Kiira Korven. Olympiakomitea. Muodostelmaa. tähtäin MM-kisoissa. vieraana Rouenissa. 30 vuotta Suomessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kiira Korven. Olympiakomitea. Muodostelmaa. tähtäin MM-kisoissa. vieraana Rouenissa. 30 vuotta Suomessa"

Transkriptio

1 SUOMEN TAITOLUISTELULIITON VIRALLINEN JÄSENLEHTI Kiira Korven tähtäin MM-kisoissa Olympiakomitea vieraana Rouenissa Muodostelmaa 30 vuotta Suomessa

2 SUOMEN TAITOLUISTELULIITON VIRALLINEN JÄSENLEHTI Sähköposti office@stll.fi etunimi.sukunimi@stll.fi Uusi ajanlasku käynnissä Talvilajien uusi olympiadi käynnistyi taitoluistelussa toden teolla tämän kauden alkaessa. Jo viime syksyn Grand Prix -kierros esitteli valikoidun joukon niin uusia, lupaavia junioreita kuin aikuisten sarjaan kypsyneitä nuoria huippuluistelijoita. Maaliskuun alussa junioreiden MM-kilpailut esittelevät kansainvälistä juniorikenttää laajemmin. Kisat ovat Suomenlahden eteläpuolella Tallinnassa. Pääsin syksyllä katsastamaan osan lupaavista junioreista Tallinnan junnu-gp:ssä. Suositan kaikille matkaa MM-kilpailuihin. Tukholmassa yli kolmannes kilpailijoista oli ensi kertaa EM-jäällä. He tulivat ryminällä. Jokaisessa sarjassa ensikertalaisia oli kärkikympissä, jopa mitalilla. Kevään 2015 EM-kilpailijoiden eniten käyttämät sanat olivat 2018 ja olympialaiset. Kolme vuotta on lyhyt hetki huippu-urheilijalle. Myös Suomen naisluistelussa uusi aika näkyy kilpajäällä. Joulukuun SM-kilpailujen naisten sarjassa oli kolmetoista kilpailijaa. Heistä kuusi oli ensikertalaisia. Suomen tytöt ovat tehneet hienoja tuloksia. Niin pitääkin, sillä meillä aikaa ei mitata ainoastaan vuoteen Vuonna 2017, kun Suomi isännöi taitoluistelun MM-kilpailuja, on oltava iskussa. Jo 2016 on pystyttävä keräämään mahdollisimman monta MM-paikkaa. Uuden ajan soisi koittavan myös Suomen miesluisteluun. Kuluva kausi on huono hetki arvioida nykymiehiämme, vammat ja sairastelut ovat rikkoneet kautta. Mutta, mutta Suomessa on junioripoikia vain puolenkymmentä, noviisi-ikäisiä ei sitäkään. Pikkupojista kuuluu iloisia uutisia, mutta kaartin kasvamiseen menee vuosia, pitkälle Pyoungjangin jälkeiseen aikaan. EM-kilpailuissa kuuntelin liikuttuneena, kun Italian Valentina Marchei kertoi ratkaisustaan ryhtyä pariluistelijaksi. Puheessa toistuivat moneen kertaan sanat rakkaus, rohkeus, ilo ja uusi tulevaisuus. Nuo sanat sopivat mainiosti meille kaikille suomalaisille taitoluistelijoille ja taitoluistelufaneille muistilapuiksi vaikka sinne vuoteen 2018 ulottuvaan kalenteriin. Kaisa Viitanen Lea Åman toiminnanjohtaja Anne Fagerström kilpailukoordinaattori Maiju Kokkonen koulutuspäällikkö Berit Kaijomaa Nuorten olympiavalmentaja berit.kaijomaa@vierumaki.fi Minna Fernelius tapahtuma- ja toimistokoordinaattori Mila Kajas-Virtanen viestintäpäällikkö Elina Rouvali viestintäkoordinaattori työpäivät ma ja pe Satu Niittynen valmennuspäällikkö time for sports LUHDAN SUOSITTU SEURAMALLISTO MYYNNISSÄ HUHTIKUUSSA Luhdan ja Suomen Taitoluisteluliiton yhteistyö jatkuu. Luistelijoilla on mahdollisuus ostaa laadukkaita ja tyylikkäitä Luhdan edustusvaatteita kumppanihintaan myös ensi kaudelle. Luhta on yhteydessä seuroihin kevään aikana. LUHTA - STLL:N VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI Lisätietoja: L-Fashion Group Oy / LUHTA Etelä- ja Keski-Suomi: Mauri Mattila puh mauri.mattila@luhta.fi Pohjois-Suomi: Jutta Savukoski puh jutta.savukoski@gmail.com Kiira Korven tähtäin MM-kisoissa Olympiakomitea vieraana Rouenissa Muodostelmaa 30 vuotta Suomessa Kannessa: Kiira Korpi Kansikuva: Elina Paasonen Taitoluistelu 2/2015 ilmestyy viikolla 12 Aineistopäivä on Julkaisija Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, SLU, office@stll.fi Päätoimittaja Kaisa Viitanen, kaisa.viitanen@pp.inet.fi Vakituiset avustajat Henni Aaltonen, Heidi Maaria Johansson, Emmakaisa Jokiniemi, Mila Kajas, Marita Kokko, Jyrki Kostermaa, Antti Lehto, Leena Lehtolainen, Sari Niskanen, Elina Paasonen, Päivi Puntila, Helena Tienhaara, Arja Vartia Taitoluisteluliitto myös Facebookissa Tilaukset SUOMEN TAITOLUISTELULIITTO VUOSITILAUKSEN HINTA 47;- Ulkoasu Kirjapaino Uusimaa Studio Ilmoitusmyynti Lea Åman lea.aman@stll.fi Painopaikka Kirjapaino Uusimaa Porvoo ISSN

3 Tässä numerossa Taitoluistelun EM-kilpailut Untuvikot haastavat konkarit...6 Pietari vastaan Moskova...8 Tämä ei voi olla totta!...8 Kiiran katse kääntyi MM-kisoihin on enää pikkukynnys...10 Mokista kisat muistetaan...11 Valtterin luottamus kasvamassa...11 Valnetina valloitttaa nyt pariluistelijana...12 Pillimehua ja ruisleipää...12 Muodostelmaluistelu French Cup tarjosi vahvan olympianäytön...16 Myös KOK tanssi Rouenissa...19 Taitoluistelu Puskista voittajaksi...20 Siskokset kilpakumppaneina...20 Pariluistelu henkiin Suomessa?...36 kuva Elina Paasonen Muu sisältö ON/OFF ICE...14 kuva Elina Paasonen Espanjan Javier Fernandez ja Venäjän Sergei Voronov ovat iloisia veikkoja ja hyviä tuttuja keskenään. Euroopan mestaria ja hopeamitalistia ei tarvinnut houkutella voiton tuuletuksiin. Tukholman EM-kilpailut saivat kuninkaallista hohtoa, sillä kruununprinsessa Viktoria seurasi parina päviänä kisoja miehensä Danielin ja tyttärensä Estellen kanssa. KAARELLA seuramaailman kuulumisia...22 LIITTO TIEDOTTAA...34 KILPAILUKALENTERI...37 TULOKSET...38 kuva Heikki Saukkomaa/Lehtikuva Koko maailman muodostelmaluistelu odottaa Kansianvälisen Olympiakomitean päätöstä olympiastatuksesta. Marigold IceUnity oli olympiatunnelmissa jo kaudella Paljon onnea Suomen muodostelmaluistelu Document Solutions Finland Atomitie 5 C Helsinki Suomalainen muodostelmaluistelu juhlii tällä kaudella 30-vuotista historiaansa. Juhlavuoden kunniaksi Taitoluistelu-lehti kokosi ison nipun herkullisia muisteluita sekä uskomattomia valokuvia. Lue sivuilta muun muassa ensimmäisistä SM-kilpailuista, maailman suurimmasta muodostelmaesityksestä, ensimmäisen maailmanmestaruuden riemusta ja yllätyksiä täynnä olleista kilpailumatkoista. Jos kaipaat lisää kuvia, käy katsomassa: yes3.1g.fi/kuvat/synchronized+skating/season / TAITOLUISTELU

4 Teksti Leena Lehtolainen ja Kaisa Viitanen kuvat Elina Paasonen Untuvikot haastavat konkarit Tukholmassa yli kolmannes kilpailijoista oli ensi kertaa EM-jäällä. Kolmessa lajissa untuvikot kiipesivät mitaleille asti. Tuoreet jäätanssin Euroopan mestarit Gabriella Papadakis ja Guillaume Cizeron.ovat nautittavan tanssillinen pari. Gabriella on vasta 19-vuotias, Guillaume on 20-vuotias. Pari on historian nuorin EM-kultamitalisti. Tukholman EM-kilpailut kertoivat selvääkin selvemmin sen, mitä tarkoittaa olympiadin vaihtuminen. Kokeneita pareja on hävinnyt kilpajäiltä, uusia tulee, kuvitelmat tyyliin tuo nyt taatusti voittaa tuon on pantava visusti romukoppaan. EM-kilpailuihin osallistui 30 miestä, heistä kymmenen nähtiin ensi kertaa EM-jäällä. Naisissa oli kaikkiaan 38 kilpailijaa, ja heistä peräti 15 oli ensikertalaisia. Jäätanssissa koettiin todellinen nuorennusleikkaus. 29 jäätanssiparista ensimmäisissä EM-kilpailuissaan oli 13 paria. Pariluistelussa vaihtuvuus oli pienin, 14 parista vain 3 oli EM-untuvikkoja. Untuvikot taistelivat mainiosti. Elizaveta Tuktamysheva on tahtoa täynnä sormenpäitä myöten. Miesten palkintopallille kiipesi konkarikolmikko. Espanjan Javier Fernandez voitti jo kolmannen mestaruutensa, Venäjän Maxim Kovtun luisteli kolmannet EM-kilpailunsa ja maanmies Sergei Voronov oli mukana jo seitsemättä kertaa. Kärkikympissä kuitenkin kohisi. Michael Huthin valmentama nuori italialainen Ivan Righini sijoittui kahdeksanneksi ja toi sijoituksellaan maalleen ensi vuodeksi kaksi paikkaa. Kokenut israelilainen Alexei Bychenko oli saanut kaverikseen nuoren Daniel Samohinin. Bychenko oli neljäs ja ensikertalainen Samohin kymmenes. Oli lähellä, että Israel olisi saanut kolmannen miesedustajan ensi vuodeksi. Venäjän uusiin suurlupauksiin kuuluva, junioreiden MMhopemitalisti Adian Pitkeev oli odotetustikin kärkikympissä, seitsemäs. Britannian Philip Harris lupaili yllätystä sijoittumalla lyhytohjelmassa 12:ksi, mutta vapaaohjelmassa hän satutti pahasti käsivartensa ja sijoitus putosi. Naisten mitalistit olivat tuttuja nimiä: Elizaveta Tuktamysheva, Elena Radionova ja Anna Pogorilaya. Vaikka Radionova ja Pogorilaya häikäisivät jo viime kaudella, heille kummallekin Tukholma oli ensimmäinen EM-kilpailu. Michael Huthin valmennustiimillä meni naisissakin hienosti, sillä Saksan ensikertalainen Nicole Schott sijoittui yhdeksänneksi. Vielä suurempi yllätys oli Latvian tytön Angelina Kuchvalskan seitsemäs sija. Latvialla on kaksi naispaikkaa ensi EM-kilpailuihin. Jäätanssissa nähtiin EM-kilpailujen ehdottomasti riemukkain voittaja. Ranskan Gabriella Papadakis ja Guillaume Cizeron siirtyivät aikuisten sarjaan vasta viime kaudella. Vuosi sitten he olivat EM-kisoissa 15., nyt mestarit. Hallitsevat maailmanmestarit Anna Cappellini ja Luca Lanotte, Italia, joutuivat haparointiensa takia nöyrtymään hopealle. Venäjän nuoret ensikertalaiset Alexandra Stepanova ja Ivan Bukin riemuitsivat pronssimitalisteina. Pariluistelun palkintojenjaossa nähtiin epäurheilijamaista käytöstä. Venäjän Yuko Kavaguti ja Alexander Smirnov tuulettivat voittoa, mutta hopealle jääneet Ksenia Stolbova ja Fedor Klimov mököttivät mielenosoitusmaisesti. Onneksi Kavagutin ja Smirnovin ilo sai jakajia pronssimitalisteista. Venäjä otti kolmoisvoiton ensi kertaa EM-jäällä luistelleiden Evgenia Tarasovan ja Vladimir Morozovin ansiosta. 6 TAITOLUISTELU TAITOLUISTELU

5 teksti Kaisa Viitanen kuva Elina Paasonen Pietari vastaan Moskova Tukholmassa naisten mitalikilpailua ei käyty Euroopan maiden kesken. Kyseessä oli kaupunkiottelu Pietari vastaan Moskova. Elizaveta Tuktamyshevan viime kausi oli vaikea. Tällä kaudella jäälle astui 18-vuotias nuori nainen, joka mitä ilmeisimmin tiesi sekä mitä tahtoi että miten se saavutetaan. Syksyllä pietarilainen kilpaili seitsemän kansainvälistä kilpailua. Vain Skate Americassa hän joutui taipumaan kakkoseksi. Kisan voitti oli moskovalainen Elena Radionova, 16. Myös EM-kilpailut olivat Tuktamyshevan ja Radionovan tiukka kaksinkamppailu. Pomppuihmeenä tunnettu Radionova vei niukasti lyhytohjelman voiton taitavasti ohjelman loppuosaan sijoitetuilla, bonusta tuottaneilla hypyillään. Tuktamysheva puolestaan näytti molemmissa ohjelmissaan olevansa taitavampi teränkäyttäjä ja kypsempi esittäjä. Alexei Mishinin valmentama Elizaveta Tuktamysheva voitti uransa ensimmäisen EM-kullan uudella piste-ennätyksellään 210,40. Inna Goncharenkon valmennettava Elena Radionova jäi vain vajaan pisteen päähän mestaruudesta. EM-hopeamitalistin pistesaalis oli 209,54, henkilökohtainen ennätys sekin. Pietarin ja Moskovan kaupunkikisaa täydensi moskovalainen Anna Pogorilaya, 16. Hän luisteli viime maaliskuussa MM-kilpailujen neloseksi ennätystuloksellaan Tukholmassa Pogorilaya ei ollut säihkyvimmillään, ja MM-pronssiin riittänyt tuloskin jäi vain pisteeseen. Venäjän ylivalta Euroopan naisissa on kiistaton. Vaikka sisarukset Joshi ja Viktoria Helgesson ottivat kotiyleisön riemuksi sijat neljä ja viisi, heidän pisteensä jäivät alle 170:n. Elena Radionova teksti Kaisa Viitanen kuva Elina Paasonen Tämä ei voi olla totta! Miesten EM-kilpailujen odotetuin ensikertalainen oli Venäjän 16-vuotias Adian Pitkeev. Pitkeev voitti viime kaudella junioreiden MM-hopeaa ja osallistui viime syksynä aikuisten Grand Prix -sarjaan. Hän luisteli Pariisin GP:ssä marraskuussa ennätyspisteensä 219,38. Tukholman EM-kilpailuissa Moskovasta kotoisin oleva Adian ei ollut yhtä varmassa vireessä, lyhytohjelma takerteli, mutta yhteistuloksella 210,87 hän saavutti seitsemännen sijan. Vapaaohjelmani oli teknisesti onnistunut, mutta muuten siihenkin jäi paljon korjattavaa. En näyttänyt ollenkaan parastani täällä Tukholmassa, Pitkeev analysoi Taitoluistelu-lehdelle. Mutta silti olen tyytyväinen. Jos on vasta 16-vuotias ja saa olla mukana aikuisten mestaruuskilpailuissa, se on iso kunnia ja ilo. Kaikkein eniten olen nauttinut siitä, että olen saanut tavata niitä luistelijoita, joiden kanssa tästä eteenpäin kilpailen. Adian Pitkeev säilytti toimittajan edessä rauhallisuutensa mutta ei voinut kuin nauraa, kun samanikäinen ensikertalainen, Israelin Daniel Samohin, hyppi kumipallona vieressä: Minä en voi uskoa tätä! Tämä ei voi olla totta! Apua! Minä täällä, kaikkien näiden huippujen joukossa. Ja minä luistelin hyvin, minä edustin maatani hyvin. Daniel Samohin sijoittui kymmenenneksi. Naisten EM-kilpailussa Latvian Angelina Kuchvalska oli untuvikkojen sensaatio. Joulukuussa 16 vuotta täyttänyt koululainen on osallistunut kahdesti junioreiden MM-kilpailuihin, mutta tulokset ovat olleet vaatimattomat. Tukholmassa hän ponnisti naisten kilpailun seitsemänneksi. Angelina on luistellut todella rankan alkukauden, sillä hän osallistui ennen EM-kisoja kuuteen kansainväliseen kilpailuun, joista kaksi junioreiden GP-kilpailua. Ei se ole väsyttänyt yhtään. Aina kun tulen kotiin, pidän pari päivää vapaata, ja sitten vain jatkan harjoituksia ihan normaalisti. Rakastan niin kovasti taitoluistelua, että kilpaillessanikin nautin. Olen sitten harjoituksissa tai kilpailuissa, luistelen ensi sijassa itselleni. Riiassa asuvan Angelina Kuchvalskan kauden pääkilpailut ovat vielä edessä. Hän on saavuttanut MM-kisoihin vaadittavat tekniset pisteet ja edustaa maataan maaliskuussa Shangaissa. Adian Pitkeev sijoittui Venäjän mestaruuskilpailuissa pronssille. Häntä valmentavat Eteri Tutberidze ja Sergei Dudakov. teksti Leena Lehtolainen kuva Elina Paasonen Kiiran katse kääntyi MM-kisoihin Tukholman EM-kisat olivat kaikesta huolimatta Kiira Korvelle suuri voitto, vaikka hän joutui jättämään vapaaohjelman väliin korkean kuumeen nostaneen vatsaflunssan vuoksi. Neljännelle sijalle vienyt ja pistettä kerännyt lyhytohjelma osoittivat, että tamperelainen on lähes kahden kauden poissaolon jälkeen onnistunut nousemaan maailman huippujen joukkoon. Kunnioitettava saavutus 26-vuotiaalta! Tukholman kilpajäillä nähtiin entistä naisellisempi ja pehmeän ilmaisullinen Korpi, jonka jääsäteily sai yleisön innostumaan. Lyhytohjelman jälkeen näytti erittäin todennäköiseltä, ettei Korvelle tuota vaikeuksia taata Suomelle toista paikkaa vuoden 2016 EM-kisoihin. Se, että sairaus iski kesken kisan, tuntuu täysin kohtuuttomalta. Mutta kauden tärkein kisa, Shanghain MM-kilpailu maaliskuun lopulla, on vielä edessä. Kiira Korven paluu oli EM-kisojen kiinnostavimpia aiheita. Kansainvälinen lehdistö seurasi Kiiraa herkeämättä myös harjoitusjäillä. Tukholmassa Korpi ei vielä havitellut tekevänsä kolmoislutzia tai kolmois-kolmois -yhdistelmää, sillä täysipainoista harjoittelua ei ollut takana riittävästi. Shanghaissa tilanne voi jo olla toinen. Halua ja sisua Korvella riittää. Naisten vapaaohjelma luistellaan Shanghaissa maaliskuun 28. Armaksen päivä on toivottavasti Korven onnenpäivä kaikkien koettelemusten jälkeen. 8 TAITOLUISTELU TAITOLUISTELU

