Suomalaisten nuorten vaihtoehtolajeihin keskittyvä. Junnuputkesta omaehtoiseen liikkumiseen - vaihtoehtolajit liikunnan muuttuvassa kentässä

Transkriptio

1 Junnuputkesta omaehtoiseen liikkumiseen - vaihtoehtolajit liikunnan muuttuvassa kentässä Kuva: VASTAVALO/MATTI KOUTONEN Teksti: VELI LIIKANEN, PÄIVI HARINEN, HANNA KUNINKAANNIEMI, ANNI RANNIKKO, JUSSI RONKAINEN Keskustelussa nuorten liikunnasta painottuvat yhtäältä huoli liikunnan liian pienestä määrästä ja toisaalta omaehtoisen liikunnan uudet mahdollisuudet. Muuttuvassa liikunnan kentässä korostuvat uudet lajit, nuorisokulttuuriset merkitykset sekä liikunnan omaehtoisuus ja vapaus. Nämä uudet liikuntaan kiinnitetyt merkitykset peräänkuuluttavat erilaisia liikunnan ja liikkumisen käytäntöjä. Suomalaisten nuorten vaihtoehtolajeihin keskittyvä tutkimushanke Liikunnan monimuotoistuvat tilat ja tavat (LIMU) paneutuu niin sanottujen vaihtoehtoliikuntalajien joista osa on vanhoja tuttuja ja osa uusia merkitysmaailmoihin, toimintakenttiin ja -rajoihin. Käynnissä on yhtä aikaa sekä huolen sävyttämää että uusia mahdollisuuksia korostavaa keskustelua suomalaisten nuorten liikunnasta. Huolta herättävät julkisessa keskustelussa vahvasti esillä olevat ja tilastojenkin osoittamat havainnot nuorten vähentyneestä liikku- 9

2 misesta ja liikuntaharrastusten yleistyvästä keskeyttämisestä teinivuosina (ns. drop-out -ilmiö). Liikunnan uusia mahdollisuuksia puolestaan on nostettu esiin muun muassa tuoreessa Nuorisotutkimusverkoston liikuntapamfletissa (Harinen & Rannikko 2013), jossa omaehtoisen liikunnan ja liikkumisen vetovoima sekä elämäntavallisten liikuntakulttuurien painoarvon nousu saavat paljon huomiota. Liikunnan monimuotoistuvat tilat ja tavat -hankkeessa (OKM ) tutkimme vaihtoehtolajeja nuorten liikunnallisina merkitys- ja vuorovaikutusmaailmoina. Selvitämme verkkokyselyaineiston, harrastajien haastattelujen sekä osallistuvan havainnoinnin avulla, mikä vaihtoehtolajeissa (mm. parkour, skeittaus, scoottaus ja roller derby) liikuttaa nuoria ja missä vaihtoehtoliikunnan mahdollisuudet ja rajat kulkevat. Jo tutkimuksemme alkuvuosina olemme päässeet luomaan silmäyksiä dynaamisiin vuorovaikutusmaailmoihin, jotka innostavat ja sitouttavat liikkumaan myös sellaisia nuoria, jotka aiemmin ovat pitäneet liikunnallista elämäntapaa itselleen vieraana. Harrastaessaan vaihtoehtolajeja nämä nuoret eivät välttämättä edes koe harrastavansa liikuntaa. Nuorten liikunnan muutokset Nuorten liikunnan toimintakentässä ja liikuntakulttuureissa on tunnistettu monenlaisia muutoksia. Kansainväliset vertailut osoittavat, että suomalaisten nuorten liikunta-aktiivisuus vähenee murrosiän myötä huomiota herättävän jyrkästi (Aira ym. 2013A; 2013B). Nuorten liikuntakulttuurin on myös sanottu olevan aiempaa eriytyneempää, kaupallistuneempaa ja mediavetoisempaa sekä organisoidun liikunnan osalta myös aikuisvetoisempaa ja ammattimaisemmin orientoitunutta kuin aikaisemmin (Koski & Tähtinen 2005, 5). Myös liikunnan ja liikkumisen väliseen dynamiikkaan on kiinnitetty huomiota: nuoret ovat aktiivisia seuratoiminnassa mutta harrastavat hyötyliikuntaa aiempaa vähemmän (mt.). Seuratoiminnan merkittävä rooli erityisesti lasten liikuttamisessa on 2000-luvun alussa jopa vahvistunut entisestään (mt; Kansallinen liikuntatutkimus 2010.). Koski ja Tähtinen (mt.) arvioivat myös, että nykylapsilla on aiempaa enemmän mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa (enemmän välineitä, aikaa ja paikkoja), ja siksi nuorten ei tarvitse käyttää luovuutta liikuntatapojen ja -paikkojen keksimiseksi. Varhaisnuoruudessa tilanne kuitenkin muuttuu: vaikka nuorilla pitäisi periaatteessa olla hyvät mahdollisuudet liikunnan harrastamiseen, nuorten liikunnallinen aktiivisuus vähenee yläkouluiässä (Aira ym. 2013A; 2013B; Tiirikainen &Konu 2013, 34). Kotro ja Pantzar (2005) ovat kuvanneet uusien urheilulajien syntyä innovaationa, jotka syntyvät monimuotoisissa verkostoissa ja jotka eivät leviä automaattisesti ylhäältä alaspäin, vaan toisilta oppimisen, jäljittelyn, ratkaisujen etsimisen ja jopa hyvien tapojen uhkaamisen kautta. Esimerkkeinä he nostavat esiin sählyn, sauvakävelyn ja lumilautailun, jotka on vuorollaan nähty liikuntatiloja ja liikunnallista uskottavuutta vahingoittavina harrastuksina. Kotron ja Pantzarin mukaan liikuntakulttuurin historiassa on nähtävissä siirtymä traditionaalisesta joukkoliikkumisen järjestyksestä ja kurista ensin moderniin ennätyksiä ja yksillöllisiä mitattavia suorituksia korostavaan arvomaailmaan ja sittemmin jälkimoderniin liikuntaan, jossa keskeisintä ovat liikkumisen tuottamat elämykset, haasteet ja niiden jakaminen muiden samanhenkisten ihmisten kanssa (mt.). Jälkimodernissa maailmassa korostuu myös yksilön vastuu itsestään (Bauman 2001). Tämä voidaan havaita esimerkiksi vahvana terveyseetoksena, joka heijastuu myös liikuntaharrastukseen. Terveyskeskustelussa ihanteeksi nousee yksilön vastuu omasta hyvinvoinnista ja terveydestä. Liikunta toimii yhtenä välineenä tämän tavoitteen saavuttamisessa, mikä näkyy muun muassa liikunnalle annetuissa kunnossa pysymiseen ja painonhallintaan liittyvissä merkityksissä. (Koski & Tähtinen 2005.) Nuorten lähestymistapoja liikuntaan Viimeaikaisen keskustelun ja edellä esiin nostettujen liikunnan muutostrendien perusteella nuorilla voidaan olettaa olevan ainakin kolme olennaisesti erilaista lähestymistapaa liikuntaan: liikuntaharrastus voidaan nähdä 1) suhteessa perinteiseen seuratoimintaan ja sen kilpailu- ja ohjausrakenteisiin kiinnittymiseen 2) suhteessa ylipäätään liikuntaan kiinnittymiseen tai 3) nuoren passiivisuutena tai välinpitämättömyytenä liikuntaa kohtaan. Osalle nuorista urheiluseurojen selkeästi aikataulutettu ja ylhäältä päin ohjattu seuraliikunta näyttää sopivan hyvin, ja nämä nuoret epäilemättä hyötyvät merkittävästi tarjolla olevista ohjatun liikunnan mahdollisuuksista. Usein ohjattu seuraliikunta aloitetaan jo pikkulapsena tai alakouluiässä, ja harrastus voi jatkua läpi nuoruuden. Näille nuorille kilpailutoiminta on toimiva koukku, valmennus tukee oppimista ja harrastuksen aikavaatimuksiin pystytään sopeutumaan. Yleensä seuroissa liikkuvat nuoret ovat liikunnallisesti aktiivisempia kuin omatoimisesti liikkuvat (Koski & Tähtinen 2005; Aira ym. 2013A; 2013B). Merkittävälle osalle nuorista vakiintuneet liikuntaseuratoiminnan käytännöt eivät kuitenkaan syystä tai toisesta sovi. Seuraliikunnan parista poistuminen on huomattavan yleistä yläkouluiässä (Aira ym. 2013A; 2013B), ja monissa kilpailluissa lajeissa uuden lajiharrastuksen