UUDISRAKENTAMINEN. HANKESUUNNITELMA Sivu 1/12. Jyväskylän tilapalvelu Kilpisenkatu Jyväskylä. Mannilan päiväkoti, uudisrakennushanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUDISRAKENTAMINEN. HANKESUUNNITELMA Sivu 1/12. Jyväskylän tilapalvelu Kilpisenkatu Jyväskylä. Mannilan päiväkoti, uudisrakennushanke"

Transkriptio

1 Sivu 1/12 Tilaaja: Jyväskylän tilapalvelu Kilpisenkatu Jyväskylä Hanke: UUDISRAKENTAMINEN

2 Sivu 2/12 MANNILAN PÄIVÄKOTI Mannisenmäen päiväkoti on ollut vireillä vuodesta Ensimmäinen hankesuunnitelma hyväksyttiin Päiväkoti oli sijoitettu Mannisenmäen uudelle asuinalueelle. Tässä hankesuunnitelmassa Mannisenmäen päiväkoti sijoitetaan uuteen paikkaan ja sen nimeksi esitetään Mannilan päiväkotia. Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntajakolain 9 :n mukainen hallinnon ja palvelujen järjestämissopimus linjaa päiväkotiverkon ja investointitarpeiden osalta, että kaupungin ja maalaiskunnan talonrakennushankesuunnitelmiin sisältyvien päiväkotien peruskorjaus- tai uudisrakennushankkeet mitoitetaan pääsääntöisesti 4 6-ryhmäisinä päiväkoti- ja kouluhankkeina. Mannilassa koulu on Mankolan yhtenäiskoulu (luokat 1-9.), joka on noin 100 metrin päässä suunnitellusta päiväkotipaikasta. Päiväkotiverkkoselvityksessä (päivätty ) on linjattu Mannisenmäkeen 6-ryhmäinen päiväkoti, joka palvelisi lähinnä läntisen Palokan tarpeita, mutta myös Mannilan tarpeita. Tilaaja / Rakennuttaja: Tilapalvelu / Marjut Koivisto Arkkitehtisuunnittelu: ark-kantonen oy / Jussi Kantonen Rakennesuunnittelu: Finmacon Oy Keski-Suomi / Jouko Rossi Geosuunnittelu: Ramboll Finland Oy / Timo Raitanen LVI-suunnittelu: Pöyry Building Services Oy / Janne Ruusuvuori Sähkösuunnittelu: Sähkösuunnittelu J. Nenonen Oy / Jarmo Nenonen Käyttäjät: Pirjo Tuosa, päivähoitopalvelut Hannamaija Väkiparta, päivähoitopalvelut Tuula Jokela, työturvallisuusvaltuutettu Hilkka Häkkinen, ruokapalvelut Marjut Koivisto

3 Sivu 3/12 Sisällysluettelo: 1. HANKKEEN LÄHTÖKOHTA Hankkeen taustaa ennen kuntaliitosta Alueen palveluiden sijoittuminen nykyisin ja tarpeet VAIHTOEHTOJEN TARKASTELU Kaupungin omistamat kiinteistöt Vuokraus Uudisrakennus SELVITYS RAKENNUSPAIKASTA Tontti Tonttialueen käyttösuunnitelma Maaperätutkimus Rakennuspaikasta aiheutuvat erityisvaatimukset Tontin hallintaoikeus ja rakennusluvan edellytykset HUONETILAOHJELMA Perustelut huonetilaohjelmalle Huonetilaohjelman kuvaus Tilaluettelo ja tilavaatimukset Tilojen tekniset vaatimukset YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET KUSTANNUKSET JA NIIDEN RAHOITUS Perustamiskustannukset Rahoitus KIINTEISTÖN KÄYTÖN AIKAISET KUSTANNUKSET Rakennuksen alustavat vuokrakustannukset TOTEUTTAMISAIKATAULU JA MALLI Toteutusaikataulu LIITTEET Liite 1: Liite 2: Liite 3: Liite 4: Liite 5: Huonetilaohjelma Tontinkäyttösuunnitelma ja pohjapiirustus Leikkaus, julkisivuprojektio ja aksonometria Tavoitehintalaskelma Kaavan luonnosvaihe

4 Sivu 4/12 1. HANKKEEN LÄHTÖKOHTA 1.1 Hankkeen taustaa ennen kuntaliitosta Jyväskylän maalaiskunnan sosiaalilautakunta hyväksyi Mannisenmäen päiväkodin hankesuunnitelman, valtuusto hyväksyi sen marraskuussa Hankesuunnitelmassa Mannisenmäen päiväkoti oli esitetty uudisrakennukseksi ja neliryhmäiseksi siten, että päiväkodin rakenteelliseksi paikkaluvuksi tulee 66/75 hoitopaikkaa (12+12/ ). Vuonna 2003 tutkittiin Mannisenmäen alueelle olevan Kapiteelin omistaman vesilabran käytettävyys päiväkodiksi. Hankkeen korjausaste olisi noussut yli 80%, joten siitä hankkeesta luovuttiin. Alueen kaavoitus eteni ja alueelle varattiin päiväkodille tontti. Vuoden 2006 lopussa sosiaalilautakunta halusi muutoksia hyväksyttyyn hankesuunnitelmaan, koska päivähoidon tarve ja kysyntä on lisääntynyt Palokan alueella, mistä johtuen päivähoitopaikkoja tarvittiin lisää. Päivähoitopaikkoja oli jouduttu järjestämään tilapäisjärjestelyin ja osa näistä tilapäisesti järjestetyistä paikoista sijaitsi päivähoitotoimintaan sopimattomissa tiloissa. Lisäksi Palokassa oli paljon ns. pieniä, lähinnä yksiryhmäisiä päivähoitoyksiköitä, joista on järkevää luopua niiden kalleuden ja toiminnallisen haavoittuvuuden vuoksi. Tässä vaiheessa hankkeeseen tuli mukaan myös sivistystoimi tarpeineen. Päiväkodin ja koulun, erityisesti alkuopetuksen tilojen sijoittamisella samaan rakennukseen toteutetaan sitä sosiaalipalvelujen ja sivistyspalvelujen yhteistä linjausta, että uusissa hankkeissa sekä perusparannushankkeissa pyritään sijoittamaan lasten päivähoidon, esiopetuksen ja alkuopetuksen hoito- ja opetustiloja saman katon alle. Lisäksi Mannisenmäen päiväkodista oli suunniteltu myytäväksi paikkoja Jyväskylän kaupungille Mannilan alueen päivähoitotarpeisiin noin hoitopaikkaa. Sosiaalilautakunta linjasi Mannisemäen päiväkodin kooksi 6-ryhmää. Hanke oli tarkoitus lähteä liikkeelle päiväkotivetoisesti, jolloin päivähoito ja esiopetus käyttäisivät Mannisenmäen päiväkoti-koulu rakennuksen kaikkia tiloja muutaman ensimmäisen toimintavuoden aikana ja alkuopetuksen toimintaa tulisi rakennukseen sivistyspalvelujen toimialan suunnitelmien mukaan siinä vaiheessa, kun se olisi tarkoituksenmukaista ja mahdollista. Tähän asti kaavaa oli valmisteltu 4-ryhmäiselle päiväkodille, joten rakennusoikeus kaavassa ei riittänyt, vaan tarvittiin lisää tilaa. Kaikki tarpeet selvitettiin ja lopulta kaavaan esitettiin muutos, joka mahdollistaisi 8-ryhmäisen päiväkodin sekä kaksi sarjaisen 1-2.luokkaisen koulun rakentamisen Mannisenmäkeen. Kaavoitus- ja rakennuslautakunta esittää kunnanhallitukselle, että Mannisen-

5 Sivu 5/12 mäki I -asemakaavaehdotus asetetaan uudelleen julkisesti nähtäville ja pyydetään lausunnot. 1.2 Alueen palveluiden sijoittuminen nykyisin ja tarpeet Mannilan ja Mannisenmäen alue sijaitsee Palokan, Lohikosken ja Kantakaupungin liittymäkohdassa, jolloin alueen päiväkoti voi palvella laajaa aluetta. Lähimmät päiväkodit ovat Haukkamäen, Kirrin, Lahjaharjun ja Kolikkorinteen päiväkodit. Haukkamäen päiväkodissa on vuonna 2010 valmistuvan laajennuksen jälkeen 120 hoitopaikkaa ja Kirrin päiväkodissa 54 hoitopaikkaa. Kolikkorinteen päiväkoti suljetaan kesällä Tilapalvelun johtokunta on päättänyt käynnistää Lahjaharjun päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnittelun, jonka yhteydessä alueen päiväkotiverkko tarkistetaan. 2. VAIHTOEHTOJEN TARKASTELU 2.1 Kaupungin omistamat kiinteistöt Päiväkotiverkkosuunnitelman mukaan Mannilan (Mannisenmäen) päiväkoti on mitoitettu 6 ryhmälle, 117 lapselle. Päivähoitoikäisten lasten määrän on arvioitu kasvavan Palokan-Puuppolan alueella 230 lapsella ja Lohikosken-Seppälänkankaan alueella 30 lapsella vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi kantakaupungissa päivähoitoikäisten määrä on kasvussa. Näin ollen Mannilan päiväkodin rakentaminen on perusteltua suunnitellussa laajuudessa. Palokan länsipuolelta tai Mannilasta ei löytynyt tämän kokoiselle hankkeelle olemassa olevia, kaupungin omistamia tiloja sopivalla tontilla, joita olisi voitu kehittää päiväkoti käyttöön. 2.2 Vuokraus Hankkeen aiemmissa vaiheissa on jo tutkittu alueen olemassa olevia kiinteistöjä Mannisenmäen alueelta. Kapiteelin omistaman vesilabran käytettävyys päiväkodiksi tutkittiin hankkeen ollessa pienempi neliryhmäinen päiväkoti. Rakennus on vuodelta1978 ja sen kerrosala on vain 667 kem2. Rakennuksen korjausaste oli vuonna 2003 tehtyjen selvitysten mukaan yli 80%. Kiinteistöä ei voi miettiä päiväkodiksi. Alueelta ei siis löytynyt tämän kokoiselle hankkeelle olemassa olevia vuokrattavia tiloja pihoineen, joita olisi voitu kehittää päiväkoti käyttöön. 2.3 Uudisrakennus Koska nelostien länsipuoliselta alueelta ei löydy näin isolle päiväkodille sopivia tiloja, jäi ainoaksi vaihtoehdoksi uuden päiväkodin rakentaminen. Kuntaliitoksen jälkeen Mannisenmäen aluetta on alettu tarkastella entisen rajan molemmin puolin yhtenä kokonaisuutena. Maalaiskunnan aikaiset kaksi kaava-