6 Valtter Virtanen onnistui hienosti lyhytohjelmassaan. kuva Elina Paasonen teksti Leena Lehtolainen ja Kaisa Viitanen kuva Elina Paasonen 200 on enää pikkukynnys Kun ISU:n nykyinen arviointijärjestelmä otti viime vuosikymmenellä ensiaskeleitaan, olivat yli 200 pisteen luistelleet miehet suuria tähtiä. Kun Yuna Kim ensimmäisenä naisena rikkoi 200 pisteen rajan, siitä kohisi koko maailma. Nyt 200 pistettä on vain pikkuinen kynnys kohti parempia luisteluita. Tukholman EM-kilpailut jättivät valitettavasti miesten osalta hieman valjun jälkimaun. Kaatumisia ja haparointeja oli kärkeä myöten liian paljon. Silti 200 pisteen ylitti 11 miestä. Espanjan Javier Fernandez otti kolmannen EM-kultamitalinsa. Mestari ei ratkennut suureen riemuun, sillä voittotulos jäi yli 13 pistettä hänen parhaastaan. Hopeamitalisti Maxim Kovtun, Venäjä, iloitsi toki ensimmäisestä EM-mitalistaan, mutta tulos 235,68 oli lähes 12 pistettä huonompi kuin miehen ennätys. EM-pronssille niukasti taipunut Sergei Voronov, Venäjä, on parhaimmillaan luistellut yli 250 pistettä. Tukholman tulos oli 233,05. Kärkikympin miehistä vain Israelin edustajat Alexei Bychenko ja Daniel Samohin kaunistivat ennätyslukujaan Tukholmassa. Yhdenneksitoista sijoittunut Alexander Majorov pääsi niukasti 200:n yli, tulos 202,57. EM-tulokset eivät ole vielä mitään maailman huippujen rinnalla. Maailmanennätyksen, 295,27, on tehnyt kanadalainen maailmanmestari Patrick Chan. Tämän kauden kärkituloksesta vastaa japanilainen olympiavoittaja Yuzuru Hanyu, 288,16. Tähän mennessä kaikkiaan 90 miestä on puhkaissut 200 pisteen rajan. Yli 250 pisteen luistelleita on Kansainvälisen luisteluliiton ISU:n tilastoissa 14. Javier Fernandez voitti Tukholmassa jo kolmannen peräkkäisen EM-kultamitalin. 200 pistettä ei enää ole naisillakaan harvinainen. Siihen on pystynyt tähän mennessä kymmenen naista. Pariluistelussa on kaksitoista 200 pinnan puhkojaa. Rankingin kärkipari, Venäjän Tatjana Volosozhar ja Maxim Trankov eivät voineet osallistua EM-kilpailuihin. Tukholman kultamitalistit Yuko Kavaguti ja Alexander Smirnov nousivat voittopisteillään 213,15 tilaston seitsemänneksi. Jäätanssissa 200 pisteen raja on rikkomatta, vaikka Meryl Davis ja Charlie White sekä Tessa Virtue ja Scott Moir ovat rajan lähelle luistelleet. EM-kilpailut voittanut Ranskan pari Gabriella Papadakis Guillaume Cizeron on tuloksellaan 179,97 PB-rankingin viides. teksti Leena Lehtolainen ja Kaisa Viitanen kuva Elina Paasonen Mokista kisat muistetaan Tukholman EM-kisat olivat kilpailusuorituksiltaan aika lailla rikkonaiset. Varsinkin miesten kilpailu oli lähinnä kuka kaatuu vähiten -tyylinen. Myös parien kilpailuissa jäi jopa hopeamitalisteilta kokonaisia elementtejä tekemättä. Naisten kisan taso oli kärkikuusikon takana niin vaatimaton, että Suomen toisen paikan jääminen haaveeksi kismittää todella. Myös sairastumiset pudottivat kilpailijakaartia. Mutta tapahtui mokia järjestäjillekin. Kun jäätanssin palkintojenjako koetti, oli voittajamaa Ranskan lipusta jäänyt toinen puoli kiinnittämättä. Ongelmaa yritettiin korjata sillä seurauksella, että hopeapari italialaisten lippu pääsi irtoamaan. Kisojen turvajärjestelyt olivat suoraan sanoen onnettomat. Katsojat pääsivät halliin ilman laukkutarkastusta ulko-ovella, vaikka parina päivänä hallissa oli Ruotsin kruununprinsessa perheineen. Suljetuksi tarkoitetut ovet ja reitit kulisseihin olivat ajoittain auki. Katsojat söivät ja joivat hallissa omia eväitään taskumattijuomia myöten. Järjestäjien keskinäinen tiedonkulku katkeili. Yhtenä hetkenä all event -lippupaketin lunastaneet pääsivät katsomaan harjoituksia, toisena eivät. Sisääntulijoita ja poistuvia ohjattiin milloin millekin ovelle. Suurin ongelma Globenilla oli kuitenkin yleisökato. Valtava halli ammotti puolityhjänä miltei jokaisena kisapäivänä. Vaikka lippujen hintoja moitittiin etukäteen korkeiksi, sisään olisi päässyt halvimmillaan kympillä. Mutta vähälukuinen yleisö oli silti asiantunteva ja kannustava. Luottamus kasvamassa Valtter Virtaselle EM-Tukholman lyhytohjelmajää oli liukuva, 27-vuotias lääketieteen opiskelija luisteli yhden kaikkien aikojen parhaimmista lyhytohjelmistaan. Vapaaohjelman jää osoittautui paljon rosoisemmaksi. Lyhytohjelmassa Virtanen oli ohjelman ensisekunneista loppuasentoon asti varma ja rauhallinen, kokenut urheilija. Se palkittiin. Obertsdorfissa nykyisin asuva suomalainen sijoittui osion 15:ksi pistein 58,31 ja pääsi ensi kertaa urallaan EM-vapaaohjelmaan. Vapaaohjelmassa hyppy-yhdistelmän toinen tulppi jäi kahteen kierrokseen. Jatkossa ritti helpottui kakkoseksi ja salchowista tuli vain yhden kierroksen hypähdys. Virtanen sijoittui vapaaohjelman 19:ksi ja oli lopputuloksissa 18. pistein 164,80. Selitykset ovat selityksiä, mutta salchowin ponnistuksessa luistin upposi vanhaan uraan, ja jokainen tietää, ettei siinä ole enää mitään tehtävissä. Mutta mukaan mahtui ihan omia virheitäni myös. 27-vuotias Valtter Virtanen osallistui Tukholmassa neljänsiin EM-kilpailuihinsa, ja hän koki saaneensa niistä luottamusta tulevaisuutta varten. Eteenpäin on menty, mikä on hyvä, sillä kympin joukkoon on tarkoitus jatkossa EMkilpailuissa päästä. Tämä tulos parantaa myös ISU-rankingiäni. KAIKKI POHJOISMAIDEN miehet sijoittuivat kärkikympin ulkopuolelle. Kitkerin kohtalo oli Ruotsin Alexander Majorovilla, 23. Hän jäi Globenissa sijalle 11, joten Ruotsilla on ensi vuonnakin vain yksi EM-miespaikka. Majorov kilpaili urheasti, hänellä on ollut pahoja selkävaivoja viime keväästä lähtien. Tanskaa edustava Justus Strid, 27, sijoittui heti Valtter Virtasen jälkeen sijalle 19. Sijoitus oli hänen EM-uransa paras. Norjan 17-vuotias Sondre Oddval Bøe, oli 22. Hän valmentautuu Valtter Virtasen tavoin Oberstdorfissa. 10 TAITOLUISTELU TAITOLUISTELU

7 teksti Leena Lehtolainen kuva Elina Paasonen Valentina valloittaa nyt pariluistelijana Valentina Marchei, 28, on tuttu kasvo taitoluisteluyleisölle. Säihkyvästi esiintyvä italiatar on osallistunut yksinluistelijana kymmenen kertaa EM-kisoihin, seitsemästi MM-kisoihin ja vuoden 2014 olympialaisiin. EM-tasolla hänen paras sijoituksensa oli , MM-tasolla viime vuonna 8. Tällä kaudella näemme kuitenkin Valentinan täysin uudessa roolissa, pariluistelijana. Vuonna 2013 EM-pronssia napannut Ondrej Hotarek ja Marchei aloittivat yhdessä harjoittelun vasta viime kesänä. Kuuden kuukauden yhteisen taipaleen jälkeen pari sijoittui EM-kisoissa huikeasti neljänneksi eikä sen riemulla ollut rajoja. En oikeastaan suunnitellut siirtyväni pariluistelijaksi, se vain tapahtui. Aluksi halusin vain oppia tekemään kuolemanspiraalin. Olen kai vähän hullu kun haluan kokeilla uusia asioita, Valentina kertoi Taitoluistelu-lehdelle Tukholmassa. Kaipaan yksinluistelua ehkä tunnin päivässä, mutta yleensä en kadu valintaani. Olen jopa löytänyt itsestäni täysin uusia lihaksia. Kerran hiuksia kuivatessani huomasin, että minulla on hauikset ja välillä esittelen ylpeänä vatsalihaksiani Ondrejlle. Vaikka Valentina on rohkea ja jaksaa treenata uusia elementtejä loppumattomiin, Ondrej koettaa varjella pariaan. Emme halunneet tuoda kaikkein vaikeimpia temppuja vielä EM-kisoihin, koska silloin ilmaisu kärsii. Ehkä jo Shanghain MM-kisoissa kokeilemme esimerkiksi kolmoistwistiä. Sitä harjoittelemme vielä kypärät päässä. Hotarek on harjoitusten jälkeen usein niin mustelmilla, että häntä voisi luulla potkunyrkkeilijäksi. Henkisesti pari on kuitenkin samoilla kaarilla ja arvostaa toisiaan. Valentinan kanssa on kiva luistella, koska hän on niin energinen. Ondrej on ihanan kärsivällinen ja antaa minun oppia uusia asioita rauhassa. Globenin yleisö otti uuden parin riemastuneesti vastaan. Marchein ja Hotarekin yhteenlaskettu karisma yhdistettynä kokemukseen ja yhdessä luistelemisen iloon ennustaa hyvää uralle, jonka on tarkoitus jatkua koko tämän olympiadin ajan. Valentina Marchei on tunnettu voimakkaasta eläytymisestään. Nyt hän hyödyntää taitoaan yhdessä Ondrei Hotarekin kanssa. Elena Ilinykh ja Ruslan Zhigantsin kuuluivat EM-kisojen epäonnisiin. Jäätanssiparille sattui vapaassa paha virhe. teksti Kaisa Viitanen kuva Elina Paasonen Pillimehua ja ruisleipää Olesia Karmi ja Max Lindholm lääkitsivät itseään EM-lyhytohjelman oivalla yhdistelmällä. Jäätanssijamme ahmivat pillimehua, ruisleipää ja keksejä jännittäessään, aukeaako heille paikka vapaatanssiin. Suomalaistanssijoiden tunnelmat Tukholman Globenilla vaihtelivat äärestä toiseen. Lyhytohjelman jälkeen Olesia ja Max luistelivat sädehtien kohti kiss&cryta ja valmentaja Maurizio Margagliota. Yllätys oli suuri, kun pari näki tuloksensa. Teknisissä pisteissä paria oli rokotettu paso doble -osioistaan, ja lisäksi ohjelman osa-aluepisteet jäivät paljon odotettua alemmas. Olesia Karmi ja Max Lindholm joutuivat jännittämään Globenin uumenissa puolitoista tuntia, kunnes selvisi, että he olivat lyhytohjelman 20. eli viimeinen vapaatanssiin päässyt pari. Vapaaohjelmassa pari teki selkeän virheen twisseleissään. Lopputuloksissa Karmi Lindholm oli 19., kun yksi pari joutui keskeyttämään sairauden vuoksi. Oli jopa huojentavaa tajuta, että tulos jäi teknisen virheen vuoksi matalaksi. Teknisiä asioita voi aina korjata. Tuomareiden komponenttipisteet olivat kuitenkin vapaatanssissa selvästi korkeammat kuin lyhyessä, ja se on meille hyvä merkki. Oikealla tiellä ollaan, tilitti suomalaispari. fakta Valentina Marchei syntynyt kotikaupunki ammatti , Milano Basiglio, Italia opiskelija Parhaat saavutukset yksinluistelijana Italian mestari vuosina 2004, 2008, 2010 ja 2012 EM-kilpailut neljäs sija 2013 MM-kilpailut kahdeksas sija 2012 Olympialaiset yhdestoista sija 2014 Saavutukset pariluistelijana Italian mestari 2014 EM-kilpailut neljäs sija Warsaw Cup 2014 kolmas sija Golden Spin of Zagreb 2014 toinen sija 12 TAITOLUISTELU TAITOLUISTELU

8 on/off ICE koonneet Jyrki Pirkkalainen ja Kaisa Viitanen kuva Elina Paasonen Julia Lipnitskaia voitti vuosi sitten Euroopan mestaruuden ja MMhopeaa, mutta keväänä häntä ei nähdä arvokilpailuissa. Kova päätös Carolle Italialainen taitoluistelija, Sotšin olympialaisten pronssimitalisti Carolina Kostner tammikuussa 16 kuukauden kilpailukiellon osallisuudestaan ex-miesystävänsä, kävelijä Alex Schwatzerin dopingjutussa. Etelä-Tirolista syntyisin oleva Schwatzer sai vuonna 2012 Italian olympiakomitealta kilpailukiellon dopingista. Olympiakomitea katsoi, että soppaan sekaantui myös tyttöystävä Caroline, joka valehteli dopingtestaajille pakoilijan olinpaikasta. Italian olympiakomitea, Coni, vaati aluksi Carolina Kostnerille jopa neljän vuoden kieltokielto, mutta 17. tammikuuta tulleessa päätöksessä kilpailukielto on 16 kuukauden mittainen. Kostner on ilmoittanut valittavansa tuomiosta. Aina Espanjaan? Espanjalaiset ovat vuosikausia haaveilleet saavansa isännöidä taitoluistelun suurtapahtumia. Tänä vuonna haave toteutui, kun taitoluistelun Grand Prix -finaali kilpailtiin Barcelonassa. Minulla ei ole sanoja kuvaamaan sitä pettymystä, nöyryytystä ja tuskaa, joten koen nyt sekä urheilijana että ihmisenä, totesi hän tuomion julistamisen jälkeen. Kilpailukielto on voimassa asti. Italian olympiakomitean päätöksen epäillään olevan myös päätös Carolina Kostnerin uralle. Kostner on ollut kilpailematta tällä kaudella mutta aikoi kertomansa mukaan palata kilpajäille ensi kaudeksi. Koska kilpailukielto päättyy vasta juuri ennen vuoden 2016 MM-kilpailuja, hän ei pysty tekemään arvokilpailuihin vaadittavia teknisiä minimipisteitä. Carolina Kostner on juuri täyttänyt 28 vuotta. Espanjalaiset ottivat tehtävän tosissaan, kilpailujärjestelyt olivat moitteettomat. Kilpailupaikkana toimi upea kongressikeskus, johon oli tapahtumaa varten rakennettu 5500 katsojaa vetävä jääareena. Areena oli kuva Elina Paasonen Viime kausi oli Carolina Kostnerille loistokas. Hän voitti olympia-, MM- ja EM-pronssia. lähellä rantaviivaa, ja sinne oli erittäin hyvä julkinen liikenne eri puolilta kaupunkia. Kun vielä kisaviikonloppuna Barcelonassa oli erittäin lämmin ja aurinkoinen sää, paikalla olleet suomalaisturistit vannoivat lähettävänsä kansainväliselle liitolle vahvaa viestiä: GP-finaali tästedes aina Espanjaan! Jää ei jätä Jullea Suomen kärkimiehiin kuulunut Julian Lagus päätti kilpailu-uransa viime kaudella ja lähti Hollantiin, Groningeniin opiskelemaan. Jäästä ja jäähallielämästä Julle ei kuitenkaan ole päässyt eroon. Hän valmentaa osa-aikaisesti opiskelukaupunkinsa nuoria taitoluistelijoita, ja lisäksi hän osallistunut muutamiin sikäläisiin näytöksiin. Joulun alla Julian hän myös veti Markus Lemisen kanssa poikaluistelijoiden tehotreenipäivän Järvenpäässä. Karjutaan kimpassa! Arvokilpailujen palkintopalleilla nähdään harvemmin totisia naamoja, mutta Grand Prix -finaalin miesten mitalistit riemuitsivat aivan omassa luokassaan. Aiemmin syksyllä kilpailuissa itseään loukannut olympiavoittaja Yuzuru Hanyu, Japani, sekä nauroi että itki lähes sekapäisen oloisena GP-voiton varmistuttua. Aivan yhtä vaihtelevissa tunnelmissa palkintoseremoniaan osallistui Espanjan Javier Fernandez, joka epäonnistuneen lyhytohjelman jälkeen pystyi vapaassa nousemaan GP-hopeamitalistiksi. Pronssille kivunnut Sergei Voronov, Venäjä, puolestaan oli niin innoissaan, että hänellä oli vaikeuksia pysyä palkintopallilla aloillaan. Sekä ennen että jälkeen virallisen osuuden kolmikko suorastaan karjui keskenään iloaan. Urheilijasta tv-toimittajaksi Espanjan Javier Raya luisteli Tukholmassa uransa parhaan EM-sijoituksen, hän oli 14. Vaikka ura näyttää nousujohteiselta, Raya on varmistamassa myös kilpaurheilun jälkeistä elämäänsä. Hän opiskelee journalismia tähtäimenään TV-toimittajan ammatti. Totta kai tähtäimessä ovat vuoden 2018 olympialaiset. Taitoluistelu on kuitenkin rankka laji, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Joten yhtä lailla kuin urheilijana saatan olla siellä toimittajana, naurahteli Javier EM-kisoissa. Pientä esimakua tulevaan ammattiinsa Javier Raya sai Grand Prix -finaalissa joulukuussa, hän työskenteli siellä pressikeskuksessa vapaaehtoisena. Juulia kuntoutumassa Juulia Turkkila on täyttä vauhtia toipumassa syksyllä havaitusta lannerangan luun rasitusreaktiosta, ja hän aloitti tammikuussa varovaisen jääharjoittelun. Kuluva kilpailukausi jää Juulialta kuitenkin väliin. Todellinen jääprinsessa Itävallassa tammikuun lopussa kisattujen Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Jenni Saarisen kilpakumppanina oli myös muuan Alexandra de Hanovre. Ensimmäiseen kansainväliseen kisaansa osallistunut 15-vuotias juniorityttö on pidemmältä nimitykseltään Hannoverin prinsessa Alexandra Charlotte Ulrike Maryam Virginia. Hän on Monacon prinsessa Carolinen nuorin tytär ja pienen ruhtinaskunnan kruununperimysjärjestyksessä kahdeksantena. Onni vaihtelee Viime vuoden Euroopan mestari, MM-kakkonen ja olympialaisten joukkuekilpailussa kultaa ottanut Julia Lipnitskaia on joutunut tällä kaudella toteamaan, että kilpajää on välillä todella kovaa. Hän jäi joulukuussa maansa mestaruuskilpailuissa vasta yhdeksänneksi eikä mahdu tällä kaudella Venäjän arvokisamaajoukkueeseen. 16-vuotiaan teinitähden muutenkin hieman takkuillut alkukausi herätti huhut valmentajanvaihdoksesta. 16-vuotias Lipnitskaia vakuuttaa kuitenkin pysyvänsä uskollisena valmentajalleen Eteri Tutberizelle ja jatkavansa harjoittelua entiseen tapaan. Missä oli Laura? Urheilugaala kokosi tammikuussa suomalaiset urheiluhuiput Hartwall Areenalle. Taitoluistelija Laura Lepistö joutui kuitenkin jättämään juhlan väliin. Laura osallistui samaan aikaan Japanissa upeaan, showmaiseen Medal Winners Open -kutsukisaan. Suomalaistähti luisteli siellä Live Aid ULS projektin Lohtu-kappaleeseen ja promosi siis uutta lastensairaalaamme. Nyt Laura Lepistöllä on käynnissä gradukevät ja opinnäytteen pitäisi valmistua kesäkuuksi. Mieluummin tohtoriksi Japanilainen Tatsuki Machida yllätti faninsa täydellisesti joulukuun lopulla. Hallitseva MM-hopeamitalisti osallistui Japanin mestaruuskilpailuihin, sijoittui neljänneksi ja lunasti itselleen paikan maansa tämän kauden MMjoukkueeseen. Välittömästi maansa mestaruuskilpailun jälkeen Matchida kuitenkin ilmoitti lopettavansa uransa. 23-vuotias Tatsuki Machida on huippu-urheilun ohessa opiskellut tavoitteellisesti, ja hän aikoo aloittaa tohtoriopinnot jo tänä keväänä. Hän on opiskellut tähän asti kirjallisuutta mutta keskittyy jatkossa tohtoriopinnoissaan urheilumanagerointiin. Japani valitsi Machidan tilalle MMjoukkueeseensa Takahito Muran. Lämmin valmennussuhde Valtter Virtasen valmentaja on Karel Fajr. Yhä useammin Valtterin kilpailumatkoilla valmentajan roolissa on kuitenkin nähty nuori nainen. Hän on Alina Mayer. Saksalainen Alina osallistuu Valtter Virtasen valmennukseen, mutta samalla hän on suomalaisuistelijan kihlattu. Alina Mayer on entinen kansallisen tason taitoluistelija ja valmentaa tätä nykyä lapsia ja nuoria Oberstdorfissa. Suru-uutinen Tuula Larkimo (o.s. Salminen) nukkui pois tammikuussa. Tuula luisteli aikoinaan Turun Riennossa ja toimi vuosikausia taitoluistelun tuomarina. Veljesten yhteinen piina Tukholman EM-kilpailuissa oli määrä nähdä pikku harvinaisuus. Britti Nicholas Buckland, 25, on jo vuosia nähty EM-jäätanssissa parinsa Penny Goomesin kanssa. Pari menestyi vuosi sitten niin hyvin, että Iso-Britannia sai toisen parin EM-Tukholmaan. Paikan sai pikkuveli Joseph Buckland, 22, parinsa Olivia Smartin kanssa. Smart-Buckland joutui kuitenkin vetäytymään kisasta jo ennen lyhyttanssia, kun Joseph sairastui vatsatautiin. Tauti siirtyi isoonveljeen, ja Goomes-Buckland keskeytti kilpailun ennen vapaatanssia. 14 TAITOLUISTELU TAITOLUISTELU