aloittaminen vasta teini-iässä on hankalaa tai jopa ei-toivottua. Aikataulutettu ja ohjeistettu tekeminen tuntuu monista epämielekkäältä vapaa-ajanviettotavalta, ja tällöin osa nuorista suuntautuu omatoimiseen harrasteliikuntaan tai omaehtoisiin ja vapaisiin liikuntakulttuureihin. Tällainen liikuntaharrastus voidaan aloittaa myös lapsuusvuosien jälkeen, ja autonomia, luovuus ja harrastukseen mahdollisesti kytkeytyvät vapaamuotoiset yhteisöt tukevat liikkumiseen kiinnittymistä. Seuraliikunnan ja omaehtoisen liikkumisen lisäksi voidaan tunnistaa kolmas lähestymistapa liikuntaan: passiivisuus tai haluttomuus liikuntaa kohtaan. Kati Kauravaara kuvaa väitöskirjassaan (2013) nuoria miehiä, joille vähäinen liikunta on mielekäs ja tur- 10 LIIKUNTA & TIEDE 50 5/ 2013

3 vallinen valinta ja joille liikuntaan käytetty aika olisi pois muista, liikuntaa arvokkaammiksi koetuista vapaa-ajan tekemisistä. Pasi Koski (2004, ) on tunnistanut tässä esiin nostetut lähestymistavat samantyyppisesti kirjoittaessaan liikuntasuhteesta ja jaotellessaan nuorten liikuntasuhteita kilpaurheiluorientoituneihin seuraliikkujiin, harrasteliikuntaan suuntautuviin ja liikunnallisesti passivoituviin: Lasten muuttuessa nuoriksi liikunnalliset tarpeet alkavat sisällöllisesti eriytyä ja varsinkin tavoitteellinen vahvasti kilpailuorientoitunut toiminta alkaa jakaa harrastajia. Osa kiinnittyy seuratoimintaan entistä tiiviimmin alkaen harjoitella entistä intensiivisemmin omia rajoja kokeillakseen. Toiset taas, joita tämä suunta ei kiinnosta, passivoituvat liikunnallisesti tai suuntautuvat kohden harrasteliikuntaa, jossa menestystavoitteet eivät määritä tekemistä, eikä vertailu muihin ole oleellista. Tuossa vaiheessa epävirallinen kaveripiirissä organisoitu liikunta korostuu, kuten myös omatoiminen liikunnan harrastaminen. Omaehtoista aktiivisuutta vaihtoehtolajeissa Nuorten vaihtoehtolajit ovat eräs omaehtoisen liikunnan muoto, joka ottaa etäisyyttä seuratoiminnasta tuttuun liikunnan institutionalisoituneeseen suunnitelmallisuuteen ja tavoitteellisuuteen. Formaalien tavoitteiden, askelmerkittyjen kehittymispolkujen ja aikataulutettujen harjoitusten puute ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaihtoehtolajien harrastajat vain hengailisivat päämäärättömästi kavereidensa kanssa vaikka sekin on monelle keskeinen osa omaa harrastusta. Vaihtoehtolajien harrastaminen voi olla hyvinkin intensiivistä, vaikka niiden harrastajat eivät aina nimeäkään lajin parissa tapahtuvaa liikkumista liikunnaksi. Tutkimuksemme alkoi verkkokyselyllä, johon vastasi vuoden 2012 marras-joulukuussa yhteensä 935 bleidausta, boulderointia, capoeiraa, katutanssia, longboardingia, parkouria, roller derbyä, scoottausta, sirkusta, skeittausta tai slackliningia harrastavaa vuotiasta nuorta. Vastaajat eivät muodosta tilastollisesti edustavaa otosta, mutta verkkokysely toimii yhtenä ovenavauksena vaihtoehtolajien harrastamisdynamiikkaan, harrastamisen intensiteettiin ja vaihtoehtolajien rooliin lajiharrastajien elämässä. Verkkokyselyn vastaajista lähes kaikki (97 prosenttia) harrastavat omaa lajiaan keskimäärin yli kaksi tuntia viikossa ja yli 70 prosenttia enemmän kuin viisi tuntia viikossa. Lähes 40 prosenttia vastaajista harrastaa lajiaan viikoittain yli