6 Sivu 6/12 vaihetta ja vanhan kaupungin puolen asemakaavan muutos yhdistettiin kaikki yhdeksi isoksi kaava-alueeksi, jonka maankäyttö on vielä suunnittelun alla. Alueella on tehty tarkennettuja luontoselvityksiä. Alueen kaavoituksen tavoiteaikataulu on Koska päiväkotihankkeella on kiire, etsittiin vaihtoehtoisia tontteja ko. alueelta. Nuutissa on kaupungin omistama opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. Tontin koko on liian pieni, noin 5300 m2, ja viereisellä tontilla on yksityinen päiväkoti. Toisaalta tontti on myös aika kaukana alueelta, jota päiväkodin tulisi palvella. 3. SELVITYS RAKENNUSPAIKASTA 3.1 Tontti Liinaharjankadulta löytyi kaupungin omistuksessa oleva asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue., joka voidaan muuttaa päiväkotitoiminnoille. Tontti sijaitsee osoitteissa Liinaharjankatu 4, 6 ja 8. Alue sijaitsee Mannilassa Saarijärventien ja nelostien välisellä peltoalueella hyvien liikenneyhteyksien varrelta. Samassa korttelissa sijaitsee suojeltava, kulttuurihistoriallisesti arvokas Mannilan talo, jota ei saa purkaa ja jonka ympäristö/ympäristön ominaispiirteet säilytetään. Ko rakennuksen piha-alueiden istutusten rakenteiden, pinnoitteiden ym. tulee olla alkuperäiseen kokonaisuuteen sopivia. Lisäksi kortteliin jää vielä asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue, joka on rakentamatta. Tontin pinta-ala on noin 5700 m 2. Tontin asemakaavaan merkitty rakennusoikeus on e=0,35 eli noin 2000 kem 2. Tilaohjelman mukaiset tilat on mahdollista rakentaa tontille. Tontti on sopiva kyseiseen käyttötarkoitukseen. Tonttikartta on liitteenä, liite Tonttialueen käyttösuunnitelma Kaava edellyttää, että rakennus on harjakattoinen. Sen sijoittamista tiettyyn paikkaan tontilla ei vaadita mutta se on järkevintä rakentaa tontin oikeanpuoleiseen reunaan, kadun varteen. Näin pihasta tulee mahdollisimman suuri ja valoisa. Piha jaetaan toiminnallisiin vyöhykkeisiin, huolto- ja ajoneuvoliikenteen sekä käyttäjien toiminnan vaatimat alueet huomioiden. Ajoneuvoliikenteen reitit suunnitellaan siten, ettei huolto- tms autojen tarvitse peruuttaa tontilla, reitit eivät risteä jalankulkureittien kanssa. Tontin ylälaidassa on pienten lasten saattoliikenteelle alue, josta on reitti pihalle. Henkilökunnan pysäköintipaikat lämmitystolpilla ovat tontin alareunassa. Keittiön huolto tapahtuu kadulta, pääsisäänkäynnin vierestä.

7 Sivu 7/12 Pihoihin varataan tilat hiekkaleikkiin, keinuille, kiipeilytelineelle, liukumäelle ja pelikentälle sekä oleskelulle. Pihalle sijoitetaan lasten leikkivälineitä ikäryhmien mukaan noudattaen määräyksiä. Pihaan varataan kylmäulkovarasto sekä pienten että isojen puolelle leikkivarusteille sekä jätekatos tien puolelle. Pihan korkoja on hieman muutettu jotta vedet saadaan ohjattua oikein. Piha on pääosin nurmea, leikkivälineiden kohtia ja rakennuksen vierusta lukuun ottamatta. Pihalle istutetaan puita. 3.3 Maaperätutkimus Tontin perusmaa humuspitoisen pintamaakerroksen alla vaihtelee savisesta siltistä silttiseen hiekkaan. Noin 1-4 metrin syvyydessä perusmaa muuttuu todennäköisesti kiviseksi moreeniksi. Moreenin pinta on lähimmillään maanpintaa tontin ylärinteen puoleisessa reunassa. Perusmaa on löyhiä pintakerroksia lukuun ottamatta kantavaa. Perusmaa on routivaa ja herkästi veden ja tärinän vaikutuksesta häiriintyvää. Alue soveltuu maanvaraiseen rakentamiseen. Kaivutasoista riippuen saatetaan paikoin joutua vähäisessä määrin louhimaan maakiviä/kalliota. 3.4 Rakennuspaikasta aiheutuvat erityisvaatimukset Asemakaavassa tullaan huomioimaan alueen meluisuus ja viereisten Mannisen talon ja vanhan Mankolan erityisarvot. Rakennuksen ikkunat toteutetaan painotettuna ääneneristävyytenä kaupunkiliikennemelua vastaan. 3.5 Tontin hallintaoikeus ja rakennusluvan edellytykset Suunniteltu päiväkoti sijaitsisi pääasiassa kolmella nykyisen kaavan mukaisella ARK-tontilla, laajennettuna hiukan länteen. Tontit omistaa Jyväskylän kaupunki. Hanke tarvitsee kaavamuutoksen tonttijaon muuttumisen ja tontinkäyttötarkoituksen takia. Asemakaavan muutos on laitettu vireille vuoden 2009 lopussa. Alueena on asemakaavalliset AKR-tontit aiemmin kaavoitetun Mankola I:n alueella. ARK-tonteille ei ole rakennettu mitään, vaan ne ovat vanhaa peltoa, laajennusalueelta joudutaan purkamaan vanha sauna. Asemakaavan tarkoitus on muuttaa kaavaa siten, että nykyisen pienkerrostalo/rivitalotontit muutetaan päiväkotitontiksi, samalla tonttia mahdollisesti laajennetaan länteen Saarijärventiellä päin. Samalla on tarkoitus leventää Liinaharjankatua siten, että sen varteen mahdollistuu lyhytaikainen kadunvarsipysäköinti saattoliikenteelle. Liinaharjankatu on nyt umpikatu, jonka päässä on kääntö-

8 Sivu 8/12 paikka. Tontin alareunassa oleva kevyenliikenteen väylä on tarkoitus muuttaa kaksisuuntaisen liikenteen väyläksi jalkakäytävällä. Viereisellä tontilla on suojeltu Mannilan talo, joka vaikuttaa kaavamääräysten kautta päiväkodin suunnitteluun. Tontin päärakennusten julkisivujen tulee olla punamullan väristä lautaa ja tehoste väreinä tulee käyttää nurkissa ja julkisivujen jaoissa valkoista maalattua lautaa Varastojen julkisivujen tulee olla vaaleanharmaaksi maalattua vaakasuuntaista puuta. Julkisivut tulee jakaa pienempiin n m:n pituisiin osiin, joko julkisivua porrastamalla tai valkoisella pilasterilla. Kattojen tulee olla mustia tai tummanharmaita harjakattoja kaltevuudella 1:3 ja varastojen kattojen tulee olla mustia tai tummanharmaita pulpetti- tai harjakattoja. 4. HUONETILAOHJELMA 4.1 Perustelut huonetilaohjelmalle Kaavamuutos on tarkoitus valmistua vuoden 2011 alkupuolella. Sitova tonttijako hyväksytään kaavan yhteydessä päiväkodin tonttia varten. Päiväkotien käytännön päivittäisessä toiminnassa lapset jaetaan toimintaa varten erilaisiin ryhmiin, jotka muodostetaan lasten iän sekä hoidollisten ja kasvatuksellisten näkökohtien perusteella. Päiväkotien ryhmäkoot määrittyvät pääsääntöisesti kolmen työntekijän ryhmiksi. Kokopäivähoidossa olevia alle 3- vuotiaita lapsia on ryhmässä 12 ja 3-6 -vuotiaita lapsia 21. Kullekin ryhmälle muodostetaan oma kotialue. Kotialueella tulee olla hyötyalaa (huoneiden yhteenlaskettu pinta-ala lukuunottamatta varsinaisia käytävätiloja) - alle 1-vuotias kokopäivähoidossa 10 m 2 / lapsi vuotias kokopäivähoidossa 8,5 m 2 / lapsi - yli 3-vuotias kokopäivähoidossa 6 m 2 / lapsi - yli 3-vuotias osapäivähoidossa 4 m 2 / samanaikaisesti hoidossa oleva lapsi Kun kotialueen mitoituksessa käytetään 21 lapsen ryhmää, jossa on kolme hoitajaa, tulee kotialueelta löytyä tiloja 21x6m2=126m 2. Alle 3-vuotialilla lapsilla vaatimus olisi 12x8,5=102 m 2. Kaikkien kotialueiden mitoitus 21 ryhmän mukaan mahdollistaa kuitenkin ryhmäkoon jouston eri vuosien tarpeen mukaan. Päiväkodissa tulee olemaan vakinaista kasvatushenkilökuntaa noin 20 riippuen siitä, miten ryhmät muodostetaan hakijatilanteen mukaisesti ja lisäksi mahdollisesti joitakin avustajia. Lisäksi talossa työskentelee keittiö- ja siivouspalveluista vastaava henkilöstö.

