Pääkirjoitus. Kiitos kuuluu vapaaehtoisille. Thanks to our volunteer co-workers. yksy tuo tullessaan mukanaan odotuksen tunteen myös Maailmanvaihtoon.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pääkirjoitus. Kiitos kuuluu vapaaehtoisille. Thanks to our volunteer co-workers. yksy tuo tullessaan mukanaan odotuksen tunteen myös Maailmanvaihtoon."

Transkriptio

1

2 Pääkirjoitus S yksy tuo tullessaan mukanaan odotuksen tunteen myös Maailmanvaihtoon. Miten vapaaehtoistyökausi alkaa maailmalle juuri lähteneillä suomalaisilla sekä Suomeen saapuneilla ulkomaalaisilla. Syksyllä odotamme myös palanneiden vapaaehtoisten kokemusten kuulemista, mitä vapaaehtoistyöjakso ulkomailla on heille antanut, mitä he ovat oppineet. Vapaaehtoisten lähettämisen ja vastaanottamisen lisäksi Maailmanvaihdolla on toinen tärkeä tehtävä: kansalaisvalmiuksien edistäminen. Maailmanvaihdossa on mukana aktiivinen joukko nuoria ja nuorekkaita vapaaehtoisia, jotka yhdessä työntekijöiden kanssa vastaavat mitä erilaisimmista tehtävistä. Vapaaehtoisten ansiota on tämä hieno uudistunut newsletter, infopäivät, valintapäivät, hyvin järjestetyt leirit vapaaehtoisille, jne.. Vapaaehtoiset ovat paljon mukana myös jäsenille vähemmän näkyvässä työssä, kuten yhteistyössä suomalaisten järjestöjen ja Euroopan ICYE järjestöjen kanssa; he auttavat järjestösihteeriä löytämään uusia isäntäperheitä ja vapaaehtoistyöpaikkoja ja panostavat järjestön ohjelmien kehittämiseen. Erityisesti hallituksen jäsenillä ja leirien vetäjillä on paljon vastuuta. Vapaaehtoisten positiivinen energia tarttuu myös meihin työteki- 2 Kiitos kuuluu vapaaehtoisille jöihin. Työ ei rutinoidu vaan aina voi oppia uutta ja kehittää työtään. Vapaaehtoisten ideoiden, näkemysten, asiantuntemuksen ja ennen kaikkea innokkuuden ansiota on se, että Maailmanvaihdon ohjelmilla on hyvä maine. Mikä saa vapaaehtoisesti tekemään työtä järjestössämme? Työkokemusta, järjestöalan tuntemusta, kavereita, hengenheimolaisia, haasteita, vastuuta ja mukavaa tekemistä. Vapaaehtoistyö ICYEssä antaa työkokemusta yksin ja tiimissä. On hienoa tutustua ihmisiin ja päästä tekemään työtä itselle tärkeän asian eteen., vastaavat järjestöaktiivimme. Tätä kaikkea toivomme myös uusien vapaaehtoisten löytävän järjestöstämme. Otamme uudet vapaaehtoiset mielellämme ja avosylin vastaan. Lisätietoja aktiviteeteistämme saat tämän newsletterin lisäksi liittymällä sähköpostilistallemme (liittymisohjeet löytyvät sivulta 30). Hyvää syksyä kaikille lukijoillemme sekä lämmin kiitos kaikille Maailmanvaihdon toimintaan panostaneille. Anni Koskela pääsihteeri Thanks to our volunteer co-workers T he autumn time is full of expectations. The Finnish exchangees have started their voluntary service abroad and the foreign exchangees have just arrived here in Finland. We are eager to hear how their stay and projects will start. We are as well waiting for to hear the experiences of the returnees, how was their experience, what they have learned. Besides sending and receiving exchangees Maailmanvaihto has another important task: civic education. There are a number of active co-workers, who take care of various activities together with the staff. It is them to thank for this nice renewed newsletter, information days, recruitment days, well organised camps, etc. Paitsi vapaaehtoisten, myös pääsihteerin työnkuva on laaja. Co-workers do as well take care of many less visible tasks like co-operation with other Finnish NGOs, cooperation with European ICYE partners, they support programme coordinator in finding new host families and host projects and participate in development of the programmes. Especially members of the board and camp leaders have lots of responsibilities. Co-workers deserve thanks for good reputation of our programmes. What makes someone to work voluntarily for our organisation? Work experience, knowhow about NGO work, friends, like-minded people, challenges, responsibilities and something interesting and nice to do, is the response from our active co-workers. We wish as well new people welcome to join our activities and to find the rewarding parts of volunteer work. Besides this newsletter you can find more information about our activities by joining our e- mail list (see page 30). Wishing you all a very nice autumn and warmest thanks to all who have contributed to our work. Anni Koskela Secretary General 3

3 SISÄLTÖ s.14 Susanna Jussila Costa Ricassa Useimmissa kotitalouksissa lämmintä vettä tulee vain suihkusta: tiskit ja pyykit pestään siis kylmällä vedellä. Hard Work Hallelujah! Uudessa juttusarjassa kerrotaan maailmanvaihdon aktiivien työstä s. 20 Pääkirjoitus... s. 2 ICYEn toiminnan lähtökohta SISÄLTÖ ICYE on voittoa tavoittelematon, nuorten itsensä rakentama kansalaisjärjestö, joka tarjoaa monipuolisia vapaaehtoistyön mahdollisuuksia paikallisissa yhteisöissä ja kansalaisjärjestöissä yli 30 maassa, kaikissa maanosissa. Suomessa Maailmanvaihto ry eli Suomen ICYE lähettää ja vastaanottaa nuorta vuosittain. Hallituksen esittely... s. 6 Kesällä tapahtunutta... s.8 Vastavuoroisuusperiaate Kielileiri Inkoon Kavalahdessa Iltaisin saunalla pelattiin pelejä ja puhuttiin niitä näitä suomen, englannin sekä muiden kielien sekoituksella. s. 9 Opastusta isäntäperheille Maailmanvaihto ry:n isäntäperhekoulutus pidettiin kielileirin yhteydessä Inkoon Kavalahdessa s.12 Volunteering... s.14 Vapaaehtoinen Albaniasta... s.18 Hard Work Hallelujah!... s. 20 Tapahtumakalenteri... s.27 Uutiset... s. 28 Lehden tiedot... s. 31 Maailmanvaihdon ohjelma on vastavuoroinen eli vapaaehtoistyöhön lähettämisen lisäksi vastaanotamme vuosittain ulkomaalaisia nuoria vapaaehtoistyöhön Suomeen. Näin järjestämme kulttuurien välisiä kohtaamisia myös Suomen maaperällä. Joka vuosi suomalaiset isäntäperheet ja erilaiset työyhteisöt ottavat vastaan ulkomaalaisia vapaaehtoisiamme. Isäntäperheiksi ovat tervetulleita kaikki mielenkiintoisista ihmisistä ja vieraista kulttuureista kiinnostuneet. Vapaaehtoistyöpaikoiksi puolestaan sopivat erilaiset yleishyödylliset yhteisöt. 4 5

4 Maailmanvaihdon uusi hallitus esittäytyy The new board of ICYE Finland Niina Airikka I spent for one year ( ) in Mozambique, Maputo. There I worked with street children. Now I m working as a Cash Management Consultant in Nordea Bank Finland Plc. I m also a member of the board for ICYE Finland. This is my first year as the Chairperson. (niina.airikka@nordea.com) Hei! My name is Ella Douhevyx and I am responsible for the Finnish volunteers as well as for the publicity in the National Committee of ICYE Finland. I spent my volunteer year in Kenya in After a great experience and after coming back to Finland, I wanted to be involved in the various volunteer activities ICYE has to offer. (ella.douhevyx@maailmanvaihto.fi) Terve kaikille! My name is Hanna Gustafsson and I have been involved with ICYE since 1998 when I returned home from Australia. As a member of the ICYE board I am responsible for the finances and the domestic exchangees. I m an engineer by profession, but at the moment I work with customer service in a bank. I have lived abroad in Sweden, Ethiopia, Australia and Spain. (hanna_g@n21mail.net) Moro! My name is Anna-Sofia Joro and I am dedicating my time in the board of Maailmanvaihto mainly or host families and projects. I am about to finish my university degree in Media Studies. Currently I live in Tampere, so just contact me when come around! I did my own EVS-volunteering some years ago in Spain, where I worked with mentally handicapped people. (anna-sofia.joro@maailmanvaihto.fi) Moi! My name is Marika Heinonen and I m 22-years old. I volunteered 6 months in Germany as a EVS-volunteer This is now my second year in the board of Maailmanvaihto and I am responsible for incoming volunteers. I m studing in Turku, so you re welcome to visit my place! (marika.heinonen@maailmanvaihto.fi) Hello! I m Olli Moilanen. I did my unversity internship at the ICYE office in Helsinki in the spring My main job was to visit projects and host families. This is my first year as a member of the board. (olli.moilanen@gmail.com) My name is Sanna Nerola. I live in Vantaa and I m studing to become a practical nurse, I will be graduating next spring. This is my second year in the board of Maailmanvaihto and like last year, I m incharge of the incoming volunteers. I was an EVS-volunteer in Italy (sanna.nerola@maailmanvaihto.fi) Greetings to all! My name is Meri Tennilä and this is now my third year in the board of Maailmanvaihto. My main responsibilities this year lay in public relations and editing the Newsletter, so I m the one to contact in case you have a story to share with other NL-readers.. My own volunteering experience is from Belgium in At the moment I m studying educations in the University of Helsinki. Ps. For the ones who ve just arrived to Finland.. don t forget to buy kalsarit before it s too late.. (meri.tennila@maailmanvaihto.fi) I am Mila, in charge of outgoing exchangees. Apart from that I also know quite a lot about incoming volunteers, since I was working as coordinator at the office for a little over a year until June. Now I have my hands quite full with three small children in the house, but enjoy the change ICYE brings to my everyday life! My name is Mari Toivanen and I m from Järvenpää. I m studying degree programme in Social Services and Christian Education in Diaconia University of Applied Sciences. I was EVSvolunteer in Ireland My scope in ICYE board is host families and projects. (mari.toivanen@student. diak.fi) 6 7

