Liikkeenjohdon Konsultit LJK ry:n sääntömääräinen. Yhdistyksen toimintaperiaatteet ohjeistus Tiivistelmäversio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liikkeenjohdon Konsultit LJK ry:n sääntömääräinen. Yhdistyksen toimintaperiaatteet ohjeistus 12.2.2013. Tiivistelmäversio"

Transkriptio

1 Liikkeenjohdon Konsultit LJK ry:n sääntömääräinen Yhdistyksen toimintaperiaatteet ohjeistus Tiivistelmäversio

2 Hallitus ja vastuunjako 2013

3 (Vara)puheenjohtaja Timo Silén, erityisvastuualueena strategia, operaatiot ja eettisen lautakunnan muodostaminen Talouspäällikkö Riku Lehtinen, erityisvastuualueena talouden ja hallinnoinnin sekä tiimien toiminnan koordinointi Ari Aalto, erityisvastuualueena maine (näkyvyys, tunnettuus, keskustelut) Hannu Kauppinen, erityisvastuualueena alueet (Suomi - Eurooppa - maailma) Helena Raulos, erityisvastuualueena maine- ja verkkotiimien koordinointi Anneli Temmes, erityisvastuualueena verkot (julkishallintoyhteistyö sekä konsultoinnin sisäiset ja ulkoiset suurasiakkaat) Hallituksessa toimivat tammikuuhun 2013 saakka myös Pekka Kurvinen (puheenjohtaja) ja Kim Karme (hallituksen jäsen) sekä lokakuuhun 2012 saakka Juha Wiskari (hallituksen jäsen) Erottuaan LJK:n hallituksesta Kim Karme joutui eroamaan myös FEACOn hallituksesta 2013 alusta lukien.

4 Strategiatiimi Tiimin tehtävänä on suunnitella ja valmistella strategisen kehittämisen suuntaviivat sekä taktinen ja operatiivinen toteuttaminen muodostaa eettinen lautakunta Tiiminvetäjä Timo Jäsenet Ari Hannu Kim (Eettinen lautakunta, standardointi)

5 Mainetiimi Tiimin tehtävänä on suunnitella ja valmistella kokonaisvaltaisesti yhdistyksen markkinointiviestintä, erityisesti Näkyvyyden ja tunnettuuden lisääminen kaikissa viestintäkanavissa (sosiaalinen media ml.) Mielikuvamarkkinointi ja maineenhallinta Jäsen- ja sidosryhmätiedotteiden laatiminen Osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun Tiiminvetäjä Ari Jäsenet Helena Riku Juha

6 Aluetiimi Painopistealueet ovat LJK-yhteisön tunnettuuden, arvostuksen ja uskottavuuden lisääminen kaikkialla Suomessa sekä Euroopassa tiiviissä yhteistoiminnassa muiden tiimien kanssa Aktiivinen osallistuminen erityisesti FEACO- ja ICMCIyhteistyöhön Tiiminvetäjä Hannu Jäsenet Anneli Juha (ICMCI) Pekka (Feaco)

7 Verkkotiimi Painopistealueina ovat julkishallintoyhteistyö sekä sisäiset ja ulkoiset suurasiakkaat Suomessa ja lähialueilla Tiimi huolehtii LJK:n toiminnasta konsortiona esim. julkishallinnon yhteishankintatilanteissa Tiivis yhteistoiminta muiden tiimien kanssa Tiiminvetäjä Jäsenet Anneli Helena Kim (RIM, ICC) Timo (PKT-Säätiö)

8 Kotimaan toiminta

9 Kokoukset ja toiminta 2012 Kevätkokous (taloudellis-hallinnollinen) pidettiin World Trade Centerissä Helsingissä. Helena Petäistön emännöimä lounastilaisuus WTC:ssä keräsi 42 ilmoittautunutta. Hallituksen strategia-ideariihi pidettiin HAUS:n tiloissa Helsingissä lauantaina Syyskokous (yhdistyksen toiminnallisia tarkoitusperiä ajava) pidettiin WTC:llä Helsingissä. Alustajana tilaisuudessa puhui Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen. Tilaisuuteen ilmoittautuneita oli 35 henkeä. Hallitus kokoontui toimintakautensa aikana 11 kertaa Lisäksi tiimit kokoontuivat useita kertoja eri vuoden 2012 aikana.

10 Nimitysvaliokunta Nimitysvaliokunta kevätkokoukseen 2013 asti: Ulla Groop ja Kari Koivisto Eettinen lautakunta Vuoden 2012 eettisen lautakunnan jäseninä olivat: Kim Karme, LJK CMC, puheenjohtaja 1/2013 asti, sen jälkeen Pekka Kurvinen, LJK, CMC Timo Raivio, LJK CMC Timo Vuori, Kansainvälinen kauppakamari ICC Anne Berner, Perheyritysten liitto Anna-Kaisa Auvinen, Elinkeinoelämän keskusliitto EK