9 Marigold IceUnityn Images of War kulki Rouenissa vahvasti kuvasta toiseen. Sotakuvaaja Tim Page, jonka kanssa ohjelmaa on puntaroitu, toteaa, että paras sotakuva on sodanvastainen. Se on myös vapaaohjelman päämäärä. Rouen oli seniorijoukkueille kenraaliharjoitus huhtikuun MM-kisoihin, sillä mukana olivat lähes kaikki maailman huippujoukkueet. Näyttöä sähköisti kansainvälisen olympiakomitean tarkkailijaryhmä. Suomalaisten voima oli vastustamatonta. Marigold IceUnity loi vahvoilla sodan vastaisilla teemoillaan jäälle tässäkin kilpailussa hypnoottisen tunnelman. Rockettesin kevyt ja täsmällinen tyyli niin La Fiestan kuin Bollywoodin tunnelmissakin vakuutti. Myös Team Uniquen kova työ, esimerkiksi lyhytohjelman pistäminen uusiksi ensimmäisen valintakisan jälkeen, on tuottanut tulosta ja kaventanut alkukauden etumatkaa kotimaisiin sisarjoukkueisiin. Tänä vuonna ykkönen Rouenissa oli Marigold, kakkonen Rockettes ja kolmonen Team Unique. Viime vuonna palkintokorokkeella olivat samat joukkueet, mutta Marigold kolmantena ja unikit voittajina Suomalaiskolmikon takaa tullaan lujaa. Tulevien MM-kisojen kotimaan Les Supremes oli Salzburgissa voittaja, vaikka nyt jäi pistesijalle. Venäjän Paradise antoi vahvan näytön tulemisestaan yhä lähemmäs muodostelman ydintä. Luistelutaidoiltaanhan joukkue on ollut aina parasta A-luokkaa. Eikä ole syytä unohtaa USA:n Haydenettesia, moninkertaista MM-pronssimitalistia. Rouenin hengessä Parasta Rouenin kisassa oli, ettei joukkoon mahtunut yhtään joukkuetta tai suoritusta, jota olisi tarvinnut sääliä. Tuoreimmat muodostelmamaat, kuten Espanja tai jonkin aikaa mukana ollut Australia, eivät vielä yllä perinteisten maiden tasolle. Mutta näin on jokaisessa urheilulajissa. French Cup on kilpailutapahtuma, joka värittää Rouenin katukuvaa avauskulkueineen. Hallissa tunnelma on riehakas, kun yleisö tanssii ja fiilistelee jäädytystauotkin. Superonnistunut French Cup, kuvaa kymmenien kansainvälisten kisojen onnistumisesta vastannut Suomen Sinikka Kuusiniemi, joka oli kutsuttu Roueniin takaamaan kisajärjestelyjä. Kisassa kaikki tekivät parhaansa näyttääkseen, että laji todella ansaitsee paikan olympialaisissa. Mahtavia joukkueita, upeita urheilijoita, täpötäysi halli, tanssiva yleisö. Kyllä pitäisi kelvata. Kiitosta valmentajilta Suomalaisvalmentajat kiittävät. Mirjami Penttisen mielestä kilpailu oli jälleen hyvä ja tiukka. Kaisa Arrateig ja Anu Oksanen kiittelivät hyvää fiilistä ja innostunutta yleisöä. Hyvä esimerkki on lyhytohjelman kisaharjoitus, jota oli tuotu seuraamaan koululaisia takakatsomo täyteen. Tunnelma oli parempi kuin monessa kilpailussa ja lasten innostus ihana aistia, Kaisa kertoo. Olympiatarkkailu ei tuonut lisäpaineita luistelijoilla sen paremmin kuin valmentajillekaan. Toki toivoin, että tulisi onnistumisia, jotta voisimme näyttää mitä laji parhaimmillaan on, Anu toteaa. teksti Marita Kokko kuvat Olli-Pekka Juhola French Cup tarjosi vahvan olympianäytön French Cup oli muodostelmaa parhaimmillaan. Maailman parhaat muodostelmajoukkueet, huippuohjelmat sekä kannustava yleisö antoivat laatunäytön lajin kelpoisuudesta olympialaisiin MM-kilpailuja isännöivän Kanadan Les Supremes on vapaaohjelmassaan Cabaretin tunnelmissa. 16 TAITOLUISTELU TAITOLUISTELU

10 Venäjän Team Paradise luottaa tämän kauden klassiseen. Prinssi Igor -oopperan mahtava musiikki yhdessä taitavien luistelijoiden kanssa loi jäälle elämyksen. teksti Kaisa Viitanen Myös KOK tanssi Rouenissa Kansainvälinen luisteluliitto ISU on hyvin tyytyväinen Kansainvälisen Olympiakomitean vierailuun French Cupissa Rouenissa. Olympiakomitean delegaatio oli kiinnostunut sekä muodostelmaluistelusta lajina että French Cupista kilpailutapahtumana. Delegaatio itse asiassa halusi tutustua hyvin laajasti kaikkeen mahdolliseen aina luistelijoiden verryttelytiloja ja muita oheistiloja myöten, kertoo ISU:n hallituksen jäsen Marie Lundmark, joka yhdessä ISU:n tapahtumakoordinaattorin Peter Krickin kanssa isännöi KOK:n vierailua. Tunnelma oli positiivinen ja minun mielestäni myös selvästi innostunut. Frank Fredericks (KOK:n hallituksen jäsen) oli niin kiinnostunut lajin arviointijärjestelmästä, että hän halusi leikillään kokeilla arvioijan roolia. Samoin hän oli vaikuttunut kilpailun tunnelmasta. Kun yleisö tanssi ja lauloi katsomossa, hän lähti itsekin katsomoon tanssimaan. French Cup... Kaisan mielestä oli pelkästään mukavaa, kun olympiaprosessissa on edetty lajin tsekkaamiseen asti. Oli hienoa huomata miten laajalla rintamalla ollaan tosi hyviä. Selkeästi panostusta on lisätty mm venäjällä ja Kanadassa; siitä kertovat myös hyvätasoiset junnut. Valmentajat näkevät lajinsa nousseen tasolle, joka oikeuttaisi osallistumiseen olympialaisiin. Tekninen taitavuus yhdistettynä taiteellisuuteen ja vielä joukkuelaji. Sellaista ei talvikisojen ohjelmasta löydy. Vaihtoehto perinteisille joukkuelajeille, joissa yleensä maalit ratkaisevat. Varmasti viehättää uudenlaista yleisöä, Anu perustelee. Kyse on Anun mukaan myös todellisesta joukkuelajista, jossa tähdet eivät ratkaise, vaan onnistuminen on kiinni joukkueen yhtenäisestä suorituksesta ja sisäisestä vahvuudesta. Laji on edennyt samalle tasolle muun taitoluistelun rinnalla ja siksi ansaitsee päästä olympialaisiin, Miru toteaa. Lundmark kertoo, että tunnelman lisäksi delegaatio noteerasi sen, että halli oli loppuunmyyty ja viitisensataa sisään pyrkinyttä jouduttiin vielä käännyttämään ovelta. ISU oli varustautunut vierailuun huolella. Lyhytohjelmapäivänä tutkimme hallia, seurasimme kilpailuja ja kerroimme kaikesta mahdollisesta yleisestä. Seuraavana päivänä meillä oli pitkä kokous, jossa esittelimme mm. sen, kuinka muodostelmaluistelu sopisi olympialaisten ohjelmaan. Olimme tehneet tarkat suunnitelmat esimerkiksi kilpailupäivistä, Marie Lundmark kertoo. Muodostelmaluistelu olisi olympialaisissa lyhyt kilpailu eikä sitä varten tarvitsisi tehdä erikoisjärjestelyjä. Siitä toki keskustelisimme, että olympialaisissa muodostelmaluistelun tuomarit siirtyisivät alas jään reunaan kuten taitoluistelutuomarit, uusia ständejä ei ole mahdollista rakentaa. KOK:n vierailuun osallistuivat osaltaan myös Ranskan taitoluisteluliiton puheenjohtaja Didier Gailhaguet, joka kertoi olympiastatuksen merkityksestä maiden liitoille, sekä muodostelmaluistelun teknisen komitean valmentajajäsen Cathy Dalton, joka tutustutti delegaation tarkemmin muodostelmaluistelun sääntöihin ja kilpailuelementteihin. KOK:n vierailun vuoksi French Cupin kilpailujärjestelyissä oli ISU:n pyynnöstä auttamassa ja valvomassa Sinikka Kuusniemi Suomesta. French Cup on perinteisesti ollut erittäin iloinen kilpailutapahtuma, jossa kaikkiin muodollisuuksiin ei ole paneuduttu. Nyt kilpailut hoidettiin arvokisojen lailla, mikä muutti monta asiaa. Esimerkiksi turvajärjestelyihin panostettiin aivan uudella lailla ei ainoastaan KOK:n vierailun vaan myös Ranskan heikentyneen turvallisuustilanteen takia, Kuusniemi kertoo. Minkälainen joukkue? Jos ovi olympialaisiin avautuu vuonna 2018, on mietittävä, minkälainen joukkue maata edustaa. Anu Oksanen on ehdottomasti seurajoukkueen kannalla. Seurajoukkueesta saamme vahvimman joukkueen kokoon. Valinnan ajankohta varmaan mietittävä huolella, jotta joukkueelle taataan riittävän pitkä valmistautuminen ja annetaan mahdollisuus keskittyä pelkästään tähän tärkeään kisaan. Mirjami Penttinen ei vielä ota kantaa joukkueen valintaperusteisiin. Myös Kaisa Arrateig on pohtinut joukkueen valintaprosessia hyvin vähän, koska asia ei ole vielä ajankohtainen Tiedän, että Kanada on päättänyt, että paras seurajoukkue valitaan, jos , ja sama linja pitäisi Suomessakin olla. Asiaa on tarkoin harkittava ja keskusteltava kaikkien vaihtoehtojen eduista ja haitoista. 18 TAITOLUISTELU jolla mille tar Vanhem ttipaketteja, or kesän sp tarkemmin tutustu lamme! kotisivuil Leiriläisiä tukemassa Kolme kertaa Suomi, jälleen kerran. Upea kolmikko. KESÄN LUISTELULEIRI (ma pe) Nyt iloisin mielin nauttimaan kivasta seurasta, uusista opeista ja liikkumisen riemusta Tanhuvaaran Urheiluopistolle Savonlinnaan! Laura Lepistö vetää kesällä taitoluistelukoulun ma pe Valmentajina toimivat Niina Laksola, Krista Kitti, Laura Tykkyläinen, Jenni Vähämaa sekä Tiina Haimi. Laura Lepistö on mukana koko leirin ajan. 2 jääharjoitusta / päivä + oheisharjoituksia Leirit on tarkoitettu Mineille, A- ja B-silmuille, debytanteille ja aluedebytanteille, aluenoviiseille sekä 9 15-vuotiaille taitajille/harrastelijoille. Oheisharjoituksia monipuolisesti lajioheisista tanssiin. Mukavaa yhdessäoloa ja oheistoimintaa. Jääharjoituksissa harjoitellaan monipuolisesti taitoluistelun perusasioita; askel-, hyppy- ja piruettitekniikkaa sekä koreografia ja ilmaisua. Leirillä myös mahdollisuus yksityistuntien ottamiseen valmentajilta. LEIRIN HINTA: 465 / hlö Leirit täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä Netti-ilmoittautuminen: Moinsalmentie 1042, Savonlinna puh info@tanhuvaara.fi

11 Juniorityttöjen tuoreella SM-kultamitalistilla Karoliina Luhtosella on monelle tavoitteellisesti treenaavalle nuorelle urheilijalle tuttu tulevaisuuden tavoite: olympiamitali. teksti Ninni Toivonen kuvat Sari Niskanen Karoliinan ja hänen valmentajan Lumikki Sidon riemua SM-kilpailuissa. teksti Ninni Toivonen kuva Sari Niskanen Siskokset kilpakumppaneina Oletko koskaan miettinyt, miltä tuntuisi kilpailla omaa siskoasi tai veljeäsi vastaan kilpailuissa? Suomen mestaruuskilpailuissa 2015 mittaa toisistaan ottivat Tappara Taitoluistelijoiden juniorisarjalaiset Joanna (15) sekä Pinja (17) Kallela. Sisarukset taitoluisteluun tutustutti heidän äitinsä, joka harrasti aikuismuodostelmaa. Tyttöjen äiti vei ensiksi Pinjan luistelukouluun ja Joanna seurasi pari vuotta myöhemmin. Vaikka kotona sisarukset yleensä nahistelevatkin, Kalleloiden kotona ei näin ole ollut. Kilpailua ei juuri Puskista voittajaksi edes temppujen oppimisessa tullut. Tiesin olevani nuorempi ja että minulla on aikaa saada Pinja kiinni. En ottanut siitä paineita, sanoo Joanna. Kilpailuihin valmistautuminen sujuu molemmilla oman rytmin ja rutiinin mukaan. Tytöt kertoivat tehneensä ennen SM-kilpailujen vapaaohjelmakilpailua kaiken ensimmäistä kertaa yhdessä, sillä he kilpailivat samassa ryhmässä. Kotona pääpuheenaiheena on taitoluistelu ja usein neuvoja jaellaan molempiin suuntiin, jos jokin Karoliina Luhtonen luisteli vuoden 2015 SMkilpailuissa juniorityttöjen ensimmäisenä ja siellä hän myös pysyi kilpailun loppuun saakka. Monelle katsojalle sekä lajiasiantuntijalle 14-vuotias tyttö oli aivan uusi tulevaisuuden lupaus. Keravan Luisteluseuraa edustava Karoliina Luhtonen osallistui joulukuussa uransa ensimmäisiin SM-kilpailuihin. Yllätysvoittaja on asunut takavuodet Venäjällä. Luhtosen perhe muutti takaisin koti-suomeen jo vuonna 2013, mutta koska Karoliina kilpaili Venäjän juniorisarjassa, hänellä oli karenssi tähän kauteen asti. Itselleni SM-kilpailu oli kauden tärkein tavoite, sillä halusin näyttää kaiken mitä osaan. Ajattelin, että minulla on mahdollisuus sijoittua hyvin, vaikka Suomessa junioreiden taso onkin huippukova. Vähän jäi tekninen puoli harmittamaan, sillä en ihan koko hyppyrepertuaariani saanut näytettyä, esim. liike askarruttaa. Vaikka kotiseurassa treenaaminen tapahtuu eri ryhmissä, siskokset tukevat toisiaan ja saavutuksista iloitaan yhdessä. Kilpailuissa ei mietitä siskoa vastaan kilpailemista, vaan keskitytään juuri siihen omaan suoritukseen. Enemmänkin jännittää toisen puolesta, kertovat tytöt. Joanna Kallela sijoittui joulukuussa luistelluissa SM-kilpailuissa juniorityttöjen kolmanneksi ja Isosisko Pinja kuudenneksi. Molemmat tekivät kilpailuissa omat piste-ennätyksensä. kolmois-kolmois- yhdistelmä jäi puuttumaan, Suomen juniorimestari kommentoi. Karoliina Luhtonen sai ensikosketuksen taitoluisteluun ensi kerran 2,5-vuotiaana löydettyään kellarista vanhat taitoluistimet, jotka hän välttämättä halusi laittaa jalkaan. Kävelin vanhoilla luistimilla ympäri taloa, ja äidin oli pakko viedä minut ulkojäille. Kävimme talvisin ulkona luistelemassa, kunnes 4-vuotiaana aloitin Myllypuron Taitoluisteluklubin luistelukoulussa, tuore Suomenmestari muistelee. Luistelukoulusta ura jatkui kilparyhmään ennen perheen muuttoa Venäjän Pietariin. Vaikka Luhtonen on vasta 14-vuotias, hän on ehtinyt harjoitella sekä Pietarissa että Moskovassa. Pietarissa meitä oli aika paljon jäällä, mutta kaikki olivat samantasoisia. Joskus piti harjoitella samaan aikaa pienten luistelijoiden kanssa, koska jääaikaa ei ollut tarpeeksi kaikille. Muutettuaan Moskovaan Karoliina siirtyi kilpailemaan Venäjän juniorisarjaan. Harjoittelu muuttui tavoitteellisemmaksi ja vaativammaksi. Luistelijoita ei ollut jäillä läheskään yhtä paljon kuin Pietarissa ja valmentajalla oli enemmän aikaa jokaiselle suojatilleen. Meitä oli ryhmässä vain 5-8 luistelijaa, ja koko jäähalli oli ainoastaan taitoluistelua varten. Valmentajan sekä luistelijoiden apuna on koko ajan käytettävissä koreografit, hierojat sekä lääkärit. Saimme tarvittaessa heti yhteyden asiantuntijoihin ja saimme parhaan mahdollisimman avun. Se on ehkä ollut yksi niistä asioista, joihin olen joutunut tottumaan Suomeen muutettuani, pohtii Helsingissä asuva Luhtonen. Olen todella kiitollinen valmentajalleni Lumikki Sidolle kaikesta avusta ja valmennuksellisista opeista. Hän arvostaa Sisarukset Joanna, vasemmalla, ja Pinja Kallela kokevat kilpakumppaneina olon yksinomaan positiivisena asiana. minua urheilijana, ja yhteistyömme toimii erittäin hyvin. Vaikka olen aika nuori, kuuntelee hän silti mielipidettäni ja ottaa sen huomioon. Hän on auttanut minua kasvamaan henkisesti. Karoliinan seura on Keravan Luistinseura, joka on luistelijan mukaan samoin tukenut häntä erinomaisesti. Kahdeksasluokkalainen harjoittelee jäällä noin 16 tuntia viikossa, oheisissa sekä baletissa yhteensä kymmenisen tuntia. Aiemmin Luhtonen harrasti myös rytmistä voimistelua kilpatasolla, mutta molempien lajien käydessä yhä vaativammaksi oli toisesta lajista luovuttava ja jäähallielämä vei voiton. Nykyisin hän on ottanut sekä telinevoimistelun että yleisurheilun mukaan tukemaan taitoluisteluharjoitteluaan. Lapin Urheiluopisto Kesän taitoluisteluleirit Kuvaaja: Petri Aho Laura Lepistön Tähtileiri hinta: 410 / 310 Even Performance -luisteluleiri hinta: 355 / 295 Lisätiedot ja ilmoittautumiset: santasport.fi/lajileirit Santasport - Lapin Urheiluopisto, Hiihtomajantie 2, Rovaniemi 20 TAITOLUISTELU TAITOLUISTELU