kymmenen tuntia. Kuormittavan (hengästymistä ja hikoilua aiheuttavan) liikunnan määrä on yli kaksi tuntia viikossa lähes 90 prosentilla vastaajista ja yli viisi tuntia viikossa puolella vastaajista. Lähes 40 prosenttia vastaajista ilmoitti harrastavansa kuormittavaa liikuntaa yli kymmenen tuntia viikossa. Vaihtoehtolajeja harrastavat näyttävät siis liikkuvan selvästi enemmän kuin terveysliikuntasuositukset edellyttävät ja myös enemmän kuin nuoret keskimäärin (UKK-instituutti 2009). Keskimääräisen harrastuskerran kesto on 48 prosentilla vastaajista tunnista kahteen tuntia ja 47 prosentilla yli kaksi tuntia. Vaihtoehtolajien harrastaminen ei siis näytä olevan satunnaista liikkumassa pistäytymistä. Kaikkein eniten aikaa lajinsa parissa kertoivat viettävänsä skeittari- ja scoottarivastaajat. Nuorimmat, vuotiaat, vastaajat viettävät lajinsa parissa enemmän aikaa kuin tästä vanhemmat vastaajat, kun taas kuormittavan liikunnan määrä on suurin vuotiaiden vastaajien keskuudessa. Vaihtoehtolajien harrastajayhteisöjen jäsenyys ei edellytä formaalia järjestöjäsenyyttä, kuten seuran jäsenkorttia tai lisenssiä, ja vain harvalla lajilla on kirjattuja harjoitusohjelmia ja sääntökokoelmia. Kun katsotaan virallisia harrastamiseen kiinnittäviä siteitä, vaihtoehtolajien harrastajayhteisöjen voi nähdä edustavan yksilöllisyyttä korostavia kevyitä ryhmittymiä, joiden välillä yksilöt tekevät valintoja, ja joiden yhteisöllisyyden sisällöt ovat jatkuvan uudel leenmäärittelyn kohteena (Maffesoli 1996). Siitä huolimatta, että lajeihin kiinnitytään näennäisen kevyesti, tutkimukseemme osallistuneet harrastajat ovat kertoneet kokonaisvaltaisesta ja elämäntavallisuuteen viittaavasta sitoutumisesta. Vaihtoehtolajien kokemuksellinen painoarvo näkyy esimerkiksi vakuutetussa sitoutumisessa omien taitojen ja sitä kautta myös oman lajin kehittämiseen. Lajin ympärillä tapahtuva oheistekeminen, kuten lajin historian, traditioiden ja periaatteiden opiskelu sekä lajiin liittyvä vapaaehtoistyö, on monelle olennainen osa lajiharrastusta. Sitoutuminen näkyy lajiin käytetyssä ajassa ja lajin kautta omaksutuissa asenteissa, mitä virallisten sääntöjen puuttuminen osaltaan tukee (vrt. Wheaton 2004). Virallisten jäsen yysrituaalien, -tunnisteiden ja sääntökokoelmien puute ei tee vaihtoehtolajiyhteisöön kuulumisesta merkityksetöntä tai harrastamisesta satunnaista, päinvastoin. Toiminnan vapaus ja sen edellyttämä omatoimisuus, ruohonjuuritason osallistuminen, näyttää tuottavan intensiivistä kevytjäsenyyttä ja aktiivista liikettä. Vaihtoehtolajien merkitys nuorille Reenaan motivoituneesti ja innokkaasti tullakseni paremmaksi joukkueemme jäseneksi. Autan muita derbaajia ympäri maailman rakentaakseni lajiamme paremmaksi. Tuen ja kannustan omaa joukkuettani. Pyrin omalta osaltani säilyttämään derbyn inklusiivisen puolen, jossa kaikkia rakastetaan ja kunnioitetaan omana itsenään. (24-vuotias roller derbyn pelaaja verkkokyselyssä) Kalevi Heinilän (1986) ajatuksia mukaillen voi todeta, että nuoret harrastavat sellaista lajia, jonka merkitykset sopivat parhaiten yhteen heidän odotustensa ja kokemusmaailmansa kanssa. Motivaatiota liikuntaan onkin tarkasteltu erityisesti liikuntaan liitettyjen merkitysten kautta (esim. Koski & Tähtinen 2005). Peilaamme artikkelin alkuosassa keskusteltuja nuorisoliikunnan haasteita vasten, millaisia merkityksiä tutkimuksemme nuoret liittävät oman lajinsa harrastamiseen. Urheiluseuravetoista nuorten liikunnan järjestämistä on moitittu aikuisohjauksen mukanaan 11

