Valtakunnalliset Kosteus- ja hometalkoot,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valtakunnalliset Kosteus- ja hometalkoot,"

Transkriptio

1 Antero Pentikäinen RI, 1(11) Valtakunnalliset Kosteus ja hometalkoot, Valtioneuvosto päätti pidetyssä politiikkariihessä käynnistää viisivuotisen Kosteus ja hometalkoot toimenpideohjelman vuosille Talkoot toimivat ympäristöministeriön alaisuudessa ja ne koostuvat useista osioista, joista yhtenä on asuntokaupan turvan kehittäminen. Tällä kyselyllä on tarkoitus selvittää suunnittelu / tarkastustoiminnan nykytilannetta ja niiden laatua. Kysely on kohdistettu nykyään tarkastuksia ja / tai korjaussuunnittelua tekeville tahoille. Kaikki vastaukset käsitellään luottamuksellisesti, eikä kenenkään vastaajan tietoja luovuteta ulkopuolisille. Kyselyyn voi vastata myös nimettömänä, jos niin haluaa. Tämä kyselylomake on laadittu normaalina (Word) dokumenttina ja jokaiseen vastausalueeseen avautuu lisää tilaa automaattirivityksellä. Lomakkeen alkuosan lokeroihin sijoitetut kysymykset on laatinut Antero Pentikäinen. Loppuosan vapaamuotoiset kysymykset on laatinut juristiryhmä Tiina KoskinenTammi ja Leena Laurila. 1. Yleisiä kysymyksiä Vastaajan nimi Vastaajan Vastaajan gsm n:o Vastaajan osoite Toimintaalue Koulutus ja pätevyydet Kuinka pitkään olet toiminut alalla Montako asuntokauppaan liittyvää tarkastusta teet vuosittain n. kpl Montako peruskuntoarviota teet vuosittain kpl Jos olet tavarantarkastaja, montako tarkastusta teet vuosittain kpl 2010: 2009: 2008:

2 Antero Pentikäinen RI, 2(11) Montako kosteus / hometutkimusta teet vuosittain kpl Montako muita tarkastuksia teet vuosittain kpl Montako korjausvalvontakohdetta teet vuosittain kpl Kuinka monessa oikeustapauksessa olet asiantuntijana vuosittain kpl Kuinka usein käyt alan jatkokoulutuksissa Onko koulutuksesi riittävä? Mitä jatkokoulutusta / lisäpätevyyksiä haluaisit 2. Tarkastuksen suorittaminen ja rakennustekniikka Kuntotarkastukseen valmistautuminen ja tarkastus kuka välittää sinulle tarkastustilauksen (myyjä, ostaja, kiinteistönvälittäjä) teetkö kirjallisen tarkastussopimuksen lähetätkö ennakkoon kohteen omistajalle kyselylomakkeen mitkä osapuolet yleensä ovat tarkastuksessa mukana (ostaja, myyjä, välittäjä) mitä sisältyy alkuhaastatteluun selitätkö tarkastuksessa läsnäolijoille toimenpiteet, niiden laajuuden ja epävarmuustekijät noudatatko tarkastuksessa yhteistä toimintamallia (YTM) kuinka kauan tarkastus kestää keskimäärin tuntia kuinka nopeasti tarkastuslausunto valmistuu / päiviä kuinka usein keskustelet myöhemmin ostajan / myyjän kanssa Mitä merkittäviä asioita mielestäsi tulee ottaa huomioon tarkastuksessa

3 Antero Pentikäinen RI, 3(11) Tässä kyselyssä vauriolla tarkoitetaan sellaista havaintoa rakenteessa, joka rajoittaa jollakin tavalla rakennusosan käyttöä. Monessako kohteessa löytyi vaurioita alla olevan rakennusten valmistumisvuoden jaotuksen mukaan % Minkä tyyppisistä rakennuksista löytyi vaurioita vanhat hirsirakennukset rintamamiestalot yksitasoiset vuosien talot 1980 nuoremmat talot Mistä rakennusosista keskimäärin on löytynyt vaurioita % vesikatosta % yläpohjan puurakenteista % yläpohjan lämmöneristeistä % ulkoseinistä % ikkunoista tai ulkoovista % sisäseinistä % ulkoseinien alaosista % perusmuureista % perustuksista % kellarin seinistä % kellarin lattioista % Mistä epäilet vaurioiden johtuvan % rakennusosien vanheneminen % suunnitteluvirheet % rakentamisessa tehdyt virheet % huollon / kunnostusten laiminlyönnit % virheellisesti suoritetut korjaukset % ulkopuolelta tuleva kosteus % putkistovuodot % salaojien toimimattomuus % Mitä merkittäviä rakennusteknisiä asioita tulee mielestäsi ottaa huomioon tarkastuksessa

4 Antero Pentikäinen RI, 4(11) 3. Talotekniikka Löytyykö LVIlaitteista lämmityskattila, varaaja tmv. % säätölaitteet % putkistot % lämmityspatterit % käyttövesiputkistot % sekoittajat tmv. % viemäriputkistot % ilmanvaihtokanavistot % poisto ja korvausilmaventtiilit % koneelliset ilmanvaihtolaitteet % lämmön talteenottolaitteistot % Löytyykö sähkölaitteista kaapeloinnit yleensä % pääkeskukset % rasiat / katkaisijat % asennukset yleensä % vaurioita / toimimattomia laitteita vaurioita / toimimattomia laitteita epäilyttäviä asennuksia epäilyttäviä asennuksia Mitä tärkeitä asioita tulee ottaa huomioon talotekniikan tarkastuksessa ja miten tarkastusta voitaisiin parantaa Energian kulutus ja vertailu keskiarvoihin % kuinka monessa kohteessa selvitit energian kulutukset % kuinka monessa kohteessa vertailit kulutuksia keskiarvoihin % kuinka monessa kohteessa annoit sanallisen arvion % 4. Riskirakenteet ja jatkotoimenpiteet Asuntokauppatarkastusten riskirakenteet ja jatkotoimenpiteet kuinka monesta kohteesta löytyi riskirakenteita kuinka moneen kohteeseen ehdotit jatkotoimenpiteitä monessako kohteessa olit mukana jatkotutkimuksissa tai selvittelyssä monessako kohteessa olit mukana korjaussuunnittelussa

5 Antero Pentikäinen RI, 5(11) Millaisia tyypillisiä riskirakenteita olet havainnut ennen vuotta 1970 rakennetuissa ja millaisia 1970 jälkeen rakennetuissa taloissa Asuntokauppatarkastusten rakenteiden sisäiset tutkimukset % kuinka monessa kohteessa suoritit rakenteiden avauksia % kuinka monessa kohteessa mittasit kosteutta rakenteen sisältä % kuinka monessa kohteesta otit materiaalinäytteitä % Tähän osioon voit lisätä vapaamuotoisesti mielipiteitä, kokemuksia ja parannusehdotuksia, joilla parannetaan / kehitetään tarkastus tutkimustoimintaa

6 Antero Pentikäinen RI, 6(11) JURISTIRYHMÄN KYSYMYKSIÄ KUNTOTARKASTAJILLE 1. Kuntotarkastuksesta yleisellä tasolla 1. Onko nykyinen kuntotarkastuskäytäntö mielestäsi toimiva? 2. Mitä puutteita tai epäkohtia nykyisessä käytännössä mielestäsi on? 3. Kuntotarkastuksen tavoite aikanaan sitä luotaessa oli, että kuluttajat saisivat kustannustehokkaasti selville kaupan olevaan kiinteistöön liittyviä riskejä. Onko tämä tavoite mielestäsi nykyisen muotoisissa kuntotarkastuksissa toteutunut? 4. Onko kuntotarkastusten tilaajilla kokemuksesi perusteella oikea käsitys siitä, mitä kuntotarkastuksessa tutkitaan ja mitä tarkastuksessa voidaan havaita? Miksi? 5. Selvittäkö kuntotarkastaja yleensä tilaajalle ja/tai talon ostajalle ja myyjälle kuntotarkastuksen rajoitukset? 6. Olisiko syytä täsmentää tai tarkentaa kuntotarkastuksen sisältöä/rajoituksia nykyisestä joko suullisesti tai kirjallisesti? 7. Kiinteistö/asuntokauppariidoissa tulee monesti ilmi, että kuluttajat eivät välttämättä ymmärrä kuntotarkastusraporttien toteamusten (esim. riskirakenne, maakosteus, kuivalaho) merkitystä. Asiat on usein lausuttu raporteissa yleisellä tasolla eikä konkreettisesti. Onko tiedossasi tapauksia, joissa raporttien tulkinnasta syntynyt erimielisyyksiä eli se on ollut kiinteistökauppariidan aihe? 8. Onko kuntotarkastus ollut riitaan päätyneissä tapauksissa näkemyksesi mukaan hyödyllinen a) ostajalle b) myyjälle? Miten? 9. Miksi tarkastus ei ole ollut hyödyllinen? 10. Miten kuntotarkastusta voisi kehittää nykyisestä siten, että se olisi ostajalle ja myyjälle tiedonlähteenä hyödyllisempi?

