Kansainvälisen henkilöstöjohtamisen näkymiä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansainvälisen henkilöstöjohtamisen näkymiä"

Transkriptio

1 Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry Kansainvälisen henkilöstöjohtamisen näkymiä HENRY:n Global HRM - jaos keskustelee siitä, miten kansainvälistyminen vaikuttaa henkilöstöjohtamisen arkipäivään yrityksessä. Perinteisesti henkilöstöjohtamisen on nähty olevan niin suuressa määrin paikalliseen toimintaympäristöön ja kulttuuriin sidonnaista, että toiminnassa pitää sallia hyvin pitkälle menevä paikallistaminen. Johtamisnäkemykset ovat kuitenkin alttiita muuttumaan - nyt on meneillään selkeä suuntaus kohden yhä yhtenäisempiä henkilöstöpoliitikoita ja prosesseja yli maarajojen. Monimuotoisuutta maailmaan kyllä edelleen mahtuu, mutta se ei ehkä kuitenkaan ole syy olla pyrkimättä mahdollisimman yhdenmukaisiin toimintamalleihin. Kehityksen taustalla on monia syitä kuten siirtyminen yhä yleisemmin globaaleihin kilpailustrategioihin, joissa pyrkimyksenä on tuotteiden, teknologioiden ja prosessien yhdenmukaistaminen. Samalla edelleen panostetaan ydinosaamisen kehittämiseen ja erikoistumiseen. Myös tietojärjestelmien yhä laajempi integroiminen ja niiden laajeneva käyttö henkilöstöjohtamisessa tukevat integrointisuuntausta. Tässä ympäristössä on enää vaikea perustella sitä, että henkilöstöjohtamisen tulisi olla täysin erilaista eri maissa. Sen sijaan on helppo perustella näkökulmia sen puolesta, millaisia kustannus- ja tehokkuusetuja yhdenmukaisilla prosessilla saavutetaan ja miten strategisesti johdettu henkilöstöjohtaminen voi tukea yritysten strategioiden toteuttamisessa. Tuoreen kansainvälisen selvityksen mukaan keskeisin yritysten menestykseen liittyvä huolenaihe ylimmän johdon keskuudessa on kiihtyvä globaali kilpailu kyvykkyyksistä. Henkilöstön hankkiminen, sitouttaminen ja motivointi tiukkenevilla työmarkkinoilla nousevat siten yhä keskeisimmiksi painotuksiksi. Toinen samojen organisaatioiden raportoima päähaaste liittyi osaamisen johtamisen kenttään eli miten varmistetaan tiedon ja osaamisen tehokas siirtäminen eri yksiköiden välillä. Samalla toimintaympäristön ja organisaatioiden todettiin tulevan yhä monimutkaisemmiksi, jolloin integrointi vaikeutuu. Johdon osaamiselta vaaditaan yhä enemmän ja siten johdon kehittäminen vaatii lisäpanostuksia. Työurat ja osaamisvaatimukset kansainvälistyvät vastuiden myötä. Näiden näkymien valossa voidaan todeta, että henkilöstöresurssien joh- tamiseen linkittyvät huolenaiheet näyttävät nousevan entistä korkeammalle kansainvälisten yritysten kehittämispainotuksissa. Asian merkitys korostuu luonnollisesti osaamisintensiivisissä yrityksissä, jollaisia suomalaiset yritykset yhä enemmän ovat yksinkertaisemman massatuotannon hakeutuessa muualle. Kansainvälistyminen toimii myös toisinpäin: yhä suurempi osa Suomessa tehtävistä yritysjärjestelyistä tehdään ulkomaisten yritysten toimesta ja siten henkilöstöjohtaminen saa lisää kansainvälisiä vaikutteita. Samoin yhä suurempi osa työvoimastamme tulee jatkossa ulkomailta maahanmuuton myötä. Hyvin kaukana ovat vielä kuitenkin USA:n kehitysnäkymät, jossa entinen enemmistö huomaa pian kuuluvansa maassaan kulttuuriseen ja etniseen vähemmistöön. On siis esitetty sekä näkemyksiä henkilöstöjohtamisen kasvavasta merkityksestä että sen toiminnan kasvavasta haasteellisuudesta kansainvälisessä ympäristössä. Pääkysymykseksi nouseekin siten se, missä määrin henkilöstöjohto kykenee vastaamaan näihin haasteisiin. Jollei henkilöstöjohtaminen ole vielä aiemmin omaksunut strategisempaa roolia yrityksessä, kansainvälistyminen haastaa sen miettimän rooliaan uudelleen. Vesa Suutari HENRY:n hallituksen jäsen Professori, Vaasan Yliopisto Kauppatieteellinen tiedekunta, johtamisen laitos Tässä numerossa: HENRYn kevätkokous...2 Erinomaista vertailutietoa - Henkilöstöjohtamisen benchmarking...2 HENRY Foorumi Ajankohtaista HR-alalla -markkinapaikka Aluejaokset...3 Pääkaupunkiseudun jaokset...3 HENRY -tilaisuudet, -tietoiskut ja yrityskäynnit...3 Muut tilaisuudet...6 Kansainväliset konferenssit ja kokoontumiset...7 Väitöksiä, tutkimuksia, selvityksiä...9 Uutta kirjallisuutta Mukava tietää HENRY tiedottaa Uusi kannatusjäsen Uudet jäsenet Tapahtumakalenteri Toimiston yhteystiedot HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /MAALISKUU

2 HENRY RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika: klo Paikka: Pääpostitalon auditorio, Postikuja 1 C, Helsinki Kokousesitelmä: Kumppanuuksien ja verkostojen johtamisesta, kehitysjohtaja Ilkka Lipasti, Talent Partners Kokouskutsu ja esityslista on tämän jäsentiedotteen liitteenä. Ilmoittautumiset 17.3 mennessä sähköpostilla henry@henryorg.fi tai tapahtumakalenterin kautta. TERVETULOA! ERINOMAISTA VERTAILUTIETOA Henkilöstöjohtamisen Benchmarking -vertailu on monipuolinen työkalu ja ideapankki henkilöstöjohtamisen analysointiin, kehittämiseen ja ohjaukseen. Sitä voi hyödyntää mm. organisaation ja sen johtamisen kehittämisessä, laatujohtamisessa, henkilöstöstrategian luomisessa ja käytäntöön panossa, HR mittariston kehittämisessä, henkilöstöraportoinnissa, HR kehityshankkeiden priorisoinnissa ja lisäarvoa tuottavien hankkeiden tunnistamisessa. Vielä ehditte ilmoittautua mukaan! Järjestämme ilmoittautuneille maaliskuun aikana kaksi valmennustilaisuutta. Ilmoittautuminen mennessä osoitteessa Lisätietoja mervi.martikainen@henryorg.fi tai kirsi.ristimaki@henryorg.fi. HENRY FOORUMI 2008 VUODEN PÄÄTAPAHTUMA HENRY Foorumi on henkilöstöalan tapahtuma, jonka tavoitteena on tarjota visioita työelämän, henkilöstöjohtamisen ja kehittämisen tulevaisuuteen. Tapahtuma on tarkoitettu yritysjohdolle, henkilöstöjohdolle, henkilöstön kehittäjille, esimiehille, luottamusmiehille, työterveyshuollon ammattilaisille sekä viestintävastaaville. HENRY Foorumi tarjoaa ajankohtaista tietoa, uusia menetelmiä ja työkaluja henkilöstö- ja esimiestyön hallintaan. Vuoden 2008 teemana on Kumppanuuksien orkestrointi. HENRY Foorumi järjestetään jo neljättä kertaa: Hotel Crowne Plazassa järjestettävään konferenssiin odotetaan kävijää. Ilmoittautuminen tapahtumaan alkaa elokuussa. Kerromme kevään jäsentiedotteissa ohjelman rakentumisesta ja kumppanuuksien solmimisesta. Kumppanuuksien orkestrointi HENRY Foorumi Hotel Crowne Plaza 2

3 Ajankohtaista HR-alalla -markkinapaikka Käy HENRYn nettisivuilla tutustumassa ajankohtaiseen henkilöstöalan tapahtumatarjontaan. Pääsivun linkistä pääset selaamaan henkilöstöjohtamiseen, valmennukseen ja koulutukseen liittyviä lyhytkestoisia seminaareja, tapahtumia ja tilaisuuksia. Palvelu korvaa jäsentiedotteen Muut tapahtumat otsikon alla aiemmin julkaistut tapahtumailmoitukset ja kutsut. Ilmoittajille tarkemmat pelisäännöt, pilottivaiheen hinnat ja ilmoitusvarauslomakkeet ovat osoitteessa HR-alalla -linkistä. Aluejaokset Aluejaosten tilaisuudet on tarkoitettu kaikille HENRYn jäsenille, ne kannattaa käyttää hyväksi jos liikut muualla Suomessa. Aluejaosten tilaisuudet ja ilmoittautumisohjeet löytyvät HENRYn nettisivuilta HÄMEEN ALUEJAOS Hämeen aluejaoksen koordinaattorina toimii Anna Saramäki, viestintäpäällikkö, Teknologiakeskus Innopark Oy, Jaokset, pääkaupunkiseutu UUSI JAOS: TUOREET HR-OSAAJAT HENRYyn on perustettu uusi jaos nimeltä Tuoreet HR-osaajat. Jaoksen tavoitteet ovat tukea tuoreiden, HR-uransa alkuvaiheilla olevien henkilöstöammattilaisten ammatillista kasvua ja osaamisen kehittymistä, luoda samassa tilanteessa olevien HR-ammattilaisten vertaisryhmä ja lisäksi verkostoitua muiden henkilöstöammattilaisten kanssa, keskustella laajasti henkilöstöjohtamisen ajankohtaisista teemoista, reflektoida jaoksen keskusteluissa tuotettuja ajatuksia muiden jaosten kanssa ja jakaa työn hedelmiä myös muille henryläisille ja saada tiedollista sparraustukea henkilöstökollegoilta oman organisaation henkilöstöjohtamisen kehittämiseen. Tapaamisia on vuodessa noin kuusi, mahdollisuuksien mukaan jaoslaisten yrityksissä. Mahdollisimman monipuolisen taustan omaavia, tuoreita HR-osaajia jaokseen otetaan enintään 30. Teemoja vuoden 2008 tapaamisiin ovat mm. henkilöstökäytäntöjen polttavia kysymyksiä, johtaminen, osaamisen kehittäminen ja kehittyvän/tuoreen henkilöstöammattilaisen oman kehittymisen ja jaksamisen tukemisen keinot. Jos kiinnostuit niin ota yhteyttä sähköpostilla mennessä. HENRY -tilaisuudet, -tietoiskut ja yrityskäynnit ALAISTAIDOT ASENNETTA JA ENNAKKOLUULOTTOMUUTTA Aika: klo , ohjelma alkaa klo 8.45 Paikka: Rastor Oy, Sturenkatu 21, Helsinki Järjestäjät: Rastor Oy ja HENRY ry Odotuksia ja käsityksiä millainen on hyvä alainen? Esimies- ja alaistaidot kuinka ne kytkeytyvät toisiinsa? Dualistiset roolit ja rooliodotukset. Arjen vuorovaikutustilanteiden problematiikka. Tilaisuuden vetäjänä toimii Rastor Oy:n koulutusjohtaja Mika Irenius, joka pohtii alaistaitojen problematiikkaa väitöstutkimuksessaan. Tilaisuuden päätteeksi on mahdollisuus tutustua Rastorin uusiin toimitiloihin. Ilmoittautumiset: mennessä sähköpostilla osoitteeseen tai tapahtumakalenterin kautta. Mukaan mahtuu 50 ilmoittautunutta. K2 KEHITTÄMISHANKE KANNATTAVUUDEN PARANTAMISEKSI TeliaSonera Mobility Services Finland, vuoden henkilöstöteko kilpailun finalisti esittäytyy Aika: klo Paikka: TeliaSonera Finland Oyj, Auditorio, Elimäenkatu 15, Helsinki Järjestäjä: TeliaSonera Mobility Services Finland ja HENRY ry HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /MAALISKUU

