Tervetuloa viihtymään ja yrittämään Mantansaaressa!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tervetuloa viihtymään ja yrittämään Mantansaaressa!"

Transkriptio

1 Tervetuloa viihtymään ja yrittämään Mantansaaressa!

2 Yrittäjäksi omistajanvaihdoksen avulla Esityksen sisältö 1. Mantansaaresta lyhyesti 2. Kokemuksia yrittämisestä Yrittämisestä yleensä, meidän yrittäjyydestä ja pienestä maalaiskaupungista (Kokemäki) yritysympäristönä Uuden aloittamisesta ja luopumisesta 3. Kysymyksiä ja keskustelua

3 Mantansaarelaiset yrittäjät Saari on hankittu nykyisille omistajilleen kesällä 2000 Saaren emännän sukujuuret sekä äidin että isän puolelta ovat Kauvatsalla Saari oli sen hankinta-aikaan entisen Kyttälän Sahan konkurssin jälkeen käyttämättömänä vuodesta 1992 ja sen rakennukset olivat huonossa kunnossa sekä ympäristö kesannolla Kolmen vuoden voimakkaan rakennus- ja kunnostusvaiheen jälkeen sekä ympäristö että rakennukset olivat siinä kunnossa, että varsinainen yritystoiminta voitiin aloittaa vuoden 2003 alussa Saarella on työskennellyt emäntä ja isäntä sekä lisäksi kaksi palkattua henkilöä, emännöitsijä ja tilanhoitaja sekä joka kesä myös nuoria kesätöissä Yritystoiminta on ollut haastavaa ja palkitsevaa

4 Mantansaari ilmasta nähtynä

5 Mantansaari ilmasta nähtynä Tapulimiesten talo (Vuokraus) Aktiviteettialue (Kesäkahvila) Sananpatruunan talo (Juhlat) Uittomiestenkortteeri (Kokoukset)

6 Kokoukset Mantansaaresta poistut hyvin onnistuneesta kokouksesta, valmennuksesta tai leiriltä niin sielu kuin ruumiskin virkistyneenä. Kokoustilat: 20 hengen luokkatila kurssirakennuksessa, Uittomiestenkortteeri, ja pienempiä kokoustiloja saaren päätalossa, Sahanpatruunantalo. Majoitustilat: 12+7 hengelle Kokoustilojen AV-välineet: fläppitaulut, piirtoheitin, TV, video, CD/DVD -soitin, video-/datatykki, PC + laajakaista + Wlan. Ruokailut: Saaren emäntä suunnittelee ja toteuttaa kanssanne tilaisuuteenne sopivat ateriat aamiaisesta illalliseen. Tarvittaessa järjestämme erilaista ohjelmaa ja retkiä myös yhdessä alueen muiden yrittäjien kanssa.

7 Juhlat Tilaisuuksien järjestäminenkin voi olla juhlaa kun tietää, että lopputulos on onnistunut. Mantansaaressa voit järjestää erilaisia juhlia - esim. syntymäpäivät tai vaikkapa kesäjuhlat ystävillesi! Haluttaessasi järjestämme juhlat alusta loppuun saakka. Juhlatilat 30 henkilölle. Ruokailuna on tilausravintolassamme tarjolla annosruokailu, pitopöytä- tai juhlamenu. Järjestämme tarvittaessa erilaista ohjelmaa; laulua, tanssimusiikkia, karaokea, tai leikkejä. Tilausravintolassamme on alkoholin A- oikeudet

8 Lomat ja majoitus Saarella on mahdollisuus lomalöhöilyn lisäksi harrastaa monipuolista ulkona liikkumista. Loma-asunnot ovat peruskorjattuja korkeatasoisia omakotitaloja, jotka ovat Lomarenkaan välityksessä ja MALO - luokiteltuja Loma-asunnon vuokraan sisältyvät kalusteet, keitto- ja ruokailuvälineet sekä kodinkoneet. Tarjolla on runsaasti harrastusvälineitä ja autamme niiden käytön opettelussa. Järjestämme myös retkiä Kokemäen ympäristön muihin kohteisiin ja nähtävyyksiin.

9 Tapahtumat Saaressa onnistuu tilaisuuksien järjestäminen, Tyky-päivistä kesäjuhliin. Olemme järjestäneet joka toinen vuosi ns. Venetsialaiset, ei Huvilakauden päättäjäiset, näissä on ollut aina eri teema. Järjestämme tarvittaessa erilaista ohjelmaa yhdessä asiakkaan tai alueen muiden yrittäjien ja yhteisöjen kanssa. Esimerkiksi; viralliset kalastuskilpailut, melontaa Kokemäenjoella, sepän taontaa, ratsastusta, osallistumista metsästysretkeen, tutustumista Puurijärven Kansallispuistoon. Isommalle juhlaväelle on vuokrattavissa juhlateltta.

10 Mantan Jokikahvila Mantan Jokikahvila on toiminut Kokemäenjoen rantaniityllä kesäisin vuodesta 2004 lähtien. Kahvila on suosittu pistäytymis-ja istuskelupaikka jokivarren lomaasukkaiden keskuudessa. Perille pääsee helposti niin veneellä, pyörällä kuin autoilla. Kahvilassa on tarjolla kotona leivottuja suolaisia ja makeita herkkuja, lämpimiä ja kylmiä juomia sekä jäätelöä. Kahvilan yhteydessä on myös kirpputori. Kesällä 2013 kahvilassa vieraili yli 6500 asiakasta

11 Saaren historia Saaren ja sen vastarannalla sijaitsevan vanhan Sahan alueen hankki 1930 luvulla omistukseensa Aatos Ranta niminen nuorimies. Aatos Ranta kehitti Kyttälän alueesta, palveluiden sekä yritystoiminnan kannalta, merkittävän alueellisen keskittymän. Saaren vastarannan Kyttälän Saha antoi työpaikan parhaimmillaan lähes sadalle työntekijälle ja välillisesti paljon useammallekin. Merkittävänä rauta- ja vesiteiden risteyspaikkana toiminta alueella oli vilkasta. Kyttälässä oli omat kaupat, pankit ja koulut yms. Sodan jälkeen täällä sijaitsi myös Venäläisten vankien työkeskus. Maantie Kyttälään tuli vasta 1950 luvun puolivälissä. Saaren länsipäätä hallitsi Sahanpatruuna ja sen itäpäässä asui sahan työntekijöitä perheineen. Jäänteenä Sahanpatruunan puutarhainnostuksesta ja ystävyydestä Kokemäellä toimineen tunnetun puutarhurin kanssa, on täällä edelleen kaunis perinnemaisema riippusiltoineen ja kivikkopuutarhoineen. Ikävä kyllä luvun alun rakennuslama lopetti sahan toiminnan.

12 Kokemuksia yrittämisestä YRITTÄJYYDEN LÄHTÖKOHDAT Omistajilla yrittäjyys tuttua noin 20 vuoden ajalta Lähtiessämme Mantansaareen meillä ei ollut kokemusta matkailualalta, muuta kuin asiakkaan ominaisuudessa Olimme aina asuneet kaupungissa tai taajamissa Kokemäki oli tuttu omana kesäasunto-paikkakuntana (Kauvatsa / Sääksjärvi) KOKEMUKSET KOKEMÄELLÄ Vastaanotto on ollut alueella paljon odotettua parempaa Naapurit / kyläläiset Muut yrittäjät Kaupunki Kokemäki on tuntemattomampi kuntana kuin nimikkojokenaan Yrittäjät ja etenkin Matkailuyrittäjät ovat Kokemäenjoen varrella yhteistyöhenkisiä Kaupunki on yrittäjäystävällinen Kaupungille takamettät vaan eivät ole panostuskohde (lue: hajaasutus-alueet)

13 Kokemuksia yrittämisestä Yrittäminen maaseudulla on enemmän elämäntapa kuin vain elannon ansaintakeino Yrittäjä vastaa kaikesta itse toki on olemassa runsaastikin erilaisia tahoja, jotka tarjoavat yrittäjille tukipalveluitaan Kaksin on aina kauniimpaa eli yrittäjäpariskunta jakaa töitä sekä työn iloa että tuskaa Suhdannevaihtelut voivat olla erittäin yllättäviä On hyvä olla useampi tulonlähde ja erityisesti maaseutumatkailussa tulee olla ympärivuotisia tulonlähteitä Varsinkin maaseutumatkailualalla hyvät tarinat ovat kultaakin arvokkaampia

14 Kokemuksia yrittämisestä Uuden aloittaminen on aina innostavaa, vaikka se on usein myös raskasta kun ei ole valmiita malleja ja työtapoja Uutta kehitettäessä tutustuu uusiin ihmisiin sekä uusiin toimintatapoihin ja oppii jotain mitä ei ennen osannut Uuden mukana tulee myös tehtyä mokia, mutta niistä kun ottaa opikseen niin saa hyviä kokemuksia jatkotyöhön Kun mikä tahansa työ alkaa maistua puulta, pitää tehdä muutoksia ja päätöksiä, jotta asiat muuttuvat eivätkä muodostu puiseviksi rutiineiksi Kun on aika luopua pitkästäkin urasta, pitää myös sitä työstää ja kerätä voimia seuraaviin ponnistuksiin

15 Maaseutumatkailuyrittäminen on kehittämisen ja panostamisen arvoista yritystoimintaa! Kiitos kiinnostuksestanne! Marianne Kopo ja Heikki Numminen yrittäjät Kokemäen takamettiltä