7 Antero Pentikäinen RI, 7(11) 2. Kuntotarkastuksen tilaaminen/teettäminen 11. Kuntotarkastuksia tehdään nykyään sekä ennen kiinteistön myynnin aloittamista että vasta sitten kun ostajaehdokas on löytynyt ja tehnyt tarjouksen. Ennen myynnin aloittamista tehtyä kuntotarkastusta puoltaa se, että silloin kiinteistön pyyntihinta pystytään määrittelemään jo kiinteistön kunnosta olevan faktatiedon perusteella. Vasta ostajaehdokkaan löydyttyä tehtävää kuntotarkastusta puoltaa se, että silloin ostaja voi itse olla paikalla kuntotarkastusta ja saa suoraan informaatiota kuntotarkastajalta tarkastusta tehtäessä. Mitkä muut seikat mielestäsi puoltavat joko ennen myyntiin laittoa/ostajaehdokkaan löytymisen jälkeen tehtävää kuntotarkastusta? 12. Onko syytä määrätä lainkaan siitä, milloin kuntotarkastus on tehtävä? 13. Olisiko kuntotarkastus mielestäsi järkevä tehdä nimenomaan joko ennen kohteen myyntiin laittamista vai vasta kun ostajaehdokas on löytynyt? 14. Jos tarkastus tehdään ennen myyntiin laittamista, pitäisikö olla lähtökohta/mahdollisuus, että tarkastus uusitaan/täydennetään ostajaehdokkaan löydyttyä hänen kanssaan siten, että hänkin saa nähdä tarkastetut paikat ja kuulla tarkastajan kommentit? 15. Yhtenä vaihtoehtona on esitetty, että myyjä teettäisi kuntotarkastuksen, mutta ostajalla olisi oma kuntotarkastaja/rakennusalan asiantuntija, joka olisi ostajan edustajana kuntotarkastuksessa tai jonka kanssa ostaja kävisi jälkikäteen läpi kuntotarkastusraportin ja joka selvittäisi ostajalle, mitä tarkastusraportin havainnot käytännössä merkitsevät ja tarvittaessa suosittelisi lisätutkimuksia jo ennen kauppaa. Olisiko tällainen käytäntö mielestäsi järkevä/hyödyllinen? 16. Jos ajatellaan, että tarvittaisiin nykyistä pidemmälle menevä kuntotarkastus tai kaksi tarkastusta (sekä myyjän että ostajan teettämät) tai että tarkastus tehtäisiin ennen myyntiin laittoa ja uusittaisiin ostajaehdokkaan löydyttyä, tarkoittaisi se todennäköisesti enemmän kustannuksia. Onko kustannustehokkuus mielestäsi niin tärkeä lähtökohta tai tavoite, että se estää kuntotarkastuksen kehittämisen siihen suuntaan, että tarkastuksella saataisiin nykyistä enemmän seikkoja esille? 17. Olisiko talon tulevan/mahdollisen ostajan mielestäsi syytä olla aina kuntotarkastuksessa paikalla, vai saako kirjallisesta kuntotarkastusraportista mielestäsi riittävällä tavalla käsityksen kuntotarkastuksen havainnoista?

8 Antero Pentikäinen RI, 8(11) 18. Kuntotarkastuksen tilaa ja maksaa usein myyjä. Vaikuttaako tämä siihen, millä tavoin kuntotarkastus suoritetaan? Tehdäänkö tarkastus tilaajan etua ajatellen? 19. Kiinteistön ostajan intressissä on usein selvittää talon kunto mahdollisimman tarkasti, kun myyjä ei välttämättä ole kiinnostunut niin perinpohjaisesta tarkastuksesta. Muuttuisiko kuntotarkastuksen sisältö tai näkökulma, jos tarkastuksen tilaajana olisikin aina kohteen (mahdollinen) ostaja? Vai onko ainoa ratkaisu tähän se, että kohteessa teetetään kaksi kuntotarkastusta, toinen ostajan ja toinen myyjän näkökulmasta? 20. Onko tiedossasi tilanteita, joissa ongelmia on syntynyt siitä, kumpi kuntotarkastuksen on teettänyt? (esim. tarkastuksen tuloksen, tarkastajan vastuukysymysten suhteen) 21. Onko syytä jotenkin määritellä sitä, kuka tarkastuksen teettää/tilaa vai saisiko se määräytyä asianosaisten tahdon mukaan? 22. Miten kuntotarkastusta voisi mielestäsi kehittää sisällöltään siten, että se olisi niin paljon enemmän ostajan intressissä, että ostajan kannattaisi sellainen teettää vaikkei myyjä olisikaan sitä teettänyt? 3. Kuntotarkastuksen sisältö 23. Onko kiinteistökauppariidoissa ollut kyse epäpätevästi suoritetusta kuntotarkastuksesta, esim., että tarkastaja ei ole huomannut jotakin virhettä, joka hänen olisi tullut havaita? 24. Olisiko syytä edellyttää kuntotarkastajilta tiettyä pätevyyttä? 25. Pitäisikö kuntotarkastuksen sisältö määritellä ohjeissa/määräyksissä? 26. Joskus tulee vastaan tapauksia, joissa kiinteistö on kuntotarkastettu ja siinä ei ole todettu jotakin vauriota, joka on todettu vasta kaupanteon jälkeen. Käy ilmi, että vaurio olisi voitu havaita esim. piikkiä tai puukkoa käyttämällä (pehmenneet rossipohjan laudat), mutta tarkastaja ei ole näin tehnyt ja vetoaa siihen, että tarkastus on ollut vain silmämääräinen. Jää sellainen kuva, että tarkastaja on tiennyt vaurion mahdollisuuden, mutta hän vain tekee, mitä tuotteeseen kuuluu, ei enempää, joten vaurio on jäänyt toteamatta. Tuntuu siltä, että kuntotarkastaja on tiennyt myyjää ja ostajaa enemmän kohteen kunnosta, mutta on jättänyt kertomatta, koska ei kuulu tuotteeseen, mahdollisesti halunaan tehdä myyntiä edistävä tarkastus, jolloin häntä käytettäisiin myös myöhemmin tarkastajana.

9 Antero Pentikäinen RI, 9(11) 27. Samoin joskus kuntotarkastuksessa on todettu riskirakenne. Sitä on tutkittu parista kohtaa ja todettu, ettei vaurioita ole. Kaupan jälkeen riskirakenne todetaan kuitenkin muualta laajasti vaurioituneeksi. Jää sellainen kuva, että kuntotarkastaja on osannut valita tarkastettavaksi sellaiset kohdat, joissa vaurio epätodennäköisimmin on. Edelleen tuntuu siltä, että tarkastaja on tiennyt riskirakenteesta ja sen vaurioitumismekanismista ja otollisista vaurioitumisolosuhteista enemmän kuin myyjä ja ostaja, mutta on valinnut tarkastuskohdan sen mukaan, missä epätodennäköisimmin tulee vastaan mitään kaupan esteitä. 28. Onko Sinulla vastaavia kokemuksia kuntotarkastetuista kiinteistöistä? Mitä tällaisilla tilanteille voisi tehdä? 29. Pitäisikö kuntotarkastuksissa mielestäsi tehdä nykyistä enemmän rakenneavauksia rakenteiden kunnon selvittämiseksi? 30. Millaisissa tapauksissa rakenteiden avaamisesta olisi mielestäsi hyötyä? 31. Suositellaanko kuntotarkastuksissa usein rakenteiden avaamista kuntotarkastuksessa, esim. riskirakenteiden kunnon tarkastamiseksi? Miksi suositellaan tai miksi ei suositella? 32. Usein sanotaan, että kuntotarkastuksessa ei tehdä enempää rakenneavauksia, koska tarkastuksen tilaaja ei halua maksaa niistä. Miten ostajalle/myyjälle voisi perustella sen, mitä hyötyä rakenteiden avaamisesta olisi? 33. Ruotsissa kuntotarkastus tarkoittaa kiinteistön kunnon tarkastamisen lisäksi myös sen riskien kartoittamista. Tästä syystä kuntotarkastajat tarvitsevat pakollisen vastuuvakuutuksen, jota varten taas vakuutusyhtiöt edellyttävät tarkastajalta tiettyä ammatillista pätevyyttä. Tulisiko kuntotarkastuksen meilläkin käsitellä nykyistä enemmän/selkeämmin paitsi kiinteistön havaittavissa olevaa kuntoa myös siihen liittyviä riskejä? 34. Pitäisikö riskikartoituksen olla pakollinen kuntotarkastuksessa tietynlaisissa kiinteistöissä? (esim. iän perusteella) 35. Voidaanko määritellä se, millainen kiinteistö tulisi tarkastaa ns. riskikartoituksella/uudenlaisella kuntotarkastuksella? Iän mukaan, riskirakenteiden ilmenemisen mukaan? 36. Hometalkoiden yhtenä tavoitteena on asuntokaupan turvan parantaminen sekä ostajan että myyjän kannalta. Tämä tapahtuu osittain parantamalla ostajan ja myyjän tietoisuut

10 Antero Pentikäinen RI, 10(11) ta asuntokauppaan liittyvistä riskeistä, jolloin riskinjaosta ja esim. sen vaikutuksesta kauppahintaan voitaisiin sopia etukäteen kauppakirjassa. Jotta kaupan osapuolet tiedostaisivat riskit, heidän pitäisi olla selvillä mm. tulevien vuosien peruskorjaustarpeista, talon riskirakenteista ja mahdollisista piilevistä vaurioista, jos riski vaurioihin on olemassa. Oikeuskäytännön mukaan pelkkä kuntotarkastuksessa tehty toteamus riskirakenteen olemassaolosta ilman konkreettisia vauriohavaintoja ei ole laajentanut ostajan ennakkotarkastusvelvollisuutta eli siirtänyt vastuuta ko. rakenteen vaurioista ostajalle. Jos riskirakenne siis tutkittaisiin olevan kunnossa tutkimushetkellä, olisi silti syytä sopia kauppakirjassa siitä, kumpi osapuoli riskirakenteen myöhemmästä vaurioitumisesta vastaa. 37. Olisiko mahdollista kuntotarkastuksessa pakollisesti aina tutkia, onko rakennuksessa riskirakenteita ja mainita sellaisten olemassaolo sekä korjauskustannukset vähintääntasolla? 38. Jos riskirakenteiden tutkiminen ei mielestäsi ole mahdollista, miksi ei? 39. Olisiko mahdollista kuntotarkastuksessa pakollisesti selvittää se, millainen peruskorjaustarve kiinteistössä on? (esim. mitä pitäisi peruskorjata viiden vuoden kuluessa (=myyjän maakaaren mukainen vastuuaika) ja mitä niiden osien peruskorjaus vähintään tulee maksamaan) 40. Jos peruskorjaustarpeiden arviointi ei mielestäsi ole mahdollista, tarpeellista tai järkevää, miksi ei? 41. Kaupanteon jälkeen ilmi tulleen vaurion korjaaminen uudistaa usein korjattavia rakenteita siitä, minkä ikäisiä ne olivat kaupantekohetkellä (korjauksesta aiheutuu tasonparannusta). Ostajat eivät nähdäksemme välillä ymmärrä tätä seikkaa, vaan katsovat, että koko korjauskustannus pitää saada hinnanalennusta. Voisiko/tulisiko kuntotarkastuksessa peruskorjausta koskien tai muuten tuoda esiin eri rakennusosien käyttöikiä ja sitä, minkälaista uusimistarvetta se voi tarkoittaa kyseisessä kohteessa? 42. Mielestämme kuntotarkastuksesta informatiivisemman kaupan osapuolille se, että raportissa otettaisiin esille riskirakenteet ja niiden vähintään tasolla liikkuvat korjauskustannukset tiedossa oleva peruskorjaustarve ja vähintään tasolla liikkuvat korjauskustannukset em. rakenteiden tekniset käyttöiät ja maininta mihin uusimisiin ostajan tulee varautua seuraavan 5 vuoden aikana tiloihin, joihin ei ole pääsyä, tutkimatta jättämisen riski tai kehotus tutkia ko. tila 43. Ottavatko kuntotarkastajat kantaa tarkastusraportissa juridisiin seikkoihin?