4 K2 on maailman vaikein vuori kiivettäväksi, minkä takia se on myös valittu Mobility Service Finlandin muutosohjelman symboliksi. K2 tulee myös sanoista Kannattavuus Kuntoon, joka kuvastaa hankkeen alkuperäistä tavoitetta. Mobility Services Finland on systemaattisesti v lähtien vienyt läpi muutosohjelmaa, jonka tavoitteena on muuttaa toimintatapoja, jakaa tietoa liiketoiminnan tilanteesta sekä osallistuttaa henkilöstöä laajasti toiminnan suunnitteluun ja hankkeiden toteutukseen. Tulokset ovat olleen positiivisia niin liiketoiminnan kuin henkilöstötyytyväisyydenkin kehityksen osalta. Tällä hetkellä ohjelman piiriin kuuluu koko MSF:n henkilöstö (1300 hlöä) ja jokaiselle henkilölle kertyy tänäkin vuonna vähintään 6 kpl K2-leiripäiviä. Divisioonan johtaja Esa Rautalinko ja henkilöstöjohtaja Heli Partanen esittelevät hankkeen taustoja, toteutusta sekä tuloksia niin liiketoiminnan kuin henkilöstötyytyväisyydenkin näkökulmasta. Tervetuloa mukaan! Ohjelma: klo 8.30 Aamukahvi klo 9.00 Tervetuliaissanat - TeliaSonera Finlandin henkilöstöjohtaja Juha Pentti klo 9.10 K2-muutoshanke; taustat, toteutus ja vaikutus liiketoimintaan - Senior Vice President, Mobility Services Finland Esa Rautalinko n. klo Tauko klo K2-muutoshankkeen tulokset ja jatko - HR director, Mobility Services Finland Heli Partanen klo Keskustelua klo Tilaisuus päättyy Ilmoittautumiset: mennessä sähköpostilla osoitteeseen henry@henryorg.fi tai tapahtumakalenterin kautta. SUOMALAISTEN YRITYSTEN TULEVAISUUDEN MENESTYSTEKIJÄT JA HR:N ROOLI NIIDEN EDISTÄMISESSÄ Maailma on murroksessa ja nykyiset tavat toimia eivät takaa tulevaisuuden kestävää menestystä. Tulevaisuuden menestyjäorganisaatiot uusiutuvat rohkeasti jo tänä päivänä - pysyykö HR kehityksessä mukana? Tervetuloa pohtimaan näitä haasteita osallistavilla menetelmillä. Aika: Paikka: Järjestäjät: klo , aamupalaa tarjolla klo 8 alkaen Dazzle Oy, Porkkalankatu 20A, Helsinki Dazzle Oy ja HENRY ry Ohjelma: Tervetuloa & johdantona yhteenveto Dazzlen tekemästä tulevaisuustutkimuksesta - Millaisia ovat tulevaisuuden win-win-win menestyjäorganisaatiot? - Miten tullaan tulevaisuuden menestyjäorganisaatioksi? - HR:n rooli tulevaisuuden menestyksen varmistajana? Ilmoittautumiset 2.4. mennessä osoitteeseen henry@henryorg.fi tai tapahtumakalenterin kautta. Mukaan mahtuu 35 ilmoittautunutta. Lisätietoja: Heli Vähätiitto, Dazzle Oy, , heli.vahatiitto@dazzle.fi 4 TUKEA OMAEHTOISEEN AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Aika: Keskiviikko klo Paikka: Työttömyysvakuutusrahaston kokoustilat, Kalevankatu 12, Helsinki, 4. krs Koulutusrahasto on työmarkkinaosapuolten hallinnoima rahasto, jonka tehtävänä on edistää työssä tarvittavia valmiuksia myöntämällä tukea omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen. Rahaston etuuksia ovat palkansaajille ja yrittäjille maksettava aikuiskoulutustuki sekä ammatillisen näyttötutkinnon suorittaneille kertasuorituksena maksettava ammattitutkintostipendi. Tervetuloa tutustumaan toimintaamme! Ohjelma: 8.30 Aamiaistarjoilu 9.00 Koulutusrahaston esittely, Toimitusjohtaja Heikki Pohja Koulutusrahaston etuudet, Varatoimitusjohtaja Anja Laatunen Keskustelua Tilaisuus päättyy Huom! Tilaisuuteen mahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä 45 nopeimmin ilmoittautunutta. Ilmoittautumiset: mennessä sähköpostilla osoitteeseen henry@henryorg.fi tai tapahtumakalenterin kautta.

5 VERTAILUOPPIMISEN FORUM 2008 Käytäntö on paras opettaja Aika: klo Paikka: Pääpostitalon auditorio, Postikuja 1 C, Helsinki Vertailuoppiminen tarkoittaa yritysten välistä systemaattista tapaa vertailla ja vaihtaa kokemuksia henkilöstöön liittyvissä asioissa. Tapahtumassa esitellään vertailuoppimista tehokkaana käytännön kokemusten vaihtoon perustuvana henkilöstön kehittämismenetelmänä. Forumin jälkeen kiinnostuneista osallistujista kootaan uusia vertailuoppimisryhmiä vuodelle Tavoitteena on tehostaa yritysten strategioiden toteutumista oikeansuuntaisten ja hyvien henkilöjohtamisen käytäntöjen avulla. Yrityksissä saadaan aikaan parannuksia muilta oppimalla ja ilman suuria investointeja sekä viiveitä. Työskentelytapa sopii kaikenkokoisille yrityksille. Ohjelma: 9.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.15 Alkutervehdys 9.25 Mitä on vertailuoppiminen, LJK Jouni Lundell, Solar Solutions Oy 9.45 Kokemuksia vertailuoppimisesta - Yritysesimerkki, HRD Consultant Tarja Ihalainen, Finpro Kokemuksia vertailuoppimisesta - Yritysesimerkki, HRD Consultant Jonna Grönbärj, Satama Loppukeskustelu Tilaisuus päättyy Hyvät kokemukset ja hyödyllinen käytännön tieto siirtyy todetusti parhaiten henkilökohtaisen vuorovaikutuksen kautta. Tule kuulemaan osanottajien kokemuksista! Vertailuoppiminen-ryhmien vetäjinä toimii liikkeenjohdon konsultti Jouni Lundell ja KTM Tero Lahdes. Lisätietoja tapahtumasta ja vertailuoppimisesta saat: tai kouluttajilta suoraan: Jouni Lundell , jouni.lundell@solarsolutions.fi ja Tero Lahdes , tero.lahdes@solarsolutions.fi. Ilmoittautumiset mennessä: henry@henryorg.fi tai HENRYn tapahtumakalenterin kautta. Mukaan mahtuu 50 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Tilaisuus on maksuton. Tervetuloa! HENKILÖSTÖJOHTAMISEN FOORUMI Aika: Paikka: JTO Campus, Kirkkonummi Järjestää: Johtamistaidon Opisto JTO ja HENRY ry Minkälaiset tehtävät ja työpaikat tulevaisuuden tekijöitä houkuttavat? Mitä yrityskuva merkitsee, kuinka paljon yrityksen arvot ja vastuullisuus painavat puntarissa, mikä merkitys on palkkauksella ja palkitsemisella, hyvällä perehdyttämisellä, työhyvinvointitekijöillä? Kuka valitsee kenet? Neljättä kertaa järjestettävän Henkilöstöjohtamisen Foorumi-päivän ohjelma jakautuu yhteisen johdantoesityksen jälkeen kolmeen polkuun: - Henkilöstöhankinta ja suunnittelu - HR muutoksen tukena - Osaamisen ja johtamisen kehittäminen Tilaisuus on suunniteltu henkilöstöjohdolle ja asiantuntijoille, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen johdolle, tutkijoille ja opettajille. Campukselle on järjestetty kuljetus Kiasman edestä klo Paluukuljetus Kiasman eteen lähtee klo Ilmoittautuminen mahdollisimman pian, mennessä osoitteessa: ilmoittautumiset@jto.fi tai (09) /ilmoittautumisten vastaanotto. Mukaan mahtuu noin 200 HR-asiantuntijaa ja johtajaa. Lisätietoja ohjelmasta, hinnoista ja ilmoittautumisesta (ohjelmaan sekä kuljetukseen): HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /MAALISKUU

6 Alustava kutsu: NAISTEN KYVYT KÄYTTÖÖN Seminaari yritysten operatiiviselle ja henkilöstöjohdolle - kymmenen keinoa naisten urakehityksen tukemiseen Aika: klo Paikka: Säätytalo, Snellmanninkatu 9-11, Helsinki Järjestäjä: Sosiaali- ja Terveysministeriö (STM), Elinkeinoelämän Valtuuskunta (EVA) ja HENRY ry Tasa-arvoinen ja monenlaista osaamista omaava yritysjohto vahvistaa yrityksen myönteistä imagoa. Tasa-arvo ja monimuotoisuus ovat myös taloudellisen tuloksen kannalta merkittävä tekijä. Naisten urakehitystä tukemalla voidaan tehostaa yritysten mahdollisuuksia saada parhaat kyvyt käyttöön, sukupuolesta riippumatta. Tervetuloa kuulemaan yritysten hyviä kokemuksia esim. rekrytointiprosesseihin, työn ja perheen yhteensovittamiseen, mentorointiin ja muihin henkilöstöhallinnon keinoihin, joilla voidaan hyödyntää monimuotoisuutta ja edistää tasa-arvoa. Ohjelma perustuu käytännön esimerkkeihin ja yrityspuheenvuoroihin menestyksellisistä toimintatavoista erityyppisissä yrityksissä. Seminaari jatkaa tammikuussa 2007 suuryritysten johdolle järjestetyn teemafoorumin keskustelua ja jalkauttaa Elinkeinoelämän valtuuskunnan Naiset Huipulle -raportin toimenpidesuosituksia (kts ja fi ). Lopullinen ohjelma ja kutsu lähetetään huhtikuun aikana. Lisätietoja antaa tarvittaessa ylitarkastaja Annamari Asikainen, Sosiaali- ja terveysministeriö, annamari.asikainen@stm.fi, Seminaariin voi ilmoittautua jo nyt tasy@stm.fi tai puh. (09) HENKILÖSTÖPÄIVÄT-LAIVASEMINAARI Aika: Paikka: Tallinki Silja/Silja Serenade, Helsinki-Tukholma-Helsinki Järjestäjä: Helsingin Seudun Kauppakamari Henkilöstöpäivien ohjelma valmistuu alkutalvesta. Lisätietoja saat seuraamalla koulutuskalenterin päivittymistä. NORDIC EXCHANGE MEETING (NEEM) Aika: Paikka: Helsinki , Tallinna Järjestäjät: PARE, the Estonian Association for HRM ja HENRY ry Katso lisätietoa kansainvälisestä tapahtumasta, sen osallistujista ja ohjelmasta sekä ilmoittautumisista tämän jäsentiedotteen kohdasta Kansainväliset konferenssit ja kokoontumiset. Muut tilaisuudet - Ajankohtaista HR-alalla Muut tilaisuudet -ilmoittelukanava muutti HENRYn nettisivuille ja vaihtoi samalla nimensä. Lue lisää Ajankohtaista HRalalla -markkinapaikasta tämän tiedotteen sivulta 3. 6

7 Kansainväliset konferenssit ja kokoontumiset The WFPMA WORLD CONGRESS April, 2008, ExCeL London, England Host: CIPD, UK HR Experts on the conference platform: Charles Handy, Rob Coffee, Gareth Jones, John Boudreau Updates on key HR issues: Organisational development, coaching, talent management, managing change, leadership, creativity and innovation, employee engagement, and improving organisational performance. Masterclasses: Speakers: Daniel Pink, Alastair Campbell, Nancy Kline Case studies from best practice organisations: Diageo, Cisco, Nokia, Reuters, Shell, Nike. Serco. Pfizer, Bovis Lend lease International,. Tata Sons, Google, BBC and the Metropolitan Police Service Exhibition: Over 250 leading HR suppliers Registration and the detailed programme: please see website Nyt on aika ilmoittautua HR-alan maailmankonferenssiin! Toimi! Nyt on mahdollisuus kuulla uusinta uutta ja hyvin monipuolisesti HR-alan maailmankonferenssissa Lontoossa. Konferenssin järjestäjä CIPD toivottaa henryläiset tervetulleeksi Lontooseen huhtikuun puolivälissä. Jos HENRYstä osallistuu viisi (5) jäsentä, saa kukin 25 % alennuksen osallistumismaksusta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ilmoittautumiset konferenssiin lähtevät HENRYn kautta. Lähetä lomake täytettynä HENRYyn ja me välitämme sen eteenpäin CIPD:hen. CIPD laskuttaa osallistumismaksun suoraan osallistujan yritykseltä. Ilmoittautumislomakkeen voi täyttää yllämainitulla nettisivulla, tallentaa omalle koneelle ja lähettää liitteenä tai skannattuna HENRYn toimistoon Leena Malinille, leena.malin@henryorg.fi tai tulostaa ja lähettää HENRYn toimistoon kirjeessä. Lähetämme toimistosta lisätietoja konferenssin järjestelyistä, majoituksesta ja muusta sähköpostilla. Ilmoittaudu viimeistään Yhteistä lentovarausta Lontooseen emme ole tällä kertaa tehneet, sillä kokemuksen mukaan muutoksia näihin ryhmävarauksiin tulee niin paljon, että ne eivät lopulta toimi. Joten lennot kukin varaa parhaiten itse. TOTAL 2008 REWARDS, WORLDATWORK CONFERENCE & EXHIBITION May 2008 Pennsylvania Convention Center, Philadelphia, USA Creating and managing a total rewards package that satisfies a diverse workforce and aligns with business strategy is always a challenge. WorldatWork will be bringing together the best minds, strategies and practices in human resources at the conference and exhibition. The conference programme covers all aspects of total rewards. Concurrent session descriptions are: - Total Rewards - Compensation - Benefits - Executive Rewards - Work-Life - Total Rewards Boot Camp For registration information, details of the conference programme etc., please browse HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /MAALISKUU