5 KESÄLLÄ TAPAHTUNUTTA KESÄLLÄ TAPAHTUNUTTA Maailma Kylässä -festarit Maailmanvaihto ry:llä oli perinteiden mukaan ständi Maailma kylässä-festareilla Helsingin Kaisaniemessä Festareiden tämän vuoden teema oli vapaaehtoisuus. Maailmanvaihdon ständillä esittelijöinä olivat Niina Airikka, Ella Douhevyx, Marika Heinonen, Topias Hirvonen, Piia Kerola, Jenni Kivistö, Olli Moilanen Tiina Mäkipää, Sanna Nerola ja Mari Toivanen. Lisäksi ständillä vierailevien kanssa pelasivat maapeliä EVS-vapaaehtoisemme saksalainen Sebastian Grote sekä italialainen Ivan Rigamonti. Festarit menivät osaltamme hienosti. Siitä suuri kiitos kaikille osallistuneille maailmanvaihtajille! Vanhempien info Kesäkuussa Maailmanvaihto järjesti infotilaisuuden Suomesta lähtevien vapaaehtoisten vanhemmille. Vanhemmille kerrottiin mm. vieraaseen kulttuuriin sopeutumisprosessista, paluu sopeutumisesta Suomeen paluun jälkeen, turvallisuuskysymyksistä ja käytännön asioista. Mila Sell ja pääsihteeri vastasivat tilaisuudesta. Faces festarit Tänäkin vuonna oli Maailmanvaihdon ständi löydettävissä Billnäsin Faces festareilta. Kävijämäärät ständillä olivat viime vuosiin verrattuna hieman alhaisemmat, mutta aina löytyi muutama kiinnostunut. Viime vuosiin verrattuna myös ständin tämän vuotinen sijainti ansaitsee ruusujen sijaan muutaman risukon. Vieressä esiintyvien bändien rokatessa, pystyi järjestöä esittelemään lähinnä elekielellä. Mutta mahtava keli oli ja muuten hyvät pileet! Pääsuharina järjestelyissä toimi sivarimies Topias ja apukokkeina Meri ja Jenni. Vapaaehtoistyöjärjestöjen yhteinen infoilta Jo kolmatta kertaa kokoontuivat erilaista vapaaehtoistyötä koordinoivat järjestöt yhteen vuotuiseen infotapahtumaan. Tilaisuus järjestettiin tuttuun tapaan kulttuurikeskus Caisassa ja tänä vuonna toimintaansa esittelemässä olivat Maailmanvaihto ry:n lisäksi, Kansainvälinen vapaaehtoistyö KVT ry, Allianssin nuorisovaihto ja Etelän vapaaehtoisohjelma ETVO. Kielileiri Inkoon Kavalahdessa L eiriläiset saapuivat torstaina iltapäivällä. Tervetulomaljojen ja leiripaikan esittelyn jälkeen leiriläiset pääsivät tutustumaan suomalaiseen saunaan. Perjantaina alkoivat suomenkielen tunnit sekä pienryhmät. Pienryhmien aiheita olivat kulttuurishokki, vapaa-aika, suomalainen ruoka leipomisen muodossa, sekä arkielämän sanasto muistipelikortteina. Iltaisin sau- nalla pelattiin erilaisia pelejä ja puhuttiin niitä näitä suomen, englannin sekä muiden kielien sekoituksella. Lähes kaikki uskaltautuivat uimaan ainakin kerran jotkut useammin ja tietysti kokeilemaan saunomista. Leiri sujui muuten aurinkoisessa säässä, paitsi Tammisaareen tutustuminen ja leiriolympialaiset toteutettiin sadesäässä. Tammisaaressa tutustuttiin postiin, kirjastoon, kauppaan 8 9

6 KESÄLLÄ TAPAHTUNUTTA KESÄLLÄ TAPAHTUNUTTA ja kirkkoon. Iltapäivä oli ohjelmavapaa ja kiertelimme ympäri Tammisaarta. Keskiviikkoiltana luokasta löytyi lunnasvaatimus. Jotta suomen opiskelu voisi jatkua, vapaaehtoisten tulisi selvittää opettajan olinpaikka. Muutaman tehtävän ja soutumatkan jälkeen vapaaehtoiset pääsivät jatkamaan opiskelujaan. Leiriolympialaisisissa lajeina olivat suomenkielen rasti, saappaanheitto, munajuoksu, lusikka ja humalajuoksu. Tunnelma leirillä oli iloinen ja myönteinen kuten leirisäännöissä ajattele positiivisesti sanotaan. Suomenkielen tunnit, joita oli normaalipäivänä 2 aamupäivällä ja 2 iltapäivällä, aiheuttivat joskus epätoivoisia huokauksia, mutta pieni kertaus iltaisin auttoi huomattavasti. Vapaaehtoiset oppivat suomea melkein pelottavan nopeasti! Pian leirillä kuultiinkin reippaita joojoo ja kiitos paljon lauseita. (kts. myös leirivetäjä Riikan haastattelu s. 21) Laura Pulkkinen 10 11

7 KESÄLLÄ TAPAHTUNUTTA KESÄLLÄ TAPAHTUNUTTA Opastusta isäntäperheille Kavalahdessa Jo perinteinen Maailmanvaihto ry:n isäntäperhekoulutus pidettiin kielileirin yhteydessä Inkoon Kavalahdessa viikonloppuna elokuuta. Koulutukseen osallistui neljä isäntäperhettä lapsineen sekä projektin edustaja Lyhty ry:stä. Yhteensä meitä oli viitisentoista henkeä. Kouluttajina toimivat järjestösihteeri Anniina Lahtisen kera Mari Toivanen ja Anna-Sofia Joro. Suurin osa perheistä saapui aurinkoiseen Kavalahteen jo lauantaina illansuussa. Tervetuliaismaljat kohotettuamme jatkoimme iltaa vapaaehtoisten suunnittelemalla kansainvälisellä illanvietolla. Maistelimme eksoottisia, herkullisia ruokalajeja nautimme erinomaisesta ohjelmasta. Vapaaehtoiset lauloivat ja näyttelivät sekä omilla kielillään että suomeksi! Ilta huipentui perheille järjestettyyn kilpailuun, jossa maapisteissä suoritettiin eri maihin liittyviä tehtäviä vapaaehtoisten johdolla. Palkintojenjaon jälkeen ilta jatkui jutustelun, saunomisen, uimisen ja lautapelien parissa. Juteltavaa riitti varsinkin isäntäperheillä ja vapaaehtoisilla, jotka nyt tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa. Varsinainen koulutusosuus pidettiin sunnuntai-aamupäivällä. Perheiden esittelyjen jälkeen aloitimme käsittelemällä perheiden odotuksia ja pelkoja tulevan vuoden suhteen. Esiin nousi kiinnostavia seikkoja ja myös runsaasti ratkaisuehdotuksia. Pelkoja olivat mm. mahdollinen vapaaehtoisen hallitsematon koti-ikävä, yleinen viihtymättömyys perheessä/projektissa sekä epäitsenäisyys ja takertuminen perheeseen. Myös odotuksia oli monenlaisia, origami-taittelun opettamisesta molemminpuolisen kielitaidon paranemiseen ja oma-aloitteisuuden kasvamiseen. Tärkeintä tuntui olevan se, että vuodesta muotoutuisi kaikille antoisa kokemus. Perheet saivat myös kuulla hyödyllisiä käytännön asioita vakuutuksesta, vaihto-ohjelmista ja niiden säännöistä. Lisäksi jaoimme viime vuosien isäntäperheiltä kerättyjä käytännön vinkkejä sekä muistilistan, puun muodossa, niistä arkielämän seikoista, joista perheen ja vapaaehtoisen tulisi sopia mahdollisimman joutuisasti. Lopuksi palasimme juttelemaan kaikesta mahdollisesta tulevaan vuoteen liittyvästä ja suunnittelimme myös seuraavaa yhteistä tapaamista. Näillä näkymin tapaaminen järjestetään lokakuun alkupuolella isäntäperhe Timgrenien Korpiniityn luomutilalla Järvenpäässä. Kaiken kaikkiaan koulutus onnistunut hyvin ja perheet suuntasivat hymyssä suin aloittelemaan elämää uuden perheenjäsenen kanssa. Anna-Sofia Joro 12 13