4 tuomasta liialliseksi koetusta vakavuudesta (esim. Koski & Tähtinen 2005; Tiirikainen &Konu 2013). Vaihtoehtolajien pedagoginen pohja on erilainen: ne tarjoavat irtioton aikuisauktoriteettien kontrollista ollessaan toimintaympäristöjä, joissa nuoret oppivat toisiltaan ja opettavat toisiaan. Juuri keskinäinen oppiminen ja eräänlainen yhteisen tsemppaamisen kulttuuri näyttävät olevan vaihtoehtolajien ominaispiirteitä. Verkkokyselymme vastauksissa korostuvatkin keskinäinen kunnioitus ja samassa veneessä olemisen tunne. Tähän kunnioituksen korostukseen liittyy osaltaan eetos, joka korostaa jokaisen yksilön ainutlaatuisuutta. Jokaisen yksilön erilaisuuden vuoksi muihin vertaaminen tai muiden kanssa kilpaileminen ei ole hedelmällistä, mutta muilta voi silti oppia paljon uutta. Ei ole väliä, onko aloittelija vai kokenut, koska jokaisella on oma tyylinsä, jota tulee kunnioittaa. Kilpailun sijaan harrastajat korostavat henkilökohtaista kehittymistä eräänlaista kilpailua itsensä kanssa. Myös luovuus nousee esiin tärkeänä vaihtoehtolajeihin kuuluvana asiana. Vaihtoehtolajien harrastaminen ei ole vakavaa myöskään siinä mielessä, että oma laji pitäisi valita jo nuorena. Vertaisoppimisen ja oman kehittymisen korostaminen merkitsee, että harrastukseen on periaatteessa helppoa päästä mukaan vanhempanakin. Harrastajia ei jaeta tiukasti toisistaan erillisiin ikäryhmiin, ja monen lajin ytimessä on aikatauluttamaton tekeminen. Nämä tekijät tuovat harrastamiseen vapauden ja oman valinnan tunnetta, joka on nuorille myös tärkeä vapaa-ajan ydinmerkitys (Määttä & Tolonen 2011; Aarresola 2013). Tuomitessaan tiukan sääntelyn vaihtoehtolajit voivat tarjota mahdollisuuksia leikin paluulle liikuntaan (vrt. Koski & Tähtinen 2005, 13). Vaihtoehtolajien harrastajat kyseenalaistavat myös liikunnan tilojen konventionaaliset ja kapeat määritelmät. Yhtäältä perinteisiä liikunnan tiloja uudelleenmerkityksellistetään, toisaalta aivan uusia tiloja otetaan symbolisesti ja konkreettisesti haltuun. Julkinen tila on täynnä mahdollisuuksia, ja arkielämän ympäristöstä luetaan potentiaalisia uusia harrastuspaikkoja. (vrt. Harinen ym ) Vaihtoehtoliikunta ja muu omatoiminen liike jäävät usein aikuisilta huomaamatta, sillä nuorten liikuntaa etsitään ja havainnoidaan usein vain liikunnan perinteisistä tiloista (ks. Harinen & Rannikko 2013). Liikuntatoimintaan liitetään usein ajatus sosiaalisen koheesion lisäämisestä, eräänlaisesta kunnon kansalaisten kasvattamisesta (vrt. esim. Allardt 2001). Osin tästä syystä liikunta on aikuismaailman näkökulmasta yleisesti hyväksytty, suorastaan toivottava tapa kuluttaa aikaa (Koski & Tähtinen 2005, 16). Moraalisesti latautunut kehotus harrastaa liikuntaa jää nuorilta tuskin huomaamatta. Välttämättä se ei kuitenkaan sovi yhteen nuorten merkitysmaailmojen kanssa aina nuoret eivät hae yleisesti hyväksyttyjä tai valmiiksi annettuja ja oletettuja yhdessä olemisen tapoja. Vaihtoehtolajeihin liittyy vastakulttuurisia elementtejä, antagonistista luonnetta, joka osaltaan houkuttaa niiden pariin. Huomionarvoista on, että nuorten maailmassa oikea ja väärä, siisti ja nolo, määrittyvät pitkälti vertaissuhteiden kautta ja että kavereiden merkitys on liikuntaharrastusta valittaessa suuri (ks. Kokko, Kannas & Itkonen 2004; Salasuo & Hoikkala 66). Vaihtoehtolajit sijoittuvatkin nuoriso- ja aikuiskulttuurien toivottavuuksien ja hyväksyttävyyksien väliseen ristiriitaan. Eli paradoksaalisesti: nuorten kriittisyys aikuismaailman asettamia normeja koh- KUVIO 1. Vaihtoehtolajien leviämisen esteet. 12 LIIKUNTA & TIEDE 50 5/ 2013

5 taan saattaa saada heidät tekemään juuri sitä, mitä aikuiset heiltä toivovat. Vaihtoehtolajien mahdollisuuksia ja rajoja Edellä esitetyn perusteella voi todeta, että vaihtoehtolajit tarjoavat merkityksellisiä liikuntaharrastuksen mahdollisuuksia ainakin niille nuorille, jotka kaipaavat vähemmän kilpailullista, aikataulutettua tai ylhäältä ohjattua liikunnallista tekemistä. Pääsy vaihtoehtolajien tai niiden yhteisöjen pariin ei ole kuitenkaan ole kaikille nuorille yhtä helppoa. Monien lajien harrastus on keskittynyt kaupunkeihin ja Suomen tiheimmin asuttuun osaan. Vaikka lajiharrastajat usein korostavat lajien avoimuutta ja avaramielisyyttä, yhteisöillä voi olla myös ulossulkevia piirteitä. Tutkimuksemme kyselyaineistossa nousee esiin esimerkiksi skeittaajien vähätteleviä asenteita scoottaajia kohtaan sekä näkemyksiä, joiden mukaan tytöt eivät ole fyysisesti tarpeeksi vahvoja tiettyjen lajien harrastamiseen. Myös maahanmuuttajataustaisten nuorten puuttuminen vastaajajoukosta saa pohtimaan lajiosallistumisen kulttuurista avoimuutta. Kysyimme verkkokyselyssämme harrastajilta myös lajien leviämisen esteistä. Vastauksissa (kuva 1) esteinä nousevat esiin ennen kaikkea sopivien tilojen tai paikkojen puute, kuntien tai valtion tuen puute sekä yleiset ennakkoluulot. Monet tutkituista lajeista ovatkin erityisesti talvisin hankalassa tilanteessa harrastuspaikoille pääsyn suhteen. Osa kilpailee yhdessä vakiintuneempien seuraliikuntalajien kanssa samoista sisäliikuntatiloista tai julkisesta tuesta jääden usein alakynteen. Vaikuttaa siltä, että vaihtoehtolajien tai muuten omaehtoisempien liikunnan harrastusmahdollisuuksien edistäminen edellyttää asenteiden LÄHTEET: Aarresola, O Omaehtoisuudesta urheilun kilpailuetu? Teoksessa P. Harinen & A. Rannikko (toim.) Tässä seison enkä muuta voi? Nuorisotutkijoiden ajatuksia nuorten liikunnasta ja sen kipupisteistä. Helsinki: Gaudeamus & Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, Aira, T. & Kannas, L. & Tynjälä, J. &Villberg, J. & Kokko, S. 2013A. Hiipuva liikunta nuoruusiässä.dropoff-ilmiön aikatrendejä ja kansainvälistä vertailua WHO-Koululaistutkimuksen (HBSC-Study) aineistoilla Aira, T. & Kannas, L. && Tynjälä, J. 2013B. Miksi murrosikäinen luopuu liikunnasta? Liikunta-aktiivisuuden väheneminen murrosiässä.valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2013:3.Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Bauman, Z The IndividualizedSociety. Cambridge: Polity. Harinen, P. &Rautopuro, J. & Itkonen, H Asfalttiprinssit. Tutkimus skeittareista. Helsinki: Suomen liikuntatieteellinen seura. Harinen, P. & Rannikko, A. (toim.) Tässä seison enkä muuta voi? Nuorisotutkijoiden ajatuksia nuorten liikunnasta ja sen kipupisteistä. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura. Heinilä, K Koripallo penkkiurheiluna. Jyväskylän yliopisto, liikuntasuunnittelun laitos, tutkimuksia n:o 35. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Kansallinen liikuntatutkimus Lapset ja nuoret.slu:n julkaisusarja 7/2010. Helsinki: SLU. Kauravaara, K Mitä sitten, jos ei liikuta? Etnografinen tutkimus nuorista miehistä. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja n:o 276. Jyväskylä:LIKES-tutkimuskeskus. tarkistamista liikuntapaikkasuunnittelussa tai tilojen jakoperusteissa. Myös perinteisellä seuraliikunnalla voisi olla hyödyllistä opittavaa vaihtoehtolajeista. Seurakiinnityksen vaaranvuosina yläkouluiässä nuorten oman päätäntävallan vahvistaminen, leikin ylläpitäminen ja aikaraamien rikkominen saattavat laajentaa liikuntaharrastuksen merkitysmaailmaa ja vahvistaa nuorten sitoutumista. Omaehtoisen liikunnan mahdollisuudet nousevat esiin useissa ajankohtaisissa tutkijanpuheenvuoroissa. VELI LIIKANEN, FM Tutkija Mikkelin ammattikorkeakoulu, nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia Sähköposti: PÄIVI HARINEN, YTT Professori (ma.) Itä-Suomen yliopisto, yhteiskuntatieteiden laitos Sähköposti: HANNA KUNINKAANNIEMI, TtM Kehittämispäällikkö Mikkelin ammattikorkeakoulu Sähköposti: ANNI RANNIKKO, YTM Tutkija, tohtorikoulutettava Itä-Suomen yliopisto, yhteiskuntatieteiden laitos Sähköposti: JUSSI RONKAINEN, YTT Tutkimusjohtaja Mikkelin ammattikorkeakoulu, nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia Sähköposti: Kokko, S., Kannas, L. & Itkonen, H Urheiluseura lasten ja nuorten terveyden edistäjänä. Liikunta ja tiede, 41(6), Kontro, T. &Pantzar, M Urheilulajien synty. Teoksessa J. Leskinen & H. Hallman & M. Isoniemi & L. Perälä & T. Pohjoisaho & E. Pylvänäinen (toim.) Voxconsumptoris Kuluttajan ääni. Kuluttajatutkimuskeskuksen vuosikirja. Helsinki: Kuluttajatutkimuskeskus, Koski, P Liikuntasuhde. Liikunnan kohtaaminen kulttuurisesti rakentuvana sosiaalisena maailmana. Teoksessa K. Ilmanen (toim.) Pelit ja kentät. Kirjoituksia liikunnasta ja urheilusta. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto (2004), Koski, P. & Tähtinen, J Liikunnan merkitykset nuoruudessa.nuorisotutkimus, 1(2005), Maffesoli, M The Time of the Tribes.The Decline of Individualism in Mass Society. Lontoo: Sage. Määttä, M. & Tolonen, T Johdanto. Teoksessa M. Määttä & T. Tolonen (toim.) Annettu, otettu, itse tehty.nuorten vapaa-aika tänään. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, Salasuo, M. & Hoikkala, T Huippu-urheilijat nykyajan kannattelupinnoilla. Teoksessa M. Piispa & H. Huhta (toim.) Epätavallisia elämänkulkuja. Huippu-urheilijat ja -taitelijat 2000-luvun Suomessa. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura, Tiirikainen, M. &Konu, A Miksi murrosikäinen luopuu liikunnasta? Miksi lapset ja nuoret katoavat liikunta- ja urheiluseuroista murrosiässä? Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2013:3.Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. UKK-instituutti Terveysliikunnan suositus vuotiaille. Wheaton, B Introduction: Mapping the lifestylesport-scape. Teoksessa B. Wheaton (toim.) Understanding lifestyle sport.consumption, identity and difference.lontoo: Routledge,