8 NORTHERN EUROPEAN EXCHANGE MEETING More for less the future of HR Joka keväinen ja jo perinteinen Pohjois-Euroopan HR-yhdistysten tapaaminen pidetään tänä vuonna Suomessa ja Virossa HENRYn ja PAREn eli Viron HR-yhdistyksen yhteishankkeena. Ensimmäinen päivistä ollaan Helsingissä ja toinen Tallinnassa. Seminaariin ja yhteiseen tapaamiseen tulee edustajia Suomen ja Viron lisäksi Ruotsista, Tanskasta, Norjasta, Saksasta, Hollannista ja Iso-Britanniasta. Jokaisella maalla on asiantuntija-alustus. Seminaari alkaa torstaina klo 13 Nokian pääkonttorin tiloissa Keilaniemessä Espoossa. Suomen osalta asiantuntija-alustuksen pitää HENRYn hallituksen varapuheenjohtaja ja Nokian Suomen henkilöstöjohtaja Outi Taivainen. Nokia tarjoaa tilat ja tarjoilut. Seminaaripäivän jälkeen siirrytään pika-aluksella Tallinnaan ja ohjelma jatkuu seuraavana päivänä siellä lounaaseen asti, minkä jälkeen on Tallinnan kiertoajelu ja paluu illalla Helsinkiin. Seminaari ja siihen liittyvät tarjoilut ovat maksuttomia, mutta edestakaisen matkan Tallinnaan sekä majoituksen kukin osallistuja maksaa itse. Mukaan mahtuu kunkin HR-yhdistyksen puhujan ja virallisten edustajien lisäksi myös kiinnostuneita jäseniä kustakin yhdistyksestä. Kaikkiaan mukaan mahtuu 100 osallistujaa. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan, ota yhteyttä HENRYn toimistoon Kirsi Pulsaan, Lähetämme sinulle sähköpostilla ohjeet laivamatkan ja hotellin tilaamista varten. Ilmoittaudu viimeistään EAPM CONFERENCES: Haag, Hollanti Istanbul, Turkki, 2011 The 39th Annual IFTDO Conference Canada October 19-October 23, 2009 Theme: People, Knowledge and Performance Host: Canadian Society for Training and Development Website: Koulutussuunnittelu, 5 op ja , Helsinki Koulutus on tarkoitettu yritysten, järjestöjen ja organisaatioiden henkilöille, jotka työssään suunnittelevat tai tulevat suunnittelemaan koulutustilaisuuksia, koulutusohjelmia tai erilaisia henkilöstön kehittämishankkeita. Lisätiedot koulutuksesta ja ilmoittautumiset: Tiedustelut: Marianne Terkki-Mallat, marianne.terkki-mallat@helsinki.fi, p. (09) Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia 8

9 Väitöksiä, tutkimuksia, selvityksiä Oulun yliopistossa kasvatustieteellisessä tiedokunnassa tarkastettiin väitös: INTERACTION, MOTIVATION, AND STUDENT LEARNING OUTCOMES IN E-LEARNING (Interaktio, motivaatio ja opiskelijoiden oppimistulokset verkko-opiskelussa) KL Kaarina Pirilän väitöskirjatyö liittyy verkko-oppimiseen ja erityisesti aikaisemmissa tutkimuksissa paljolti huomiotta jääneeseen oppimiseen suotuisasti vaikuttavaan tekijään eli interaktioon verkko-opiskelussa. Väitöstyössä tutkittiin yksilöiden välisten erojen (oppimistyyli, episteeminen tyyli ja persoonallisuus) vaikutusta opiskelijan oppimistilanteessa kokemaan interaktioon, motivaatioon, tyytyväisyyteen ja lopuksi oppimistuloksiin. Tutkimus tehtiin opetuskokeilussa, jossa opiskelijat opiskelivat yliopistokurssin kolmella eri tavalla: a) perinteisesti luokkaopetuksessa, b) verkon välityksellä reaaliaikaisesti interaktiivista ohjelmaa käyttäen ja c) itsenäisesti tallennettua versiota käyttäen. Verkko-oppimisympäristössä tapahtuvaan opiskeluun liittyviä tutkimuksia yksilöllisten erojen vaikutuksista on hyvin vähän. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena oli rakentaa struktuurimalli sekä testata tämä malli LISREL-menetelmällä. LISREL on tietokoneohjelma, joka operoi lineaarisilla malleilla, sisältäen useita ominaisuuksia, mm. mallien rakentamisen ja testaamisen sekä teoreettisen mallin modifioinnin. Tutkimustulosten mukaan oppikurssin itsenäisesti opiskelleiden opiskelijoiden ryhmässä kokemukset olivat negatiivisimmat: tämän ryhmän opiskelijat kaipasivat lisää interaktiota, lisäksi heidän motivaationsa ja tyytyväisyytensä opiskeluun oli alhaisinta. Opiskelu interaktiivista reaaliaikaista ohjelmaa käyttäen lisäsi opiskelijoiden kokemaa interaktiota sekä motivaatiota ja tyytyväisyyttä. Luokkaopetuksessa olleiden opiskelijoiden ryhmä oli tyytyväisin. Eri ryhmien oppimistuloksia analysoitaessa todettiin, että luokkaopetuksessa ollut ryhmä menestyi parhaiten ja kaksi muuta ryhmää hiukan huonommin, mutta samantasoisesti keskenään. Nämä erot oppimistuloksissa eivät kuitenkaan olleet tilastollisesti merkittäviä. Tutkimustuloksista voitiin lisäksi todeta, että opiskelijoiden yksilölliset ominaisuudet ennustivat paremmin opiskelijan motivaation, tyytyväisyyden ja oppimistulokset kuin se, millaisessa oppimisympäristössä hän opiskeli. LISREL-analyysit vahvistivat näitä tuloksia. Kun verrataan opiskelua perinteisessä luokkahuoneessa, reaaliaikaisessa verkko-oppimistilanteessa tai itsenäistä työskentelyä verkossa, suurimmat erot voidaankin ilmeisesti löytää juuri sosiaalisen interaktion määrässä ja tyypissä. Opiskelijoiden (sekä aikaisemmat että tässä tutkimuksessa koetut) kokemukset verkko-opiskelusta olivat hyvin negatiivisia, joten uusia ratkaisuja opettamiseen ja oppimiseen on kehiteltävä. Uudet interaktiiviset teknologiset ratkaisut näyttäisivät olevan hyvä lisä ja vaihtoehto verkko-opiskelumenetelmiin. Vaasan kauppakorkeakoulussa tarkastettiin johtamisen ja organisaatioiden alaan kuuluva väitöstutkimus: OPPIMINEN YRITYSTEN KAHDENVÄLISEN YHTEIS- TYÖSUHTEEN KONTEKSTISSA. TOIMITTAJAN OPPIMI- NEN METALLITEOLLISUUDEN ALIHANKINTASUHTEIS- SA KTM Kirsti Soraman väitöstutkimus käsittelee toimittajan oppimista yritysten kahdenvälisen yhteistyösuhteen kontekstissa. Tutkimus on toteutettu haastattelemalla metalliteollisuuden päähankkijayrityksiä ja niiden toimittajayrityksiä kolmessa yhteistyöverkostossa Etelä-Pohjanmaalla. Etelä-Pohjanmaalla metalliteollisuusyritykset ovat pääosin pieniä yrittäjävetoisia tuotantoketjun alkupäässä toimivia yrityksiä ja tästä syystä oppimisesta ja kehittymisestä on tullut niille suuri haaste. Yhteistyön luonne vaikuttaa olennaisesti toimittajan mahdollisuuksiin kasvaa ja kehittyä omassa liiketoiminnassaan. Toimittajan oppimisessa on kaksi merkittävää tekijää, jotka vaikuttavat oppimiseen: päähankkijan suora vaikutus toimittajaan ja toimittajan aikaisempi kokemus. Mikäli päähankkija vaikuttaa suoraan toimittajan oppimiseen, mutta päähankkijan ja toimittajan kokemus ja osaaminen eroavat toisistaan esimerkiksi toimintojen keskinäisten poikkeavuuksien vuoksi, voi toimittajan olla vaikeaa kehittää omaa osaamistaan päähankkijan kautta. Jos lisäksi päähankkijan ja toimittajan toimijoiden välillä on vahvoja sosiaalisia siteitä, jotka estävät toimittajan sitoutumisen muihin asiakkaisiin, on toimittajan kehittyminen hidasta ja rajoittaa sen kasvumahdollisuuksia. Jotta yhteistyösuhteesta kehittyisi strateginen kumppanuus, on toimittajalla oltava sekä sosiaalisia suhteita että suuri strateginen merkitys päähankkijalle. Strateginen merkitys lisääntyy vain toimittajan vahvan osaamisen kautta. Merkittävää myös on, että mitä pienempi asiakasyritys on tai mitä pienempi ero asiakasyrityksen ja toimittajayrityksen koolla on, sitä selvemmin asiakas pyrkii tukemaan toimittajan kehittymistä. Sen sijaan järjestelmätoimittajaksi kehittyminen tai fyysinen läheisyys ei takaa toimittajan asemaa, mikäli toimittajayritys on kooltaan paljon päähankkijaa pienempi - esimerkiksi kansainvälisillä markkinoilla toimivan ison konsernin tytäryhtiö. Suomen liityttyä Euroopan Unioniin ja maailmanlaajuisen työnjaon raju uudelleenmäärittely on merkinnyt pienillekin alihankintayrityksille lisääntyviä paineita kehittymiseen kaikilla suorituskyvyn osa-alueilla. Kehittyminen vaatii resursseja, joita pienellä yrityksellä ei ole. Tukeutuminen päähankkijaan saattaa olla houkuttelevaa, mutta se ei pitkällä aikavälillä ole toimittajan kehittymisen ja kasvun kannalta paras mahdollinen ratkaisu. Lisätietoja: Kirsti Sorama, puh HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /MAALISKUU

