- QUO VADIS SUOMALAINEN MEDIAKASVATUS?

Transkriptio

1 - QUO VADIS SUOMALAINEN MEDIAKASVATUS? Dufva, Tomi: Ohjelmoinnin lukutaito, Aalto-yliopisto... 1 Hankala, Mari: Nuorten opettajien mediasuhteet, Jyväskylän yliopisto... 2 Kallionpää, Outi: Creativity and the New Media Writing Pedagogy, Jyväskylän yliopisto... 4 Kovanen, Marjo: Kauhuelementtejä lastenelokuvassa, Tampereen yliopisto... 5 Matikainen, Janne & Villi, Mikko: Mobiilit mediasisällöt. Sisältöjen tuottaminen, jakelu ja kulutus sosiaalisessa mediassa, Helsingin yliopisto... 6 Meriläinen, Mikko: Pelikasvatuksen tarve, nykytila ja toteutus Suomessa, Helsingin yliopisto... 8 Mertala, Pekka: Kolmas tila 6 7 -vuotiaiden lasten tietokonekirjoituksissa, Oulun yliopisto... 9 Perälä, Riitta: Blogien lukeminen ja bloggaaminen nuoria koukuttavina mediakäytäntöinä, Aalto-yliopisto Saariketo, Minna: Vaihtoehtoinen toimijuus teknoyhteiskunnassa: suuntaviivoja kriittiselle teknologiakasvatukselle, Tampereen yliopisto Suoninen, Annikka: Lasten mediabarometri 2013, Jyväskylän yliopisto... 15

2 1 Dufva, Tomi: Ohjelmoinnin lukutaito, Aalto-yliopisto Teen tutkimusta Aalto yliopistossa luovasta ohjelmoinnista taidekasvatuksessa. Tutkin luovaa ohjelmointia työkaluna digitaalisen tekniikan luonteen ymmärtämiseen ja haltuunottamiseen. Luova ohjelmointi on erityisesti väline, digitaalisen tekniikan lisääntymisen myötä yleistyvän eriarvoisuuden eli digitaalisen kuilun välttämiseen. Tutkimuksessani lähestyn digitaalisen eriarvoisuuden ongelmaa kasvatuksellisesta näkökulmasta. Kehitän luovan ohjelmoinnin menetelmää sekä rakennan sille teoreettista viitekehystä. Taidekasvatuksellisen havainnoinnin, käsitteellistämisen ja ymmärtämisen keinoin selvitän miten luova ohjelmointi toimii kokoavana voimana ja siltana teknologian, kulttuurin ja kasvatuksen välillä. Digitaalisuus on aikaamme määrittävä ilmiö. Digitaalinen tekniikka on löytänyt paikkansa niin liike-elämässä, kasvatuksessa, sosiaalisissa suhteissa kuin kulttuurissakin. Digitaalisen tekniikan yleistyminen tuo eteemme uudenlaisia haasteita, jotka pohjimmiltaan vaativat digitaalisen tekniikan ymmärrystä: digitaalisen tekniikan ohjelmoitu luonne tekee ohjelmointia ymmärtävistä ja ymmärtämättömistä eriarvoisia. Digitaalisen tekniikan pohjana on aina koodia, ohjelmointia. Tämä taustalla oleva koodi ei ole arvovapaata, vaan heijastaa laajalti niin tiedostettuja kuin tiedostamattomiakin arvovalintoja, oli kyseessä sitten ohjelmoijan, ohjelmointifirman tai laajemman kulttuurisen taustan käsitys hyvästä koodista. Ajankohtainen esimerkki on koodin suhde yksityisyyteen. Digitaalisen tekniikan toimintamallit eivät ole muuttamattomia luonnon lakeja, vaan plastisia malleja, joiden rakenne on meidän käsissämme. Koodi ei heijasta objektiivista totuutta vaan luo rakenteellaan digitaalisen maailman lakeja. Ilman ymmärrystä näiden lakien muodostumisesta emme pysty täysivertaisesti osallistumaan keskusteluun digitaalisesta elämästämme. Samoin kuin tarvitsemme medialukutaitoa kuvavirtojen tulkitsemiseen ja ymmärtämiseen, tarvitsemme ohjelmoinnin lukutaitoa digitaalisen median ymmärtämiseen. Digitaalisen tekniikan luonteen määrittelevät he, jotka ohjelmoivat digitaalisen tekniikan rakenteita. Digitaalisen tekniikan yleistyminen alkoi melko vapaista lähtökohdista, yliopistojen kampuksilta ja harrastajien autotalleista. Internet syntyi osittain samassa vapaassa ilmapiirissä ja internetissä nähtiin mahdollisuuksia vapaaseen ilmaisuun ja uusien yhteiskunnallisten rakenteiden luomiseen. Lessig ennusti näiden vapaiden rakenteiden muutosta kaupallisuuden ja sitä myötä säädösten yleistyessä internetissä. Internet on digitaalisten tekniikoiden luoma järjestelmä ja siksi sen vapauteen vaikuttaa sen perustana oleva koodi. Ilman kykyä ymmärtää tai lukea näitä rakenteita emme pysty osallistumaan tähän määrittelyyn. Ohjelmoinnin lukutaitoa onkin esitetty yhdeksi tärkeäksi