8 Volunteering Volunteering PURA VIDA COSTA RICA! Pura vida on costaricalainen sanonta, jonka kuulee lähes päivittain eri yhteyksissä. Se kuvaa loistavasti costaricalaisten eli ticojen elämänasennetta. Yleensä pura vidalla tarkoitetaan hyvin menee tai kaikki ok, mutta sitä käytetään myös toivotuksen- tai kiitoksenomaisesti. Ensimmäiset viikkoni Costa Ricassa eivät olleet pelkkää pura vidaa, sillä sairastuin elämäni pahimpaan vatsatautiin heti ensimmäisenä viikonloppuna. Sitä lukuunottamatta olen kotiutunut hyvin tänne kahvin, banaanien ja ekoturismin luvattuun maahan! Isäntäperheeni asuu Guadalupessa, noin puolen tunnin bussimatkan päässä pääkaupungista San Josesta. Vanhempien lisäksi saman katon alla asuvat perheen poika, tytär seka costaricalainen opiskelijapoika. Perinteisten lemmikkien, koiran ja kissan, ohella takapihalta löytyy pieni kanala. Asuinalueemme on hyvämaineinen ja tunnettu taloudellisesti vakavaraisena; samalta kadulta löytyykin tavallisten asuntojen ohella myös melkoisia lukaaleja turva-aitauksineen ja ikkunakaltereineen. Oma sijaiskotini on paikallisen mittapuun mukaan keskiluokkainen. Tosin keskiluokka Costa Ricassa ei vastaa samaa Suomessa. Suurimmat erot lienevät kodinkoneiden ja elektroniikan määrässä sekä laadussa: Esimerkiksi tiskikone, pesukone, imuri tai kahvinkeitin, saatika tietokone, internet-yhteys tai DVD-soitin, eivät automaattisesti kuulu keskiluokkaisen kodin varustukseen. Toinen huomionarvoinen ero on, että useimmissa kotitalouksissa lämmintä vettä tulee vain suihkusta: tiskit ja pyykit pestään siis kylmällä vedellä. Erilaisuudesta huolimatta sijaiskotini on kaunis ja erittäin viihtyisä! Sijaisvanhempani ottivat minut avosylin vastaan ja pitävät minua kuin omana tyttärenään. Heille tuntuu olevan kovin tarkeää, etta tunnen oloni kotoisaksi ja viihdyn heidän kanssaan. Yleisestikin ottaen ticot ovat luonteeltaan hyvin iloisia ja auttavaisia. Kukaan ei tunnu hermostuvan jatkuvasta sanojen toistamisesta sekä lukuisiin kysymyksiini vastaamisesta paikallinen ICYE järjesti vapaaehtoisten orientoitumisleirin länsirannikolla Puntarenaksessa, missä puitteet olivat mitä mainioimmat. Leirintäalue palmuineen ja uima-altaineen muistutti lähinnä lomakohdetta. Ilma rannikolla oli trooppisen kuuma ja paljon kosteampi kuin sisämaassa. Suomessa järjestettyyn valmennusleiriin verrattuna 14 15

9 Volunteering Volunteering ohjelma oli huomattavasti väljempi, joten aikaa jäi myös yhdessäoloon, auringonottoon ja uima-altaalla makoiluun. Informaation lisäksi viralliseen leiriohjelmaan kuului tärkeä oppitunti: salsan ja merenguen alkeet! Mukavasta viikonlopusta huolimatta päälimmäisenä mieleeni jäi (ikävä kyllä) viimeinen aamu, jolloin makasin kuumessa mökkimme kuistilla hampaat kalisten ja kylmästä vavisten...tulipahan koettua miltä tuntuu kuume tropiikissa! Elokuun loppuun asti me vapaaehtoiset opiskelemme espanjaa kielikurssilla San Josen keskustassa on vihdoinkin aika siirtyä työprojekteihimme. Tulen työskentelemään assistenttina kansainvälisessä ihmisoikeusjärjestössä Vision Mundialissa (World Vision International). Projektini kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta ja monipuoliselta, joten odotan jo innolla ensimmäistä työpäivää. Sairastumista lukuunottamatta kaikki on siis alkanut hienosti ja olen jo ehtinyt tutustumaan ensimmäisiin paikallisiin nähtävyyksiinkin host-äitini kanssa; Poàsin ja Irazùn kansallispuistoihin. Kansallispuistoja ja tulivuoria niitä täällä riittää! Susanna Jussila 16 17

10 Vapaaehtoinen Albaniasta Vapaaehtoinen Albaniasta Hi! I m Edlira from Albania, 22 years old. I m doing my EVS in Finland, working in a english kindergarde n in Vantaa. Why I choose Finland to do my EVS? Actually Finland chose me, it was the only alternative I had. I m now 2 months here and I can t believe it.time is running so fast. Once in a year all world thinks about Finland, wants to visit it and you know the reason - Santa Claus. So, every Christmas when I watched Santa Claus on TV, I wished to visit Finland one day, but inside I knew it was only a dream that never can come true. But never say never.. I m now here.. and after three weeks I m going to Lappland. But this is not the most important reason that I m here.the EVS gives me the chance to know a new culture, finnish culture that isn t very known in my country, a new language and of course a lot of new people. So, when my organisation propose me that, I said a big yes. have any problems. I like everything here: sauna, the nature and the lakes. Everything seems so peaceful here.the people are so kind. I also like my work with the children.they are so sweet and cute. Although my name is so difficult for them, they try to call me by my name. They are all my friends now. And I like also my finnish family. They are Pia(mum) and Emilia and Viljami (children). I think I was lucky to have them. When ICYE wrote me about the family, they said that Emilia, the daughter, was so excited to have a big sister and she was waiting so anxious for my decision. So the big reason that I m living now with them is Emilia. I have also a sister about her age, so I thought I can be a good sister and friend for her. She is very kind, polite and clever. But she is a little bit shy, but with the time it will pass. She is a little artist, she sings in a chor, plays violin and guitarre. She is trying to teach me how to play guitarre, but I know I m a bad student. he english. But we are helping a lot each other. So he is my finnish teacher and I his english and albanian teacher. So now I can Guess who in finnish, thanks to him. A friend of mine wrote me that he envies me because I have 2 familys now. I feel very good and I m having a good time here. But I m only afraid of something: Time. It is running so fast. SO I have to enjoy every moment, with my new family and friends. Edlira Majko I have now a lot of friends, not only people that are doing their EVS here, like me, also Finns. The most of them I ve met in the ICYE camp, that I think it was the best. Although finnish culture is very different from mine, also the food, I haven t Pia, she is very friendly, communicative and full of energie. I like her way to speek with her children, She is like a friend to them. She is trying everything that I don t feel lonely or sad. Viljami is my little brother. He is never tired and likes plying. We don t have any problems with communication although I don t speak finnish or 18 19

11 HARD WORK HALLELUJAH! Hard Work Hallelujah! -sarjassa tutustutaan Maailmanvaihto ry:n toiminnalle elintärkeiden vapaaehtoisten arkeen. Tässä Newsletterin numerossa keskitytään Suomeen tulevien ulkomaalaisten vapaaehtoisten kanssa tehtävään työhön, leiri- ja tukihenkilötoiminnan muo- dossa. HARD WORK HALLELUJAH! Leirivetäjän työstä eväitä tulevaisuudelle Riikka piipahti pahaa aavistamatta Maailmanvaihdon ständillä ja päätyi muutamaa kuukautta myöhemmin järjestettävän kymmenpäiväisen kielileirin vetäjäksi. Rahan sijaan palkkioksi tuli ryhmänjohtamistaitoja sekä uusia ystäviä ja kokemuksia. LEIRITOIMINTA Aloitamme vapaaehtoistyöjakson alussa järjestettävän kielileirin suunnittelusta ja toteutuksesta. Vuoden vapaaehtoistyöjaksoon kuuluu kolme leiriä; kieleen ja kulttuuriin orientoiva leiri juuri Suomeen saapuneille elokuussa, puolivuotisleiri vapaaehtoistyöjakson puolivälissä tammikuussa, sekä loppuarviointileiri toukokuussa. Leirien toteuttamisesta vastaa kaksi tiimiä; ohjelma- ja keittiötiimi. Leirivetäjän tehtävä on paitsi vastata leiriohjelman suunnittelusta ja toteutuksesta, myös huolehtia tiimien välisestä yhteistyöstä sekä vastata leirin yleisestä sujumisesta. Tämän vuoden kielileiri järjestettiin Inkoossa, Kavalahden leirikeskuksessa elokuuta. Vapaaehtoistyöhön lähtemistä suunnitteleva Riikka Mannelin kävi viime toukokuun Maailma Kylässä festareilla tutustumassa Maailmanvaihdon ständiin ja ilmoittautui siinä samassa myös järjestömme sähköpostilistalle. Kesäkuussa listalla haettiin vapaaehtoisia elokuun kielileirille ja kansainvälisen ilmapiirin houkuttelemana Riikka päätti hakea leiritiimiin - aavistamatta vielä, että vastuu tulisi siitä kasvamaan. Aluks mä vastasin ihan siihen ryhmäohjaajia hekevaan viestiin, mut olin sit tosi tyytyväinen kun Anniina pyysi koko leirin vetäjäksi. Aattelin, et toihan onkin kiva, et näkee sit miten oikeesti pärjää ryhmävetäjänä. Tiimi kokoon ja eikun suunnittelemaan Heinäkuun alussa alkoi muukin ohjelmatiimi olemaan koossa. Leena, Alberto ja Anna olivat vanhoja EVS:iä, Laura Riikan tapaan täysin ulkopuolelta tullut, uusia kokemuksia etsimässä. Koska Riikka oli ainut Helsingissä asuva, 20 21

12 HARD WORK HALLELUJAH! HARD WORK HALLELUJAH! käytiin alustava yhteydenpito ja suunnittelu sähköpostitse. Heinäkuun toiseksi viimeinen viikonloppu oli sitten pyhitetty suunnitteluviikonlopuksi, jolloin kaikki viisi tiimiläistä tapasivat Helsingissä. Perjantaina tutustuttiin ja lauantaina aamuyhdeksältä alkoi ankara suunnittelu Maailmanvaihdon toimistolla. Se oli tosi tehokas viikonloppu. Saatiin koko ohjelma tehtyä ja saatiin askarreltua se mitä tarvittiin. Saatiin kaikki asiat tehtyä kerralla. Jos työtä olis tehny vaik pari tuntia illassa, niin ois aina täytyny alottaa vähän niinku alusta. Mistä noinkin pitkän leirin suunnittelemisessa tulee sitten lähteä liikkeelle? ICYE:n minilaatukriteerit edellyttävät tietyn määrän kielen opetusta järjestettäväksi vapaaehtoisten saapuessa maahan. Tuntien määrä on huomattava (30 h), joten liikkeelle on lähdettävä aikataulun suunnittelusta. Me lähdettiin liikkeelle ihan päiväohjelman suunnittelusta. Suomen tuntien määrä oli aika haastava, joten ensimmäinen tehtävä oli katsoa, että ne sai mielekkäästi sovitettua siihen päivään. Ne ei saanu olla liian aikaisin aamulla, mutta niitten tulisi kuitenkin loppuakin iltapäivälläkin ajoissa. Kielituntien jälkeen suunniteltiin pienryhmien koot ja aiheet. Tänä vuonna leirille osallistui vain 11 ulkomaalaista vapaaehtoista, joten oli pohdittava tarkkaan minkä kokoiset ryhmät olisivatoimivia. Jokaiselle pienryhmälle osoitettiin vastaava, joka sitten suunnitteli pienryhmänsä aiheen. Toimiva tiimi kaiken a ja o Leiri onnistui hyvin ja keskeisin syy siiihen Riikan mielestä oli se, että tiimin yhteistyö toimi hyvin. Meil oli hyvä ryhmä ja tultiin tosi hyvin toimeen. Ei ollu mitään suuria näkemyseroja siitä, että mitä ollaan tekemässä. Kaikki oli motivoituneita. Meitä todella kiinnosti ihmiset joita leirille oli tulossa ja haluttiin auttaa niitä alkuun pääsemisessä ja helpottaa Suomeen sopeutumista. Moni meistä oli ollut itse ulkomailla ja tiesi miltä alku tuntuu, se oli ehkä se joka motivoi kaikkein eniten. Tiimin yhteistoimintaan vaikutti myös se, että kaikki olivat suunnittelussa ja toteutuksessa mukana alusta loppuun. Riikan mielestä oli hyvä jo leiriä suunnitellessa tietää, että nämä ihmiset tulevat olemaan mukana loppuun asti. Aikataulutus haasteellisinta Vaikeinta leirin järjestämisessä oli Riikan mielestä ajankäytön suunnittelu ja siinä käytännössä pysyminen. Välillä tuntui siltä, että aika ei riitä millään, mutta taas välillä kymmenen päivää tuntui todella pitkältä ajalta. Oli vaikeaa tietää, miten ajan saa kaikista parhaiten hyödynnettyä. Järjestysongelmiin ei tällä leirillä tarvinnut puuttua. Riikka kutsuu leiriläisiä enkeliryhmäksi, joka saapui aina tapaamisiin ajoissa ja käyttäytyi muutenkin kelvosti. Henkilökohtaisesti haasteellisimpana Riikka näki leirivetäjän tehtävässä sen, miten löytää keskitie, jolla hyvin erilaisista 23

13 HARD WORK HALLELUJAH! HARD WORK HALLELUJAH! persoonista koostuvan ryhmän saa toimimaan sujuvasti yhdessä. Ihmiset työskentelevät eri tavoin ja eroavat oma-aloitteisuudessaan, mikä tuo haasteita tiimin yhteistyölle. Riikan mielestä yksi mielenkiintoisimmista asioista leirin vetämisessä on juuri se, miten oppii itsestään kun on vastuutehtävässä, sen että joutuu työskentelemään erilailla ajattelevien ihmisten kanssa tietyn tavoitteen saavuttamiseksi. Se on tulevaisuudenkin kannalta tosi hyvä taito. Tekis kaikille hyvää kokeilla. Aika monet joutuu joskus sellaseen tilanteeseen, et joutuu vetää jotain tiimiä tai ryhmää tai ylipäätään toimimaan ns esimiehenä. Että vaikka työelämässäkin, kun haukkuu sitä pomoaan, niin muistaa ettei se ole niin yksiselitteistä, ettei se ole niin helppoa.. Kysyttäessä leirin vetäjälle hyödyllisistä ominaisuuksista, Riikka mainitsee tärkeimpänä huumorintajun. Sen lisäksi sopivassa tasapainossa jämäkkyyttä ja joustavuutta auttaa kaikessa tiimityöskentelyssä. JA luonnollisesti myös organisointikykyä tarvitaan, jotta saa kaikki narut pysymään käsissä. Taisi siinä määrin Riikalla pysyä narut käsissä, että lupautui myös mahdollisesti mukaan tuleville leireille. Kyl mä tuun, jos pyydetään (se on mustaa valkosella nyt;) Elokuun kielileirin suunnittelusta ja toteutuksesta kuuluu kiitos kaikille tiimiläisille, kynään tai kauhaan katsomatta! Kiitokset siis kaikille ohjelma- sekä keittiötiimiläisille mahtavasta työstä! TUKIHENKILÖTOIMINTA Suomeen tullessaan vapaaehtoinen saa oman tukihenkilön eli eräänlaisen suomalaisen ystävän, joka opastaa suomalaiseen elämäntapaan. Tukihenkilöt ovat useimmiten itse olleet vapaaehtoistyössä ulkomailla Maailmanvaihdon tai muun järjestön kautta, mahdollisesti samassa maassa, josta vapaaehtoinen tulee. Tukihenkilöksi voivat toki ryhtyä muutkin. Toivottavaa kuitenkin on, että suomalaisella on omaa kokemusta asumisesta ja elämisestä toisessa kulttuurissa. Tukihenkilönsä puoleen vapaaehtoinen voi kääntyä myös silloin, kun Suomeen sopeutuminen tuntuu vaikealta tai kaipaa ihmistä, joka voi selvittää paikallista tapakulttuuria. Tukihenkilöille järjestetään joka vuosi koulutuspäivä, jonka tarkoituksena on tutustuminen muihin tukihenkilöihin ja neuvojen ja evästyksen saaminen tukihenkilönä toimimiseen. Seuraavassa Sanna Siltanen kertoo kokemuksistaan tukihenkilönä olemisesta. Millainen on leirinvetäjä-tyyppi? Superihminen? Ei suinkaan. Pääasia, että sitoutuu tehtäväänsä ja osaa ottaa vastuun. Teksti: Meri Tennilä Kuvat: leiritiimi Tukihenkilötoiminnassa saa uusia ystäviä eikä kielitaito ruostu Olen 25-vuotias Sanna ja ryhtynyt tukihenkilöksi, koska olen kiinnostunut tapaamaan ihmisiä muista kulttuureista, jakamaan ajatuksia heidän kanssaan ja kuulemaan, miten he kokevat Suomessa olon ja kotimaani, sen ihmiset ja meidän tapamme ylipäänsä. Tietenkin vastavuoroisesti haluan kuulla mahdollisimman paljon heidän kulttuuristaan ja maastaan. On myös mukava päästä puhumaan englantia, etteivät pääse ruosteet pilkottamaan kielitaidon nurkissa ja muutenkin englanti on vallan mukava kieli, sitä puhuu ihan mielellään. Olisi myös kiva yrittää puhua hiukka - sen vähän mitä osaan - espanjaa. Olin kesällä Meksikossa ja olen aika fiilareissa, kun Suomessa on nyt myös meksikolainen tyttö vuoden ajan vaihdossa! On myös mukavaa kertoa ihmisille kotimaastamme ja kielestämme, joka on aika kauhistuttavaa opeteltavaa ja, lisäksi, tutustuttaa vapaaehtoisia suomalaisiin hulluuksiin, kuten salmiakkiin ja avantouintiin tai näyttää heille Suomen eri kolkkia. Tutoroitavani on taiwanilainen 23-vuotias Fu-Hsu, joka asuu Hämeenlinnassa ja suorittaa projektinaan päiväkotilasten kaitsemista englanninkielisessä lastentarhassa. Olemme ehtineet jo käydä Fu-Hsun kanssa 24 25