12 kaarella HAETAAN TAITOLUISTELUVALMENTAJAA Vaasan Luistinkerho Vasa Skrinnskoklubb ry etsii Marie Lundmark on Suomen urheilun lähettiläs Suomalaisia ISU:n työryhmiin Kansainvälinen Luisteluliitto ISU on perustanut kuusi työryhmää, joiden tarkoituksena on työstää alla erilaisia, nimettyjä kehityskohteita. ja esitellä sitten oma ehdotuksensa ISU:n hallitukselle. Suomalaisista työryhmiin on valittu Anu Oksanen, Tarja Ristanen ja Mila Kajas-Virtanen. ISU:n hallituksen jäsenenä, yhtenä projektin johtajista, on Marie Lundmark. Muodostelmavalmentaja Anu Ok- sanen työskentelee ryhmässä, joka miettii valmentajien koulutusta ja entistä parempia mahdollisuuksia tiedonvaihtoon. Tuomarimme Tarja Ristanen on mukana työryhmässä, joka miettii arvokilpailujen rakenteen kehittämistä. Liiton viestintäpäällikkö Mila Kajas- Virtanen puolestaan työskentelee ryhmässä, joka pohtii uusia keinoja kilpailujen ja tulostarjonnan tuomiseen lähemmäksi mattimeikäläisiä. kuva Mila Kajas-Virtanen Suomalainen taitoluisteluperhe liikuttui Suomen Urheilugaalassa tammikuussa. Lajimme voimahahmo Marie Lundmark palkittiin Suomen urheilun lähettiläs -erikoispalkinnolla. Marie Lundmarkin ohella erikoispalkinnon sai Timo Nuotio, Suomen ja koko maailmankin telinevoimistelun vaikuttaja. Aiemmin samalla tunnustuksellöa on palkittu Mika Häkkinen vuonna 2009 ja Juha Salminen vuonna Tunnustuksesta liikuttunut Marie Lundmark kiteytti kiitoksensa Urheilugaalassa mm. näin: "Urheilu ja vapaaehtoistoiminta ovat minun harrastukseni ja taitoluistelu on minun suuri rakkauteni. Olen kiitollinen, että olen saanut nauttia urheilusta ja taitoluisteluhetkistä monissa rooleissa ja aina mukavien ihmisten kanssa ympäri maailman. 70 vuotta kesällä täyttänyt Marie Lundmark on syntyjään tsekki. Synnyinmaassaan hän harrasti niin yksinluistelua kuin jäätanssiakin. Suomeen hän muutti vuonna Marie Lundmark säteili Urheilugaalassa. Finlandia Trophylle Ekokompassi Finlandia Trophy Espoolle myönnettiin tammikuussa Ekokompassi tapahtuma -sertifikaatti osoituksena määrätietoisesta työstä ympäristön hyväksi. Ekokompassi -tapahtuma on Helsingin seudun ympäristöpalvelujen hallinnoima ympäristöjärjestelmä. Järjestelmään hyväksytyt ovat puolueettoman osapuolen auditoimia ja sitoutuneet noudattamaan järjestelmän 10 kriteeriä. Suomessa Marie Lundmark jatkoi uraansa valmentajan ja vuodesta 1977 alkaen tuomarina. Marie on toiminut kansainvälisesti korkeissa tuomaritehtävissä niin yksin- ja pariluistelussa ja jäätanssissa kuin myös muodostelmaluistelussa. Marie Lundmark toimi Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtajana vuosina ja Vuosina hän työskenteli myös Suomen Olympiakomitean hallituksessa. Hän on edelleen Taitoluisteluliiton hallituksen jäsen. Marien ura kansainvälisessä luisteluliitossa ISU:ssa on vaikuttava. Vuonna 1994 hänet valittiin ISU:n ensimmäiseen muodostelmaluistelun tekniseen komiteaan. Vuodesta 2002 alkaen hän on työsennellyt ISU:n hallituksessa. Suomessa Mari Lundmark on aiemmin palkittu mm. Opetus- ja kulttuuriministeriön ProUrheilu mitalilla (2010). Vuoden 2014 Finlandia Trophyssa Taitoluisteluliitto panosti mm. ympäristöystävällisiin liikennemuotoihin, jätteiden minimointiin ja jäteastioiden lisäämiseen tapahtuma-alueella sekä luontoystävällisten materiaalien käyttöön. Taitoluisteluliiton työ ympäristöystävällisemman tapahtuman puolesta jatkuu.taitoluisteluliitto haastaa kaikki taitoluistelun ystävät tarttumaan niin ikään toimeen ympäristön puolesta. Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry hakee yksinluisteluvalmentajaa osaksi kokenutta ja ammattitaitoista yksinluistelun valmennustiimiä kaudelle Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry on Sinettiseura ja yksi maamme johtavista taitoluisteluseuroista. Toimintamuotojamme ovat alle kouluikäisten luistelukoulutoiminta ja kouluikäisten harrastajaryhmät sekä kilpailumuotoisina yksinluistelu ja muodostelmaluistelu. Perusajatuksemme on tarjota sekä mukava liikuntaharrastus että mahdollisuus kilpailla aina lajin huipulla asti. Odotamme hakijalta: - Valmentajakoulutusta - Kokemusta yksinluisteluvalmentajan työstä - Yhteistyökykyä ja joustavuutta - Motivoitunutta ja innostunutta asennetta - Tavoitteellista valmennusotetta - Mahdollisuutta työskennellä iltaisin ja viikonloppuisin - Suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa Työnkuva ja määrä muotoutuvat tarkemmin sekä seuran tarpeen ja hakijan toiveiden mukaan painottuen yksinluistelun kilparyhmien jää- ja oheisvalmennukseen. Työ alkaa sopimuksen mukaan. Pyydämme lähettämään vapaamuotoisen hakemuksen palkkatoivomuksineen sekä CV:n mennessä sähköpostilla osoitteeseen urheilutoimenjohtaja.ttk@gmail.com. Lisätietoja: Tero Hämäläinen urheilutoimenjohtaja.ttk@gmail.com / Haetaan innostuneita ammattilaisia Vuonna 2017 Helsingissä pidetään taitoluistelun MM-kisat. Haluatko olla mukana rakentamassa unohtumatonta tapahtumaa? Järjestelyväki etsii joukkoonsa eri toiminnoista vastaavia henkilöitä. Tapahtuman suunnittelu on jo käynnistynyt, mutta tiukin rypistys tehdään syyskuusta 2016 alkaen. Edellytyksenä on vahva sitoutuminen, ammatillinen osaaminen, pitkäjänteisyys ja suuri innostus. Onpa vahvuutesi HR, IT, some, web, pr, design, markkinointi, kielet tai mikä tahansa, ota rohkeasti yhteyttä ja kerro lisää itsestäsi. Yhteydenotot pääsihteeri Henri Nordenswan, hn.fsworlds2017@gmail.com. valmentajaa päätoimiseen työsuhteeseen Työ alkaa sopimuksen mukaan. Toivomme sinulta kokemusta taitoluisteluvalmentajan työstä, hyvää suomen kielen taitoa, hyviä yhteistyö- ja tiimityöskentelytaitoja, vastuullista ja innostunutta otetta luistelijoiden kanssa työskentelyyn, positiivista mieltä ja halua kehittyä valmentajana sekä halua kehittää seuraamme. Erityisesti arvostamme koreografista osaamista. Valmentajana vastaat kilparyhmien valmentamisesta yhdessä seuran päävalmentajan kanssa. Työ painottuu kilparyhmien valmentamiseen, ja työaika ajoittuu iltapäiviin, iltoihin ja viikonloppuihin. Vaasan Luistinkerho Vasa Skrinnskoklubb ry on vuonna 1953 perustettu seura, joka tarjoaa harrastus- ja kilpailutoimintaa yksinluistelussa. Seurassamme luistelee osaavien ja koulutettujen valmentajien ja ohjaajien opastuksella viikoittain yli 150 luistelijaa. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi, ansioluettelosi ja palkkatoiveesi mennessä sähköpostitse osoitteeseen hallitus1@vaasanluistinkerho.fi. Lisätietoja antaa Marihelena Finne, marihelena.finne@vaasanluistinkerho.fi. Tapparan taitoluistelijat (TapTL) on vuodesta 1986 toiminut Tappara ry:n jaosto, joka tarjoaa harrastus- ja kilpailutoimintaa sekä yksin- että muodostelmaluistelussa. Seurassa toimii kahdeksan muodostelmaluistelujoukkuetta. Etsimme valmennustiimiimme MUODOSTELMALUISTELUN PÄÄTOIMISTA VALMENTAJAA Hakijalta toivomme aiempaa kokemusta muodostelmaluistelun valmennustehtävistä. Liikuntaan ja valmennukseen soveltuva koulutus katsotaan eduksi. Hyvät vuorovaikutustaidot sekä innostunut, yhteistyökykyinen ja kannustava ote auttavat sinua vastuullisuutta ja pitkäjänteisyyttä vaativassa valmennustyössä. Tarjoamme mahdollisuutta päästä mukaan hyvään ja arvostettuun seuraan sekä tekemään työtä innostuneiden luistelijoiden ja ammattitaitoisten valmentajien kanssa. Tehtävät määräytyvät aiemman kokemuksen ja osaamisen mukaan. Työt alkavat sopimuksen mukaan. Lisätietoa antavat: valmennuksellisiin asioihin liittyen: muodostelmaluistelun päävalmentaja Johanna Nuotiomaa, johanna.nuotiomaa@gmail.com, p käytännön asioihin liittyen: varapuheenjohtaja Marjo Majlund, marjo.majlund@partio.fi, p Hakemukset pyydämme toimittamaan mennessä sähköpostitse varapuheenjohtajalle TAITOLUISTELU TAITOLUISTELU

13 teksti Heidimaaria Johansson Suomalaisjoukkueiden maailmanmestaruuksien keruu alkoi vuonna 2002 Ranskan Rouenissa, jossa Marigold IceUnity ensimmäisenä suomalaisjoukkueena luisteli maailmanmestariksi. Marigoldin tuon kauden vapaa, Dracula, kuuluu kaikkein muistetuimpien suomalaisohjelmien joukkoon. 30 vuotta Suomalainen muodostelmaluistelu viettää tänä vuonna 30-vuotispäiviään. Ensimmäisistä ryhmäkuviointikilpailuista 1985 on kuljettu pitkä matka maailman parhaaksi muodostelmamaaksi. suomalaista muodostelmaa Suomalaisen taitoluistelun Grand Old Lady Jane Erkko näki 1980-luvun alussa Yhdysvalloissa järjestetyissä taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailuissa uutta lajia nimeltä precision skating ja päätti tuoda lajin Suomeen. Laji oli suunnattu yksinluistelun lopettaville harrastajille, sillä siihen aikaan taitoluistelussa sai valmennusta vain huipulle tähtäävässä kilpaluistelussa. Aluksi lajia kutsuttiin ryhmäkuvioinniksi kunnes nimeksi valikoitui muodostelmaluistelu, englanninkielinen nimikin on vaihtunut paremmin kuvaavaan nimeen synchronized skating. Luistelijamäärä on tipahtanut 32 senioriluistelijasta 16 luistelijaan ja ohjelmien sisältö kehittynyt valtavasti. Laji on kokenut vuosien saatossa huikean muodonmuutoksen hidastempoisesta tepastelusta vauhdikkaaseen ja jopa hiukan vaaralliseen kilpaurheiluun. Alkuvuosina lajin kehitystä veivät eteenpäin lähinnä valtaisa innostus ja yhdessä tekemisen riemu, säännöt olivat vielä suurpiirteiset eikä tietoa lajista ollut hyvin saatavilla. Innokkaat suomalaiset ovat halunneet oppia kokeneemmilta ja lähtivät ulkomaille kisaamaan heti kun se oli mahdollista. Suomessa ryhdyttiin järjestämään kansainvälisiä kilpailuja varhaisessa vaiheessa, jolloin täällä saatiin mallia maailman huippujoukkueista. Aluksi kilpailut vetivät hyvin joukkueita muualta maailmasta, mutta 2000-luvulla kotimaisten joukkueiden ylivoiman takia Suomi ei ollut enää houkutteleva kisaisäntä. Kotimainen tiukka kilpailu ja innovatiiviset ammattivalmentajat ovat nostaneet suomalaiset maailman huipulle. Vielä 1990-luvulla suomalaisjoukkueet pääsivät harvoin pokkaamaan palkintoja kansainvälisissä kisoissa, mutta 2000-luku on ollut yhtä mitalijuhlaa. Marigold IceUnityn ensimmäinen maailmanmestaruus on kiistämättä käännekohta suomalaisessa muodostelmaluistelussa, sen jälkeen kaikki on ollut mahdollista. Suomalaiset seniorijoukkueet ovat voittaneet MM-kisoissa yhteensä 19 mitalia, joista kahdeksan on kultaista. Mikään muu maa ei pääse lähellekään vastaavaa luvulla laji palannut myös juurilleen tarjoamalla kaikenikäisille luistelijoille mahdollisuuden harrastaa muodostelmaluistelua kansallisella tasolla. Suomessa kilpaillaan tällä hetkellä 10 eri sarjassa, joista vain kolmessa jaetaan SM-mitalit. kuva Jyrki Kostermaa 24 TAITOLUISTELU TAITOLUISTELU

14 Turun Riennon seniorijoukkue Festa Aboensia Tuulen viemää -vapaaohjelmassaan muodostelmaluistelun SM-kilpailuissa Helsingissä 24. marraskuuta Valovuosien takaa Muodostelmaluistelun lähtölaukauksena pidetään keväällä 1984 järjestettyjä näytöskilpailuita, vaikka silloin ei vielä puhuttu ryhmäkuvioinnista, saati muodostelmaluistelusta. Näytöskilpailuihin osallistui myös eräs taitava yksinluistelija, Anu Jääskeläinen, ystäviensä kanssa. Me tehtiin kahdeksan hengen kaveriporukalla esitys nimeltä Valovuosien takaa, semmoinen avaruusaiheinen ohjelma. Päällä meillä oli siniset lykratrikooasut. Somisteet hopeanväriset hanskat, vyöt ja olkatoppauskoristeet tehtiin silityslaudan päällyskankaasta. Koreografian teimme porukalla yhdessä, se oli semmoista hauskaa yhdessä tekemistä. Seuraavana vuonna järjestettiin oikein ryhmäkuviointikilpailut, joissa olin jo valmentajana vaikka kilpailin vielä itse yksinluistelussa. Ohjelman nimi oli Hopeaparaati. Tämän kauden jälkeen lähdin opiskelemaan liikunnanopettajaksi Jyväskylään, jossa kävin huvikseni auttelemassa paikallista joukkuetta. Ensin tein vain koreografioita ja muut hoitivat valmennuksen. Pikkuhiljaa rupesin ottamaan myös valmennusvastuuta. Kun laji tuli Suomeen, ei ollut oikein ketään keneltä oppia. Sitä on saanut vähän etsiä tietoa sieltä ja täältä ja oppia itse tekemällä. HTK:n puheenjohtajana toiminut Jane Erkko oli saanut Amerikasta jonkun muodostelmamanuaalin, me sitten saimme tämmöisen salaisen opuksen käyttöömme. Siinä oli selitetty kuvioita ja muita ohjeita, suomeksihan ei ollut vielä mitään materiaalia. Tein sitten liikuntatieteellisen gradunani ensimmäisen suomenkielisen muodostelmaluistelun oppaan. Kun luistelin vielä yksinluistelussa, kävin yhtenä kesänä treenaamassa Salt Lake Cityssä. Samassa hallissa harjoitteli paikallinen joukkue, ihan joku kohtalaisen tasoinen. Joukkueen valmentaja neuvoi minua lajissa ja näytti jonkun tekemänsä ohjelman. En tajunnut siitä mitään. Muistaakseni valmentajalla oli oma jääshowtausta, siitä oli varmaan hyötyä, sillä muodostelma muistutti vähän showluistelua silloin. Paikalliset yksinluistelun treenikaverit kaverit luistelivat myös tuossa joukkueessa. Taidan olla ainoa valmentaja, joka on ollut mukana sieltä alusta lähtien ja valmentaa edelleen. Tuomareina tai muissa rooleissa on kyllä tuttuja naamoja jo sieltä ensimmäisistä vuosista lähtien, mutta ei muita valmentajia. ANU OKSANEN on toiminut muodostelmaluistelun päävalmentajana Helsingin Luistelijoissa vuodesta Hän on voittanut seniorijoukkue Marigold IceUnityn valmentajana neljä maailmanmestaruutta, kolme MM-hopeamitalia ja kaksi MM-pronssimitalia sekä juniorijoukkue Musketeersin kanssa yhden maailmanmestaruuden ja 11 Junior World Challenge Cup mitalia. Hän on maailmalla tunnettu ja arvostettu koreografi, valmentaja ja kouluttaja sekä yksi maailman menestyneimmistä muodostelmaluisteluvalmentajista. Heikki Kotilainen / HS / Lehtikuva Ensimmäiset Suomen mestaruudet Ensimmäiset SM-mitalit ripustettiin Helsingin Taitoluisteluklubin juniorijoukkue The Rocketsin luistelijoiden kaulaan Turussa keväällä Se voitti toiseksi tulleen niin ikään HTK:n joukkueen Finettesin. Seniorisarjassa oli vain kaksi joukkuetta, Donna di Cello, HTK, ja Festa Aboensia, Turun Riento, joten SMmitaleita ei sarjassa jaettu. Naantalin Sun City Swing kilpaili SM-kisat käynnistäneellä kaudella ensimmäistä kertaa. Eeva Sunnari luisteli joukkueessa. Saimme muodostelmakipinän Kajaanin suurkisoista ja sen jälkeen perustimme ensimmäisen joukkueen. Oli aivan upeata päästä luistelemaan ensimmäisiin SM-kilpailuihin Turun uuteen isoon halliin, Typhoon silloiselta nimeltään. Seniorien 32 luistelijan joukkue teki vaikutuksen, kun pitkä mylly ei ollut edes mahtua jäälle kerralla. Olin itse 11-vuotias ja joukkueen lyhyin. En saanut seuralta omaa pukua, sillä niitä ei riittänyt kaikille ja ne olivat joka tapauksessa liian suuria. SM-kisoihin pääsin kuitenkin luistelemaan ja sain oman puvun, jonka äitini tilasi minulle. Valmentaja koki tärkeäksi, että kaikki pääsevät kisaamaan ainakin kerran kaudessa. Hienointa kisassa oli saada oma kisapaita, jossa oli Turkuhallin valokuva, kilpailun nimi ja joukkueen ryhmäkuva. Tämä upeus pääsi minulla myös koulukuvaan. Näin jälkikäteen sijoituksella ei ole mitään väliä enkä edes muista, miten sijoituimme. Kaikki oli niin hienoa ja uutta, joukkueena tekeminen oli niin upeata. Parasta oli saada olla mukana. EEVA SUNNARI luisteli Naantalissa yksinluistelussa ja muodostelmajoukkueissa rinnakkain vuoteen 1999 asti ja sen jälkeen Rockettesin riveissä , jolloin joukkue voitti kaksi MM-hopeata ja MM-pronssia. Sunnari toimi oman uransa jälkeen Rockettesin joukkueenjohtajana Nykyään hän on Suomen Taitoluisteluliiton muodostelmaluistelun lajiasiantuntijatyöryhmän puheenjohtaja ja työskentelee järjestöliikuntapäällikkönä Turussa. kuva Suomen Taitoluisteluliiton arkisto Säkkijärven polkka ohjelma oli läpimurto vuonna 1992, kun silloin juniorisarjassa kilpaillut The Rockets voitti ensimmäisenä suomalaisjoukkueena kansainvälisen kilpailun. Se taisi olla meikäläisen tekemä musa ja koreografia, valmennusvastuun jaoin yhdessä Outi Kunnaksen kanssa. Meillä oli semmoinen työnjako, että Outi teki ohjelman suuret linjat, kuten kuviot ja siirtymät, ja minä lisäsin kaikkea kivoja pikkujuttuja, askeleet ja muuta sellaista. Anu Oksanen 26 TAITOLUISTELU TAITOLUISTELU