10 Oy Interpersona Ab tutki: JOHTAJUUSBAROMETRI 2008 Mikä suomalaista yritysjohtajaa askarruttaa? Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää tämän hetken johtamiseen liittyvät pullonkaulat. Johtajat vastasivat mm. seuraavaa: tuloksentekopaineet ovat edelleen suurin ongelma-alue. 67% haastatelluista johtajista piti ongelmaa yleisenä. 64% vastaajista näki osaajapulan selkeästi pahentuneen aiempaan vuoteen ja vertailuun nähden (2007: 55%). Neljä vuotta sitten vastaava lukema oli vain 38%. Sen sijaan 77% johtajista pitää nykyisen henkilökunnan motivaatiota hyvänä, vaikka muutosvastarinta on yrityksissä suhteellisen isokin ongelma (48%) ja kasvussa edellisvuoteen verrattuna (42%). Yhteiskunnallinen ilmapiiri on yritysjohdon mielestä varsin suosiollinen: ilmapiiriä hyvänä pitää 66% vastaajista ja vain 8% ongelmallisena. Käänne on merkittävä, sillä neljä vuotta sitten yhteiskunnallista ilmapiiriä ongelmallisena piti yli 40% vastanneista. Tietotekniikan ajanmukaisuutta 49 % johtajista piti ongelmallisena ja pullonkaulana. Interpersoonan JohtajuusBarometri on tehty vuodesta Kohderyhmänä oli 650 suomalaista ylimmän ja keskijohdon edustajaa eri puolilta Suomea. Vastauksia saatiin 235. Kysely suoritettiin web-kyselynä loppuvuodesta Vastaajat kommentoivat 16 kysymystä kouluasteikolla Tarkemmat tutkimustulokset ovat luettavissa Riittävän hyvät henkilöstökäytännöt portaalista: johtaminen>yleisjohtaminen >organisaation toiminnan johtaminen>tutkimukset. Lisätietoja tutkimuksesta: toimitusjohtaja Mats Kockberg, mats.kockberg@interpersona.fi, Saranen Consulting Oy teki selvityksen: KOKONAISPALKITSEMISEN MERKITYS ICT-ALAN ASIANTUNTIJOILLE URAN ERI VAIHEISSA Pelkkä rahallinen palkitseminen ei riitä, vaan yritysjohdon on kiinnitettävä huomio kokonaispalkitsemiseen, jossa käytössä on useita palkitsemisen keinoja. ICT-alan asiantuntijat arvostavat enemmän aineetonta kuin aineellista palkitsemista. Mieluisimpia palkitsemistapoja työntekijöiden mielestä ovat työn sisällön kiinnostavuus sekä mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan. Tutkimuksessa erilaiset palkitsemistavat jaettiin kolmeen luokkaan, aineelliseen, välillisesti aineelliseen sekä aineettomaan. Aineellinen palkitseminen on rahalla tai rahassa mitattavilla eduilla palkitsemista. Välillisesti aineellinen palkitseminen voi johtaa aineellisten palkkioiden muodostumiseen tulevaisuudessa tai vaatii organisaatiolta rahallista panostusta. Aineeton palkitseminen on ei-rahallista ja sen avulla yritys osoittaa arvostusta työntekijää kohtaan. Kiinnostavien tehtävien ja osaamisen kehittämisen lisäksi joustavat työajat, lomajärjestelyt ja mahdollisuudet työn, perheen ja vapaa-ajan yhdistämisen mahdollisuudet koettiin tärkeäksi. Osakkeilla ja optioilla palkitseminen sen sijaan, yrityksen kokonaistulokseen perustuvat, kaikille samansuuruiset palkkiot sekä kehitys- ja tuloskeskustelut koettiin vähiten tärkeiksi. Eri ikäiset arvostavat hieman erilaisia asioita, mikä on syytä ottaa huomioon myös rekrytoinnissa. Kaikki korostivat kuitenkin palkitsemisen avoimuutta, oikeudenmukaisuutta ja henkilökohtaisen työpanoksen huomioon ottamista. Aineellisen palkitsemisen merkitys korostuu uran alkuvaiheessa, varsinkin alle 25-vuotiailla.Työnantajan näkökulmasta parhaita tuloksia saadaan aikaan käyttämällä kaikkia eri palkitsemismenetelmiä yhtä aikaa ja toisiaan täydentäen. Tiedot käyvät ilmi Saranen Consulting Oy:n -tutkimuksesta, johon vastasi 141 korkeasti koulutettua tai pitkähkön työkokemuksen omaavaa ICT-alan asiantuntijaa. Naisia vastaajista oli 16 prosenttia. Lisätietoja: Marianne Laiho, projektipäällikkö, Puh , marianne.laiho@saranen.fi tai Heikki Saranen, toimitusjohtaja, Saranen Consulting Oy, Puh , heikki.saranen@saranen.fi Suomen Kuntoliikuntaliitto ry julkisti helmikuussa 2008 uusimman selvityksensä: TYÖPAIKKALIIKUNTABAROMETRI 2007 Tutkimus kerää tietoa työpaikkaliikunnan nykytilasta, tavoista ja käytännöistä. Työpaikkaliikunta- barometri selvittää työpaikkojen johdon ja liikuntavastaavien arvioita siitä, missä määrin työpaikoilla tuetaan henkilöstön liikuntaharrastusta. Tutkimuksen mukaan lähes kaikki yritykset investoivat henkilöstönsä työkykyä ja vireyttä ylläpitävään liikuntaan. Liikunnalle löytyy nyt myös muita tarpeita sillä reilu kolmannes vastaajista nostaa liikunnan myös yrityskuvatekijäksi. Viidessä vuodessa liikuntainvestoinnit henkilöä kohti ovat lähes kaksinkertaistuneet 80 eurosta 143 euroon. Liikuntaetu on n. 200 euroa vuodessa työntekijää kohden. Aiempaa useampi vastanneista yritysjohtajista piti etua riittämättömänä. Liikunta tulisikin verottajan näkökulmasta kokea normaaliksi henkilöstökuluksi ilman erityisiä verotuskäytäntöjä, jotka pohjautuvat vanhentuneeseen käsitykseen, jossa yritysliikunta nähdään henkilöstölle tarjottuna vapaa-aika- ja virkistystoimintana. Tutkimuksen mukaan yritysten liikuntapäätöksistä vastaa yrityksen ylin johto. Barometriin vastaajat arvioivat, että henkilöstöstä 57 prosenttia osallistuu edes joskus työantajien tukemaan liikuntaan. Säännöllisesti osallistuu alle neljäkymmentä prosenttia. Luvut ovat pysyneet lähes samoina koko barometrihistorian ajan vuodesta Yli puolessa suurimmiksi esteiksi työpaikalla liikunnan tukemiseen nähtiin se, että henkilöstö ei ole riittävän kiinnostunut asiasta. Työpaikan taloudellinen tilanne oli esteenä vain 21 prosentilla vastaajista. Edelleen liikuntapalveluja ostetaan ylivoimaisesti eniten kuntosaleilta ja hieman yli puolet käyttävät uimahallipalveluita. Tutkimuksen mukaan liikuntapassiivisten saavuttaminen on työnantajille haaste, johon henkilöstön liikuntapalvelujen painopiste kahden seuraavan vuoden aikana tulee kohdistumaan. Kuntoliikuntaliitto toteutti tutkimuksen jo neljännen kerran alkaen vuodesta Tutkimuksen haastattelut on toteutettu loka-marraskuussa 2007, Toteuttaja TNS Gallup Oy. Tutkimusraportti on luettavissa: hyvät henkilöstökäytännöt portaalista: käytännön henkilöstötyö>henkilöstö palvelut>tutkimukset tai Lisätietoja: Ossi Aura, Suomen Kuntoliikuntaliitto, , ossi.aura@kunto.fi. 10

11 Kauppalehti ja Tietoykkönen Oy tutkivat joulukuussa 2007: KOULUTUS PARANTAA KILPAILUKYKYÄ Kolmannes suomalaisista yrityksistä uskoo, että heidän kilpailukykynsä on parantunut henkilöstön koulutuksen myötä. Erityisen aktiivisesti henkilöstöään kouluttavat kyselyn mukaan suurimmat yritykset. Viidennes yritystensä henkilöstön koulutuksesta päättävistä johtajista sanoo, että koulutus on näkynyt konkreettisesti yrityksen taloudellisen tuloksen paranemisena ja yhtä moni on sitä mieltä, että koulutus on lisännyt henkilöstön sitoutumista työnantajaan. Pienissä yrityksissä koetaan myös, että henkilöstön koulutus on tuonut lisää uusia innovaatioita. Koulutuksen vaikutus työpaikkauskollisuuteen on suurinta teollisuuden toimialoilla. Sen sijaan mikroyrityksissä (alle 10 henkeä) ja erityisesti kaupan alalla koulutus vaikuttaa keskeisesti koko yrityksen kilpailukykyyn. Palveluyrityksissä henkilöstön koulutus on kaikkein selvimmin vaikuttanut suoraan toiminnan kannattavuuteen. Lähes 90% yrityksistä aikoo tarjota henkilöstölleen tänä vuonna jotakin koulutusta. Eniten yrityksissä tarvitaan henkilöstön ammattitaitoa ja asiantuntijuutta syventävää koulutusta; johtamis- ja taloudellisen osaamisen koulutusta henkilöstölleen suunnittelee selvästi harvempi yritys. Kaksi kolmesta yrityksestä on budjetoinut alkaneelle vuodelle vähemmän kuin euroa henkilöstönsä osaamisen kehittämiseen. Pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Suomessa yritykset panostavat henkilöstöönsä enemmän kuin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Nuoret johtajat kouluttavat henkilöstöä iäkkäitä aktiivisemmin. Lähes joka neljäs yli 60-vuotias johtaja sanoo, ettei järjestä koulutusta. Alle 30-vuotiaista kaikki vastanneet ilmoittivat kouluttavansa alaisiaan. Yrityksissä luotetaan edelleen paljon omaan osaamiseen, sillä kolmannes vastasi järjestävänsä koulutusta omin voimin. Lähes yhtä moni käyttää valmiita lyhytkoulutuspaketteja. Suuryritykset turvautuvat sen sijaan räätälöityihin ostopalveluihin. Puhelimitse tehtyyn kyselyyn vastasi 504 yrityspäättäjää. Tutkimustulosgraafeihin ja yhteenvetoihin voi tutustua Riittävän hyvät henkilöstökäytännöt portaalissa: käytännön henkilöstötyö>henkilöstön kehittämisen keinot>tutkimukset. Lisätietoja: Paula Nikula, tai Veli-Matti Piira, HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /MAALISKUU

12 Uutta kirjallisuutta Esittelemme HENRYn jäsenkirjeissä alan kirjallisuutta, mutta emme ota vastaan kirjatilauksia. Kehotamme kääntymään asianomaisen kustantajan puoleen tai hankkimaan kirjan kirjakaupasta. Mahdollisen jäsenetuuden tai alennuksen saamiseksi katso toimintaohjeet HENRYn extranetistä osoitteessa TYÖKUMMI Opas mentorointitoimintaan Anneli Valpola ja Anna-Maria Karjalainen, Olorin Oy, 2008 Olorin Oy on uusinut Työkummi aineiston ja tehnyt siitä uuden mentoroinnin oppaan. Opas on tarkoitettu sekä mentortoiminnasta kiinnostuneille ja mentorin ja aktorin yhteistyön virikkeeksi. Oppaan avulla voi perehtyä eri teemoihin: - mitä mentorointi on? - mentortoiminnan mahdollisuudet henkilöstön kehittämisessä - mentortoiminnan käynnistäminen - mentorin ja aktorin yhteistyön suunnittelu ja aloitus - yhteisiin keskusteluihin virikkeitä ja rohkaisuja - henkilökohtaisen kehittymisen akti vointi Opas on työkirjamainen eli siinä teoria on esitelty lyhyesti ja monet virikkeet ovat malleja ja harjoituksia, joita aktor ja mentor voivat hyödyntää tarpeidensa mukaan. Opasta voi käyttää mentor- ja coaching ohjelmien suunnittelussa, opas on hyödyllinen aineisto valmennustilaisuuksissa, erityisesti neuvopakettina aloittaville mentoreille, aktoreille ja coacheille. Opasta voi tilata osoitteessa KANSAINVÄLISEN TYÖSKENTELYN VEROTUS Seija Karttunen, Anu Nikkanen, Tommi Rantanen, Heikki Vapaala, Talentum/Lakimiesliiton kustannus, 2007 ISBN Suomesta ulkomaille ja ulkomailta Suomeen tehtävien työkomennusten määrä on lisääntynyt merkittävästi. Kansainvälisessä ympäristössä toimiville yrityksille ulkomaankomennukset ja komennukset Suomeen ovat olleet jo pitkään arkipäivää. Kansainvälisen työskentelyn verotus on käytännönläheinen käsikirja ja kokonaisesitys kansainvälisiin työkomennuksiin liittyvistä verotus-, sosiaaliturva ja työlupakysymyksistä. Kirjassa käsitellään Suomesta ulkomaille ja ulkomailta Suomeen kohdistuvia työkomennuksia. Ulkomaantyöskentelyyn ja ulkomaan kansalaisen Suomessa työskentelyyn liittyviä velvollisuuksia tarkastellaan sekä työnantajan että työntekijän näkökulmasta. Kirja on suunnattu erityisesti kaikille ulkomaankomennusten parissa työskenteleville ja ulkomaankomennusta suunnitteleville. Teoksen kirjoittajilla on pitkä ja monipuolinen kokemus ulkomaankokemusten verotuksesta, sosiaaliturvasta ja maahanmuuttoon liittyvistä lupavaatimuksista sekä komennusten hallinnoinnista. TYÖPAIKAN LAIT ja työsuhdeopas 2008, Kimmo Nieminen (toim.), WSOYPro, 2008 ISBN Työpaikan lait ja työsuhdeopas on suosittu ja työelämän tarpeisiin hyväksi osoittautunut käsikirja. Se on toisaalta työsuhdeopas, jossa on selkeästi ja havainnollisesti käsitelty työntekijän ja työnantajan oikeuksia ja velvollisuuksia. Toisaalta se on ajantasainen säädöskokoelma, joka sisältää keskeisimmät lait ja asetukset, jotka ovat merkityksellisiä useimmissa työsuhteissa. Teoksesta saa vastauksen mm. kysymyksiin: - millä edellytyksillä voidaan solmia määräaikainen työsopimus? - voiko työnantaja käyttää kameravalvontaa työntekijöiden tarkkailuun? - milloin työpaikalla pitää laatia henkilöstösuunnitelma? - mitkä ovat työllistymisohjelmalisän saamisen edellytykset? - ovatko osa-aikaiset työntekijät vuosiloman ansainnan piirissä? - mitä vaatimuksia yhteistoimintalaki asettaa työnantajan tiedottamisvelvollisuudelle? Teoksen päivitetyssä versiossa on huomioitu mm. uudet yhteistoimintalait ja uusi merimieseläkelaki. Teoksessa on kätevä asiahakemisto, runsaasti esimerkkejä ja selkeä otsikointi. Lakiliitteen ajantasaisista säädöksistä selviää, mitä laki yksittäisestä ongelmatilanteesta sanoo. Teos on tarkoitettu jokaisen työpaikan käsikirjaksi. Teos sisältää jokaisella työpaikalla lain mukaan nähtävillä pidettävän lainsäädännön. TALOUSTIEDOLLA TULOSTA JA ARVONLISÄÄ R.O. Lehtonen, Talentum, 2007 Yrityksen taloudellinen menestys riippuu paljon siitä, kuinka johto ja esimiehet saavat koko henkilökunnan mukaan tuloksentekoon. Esimiehillä, tiiminvetäjillä ja asiantuntijoilla tulee olla hyvä taloustiedon hallinta ja kommunikoida sitä eteenpäin. Heidän tulee nähdä numerot, mutta ennen kaikkea heidän on nähtävä numeroiden taakse - tuottojen ja kustannusten syytekijöihin. Heidän tulee nähdä talousraportoinnin rajat ja rajoitukset, ja toisaalta organisaation rajattomuus. Heidän tulee osata ottaa huomioon niin asiakkaiden kuin muidenkin sidosryhmien näkökulmat. Kirjassa perehdytään yrityksen talouteen talousraportoinnin hyväksikäyttäjän näkökulmasta. Kirja on suunnattu esimiehille ja asiantuntijoille. Kirjoittaja on toiminut usean vuoden taloustiedon kouluttajana, konsulttina sekä pankin sisäisenä tarkastajana. JOHTAJA: OLE IT-STRATEGI Vesa Tiirikainen, Talentum, 2007, ISBN Yrityksesi menestyy parhaiten, kun johtajana olet itse IT-strategi. Tietotekniikka on tulevaisuudessa yhä tärkeämpi osa menestysstrategioita. Siksi businesjohdon on otettava ITstrategioidensa luominen ja toimeenpano omaksi asiakseen. Johtaja tarvitsee tätä varten menetelmät, työkalut 12