9 Sivu 9/ Huonetilaohjelman kuvaus Päiväkodin tilojen huoneistoala on 1083 m 2. Lisäksi tulee rakennusta palvelevat tekniset tilat sekä keittiö. Tilaohjelma perustuu toiminnan tarkoituksenmukaiseen mitoitukseen ja on rajattu toiminnan kannalta vain välttämättömiin tiloihin. Suunnittelua ja tilaohjelmaa ohjaavat sosiaalihallituksen suunnitteluohjeet sekä tulossa oleva uusi päiväkotien suunnitteluohje. Kotialue muodostuu kuraeteisestä, joka on aina kahdella ryhmällä yhteinen, eteisestä, pesuhuoneesta, pienryhmätilasta, varastosta sekä leikki- ja lepohuoneesta. Kuraeteisien yhteydessä on kuivaushuone. Pienryhmätiloja käytetään, kun osa lapsista tarvitsee rauhallisempaa ympäristöä. Lapset käyttävät yhteisiä ruokasalitiloja ja liikuntasalia sekä askartelutilaa. Päiväkodin piha-alue aidataan kahdeksi erilliseksi leikkialueeksi pienten lasten turvallisuuden takaamiseksi: 1-2-vuotiaille lapsille varataan erillinen piha. Piha varustetaan asianmukaisin välinein. Ruokailu toteutetaan pääsääntöisesti ruokasalissa. Alle 3-vuotiaat syövät kotialueillaan, mutta yli 3-vuotiaat ruokailevat ruokasalissa. Ruokasali mitoitetaan kahdelle samanaikaiselle ryhmälle. Paikkoja on siis 42. Kaikille hoitoryhmille suunnitellaan yhteinen liikunta- ja juhlasali. Sali on jaettavissa kahteen osaan ja se on mahdollista yhdistää läheisiin tiloihin esimerkiksi ruokalaan. Salin läheisyyteen tulee sijoittaa aputilat leikkivälineille, mikäli sali on jaettava, on molemmistakin puoliskoista oltava pääsy varastoon. Henkilökunnalle on varattu työ- ja taukotilat sekä sosiaalitilat. Lisäksi tulee vaatehuolto ja siivouskeskus sekä tekniset tilat. 4.3 Tilaluettelo ja tilavaatimukset Kohteeseen tulee kuumennuskeittiö. Tilojen vaatimustaso on normaali päiväkotitaso. Huonetilaohjelma on esitetty liitteessä Tilojen tekniset vaatimukset Rakennustöiden suunnittelu ja toteutus tehdään Terve talo kriteerien mukaan. Hankeen luonnoksissa on ennakoitu vuonna 2012 kiristyvät energiamääräykset. Tästä syystä rakennus on esitetty toteutettavaksi ns. matalaenergia talona. Muut vaatimukset: sisäilmaluokka S2, Sisäilmastoluokitus 2008

10 Sivu 10/12 rakennustöiden ja ilmanvaihtojärjestelmän puhtausluokka P1 paloluokka P2 pintamateriaalit luokkaa M1 energiatehokkuusluokka C akustinen luokka C rakennuksen tiiveysvaatimus n50=1,0 1/h rakennusaikana käytetään sääsuojausta Rakennukseen tulee S-1 luokan väestönsuoja. Kohteesta on laadittu rakennustapaselitys ja talotekniset LVIS-rakennustapaselitykset ja rakennetyypit sekä perustamistapalausunto. 5. YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Kiinteistö liitetään alueen yleisiin sähkö- ja televerkkoihin (valokuitu). Kiinteistöön asennetaan toiminnan ja tarpeiden mukaiset sähkö- ja telejärjestelmät. Tiloihin asennetaan rikosilmoitus, kulunvalvonta- ja kameravalvontajärjestelmät. Toteutus tehdään Tilapalvelun suunnitteluohjeen pohjalta. Hanke vaikuttaa alueen liikennejärjestelyihin sekä tonttien käyttöön. Osin lähi alue on vielä rakentamatonta. Liinaharjankadulla on rakenteilla kaksi kerrostaloa. Mankolan ja Mannilan pihapiirien läheisyyteen on alun perin kaavoitettu pienimuotoista kaksikerroksista rakentamista, joka soveltuu ympäristöönsä materiaaliensa ja väriensä puolesta. Suunnitellun päiväkodin tulee toteuttaa alkuperäistä kaavan mukaista ohjetta. Kaupunkisuunnitteluosaston päivätyssä Mankola I asemakaavaselostuksessa on kerrottu, että alueella on tehty kaksi erillistä luontoselvitystä vuosina 2003 ja Niissä ei löydetty mitään erityistä esimerkiksi suojeludirektiivilajeja. Vaikutukset luonnonympäristöön jäävät vähäisiksi. Alkuperäiselle suunnittelualueelle on tehty liito-oravaselvitys kevään ja kesän 2006 aikana. Liito-oravia ei löytynyt mutta Tuomiojärven ranta-alue ja Saarijärventien varsi arvioitiin liito-oravien siirtymäalueeksi eri liito-orava-alueiden välillä. Alueella ei siis ole todettu olevan erityisiä luontoarvoja. Asemakaavaselostuksessa on myös mainittu, että suunnitteluun on vaikuttanut voimakkaasti läheisen moottoritien ja Saarijärventien melu. Liikenteen määrien ja tekniikan kehittymistä on vaikea arvioida. Oletuksena on, että lisääntyvä liikenne ei nosta melutasoa merkittävästi. Melua voidaan torjua rakenteellisesti sekä rakennusten sijoittelulla ja itse rakennusten julkisivujen, ikkunoiden sekä ovien oikeaoppisella rakentamisella. Asemakaavaa suunniteltaessa on tietokonepohjaisella ohjelmistolla tutkittu erityisessä meludemossa rakennusten sijoittelua maastoon optimaalisen rakenteen löytämiseksi. Tutkimuksella on osoitet-

11 Sivu 11/12 tu, että piha-alueiden melutaso on selvästi alle vaaditun melutason sekä päiväettä yöaikaan. 6. KUSTANNUKSET JA NIIDEN RAHOITUS 6.1 Perustamiskustannukset Rakennuskustannukset Hankkeen rakennuskustannukset kustannustasossa 69.0/ ovat tavoitehintalaskelman mukaan yhteensä euroa (alv 0%). Tavoitehintalaskelma on esitetty liitteessä 4. Muut perustamiskustannukset Irtaimiston sekä toiminnan kojeiden ja laitteiden hankintabudjetti on euroa. 6.2 Rahoitus Perustamiskustannukset (alv 0%) Hankkeen perustamiskustannukset ovat euroa (alv 0%). Perustamiskustannusten rahoitus Kaupungin investointiohjelmassa hankkeella on rahoitusta varattu (alv 0%) nimellä Mannisenmäen päiväkoti, josta vuodelle 2010 on osoitettu vuodelle 2011 on osoitettu vuodelle 2012 on osoitettu Hankkeelle tulisi osoittaa vuonna 2012 lisärahaa Irtaimisto, toiminnan kojeet ja laitteet rahoitetaan käyttäjän omista budjeteista KIINTEISTÖN KÄYTÖN AIKAISET KUSTANNUKSET 7.1 Rakennuksen alustavat vuokrakustannukset Rakennuksen vuokrakustannukset ovat tavoitehintalaskelman mukaan vuoden 69.0/ kustannustasossa yhteensä noin euroa vuodessa, joista ylläpitokulut ovat vuodessa ja pääomavuokra vuodessa. Ylläpitokuluihin sisältyy isännöinti-, huolto-, energia-, vesi- ja jätevesi-, kunnossapito ja muut tavanomaiset vuosittaiset ylläpitokustannukset. Lisäksi tulee siivouskustannukset, alustavasti noin vuodessa. Kylän Kattauksen tilojen ylläpitokulut ovat vuodessa ja pääomavuokra vuodessa.

12 Sivu 12/12 8. TOTEUTTAMISAIKATAULU JA MALLI 8.1 Toteutusaikataulu Rakennussuunnittelu on tarkoitus käynnistää heti hankeohjelman hyväksymisen ja rahoituksen varmistumisen jälkeen. Terve talon -toteutuksen kriteerien mukaan pyritään saamaan rakennuksen runko ja kastumissuoja valmiiksi ennen talvea , jotta rakenteille jää riittävästi kuivumisaikaa ennen sisustustöitä. Tämä edellyttää maanrakennus- ja perustustöiden käynnistämistä keväällä Tällöin rakennus voidaan ottaa käyttöön elokuussa vuonna Hanketta tullaan viemään jatkossa eteenpäin nimellä Mannilan päiväkoti.

13 Mannilan päiväkoti Huonetilaluettelo Tilat Pienten kotialue 1 Ruokailu - / ryhmätila 40,0 Lepo- / leikkihuone 40,0 Pienryhmähuone 12,0 Varasto 5,0 Pienten kotialue 2 Ruokailu - / ryhmätila 40,0 Lepo- / leikkihuone 40,0 Pienryhmähuone 12,0 Varasto 5,0 Yhteiset tilat Eteinen 25,0 Märkäeteinen ja kuivaushuone 24,0 Wc ja pesuhuone 13,0 Henkilökunnan sos.tila 3,0 Kotialue 3 Ruokailu - / ryhmätila 40,0 Lepo- / leikkihuone 40,0 Pienryhmähuone 12,0 Varasto 5,0 Kotialue 4 Ruokailu - / ryhmätila 40,0 Lepo- / leikkihuone 40,0 Pienryhmähuone 13,0 Varasto 5,0 Yhteiset tilat Eteinen 25,0 Märkäeteinen ja kuivaushuone 24,0 Wc ja pesuhuone 13,0 Kotialue 5 Ruokailu - / ryhmätila 40,0 Lepo- / leikkihuone 40,0 Pienryhmähuone 13,0 Varasto 5,0 Kotialue 6 Ruokailu - / ryhmätila 40,0 Lepo- / leikkihuone 40,0 Pienryhmähuone 13,0 Varasto 5,0 Yhteiset tilat Eteinen 25,0 Märkäeteinen ja kuivaushuone 24,0 Wc ja pesuhuone 13,0 Henkilökunnan tilat Työhuone 36,0 Taukohuone ja työpiste 23,0 Johtajan huone 17,0 Wc 4,0 Sosiaalitilat väestönsuojassa/vss 35,0 Keittiö 50,0 Ruokailutila 50,0 Sali 65,0 Salin varasto 10,0 Inva-wc 6,0 Kädentaitohuone 30,0 Varasto 10,0 Siivoushuone 10,0 Vaatehuoltohuone 10,0 Käytävät 184,0 Tekninen tila ja varasto 12,0 Iv-konehuone 180,0 Huoneala Bruttoala 1 325,0m² 1 465,0m²

14 VARASTO 108 SAUNA JS ,862 (1. viitekorkeus) JS O 21 O Liinaharjankatu HUUSSI 6 AP inva 1 VARASTO 9 VARASTO PIENRYHMÄ- HUONE 12,0 m 3 555,0 2 2 VAR. 5,0 m 2 RYHMÄHUONE 40,0 m 2 TEKN+ VAR. 24,0 m 2 LEPOHUONE 40,0 2 LEPOH. WC 40,0 13,0 m 2 2 RYHMÄH. 40,0 m 2 VAR. 5,0 m 2 wc HENK.KUNTA 76,0 m PIENR JÄTE KEITTIÖ 50,0 m 2 KÄDENTAITO 30,0 m 2 VAR. RYHMÄH. 40,0 m VAR. 5,0 m 2 SALI 65,0 m 2 WC VAR. LEPOH. 40,0m 2 PIENR. 12,0m areena ,0 m 2 RYHMÄH. 40,0 m 2 RYHMÄH. 40,0 m 2 WC 13,0 m 2 LEPOH. 40,0m 2 VAR. 5,0 m 2 PIENR. 13,0 m 2 PIENR. VAR. 12,0 m 2 5,0 m 2 LEPOH. 40, ,0 m 2 RYHMÄH. 40,0 m2 VAR. 5,0 m 2 13,0 m 2 WC LEPOH. 40,0 m 2 tekn. 180m² PIENR. 12,0 m 2 SIIV. VAATEH. 10,0 m VSS / 2 10,0 m SOS 2 35,0 m VARASTO 307,1 m 2 48,2 m 2 POLKUPYÖRÄT ,5 m 2 AJO TONTILLE VSS HENK.KUNTA 11 AP inva 104,2 m 2 90,1 m MANNILAN PÄIVÄKOTI HANKESUUNNITELMA POHJAPIIRROS 1: ARK-KANTONEN OY 17 92

15 LEIKKAUS SALIN KOHDALTA 1:100 PROJEKTIO PIHALTA PÄIN 1:200 MANNILAN PÄIVÄKOTI HANKESUUNNITELMA LEIKKAUS 1:100 JULKISIVUPROJEKTIO 1:200 AKSONOMETRIA ARK-KANTONEN OY

16 MANNILAN PÄIVÄKOTI TAVOITEHINTALASKELMA ( KL 69 ) ( alv 0 % ) Laskelmat perustuvat Arkkitehtitoimisto Kantonen Oy laatima luonnossuunnitelmat Ramboll Finland Oy laatima pohjatutkimus Finmacon Oy laatima rakennettavuusselvitys ja rakennetyypit Pöyry CM laatima LVIA- rakennustapaselvitys Sähkösuunnittelu J Nenonen Oy laatima rakennustapaselvitys KOKONAISKUSTANNUKSET /ohm2 ( 1539 ohm2 ) 2153 /brm2 ( 1718 brm2 ) Huomioita laskelmasta: Terve- talo projekti Sääsuojaus Kaappisängyt Lattialämmitys Keittiön kojeet ja laitteet Taidehankinta Näyttämälaitteet Monitoimikaukalo Kuivauskoneet Pesulalaitteet Täytöt m3 x 30 /m3 = Matalaenergiaratkaisut, lisähinta Paloluokka P2 lisähinta Tapionkatu 4 B 20 Puh Jyväskylä Fax etunimi.sukunimi@phrak.fi

17 TAVOITEHINTA Sivu 1/2 Pertti Helin PH-Rakennuttajapalvelu Oy Hanke: Mannilan päiväkoti Vaihe: Hankesuunnittelu Paikkakunta: Jyväskylä Haahtela-ind.: 68,0 / Hintataso: 69,0 / Laajuus: m2, brm2, rm3 Hankekoko: brm2 Jakaja: m2 PERUSTAMISKUSTANNUKSET, UUDIS - PÄÄRYHMITTÄIN Talo 80 -nimikkeistö /m2 % B1 Rakennuttajan kustannukset Suunnittelu ja tutkimukset ,3 Rakennuttaminen ja valvonta ,4 Liittymismaksut ,3 Muut rakennuttajan kustannukset Yhteensä ,9 B2 Rakennustekniset työt 1 Aluetyöt ,1 1 Rakennuksen maatyöt ,2 2 Perustukset ja kellarin erityisrakenteet ,0 3 Runko- ja vesikattorakenteet ,7 4 Täydentävät rakenteet ,8 5 Sisäpuoliset pintarakenteet ,3 6 Kalusteet, varusteet, laitteet ,4 7 Konetekniset työt ,1 Talonrakennuksen Kustannustieto 2010 Haahtela-kehitys Oy 8,9 Työmaan käyttö- ja yhteiskust ,4 Kate ,1 Yhteensä ,2 B3 LVI-työt 71 Lämmityslaitteet ,2 71 Vesi- ja viemärityöt ,3 71 Muut putkityöt ,9 72 Ilmanvaihtotyöt ,6 72 Säätölaitteet ,4 72 Muut iv-työt ,0 Yhteensä ,5

18 TAVOITEHINTA Sivu 2/2 Talo 80 -nimikkeistö /m2 % B4 Sähkötyöt Valaistus ,8 Sähkön jakelu ,2 Sähkökeskukset ,4 Muu sähkö ,3 Yhteensä ,6 B5 Erillishankinnat ,4 B1...B5 Rakennuskustannukset yhteensä ,5 Muut kustannukset Tontti Toimintavarustus Toiminnan ylläpito Rahoitus Hankevaraukset ,5 Muut kustannukset ,5 PERUSTAMISKUSTANNUKSET ,0 Arvonlisävero 23% (ei sis. tontin hankintaa ja hankerahoitusta) PERUSTAMISKUSTANNUKSET YHTEENSÄ Talonrakennuksen Kustannustieto 2010 Haahtela-kehitys Oy

19 LPA AKR sr LPA AK sr YL II e =0.35 AKR ALY-1 /s AKR 6 7 LPA LIINAHARJANKATU sr sr 1 sr 60 ALY-1 /s

Juankosken päiväkoti, kustannusarvio

Juankosken päiväkoti, kustannusarvio Juankosken päiväkoti, kustannusarvio 25.02.2016 Uudisvaihtoehto Olemme arvioineet Juankosken päiväkodin uudisrakennushinnan. Kustannukset on laskettu arvioituun Juankosken hintatasoon 03/2016. Laskelma

Lisätiedot

Vaihe: Paikkakunta: Haahtela-ind.: Hintataso: Laajuus: Hankekoko: Jakaja: 4,5 Rakennuttaminen ja valvonta. 4,1 Liittymismaksu!