16 Kuvia Mantansaaresta kesällä

17 Kuvia Mantansaaresta Kuvia Mantansaaresta syksyllä

18 Kuvia Mantansaaresta Kuvia Mantansaaresta talvella

19 Kuvia Mantan Jokikahvilasta

Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä

Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä Yli-Kaitalan Lomamökit ja tilausravintola Ketunleipä Kaitalantie 323, 47490 Iitti 270 (ravintolassa) 270 100 Tasalattia - Seisten Istuen Tilan tyyppi Pinta-ala Max hlö Kahden saunan paketti ja pikkujouluruokailu

Lisätiedot

Myydään suosittu kahvila-lounasravintola PÄIVÄMÄÄRÄ: Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus

Myydään suosittu kahvila-lounasravintola PÄIVÄMÄÄRÄ: Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus PÄIVÄMÄÄRÄ: 1.4.2019 Myydään suosittu kahvila-lounasravintola Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus +358 44 7415716 Yritys: Kahvila Wanha Postitalo Nilsiäntie 76, 73300 Nilsiä www.wanhapostitalo.fi Perustamisvuosi:

Lisätiedot

VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ

VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ Vuokraa vene Sunny Boats jätä veneesi vuokrattavaksi avoveneiden vuokraus merellinen kokouspaketti VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ VIISAS VUOKRAA VENEENSÄ? LAITA VENEESI TUOTTAMAAN? SunnyBoats (SB) on vuonna 2008

Lisätiedot

Tunnelma on rento mutta tehokas!

Tunnelma on rento mutta tehokas! Kokoukset ja juhlat Kokoukset Tunnelma on rento mutta tehokas! Oli oikeastaan neronleimaus järjestää kokous muualla kuin omassa konttorissa. Ne silmiä häikäisevät loistoputket ja epämukavat tuolit eivät

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Kokous- ja juhlatilat

Kokous- ja juhlatilat Murula 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Dataprojektori, valkokangas ja fläppitaulu Tilavuokra 250 / kokous Tilavuokra 500 / juhlat Kokous- ja juhlatilat Selinin

Lisätiedot

Tilavuokrahinnasto 2015 Kokous- ja juhlatilat

Tilavuokrahinnasto 2015 Kokous- ja juhlatilat hinnasto 2015 Murula 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. 330 / kokous 650 / juhlat Selinin Sali 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen Dataprojektori,

Lisätiedot

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti

Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuasiakas vastaava-hanke (Masva-hanke) Maaseutuyritykset tutuksi! tapahtumien raportti Maaseutuyritykset tutuksi-kiertue Kalajoen kaupungin hallinnoima Masva-hanke järjesti marraskuun aikana viiden

Lisätiedot

- LOSE WEIGHT SMILING- Sisältö: Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri

- LOSE WEIGHT SMILING- Sisältö: Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri - LOSE WEIGHT SMILING- Painonpudotus, painonhallinta ja elämäntapamuutos leiri Sisältö: - FIT CAMP idea - Liikunta - Ruokailu - Ilmoittautuminen ja yhteystiedot 1. FIT CAMP FIT CAMP on leiriohjelma joka

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Kulttuurihuvilan ainutlaatuisessa ympäristössä viihdytään optimaalisimmillaan hengen ryhmissä erilaisissa tilaisuuksissa.

Kulttuurihuvilan ainutlaatuisessa ympäristössä viihdytään optimaalisimmillaan hengen ryhmissä erilaisissa tilaisuuksissa. Villa Concerto Villa Concerto kokous-, konsertti- ja juhlahuvila tarjoaa viihtyisät puitteet kokouksille, koulutuksille, konserteille, virkistyspäiville ja juhlille. Huvilaa voi vuokrata myös sauna- ja

Lisätiedot

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen. tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.

Lisätiedot

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI

ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI ELÄMÄSI TAPAHTUMIIN LAPPEENRANTA-SALI LAPPEENRANNAN KAUPUNGINTEATTERI JUHLAT, KOKOUKSET, KONFERENSSIT JA SEMINAARIT LAPPEENRANTA TARJOAA AINUTLAATUISET PUITTEET IKIMUISTOISIIN TAPAHTUMIIN! MYLLYSAARI KAUPUNGIN

Lisätiedot

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS

Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Hyvää oloa Kruunupuistosta HOTELLI RAVINTOLA KYLPYLÄ HYVINVOINTI AKTIVITEETIT KUNTOUTUS KOKOUS Tervetuloa Kruunupuistoon! Kruunupuisto on todellinen hyvinvoinnin helmi, haluatpa liittää vierailuusi upeaa

Lisätiedot

Navigoi Porvoo Toursin maailmaan!

Navigoi Porvoo Toursin maailmaan! Navigoi Porvoo Toursin maailmaan! Kongressimessut 1.-2.4.2009 BP 1 Mitä et vielä tiennyt? - Kartanorikkain alue - Kokous tai juhla yksityisessä ranta-aitassa - Parhaimmat ravintolat Porvoossa - Haikon

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Murula. Selinin Sali. Ahlmanin Kartanon juhla- ja kokoustilat. 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa.

Murula. Selinin Sali. Ahlmanin Kartanon juhla- ja kokoustilat. 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. TILAVUOKRAHINNASTO Murula 50 hengen kokous- ja juhlatila Kartanorakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Murula on tunnelmallinen ja toimiva tila, joka muuntuu moneksi. Arkisin tilan täyttävät kokoukset

Lisätiedot

HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS. Tulevaisuutta tehdään täällä

HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS. Tulevaisuutta tehdään täällä HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS Tulevaisuutta tehdään täällä Tervetuloa Harald Herlin - oppimiskeskukseen! Oppimiskeskus on osa Aalto-yliopistoa, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Opi

Lisätiedot

Taivas+Helvettikirjan. opetuksessa. Opettajan ohje. One on One Publishing Oy, Henry Fordin Katu 6, 00150 Helsinki www.taivasjahelvetti.

Taivas+Helvettikirjan. opetuksessa. Opettajan ohje. One on One Publishing Oy, Henry Fordin Katu 6, 00150 Helsinki www.taivasjahelvetti. Taivas+Helvettikirjan käyttäminen opetuksessa Opettajan ohje Taivas+Helvetti Taivas+Helvetti Vol. 1 julkaistiin vuonna 2013 ja sen suosio ylitti kaikki odotukset. Lukijat inspiroituivat kirjan rehellisistä

Lisätiedot

Navitas on nykyaikainen työympäristö keskellä dynaamista liiketoimintaa

Navitas on nykyaikainen työympäristö keskellä dynaamista liiketoimintaa Navitas kokouspalvelut Navitas on nykyaikainen työympäristö keskellä dynaamista liiketoimintaa Navitas Navitas 1 ja 2-talot sijaitsevat Varkauden keskustassa, upealla paikalla järven rannalla. Tarjoamme

Lisätiedot

1. Toiminta ja palvelut

1. Toiminta ja palvelut 1. Toiminta ja palvelut Hotelli Joki on 32-paikkainen huoneistohotelli, jossa on kahdeksan esteetöntä huoneistoa, ja viereisessä siivessä ravintolatilat n. 40 ruokailijalle, sauna ja kesäterassi. Kaikissa

Lisätiedot

Kyläkyselyn tuloksia. Pohjois-Kuru uuteen nousuun -hanke Taistelijan talo palveluyhdistys Kuva: A-P Joukanen

Kyläkyselyn tuloksia. Pohjois-Kuru uuteen nousuun -hanke Taistelijan talo palveluyhdistys Kuva: A-P Joukanen Kyläkyselyn tuloksia Pohjois-Kuru uuteen nousuun -hanke Taistelijan talo palveluyhdistys 17.2.2012 Kuva: A-P Joukanen Miten kysely tehtiin? Kysely lähetettiin sähköpostitse 50:lle ja se oli jaossa kyläkauppa

Lisätiedot

HINNASTOT Kirkot, toimitilat ja tarvikkeet.

HINNASTOT Kirkot, toimitilat ja tarvikkeet. HINNASTOT 2016 Kirkot, toimitilat ja tarvikkeet www.nurmijarvenseurakunta.fi Nurmijärven seurakunnan kirkkoneuvoston kokouksessaan 8.12.2015 vahvistama vuokrattavien tilojen ja tarvikkeiden hinnasto. Kastetilaisuuksiin

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

MALIKE MALIKE. matkalle - liikkeelle - keskelle elämää. Malike- Keskus, Sumeliuksenkatu 18, Tampere, Puhelin

MALIKE MALIKE. matkalle - liikkeelle - keskelle elämää. Malike- Keskus, Sumeliuksenkatu 18, Tampere, Puhelin MALIKE matkalle - liikkeelle - keskelle elämää Malike- Keskus, Sumeliuksenkatu 18, 33100 Tampere, Puhelin 0206 90 282 Malike aloitti toimintansa 1.12.1997, tukemaan vaikeavammaisen lapsen perheen toimintaa

Lisätiedot

MAATILAN ARJEN HAASTEET. Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen

MAATILAN ARJEN HAASTEET. Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen MAATILAN ARJEN HAASTEET Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen 2 MAATALOUSYRITTÄJÄ TYÖTERVEYSHUOLLON ASIAKKAANA Monenlaisessa elämänvaiheessa olevia maatalousyrittäjiä

Lisätiedot

Friday, December 7, 2018 at 7:49:38 AM Eastern European Standard Time. Page 1 of 6 TULEVIA TAPAHTUMIA

Friday, December 7, 2018 at 7:49:38 AM Eastern European Standard Time. Page 1 of 6 TULEVIA TAPAHTUMIA Friday, December 7, 2018 at 7:49:38 AM Eastern European Standard Time Subject: FW: Viikkovies, 48 Date: Friday, 7 December 2018 at 7.48.19 Eastern European Standard Time From: Mari Hedberg To: Helsingin

Lisätiedot

Kissaihmisten oma kahvila!

Kissaihmisten oma kahvila! Kissaihmisten oma kahvila! Teksti ja kuvat: Annika Pitkänen Jo ulkopuolelta voi huomata, ettei tamperelainen Purnauskis ole mikä tahansa kahvila. Ikkunalaudalla istuu kissa katselemassa uteliaana ohikulkevia

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Kun Suomi täyttää 100 vuotta, syödään yhdessä.

Kun Suomi täyttää 100 vuotta, syödään yhdessä. SUOMESSA syödään yhdessä harvemmin kuin missään muussa OECD-maassa. Kuitenkin 85 % suomalaisista toivoo, että yhdessä syömisen kulttuuri kukoistaisi Suomessa. Kun Suomi täyttää 100 vuotta, syödään yhdessä.

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Uudet tuoteaihiot Luvia 23.4. 2014. Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke

Uudet tuoteaihiot Luvia 23.4. 2014. Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Uudet tuoteaihiot Luvia 23.4. 2014 Satakunnan maaseutumatkailun koordinointihanke Monimuotoiset nykypäivän maatilat - kierros Huittisissa Palvelun tuottajat: maatilat, jotka toimivat matkailualalla + käsityöyrittäjät

Lisätiedot

RIKALANMÄKI. Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme

RIKALANMÄKI. Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme RIKALANMÄKI Sinun kokemuksesi on meidän tarinamme TERVETULOA RIKALANMÄELLE. Rikalanmäki Salon Halikon kulttuurimaisemassa yhdistää historialliset puitteet ja modernin palvelun. Meillä onnistutte luomaan

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Paikallisyhteisön huomioiminen matkailussa, turvallisuusohjeiston esittely Inarin matkailuseminaari

Paikallisyhteisön huomioiminen matkailussa, turvallisuusohjeiston esittely Inarin matkailuseminaari Paikallisyhteisön huomioiminen matkailussa, turvallisuusohjeiston esittely Inarin matkailuseminaari 2.11.2018 Arctic Outdoor, turvallisuutta ja terveyttä tunturista kehittämishanke 2017-2019, Inarin kunta

Lisätiedot

Valtion kotouttamisohjelma ja siihen liittyvä kumppanuusohjelma

Valtion kotouttamisohjelma ja siihen liittyvä kumppanuusohjelma Valtion kotouttamisohjelma ja siihen liittyvä kumppanuusohjelma Finlandia-talo 16.9.2015 Fasilitaattorien osuudet / Risto Karinen ja Olli Oosi Kohti kumppanuutta, tavoitteet ja mahdollisuudet Kumppanuusohjelma

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

HINNASTOT. Kirkot, toimitilat ja tarvikkeet. Hyväksytty kirkkoneuvostossa

HINNASTOT. Kirkot, toimitilat ja tarvikkeet. Hyväksytty kirkkoneuvostossa HINNASTOT 2019 Kirkot, toimitilat ja tarvikkeet Hyväksytty kirkkoneuvostossa 4.12.2018 Nurmijärven seurakunnan jäseneksi kastettavan kastetilaisuuteen tarjotaan ilman vuokraa seuraavat tilat: Nurmijärvi:

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Äijälän Rustin veneretket

Äijälän Rustin veneretket Äijälän Rustin veneretket Veneemme 360 -asteinen kuva veneen sisätiloista, klikkaa: http://www.paratiisisaari.com/rusti_pure/harmony.html M/y Harmony luxusjahti Elegance 65, 19,6 m, max. 40 hlö M/s Juhana

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 1/16 2/16 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 30 100% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Puhelu hätäkeskukseen

Puhelu hätäkeskukseen Puhelu hätäkeskukseen Lue dialogit parin kanssa. - hätäkeskus. miten voimme auttaa? - hei, olen alex samoilov turusta. täällä on tulipalo. - pystytkö kertomaan osoitteen? - en tunne paikkaa. - mikä palaa?

Lisätiedot

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

Luonnon virkistyskäytön merkitys Suomessa. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu ry eki.karlsson@suomenlatu.fi www.suomenlatu.

Luonnon virkistyskäytön merkitys Suomessa. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu ry eki.karlsson@suomenlatu.fi www.suomenlatu. Luonnon virkistyskäytön merkitys Suomessa Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu ry eki.karlsson@suomenlatu.fi www.suomenlatu.fi Esityksen sisältö Suomen Latu ry ja näkökanta luonnon virkistyskäyttöön

Lisätiedot

Yritysten päämäärän ja vastuullisuuden merkityksellisyys. - piittaako kuluttaja? Julkaisuvapaa 13.5.2014 klo 11.50

Yritysten päämäärän ja vastuullisuuden merkityksellisyys. - piittaako kuluttaja? Julkaisuvapaa 13.5.2014 klo 11.50 Yritysten päämäärän ja vastuullisuuden merkityksellisyys - piittaako kuluttaja? Julkaisuvapaa 13.5.2014 klo 11.50 TNS 2014 1 Kuinka tärkeää? 2 Mitkä asiat? 3 Vaikuttaako? TNS 2014 2 76% TNS Gallupin tutkimus

Lisätiedot

TESC Tampereen Messu- ja Urheilukeskus

TESC Tampereen Messu- ja Urheilukeskus tuhansia tilaisuuksia TESC Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Tampereen Messu- ja Urheilukeskus (TESC)...2 Hallit... 3 Kokous-, VIP- ja seminaaritilat... 4 Sijainti kartalla... 5 Fouga / Tuisku / Viima...

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Kylätaloista liiketoimintaa. Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry

Kylätaloista liiketoimintaa. Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry Kylätaloista liiketoimintaa Joroinen 10.3. 2012 Juha Kuisma Kylien liiketoiminta-asiamies Kylien Bisneskeissit hanke, SYTY ry Millaisia kylätaloja? seurantaloja entisiä kyläkouluja kunnostettuja kauppa-

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Poniuutisia Englannista Laloushkat valloittavat. Kurkista pelitutkijan kaappiin

Poniuutisia Englannista Laloushkat valloittavat. Kurkista pelitutkijan kaappiin Numero 3 2014 10,00 Coquettenuket Voiko nuken rakastaa loppuun, VAI ONKO BARBIELLA TOIVOA LEIKIN JÄLKEEN? Poniuutisia Englannista Laloushkat valloittavat Terri Davisin tie NUKKETAITEILIJAKSI Kurkista pelitutkijan

Lisätiedot

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ

RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN , 3 PÄIVÄÄ www.matkarasti.fi RUSKAMATKA NELJÄN KANSAN MAISEMIIN 13.-15.9.2019, 3 PÄIVÄÄ Ruskamatkamme suuntaa Varangin vuonolle; Pykeijaan ja Kirkkoniemeen. Perehdymme oppaan johdolla alueen historiaan ja nykypäivään,

Lisätiedot

Tulevaisuuden työ - nousevia trendejä työelämän muutostutkimusten valossa

Tulevaisuuden työ - nousevia trendejä työelämän muutostutkimusten valossa Tulevaisuuden työ - nousevia trendejä työelämän muutostutkimusten valossa Anu Järvensivu, dosentti, vanhempi tutkija anu.jarvensivu@ttl.fi, 043 824 7370 Merkittäviä muutoskulkuja, joista ei paljon puhuta

Lisätiedot

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu

Asia / idea Tavoite Toimenpiteet Resurssit / tekijät / Aikataulu PUPONMÄEN KYLÄSUUNNITELMA 2010-2013 PUPONMÄEN VISIO - Puponmäen entinen koulu kylän keskuspaikka kokootumisille ja harrastustoiminnalle - Entisen koulun ylläpidosta huolehtiminen ja tilojen vuokraus -

Lisätiedot

Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö Pohjoismaiden kirkonkylissä. Esittely tutkittavista kohteista Koonnut: Pyry Kuismin

Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö Pohjoismaiden kirkonkylissä. Esittely tutkittavista kohteista Koonnut: Pyry Kuismin Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö Pohjoismaiden kirkonkylissä Esittely tutkittavista kohteista Koonnut: Pyry Kuismin Matkailualue Wanhat Wehkeet Karstula Alkutilanne Karstula on noin

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja

Lisätiedot

Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla. Kanneljärven Opisto

Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla. Kanneljärven Opisto Kanneljärven Opisto Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla Meillä kokoonnutaan ja viihdytään Tervehdys Kanneljärven Opistolta Kanneljärven Opisto on toisen asteen oppilaitos,

Lisätiedot

Olga Gokkoeva Pyhäjoki, 26.8.2014

Olga Gokkoeva Pyhäjoki, 26.8.2014 Olga Gokkoeva Pyhäjoki, 26.8.2014 Suurin valtio maailmassa, peittää enemmän kuin kahdeksasosan maapallon maa-alueista Vuonna 2011 se oli maailman yhdeksänneksi väkirikkain maa noin 139 miljoonalla asukkaallaan

Lisätiedot

Design your journey. Matkailuennuste 2012. Example: Corporate Brochure / Report cover

Design your journey. Matkailuennuste 2012. Example: Corporate Brochure / Report cover Example: Corporate Brochure / Report cover Design your journey Matkailuennuste 0 Gallup Forumissa esitettyihin kysymyksiin vastasi väestöä edustavasti 3 vastaajaa. Tutkimus toteutettiin viikoilla 50-5/0

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Arabia-Viola Sisältö Yleistä Toimintakulttuuri Leikki ja monipuoliset työtavat Toiminnan arviointi ja kehittäminen Ryhmän toiminnan arviointi Yhteistyö

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet

Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet Lammaspaimenlomien liiketaloudelliset mahdollisuudet Maaseutumatkailu Perinteisesti maaseutumatkailuun on yhdistetty maatilatalous, mutta maaseudun rakennemuutoksen myötä matkailu on elinkeinona ohittanut

Lisätiedot

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014.

NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA. Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. NAISYRITTÄJÄ TYÖNANTAJANA Ilmarisen ja Suomen Yrittäjänaisten kyselytutkimus 2014. TAUSTAA Ilmarinen ja Yrittäjänaiset selvittivät verkkokyselyllä naisyrittäjien arkea ja jaksamista Tulokset julkaistiin

Lisätiedot

Messuan Historia. on nis tuu.

Messuan Historia. on nis tuu. on nis tuu. Messua - kunnianhimoa ja yrittämistä vuodesta 1961 Messuan juuret kumpuavat 1960-luvulta, kun jo kolmannen polven omistajiemme Eriikka Kalliokosken ja Jonna Simolan isoisä Esko Arvelin perusti

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

Tervetuloa juhlaan kanssamme. Kokous- ja juhlatarjoilut

Tervetuloa juhlaan kanssamme. Kokous- ja juhlatarjoilut Tervetuloa juhlaan kanssamme Kokous- ja juhlatarjoilut JUHLIEN JA KOKOUSTEN AMMATTILAINEN Olemme kokousten ja juhlien järjestämisen huippuammattilaisia, ja olemme mielellämme apunasi kaikissa tilaisuuksissa

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Lapsen kannustaminen Erilaiset tavat kannustaa

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on?

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset pääsivät viime viikolla tutustumaan haastattelun tekemiseen. Kakkosluokkalaisten pohtimiin

Lisätiedot

Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset

Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset OHJELMA PROGRAM Tapahtumakomitean puheenjohtajan terveiset Rakkaat tapahtumaan osallistujat, Minulla on suuri ilo toivottaa teidät tervetulleiksi Islantiin sekä Barnlek 2014-tapahtumaan. BARNLEK järjestetään

Lisätiedot

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää.

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää. Noin 300 lasta ja 75 työntekijää. Tammelan päiväkoti: Haitulat, Leinikki, Maahiset, Sinikello, Taikatassu ja luontoliikuntaryhmä Ilvekset. Tammitarhan päiväkoti: 4 ryhmää ja metsäeskari metsätontut. Portaan

Lisätiedot

Vuokrattavia savusaunoja

Vuokrattavia savusaunoja Sivu 1/5 Vuokrattavia savusaunoja HANGASLAHDEN SAUNA/Tampereen Saunasäätiö Pirkankatu 10-12, 33230 Tampere Internet: www.saunasaatio.fi Varaukset Hotelli Victoria Itsenäisyydenkatu 1, 33100 Tampere puh.

Lisätiedot

Lounalentiksen seurakysely

Lounalentiksen seurakysely Lounalentiksen seurakysely Koonti 13.5.2019 Sarjaparlamentissa Loimaalla 16 vastausta (13.5.2019): Vastauksista 14 eri seurasta eri puolilta aluetta (kaikista maakunnista tullut vastauksia) Todella erilaisia

Lisätiedot

Laukaan Ekokoulu uudenlaisena oppimisympäristönä Sivistystoimen ja oppilaitosjohtamisen päivät Sivistysjohtaja Juha Tolonen

Laukaan Ekokoulu uudenlaisena oppimisympäristönä Sivistystoimen ja oppilaitosjohtamisen päivät Sivistysjohtaja Juha Tolonen Laukaan Ekokoulu uudenlaisena oppimisympäristönä Sivistystoimen ja oppilaitosjohtamisen päivät 13.-14.9.2017 Sivistysjohtaja Juha Tolonen Laukaan kouluverkon uudistus - aluekoulumalli Tarvaalan, Savion

Lisätiedot

varusteita Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi kysymyksillä Ikä: 15-24 Vastauspäivä Kysymys Vastaus Aikajakso: 01.01.2002-31.08.

varusteita Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi kysymyksillä Ikä: 15-24 Vastauspäivä Kysymys Vastaus Aikajakso: 01.01.2002-31.08. Tekstikysymysraportti Ristiintaulukointi kysymyksillä Aikajakso: 01.01.2002-31.08.2012 Ikä: 15-24 ruokailuolosuhteita saanti kiinotuin lehtijutuin luin asiansa suurempia kalansaanti varusteita kooo kaloja

Lisätiedot

Nuorisokeskus Anjala on yksi kymmenestä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta.

Nuorisokeskus Anjala on yksi kymmenestä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta. on yksi kymmenestä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta ja valvomasta valtakunnallisesta nuorisokeskuksesta. n elämyksellinen, turvallinen ja luonnonläheinen kartano- ja joenrantamiljöö sijaitsee

Lisätiedot

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat

turun museokeskuksen vuokrattavat tilat turun museokeskuksen vuokrattavat tilat Turun museokeskuksesta löytyvät vuokrattavat tilat ovat ihanteellisia paikkoja juhlien, tapahtumien ja kokouksien järjestämiselle. Kun haluat tarkemmin tutustua

Lisätiedot

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti Tervetuloa MYS:in vuoden 2014 kesäiselle veneretkelle, joka suuntautuu itäiselle Suomenlahdelle Porvoosta Pyhtäälle. Kokoonnumme

Lisätiedot

Peimari-Areena Oy / Peimari United ry

Peimari-Areena Oy / Peimari United ry Peimari-Areena Oy / Peimari United ry Tapahtumat sekä hyvinvointi- & virkistypalvelut yrityksille ja yhdistyksille Tapahtumatuotantoa, hyvinvointi- & virkistyspalveluita Peimari-Areena Oy:n kautta Peimari-Areena

Lisätiedot

Vastuullisuuden kehittäminen Hepokatissa

Vastuullisuuden kehittäminen Hepokatissa Vastuullisuuden kehittäminen Hepokatissa Maria Utti/ Yrittäjä Majoitus Hepokatti www.majoitushepokatti.fi FB: www.facebook.com/bbhepokatti Instagram: https://www.instagram.com/bbhepokatti/ Majoitus Hepokatti

Lisätiedot

HELSINGIN UIMARIT URHEILULLISTEN ELÄMÄNTAPOJEN EDISTÄMINEN SEURASSA

HELSINGIN UIMARIT URHEILULLISTEN ELÄMÄNTAPOJEN EDISTÄMINEN SEURASSA HELSINGIN UIMARIT URHEILULLISTEN ELÄMÄNTAPOJEN EDISTÄMINEN SEURASSA LISÄÄ LIIKUNTAA PÄIVÄÄN JA VIIKKOON VANHEMMAT UIVAT UI KESÄKSI KUNTOON - KAMPANJAN MERKEISSÄ KUUKAUDEN AJAN, TAVOITELLEN VESILIIKUNTAMINUUTTEJA

Lisätiedot

Kesätapahtumiin osallistuminen

Kesätapahtumiin osallistuminen Kesätapahtumiin osallistuminen 1. Missä kylien kesätapahtumissa olette vierailleet tänä kesänä? Vastaajien määrä: 13 0 1 2 3 4 5 6 Ankkapurha Go Go Car & Swap & Vintage Meeting 2016, Koskiston meijeri

Lisätiedot

YRITTÄJYYDEN JA YRITTÄJÄKSI RYHTYMISEN ERILAISET TAVAT JA YRITTÄJYYSKASVATUKSEN HAASTEET AMMATTIKORKEAKOULUISSA

YRITTÄJYYDEN JA YRITTÄJÄKSI RYHTYMISEN ERILAISET TAVAT JA YRITTÄJYYSKASVATUKSEN HAASTEET AMMATTIKORKEAKOULUISSA YKTT2017, Oulu YRITTÄJYYDEN JA YRITTÄJÄKSI RYHTYMISEN ERILAISET TAVAT JA YRITTÄJYYSKASVATUKSEN HAASTEET AMMATTIKORKEAKOULUISSA Tarja Römer-Paakkanen, MMT dosentti tarja.romer-paakkanen@haaga-helia.fi;

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin TET työelämä tutuksi Juniori kohtaa seniorin Työelämä tutuksi TET eli työelämään tutustuminen on yläasteen ja lukion oppilaille järjestettävä opetussuunnitelman mukainen työelämään tutustumisjakso. Sen

Lisätiedot

Kauppakodassa myynnissä yli 90 yritystä ympäri Keski-Suomea YHTEYSHENKILÖIHIMME! www.kauppakota.fi

Kauppakodassa myynnissä yli 90 yritystä ympäri Keski-Suomea YHTEYSHENKILÖIHIMME! www.kauppakota.fi Kauppakodassa myynnissä yli 90 yritystä ympäri Keski-Suomea OTA YHTEYTTÄ YHTEYSHENKILÖIHIMME! www.kauppakota.fi Myynnissä Kauppakodassa Myyntikohde: Liiketoiminta + 3 tasokasta liikehuoneistoa Kuvaus:

Lisätiedot

Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi

Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi 1 HYRIA KOULUTUS 4.9.2014 Hyrian tarjoamat koulutukset & palvelut Yrittäjän ammattitutkinto

Lisätiedot