Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. Tavoiteohjelma 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. Tavoiteohjelma 2016"

Transkriptio

1 Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. Tavoiteohjelma 2016 Yhteystiedot: Pääsihteeri Verna Castrén

2 Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. 2(6) 1 SUOMESTA OSALLISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ JOHDANTO Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto - Nuva ry. ottaa aktiivisesti kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun nuorten oikeuksien sekä nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien vahvistamisen puolesta. Tämä on Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto - Nuva ry:n vuosittain liittokokouksessa vahvistettava tavoiteohjelma, johon liiton vaikuttamis- ja edunvalvontatyö pohjautuu. Tavoiteohjelmassa linjataan liiton kantoja yhteiskunnallisista asioista vuodelle Liiton tavoiteohjelma perustuu kolmeen keskeiseen perusperiaatteeseen. Niiden lisäksi tavoiteohjelma jakautuu viiteen keskeiseen osa-alueeseen, joilla on vaikutusta nuorten elinoloihin ja vaikuttamismahdollisuuksiin. Eduskunta hyväksyi vuonna 2015 kuntalain, jonka myötä jokaisen kunnanhallituksen on jatkossa asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä. Kuntalaki astuu nuorisovaltuustoja käsittelevän pykälän osalta voimaan seuraavan valtuustokauden alettua vuonna Vuoden 2016 keskeisin tavoite on nuorisovaltuustojen perustaminen jokaiseen Suomen kuntaan sekä niiden vaikuttavuuden vahvistaminen. Perusperiaatteet Vuoden 2013 liittokokous hyväksyi Lappeenrannassa alla olevat perusperiaatteet ohjaamaan liiton tavoiteohjelmatyötä ja edunvalvontaa. OIKEUS OSALLISTUA Nuorilla on oltava yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua yhteisten asioiden hoitamiseen. Nuoret tuovat asiantuntijuudellaan lisäarvoa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Oikeus osallistua tarjoaa nuorille mahdollisuuden tasavertaiseen yhteiskunnan jäsenyyteen. Nuorisovaltuustot on saatava jokaiseen kuntaan, koska vain sillä voidaan turvata nuorten osallisuuden alueellinen tasa-arvo. PÄÄTÖKSENTEON OIKEUDENMUKAISUUS Yhteisiä päätöksiä on arvioitava eri näkökulmista. On tärkeää, että päätökset kohtelevat tasapuolisesti kaikkia ikäryhmiä. Päätöksenteossa on arvioitava päätösten vaikutukset tulevaisuuteen. On nuorten etu, että päätökset tehdään pitkäjänteisesti ja niiden vaikutukset jokaiseen ikäryhmään selvitetään ennalta. 2

3 Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. 3(6) MAHDOLLISUUS AITOON VAIKUTTAMISEEN Nuorille on taattava aito mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa. Nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia on arvioitava ja kehitettävä vastaamaan muuttuvan yhteiskunnan haasteisiin. Nuorten on oltava edustettuina pöydissä, joissa päätöksiä tehdään. Liiton poliittiset painopisteet ja aatteet vuodelle 2016 Sisällysluettelo 1. Nuoret mukaan uudistuksiin 2. Koulujen ovet avattava maailmalle 3. Demokratiaoikeuksia vahvistettava 4. Nuorten toimijuutta tuettava 5. Yhdenvertainen nuoruus 1. Nuoret mukaan uudistuksiin Vuonna 2016 Nuva ry. keskittyy nuorisovaltuustojen perustamiseen jokaiseen Suomen kuntaan. Nuorisovaltuusto on nuorten mielestä äänestämisen jälkeen tehokkain tapa vaikuttaa (Nuorisobarometri 2013) ja tätä asetelmaa ylläpidetään aktiivisella vaikuttajaryhmien tukemisella sekä edunvalvonnalla. Nuorten osallisuuden on oltava vuorovaikutteista pelkillä staattisilla verkkokyselyillä ei taata nuorten aitoa mahdollisuutta vaikuttaa. Nuorisovaltuustoille on taattava lautakuntaedustus jokaiseen kunnan lautakuntaan sekä valtuuston ja mahdollisuuksien mukaan myös kunnanhallitukseen. Lisäksi nuorisovaltuuston asemasta on säädettävä kunnan hallintosäännössä. Nuorisovaltuustojen resurssit on turvattava ja siihen sisältyvät niin toimintabudjetti kuin työntekijäresurssi. Resurssit kuulemiselle on varattava sekä kunnan että valtion talousarviosta. Myös osallistuvaa budjetointia on kehitettävä. Nuorisovaltuustojen toiminnan vaikuttavuutta on alettava arvioimaan paikallisesti. Valtionhallinnon uudistuksissa nuoret on otettava mukaan suunnittelemaan tulevia itsehallinto- ja SOTE-alueita. Lisäksi nuorille on järjestettävä mahdollisuus osallistua tulevaisuuden kunnan suunnitteluun. Päätöksenteossa on vakiinnutettava sukupolvivaikutusten arviointi, jolla voidaan havaita nuoriin kohdistuvien päätösten vaikutukset ennakollisesti. Tällä tavoin nuoret tulevat osallisiksi prosesseihin, mutta myös pääsevät vaikuttamaan sisältöihin esimerkiksi lainsäädäntöhankkeissa. Sipilän hallituksen tavoite edistää alueellista kokeilukulttuuria edellyttää, että nuoret ovat kokeiluiden suunnittelussa paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti mukana. Kokeilukulttuurilla pystytään luomaan uusia innovaatioita sekä kehittämään uusia tapoja tuottaa palveluita. Valtionosuusjärjestelmää on uudistettava kestävällä tavalla. Sen pitää mahdollistaa nuorten palveluiden tuotanto jatkossakin ja sen on oltava ylisukupolvinen ratkaisu. Itsehallintoalueille on luotava itsehallintoalueen kattavat nuorisovaltuustot, jotka pystyvät vaikuttamaan itsehallintoalueiden päätöksentekoon. Mallin valmistelussa on kuultava paikallisia 3

4 Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. 4(6) toimijoita ja itsehallintoalueen nuorisovaltuustosta on säädettävä itsehallintoalueiden lainsäädännössä, jotta nuorten mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa ylikunnalliseen päätöksentekoon turvataan yhdenvertaisesti koko maassa. 2. Koulujen ovet avattava Nuorisovaltuustoissa toimiminen on tunnustettava osana suomalaista koulutusjärjestelmää. Tästä on saatava hyväksilukuja opetuksesta kaikilla kouluasteilla. Tätä varten tulee luoda valtakunnalliset standardit, joita koulut ja opetuksen järjestäjät sitoutuvat noudattamaan. Tällä hetkellä kohtelu on epätasa-arvoista eikä nykyisenlainen sekava malli kannusta hankkimaan osaamista koulun ulkopuolelta. Koulun ulkopuolella tapahtuva oppiminen esimerkiksi muussa harrastustoiminnassa tulee myös jatkossa hyväksilukea osana suoritettavia opintoja. Suomalaisen koulujärjestelmän tulee kannustaa siihen, että oppilaat ja opiskelijat omaavat teorian lisäksi käytännön taitoja, joita esimerkiksi kansalaisyhteiskunnassa toimiminen tarjoaa. Yhteiskuntaopin opetusta on lisättävä kaikilla koulutusasteilla ja sen opetuksesta on tehtävä vuorovaikutteista ja konkreettista. Perusopetuksen opetussuunnitelmiin on otettava uusi oppiaine, joka käsittelee erilaisia kansalaistaitoja sekä oman elämän hallinnan taitoja. Tähän on sisällytettävä erityisesti nuorten yhteiskunnallisen aktiivisuuden vahvistaminen sekä oman taloudenhallinnan tunteminen. Opettajankoulutusta tulee päivittää. Opettajien pedagogista osaamista osallisuuden saralla on vahvistettava. Opettajien täydennyskoulutukseen on varattava riittävät resurssit. Koulutukseen kohdistuvien säästöjen haittojen minimoimiseksi opetus- ja kulttuuriministeriön on edellytettävä, että koulutuksen järjestäjät ottavat oppilaat ja opiskelijat suunnittelemaan säästöjen käytännön toimenpiteitä. Näin voidaan minimoida haitat, joita säästö koulujärjestelmämme piirissä oleville nuorille aiheuttavat. Nuorten on voitava aidosti vaikuttaa kouluympäristöön. Tämä tarkoittaa mm. oppilaskunnan oikeutta osallistua säännöllisesti opettajainkokoukseen, mahdollisuus työstää koulun opetussuunnitelmaa sekä laatia järjestyssääntöjä. Oppilas- ja opiskelijakuntien toimintaa on arvostettava ja se tulee nähdä koulutyötä tukevana oppilaiden ja opiskelijoiden omaehtoisena toimintana. Lisäksi heidät on otettava suunnitteluvaiheessa mukaan erilaisten kouluympäristöä koskevien muutosten valmisteluun. Koulujen ovet on avattava kolmannelle sektorille. Kansalaisyhteiskunnan toimijoita voidaan hyödyntää myös osana opetusta, mutta ennen kaikkea he tarjoavat oppilaille tietoa siitä, minkälaista on toiminta erilaisissa järjestöissä. Koulutuksen kehittämisessä on huomioitava nuorten mahdollisuus toimia vertaisopettajina. 3. Demokratiaoikeuksia vahvistettava Oikeusministeriössä on käynnistettävä selvitys kansalaisaloitteen ja -äänestyksen ikärajan laskemisesta 15- tai 16-ikävuoteen. Ei ole juridisia perusteita, että vain täysivaltaiset kansalaiset saavat ottaa 4

5 Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. 5(6) osaa neuvoa-antaviin kansanäänestyksiin tahi tehdä aloitteita eduskunnalle käsiteltäväksi. 15-vuotias on rikosoikeudellisessa vastuussa, mutta hänelle ei tule sen myötä varsinaisia oikeuksia. Vaalilainsäädäntöä on arvioitava vuoden 2017 kuntavaalien äänestysprosenttien perusteella ja tehtävä siihen tarvittavat muutokset. Kuntavaalien siirto keväälle saattaa heikentää 18-, 19- ja 20- vuotiaiden nuorten mahdollisuutta asettautua ehdolle, koska he ovat nivelvaiheessa toisen ja korkeaasteen välissä. Tarvittavat muutokset tulee säätää vielä tällä vaalikaudella. Oikeusministeriön on selvitettävä äänestysikärajan sekä ehdolleasettautumisikärajan lasku 16- ikävuoteen. Mikäli äänestysikärajan alentamiseen päädyttäisiin, tulee samanaikaisesti tarkastella ehdolleasettautumisikärajaa, koska valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Oikeusministeriön on myös selvitettävä, millä tavalla nuoriin kohdistuvia päätöksenteon vaikutuksia pystytään ennakollisesti arvioimaan. Lainsäädännön säädösvalmisteluohjetta uudistettaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, millä tavalla eri ministeriöt kuulevat nuoria säädöksiä valmistellessaan. Säädösvalmistelun kuulemisesta on tultava ennakollisempaa, ei riitä, että lausuntoja pyydetään, kun päätökset on jo tehty. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto tunnustetaan lainvalmistelussa tahona, jonka avulla voidaan kuulla valtakunnallisesti nuoria säädösvalmistelussa. Hallintolakia on päivitettävä. Kuulemiseen velvoittavat säädökset on tuotava nykyaikaan. Lisäksi kielivaatimuksia on parannettava, koska mahdollisuus ymmärtää hallinnon kieltä on edellytys omien oikeuksien vaatimiseksi. Hallinnon selkokielelliset vaatimukset koskettavat sekä valtion että kunnan virkamiehiä ja viranhaltijoita. 4. Nuorten toimijuutta tuettava Liitto on vahvasti mukana nuorisolain uudistamisprosessissa. Liitto edellyttää, että nuorisolain osallisuuspykälä on kattava siten, että se velvoittaa niin kunta-, alue- kuin valtiotason toimijoita lasten ja nuorten kuulemiseen. Nuorisolakia uudistettaessa on varmistettava, että hallituksen esitys pitää sisällään kattavan listauksen erilaisista tavoista kuulla nuoria. Järjestöjen valtionavustuksia jaettaessa on jatkossa huomioitava se, millä tavalla avustusta saavat tahot osallistavat nuoria konkreettisesti toimintaansa ja miten heidän arvopohjansa peilautuu osallisuuteen. Avustusjärjestelmää uudistettaessa on huomioitava sen tasapuolisuus sekä mahdollisuus saada perustelluilla syillä korotusta omaan toiminta-avustukseen. Avustusjärjestelmän läpinäkyvyyteen on panostettava ja haku- sekä raportointikriteeristöstä tehtävä mahdollisimman selkeä, jotta se ei haittaa liialla byrokratiallaan pienempien yhdistysten toimintaa. Osallisuudesta on tehtävä valtionhallinnossa poikkihallinnollisesti koordinoitu politiikan osa-alue, jonka valvominen on keskitettävä valtioneuvoston kanslian yhteyteen. Valtioneuvoston on jatkossa annettava nuorisopoliittinen tiedoksianto eduskunnalle vähintään kerran vaalikauden aikana. Tiedoksiannosta on käytävä eduskunnassa keskustelu. Nuorisotyön tulevaisuusnäkymät on hahmoteltava yhdessä nuorten kanssa. Nuorisotyö ei saa olla staattista tilatoimintaa eikä pelkkää verkossa tapahtuvaa nuorten kohtaamista. Nuorisotyötä on 5

6 Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. 6(6) ajateltava kokonaisuutena, johon kuuluvat kaikki nuorten parissa töitä tekevät aikuiset. Tämä mahdollistetaan antamalla nuorille mahdollisuus vaikuttaa nuorisotyöntekijöiden ja nuorisovaltuustojen parissa työskentelevien henkilöiden valintaan. Nuorisotakuun jatkosta on päätettävä, kun on arvioitu tämänhetkisen nuorisotakuun toteutumista nuorilta saadun palautteen perusteella. Nuorten ohjaus- ja palveluverkostoihin on valittava nuorisovaltuustojen edustajia. 5. Yhdenvertainen nuoruus Nuoret eivät saa kokea syrjintää missään sen ilmenemismuodossa. Kaiken lainsäädännön lähtökohtana tulee olla ihmisten tasa-arvoisuus ja yhdenvertainen kohtelu. Ikään perustuva syrjintä on kitkettävä poliittisesta kulttuurista, koska nuorten mielipiteet ovat yhtä arvokkaita kuin kaikkien muidenkin väestöryhmien. Mahdollistamalla nuorelle kokemus oman identiteetin hyväksymisestä tuetaan nuoren tasapainoista ja turvallista kehitystä omaksi itsekseen. Nuorten itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava myös oman sukupuolen määrittelemisessä. Sukupuolen moninaisuus tunnustettava lainsäädännössä mahdollistamalla oman sukupuolen ilmoittaminen. Maahanmuuttajien kotouttamiseen on varattava riittävät resurssit ja heidän osallistumismahdollisuuksiaan on tuettava merkittävästi. Osallisuus mahdollistuu kielen ja kulttuurin ymmärtämisen kautta. Kielen opetuksen tulee olla kaikkien saavutettavissa. Myös osallistumismahdollisuuksia tulee tarjota maahanmuuttajanuorille aktiivisesti. Maahanmuuttajien aiemmin hankkima koulutus on tunnustettava. Koulutettuja maahanmuuttajia tulee ohjata täydennyskoulutukseen ja suomen tai ruotsin kielen opetukseen. Maahanmuuttajien osaaminen on nähtävä suomalaisessa yhteiskunnassa voimavarana. 6

TAVOITEOHJELMA 2015. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. 1(7) LIITE 8/15

TAVOITEOHJELMA 2015. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. 1(7) LIITE 8/15 1(7) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 JOHDANTO ottaa aktiivisesti kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun nuorten oikeuksien

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. Tavoiteohjelma Hyväksytty liittohallituksessa Yhteystiedot:

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. Tavoiteohjelma Hyväksytty liittohallituksessa Yhteystiedot: Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. Tavoiteohjelma 2017 Yhteystiedot: Pääsihteeri Verna Castrén +358 44 3311194 verna.castren@nuva.fi Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. 2(9) 1 2017 ITSENÄISYYDEN JA

Lisätiedot

TAVOITEOHJELMA 2015. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. 1(7) TAVOITEOHJELMALUONNOS 2015 LIITE 8/15

TAVOITEOHJELMA 2015. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. 1(7) TAVOITEOHJELMALUONNOS 2015 LIITE 8/15 1(7) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 TAVOITEOHJELMA 2015 JOHDANTO ottaa aktiivisesti kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun

Lisätiedot

Uudistunut nuorisolaki

Uudistunut nuorisolaki Uudistunut nuorisolaki 23.5.2017 Kouvola Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorisolaki 1285/2016 Lain rakenne Luku 1 Yleiset säännökset sisältää pykälät 1-3 Luku 2 Valtion nuorisotyö ja politiikka

Lisätiedot

NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä

NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä NUORISOVALTUUSTOT Turvallisesti yhdessä 1.11.2017 Mikä on nuorisovaltuusto? Nuorisovaltuustot ovat poliittisesti sitoutumattomia nuorten vaikuttajaryhmiä, jotka toimivat omissa kunnissaan ajamassa paikallisten

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta puheenjohtaja Kimi Uosukainen

Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta puheenjohtaja Kimi Uosukainen Asiantuntijalausunto hallituksen esityksestä maakuntalaiksi (HE 15/2017) eduskunnan hallintovaliokunta 5.5.2017 puheenjohtaja Kimi Uosukainen YLEISTÄ Lausunnossa hallituksen esitystä maakuntalaiksi tarkastellaan

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1

Lisätiedot

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä

Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena

Lisätiedot

Nuorisovaltuustotoiminta ja uusi kuntalaki

Nuorisovaltuustotoiminta ja uusi kuntalaki Nuorisovaltuustotoiminta ja uusi kuntalaki Aleksi Koivisto, liittohallituksen jäsen, Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. 14.8.2014, Ilmajoki Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. Vuonna 1998

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05.

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 241/12.05. Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen (kv) 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa kuntia huolehtimaan

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta parlamentaarinen työryhmä. Kimi Uosukainen, puheenjohtaja 3.6.2016 Helsinki

Tulevaisuuden kunta parlamentaarinen työryhmä. Kimi Uosukainen, puheenjohtaja 3.6.2016 Helsinki Tulevaisuuden kunta parlamentaarinen työryhmä Kimi Uosukainen, puheenjohtaja 3.6.2016 Helsinki Mikä on Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto? Nuorten osallisuuden asiantuntijajärjestö, joka on perustettu vuonna

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

NUORTEN OSALLISUUS KERSOJEN KAHVITTAMISTA VAI AITOA VUOROVAIKUTUSTA? Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Riina Lumme, osallisuusasiantuntija

NUORTEN OSALLISUUS KERSOJEN KAHVITTAMISTA VAI AITOA VUOROVAIKUTUSTA? Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Riina Lumme, osallisuusasiantuntija NUORTEN OSALLISUUS KERSOJEN KAHVITTAMISTA VAI AITOA VUOROVAIKUTUSTA? Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Riina Lumme, osallisuusasiantuntija Mikä Nuva ry? Edustaa kaikkia Suomen nuorisovaltuustoja Nuorisovaltuutettujen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) 2017-2019 Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Lain 5 mukaan: Uusi nuorisolaki tuli voimaan 1.1.2017 Valtioneuvosto hyväksyy joka neljäs vuosi

Lisätiedot

Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö

Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Nuorten osallisuutta ja kuulemista koskeva lainsäädäntö Yleistä Sääntelyä kansainvälisellä tasolla YK:n lasten oikeuksien sopimus EU:n valkoinen kirja Sääntelyä yleislaeissa Perustuslaki, kuntalaki Erityislait

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Kunnanvaltuusto 56 9.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén

Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén Ajankohtaisia teemoja, joita on pohdittava: nuorisotyön idea, kohderyhmä ja sijainti;

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N Lait

Lisätiedot

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1 Ajankohtaista Georg Henrik Wrede 1 Georg Henrik Wrede Päivän tarjous! TAE 2014 Ei hätä ole TAE 2014 näköinen Nuorisotakuu nuorisosektorilla Me olemme hoitaneet omat työt hyvin! Nuorisolaki uudistus? Mitä

Lisätiedot

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue

Ajankohtaista Georg Henrik Wrede. Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue Ajankohtaista Georg Henrik Wrede Johtaja, nuorisotyön ja politiikanvastuualue 02953 30345 georghenrik.wrede@minedu.fi Uudistuksesta kysytty ja ehdotettu 1. Tavoitteet (2 ) 2. Nuorten määritelmä (3 ) 3.

Lisätiedot

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta

Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Uusi kuntalaki osallisuuden näkökulmasta Kenen osallisuus?-seminaari 2.9.2014 Neuvotteleva virkamies Inga Nyholm Kuntalain valmisteluaikataulu Hallituksen esitysluonnos kuntalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Asiakkaiden osallisuus sosiaali- ja terveydenhuollon

Asiakkaiden osallisuus sosiaali- ja terveydenhuollon Asiakkaiden osallisuus sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä Taina Mäntyranta, lääkintöneuvos Mitä se osallisuus on? Missä ollaan ja miten tähän on tultu? Miten osallisuus näkyy sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY

KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY KITTILÄN KUNNAN PÄÄTTÄJÄT -KYSELY Tervetuloa vastaamaan Lapsiystävällinen kunta (LYK) -alkukartoituskyselyyn, jonka ovat työstäneet koordinaatioryhmän jäsenet Tiina Huilaja, Maija Linnala, Aila Moksi ja

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. lausuu kunnioittavimmin eduskunnan sivistysvaliokunnalle seuraavaa:

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. lausuu kunnioittavimmin eduskunnan sivistysvaliokunnalle seuraavaa: Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry. Lausunto sivistysvaliokunnalle 21.10.2015 Sivistysvaliokunnalle Viite: Sivistysvaliokunta torstaina 22.10. klo 12.00 / HE 30/2015 Asia: Suomen Nuorisovaltuustojen

Lisätiedot

Helsingin osallisuusmalli. Osallisuustyöryhmä

Helsingin osallisuusmalli. Osallisuustyöryhmä Helsingin osallisuusmalli Osallisuustyöryhmä 5 havaintoa valmistelusta 1. Kaikki haluavat, että Helsinki on entistä parempi kaupunki. 2. Ihmiset ovat valmiita antamaan asiantuntemustaan ja osaamistaan

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen ylitarkastaja Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 19.11.2015 - ajankohtaisia asioita Merja Hilpinen ylitarkastaja Nuorten työpajatoiminnan ajankohtaisia asioita Nuorisolaki uudistus Nuorisotakuuta

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen

Uusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen Uusi kuntalaki 2015 - Demokratia ja osallistuminen Kuntamarkkinat 10- Mervi Kuittinen Laissa säädettäisiin: Kunnan asukkaiden osallistumisoikeutta koskeva luku (5. luku) kunnan asukkaiden äänioikeudesta

Lisätiedot

NuVa II Vaikuta yhdessä Nuorisolaki. Anne Haavisto

NuVa II Vaikuta yhdessä Nuorisolaki. Anne Haavisto NuVa II Vaikuta yhdessä Nuorisolaki Anne Haavisto Nuorisolaki 72/2006 Lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista

Lisätiedot

Missä mennään nuorten verkko-osallistumisen kehittämisessä? Tampereen kehittämispäivät, Suunnittelija Merja-Maaria Oinas

Missä mennään nuorten verkko-osallistumisen kehittämisessä? Tampereen kehittämispäivät, Suunnittelija Merja-Maaria Oinas Missä mennään nuorten verkko-osallistumisen kehittämisessä? Tampereen kehittämispäivät, 3.10.2014 Suunnittelija Merja-Maaria Oinas Nuorten osallistuminen ja kuuleminen - taustalla lain velvoitteet Lainsäädäntö

Lisätiedot

Nuorten Keski-Suomi ry:n lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnan kuulemista varten

Nuorten Keski-Suomi ry:n lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnan kuulemista varten 1(5) Hallituksen esitys eduskunnalle nuorisolaiksi / HE 111/ 2016 vp Nuorten Keski-Suomi ry:n lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnan kuulemista varten Lämmin kiitos kutsusta tulla kuultavaksi eduskunnan

Lisätiedot

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...

Lisätiedot

Nuoret ja monialainen yhteistyö. Helmikuu 2018 Jaana Walldén

Nuoret ja monialainen yhteistyö. Helmikuu 2018 Jaana Walldén Nuoret ja monialainen yhteistyö Helmikuu 2018 Jaana Walldén Nuorisotyö tiedontuottajana 1.3.2018 Valtion nuorisoneuvosto ylläpitää Tietoanuorista.fi sivustoa: Indikaattoritietoja nuorten hyvinvoinnista

Lisätiedot

Osallisuus Vantaalla. Kuntalaiset keskiöön Verkosto 26.11.2013

Osallisuus Vantaalla. Kuntalaiset keskiöön Verkosto 26.11.2013 Osallisuus Vantaalla Kuntalaiset keskiöön Verkosto Yhteys strategiaan 2013-2016 Sitovat tavoitteet 2014 12. Vantaan tulevaisuutta rakennetaan yhdessä asukkaiden, yhteisöjen ja yritysten kanssa Osallisuusmalli

Lisätiedot

Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla?

Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla? Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla? Maija Lanas 3.10.2017 Oulun yliopisto University of Oulu Nuorisotyöllä on paljon annettavaa kouluun. Mitä? Uusille toimijoille ei kuitenkaan

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot

NUORET MUKAAN MUUTOKSEEN nuorisovaltuustot kunnissa ja maakunnissa

NUORET MUKAAN MUUTOKSEEN nuorisovaltuustot kunnissa ja maakunnissa NUORET MUKAAN MUUTOKSEEN nuorisovaltuustot kunnissa ja maakunnissa Tänään luvassa 1. Kimi Uosukainen: Nuorten vaikuttamisen vallankumous 2. Anna Hurmeranta: Nuorisovaltuustot kunnissa NYT! 3. Aleksi Koivisto:

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke. 8 valtiota käynnisti vuonna Suomi liittyi huhtikuussa 2013

Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke. 8 valtiota käynnisti vuonna Suomi liittyi huhtikuussa 2013 Avoin Hallinto 2 Kansainvälinen avoimen hallinnon kumppanuushanke Tiedon saatavuus Kansalaisten osallisuus Hallinnon vastuullisuus Uusien teknologioiden hyödyntäminen 8 valtiota käynnisti vuonna 2011 Nyt

Lisätiedot

NUORTEN maakunta A L L I A NSSIN M A A KUN TAVA A L I TAVOI T T EET 2018

NUORTEN maakunta A L L I A NSSIN M A A KUN TAVA A L I TAVOI T T EET 2018 NUORTEN maakunta A L L I A NS SI N M A A K U N TAVA A L I TAVOI T T EE T 20 1 8 VASTUU NUORESTA ON OLTAVA YHDELLÄ TAHOLLA Kokonaisvastuu nuoresta on oltava yhdellä taholla, vaikka eri palvelut hajautuvat

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Esa Iivonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

OECD Youth Forum Helsinki Arja Terho

OECD Youth Forum Helsinki Arja Terho OECD Youth Forum Helsinki 27.10.2015 Arja Terho Tieto Suomalaisten nuorten näkemyksiä Missä ollaan? Tiedon puute. Ei ole tietoa siitä, miten poliittinen päätöksenteko toimii. Tarvitaan enemmän tietoa ja

Lisätiedot

Asia: Lausuntopyyntö Nuorisolain uudistaminen -työryhmämuistion esityksestä uudeksi nuorisolaiksi

Asia: Lausuntopyyntö Nuorisolain uudistaminen -työryhmämuistion esityksestä uudeksi nuorisolaiksi LAUSUNTO Helsinki 30.11.2015 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Viite: Lausuntopyyntö 2.11.2015 Dnr 53/040/2014 Asia: Lausuntopyyntö Nuorisolain uudistaminen -työryhmämuistion esityksestä uudeksi nuorisolaiksi

Lisätiedot

Synergiaseminaari Hämeenlinna Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen

Synergiaseminaari Hämeenlinna Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen Synergiaseminaari Hämeenlinna 10.10.2017 Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Ylitarkastaja Merja Hilpinen Nuorten työpajatoiminta Nuorisolaki 1285/2016 Nuorisolain tavoitteena edistää nuorten

Lisätiedot

NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ

NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ OSALLISUUS OSAAMISKESKUKSET Kaksi osallisuuden osaamiskeskusta Allianssin osaamiskeskus: Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Nuorten Akatemian hallinnoima yhteenliittymä,

Lisätiedot

Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017)

Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017) Osallisuus ja vaikuttaminen kuntalaissa alkaen (2017) 2018-2021 sääntöjen tarkoituspykälässä 1 valtuuston vastuu ov-keinoista 22 -aloiteoikeus 23 -kansanäänestysaloite 24-25 - vaikuttamiselimet (vanhusneuvosto)

Lisätiedot

Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut. Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö

Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut. Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö Demokratian kehittäminen: taustaa Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on nuorisolain mukaan vastuu nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä. Tavoitteena on edistää nuorisolain kohderyhmään

Lisätiedot

Tätä me vaadimme. Haluamme jokainen tehdä omat valintamme VAALITEESI #1

Tätä me vaadimme. Haluamme jokainen tehdä omat valintamme VAALITEESI #1 VAALITEESI #1 Haluamme jokainen tehdä omat valintamme Yhdenvertaisuus on oikeutta ja mahdollisuutta elää tavallista arkea ja sinun itsesi näköistä elämää niin kuin näkevä samanikäinen ja samassa elämäntilanteessa

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan

Lisätiedot

Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Syyskuu 2016 Jaana Walldén

Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Syyskuu 2016 Jaana Walldén Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö Syyskuu 2016 Jaana Walldén Sisältö: nuorisotyö mukana toisen toimialan johtamassa palvelussa; nuorisotyön lähtökohdat yhteistyöhön ja nuorisolaista

Lisätiedot

OKM:n ajankohtaiset asiat

OKM:n ajankohtaiset asiat OKM:n ajankohtaiset asiat Nuorisotyön neuvottelupäivät 19.8.2016 Sallamaarit Markkanen NUORISOTYÖN- JA POLITIIKAN VASTUUALUE VASTUUALUEEN JOHTAJA Georg Henrik Wrede EU, KV-YHTEISTYÖ, ITÄMERI, YK, NUORISO

Lisätiedot

Toiminnan ja talouden suunnittelu. Valtionavustuspäätös sekä valtionavustusehdot ja -ohjeet

Toiminnan ja talouden suunnittelu. Valtionavustuspäätös sekä valtionavustusehdot ja -ohjeet Toiminnan ja talouden suunnittelu Valtionavustuspäätös sekä valtionavustusehdot ja -ohjeet Valtionavustuspäätös vaikuttaa ehtoineen ja ohjeineen täysimääräisesti jokaisen avustuksen käyttäjän toimintaan

Lisätiedot

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna 1 Amartya Sen Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Eeva Päivärinta, johtava asiantuntija, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Vanhusneuvosto mahdollisuutena Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara mahdollisuus > asenteista on aloitettava! - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja

Lisätiedot

Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja

Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja Emilia Haapanen Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja 8 Nuorten osallistuminen ja kuuleminen Nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 4.3.2013 Opetushalllitus Miksi Vieraskielisiä on nuorten lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa

Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa 6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden monialainen kaupunkiohjelma. Lähetekeskustelun 8.9.2011 koontia

Lasten ja nuorten osallisuuden monialainen kaupunkiohjelma. Lähetekeskustelun 8.9.2011 koontia Lasten ja nuorten osallisuuden monialainen kaupunkiohjelma Lähetekeskustelun 8.9.2011 koontia Laura Hokkanen Innovaatiopalvelut Tanja Räty Nuorisopalvelut Lähetekeskustelu Vanha Ortopedia 8.9.2011 - Lasten

Lisätiedot

Kuntavaiku*amisen ABC. Oppitun3pohja yhteiskuntaopin opetukseen

Kuntavaiku*amisen ABC. Oppitun3pohja yhteiskuntaopin opetukseen Kuntavaiku*amisen ABC Oppitun3pohja yhteiskuntaopin opetukseen Oppitunnin tavoi+eet 1. Saada yleiskuva kunnallisesta päätöksenteosta sekä siihen vaiku*amisesta lukiolaisen näkökulmasta 2. Käydä läpi vaiku*amista

Lisätiedot

Maahanmuuttaja oman elämänsä toimijana Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO Peter Kariuki

Maahanmuuttaja oman elämänsä toimijana Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO Peter Kariuki Maahanmuuttaja oman elämänsä toimijana Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO Peter Kariuki Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO 14.11.2011 Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) Valtioneuvoston

Lisätiedot

Katsaus maakuntien erityisryhmien vaikuttamistoimielinten oppaan suunnitteluun

Katsaus maakuntien erityisryhmien vaikuttamistoimielinten oppaan suunnitteluun Katsaus maakuntien erityisryhmien vaikuttamistoimielinten oppaan suunnitteluun Hankekoordinaattori Heli Väisänen II Järjestötyöpaja, Rauma 22.11.2017 Liittyy maakunta- ja sote-uudistukseen perustetaan

Lisätiedot

Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo

Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke. Ainomaija Rajoo Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke Ainomaija Rajoo - - maakunnan tulee asettaa nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi nuorisovaltuusto, jolle

Lisätiedot

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 1 (5) 17.10.2011 Opetus- ja kulttuuriministeriölle LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE 2012 2015 Suomen Vanhempainliitto esittää kunnioittavasti pyydettynä

Lisätiedot

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista

Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista Uuden kuntalain mahdollisuudet demokratian ja osallisuuden kehittämiseen sekä kokemuksia asukasvaikuttamisesta aikaisemmista kuntaliitoksista 12.11.2013 Page 1 Demokratian ja osallisuuden taustatekijät

Lisätiedot

Itä-Suomen oppimisen tuen päivät

Itä-Suomen oppimisen tuen päivät Itä-Suomen oppimisen tuen päivät 9. 10.11.2017 Mikkeli AVAUSSANAT Opetustoimen ylitarkastaja Kari Lehtola Itä-Suomen aluehallintovirasto Kari Lehtola, opetustoimen ylitarkastaja 1 Kari Lehtola, opetustoimen

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Marraskuu 2016 Jaana Walldén

Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö. Marraskuu 2016 Jaana Walldén Nuorisotyö osana nuorten palveluita ja etsivä nuorisotyö Marraskuu 2016 Jaana Walldén Sisältö: nuorisotyö mukana toisen toimialan johtamassa palvelussa; nuorisotyön lähtökohdat yhteistyöhön ja nuorisolaista

Lisätiedot

Nuorisolaki uudistus. Syyskuu 2015 Georg Henrik Wrede

Nuorisolaki uudistus. Syyskuu 2015 Georg Henrik Wrede Nuorisolaki uudistus Syyskuu 2015 Georg Henrik Wrede Uudistustarpeet miksi uudistetaan vuoden 2006 laki Nuoren määritelmä eli ikärajat nuorilla alle 29-vuotiaita LANUKE, ohjelman nimi, tarkoitus ja arviointi

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä

Lisätiedot

Avoimen hallinnon kumppanuusohjelma. katju.holkeri@vm.fi Jyväskylä 29.8.2013

Avoimen hallinnon kumppanuusohjelma. katju.holkeri@vm.fi Jyväskylä 29.8.2013 Avoimen hallinnon kumppanuusohjelma katju.holkeri@vm.fi Jyväskylä 29.8.2013 Mitä on Open Government Partnership? Open Government Partnership (avoimen hallinnon kumppanuushanke) eli OGP käynnistettiin

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö

Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Demokratian vahvistaminen ja uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää, valtiovarainministeriö Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen

Lisätiedot

Talousarvioesitys Nuorisotyö

Talousarvioesitys Nuorisotyö 91. Nuorisotyö S e l v i t y s o s a : Opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa nuorisotyön ja -politiikan yleisestä kehittämisestä ja nuorisopolitiikan yhteensovittamisesta valtakunnan tasolla. Tukenaan

Lisätiedot

Äänestä ehdokasta, joka

Äänestä ehdokasta, joka Yhtäkään lasta ei jätetä kuntavaaleissa 2017 Sinä voit kuntalaisena vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin! Ovatko kuntapäättäjät aidosti lasten ja lapsiperheiden asialla? Varmista, että ehdokkaasi

Lisätiedot

Vaikuttavuusvalmentamo Georg Henrik Wrede johtaja, OKM/NUOLI/NV

Vaikuttavuusvalmentamo Georg Henrik Wrede johtaja, OKM/NUOLI/NV Vaikuttavuusvalmentamo 29.10.2016 Georg Henrik Wrede johtaja, OKM/NUOLI/NV Vallitsevia trendejä keskitetyn ja paikallisen julkisen palvelun suhteen muutos, edustuksellisesta demokratiasta osallistavaan

Lisätiedot

Nuoret maakuntia tekemässä - osallisuutta ja ideoita. Demokratiapäivä

Nuoret maakuntia tekemässä - osallisuutta ja ideoita. Demokratiapäivä Nuoret maakuntia tekemässä - osallisuutta ja ideoita Demokratiapäivä 17.10.2017 Meidän iltapäivän ohjelma: Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset nuoriin Maakuntanuvat-hankkeen esittely Tutkijan puheenvuoro

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Harkinnanvaraiset valtionavustukset Nuorten työpajatoiminta

Lisätiedot

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen

Kumppanuus ohjelma. Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Kumppanuus 2020 -ohjelma Tampereen kaupungin ja tamperelaisten hyvinvointialan järjestöjen yhteistyön kehittäminen Mikä on Kumppanuus 2020 -ohjelma? Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo Artteli ry:n yhdessä

Lisätiedot

Demokratia ja osallistumisoikeudet maakuntalaissa

Demokratia ja osallistumisoikeudet maakuntalaissa Demokratia ja osallistumisoikeudet maakuntalaissa Demokratiapäivä 17.10.2017 Rinnakkaisseminaari 3: Maakunnat ja demokratia Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö 1 Maakuntavaalit Hallitusohjelman

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

Valtionapukelpoisuus nuorten työpajatoiminnassa ja muita ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen

Valtionapukelpoisuus nuorten työpajatoiminnassa ja muita ajankohtaisia asioita. Merja Hilpinen Valtionapukelpoisuus nuorten työpajatoiminnassa ja muita ajankohtaisia asioita Merja Hilpinen Nuorten työpajatoiminnan valtionapukelpoisuus täydennyshaku 2017 Nuorten työpajatoiminnan valtionapukelpoisuushaku

Lisätiedot

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita

Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-

Lisätiedot

Kohti uutta kuntaa Rovaniemen Demokratiapäivän 2015 avoin keskustelufoorumi. Maarit Alikoski ROVANIEMEN KAUPUNKI

Kohti uutta kuntaa Rovaniemen Demokratiapäivän 2015 avoin keskustelufoorumi. Maarit Alikoski ROVANIEMEN KAUPUNKI Kohti uutta kuntaa Rovaniemen Demokratiapäivän 2015 avoin keskustelufoorumi Maarit Alikoski 21.10.2015 ROVANIEMEN KAUPUNKI Kunnan rooli ja tehtävät uudistuvat Yksi keskeinen vaikuttava tekijä: sosiaali-

Lisätiedot

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff

Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Mitä nuorten tieto- ja neuvontatyö on? Kehittämispäivät 2.10.2014 Tampere koordinaattori Jaana Fedotoff Koordinaatin toimintaa rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella veikkausvoittomäärärahoista.

Lisätiedot

Suunnanmuutos nuorten syrjäytymisen ja työttömyyden torjuntaan. Keskustan vaihtoehto

Suunnanmuutos nuorten syrjäytymisen ja työttömyyden torjuntaan. Keskustan vaihtoehto Suunnanmuutos nuorten syrjäytymisen ja työttömyyden torjuntaan Keskustan vaihtoehto Nuorten syrjäytyminen on 60 miljardin euron kysymys Kyseessä ennen kaikkea inhimillinen tragedia Nuorten syrjäytyminen

Lisätiedot

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys

Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula Seudun kuntarakenneselvitys 6.5.2014 Jarkko Majava (yhteyshenkilö) Johtava konsultti, FCG Konsultointi Oy jarkko.majava@fcg.fi 050 3252306 22.5.2014 Page 1 Kuntarakenneselvityksen

Lisätiedot

KESKUSTANUORTEN 18 TEESIÄ UNELMIEN MAAKUNTAAN

KESKUSTANUORTEN 18 TEESIÄ UNELMIEN MAAKUNTAAN KESKUSTANUORTEN 18 TEESIÄ UNELMIEN MAAKUNTAAN 18 teesiä, 18 maakuntaa Unelmien maakunta 1 KANSANVALTAISET MAAKUNNAT Maakuntauudistuksen ydin on siinä, että valta tulee lähemmäksi ihmistä. Maakunnan asukkaat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82 18.05.2016 Sivu 1 / 5 759/2016 12.01.00.00 82 Lausunto valtuustoaloitteeseen alueellisesta kielikokeilusta Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Outi Saloranta-Eriksson,

Lisätiedot

Uusi kuntalaki demokratian ja osallistumisen näkökulmasta - miten verkostotyöllä on voitu vaikuttaa lainvalmisteluun?

Uusi kuntalaki demokratian ja osallistumisen näkökulmasta - miten verkostotyöllä on voitu vaikuttaa lainvalmisteluun? Uusi kuntalaki demokratian ja osallistumisen näkökulmasta - miten verkostotyöllä on voitu vaikuttaa lainvalmisteluun? Neuvotteleva virkamies, HT Inga Nyholm Valtiovarainministeriö Säädösvalmistelun kehittäminen

Lisätiedot