11 Ilme

12 LJK uusi ilmeensä Juhlavuoden kunniaksi 2011 LJK uusi ilmeensä ja tunnuksensa. LJK:n ja juhlaseminaarin ilmeen suunnittelusta vastasi DesignIlmoValtonen Oy. Talvella 2012 uudistimme kotisivumme ja keväästä 2012 lähtien meillä on ollut käytössä uuden ilmeen mukainen sähköpostitusväline. Uuden ilmeen tavoitteena on luoda Liikkeenjohdon Konsulteille uskottavaa ja luotettavaa mielikuvaa tämän päivän kansainvälisessä ympäristössä. Uudet kotisivut tammikuussa 2013

13 13

14

15 Uudet kotisivut 2013 LJK:n uusi webbisivusto on maailman moderneinta kotisivutekniikkaa. Enää ei tarvita erillisiä mobiilisivuja, tablettisivuja eikä oikeita sivuja! Vain yhdet sivut ja yhdet helppokäyttöiset päivitystyökalut riittävät. Käy kokeilemassa! Jos avasit uuden sivustomme läppärillä, kokeile, kuinka sama sivusto skaalautuu pikku älykännykällesi tai tabletillesi tai päinvastoin! Siellä on myös blogi, jossa jäsenet voivat kirjoittaa artikkeleita ja kuka tahansa voi kommentoida niitä!

16

17 Sähköpostitustyökalu Creamailer 2012 LJK:lla sähköpostitusosoitteistot : Jäsenosoitteisto 147 nimeä Sidosryhmäosoitteisto 44 nimeä Konsulttiosoitteisto (muut liikkeenjohdon konsultit kuin LJK:n jäsenet) nimeä Yritysjohtajaosoitteisto (toimitusjohtajat maan suurimmista yrityksistä) nimeä

18 Jäsenyydet

19 Jäsenyydet ja yhteistyökumppanit FEACO ICMCI Kansainvälinen kauppakamari ICC WTC-Helsinki Restel Scandic

20 Kansainvälinen toiminta

21 FEACO The European Federation of Management Consultancies Associations, Euroopan maakohtaisten konsulttiyhdistysten kattojärjestö Perustettu 1960 Edustaa ja edistää toimialaa Euroopassa Toimialan ainoa virallinen edustaja (rekisteröity lobbaaja) EU:n parlamentissa Yhdistyksen kotipaikkana Pariisi, mutta nykyinen toimipiste on Brysselissä LJK liittynyt jäseneksi perustamisensa yhteydessä 1961 Hallituksessa suurten eurooppalaisten maiden (Ranska, Espanja, Iso-Britannia, Saksa, Italia) kiinteä edustus ja alueittain edustajat Itä- ja Pohjois-Euroopasta. Suomi toiminut Pohjois-Euroopan edustajana vuodesta 2008.

22 Kansainvälinen toiminta FEACO Kim Karme osallistunut FEACO:n vuosikokoukseen Wienissä LJK:n edustaja Kim Karme toimi FEACO:n Executive Commiteen jäsenenä LJK:n vastuulla FEACO:ssa oli: Eurooppalainen toimialaselvitys Yhteistyö ICMCI:n ja FEACO:n välillä Baltic Rim yhteistyö

23 ICMCI The International Council of Management Consulting Institutes Globaali liikkeenjohdon konsulttien koulutukseen ja kansainväliseen sertifiointiin keskittynyt yhdistys Omistaa CMC-konsulttien sertifiointioikeudet Maakohtaisesti hyväksytään ainoastaan yksi yhdistys tuottamaan jasertifioimaan CMC-konsultteja LJK hyväksytty CMC-sertifikaattien tuottajaksi ja sertifiojaksi Suomessa

24 Lokakuun 3 6. päivä 2012 ICMCI piti 25-vuotisjuhlakokouksen Orlandossa USA:ssa. Kokouksen isäntänä toimi USA:n konsulttijärjestö, joka piti samassa yhteydessä oman vuosikokouksensa. Kokoukseen osallistui noin 400 henkeä eri puolelta maailmaa. Suomesta kokoukseen osallistuivat LJK:n hallituksen jäsenet Juha Wiskari ja Kim Karme. 25-vuotisjuhlallisuuksien lisäksi keskusteltiin ICMCI:n kehittämisestä. Tärkeinä teemoina täysiaikaisen toiminnanjohtajan palkkaaminen ja valmistelut vuonna 2013 uudelle kaksivuotiskaudelle valittavan hallituksen vaalivalmistelut. ICMCI:n Membership Committee, jonka jäsenenä Kim Karme toimii, esitti mm. Philippiinien hyväksymistä täysivaltaiseksi jäseneksi sekä jäsenneuvotteluiden aloittamista Albanian ja Kazakhstanin kanssa. Kim Karme suoritti yhdessä Peter Sörensenin kanssa Intian konsulttiyhdistyksen toiminnan auditoinnin. Tilaisuudessa julkaistiin ICMCI:n 25-vuotishistoriikki sekä jäsenmaiden toiminnan vuosikertomukset (LJK:n arkistoissa).

25 Kansainvälinen toiminta ICMCI ICMCI auditoinnut LJK:n CMC toiminnan LJK:n sertifikaatti on nyt voimassa vuoteen Osallistuminen toimialan kansainvälisiä eettisiä säännöksiä määrittelevän työryhmän toimintaan. Osallistuminen Large Firm Initiative -työryhmän toimintaan Kim Karme osallistui ICMCI:n EuroHub kokoukseen Budapestissä Jäsenyys ICMCI:n Membership Commitee:ssa

26 ICMCI

27 ICMCI Sertificate

28 Standardisointi

29 Marraskuun 7. päivänä 2013 LJK ja SFS julkaisivat Suomessa Eurooppalaisen Johdon konsultoinnin standardin EN Tilaisuuteen oli ilmoittautunut 160 henkilöä. Standardi on laadittu eurooppalaisten liikkeenjohdon konsulttien maayhdistysten ja kattojärjestöjen yhteistyönä. Standardin kehitystyö jatkuu ja sen pohjalta tullaan laatimaan ISO-standardi liikkeenjohdon konsultoinnille. Standardista on saatavissa lisätietoa sivustolta tai LJK:sta. Standardi on saatavissa SFS:stä.

30 Talous

31

32

33

34

35 Toteutuneet loppuun asti ja vuosi 2013 estimoitu LJK ry Tuloslaskelma: Tot Tot Tot Tot Tot Tot Tot Tot Tot Tot Tot Tot Est Tuotot Toiminnan kulut /- Rahoituskulut/-tuotot /+ Verot/palautukset = Yli-/alijääm ä Tase: Tilisaamiset Muut saamiset Rahat ja pankkisaamiset Vastaavaa yhteensä Oma pääoma yhteensä Vieras pääoma yhteensä Vastattavaa yhteensä Rahavirtalaskelma: Rahat jakson alussa Toiminnan rahavirta Rahoituksen rahavirta Rahat jakson lopussa Rahavirtalaskelmassa: miinusmerkki luvun edessä = jakson aikana yhdistyksen tileiltä mennyt/menee rahaa,ei etumerkkiä eli positiivinen luku = jakson aikana yhdistyksen tileille tullut / tulee rahaa

36 LJK Jäsenet Kunniajäseniä Seniorijäseniä Henkilöjäseniä Yht Yhteisöjäseniä jäseniksi haki yhteensä 21 konsulttia, joista 16 hyväksyttiin. Näistä 5 hyväksyttyä hakijaa olivat Finpron CMC-koulutettavia. Vuoden 2012 aikana yhdistyksestä erosi 11 konsulttia. Maksavien henkilöjäsenten muutos- /tarkistuslaskelma 2012: Hlöjäseniä vuoden 2012 alussa 75 Senioreiksi siirtyneet -6 Yhteisöihin siirtyneet -2 Yhdistyksestä eronneet -13 Uudet, paitsi Finpron konsultit 11 Hlöjäseniä vuoden 2012 lopussa 65

37 Materiaali

38 LJK ry tavara-inventaario ennen illan kevätkokousta Nimike Yht Historiikkikirjoja 90 Standaareja 71 Narreja 11 Roll-Upeja 5 CMC-pinssejä 30 LJK-pinssejä 220 Kyniä 80 Ylläoleva aineisto Turussa ja Espoossa Historiallinen aineisto Rikun hallussa (mm. kirjan pohjamateriaali) Kirjanpitoaineisto Rikun hallussa (ja/tai Turun Administerilla)

39 Toiminta 2012 Miten voimme yhdistyksenä lisätä LJK-konsulttien arvoa ja merkitystä sekä kysyntää asiakkaittemme keskuudessa?

40 Kotimaan toiminta CMC-ohjelmassa 2012 oli seitsemän osallistujaa Osallistumista korkeakoulujen ja yliopistojen konsulttikursseille jatketaan Jäsentiedotusta tehostetaan jäsenrekisterin ja sidosryhmärekisterin paremman ylläpidon ja uusien viestintävälineiden käytön avulla

41 Kansainvälinen toiminta Jäsenyys ICMCI:n Membership Committee:ssa jatkuu vuoden 2013 loppuun Vastuu toimialatutkimuksesta jatkuu Jäsenyys FEACO:n hallituksessa? FEACO:n vuosikokous ja kansainvälinen seminaari Roomassa ICMCI:n 25-vuotisjuhla ja vuosikokous Orlandossa ICMCI:n EuroHub kokous Budapestissä

42 Lähtökohdat tulevalle toimintastrategialle Suomessa on yli seitsemän tuhatta konsulttia Ammattikonsultteja Suomessa edustaa Liikkeenjohdon Konsultit LJK ry, jossa on parisataa hyväksyttyä LJKkonsulttia Liikkeenjohdon konsultti LJK nimikettä saavat käyttää vain koulutetut ja kokeneet johdon konsultoinnin ammattilaiset Ammattikonsultti on aina riippumaton ja objektiivinen LJK-konsultteja sitovat myös eettiset säännöt, jotka velvoittavat toimimaan aina asiakkaan parhaaksi

43 Hallituksen visionäkemyksiä operatiivisen toiminnan pohjaksi Yrityselämä ja julkinen hallinto mieltävät LJK-konsultit ammattitaitoisiksi, hyödyllisiksi ja luotettaviksi liikkeenjohdon konsulttipalvelujen tarjoajiksi Yhteiskunta tunnustaa laajasti LJK ry:n ja LJK-konsulttien roolin Suomen kilpailukyvyn kehittäjinä LJK-jäsenyys koetaan hyödylliseksi, lisäarvoa tuottavaksi (ml. lompakkovaikutus ) ja sitä arvostetaan Hallituksen näkemys on, että jos ylläolevat kolme asiaa ovat kiitettävässä kunnossa, niin LJK saa runsaasti lisää jäsenhakemuksia ja LJK-konsulttien laskutustavoite konsulttia kohden olisi keskimäärin yli euroa vuodessa

44 Toiminta-arvot em. vision mukaisen strategian toteuttamiseksi Ripeys, jotta asiat myös etenevät Jatkuvuus myös tilanteessa, jossa puheenjohtajuus ja hallituksen jäsenyydet ovat (ainakin osittain) vaihtumassa Kustannus-/osaamistehokkuus-hyötysuhde tavoitteiden saavuttamisen todennäköisyys contra osaajat/työkalut contra kustannukset sekä niiden ajoitus Psykologia: ihmisten käyttäytymisten lainalaisuudet viestinnän näkökulmista, joka tarkoittaa harkittua marssijärjestystä, manööverien ajoituksia, toistojen määriä yms.

45 Vision mukaisen strategian toteutus; II-kohde: jäsenhakijat Keille? Potentiaaliset jäsenkandidaatit; henkilöt, jotka ovat kauppa- tmv. rekisteriin ilmoittaneet jollakin yhtiömuodolla (oy, ky, ay, tmi) ainakin yhdeksi toimialakseen liikkeenjohdon konsultoinnin Määrä? Yli näistä odotamme saavamme ja löytävämme kolmen vuoden aikana 150 parasta hakijaa (alle 2 %) Miksi kannattaa hakeutua LJK:n jäseneksi? Miten? LJK-Info, jossa mm. gallupmahdollisuus

46 Vision mukaisen strategian toteutus; III-kohde: asiakkaamme Keille? Vähintään 20 henkeä työllistävien yritysten toimitusjohtajat Suomessa Määrä? Noin Miksi kannattaa käyttää vain LJK-konsultteja? Miten? LJK-Info, jossa mm. gallupmahdollisuus ( Ammattikonsultti ei huijaa! sloganista huokuvat arvomme ammattimaisuus, objektiivisuus, riippumattomuus, eettisyys)

47 Visio-projekti Pohjustusta hallituksen tulevaa Future2020 strategiatyötä varten Hallitus seuraa mm. PKT-Säätiön osittaisia otteita näissä asioissa

48 YLEISTÄ Suomalaisen yhteiskunnan pärjääminen ja kansalaisten elintason kehittämisen edellytys on toimiva elinkeinoelämä, joka pärjää kansainvälisessä kilpailussa. Yksi ulottuvuus tähän päämäärään pääsemiseksi on osaava ja arvostettu liikkeenjohto. Sen merkitys kasvaa immateriaalisten tuotantotekijöiden merkityksen kasvun myötä. Suomessa kehitys koko sodanjälkeisen ajan on ollut voimakasta ja Suomi on eurooppalaisten maiden kärkijoukossa bruttokansantuotteella mitattuna. Tämä näkyy mm siinä, että perinteinen puutavaran ja voin vienti eivät enää ole kansantalouden kulmakiviä. Meillä on tänään merkittävä investointihyödykkeiden vienti. Voimistuvat BRIC-maat tuovat uusia haasteita, mutta myös uusia mahdollisuuksia. Vaatimukset yritysten liikkeenjohdolle kasvavat. Emme voi pysähtyä. Kehityksen on jatkuttava. Kysymys kuuluukin: miten liikkeenjohtoa voidaan kehittää ja mitkä tahot voivat siinä myötävaikuttaa?

49 KENTÄLLÄ ON ISO JOUKKO INNOSTUNEITA TAHOJA Suomessa on syntynyt joukko tahoja, jotka pyrkivät parantamaan yritysten toimintaedellytyksiä paremman johtamisen kautta. Näitä on syntynyt paikallisesti, usein jonkun puuharyhmän aloitteesta. Esimerkkeinä ovat: PKT-säätiö, Hallituspartnerit, Yrityskummit, LJK, Strategisen Johtamisen Seura, Nestor-Partners, Hallitusammattilaiset ja SKOL. Tavoitteet ja toimintatavat ovat hyvin samankaltaisia. Samankaltaisia jäsentapahtumia, samankaltaisia koulutustilaisuuksia jne. Monet näistä kärsivät resurssien puutteesta. Toiminta on vapaaehtoistyön varassa. Energia ei riitä näkyviin tempauksiin. Aktiviteetti on aaltomaista. Pitkäjänteinen työ jää taustalle.

50 UUSI YHTENÄINEN VAHVA JÄRJESTÖ Liikkeenjohdon Osaajat Olisi syytä selvittää kentän kokoamisen edut ja haitat sekä mahdolliset rakennevaihtoehdot. Rajanveto olisi suunnittelun ja johtamisen välillä. Esimerkiksi SKOL voisi olla suunnittelija-asiantuntijoiden kattojärjestö, johon kuuluvat muut kuin liikkeenjohdon konsultit. Liikkeenjohdon Osaajat katto-organisaation alla voisi olla paikalliset toimijat, ja toiminta voisi olla jaettu seuraavasti: hallitustyö yrityksen johtaminen kummitoiminta koulutustoiminta

51 Perinteiset tuotantotekijät, kuten raaka-aine, pääoma ja koneet, eivät enää ratkaise kilpailukykyä. Merkittävin tuotantotekijä tänään on tietotaito, mukaan lukien myös muut immateriaaliset arvot. Kyky johtaa on yksi tietotaidon monista ulottuvuuksista. Tarvitsemmeko uuden Liikkeenjohdon Osaajat kattojärjestön? Vai onko nyt LJK:lla ainutlaatuinen mahdollisuus erottautua edukseen näissä piireissä?