11 Antero Pentikäinen RI, 11(11) 44. Tulisiko kuntotarkastajan ottaa kantaa esim. ostajan ennakkotarkastusvelvollisuuteen tilanteessa, että johonkin tilaan, esim. ylä tai alapohjaan, ei ole pääsyä ja suositella kyseisen tilan tutkimista tai kertoa, että jonkin tilan tutkimatta jääminen on käytännön riski? 45. Pitäisikö kuntotarkastajan ottaa kantaa siihen, että riskirakenteen perusteella sen mahdollisen vaurioitumisen kustannuksista tulisi ostajan ja myyjän kesken sopia erikseen? Tai siihen, ettei kauppaa pidä tehdä ilman tuollaista sopimista? 46. Miten muuten kuntotarkastusta tulisi kehittää sekä ostajan että myyjän oikeusturvan kannalta?

12 KYSELY KUNTOTARKASTAJILLE

13 Kyselyn toteutus Kysely toteutettiin vastaajalle kohdennettuna internetkyselynä. Tiedonkeruun ajankohta oli Kysely lähetettiin 233 kuntotarkastajalle 98 vastasi kyselyyn vastausaktiivisuus 42% 20 vastaajaa jätti vastaamisen kesken 115 jätti vastaamatta Kyselyn teknisestä toteutuksesta vastasi Qualitems Oy. 2

14 Tiivistelmä kyselyn tuloksista Kyselyyn vastanneet kuntotarkastajat ovat pääosin toimineet alalla pitkään. Sekä kokemus ja ammattiylpeys että turhautuminen epäkohtiin heijastuu erityisesti annetuista avoimista vastauksista. Ammattiylpeyttä kuvaa se, että tarkastus halutaan tehdä huolella, puolueettomasti ja ajan kanssa, ilman että paikalla on koko suku hankaloittamassa tarkastajan työtä. Riskirakenteet ovat vakava huoli, ja niille pitäisi tulevissa ohjeistuksissa antaa nykyistä suurempi painoarvo. Avaamisiin suhtaudutaan kuitenkin sangen kaksijakoisesti. Talotekniikka on osaalue, jossa kuntotarkastajat kokevat oman osaamisensa olevan riittämätöntä. Ensisijaisia epäkohtia ovat kiinteistönvälittäjien toiminta ja asenne tarkastuksiin sekä se, että käytettävissä ei ole kaikkea sitä dokumentaatiota joka pitäisi olla. Haaste on myös tarkastusalan insinöörimäisyys. Sekä myyjä että ostaja ovat maallikoita, jotka eivät aina ymmärrä tarkastuksen sisältöä ja tilaajan ohje koetaan aivan liian monimutkaiseksi. 3

15 Kuinka kauan olet toiminut rakennusalalla?

16 Kuinka kauan olet tehnyt kuntotarkastuksia? 75 % kyselyyn vastanneista on tehnyt kuntotarkastuksia vähintään kymmenen vuotta.

17 Mikä on peruskoulutuksesi?

18 Millaisia lisäpätevyyksiä Sinulla on? Voit valita useita Vastaajilla on keskimäärin kaksi lisäpätevyyttä. Yleisin yhdistelmä on AKK ja PKA. Yleisimmin mainittu muu: HTT

19 Millä alueella pääsääntöisesti teet tarkastuksia?

20 Montako asuntokauppaan liittyvää tarkastusta teet vuosittain? Tarkastuksia / vuosi Vastaajien vuosittain tekemien tarkastusten lukumäärä on ollut lievässä laskussa

21 Kuinka monta muuta tarkastusta tai muuta korjausrakentamiseen liittyvää toimenpidettä teet vuosittain? Toimenpiteitä / vuosi 61 % vastaajista on toiminut asiantuntijana oikeustapauksissa.

22 Mitkä osapuolet osallistuvat kuntotarkastuksen eri vaiheisiin?

23 Kuka välittää Sinulle tarkastustilaukset?

24 Mitkä osapuolet yleensä ovat tarkastuksessa mukana?

25 Oma toimintasi kuntotarkastuksessa Avoimissa vastauksissa oli useita kommentteja siitä, että tilaajan ohje on maallikolle liian monimutkainen ja että sitä ei siksi aina toimiteta etukäteen.

26 Sisältyykö tarkastukseesi alkuhaastattelu ja esityöt? Muu mm: omistushistoria, tapahtuneet kosteusvauriot, tekninen käyttöikä

27 Kuinka monta tuntia 150 m2 OKtalon tarkastus kestää keskimäärin?

28 Kuinka nopeasti tarkastuslausunto valmistuu keskimäärin?

29 Kuinka usein keskustelet myöhemmin ostajan / myyjän kanssa keskimäärin? Myyjä osallistuu ostajaa aktiivisemmin kuntotarkastuksen eri vaiheisiin, mutta myöhemmin kuntotarkastaja keskustelee useammin ostajan kanssa.

30 Poimintoja avoimista vastauksista kysymykseen Mitä ovat 5 tärkeintä asiaa tarkastuksessa? Ei saa olla kiire Huolellisuus ja puolueettomuus Korjaushistorian selvittäminen Myyjä ja ostaja ovat läsnä Raportin on oltava selkeä ja ymmärrettävä Riskirakenteiden havainnointi Osapuolten luottamuksen saavuttaminen 2. Asiantuntevuus 3. Huolellisuus ja tärmällisyys tarkastusta suoritettaessa 4. Slekokielinen esiintyminen ja rtaportointi 5. Täydellinen objektiivisuus riippumatta siitä, kuka on tilaaja Myyjän ja mahdollisen ostajan on oltava yhtä aikaa läsnä tarkastuksessa, jolloin tiedoksiantovelvollisuus ja selonottovelvollisuus todistettavasti toteutuu. 1. Rakennepiirrustukset 2. Tiedot rakenteista ja rakennusmateriaaleista 3. Tehdyt korjaustoimenpiteet 4. Mahdollisuus asukkaiden haastatteluun 5. Pääsy kaikkiin tiloihin Havaintojen merkityksen selittäminen raportissa niin että maallikkokin ymmärtää mistä on kyse. 19

31 Miten selvität seuraavien rakennusosien kunnon? 1/3

32 Miten selvität seuraavien rakennusosien kunnon? 2/3

33 Miten selvität seuraavien rakennusosien kunnon? 3/3

34 Miten selvität seuraavien rakennusosien kunnon? Tutkin piirustuksia

35 Rakennusosien kunnon selvittäminen Tarkastan silmämääräisesti / aistinvaraisesti

36 Rakennusosien kunnon selvittäminen Mittaan pintakosteuden

37 Rakennusosien kunnon selvittäminen Mittaan kosteuden rakenteen sisältä

38 Rakennusosien kunnon selvittäminen Avaan rakenteen

39 Poimintoja avoimista vastauksista kysymykseen Mitä rakennusteknisiä asioita tulee mielestäsi ottaa huomioon tarkastuksessa? Kosteustekninen toimivuus Rakennusvuosi vastaako rakenne rakentamisajankohdan ohjeita Rakenteiden toimivuus Riskirakenteet Sokkelit... Myyjien käyttäytymistä kannattaa aina tarkkailla, he saattavat peitellä jotain tietoisesti.ellei isännän ilme paljasta mitään, niin emännältä saattaa lipsahtaa. Mikäli aistinvaraiset havainnot / rakennepiirrustukset antavat vähänkin syytä epäillä rakenteissa olevan ongelmia, esitän aina rakenteiden avausta. YTM:ssähän tämä on kerrottu. On tärkeämpää löytää alapohjassa oleva mikrobivaurio, kun tehdä 40 sivuinen korulauseinen raportti. Kaikki mikä poikkeaa normaalista pitää ottaa huomioon. 28

40 Miten ja kuinka usein otat kantaa energiankulutukseen?

41 Poimintoja avoimista vastauksista kysymykseen Mitä asioita tulee mielestäsi ottaa huomioon talotekniikan tarkastuksessa ja miten tarkastusta voitaisiin parantaa? Ilmanvaihto Järjestelmät ja niiden toiminta LVIlaitteiden kunto ja ikä Talotekniikan ikä ja elinkaari Ylläpitohuolto... Materiaalien ja osakokonaisuuksien elinkaaren aistinvarainen arviointi, muuten keinot aika vähissä. Talotekniikkaa tulee opettaa tarkastajille riittävästi, että ottavat asian esille Tarkastajat kaipaavat lisää talotekniikan koulutusta. Uusissa taloissa, missä on paljon tekniikkaa LVIStarkastus erikseen asiantuntijan toimesta,. 30

42 Riskirakenteet ja jatkotoimenpiteet

43 Asuntokauppatarkastuksen rakenteiden sisäiset tutkimukset

44 Jos et tutkinut riskirakenteita, niin miksi et? Yleisin syy riskirakenteiden tutkimatta jättämiselle on, että myyjä ei anna siihen lupaa.

45 Mitkä asiat ovat haastavia tarkastustilanteessa? 62 % vastaajista kokee haasteeksi sen, että myyjä yrittää joskus tai usein vaikuttaa tulokseen.

46 Poimintoja avoimista vastauksista kysymykseen Muita haasteita Kiinteistönvälittäjät Kaupantekohalu ja kiire Puuttuminen tarkastukseen Syyttävät rahastuksesta, kun esittää lisätutkimuksia Tulosten vähättely Korjaushistorian puuttuminen Maallikolle liian monimutkaiset tilaajan ohjeet Myyjän ennakoinnin puuttuminen tarkastus tilataan kun kaupat on jo sovittu kiire Rakennepiirrustusten puuttuminen Talvi ja lumi Ylimääräinen yleisö Ymmärtämättömät ostajat Joskus koko suku paikalla, tutkimus hidastuu. Joskus tietojen saaminen hankalaa, ei muisteta / tiedetä. Kiinteistönvälittäjän ainoa tavoite on saada aikaiseksi kauppa ja hän painostaa ostajaa ostamaan ilman harkintaaikaa, sekä kuntotarkastajaa kirjoittamaan raportin valmiiksi ilman riittävää työaikaa tyyliin riittää kun se on huomenaamuksi klo 9, koska meillä on kaupantekotilaisuus pankissa silloin Tilaajan ohjeita on turha toimittaa, koska maallikko ei niitä ymmärrä. Asia pitää selvittää tarkastuksessa. 35

47 Kuntotarkastuksen sisältö

48 Poimintoja avoimista vastauksista kysymykseen Mitä mieltä olet nykyisestä kuntotarkastuksen sisällöstä? Ammattilaisetn tekemänä on toimiva, mutta tilaajilla on usein aivan väärä käsitys sen sisällöstä Jos kaikilla olisi käytössään samanlaiset yhtenevät ja pätevät kaavakkeet tulisi paremmin ja huolellisemmin kaikki kohdat huomioiduiksi. Riskirakenteiden osalle enemmän painoarvoa. Em. vaatii enemmän ammattitaitoa ja karsii siten kokemattomat tarkastajat ja "myyvät ja kivat" raportit. Suurin epäkohta on se, että edes nykyistä YTMohjeistusta ei noudateta. Koko ohjeistuksen kehitykseltä katoaa pohja, jos tarkastajat voivat halutessaan tehdä minkä sisältöisiä tarkastuksia tahansa ja kertoa asiakkaille niiden olevan asuntokaupan kuntotarkastuksia. Pahimmat puutteet on varsin vaikeaselkoiset selostukset, jotka on tehty toisia asiantuntijoita varten. Ostaja ei ymmärrä, mitä raportissa kerrotaan ja mitkä ovat riskit kussakin rakenteessa. Tarkastajalla tulisi olla selvästi suurempi halu kirjoittaa riskit esiin, kuin mitä myyjä puoli sallii. Sisältö sinänsä on riittävä. Pitäisi kuitenkin keksiä joku hyvä menettely siihen, että rakenteiden avaamiseen suhtauduttaisiin suopeamin. 37

49 Kenen tulisi teettää kuntotarkastus?

50 Tulisiko ostajalla ja myyjällä olla oma kuntotarkastaja?

51 Kenen kanssa kuntotarkastajan tulisi käydä läpi tarkastuslausunto henkilökohtaisesti?

52 Kuntotarkastuksen suorittaminen

53 Erimielisyydet tarkastusten tuloksista

54 Vaikuttaako vastuu tapaasi tehdä tarkastus?

55 Jos teet perusteellisen tarkastuksen riskirakenneselvityksineen, luuletko sen vaikuttavan tuleviin tilauksiin?

56 Tulisiko mielestäsi lausuntoon sisällyttää myös

57 Kuntotarkastuksista yleisesti

58 Miten mielestäsi kuntotarkastustoimintaa tulisi säädellä / valvoa? 1/2

59 Miten mielestäsi kuntotarkastustoimintaa tulisi säädellä / valvoa? 2/2

Sopimus kuntotarkastuksesta asuntokauppaa varten

Sopimus kuntotarkastuksesta asuntokauppaa varten 1. Esitiedot Sopimus kuntotarkastuksesta asuntokauppaa varten Kohteen osoite Tarkastusajankohta Tarkastuksen tilaajat ja yhteystiedot Päiväys ja allekirjoitukset Kohteen omistaja: Omistushistoria: Tarkastuksen

Lisätiedot

Kysely kiinteistönvälittäjille

Kysely kiinteistönvälittäjille Kysely kiinteistönvälittäjille Kuinka kauan olet toiminut kiinteistönvälitysalalla? Alle 5 vuotta 5-10 vuotta 10-20 vuotta Yli 20 vuotta Toimitko... itsenäisenä ammatinharjoittajana toisen palveluksessa

Lisätiedot

Laatuongelmien syitä Omakotitalojen tyypilliset riskirakenteet Pientalojen yleisimmät laatuvirheet

Laatuongelmien syitä Omakotitalojen tyypilliset riskirakenteet Pientalojen yleisimmät laatuvirheet Laatuongelmien syitä Omakotitalojen tyypilliset riskirakenteet Pientalojen yleisimmät laatuvirheet 1 RKM Matti Eklund 10.2.2015 2 Rakennuttamistehtäviä Rakennustöiden valvontaa Kauppakamarin hyväksymiä

Lisätiedot

Kuntotarkastajien pätevyysvaatimukset

Kuntotarkastajien pätevyysvaatimukset Kuntotarkastajien pätevyysvaatimukset Rakennusten kosteus- ja homeongelmat TrV ja YmV kuuleminen 20.6.2017 Yli-insinööri Katja Outinen Yleistä kuntotutkijoiden ja -tarkastajien pätevyyksistä Rakentamisen

Lisätiedot

Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun 2015:58 vaikutukset kosteusvaurioituneen kiinteistön kaupan purkumahdollisuuksiin

Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun 2015:58 vaikutukset kosteusvaurioituneen kiinteistön kaupan purkumahdollisuuksiin Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun 2015:58 vaikutukset kosteusvaurioituneen kiinteistön kaupan purkumahdollisuuksiin Tiina Koskinen-Tammi AA, OTT, VT Asianajotoimisto Alfa Oy Sisäilmastoseminaari 16.3.2016

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS 1(7) KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Oy Matkatalo. Valtakatu 36. 53100 Lappeenranta 24.09.2013

KUNTOTARKASTUS 1(7) KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Oy Matkatalo. Valtakatu 36. 53100 Lappeenranta 24.09.2013 1(7) KUNTOTARKASTUS Kiinteistö Oy Matkatalo Valtakatu 36 53100 Lappeenranta 24.09.2013 2(7) 1.YLEISTIETOA KOHTEESTA Kohde: Kiinteistö Oy Koulutalo Valtakatu 36 53100 Lappeenranta Tarkastuksen tilaaja:

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY

POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY KUNTOARVIO JA KUNNOSSAPITOTARVESELVITYS Pekka Seppänen LVI- Insinööri Kuntoarvioija, PKA Tero Pyykkönen Rakennusinsinööri Kuntotarkastaja, AKK Molemmilla energiatodistuksen antajan pätevyys, PETA Kuka

Lisätiedot

KOHTEEN OSOITE: Nykyisessä omistuksessa lähtien.

KOHTEEN OSOITE: Nykyisessä omistuksessa lähtien. KUNTOTARKASTUKSEN KIRJALLINEN HAASTATTELUOSA Kuntotarkastuksessa myyjälle ja ostajalle parhaimman hyödyn saamiseksi, toivomme teidän vastaavan kysymyksiin huolellisesti ja parhaanne mukaan. Täytetty lomake

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo. Kirkkokatu 9. 53100 Lappeenranta 17.12.2009

KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo. Kirkkokatu 9. 53100 Lappeenranta 17.12.2009 1(9) KUNTOTARKASTUS Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo Kirkkokatu 9 53100 Lappeenranta 17.12.2009 2(9) 1.YLEISTIETOA KOHTEESTA Kohde: Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo Kirkkokatu 9 53100 Lappeenranta

Lisätiedot

TUNNE TALOSI, TURVAA KAUPPASI

TUNNE TALOSI, TURVAA KAUPPASI Kuvat: YHA kuvapankki/pentti Hokkanen TUNNE TALOSI, TURVAA KAUPPASI Opas ostajalle ja myyjälle kiinteistön kunnon arviointiin ja turvallisempaan kaupantekoon A. Johdanto Kuva: YHA kuvapankki/pentti Hokkanen

Lisätiedot

Pellon myynti. Marica Twerin/Maatalouslinja

Pellon myynti. Marica Twerin/Maatalouslinja Pellon myynti Marica Twerin/Maatalouslinja Muotovaatimukset / kauppa Kirjallisesti Osapuolten on allekirjoitettava kauppakirja ja kaupanvahvistajan vahvistettava kauppa kaikkien allekirjoittajien ollessa

Lisätiedot

KOSTEUS- JA HOMETALKOOT 2010-2014 mistä on kyse?

