Sosiaalisen kuntoutuksen teemanumero. Kuntoutuksen käytännöt Paltamon työllisyyskokeilussa

Transkriptio

1 4 Sosiaalisen kuntoutuksen teemanumero Kuntoutuksen käytännöt Paltamon työllisyyskokeilussa Sosiaalinen kuntoutus ja sosiaalihuollon uudistuksen suunta Keitä ovat vaikeasti työllistyvät ja tarvitsevatko he sosiaalista kuntoutusta?

2 Kuntoutussäätiö Sisältö PÄÄKIRJOITUS Marketta Rajavaara ja Vappu Karjalainen Sosiaalinen kuntoutus lakisääteiseksi mikä muuttuu? 3 tieteellinen artikkeli Peppi Saikku ja Riitta-Liisa Kokko Kuntoutuksen käytännöt Paltamon työllisyyskokeilussa: Toimijuuden tukeminen ammatillisessa ja sosiaalisessa kuntoutuksessa 5 Anne Kuvaja Työnhakumotivaation dynamiikkaa: Näkökohtia motivaatiokysymysten käsittelystä sosiaalisessa kuntoutuksessa 17 KATSAUS Elina Palola Sosiaalinen kuntoutus uudessa sosiaalihuoltolaissa 30 puheenvuoro Aulikki Kananoja Sosiaalinen kuntoutus ja sosiaalihuollon uudistuksen suunta 35 KATSAUS Tea Haimi ja Jaana Kahilainen Sosiaalisen kuntoutuksen käsitteen historiaa Suomessa 41 Vappu Karjalainen ja Katri Hannikainen-Ingman Sosiaalityön nuoret toimeentulotuen asiakkaat kuntoutuksellisesti syrjässä? 47 Jaakko Harkko, Mika Ala-Kauhaluoma ja Tuula Lehikoinen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät ja tarvitsevatko he sosiaalista kuntoutusta? 54 Elsa Keskitalo Pitkäaikaistyöttömien työhön aktivointi ja kuntouttaminen kuntien tehtäväksi 61 Minna Mattila-Aalto Järjestöt ja sosiaalinen kuntoutus: Järjestöjen ja julkisen sektorin yhteistyö työikäisten kuntoutuksessa 71 Aikakauslehtien Liiton jäsen Kuntoutus on kuntoutusalan tieteellis-ammatillinen lehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lehti välittää ajankohtaista tietoa kuntoutuksen tutkimuksesta, menetelmistä ja innovaatioista sekä seuraa alan yhteis kunnallista keskustelua. Toimitusneuvosto Timo Pohjolainen, KuntoutusOrton, Raija Gould, Eläketurvakeskus, Patrik Kuusinen, työ- ja elinkeinoministeriö, Marketta Rajavaara, Kela, Kristiina Härkäpää, Lapin yliopisto, Eeva Leino, Tampereen yliopistollinen keskussairaala, Vappu Karjalainen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Toimitus Veijo Notkola, päätoimittaja, Timo Korpela, toimitussihteeri, Erja Poutiainen, Mika Ala-Kauhaluoma, Matti Tuusa Toimituksen yhteystiedot PL 39, Helsinki, puhelin , timo.korpela@kuntoutussaatio.fi www-sivut Tilaushinnat Kestotilaus 49 euroa Vuosikerta 53 euroa Opiskelijat 22 euroa Irtonumero á 12 + postituskulut Julkaisija Kuntoutussäätiö 35. vuosikerta ISSN Kannen suunnittelu Päivi Talonpoika-Ukkonen Paino Forssa Print Kuntoutussäätiö on kuntoutuksen tutkija, kehittäjä, arvioija, kouluttaja ja tiedottaja. Erityisiä osaamisalueita ovat kuntoutusjärjestelmän toimivuuteen, kuntoutustarpeeseen, toimintakykyyn, työhyvinvointiin sekä osallisuuteen ja syrjäytymiseen liittyvät kysymykset. Työ rakentuu vahvoille kumppanuuksille alan toimijoiden kanssa.

3 Sosiaalinen kuntoutus lakisääteiseksi mikä muuttuu? Pääkirjoitus Vappu Karjalainen Marketta Rajavaara Sosiaalinen kuntoutus on käsitepari, johon sisältyvää kahta käsitettä on määritelty yhdessä ja erikseen lukuisissa yhteyksissä. Kuntoutuksen määrittely ei ole helppoa, ja siitä tulee entistä monimutkaisempaa, kun käsitteen eteen liitetään sana sosiaalinen. Ikuisesti kestävää, sosiaalisen kuntoutuksen peruspiirteet kiteyttävää reaalimääritelmää olisikin turhaa tavoitella. Kuntoutus on ajallisesti muuttuvaa, ja sen määrittely on sopimuksellista. Sosiaalisesta kuntoutuksesta on puhuttu Suomessa puoli vuosisataa. Tämä kuntoutuksen alue on tullut nyt uudella tavalla näkyväksi, kun uuteen sosiaalihuoltolakiin esitetään sosiaalista kuntoutusta koskevaa pykälää. Kuntoutusjärjestelmää tunteva voisi sanoa, että oli jo aikakin. Toinen ihmettelisi, että mitä tällä ratkaistaan, miksi juuri nyt ja millaisin perusteluin sosiaalista kuntoutusta määritellään. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän loppuraportissa (2012) sosiaalisen kuntoutuksen tuomista sosiaalihuoltolakiin perustellaan järjestelmälähtöisesti. Siinä painotetaan kuntoutusjärjestelmän monitahoisuutta, ja sosiaalista kuntoutusta ehdotetaan lakiin sen aseman selkeyttämiseksi osana kuntoutuskokonaisuutta. Lain 31 :n mukaan sosiaalista kuntoutusta järjestettäisiin toimintakykyyn, syrjäytymisen torjumiseen, lähisuhde- ja perheväkivaltaan sekä äkillisiin kriisitilanteisiin liittyvissä tuen tarpeissa. Sen tavoitteeksi nähdään sosiaalisen toimintakyvyn, vuorovaikutuksen sekä yhteiskunnallisen osallisuuden vahvistaminen. Henkilön toimintamahdollisuuksien edistämisen keinoina mainitaan sosiaalityö, monialainen asiantuntija-apu sekä muut sosiaalihuollon ohjaus-, neuvonta- ja tukitoimet. Lisäksi tuodaan esille yhteisössä toimimisen ja sosiaalisten vuorovaikutussuhteiden tukeminen päivä-, ryhmä-, tukihenkilö- tai tukiperhetoiminnan tai muun toiminnan avulla. Sosiaalisen kuntoutuksen otaksutaan siten vastaavan monenlaisiin tilanteisiin, kriisiavusta pitkällisen tuen tarpeisiin. Sen tavoitteet voisivat laajuudessaan koskea muitakin sosiaalipalveluja. Teksti on laveaa tarvittavan asiantuntemuksen suhteen. Sosiaalisen kuntoutuksen ajatellaan kohdentuvan lähinnä työikäisille, mutta sen suhde työelämäosallisuutta tukeviin palveluihin (30 ) jää epäselväksi. Lakiesityksen mukaan kunnan sosiaalihuollon tulee huolehtia siitä, että asianomaiselle annetaan tarvittaessa tietoa muista kuntoutumismahdollisuuksista ja hänet ohjataan muiden kuntoutusta järjestävien tahojen piiriin. Sosiaalihuollon tehtäväksi määritellään sosiaalisen kuntoutuksen suunnittelu, ja sitä toteuttaessaan sen on toimittava yhteistyössä terveydenhuollon, työ- ja elinkeinohallinnon, opetustoimen, Kuntoutus

4 asuntoviranomaisten ja muiden tahojen kanssa. Pelisäännöt ovat tuttuja eivätkä ne tuo mitään ratkaisevan uutta kuntoutuksen yhteistyöhön. Tässä teemanumerossa paneudutaan sosiaalisen kuntoutuksen käsitteeseen ja käytäntöihin. Artikkelit, puheenvuorot ja katsaukset kuvaavat sitä, millaisissa kansalaisten ja asiakkaiden elämäntilanteissa sosiaalisen kuntoutuksen tuki voi ajankohtaistua ja millä tavalla. Niiden mukaan sosiaalisen kuntoutuksen kohde on usein työikäinen aikuinen, jolla on toiminta- ja työkykyyn sekä vaikeaan työttömyyteen ja syrjäytymiseen liittyviä pulmia. Artikkeleissa ei käsitellä sosiaalista kuntoutusta lasten tai vanhusten elämäntilanteissa. Rajaus ei tarkoita näiden kohderyhmien pitämistä vähemmän merkittävinä sosiaalista kuntoutusta kehitettäessä. Painotukset vain suosivat tänä päivänä työikäisiä. Sosiaalinen kuntoutus on ajankohtaista, sillä kansalaisten osallistumisen, selviytymisen sekä toiminta- ja työkyvyn kysymykset ovat entistä monisyisempiä. Yksilöllistyneessä, nopean muutoksen ja taloudellisen niukkuuden yhteiskunnassa ihmiset ovat alttiita koventuvan kilpailun tuomille pettymyksille ja vuorovaikutussuhteista putoamisille. Yhteiskunnan marginaaliin voi joutua niin lapsi, nuori kuin työikäinen ja ikääntynyt aikuinenkin. Lähiyhteisöjen murentuessa voi sosiaalisen kuntoutuksen tuki olla tarpeen. Sosiaalinen kuntoutuminen avaa mahdollisuuksia henkilön heikentyneen toiminta- ja työkyvyn, katkenneiden vuorovaikutussuhteiden ja vaikeiden tilanteiden uudelleen rakentamiseen. Sosiaalisen kuntoutuksen asiantuntijat asettuvat asiakkaittensa kanssa verkostosuhteisiin ja monien toimijoiden leikkauspisteisiin. Sosiaalinen kuntoutus edellyttää dialogisuutta, yhteyksien rakentamista ja useiden näkökulmien tilannekohtaista yhteensovittamista. Keskustelu sosiaalisesta kuntoutuksesta on ollut laimeaa sosiaalihuoltolain uudistamisprosessin aikana. Uudistus on jäänyt sekavana vellovan kuntauudistuksen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisproblematiikan varjoon. Nähtäväksi jää, muuttaako sosiaalisen kuntoutuksen lakisääteistäminen toimintakäytäntöjä. Kuntarakenteen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusten edetessä avautuu sosiaalisen kuntoutuksen toimintamuotojen ja menetelmien kehittämiselle konkretisoinnin ja innovoinnin paikkoja. Toivomme tämän teemanumeron innostavan ja vauhdittavan tätä työtä. VTT Marketta Rajavaara, professori, Helsingin yliopisto johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto YTT, dosentti Vappu Karjalainen, erikoistutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 4 Kuntoutus