52 Strategia

53 Visio Vuonna 2017 LJK on yritys- ja julkishallinnon ylimmän johdon halutuin ja arvostetuin organisaation kehittämiskumppani Suomessa Yhdistyksen juridinen asema rinnastuu Asianajajaliittoon ja CMC-koulutus on vakiintunut uskottavan liikkeenjohdon konsultin tunnukseksi

54 Missio Yhdistys Edistää korkeatasoista liikkeenjohdon konsulttitoiminnan tuntemusta ja kehitystä Suomessa ja Euroopassa Valvoo jäsenkunnan ammatillisia etuja ja alan arvostusta Toimii yhdyssiteenä jäsentensä kesken kokemusten vaihtamiseksi ja ammattitaidon syventämiseksi

55 Toiminta 2013

56 Liikkeenjohdon Konsultit LJK ry kerää, ylläpitää ja jakaa ammattikonsulttijäsenilleen eettisiä ja tuloksekkaita tietoja ja kokemuksia johdon konsultointipalvelujen myyntitavoista, sopimustekniikoista, toteutusmetodeista, standardeista sekä konsultointiprojektien päättämisistä.

57 Miten em. pyrkimyksiä toteutetaan käytännössä 2013? Tiimit erikseen ja koko hallitus yhdessä ovat vuoden 2012 aikana työstäneet aiheesta ennen näkemättömän määrän uutta strategiamateriaalia.

58 Materiaali luovutetaan valittavalle uudelle hallitukselle. Tämä hallitus tekee päätöksensä, tiedottaa niistä ja toteuttaa ne.

59 Liikkeenjohdon Konsultit LJK ry:n sääntömääräisen Yhdistyksen toimintaperiaatteet ohjeistuksen ylläpito toistaiseksi: yhdistyksen hallituksen jäsen ja tiimien koordinaattori, talouspäällikkö, LJK Riku Lehtinen

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015 SKOL, toimintasuunnitelma 2016 Esitys hallitukselle 19.10.2015 Yhteenveto Visio 2020 Suunnittelu ja konsultointi on suomalaisen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän arvostettu kilpailuetu ja osaamisen kehittämisen

Lisätiedot

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Syöpäpotilaat Cancerpatienterna i Finland ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

Hallituspartneritoiminnan kasvu haasteet ja mahdollisuudet. Keijo Mutanen,Hall. pj. Hallituspartnerit Itä- Suomi ry. Partneriaamu Hki 1.9.

Hallituspartneritoiminnan kasvu haasteet ja mahdollisuudet. Keijo Mutanen,Hall. pj. Hallituspartnerit Itä- Suomi ry. Partneriaamu Hki 1.9. Hallituspartneritoiminnan kasvu haasteet ja mahdollisuudet Keijo Mutanen,Hall. pj. Hallituspartnerit Itä- Suomi ry Partneriaamu Hki 1.9.2016 31.8.16 31.8.16 Toiminnan käynnistäminen 2013 Osaava hallitus-

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011. Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011. Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2011-31.12.2011 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ Suomen Biokierto ja Biokaasu ry 1.3.2019 LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ Yhdistyksen tarkoitus Suomen Biokierto ja Biokaasu ry tarkoituksena on edistää kestävää ja vastuullista biohajoavien jätteiden

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän historiallisen miekkailun seura ja siitä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä JHMS. Yhdistyksen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

KNX Finland Syyskokous 2018

KNX Finland Syyskokous 2018 KNX Finland Syyskokous 2018 Puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan katsaus Markkinointi Kalasataman Award palkinnot (globaali ja kansallinen) http://knx.fi/uutiset.php?aid=224620&k=-1 http://knx.fi/uutiset.php?aid=224626&k=-1

Lisätiedot

Suomalainen asianajajakunta

Suomalainen asianajajakunta Suomalainen asianajajakunta Kuka on asianajaja? Asianajaja on asiakkaidensa asioiden hoitamiseen erikoistunut kokenut lakimies. Vain Asianajajaliittoon kuuluva lakimies saa käyttää nimikettä asianajaja.

Lisätiedot

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt: KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa

Lisätiedot

RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011

RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011 RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011 Missio, visio ja arvot MISSIO RIL edistää jäsentensä ammattitaidon ja hyvinvoinnin jatkuvaa kehittymistä

Lisätiedot

SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN CIDESCO ry 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Suomessa kosmetologin ammatin edistämiseksi, valvoa alalla toimivien

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. Suomen työnohjaajat ry SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. 2. Toiminnan tarkoitus ja toiminnan laatu Suomen

Lisätiedot

ICF Finland. International Coaching Week 19.-23.5.2014. Ammattimaisen coachingin näkyvyyden, tunnettuuden ja vaikuttavuuden lisääminen

ICF Finland. International Coaching Week 19.-23.5.2014. Ammattimaisen coachingin näkyvyyden, tunnettuuden ja vaikuttavuuden lisääminen ICF Finland International Coaching Week 19.-23.5.2014 Ammattimaisen coachingin näkyvyyden, tunnettuuden ja vaikuttavuuden lisääminen Esityksen sisältö International Coaching week Mitä coaching on? Mitä

Lisätiedot

Pidä Lappi Siis+nä ry

Pidä Lappi Siis+nä ry Pidä Lappi Siis+nä ry 25- vuo+sjuhlaseminaari 9.- 10.2.2012 Rovaniemi Vies+nnän ja sidosryhmäsuhteiden kehibäminen vies+ntäpäällikkö Emmi Lah+nen Mitä, kuka, miksi, miten, milloin, missä, kenelle? Vies+nnän

Lisätiedot

Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 )

Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 ) Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 ) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Paloinsinööriyhdistys ry, ruotsiksi Brandingenjörsföreningen i Finland r.f., ja kotipaikka on

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Infra-alan kehityskohteita 2011

Infra-alan kehityskohteita 2011 Infraalan kehityskohteita 2011 Hinta vallitseva valintaperuste Yritysten heikko kannattavuus Panostukset tutkimukseen ja kehitykseen ovat vähäisiä, innovaatioita vähän Alan tapa, kulttuuri Toimijakenttä

Lisätiedot

Korkinmäki-Veisun Omakotiyhdistys - Yhdistyksen säännöt

Korkinmäki-Veisun Omakotiyhdistys - Yhdistyksen säännöt Korkinmäki-Veisun Omakotiyhdistys - Yhdistyksen säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Korkinmäki-Veisun Omakotiyhdistys ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen

Lisätiedot

Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry Säännöt. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry.

Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry Säännöt. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki. Yhdistys voi kuulua jäsenenä erilaisiin toimialansa järjestöihin. 2 Tarkoitus ja

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Strategiamalli (Liite 2) Faktoja

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Strategiamalli (Liite 2) Faktoja Suomen Saappaanheittoliitto ry Strategiamalli 21.11.2008 (Liite 2) Suomen Saappaanheitoliitto ry Faktoja perustettu 1992 1.1.2008 aktiiviheittäjiä 1393 1.1.2008 jäsenmaksun maksaneita seuroja 31 1.1.2008

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Itä-Suomen Ammattitaito ry.

Itä-Suomen Ammattitaito ry. Itä-Suomen Ammattitaito ry. yhdistys perustettu vuonna 2003 toimialue: Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois- Karjalan ja Kainuun maakunnat jäseninä toimialueen merkittävimmät ammatillisen koulutuksen järjestäjät

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

UUSI KESKUSJÄRJESTÖ -hanke LIITTOJEN KOKOUS 12.2.2015 HELSINKI

UUSI KESKUSJÄRJESTÖ -hanke LIITTOJEN KOKOUS 12.2.2015 HELSINKI UUSI KESKUSJÄRJESTÖ -hanke LIITTOJEN KOKOUS 12.2.2015 HELSINKI LIITTOJEN KOKOUS 12.2.2015 - esityslista 1. Valitaan kokouksen puheenjohtajisto 2. Todetaan selvitystyöhön 10.2.2015 mennessä ilmoittautuneet

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt. Yhdistysrekisterinumero

Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt. Yhdistysrekisterinumero Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt Yhdistysrekisterinumero 138.725 Sääntömuutos rek. 17.5.2017 Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt 2(6) Nimi: Myllyhoitoyhdistys ry Kotipaikka: Helsinki Osoite: Oksasenkatu 10

Lisätiedot

Rauman kauppakamarin strategia. Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät.

Rauman kauppakamarin strategia. Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät. Rauman kauppakamarin strategia Strategia on johtava ajatus pitkäjänteisestä tavasta saavuttaa asetetut päämäärät. Rauman kauppakamarin visio, missio eli toiminta-ajatus ja arvot Kauppakamarin päämäärät

Lisätiedot

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry. Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä. 30.10.2014 Hallituspartnerit Itä-Suomi ry

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry. Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä. 30.10.2014 Hallituspartnerit Itä-Suomi ry Hallituspartnerit Itä-Suomi ry Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä Hallituspartnerit ry:n toiminta alkoi Tampereella vuonna 2003. Alueellisia yhdistyksiä on sen jälkeen perustettu mm. Turkuun, Ouluun,

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! KURSSIESITE Tervetuloa mukaan syksyn 2016 HHJ-kurssille! Kurssi soveltuu hallitustyön aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii hallitustyötä jo tekeville tai sitä harkitseville.

Lisätiedot

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI Sääntömuutosehdotukset voidaan jakaa neljään kategoriaan: Rotujärjestöstatuksen vaatimat muutokset sääntöihin (merkitty punaisella) Oikeinkirjoitusasun korjaukset ja sääntöjen

Lisätiedot

Strategia toimintaa ohjaamassa

Strategia toimintaa ohjaamassa Strategia toimintaa ohjaamassa Akavan Erityisalat ry on kulttuurin, hallinnon ja liike-elämän asiantuntija- ja esimiestehtävissä toimivien etujärjestö. AKAVAN ERITYISALOJEN TOIMINTA-AJATUS Tässä esitteessä

Lisätiedot

KARJALAN TASAVALTA BISNESFOKUKSESSA

KARJALAN TASAVALTA BISNESFOKUKSESSA KARJALAN TASAVALTA BISNESFOKUKSESSA Venäjän-kaupan huippuseminaari Lahdessa 3.10.2013 Markinvest Oy, Karjalankatu 35A 15150 LAHTI 03 752 1810 www.markinvest.fi Tehdään oikeita asioita oikein. Asiakkaistamme

Lisätiedot

Meridiaani ry - Säännöt Hyväksytty kevätkokouksessa 2017

Meridiaani ry - Säännöt Hyväksytty kevätkokouksessa 2017 Meridiaani ry - Säännöt Hyväksytty kevätkokouksessa 2017 Ÿ1 Yhdistyksen nimi on Meridiaani ry, ruotsiksi Meridian rf ja kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista nimitystä

Lisätiedot

Hallituspartnerit esittäytyy

Hallituspartnerit esittäytyy Hallituspartnerit esittäytyy Pohjois-Suomen Hallituspartnerit ry Seppo Mustonen Pohjoissuomalainen hallitustyön kehittäjä Seppo Mustonen / Hallituspartnerit 2015 OHJELMA 13.00 Kahvit 13.15 Seppo Mustonen,

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia 2016 2020 Hallitus hyväksynyt 1.2.2016 Tutkimus-kehittämistoiminnan strategia kertoo 1) Toiminta-ajatuksemme (Miksi olemme olemassa?) 2) Arvomme (Mikä meille

Lisätiedot

Kohti yrityksen voimavarahallitusta

Kohti yrityksen voimavarahallitusta Kohti yrityksen voimavarahallitusta Harri Lukander asianajaja, varatuomari OSAKEYHTIÖN HALLITUKSEN TEHTÄVÄT 2 Hallituksen tehtävät osakeyhtiön hallitus huolehtii ja vastaa kaikista niistä yhtiöoikeudellisista

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

Delegaattivalmennus

Delegaattivalmennus Delegaattivalmennus 1.6.2017 Organisointi raamit ja valtuutukset Menettelyt ja säännöt miten Aineisto mistä työpaperit 3 oikeaa esimerkkiä 1 Standardisointijärjestelmä CEN, ISO, SFS ja toimialayhteisöt

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013

HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013 Aika: Torstai 27.2.2013 n. klo 17.00 Paikka: Gentti, Vaisalantie 8, Espoo Asialistan 5, kohta i käsiteltiin sähköpostikokouksessa 1.3-4.3.2013. Läsnä: Kauko Viitanen Puheenjohtaja

Lisätiedot

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja Kokouskutsu Tehyn Vapaat Vaikuttajat ry 1/2014 Elin: Hallitus Aika: 3.2.2014 klo 17.30 Paikka: Messukeskus, Helsinki Asialuettelo Pykälä Käsiteltävä asia 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS

VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.20-31.12.20 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

SÄÄNNÖT, REKISTERÖITY

SÄÄNNÖT, REKISTERÖITY SÄÄNNÖT, REKISTERÖITY 22.3.2011 1/5 1 Nimi ja kotipaikka Suomen Saunaseura ry, kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus Seuran tarkoituksena on suomalaisten saunaperinteiden vaaliminen, saunan tuntemuksen syventäminen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) Karateseura Honbu ry yhdistyksen kokoukseen 17.5.09 hyväksymät säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Karateseura Honbu ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN KAUPPAKAMARIN (ICC) SUOMEN OSASTO INTERNATIONELLA HANDELSKAMMARENS (ICC) AVDELNING I FINLAND RY:N SÄÄNNÖT

KANSAINVÄLISEN KAUPPAKAMARIN (ICC) SUOMEN OSASTO INTERNATIONELLA HANDELSKAMMARENS (ICC) AVDELNING I FINLAND RY:N SÄÄNNÖT KANSAINVÄLISEN KAUPPAKAMARIN (ICC) SUOMEN OSASTO INTERNATIONELLA HANDELSKAMMARENS (ICC) AVDELNING I FINLAND RY:N SÄÄNNÖT (Hyväksytty osaston kokouksessa 30.4.1951) (Sääntöjen 3 ja 5, 6 :n 1 momentti sekä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus

SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry 1(6) SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

Suomen Standardisoimisliitto SFS ry SÄÄNNÖT. Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksymät rek. nro 46456

Suomen Standardisoimisliitto SFS ry SÄÄNNÖT. Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksymät rek. nro 46456 Säännöt Suomen Standardisoimisliitto SFS ry SÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksymät 2016-06-09 rek. nro 46456 Painettu Helsingissä SFS, elokuu 2016 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Standardisoimisliitto

Lisätiedot

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS

Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS 1 Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Kotipaikka: Espoo Laatija: Samuli Suonpää Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti.

Lisätiedot

Logistiikkayritysten Liitto. Strategia 2012

Logistiikkayritysten Liitto. Strategia 2012 Logistiikkayritysten Liitto Strategia 2012 2 LL STRATEGIA 2012 Perustehtävä Toimintaympäristön muutosvoimat Tahtotila Toimintamalli Organisaatio ja resurssit Jäsenten ja sidosryhmien odotukset Toimenpideohjelma

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013

PALKITSEMISSÄÄNNÖT. Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT Sukeltajaliitto ry 8.9.2013 PALKITSEMISSÄÄNNÖT 1. YLEISPERIAATTEET JA YLEISET SÄÄNNÖT 1.1. Mistä palkitaan Sukeltajaliitto ry:n varsinaiselle tai yhteisöjäsenelle, yhteistyökumppanille

Lisätiedot

J Ä R J E S T Ö H A U T O M O

J Ä R J E S T Ö H A U T O M O Eettisyys järjestötoiminnassa Hanasaari 23.11.2012 Eettinen ja aatteellinen yhdistys Miten määrittelet aatteellisen yhdistyksen? Mitä sen pitää tehdä? Mitä se ei saa tehdä? Mitä tarkoittaa yleishyödyllinen

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhteisökoordinaattori Soile-Maria Linnemäki / Yhdistysverkosto Pj. Jonna Marttinen / Kinnarin koulun vanhempainkerho Pj. Terttu Kanninen / Luodaan Yhdessä ry OTA KORTTI

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Rekisterinumero 178573. Säännöt rekisteröity yhdistysrekisteriin 25.2.2000. Y-tunnus 1596966-6 Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen nimi on Ukko-Kolin Ystävät r.y. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Kansainvälinen IPMA henkilösertifiointi

Kansainvälinen IPMA henkilösertifiointi Kansainvälinen IPMA henkilösertifiointi 2019 Projektiyhdistys ry YHDESSÄ KOHTI MAAILMAA, JOSSA KAIKKI PROJEKTIT ONNISTUVAT Kansainvälinen IPMA sertifikaatti on ainutlaatuinen todistus henkilön kyvykkyydestä

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toimialue ja perustamisaika

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toimialue ja perustamisaika Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toimialue ja perustamisaika Yhdistyksen nimi on Suomen Ringettevalmentajat SRiV ry, sen kotipaikka on Helsinki ja toimialue on koko Suomi. Yhdistys

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Lorem ipsum dolor amet mirham. Suomen Standardisoimisliitto SFS ry Säännöt

Lorem ipsum dolor amet mirham. Suomen Standardisoimisliitto SFS ry Säännöt Lorem ipsum dolor amet mirham Suomen Standardisoimisliitto SFS ry Säännöt Suomen Standardisoimisliitto SFS ry Säännöt Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksymät 2019-06-03 rek. nro 46456 SFS 2019/08

Lisätiedot

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN

Lisätiedot

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN!

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! KOKOUSKUTSU 16.9.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! 30 vuotta täyttävä Keski-Uudenmaan Sukeltajat isännöi tänä vuonna Liiton syyskokousta. Ohjelmaa on luvassa koko viikonlopulle juhlaseminaarin,

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITON PK-YRITYSVALTUUSKUNTA. PK-yritysvaltuuskunnan puheenjohtaja Heimo J. Aho 8.2.2006

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITON PK-YRITYSVALTUUSKUNTA. PK-yritysvaltuuskunnan puheenjohtaja Heimo J. Aho 8.2.2006 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITON PK-YRITYSVALTUUSKUNTA PK-yritysvaltuuskunnan puheenjohtaja Heimo J. Aho 8.2.2006 Mikä mies? Heimo Juhani Aho, s. 9.4.1949, Tampere Ylioppilas, Kalevan yhteiskoulu 1968 Dipl.ekonomi,

Lisätiedot

Staran strategia onko strategialla päivitystarpeita? Teknisen palvelun lautakunnan strategiapäivät Timo Martiskainen

Staran strategia onko strategialla päivitystarpeita? Teknisen palvelun lautakunnan strategiapäivät Timo Martiskainen Staran strategia 2011-2012 - onko strategialla päivitystarpeita? Teknisen palvelun lautakunnan strategiapäivät 31.10. - 1.11.2011 Timo Martiskainen Toiminta-ajatus Tuotamme rakennusalan, ympäristönhoidon

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Varsinais-Suomi. Yhdistys

Lisätiedot

toiminnan suunnittelu, johtaminen ja kehittäminen

toiminnan suunnittelu, johtaminen ja kehittäminen Jyväskylä 12.3.2008 Keskustelua vapaaehtoistoiminnasta ja yleishyödyllisyydestä YTT Juha Heikkala Yhdistyksen / järjestön toiminnan suunnittelu, johtaminen ja kehittäminen STRATEGINEN SUUNNITTELU Strategia:

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016 KOTEL 15-002 13.3.2015 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! KURSSIESITE Tervetuloa mukaan syksyn 2017 HHJ-kurssille! Kurssi soveltuu hallitustyön aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii hallitustyötä jo tekeville tai sitä harkitseville.

Lisätiedot

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT ------- Nämä säännöt on hyväksytty Opintotoiminnan Keskusliitto OK ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa 21.5.2003 ja

Lisätiedot