Vaihe: Paikkakunta: Haahtela-ind.: Hintataso: Laajuus: Hankekoko: Jakaja: 4,5 Rakennuttaminen ja valvonta. 4,1 Liittymismaksu! TAKU Kaupunginhallitus 5.9.216 liite nro 8 (1/6) TAVOITEHINTA 19.7.216 Sivu 1/2 Petri Seppänen Wise Group Finland Oy Hanke: 19.7.216 VE2 Suolahden yhtenäsiperuskoulu Vaihe: Paikkakunta: Haahtela-ind.:

Lisätiedot

Uudenkaupungin uimahalli

Uudenkaupungin uimahalli Uudenkaupungin uimahalli Tavoitehinta-arvio 30.11.2015 2 (3) Uudenkaupungin uimahalli Tavoitehinta-arvio 1 Yleistä Laskennan lähtötietoina on käytetty arkkitehtitoimisto Tarmo Mustonen Oy:n arkkitehtiluonnoksia

Lisätiedot

Kantavan alapohjan osuus % Paalutussyvyys Rakennuksen lisäkustannukset. Hissit Asuntohissit kpl Kerrosluku 0 krs. Henkilöhissit 1 kpl Kerrosluku 2 krs

Kantavan alapohjan osuus % Paalutussyvyys Rakennuksen lisäkustannukset. Hissit Asuntohissit kpl Kerrosluku 0 krs. Henkilöhissit 1 kpl Kerrosluku 2 krs 13.10.2011 Sivu 1/2 Heikki Peltonen HP Crea Oy Hanke: 201147 1 Hirvaskankaan koulu ja päiväkoti Vaihe: Tilaohjelma 10/2011 Paikkakunta: Jyväskylään rajoittuvat ymp.kunnat Haahtela-ind.: 72,0 / 1.2011 Hintataso:

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. Active. Uudisrakennus SAAMELAISKULTTUURIKESKUS, INARI 01.12.2004. Active - kustannushallinta. Laajennustyöt 1 (5)

KUSTANNUSSELVITYS. Active. Uudisrakennus SAAMELAISKULTTUURIKESKUS, INARI 01.12.2004. Active - kustannushallinta. Laajennustyöt 1 (5) Active - kustannushallinta Tocoman Finland Oy Helsingin aluetoimisto Mäkelänkatu 52 A FIN-00510 HELSINKI Puh. +358 (0)20 7420 200 Fax. +358 (0)20 7420 249 www.tocoman.fi Active KUSTANNUSSELVITYS Laajennustyöt

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. SIILAISTEN TERVEYSKESKUS Noljakantie 17 a 80130 Joensuu 23.10.2014. 2014 FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 1/6

KUSTANNUSSELVITYS. SIILAISTEN TERVEYSKESKUS Noljakantie 17 a 80130 Joensuu 23.10.2014. 2014 FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 1/6 KUSTANNUSSELVITYS SIILAISTEN TERVEYSKESKUS Noljakantie 17 a 80130 Joensuu 23.10.2014 2014 FMC Laskentapalvelut Oy Sivu 1/6 23.10.2014 Sivu 1/2 Ari Saari FMC Laskentapalvelut Oy Hanke: 14568 2VE2U Siilaisen

Lisätiedot

PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN

PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN Sivu 1/2 12273 D-osa Masalan koulu Paikkakunta: Laajuus: Hankekoko: 396 m2, 451 brm2, 1 739 rm3 446 brm2 Jakaja: 396 m2 PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN Talo 80 -nimikkeistö /m2 % B1 Rakennuttajan

Lisätiedot

1(4) 15.9.2015. Laukaan Ekokoulu. Laukaantie 14 41340 Laukaa TAVOITEHINTA ARVIO LASKENTAMUISTIO. Tavoitehinta, Laukaan Ekokoulu

1(4) 15.9.2015. Laukaan Ekokoulu. Laukaantie 14 41340 Laukaa TAVOITEHINTA ARVIO LASKENTAMUISTIO. Tavoitehinta, Laukaan Ekokoulu 1(4) HANKE TILAAJA Laukaan Ekokoulu Laukaan kunta Laukaantie 14 41340 Laukaa TAVOITEHINTA ARVIO LASKENTAMUISTIO Tavoitehinta, Laukaan Ekokoulu TAVOITEHINTA ARVIO 2(4) 1. HANKETIEDOT Hanke: Osoite: Hankemuoto:

Lisätiedot

TAVOITEHINTA 17.5.2018 Sivu 1/2 Projektipäällikkö Riku Korhonen A-Kruunu Oy Hanke: A-Kruunu Helsingin Maisemamaalauksenkatu Maisemamaalauksenkatu 1 Vaihe: rakennuslupa Paikkakunta: Helsinki Haahtela-ind.:

Lisätiedot

PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - YHTEENVETO

PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - YHTEENVETO Sivu 1/1 n hyvinvointikampus Paikkakunta: Laajuus: Hankekoko: 437 m2, 486 brm2, 1 775 rm3 490 brm2 Jakaja: 384 m2 PERUSTAMISKUSTANNUKSET, KORJAUS - YHTEENVETO Talo 80 -nimikkeistö /m2 % B1 Rakennuttajan

Lisätiedot

Kuurnankatu 26 A, JOENSUU Jarkko Karvonen (2)

Kuurnankatu 26 A, JOENSUU Jarkko Karvonen (2) EK-Tiimi Oy LASKENTAMUISTIO Kuurnankatu 26 A, 80130 JOENSUU Jarkko Karvonen 18.03.2011 1(2) SAVONLINNASALIN MUUTOSTYÖT TAVOITEHINTALASKELMAT Lähtötiedot Tavoitehintalaskelma perustuu seuraaviin käytettävissä

Lisätiedot

LASKENTAMUISTIO pvm 21.02.2015. Sisältää laskelman Tavoitehinta 1.1. Hanke proj. nro 3879. KINNULAN PÄIVÄKOTI Uudisrakennus 43900 KINNULA

LASKENTAMUISTIO pvm 21.02.2015. Sisältää laskelman Tavoitehinta 1.1. Hanke proj. nro 3879. KINNULAN PÄIVÄKOTI Uudisrakennus 43900 KINNULA LASKENTAMUISTIO pvm 21.02.2015 Sisältää laskelman Tavoitehinta 1.1 Hanke proj. nro 3879 KINNULAN PÄIVÄKOTI Uudisrakennus 43900 KINNULA Laatinut: Veli Matti Hokkanen LASKENTAMUISTIO 21.02.2015 Kinnulan

Lisätiedot

LASKENTAMUISTIO pvm 11.12.2014. Sisältää laskelmat Tavoitehinta, uusi päiväkoti, v1.0a Tavoitehinta, koulurakennuksen muutos, v1.

LASKENTAMUISTIO pvm 11.12.2014. Sisältää laskelmat Tavoitehinta, uusi päiväkoti, v1.0a Tavoitehinta, koulurakennuksen muutos, v1. LASKENTAMUISTIO pvm 11.12.2014 Sisältää laskelmat Tavoitehinta, uusi päiväkoti, v1.0a Tavoitehinta, koulurakennuksen muutos, v1.0b Hanke proj. nro 3879 KINNULAN PÄIVÄKOTI Uudisrakennus / saneeraus 43900

Lisätiedot

TILALUETTELO, KORJAUSHINTA

TILALUETTELO, KORJAUSHINTA Sivu 1/2 TILALUETTELO, KORJAUSHINTA Paikkakunta: Kajaani Laajuus: 3 598 m2, 3 904 brm2, 20 025 rm3 Hankekoko: 3 904 brm2 Osa Käyttäjä Huonro Tila/Toiminta m²/tila kpl m² kor.% /m² A 1.kerros A Manuaalikoneistus

Lisätiedot

VIRTAIN YHTENÄISKOULU HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ

VIRTAIN YHTENÄISKOULU HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ VIRTAIN YHTENÄISKOULU HANKESUUNNITELMAN TIIVISTELMÄ VALTUUSTOSEMINAARI 17.8.2017 Suunnittelutalo PPG Oy Työryhmä Hankesuunnitelman laatimiseen ovat osallistuneet: Rehtori Heikki Kangasluoma Rantatien koulu

Lisätiedot

Henrikin Koulu Nousiainen

Henrikin Koulu Nousiainen Tavoitehinta-arvion yhteenveto Henrikin Koulu Nousiainen NL-Rakennuslaskenta Oy Niitunniskantie 18 A 1 B 20320 Turku ly 0854491-8 www.nl-rakennuslaskenta.fi info@nl-rakennuslaskenta.fi Tilaaja: Tehtävä:

Lisätiedot

Kantavan alapohjan osuus 100 % Paalutussyvyys Rakennuksen lisäkustannukset. Tavarahissit kpl Kerrosluku krs

Kantavan alapohjan osuus 100 % Paalutussyvyys Rakennuksen lisäkustannukset. Tavarahissit kpl Kerrosluku krs 31.8.2015 Sivu 1/2 Jari Kiema KIEMA Management Oy Hanke: 1118 Isonniityn päiväkoti Isonniityntie 04600 Mäntsälä Vaihe: L1-luonnokset Paikkakunta: Järvenpää Haahtela-ind.: 84,0 / 1.2015 Hintataso: 86,5

Lisätiedot

LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA

LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA MUISTIO 1 (5) Tilaaja: Orimattilan kaupunki / tilapalvelu PL 46 16301 Orimattila Hanke: Orimattilan urheilutalo Uudisrakennus, 1. ja 2. vaihe LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA 1. YLEISTÄ Laskelmat

Lisätiedot

Muistio ja laskelmat

Muistio ja laskelmat Muistio ja laskelmat 23.05.2016 HELSINGIN YLIOPISTOKIINTEISTÖT OY SIBELIUS-AKATEMIA, HANKESUUNNITELMA RAKENNUSOSAKUSTANNUSARVIO DI Ari Joro, mobile 050 3806673, ari.joro@rapal.fi Rapal Oy, Panorama Tower,

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMA HANKESUUNNITELMA. Rovaniemen kaupunki Hallituskatu Rovaniemi. Runko / ohje. xx.xx.20xx Sivu 1/10.

HANKESUUNNITELMA HANKESUUNNITELMA. Rovaniemen kaupunki Hallituskatu Rovaniemi. Runko / ohje. xx.xx.20xx Sivu 1/10. xx.xx.20xx Sivu 1/10 Tilaaja: Rovaniemen kaupunki Hallituskatu 7 96100 Rovaniemi Hanke: Runko / ohje HANKESUUNNITELMA Sivu 2/10 HANKESUUNNITELMA TIIVISTELMÄ n olennainen sisältö Rovaniemi xx.xx.20xx Sivu

Lisätiedot

Ehnroosin koulu Mäntsälä 8.10.2014

Ehnroosin koulu Mäntsälä 8.10.2014 KUSTANNUSSELVITYS Ehnroosin koulu Mäntsälä 8.10.2014 Dokumentin tiedot Laatija Carita Hytönen Puh. 020 7393 932 GSM 040 514 0543 Sähköposti carita.hytonen@fmcgroup.fi Selvityksen lähtötiedot Arvion laskenta

Lisätiedot

TILALUETTELO, UUDISHINTA

TILALUETTELO, UUDISHINTA 27.6.2014 Sivu 1/5 Mika Sutinen Lappeenrannan kaupunki Hanke: 2014 12 Pontuksen päiväkoti-koulu, karsittu 24.6.14 sovitusti Muukontie Vaihe: Hankesuunnittelu Paikkakunta: Lappeenranta Haahtela-ind.: 75,0

Lisätiedot

RIIHIKOSKEN YHTENÄISKOULU, NOPPA

RIIHIKOSKEN YHTENÄISKOULU, NOPPA Kustannusarvion yhteenveto RIIHIKOSKEN YHTENÄISKOULU, NOPPA Niitunniskantie 18 A 1 20320 Turku Y-tunnus 0854491-8 www.nl-rakennuslaskenta.fi info@nl-rakennuslaskenta.fi Tilaaja: Tehtävä: Pöytyän kunta,

Lisätiedot

Investointikustannusarvio, Hankesuunnitteluvaihe

Investointikustannusarvio, Hankesuunnitteluvaihe MÄNTSÄLÄN KUNTA VESILIIKUNTAKESKUS 30.11.2018 Investointikustannusarvio R01765.P000 Investointikustannusarvio, Hankesuunnitteluvaihe Vesiliikuntakeskus GRANLUND OY MALMINKAARI 21 00701 HELSINKI PUHELIN

Lisätiedot

HANKINTAHINTA. KUSTANNUSMUISTIO 4.2.2013 Sivu 1/2. Helsingin seurakuntayhtymä Marko Hakkarainen

HANKINTAHINTA. KUSTANNUSMUISTIO 4.2.2013 Sivu 1/2. Helsingin seurakuntayhtymä Marko Hakkarainen KUSTANNUSMUISTIO 4.2.2013 Sivu 1/2 Tilaaja: Helsingin seurakuntayhtymä Marko Hakkarainen Hanke: Malmin hautausmaa, huoltorakennus K57 ja vedenpumppausasema HANKINTAHINTA 1.1 Laskenta-aineisto Hankintahinta

Lisätiedot

Jorvaksen Sortti asema Liite 1 Tilaohjelma

Jorvaksen Sortti asema Liite 1 Tilaohjelma Jorvaksen Sortti asema Liite 1 Tilaohjelma Tukikohta kokonaisala m2 huonealat m2 huom. Toimistohuone 10 toimistopöytä, toimistotuolit Neuvotteluhuone 11 neuvottelupöytä, tuolit Naulakko 3 vaatenaulakko

Lisätiedot

Yhteensä 504 (2,7 ryhmää/pv) koulutuspäivää 210 opisk

Yhteensä 504 (2,7 ryhmää/pv) koulutuspäivää 210 opisk Liite 1 Kohde: YSAO Peltosalmi Toimiala Mitoitin Ryhmäkoko Yksikkö YSAO AIK Maarakennusala* 302 12 koulutuspäivää YSAO AIK Maatalousala 202 12 koulutuspäivää YSAO Eläintenhoitaja (perusk ja yo) 90 18 opisk

Lisätiedot

Laskelmat on tehty hankepaikkakunnan syyskuun 2017 hintatasossa. Haahtela-indeksi on 89,8.

Laskelmat on tehty hankepaikkakunnan syyskuun 2017 hintatasossa. Haahtela-indeksi on 89,8. MUISTIO 1 (4) Tilaaja: Orimattilan kaupunki Erkontie 9 16301 Orimattila Hanke: Orimattilan Pelastusasema LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA 1. YLEISTÄ Laskelmat on laadittu Ismo Aallon/Orimattilan kaupunki

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA

KUSTANNUSSELVITYS. LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA KUSTANNUSSELVITYS LOVISA SSC Loviisa ruotsinkielinen koulukeskus LOVIISA 28.11.2016 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Laskentaperusteet 4 Erillishinnat

Lisätiedot

Tilaohjelma 4.2.2014 Nikkilän sydän, 1 vaihe Luokkatilat: Aineluokat: Teorialuokat: Erityisopetus: Aulat ja käytävät Liikuntatilat Muut tilat:

Tilaohjelma 4.2.2014 Nikkilän sydän, 1 vaihe Luokkatilat: Aineluokat: Teorialuokat: Erityisopetus: Aulat ja käytävät Liikuntatilat Muut tilat: Liite 1 Tilaohjelma 4.2.2014 Nikkilän sydän, 1 vaihe Tilojen määrä hym2 (á) hym2 yhteensä Huom! Luokkatilat: Aineluokat: Musiikki 2 77,00 154 Tekstiilityö 2 92,50 185 Kuvataide 2 100,00 200 Fysiikka/kemia

Lisätiedot

VESALAN LEIRIKESKUS. Brado Oy LASKENTAMUISTIO

VESALAN LEIRIKESKUS. Brado Oy LASKENTAMUISTIO VESALAN LEIRIKESKUS Brado Oy LASKENTAMUISTIO 03.12.2018 0036 Vesalan leirikeskus LASKENTAMUISTIO 2(4) 0036 03.12.2018 1 VESALAN LEIRIKESKUS, UUDISRAKENNUS 1.1 Laskentaperusteet Tässä muistiossa käsitelty

Lisätiedot

Veikkolan koulukeskus Koulun laajennus ja muutostyöt, neuvola ja päiväkoti Kirkkonummi

Veikkolan koulukeskus Koulun laajennus ja muutostyöt, neuvola ja päiväkoti Kirkkonummi KUSTANNUSSELVITYS Veikkolan koulukeskus Koulun laajennus ja muutostyöt, neuvola ja päiväkoti Kirkkonummi 9.3.2017 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015

KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015 KUSTANNUSSELVITYS AURLAHDEN KESÄTEATTERI LOHJA 18.2.2015 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto 3 Laskentaperusteet 5 Riskit 6 Liitteet 6 Dokumentin

Lisätiedot

KUSTANNUSSELVITYS PÄIVÄKOTI AMANDA, LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS. Mäntsälä. Päivitys

KUSTANNUSSELVITYS PÄIVÄKOTI AMANDA, LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS. Mäntsälä. Päivitys KUSTANNUSSELVITYS PÄIVÄKOTI AMANDA, LAAJENNUS JA PERUSKORJAUS Mäntsälä Päivitys 22.9.2017 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto (Laajennus) 3 Yhteenveto

Lisätiedot

Saukonpuiston koulun laajentaminen Asemakaavatyö Viitesuunnitelma

Saukonpuiston koulun laajentaminen Asemakaavatyö Viitesuunnitelma Saukonpuiston koulun laajentaminen Asemakaavatyö 8569 Viitesuunnitelma Tilatakomo Oy 31.1.2017 108,9 I I I 106 1 UUDISVAIHTOEHTO/ LAAJUUS: 111,4 4 3. KRS: 1155 kem2 2. KRS: 2520 kem2 1. KRS: 2950 kem2

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

Rovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 14:36:28 1 (7) Kaavamääräykset Kuva Selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KIRKKOJEN JA MUIDEN SEURAKUNNALLISTEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN

Lisätiedot

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit

Riihikallion koulukeskus. Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus Vaihtoehtoiset mallit Riihikallion koulukeskus 3 eri vaihtoehtoa VE1 koulun laajennus ja säilytettävien osien (2007-siipi ja liikuntasali) peruskorjaus VE2 koulun laajennus ja

Lisätiedot

Linnanpellon asukastalo Hankekuvaus

Linnanpellon asukastalo Hankekuvaus Linnanpellon asukastalo Hankekuvaus 15.08.2011 MELLUNKYLÄ, LINNANPELTO 47233 / 1 ATT 11.8.2011 Linnanpellon alue ATT Sijainti 11.8.2011 Linnanpellon asukastalo Luonnokset 15.08.2011 Sijainti Tontti 47233

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.010 Asuinkerrostalojen ja yleistenrakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa palveluasuinrakentamista.

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

TILALUETTELO, KORJAUSHINTA

TILALUETTELO, KORJAUSHINTA 14.3.2017 Sivu 1/2 Elise Lännistö A-Insinöörit Oy Hanke: 654292.1 VE1 / A asuminen Palvelukeskus Tuuskoto Vaihe: L 27.02.2017 Paikkakunta: Tuusula Haahtela-ind.: 91,0 / 1.2017 Hintataso: 91,5 / 3.2017

Lisätiedot

Muistio ja laskelmat

Muistio ja laskelmat Muistio ja laskelmat 20.08.2012 KAUNIAISTEN KAUPUNKI SVENSKA SKOLCENTRUM MEDIATEEKKI ALUSTAVA TAVOITEHINTAKUSTANNUSARVIO DI, gsm 050 3806673, ari.joro@rapal.fi, Panorama Tower, PL 23, 02601 Espoo MEDIATEEKKI

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 2.03 5.01 Opetustoimintaa palvelevien

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA ISONNIITYN PÄIVÄKOTI MÄNTSÄLÄ HANKESUUNNITELMA 31.8.2015

MÄNTSÄLÄN KUNTA ISONNIITYN PÄIVÄKOTI MÄNTSÄLÄ HANKESUUNNITELMA 31.8.2015 ISONNIITYN PÄIVÄKOTI MÄNTSÄLÄ HANKESUUNNITELMA 31.8.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. PÄIVÄHOIDON JÄRJESTÄJÄ... 3 1.1 Päiväkoti... 3 1.2 Päivähoidon järjestäjä... 3 2. HANKESUUNNITELMAN LAATIJA JA YHDYSHENKILÖT...

Lisätiedot

973 (5,1 ryhmää/pv) koulutuspäivää 382 opisk

973 (5,1 ryhmää/pv) koulutuspäivää 382 opisk Liite 1 25.8.2014 Kohde: Asevelikatu 4, tulevat koulutusalat tulevilla opiskelijamäärillä Toimiala Mitoitin Ryhmäkoko Yksikkö YSAO AIK Horeca, siivous, toimitilahuoltaja 167 12 koulutuspäivää YSAO AIK

Lisätiedot

TAVOITEHINTALASKELMAT

TAVOITEHINTALASKELMAT Anitta Nuutinen LASKENTAMUISTIO 25.02.2016 1(2) Kemien monitoimitalo, koulu, kirjasto, liikunta Kirkkotie 10 82600 Tohmajärvi TAVOITEHINTALASKELMAT 25.02.2016 Perustamiskustannukset ovat verottomina 8

Lisätiedot

tehopinta-ala 140 m2 (20x7=140)

tehopinta-ala 140 m2 (20x7=140) RT 12-11055 KH X0-00494 LVI 00-10483 SIT 12-610082 Hyötyala-käsitettä käytetään rakennushankkeissa, joissa tilan tarve hankesuunnitelmassa kirjataan tilaohjelmana. Hyötyala kuvaa tilaohjelmaan kuuluvien

Lisätiedot

LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA

LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA MUISTIO 30.11.2015 1 (5) Tilaaja: Orimattilan kaupunki / tilapalvelu PL 46 16301 Orimattila Hanke: Orimattilan urheilutalo Peruskorjaus ja laajennus LASKENTAMUISTIO, TAVOITEHINTALASKELMA 1. YLEISTÄ Laskelmat

Lisätiedot

HANKINTAHINTA, KORJAUS - HINTAERITTÄIN

HANKINTAHINTA, KORJAUS - HINTAERITTÄIN 28.8.2015 Sivu 1/1 Matti Antikainen Rimako Oy Hanke: KANKAANPLK 003 Kankaanpään liikuntakeskus, korjaus ja laajennus Jämintie 10 38700 Kankaanpää Vaihe: Paikkakunta: HANKINTAHINTA, KORJAUS - HINTAERITTÄIN

Lisätiedot

http://nurxcity/webmap/content/result.htm

http://nurxcity/webmap/content/result.htm Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia

Lisätiedot

A R K K I T E H T I T O I M I S T O P E K K A L U K K A R O I N E N O Y YPPÄRIN KOULU PERUSKORJAUS JA LAAJENNUS

A R K K I T E H T I T O I M I S T O P E K K A L U K K A R O I N E N O Y YPPÄRIN KOULU PERUSKORJAUS JA LAAJENNUS A R K K I T E H T I T O I M I S T O P E K K A L U K K A R O I N E N O Y YPPÄRIN KOULU PERUSKORJAUS JA LAAJENNUS A R K K I T E H T I T O I M I S T O P E K K A L U K K A R O I N E N O Y Kuvaus hankkeen sisällöstä

Lisätiedot

Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03.

Mellunkylä 47298/1. Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) 21.03. HANKESELOSTUS 1 (11) Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu 21.03.2014 Mellunkylä 47298/1 Heka Mellunkylä Vuokkiniemenkatu Sijainti Tontti 47298 / 1 Vuokkiniemenkatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti on Kontulantien,

Lisätiedot

Koulunmäen yhtenäiskoulu

Koulunmäen yhtenäiskoulu Kasvun ja oppimisen lautakunta..0 liite nro (/5) Kaupunginhallitus 5..0 liite nro 5 (/5) Kaupunginvaltuusto..0 liite nro (/5) Koulunmäen yhtenäiskoulu Hankesuunnitelma.5.0 Arkkitehtitoimisto LPV Jyväskylä

Lisätiedot

ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE

ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE KANGASALAN KAUPUNKI Kaavaselostus 1 (6) ASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAATOITTAJANTIE 1. Perus- ja tunnistetiedot PÄIVÄYS 13.11.2018 ASEMAKAAVAN NUMERO 815 KAUPUNKI Kangasala OSA-ALUE Asema KORTTELI KAAVA-ALUEEN

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET SÄÄKSVUORI: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01

Lisätiedot

Alueella voimassa oleva asemakaava on vahvistettu Yhtenäiskoulun rakentaminen edellyttää rakennusalueen kaavamuutoksen.

Alueella voimassa oleva asemakaava on vahvistettu Yhtenäiskoulun rakentaminen edellyttää rakennusalueen kaavamuutoksen. 1 Virtain kaupunki Yhtenäiskoulun rakentaminen Kustannusvertailu 1 Kustannusvertailun tarkoitus Virtain kaupunki on laatimassa uutta asemakaavaa yhtenäiskoulun rakentamista varten Virtain kaupungin keskustan

Lisätiedot

Kosken koulukeskuksen rakennushankkeen asukastilaisuus

Kosken koulukeskuksen rakennushankkeen asukastilaisuus Kosken koulukeskuksen rakennushankkeen asukastilaisuus 2.5.2019 1 Kosken koulukeskuksen rakennushankkeen asukastilaisuus 2.5.2019 - Alueen kaavakartta ja siihen tehdyt muutokset, tulevien rakennusten julkisivukuvat

Lisätiedot

LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS

LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10. Rakennetekniset korjaukset Hanke HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS LPK Perttu ja RPPK Arttu Pertunpellontie 10 Rakennetekniset korjaukset Hanke 8081470 11.6.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus

Lisätiedot

Jokirinteen oppimiskeskus Kirkkonummi

Jokirinteen oppimiskeskus Kirkkonummi KUSTANNUSSELVITYS Jokirinteen oppimiskeskus Kirkkonummi 7.4.2017 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Dokumentin tiedot 2 Hankekuvaus 3 Lähtökohdat 3 Yhteenveto 3 Laskentaperusteet 4 Riskit 5 Liitteet 5

Lisätiedot

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

TILALUETTELO, KORJAUSHINTA

TILALUETTELO, KORJAUSHINTA 11.5.2017 Sivu 1/5 Markku Tuomela FMC Laskentapalvelut Oy Hanke: 17457 Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 Nurmijärvi Vaihe: Paikkakunta: Nurmijärvi Haahtela-ind.: 88,0 / 1.2017 Hintataso: 89,0 / 5.2017 Laajuus:

Lisätiedot

1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

HELSINGIN KUVATAIDELUKIO TORKKELINKATU 6. HANKESUUNNITELMA Vesikaton korjaus

HELSINGIN KUVATAIDELUKIO TORKKELINKATU 6. HANKESUUNNITELMA Vesikaton korjaus HELSINGIN KUVATAIDELUKIO TORKKELINKATU 6 HANKESUUNNITELMA Vesikaton korjaus 28.05.2012 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 1 YHTEENVETO... 3 1.1 Hankkeen perustiedot... 3 1.2 Hankkeen tarpeellisuus... 3 1.3

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01 3 m kaava-alueen

Lisätiedot

VÄINÖLÄNNIEMI AL-39 III VI IV III III III. saa-2. p sr sr dB p saa-2. 35dB. ap (1-35-1) 35dB. sr-30. saa-2 saa-2.

VÄINÖLÄNNIEMI AL-39 III VI IV III III III. saa-2. p sr sr dB p saa-2. 35dB. ap (1-35-1) 35dB. sr-30. saa-2 saa-2. 990:0M50 S 4 S4 6 3 9 S0 3 4 5 7 36 5 83.4 84.3 84.3 84.8 87.9 88.5 83.5 Satamakatu Koljonniemenkatu Minna Canthin katu 50 0 0 40 30 0 500 76500 yap/50 ap/00pm rto- ap/sr- saa- (--) (--) p sr-5 4500 ap

Lisätiedot

Keljonkankaan keskusta

Keljonkankaan keskusta Keljonkankaan keskusta AK Asuinkerrostalojen korttelialue. Julkisivut ja katot: AK-kortteleissa asuinrakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla punatiili. Osa julkisivusta tulee olla rapattu

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Asumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Asumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.06 Asumista palveleva yhteiskäyttöinen

Lisätiedot

RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 UUDISRAKENNUS. HANKESUUNNITELMA päivitetty Nykyinen liikuntahalli

RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 UUDISRAKENNUS. HANKESUUNNITELMA päivitetty Nykyinen liikuntahalli Nykyinen liikuntahalli RANTAKYLÄN LIIKUNNAN MONITOIMIHALLI, PATALUODONKATU 2 HANKESUUNNITELMA päivitetty 14.06.2016 JOENSUUN TILAKESKUS Länsikatu 15, rakennus 2 80100 Joensuu puh. (013) 267 7111 faksi

Lisätiedot

TILAOHJELMA Esiopetus, perusopetus ja lukiokoulutus

TILAOHJELMA Esiopetus, perusopetus ja lukiokoulutus 1(3 TILAOHJELMA Esiopetus, perusopetus ja lukiokoulutus Toiminnan järjestäjä Osoite Puhelin(vaihde Telekopionumero Yhteyshenkilö Sähköpostiosoite Puhelin Gsm Oppilaitos Osoite Hanke Yhteishanke Päivämäärä

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMA, UUDISRAKENTAMINEN

HANKESUUNNITELMA, UUDISRAKENTAMINEN 5.11.2010 Sivu 1/14 Diaarinumero: JAn Tilaaja: Turun Tilaliikelaitos Linnankatu 34 20100 Turku Hanke: Kellonsoittajankadun päiväkoti ja koulu HANKESUUNNITELMA, UUDISRAKENTAMINEN Turun Tilaliikelaitos Linnankatu

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI

ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.046 4.041 5.011 Erillispientalojen korttelialue. Asuinrakennuksen

Lisätiedot

Mellunkylä 47295/1. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.

Mellunkylä 47295/1. Sijainti. Tontti. Asemakaava. Poikkeamispäätös. Ratkaisu HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03. HANKESELOSTUS 1 (11) Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto 21.03.2014 Mellunkylä 47295/1 Helsingin Asumisoikeus Oy / Vienanpuisto Sijainti Tontti 47295 / 1 Vienankatu, Mellunkylä 00920 Helsinki Tontti

Lisätiedot

KESÄYÖNPOLKU kortteli Espoo VIITESUUNNITELMA

KESÄYÖNPOLKU kortteli Espoo VIITESUUNNITELMA KESÄYÖNPOLKU kortteli 545 Espoo VIITESUUNNITELMA 20..208 2 2 54P9 r98.00 5.03 0 0.57 kt 54 5459 KILO 68.99 4 5.0 5 0. 20.4 3 I /2 9.75 293 m 2 54K I /2 9.8 Kesäyönpolku 24707 I () yhteistila I /2 9.5 8.9

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa

Lisätiedot

Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA

Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA AK - Asuinkerrostalojen korttelialue. Julkisivut ja katot: AK-kortteleissa asuinrakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla punatiili. Kattokaltevuus

Lisätiedot

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA

Lisätiedot

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta

Lisätiedot

LAAJUUS. LIIKUNTASALILAAJENNUKSEN JÄLKEEN Mitoitusoppilasmäärä (5)

LAAJUUS. LIIKUNTASALILAAJENNUKSEN JÄLKEEN Mitoitusoppilasmäärä (5) 1(5) SIPOONLAHDEN KOULUN LAAJENNUS JA MUUTOSTYÖT HANKESUUNNITELMAN LIITE 4, TILAOHJELMA Nykytilanne Mitoittava oppilasmäärä 475 oppilasta 1-9 koulu, 475 oppilasta, rehtori + n. 30 opettajaa 5 koulunkäynnin-/aamu-

Lisätiedot

UUDISRAKENTAMINEN HANKESUUNNITELMA (ALUSTAVA) Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos Eerikinkatu Turku. Rymättylän paloasema (Naantali)

UUDISRAKENTAMINEN HANKESUUNNITELMA (ALUSTAVA) Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos Eerikinkatu Turku. Rymättylän paloasema (Naantali) (ALUSTAVA) 4.2.2019 Sivu 1/8 Tilaaja: Varsinais-Suomen aluepelastuslaitos Eerikinkatu 35 20100 Turku Hanke: (Naantali) UUDISRAKENTAMINEN Sivu 2/8 RYMÄTTYLÄN PALOASEMA UUDISRAKENTAMINEN - uudisrakennushankkeen

Lisätiedot

MONITOIMITALO UUDISRAKENNUS

MONITOIMITALO UUDISRAKENNUS HANKESELVITYS 1 / 5 RANUAN KUNTA MONITOIMITALO UUDISRAKENNUS 1 HANKESELVITYKSEN TARKOITUS Tämän hankeselvityksen tarkoituksena oli selvittää eri rakennuspaikkavaihtoehtojen eroavuudet toisiinsa nähden.

Lisätiedot

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan

HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI Liittyy hankesuunnitelmaan ROIHUVUOREN ALA-ASTE VUORENPEIKONTIE 7 00820 HELSINKI PERUSPARANNUS HANKESUUNNITELMAN LISÄLEHTI 12.4.2013 Liittyy hankesuunnitelmaan 18.3.2010 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Roihuvuoren ala-aste, perusparannushankkeen

Lisätiedot

Rakennus on rakennettu asuinrakennuksena, mutta sen käyttötarkoitus on muutettu v päiväkodiksi.

Rakennus on rakennettu asuinrakennuksena, mutta sen käyttötarkoitus on muutettu v päiväkodiksi. Kiinteistö 3485/16, Kiikkaistenkuja 13, 01800 Klaukkala Tontti Tontti sijaitsee Klaukkalan asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO2 ½I, erillispientalojen korttelialue. Tontin pinta-ala on 1 882

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS. Naulakallion hoitokoti KASTELLI Naulakalliontie 11. TEKNINEN PERUSKORJAUS Hanke 8085203 16.4.2013

HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS. Naulakallion hoitokoti KASTELLI Naulakalliontie 11. TEKNINEN PERUSKORJAUS Hanke 8085203 16.4.2013 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Naulakallion hoitokoti KASTELLI Naulakalliontie 11 TEKNINEN PERUSKORJAUS Hanke 8085203 16.4.2013 2 1 YHTEENVETO 1.1 Hankkeen perustiedot 1.2 Hankkeen tarpeellisuus 1.3 Laajuus

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat:

Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 KIRKONKYLÄN KOULUN TILAVAIHTOEHDOT KUNNANHALLITUS 5.2.2015 Vaihtoehto VE 1 Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Rasilan päiväkoti

Lisätiedot

HANKINTAHINTA, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN

HANKINTAHINTA, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN 26.2.2015 Sivu 1/2 Lauri Laukkanen FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Hanke: 003 01/nykytila Karkkilan terveysasema Huhdintie 23-25 03600 Karkkila Vaihe: Paikkakunta: HANKINTAHINTA, KORJAUS - PÄÄRYHMITTÄIN

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ.

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. 1(6) KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 224 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033

Lisätiedot

Kiinteistö 2021/10, Pratikankuja 12, Nurmijärvi

Kiinteistö 2021/10, Pratikankuja 12, Nurmijärvi Kiinteistö 2021/10, Pratikankuja 12, 01900 Nurmijärvi Tontti Tontti sijaitsee Kirkonkylän asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on YL, julkisten lähipalvelurakennusten korttelialue. Alueelle on vireillä

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 260 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Helsingin kaupungintalo, galleria

Helsingin kaupungintalo, galleria Hankesuunnitelma Pohjoisesplanadi 11-13 Muutos Hankenumero 2085412 Helsingin Leijona Oy Sijainti 2 Yhteenveto Hankkeen nimi Hankenumero 2085412 Osoite Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki Sijainti 1.

Lisätiedot

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA

Lisätiedot

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 1.021 1.041 1.0411 1.042 1.0421 2.07 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Mikäli rakennuksen pituus on yli 12 metriä,

Lisätiedot

12.011 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. 12.03 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 12.05 Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja.

12.011 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. 12.03 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 12.05 Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja. Sivu 1/6 Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.031 2.06 Opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue yliopiston rakennuksia varten. Alueelle voidaan sijoittaa

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen

Lisätiedot

MEILAHDEN ALA-ASTE Jalavatie 6, Helsinki PERUSPARANNUS LISÄLEHTI PÄIVÄTTYYN HANKESUUNNITELMAAN

MEILAHDEN ALA-ASTE Jalavatie 6, Helsinki PERUSPARANNUS LISÄLEHTI PÄIVÄTTYYN HANKESUUNNITELMAAN MEILAHDEN ALA-ASTE Jalavatie 6, 00270 Helsinki PERUSPARANNUS LISÄLEHTI 12.8.2010 PÄIVÄTTYYN HANKESUUNNITELMAAN 17.11.2011 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 2 1 YHTEENVETO... 3 1.1 Hankkeen perustiedot... 3

Lisätiedot

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus ja mittaus 15.4.2015 1(7) AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Asemakaavalla on pyritty luomaan omaleimainen väljä pientaloalue, jossa on tarjolla sekä omakotitontteja että yhtiömuotoiseen

Lisätiedot

Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: TONTTI NRO 10-43-3 Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liikerakennusten korttelialue, jolle saa rakentaa matkailua

Lisätiedot