15 mu repesi. Me ollaan MAAILMANMESTAREITA! Maailmanmestareina meidän piti olla ensimmäisinä palkintojenjaossa, tuli kiire. Astuessamme koppikäytävältä hallin puolelle koko yleisö nousi seisomaan ja huutamaan. Kuulimme Suomi Finland huutoja. Ensimmäistä kertaa Suomen muodostelmaluistelun historiassa Suomen joukkue ja me Marigold IceUnity julistettiin maailmanmestareiksi. MM-kullat kaulassa lauloimme tunteella Maamme-laulun ja katsoimme, kun Suomen lippu nousee kaikkein korkeimmalle. ESSI RÄISÄNEN ja ELINA VAN LONDERSELE luistelivat Marigold IceUnityssä sekä MIU:n luisteli- Maailman suurin muodostelmaesitys? Muodostelmaluistelua oli harrastettu Suomessa vasta viitisen vuotta, kun laji pääsi näyttävästi mukaan Kajaanin Suurkisoihin talvella Mukana oli 22 seurasta 452 luistelijaa, jotka esittivät yhteisen ohjelman kisojen pääjuhlassa ulkojäällä hyytävässä pakkasessa. Yhtä isoa esitystä ei ole Suomessa sittemmin nähty, liekö maailmallakaan. Esityksessä nähtiin muutama yksinkertainen elementti, kuten blokki, piiri ja mylly. Ohjelma oli rakennettu niin helpoksi, että kaikki voivat osallistua. Ohjelman suunnitteli Seija-Maria Tuukkanen Outi Francisin (Kunnas) kanssa. Kaikkialla ihmeteltiin, että taitoluistelu komeili kärkisijoilla Suurkisojen osallistujaluettelossa. Oma arvioni on, että lähes kaikki seurat, silloiset muodostelmaluistelijat ja jotkut yksinluistelijat kokivat, että nyt oli mahdollisuus osallistua vastaavantyyppiseen yhteisohjelmaan kun on voimistelijoiden kenttäohjelmat kesäisin. Muodostelmajoukkueiden valmentajat olivat innostunutta joukkoa ja kukaan ei halunnut jäädä joukosta pois. Se yhteenkuuluvuuden tunne ja halu toimia yhdessä olivat pinnalla todella voimakkaina. Päätösjuhlan esiintymistä emme Outin kanssa kunnolla nähneet, koska niiden rivien matkaan lähettämisessä oli täysi työ. Ohjelman ensi tahtien aikana jalkapallokentän kokoisen kentän jokaisesta kulmasta Maailmanmestarit hassuttelemassa pukukopissa. Maamme-laulu tunteella Suomen MM-voittojen putki aukaistiin Ranskan Rouenissa, kun Marigold IceUnity ensimmäisenä suomalaisjoukkueena luisteli maailmanmestariksi. Legendaarisessa hetkessä olivat mukana myös sisarukset Essi ja Elina Räisänen. Kauden paras Fosse-lyhyt antoi hyvät asetelmat MM-vapaaohjelmaan. Luotto Dracula-vapaaohjelmaan oli kova. Olimme harjoitelleet erittäin paljon ja saaneet hyvää palautetta, myös kaksi kertaa täydet 6.0, kauden aikana. Draculan pisteiden jälkeen ei tiedetty sijoitusta (ei ilmestynyt siihen aikaan screenille). Luisteltiin kuuman ryhmän tokana, Ruotsin Team Surprisen jälkeen. Jostain kuultiin huhua, että oltiin menty Ruotsin ohi, mutta sitä ei voinut uskoa vielä siinä vaiheessa. Alkoivat piinaavat hetket kopissa, koska joukkueita oli jäljellä vielä 3. Viimeisenä luisteli kova vastus Kanadan black Ice. Kopissa istuimme piirissä käsi kädessä, kuuntelimme musiikkia ja odottelimme tulosta. Kävimme yhdessä läpi huikeaa kultakauttamme. Kun kuulimme, että black ice jäi meidän taakse, alkoi toivo mestaruudesta todenteolla herätä. Lähdimme kopista koko joukkueen voimin katsomaan tulostaulua, mutta ei siellä vielä mitään näkynyt ja jouduimme palaamaan takaisin koppiin jännittämään. Joukkueenjohtajamme tuli hetken päästä sanomaan, että tulos on taululla. Hän joutui toistamaan lauseen moneen kertaan ennen kuin ymmärsimme, mitä hän sanoi. Lopulta se iski tajuntaamme ja riejoista koostuneessa Universiadi-joukkueessa kaudella Molemmat saavuttivat kaksi maailmanmestaruutta, yhden MM-hopean ja MM-pronssin, Universiadi-hopeaa sekä neljä Suomen mestaruutta. Aktiiviuran jälkeen sisarukset kilpailivat pari vuotta kansallisessa seniorisarjassa, Royal Ice-joukkueessa. Nyt Elina valmentaa Helsingin Luistelijoiden muodostelmajoukkueita ja Essi ohjaa luistelukoulussa. lähti liikkeelle kymmenkunta kymmenen hengen riviä. Matkalla seuraavan kuvioon rivit käyttivät 48 potkupiikki -askelta. Hyvin se varmasti meni. Ainakin meillä kaikilla oli kauhean hauskaa. SEIJA-MARIA LEHTONEN on toiminut pitkään taitoluisteluvalmentajana Turussa. Nykyään hän toimii yksityisyrittäjänä, joka valmentaa ratkaisukeskeisin menetelmin myös jään ulkopuolella työyhteisöjä ja yksityisiä henkilöitä. Hän toimii eri seuroissa arkivalmennuksen tukena niin yksinuistelun kuin muodostelman parissa. kuva Lehtikuva Etelä-Vantaan Taitoluistelijoiden juniorijoukkue Step by Step muodostelmaluistelun kansainvälisissä kilpailuissa Helsingin jäähallissa vuonna Maailman huiput kylässä Muodostelma iski suomalaisten tajuntaan viimeistään vuonna 1990 Helsingissä järjestetyssä Milk Precisionissa, jossa nähtiin samalla kertaa kaikki maailman huippujoukkueet. Suomalainen yleisö ja luistelijat olivat ällikällä lyötyjä etenkin kanadalaisten tasosta, joka näytti aivan saavuttamattomalta. Kansainvälisissä kilpailuissa luisteltiin tähän aikaan ensin alkukilpailu, jossa karsittiin joukkueet kulta- ja hopeafinaaliin, finaaleissa sitten luisteltiin vapaaohjelma uudelleen. Suomalaisjoukkueet jäivät kauaksi huipuista hopeafinaaliin. Parhaiten menestyi minorisarjan hopeafinaalin toiseksi sijoittunut Les Rousettes HSK:sta, joka palkittiin sijoituksestaan kutsulla esittämään kilpailuohjelmansa Kajaanin talvisuurkisoihin samana talvena. Mari Loimusto pääsi osallistumaan ikimuistoisiin kilpailuihin EVT:n Step by Stepin riveissä. Step by Step oli takuulla maailman nuorin seniorijoukkue, sillä joukkueemme keski-ikä oli 13 vuotta. Siihen aikaan sarja määräytyi joukkueen koon mukaan, ja koska meitä oli enemmän kuin junioreiden maksimimäärä 18 luistelijaa ja kaikkien piti päästä kisaamaan, luistelimme seniorisarjassa. Se hämmästytti muita seniorijoukkueita, sillä näytimme minoreilta. Parhaiten kisasta on jäänyt mieleen Kanadan huippujoukkueiden Les Pirouettes de Lavalin espanjalaisohjelma ja Whitby Ice Fyren mariannekarkkihihaiset puvut. Joukkueet tekivät vaikutuksen samanaikaisuudellaan. Senioreissa sai olla 32 luistelijaa, jotka eivät mahtuneet edes yhteen riviin kentälle. Se luistelijamäärä oli tosi vaikuttavaa. Meillä oli yksi luistelija kipeänä kilpailupäivänä, mutta emme mitenkään voineet niin viime tipassa vaihtaa paikkoja eikä varaluistelijoita siis ollut. Niinpä meillä ei ollut kisassa yhtään tasaiset rivit, vaan esimerkiksi myllyn sakarat olivat ihan erimittaisia. Meidän ohjelma kuvattiin johonkin teeveeohjelmaan ja valmentajamme Elina Kankkunen selosti sitä. Menimme isossa hallissa sekaisin suunnista ja lähdimme myllystä ulos väärään suuntaan, sillä Helsingin jäähallissa oli katsomoa joka puolella toisin kuin kotikentällä Myyrmäessä. Siihen aikaan kilpailussa vaihdettiin pinssejä muiden maiden joukkueiden kanssa ja samalla tutustuttiin tavalla muihin joukkueisiin. Pukuihin ei juuri panostettu, meillä oli joku tavallinen peruspuku, johon ommeltiin muutama rivi paljetteja. Muistelen, ettemme jääneet kilpailuissa viimeisiksi, mutta sillä ei ollut mitään väliä, pääasia oli päästä osallistumaan. MARI LOIMUSTO aloitti EVT:n muodostelmajoukkueissa 1987 ja lopetti uransa Step by Stepin riveissä Nyt Mari työskentelee luokanopettajana Salossa ja hänen 12-vuotias tyttärensä Lotta luistelee yksinluistelussa SalPa Taitoluistelussa. kuva Sari Niskanen Team Mystiquen luistelijat katsomossa kannustamassa takavuosina. Ääntä ja vimmaa Muodostelmaluistelu toi taitoluistelun lajiperheeseen aivan uudenlaisen kilpailutapahtumien kulttuurin. Joukkueiden kannustuslaulut ja -huudot, räikät, tsemppilakanat, liput ja viirit olivat monelle taitoluistelua pitkään seuranneelle katsojalle suuri ihmetys, jopa paheksunnan aihe. Muodostelmaluistelu myös sitoutti katsojia aivan uudella lailla kannustamaan omaa joukkuettaan tai oman seuran joukkueita. Ylilyönneiltä ei aina vältytty. Katsomossa kyräiltiin ja kinattiinkin. Tuomareita epäiltiin herkästi kotiinpäinvedoista. Ikävin ylilyönti tapahtui vuonna 1998, kun eräs tuomari joutui tekemään rikosilmoituksen tekstiviestiuhkailuista. 28 TAITOLUISTELU TAITOLUISTELU

16 kuva Sari Niskanen Joensuun Les Miracles vapaaohjelmassaan vuoden 2008 SM-kilpailuissa. SM-kulta matkusti Joensuuhun Suomen kapinalliset 2000-luvun taitteessa suomalainen muodostelmaluistelu alkoi tulla yhä tunnetummaksi ja arvostetummaksi ympäri maailman. Muodostelmamme koettiin innovatiiviseksi ja rohkeasti sääntörajoja kokeilevaksi. Rohkeita olivat myös suomalaiset lajivaikuttajat. Suomalaiset eivät pitäneet suutaan supussa silloin kun kokivat ISU:n vievän lajia väärään suuntaan. Suo- men kapinalliset vaikuttivat aktiivisesti niin kansainvälisesti lajiväen sisällä kuin suoraan ISU:un. Vaikuttamisen halu ei jäänyt vain harvojen varaan. Kevättalvella 2004 iso joukko suomalaisia lajifaneja järjesti hiljaisen mutta huomatun mielenosoituksen. ISU suunnitteli silloin joukkuekoon pienentämistä 20:sta 16 luistelijaan. Suomi isännöi tammikuussa 2004 kansainvälistä Finlandia Cupia. Silloin yh- Suomen mestaruusmitalit ovat jääneet muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pääkaupunkiseudulle. Junioreissa Turun Riennon Filiae Aboenses voitti mestaruuden vuosina 1999 ja 2000, vuonna 2008 juniorimestaruutta juhli Joensuun Katajan Les Miracles. Mestaruuden jälkeen joukkue hajosi ja Les Miracles lopetti SM-tasolla. Laura Kallinen muistelee: Olihan se SM-kullan voittaminen aika uskomatonta ja poikkeuksellista. Ei meillä ollut ajatusta alkukaudesta, että tämä on meidän viimeinen kausi, mutta jotenkin me mentiin koko kausi niin täysillä kun voitiin. Ei me mietitty sijoitustavoitteita tai SM-kultaakaan, teimme vaan omaa juttuamme täysillä. Meillä oli kovin erilaiset resurssit kuin kilpailijoilla. Meitä oli alkukaudesta vain luistelijaa, mutta saimme joukkueeseen muutaman yksinluistelun lopettaneen luistelijan mukaan. Meitä oli koko kaudella tasan 18 luistelijaa joukkueessa, joten jokainen luisteli jokaisessa kilpailussa. Joukkue oli todella sitoutunut ja tiivis, ihan jokaisella luistelijalla oli oma paikkansa porukassa koko kauden. Usein joukkueemme lyhytohjelma oli vahvempi kuin vapaa, mutta tällä viimeisellä kaudella tiesimme, että Pulp Fiction -vapaaohjelmamme on kunnossa, sillä voitimme kansainvälisen kilpailun Prahassa ennen SM-kisoja. SM-kisoihin lähtiessä oli fiilis, että tää on se hetki, tässä on meidän mahdollisuus. Tiesimme saavuttaneemme jotain todella poikkeuksellista, se on niin harvinaista, että muualta kuin Helsingistä tuleva joukkue voittaa mestaruuden. Muistan, että saimme SM-kisoissa paljon kannustusta muiltakin kuin omilta kannattajiltamme. Oli todella haikea tunne bussimatkalla takaisin Helsingistä Joensuuhun, kun tiesin itse lopettavani luistelu-urani tuohon kisaan. Les Miraclesin kapteeni LAURA KALLINEN luisteli joukkueessa ja toimii nyt lakimiehenä asianajotoimistossa Helsingissä. dessä yössä! suomalaiset valmistivat hurjan määrän hanketta vastustavia tarroja. Tarroja jaettiin ensin Finlandia Cupissa, sitten koko kevään MM-kilpailua myöten. Ulkomaalaiset, aina legendaarisiin valmentajiin asti, kävivät pyytelemässä tarroja. Kesällä 2004 joukkuekoon pienentäminen hylättiin ISU:n kongressissa. Se tuli kuitenkin voimaan vuonna kuva Elina Paasonen Ruusuja ja laastareita Aikuismuodostelma sai alkunsa Milk Precision kisojen jälkeen, kun Raision Taitoluistelijat perusti Rose Ladies -joukkueen. Yksi menestyneimmistä suomalaisjoukkueista on Etelä-Vantaan Taitoluistelijoiden Last Steps. Laastareiden tunnetuin jäsen ja osittain jopa suomalaisen aikuisluistelun ikoni oli Olli-Pekka, Pette, Rosberg luvun puolessa välissä EVT:n muodostelman päävalmentaja Monna Arvinen ehdotti meille luistelijoiden vanhemmille taitoluistelun kokeilemista. Meitä oli aluksi lähes sata luistelijaa jäällä aikuisten luistelukoulussa, ja iltapäivälehdet tulivat tekemään juttuja, kun jengiä oli niin paljon, ettei kaukaloon mahtunut. Kun päätimme kokeilla muodostelmaa, porukkaa oli noin 30 jäljellä ja meitä miehiäkin seitsemän. Ensin teimme esityksen seuran kevätnäytökseen ja siitä se sitten lähti. Me luistelimme aika tavoitteellisesti, mutta ilon kautta. Meillä pysyi Laastareissa sama vakiojengi monta vuotta kasassa, joten emme tarvinneet uusia luistelijoita ulkopuolelta. Ulkopuoliset luistelijat taisivat hieman pelätä edes pyrkiä meidän joukkueeseen, mikä vähän huvitti meitä. Kuulimme myös muiden joukkueiden tavoittelevan hopeaa tai pronssia, kuulemma me olimme niin ylivoimaisia, ettei muilla ollut kultaan mitään mahdollisuuksia. Me olimme tosiaan voittamattomia neljä vuotta Suomessa. Kävimme myös lähes jokaisella kaudella ulkomailla kisaamassa: Sveitsissä, Ruotsissa ja Etelä-Vantaan Taitoluistelijoiden aikuisjoukkue Last Steps. Ranskassa. Siellä tuli kerran takkiin, yksi tosi hyvä kanadalainen joukkue voitti meidät. Joukkueessa oli paljon entisiä jäätanssijoita. Kerran meitä pyydettiin Ruotsissa oman kilpailun jälkeen esiintymään ennen senioreiden palkintojenjakoa. Meitä harmitti, kun kilpailusuorituksemme ei mennyt ihan putkeen, joten huijasin joukkueelle, että tuomarit antoivat meille uuden mahdollisuuden. Porukka oli aika huuli pyöreänä, mutta vedimme kamppeet taas päälle ja menimme jäälle. Hillitön ruotsalaisyleisö kannusti meitä aivan hulluna, eivät olleet tainneet ennen nähdä kovin hyvää aikuisluistelua. Välillä Suomen kisoissa luulin tulevani väärälle areenalle, kun yleisö mylvi ja nousi seisomaan jo ennen ohjelmamme alkua. Se oli ihan hullua. Päällimmäiseksi omasta urasta jäi mieleen mielikuvaharjoitukset kopissa ennen kisaa. Olen tunneherkkä ja tunteet tulivat siinä vaiheessa jo voimakkaasti pintaan. Kun pärjäsimme jo paremmin ja tiesimme, ettei suorituksen onnistumisesta tarvinnut huolehtia, pystyi keskittymään esittämiseen. Se vei sitten mukanaan. PETTE ROSBERG luisteli EVT:n Last Steps - joukkueessa 1990-luvun puolesta välistä vuoteen 2011 asti. Nykyään Pette harrastaa intohimoisesti esteratsastusta mutta käy vielä esiintymässä joulupukkina vanhan seuransa joulujuhlassa. Hänellä on kotona kasa mitaleita ja hänen jalkaansa räätälöidyt Edean IceFly-luistimet, jollaiset oli siihen aikaan vain kolmella luistelijalla maailmassa. Maidosta saa valkoiset hampaat Muodostelmaluistelu oli hädin tuskin ehtinyt rantautua Suomeen, kun ensimmäiset joukkueemme lähtivät maailmalle kisaamaan. Ensimmäisin kansainvälisiin kilpailuihin lähteneen joukkueen tittelin saa Tikkurilan Taitoluisteluklubin Gruppo Unico, joka matkasi Yhdysvaltojen Lake Placidiin talvella Kisamatkaa muistelee Suvi Oikarinen. Kilpailun ilmoittautumislomakkeessa joukkueen nimi oli pakollinen tieto, joten se oli sitten äkkiä keksittävä. Sitä ennen joukkueella taisi olla joka vuosi eri nimi, ei ollut vielä mitään vakiintuneita nimiä. Valmentajamme Tarja Ikosen vaihto-oppilasvuoden kontaktien kautta päädyimme kilpailuihin mukaan. Kisat pidettiin Lake Placidin 1980 olympiaareenalla. Iso jäähallikompleksi oli mielettömän ihana kokemus, kun oli tottunut Tikkurilan pieneen jäähalliin. Jo pelkästään kaksi jääkenttää samassa hallissa oli aivan huikeata, ei semmoista ollut vielä Suomessa silloin. Meitä haluttiin haastatella radioon, sillä taisimme olla kisassa ainoa eurooppalainen joukkue. Minut valittiin puhumaan, sillä joukkueen mielestä osasin englantia parhaiten. Siellä oltiin kovin hämmästyneitä, että on ylipäänsä olemassa maa nimeltä Suomi, jossa vieläpä harrastetaan muodostelmaluistelua. Meidän englannninkielentaitoamme ja valkoisia hampaitamme ihasteltiin. Taisimme vastata kysymyksiin hampaistamme, että me juodaan paljon maitoa, kun ei me muutakaan keksitty. Meitä vähän hävetti vihreästä lycrasta tehty kilpailupukumme, joka oli kovin vaatimaton amerikkalaisten kimaltaviin pukuihin verrattuna. Jäähallilla oli myynnissä kaikenlaista luisteluaiheista tavaraa, laukkuja, vaatteita, avaimenperiä. Se oli oikein teinin wonderland. Suomessa ei näitä markkinoita ollut vielä ollenkaan. Meille järjestettiin tapaaminen Yhdysvaltojen Michiganista tulevan Fraserettes-joukkueen kanssa, joka matkusti seuraavalla kaudella puolestaan Helsinkiin Milk Precision kilpailuihin. Lisa ja Kristen tuosta joukkueesta vierailivat meidän kotona ja tulivat kanssani koulussa käymään. SUVI OIKARINEN luisteli Tikkurilan muodostelmajoukkueessa ja Helsingin Taitoluisteluklubin Rockettesissa (alkuun The Rockets) Oikarinen työskentelee järjestelmäasiantuntijana työeläkevakuutusyhtiössä. Tytär Meeri, 7 luistelee Espoon Jäätaitureiden muokkamineissä (muodostelman kehitysjoukkue). 30 TAITOLUISTELU TAITOLUISTELU