14 HARD WORK HALLELUJAH! TAPAHTUMAKALENTERI Joensuussa viikonlopputripillä, jossa majoituimme ystäväni luokse, joka näytti paikkoja ja yöelämää sieltä nurkilta. Ihastelimme mm. perhosia Botaniassa, kasvitieteellisessä puutarhassa, ja Fu-Hsu sai esitellä kaikki kasvit, jotka kasvavat heillä päin ihan tuossa kotipihalla - toisin kuin täällä! Viime viikonloppuna oli Fu-Hsun syntymäpäivä ja pidimme juhlat ystäväni luona Helsingissä, jolla sattumalta oli synttärit samana viikonloppuna. Porukkaa oli saapunut paikalle yllättävän paljon ja juhlat olivat kerrassaan loistavat. Tapasin paljon muitakin vapaaehtoisia, toivottavasti tapaamme vielä jatkossakin jossain välissä. Ainakin joulukuussa syntyneiden kanssa (minä + 3 hlöä) suunnittelimme pitävämme yhteissynttärit koko poppoolle, joten silloin viimeistään Haasteellisinta tutoroinnissa on varmasti, jos tutoroitavalle iskee hillitön koti-ikävä tai aika Suomessa on muuten vaikeata, johtui se sitten mistä tahansa. Toisen ihmisen tukeminen itselle tutussa, mutta toiselle vieraassa ympäristössä, on haastavaa. Vapaaehtoinen saattaa tuntea itsensä yksinäiseksi ja eristyneeksi, kun yhteydenpito muihin vapaaehtoisiin on vaikeaa eri asuinkaupunkien vuoksi, eikä Suomessa liikkuminen kaupunkien välillä junilla ja busseilla ole erityisen halpaa lystiä. Haasteellista vapaaehtoiselle on varmasti saada ystäviä paikkakunnalta, jossa ei tunne yhtään omanikäistään ihmistä ja illat saattavat käydä pitkiksi. Kannustaminen suomen kielen opintoihin on varmasti yksi tapa tappaa aikaa - ja itse elättelen toivoa saada vastavuoroisuusmenetelmällä oppia kiinan kielessä! Kaikki avoimet ja innokkaat, muista kulttuureista kiinnostuneet ihmiset liikkeelle ja kansainvälistymään! Ymmärsin, että monella vapaaehtoisella ei vielä ole lainkaan tutoria, tai ainakaan he eivät olleet kuulleet tutoreistaan mitään, mikä on tietenkin sääli. Nyt ihmiset tutoroimaan ja löytämään ystäviä ympäri maailman! Infoilta Maailmanvaihto ry:n vapaaehtoistyöohjelmista Helsingissä Kulttuurikeskus Caisassa Lisätietoja: ella.douhevyx@maailmanvaihto.fi Syysmasennuksentorjuntapäivät (SM-päivät) ulkomaalaisille vapaaehtoisille Haminassa Lisätietoja: sanna.nerola@maailmanvaihto.fi tai marika.heinonen@maailmanvaihto.fi Palanneiden tapaaminen yhdessä maailmanvaihdon ja ETVO ohjelmien kautta vapaaehtoistyössä olleille Nurmijärvellä Keittiötiimiin ilmoittautumiset: sivari@maailmanvaihto.fi Postitustalkoot Maailmanvaihdon toimistolla Ilmoittautumiset Ollille mennessä: olli.moilanen@gmail.com tai p Valintatyöryhmän koulutus Valintapäivä vapaaehtoistyöohjelmiin hakeneille Jouluglögit Maailmanvaihdon toimistolla klo Valintapäivä vapaaehtoistyöohjelmiin hakeneille Educa messut Helsingissä Maailmanvaihto on mukana omalla osastolla Sanna Siltanen 26 27

15 UUTISIA Uusi järjestösihteeri Maailmanvaihdon järjestösihteerin paikka on osoittautunut hedelmälliseksi. Toukokuussa tehtävässä aloittanut Anniina jää äitiyslomalle lokakuussa. Maailmanvaihdon hallitus valitsi järjestösihteerin tehtävään 34 hakijan joukosta Tiina Karron. Tiina on 30-vuotias filosofian maisteri. Järjestösihteerin tehtävään antaa hyvän pohjan Tiinan kesätyökokemukset AFS järjestön ohjelmasihteerinä, missä hän on vastannut mm. ulkomaalaisten vaihto-oppilaiden isäntäperhejärjestelyistä. Tiinalla on ulkomaankokemusta Brasiliasta, missä hän oli vaihto-oppilaana sekä Ecuadorista, missä hän oli ETVO ohjelman kautta vapaaehtoistyöntekijänä. Tiina aloittaa työt A new Program Coordinator Once again has the Program Coordinators post in Maailmanvaihto shown its fruitfulness. Anniina Lehtinen, who began her assignment in May, will be starting her maternity leave on October. The new Program Coordinator, Tiina Karro, was chosen from 34 applicants, by the board of Maailmanvaihto. Tiina is 30-year-old Master of Arts and has previously been working as a programme secretary in AFS, whitch is an organization for international student exchange. Tiina has abroad experience from Brazil as a student exchangee and from Ecuador as ETVO- volunteer. Tiina will be starting in her new post on 18th of October. EA kouluttajien koulutus Ruotsissa ICYEn Euroopan Assosiaatio järjestää kouluttajien koulutuksen tammikuussa 2007 Ruotsissa. Koulutuksessa eri ICYE aktiviteettien vetäjät voivat kehittää taitojaan kouluttajina. Koulutuksesta lähetään lisätietoja icye-listan kautta, kun olemme saaneet EU:n nuoriso-ohjelmalta päätöksen rahoituksesta. Keittiöavuksi palanneiden leirille Maailmanvaihdon ja ETVO ohjelman yhteinen palanneiden tapaaminen pidetään Nurmijärvellä Leirille etsitään yhtä tai kahta henkilöä keittiöavuksi. Kiinnostuneet voivat ilmoittautua / sivari@ maailmanvaihto.fi Valintatyöryhmään etsitään uusia haastattelijoita Ensimmäinen valintapäivä elokuussa 2007 alkaviin vapaaehtoistyöohjelmiin pidetään Maailmanvaihdon vapaaehtoiset haastattelevat ja valitsevat hakijat. Haastattelijoiden tukena on valintaopas sekä heille järjestetään koulutus. Koulutus järjestetään Maailmanvaihdon toimistolla. Haastattelijoilta vaaditaan hyvää kuuntelutaitoa, omakohtaista kokemusta vapaaehtoistyöstä ulkomailla ja myös hyvää ihmistuntemusta. Yksin ei tehtävään joudu vaan haastattelut tehdään pareittain. Mikäli olet kiinnostunut haasteellisesta vapaaehtoistyöstä valintatyöryhmässä, ota yhteys toimistoomme / Anniin (maailmanvaihto@maailmanvaihto.fi ). Uusi yhteistyökumppani Kiinassa Kansainvälinen ICYE on luonut yhteistyösuhteet kiinalaiseen puolivaltiolliseen Wenchang Overseas Exchange Association (WOEA) järjestöön. Järjestö toimii Hainanin saarella. Maailmanvaihdon kautta on mahdollista lähteä vapaaehtoiseksi Kiinaan elokuussa WOEAn ohjelmassa vapaaehtoiset sijoittuvat kouluihin opetustehtäviin, päiväkoteihin, vanhainkoteihin tai nuorisokeskusiin. Stipendejä ICYE ohjelmaan osallistujille UUTISIA Maailmanvaihdon hallitus on päättänyt myöntää stipendejä 2007 ja sen jälkeen ICYE vapaaehtoistyöohjelmiin osallistujille. Stipendejä myönnetään lähinnä taloudellisen perustein. Maksimissaan osallistuja voi saada 500 euron stipendin. IOn Multilateraalit Maailmanvaihto osallistuu lähettävänä järjestönä kahteen ICYEn kansainvälisen toimiston koordinoimaan monenkeskiseen EVSprojektiin. Elokuun lopulla kolme vapaaehtoista aloitti vapaaehtoistyön Balkanin maissa Albaniassa, Makedoniassa ja Serbiassa Youth Dialogue And Local Development projektissa. Syyskuun alussa alkaneeseen EVS Project Europe and Human Rights - Youth Volunteering in sensitive Contexts in EU and EECA Countries projektiin osallistuu kauttamme yksi vapaaehtoinen Azerbaidzanissa ja yksi Ukrainassa

16 Liity postituslistalle! Liittymällä Maailmanvaihto ry:n postituslistalle saat sähköpostitse tietoa ajankohtaisista asioista; tulevista leireistä, mahdollisuuksista osallistua kansainvälisiin seminaareihin, erilaisista tapahtumista, jne. Halutessasi liittyä ICYE-listalle lähetä tyhjä viesti osoitteeseen; Vaihtoehtoisesti listalle voi myös liittyä Maailmanvaihdon kotisivuilla Toimintaa Suomessa osiosta löytyvän linkin kautta. Join our List! By subscribing to Maailmanvaihto s mailing list you will receive information on current events, such as forthcoming camps, international seminars, trainings, parties, etc. etc. You can either join by.. 1) sending an blank message to: icye-lista-subscribe@maailmanvaihto.fi 2) or through the link that can be found on our web page in the section of Toimintaa Suomessa. Tähän numeroon kirjoittaneet tai muuten sen tekoon osallistuneet: Anni Koskela Meri Tennilä Marika Heinonen Ella Douhevyx Laura Pulkkinen Susanna Jussila Sanna Siltanen Anna-Sofia Joro Riikka Mannelin Edlira Majko Kirjoita Newsletteriin Lukijoiden kaikki kirjoitukset aina lyhyistä laajoihin juttuihin ovat lämpimästi tervetulleita. Newsletter ottaa mielellään vastaan myös piirrokset, kuvat, runot, pakinat ja muut luomukset! Palkkioksi saat ihailla lehteä, jossa oma panoksesi on mukana. Vapaaehtoistyöstä saat myös hyvän mielen. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä lehden toimituskuntaan osoitteeseen: tiedotus@maailmanvaihto.fi. Toimitus sujuu www-pohjalta sähköpostin avulla, joten siihen voi osallistua mistä päin maailmaa tahansa. Write for Newsletter Readers writings wanted. Short or extensive, all writings are more than welcome. We would also happily receive your drawings, photos, poems, anecdotes and other creations! For a price you would get to admire your own contribution in a paper printed and published. Volunteerwork also gives you a pleasant mind. If interested, contact the Newletter staff at tiedotus@maailmanvaihto.fi. Editing is completed on a www-basis and by so you can take part in around the world. Kielileiriläisten matkatavaroita Kielileiriläiset tutustuvat suomalaiseen saunaan. Hei, olen Raija Ojanen Lahdesta. Taitan Maailmanvaihdon tämän kauden uutislehdet. Valmistuin graafiseksi suunnittelijaksi Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta vuosi sitten. Huomasin Maailmanvaihdon hakevan taittajaa ja tarjouduin työhön saadakseni lisää taittokokemusta. Olen lukenut mielenkiinnolla kirjoituksia vapaaehtoistyöstä. Alkoi tehdä itsekin mieli lähteä jonnekin kaukomaille vapaaehtoistyöhön. Mutta perheellisenä lähteminen ei ole enää niin helppo juttu. Lapsista ei raaski olla erossa. Niinpä seikkailen kaukomailla tämän lehden juttujen välityksellä. Painotiedot Julkaisija Maailmanvaihto ry Päätoimittaja Meri Tennilä Taittaja Raija Ojanen Painopaikka Itä-Helsingin Monistus Seuraava aineistopäivä Ilmestymisaikataulu 4 kertaa vuodessa Tilaushinta Vuositilaus sisältyy Maailmanvaihto ry:n jäsenmaksuun Yhteystiedot kts. takakansi 30 31

17

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve

Lisätiedot

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!

Lisätiedot

1. Liikkuvat määreet

1. Liikkuvat määreet 1. Liikkuvat määreet Väitelauseen perussanajärjestys: SPOTPA (subj. + pred. + obj. + tapa + paikka + aika) Suora sanajärjestys = subjekti on ennen predikaattia tekijä tekeminen Alasääntö 1: Liikkuvat määreet

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen

Lisätiedot

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE #1 Aloitettu: 6. marraskuuta 2015 9:03:38 Muokattu viimeksi: 6. marraskuuta 2015 9:05:26 Käytetty aika: 00:01:47 IP-osoite: 83.245.241.86 K1: Nationality Finnish K2: The program of the week has been very

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua

Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua ERASMUS KOULUISSA Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden kansainvälistyä omassa koulussaan ja ulkomaiselle vaihto-opiskelijalle mahdollisuuden tutustua suomalaiseen kouluun? Erasmus kouluissa Erasmus

Lisätiedot

Erasmus Intensive Language Course KV kevätpäivät Kuopio 9.5.2011 Päivi Martin, Lapin yliopisto

Erasmus Intensive Language Course KV kevätpäivät Kuopio 9.5.2011 Päivi Martin, Lapin yliopisto Erasmus Intensive Language Course KV kevätpäivät Kuopio 9.5.2011 Päivi Martin, Lapin yliopisto EILC KOKEMUKSIA LAPISTA HAKEMUS BUDJETTI JÄRJESTÄVÄTAHO & VASTUU TYÖNJAKO KIELENOPETUS OHJELMA JA PALJON KOKEMUKSIA

Lisätiedot

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella

Lisätiedot

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa. Siru Korkala 12.10.2012

Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa. Siru Korkala 12.10.2012 Vaihtoon lähdön motiivit ja esteet Pohjoismaissa Siru Korkala 12.10.2012 Tutkimuskysymykset Miten kansainväliseen liikkuvuuteen osallistuvat opiskelijat eroavat ei-liikkujista taustoiltaan Mitkä ovat liikkuvuuden

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Can you help me, please? Avun pyytäminen Do you speak English? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Voisitko auttaa minua? Puhutko englantia? Do you speak _[language]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa:

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Koulutukseen ja Te-toimiston rooliin liittyviä kysymykset: 1. Olen yli 30-vuotias mutta

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Esko Jalkanen Uusi Ajatus Löytyy

Lisätiedot

Kansainvälisyys osana urakehitystä. Allianssin nuorisovaihto Kirsi Uusitalo

Kansainvälisyys osana urakehitystä. Allianssin nuorisovaihto Kirsi Uusitalo Kansainvälisyys osana urakehitystä Allianssin nuorisovaihto Kirsi Uusitalo Miksi maailmalle? Kulttuurien kohdatessa oppii itsestä sekä muista Eri maiden kulttuureihin sukeltaminen Pienessä kylässä asuessa

Lisätiedot

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English - Essentials Voisitko auttaa minua? Asking for help Puhutko englantia? Asking if a person speaks English Puhutteko _[kieltä]_? Asking if a person speaks a certain language En puhu _[kieltä]_. Clarifying

Lisätiedot

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed Online Meeting Guest Online Meeting for Guest Participant Lync Attendee Installation Online kokous vierailevalle osallistujalle Lync Attendee Asennus www.ruukki.com Overview Before you can join to Ruukki

Lisätiedot

Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)

Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Click here if your download doesn"t start automatically Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)

Lisätiedot

AYYE 9/ HOUSING POLICY

AYYE 9/ HOUSING POLICY AYYE 9/12 2.10.2012 HOUSING POLICY Mission for AYY Housing? What do we want to achieve by renting apartments? 1) How many apartments do we need? 2) What kind of apartments do we need? 3) To whom do we

Lisätiedot

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English - Essentials Can you help me, please? Asking for help Do you speak? Asking if a person speaks Do you speak _[language]_? Asking if a person speaks a certain language I don't speak_[language]_. Clarifying

Lisätiedot

Information on preparing Presentation

Information on preparing Presentation Information on preparing Presentation Seminar on big data management Lecturer: Spring 2017 20.1.2017 1 Agenda Hints and tips on giving a good presentation Watch two videos and discussion 22.1.2017 2 Goals

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Jeremy

Lisätiedot

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English - Essentials Can you help me, please? Asking for help Do you speak? Asking if a person speaks Do you speak _[language]_? Asking if a person speaks a certain language I don't speak_[language]_. Clarifying

Lisätiedot

Capacity Utilization

Capacity Utilization Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run

Lisätiedot

Oma sininen meresi (Finnish Edition)

Oma sininen meresi (Finnish Edition) Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä Click here if your download doesn"t start automatically Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä

Lisätiedot

A6. Welcome Services -palvelut Tampereen korkeakouluyhteisössä

A6. Welcome Services -palvelut Tampereen korkeakouluyhteisössä A6. Welcome Services -palvelut Tampereen korkeakouluyhteisössä Eeva Heikkilä & Mirja Onduso, TAMK Terhi Kipinä, TAU Kansainvälisten asioiden kevätpäivät 16.5.2019 klo 16.00-16.45 Tampere Universities TAMK

Lisätiedot

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

Expression of interest

Expression of interest Expression of interest Avoin hakemus tohtorikoulutettavaksi käytäntö Miksi? Dear Ms. Terhi virkki-hatakka I am writing to introduce myself as a volunteer who have the eagerness to study in your university.

Lisätiedot

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age Grade Getting to school. School day.

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age Grade Getting to school. School day. ESITTELY Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely NOTES ON McMath student s name Age Grade Getting to school School day Favorite subjects Least favorite subjects Electives

Lisätiedot

THE LANGUAGE SURVIVAL GUIDE

THE LANGUAGE SURVIVAL GUIDE FINNISH THE LANGUAGE SURVIVAL GUIDE 4 0 0 W O R D S T O G E T S T A R T E D I N A N Y L A N G U A G E BY THE FOREIGN LANGUAGE COLLECTIVE Verbs Verbit To be Olla I Minä olen You Sinä olet He/She/It Hän/Se

Lisätiedot

A: What s wrong? A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. Parisi auttaa tarvittaessa. Sinä aloitat. Sano vuorosanasi englanniksi.

A: What s wrong? A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. Parisi auttaa tarvittaessa. Sinä aloitat. Sano vuorosanasi englanniksi. High five! 4 Chapter 4 Down by the river LIITE 6a Työpistetyöskentely Piste 1 1 Valitse parisi kanssa kappaleiden 1 3 teksteistä yksi ja lukekaa se ääneen englanniksi 2 Tee alla oleva tehtävä parisi kanssa

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

Nuku hyvin, pieni susi -????????????,?????????????????. Kaksikielinen satukirja (suomi - venäjä) (www.childrens-books-bilingual.com) (Finnish Edition)

Nuku hyvin, pieni susi -????????????,?????????????????. Kaksikielinen satukirja (suomi - venäjä) (www.childrens-books-bilingual.com) (Finnish Edition) Nuku hyvin, pieni susi -????????????,?????????????????. Kaksikielinen satukirja (suomi - venäjä) (www.childrens-books-bilingual.com) (Finnish Edition) Click here if your download doesn"t start automatically

Lisätiedot

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma Painonnosto 13.5.2016 (kansallinen, CUP) Below in English Paikka: Nääshalli Näsijärvenkatu 8 33210 Tampere Alustava aikataulu: Punnitus 12:00-13:00

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

BOARD PROGRAM Hallitusohjelma

BOARD PROGRAM Hallitusohjelma BOARD PROGRAM Hallitusohjelma Henrikki Soininen AYYH VPJ PROJEKTIT PROJECTS 1.2 Tilaohjelma opiskelijakeskukselle/student center 3.3 Tutoroinnin arvostus/valuation of tutoring 5.1 Kuntavaalitavoitteet/Municipal

Lisätiedot

Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot

Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot Small Number is a 5 year-old boy who gets into a lot of mischief. He lives with his Grandma and Grandpa, who patiently put up with his

Lisätiedot

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Ideasta projektiksi - kumppanuushankkeen suunnittelun lähtökohdat Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Erasmus+ -ohjelman hakuneuvonta ammatillisen koulutuksen kumppanuushanketta

Lisätiedot

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name - Opening Finnish Norwegian Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name Hyvä Herra, Formal, male recipient, name unknown Hyvä Rouva Formal,

Lisätiedot

Tyytyväisyys tapahtumittain

Tyytyväisyys tapahtumittain KOLU, palautelomakkeet, 218 Palautelomakkeita (ulkomaalaistaustaisilta) yhteensä 89 kpl (11.4.: 8 kpl, 2.4.: 14 kpl, 14.5.: 1 kpl, 21.5.: 6 kpl, 16.6.: 5 kpl, 2.6.: 7 kpl, 16.8.: 13 kpl, 2.8.: 9 kpl, 1.9.:

Lisätiedot

THE NEW SHELTER PROJECT. PRO ANIMALS ROMANIA & PRO ANIMALS FINLAND The project continues as soon as funds are collected to do so

THE NEW SHELTER PROJECT. PRO ANIMALS ROMANIA & PRO ANIMALS FINLAND The project continues as soon as funds are collected to do so The new shelter area of Pro Animals Romania in April 2011 Pro Animals Romanian uuden tarhan aluetta huhtikuussa 2011 THE NEW SHELTER PROJECT PRO ANIMALS ROMANIA & PRO ANIMALS FINLAND 2011-2012 The project

Lisätiedot

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age. Lives in. Family. Pets. Hobbies.

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age. Lives in. Family. Pets. Hobbies. ESITTELY Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely NOTES ON Age Manor House pupil s name Lives in Family Pets Hobbies Favourite food Favourite films TV programmes Favourite

Lisätiedot

LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU OMINAISUUDET. Sähköinen jäsenkortti. Yksinkertainen tapa lähettää viestejä jäsenille

LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU OMINAISUUDET. Sähköinen jäsenkortti. Yksinkertainen tapa lähettää viestejä jäsenille tiedote 2 / 9.3.2017 LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU 4.3. ebirdie-jäsenkortti esiteltiin Golfliiton 60-vuotisjuhlaseminaarissa 17.3. ebirdie tulee kaikkien ladattavaksi Golfmessuilla 17.3. klo 12:00 alkaen

Lisätiedot

ENGLISH 1 A1 alkeet, 1. kappale M.A. Tehtävien symbolit: vihkotehtäviä kielioppi

ENGLISH 1 A1 alkeet, 1. kappale M.A. Tehtävien symbolit: vihkotehtäviä kielioppi ENGLISH 1 A1 alkeet, 1. kappale M.A. Tehtävien symbolit: vihkotehtäviä kielioppi Keskustelutehtävä Kertaustehtäviä Sanasto 1. Friends. Thom is a new boy in school. No-one knows him. Thom doesn t have any

Lisätiedot

Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa

Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa Schildtin lukion kansainvälisyystoiminta on hyvin laajaa, ja tavoitteenamme on tarjota jokaiselle opiskelijalle mahdollisuus kansainvälistyä joko kotikoulussa

Lisätiedot

asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla

asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla Määränpää tuntematon. Kielenopettajan asiantuntijuutta kohti kouluprojektia rakentamalla Leena Kuure Oulun yliopisto Humanistinen tiedekunta Englantilainen filologia Language Learning and New Technologies

Lisätiedot

Sisustusarkkitehtuuri Kansavälinen Työpaja kauppankulttuuri ja ostoskeskuksen tilasuunnittelu Istanbulin Tekniillinen yliopisto Istanbul, Turkki

Sisustusarkkitehtuuri Kansavälinen Työpaja kauppankulttuuri ja ostoskeskuksen tilasuunnittelu Istanbulin Tekniillinen yliopisto Istanbul, Turkki ANSIOLUETTELO 25.05.2015 Zahra Rasti Teknologiapuistonkatu 2 B 23, 53850 Lappeenranta zahra.rasti@gmail.com www.rastistudio.com Puh: +358-401560268 Syntymäpäivämäärä: 13.07.1982 KOULUTUS 2012-2014 Sisustusarkkitehtuuri

Lisätiedot

ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION

ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION Lapsen nimi / Name of the child Lapsen ikä / Age of the child yrs months HYVINKÄÄN KAUPUNKI Varhaiskasvatuspalvelut Lapsen päivähoito daycare center / esiopetusyksikkö

Lisätiedot

The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges

The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges Lappeenranta, 5th September 2014 Contents of the presentation 1. SEPRA what is it and why does it exist? 2. Experiences

Lisätiedot

Kestävä kehitys - Lupa toimia eri tavalla. 2013 20.9. Naantali Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti

Kestävä kehitys - Lupa toimia eri tavalla. 2013 20.9. Naantali Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti Kestävä kehitys - Lupa toimia eri tavalla 2013 20.9. Naantali Anssi Tuulenmäki, Yli-innovaatioaktivisti Tutkimuspäällikkö vai Yli-innovaatioaktivisti? Vastaanottovirkailija vai First Impression Manager?

Lisätiedot

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data

Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen

Lisätiedot

Salasanan vaihto uuteen / How to change password

Salasanan vaihto uuteen / How to change password Salasanan vaihto uuteen / How to change password Sisällys Salasanakäytäntö / Password policy... 2 Salasanan vaihto verkkosivulla / Change password on website... 3 Salasanan vaihto matkapuhelimella / Change

Lisätiedot

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward.

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. START START SIT 1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. This is a static exercise. SIT STAND 2. SIT STAND. The

Lisätiedot

LET S GO! 6 KOEALUE 7-9 Nä hnyt:

LET S GO! 6 KOEALUE 7-9 Nä hnyt: LET S GO! 6 KOEALUE 7-9 Nä hnyt: On jälleen tullut testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja 3A-TEHTÄVÄT.

Lisätiedot

Opintomatkat PDF. ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen

Opintomatkat PDF. ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen Opintomatkat PDF ==>Download: Opintomatkat PDF ebook By Risto Antikainen Opintomatkat PDF By Risto Antikainen - Are you searching for Opintomatkat pdf Books? Now, you will be happy that Opintomatkat PDF

Lisätiedot

Personal Letter. Letter - Address. Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A Helsinki Finland

Personal Letter. Letter - Address. Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A Helsinki Finland - Address Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki Finland Standard English Address format: name of recipient street number + street name name of town + region/state + zip/postal code. Jeremy Rhodes

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen opettajien liikkuvuus ja osaamisvaatimukset

Ammatillisen koulutuksen opettajien liikkuvuus ja osaamisvaatimukset Ammatillisen koulutuksen opettajien liikkuvuus ja osaamisvaatimukset Matti Taajamo Ammatillisen koulutuksen tutkimusseminaari 21.1.2016 Pedagoginen asiantuntijuus liikkeessä (kansallinen tutkimus- ja kehittämishanke)

Lisätiedot

Osallistujaraportit Erasmus+ ammatillinen koulutus

Osallistujaraportit Erasmus+ ammatillinen koulutus Osallistujaraportit 2016 Erasmus+ ammatillinen koulutus Suomesta lähteneiden ja Suomeen tulleiden vertailu V. 2016 osallistujaraporttien osalta saatavilla myös Suomeen tulleet opiskelijat ja henkilöstö

Lisätiedot

kieltenoppimiskertomukseni My Language Biography

kieltenoppimiskertomukseni My Language Biography kieltenoppimiskertomukseni My Language Biography Nimi / Name Kertoo edistymiseni kieltenopiskelussa Shows my development in learning languages 2 Kielenoppimiskertomus koostuu kolmesta osasta: My Language

Lisätiedot

SCIENTIX - LUMA-opettajien. uusia ideoita opetukseen. M ij P ll i. Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4.

SCIENTIX - LUMA-opettajien. uusia ideoita opetukseen. M ij P ll i. Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4. SCIENTIX - LUMA-opettajien verkkoportaalista t uusia ideoita opetukseen M ij P ll i Maija Pollari LUMA-keskus Suomi MAOL-kevätkoulutuspäivä 18.4.2015 Mitä ajatuksia herättävät nämä yhdistelmät: Opettaja

Lisätiedot

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana Taustaa KAO mukana FINECVET-hankeessa, jossa pilotoimme ECVETiä

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki Finland

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki Finland Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926

Lisätiedot

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL FinFamily PostgreSQL 1 Sisällys / Contents FinFamily PostgreSQL... 1 1. Asenna PostgreSQL tietokanta / Install PostgreSQL database... 3 1.1. PostgreSQL tietokannasta / About the PostgreSQL database...