3 2 uudeksi kansalaistaidoksi ja mm. Viro onkin ottamassa ohjelmoinnin osaksi koulujen perusopetusta. Ei riitä että opimme käyttämään meille luotuja valmiita ohjelmia vaan ohjelmien käyttämisen, lukemisen, lisäksi lukutaidollisen ihmisen tulee osata myös kirjoittaa, ohjelmoida. Luova ohjelmointi tuo digitaaliseen tuottamiseen demokratisoivaa näkökulmaa, tehden tuottamiseen tarkoitettujen ohjelmistojen rakenteita näkyviksi ja ymmärrettäviksi samalla mahdollistaen digitaalisuuden luonteen ymmärtämisen sekä omien digitaalisten työkalujen rakentamisen. Rakenteiden ja käytäntöjen haltuunotto onnistuu usein parhaiten luovan toiminnan kautta: luovassa ohjelmoinnissa otetaan ohjelmoinnin lukutaito haltuun tekemällä itse, konstruoimalla tietoa ja kokemusta itselle merkitykselliseksi kokonaisuudeksi. Tutkimukseni tavoitteena on pyrkiä selvittämään miten luova ohjelmointi toimii taidekasvatuksellisena menetelmänä kasvatuksen, kulttuurin ja tekniikan välillä. Kysyn, toimiiko taidekasvatuksellinen lähestymistapa, ja erityisesti luovan ohjelmoinnin menetelmä sekä innostavana että emansipoivana voimana digitaalisessa kulttuurissa. Tutkimukseni Aallossa tapahtuu design-tutkimuksena, ja käytännön kokemuksia kerään mm. Käsityökoulu Robotista, jossa toimin perustajajäsenenä ja opettajana. Tämän lisäksi olen opettanut luovaa ohjelmointia laajasti Aalto-yliopistosta ja taidejärjestöistä lukioihin saakka. Tutkimukseni Aallossa on vasta aluillaan ja esitykseni pääaiheena onkin luovan ohjelmoinnin esittely lähinnä teoreettisessa kontekstissa, ohjelmoinnin lukutaidon tärkeys mediakasvatuksessa, emansipatorisena voimana sekä osallistumessa digitaaliseen yhteiskuntaan. Hankala, Mari: Nuorten opettajien mediasuhteet, Jyväskylän yliopisto Esitelmäni aiheena on aineenopettajaopiskelijoiden ja nuorten aineenopettajien suhde mediaan. Kyse on alkuvaiheessa olevasta tutkimushankkeesta, joka laajentaa ja jatkaa yhtä väitöskirjani teemoista. Mediakasvatuksen toivotaan usein olevan systemaattista ja pitkäjänteistä, mutta useiden tutkimusten ja selvitysten perusteella tiedetään, että mediaa käytetään opetuksessa eri kouluasteilla vähän ja satunnaisesti. Vastaavasti opettajien tieto- ja viestintätekniikan käyttö on osoittautunut vähäiseksi. Opettajat eivät myöskään opiskeluaikanaan pääse tarpeeksi perehtymään

4 3 mediakasvatukseen, sillä useimmissa yliopistoissa tarjotaan yksittäisiä ja valinnaisia kursseja laajojen kokonaisuuksien sijaan. Tutkimukseni alkuoletuksena on, että opettajien omalla mediasuhteella on vaikutusta siihen, miten usein ja millä tavalla he käyttävät mediaa opetuksessaan. Opettajan mediasuhteella tarkoitan muun muassa opettajan omia mediataitoja, suhtautumista erilaisiin mediateksteihin ja -laitteisiin ja opettajan omia mediankäyttötottumuksia. Mediataitoja ovat muun muassa kyky tulkita ja tuottaa mediatekstejä sekä ymmärrys erilaisista mediatuotantojen prosesseista ja median poliittisista, taloudellisista ja yhteiskunnallisista kytköksistä. Tutkimuksessani keskiössä on enemmän tämä opettajan kriittinen ymmärrys mediasta ja sen näkyminen opettajan pedagogisissa ratkaisuissa kuin opettajan tekniset käyttötaidot tai median käyttömäärät. Eri aineiden opettajien kriittisten mediataitojen tutkiminen ja kehittäminen on tärkeää siksi, että ne ovat osa monilukutaitoa, joka tulee korostumaan uusissa perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmissa. Opettajien mediasuhde on vähän tutkittu alue, mutta sitä on jonkin verran valotettu eri näkökulmista. Esimerkiksi Luukan ym. (2008) tutkimien, korkeakulttuuria harrastavien kieltenopettajien sekä populaarikulttuurin ja sosiaalisen median maailmassa elävien oppilaiden välillä oli iso kuilu, joka selittyi enemmän opettajien negatiivisella suhteella oppilaiden mediatekstejä kohtaan kuin vaikkapa opettajien pääsymahdollisuuksilla oppilaita kiinnostavien tekstien pariin. Rahikaisen ym. (1998) mukaan opettajan tietoja viestintätekninen osaaminen ja pedagogiset käsitykset liittyvät toisiinsa. Omassa tutkimuksessani (Hankala 2011) kävi ilmi, että aineenopettajaopiskelijoiden oma sanomalehtien lukeminen ja suhtautuminen sanomalehtiin olivat yhteydessä siihen, käytettiinkö sanomalehtiä opetuksessa. Oxstrandin (2013) mukaan opettajan omilla mediataidoilla on vaikutusta oppilaiden mediataitoihin ja hänen mukaansa myös eri sukupolvia edustavat opettajat käyttivät mediaa eri tavoin. Tässä tutkimuksessa yhtenä kiinnostuksen kohteena ovatkin diginatiivien nuorten opettajien mediasuhteen ja median opetuskäytön erot ja yhtäläisyydet aiempiin sukupolviin verrattuna. Esityksessä esittelen aiempia tutkimuksia ja hahmotan niiden pohjalta erilaisia tapoja jäsentää opettajan mediasuhdetta. Näitä jäsennyksiä hyödynnän tulevassa tutkimuksessani. Tarkoituksenani on ensin lomakekyselyn ja sitä seuraavien haastattelujen avulla selvittää Jyväskylän yliopistossa pedagogisia aineopintoja tekevien aineenopettajaopiskelijoiden sekä työssä muutaman vuoden toimineiden aineenopettajien mediasuhteita.

5 4 Kallionpää, Outi: Creativity and the New Media Writing Pedagogy, Jyväskylän yliopisto In my research I have surveyed the diginative high school graduates notions of writing, both on a general level as well as on high school context. In a school environment writing was often considered difficult and compulsory action, but also as an important skill that provided pleasure especially on leisure time. Creativity, social way of life and leisure time text world increased the meaningfulness of writing in particular. I proved in the report that high school graduates attitude towards writing could be improved by highlighting these elements also in teaching. It was also shown that especially amongst boys whose attitude towards writing studies is often quite negative the motivation to writing was clearly improved by these factors. The New Media text cultures combine the elements that form writing as motivating and meaningful action. The writing skills formed by the new text cultures which is consist not only from the traditional writing skills, but from creativity skills, social skills, multimodal communication skills and of technical network environmental skills. All these skills are also involved in the frame of reference of the 21st century study and working life skills. The creative New Media writing pedagogy has been piloting in Rajamäki High School since The pilot project is a pioneer co-operation project between The Art and Culture Studies of Jyväskylä University and Rajamäki High School. The University has offered several creative new media writing internet courses to the students of Rajamäki High School and those courses have taken advantage of several creative methods and the also have broken the boundaries of the traditional composition and creative writing teaching. I have found that the creative methods and creative writin in general are rather effective ways to improve students writing motivation and also to teach the new media writing skills like multimodal composition and social and collaborative writing skills. The courses like Rap-lyrics course in Facebook and YouTube- environment and Writing drama fiction by using SIMS virtual game environment have been very popular among the students. Even those students who are having problems in writing and who are lacking motivation to study traditional composition writing have found these courses interesting and they motivation to study writing have been higher.

6 5 Kovanen, Marjo: Kauhuelementtejä lastenelokuvassa, Tampereen yliopisto Keskityn esityksessäni lastenelokuvaan, sen hieman yllättäviinkin yhteyksiin kauhuelokuvaan sekä suhteeseen elokuvakasvatukseen. Elokuvakasvatuksen näkökulmasta lastenelokuva on tärkeä elokuvan alue, mutta elokuvatutkimuksen kentässä se on jäänyt hieman syrjään. Tarkoituksenani on pyrkiä nostamaan esille lastenelokuvaa sekä monipuolistamaan siihen liittyviä käsityksiä. Lastenelokuvan kauhuelementtien erittely antaa aiheen tarkastella ja ehkä kyseenalaistaakin lapsille sopiviksi katsottuja sisältöjä. Lastenelokuvat määritellään A Dictionary of Film Studies -teoksessa elokuviksi, jotka on joko suoraan suunnattu lapsiyleisölle tai joiden yleisö koostuu pääasiassa lapsista. Lastenelokuvan lajityyppi siis määritellään sen kohdeyleisön mukaan. Lastenelokuvien odotetaan usein olevan tietynlaisia, jotta ne olisivat yleisölleen sopivia. Tämä lähtökohta avaa mielenkiintoisia näkökulmia käsityksiin lapsista ja lapsuudesta sekä siitä miten lastenelokuvat kasvatuksen välineinä muokkaavat elokuvakasvatuksen käytänteitä. Vaikka lastenelokuva ja kauhuelokuva näyttävät ensisilmäyksellä olevan toisilleen hyvinkin kaukaisia elokuvan lajeja, löytyy niiden välillä paljon esimerkiksi temaattisia yhtäläisyyksiä. Ensimmäisen laajan tutkimuksen suomalaisen lastenelokuvan perinteestä laatinut Jukka Sihvonen on huomauttanut että lastenelokuvan tyypillinen henkilöhahmo, äitinsä kadottanut lapsi, vertautuu kauhuelokuvan teemoihin olennosta ilman kulttuurista yhteiskunnallista olemusta. Kauhulle tyypilliset rajatilaolennot, kuten ihmissudet ovatkin kuin eksyneitä ja orpoja lapsia. (Sihvonen 1987, ) Esimerkiksi Amy M. Davis on kiinnittänyt huomiota Disneyn koko perheen viihteeksi brändätyn animaatioelokuvatuotannon kauhugenrelle tyypillisiin piirteisiin. Hän jäljittää Disneyn kauhuelementit pääasiassa animaatioiden taustalla olevaan satuperinteeseen, joiden teemoissa on paljon samaa kuin klassisissa kauhuelokuvissa. (Davis 2006, 22). Disney-elokuvat ovat muokanneet merkittävästi lastenelokuvaa myös animaation ja Yhdysvaltojen elokuvateollisuuden ulkopuolella ja monet kauhugenren elementeistä, toiseutta edustavan hirviön kohtaamisesta hyvän ja pahan taisteluun, on löydettävissä myös lastenelokuvissa. Lastenelokuville tyypillinen fantasia-aines lähestyy usein kauhun estetiikkaa. On myös huomattu että monen nuoren kauhuelokuvafanin kiinnostus genreen on alkanut nimenomaan synkkäsävyisistä, usein satuihin perustuvista lastenelokuvista (Davis 2006, 25). Nostan esityksessäni esiin lastenelokuvien kauhuelementtejä muutaman esimerkkielokuvan kautta. Nämä antavat aiheen pohtia lastenelokuvaan liittyviä, kasvatuksellisiakin, odotuksia.

7 6 Lähteet Davis, Amy. M 2006: Good Girls & Wicked Witches. Women in Disney s Feature Animation. Eastleigh: John Libbey Publishing. A Dictionary of Film Studies. Toim. Annette Kuhn, Guy Westwell. New York : Oxford University Press, Sihvonen, Jukka 1987: Kuviteltuja lapsia - suomalaisen lastenelokuvan lapsikuvasta. Suomen elokuva-arkisto, Valtion painatuskeskus. Matikainen, Janne & Villi, Mikko: Mobiilit mediasisällöt. Sisältöjen tuottaminen, jakelu ja kulutus sosiaalisessa mediassa, Helsingin yliopisto Sosiaalinen media on muuttanut mediasisältöjen tuotantoon ja jakeluun liittyviä asetelmia. Manovich (2008, 203) puhuu mediamobiliteetin tilasta, jossa viesti ei koskaan saavu lopulliseen määränpäähänsä, sillä sisällöt liikkuvat verkkopalveluiden, ihmisten ja laitteiden välillä, keräten ja kasaten samalla kommentteja ja keskustelua. Couldryn (2009, 438) mukaan yleisöstä on hiljalleen tulossa hybridejä lähettäjä/vastaanottajia, jotka yksisuuntaisen vastaanoton sijaan osallistuvat sisällön tuotantoon ja jakeluun. Useat tutkijat (esim. Livingstone 2004; Merrin 2009; Napoli 2010) ovat seikkaperäisesti esitelleet uutta medialogiikkaa, jossa tuottamisen ja kuluttamisen asetelmat sekä sisältöjen jakaminen ja kierrätys ovat saaneet uusia muotoja. Ajankohtaista tietoa on kuitenkin vähän nimenomaan siitä, miten suomalainen yleisö kuluttaa, jakelee ja tuottaa mediasisältöjä sosiaalisessa mediassa, erityisesti mobiililaitteilla. Suomen mediamaiseman muutoksesta on tehty tutkimuksia ja selvityksiä, esimerkiksi Tilastokeskuksen (2012a, 2012b) tilastot kertovat verkon käytöstä ja Heinosen (2012) toimittamassa raportissa tarkastellaan tabletti-tietokoneita journalismin näkökulmasta. Esityksen pohjana on kysely ja raportti, jonka tavoitteena on ollut paikata tätä empiirisen tiedon puutetta. Kysely on osa Mobiili sosiaalinen media ja mediaorganisaatiot tutkimushanketta, jonka tavoitteena on selvittää, millainen asema ja rooli sosiaalisella medialla on mediaorganisaatioiden toiminnassa nyt ja tulevaisuudessa, etenkin kun sosiaalisen median kulutus ja tuotanto muuttuu yhä enemmän mobiiliksi. Kysely toteutettiin Taloustutkimuksen internetpaneelia hyödyntäen heinäkuussa Kyselyyn vastasi 1081 henkilöä. Kyselylomakkeessa tiedusteltiin sosiaalisen median ja verkon käyttöä, mobiililaitteiden käyttöä sekä sisältöjen jakamista ja kierrätystä. Lisäksi lomakkeessa oli asenneosio sisällön tuottamisesta ja jakamisesta.

8 7 Kyselyn tulosten mukaan internetin käyttötavat ovat pysyneet Suomessa melko samanlaisina aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna. Keskeisiä käyttömuotoja ovat sähköposti, lehtien lukeminen ja tiedonhaku. Yhteisöpalveluiden, erityisesti Facebookin, käyttö on yleistä. Pöytäkone ja kannettava tietokone ovat edelleen yleisempiä laitteita, joilla internetiä käytetään, mutta älypuhelimien ja tablettitietokoneiden nousu on selvää. Mobiililaitteilla internetin käyttö on melko samanlaista kuin perinteisillä tietokoneilla, sillä yleisempiä käyttötarkoituksia ovat sähköposti, lehtien lukeminen ja yhteisöpalveluiden käyttäminen. Mediasisältöjen jakaminen verkossa ei ole kovin yleistä, sillä päivittäin sisältöjä jakaa vain muutama prosentti suomalaisista. Eniten jaetaan uutisia ja valokuvia. Sen sijaan toisten jakamaa sisältöä kulutetaan enemmän, kun reilu 20 prosenttia lukee päivittäin toisten esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tai sähköpostissa jakamia uutisia. Asenteiden osalta suomalaiset ovat kaksijakoisesti sekä halukkaita pysymään näkymättömissä verkossa että toisaalta jakamaan sisältöä. Median toimintaan osallistumiseen on kuitenkin hyvin vähän halukkuutta. Nuoret ovat odotetusti kaikkein innokkaimpia jakamaan sisältöä sekä vaikuttamaan ja osallistumaan verkossa. Esityksessä keskitytään mediasisältöjen jakamiseen ja siihen, millaisia eroja nuorten ja aikuisten kesken jakamisessa on löydettävissä. Raportti on julkaistu osoitteessa: Lähteet Couldry, Nick Does the Media Have a Future?, European Journal of Communication 24 (4): Heinonen, Ari (toim) Tablettijournalismia Tutkimassa. Tampere: Tampereen yliopisto. Livingstone, Sonia The Challenge of Changing Audiences: Or, What Is the Audience Researcher to Do in the Age of the Internet? European Journal of Communication 19 (1): Manovich, Lev Software Takes Command. (haettu ) Merrin, William Media Studies 2.0: Upgrading and Open-sourcing the Discipline. Interactions: Studies in Communication and Culture 1 (1): Napoli, Philip M Revisiting Mass Communication and the Work of the Audience in the New Media Environment. Media, Culture & Society 32 (3):

9 8 Tilastokeskus 2012a. Internetin käyttötarkoitukset 3 kuukauden aikana iän ja sukupuolen mukaan 2012, %-osuus väestöstä. (haettu ) 07_tau_012_fi.html?tulosta Tilastokeskus 2012b. Yhteisöpalvelujen käyttö. (haettu ) Meriläinen, Mikko: Pelikasvatuksen tarve, nykytila ja toteutus Suomessa, Helsingin yliopisto Digitaalisen pelaamisen suosio on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosikymmeninä, mutta pelikasvatus on edelleen melko pienessä roolissa niin kouluissa kuin kotonakin. Kotien mediakasvatuksessa vanhemmille tuttujen televisio-ohjelmien ja elokuvien rooli korostuu, ja esimerkiksi pelien ikärajat tunnetaan merkittävästi huonommin kuin digitaalisten pelien. Koulumaailman mediakasvatuksessa perinteisemmillä medioilla, esimerkiksi sanomalehdillä ja tv-ohjelmilla, on edelleen vankka jalansija, joskin internetsisältöjen käsittely on lisääntynyt viime vuosina. Digitaalista pelaamista ja pelien sisältöjä kuitenkin käsitellään hyvin vähän. Digitaalisten pelien kohdalla on nähtävissä merkittävä sukupolvikuilu niin kotona, koulussa kuin julkisessa keskustelussakin. Peleihin suhtaudutaan usein negatiivisesti ja huoliajattelun kautta, eikä niitä nähdä merkittävänä osana kulttuuria. Samaan aikaan suomalaisen peliteollisuuden menestys ja viime vuosina trendikkääksi noussut pelillistäminen ovat kuitenkin lisänneet kiinnostusta peleihin myös pelaamattomassa valtaväestössä. Pelikasvatukselle on merkittävä tarve 2010-luvun Suomessa. Pelikasvatuksellisin keinoin voidaan ehkäistä esimerkiksi liiallisen pelaamisen aiheuttamia haittavaikutuksia, suojella lapsia haitallisilta sisällöiltä ja ehkäistä turhia konflikteja. On tärkeää huomata, että pelikasvatusta tulisi suunnata lasten ja nuorten lisäksi erityisesti pelaamattomaan aikuisväestöön: useimmissa perheissä vanhemmat tuntevat digitaalisten pelien maailmaa huomattavasti lapsiaan heikommin. Kasvavana ja runsaasti kulutettuna kulttuurimuotona digipelikulttuurin tuntemus on myös itseisarvoista. Pelikasvatuksen toteuttaminen Suomessa on edelleen hyvin satunnaista ja sirpaleista. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Pelitaito-projektin ( ) kokemusten perusteella järjestelmällisemmälle pelikasvatukselle on tarvetta. Alan toimijoiden verkostoituminen on kuitenkin parantanut tilannetta.

10 9 Mertala, Pekka: Kolmas tila 6 7 -vuotiaiden lasten tietokonekirjoituksissa, Oulun yliopisto Tutkimuksen kohteena oli selvittää, mistä esiopetusikäiset lapset kirjoittavat saadessaan kirjoittaa vapaasti tietokoneella ja miten ei luku- ja kirjoitustaitoiset lapset pyrkivät ratkaisemaan taitojen puuttumisesta johtuvan kompetenssiongelman. Tutkimukseen osallistui 27 lasta, 15 tyttöä ja 12 poikaa. Tytöistä 10 ja pojista 7 oli tutkimuksen alussa luku- ja kirjoitustaitoisia. Luku- ja kirjoitustaitoisuuden kriteerinä oli lukemisessa dekoodauksen hallitseminen ja dekoodatun tekstin ymmärtäminen sekä kirjoittamisessa äänne-kirjain -vastaavuuden hallintaan perustuva sanojen ja sitä monimutkaisempien kokonaisuuksien tuottamiseen pystyminen. Analysoitu aineisto koostui 206 kirjoituksesta. Yksi kirjoitus ei ole yhtä kuin yksi kirjoituskerta valtaosan kirjoituksista ollessa useamman työskentelykerran tulos. Kirjoitukset julkaistiin esiopetusryhmän blogissa, jotta ne saataisiin myös vanhempien nähtäväksi. Tietokoneet (3kpl) oli sijoitettu esiopetusrakennuksen kirjastohuoneeseen ja ne olivat lasten vapaasti käytettävissä aina vapaan leikin aikana. Viiden kuukauden ajanjaksona tuotettu aineisto esittää esiopetusikäisen lapset tietävinä ja taitavina kirjoittajina, joiden mielenkiinnon kohteissa ajankohtaiset mediahahmot ja mediasta tutut käsitteet näyttelevät merkittävää roolia. Mediasisältöjen hallinta näkyi kirjoituksissa intertekstuaalisina viittauksina. Poikien kirjoitukset sisälsivät tyttöjä enemmän käsitteellisen tason viittauksia ajankohtaisiin mediahahmoihin, keskittyen eri medialähteistä tuttujen hyvän ja pahan välisen kamppailun reproduktioon tarinoina tai ko. teeman alle sijoittuvien hahmojen nimilistoina. Tytöt sijoittivat poikia useammin itsensä ja ystävänsä tai perheensä kirjoitusten toimijoiksi ja kirjoittivat lisäksi fiktiivisen henkilögallerian suhteen persoonallisia ja uniikkeja tuotoksia. Näissä kirjoituksissa Intertekstuaalisuus näkyi tarinoiden rakenteissa sekä lasten ja aikuisten välisten suhteiden reaalimaailmasta poikkeavissa muodoissa. Vapaan kirjoittaminen myötä lapset toivat spontaanisti itselleen merkitykselliset mediatekstit osaksi institutionaalista kasvatusta. Kupiaisen (2007) mukaan tämä uudelleenkontekstualisointi on se, mihin mediakulttuurin pedagoginen hyödyntäminen kulminoituu. Institutionaalisen ja ei institutionaalisen, tässä mediakulttuurin, yhtymäkohtaan syntyy ns. kolmas tila ja kasvattajan yrittäessä sulkea mediakulttuurin pois kasvatustyöstä, saattaa syntyä kahden kulttuurin ongelma, joka saattaa näyttäytyä motivaation puutteena ja pahimmillaan jopa lasten ja kasvattajien pahoinvointina (Kupiainen 2007; Niinistö & Ruhala 2007).

11 10 Aineistolähtöisen sisällönanalyysin lisäksi kirjoituksista on analysoitu ja erotettu merkkimääräisesti prosessoitu ja ei-prosessoitu aines. Prosessoidulla aineksella tarkoitetaan niitä merkkiyhdistelmiä, joiden tuottamiseksi kirjoittajan on täytynyt hyödyntää osaamistaan joko mekaanisen kirjoittamisen tai eri kompetenssiongelmaratkaisutapojen saralla. Prosessoitua ainesta ovat sanat ja kaikki sitä kompleksisemmat tuotokset, mutta myös muut loogiset merkkijonot, kuten onomatopoeettiset merkkijonot, lukusuorat ja sattumanvaraisista merkkiyhdistelmistä muodostetut välilyönnein erotetut pseudosanat. Kokeilu osoitti ryhmän lukutaidottomien poikien kokeneen kirjoittamisen mielekkääksi ja pyrkivän aktiivisesti ratkaisemaan mekaanisen kirjoitustaidon puuttumisen aiheuttaman kompetenssiongelman mm. pyytämällä apua, jäljentämällä tai kirjoittamalla muistinvaraisesti. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu poikien kirjoittamisen hyötyvän heidän saadessaan kirjoittaa heitä kiinnostavista aiheista homogeenisessa, toisten samasta tematiikasta kiinnostuneiden poikien kanssa (Graham 2001; O Brien & Neal 2007; Trageton 2007). Lukutaidottomien poikien kirjoituksista lähes 80%:iin sisältyi prosessoitua ainesta. Lukutaidottomien tyttöjen kirjoituksista prosessoitua ainesta oli vain hieman yli puolessa kirjoituksista. Pelkästään sattumanvaraisia merkkejä sisältäneet kirjoitukset sijoittuivat ajallisesti kokeilun alkuvaiheeseen. Tutkimus osoittaa, että mediakulttuurista ammennetut vaikutteet ovat 6-7- vuotiaille lapsille tärkeä ja motivoiva tekijä, jonka lapset tahtovat tuoda osaksi institutionaalista varhaiskasvatusta. Spontaanisti tuotetuilla uudelleenkontekstualisoiduilla mediateksteillä voidaan nähdä olevan potentiaalia systemaattisen ja tavoitteellisen luki-opetuksen työkaluna, jossa digitaalinen oppilasteksti toimii työstettävänä materiaalina ja kehityksen dokumenttina. Perälä, Riitta: Blogien lukeminen ja bloggaaminen nuoria koukuttavina mediakäytäntöinä, Aalto-yliopisto Sitä mukaa kun mediaympäristö pirstaloituu ja yleisöiden valinnanvapaus lisääntyy, on tarpeen tutkia miten ja mitkä mediat ja nimikkeet kiinnostavat käyttäjiä, lukijoita ja katsojia ja minkälaisia suhteita medianimekkeisiin solmitaan. Kaksivuotisessa Next Media -tutkimuksessamme ( ) on tutkittu eri käyttäjäryhmien median käyttöä ja sitoutumista medioihin (engl. engagement). Tässä paperissa keskityn kymmenelle vuotiaalle

12 11 medialukiolaiselle tärkeisiin mediakäytäntöihin (engl. media practice) erityisesti blogien kirjoittamiseen ja lukemiseen ja pohdin minkälaisia paikkoja blogit tarjoavat yleisöyden ja tuottajuuden näkökulmista. Aineisto on kerätty kahden menetelmän avulla: verkossa olevat mediapäiväkirjat ja mediamaisemahaastattelut. Mediamaisemahaastattelut tuottivat kunkin osallistujan henkilökohtaisen mediamaiseman, jossa näkyvät kaikki osallistujan käyttämät mediat lajiteltuna tärkeysjärjestykseen. Näiden avulla analysoitiin eri mediakäytäntöjen välisiä suhteita. Aktiivinen ja passiivinen median käyttö nähdään usein vastakohtina vaikka pitäisi huomioida erilaiset muodot näiden välillä (van Dijck, 2009). Esimerkiksi kommentoiminen Facebookissa on erilainen aktiivisuuden muoto kuin itse tuotetun sisällön julkaiseminen. Sosiaaliset mediat voidaan jaotella niiden (käyttö)ominaisuuksien mukaan. Suuret yhteisöt kuten Facebook ja Youtube ovat isojen joukkojen verkkoyhteisöjä, kun taas blogit, keskustelufoorumit ja Wikipedia ovat yhteiskirjoittamiseen painottuvia sosiaalisia medioita. (Tuomi, 2011) Blogit erityisesti muotiblogit ovat medium, jotka lainaavat sisältötyyppejä muista medioista, kuten aikakauslehdistä. Blogeissa kuitenkin kieli on usein vapaamuotoisempaa, näkökulma vähemmän asiantuntijavetoinen, painotus bloggaajan persoonassa ja kuvasto tavallisempaa kuin aikakauslehdissä. (Rocamora, 2011) Blogit ovat viimeisen viiden vuoden aikana ammattimaistuneet, ja niitä ei enää kohdella tyttöjen medioina (Noppari & Hautakangas, 2012). Blogien lukeminen oli osallistujille tärkeä mediakäytäntö. Monet seurasivat aktiivisesti jopa yli kymmentä blogia. Seuratut blogit voidaan jakaa neljään kategoriaan: 1) suomalaiset suositut lifestyle- ja muotiblogit; 2) tuttujen blogit; 3) tiettyyn aihealueeseen liittyvät blogit; ja 4) vlogit Youtubessa. Syitä blogien seuraamiseen olivat esimerkiksi kiinnostus tiettyyn aiheeseen, haaveilu, vertaistieto tai samaistuminen bloggaajaan. Blogien lukeminen ei kuitenkaan ollut osallistujille sosiaalinen mediakäytäntö. He kommentoivat blogeja harvoin eivätkä painottaneet kuuluvansa blogien muodostamiin lukijayhteisöihin. Blogeista sen sijaan puhuttiin kavereiden kanssa kasvokkain. Toinen merkittävä mediakäytäntö osallistujille oli bloggaaminen. Kuudella kymmenestä osallistujasta oli tutkimuksen hetkellä / aiemmin ollut oma blogi. Yhdellä osallistujalla oli peleihin keskittyvä yhteisblogi kolmen kaverinsa kanssa. Suurinta osaa blogeista voi kuitenkin luonnehtia päiväkirjamaisiksi lifestyleblogeiksi. Niitä käytettiin päiväkirjan tavoin jokapäiväisten ajatusten kirjoittamiseen, luetuista kirjoista ja kuunnellusta musiikista kertomiseen ja päivän asu -kuvien jakamiseen. Blogeissa julkaistiin myös omia runoja,

13 12 kuvituksia ja valokuvia. Pääasialliset syyt bloggaamiseen olivatkin oppiminen ja luova toiminta (Matikainen, 2009; Vainikka & Herkman, 2013). Oppiminen liittyi kirjoittamistaidon kehittämiseen tai suomen kielen ylläpitämiseen ulkomailla asumisen ajan. Hodkinson ja Lincoln (2008, p. 43) ovat tunnistaneet kolme verkkopäiväkirjoihin liittyvää teemaa: kirjoittajan yksityinen tila, identiteetin rakentaminen tilassa ja vuorovaikutus kavereiden ja lukijoiden kanssa. Tässä tutkimuksessa bloggaaminen oli osallistujille enemmän yksityinen mediakäytäntö kuin yhteisön luominen blogin ympärille tai viestintää tuttavien kanssa. Useat bloggaajat pyrkivät olemaan houkuttelematta lukijoita, koska blogeissa kirjoitetut aiheet olivat niin henkilökohtaisia. Toisaalta ne bloggaajat, jotka keskittyivät tiettyyn aihealueeseen, toivoivat saavansa yleisön blogeilleen, ja näkivät vaivaa lukijoiden hankkimiseen. Muissa sosiaalisissa medioissa oman sisällön tuottaminen oli harvinaisempaa (myös Vainikka & Herkman, 2013). Facebook oli osallistujille tärkeä, mutta sitä käytettiin pääasiassa yhteydenpitoon, ja muita sosiaalisen median kuvapalveluja (kuten WeHeartIt, Tumblr) ennemmin inspiroitumiseen kuin sisällön jakamiseen. Keskusteluihin osallistuminen foorumeilla oli harvinaista. Suosituissa lifestyle- ja muotiblogeissa kuvaa itsestä perustetaan kulutusvalinnoille (Noppari & Hautakangas, 2012, p. 156), ja nämä blogit ovat siten hyvin erilaisia identiteetin rakentamisen ja peilaamisen paikkoja kuin esimerkiksi päiväkirjamaiset, itseilmaisuun painottuvat blogit. Edelliset ovat pitkälti aikakauslehtimäisiä medioita aiheineen, mutta tuottajia ovat usein vertaiset, samaa ikäluokkaa olevat nuoret naiset. Ikäluokka on myös väliinputoaja suomalaisten tyttöjen- ja naistenlehtien kohderyhmässä; osallistujat kokivat olevansa liian vanhoja Demille, liian nuoria Trendille ja liian fiksuja Cosmopolitanille. Toisaalta blogimedian ammattimaistumisen yritysja aikakauslehtiyhteistyön myötä lukijat konstruoidaan edelleen tiettynä demografisena yleisönä. Myös Suomessa on tutkittu blogeja ja bloggaamista, mutta tarkempi tutkimus blogien lukemisesta on selvästiaiheellista. Tässä tutkimuksessa aktiivisen ja passiivisen median käytön muotoja oli useita, ja medioihin riippumatta niiden sosiaalisista tai osallistavista funktioista liittyi hyvin erilaisia mediakäytäntöjä. Aktiivisen ja passiivisen välimuodot on tärkeä huomioida kaikissa variaatioissaan. Lähteet Dijck, J. v. (2009). Users like you? Theorizing agency in user-generated content. Media, Culture & Society, 31(1),

14 13 Hodkinson, P., & Lincoln, S. (2008). Online journals as virtual bedrooms?: Young people, identity and personal space. Young, 16(27), Matikainen, J. (2009). Sosiaalisen ja perinteisen median rajalla Viestinnän laitoksen tutkimusraportteja. Helsinki. Noppari, E., & Hautakangas, M. (2012). Kovaa työtä olla minä Muotibloggaajat mediamarkkinoilla. Tampere: School of Communication, Media and Theatre. Rocamora, A. (2011). Hypertextuality and remediation in the fashion media. The case of fashion blogs. Journalism Practice, 6(1), Tuomi, P. (2011). (Virtual) friends will be (virtual) friends? In S. Kangas (Ed.), Digital Pioneers. Cultural Drivers of Future Media Culture. Helsinki: Nuorisotutkimusseura (The Finnish Youth Research Society). Retrieved from Vainikka, E., & Herkman, J. (2013). Generation of content-producers? The reading and media production practices of young adults. Participations. Journal of Audience & Reception Studies, 10(2), Saariketo, Minna: Vaihtoehtoinen toimijuus teknoyhteiskunnassa: suuntaviivoja kriittiselle teknologiakasvatukselle, Tampereen yliopisto Päivittäisestä elinympäristöstämme on 2000-luvulla tullut läpikotaisen teknologisoitunut. Viimeisen 30 vuoden aikana ohjelmistot ja koodi ovat nivoutuneet osaksi arkisia käytänteitä. Tietokannat, vesi, sähkö, pankkipalvelut, kodinkoneet, media, terveydenhuolto, ostosten tekeminen, matkustaminen ja liikenne ovat kaikki riippuvaisia koodista. Sen lisäksi digitaaliset ja verkottuneet mobiililaitteet ovat tulleet nopeasti erottamattomaksi osaksi ihmisten arkea etenkin länsimaissa: älypuhelimet, taulutietokoneet, navigaattorit ja muut henkilökohtaiset viestintä- ja medialaitteet kulkevat yhä useamman mukana joka hetki. Melkein kahdella kolmanneksella suomalaisista on älypuhelin ja lähes kaikki alle 45-vuotiaat suomalaiset käyttävät internetiä. Teknologisoituminen leviää uusille aloille yhä moninaisemmilla tavoilla. Elämme kirjaimellisesti teknoympäristössä. Väitöskirjassani Toimijuuden tarinat teknoyhteiskunnassa tutkin laajasti määritellen toimijuutta, sen ehtoja ja tuottamista sekä toimijaksi kasvamista digitalisoituneessa, verkottuneessa ja median läsnäolon läpäisemässä nykyyhteiskunnassa. Tarkemmin ottaen väitöstutkimukseni hahmottelee kriittisen

15 14 teknologiakasvatuksen suuntaviivoja. Tutkimuspoliittisena pontimenani on näkemys kriittisen teknologiakasvatuksen tärkeydestä tarkasteltaessa toimijuutta, sen ehtoja ja rakentumista sekä toisenlaisen toimijuuden mahdollisuuksia digitalisoituneessa nyky-yhteiskunnassa. Tutkimusta motivoi havainto teknokasvatuksen välttämättömyydestä täydennyksenä mediakasvatuksen käytäntöihin ja teorioihin Suomessa ja kansainvälisesti. Hahmottelemassani teknokasvatuksessa ei ole kyse pelkästään teknisten laitteiden käyttötaitojen opettamisesta, vaan tavoitteena on lisätä ymmärrystä siitä, miten monilla ja usein huomaamattomilla tavoilla teknologia jäsentää ja ohjailee yhteiskuntaa ja ihmisten arkea. Digitalisoitumisen myötä teknorakenne on siirtynyt lähes näkymättömiin eikä se ole enää samalla tavalla silmin havaittavissa kuin analogista aikaa edustava (media)teknologinen infrastruktuuri, kuten ilmajohdoissa kulkevat puhelinlinjat ja sähköverkko. Tämä on tehnyt teknologisen vallan lonkeroista entistä vaikeammin havaittavia niin yhteyksien, omistajuuden kuin arjen rutiinienkin osalta. Samalla tietokoneohjelmistot kuitenkin ehdollistavat ihmisten toimintaympäristöjä ja tilan kokemista näkymättömyydessään hyvin materiaalisesti. Maantieteilijät Nigel Thrift ja Shaun French (2002) tuovat esiin sen huomionarvoisen ajatuksen, että ns. koodin logiikka ei itse asiassa lainkaan mahdu representaatiota korostavaan ajattelumalliin, sillä siinä on kyse kielestä tai tekstistä, joka ei esitä mitään, vaan joka saa asioita tapahtumaan. Tietokoneohjelmistojen tällainen luonne on samalla yksi syy siihen, että ihmisten elinympäristön digitaalisesti tuotetut ehdot pakenevat niin kokijan kuin tutkijankin katsetta. Tutkimukseni kannalta tärkeä on Thriftin ja Frenchin huomio, että meidät on kulttuurisesti koulutettu sivuuttamaan ohjelmistojen merkitys samaan tapaan kuin opimme olemaan huomaamatta, millä tavalla erilaiset standardit ja luokittelut mahdollistavat ja rajoittavat ihmisten elämää. Olennainen on myös heidän kantansa, että digitaalisesti tuotetun tilan infrastruktuuri ei ole yksinomaisesti ulkopuolelta annettua, vaan ihmiset osallistuvat aktiivisesti prosessiin, jossa myös tilan tuottamisen ehdot tulevat uusinnetuiksi ja legitimoiduiksi toiminnan tasolla, osana arkisia käytäntöjä. Kriittistä teknologiakasvatusta hahmottelevien pohdintojeni lähtökohtana on mediatutkimusta antropologisista lähtökohdista tekevän Elizabeth Birdin (2003) havainto, että vaikka ihmiset tunnistavat ja tunnustavat median kaikenkattavan läsnäolon kulttuurissa, he samalla kiistävät sen merkityksen omassa elämässään. Mikä merkillepantavaa, elinympäristömme läpikotainen teknologiavälitteisyys on asettanut mediakasvatukselle aivan uudenlaisia haasteita ja tuottaa paineita siirtää painopistettä mediaesitysten erittelystä sen

16 15 ymmärtämiseen, miten teknologisoitunut ympäristömme määrittää elämäämme kokonaisvaltaisesti. Katson, että myös mediakasvatuksessa ja sen tutkimuksessa mediaa ja teknologiaa tulisi tarkastella havaintojemme ja ajattelumme muokkaajana ja järjestäjänä sen sijaan, että tyydytään suhtautumaan niihin valmiiksi annettuina ulkoisina seikkoina, pelkkinä käytettävinä välineinä ja sisältöjä välittävinä väylinä. Mediumteoreetikko Marshall McLuhania (1964) mukaillen näen teknologian samalla median ylärakenteeksi tai toisin, otan tutkimukseni lähtökohdaksi nimenomaisesti median teknologisuuden. Suoninen, Annikka: Lasten mediabarometri 2013, Jyväskylän yliopisto Tässä esityksessä käyn läpi lyhyesti vuoden 2013 Lasten mediabarometri - tutkimuksen tuloksia. Tutkimuksen raportti julkaistaan maaliskuussa 2014, joten kyseessä ovat hyvin tuoreet tulokset. Vuoden 2013 Lasten mediabarometri -tutkimuksen kohteena oli 0 8-vuotiaiden lasten mediankäyttö, ja erityisesti tulen esittelemään tuoreen tutkimuksen tuloksia suhteessa edellisen samaa ikäluokkaa koskeneen vuonna 2010 toteutetun mediabarometrin tuloksiin. Mikä on muuttunut lasten mediankäytössä luvun aikana? Mitä asioita vanhempien ja varhaiskasvattajien pitäisi osata ottaa entistä paremmin huomioon? Missä ovat suurimmat pienten lasten mediakasvatuksen tarpeet? Erilaiset mediat ovat vahvasti osa lasten arkipäivää jo vauvaiästä lähtien. Alle vuoden ikäisille lapsille tärkeimpiä mediasisältöjä ovat musiikki sekä lastenkirjat, joita vanhemmat lukevat heille ääneen. Kuvaohjelmien katselun lapset aloittavat 1 2-vuotiaina ja usein myös internetin käyttö alkaa samassa iässä, koska kuvaohjelmia seurataan paljon internetin videopalveluista ja tilausohjelmapalveluiusta. Digitaalisten pelienpelaaminen yleistyy 2 4 vuoden iässä. Omia kännyköitä lapset alkavat saada 5 6-vuotiaita ja lähes kaikilla kouluikäisillä on oma kännykkä. Internet on nykyisin osa myös kaikkein pienimpien lasten elämää, sillä 93 prosenttia kaikista 0 8-vuotiaista lapsista käytti internetiä ainakin joskus, 59 prosenttia viikoittain ja reilu kolmannes melkein päivittäin. Internetin käyttö alkoi jo hyvin varhain: puolet alle yksivuotiaista ja 85 prosenttia yksivuotiaista lapsista käytti internetiä edes joskus ja yli kaksivuotiaista internetiä käyttivät lähes kaikki. Pienimmillä lapsilla kuvaohjelmien katselu oli selkeästi tärkein internetin käyttötarkoitus. Kuvaohjelmien katselemisen jälkeen toiseksi yleisin internetin käyttötapa lasten parissa oli pelien pelaaminen.

17 16 Suhteessa vuoden 2010 Lasten mediabarometrin tuloksiin on suurin muutos tapahtunut erilaisten internetpalvelujen käytön yleistymisessä pienten lasten keskuudessa ja muut lasten mediankäyttöä kuvaavien lukujen muutokset ovat pitkälti seurausta juuri internetin käytön yleistymisestä. Suuri muutos on myös siinä, mihin pienet lapset internetiä käyttävät: vuonna 2010 internetiä käytettiin lähinnä pelien pelaamiseen, mutta vuonna 2013 netin käyttö aloitetaan yleisimmin kuvaohjelmien katselulla ja pelien pelaaminen on vasta toiseksi yleisin internetin käyttötarkoitus. Huomattava osa kuvaohjelmien katselusta on siirtynyt internetiin ja tämä on lisännyt netin käyttöä erityisesti nuorempien lasten keskuudessa sekä tasoittanut tyttöjen ja poikien välisiä eroja internetin käytössä.