KOSTEUS- JA HOMETALKOOT 2010-2014 mistä on kyse? KOSTEUS- JA HOMETALKOOT 2010-2014 mistä on kyse? Taloyhtiöiden hallitusfoorumi 24.9.2011 Karoliina Viitamäki 600 000 800 000 suomalaista altistuu päivittäin kosteusvaurioista aiheutuville epäpuhtauksille

Lisätiedot

1950-luvulla rakennetun asuinpalvelurakennuksen KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, PÄÄKORJAUSPERIAATTEET ja niistä aiheutuvat kustannukset

1950-luvulla rakennetun asuinpalvelurakennuksen KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, PÄÄKORJAUSPERIAATTEET ja niistä aiheutuvat kustannukset 1950-luvulla rakennetun asuinpalvelurakennuksen KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, PÄÄKORJAUSPERIAATTEET ja niistä aiheutuvat kustannukset Markus Fränti Kosteus ja sisäilmateknisen kuntotutkimus:

Lisätiedot

Hevoskaupan juridiikka

Hevoskaupan juridiikka Hevoskaupan juridiikka Yleistä Hevonen on irtain esine Virhe hevosessa vaikeampi nähdä kuin tavanomaisessa tavarassa (esim. auto) Myyjän tiedonantovelvollisuus Ostajan selonottovelvollisuus Sovellettava

Lisätiedot

TuTkimus- JA TArkAsTuspAlveluT TAhTirAnTA.fi 075 758 0801

TuTkimus- JA TArkAsTuspAlveluT TAhTirAnTA.fi 075 758 0801 Tutkimus- JA tarkastuspalvelut 075 758 0801 TähtiRanta Oy on kasvava ja kehittyvä monialainen insinööritoimisto. Asiantuntijamme tutkivat ja suunnittelevat asiakkaillemme aina parhaan lopputuloksen kiinteistöjen

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄN NÄKÖKULMASTA

ENERGIATODISTUS KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄN NÄKÖKULMASTA ENERGIATODISTUS KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄN NÄKÖKULMASTA Tämän lain tarkoituksena on erityisesti lisäämällä mahdollisuuksia rakennusten energiatehokkuuden vertailuun edistää rakennusten energiatehokkuutta ja

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS 3 Kivelä Ärjänsaari Yrityksen/ja tarkastajan yhteystiedot ja pätevyys Tarkastuksen suorittaja(t) Kajaanin ammattikorkeakoulu/rakennustekniikan osasto Antti

Lisätiedot

Tommi Riippa Energiakorjausneuvoja rakennusterveysasiantuntija 12.4.2014

Tommi Riippa Energiakorjausneuvoja rakennusterveysasiantuntija 12.4.2014 Miksi kodistaan kannattaa pitää huolta? Tommi Riippa Energiakorjausneuvoja rakennusterveysasiantuntija 12.4.2014 KOULURAKENNUKSET VETO-ONGELMIA 42 %:SSA RIITTÄMÄTÖN ILMANVAIHTO 40 %:SSA TUNKKAINEN ILMA

Lisätiedot

Hevoskaupan juridiikka

Hevoskaupan juridiikka Hevoskaupan juridiikka Yleistä Hevonen on irtain esine Virhe hevosessa vaikeampi nähdä kuin tavanomaisessa tavarassa (esim. auto) Myyjän tiedonantovelvollisuus Ostajan tiedonottovelvollisuus 1 Sovellettava

Lisätiedot

Kuntokartoitus. Sivuja:1/17. Vastaanottaja: Gun Adamsson Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto. Von Julinintie 169, Fiskars. Tutkimus pvm: 21.10.

Kuntokartoitus. Sivuja:1/17. Vastaanottaja: Gun Adamsson Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto. Von Julinintie 169, Fiskars. Tutkimus pvm: 21.10. Sivuja:1/17 Vastaanottaja: Gun Adamsson Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Kuntokartoitus Kohde: Von Julinintie 169, Fiskars Tutkimus pvm: 21.10.15 Raportointi pvm: 8.11.15 Tutkija: Rakennusmestari Mikael

Lisätiedot

Tunne talosi, turvaa kauppasi

Tunne talosi, turvaa kauppasi Tunne talosi, turvaa kauppasi Opas ostajalle ja myyjälle kiinteistön kunnon arviointiin ja turvallisempaan kaupantekoon 2016 1 Johdanto Tämä opas pyrkii lisäämään asunto- ja kiinteistökaupan turvaa niin

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS ASUNTOKAUPPAA VARTEN

KUNTOTARKASTUS ASUNTOKAUPPAA VARTEN KUNTOTARKASTUS ASUNTOKAUPPAA VARTEN Kokonkatu 6 33960 Pirkkala 1. YLEISTIETOA TARKASTUKSESTA Kohde Omakotitalo Kokonkatu 6 33960 Pirkkala Kohteen pinta-ala: Ei tarkemitattu Kohteen tilavuus: - m³ Kerrosluku:

Lisätiedot

Suomen OnlineTutkimus Oy. Tutkimusraportti_. Päiväys: 25.11.2011. Vesa Kause vesa.kause@onlinetutkimus.fi 09 221 2424

Suomen OnlineTutkimus Oy. Tutkimusraportti_. Päiväys: 25.11.2011. Vesa Kause vesa.kause@onlinetutkimus.fi 09 221 2424 OnlineTutkimus Oy Tutkimusraportti_ Ympäristöministeriö Kosteus- ja hometalkoot Kyselytutkimus omakotitalo-omistajille Päiväys: 25.11.2011 Vesa Kause vesa.kause@onlinetutkimus.fi 09 221 2424 www.onlinetutkimus.fi

Lisätiedot

RAKENNUSTEKNISEN KUNNON ARVIOIJIEN KOULUTUSTEN JA PÄTEVYYKSIEN KEHITTÄMINEN

RAKENNUSTEKNISEN KUNNON ARVIOIJIEN KOULUTUSTEN JA PÄTEVYYKSIEN KEHITTÄMINEN RAKENNUSTEKNISEN KUNNON ARVIOIJIEN KOULUTUSTEN JA PÄTEVYYKSIEN KEHITTÄMINEN Sisäilmastoseminaari 2019 Marita Mäkinen Helmi Kokotti Tiina Koskinen-Tammi Olavi Töyli RAKENNUSTEKNISEN KUNNON ARVIOIJIEN KOULUTUSTEN

Lisätiedot

Outoja oireita ja mitä sitten tehdään?

Outoja oireita ja mitä sitten tehdään? Outoja oireita ja mitä sitten tehdään? Vaurioituneen rakennuksen tutkimisen ja korjaamisen periaatteet Heidi-Johanna Jokelainen, RI, rakennusterveysasiantuntija Rakennusterveystiimin päällikkö FCG Suunnittelu

Lisätiedot

Tee joka päivä jotain, mikä pelottaa sinua by Eleanor Roosevelt

Tee joka päivä jotain, mikä pelottaa sinua by Eleanor Roosevelt Tee joka päivä jotain, mikä pelottaa sinua by Eleanor Roosevelt Osana tarkastusta VESIKOURUISTA HUOLEHTIMINEN Katon ja välipohjan tarkastaminen Sekä vesikourujen puhdistaminen Osana proworks palvelu Oy.n

Lisätiedot

Kosteus- ja mikrobivauriot kuntien rakennuksissa. Petri Annila

Kosteus- ja mikrobivauriot kuntien rakennuksissa. Petri Annila Kosteus- ja mikrobivauriot kuntien rakennuksissa Petri Annila Kosteus- ja mikrobivauriot kuntien rakennuksissa Sijoittuminen COMBI-hankkeeseen WP3 Rakenneratkaisujen lämpö- ja kosteustekninen toiminta

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS 13 Marjala Ärjänsaari Yrityksen/ja tarkastajan yhteystiedot ja pätevyys Tarkastuksen suorittaja(t) Kajaanin ammattikorkeakoulu/rakennustekniikan osasto Antti

Lisätiedot

HOMEKOIRATUTKIMUS. Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus

HOMEKOIRATUTKIMUS. Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus jenni.ylikotila@heinavesi.fi 1 / 8 Sisällysluettelo 1. KOHTEEN TIEDOT... 3 1.1 YLEISKUVAUS KOHTEESTA... 3 1.2 OLEELLISIMMAT HAVAINNOT...

Lisätiedot

Knuuttilantie 5 B, Jalasjärvi. Rivitalorakennuksen kuntokatselmus klo 12.30

Knuuttilantie 5 B, Jalasjärvi. Rivitalorakennuksen kuntokatselmus klo 12.30 1 7 Knuuttilantie 5 B, 61600 Jalasjärvi Rivitalorakennuksen kuntokatselmus 1.8.2017 klo 12.30 2 7 Tilaus 27.7.2017: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Laskutusosoite: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Tarkastuksessa

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA

KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA 1 Jotta saisitte suurimman mahdollisen hyödyn kuntotarkastuksesta, olkaa ystävällisiä ja vastatkaa mukaan alla oleviin kysymyksiin etukäteen, ennen tarkastusta. Tämä nopeuttaa ja helpottaa kuntotarkastusta.

Lisätiedot

KERROSTALOHUONEISTON KOSTEUSKARTOITUS

KERROSTALOHUONEISTON KOSTEUSKARTOITUS KERROSTALOHUONEISTON KOSTEUSKARTOITUS Mäkikatu 5-7 B12 76100 Pieksämäki 1 1. LÄHTÖTIETOJA KOHTEESTA: Omistaja: - Kohteen osoite: Toimeksianto: Mäkikatu 5-7 B12, 76100 Pieksämäki Kosteuskartoitus myyntiä

Lisätiedot

Pirttimäki Tommi PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN TYÖKOHDE

Pirttimäki Tommi PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN TYÖKOHDE PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 24.05.16 10693 Pirttimäki Tommi 045 326 1711 TILAAJA Satakunnan Ulosottovirasto PL 9 32701 Huittinen sanna.paivaniemi@oikeus.fi TYÖKOHDE Antinkuja 2 27710 Köyliö

Lisätiedot

Ilmanäytteet (mikrobi) Tuiskulan koulut

Ilmanäytteet (mikrobi) Tuiskulan koulut Ilmanäytteet (mikrobi) Tuiskulan koulut 4.4.2018 Kohde: Pinta-ala: - Rakennusvuosi: 1903-1937 Tuiskulan koulut Rakennusala:- Käyttötarkoitus: koulu Tuiskulansuora 126 Tilavuus: - 61300 Kurikka Kerrosluku:

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS 14 Päärakennus Ärjänsaari Yrityksen/ja tarkastajan yhteystiedot ja pätevyys Tarkastuksen suorittaja(t) Kajaanin ammattikorkeakoulu/rakennustekniikan osasto

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS 1(8) KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Oy Koulutalo. Valtakatu 34. 53100 Lappeenranta 29.08.2013

KUNTOTARKASTUS 1(8) KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Oy Koulutalo. Valtakatu 34. 53100 Lappeenranta 29.08.2013 1(8) KUNTOTARKASTUS Kiinteistö Oy Koulutalo Valtakatu 34 53100 Lappeenranta 29.08.2013 2(8) 1.YLEISTIETOA KOHTEESTA Kohde: Kiinteistö Oy Koulutalo Valtakatu 34 53100 Lappeenranta Tarkastuksen tilaaja:

Lisätiedot

MISTÄ SE HOME TALOIHIN TULEE?

MISTÄ SE HOME TALOIHIN TULEE? MISTÄ SE HOME TALOIHIN TULEE? KOSTEUSVAURIOT JA MUUT SISÄILMAONGELMAT Juhani Pirinen 15.10.2014 Hieman kosteusvaurioista Kosteuden lähteet SADE, LUMI PUUTTEELLINEN TUULETUS VESIKATTEEN ALLA TIIVISTYMINEN

Lisätiedot

TERVANOKKA. Alustava kuntoselvitys 18.01.2016. ri Tapani Alatalo Rakennus Oy Uudenmaan SANEERAUSTEKNIIKKA

TERVANOKKA. Alustava kuntoselvitys 18.01.2016. ri Tapani Alatalo Rakennus Oy Uudenmaan SANEERAUSTEKNIIKKA TERVANOKKA Alustava kuntoselvitys 18.01.2016 ri Tapani Alatalo Rakennus Oy Uudenmaan SANEERAUSTEKNIIKKA puh 020-7792 722, 040-7067620 tapani.alatalo@saneeraustekniikka.com Kytkinkatu 4E 04220 KERAVA 1

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS 21 Leirimaja Ärjänsaari Yrityksen/ja tarkastajan yhteystiedot ja pätevyys Tarkastuksen suorittaja(t) Kajaanin ammattikorkeakoulu/rakennustekniikan osasto Antti

Lisätiedot

14.4.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy

14.4.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy 14.4.2014 Ranen esitys Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy Energiatehokas korjausrakentaminen Tavoitteena pienentää olemassa olevien rakennusten energiankulutusta Energiatehokkuusvaatimuksilla on vaikutusta

Lisätiedot

Palvelurakennusten kosteus- ja mikrobivaurioituminen Laatija: Petri Annila, TTY

Palvelurakennusten kosteus- ja mikrobivaurioituminen Laatija: Petri Annila, TTY 24.1.2019 PALVELURAKENNUSTEN KOSTEUS- JA MIKROBIVAURIOITUMINEN Petri Annila, Tampereen teknillinen yliopisto 24.1.2019 2 Sisällys Tutkimusaineisto ja menetelmä Kosteus- ja mikrobivaurion määritelmä Tulokset

Lisätiedot

ASUNTOKAUPAN TURVAN KEHITTÄMINEN

ASUNTOKAUPAN TURVAN KEHITTÄMINEN 1/21 ASUNTOKAUPAN TURVAN KEHITTÄMINEN Sisältö I. ASUNTOKAUPAN TURVA - NYKYTILANTEEN ONGELMIA... 2 1. KIINTEISTÖKAUPPARIIDAT... 2 2. ASUNTOKAUPPARIITOJEN ERITYISPIIRTEET... 3 3. KUNTOTARKASTUKSIIN LIITTYVIÄ

Lisätiedot

VTS - kotien toimintatapa epäiltäessä sisäilmaongelmaa. Asukastoimikunnan seminaari

VTS - kotien toimintatapa epäiltäessä sisäilmaongelmaa. Asukastoimikunnan seminaari VTS - kotien toimintatapa epäiltäessä sisäilmaongelmaa Asukastoimikunnan seminaari 10.3.2018 Esittely Jari Kauppinen, kunnossapitomestari Jari.kauppinen@vts.fi p. 040 185 0489 Jyrki Mälkki, kunnossapitomestari

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS 22 Vierasniemen sauna Ärjänsaari Yrityksen/ja tarkastajan yhteystiedot ja pätevyys Tarkastuksen suorittaja(t) Kajaanin ammattikorkeakoulu/rakennustekniikan

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS 8 Sauna 3 Ärjänsaari Yrityksen/ja tarkastajan yhteystiedot ja pätevyys Tarkastuksen suorittaja(t) Kajaanin ammattikorkeakoulu/rakennustekniikan osasto Antti

Lisätiedot

RS-1 KOSTEUSKARTOITUS

RS-1 KOSTEUSKARTOITUS RS-1 KOSTEUSKARTOITUS Ollilantie 1 A 6, 90440 Kempele Kosteuskartoituspäivä 03.12.2014 Paavo Havaksen Tie 5 F FI-90570 Oulu p. 0207 495 674 www.raksystems-anticimex.fi Y-tunnus: 0905045-0 RS-1 KOSTEUSKARTOITUS

Lisätiedot

Kosteuskartoitus RS 1

Kosteuskartoitus RS 1 Kosteuskartoitus RS 1 Pakkahuoneenkatu 17 B 9 90100 Oulu 11.04.2017 Paavo Havaksentie 5 F 90570 Oulu p. 030 670 5500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 1 RAJAUKSET Kiinteiden kalusteiden ja laitteiden

Lisätiedot

SALAOJA + suojaa kiinteistösi salaojatutkimuksella

SALAOJA + suojaa kiinteistösi salaojatutkimuksella suojaa kiinteistösi salaojatutkimuksella Säännöllinen salaojatutkimus suojaa sisäilmaongelmilta Rakenteisiin pääsevä kosteus on yleisimpiä huonon sisäilman aiheuttajia. Salaojatutkimuksella voidaan selvittää

Lisätiedot

Vuorokausi (24h) ennen tarkastusta. Ennen tarkastusta ja sen aikana VALMISTAUTUMISOHJE KUNTOTARKASTUKSEEN. Tarvittavat asiakirjat.

Vuorokausi (24h) ennen tarkastusta. Ennen tarkastusta ja sen aikana VALMISTAUTUMISOHJE KUNTOTARKASTUKSEEN. Tarvittavat asiakirjat. VALMISTAUTUMISOHJE KUNTOTARKASTUKSEEN Vuorokausi (24h) ennen tarkastusta Pintoja ei tule kastella noin vuorokausi ennen tarkastusta (pesuhuone, sauna, kylpyhuone). Mikäli suihkussa käynti on välttämätöntä

Lisätiedot

Eri ikäisten kuntarakennusten korjaustarpeet. Petri Annila

Eri ikäisten kuntarakennusten korjaustarpeet. Petri Annila Eri ikäisten kuntarakennusten korjaustarpeet Petri Annila Eri ikäisten kuntarakennusten korjaustarpeet Esityksen sisältö Tausta ja tutkimusaineisto Tutkimusmenetelmät Tulokset Yhteenveto 2 Tausta Osa COMBI-tutkimushanketta

Lisätiedot

KUNTOARVIOISTA: Rakennustekniikka

KUNTOARVIOISTA: Rakennustekniikka KUNTOARVIOISTA: A-Insinöörit Suunnittelu Oy Kauhava; Pernaan koulu KUNTOARVIO Rakennukset ovat rakennusteknisiltä osiltaan tyydyttävässä sekä osin vain välttävässä kunnossa. Merkittävimmät kustannukset

Lisätiedot

Knuuttilantie 5 C, Jalasjärvi. Asuinrakennuksen kuntokatselmus klo 15.00

Knuuttilantie 5 C, Jalasjärvi. Asuinrakennuksen kuntokatselmus klo 15.00 1 8 Knuuttilantie 5 C, 61600 Jalasjärvi Asuinrakennuksen kuntokatselmus 1.8.2017 klo 15.00 2 8 Tilaus 27.7.2017: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Laskutusosoite: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Tarkastuksessa

Lisätiedot

Kuntoarviot ja muut selvitykset

Kuntoarviot ja muut selvitykset Kuntoarviot ja muut selvitykset Tero Pyykkönen Oulu 2.9. 2010 Oulu Tero Pyykkönen RKM, RI Kuntotarkastaja AKK Pätevöitynyt energiatodistuksen antaja, PETA Kunnossapitotarveselvitys Oulu Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Lisätiedot

Jukka Korhonen Tervontie 4 72210 TERVO. Kiinteistön huoltajat, Pekka Ruotsalainen, Jussi Timonen ja Jouni Tissari

Jukka Korhonen Tervontie 4 72210 TERVO. Kiinteistön huoltajat, Pekka Ruotsalainen, Jussi Timonen ja Jouni Tissari MittaVaT Oy MUISTIO 1/6 KOHDE TILAAJA TUTKIJA Tervon kunta Opettaja asuntola Tervon kunta Jukka Korhonen Tervontie 4 72210 TERVO MittaVaT Oy Jouni Tissari ja Jussi Timonen P. 040-7606243 AIKA 26.2.2014

Lisätiedot

Rakennusosien kosteuspitoisuudet kosteus- ja sisäilmateknisissä kuntotutkimuksissa Laatija: Petri Annila, TTY

Rakennusosien kosteuspitoisuudet kosteus- ja sisäilmateknisissä kuntotutkimuksissa Laatija: Petri Annila, TTY 24.1.2019 RAKENNUSOSIEN KOSTEUSPITOISUUDET KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISISSÄ KUNTOTUTKIMUKSISSA Petri Annila, Tampereen teknillinen yliopisto 24.1.2019 2 Sisällys Tutkimusaineisto ja menetelmä Tulokset Yleistä

Lisätiedot

TARKASTUSKÄYNTI Santaholmantie 94, Haukipudas Talo-C, huoneiston C 1 osalta

TARKASTUSKÄYNTI Santaholmantie 94, Haukipudas Talo-C, huoneiston C 1 osalta TARKASTUSKÄYNTI 12.6.2014 Talo-C, huoneiston C 1 osalta 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTIETOA TARKASTUKOHTEESTA... 3 2. VAINNOT KOHTEESTA JA TOIMENPIDESUOSITUKSET... 4 2.1. Perustukset, alapohja ja rakennuksen

Lisätiedot

KORJAUKSEN SUOJELU- ONNISTUNEEN SISÄILMA- EDELLYTYKSISTÄ KOHTEESSA

KORJAUKSEN SUOJELU- ONNISTUNEEN SISÄILMA- EDELLYTYKSISTÄ KOHTEESSA ONNISTUNEEN SISÄILMA- KORJAUKSEN EDELLYTYKSISTÄ SUOJELU- KOHTEESSA Selja Flink, Senaatti-kiinteistöt Anu Laurila, Vahanen Rakennusfysiikka Oy Pekka Lehtinen, Museovirasto 15.3.2018 SISÄLTÖ Rakennusperinnön

Lisätiedot

Lisälämmöneristäminen olennainen osa korjausrakentamista

Lisälämmöneristäminen olennainen osa korjausrakentamista Lisälämmöneristäminen olennainen osa korjausrakentamista Energiatodistusten laatijoiden ajankohtaispäivä 16.5.2019 Tuomo Ojanen, VTT Esityksen sisältö Rakennuksen tehtävä Hyvin lämmöneristetty ulkovaippa

Lisätiedot

ASUNTOKAUPAN KUNTOTARKASTAJAN KOULUTUS (AKKO)

ASUNTOKAUPAN KUNTOTARKASTAJAN KOULUTUS (AKKO) ASUNTOKAUPAN KUNTOTARKASTAJAN KOULUTUS (AKKO), HELSINKI 1. jakso Tiistai 27.8.2013 08.30-09.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09.00-09.10 Avaus, ohjelman esittely Koulutusjohtaja, DI, KM, emba Pertti Huhtanen

Lisätiedot

Asunnon terveyshaitan selvittäminen

Asunnon terveyshaitan selvittäminen 2.10.2015 Asunnon terveyshaitan selvittäminen TUTUSTUKAA TÄHÄN ENNEN LOMAKKEEN TÄYTTÄMISTÄ! Mikäli epäillään, että asunnossa esiintyy terveyshaittaa, on ensin otettava yhteys kiinteistön omistajaan (isännöitsijä,

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS, PTS JA HUOLTOKIRJA OMISTAJAN APUNA

KUNTOTARKASTUS, PTS JA HUOLTOKIRJA OMISTAJAN APUNA KUNTOTARKASTUS, PTS JA HUOLTOKIRJA OMISTAJAN APUNA Aiheenamme tänään Omakotitalon pitkäjänteinen huolto ja korjaus huoltokirja: viikottaiset, kuukausittaiset, vuosittaiset toimenpiteet PTS, pitkän tähtäyksen

Lisätiedot

HOMEKOIRAOHJAAJAN TOIMINTAOHJE

HOMEKOIRAOHJAAJAN TOIMINTAOHJE HOMEKOIRAOHJAAJAN TOIMINTAOHJE SISÄLTÖ 1 JOHDANTO...2 2 HOMEKOIRAOHJAAJAN JA HOME- KOIRAN OMA OSAAMINEN JA PÄTEVYYDEN OSOITUS...2 3 TILAAJAN OHJEISTAMINEN...2 4 HOMEKOIRAOHJAAJAN TEHTÄVÄT... 3 1 JOHDANTO

Lisätiedot

RIL 25.09.2012. Talkoiden työmaa-aikataulu. Tulosten viestintä, asennemuutoskampanja. Juhani Pirinen, TkT Ohjelmapäällikkö

RIL 25.09.2012. Talkoiden työmaa-aikataulu. Tulosten viestintä, asennemuutoskampanja. Juhani Pirinen, TkT Ohjelmapäällikkö RIL 25.09.2012 Juhani Pirinen, TkT Ohjelmapäällikkö Talkoiden työmaa-aikataulu Valtioneuvoston periaatepäätös ja toimenpidesuunnitelma 2010 Talkooverkoston luominen 2010 2011 Hankkeet, uudet työkalut 2010

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ

KAUPPAKIRJA 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ KAUPPAKIRJA 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ Helsingin kaupunki (y-tunnus: 0201256-6) Osoite: PL 2213, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Jäljempänä: Myyjä Myyjän kaupparekisteriote liitteenä 1.1 1.2. OSTAJA Rauniorakentajat

Lisätiedot

RAKENNUSTEN HOMEVAURIOIDEN TUTKIMINEN. Laboratoriopäivät 12.10.2011 Juhani Pirinen, TkT

RAKENNUSTEN HOMEVAURIOIDEN TUTKIMINEN. Laboratoriopäivät 12.10.2011 Juhani Pirinen, TkT RAKENNUSTEN HOMEVAURIOIDEN TUTKIMINEN Laboratoriopäivät 12.10.2011 Juhani Pirinen, TkT Homevaurioiden tutkimisessa pääongelma ei liity: Näytteenoton tekniseen osaamiseen (ulkoisen kontaminaation estäminen,

Lisätiedot

KORAMO JANNE. Yleisimpien riskirakenteiden yleisyys ja kunto eri vuosikymmenien pientaloissa

KORAMO JANNE. Yleisimpien riskirakenteiden yleisyys ja kunto eri vuosikymmenien pientaloissa KORAMO JANNE Yleisimpien riskirakenteiden yleisyys ja kunto eri vuosikymmenien pientaloissa OPINNÄYTETYÖT, RAKENNUSTERVEYS 2013 JANNE KORAMO Yleisimpien riskirakenteiden yleisyys ja kunto eri vuosikymmenien

Lisätiedot

Kosteusvaurioiden korjaaminen Tie terveelliseen asumiseen? 12.11.2013

Kosteusvaurioiden korjaaminen Tie terveelliseen asumiseen? 12.11.2013 Kosteusvaurioiden korjaaminen Tie terveelliseen asumiseen? 12.11.2013 Korjausneuvoja Rakennusterveysasiantuntija Tapio Rokkonen Hengitysliiton korjausneuvontapalvelut/itä-suomi 1 Hengitysliiton korjausneuvojat

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ

KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ Helsingin kaupunki (y-tunnus: 0201256-6) Osoite: PL 2213, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Jäljempänä: Myyjä Myyjän kaupparekisteriote liitteenä 1.1 1.2. OSTAJA

Lisätiedot

Asunnon ja taloyhtiön kunnon selvittäminen

Asunnon ja taloyhtiön kunnon selvittäminen Nordea Pankki Asumisen ilta Asunnon ja taloyhtiön kunnon selvittäminen Mikko Juva Pientalorakentamisen kehittämiskeskus PRKK Onnistunut asuntokauppa Tunnista asunnon kunto Selvitä taloyhtiön kunto

Lisätiedot

40700 Jyväskylä etunimi.sukunimi@prosolve.fi

40700 Jyväskylä etunimi.sukunimi@prosolve.fi 1(5) KOSTEUSMITTAUSTARKASTUS ASUNTOKAUPPAA VARTEN 2(5) 1 YLEISTIETOA TARKASTUKSESTA Kohde Pienkerrostalohuoneisto Osoite Rakennusvuosi 1989 Käyttötarkoitus Asuinhuoneisto Tarkastuksen tilaaja(t) Tarkastuksen

Lisätiedot

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 2018 Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 161 ruotsinkielistä (peruskouluikäisiä n 900) 21%

Lisätiedot

PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN TYÖKOHDE. Välikarintie 62 29100 Luvia

PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN TYÖKOHDE. Välikarintie 62 29100 Luvia PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 13.11.15 10185 Markku Viljanen 050 9186694 TILAAJA Satakunnan Ulosottovirasto PL44 28101 Pori sari.merivalli@oikeus.fi TYÖKOHDE Välikarintie 62 29100 Luvia

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS 18 Ahola Yrityksen/ja tarkastajan yhteystiedot ja pätevyys Tarkastuksen suorittaja(t) Kajaanin ammattikorkeakoulu/rakennustekniikan osasto Antti Muhonen, RI(YAMK),

Lisätiedot

Tarkastus / tutkimus homekoiran merkintöjen selvittämiseksi Lukio / keskuskoulu

Tarkastus / tutkimus homekoiran merkintöjen selvittämiseksi Lukio / keskuskoulu Tarkastus / tutkimus homekoiran merkintöjen selvittämiseksi Lukio / keskuskoulu Kohde: Pinta-ala: - Rakennusvuosi: - Rakennusala: - Käyttötarkoitus: koulutoiminta Keskuskoulu ja Lukio Laihia Tilavuus:

Lisätiedot

Kottby lågstadie Pohjolankatu Helsinki. Kattorakenteen kuntotutkimus

Kottby lågstadie Pohjolankatu Helsinki. Kattorakenteen kuntotutkimus Kattorakenteen kuntotutkimus Kottby lågstadie Pohjolankatu 45 00600 Helsinki Raportin päiväys 16.2.2015 Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 0207 495 500 www.raksystems-anticimex.fi Y-tunnus: 0905045-0 Rakenteenkuntotutkimus

Lisätiedot

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Sokkelin päällä Lattiapinnan päällä

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Sokkelin päällä Lattiapinnan päällä PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 29.07.13 7809 Joensuu Henri 0458814141 TILAAJA Euran kunta Sorkkistentie 10 27511 Eura Rantanen Markus 044 4224882 TYÖKOHDE Euran kunta Kotivainiontie 3 27400

Lisätiedot

Ilmanäytteet (mikrobi) Laihian keskuskoulu

Ilmanäytteet (mikrobi) Laihian keskuskoulu Ilmanäytteet (mikrobi) Laihian keskuskoulu Kohde: Pinta-ala: - Rakennusvuosi: 1970 Koulurakennus Rakennusala: - Käyttötarkoitus: koulu Länsitie 64 Kerrosluku: 2 66400 Laihia Näytteenoton tilaaja: Laihian

Lisätiedot

RAKENNUSTEKNINEN KUNTOARVIO TEOLLISUUS ALUEEN HUOLTOHALLIKIINTEISTÖ SAHATEOLLISUUSTIE JUUKA

RAKENNUSTEKNINEN KUNTOARVIO TEOLLISUUS ALUEEN HUOLTOHALLIKIINTEISTÖ SAHATEOLLISUUSTIE JUUKA RAKENNUSTEKNINEN KUNTOARVIO TEOLLISUUS ALUEEN HUOLTOHALLIKIINTEISTÖ SAHATEOLLISUUSTIE 3 83900 JUUKA 14.02.2011 Sisällys Esipuhe...3 1 Yleistä kiinteistöstä...3 2 Asiakirjat...3 3 Rakenteiden ja järjestelmien

Lisätiedot

Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä

Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Julkisivuyhdistys ry:n syyskokous 19.11.2009 Diana-auditorio, Helsinki Stina Linne Tekn yo. Esityksen sisältö Tutkimuksen taustat ja

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS. Tarkastusraportti 14.03.2016 SISÄILMA- JA RAKENNUSTEKNISET ASIANTUNTIJAPALVELUT

KUNTOTARKASTUS. Tarkastusraportti 14.03.2016 SISÄILMA- JA RAKENNUSTEKNISET ASIANTUNTIJAPALVELUT L E V O L A 1 JYLLIN LEIRIKESKUS / PÄÄRAKENNUS JA MAJOITUSTILAT PUKARANTIE 1123 38970 LAUHALA KUNTOTARKASTUS Tarkastusraportti 14.03.2016 L E V O L A 2 1. YLEISTÄ KUNTOTARKASTUKSESTA Kuntotarkastusraportti

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA 1/5

KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA 1/5 KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA 1/5 Kohteen osoite: Omistushistoria: (vähintään vuosi, jolloin kohde on tullut nykyisen omistajan omistukseen) 1 RAKENTEET TEHDYT KORJAUS- JA HUOLTOTYÖT SEKÄ RAKENTEIDEN

Lisätiedot

Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin liittyvä katselmus

Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin liittyvä katselmus 1 Helsingin kaupunki MUISTIO HKR-Rakennuttaja Rakennuttajatoimisto 1 Riitta Harju 9.3.2009 Käpylän peruskoulu Väinölänkatu 7 ja Untamontie 2 00610 HELSINKI Käpylän peruskoulun sisäilma- ja kosteusongelmiin

Lisätiedot

21.3.2013 Vanamontie 24, 15610 Lahti

21.3.2013 Vanamontie 24, 15610 Lahti 21.3.2013 Vanamontie 24, 15610 Lahti 21.3.2013 VANAMONTIE 24, 15610 LAHTI 2 1.YLEISTIETOA Kohde: Muistion laatija: Sisältö: Omakotitalo Vanamontie 24 15610 Lahti Jarmo Sarja, rkm Anticimex Försäkringar

Lisätiedot

Kosteuskartoitus RS 1

Kosteuskartoitus RS 1 Kosteuskartoitus RS 1 Prästängsgatan 13 E 52 10600 Tammisaari 02.03.2016 Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 030 670 5500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 1 RAJAUKSET Keittiön puolelta ei pystytty tarkastamaan

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS ASUNTO OY JUHANNUSRINTEEN KUNNOSSAPIDON PERIAATEOHJELMAKSI VUOSILLE 2009 2018

HALLITUKSEN ESITYS ASUNTO OY JUHANNUSRINTEEN KUNNOSSAPIDON PERIAATEOHJELMAKSI VUOSILLE 2009 2018 1/7 HALLITUKSEN ESITYS ASUNTO OY JUHANNUSRINTEEN KUNNOSSAPIDON PERIAATEOHJELMAKSI VUOSILLE 2009 2018 2009-18 ohjelma on hyväksytty yhtiökokouksessa 31.3.2009 S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1. KIINTEISTÖNPIDON

Lisätiedot

Kuntokartoitus. Sivuja:1/20. Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto. Lehdokkikuja 5, Siuntio. Tutkimus pvm: Raportointi pvm: 1.6.

Kuntokartoitus. Sivuja:1/20. Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto. Lehdokkikuja 5, Siuntio. Tutkimus pvm: Raportointi pvm: 1.6. Sivuja:1/20 Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Kuntokartoitus Kohde: Lehdokkikuja 5, Siuntio Tutkimus pvm: 9.5.17 Raportointi pvm: 1.6.17 Läsnä olleet: Björn-Eric Falk Tutkija: Lisätietoa:

Lisätiedot

Lehtismäki, Kaanaa Kumputie 41, Raisio

Lehtismäki, Kaanaa Kumputie 41, Raisio 25.9.2013 Lehtismäki, Kaanaa Kumputie 41, Raisio KUNTOARVIORAPORTTI 2 SISÄLTÖ 1 YLEISTIEDOT... 3 1.1 Kuntotarkastus kohde... 3 1.2 Yhteyshenkilöt... 3 1.3 Kohteen kuvaus... 3 1.4 Kuntotarkastuksen tarkoitus...

Lisätiedot

As Oy Juhannusrinne. Parolantie 3 02120 ESPOO

As Oy Juhannusrinne. Parolantie 3 02120 ESPOO As Oy Juhannusrinne Parolantie 3 02120 ESPOO LAUSUNTO PAROLANTIE 3, 02120 ESPOO 2 HUONEISTOJEN PÄÄTYJEN TARKASTUS AVATUILTA KOHDILTA Kohde: Tilaaja: As Oy Juhannusrinne Parolantie 3 02120 ESPOO As Oy Juhannusrinne

Lisätiedot

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia

Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen sisäilmatutkimukset ennen korjauspäätöstä - Kysymyksiä ja vastauksia Kiinteistöjen ja Rakentamisen Tietopäivä 2015 2.9.2015 Wallenius Kaisa HS 11.11.13 HS 30.1.15 2 3 Mitä tarkoittaa hyvä

Lisätiedot

Pihkoon koulu. Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus ISS Proko Oy Peter Mandelin

Pihkoon koulu. Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus ISS Proko Oy Peter Mandelin Pihkoon koulu Kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus 7.12.2017 ISS Proko Oy Peter Mandelin Tutkitut rakennukset Uusi Koulu Vanha koulu Uusi koulu Vanha koulu 2 Tehdyt tutkimukset: Rakenneavauksia:

Lisätiedot

Tutkimusraportti. Rakenteiden kosteusmittaus. Elimäenkatu 15, liikekiinteistö 00510 HELSINKI. Tarkastuskohde: Vahinkonumero:

Tutkimusraportti. Rakenteiden kosteusmittaus. Elimäenkatu 15, liikekiinteistö 00510 HELSINKI. Tarkastuskohde: Vahinkonumero: Tutkimusraportti Rakenteiden kosteusmittaus Tarkastuskohde: Vahinkonumero: Elimäenkatu 15, liikekiinteistö 00510 HELSINKI Tarkastaja: Jani Streng 040 827 7549 Tarkastuspvm: 4.12.2007 KTS-05, Tarkastuspöytäkirja

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONTA. Tommi Riippa 18.4.2013

RAKENNUSVALVONTA. Tommi Riippa 18.4.2013 Tommi Riippa 18.4.2013 LISÄERISTÄMINEN Lämpöä eristävän materiaalin lisäämisellä rakenteen lämmöneristävyys kasvaa Energian kulutus vähenee, mutta rakenteen ulko-osien olosuhteet huononevat Lisäeristeen

Lisätiedot

Milloin on syytä ryhtyä selvittämään sisäilman laatua?

Milloin on syytä ryhtyä selvittämään sisäilman laatua? Milloin on syytä ryhtyä selvittämään sisäilman laatua? 1. AsOy vastaa siitä, että huoneistot soveltuvat käyttötarkoitukseensa. 2. Osakkaan, vuokralaisen tai muun huoneiston haltijan ilmoitus heikosta sisäilman

Lisätiedot

SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNINEN TUTKIMUS

SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNINEN TUTKIMUS SISÄILMA- JA KOSTEUSTEKNINEN TUTKIMUS Hangon keskuskoulu puutyöluokat, 6.11.2017 1 / 13 Sisällysluettelo Yleistiedot... 3 Kohde... 3 Tilaaja... 3 Tutkimuksen syy ja rajaukset... 3 Käytetyt menetelmät ja

Lisätiedot

192-0340-9702. Teemu Männistö, RI (09) 887 9248 tma@ako.fi. K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä

192-0340-9702. Teemu Männistö, RI (09) 887 9248 tma@ako.fi. K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä K.osa/Kylä Kortteli/Tila Tontti/nro Viranomaisten merkintöjä Rakennustoimenpide Asiakirjan nimi Juoks.nro KUNTOSELVITYS Rakennuskohde RAPORTTI Asiakirjan sisältö Lummepolunpäiväkoti Lummepolku 01300 Vantaa

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ASIAKASKYSELY 2017

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ASIAKASKYSELY 2017 Päiväys 5.4.2017 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON ASIAKASKYSELY 2017 Pietarsaaren ympäristöterveydenhuolto on toteuttanut kyselytutkimuksen joulu-tammikuussa 2016 2017. Kyselytutkimuksen tarkoituksena oli selvittää,

Lisätiedot

Työkohteen riitakysymykset ja niiden selvittely

Työkohteen riitakysymykset ja niiden selvittely Työkohteen riitakysymykset ja niiden selvittely Reijo Eskola tekniikan lisensiaatti Reijo Eskola 1 Riitoja aiheuttaa Sopimus puutteellinen Suunnitelmissa epäkohtia/ovat puutteellisia Lisä ja muutostöitä

Lisätiedot

Uuden talon vuositarkastus

Uuden talon vuositarkastus Uuden talon vuositarkastus Hannaleena Kuutilo Isännöitsijä IAT, AIT Walttari Oy Kristel Pynnönen Apulaispäälakimies Kiinteistöliitto Kirjan tausta Uudisrakennuskohteessa sovelletaan moneen, taloyhtiön

Lisätiedot

PINTAKOSTEUSTARKASTUS

PINTAKOSTEUSTARKASTUS TERVE TALO TIIMI PINTAKOSTEUSTARKASTUS Leskeläntie 11 B 1 PYHÄSALMI Asuntokaupan kuntotarkastaja (AKK), FISE Puh. 040-55 45 299 www.rakennustarkistus.fi 2 TARKASTUSLAUSUNTO 1. YLEISTIETOA TARKASTUKSESTA

Lisätiedot

Näytesivut KORJAUS- HANKKEEN. taustavalmistelut

Näytesivut KORJAUS- HANKKEEN. taustavalmistelut Ennen kuin korjaushanketta voi alkaa suunnitella, on selvitettävä, missä kunnossa kiinteistö nyt on ja mitä korjattavaa siinä on. Selvitys tehdään valmistumisvuoden, vauriohistorian, teknisten selvitysten

Lisätiedot