17 Matkoilla sattuu ja tapahtuu Muodostelmaluistelun MM-kilpailut alkoivat vuonna Jo heti seuraavana vuonna, keväällä 2001, Suomi sai järjestettäväkseen lajin MM-kilpailut. Tapahtuma oli valtava yleisömenestys, Helsingin jäähallin katsomopaikat myytiin täyteen. kuva Sari Niskanen Kilpailumatkoilla tunnetusti sattuu ja tapahtuu. Eeva Ketvel kertoo hersyvän oululaistarinan omilta luisteluvuosiltaan: Oulun Luistelukerhon juniorijoukkue kävi talvella kisamatkalla Ruotsin Landvetterissä. Oululla oli siinä vaiheessa vuosi muodostelmahistoriaa takana, joukkueella ensimmäistä kertaa ihan varta vasten tilattu kilpailupuku (ensimmäisellä kaudella mentiin linjalla poolo/kalsarit/irtohelma ). Kisamatka tehtiin bussilla Oulusta Tornion ja Haaparannan kautta Etelä- Ruotsiin. Matka kesti yhteen suuntaan 22 tuntia. Menomatkalla vuokrattiin torniolaisesta videovuokraamosta tuore teinileffa Dirty Dancing, joka ehdittiin katsoa kisamatkan aikana kolmeen kertaan. Kisat pidettiin Landvetterin pikkuruisessa hallissa. Kamat puettiin viereisessä koulussa, jossain luokkahuoneessa. Kisaan osallistui Oulun lisäksi kaksi paikallista joukkuetta, joista toinen oli hyvä ja toinen huonompi. Oulu oli niiden välissä toinen. Saattaa olla, että voittajajoukkue oli joku Team Surprisen esiaste. Jännittäviä hetkiä on koettu myöhemmilläkin kisamatkoilla ja paljon kokeneempien joukkueiden kanssa. Joukkueenjohtaja Marita Kokon kauhunhetkiin kuuluvat mm. nämä kokemukset: Milano keväällä On Spring Cupin vapaan päivä, ja Musketeers lämmittelee hallilla. Pukukopissa soi tuttuakin tutumpi musiikki, jonka tahtiin sujahtavat puvut päälle ja luistimet jalkaan. Yhtäkkiä alkaa supina yhdessä nurkassa. Timosen Jenika on jättänyt toisen luistimen hotelliin. Aikaa jäälle menoon on puoli tuntia. Jääskeläisen Anu marssittaa joukkueen käytävälle pikaharkkaan, jossa pitkään polveaan poteneelle samaa paikkaa luistelleelle Ruuskan Maijalle neuvotaan kiireesti viimeisimmät hionnat ohjelmaan. Mussukat onnistuivat ja saivat pronssimitalit. Kolme vuotta myöhemmin Marigoldin kanssa French Cupissa Rouenissa. Joukkue on juuri majoittunut, kun huoltajat lähestyvät minua oudoin ilmein. Tyttäreni Maikki Kokko on uskaltautunut kertomaan heille, että hupsista, luistimet olivat jääneet kotiin! Ei kun soittamaan isosisko Lauralle, että ottaisi yhteyttä Maikin asunnon isännöitsijään. Ehkä saisimme luistimet jotenkin Roueniin, sillä Anu Tuunasen isä Taito oli tulossa seuraavana päivänä kisakaupunkiin. Laura sai isännöitsijän kiinni, haki luistimet ja vei ne Taitolle. Mutta sinä iltana olivat jo harjoitukset. Anu-valkku ilmoitti Maikille, että et luistele kisassakaan, jos et luistele harjoituksessa. Sairastunut Paula Vartia lainasi luistimensa, ja Maikki veti harjoituksen lainaluistimilla. Ne oikeat omat ehtivät sitten jo lyhyen päivään. Kicklinesta no holdiin kuva Sari Niskanen Muodostelmaluistelu oli alussa vieras juttu myös suomalaistuomareille. Anna Tarkkala, nykyisin Tarkkala-Hellström, lähti yksinluistelun tuomarina Kanadaan kansainvälisiin muodostelmakilpailuihin talvella 1989 matkassaan Suomessa porukalla käännetty lajin sääntökirja. Muistan niistä alkuaikojen ohjelmista, että kaikki teki kicklineja, kuten riviä silloin kutsuttiin. Myllyjä pyöritettiin tosi pitkään. Silloin saatettiin myös tehdä ihan omia elementtejä, muodostettiin jäälle vaikka nuottiavain, kun ei ollut niin määrättyjä kuvioita. Tuomarina sitä lähinnä katsottiin, että luisteleeko joukkue eteen- vai taaksepäin, pyörivätkö elementit myötä- ja vastapäivään ja sen sellaista. Käänteentekevä asia tässä lajissa oli uusi arvostelujärjestelmä kymmenisen vuotta sitten. Luistelutaitoa on ruvettu arvostamaan entistä enemmän, uusien vaatimusten vuoksi on ollut pakko nostaa luistelun tasoa. Sitä menee tuomarillakin ihan into pois, jos ei osata luistella. Tai oikeastaan tärkeätä on, että ohjelman vaativuus ja luistelijoiden taitotaso kulkevat käsi kädessä. Muistan yhdet Berliinin kansainväliset kilpailut silloin ihan uuden järjestelmän alkuvaiheessa. Rockettes sai toisesta ohjelmasta 7 tai 8 pistettä teknisestä osuudesta, siis aivan minimaalisesti. Silloin pisteet jäivät välillä tosi alhaisiksi, kun teknisellä puolella ei osattu vetää linjaa vielä, että pitääkö asiat olla oikein vai hyvin oikein suoritettu. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on oltu näistä vähän eri linjoilla myös. Nykyään säännöt antavat vähän enemmän anteeksi, ettei vastaava tapahdu enää. Arvostelusysteemi oli aluksi tosi monimutkainen, semmoinen viidakko ettei siitä kukaan selvinnyt. Arvostelu oli tosi tiukkaa myös välillä. Ihmettelin sitä kyllä, että jos meidän maailmanmestarijoukkueet eivät muka osaa tehdä asioita oikein, niin kuka sitten osaa. Nythän systeemi on vähän muuttunut, viime kaudella eivät enää kaikki joukkueet MMkisoissa yrittäneet väkisin vaikeinta mahdollista tasoa. Nyt säännöt antavat muutenkin enemmän vapautta, joukkueilla on enemmän tilaa ja aikaa tehdä omia juttuja ohjelmissa. Lempielementtini nykyään on no hold -askelsarja. Elementti, jota pelkään, on huonojen seniorijoukkueiden nostot. Niissä saa välillä pelätä, että selvitäänkö tästä hengissä, kun tuomariständiltäkin näkee kaikkien luistelijoiden käsien vapisevan. Tuomaripaneelissa joskus harmittaa, kun huomaa että on lähdetty matkimaan huippujoukkueita. Siinä tulee fiilis, että kamoon, sä olet nähnyt viime vuoden sen ja sen joukkueen ohjelman. Mulle jää usein mieleen ohjelmista se fiilis ja intensiteetti, joskus myös joku makea elementti. Esimerkiksi Rockettesin Evita-lyhytohjelmassa oli mieletön jännite ja intensiteetti. Unikkien Halleluja-lyhytohjelma oli aivan upea SM-ksoissa, siitä jäi se fiilis mieleen. Muistan vielä välähdyksiä The Rocketsin Säkkijärven polkastakin. Yksi tuomariuralla parhaiten mieleen jääneitä kokemuksia on kyllä Marigoldin ensimmäinen maailmanmestaruus vuonna 2002 ruotsalaisten nenän edestä. ANNA TARKKALA-HELLSTRÖM aloitti tuomaroinnin 15-vuotiaana, ensin yksinluistelussa ja sitten muodostelmaluistelussa. Hän on muodostelmaluistelun MMtuomari ja on toiminut usein MM-kisoissa tuomaritarkkailijana. Hän työskentelee Helsingin kaupungilla osaamisen kehittämisen liikelaitoksessa. Tytär Ida, 21 luistelee kolmatta kautta Marigold IceUnityssä. Muodostelmaluistelussa kilpaillaan kaikilla tasoilla tavoitteellisesti mutta samalla iloisesti. Muutamasta sadoiksi Muodostelmaluistelu käynnistyi Suomessa 1980-luvulla muutaman lajista innostuneen ryhmän voimin. 30 vuotta myöhemmin tilanne on täysin toinen. Suomessa on lähes 200 joukkuetta, muodostelmaharrastus kattaa koko Suomen ja luistelijoita on useita tuhansia. Suomi on maailman ykkösmaa muodostelmaluistelussa mitattuna lajin harrastajilla ja joukkueilla. Se on myös ykkösmaa tasossaan. Hyvä esimerkki lajin suuruudesta ovat juuri käydyt muodostelman kansallisten sarjojen valintakilpailut: 110 joukkuetta ja noin 2500 luistelijaa yhdessä tapahtumassa. varala.fi 32 TAITOLUISTELU TAITOLUISTELU

18 liitto tiedottaa Dudes on Skate -malleina toimivat mm. Ville Peltonen, Valtter Virtanen ja pikku-dude Luka Cancar. koulutusta Talent-ryhmän valintaleiri Talent-ryhmän valintaleiri pidetään Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. Ilmoittautuminen valintaleirille alkaa perjantaina osoitteessa Seuravalmentajat ilmoittavat luistelijansa valintaleirille taitotasoon ja valintaleirille osallistumisen edellytyksiin perustuen. Viimeinen ilmoittautumispäivä valintaleirille on sunnuntaina Talent-ryhmä on Suomen Taitoluisteluliiton nuorimpien luistelijoiden valmennusryhmä, joka on tarkoitettu 9 13-vuotiaille lahjakkaille luistelijoille. Dudes on Skates -seuratuki Taitoluisteluliitto julistaa maaliskuussa haettavaksi Dudes on Skates -seuratuen kaudelle Tavoitteena on tukea poikien luisteluharrastuksen kehittämistä seuratasolla sekä koota ja jakaa toimivia käytäntöjä muidenkin seurojen käyttöön. Hanketukea myönnetään toukokuussa 2-5 seuralle n /seura. Kuluvalla kaudella tuki myönnettiin Järvenpään Taitoluistelijoille ja Porvoon Taitoluistelijoille, jotka tuen avulla edistivät esimerkillisesti poikaluistelutoimintaansa. Molempien seurojen Dudes -toiminnasta uutisoi mm. MTV3. Dudes on Skates -pipot myynnissä kuvat STLL Dudes on Skates pipoja voi tilata Taitoluisteluliitosta. Tilaukset VALO:n Sporttikaupasta sporttikauppa@valo. fi / Pipon hinta on 15 + postituskulut. Valmennuskoulutusta Muodostelmaluistelun I- ja II- tason valmentajakoulutukset järjestetään tämän vuoden aikana Vierumäellä. I-tason koulutus muodostuu kahdesta lähijaksosta, joiden ajankohdat ovat ja II-tason kolme lähijaksoa ovat puolestaan , ja Lisätiedot ja ilmoittautumiset liiton koulutuskalenterissa osoitteessa Ilmoittautuminen päättyy Luistelukouluohjaajan koulutus järjestetään Valkeakoskella Ilmoittautuminen päättyy Koulutusta tuomareille ja teknisille Tuomareiden ja teknisten kauden päätöstilaisuus lauantaina 9.5. Helsingissä YL lajituomarikurssi Helsingissä YL valmentajapäivä ja teknisten tapaaminen sekä uusien teknisten koulutus lauantaina Helsingissä YL tuomaritapaaminen sunnuntaina Helsingissä ML teknisten tapaaminen perjantaina 4.9. Helsingissä ML valmentajapäivä ja uusien teknisten koulutus lauantaina 5.9. Helsingissä YL seuratuomarikurssi 9/2015, tarkka ajankohta ja paikka auki ML tuomaritapaaminen lauantaina Helsingissä ML seuratuomarikurssi ML kansallisten sarjojen 1. kilpailun yhteydessä 11/2015 Seuraparlamentti ja liittokokous Taitoluisteluliiton seuraparlamentti ja kevätliittokokous järjestetään Holiday Club Saimaassa, Lappeenrannan Rauhassa. Seurojen yhteyshenkilöille lähetetään kokoukseen erillinen kutsu. Toivomme edustusta jokaisesta taitoluisteluseurasta. Taitoluistelua sosiaalisessa mediassa Nimityksiä liittohallituksessa Anne-Mari Jussila ja Mika Saarelainen on valittu Suomen Taitoluisteluliiton hallituksen varapuheenjohtajiksi. Puheenjohtajan tehtävissä aloitti jo aiemmin Laura Raitio, joka valittiin tehtävään marraskuun liittokokouksessa. Onnittelut! Muistathan, että virallinen taitoluistelu-uutisointi tapahtuu lajiliittomme verkkosivulla Sen lisäksi julkaisemme myös muuta materiaalia erilaisissa sosiaalisen median kanavissamme: SkatingFinland /taitoluistelu skatingfinland Skating Finland Koulujen väliset muodostelmakilpailut Jo perinteiset koulujen väliset muodostelmaluistelukilpailut järjestetään klo Pirkkolassa, Helsingissä. Ilmoittautuminen kilpailuun alkaa Leikkimieliset muodostelmaluistelukilpailut ja niihin valmistautuminen tarjoavat kaiken ikäisille ja tasoisille koululaisille sekä opettajalle mukavaa yhdessäoloa sekä tekemisen ja esiintymisen riemua. Koulujoukkueissa voivat luistella niin pojat kuin tytöt, yhdessä ja erikseen. PM-kilpailujen joukkue Suomen Taitoluisteluliitto on nimennyt joukkueen Stavangerissa, Norjassa kilpailtaviin PM-kilpailuihin. Seniorit, naiset: Jenni Saarinen, Viveca Lindfors, Hanna Kiviniemi, Seidi Rantanen, Timila Shrestha Seniorit, miehet: Viktor Zubik Juniorit, tytöt: Anni Järvenpää, Emmi Peltonen, Joanna Kallela, Emilia Toikkanen, Saara Astola Juniorit, pojat: Roman Galay, Tino Olenius Noviisit, tytöt: Petra Laakkonen, Emma Ignatius, Enja Ruokonen, Doris Louhikoski, Sofia Korsumäki Noviisit, pojat: Lauri Lankila kuva Raisa Karjalainen Terveisin, Mila Kajas-Virtanen Suomen Taitoluisteluliiton viestintäpäällikkö Leireile Vierumäellä! Vierumäki tarjoaa huippuolosuhteet sekä laji- että oheisharjoitteluun. Lisää ohjelmaan vielä seikkailuhuvipuisto Flowpark, uimahalli virkistysaltaineen tai keilaus. Tule treenaamaan monipuolisesti ja edulliseen hintaan! Leirihinnat 2015: Arkisin su pe alk. 55 /hlö/vrk Hinta sisältää opistotasoisen majoituksen täysihoidolla. Sisäliikunta- ja kokoustiloja veloituksetta leiriohjelman mukaan. Jää 120 /h. Viikonloppuna pe su alk. 60 /hlö/vrk Hinta sisältää opistotasoisen majoituksen täysihoidolla. Liikuntaja kokoustilat alk. 10 /h. Jää alk. 120 /h. Hinnat voimassa vuoden 2015 loppuun asti urheiluseuroille ja joukkueille. Arkileirihinnat eivät koske loma-aikoja. Pidätämme oikeuden muutoksiin. Lisätiedot ja varaukset: sporttimyynti@vierumaki.fi, puh Katso myös: Tilaa uutiskirje vierumaki.fi Vierumäki on STLL:n valtakunnallinen valmennus-, koulutus- ja kehityskeskus. 34 TAITOLUISTELU TAITOLUISTELU

19 teksti Ninni Toivonen kuva Sari Niskanen Pariluistelu henkiin Suomessa? Pariluistelu on taitoluistelun alalajeista se, joka ei ole noussut vuosikymmeniin kansainväliselle tai edes kansalliselle tasolle maassamme luvun alussa Kuopiossa harjoittelivat Suvi Asikainen/Riku Pötry, jotka kilpailivat vuoden 2003 SM-kilpailuissa. Sen jälkeen ei Suomessa uusia pareja ole nähty. Taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailut järjestetään Suomessa vuonna 2017, ja Suomen Taitoluisteluliitto on asettanut tavoitteeksi saada ainakin yksi pariluistelupari kotikilpailuihin. Tätä tavoitetta lähtevät tavoittelemaan kuopiolainen Moona Heikkinen (14), ja hänen parinsa, Venäjältä kotoisin oleva Nikita Larionov (18). Kiinnostuitko? Pariluistelusta innostuneita ja kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä valmentaja Berit Kaijomaahan, tai Pariluistelijoita otetaan myös mukaan Taitoluisteluliiton tämän vuoden kesäleireille Vierumäelle. Moona aloitti taitoluistelun 8-vuotiaana Kuopion Luisteluseuran luistelukoulussa. Pietarilainen koulupoika Nikita puolestaan näki koulunsa seinällä mainoksen luistelukoulusta, ja halusi kokeilla hauskan näköistä lajia. Suomalaisvalmentaja Nuriya Pirogovan pitkäaikainen haave on ollut pariluistelutoiminnan aloittaminen. Pirogova valmensi Joensuun Katajassa nykyään valmentajana toimivaa Tero Hämäläistä sekä pietarilaista tyttöä, mutta pari ei koskaan kilpailut. Viime syksynä projekti taas elpyi, kun Pirogova matkusti Pietariin ja löysi sieltä ilman paria hetken jo olleen Larionovin. Sekä Berit Kaijomaa että Pirogova miettivät mistä he löytäisivät Nikitalle parin, jolla olisi tarpeeksi rohkeutta lajiin sekä samanlainen rytmi ja taitotaso kuin 18-vuotiaalla pietarilaisella. Tämä tyttö löytyi Kuopiosta ja SMnoviisien sarjasta. Moonan ja Nikitan mukaan yhteistyö on hyvin lähtenyt käyntiin pienestä kielimuurista huolimatta. Kommunikointi suurimmaksi osaksi tapahtuu valmentajan välityksellä, tosin Nikita on ilmaissut halunsa opetella suomen kielen. Pari ei pääse harjoittelemaan kuin muutaman tunnin yhdessä viikossa, sillä Moona asuu ja käy yläasteen kahdeksatta luokkaa Kuopiossa. Moona Heikkinen Nikita Larionov esiintyivät SM-kilpailuissa joulukuussa Vantaalla. Vaikka kaikki on vielä uutta ja jännää ja tutustuminen toisiinsa on vielä käynnissä, on parilla kovat tavoitteet. Tarkoitus olisi päästä kilpailemaan kansainvälisiin kilpailuihin sekä mahdollisesti ensi kaudella jo Junior Grand Prix-sarjaa, Moona ja Nikita kertoivat esiintyessään SM-kilpailuissa joulun alla SM-kilpailuissa. Vaikka Moona ja Nikita ovat vasta aloittelemassa uraansa, löytyy heiltä päämäärätietoisuutta. Seuraava iso tavoite on jo vuodella 2017, kun Suomi saa järjestettäväkseen maailmanmestaruuskilpailut. Valmentajat näkevät parin vahvuutena rohkeuden nostoissa, yhtäaikaiset piruetit, askeleet sekä heitot. Töitä on kovasti tehty lyhyistä harjoittelukerroista huolimatta, ja esimerkiksi heittokaksoisritti sujuu jo komeasti. Heikkinen ja Larionov ovat lähdössä vielä kevättalvella kuuluisan pariluisteluvalmentajagurun Tamara Moskvinan luokse harjoittelemaan. Pariluistelun ensiaskeleita Lahdessa ovat myös ottamassa 11-vuotias Milania Väänänen sekä hänen parinsa pietarilainen Oleg Efremov, 12. Alkutaipaleella olevat nuoret ovat harjoitelleet Vierumäellä ja ovat suuntaamassa harjoitusleirille Moskovaan. kilpailukalenteri keväälle 2015 Suomen Taitoluisteluliiton tämän kauden kilpailukalenterissa on vielä tulossa useita mielenkiintoisia kilpailuja aina SM-kisoja myöten. Seuraa kilpailukalenteria osoitteessa Samasta paikasta löydät myös tulokset. Helmikuu ml Kansallisten sarjojen 2. kilpailu ETK, Espoo (tulokkaat) minorit, (noviisit) juniorit, seniorit, aikuiset, master jt Jäätanssikilpailutapahtuma ETK, Espoo (=kansalliset finaalit ja SM-noviisien SM) Maaliskuu ml SM-sarjojen (noviisit, juniorit, seniorit) SM2015 TapTL, Tampere yl Kansallisten senioreiden ja junioreiden loppukilpailu TRT, Turku ja junioreiden hopeafinaali (vo la) yl+jt SM-noviisien SM ja hopeafinaali 2015 TTK, Vantaa yl Noviisien ja debytanttien kulta- ja hopeafinaali KoTa, Kotka ml Kansallisten sarjojen 3. kilpailu (tulokkaat) minorit, (noviisit), juniorit, seniorit, aikuiset, masters ja SM-noviisien ja -junioreiden hopeafinaali EVT, Vantaa yl jt ml yksinluistelu jäätanssi ml muodostelmaluistelu Loppukevään 2015 kansainväliset arvokilpailut Pohjoismaiden mestaruuskilpailut Stavanger Norja, Neljän maanosan mestaruuskilpailut Soul, Korean tasavalta Taitoluistelun junioreiden MM-kilpailut Tallinna, Viro Muodostelmaluistelun junioreiden MM-kilpailut Zagreb, Kroatia Taitoluistelun MM-kilpailut Shanghai, Kiina Muodostelmaluistelun MM-kilpailut, Hamilton, Kanada kuva Sari Niskanen Pääyhteistyökumppani lipunmyynnissä Täyden palvelun lippuoperaattori Provisio 0 /lippu! 36 TAITOLUISTELU TAITOLUISTELU

20 tulokset Venäjän Yuko Kavaguti ja Alexander Smirnov voittivat Tukholmassa parien EM-kultaa. Mestaruus on parin toinen. kuva Elina Paasonen Taitoluistelun EM-kilpailut , Ruotsi Miehet 1. Javier Fernandez ESP Maxim Kovtun RUS Sergei Voronov RUS Alexei Bychenko ISR Michal Brezina CZE Peter Liebers GER Adian Pitkeev RUS Ivan Righini ITA Florent Amodio FRA Daniel Samohin ISR Valtter Virtanen FIN osanottajaa. Naiset 1. Elizaveta Tuktamysheva RUS Elena Radionova RUS Anna Pogorilaya RUS Joshi Helgesson SWE Viktoria Helgesson SWE Mae Berenice Meite FRA Angelina Kuchvalska LAT Roberta Rodeghiero ITA Nicole Schott GER Laurine Lecavelier FRA WD Kiira Korpi FIN 38 osanottajaa. Jäätanssi 1. Gabriella Papadakis / Guillaume Cizeron FRA Anna Cappellini / Luca Lanotte ITA Alexandra Stepanova / Ivan Bukin RUS Elena Ilinykh / Ruslan Zhiganshin RUS Sara Hurtado / Adria Diaz ESP Charlene Guignard / Marco Fabbri ITA Nelli Zhiganshina / Alexander Gazsi GER Federica Testa / Lukas Csolley SVK Laurence Fournier Beaudry / Nikolaj Sorensen DEN Ksenia Monko / Kirill Khaliavin RUS Olesia Karmi / Max Lindholm FIN paria osallistui Pariluistelu 1. Yuko Kavaguti / Alexander Smirnov RUS Ksenia Stolbova / Fedor Klimov RUS Evgenia Tarasova / Vladimir Morozov RUS Valentina Marchei / Ondrej Hotarek ITA Vanessa James / Morgan Cipres FRA Nicole Della Monica / Matteo Guarise ITA Mari Vartmann / Aaron van Cleave GER Miriam Ziegler / Severin Kiefer AUT Caitlin Yankowskas / Hamish Gaman GBR Alessandra Cernuschi / Filippo Ambrosini ITA paria osallistui. Europa Cup Skate Helena , Serbia Naiset 1. Viveca Lindfors FIN Alisson Krystle Perticheto PHI Anita Kapferer AUT Belinda Schoenberger AUT Pina Umek SLO Emilia Toikkanen FIN osanottajaa. Junioritytöt 1. Monika Peterka SLO Chiara Calderone ITA Natalja Gordeeva EST Isabella Schuster-Velissariou GRE Maisy Hiu Ching Ma HKG Marusa Udrih SLO Jenny Leppänen FIN Jea Hyryläinen FIN osanottajaa. Noviisitytöt 1. Alexandra Feigin BUL Alessia Tornaghi ITA Doris Louhikoski FIN Monica Lindfors FIN Lara Gucek SLO Giorgia Zampieri ITA osanottajaa. Denkova-Staviski Cup , Bulgaria Naiset 1. Pernille Sørensen DEN Fleur Maxwell LUX Micol Cristini ITA Sara Falotico ITA Daniela Stoeva BUL Nelma Hede FIN osanottajaa. Junioritytöt 1. Rebecca Ghilardi ITA Zeynep Dilruba Sanoglu TUR Teodora Markova BUL Sara Boschiroli ITA Martina Manzo ITA Martina Rota ITA Mona Lehtinen FIN osanottajaa. Noviisitytöt 1. Lucrezia Gennaro ITA Alexandra Feigin BUL Ilayda Bayar TUR Valentina Indelicato ITA Somerville Genevieve Rakadjieva GBR Ekin Saygi TUR Melina Brusi FIN Vilma Leppänen FIN Alisa Hakola FIN Sandra Backman FIN osanottajaa. Santa Claus Cup , Unkari Jäätanssi 1. Natalia Kaliszek / Maksym Spodyriyev POL Alisa Agafonova / Alper Ucar TUR Mizato Komatsubara / Andra Fabbri ITA Sofia Sforza / Leo Luca Sforza ITA Cecilia Törn / Jussiville Partanen FIN Péroline Ojardias / Michael Bramante FRA paria osallistui. Noviisitytöt 1. Anastasiya Arkhypova UKR Andrea Montesinos MEX Zsuzsanna Osváth HUN Océane Glesser FRA Giorgia Zampieri ITA Valentina Matos Romero ESP Sofia Sula FIN Jenni Heino FIN Inka Melender FIN osanottajaa. Junoritytöt 1. Fruzsina Medgyesi HUN Júlia Bátori HUN Alexandra Hagarová SVK Paula Mikolajczyk GER Francesca Zazza ITA Ceciliane Mei Ling Hartmann SIN Saara Astola FIN Krista Wellstrom FIN Juulia Syrjänen FIN osanottajaa. Naiset 1. Ivett Tóth HUN Giada Russo ITA Julia Sauter ROU Chiara Calderone ITA Timila Shrestha FIN Marta Garcia Orge ESP osanottajaa. Golden Spin of Zagreb , Kroatia Miehet 1. Denis Ten KAZ Michal Brezina CZE Konstantin Menshov RUS Grant Hochstein USA Moris Kvitelashvili RUS Michael Christian Martinez PHI Tomi Pulkkinen FIN osanottajaa. Naiset 1. Kiira Korpi FIN Maria Artemieva RUS Nicole Rajicova SVK Dasa Grm SLO Diana Pervushkina RUS Isabelle Olsson SWE osanottajaa. Jäätanssi 1. Madison Hubbell / Zachary Donohue USA Charlene Guignard / Marco Fabbri ITA Sara Hurtado / Adria Diaz ESP Alexandra Nazarova / Maxim Nikitin UKR Evgenia Kosigina / Nikolai Moroshkin RUS Olesia Karmi / Max Lindholm FIN paria osallistui. Tallinn Trophy , Viro Miehet 1. Oleksii Bychenko ISR Daniel Samohin ISR Slavik Hayrapetyan ARM Viktor Zubik FIN Thomas Kennes NED Roger Clement FRA osanottajaa. Naiset 1. Angelina Kuchvalska LAT Anastasia Galustyan ARM Liubov Efimenko FIN Fleur Maxwell LUX Camilla Gjersem NOR Guia Tagliapietra ITA Hanna Kiviniemi FIN Evelina Viljanen FIN osanottajaa. Junioritytöt 1. Anni Järvenpä FIN Stanislava Konstantinova RUS Kristina Shkuleta - Gromova EST Joanna Kallela FIN Juni Marie Benjaminsen NOR Jemima Rasmuss NOR Anna Saarela FIN Sofia Korsumäki FIN Lotta Malinen FIN Katariina Romppanen FIN osanottajaa. Noviisipojat 1. Maksim Kuznetsov RUS Mihhail Selevko EST Lauri Lankila FIN Andrey Pyulin RUS Sereir Lofti FRA Willian Moriggi NOR osanottajaa. Noviisitytöt 1. Ekaterina Kurakova RUS Anzelika Kljueva LAT Petra Laakkonen FIN Martina Mancusi ITA Marija Tsvetkova EST Calista Krass EST Sofia Ridal FIN Sara Tuominen FIN Eevi Lehtinen FIN Emma Veijalainen FIN osanottajaa. NRW Trophy , Saksa Noviisitytöt 1. Anastasia Gubanova RUS Pauline Wanner FRA Anastasia Schneider SWE Lucrezia Gennaro ITA Dora Hus GER Andrea Montesinos MEX Charlotta Löfgren FIN Essi Korpi FIN osanottajaa. Junioritytöt 1. Elizabet Tursynbayeva KAZ Anni Järvenpää FIN Lea Johanna Dastich GER Deimante Kizalaite LTU Matilda Algotsson SWE Michaela Lucie Hanzlikova CZE Emmi Peltonen FIN osanottajaa. Naiset 1. Nicole Schott GER Fleur Maxwell LUX Kerstin Frank AUT Ilaria Nogaro ITA Tanja Odermatt SUI Sera Väistö FIN Seidi Rantanen FIN Hanna Kiviniemi FIN osanottajaa. Miehet 1. Franz Streubel GER Ivan Pavlov UKR Adrian Tesson FRA Paul Fentz GER Valtter Virtanen FIN Martin Rappe GER Matthias Versluis FIN osanottajaa. Junioreiden II + III lohkon 2. vk , Tampere Lohko II, junioripojat 1. Mikko Finne HL 64, Lohko II, junioritytöt 1. Jenna Hienonen EVT 105, Marjaana Ruokolainen TL 98, Senja Ikonen LrL 91, Emilia Lehtovirta PoriTa 90, Elina Parviainen KeLS 89, Wilma Aaltonen RauTL 88, Lumi Kiuru TL 86, Petra Palmio Koovee 85, Halla Lentola RauTL 84, Ellen Nordenswan HTK 84, Sara Mäkinen LTL 82, Emilia Tahvanainen Koovee 81, Katariina Ahti TL 80, Iida Sopanen EVT 80, Jonna Holm Koovee 79, Inka Manninen LrL 78, Miina Saarikko KeLS 78, Emmi Koukkari RTL 76, Aino Kyllönen TL 74, Oona Koivukoski RauTL 69, Kristiina Niskanen Diskos 65, Kaisa Ottelin Diskos 63, Mari Tolvanen Varala 60, FNR Jutta Harju HTK 24,45 25 FNR Nea Ihantola Koovee 24,38 26 FNR Lisa Andersson PTL 23,98 27 FNR Joanne Jaulimo EVT 23,29 28 Lohko III, junioritytöt 1. Mira Mansikkaniemi HSK 95, Jannika Paajanen SaTu 94, Nelly Rantanen MTK 89, Eveliina Isolehto HSK 89, Vilma Virnes FIN JoKa 88, Sanni Kuusela TapTL 88, Veera Ojanen TapTL 85, Tiia Loppi SeiTL 85, Lotte Makkee VLK 80, Sofia Rintala KK 79, Emilia Eriksson VLK 79, Sofia Ward VLK 78, Ninna Heikinmäki HTL 77, Sonja Virtanen HTL 77, Emma-Lotta Laakso JoKa 76, Annika Virtanen JyTLS 75, Nella Heikinmäki HTL 75, Nelli Leppänen JyTLS 73, Sanna Makkee VLK 72, Elmira Sakhina KouJT 71, Julia Uusihauta VLK 69, Enni Kangas VLK 69, Janika Pasanen MTK 68, Sonia Hasanen HSK 61, FNR Sally Tähkälä MTK 23,12 25 FNR Ida Huttunen HSK 20,74 26 FNR Reetta Pakkanen HaTaL 18,01 27 Junioreiden ja senioreiden I lohkon 2. valintakilpailu , Heinola Junioritytöt 1. Kiira Kivisaari ETK 103, Niina Viitaharju ETK 99, Jenna Mustakangas OLK 98, Suvi-Tuuli Suokas ETK 95, Venla Mikkelä TTK 89, Mariela Tapio TTK 89, Ida-Emilia Rusanen JTL 89, Henna Hirvelä OLK 88, Jenni Lahtinen TTK 88, Julia Vaula STR 88, Alli Rytsölä TTK 86, Rebecca Granskog TTK 85, Ida Lund TRT 83, Charlotte Nordman KaTa 83, Saga Lönnqvist ETK 83, Linda Wallenius SalPa 81, Emilia Kukkohovi OLK 81, Emilia Artela ETK 81, Ida Nevalainen STR 80, Lotta Laine JTL 79, Aino Salminen ML 79, Wenla Vierimaa OLK 79, TAITOLUISTELU TAITOLUISTELU

KOVA HIKIPISAROISTA TEHTY TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019

KOVA HIKIPISAROISTA TEHTY TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019 KOVA MYÖ S KAUNIS ON HIKIPISAROISTA TEHTY TOIMINTA- SUUNNITELMA 2019 VISIO Koko Suomi luistelee ja parhaat maailman huipulla Suomen Taitoluistelulii.o 9.11.2018 MISSIO Suomen Taitoluisteluliitto yhdessä

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

IF-ryhmän tavoitteena on harrastemainen taitoluisteluharrastus, luistelun ilo ja onnistumisien kokeminen.

IF-ryhmän tavoitteena on harrastemainen taitoluisteluharrastus, luistelun ilo ja onnistumisien kokeminen. Taitoluistelijan polku Seinäjoen Taitoluistelijat ry LUISTELUKOULU Luisteluharrastus alkaa usein luistelukoulusta. Luistelukouluun tullaan pääsääntöisesti 3-4 vuotiaana. Luistelukoulujen tavoitteena on

Lisätiedot

Espoon Jäätaiturit ry

Espoon Jäätaiturit ry Espoon Jäätaiturit ry Kehitysryhmät kaudelle 2019-2020 01/2019 EsJt Luistelua suurella sydämellä perustettu 1985 noin 650 luistelijaa 10 päätoimista valmentajaa, päävalmentaja Virpi Horttana noin 45 valmentajan

Lisätiedot

Suomen Taitoluisteluliitto, STLL Kansainvälinen Luisteluliitto, ISU

Suomen Taitoluisteluliitto, STLL Kansainvälinen Luisteluliitto, ISU Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02919 333 20 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Suomen Taitoluisteluliitto, STLL Kansainvälinen Luisteluliitto,

Lisätiedot

Suomen Taitoluisteluliitto, STLL Kansainvälinen Luisteluliitto, ISU

Suomen Taitoluisteluliitto, STLL Kansainvälinen Luisteluliitto, ISU Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02919 333 20, fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Suomen Taitoluisteluliitto, STLL Kansainvälinen

Lisätiedot

Taitoluistelun kilpailulajit STLL/ms/vkh/af

Taitoluistelun kilpailulajit STLL/ms/vkh/af Taitoluistelun kilpailulajit STLL/ms/vkh/af Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu ISU:n

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

Espoon Jäätaiturit ry

Espoon Jäätaiturit ry Espoon Jäätaiturit ry Kouluikäisten harrastusryhmät kaudelle 2019-2020 01/2019 EsJt Luistelua suurella sydämellä perustettu 1985 noin 650 luistelijaa 10 päätoimista valmentajaa, päävalmentaja Virpi Horttana

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Muodostelmaluistelu 1

Muodostelmaluistelu 1 Muodostelmaluistelu 1 Muodostelmaluistelu pähkinänkuoressa Muodostelmaluistelu on taitoluistelun näyttävä joukkuemuoto, jossa tärkeitä elementtejä ovat vauhti, yllättävät kuviot, huimat pari- ja ryhmänostot

Lisätiedot

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta

UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005. Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta UUTISIA JA KISASIJOITUKSIA VUOSILTA 2004-2005 JOULUKUU 2005 Parketti vietti joulujuhlaa (13.12.2005) Järjestötalolla Katso kuvia joulujuhlasta Tanssiesitysten lomassa suoritettiin menestyksekkäästi F-katselmus

Lisätiedot

Kilpailukutsu. Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut

Kilpailukutsu. Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut Kilpailukutsu Yksin- ja pariluistelun ja jäätanssin SM-seniorien ja -juniorien SM-kilpailut 2018 15.-17.12.2017 Helsingin Luistelijat ry kutsuu SM-loppukilpailupaikan lunastaneet luistelijat yksin- ja

Lisätiedot

SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN!

SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN! Juttusarja Nuorten SM-hallit, ennakot TULEVAISUUDEN YU-SANKARIT LIIKUNTAMYLLYSSÄ 5.-6.3.2016 NUORTEN SM-HALLLIT... SAGA KÄY KOTIHALLISSAAN NELJÄN METRIN KIMPPUUN! Urheilija: Saga Andersson N16 (-00) Seura:

Lisätiedot

Toiminnan piiriin kuuluu lukuisia eri lajeja Nykyisin toimintaa on 170 maassa Toiminnan parissa liikkuu yli 3,7 miljoonaa kehitysvammaista urheilijaa

Toiminnan piiriin kuuluu lukuisia eri lajeja Nykyisin toimintaa on 170 maassa Toiminnan parissa liikkuu yli 3,7 miljoonaa kehitysvammaista urheilijaa Soveltava luistelu Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20, fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Historia Eunice Kennedy

Lisätiedot

Ruha Wolley Legendaarinen seura

Ruha Wolley Legendaarinen seura - 1 - - 2 - Ruha Wolley Legendaarinen seura Käsissäsi on juuri ilmestynyt Ruha Wolleyn kausijulkaisu. Tämän julkaisun avulla tehdään joka vuosi eteläpohjalaista lentopallohistoriaa, sillä ilman teitä tukijoita

Lisätiedot

Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin!

Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Niin se vain on, että vuoden viimeinen kuukausi on pyörähtänyt käyntiin! Pilatestunnit jatkuvat 21.12. saakka ja Aitopilates päättää syksyn ns. old style pilates tuntiin. Syksyllä säännöllisesti studiolla

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Tikkurilan Taitoluisteluklubi 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana Ice Melody Ice Sympathy Ice melody Luistelukoulu/ Timantit Ice Sympathy Luistelukoulu

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 2.4.2015 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

*Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja

*Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja Perustettu vuonna 1956 *Vuonna 2013 noin 1300 lapsi- ja aikuisharrastajaa. *Salon suurin seura; jalkapallo, taitoluistelu, salibandy ja koripallo. *Toimisto sijaitsee Salossa Helsingintiellä, seuran omistamissa

Lisätiedot

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

KAUSIKIRJE SYKSY 2015 KAUSIKIRJE SYKSY 2015 Hei kaikki vanhemmat! Toivotamme kaikki vanhat ja uudet seuralaiset tervetulleiksi treenaamaan kanssamme myös ensi kautena. Tästä kirjeestä löydät tärkeitä tietoja syksyä koskien,

Lisätiedot

Järjestelyrintamalla kaikki hyvin

Järjestelyrintamalla kaikki hyvin www.em2009.fi ELOKUU 2008 Järjestelyrintamalla kaikki hyvin Kansainvälinen Luisteluliitto (ISU) kävi kesällä Helsingissä tarkistamassa EMkisojen järjestelyjen vaiheen. EMjärjestelytoimikunta selvisi neljäpäiväisestä

Lisätiedot

Ryhmä kokoontui vuoden aikana 6 kertaa. Lisäksi asioita käsiteltiin ja päätettiin sähköpostitse.

Ryhmä kokoontui vuoden aikana 6 kertaa. Lisäksi asioita käsiteltiin ja päätettiin sähköpostitse. Liittohallituksen kokoonpano 2009 Susanna Rahkamo Peter Pomoell Laura Hagman Reetta Häkkinen Riitta-Leena Roos Johanna Ruokola Mika Saarelainen vara vara Liittohallitus kokoontui 10 kertaa. Toimikunnat

Lisätiedot

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HISTORIA TIETOJA TOIMINTA ALOITETTU 2001 SYKSYLLÄ VETÄJÄNÄ ALUSTA ALKAEN TAPIO PRÄTTÄLÄ LAJEINA KAIKKI MOOTTORIURHEILU LAJIT URHEILIJOITA LAJEISTA: motocross, enduro,

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010.

Kilpailuissa noudatetaan STLL:n ja ISU:n kilpailusääntöjä kaudelle 2009-2010. KILPAILUKUTSU Jyväskylän Taitoluisteluseura ry kutsuu STLL:n jäsenseurojen SM-kilpailupaikan lunastaneet luistelijat Jyväskylän Synergia- areenalle yksinluistelun ja jäätanssin SMsenioreiden ja SM-junioreiden

Lisätiedot

Infopaketti kaudelle 2015-2016 30.6.2015 Sivu 1 / 6

Infopaketti kaudelle 2015-2016 30.6.2015 Sivu 1 / 6 Infopaketti kaudelle 2015-2016 30.6.2015 Sivu 1 / 6 Hei, Tervetuloa mukaan taitoluistelun pariin kaudelle 2015-2016. Tässä tiedotteessa tietoa luisteluryhmistä, valmennuksesta, ilmoittautumisesta ja seuran

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Ohessa on tietoa tulevan kauden aikatauluista, harjoittelusta ja maksuista:

Ohessa on tietoa tulevan kauden aikatauluista, harjoittelusta ja maksuista: Sivu 1 / 6 13.5.2012 Kausi 2016-2017 Hei luistelijat ja luisteluvanhemmat! Ohessa on tietoa tulevan kauden aikatauluista, harjoittelusta ja maksuista: TASOT Tulevalla kaudella VLK:n luistelijat luistelevat

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA ajalle

TOIMINTASUUNNITELMA ajalle TOIMINTASUUNNITELMA ajalle 1.7.2017 30.6.2018 SEURAN TAVOITTEET Helsingin Luistelijoiden strategian 2015-2018 mukaan seuran missio on luoda edellytykset taitoluistelun harraste- ja kilpailutoiminnalle

Lisätiedot

SEURAKYSELY JA LISENSSIT VIESTINTÄ JA MUUT LIITON TARJOAMAT PALVELUT

SEURAKYSELY JA LISENSSIT VIESTINTÄ JA MUUT LIITON TARJOAMAT PALVELUT SEURAKYSELY JA LISENSSIT VIESTINTÄ JA MUUT LIITON TARJOAMAT PALVELUT Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20, fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2.

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 6/-osakilpailu, Assen, Hollanti, su 30.8.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO OPETTAJAN MM- KISAVIHKO 2013 TYTTÖJEN ALLE 18-VUOTIAIDEN JÄÄKIEKON MM-KISAT Vierumäki ja Heinola 29.12.2012-5.1.2013 Sytytä tähti Light up a Star! Sisällys TYTTÖJEN MM-KISAT... 2 OPETTAJAN MM-KISAVIHKO...

Lisätiedot

SUNBEAMS KUUKAUSIKIRJE

SUNBEAMS KUUKAUSIKIRJE SUNBEAMS KUUKAUSIKIRJE 11 2015 SUNBEAMS JOUKKUEEN ALKUKAUDEN KUULUMISET Espoon Taitoluisteluklubin Sunbeamsien kausi starttasi viime huhtikuussa, kun SM-tulokasjoukkue sai uuden kokoonpanon. 34 lahjakasta

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu!

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! Maximen kisakausi on edennyt jo yli puolen välin. Yleensä harrastesarjassa kilpaileva joukkue aloitti kisakautensa Caribia cupin sm-sarjassa. Tavoitteena olivat

Lisätiedot

Yksinluistelun testijärjestelmät

Yksinluistelun testijärjestelmät Yksinluistelun testijärjestelmät Anne Fagerström Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20, fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus joukkueille. OVOn tehopäivä

Sosiaalisen median ohjeistus joukkueille. OVOn tehopäivä Sosiaalisen median ohjeistus joukkueille OVOn tehopäivä 22.1.2017 OVON UUSILLA NETTISIVUILLA SOME- SISÄLLÖT OVAT ENTISTÄ NÄKYVÄMMÄSSÄ ROOLISSA OVOn some-kanavat Facebook Olarin Voimistelijat OVO Team OVO

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto

ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015. Sport Club Vantaa ry Tapanilan Erä ry Voimistelujaosto ELITE INFOTILAISUUS 12.5.2015 INFOTILAISUUS 1. ELITE YHTEISTYÖ 2. MIKÄ ELITE ON? 3. ELITE TIIMI 4. ELITE VALMENNUS 5. ELITE TOIMINTA 6. URHEILIJASOPIMUS 6. HAKU ELITEEN TOIMINTA ON VASTA ALUILLAAN ENSIMMÄINEN

Lisätiedot

Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote

Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote Puheenjohtajan kynästä, Hyvää kuluvaa Vuotta 2017! Alkamassa on Suomen ja Seinäjoen voimistelijoiden juhlavuosia. Mikä olisikaan parempi vuosi täyttää

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Anne Fagerström SÄÄNTÖMUUTOKSIA JA OHJEITA/ARVIOIJAT

Anne Fagerström SÄÄNTÖMUUTOKSIA JA OHJEITA/ARVIOIJAT Tähän ohjeeseen on kerätty muutamia arvioita koskevia tärkeitä asioita Tuomareiden ja teknisten sääntömuutokset, kesältä 2016 Tuomareiden ja teknisten harjoittelut missä, milloin ja kenelle 1. Tuomareiden

Lisätiedot

Mäkäräinen 10. joukkoon, Laukkanen pisteillä ja miehet (2) pisteillä

Mäkäräinen 10. joukkoon, Laukkanen pisteillä ja miehet (2) pisteillä 1. HARJOITUKSELLISET TEEMAT - Lihaskestävyys - Lajinomaisuus - Vauhti / vauhtireservi - Kesän Cup-kuukausi ; rutiinia 2. TULOSTAVOITTEET - Naiset ja miehet MM viestissä 8 parhaan joukkoon - MM-kilpailuissa

Lisätiedot

Kestävyysseminaari. Pikaluistelun toimintatavan muutos. Pajulahti

Kestävyysseminaari. Pikaluistelun toimintatavan muutos. Pajulahti Kestävyysseminaari Pikaluistelun toimintatavan muutos Pajulahti 1.10.2018 Toimintamallit lähihistoriassa 1980 luvulla SVUL ja TUL omat maajoukkuevalmentajat 1988, 1992 Kaksi luistelijaa O-kisoissa 1994

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

Painonnoston virallinen karsintasysteemi XXXI Olympialaiset Rio de Janeiro 2016

Painonnoston virallinen karsintasysteemi XXXI Olympialaiset Rio de Janeiro 2016 Painonnoston virallinen karsintasysteemi XXXI Olympialaiset Rio de Janeiro 2016 Käännös: K. Lundahl, SPNL valmennus- ja koulutuspäällikkö Mikäli käännöksessä ja alkuperäistekstissä on eroja, tulkinnassa

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Visio Koko Suomi luistelee

Lisätiedot

Strategiset tavoitteemme ohjaavat vuotta 2016

Strategiset tavoitteemme ohjaavat vuotta 2016 Strategiset tavoitteemme ohjaavat vuotta 2016 Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Visio Koko Suomi

Lisätiedot

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira.

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira. Vuoden koira 2014-kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla

Lisätiedot

- Taitoluisteluvalmentaja, jonka päätehtävänä on seuran yksinluistelijoiden valmennuksellisen toimintalinjan suunnitteleminen ja toteuttaminen.

- Taitoluisteluvalmentaja, jonka päätehtävänä on seuran yksinluistelijoiden valmennuksellisen toimintalinjan suunnitteleminen ja toteuttaminen. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2013-30.6.2014 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

MOI! Miten Osallistaa ja Innostaa nuoria seuratoimintaan. Tukimateriaalia työpajan vetäjälle

MOI! Miten Osallistaa ja Innostaa nuoria seuratoimintaan. Tukimateriaalia työpajan vetäjälle MOI! Miten Osallistaa ja Innostaa nuoria seuratoimintaan Tukimateriaalia työpajan vetäjälle NUORTEN OSALLISTAMISEN TÄRKEIMMÄT POINTIT Osallistamisen tärkeimmät pointit Nuorista Aikakäsitys Motivoi, vaikuttamisen

Lisätiedot

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Jere

Lisätiedot

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma

Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma 30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ilves

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ilves Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 Ringettekoulu F E D C B 2. Vastaaja isä 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Yleisiä sääntömuutoksia, osa 1 voimaan kaudesta lähtien

Yleisiä sääntömuutoksia, osa 1 voimaan kaudesta lähtien Tähän dokumenttiin on kerätty muutamia yleisiä sääntömuutoksia, jotka tulevat voimaan 2016-2017 lähtien. Joissain kohdissa on viittaukset Sääntökirjaan 23 korostettu ja niiden paikkansa pitävyydet tarkistetaan

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Vanhempaininfo

Vanhempaininfo Vanhempaininfo 4.2.2017 Taitoluistelu Yksinluistelu Jäätanssi Pariluistelu Muodostelmaluistelu Muodostelmaluistelu Vaikea ja monipuolinen taito- ja joukkuelaji Kuviot Otteessa ja yksin luisteleminen Perusluistelu,

Lisätiedot

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014 SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi

Lisätiedot

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet.

Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija. Harjoite 12: Kilpailuanalyysi. Harjoitteiden tavoitteet. Kilpailemaan valmentaminen - Huipputaidot Osa 2: Taitava kilpailija Harjoite 12: Kilpailuanalyysi Harjoite 12 A: Kilpailun tavoiteanalyysi Harjoite 12 B: Kilpailussa koettujen tunteiden tarkastelu Harjoite

Lisätiedot

Nuoret kilpailunjärjestäjinä

Nuoret kilpailunjärjestäjinä Osallista nuoret mukaan seuratoimintaan! Nuoret kilpailunjärjestäjinä Ennimaria Järventausta & Vesa Suonurmi, Kyrös-Rasti Kyrös-Rasti Hämeenkyröläinen suunnistukseen erikoistunut seura KyRa kuuluu Hämeen

Lisätiedot

ISU- ja tähtisarjojen kutsukilpailu Keravalla 7.-8.2.2015

ISU- ja tähtisarjojen kutsukilpailu Keravalla 7.-8.2.2015 KILPAILUVAHVISTUS 20.1.2015 ISU- ja tähtisarjojen kutsukilpailu Keravalla 7.-8.2.2015 Kiitämme ilmoittautumisestanne ja vahvistamme liitteenä toimitetun osallistujaluettelon mukaisten luistelijoidenne

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 5/6-osakilpailu, Lommel, su 2.7.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

Kiitämme kaikkia sääntömuutosehdotuksiin kaudesta 2011-2012 lähtien palautteita antaneita henkilöitä ja seuroja.

Kiitämme kaikkia sääntömuutosehdotuksiin kaudesta 2011-2012 lähtien palautteita antaneita henkilöitä ja seuroja. 14.6.2011 Kiitämme kaikkia sääntömuutosehdotuksiin kaudesta 2011-2012 lähtien palautteita antaneita henkilöitä ja seuroja. Liittohallituksen kokouksessa 13.6.2011 on hyväksytty seuraaville sivuille kootut

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Vihreä kirja. Toimintamme, tavoitteemme, arvomme. Yleisurheilu

Vihreä kirja. Toimintamme, tavoitteemme, arvomme. Yleisurheilu Porvoon Akilles Akilles yleisurheilu Vihreä kirja Toimintamme, tavoitteemme, arvomme Yleisurheilu Vihreä kirja Kädessäsi on Vihreä kirja, Akilleen yleisurheilun Vihreä kirja. Tai kenties luet kirjaa näytöltä.

Lisätiedot

Muodostelmaluistelu 1

Muodostelmaluistelu 1 Muodostelmaluistelu 1 Työryhmä: Mila Kajas-Virtanen, Marita Kokko, Leena Laaksonen Julkaisija SuomenTaitoluisteluliitto Radiokatu 20 00093 SLU p. 09-3481 2093 www.stll.fi Ulkoasu: Folk! Painopaikka: Topmainos

Lisätiedot

1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia

1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia JÄSENKIRJE 2/2015 1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. SC Vantaan valmennustiimi vahvistuu... 4 4. Special Olympics voimistelu... 4 5. Kesävoikat yli 3-vuotiaille

Lisätiedot

SÄÄNTÖMUUTOKSET YKSINLUISTELU KAUDESTA LÄHTIEN

SÄÄNTÖMUUTOKSET YKSINLUISTELU KAUDESTA LÄHTIEN SÄÄNTÖMUUTOKSET YKSINLUISTELU KAUDESTA 2008-2009 LÄHTIEN YKSIN- JA PARILUISTELU SEKÄ JÄÄTANSSI SM-SENIORIT JA JUNIORIT (Sääntökirjan 19 kohdat 8.1, 8.1.1, 8.1.2, 8.3, 8.3.1 ja 8.3.2) Lyhyt- ja vapaaohjelma

Lisätiedot

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.9.2018 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

Kohti MM-Helsinkiä. Seuraparlamentti Henri Nordenswan

Kohti MM-Helsinkiä. Seuraparlamentti Henri Nordenswan Kohti MM-Helsinkiä Seuraparlamentti 23.4.2016 Henri Nordenswan Projektin tavoitteet MM-tason kilpailujärjestelyt Taloudellisesti positiivinen tulos Herättää kiinnostusta lajia kohtaan ja innostaa lajin

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

o alkukarsinnoista pääsee jatkoon 1 8 henkilöä riippuen kilpailijoiden määrästä ja tasosta

o alkukarsinnoista pääsee jatkoon 1 8 henkilöä riippuen kilpailijoiden määrästä ja tasosta KARAOKEN MAAILMANMESTARUUSKILPAILUJEN LYHYT ESITTELY Karaoken MM-kilpailut on järjestetty yhtenätoista vuotena, vuodesta 2003 alkaen. Karaoke World Championships tapahtuman ja sen oikeudet omistaa suomalainen

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL

Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA Diakonian tutkimuksen päivä 9.11.2007 Riikka Haahtela Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos Tampereen yliopisto NAISTYÖN

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

Sarjakutsu Uppopallo

Sarjakutsu Uppopallo Sarjakutsu Uppopallo 2018 2019 Kuluvan vuoden ja kevään 2019 aikana tullaan suomessa pelaamaan uppopalloa kolmella sarjatasolla. Täten kutsummekin Sukeltajaliiton & uppopallovaliokunnan puolesta joukkueita

Lisätiedot

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Tehtävä: Lämmittely

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia

JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia Lämmittely Mitä Suomen juhlia tiedät? Miten niitä vietetään? Ketä kutsutaan? Miten? Mitä tehdään? Mitä syödään? Mitä annetaan lahjaksi? Miten pukeudutaan? Millainen

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT

TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT TEAMGYMIN KILPAILUSÄÄNNÖT 1.1.2017 ------------------------- Sisällysluettelo 1. Osallistumisoikeus... 2 2. Kilpailusarjat ja -muodot... 2 3. Joukkueen kokoonpano... 3 4. Sama voimistelija eri joukkueissa...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot