanat ja anatomia Ruuansulatusnesteet ja suolisto Mistä ruuansulatus muodostuu. 4 Bakteerit hyviä vai huonoja? Syöminen käytännössä Korjaavia toimenpiteitä

Lisätiedot

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Jonna Kekäläinen, terveydenhoitaja yamk 14.03.2019 Mitä on hyvä ja salliva syöminen? Terveyttä edistävää + Hyvää vireystilaa ylläpitävää + Sosiaalista

Lisätiedot

Eroon lantiovaivoista

Eroon lantiovaivoista Nr 11 Marraskuu 2011 ASIAKASKERTOMUS Eroon lantiovaivoista Eqology mukana HAPPY DAYn kiertueella LUONTAISTERAPEUTTI Nivelistä ja lihaksista Foto Erik Thallaug VASTUSTUSKYKY Lääkärin hyvät neuvot SISÄLTÖ

Lisätiedot

hoitomenu face treatments special hydramemory 24h syväkosteuttava hoito kasvoille, kaulalle ja dekolteelle

hoitomenu face treatments special hydramemory 24h syväkosteuttava hoito kasvoille, kaulalle ja dekolteelle face treatments special hydramemory 24h syväkosteuttava hoito kasvoille, kaulalle ja dekolteelle aika 60 min. hinta 80 hoitomenu hydramemory collagen 24h syväkosteuttava, kirkastava ja kiinteyttävä hoito

Lisätiedot

Luonnonmukaista suolaa maalta ja mereltä

Luonnonmukaista suolaa maalta ja mereltä Padasjoen Verkkokauppa Kuvasto 2011 Saltlife Oy:n laatutuotteet Luonnonmukaista suolaa maalta ja mereltä Valitse näistä: Valoa iltojen iloksi suolalampuilla Suolaa kehon hyvinvointiin Suolaa eläinten hyvinvointiin

Lisätiedot

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Focaccia (italialainen peltileipä) Focaccia on yksi omista suosikeistani, se on edullista ja helppoa valmistaa, eikä siihen tarvita voita tai leikkelettä päälle vaan se on valmista sellaisenaan. Focaccialla

Lisätiedot

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS APTEEKISSA Mitä apteekista voi ostaa? Käytkö sinä usein apteekissa? Mitä sinä ostat apteekista? Taina ottaa vuoronumeron ja istuu penkille. Hänen vuoro tulee. Hän menee tiskille

Lisätiedot

Eqologyssa saat ne tärkeät ja oikeat tuotteet, jotka tarvitset pitääksesi huolta itsestäsi ja terveydestäsi.

Eqologyssa saat ne tärkeät ja oikeat tuotteet, jotka tarvitset pitääksesi huolta itsestäsi ja terveydestäsi. OUR PRODUCTS Eqologyssa saat ne tärkeät ja oikeat tuotteet, jotka tarvitset pitääksesi huolta itsestäsi ja terveydestäsi. SISÄLTÖ RAVINTOLISÄT Lifeforce 6 Vitastrong 10 EQ EVERYDAY 12 Multichi Energy 14

Lisätiedot

Tällä paketilla peset jopa. 100 koneellista pyykkiä! Hajusteeton Family White on HomCaren myydyin tuote! KUUKAUDEN HINTA 17,- 1,2 kg, ovh 23,-

Tällä paketilla peset jopa. 100 koneellista pyykkiä! Hajusteeton Family White on HomCaren myydyin tuote! KUUKAUDEN HINTA 17,- 1,2 kg, ovh 23,- Tammikuu Tarjoukset voimassa 31.1. saakka Tällä paketilla peset jopa 100 koneellista pyykkiä! Hajusteeton Family White on HomCaren myydyin tuote! KUUKAUDEN HINTA 1,2 kg, ovh 23,- 17,- Family White pyykinpesujauhe

Lisätiedot

SCHUPP Massage-Lotion Neutral

SCHUPP Massage-Lotion Neutral HIERONTAVÄLIAINEET SCHUPP Massage-Lotion Neutral Suosituin hierontaväliaineemme. Hyvät hierontaominaisuudet, helppo annostella sopiva määrä. Taloudellinen käytössä. Sisältää aloe veraa, allantoinia, E-vitamiinia

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

Keitetty Quinoa / Kvinoa

Keitetty Quinoa / Kvinoa Keitetty Quinoa / Kvinoa 1. Huuhtele ja valuta quinoa huolella. 2. Laita quinoa kattilaan ja lisää vettä suhteessa 1 osa quinoaa ja 2 osaa vettä. 3. Kuumenna kiehuvaksi, lisää ripaus suolaa ja anna kypsyä

Lisätiedot

WWW.CUTRIN.FI. Uskomattoman ihana tuotesarja! Olen suositellut sitä kaikille ystävilleni. - Maarit, 50 v., myyntiryhmän päällikkö, Helsinki

WWW.CUTRIN.FI. Uskomattoman ihana tuotesarja! Olen suositellut sitä kaikille ystävilleni. - Maarit, 50 v., myyntiryhmän päällikkö, Helsinki WWW.CUTRIN.FI Uskomattoman ihana tuotesarja! Olen suositellut sitä kaikille ystävilleni. - Maarit, 50 v., myyntiryhmän päällikkö, Helsinki CUTRIN PREMIUM VIE HIUSTESI HYVINVOINTI ASTETTA PIDEMMÄLLE: Kauniiden

Lisätiedot

Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi

Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi Tiedonjanoon www.maitojaterveys.fi www.otamaidostamallia.fi Maa- ja metsätalousministeriön osittain rahoittama. 2007 Pureskeltua tietoa hampaiden hyväksi Oman suusi hammashoitaja olet sinä! Fluorikylpy

Lisätiedot

1. SUPPILOVAHVERO. Jos näet metsässä suppilovahveron, niin a) syö se heti. b) potkaise se rikki. c) poimi se koriisi. d) huuda kaikki paikalle.

1. SUPPILOVAHVERO. Jos näet metsässä suppilovahveron, niin a) syö se heti. b) potkaise se rikki. c) poimi se koriisi. d) huuda kaikki paikalle. 1. SUPPILOVAHVERO suppilovahveron, niin a) syö se heti. b) potkaise se rikki. c) poimi se koriisi. d) huuda kaikki paikalle. 1. SUPPILOVAHVERO Suppilovahvero on erinomainen ja herkullinen ruokasieni. Se

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi.

Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. idslofi04.12/06.2 Tehty yhteistyönä tri Jan Torssanderin kanssa. Läkarhuset Björkhagen, Ruotsi. Galderma Nordic AB. Box 15028, S-167 15 Bromma. Sweden Tel +46 8 564 355 40, Fax +46 8 564 355 49. www.galdermanordic.com

Lisätiedot

Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous.

Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous. Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous. Syöminen. Miten maailman yksinkertaisimmasta asiasta tuli maailman monimutkaisin? Joudumme jatkuvasti erilaisten ohjeiden, suositusten ja valintojen

Lisätiedot

Tässä osassa on tietoa kivunlievityksestä lääkkein nielurisaleikkauksen jälkeen. Voit laskea oikean kipulääkeannoksen lapsellesi.

Tässä osassa on tietoa kivunlievityksestä lääkkein nielurisaleikkauksen jälkeen. Voit laskea oikean kipulääkeannoksen lapsellesi. Kivunlievitys Tässä osassa on tietoa kivunlievityksestä lääkkein nielurisaleikkauksen jälkeen. Voit laskea oikean kipulääkeannoksen lapsellesi. Huomaa, että tämä kivunlievitysohje pätee vain, jos lapsella

Lisätiedot

Paljon käyttövinkkejä! SMOOTHIEMIXIT

Paljon käyttövinkkejä! SMOOTHIEMIXIT Paljon käyttövinkkejä! SMOOTHIEMIXIT Helposti tuoretta ja käsintehtyä Nopeasti valmistettava smoothie voidaan tehdä tilauksesta. Lisää vain smoothiemix annospussi 2 3 desilitraan mehua tai jogurttia, sekoita

Lisätiedot

Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki

Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki 10.11.2017 Enemmistö lapsista voi hyvin ravitsemuksen näkökulmasta

Lisätiedot

1. Teräksinen kiulu + kauha + Laudeliina + Eukalyptus 500 ml. 2. Teräksinen kiulu + kauha + Laudeliina + Selänpesin + Eukalyptus 500 ml

1. Teräksinen kiulu + kauha + Laudeliina + Eukalyptus 500 ml. 2. Teräksinen kiulu + kauha + Laudeliina + Selänpesin + Eukalyptus 500 ml LIIKELAHJAT 2015 2 1. Teräksinen kiulu + kauha + Laudeliina + Eukalyptus 500 ml Emendon saunatekstiilien materiaalina on käytetty korkealaatuista pellava/puuvillaa (60/40%). Laudeliinan koko 150 x 50 cm.

Lisätiedot

Lily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa

Lily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa NÄYTESIVUT Lily Murray Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

74,90. BIO-QINON Q10 GOLD 100 mg TÄHTITARJOUS. Johtava ubikinonivalmiste Bio-Qinon Q10 GOLD 100 mg energiantarpeeseen kaps.

74,90. BIO-QINON Q10 GOLD 100 mg TÄHTITARJOUS. Johtava ubikinonivalmiste Bio-Qinon Q10 GOLD 100 mg energiantarpeeseen kaps. BIO-QINON Q10 GOLD 100 mg Johtava ubikinonivalmiste Bio-Qinon Q10 GOLD 100 mg energiantarpeeseen. 150+30 kaps. 74,90 (ovh. 97,70) 585,15 e/kg TÄHTITARJOUS! VALMARIN Aineenvaihdunta tasapainoon. Valmarin-kivennäisliuos

Lisätiedot

TAHKO SPA HOTELLIN HOITOPALVELUT

TAHKO SPA HOTELLIN HOITOPALVELUT Hierontahoidot Klassinen hieronta 25 min 30,00 35,00 50 min 49,00 55,00 75 min 69,00 76,00 Lämmin suklaavartalohieronta 70 min 80,00 90,00 Lämmin suklaaöljy sisältää A, B ja E vitamiineja, jotka rauhoittavat,

Lisätiedot

1. Replenishing face cleanser- pink hibiscus 2. Clarifying face cleanser- sweet orange 3. Toning face elixir- madurai jasmine

1. Replenishing face cleanser- pink hibiscus 2. Clarifying face cleanser- sweet orange 3. Toning face elixir- madurai jasmine 1 KASVOTUOTTEET 1. Replenishing face cleanser- pink hibiscus Puhdistusmaito normaalista kuivalle sekä herkälle iholle. Käytetään aamuin ja illoin ihon puhdistamiseen. Vaikuttavina raaka- aineina tuotteessa

Lisätiedot

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä!

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! pullaa - jauhoa, maitoa, kananmunaa, leivinjauhetta,, margariinia... leipää - jauhoa, leivinjauhetta,, maitoa/ kalakeittoa -, kalaa (esim. lohta), tilliä, perunaa, kermaa,,

Lisätiedot