13 ja henkilökohtaisen kehittämisohjelman. Kirjoittaja ottaa kantaa eri menetelmien ja työkalujen toimivuuteen. Kannanotot pohjautuvat kirjoittajan omiin kokemuksiin bisnesten johtotehtävissä sekä konsulttina kymmenistä organisaatioista. Tällaista strategisella tasolla liikkuvaa ja käytännönläheistä kirjaa bisnesten ja IT:n luontevaksi yhdistämiseksi ei ole ennen ollut saatavilla Suomessa kuin ulkomaillakaan. Kirja sopii perusoppaaksi. JOHDETTU MUUTOS Avaimet organisaation hallittuun uudistumiseen Pekka Mattila, Talentum, 2007 ISBN Enemmistö yritysten ja julkishallinnon suurista uudistushankkeista ei saavuta kaikkia tavoitteitaan. Tyypillisesti johto syyttää toimeenpanon onnahtelua ja henkilöstön muutosvastarintaa, henkilöstö puolestaan kehnoa johtamista. Henkilöstön reaktioihin vaikuttavat keskeisesti työpaikan luottamuskulttuuri ja aiemmat kokemukset. Kirja tarjoaa käytännön apuvälineitä ja selkeän etenemismallin muutostilanteiden hallittuun johtamiseen niin johdolle kuin lähiesimiehillekin, projektivastaaville ja muille kehittämisen asiantuntijoille. Malli on rakennettu suomalaisten organisaatioiden arkipäivän tilanteissa, ja se perustuu henkilöstön ja esimiesten muutostilanteissa valitsemiin muutosta tukeviin tai vastustaviin toimintatapoihin ja niiden syihin. Malli tarjoaa tätä kautta konkreettisia apuvälineitä johtamiselle. Kirjassa yhdistetään johtamisen, esimiestyön, henkilöstön kehittämisen ja viestinnän näkökulmia, joita useimmin on totuttu käsittelemään erillään. Muutosvastarinnan ja johtamisen kysymyksistä väitellyt kirjoittaja on erikoistunut organisaatio- ja työpsykologiaan. Päätyönään hän toimii markkinoinnista ja sähköisestä liiketoiminnasta vastaavana johtajana finanssialalla. ESIMIEHEN ENSIAPU Britt-Mari Mossboda, Mikael Peterson, Inga Rönnholm, (kään.) WSOYPro, 2007, ISBN Kun esimiestyössäsi eteen tulee hankala tilanne, ota esiin Esimiehen ensiapu. Kirjassa kokeneet ruotsalaiset esimiesvalmentajat ja kouluttajat neuvovat käytännöllisten muistilistojen avulla selvittämään vaikeat ja ilkeätkin tilanteet. Kirja rohkaisee esimiestä toimimaan työpaikan arjessa tyylikkäästi ja tehokkaasti. Se neuvoo, mitä missäkin tilanteessa kannattaa tehdä ja miten erilaisiin asioihin on hyvä suhtautua. Kirjassa käsitellään mm. seuraavia aiheita: esimiehen ajankäyttö, esimiehen rooli, työn delegointi, ristiriitojen hoito, palavereiden tehostaminen, muutoksen toteuttaminen, arvostelu ja kehuminen, tiedottaminen, johtajuus ja valta. Teos kannustaa esimiestä avoimeen viestintään organisaatiossa. Näin lukija pätevöityy esimiehenä ja saa käyttökelpoisia vinkkejä työhönsä. Teos antaa selkeitä ohjeita ja syventää esimiehen ammattitaitoa ja auttaa tekemään työpaikan arjesta helpompaa ja hauskempaa. Teos soveltuu sekä esimiehiksi haluaville, aloitteleville esimiehille että kokeneille esimiehille avuksi ja muistin virkistykseksi. FAST STRATEGY How strategic Agility will help you stay ahead of the Game Yves Doz and Mikko Kosonen, Pearson Education Ltd, 2008 ISBN Successful companies often become victims of their own success: when their business matures, they find it impossible to renew themselves. To regain and maintain growth they need to learn to thrive on change and disruption. Fast Strategy analyses the risks successful companies face, and presents the three essential capabilities they need in order to regain and maintain continued growth: strategic sensitivity (both the sharpness of perception and the intensity of awareness and attention), resource fluidity (the internal capability to reconfigure business systems and redeploy resources rapidly) and collective commitment (the ability of the top team to make bold decisions fast, without being bogged in win-lose politics at the top). Fast Strategy is based on interviews with 150 executives from leading global companies such as Cisco, HP, IBM, Intel, Nokia, and SAP. Measures, tools and leadership behaviours implemented by these companies as they rekindled growth are detailed in a way that can serve as examples and be readily put in practice. Co-authored by a former Nokia top executive and a senior academic, Fast Strategy combines experience and theory for your company to stay ahead of the competition. KONSULTTI SUOMI Sanakirja August Associates Oy, 2008 Ymmärtääkö yritysjohtaja, mitä konsultti puhuu? Ymmärtääkö konsultti aina itsekkään? Tämä Konsultti-Suomi sanakirja valottaa, mitä konsulttijargonin takana piilee pahimmillaan, parhaimmillaan tai hauskimmillaan. Toki karrikoiden, pitäen kuitenkin sisällään totuuden siemenen. Vaatii rohkeutta myös todeta, että valitettavasti konsulttivitsit ovat syntyneet ihan syystä niin paljon konventioita, kliseitä ja tyhjää ammattislangia sisältyy konsultoinnin maailmaan. Miksi August Associates on julkaissut tämän kirjan ovathan he itsekin konsultteja? Vastauksena esipuheessa todetaan, että yksinkertaisesti siksi, että haluamme naurun tauottua herättää vakavaa keskustelua konsultoinnin tasosta. Me uskomme, että suomalaiset yritykset ansaitsevat parempaa konsultointia kuin mitä tällä hetkellä saavat. Ja toivoimme, että yhä useammat havahtuisivat sellaista myös vaatimaan. Kirja on nettijulkaisu, ja tulostettavissa osoitteesta: ja julkaisut. HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /MAALISKUU

14 Mukava tietää MIKÄ TAPAHTUMA MUOKKAA ENITEN TYÖURIA? McKinsey Quarterlyn globaalissa tutkimuksessa kysyttiin mies- ja naispuolisilta esimies- ja johtohenkilöiltä, mitkä päätökset tai tapahtumat johtivat merkittävään, pitkäkestoiseen muutokseen heidän työurillaan. Riippumatta vastaajan sukupuolesta tai perheellisyydestä tapahtuma, joka vaikutti syvimmin heidän työuraansa, liittyi työtehtäviin ja niiden sisältöihin eikä perhe-elämään tai muuttuneisiin henkilökohtaisiin toiveisiin tai elämänhallintaan. Muutos koettiin positiviiseksi 89%:ssa tapauksista. Yksittäinen, tärkein tapahtuma tapahtui useimpien kohdalla n. 30 vuoden iässä vastaajan oltua n. kahdeksan vuotta työelämässä. Lähes 40% sanoi tapahtuman seurauksena olleen uusi työpaikka uudella toimialalla, 20% uusi tehtävä entisessä organisaatiossa. Vastaajat raportoivat kokeneensa noin viisi käänteentekevää hetkeä. Kysymykseen, miten tapahtuma vaikutti työn ja muun elämän tasapainoon, haastatellut kertoivat vaikutuksen olleen pääasiassa neutraali, tai positiivinen. Vaikka 40% vastanneista oli ilmoittanut kokevansa vaikeuksia sovittaa yhteen työ ja perhe-elämä, laajemmin tulkittuna johtohenkilöt näyttävät kuitenkin pitävän perhetilanteitaan urapäätöksiä aiheuttavan tekijänä odotettua harvemmin. TYÖTERVEYSLAITOS SÄILYY JATKOSSAKIN ITSENÄISENÄ Sosiaali- ja terveysministeriön alaista tutkimus- ja kehittämistoimintaa ja toisaalta valvontaa ja ohjausta on tarkoitus keskittää. Tavoitteena on tehostaa toimintaa ja yhteistyötä, parantaa tuottavuutta sekä taata palvelujen laatu ja yhtenäiset käytännöt koko maassa. Työterveyslaitos (TTL) säilyy itsenäisenä laitoksena. Sen lainsäädännöllistä pohjaa ei muuteta. Työterveyslaitoksen erityinen osaaminen myös työelämätutkimuksessa halutaan varmistaa. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (Stakes) ja Kansanterveyslaitos (KTL) yhdistetään lukien uudeksi hyvinvoinnin ja terveyden tutkimuslaitokseksi. 14 HENRY tiedottaa JÄSENTIEDOTTEEN LIITTEET JA AINEISTO Kevään 2008 jäsentiedotteiden aineistotakarajat ovat: - Huhtikuu Huhtikuun tiedote ilmestyy sähköisenä. - Toukokuun tiedote on myös sähköinen, aineiston takaraja on Voit seurata ilmoitusten varaustilannetta nettisivuiltamme: ja palvelut>jäsentiedote>jäsenti edotteessa ilmoittelu. Samalta sivulta löydät varauslomakkeet, hinnat, aineston takarajat ym. tietoa ilmoittelusta. KIRJAUTUMINEN EXTRANETTIIN JA YHTEYSTIETOJEN MUUTOKSET Käyttäjätunnus: meille viimeksi ilmoittamasi sähköpostiosoite. Salasana: syntymäaikasi pisteillä ja muodossa esim: Kun yhteystietosi muuttuvat muista ilmoittaa ne HENRYyn! AVOIMET TYÖPAIKAT Seuraa rekry-ilmoituksia HENRYn nettisivuilla Avoimet työpaikat -sivulla. Saman sivun kautta voit myös jättää rekry-ilmoituksen joko jäsentiedotteen liitteeksi tai julkaistavaksi HENRYn nettisivuilla, tai molempiin. MUISTA PÄIVITTÄÄ HENRYn YHTEYSTIETOSI! HENRYn toimistoon palautuu vuosittain satoja jäsenlaskuja ja jäsentiedotteita koska lähetämme niitä jäsenillemme osoitteisiin joissa he eivät enää ole. Uusien osoitteiden selvittäminen aiheuttaa toimistollemme valtavasti kuluja ja lisätyötä. Jäsentiedot julkaistaan myös extranetissä NettiHenrixissä, mikäli jäsen ei ole tietojensa julkaisua kieltänyt. Ovatko tietosi ajantasalla siellä? Muista ilmoittaa meille uudet yhteystietosi ja jos laskusi menee yritykselle/työnantajallesi niin ilmoita myös mahdollinen poikkeva laskutusosoite, esimerkiksi laskujen skannausosoite. Perimme 10 euron laskutuslisän jokaisesta uudelleen lähetetystä jäsenmaksulaskusta. Myös jäsenpostisi katkeaa kunnes olemme saaneet uudet yhteystietosi. Parhaiten päivität tietosi extranetin kautta. Voit myös ilmoittaa muutokset sähköpostilla henry@henryorg.fi. Uusi kannatusjäsen Akzo Nobel Coatings Oy. Akzo Nobel on kansainvälinen konserni, jolla on työntekijää yli 80 maassa. Tuotamme asiakkaillemme mm. maaleja ja kemikaaleja. Liikevaihto vuonna 2007 oli noin 14 miljardia euroa.

15 Uudet jäsenet Ahtonen Maaret, Konsultti / Psykologi, Search and Selection - S&S Consulting Oy Alanen Janina, Consultant, HR & Internal Comm, Tikkurila Oy Ekola Susanna, Henkilöstöasiantuntija Ennelin Anu, Henkilöstönkehittämispäällikkö, Suomen Sokeri Oy Eskelinen Tarja, Henkilöstöjohtaja, Lujatalo Oy Hakkarainen Timo, Rehtori, MJK-Koulutuskeskus ry Hakonen Kirsi, Konsultti, Deloitte Hallipelto Pirjo, Koulutusjohtaja, Efektor Oy Hautamäki Pia, valmentaja, Y3 Milestone Coaching & Consulting Oy Heikkilä Jukka - Pekka, Projektitutkija Honkavaara Elina, Osastonjohtaja, SPR Veripalvelu Hyytiäinen Nina, Koulutusjohtaja, Efektor Oy Iivanainen Laura, Palvelupäällikkö Ilkka-Moll Mia, Henkilöstönkehittämispäällikkö, Osuuskauppa Suur-Savo Jokinen Satu, Manager, HR, Lappset Group Oy Joronen Tiina, Liikkeenjohdon konsultti, Deloitte Kalli Paula, Henkilöstösihteeri, Länsi-Savo Oy Kangas Anu, HR Specialist, Rautaruukki Oyj Kankaanrinta Tarja, Koulutussuunnittelija, VTT Kannisto Kirsi, Koulutuspäällikkö, K-instituutti Oy Keski-Mäenpää Hannele, Henkilöstöjohtaja, ABB Oy Keski-Petäjä Johanna, SAP HR pääkäyttäjä, Kesko Oyj Kettunen Anna-Maija, HR asiantuntija, Eläke-Fennia Kilpi Anna, Henkilöstöpäällikkö, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera Koivisto Laura, HR-koordinaattori, Ilta-Sanomat Oy Koivukangas Pauliina, HE Expert, Fortum Oyj Kokko Sanna, HR Specialist, Rautaruukki Oyj Kotinurmi Katri, Career Advisor, Deloitte & Touche Oy Kärki Tiina, Asiakaspäällikkö, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö VARMA Lahti-Leeve Suvi, Henkilöstöpäällikkö, Sodexho Oy Laukka Johanna, Henkilöstöpäällikkö, Process Vision Oy Liikanen Simo, HRD Advisor, Deloitte & Touche Oy Lind Päivi, Työvoimapäällikkö, Tapiola-ryhmä Mikola Marjukka, Koulutusjohtaja, vararehtori, MJK-Instituutti Nieminen Nina, Henkilöstöasiantuntija, Accenture Finland Oy Paarma Tuuli, HR Specialist, Sandvik Mining and Construction Oy Poukka Lasse, HR-Koordinaattori, Aker Yards Ranta Katri, Competence Development Consult, Nokia Oyj Roitto Katariina, HR Assistant, Deloitte Salmi Saila, HRD Manager, Schenker Oy Santala Matti, Vice President, HR, Elisa Oyj Santala Minna, Henkilöstö- ja lakiasiainpäällikkö Sarvi Mia, HR-asiantuntija, Ixonos Oy Tuomi Pia, Henkilöstöpäällikkö, Oy Hartwall Ab Vehanen Mirka, HR Specialist Vehmasaho Seija, Suunnittelija, Tampereen teknillinen yliopisto Vesalainen Päivi, HR Management Consultant, Aditro HRM Oy Wistuba Valia, Senior Consultant, Deloitte Oy Tapahtumakalenteri Maaliskuu Hämeen aluejaos - IIP malli Lisää tuottavuutta hyvällä johtajuudella, Helsinki Alaistaidot, Helsinki Tampereen aluejaos - Mentorointi K2 kehittämishanke kannattavuuden parantamiseksi, Helsinki HENRY ry:n sääntömääräinen kevätkokous, Helsinki Huhtikuu Hämeen aluejaos - Hallitustyöskentely Turun aluejaos - Alaistaidot Suomalaisten yritysten tulevaisuuden menestystekijät ja HR:n rooli niiden edistämisessä, Helsinki Tukea omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen, Helsinki Tampereen aluejaos - Onnistuneen henkilöstöintegraation kulmakivet Vertailuoppimisen Forum, Helsinki Henkilöstöjohtamisen Foorumi, Kirkkonummi. Toukokuu Naisten kyvyt käyttöön, Helsinki Hämeen aluejaos - Keskijohdon sitouttaminen Tampereen aluejaos Henkilöstöpäivät - Laivaseminaari Nordic Exchange Meeting (NEEM), Espoo&Tallinna HENRY RY:N JÄSENTIEDOTE /MAALISKUU

16 HENRYn toimiston yhteystiedot Leena Malin, toiminnanjohtaja puh. (09) , GSM Annikki Antila, markkinointi ja kehityspäällikkö puh. (09) , GSM Mervi Martikainen, projektipäällikkö puh. (09) , GSM Kirsi Pulsa, toimistoassistentti puh. (09) , GSM Kirsi Ristimäki, projektipäällikkö puh. (09) , GSM Annamari Warjus, jäsenpalveluassistentti puh. (09) , GSM Toimisto: Puh. (09) , fax (09) Mannerheiminaukio 1 E, 5 krs, Helsinki Vaihde (09) , faksi (09) Toimiston sähköposti on henry@henryorg.fi Muut sähköpostiosoitteet ovat: etunimi.sukunimi@henryorg.fi Dialogic Oy:n koulutuksia: VOIMAVARAKESKEINEN TYÖNOHJAAJAFOORUMI , HYVINKÄÄ RANTASIPI Alustajina: Jaakko Seikkula, Eero Riikonen, Jarl Wahlström ja Pekka Holm Osallistujat: Työnohjaajille, konsulteille ja työyhteisöjen kehittäjille. Osallistumismaksu (sisältäen ruokailut ja kahvit): 165, ,30 (alv 22%)= 201,30 Ilmoittautuminen mennessä Lisätietoja ja esite: Katri-Ina Euramaa , katri-ina.euramaa@ayk.fi TYÖYHTEISÖJEN TYÖNOHJAUS JA PROSESSIKONSULTAATIOKOULUTUS SYKSY 2010, HELSINKI Kouluttajina: Jorma Ahonen ja Pekka Holm Osallistujat: Koulutus sopii henkilöille, jotka nykyisessä tai tulevassa työssään ohjaavat erilaisia työelämään liittyviä inhimillisiä prosesseja tai toimivat jo nyt työnohjaajina/konsultteina. Koulutus antaa valmiudet toimia itsenäisenä työnohjaajana/konsulttina. Hakuaika: Tilaa esite: pekka.holm@dialogic.fi 16

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet 1 Tutkimuksen tavoitteet 1. Selvittää nuorten kiinnostusta johto- ja esimiestehtäviin sekä heidän kokemuksiaan ja näkemyksiään esimiestyöskentelystä. 2. Selvittää nuorten näkemyksiä osaamisen kehittämiseen

Lisätiedot

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen Työkaluja esimiestyön tehostamiseen 7.5.2009 Anna-Maija Sorvoja, HR Management Consultant Aditro Ohjelma 1. Esimiestyön haasteita 2. Työkaluja haasteiden kohtaamiseen, 3. Yhteenveto case-esimerkkejä 2

Lisätiedot

Palkitseminen osaamisen johtamisen tukena

Palkitseminen osaamisen johtamisen tukena Palkitseminen osaamisen johtamisen tukena Elina Moisio 11.12.2003 KOPA-projekti Kohti osaamisen palkitsemista Käynnistyi syksyllä 2002 Mukana Niilo Hakonen, Elina Moisio ja Aino Salimäki Palkitsemisjärjestelmän

Lisätiedot

T-Media Oy. Olemme osa TATia yhdessä Finnfactsin kanssa ja edustamme Suomessa Reputation Institutea.

T-Media Oy. Olemme osa TATia yhdessä Finnfactsin kanssa ja edustamme Suomessa Reputation Institutea. T-Media Oy T-Media on vuonna 1997 perustettu työnantajakuvaan ja maineeseen erikoistunut tutkimus- ja viestintäyhtiö. T-Median missiona on auttaa asiakkaitaan luomaan sidosryhmilleen kestävää kilpailuetua

Lisätiedot

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin , vastausprosentti noin 25 YTN-teemana Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2015 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 11 000, vastausprosentti noin 25 YTN-teemana työtyytyväisyys ja työn muutokset Tuunia Keränen @TEK_akateemiset

Lisätiedot

TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen

TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen Uudista ja Uudistu 28.9.2011 Sirpa Ontronen ja Jori Silfverberg MARTELA OYJ SISÄLTÖ Mittaamalla oikea suunta johtamiseen

Lisätiedot

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010 MPS Executive Search Johtajuustutkimus Marraskuu 2010 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö AddValue Internetkyselynä 1....2010. Tutkimuksen kohderyhmänä oli suomalaista yritysjohtoa

Lisätiedot

HR Next Practice 29.3.2012

HR Next Practice 29.3.2012 HR Next Practice 29.3.2012 Työ on tehtävä joukolla, kilvan ja iloisella mielellä. akateemikko Kustaa Vilkuna kirjassaan Työ ja ilonpito 1946 8.30 Ilmoittautuminen ja aamiainen 9.00 Tervetuloa seminaariin

Lisätiedot

Controllerin erikoistumisopinnot 30 op

Controllerin erikoistumisopinnot 30 op Controllerin erikoistumisopinnot 30 op Kohti yritystalouden asiantuntijuutta Controllerin rooli on muuttunut laskentatoimen asiantuntijasta aktiiviseksi liiketoiminnan kehittäjäksi. Controller toimii usein

Lisätiedot

Our Purpose. Henkilöstöteko 2013/HENRY ry Sanofi Oy/Sari Ek-Petroff

Our Purpose. Henkilöstöteko 2013/HENRY ry Sanofi Oy/Sari Ek-Petroff Our Purpose Henkilöstöteko 2013/HENRY ry Sanofi Oy/Sari Ek-Petroff SANOFI LYHYESTI Toimintaa 100 maassa Suomessa noin 90 työntekijää Yli 110 000 työntekijää MISTÄ LÄHDIMME LIIKKEELLE JA MIKSI? Engagement

Lisätiedot

Viremittari osana Innokkaan kasvutarinaa Sonja Heiskanen, Henry Foorumi 9.11.2010, Hotel Crowne Plaza

Viremittari osana Innokkaan kasvutarinaa Sonja Heiskanen, Henry Foorumi 9.11.2010, Hotel Crowne Plaza Viremittari osana Innokkaan kasvutarinaa Sonja Heiskanen, Henry Foorumi 9.11.2010, Hotel Crowne Plaza Medical- brändien taustalla vuodesta 1994 Innokas Medical Oy 20 000 Perustettu Oulussa vuonna 1994

Lisätiedot

VALMENTAVA JOHTAMINEN

VALMENTAVA JOHTAMINEN KUTSU ESAVI/103/05.12.01/2017 Etelä-Suomi 11.5.2017 Opetus ja kulttuuritoimi -vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen torstaina 21.9.2017

Lisätiedot

VALMENTAVA JOHTAMINEN

VALMENTAVA JOHTAMINEN KUTSU ESAVI/10961/2016 Etelä-Suomi 8.12.2016 Opetus ja kulttuuritoimi -vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen torstaina 9.3.2017 klo 8.45

Lisätiedot

Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen

Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen Jarna Savolainen Kehittämispäällikkö, TTK Tukea toimialojen kehittämiseen aamuseminaari 1.11.2017 klo 8:30-11:00 Työturvallisuuskeskuksen

Lisätiedot

Reilu palkitsemisjärjestelmä

Reilu palkitsemisjärjestelmä VIRPI LIINALAAKSO ELINA MOISIO JUKKA TIIHONEN Reilu palkitsemisjärjestelmä PK-YRITYKSEN OPAS PALKKAUKSESTA JA PALKITSEMISESTA Tämän teoksen osittainenkin kopiointi ja saattaminen yleisön saataviin on tekijänoikeuslain

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin koulutukset 2017

Työhyvinvoinnin koulutukset 2017 Työhyvinvoinnin koulutukset 2017 Osallistu Elon työhyvinvointiaiheisiin koulutuksiin. Voit osallistua yksittäisille kursseille tai suorittaa työhyvinvoinnin superosaajan opintokokonaisuuden. Kaikki koulutukset

Lisätiedot

AMK:N hallitus 21.9.2011 Asia 8/Liite 4 OPS

AMK:N hallitus 21.9.2011 Asia 8/Liite 4 OPS AMK:N hallitus 21.9.2011 Asia 8/Liite 4 OPS KULTTUURITAPAHTUMIEN VAPAAEHTOISTYÖN JOHTAMINEN Erikoistumisopinnot 30 op 19.1.2012-30.11.2012 KULTTUURITAPAHTUMIEN VAPAAEHTOISTYÖN JOHTAMINEN Erikoistumisopinnot

Lisätiedot

Yhteistyöllä osaamista

Yhteistyöllä osaamista Yhteistyöllä osaamista Opas työpaikalla tapahtuvan oppimisen suunnitteluun Yhteistyöllä osaamista Opas työpaikalla tapahtuvan oppimisen suunnitteluun Työpaikalla tapahtuva oppiminen* on osa työyhteisöjen

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne

Lisätiedot

T-Media helps its clients to create competitive advantage through employer image branding and reputation management, research and communications

T-Media helps its clients to create competitive advantage through employer image branding and reputation management, research and communications T-Media helps its clients to create competitive advantage through employer image branding and reputation management, research and communications T-Media Oy is a part of TAT Group together with Economic

Lisätiedot

Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa. Ammattilaisten työnhakututkimus JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ MPS ENTERPRISES 30.1.

Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa. Ammattilaisten työnhakututkimus JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ MPS ENTERPRISES 30.1. Työnhakijoiden arvostukset ja ratkaiseeko kulttuuri työnhaussa Ammattilaisten työnhakututkimus ESITYS MPS ENTERPRISES JUHA VAARA & NIILO MÄKELÄ 30.1.2019 Työ ja elämä muuttuvat Odotukset työlle: Arvot

Lisätiedot

UEF EXECUTIVE MBA. aducate.fi JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN facebook.com/weaducate

UEF EXECUTIVE MBA. aducate.fi JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN facebook.com/weaducate UEF EXECUTIVE MBA JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN KOULUTUSOHJELMA aducate.fi @weaducate facebook.com/weaducate UEF EMBA-opinnot SMART AT WORK Kenelle: Itä-Suomen yliopiston UEF EMBA -koulutusohjelma on tarkoitettu

Lisätiedot

HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018

HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018 HR-ryhmäcoaching syksyllä 2018 Voimaa ja vaikuttavuutta HR-työhön Uusi ryhmä starttaa 24.8.2018 Ilmoittaudu 15.6. mennessä Riitta Perttilä, Novetos Oy riitta.perttila@novetos.fi p. +358 50 549 2797 HR-ryhmäcoaching

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

EGN Executive. Kollegaryhmä huipputason johtajille IN PARTNERSHIP WITH

EGN Executive. Kollegaryhmä huipputason johtajille IN PARTNERSHIP WITH EGN Executive Kollegaryhmä huipputason johtajille IN PARTNERSHIP WITH Nille, jotka uskovat elinikäiseen oppimiseen 2 Oletko kokenut johtaja, jolla on strategista vastuuta? Tiedät siis, että menestyminen

Lisätiedot

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus

Lisätiedot

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana

Merkityksellistä johtamista. Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Merkityksellistä johtamista Ihminen keskiössä suunta, tilannekuva ja tavoite kirkkaana Henkilöstökokemus Asiakkuudet ja asiakaskokemus Digitalisaatio ja tekoäly Kansainvälistyminen ja kasvu Onko yrityksellänne

Lisätiedot

Johtoryhmäanalyysi Johtoryhmille, jotka haluat varmistaa vahvuuksiensa täysmittaisen hyödyntämisen ja löytää yhteiset kehittämisen tavoitteet.

Johtoryhmäanalyysi Johtoryhmille, jotka haluat varmistaa vahvuuksiensa täysmittaisen hyödyntämisen ja löytää yhteiset kehittämisen tavoitteet. Johtoryhmäanalyysi Johtoryhmille, jotka haluat varmistaa vahvuuksiensa täysmittaisen hyödyntämisen ja löytää yhteiset kehittämisen tavoitteet. 22.9.2011 Promenade Research 1 Promenade Research Oy Asiantuntevin

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin 18 henkilölle, joista

Lisätiedot

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä Leadership-tapahtuma 2.2.2012 Minä olen tehokkaimmillani ja tuottavimmillani kun Olen asiantuntevassa työryhmässä, jossa kukin tietää roolinsa ja sparraa toisiaan

Lisätiedot

Valtion kotouttamisohjelma ja siihen liittyvä kumppanuusohjelma

Valtion kotouttamisohjelma ja siihen liittyvä kumppanuusohjelma Valtion kotouttamisohjelma ja siihen liittyvä kumppanuusohjelma Finlandia-talo 16.9.2015 Fasilitaattorien osuudet / Risto Karinen ja Olli Oosi Kohti kumppanuutta, tavoitteet ja mahdollisuudet Kumppanuusohjelma

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus AALTO PK-JOKO 79 Uuden sukupolven johtamisvalmennus Kenelle PK-JOKO soveltuu? Pienten ja keskisuurten yritysten toimitusjohtajille nykyisille ja tuleville avainhenkilöille tulosyksiköiden johdolle Joilla

Lisätiedot

Strategiset kyvykkyydet robotiikan aikakaudella

Strategiset kyvykkyydet robotiikan aikakaudella Strategiset kyvykkyydet robotiikan aikakaudella Paula Kilpinen, Toimitusjohtaja, HRM Partners, Tutkijatohtori, Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulu, Johtamisen laitos CEOs top concerns Improving organizational

Lisätiedot

Strategisen henkilöstöjohtamisen tutkinto-ohjelma

Strategisen henkilöstöjohtamisen tutkinto-ohjelma Strategisen henkilöstöjohtamisen tutkinto-ohjelma Kun haluat johtaa henkilöstöä tuloksellisesti Strategisen henkilöstöjoh Miksi tämä ohjelma? Elämme markkinatalouden ja globalisaation maailmassa, kvartaaleittain.

Lisätiedot

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus

Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy. Suuri Yrittäjätutkimus Tutkimuksen tilaaja: Collector Finland Oy Suuri Yrittäjätutkimus Collector & Companies Yrittäjäfoorumi 2014 Tutkimus ja tulokset Collector teetti tutkimuksen suomalaisista ja ruotsalaisista pk-yrityksistä

Lisätiedot

Onnistun hyvällä henkilöstöjohtamisella tutkimushankkeen ensimmäisten tulosten esittelyä. Kuntatalo , Helsinki

Onnistun hyvällä henkilöstöjohtamisella tutkimushankkeen ensimmäisten tulosten esittelyä. Kuntatalo , Helsinki Onnistun hyvällä henkilöstöjohtamisella tutkimushankkeen ensimmäisten tulosten esittelyä Kuntatalo 1.11.2017, Helsinki HENKILÖSTÖJOHTAMISEN KUNTOKARTOITUS Mukana 36 kaupunkia ja kuntaa Vastausprosentti

Lisätiedot

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu

Hoitaminen. Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia. Potilas. Potilas. Liite 1, LTK 6/2010. Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Yhdessä kohti terveyttä ja hyvinvointia Liite 1, LTK 6/2010 Potilas Vetovoimaisuus - julkinen kuva -ympäristö Palvelut - valikoima - vaikuttavuus ja laatu Hoitaminen Asiointi ja viestintä - sähköinen asiointi

Lisätiedot

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset Kyselyn tausta ja toteutus Ammatillisen koulutuksen uudistus lisää työpaikalla tapahtuvaa opiskelua. Kyselyllä kartoitettiin opiskelijoiden ohjauksen nykytilaa

Lisätiedot

Kesätyökysely työnantajille Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto

Kesätyökysely työnantajille Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto Kesätyökysely työnantajille 2012 Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto Tutkimuksen toteutus Mitä tutkittiin? Tavoitteena selvittää työnantajien käytäntöjä kesätyöntekijöiden

Lisätiedot

MPS Cross-Company Mentoring. Hallitusammattilaiset ry 8.4.2014 Minna Hirsimäki ja Maaret Kulo

MPS Cross-Company Mentoring. Hallitusammattilaiset ry 8.4.2014 Minna Hirsimäki ja Maaret Kulo MPS Cross-Company Mentoring Hallitusammattilaiset ry 8.4.2014 Minna Hirsimäki ja Maaret Kulo MPS Cross-Company Mentoring Mitä: Mentorointi perustuu kahden tasa-arvoisen ihmisen luottamukselliseen vuorovaikutukseen,

Lisätiedot

Maahanmuuttajien saaminen työhön

Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien kotoutumisessa kielitaito ja jo olemassa olevan osaamisen tunnistaminen ovat merkittävässä roolissa oikeiden koulutuspolkujen löytämiseksi ja maahanmuuttajien

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta

Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta 2013 Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta Tietoja tutkimuksesta Aalund Nordic s PR-Barometer on viestintätutkimus, joka mittaa toimittajien mielipidettä erilaisista Suomessa toimivista

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tammikuu 2014 Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tervetuloa

Lisätiedot

HR! TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015

HR! TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015 HR! ü TÄMÄN PÄIVÄN 5 PARASTA KÄYTÄNTÖÄ, ü SEKÄ 3 KÄYTÄNTÖÄ, JOITA TE EHDOTTOMASTI TULETTE KÄYTTÄMÄÄN TULEVANA VIITENÄ VUOTENA 19 ELOKUU, 2015 HUMAN PERFORMANCE EQUATION 3 THE HUMAN PERFORMANCE EQUATION

Lisätiedot

TEHOKAS AJANKÄYTÖN HALLINTA VALMENNUS

TEHOKAS AJANKÄYTÖN HALLINTA VALMENNUS TEHOKAS AJANKÄYTÖN HALLINTA VALMENNUS TEHOKAS AJANKÄYTÖN HALLINTA VALMENNUS Onko sinulla sellainen olo, että aikasi ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen tarpeelliseen?? Haluaisitko saada työsi ja elämäsi

Lisätiedot

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Jyväskylä 2012 2 ON SYNNYTTÄÄ UUSIA KASVUYRITYKSIÄ JA VAUHDITTAA JO OLEMASSA OLEVIEN YRITYSTEN KASVUA. Tavoite Kummankin Kasvu Open 2012 kilpailusarjan (Kasvuyritykset ja Kasvun ideat) voittajat valitsevat

Lisätiedot

Palkitsemisen tila ja muutos Suomessa 2008

Palkitsemisen tila ja muutos Suomessa 2008 Palkitsemisen tila ja muutos Suomessa 2008 Toteuttajat: Tutkijat Aino Salimäki & Tina Sweins Tutkimusassistentit Jouko Heiskanen & Antti Salimäki Ohjaajat: Professorit Matti Vartiainen & Tomi Laamanen

Lisätiedot

Nuori Mieli Työssä. S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä

Nuori Mieli Työssä. S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä Nuori Mieli Työssä S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä Nuori Mieli Työssä- ohjelma tavoittelee nuorten työelämän

Lisätiedot

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 9/2013

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 9/2013 NAPPIPARISTON 31.31 KUUKAUSIKIRJE 9/2013 Nappiparisto on ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittämisen ja monipuolistamisen valtakunnallinen koordinointihanke vuosille 2011-2012, ja Nappipariston