5 Tieteellinen artikkeli Peppi Saikku Riitta-Liisa KOKKO Kuntoutuksen käytännöt Paltamon työllisyyskokeilussa Toimijuuden tukeminen ammatillisessa ja sosiaalisessa kuntoutuksessa Johdanto Työikäisten kuntoutus määrittyy vahvasti suhteessa työelämään; työllistymiseen, työhön palaamiseen ja työssä pysymiseen. Kuntoutuksen yksilöllisenä tavoitteena on edistää työ- ja toimintakykyä ja työssä selviytymistä. Yhteiskunnalliset tavoitteet liittyvät muun muassa osaavan työvoiman turvaamiseen ja työurien pidentämiseen (Rajavaara 2009,11). Työttömien työikäisten suhde kuntoutukseen on monimutkaisempi. Erityisesti pitkäaikaistyöttömien kohdalla suhde työelämään on etäinen, mikä vaikeuttaa työkyvyn ja kuntoutustarpeen arviointia ja työllistymistavoitteen asettamista. Työttömien tilanteet ja palvelutarpeet eivät näytä asettuvan nykyiseen kuntoutusjärjestelmään, ja seurauksena on usein jääminen kuntoutuksen ulkopuolelle (Karjalainen 2011; Suikkanen ym. 2005; Kokko 2003). Nähtävissä on kuitenkin niin sanottujen non-institutionaalisten kuntoutusmuotojen kehittämistä tälle kohderyhmälle (Mäkitalo ym. 2008; Karjalainen mt.). Erilaisissa projekteissa ja hankkeissa on voitu ylittää perinteisiä raja-aitoja kuntoutustoimenpiteiden yksilöllisessä toteuttamisessa. Paltamon täystyöllisyyskokeilu on vuosina toteutuva hanke, jossa kaikki paikkakunnan työttömät työnhakijat pyritään työllistämään joko avoimille työmarkkinoille tai Paltamon työvoimayhdistykseen ja sen ylläpitämään Työvoimataloon. Hankkeen peruslähtökohtana on yhdistää eri sosiaaliturvaetuudet (työttömyyspäiväraha, työmarkkinatuki, toimeentulotuki, asumistuki) palkaksi sekä ylläpitää työttömien työ- ja toimintakykyä ja ehkäistä syrjäytymistä erilaisten työllistymistä tukevien toimintojen avulla (Laurikainen & Huotari 2010). Olennaista kokeilussa on, että vasta työttömäksi jääneet sekä pitkään työttömänä olleet kuuluvat kaikki toiminnan piiriin. Työllisyyskokeilun suunnittelussa on ollut selkeä kuntoutuksellinen lähtökohta (Huotari 2008; Ilvonen ym. 2008). Hankkeen tavoitteeksi on nähty yksilöllisten polkujen löytyminen avoimille työmarkkinoille koulutuksen ja kuntoutuksen kautta sekä syrjäytymisen ehkäiseminen riittävän pitkän työ- ja kuntoutussuhteen avulla. Tässä artikkelissa tarkastellaan kuntoutuksen käytäntöjä Paltamon työllisyyskokeilussa ammattilaisten näkökulmasta. Lähtökohtana on näkemys kuntoutuksen tehtävästä tukea yksilön toimijuutta, ja siten myös lisätä hänen todellisia toimintamahdollisuuksiaan (ks. Lindh & Suikkanen 2011; Björklund & Sarlio- Siintola 2010; Sen 1993). Työllisyyskokeilun Kuntoutus

6 kontekstissa kiinnostus kohdistuu etenkin siihen, miten ammatillinen ja sosiaalinen kuntoutus toteutuvat, ja miten niiden nähdään tukevan yksilöiden toimijuutta ja toimintamahdollisuuksia. Paltamon työllisyyskokeilun toteutus Paltamon työllisyyskokeilussa työtön työnhakija ohjataan ensin Työnhakuklubille, jossa hänelle tarjotaan työnhakuvalmennusta. Tämän jälkeen henkilölle tehdään työtarjous työvoimayhdistykseen, mikäli hän ei siirry suoraan avoimille työmarkkinoille tai koulutukseen. Työvoimayhdistykseen työllistetyt henkilöt voivat työskennellä yhdistyksen Työvoimatalolla erilaisissa tehtävissä, kuten työpajoilla, tuotteiden myyntipisteissä tai alihankintatöissä. Heidät voidaan myös edelleensijoittaa Työvoimatalon ulkopuolelle kunnan, yritysten ja yhdistysten työtehtäviin. Toukokuussa 2012 työvoimayhdistyksellä oli työsopimus 253 henkilön kanssa, joista 187 työskenteli Työvoimatalon tehtävissä ja 66 työskenteli edelleensijoitettuna talon ulkopuolella. Työvoimayhdistykseen työllistetyt henkilöt ovat palkkatyösuhteessa, joten heillä on oikeus lakisääteiseen työterveyshuoltoon. Työvoimatalossa työskentelee oma terveydenhoitaja, minkä lisäksi ostopalveluna hankitaan työterveyslääkäripalvelut. Perussairaudenhoidon osalta (esimerkiksi flunssat) asiakkaat ohjataan terveyskeskukseen. Periaatteena on, että kaikki taloon työllistetyt käyvät terveydenhoitajan työhöntulotarkastuksessa, jonka jälkeen heidät voidaan tarvittaessa ohjata työterveyslääkärille. Myöhemmin työterveyslääkärille voidaan ohjautua myös kuntoutusohjaajan, työhön valmentajan tai pajaohjaajan kautta. Kesäkuussa 2012 Työvoimatalossa työskenteli kokopäiväisesti terveydenhoitaja, kaksi kuntoutusohjaajaa, viisi pajaohjaajaa, työhön valmentaja ja työnetsijä sekä hallintoja toimistohenkilökuntaa. Kaksi työterveyslääkäriä piti vuorotellen vastaanottoa talolla yhdestä kahteen kertaa viikossa. Paltamon työllisyyskokeilun toteutumista arvioidaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoimassa laajassa tutkimusko- konaisuudessa vuosina (Kokko & Kotiranta 2010). Työllisyyskokeilun terveys- ja hyvinvointivaikutusten lähtötason tilannetta kuvaavassa raportissa on verrattu Paltamon työttömien, Sonkajärven työttömien ja Paltamon työllisten tilanteita (Nenonen ym. 2011). Paltamon työttömien keskuudessa oli vertailuryhmiä enemmän muun muassa koettua heikkoa terveyttä, psyykkistä kuormittuneisuutta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, kokemusta koulu- ja oppimisvaikeuksista, alkoholin liikakäyttöä ja itsensä yksinäiseksi tuntemista. Vastaavasti aktiivisesti osallistuvien ja elämänlaatunsa keskimääräistä paremmaksi kokevien osuudet olivat Paltamon työttömissä vertailuryhmiä pienemmät. Paltamon työttömistä yli 80 % oli tutkimusta edeltävänä viitenä vuotena ollut yhteensä yli vuoden työttömänä. (Mt.) Täystyöllisyyskokeilu on laaja-alainen aktivointihanke, johon osallistuu varsin heterogeeninen joukko ihmisiä. Kuntoutus koskettaa erityisesti henkilöitä, joilla on pitkäaikaistyöttömyyttä, vajaatyökykyisyyttä tai elämäntilanne on muutoin hankala. Heidät työllistetään Työvoimatalolle, jossa kuntoutumista ja avoimille työmarkkinoille työllistymistä pyritään tukemaan eri tavoin. Työvoimatalo muodostaa niin sanotut välityömarkkinat eli tuetut työmarkkinat työttömyyden ja avointen työmarkkinoiden väliin (ks. esim. Suikkanen 2008). Kuntoutuksen rajapinnat Työttömyys, ja etenkin pitkäaikaistyöttömyys, kytkeytyy kuntoutukseen monin tavoin. Työttömät voivat keskimäärin huonommin ja ovat sairaampia kuin työlliset, ja erityisesti päihdeja mielenterveysongelmat nousevat esiin pitkittyneen työttömyyden yhteydessä (ks. esim. Heponiemi ym. 2008). Myös ammatilliset valmiudet ja taidot tuodaan toistuvasti esille työllistymistä vaikeuttavana asiana (ks. esim. Aho & Mäkiaho 2012). Pitkäaikaistyöttömien tilanteissa ammatillisen osaamisen, arjessa selviytymisen ja terveydellisten rajoitteiden kysymykset kietoutuvat usein yhteen (ks. Rajavaara 2000; Suikkanen ym. 2005; Kortteinen 6 Kuntoutus

7 & Tuomikoski 1998). Kyse on siten monitahoisesta huono-osaisuuden ja syrjäytymisen problematiikasta. Vaikka kuntoutuksen yhtenä julkilausuttuna tavoitteena on torjua sosiaalista syrjäytymistä, kuntoutusjärjestelmä tunnistaa ja tunnustaa edelleen heikosti tällaisia monimutkaisia tilanteita. Sosiaalivakuutusjärjestelmässä kuntoutustoimenpiteisiin pääsy edellyttää lääketieteellistä arviota työkyvyn heikkenemisestä vian, vamman tai sairauden takia. Pitkäaikaistyöttömien kohdalla jo lääketieteelliseen arvioon pääsy asettaa yhden kynnyksen kuntoutuksen toteutumiselle (Saikku 2011). Syrjäytymisen ehkäisy ei konkretisoidu myöskään kuntoutuksen tavoitteissa; työllistymistavoitteen ensisijaisuus rajaa pitkäaikaistyöttömiä ja vaikeasti työllistyviä ulos ammatillisesta kuntoutuksesta. Työttömien sosiaalinen kuntoutus toteutuu paljolti virallisen kuntoutusjärjestelmän ulkopuolella, esimerkiksi osana aikuissosiaalityötä tai kuntouttavassa työtoiminnassa. (Karjalainen 2011.) Kuntoutusjärjestelmän näkökulmasta pitkittynyt työttömyys ja syrjäytymisen uhka asettavat haasteita etenkin ammatillisen ja sosiaalisen kuntoutuksen suuntaan. Paltamon työllisyyskokeilu näyttäytyy mielenkiintoisena mahdollisuutena ylittää ammatillisen ja sosiaalisen kuntoutuksen rajapintoja. Kokeilun saama valtionrahoitus sisältää työ- ja elinkeinohallinnon järjestämän ammatillisen kuntoutuksen. Näin ollen kokeilussa voidaan myös itse määritellä ja kehitellä ammatillisen kuntoutuksen toimintamuotoja. Yhtymäkohtia voidaan löytää esimerkiksi vajaakuntoisten tuetun työllistymisen ja työhönvalmennuksen toimintamalleista, joissa lähtökohtana on tuen tuominen työpaikalle ja työtehtäviin (ks. esim. Ala-Kauhaluoma & Kokko 2001). Muun kuntoutuksen osalta työllisyyskokeiluun työllistetyt ovat normaalin kuntoutusjärjestelmän piirissä. Heille voidaan hakea Kansaneläkelaitoksen, työeläkelaitosten tai kunnan järjestämiä kuntoutustoimenpiteitä. Työterveyshuollon palvelut voivat osaltaan edistää työllistettyjen kuntoutukseen ohjautumista. Työvoimatalo yhteisenä työ- ja toimintapaikkana tarjoaa ammattihenkilöstölle myös mahdollisuuksia kehittää sosiaalisen kuntoutuksen toimintamuotoja. Näkökulma toimijuuteen ja toiminnan mahdollisuuksiin Kuntoutuksessa on viime vuosikymmeninä siirrytty yksilön ja hänen vajaavuuksiensa tarkastelusta kohti voimavaroja ja yksilön ja ympäristön vuorovaikutussuhdetta korostavaa näkökulmaa (ks. esim. Järvikoski 1994; Karjalainen 2004). Keskeisenä näyttäytyvät kuntoutujan oma kokemus, vaikutusmahdollisuudet ja osallisuus niissä tilanteissa ja olosuhteissa, joissa hän elää. Kuntoutuminen rakentuu yksilön ja toimintaympäristön vuorovaikutuksessa. (Järvikoski & Härkäpää 2004, 53.) Samansuuntaista näkökulmaa voidaan nähdä ns. inhimillisten toimintavalmiuksien teoriassa (capability approach), jonka mukaan yksilöiden todelliset toimintamahdollisuudet muotoutuvat yksilöllisten ja yhteiskunnallisten tekijöiden vuorovaikutuksessa (Sen 1993; Robeyns 2005; Björklund & Sarlio-Siintola 2010). Hyvinvoinnin ja sen oikeudenmukaiseen jakautumiseen liittyvänä kehikkona toimintavalmiuksien teoria on kuntoutuksen viitekehystä laajempi. Kuntoutuksen näkökulmasta keskeisiä ovat teoriassa korostuvat toimijuuden, valinnanvapauden ja todellisten mahdollisuuksien periaatteet (ks. Lindh & Suikkanen 2011, 130). Toimintavalmiuksien teorian keskeisiä kysymyksiä on, miten institutionaaliset rakenteet tukevat yksilön todellisia mahdollisuuksia toimia itselleen merkityksellä tavalla (Björklund & Sarlio-Siintola 2010, 37). Tämä voidaan ymmärtää myös kuntoutukseen kohdistuvaksi odotukseksi; miten kuntoutus osaltaan tukee yksilön toimijuutta ja siten lisää hänen todellisia toimintamahdollisuuksiaan yhteiskunnassa. Tässä artikkelissa kiinnostus kohdistuu siihen, millaisin kuntoutuksen käytännöin Paltamon työllisyyskokeilussa pyritään ja pystytään tukemaan Työvoimatalolle työllistettyjen toimijuutta ja toimintamahdollisuuksia. Jyrki Jyrkämä (2004, ; 2008) on kehitellyt viitekehystä toimijuuden tarkasteluun. Toimi- 7 Kuntoutus Kuntoutus

8 juus nähdään suhteessa niihin tilanteisiin ja ympäristöihin, joissa yksilö toimii. Kehikossa toimijuus rakentuu sisältäpäin tarkasteltuna kuuden ulottuvuuden osata, kyetä, haluta, täytyä, voida ja tuntea keskinäisestä dynamiikasta. Osata -ulottuvuus tarkoittaa laajasti erilaisia tietoja ja taitoja. Kyetä -ulottuvuudessa on kyse ensisijaisesti psyykkisistä ja fyysisistä kyvyistä. Haluta liittyy motivaatioon ja motivoituneisuuteen ja täytyä fyysisiin ja sosiaalisiin esteisiin. Voida tarkoittaa tilanteen luomia mahdollisuuksia ja tuntea liittyy ihmisen perusominaisuuteen liittää kohtaamiinsa asioihin ja tilanteisiin tunteitaan. (Jyrkämä 2008, ) Artikkelissa sovelletaan Jyrkämän viitekehystä (kuva 1) kuvaamaan Työvoimataloon työllistettyjen toimijuuden ulottuvuuksia ja Työvoimatalon kuntoutuksen käytäntöjä. Viitekehystä voidaan käyttää niin yksilöiden toimijuuden kuin toimintakäytäntöjen tarkasteluun (Jyrkämä 2008, ). Kehikosta on jätetty pois tuntemisen ulottuvuus, koska näemme, ettei sitä voi avata ammattilaisten haastatteluista koostuvasta aineistosta. Artikkelissa tarkastellaan millaisia asioita osaamiseen, toimintakykyyn, motivaatioon, pakkoihin ja mahdollisuuksiin liittyy, ja miten niihin pyritään tai pystytään vaikuttamaan Työvoimatalon toiminnassa, kuntoutuksen keinoin ja suhteessa työmarkkinoihin. Erityisen kiinnostuksen kohteena on, miten ammatillinen ja sosiaalinen kuntoutus näyttäytyvät Työvoimatalon käytännöissä ja toimijuuden tukemisessa. Tutkimusaineisto ja analyysin eteneminen Osata Tiedot, taidot Kyetä Fyysinen, psyykkinen, Ruumiillinen toimintakyky Haluta Motivaatio, tavoitteellisuus Täytyä Pakot, rajoitteet Voida Mahdollisuudet, vaihtoehdot Kuva 1. Toimijuuden ulottuvuudet (mukailtu Jyrkämä 2004, 158; 2008, 195) Artikkeli on osa laajempaa Paltamon työllisyyskokeilun kuntoutusvaikutusten arviointitutkimusta (Kokko & Saikku 2010). Se on luonteeltaan tapaustutkimus, jossa tutkimuskohteena ovat työllisyyskokeilussa toteutuvat kuntoutuksen käytännöt (ks. Yin 1994, 13 15). Artikkelin tutkimusaineisto muodostuu Paltamon Työvoimatalon toimihenkilöiden teemahaastatteluista. Ammattihenkilöstöllä on merkittävä rooli kuntoutuksen portinvartijoina ja kuntoutuskäytäntöjen toteuttajina (Järvikoski & Härkäpää 2004, ). Työvoimatalolla kuntoutus liittyy työterveyslääkärien, terveydenhoitajan, kuntoutusohjaajien, työhön valmennuksen esimiehen, työnetsijän ja pajaohjaajien toimenkuviin. Teemahaastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina syksyllä 2011 ja ryhmähaastatteluina kesällä Yksilöhaastatteluissa haastateltiin kahta terveydenhoitajaa ja kuntoutusohjaajaa. Ryhmähaastatteluissa ryhmät muodostettiin ammatti-/toimenkuvaryhmittäin: 1) kaksi kuntoutusohjaajaa ja terveydenhoitaja, 2) esimiehet: neljä pajaohjaajaa, työhön valmennuksen esimies ja työnetsijä ja 3) kaksi työterveyslääkäriä. Haastatteluihin osallistui kaikkiaan 13 eri henkilöä. Terveydenhoitajat siirtyivät talolta muualle töihin, ja taloon palkattiin uusi terveydenhoitaja ja toinen kuntoutusohjaaja. Yksi pajaohjaajista ei päässyt osallistumaan ryhmähaastatteluun. Haastattelujen teemat rakentuivat kuntoutuksen ympärille: oma toimenkuva/ työtehtävä, kuntoutustarpeet, kuntoutukseen ohjaus, kuntoutusprosessit, yhteistyö ja kuntoutuskäytännöt. Yksilöhaastattelut toteutettiin puhelinhaastatteluina ja niistä kirjoitettiin muistiinpanot. Ryhmähaastattelut äänitettiin ja nauhoitteet litte- 8 Kuntoutus

9 roitiin. Tekstiä muodostui kaikkiaan 116 sivua. Haastatteluaineiston analyysin kehikkona on ollut osaamisen, kykenemisen, haluamisen, täytymisen ja voimisen ulottuvuudet Jyrkämän (2004; 2008) viitekehystä soveltaen (ks. kuva 1). Analyysissä on nostettu esiin näiden teemojen ilmentymistä asiantuntijoiden puheessa heidän puhuessaan malliin työllistettyjen toimintakyvystä, kuntoutustarpeista, kuntoutumisesta ja työllistymisestä sekä kuntoutuksen käytännöistä Työvoimatalolla. Analyysirunko muodostettiin toimijuuden ulottuvuuksista ja sisällönanalyysi on siten ollut teorialähtöistä (ks. Tuomi & Sarajärvi 2004, ). Molemmat tutkijat kävivät läpi kaikki haastattelut luokitellen sisältöä mainittujen viiden ulottuvuuden alle sekä nostaen esille niitä asioita, jotka eivät suoraan istuneet kehikkoon. Tämän jälkeen tutkijat kävivät yhdessä läpi tehdyt luokitukset, keskustelivat esiinnousseista teemoista ja niiden luokittelusta. Useamman tutkijan suorittama analyysi lisää tulosten luotettavuutta (Patton 1990, 468). Tulosten esittelyssä päätimme pitäytyä pidempien suorien puhe-/tekstinäytteiden esittämisestä, koska haastateltavat ovat tunnistettavissa. Pyrimme kuitenkin tuomaan esille haastateltujen omia ilmaisuja, jotka on erotettu lainausmerkein. Haastattelut tukivat toisiaan ja toivat esille samoja asioita. Työterveyslääkärit puhuivat eniten kyetä-teemasta, kuntoutusohjaajat, terveydenhoitajat ja esimiehet osata ja haluta -teemoista. Kaikki ulottuvuudet tulivat kuitenkin esille kaikissa ryhmähaastatteluissa. Osata Toimihenkilöiden haastatteluissa osata jäsentyi kolmeen alueeseen; ammatilliseen koulutukseen ja ammattitaitoon, työssä oppimiseen ja ammattitaidon ylläpitämiseen sekä elämänhallintaan. Monilla työllistetyillä nähtiin puutteita ammattitaidossa, osaaminen on vanhentunutta tai ammatillinen tutkinto puuttuu. Nuorilla saattaa olla ammatillinen koulutus, mutta ei vielä riittävää osaamista työkokemuksen kautta. Toisaalta erityisesti iäkkäämmistä monella koettiin olevan vankkaa kokemuksen tuomaa ammattitaitoa. Talolla on siten monenkirjavaa joukkoa, monen alan osaajia, ja sitten paljon niitä, joilla ei ole sitä osaamista. Ammattitaidon ja koulutuksen tärkeyden nähtiin korostuvan työmarkkinoiden vaatimuksissa; työntekijöiltä edellytetään alan koulutusta, vahvaa ammatillista osaamista ja tuoretta työkokemusta, koska yrityksissä haetaan sitä terävintä ja valmista, jota ei tarvitse kouluttaa. Vähäisempiä työtaitoja vaativia apumiesten töitä ei enää ole työmarkkinoilla tarjolla. Työssä oppimisen ja ammattitaidon ylläpitämisen teema liittyi Työvoimatalon käytäntöihin. Työvoimatalossa edistetään ihmisten ammatillista osaamista työssä oppimisen ja sitä kautta vähitellen selkiytyvien ammatillisten suunnitelmien kautta. Työpajoilla ja alihankintatöissä ihmisille pyritään löytämään sitä oman alan tekemistä, että ne pääsee tekemään ja ylläpitämään sitä taitoa. Toisaalta haastatteluissa nousi esille, ettei ammatillisen osaamisen kehittämisen näkökulmaa ole vielä riittävästi huomioitu työtehtävien suunnittelussa vaan työllistetyt voivat jumiutua samoihin tehtäviin tai toiminta on talolähtöistä eli heidän työtehtävänsä määräytyvät ulkopuolisten tilaustöiden kautta. Erityisesti nuorten kannalta esitettiin myös huolta siitä, millaista kuvaa työelämästä ja sen vaatimasta osaamisesta Työvoimatalolla saadaan, kun työtahti on leppoinen ja talolla työskentelee hyvin erilaisessa työkunnossa olevia ihmisiä. Ammatillinen kuntoutus näkyi haastateltavien puheessa monitahoisena; yhtäältä Työvoimatalo toteuttaa toiminnassaan ammatillista kehittymistä lisäävää kuntoutusta, toisaalta työterveyshuolto on ohjannut joitakin työllistettyjä Kelan ja työeläkelaitoksen ammatilliseen kuntoutukseen. Haastatteluissa nousi esille, että kaikki eivät ole vielä tarpeeksi hyviä Kelan kuntoutukseen, osan koettiin tarvitsevan tukea ja toimenpiteitä Työvoimatalolla ennen Kelan kuntoutukseen hakemista. Erityisesti nuorten kohdalla vaatimus vajaakuntoisuudesta - pitää olla diagnoosi - nähtiin ammatilliseen kuntoutukseen hakeutumisen esteenä. Kuntoutus

10 Elämänhallinnan puutteita nähtiin erityisesti nuorilla. Esille tuotiin arkielämän taitojen oppimista, kuten raha-asioista ja omasta kodista huolehtimista. Talolla on jonkin verran ihmisiä, joilla menee rahat ensin muuhun, laskuja ei aukaista, ja pinot vaan kertyy. Myös taitoa ajatella tulevaisuutta pidemmällä tähtäimellä kuvattiin oppimista vaativaksi asiaksi, joka tulee hoksata. Työvoimatalolla nuorten elämänhallinnan taitoja pyritään edistämään muun muassa kuntoutusohjaajan keskustelujen ja kurssitoiminnan, kuten itsenäisen asumisen valmennuksen, kautta. Kyetä Teema kyetä sisälsi lähtökohtaisesti fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä koskevia asioita. Ammattilaisten puheessa kykeneminen liittyi vahvasti myös sosiaaliseen toimintakykyyn, jonka nähtiin lomittuvan monella tavalla työllistettyjen fyysisiin ja psyykkisiin rajoitteisiin. Haastatteluissa kykeneminen tuli esiin puheena työkykyisyydestä tai vastaavasti työja toimintakyvyn rajoitteista. Suurella osalla työllistetyistä työkyky nähtiin jollakin tavoin alentuneeksi. Haastatellut kokivat, että työkyvyn fyysiset rajoitteet tulevat yleensä hyvin esille työtehtävien kautta, esimerkiksi rakennustöissä nähdään nopeasti onko sitä alenemaa vai ei, että mihin pystyy ja mihin ei. Sitä vastoin psyykkiset, sosiaaliset ja kognitiivisten taitojen ongelmat vaikuttavat taustalla ja rajoittavat yhtä lailla työ- ja toimintakykyä. Tällaisina rajoitteina mainittiin muun muassa oppimiskyky, sosiaalisten tilanteiden pelko, estyneisyys ja hankala perhetilanne. Erityisesti päihteiden ongelmakäyttö ja mielenterveysongelmat korostuvat työ- ja toimintakyvyn rajoitteina. Päihdeongelmaan vastaaminen koetaan vaikeaksi, koska täystyöllisyyskokeiluun voivat osallistua myös päihde- ja huumeriippuvaiset. Ammattilaisten mukaan Työvoimatalossa työkykyä joudutaan katsomaan monesti läpi sormien eikä käsitys työkyvystä siten vastaa normaalin työelämän vaatimuksia: Se käytännön työkykyisyys, meidän pitää astua askel sivuun, se ei toteudu tässä talossa. Osalla esiintyy toistuvasti rokulipäiviä, jolloin he eivät kykene tulemaan työpaikalle tai tultuaan paikalle eivät kykene työhön. Työkykyisyyden edellytyksenä nähtiin siten myös kyky säännölliseen päivärytmiin, työyhteisön sääntöjen noudattamiseen ja uusiin tehtäviin tarttumiseen. Tilanne herätti ristiriitaisia tuntemuksia ammattilaisissa; toisaalta nähtiin, että päihdeja mielenterveysongelmaisten mahdollisuus tulla työpaikalle ja olla kansalaisten kirjoilla on hyväksi heidän psyykkiselle ja sosiaaliselle toimintakyvylleen. Toisaalta koettiin, että selkeästi työ- ja toimintakyvyttömien läsnäolo työpaikalla aiheuttaa työturvallisuusriskin ja on epäoikeudenmukaista muita työllistettyjä kohtaan. Päihdetilanteisiin puututaan työpaikalta poistamisella ja palkan pidättämisellä. Haastateltujen mukaan tämä ei kuitenkaan ole ratkaisu ongelmaan vaan saattaa jopa edesauttaa ongelman syvenemistä. Tällä alueella nähtiinkin tarvetta uusille työkäytännöille. Työvoimatalon työterveyshuollossa työkyvyttömyys voidaan tarvittaessa todentaa, ja ohjata ihmisiä sairaus- tai työkyvyttömyysetuuksille. Vaikeat päihdeongelmat tuottavat tilanteita, joissa henkilö on käytännössä työkyvytön, mutta ei riippuvuusdiagnoosin perusteella ole oikeutettu sairauspäivärahaan tai kuntoutusetuuksiin. Haastateltujen mukaan läheskään kaikki työkyvyttömiksi todetut eivät kuitenkaan halua tai pysty siirtymään sairaus- tai eläke-etuuksille, koska heidän tulonsa laskisivat. Palkan lisäksi syynä nähtiin Työvoimatalon työkulttuuri; talolle voi tulla myös sairaana eikä työsuorituksia edellytetä. Odotuksena oli, että hankkeen lähestyessä loppuaan sairauspäivärahalle ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvien osuus tulee kasvamaan, kun vaihtoehtona on työttömyys. Haluta Ammattilaisten puheessa haluta liittyi ensinnäkin työhaluun tai -haluttomuuteen. Työllistetyillä koettiin useimmiten olevan hyvä motivaatio työskennellä Työvoimatalolla. Työvoimatalon osa-aikatyö ja siihen suhteutettu palkka tarjoaa työttömyysaikaan nähden paremmat edut sekä yhteisöllisesti että ra- 10 Kuntoutus

11 hallisesti. Työpisteisiin muodostuu sosiaalisia yhteisöjä, joissa työllistetyt viihtyvät. Työvoimatalo koetaan hyväksi ja turvalliseksi olla, kun on tutut ihmiset. Työhaluttomuus liittyy haastateltujen mukaan toisaalta siihen, ettei talolla ole aina riittävästi tai riittävän mielekkäitä työtehtäviä tarjolla. Toisaalta työhaluttomuuden taustalla nähdään joidenkin vaikea kokonaiselämäntilanne, esimerkiksi päihdeja mielenterveysongelmat tai työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeus. Talolla on reserviporukka, joka ei ole hirveän innokas minnekään päin lähtemään. Työhalua merkittävämpänä asiana haastatteluissa näyttäytyi työllistymishaluttomuus eli haluttomuus siirtyä talosta avointen työmarkkinoiden suuntaan. Monilla työllistetyillä ei koettu olevan halua hakeutua eteenpäin talon ulkopuolisiin töihin. Työllistymishaluja vähentävät ne asiat, jotka saavat heidät viihtymään Työvoimatalossa; palkkaus, hyvät työolosuhteet ja turvallinen työyhteisö. Siirtymistä kohti avoimia työmarkkinoita pyritään tukemaan esimerkiksi tarjoamalla niin sanottua työnantajapakettia, jossa työllistetylle tarjotaan kymmenen euron päivittäistä lisäpalkkaa hänen työskennellessään talon ulkopuolella. Kuitenkin vain harva on halunnut tarttua tilaisuuteen. Haluta liittyikin haastatteluissa työllistettyjen tavoitteellisuuteen, joka näkyy haluna tai haluttomuutena mennä elämässä eteenpäin. Osalla on rohkeutta ja halua hakeutua töihin tai koulutukseen Työvoimatalon ulkopuolelle, osa on pääosin tyytyväinen olotilaansa eikä halua muutosta tilanteeseensa. Työllistymishalua pyritään tukemaan lisäämällä tavoitteellisuutta: Ihmisen kanssa katsotaan, mitä ne työtehtävät on, ja sitten toisaalta arvioidaan myös sitä kuinka hän on onnistunut niissä tehtävissä, missä olisi kehittymistä. Talolla on otettu käyttöön esimies-alaiskeskustelut ja kuntoutussuunnitelmat, joiden avulla hahmotellaan yksilöllisiä polkuja kohti työelämää. Haastatteluissa tavoitteellisuuden puutteen nähtiin liittyvän työttömyyden ja huono-osaisuuden kokemukseen; ihmisillä puuttuu uskoa omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa, kokemusta siitä, että he voisivat oikeasti vaikuttaa tulevaisuuteensa. Elämää eletään lyhyellä aikajänteellä, aatellaan vaan tätä päivää, eikä sitä jatkoa. Käytännössä tämä näyttäytyy esimerkiksi siten, että elämäntapa on sopeutettu pieniin tuloihin eikä elintason nostamista koeta tavoitteeksi. Haastatellut korostivat kannustamista ja tukemista keskeisenä osana työskentelyään, jotta työllistetyt näkisivät omat vahvuutensa, kokisivat onnistumisen kokemuksia ja rohkaistuisivat siten hakeutumaan eteenpäin elämässään, miettimään sitä, mitä minä haluaisin oikeasti elämältä. Täytyä Täytyä ei noussut ammattilaisten puheessa kovin voimakkaasti esille. Selkeimmin teema esiintyi kun puhuttiin avoimille työmarkkinoille työllistymisestä. Tähän nähtiin sisältyvän monenlaisia ehtoja ja pakkoja; henkilöllä täytyy olla ammattitaitoa, osaamista, kykyä ja halua tehdä töitä sekä valmiutta lähteä töihin omaa kotipaikkakuntaa kauemmas. Etenkin nuorille nähtiin tarpeelliseksi asettaa lisää velvoitteita Työvoimatalolla, jotta työ- ja työllistymishalu kasvaisivat. Tämä tarkoitti käytännössä esimerkiksi sitä, että työllistetyillä olisi velvoite toimia työyhteisön sääntöjen mukaisesti, ja velvoite tehdä myös ei-mieleisiä työtehtäviä: Pitäis olla sitä fyysistä työtä, varsinkin näillä junnuilla, että ne tajuais sen koulutuksen merkityksen. Velvoitteiden toivottiin edistävän halukkuutta siirtyä Työvoimatalosta eteenpäin avoimille työmarkkinoille tai ammatilliseen koulutukseen sekä antavan työllistetyille realistisempaa kuvaa työelämästä. Työvoimatalon ja normaalin työpaikan toimintakulttuurit ja säännöt koettiin toisistaan poikkeaviksi: normaalissa työpaikassa täytyy kyetä töihin, työstä kieltäytymisiä ei sallita ja sitä työtä täytyy tehdä mitä on. Haastatellut kokivat, että Paltamon työllisyyskokeiluun työllistettyjen velvoitteet ovat pääosin määrittelemättä. Täytyminen liittyi haastatteluissa myös työllistettyjen henkilökohtaiseen kasvuun ja oppimiseen. Heidän täytyy murtaa työttömän Kuntoutus

12 identiteettinsä niin omassa mielessään kuin suhteessa lähiympäristöön. Kokemus oli, että pienellä paikkakunnalla ihmiset helposti kategorisoidaan tietynlaisiksi, ihminen on määritelty jo jostakin käsin. Elämässä eteenpäin pääseminen edellyttää näiden mielikuvien hylkäämistä. Minäkuvan muutos nähtiin osana kasvun prosessia, jonka avulla työllistetyt voivat hahmottaa tulevaisuuden tavoitteitaan omista toiveistaan käsin. Voida Voida sekä mahdollisuudet ja vaihtoehdot esiintyivät ilmaisuina harvoin haastatteluissa. Ajatuksellisesti voida näyttäytyi kuitenkin kokoavana teemana, jossa yhdistyivät osaamisen, kykenemisen, haluamisen ja täytymisen ulottuvuudet. Tämä jäsentyi kahteen asiasisältöön: Työvoimatalon tuottamiin mahdollisuuksiin ja työllistymisen mahdollisuuksiin. Ammattilaisten näkökulmasta työllisyyskokeilu mahdollistaa muun muassa riittävän toimeentulon, sosiaalisen yhteisön ja osallistumisen areenoja, konkreettisia työtehtäviä sekä työterveyshuollon ja kuntoutusohjauksen yksilöllisiä palveluja. Näiden avulla työllistetyt voivat löytää suuntaa elämälleen, ylläpitää ja kehittää työ- ja toimintakykyään sekä ammattitaitoaan, saada tukea ja ohjautua eteenpäin tarvittaviin palveluihin ja kuntoutukseen, ja jopa työllistyä avoimille työmarkkinoille. Täystyöllisyyskokeilun luonne, palkkatyösuhde ja asetettujen velvoitteiden vähyys näyttävät myös antavan työllistetyille harkintavaltaa siihen, millaisiin työtehtäviin tai suunnitelmiin he sitoutuvat. Haastatteluissa painottui työllistettyjen sosiaalinen vahvistaminen Työvoimatalon käytännöissä. Sosiaalisen vahvistumisen myötä he voivat nähdä omat voimavaransa ja vaikutusmahdollisuutensa elämässään. Ihmiset saadaan huomaamaan, että heissä on paljon hyviä asioita ja heissä on paljon voimavaroja. Talolla pyritään kuntoutukseen, joka pureutuu osallisuuteen ja oman ittensä arvostamiseen, että minä oon ihan samanlainen yhteiskunnan jäsen kuin muutkin, ja mullakin saattais olla mahdollisuuksia vielä tehdä. Tämä on edellytys ammatilliselle vahvistumiselle ja avoimille työmarkkinoille suuntautumiselle. Työvoimatalo kokonaisvaltaisena työ- ja toimintapaikkana luo tällaiseen toimintaan hyvät edellytykset. Työllistymisen mahdollisuuksia tarkasteltaessa haastatteluissa nähtiin tarvetta kehittää Työvoimatalon käytäntöjä suunnitelmallisemmaksi ja velvoittavammaksi. Talolla on muun muassa lisätty kuntoutusohjauksen resurssia sekä kehitetty esimiestyöskentelyä. Täystyöllisyyskokeilun luonne näyttäytyy avoimille työmarkkinoille työllistymisen näkökulmasta ristiriitaisena, koska talolla työskentelee hyvin erikuntoisia ihmisiä yhteisissä tiloissa ja osittain myös samoissa työtehtävissä. Haastatteluissa pohdittiin millaista ammattitaitoa, työelämätaitoja ja motivaatiota talolla voidaan näissä olosuhteissa saavuttaa, jos työllistetyillä ei esimerkiksi ole sitä oman työn arvostusta ja siihen vaikuttaa isosti, jos omaa työtä ja työpaikkaa ei pidetä minään, se on isompi asia kuin äkkiä ajatteleekaan. Toisaalta haastatellut näkivät tilanteen antavan heikommassa työkunnossa oleville mahdollisuuksia etenkin sosiaaliseen, mutta myös ammatilliseen vahvistumiseen. Suurimpana työllistymisen esteenä näyttäytyivät työmarkkinoiden rakenteet ja käytännöt: Vaikka kaikki nämä työntekijät olisi pystyviä avoimille markkinoille, niin kaikille kun ei oo töitä avoimilla markkinoilla. Työpaikkojen keskittyminen kaupunkiseuduille, vähäistä ammattitaitoa vaativien töiden puuttuminen, työnantajien haluttomuus työllistää osatyökykyisiä ja täysitehoisen työn vaatimukset luovat esteitä avoimille työmarkkinoille työllistymiselle. Haastatteluissa toistui näkemys, että noin kolmannes Työvoimatalolle työllistetyistä voisi siirtyä avoimille työmarkkinoille miltei ilman tukea, noin kolmannes tarvitsee paljon tukea työmarkkinoille päästääkseen ja noin kolmannes ei tule työskentelemään avoimilla työmarkkinoilla. Työllistettyjen mahdollisuuksien kenttä näyttääkin rajoittuvan monien osalta välityömarkkinoilla, kuten Työvoimatalolla, työskentelyyn. 12 Kuntoutus

13 Toimijuuden näkökulma ammatilliseen ja sosiaaliseen kuntoutukseen Paltamon työllisyyskokeilun toimihenkilöiden haastattelut osoittavat, miten moninaisesta kokonaisuudesta vaikeasti työllistyvien ja pitkäaikaistyöttömien kuntoutuksessa on kyse. Kaikissa tarkasteluissa ulottuvuuksissa, osata, kyetä, haluta, täytyä ja voida, oli tunnistettavissa niin ammatilliseen kuin sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluvia asioita. Työvoimatalon käytännöissä kuntoutuksen elementit sekoittuvat monella tapaa, mutta niitä on myös mahdollista eritellä. Kuvaan 2 on jäsennetty sosiaalisen ja ammatillisen kuntoutuksen elementtejä vaikeasti työllistyvien kuntoutuksessa toimijuuden näkökulmasta. Osaamisen näkökulmasta keskeiseksi nousevat niin elämänhallinnan ja arkielämän taitojen kuin ammatillisen osaamisen ja työssä oppimisen tukeminen. Sosiaalisen ja ammatillisen kuntoutuksen välinen suhde näyttäytyy porrasteisena: henkilöllä tulee olla riittävää elämänhallintaa ja arkielämän taitoja, jotta ammatillinen koulutus ja työssä oppiminen olisi mahdollista. Kykenemisessä painottuvat psykososiaaliset ja kognitiiviset kyvyt; kyky toimia sosiaalisissa yhteisöissä ja oppia uutta. Ammatillisessa kuntoutuksessa painopiste on työkyvyn ja oppimisen tukemisessa. Tämä edellyttää henkilöltä riittävää fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä, kykyä säännölliseen päivärytmiin sekä työyhteisön sääntöjen noudattamiseen. Haluamisessa korostuu sosiaalisen kuntoutuksen osalta osallistumisen halun vahvistaminen. Ammatillisessa kuntoutuksessa tämä fokusoituu kohti työelämää: tuetaan halua tehdä töitä ja työskennellä työmarkkinoilla. Samansuuntaisesti halu mennä elämässä eteenpäin tarkentuu ammatillisiksi tavoitteiksi. Täytyminen näyttäytyy ensinnäkin työttömän roolista irrottautumisena, jota voidaan tukea sosiaalisen kuntoutuksen keinoin. Ammatillisessa kuntoutuksessa yksilön täytyy omaksua työelämän säännöt ja vaatimukset. Voimisen ja mahdollisuuksien näkökulmasta sosiaalisen kuntoutuksen voidaan nähdä tukevan ihmisten sosiaalista toimijuutta; mahdollisuutta toimia sosiaalisissa suhteissaan ja yhteisöissä. Ammatillinen kuntoutus luo taas mahdollisuuksia ammatilliseen vahvistumiseen; ammattitaidon ja työelämäosaamisen kehittymiseen. Johtopäätökset Paltamon täystyöllisyyskokeilu on aktivointihanke, jonka julkilausuttuna tavoitteena on Sosiaalinen kuntoutus Ammatillinen kuntoutus Osata Elämänhallinta Ammatillinen osaaminen ja koulutus Arkielämän taidot Työssä oppiminen Kyetä Toimintakyky Työkyky (Työ)yhteisöön sopeutuminen Kyky oppia uutta Haluta Osallistumishalu Työhalu, työllistymishalu Tulevaisuuteen suuntautuminen Tavoitteellisuus Täytyä Työttömän roolista irrottautuminen Työelämän säännöt ja vaatimukset Voida Sosiaalinen vahvistuminen Ammatillinen vahvistuminen Kuva 2. Sosiaalisen ja ammatillisen kuntoutuksen elementtejä vaikeasti työllistyvien kuntoutuksessa toimijuuden näkökulmasta Kuntoutus

14 sekä edesauttaa ihmisten työllistymistä avoimille työmarkkinoille että lisätä heidän hyvinvointiaan ja sosiaalista osallisuuttaan. Tämä on harvinaista, sillä aktivoinnissa tavoitteet ja tulokset määrittyvät usein pikemmin työllisyys- kuin sosiaalipoliittisista lähtökohdista käsin (ks. Dean 2003; Karjalainen ym. 2008). Kuntoutuksen näkökulmasta työllisyyskokeilu, kuten välityömarkkinat laajemminkin, asettuu ammatillisen ja sosiaalisen kuntoutuksen rajapinnoille. Ammatillinen ja sosiaalinen kuntoutus lomittuvat monella tapaa vaikeasti työllistyvien ja pitkäaikaistyöttömien kuntoutuksessa. Tietyt sosiaalisen kuntoutuksen elementit ovat edellytyksiä ammatillisen kuntoutuksen toteuttamiselle. Usein sosiaalinen ja ammatillinen kuntoutus näyttävät kuitenkin sekoittuvan ja toteutuvan rinnakkain, toisiaan tukien. Tämä asettaa haasteita kuntoutusjärjestelmää kohtaan, jossa sosiaalinen ja ammatillinen kuntoutus toteutuvat usein erillään ja eri tahojen toimesta. Esiin nousee myös sellaisia ammatillisen kuntoutuksen elementtejä, jotka toistaiseksi näkyvät heikosti etenkin pitkäaikaistyöttömien kuntoutuksessa. Tarvetta on vahvistaa muun muassa työssä oppimista, työtaitojen ylläpitoa ja työelämälähtöisyyttä. (Ks. myös Suikkanen & Lindh 2010; Karjalainen 2011.) Paltamon työllisyyskokeilussa on pystytty yhdistämään ammatillisen ja sosiaalisen kuntoutuksen elementtejä työllistettyjen toimijuuden tukemisessa. Työ itsessään ei kuntouta, ellei siihen tarvittaessa liitetä yksilöllisiä kuntouttavia elementtejä. Työvoimatalon kuntoutuksen käytännöt painottuvat sosiaaliseen vahvistamiseen sekä tukeen työympäristössä ja konkreettisissa työtehtävissä. Osittain tämä johtuu täystyöllisyyskokeilun luonteesta: mukana on myös niitä ihmisiä, joita ei normaalisti edes aktivoida. Osittain kyse on siitä, että ammatillisen vahvistamisen työmenetelmät ovat vasta muotoutumassa talon käytännöissä. Vaikeasti työllistyvien ja pitkäaikaistyöttömien todelliset toimintamahdollisuudet näyttäytyvät niin Paltamon työllisyyskokeilussa kuin koko yhteiskunnassa varsin rajallisina. Kuntoutuksella voidaan tukea työttömien toimijuutta (osata, kyetä, haluta, täytyä, voida), mutta todelliset mahdollisuudet, valinnanvapaudet ja työllistymisen ehdot muodostuvat suhteessa olemassa oleviin yhteiskunnallisiin rakenteisiin (ks. Sen 1993). Kyse on laajemmasta yhteiskuntapoliittisesta linjauksesta: haluammeko todella luoda kaikille yhtäläiset mahdollisuudet työllistymiseen ja työelämään? Työmarkkinoiden rakenteeseen ja kysynnän lisäämiseen voidaan kuntoutuksen keinoin vaikuttaa vain vähän. Tiiviimpi yhteistyö kuntoutuksen ja työelämän välillä myös työttömien tilanteissa olisi tärkeää. Kyse on lisäksi siitä, millaisia arvoja ja määreitä työntekoon liitämme (ks. Björklund 2008, 363; Dean ym. 2005). Onko palkkatyö ainoa tavoite vai voiko mahdollisuus omanlaiseensa hyvään elämään ja toimeliaisuuteen olla myös arvokasta ja tavoiteltavaa? Miten tällaista näkökulmaa voisi vahvistaa kuntoutuksessa esimerkiksi silloin, kun työllistymiseen ei ole realistisia mahdollisuuksia? Tiivistelmä Artikkelissa tarkastellaan ammatillisen ja sosiaalisen kuntoutuksen käytäntöjä Paltamon täystyöllisyyskokeilussa. Työllisyyskokeilussa paikkakunnan työttömät työnhakijat työllistetään Työvoimataloon, mikäli he eivät työllisty avoimille työmarkkinoille. Työvoimatalon tavoitteena on löytää yksilöllisiä polkuja avoimille työmarkkinoille sekä ehkäistä syrjäytymistä. Artikkelissa kuntoutuksen tehtäväksi nähdään ihmisen toimijuuden ja toimintamahdollisuuksien tukeminen toimintavalmiuksien teorian viitekehyksestä. Tutkimusaineiston muodostavat Työvoimatalon ammattilaisten teemahaastattelut. Tutkimusmetodina on teorialähtöinen sisällönanalyysi. Toimijuutta analysoidaan osata, kyetä, haluta, täytyä ja voida -ulottuvuuksien avulla. Tulosten mukaan Työvoimatalon käytännöissä on voitu yhdistää ammatillisen ja sosiaalisen kuntoutuksen elementtejä työllistet- 14 Kuntoutus

15 tyjen toimijuuden tukemisessa. Painopiste on ollut sosiaalisessa vahvistamisessa, joka samalla luo edellytyksiä ammatilliseen kuntoutukseen. Työllistymismahdollisuudet rajoittuvat usein välityömarkkinoille avointen työmarkkinoiden rakenteista johtuen. Abstract The article examines practices of vocational and social rehabilitation in the Paltamo Full-Employment Experiment. In the experiment all jobseekers at Paltamo are employed to the Labour House if they don t find employment from the open labour market. The goal is to find individual paths to the open labour market, as well as to prevent social exclusion. The article is based on the capability approach. Rehabilitation should support human agency and individual capabilities. The research material consists of professionals focusgroup interviews. The research method is theory-driven content analysis. The concept of agency is opened up with five dimensions. According to the results, elements of both vocational and social rehabilitation are used to support the agency of the people at the Labour House. The focus has been on the strengthening of social agency. This enables also vocational rehabilitation. The employment possibilities are often limited to the intermediate labour market due to the structures of the open labour market. VTM Peppi Saikku, tutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos VTT Riitta-Liisa Kokko, erikoistutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lähteet Aho S, Mäkiaho A (2012) Pitkään työttömänä olleiden työnhakijoiden työllistymisen esteet ja julkisiin työvoimapalveluihin osallistuminen. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 15/2012. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. Ala-Kauhaluoma M, Kokko RL (2001) Tuettu työllistyminen väylänä avoimille työmarkkinoille kokemuksia kehittämisprojekteista. Työpoliittinen Aikakauskirja, 44, 2, Björklund L (2008) Kannustaminen ja moraali. Kannustamisen idea suomalaisessa yhteiskuntapolitiikassa 1990-luvulta alkaen. Helsinki. Björklund L, Sarlio-Siintola S (2010) Inhimilliset toimintavalmiudet suomalaisessa hyvinvointipolitiikassa. Teoksessa Hiilamo H, Saari J (toim.) Hyvinvoinnin uusi politiikka johdatus sosiaalisiin mahdollisuuksiin. A tutkimuksia 27. Tampere: Diakonia ammattikorkeakoulu Dean H (2003) Re-conceptualising Welfare-to-Work for People with Multiple Problems and Needs. Journal of Social Policy, 32, 3, Dean H, Bonvin JM, Vielle P, Farvaque N (2005) Developing capabilities and rights in welfare-to-work policies. European Societies, 7, 1, Heponiemi T, Wahlström M, Elovainio M, Sinervo T, Aalto AM, Keskimäki I (2008) Katsaus työttömyyden ja terveyden välisiin yhteyksiin. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Työ ja yrittäjyys, 14/2008. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. Huotari A (2008) Paltamon Työtä Kaikille -hanke Toiminimi Anne Huotarin selvitystyön loppuraportti. poimittu Ilvonen S, Matinmikko J, Palmu M, Romppainen R (2008) Paltamon Työtä Kaikille -jatkoselvitys. Raportti toiminnasta Jyrkämä J (2004) Ikääntyminen ja ikääntyvien kuntoutus. Teoksessa Karjalainen V, Vilkkumaa I (toim.) Kuntoutus kanssamme. Ihmisen toimijuuden tukeminen. Saarijärvi: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Jyrkämä J (2008) Toimijuus, ikääntyminen ja arkielämä- hahmottelua teoreettis- metodologiseksi viitekehykseksi. Gerontologia 22, 4, Järvikoski A (1994) Vajaakuntoisuudesta elämänhallintaan? Kuntoutuksen viitekehysten ja toimintamallien tarkastelu. Tutkimuksia 46/1994. Helsinki: Kuntoutussäätiö. Järvikoski A, Härkäpää K (2004) Kuntoutuksen perusteet. Helsinki: WSOY. Karjalainen V (2004) Yksilöllistymiskehitys muuttaa kuntoutusta mutta miten? Teoksessa Karjalainen V, Vilkkumaa I (toim.) Kuntoutus kanssamme. Ihmisen toimijuuden tukeminen. Saarijärvi: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Karjalainen V (2011)Työttömien ammatillisen kuntou- Kuntoutus

16 tuksen kysymys. Teoksessa Järvikoski A, Lindh J, Suikkanen A (toim.) Kuntoutus muutoksessa. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus Karjalainen V, Saikku P, Pasuri A, Seppälä A (2008) Mitä on aktiivinen sosiaalipolitiikka kunnassa? Näköalapaikkana työvoiman palvelukeskukset. Raportteja 20. Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Kokko RL (2003) Asiakas kuntoutuksen yhteistyöryhmässä. Institutionaalisen kohtaamisen jännitteitä. Tutkimuksia 72/2003. Helsinki: Kuntoutussäätiö. Kokko RL, Kotiranta PL (toim.) (2010) Työllisyys, terveys ja hyvinvointi. Paltamon työllistämismallin arviointitutkimus I osaraportti Avauksia 17/2010. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kokko RL, Saikku P (2010) Paltamon työllistämismallin kuntoutusvaikutusten arviointi. Teoksessa Kokko RL, Kotiranta PL (toim.) Työllisyys, terveys ja hyvinvointi. Paltamon työllistämismallin arviointitutkimus I osaraportti Avauksia 17/2010. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kortteinen M, Tuomikoski H (1998) Työtön. Tutkimus pitkäaikaistyöttömien selviytymisestä. Hämeenlinna: Hanki ja jää. Laurikainen A, Huotari A (2010) Työllistämismallin historia. Teoksessa Kokko RL, Kotiranta PL (toim.) Työllisyys, terveys ja hyvinvointi. Paltamon työllistämismallin arviointitutkimus I osaraportti Avauksia 17/2010. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lindh J, Suikkanen A (2011) Vammaisuuden teoriat ja kuntoutuksen problematiikka. Teoksessa Järvikoski A, Lindh J, Suikkanen A (toim.) Kuntoutus muutoksessa. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus Mäkitalo J, Suikkanen A, Ylisassi H, Linnankangas R (2008) Kuntoutus ja työelämä. Teoksessa: Rissanen P, Kallanranta T, Suikkanen A (toim.) Kuntoutus. 2.painos. Keuruu: Duodecim Nenonen T, Leeman L, Härkänen T, Tyyni U, Kaikkonen R, Koskinen S, Kokko RL, Kotiranta PL, Linnanmäki E (2011) Terveys- ja hyvinvointivaikutukset lähtötason tilanne Työllisyys, terveys ja hyvinvointi. Paltamon työllistämismallin arviointitutkimus Raportti 22/2011. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Patton MQ (1990) Qualitative Evaluation and Research Methods. Newbury Park: Sage. Rajavaara M (toim.) (2000) Yksilölliset palvelut ja ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömyys. Ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien palvelutarveselvityksen seurantatutkimuksen loppuraportti. Sosiaalija terveysturvan tutkimuksia 54. Helsinki: Kela. Rajavaara M (2009) Johdanto: Kuntoutuksen kehittäminen työelämän muutospaineissa. Teoksessa Rajavaara M, Aalto L, Hinkka K (toim.) Kehittämisideoista työikäisten kuntoutuksen käytännöiksi. Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen lähtökohdat. Kela, nettityöpapereita 7/ poimittu Robeyns I (2005) The capability approach: a theoretical survey. Journal of Human Development, 6, 1, Saikku P (2011) Pitkäaikaistyöttömien terveyspalvelut ja kuntoutus tarkastelua siirtymätyömarkkinoiden kehikossa. Yhteiskuntapolitiikka, 76, 1, Sen A(1993) Capability and Well-being. Teoksessa Nussbaum M, Sen A (eds.) The Quality of Life. Oxford: Clarendon Press Suikkanen A (2008) Selvitystyö välityömarkkinoista Päivitetty olderid=41254&name=dlfe-4806.pdf, poimittu Suikkanen A, Lindh J (2010) Työmarkkinakansalaisuus ja ammatillisen kuntoutuksen luova tuho. Kuntoutus, 33, 2, Suikkanen A, Linnakangas R, Harjajärvi M, Martin M (2005) Kokeilusta KIPINÄÄ. Keski-ikäisten pitkäaikaistyöttömien kuntoutuskokeilun arviointi. Selvityksiä 2005:8. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Tuomi J, Sarajärvi A (2004) Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi painos. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi. Yin RK (1994) Case study research. Design and methods. 2 nd edition. Thousand Oaks: Sage Publications. 16 Kuntoutus

17 Tieteellinen artikkeli Anne Kuvaja Työnhakumotivaation dynamiikkaa Näkökohtia motivaatiokysymysten käsittelystä sosiaalisessa kuntoutuksessa Johdanto Työ- ja elinkeinoministeriön vuonna 2009 tekemässä selvityksessä pitkäaikaistyöttömien työllistymisen esteinä nousivat esille vajaakuntoisuus, päihde- ja mielenterveysongelmat ja motivaation puute (Pitkäaikaistyöttömien työllistyminen 2011, 53). Motivaation puutteen on katsottu usein kytkeytyvän muuhun elämänhallinnan problematiikkaan. Työvoiman palvelukeskusten internetsivuilla asiakkaan hyvä motivaatio mainitaan usein yhtenä asiakkuuteen pääsemisen kriteerinä. Työ- ja elinkeinotoimistojen vaikeasti työllistyvien asiakkaiden tilanteesta ja palveluista tehdyssä tutkimuksessa osa työttömistä katsoi oman motivaation puutteen ja työnhakukäyttäytymisen olevan suurin syy työttömyyden pitkittymiselle (Terävä, Virtanen, Uusikylä & Köppä 2011, 38). Sosiaalisen kuntoutuksen työmuodoissa osallistujien motivaation ja sitoutumisen puute näyttäytyy yhtenä interventioiden keskeyttämisten taustatekijänä (Hinkka, Koivisto & Haverinen 2006, 27 28). Motivaatio on vaikeasti haltuun otettava ilmiö sekä käsitteellisesti että käytännön työssä. Motivaatiota pidetään hypoteettisena ilmiönä, jota ei voida suoraan havaita eikä mitata (Peltonen & Ruohotie 1992, 18). Tekemässäni tutkimuksessa, jossa sosiaalitoimen työvalmentajilta kysyttiin käsityksiä motivaatiosta, ilmiötä luonnehdittiin attribuuteilla tyhjä, määrittelemätön ja kapea. Toi- saalta motivaatiolle annettiin ilmiön laajuutta ja kirjoa kuvaavat määreet motivaatioavaruus ja motivaatiospektri. Työvalmentajat eivät arkityössään käyttäneet termiä motivaatio. (Kuvaja 2011, 72.) Työvoimaviranomaisten mielestä vaikeasti työllistyvien henkilöiden motivaation selvittäminen on haasteellista (Terävä ym. 2011, 74). Sama haaste on havaittu työttömien aikuisten ja opiskelevien nuorten ennakoivissa ohjauspalveluissa eri puolilla Eurooppaa. Esimerkiksi koulutukseen hakijan soveltuvuus alalle on helpompaa selvittää kuin motivaatio. (Kuhmonen 2005, 8, ). Vajaakuntoisten työ- ja elinkeinotoimistojen asiakkaiden motivaation vaihtelevuus vaikeuttaa kuntoutussuunnitelmien laatimista (Vedenkannas, Koskela, Tuusa, Jalava, Harju, Särkelä & Notkola 2011, 34). TE-toimistoissa järjestetään motivoivan palvelun ja asiakasohjauksen koulutuksia työvoimavirkailijoille ja psykologeille, jotka työskentelevät vaikeasti työllistyvien tai oppimisvaikeuksista kärsivien asiakkaiden parissa (ks. Salmia koulutus- ja kehittämiskeskus). TE-toimistojen asiakkaille osoitetaan työvoimakoulutuksena työllistymisvalmiuksien ja -mahdollisuuksien kartoituksia, joissa yhtenä osa-alueena arvioidaan osallistujan motivaatiota (esimerkiksi Tampereen Aikuiskoulutuskeskus). Työttömien motivaation edistäminen on osa kunnissa tehtävää aikuissosiaalityötä ja Kuntoutus

18 Itsemääräämisteoria Itsemääräämisteorian (Deci & Ryan 1985, 2000) mukaan osaa ihmisistä motivoi sisäiset arvot, kuten henkilökohtainen kasvu, terveys ja yhteisöllisyys, kun taas toisten elämän päämääränä on saavuttaa ulkoisia arvoja kuvastavia tavoitteita: taloudellista menestystä, valtaa ja asemaa (Van den Broeck, Vansteenkiste, Lens & De Witte 2010, 297, 301). Motivaation voimakkuus tai intensiteetti vaihtelee sen mukaan, missä määrin jokin toiminta tai tavoite on henkilön arvojen mukainen ja sisäistämä ja missä määrin se on ulkoa päin ohjautuva. Teoriaan sisältyvät kolme orientaatiota ovat sisäinen motivaatio, ulkoinen motivaatio ja amotivaatio. (Ryan & Deci 2004, 16.) Sisäisesti motivoituneelle henkilölle toiminta on itsessään tyydyttävää, kun taas ulkoisen motivaation lähteenä on jonkinasteinen pakko tai palkkion toive. Amotivaation tilassa oleva ihminen ei toimi, koska hän ei usko toimintansa tuottavan tulosta tai ei näe toiminnalla olevan arvoa. (Emt., 15 18; (Vansteenkiste, Lens, S. De Witte, H. De Witte & Deci 2004, ) Itsemääräämisteorian pohjalta tehty tutkimus Belgian valtion hyvinvointiohjelmaan velvoitettujen työttömien työnhakumotivaatiosta (Vansteenkiste ym. 2004) osoitti työnhakumotivaation olevan yhteydessä työttösosiaalista kuntoutusta, jonka merkitys on kasvanut tuettaessa syrjäytymisvaarassa olevien tai syrjäytyneiden henkilöiden sosiaalista osallisuutta. Uuteen sosiaalihuoltolakiin ehdotetaan otettavaksi sosiaalista kuntoutusta koskeva pykälä sen aseman selkeyttämiseksi osana kuntoutuskokonaisuutta. Sosiaalisella kuntoutuksella tarkoitetaan yleensä sosiaalihuollon asiakkaiden työmarkkinavalmiuksien ja elämänhallinnan lisäämistä tai avoimien työmarkkinoiden ulkopuolella olevien henkilöiden toimintakyvyn ja elämänhallinnan ylläpitoa. Tuen tarpeessa olevia henkilöitä tulee tukea omien voimavarojen hyödyntämisessä ja itsenäisessä suoriutumisessa sosiaalityön, monialaisen asiantuntija-avun sekä muiden sosiaalihuollon tukitoimien avulla. Sosiaalitoimen tulee antaa tarvittaessa asiakkaalle tietoja kuntoutusmahdollisuuksista, ja hänet on ohjattava tarpeen mukaan muiden toimijoiden järjestämän kuntoutuksen piiriin. (Sosiaalihuoltolain uudistamistyöryhmän loppuraportti 2012, 38, ) Tarkastelen artikkelissa kolmen käyttäytymistieteellisen teorian sekä sosiaalitoimen työvalmennusyksikössä tekemäni tutkimuksen pohjalta työttömien työnhakumotivaatiota. Artikkelissa etsitään vastauksia seuraaviin kysymyksiin: 1) Millaisia psykososiaalisia ja muita yksilön taustatekijöitä liittyy työttömän työnhakumotivaatioon? 2) Miten työttömän työnhakumotivaatiota voidaan jäsentää? Työvalmennusyksiköstä saadut tulokset ovat osa Helsingin yliopistossa 2011 tarkastettua hyvinvointipalvelujen erikoisalan ammatillista lisensiaatintutkimusta Työttömien työnhakumotivaatio ja motivointi: sosiaalitoimen työvalmentajien näkökulmia. Esitän lopuksi käsitellyn aineiston pohjalta johtopäätöksiä työnhakumotivaatiota määrittelevistä tekijöistä sekä motivaatiokysymysten käsittelystä sosiaalisessa kuntoutuksessa. Kolme teoriaa työnhakumotivaatiosta Motivaation eli toiminnan käynnistävien ja toimintaa suuntaavien tekijöiden tarkasteluun on liitetty lukuisia käyttäytymistieteellisiä teorioita. Niitä on sovellettu työnhakukäyttäytymisen ja -motivaation tutkimuksessa, jolloin kysymys on lähinnä työttömyyden psykologisesta tutkimuksesta (ks. Vansteenkiste, Lens, De Witte & Feather 2005, 270). Työnhakukäyttäytymistä ja -motivaatiota on tarkasteltu muun muassa itsemääräämisteorian, opitun avuttomuuden teorian ja odotusarvoteorian valossa. Näiden teorioiden keskeisinä käsitteinä ja toimintamotivaatiota selittävinä tekijöinä ovat eri painotuksin yksilön toiminnan autonomisuus sekä toimintaa koskevat odotukset ja arvot. (Kuvio 1.) 18 Kuntoutus

19 Kuvio 1. Yksilön käyttäytymistä ja motivaatiota selittäviä tekijöitä itsemääräämisteorian, opitun avuttomuuden teorian ja odotusarvoteorian mukaan Autonomia Arvot Odotukset Itsemääräämisteoria Opitun avuttomuuden teoria Odotusarvoteoria Yksilö kokee toiminnan itsessään tyydyttäväksi ja arvokkaaksi Sisäinen motivaatio Yksilö kokee toiminnan ulkoa päin ohjautuvaksi Ulkoinen motivaatio Yksilö ei usko toiminnalla olevan arvoa tai merkitystä Amotivaatio Yksilö uskoo toiminnan seurausten olevan ennakoimattomia tai oman hallintansa ulkopuolella Kokemus avuttomuudesta Depressiivisyys Yksilö uskoo tai ei usko suoriutuvansa toiminnasta Pystyvyysodotus Yksilö uskoo tai ei usko toiminnan johtavan odotettuun tulokseen Tulosodotus Yksilö kohdistaa toimintaan myönteisiä tai kielteisiä arvoja Toiminta on houkuttelevaa tai vältettävää män itsemääräämisoikeuteen, hyvinvointiin ja työttömyystilanteen tulkintaan. Työnhakumotivaation ollessa itsenäinen (autonomous job-search motivation) työtön oli työsidonnainen, työnhaussaan aktiivinen ja optimistinen, kärsi jossain määrin työttömyydestään ja oli jonkin verran tyytymätön elämäntilanteeseensa. Kontrolloitu työnhakumotivaatio (controlled job-search motivation) ohjautui jostakin ulkoisesta pakosta ja työnhaku keskeytettiin helposti. Työtön oli kuitenkin työsidonnainen, koki työttömyytensä kielteisenä tilana sekä oli elämäänsä ja terveydentilaansa tyytymätön. Henkilö, jolla oli itsenäinen motivaatio olla hakematta työtä (autonomous motivation not-to-search), ei ollut työsidonnainen, oli elämäänsä tyytyväinen ja koki työttömyytensä myönteisenä tilanteena. Kontrolloitu motivaatio olla hakematta työtä (controlled motivation not-to-search) viittaa tilaan, jossa henkilö koki olevansa pakotettu pysymään työttömyydessä esimerkiksi omaisen hoitovastuun vuoksi. Henkilö piti työttömyyttään kielteisenä tilanteena ja hänellä oli kokemus arvottomuudesta ja tarkoituksettomuudesta. Amotivaation (amotivation) tilassa oleva henkilö ei hakenut työtä tai haki hyvin rajoitetulla tavalla. Amotivaatio liittyi työttömyyden kielteisten puolien kokemiseen, heikkoon arvioon omasta terveydentilasta ja elämään tyytymättömyyteen. Opitun avuttomuuden teoria Opitun avuttomuuden teorian (Seligman 1975, Abramson, Seligman & Teasdale 1978) luomisen yhtenä lähtökohtana oli mallintaa depressiota. Opitun avuttomuuden tila muistuttaakin masennusta. Opittu avuttomuus syntyy, kun henkilö kokee, että oman toiminnan tulokset ovat ennakoimattomia ja oman hallinnan ulkopuolella. Kohdatessaan mielestään vastaavanlaisen tilanteen henkilö edelleen ylläpitää opittua käsitystä avuttomuudestaan. Yk- Kuntoutus

20 silö selittää käyttäytymistään ja sen seurausten ennakoimattomuutta kolmen attribuutioprosessin kautta. Nämä kaksisuuntaiset tulkintaprosessit mahdollistavat koetun avuttomuuden syyn (external-internal), vakauden (stable-unstable) ja laajuuden (global-spesific) vaihtoehtoiset selitykset. Jos hallinnan puute tulkitaan ulkopuolisista tekijöistä aiheutuvaksi, henkilö kokee universaalia avuttomuutta, kun taas omiin ominaisuuksiin, kuten kyvyttömyyteen, sijoitettu avuttomuuden syy tuottaa kokemuksen henkilökohtaisesta avuttomuudesta. Jos käyttäytymisen seurausten ennakoimattomuuden syyt katsotaan johtuvan vakiintuneista tekijöistä, henkilö ei usko voivansa vaikuttaa toimintansa tuloksiin tulevaisuudessakaan. Henkilö määrittelee myös kontrollinsa menetyksen yleispätevyyttä vertailemalla alkuperäistä oman hallinnan ulkopuolella ollutta tilannetta uuteen tilanteeseen. Hän voi yleistää kokemansa epämiellyttävän tilanteen koskemaan kaikkia mielestään samanlaisia tilanteita, vaikka ne eivät tosiasiallisesti muistuttaisi toisiaan. (Rodriguez 1997, , 330.) Yolanda Rodriguez (1997, 322, ) kutsuu opitun avuttomuuden teorian pohjalta häviäjiksi työttömiä, jotka ovat menettäneet työpaikkansa eivätkä ole löytäneet uutta. Opitun avuttomuuden tila saattaa syntyä työttömälle silloin, kun hän kokee, että toimenpiteet tilanteen ratkaisemiseksi eivät johda tuloksiin. Kun henkilö on oman hallintansa ulottumattomissa olevassa tilanteessa, hänellä on motivationaalisia, kognitiivisia ja emotionaalisia vajeita. Motivaation puute merkitsee tilanteen ratkaisemista mahdollisesti auttavien toimintojen vähenemistä. Kognitiivinen vaje estää uusien vaihtoehtojen oppimista ja emotionaalinen vaje aiheuttaa depressiivisiä tunteita. Rodriguezin mielestä nuoret työttömät pitävät avuttomuutensa syynä yhteiskuntaa, kun taas aikuiset työttömät syyttävät tilanteesta itseään. Odotusarvoteoria Odotusarvoteorian (Vruum 1964, mm. Feather 1982, 1990) mukaan henkilön arvot jotakin toimintaa kohtaan sekä käsitykset ja odotukset toiminnasta suoriutumisesta, lopputuloksesta ja seurauksista selittävät yksilön käyttäytymistä ja suorituskykyä. Henkilön arvomaailmassa toiminnan kohde, tulos ja seuraukset voivat näyttäytyä houkuttelevina tai vältettävinä. Samaan toimintakokonaisuuteen saattaa liittyä sekä myönteisiä että kielteisiä arvoja. Esimerkiksi tietty työpaikka voi tuntua hyvältä, mutta pitkä työmatka ei kiinnosta. Odotukset kohdistuvat omaan pystyvyyteen ja toiminnan tuloksiin. Odotus työhaastattelun sujumisesta ilmentää pystyvyysodotusta, kun taas odotus työnhakijan valinnasta kertoo tulosodotuksesta. (Feather 1992, ; Vansteenkiste ym. 2005, ). Arvot ja odotukset määrittelevät yhdessä henkilön motivaation suunnan, joka voi kilpailevien motiivien vaikutuksesta kohdentua myös vaihtoehtoisiin toimintoihin. Työnhakumotivaatioon vaikuttaa työn houkuttelevuus ja henkilön käsitys työn saamisen todennäköisyydestä. Nämä tekijät voivat selittää tilannetta, jossa työtön jää kotiinsa seuraamaan kiinnostavaa TVohjelmaa sen sijaan, että menisi sovittuun työhaastatteluun. (Feather 1992, 318.) Työttömien työarvot ja työhön sitoutuminen ovat saaneet ehkä eniten huomiota odotusarvoteorian viitekehyksessä tehdyissä työnhakukäyttäytymisen tutkimuksissa. Työsidonnaiset työttömät toteuttavat tarvittaessa useita erilaisia käyttäytymismalleja työllistyäkseen ja panostavat työnhakuunsa psyykkistä ja fyysistä energiaa. (Van den Broek ym. 2010, 300.) Featherin ja O Brienin (1987) tutkimus australialaisten nuorten työttömien työnhausta osoitti työnhaun liittyvän työllistymisen houkuttelevuuteen ja työarvoihin (Feather 1992, 323). Rodriguezin (1997) mukaan työnhakijat, jotka eivät ole aiemmin olleet työttömiä, ovat työsidonnaisia ja motivoituneita. Näiden työnetsijöiden itseluottamus on hyvä ja työllistymisodotukset korkeat. Kuitenkin, jos aktiivinen työnhaku osoittautuu tuloksettomaksi, työnhakijan psyykkinen hyvinvointi heikkenee. Mielialan lasku on sitä suurempi, mitä korkeammalla odotukset olivat. (Rodriguez 1997, , 20 Kuntoutus