Lisätiedot

Mauste-hanke. Maahanmuuttajien englanninkielinen perhevalmennus th Niina Happonen th Pauliina Rissanen

Mauste-hanke. Maahanmuuttajien englanninkielinen perhevalmennus th Niina Happonen th Pauliina Rissanen Mauste-hanke Maahanmuuttajien englanninkielinen perhevalmennus th Niina Happonen th Pauliina Rissanen Maahanmuuttajien englanninkielinen perhevalmennus Tarkoituksena tarjota: - tasalaatuisia palveluita

Lisätiedot

Mun/miun nimi on Paul. Mikä sun/siun nimi on? Mun/miun nimi on Jani. minun, mun, miun nimeni my name sinun, sun, siun nimesi your name

Mun/miun nimi on Paul. Mikä sun/siun nimi on? Mun/miun nimi on Jani. minun, mun, miun nimeni my name sinun, sun, siun nimesi your name 1 MINÄ ITSE MAAT, KIELET ja KANSALAISUUDET TERVEHDYKSET ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Paul

Lisätiedot

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4)

Kysymys 5 Compared to the workload, the number of credits awarded was (1 credits equals 27 working hours): (4) Tilasto T1106120-s2012palaute Kyselyn T1106120+T1106120-s2012palaute yhteenveto: vastauksia (4) Kysymys 1 Degree programme: (4) TIK: TIK 1 25% ************** INF: INF 0 0% EST: EST 0 0% TLT: TLT 0 0% BIO:

Lisätiedot

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 11.4.2016. Osa II: Projekti- ja tiimityö

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 11.4.2016. Osa II: Projekti- ja tiimityö ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa Aloitustapaaminen 11.4.2016 Osa II: Projekti- ja tiimityö Sisältö Projektityö Mitä on projektityö? Projektityön tekeminen: ositus, aikatauluhallinta, päätöksenteon

Lisätiedot

Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition)

Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) M. James Jordan Click here if your download doesn"t start automatically Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) M. James Jordan

Lisätiedot

OP1. PreDP StudyPlan

OP1. PreDP StudyPlan OP1 PreDP StudyPlan PreDP The preparatory year classes are in accordance with the Finnish national curriculum, with the distinction that most of the compulsory courses are taught in English to familiarize

Lisätiedot

1/2013 - Ensimmäinen Auroras uutiskirje

1/2013 - Ensimmäinen Auroras uutiskirje 1/2013 - Ensimmäinen Auroras uutiskirje Tämä on Auroras-verkoston uusi uutiskirje. Uutiskirjeestämme saat tietoa ympäri Suomea järjestettävistä Auroras-tapahtumista. Jos mieleesi tulee henkilö, joka voisi

Lisätiedot

Alueellinen yhteistoiminta

Alueellinen yhteistoiminta Alueellinen yhteistoiminta Kokemuksia alueellisesta toiminnasta Tavoitteet ja hyödyt Perusterveydenhuollon yksikön näkökulmasta Matti Rekiaro Ylilääkäri Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö

Lisätiedot

HELBUS CONDUCT. Welcome to HELBUS. We are happy you are here!

HELBUS CONDUCT. Welcome to HELBUS. We are happy you are here! HELBUS CONDUCT Welcome to HELBUS. We are happy you are here! Our mission is to offer young people a path to a career in international business. Let us be your steppingstone for global opportunities! Explore

Lisätiedot

Curriculum. Gym card

Curriculum. Gym card A new school year Curriculum Fast Track Final Grading Gym card TET A new school year Work Ethic Detention Own work Organisation and independence Wilma TMU Support Services Well-Being CURRICULUM FAST TRACK

Lisätiedot

Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit

Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit Ø Rotarypiiri myöntää stipendejä sille osoitettujen hakemusten perusteella ensisijaisesti rotaryaatteen mukaisiin tarkoituksiin. Ø Stipendejä myönnetään

Lisätiedot

Immigration Studying. Studying - University. Stating that you want to enroll. Stating that you want to apply for a course.

Immigration Studying. Studying - University. Stating that you want to enroll. Stating that you want to apply for a course. - University I would like to enroll at a university. Stating that you want to enroll I want to apply for course. Stating that you want to apply for a course an undergraduate a postgraduate a PhD a full-time

Lisätiedot

Hotel Sapiens (Finnish Edition)

Hotel Sapiens (Finnish Edition) Hotel Sapiens (Finnish Edition) Leena Krohn Click here if your download doesn"t start automatically Hotel Sapiens (Finnish Edition) Leena Krohn Hotel Sapiens (Finnish Edition) Leena Krohn Leena Krohnin

Lisätiedot

Nuorena turvapaikanhakijana Suomessakamppailuja osallisuudesta ja elämän ehdoista. Lena Näre

Nuorena turvapaikanhakijana Suomessakamppailuja osallisuudesta ja elämän ehdoista. Lena Näre Nuorena turvapaikanhakijana Suomessakamppailuja osallisuudesta ja elämän ehdoista Lena Näre 9.11.2017 Käynnissä oleva tutkimus 36 turvapaikanhakijan haastattelut jotka saapuneet Suomeen syksyllä 2015 Afganistanista,

Lisätiedot

HAY GROUPIN PALKKATUTKIMUS

HAY GROUPIN PALKKATUTKIMUS HAY GROUPIN PALKKATUTKIMUS 2015 Palkitsetteko kustannustehokkaasti, johdonmukaisesti ja kannustavasti? Ota selvää Hay Groupin palkkatutkimuksen avulla! Varmista palkitsemisenne kustannustehokkuus, sisäinen

Lisätiedot

Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011. Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen. sekä Leena Kuusisto. Alkuperäisidea: Julieta Lehto

Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011. Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen. sekä Leena Kuusisto. Alkuperäisidea: Julieta Lehto Junaelokuva 6 (kuvausversio) 14.8.2011 Kirjoittanut: Ismo Kiesiläinen sekä Leena Kuusisto Alkuperäisidea: Julieta Lehto 01 INT. RAVINTOLAVAUNU - ALKUILTA Tyttö istuu junan ravintolavaunussa pienen baaripöydän

Lisätiedot

The decision making structure The representa8ve council Teemu Halme, Janne Koskenniemi & AnA Karkola

The decision making structure The representa8ve council Teemu Halme, Janne Koskenniemi & AnA Karkola The decision making structure 25.1.2012 The representa8ve council Teemu Halme, Janne Koskenniemi & AnA Karkola Who are we? Janne Koskenniemi Administra0ve Manager Documents Central Office Bill verifica0on

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto

VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto Tämän viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelman valintakokeen avulla Arvioidaan viestintävalmiuksia,

Lisätiedot

Vallataan varainhankinta. Salla Saarinen 24.2.2014

Vallataan varainhankinta. Salla Saarinen 24.2.2014 Vallataan varainhankinta Salla Saarinen 24.2.2014 1 Salla Saarinen Varainhankinnan Kampanjoinnin Markkinoinnin Sparrausta * Koulutusta * Suunnittelua * Toteutusta Lisää tunnetta ja tulosta järjestökentälle

Lisätiedot

EARLY LEARNING PLAN / ENGLANTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

EARLY LEARNING PLAN / ENGLANTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA EARLY LEARNING PLAN / ENGLANTI VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Dear Family, Home and the family are the most important growth environment and community for the child. Alongside with home,

Lisätiedot

Build a life around your career - in Finland

Build a life around your career - in Finland Build a life around your career - in Finland Talent Savo 24.08.2018 Ulla Hiekkanen-Mäkelä @ullahiekkanen @businessfinland #talentboost INTERNATIONAL TALENTS MANY SEGMENTS AND ACTIONS NEEDED Outside in

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA

MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA Elina Arola MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA Tutkimuskohteena Mikkelin museot Opinnäytetyö Kulttuuripalvelujen koulutusohjelma Marraskuu 2005 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 25.11.2005 Tekijä(t) Elina

Lisätiedot

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen

Lisätiedot

E U R O O P P A L A I N E N

E U R O O P P A L A I N E N E U R O O P P A L A I N E N A N S I O L U E T T E L O M A L L I HENKILÖTIEDOT Nimi SERGEI AZAROV Osoite K. KÄRBERI 4-129, TALLINN 13812, ESTONIA Puhelin 0037255999964 Faksi Sähköposti serjoga79a@mail.ru

Lisätiedot

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen The acquisition of science competencies using ICT real time experiments COMBLAB Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen Project N. 517587-LLP-2011-ES-COMENIUS-CMP This project

Lisätiedot

1 4 teksteistä yksi ja lue se ääneen englanniksi. A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. B: Tämä on Linda. Hän on minun siskoni. B: Mitä kuuluu?

1 4 teksteistä yksi ja lue se ääneen englanniksi. A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. B: Tämä on Linda. Hän on minun siskoni. B: Mitä kuuluu? High five! 3 Chapter 4 Rattingham Palace LIITE 5a Työpistetyöskentely Piste 1 1. Valitse parisi kanssa kappaleiden 1 4 teksteistä yksi ja lue se ääneen englanniksi. 2. Tee alla oleva tehtävä parisi kanssa.

Lisätiedot

Suomen Talonpoikaiss Dyn Keskustelup Yt Kirjat, Issue 1... (Finnish Edition) Click here if your download doesn"t start automatically

Suomen Talonpoikaiss Dyn Keskustelup Yt Kirjat, Issue 1... (Finnish Edition) Click here if your download doesnt start automatically Suomen Talonpoikaiss Dyn Keskustelup Yt Kirjat, Issue 1... (Finnish Edition) Click here if your download doesn"t start automatically Suomen Talonpoikaiss Dyn Keskustelup Yt Kirjat, Issue 1... (Finnish

Lisätiedot