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND

STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND MPI:n tavoite on tarjota jäsenilleen mahdollisuus ammatilliseen kehitykseen ja koulutukseen sekä kokemusten vaihtoon muiden alan ammattilaisten kanssa. Pyrimme toiminnallamme

Lisätiedot

Sosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa

Sosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa Sosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa Sari H. Pitkänen ja Taina Rytkönen-Suontausta Opinto- ja opetuspalvelut Itä-Suomen yliopisto Miten sosiaalinen

Lisätiedot

Oppimalla ammattiin. Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta. Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy

Oppimalla ammattiin. Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta. Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy Oppimalla ammattiin Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy 1 Kyselyn toteuttaminen Oppimalla ammattiin kyselyn kohderyhmänä olivat 16-29 - vuotiaat nuoret. Vastaajia

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

Oikeat tavoitteet avain onnistuneeseen tapahtumaan

Oikeat tavoitteet avain onnistuneeseen tapahtumaan Oikeat tavoitteet avain onnistuneeseen tapahtumaan Onnistunut tapahtuma 12.11.2008 Mika Lehtinen toimitusjohtaja Expology Oy Associated Partner of the Esityksen tavoitteet Miksi mitattavien tavoitteiden

Lisätiedot

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE

Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy / ProCountor International Oy REKRYTOINTIOHJELMA TILITOIMISTOILLE Poolia Suomi Oy - Rekrytointiohjelma ProCountor International Oy:n tilitoimistokumppaneille Poolia on toiminut ProCountorin

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Naisten urat - kokemuksia naisten kompetenssien kehittämisestä KTT Minna Hiillos 4.2.2014

Naisten urat - kokemuksia naisten kompetenssien kehittämisestä KTT Minna Hiillos 4.2.2014 Naisten urat - kokemuksia naisten kompetenssien kehittämisestä KTT Minna Hiillos 4.2.2014 February 11, 2014 Aalto University Executive Education 1 Taustaa: kompetenssien kehittämisestä Kolme henkilökohtaista

Lisätiedot

Välityömarkkinat työnantajan näkökulmasta

Välityömarkkinat työnantajan näkökulmasta Välityömarkkinat työnantajan näkökulmasta Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi, Rovaniemi 27.3.2012 Kaija Pulkkinen Elinkeinoelämän keskusliitto

Lisätiedot

Osaaminen, tarve ja toteutus kohtaavat Korkeakouludiplomikokeilu

Osaaminen, tarve ja toteutus kohtaavat Korkeakouludiplomikokeilu Osaaminen, tarve ja toteutus kohtaavat Korkeakouludiplomikokeilu Palkkahallinnossa olisi töitä.. Paljonko jäisi opiskeltavaa, kun olen Yritys kasvaa ja pitäisi johtaa Nuoret esimiehet ovat lujilla ja heille

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

BtoB-markkinoinnin tutkimus

BtoB-markkinoinnin tutkimus BtoB-markkinoinnin tutkimus Tiivistelmä tutkimustuloksista Anna-Mari West 19.6.2008 Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää markkinointipäättäjien

Lisätiedot

Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä

Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä Monimuotoisuuden johtamisella kaikille sopivia työpaikkoja ja työyhteisöjä Aulikki Sippola, KTT, monimuotoisuusjohtamisen asiantuntija Ratko-menetelmä tarjoaa keinoja rakentaa monimuotoisuutta arvostavia

Lisätiedot

Työhyvinvointi johtaa tuloksiin

Työhyvinvointi johtaa tuloksiin Riitta Hyppänen Työhyvinvointi johtaa tuloksiin Parhaat käytännöt kymmenen vuoden ajalta Talentum Helsinki 2010 Copyright 2010 Talentum Media Oy ja Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry Kustantaja: Talentum

Lisätiedot

KOKONAISPALKITSEMISEN JOHTAMINEN

KOKONAISPALKITSEMISEN JOHTAMINEN Ylikorkala Anna Hakonen Anu Hakonen Niilo Hulkko-Nyman Kiisa KOKONAISPALKITSEMISEN JOHTAMINEN ohjaa tai ajaudu Alma Talent Helsinki 2018 Copyright 2018 Alma Talent Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-2947-7

Lisätiedot

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA.

KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. KEHITÄMME JA TUOTAMME INNOVATIIVISIA HENKILÖSTÖ- RATKAISUJA, JOTKA AUTTAVAT ASIAKKAITAMME SAAVUTTAMAAN TAVOITTEENSA. 2 Talous, työelämä ja markkinat muuttuvat nopeammin kuin koskaan. Pääoma ja teknologia

Lisätiedot

Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista. www.inno-vointi.fi

Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista. www.inno-vointi.fi Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista 1 Aineisto 7 organisaatiosta henkilöstöjohtaja 4 * henkilöstöpäällikkö henkilöstöosaston päällikkö henkilöstönkehittämispäällikkö koulutussuunnittelija

Lisätiedot

Miten AMK voittaa johtamis- ja muutospelissä? AMK Päivät Lahdessa 2014 Tero J. Kauppinen

Miten AMK voittaa johtamis- ja muutospelissä? AMK Päivät Lahdessa 2014 Tero J. Kauppinen Miten AMK voittaa johtamis- ja muutospelissä? AMK Päivät Lahdessa 2014 Tero J. Kauppinen Ajankohtainen symboli Uskommeko oikeisiin asioihin? Johtamisen uusi symboli Voima vs. ketteryys voittamisesta Voittajia

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Työnantaja Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Jos vastasit kyllä, niin tule mukaan hankkeeseen, josta saat työkaluja toimivan henkilöstöpolitiikan

Lisätiedot

Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot

Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja Tavoitteet: hallittu muutos -hanke 1. Toimihenkilöiden

Lisätiedot

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ!

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! VMP PÄHKINÄNKUORESSA Mikä VMP Group on? Olemme yksi Suomen suurimmista työnantajista ja rekrytoijista. Toimimme Suomen lisäksi Virossa, Ruotsissa, Espanjassa ja Romaniassa.

Lisätiedot

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat Piilotettu osaaminen tunnistammeko kansainväliset osaajat Työpaikoilla tarvitaan uteliaita ja sitkeitä muutoksentekijöitä. Kansainvälisissä osaajissa on juuri näitä ominaisuuksia. Millaista osaamista työelämä

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo

Lisätiedot

www.johtamisverkosto.fi 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi 1

www.johtamisverkosto.fi 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi 1 www.johtamisverkosto.fi 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi 1 Johtamisen kehittämisverkosto - miksi? Hyvällä johtamisella on suuri vaikutus ihmisen työhyvinvointiin ja työurien

Lisätiedot

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia

Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Ikääntyvät työntekijät organisaatiomuutoksessa - ELDERS -projektin tuloksia Krista Pahkin Organisatoriset innovaatiot ja johtaminen -tiimi ELDERS -projektin aineisto 1. Kirjallisuuskatsaus 2. HYVIS -aineiston

Lisätiedot

Työhyvinvointi ja tuottavuus

Työhyvinvointi ja tuottavuus Työhyvinvointi ja tuottavuus DI HTT Marko Kesti marko.kesti@mcompetence.com EVP HRM-Performance, Mcompetence Oy Researcher, Lapin Yliopisto Tietokirjailija, Suomen tietokirjailijat ry Henkilöstö on yrityksen

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku 10.1.2014

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku 10.1.2014 Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista Tietoisku 10.1.2014 Osaamisen uudistaminen ja työn vaatimukset Koulutuksella ja osaamisella on työkykyä ylläpitävä ja rakentava vaikutus, joka osaltaan

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

RATKAISEEKO ehr HR-STRATEGISET HAASTEET? - Tutkimus 2003

RATKAISEEKO ehr HR-STRATEGISET HAASTEET? - Tutkimus 2003 RATKAISEEKO ehr HR-STRATEGISET HAASTEET? - Tutkimus 2003 Tutkimustuloksia henkilöstötyön tietojärjestelmistä 2003 26.9.2003 jarmo.peltoniemi@paconsulting.com Matka HR-järjestelmien maailmaan Oppi ja suositukset

Lisätiedot

Tervetuloa! TULOKSISTA TOIMINTAAN. Kohti yhteistä ja innostavaa arkipäivän kehittämistä yhdessä tekemällä

Tervetuloa! TULOKSISTA TOIMINTAAN. Kohti yhteistä ja innostavaa arkipäivän kehittämistä yhdessä tekemällä ENGAGING PEOPLE FOR SUCCESS Tervetuloa! TULOKSISTA TOIMINTAAN Kohti yhteistä ja innostavaa arkipäivän kehittämistä yhdessä tekemällä 24.10.2018 Mika Tenhunen Vaikuttavuutta kehittämiseen TIETO ORGANISAATION

Lisätiedot

Johtamisosaaminen yrityksen menestyksen perustana. EK-elinkeinopäivä Kajaani 6.11.2007 Mikko Luoma, JTO

Johtamisosaaminen yrityksen menestyksen perustana. EK-elinkeinopäivä Kajaani 6.11.2007 Mikko Luoma, JTO Johtamisosaaminen yrityksen menestyksen perustana EK-elinkeinopäivä Kajaani 6.11.2007 Mikko Luoma, JTO JTO lyhyesti Perustettu v. 1946 Osaamisalueet Johtajuus Strategia ja liikkeenjohto Tuottavuus PK-yritystoiminta

Lisätiedot

Futurex. Helmikuu 2011 Tuire Palonen

Futurex. Helmikuu 2011 Tuire Palonen Futurex Helmikuu 2011 Tuire Palonen Missio! Korkea-asteen täydennyskoulutuksen tehtävänä on yhdessä työympäristöjen oman toiminnan kanssa pitää huolta siitä että koulutus, tutkimus ja työelämässä hankittu

Lisätiedot

Lean Management käytännössä - Arjen kehittäminen ytimessä - tuottavuuden kehittämistilaisuus

Lean Management käytännössä - Arjen kehittäminen ytimessä - tuottavuuden kehittämistilaisuus Lean Management käytännössä - Arjen kehittäminen ytimessä - tuottavuuden kehittämistilaisuus JTO LEAN LEARNING CENTER OY 6.11.2015 klo 11.00 16.00 Finlandia Hotel Airport Oulu Vihiluoto 10, Kempele JTO

Lisätiedot

Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun

Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun Käyttäjälähtöiset tilat Uutta ajattelua tilojen suunnitteluun Johanna Kosonen-Karvo 9.3.2012 Technopolis Vantaa 01-2012 DM# 917670 Kuka minä olen? Johanna Kosonen-Karvo Tuotantotalouden DI, TKK, 1997 Asiantuntija

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä?

Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä? Monimuotoisuuden johtaminen työelämän laadun ja tuottavuuden tekijänä? YES -hanke Helsinki 19.05.2010 Aulikki Sippola, KTT, kehityspäällikkö Tapiola-ryhmä 22.6.2010 1 Esityksen sisältö Miksi tasapuolinen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla

Lisätiedot

Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke

Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke Työpaikan huoneentaulun rakentaminen pilottihanke Työelämä 2020 hanke yhteistyössä Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston kanssa www.tyoelama2020.fi Jaana Lerssi-Uskelin Työterveyslaitos Visio Työelämästrategia

Lisätiedot

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle?

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Puustinen 19.4.2012 Kokeiluohjelmasta poimittua Tavoitteet ammattikorkeakouluyhteistyölle

Lisätiedot

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA 1 YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA Työmarkkinat ovat murroksessa. Suomea varjostanut taantuma on jatkunut ennätyksellisen pitkään. Pk-yritysten merkitystä ei tule aliarvioida taantumasta

Lisätiedot

Y-SUKUPOLVI: MINUN URANI

Y-SUKUPOLVI: MINUN URANI Y-SUKUPOLVI: MINUN URANI Y-sukupolvi on keskittynyt omaan uraansa, kulkemaan omia polkujaan ja kehittämään taitojaan varmistaakseen kilpailukykynsä työmarkkinoilla. Muiden johtaminen ei ole prioriteettilistan

Lisätiedot

Board Professionals Parhaat henkilöt oikeille paikoille sukupuoleen katsomatta

Board Professionals Parhaat henkilöt oikeille paikoille sukupuoleen katsomatta Board Professionals Parhaat henkilöt oikeille paikoille sukupuoleen katsomatta Yhteenvetoraportti 23.10.2009 Anu Valtari Riitta Ahlholm Verkkohaastattelun tavoitteet ja toteutus Verkkohaastattelun tavoitteena

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot