Maaliskuun parhaat tapahtumat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maaliskuun parhaat tapahtumat"

Transkriptio

1 Maaliskuun parhaat tapahtumat - Haavi on auki! Ympäristökasvatusyhdistys Haavin tapahtuma Kaarinassa Rauvolanlahden maastoissa ja Vaarniemen laavulla tiistaina alkaen. - Earth Hour -kampanja. WWF:n ilmastopäivä Osallistua voi parhaiten pitämällä valoja sammutettuna klo Valonia haastaa toimialueensa kunnat sammuttamaan valonsa. - Jätevesiviikolla asiat haltuun järjestettävällä jätevesiviikolla pyritään vauhdittamaan hajaasutusalueiden hyvää jätevesien käsittelyä. Luvassa seminaari, huoltonäytöksiä ja jätevesi-iltoja. Katso lisää: tai liity Valonian Facebook-faniksi, jolloin saat tuoreet uutiset etusivullesi. Haussa vuoden 2010 ympäristöteko Valonian ympäristötekokilpailun teemana on tänä vuonna materiaalitehokkuus. Varsinaissuomalaisille pk-yrityksille suunnatussa kilpailussa haetaan uutta ideaa, keksintöä, teknologiaa tai toimintatavan muutosta. Vuoden 2010 kilpailun teema on materiaalitehokkuutta edistävät tuotteet ja palvelut. Ympäristötekokilpailua on järjestetty vuodesta 1998 lähtien. Ilmoittautumisaikaa on toukokuun loppuun saakka. Ympäristöteko kilpailuun voi ilmoittautua välisenä aikana. Ilmoittautumislomake tulee Valonian nettisivuille. Lisätietoja ympäristöneuvoja Helena Nikkaselta p , helena.nikkanen@valonia.fi Viime vuoden palkitut olleet hyvin esillä Vuoden 2009 Ympäristötekokilpailussa ykkössija meni tietotekniikka-alan yritys Tietoteema Oy:lle ja kunniamaininta keraamikko Eero Kaarnistolle. Vuoden 2009 Ympäristötekokilpailun voitti Tietoteema Oy. Kunniamaininta meni keraamikko Eero Kaarnistolle. Yritykset ovat kuluneen vuoden aikana päässeet esittelemään ympäristöystävällisyyttään myös muille yrityksille sekä suurelle yleisölle.

2 Tunti ilmastolle maaliskuussa Valonia haastaa myös kunnat sammuttamaan valot Earth Hourissa Earth Hour -kampanjaa vietetään Kyseessä on maailmanlaajuinen WWF:n ilmastokampanja, jossa ihmiset ympäri maapalloa sammuttavat valonsa tunniksi samana päivänä. Valonia haastaa nyt myös kunnat mukaan kampanjaan Kampanja haluaa innostaa ihmisiä toimimaan itse maailman tulevaisuuden puolesta ja ilmastokriisin torjumiseksi. Earth Hourin tavoitteena on myös vaikuttaa päättäjiin niin, että ilmastonmuutoksen torjunta otetaan vihdoin tosissaan. Valonia osallistuu mukaan kampanjaan viemällä viestiä eteenpäin kunnille ja haastamalla ne mukaan ilmastotyöhön. Koska tapahtuma-aika on viikonloppuna, kunnat voivat toteuttaa aiheeseen liittyviä tapahtumia ja tempauksia jo edeltävällä viikolla työajan puitteissa. Yksinkertaisin tapa toimia on sammuttaa valot klo Kunta voi viestittää asukkailleen, että se aikoo vakavasti toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi omassa työssään. Merkkinä siitä voisi olla kunnantalon tai jonkin muun näkyvän rakennuksen valaistuksen sammuttaminen. Earth Hour -kampanjaan voi osallistua kuka tahansa yksityishenkilönä tai organisaationa. Mukaan voi ilmoittautua osoitteessa: wwf.fi/earthhour/ilmoittautuminen/ ilmoittaudu/ Ravintolat kaipaavat paikallisten pk-yrittäjien tuottamia elintarvikkeita Tammikuussa käynnistyi vuoden kestävä yhteistyöprojekti, jonka avulla Turun alueen ravintolat ja maakunnan pk-elintarvikeyrittäjät voivat kehittää yhteistyötään pitkäjänteisesti. Turussa järjestetään kansainvälinen Kestävän kehityksen konferenssi, joka kerää kaupunkiin satoja alan asiantuntijoita ympäri maailmaa. Yhtenä tärkeänä osana konferenssia on ruoka ja ruokatarjoilut, joissa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti painotetaan luomu- ja lähiruokaa, sesonkeja ja kasviksia. Joukko turkulaisia ravintoloita on sitoutunut lähtemään yhteistyöhön, jonka avulla maakunnan omia tuotteita ja raaka-aineita saataisiin ravintoloiden listoille. Nyt mukaan pääsevät myös alueen elintarviketuottajat, jotka toivovat uusia ostajia tuotteilleen. Työpajat koostuvat seuraavista osa-alueista: yhteisten tavoitteiden asettaminen, tuotekehitys (kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen), kestävyys keittiöiden toiminnassa (ml. energiansäästö ja raaka-ainehankinnat) sekä pienten myyntierien logistiikkaratkaisut. Yhteistyö pohjautuu järjestettäviin työpajoihin, joissa keittiömestarit, yrittäjät ja kehittäjät vievät asioita eteenpäin. Ensimmäinen työpaja pidetään klo 17. Ilmoittautumiset Johanna Mattilalle ( , mahdollisimman pian. Projektin toteuttavat yhteistyössä Valonian Kelaa!-hanke ja Lounafood.

3 Valonian kuntakiertue jalkautuu keväällä seitsemään kuntaan Viime syksynä Valonia tarjosi luentoja ja tietoiskuja viiden kunnan henkilöstölle ja kuntalaisille. Kuntakierrokset jatkuvat keväällä Kohdekunniksi on tällä kertaa valittu Kaarina, Laitila, Lieto, Loimaa, Länsi-Turunmaa, Marttila ja Paimio. Kierroksen ajankohdaksi on valittu viikot 12 ja 17. Kukin kunta voi valita itseään kiinnostavan teeman ja toteutustavan. Olemme valmiita pieniin tietoiskuihin, laajempiin esityksiin, yleisötilaisuuksiin tai työkokouksiin. Valonia tarjoaa asiantuntijansa kunnan käyttöön. Vastavuoroisesti toivomme, että kunnan sisällä hoidetaan tilojen varaus, teemojen valinta sekä tiedottaminen. Asiantuntijoiden käyttö on kunnille maksutonta. Kuntakierroksen teemat - Mitä voimme tehdä kuntatasolla ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi? - Näin pysäytän ilmastonmuutoksen, yleisötilaisuus kuntalaisille - Kuntien energiatehokkuusvaatimukset ja mahdollisuudet - Toimiston energiankäyttö ja säästömahdollisuudet - Koulujen energiankäyttö ja -hallinta - Shopping CO2 Kulutusvalinnat vaikuttavat hiilijalanjälkeen - Ruokapalveluiden hankinnat sekä energiansäästömahdollisuudet - Ympäristökasvattajien peli-iltapäivä, tutustuminen materiaaleihin ja menetelmiin Tee varaus heti Jos kiinnostuit jostain teemasta, ota heti yhteys Valoniaan ja ehdota teille sopivaa päivää viikoilta 12 tai 17 ( ja ). Ajatuksenamme on, että toteutamme kussakin kunnassa yhden päivän aikana mahdollisimman monta esitystä tai tietoiskua. Näin vältämme turhaa matkustusta ja voimme tarjota kunnalle yhden selkeän koulutuspäivän. Palvelua on tarjolla myös ruotsiksi. Varaukset ja tiedostelut ottaa vastaan Liisa Harjula, puh tai liisa.harjula@valonia.fi. Pyörällä töihin -kilpailun parhaat palkitaan joka vuosi. Pyörällä töihin -kilpailu polkaistaan liikkeelle toukokuussa Työpaikat kilpailevat tänä vuonna jälleen työmatkaliikkumisessa. Valonia järjestää perinteisen Pyörällä töihin -kilpailun Mukaan ovat tervetulleita kaikki Varsinais-Suomessa sijaitsevat työpaikat, niin yksityiset yritykset kuin kuntien toimipisteetkin. Uutena ryhmänä mukaan haastetaan koulut ja oppilaitokset omalla Pyörällä kouluun -kampanjallaan. Kilpailuun voi osallistua esimerkiksi pyöräillen, kävellen, potkulautaillen tai soutaen eli kaikin moottorittomin kulkumuodoin. Lisätietoa: Pirjo Rinne , pirjo.i.rinne@valonia.fi,

4 Haavi on auki! tule mukaan Kaarinaan heti tiistaina 2.3. Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys Haavi järjestää talvisen Haavi auki! -tapahtuman Kaarinassa Rauvolanlahden maastoissa ja Vaarniemen laavulla tiistaina alkaen. Ulla Haapanen johdattaa osallistujat luontopolun ja lintutornin kautta laavulle, jossa tehdään tulet. Nuotiolla voi käristää Haavin tarjoamia makkaroita ja vaahtokarkkeja ja illan päättää yhdistyksen kevätkokous. Talvi-illassa voidaan kuulla nuotion rätinän ja iloisen puheensorinan ohella myös lehtopöllöjen huhuilua. Mukaan kannattaa varata kuumaa juotavaa sekä istuinalusta, lämmintä vaatetta ja lamppu. Haavi auki! -tapahtuman tapaaminen on klo Kaarinan jätevedenpuhdistamon parkkipaikalla osoitteessa Rauvolantie 161. Rauvolanlahdelle kannattaa tulla kimppakyydillä. Myös bussilinja 11 ajaa Piispanristin kautta, jolloin lähin bussipysäkki on Pyhän Katariinan tien ja Rauvolantien risteyksessä. Siitä on 1,5 kilometriä matkaa jätevedenpuhdistamolle. Tapahtumaan ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita. Tarjoilujen vuoksi Haavi toivoo tapahtumaan ilmoittautumisia 1.3. mennessä sähköpostilla tai puhelimitse (02) , Samalla välitetään kimppakyyti-ilmoituksia. Lisätietoja Haavin toiminnasta: Ympäristökasvatuspäivä Tuorlassa Tervetuloa viettämään tiedontäyteistä ja inspiroivaa ympäristökasvatuspäivää Tuorlan upeisiin maisemiin. Aiheina ovat arjen ympäristötyö, luonnon monimuotoisuus sekä globaalikasvatus. Päivän aikana tutustutaan aiheisiin alustusten kautta ja harjoitellaan menetelmiä käytännössä kolmessa työpajassa. Ympäristökasvatuspäivä järjestetään Tuorlan upeissa maisemissa. Tilaisuus on avoin kaikille ympäristökasvatuksesta kiinnostuneille, kuten opettajille, päivähoidon henkilöstölle, nuorisotoimen ja järjestöjen edustajille, seurakunnan työntekijöille sekä opiskelijoille. Ympäristökasvatuspäivän järjestävät Valonia Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus ja Ympäristökasvatusmenetelmät paikallisten järjestöjen työn tueksi -hanke. Lisätietoja Martina Uotiselta , ja Pirjo Rinteeltä , valonia.fi

5 Jätevesiviikko Seminaari seudun vesihuollosta ja paljon ohjelmaa ympäri maakuntaa Valtakunnallisella jätevesiviikolla maaliskuuta pyritään vauhdittamaan haja-asutusalueiden hyvää jätevesien käsittelyä. Varsinais-Suomessa jätevesiviikko alkaa maanantaina järjestettävällä seminaarilla, jossa käsitellään Turun seudun vesihuollon toteuttamista ja iltapäivällä vieraillaan asiaan liittyvissä kohteissa muun muassa Kakolanmäen jätevedenpuhdistamolla. Valonia järjestää jätevesiviikolla muutamia haja-asutusalueen jätevesijärjestelmien huoltonäytöksiä sekä jätevesi-iltoja. Salon Muurlassa järjestetään jätevesiilta torstaina klo Muurlan koululla. Lisätietoa Turun seudun vesihuoltoseminaarista ja muusta jätevesiviikon ohjelmasta löytyy Valonian verkkosivuilta tarkkojen tapahtuma-aikojen varmistuttua. Muita jätevesitapahtumia 2.3. klo Jätevesien käsittely vapaa-ajan asunnolla -luento Laitilan kaupungintalolla. Tilaisuus on Vakka-Suomen kansalaisopiston järjestämä. Lisätietoja ja ilmoittautuminen: Vakka-opiston opistosihteeri Tarja Silokoski (02) tai klo Jätevesi-ilta Vehmaan Osuuspankissa. Ilmoittautuminen tilaisuuteen tiistaihin mennessä: tai klo Jätevesijärjestelmien asentaminen koulutus Salon seudun ammattiopiston auditoriossa, osoitteessa Venemestarinkatu 35 Salo. Koulutuksessa kerrotaan mm. kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien asentamiseen liittyvistä asioista, kuten sopimus- ja lupa-asioista, suunnitelmien lukutaidosta, asentamistyöstä, maalajeista ja eri järjestelmien asentamisessa huomioitavista tekijöistä. Koulutus on suunnattu viranomaisille, alan yrittäjille ja asiasta kiinnostuneille. Koulutus on maksuton. Ilmoittautuminen 5.3. mennessä , valonia.fi tai Valonian nettisivujen kautta. Koulutuksen ohjelma: klo Osuuskuntailta Nousiaisissa, järjestäjänä Aliskulman kyläyhdistys

6 Liikkumisen ohjauksen verkosto LIVE:een pääsee vielä mukaan Työskenteletkö liikkumisen ohjauksen parissa? Oletko kiinnostunut asiasta? Lähde mukaan LIVE:en! Liikkumisen ohjauksen toiminnan kehittäminen ja onnistuminen tarvitsee vahvan asialle omistautuneiden ihmisten ydinjoukon. Liikkumisen ohjauksen merkittävät toimijat Suomessa ovat hyvin hajallaan ja niiden väliltä puuttuu säännöllinen yhteistyö. Vaikka intressit ovat samansuuntaisia, koordinaation puutteessa vaikuttaminen liikkumistottumuksiin ja -asenteisiin ei ole ollut niin vahvaa. Kestävä liikkuminen tarkoittaa turhan yksityisautoilun välttämistä sekä kevyen- ja joukkoliikenteen suosimista. Liikkumisen verkoston LIVE:n tavoitteena on muodostua eri intressiryhmiä yhdistäväksi verkostoksi ja sitä kautta saada liikkumisen ohjauksen ääntä paremmin kuulumaan. Tarkoituksena on lisätä alan toimijoiden yhteistyötä, koordinoitua toimintaa ja tiedonvaihtoa. Live-verkoston toimintaa koordinoi Motiva. Tavoitteena on luoda Suomeen aktiivinen liikkumisen ohjauksen verkosto. Live on linkki eurooppalaiseen liikkumisen ohjauksen verkostoon EPOMMiin (European Platform on Mobility Management). Valonian edustaja on jäsenenä hankkeen kansallisessa ohjausryhmässä. Ensimmäinen LIVE-tapaaminen järjestetään alkaen klo Helsingissä G18 Juhlasalissa (Yrjönkatu 18, Helsinki). Tilaisuus jatkuu illanvietolla ja buffetilla. Tilaisuudessa luodaan katsaus liikkumisen ohjauksen linjauksiin politiikkatasolla sekä konkretisoidaan, mitä liikkumisen ohjaus käytännössä tarkoittaa. Ilmoittautuminen ja lisätietoja tapahtumasta: fi/ajankohtaista/tapahtumat/live_ liikkeelle!.105.html Messuilla pois leveän kuluttamisen kierteestä Omistatko Globaalin kuluttajan ajokortin? Tunnetko tuunauksen? Oletko nähnyt ympäristöagentin? Kaarinassa Piispanlähteen yläkoululla järjestetään Kulutatko leveästi -kestävän kuluttamisen messut. Valonian Kelaa!- hanke on mukana messuilla. Tapahtumassa ovat mukana mm. Kaarinan kaupungin ympäristönsuojelutoimisto, Kaarinan Kierrätyskeskus, Pukkilan kartanomuseo, Turun Ekotori, Turun Seudun Jätehuolto, Kaarinan Kierrätyskeskus, Tuorlan luontoja ympäristöala sekä useita päiväkoteja ja kouluja. Kestävän kuluttamisen messut Piispanlähteen yläkoululla (Marsukatu 1) ovat avoinna messupäivinä klo ja Mikäli et halua olla kuukausitiedotteen postituslistalla, ilmoita siitä osoitteessa

JÄSENTIEDOTE 2 / 2013 7.11.2013

JÄSENTIEDOTE 2 / 2013 7.11.2013 Tule mukaan hallitukseen Haavin hallituksessa toimii iloinen ja aktiivinen joukko ympäristökasvattajia. Haluaisitko sinä tulla mukaan? Hallituksen jäsenet valitaan syyskokouksessa kahdeksi vuodeksi kerrallaan.

Lisätiedot

Kohti hiilineutraalia kuntaa. Biosfärområdets vinterträff i Korpoström

Kohti hiilineutraalia kuntaa. Biosfärområdets vinterträff i Korpoström Kohti hiilineutraalia kuntaa Biosfärområdets vinterträff i Korpoström 2.3.2018 Valonia Kuntien yhteinen palvelukeskus Valonia on alueellinen kestävän kehityksen palveluorganisaatio Toiminut vuodesta 1997,

Lisätiedot

Lokakuun parhaat tapahtumat. Hyvästit hehkulampuille Ideailta kodin uuteen valaistukseen

Lokakuun parhaat tapahtumat. Hyvästit hehkulampuille Ideailta kodin uuteen valaistukseen Lokakuun parhaat tapahtumat - Hyvästit hehkulampuille Ideailta uuteen valaistukseen. 6.10.2009 klo 18.00 20.30 Sigynsali, Linnankatu 60, Turku. Ennakkoilmoittautuminen. - Energiansäästöviikon näyttely

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017 Paula Väisänen, Valonia/Varsinais-Suomen liitto, kestävän liikkumisen asiantuntija 22.3.2017, paula.vaisanen@valonia.fi, p. 044 907 5986 Liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

Jos kymmenen prosenttia henkilöstöstä on ilmoittautunut tekemään ilmastoteon ennen kesää, lupaa organisaatio ostaa henkilökunnan käyttöön polkupyörän.

Jos kymmenen prosenttia henkilöstöstä on ilmoittautunut tekemään ilmastoteon ennen kesää, lupaa organisaatio ostaa henkilökunnan käyttöön polkupyörän. Earth Hour on WWF:n järjestämä maailmanlaajuinen ilmastotapahtuma, jossa yksityiset ihmiset, yritykset, kaupungit, koulut, kunnat ja erilaiset yhteisöt eri puolilla maapalloa sammuttavat valonsa tunniksi

Lisätiedot

LUOMURAAKA-AINE KIINNOSTAA RAVINTOLOITA TURUSSA. Johanna Mattila LounaFood Aitoa Makua Varsinais-Suomesta

LUOMURAAKA-AINE KIINNOSTAA RAVINTOLOITA TURUSSA. Johanna Mattila LounaFood Aitoa Makua Varsinais-Suomesta LUOMURAAKA-AINE KIINNOSTAA RAVINTOLOITA TURUSSA Johanna Mattila LounaFood Aitoa Makua Varsinais-Suomesta TAVOITTEET Lisätä luomu- ja lähiruokatuotteiden tarjontaa Turun keskusta-alueen ravintoloissa Saada

Lisätiedot

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa LIVE -verkottumistilaisuus 19.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Energianeuvonnan tavoite Kuluttajat löytävät tiedon ja neuvontapalvelut helposti Kuluttajat

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Kestävän kehityksen vuosipolku 2013-14

Kestävän kehityksen vuosipolku 2013-14 Kestävän kehityksen vuosipolku 2013-14 Ympäristöraadin koulutuspäivä Kokoonnuimme syyskuussa alakoululla, jolloin ylä-ja alakoulun raatilaisilla oli mahdollisuus tutustua Iltapäivällä yläkoulun raati kävi

Lisätiedot

Energiayhtiön ja alueellisen energianeuvojan yhteistyö

Energiayhtiön ja alueellisen energianeuvojan yhteistyö Energiayhtiön ja alueellisen energianeuvojan yhteistyö Anne Ahtiainen, Valonia Päivi Rae, Turku Energia Sähköverkot Oy Energianeuvontayhteistyö Turussa Käytännön yhteistyö Turku Energian ja Valonian sekä

Lisätiedot

Alkuvuoden parhaat tapahtumat

Alkuvuoden parhaat tapahtumat Alkuvuoden parhaat tapahtumat - Vauvasta vaariin perunasta pattinkiin! -logistiikkapäivä. Yhteistyöpäivä kuntien logistiikasta vastaaville ja kuljetusalan yrityksille torstaina 11.2. kello 8.00 16.00 Liedon

Lisätiedot

Huhtikuun parhaat tapahtumat

Huhtikuun parhaat tapahtumat Huhtikuun parhaat tapahtumat - Nuukuusviikko. Valonia järjestää valtakunnallisella Nuukuusviikolla 19. 25.4. runsaasti tapahtumia. Luvassa mm. kirjanvaihtoa, tuotteiden elinkaarinäyttely sekä käytettyjen

Lisätiedot

Kuluttajien energianeuvonta. Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy

Kuluttajien energianeuvonta. Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Kuluttajien energianeuvonta Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Energianeuvonnan tavoite Kuluttajat löytävät tiedon ja neuvontapalvelut helposti Kuluttajat saavat luotettavaa tietoa

Lisätiedot

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia tapaaminen

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia tapaaminen Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia tapaaminen 25.5.2011 Se on mahdollista! Lounais-Suomen ympäristökasvatusstrategiaa toteutetaan jo Miten me sen teimme VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa

Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa Liikkumisen ohjaus olennainen osa uutta liikennepolitiikkaa Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikkumisen ohjaus ohjelman avajaistilaisuus 30.9.2010 Liikkumisen ohjaus Liikkumisen ohjauksella

Lisätiedot

Toukokuun parhaat tapahtumat

Toukokuun parhaat tapahtumat Toukokuun parhaat tapahtumat - Pajupillejä ja villejä haltijoita. Ympäristökasvatuksen klubi-ilta järjestetään luonnonmateriaaliteemalla tiistaina 4.5.2010 klo 17 20 Koroisilla, Kahvila Koroinen (Koroistentie

Lisätiedot

Maaliskuun ajankohtaiset

Maaliskuun ajankohtaiset Maaliskuun ajankohtaiset - Pienille ja keskisuurille yrityksille suunnattu Ympäristöteko 2014 -kilpailu käynnistyy maaliskuun alussa. Tänä vuonna kilpailussa on myös oma sarja ympäristöinnovaatioille.

Lisätiedot

Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija

Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 14.3.2017 Koko Turku liikkuu -kampanja Koko Turku liikkuu -kampanja oli arkiliikuntaan ja arjen

Lisätiedot

Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry. Toimintakertomus 2010 1. YLEISTÄ

Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry. Toimintakertomus 2010 1. YLEISTÄ Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry Toimintakertomus 2010 1. YLEISTÄ Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry on vuonna 2005 perustettu alueellinen toimija, jonka tavoitteena

Lisätiedot

TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA

TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA 2008-2010 TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA hanke Miksi? OPS:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen Yhteyksien luominen koulujen ja Turun alueen luonto- ja kestävän kehityksen

Lisätiedot

VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus. Jaana Itälä-Laine 27.10.2011

VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus. Jaana Itälä-Laine 27.10.2011 VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Jaana Itälä-Laine 27.10.2011 Taustalla Varsinais-Suomen Agenda 21 perustettiin ympäristöviranhaltijoiden toimesta Aloitusseminaari

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

Haastakaa myös lähikuntanne ja kaupungit mukaan kampanjaan.

Haastakaa myös lähikuntanne ja kaupungit mukaan kampanjaan. 5 Earth Hour on WWF:n järjestämä maailmanlaajuinen ilmastotapahtuma, jossa yksityiset ihmiset, yritykset, kaupungit, koulut, kunnat ja erilaiset yhteisöt eri puolilla maapalloa sammuttavat valonsa tunniksi

Lisätiedot

Huhtikuun parhaat tapahtumat

Huhtikuun parhaat tapahtumat Huhtikuun parhaat tapahtumat - Yritysten ympäristövastaavien Y-klubi kokoontuu 4.4. klo 8.30 10 Valoniassa. Verkoston tapaamisessa keskustellaan ajankohtaisista asioista. - Valonian energianeuvonta on

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Nuorten miesten työttömyys vähenee Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ-

Lisätiedot

Alueelliset verkostot ympäristökasvatuksen tukena Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa seminaari 10.2.2011

Alueelliset verkostot ympäristökasvatuksen tukena Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa seminaari 10.2.2011 Alueelliset verkostot ympäristökasvatuksen tukena Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa seminaari 10.2.2011 Alueelliset ympäristökasvatusverkostot Vihreä lippu ohjelman alueelliset edistäjät Luonto- ja

Lisätiedot

Toukokuun parhaat tapahtumat

Toukokuun parhaat tapahtumat Toukokuun parhaat tapahtumat - Pyörällä töihin -kilpailu 7. 14.5. Koulut voivat puolestaan osallistua Pyörällä kouluun -kampanjaan. - Työpyöräile!-kampanja starttaa. Valonian lainapyörät lähtevät maailmalle

Lisätiedot

Huhtikuun parhaat tapahtumat

Huhtikuun parhaat tapahtumat Huhtikuun parhaat tapahtumat - Omakotiasujien jätevesi-illat. Huhtikuussa ovat vuorossa Laitila (3.4.) ja Pyhäranta (25.4.). - Ympäristötekokilpailu pk-yrityksille, teemana ekotehokkuus. Ilmoittautumiset

Lisätiedot

VÄLKE-ryhmän toiminta. Mikko Kantokari Uudenmaan ELY-keskus

VÄLKE-ryhmän toiminta. Mikko Kantokari Uudenmaan ELY-keskus VÄLKE-ryhmän toiminta Mikko Kantokari Uudenmaan ELY-keskus 22.4.2014 Ympäristö ja luonnonvarat ympäristönsuojelu alueidenkäyttö, yhdyskuntarakenne ja rakentamisen ohjaus ympäristövaikutusten arviointi

Lisätiedot

Tervetuloa Helsingin ilmastoverkostoon! Sonja-Maria Ignatius

Tervetuloa Helsingin ilmastoverkostoon! Sonja-Maria Ignatius Tervetuloa Helsingin ilmastoverkostoon! 10.10.2017 Sonja-Maria Ignatius 1 Jokaisella Helsingin työntekijällä on mahdollisuus vaikuttaa Helsingin ilmastotyöhön. 10.10.2017 Etunimi Sukunimi 2 Helsingin päästöt

Lisätiedot

Puutarhatuotteiden jatkojalostus infopäivä

Puutarhatuotteiden jatkojalostus infopäivä Puutarhatuotteiden jatkojalostus infopäivä Kiinnostaako vihannesten, marjojen tai hedelmien jatkojalostus omalla tilalla? Mitä se edellyttää käytännössä? Tai haluatko tietää, mitä mahdollisuuksia tarjoaa

Lisätiedot

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 EkoKymenlaakso-projekti koordinoi ja tukee Kymenlaakson kuntien ilmasto- ja energiatavoitteiden ja toimenpiteiden toteuttamista, edistää eri toimijoiden yhteistyötä

Lisätiedot

Liikkujan viikko 2014

Liikkujan viikko 2014 Liikkujan viikko 2014 Omilla poluilla ja radioaalloilla 19.5.2014 Sirpa Mustonen ja Kaisa Kauhanen 1 Euroopan yhteinen Liikkujan viikko Kansainvälistä Liikkujan viikkoa vietetään vuosittain 16. 22.9. Viikon

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

Sykäys -vuosikello

Sykäys -vuosikello Sykäys -vuosikello 2019-2020 ELOKUU Viikko 33 13.8. klo 14 Sykäys-tiimin tapaaminen kaupungintalolla Viikko 34 Perustaisinko yrityksen, Yrityssalo Oy 21.8. klo 14:30 16:00 Kolmas kaffe Yrityssalossa Miten

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan WWF:n Earth Hour -tapahtumaan!

Tervetuloa mukaan WWF:n Earth Hour -tapahtumaan! Tervetuloa mukaan WWF:n Earth Hour -tapahtumaan! WWF:n Earth Hour on maailmanlaajuinen ilmastotapahtuma, jossa yksityiset ihmiset ja erilaiset yhteisöt sammuttavat valonsa tunniksi samana päivänä. Earth

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan WWF:n Earth Hour -tapahtumaan!

Tervetuloa mukaan WWF:n Earth Hour -tapahtumaan! Tervetuloa mukaan WWF:n Earth Hour -tapahtumaan! WWF:n Earth Hour on maailmanlaajuinen ilmastotapahtuma, jossa yksityiset ihmiset ja erilaiset yhteisöt sammuttavat valonsa tunniksi samana päivänä. Earth

Lisätiedot

Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry. Toimintakertomus 2012 1. YLEISTÄ

Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry. Toimintakertomus 2012 1. YLEISTÄ Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry Toimintakertomus 2012 1. YLEISTÄ Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry on vuonna 2005 perustettu alueellinen toimija, jonka tavoitteena

Lisätiedot

Hyvinvointia työmatkaliikkumisesta. Fiksusti töihin työmatkaliikenteen viisaat valinnat seminaari Tiina Piensoho

Hyvinvointia työmatkaliikkumisesta. Fiksusti töihin työmatkaliikenteen viisaat valinnat seminaari Tiina Piensoho Hyvinvointia työmatkaliikkumisesta Fiksusti töihin työmatkaliikenteen viisaat valinnat seminaari 9.2.2016 Tiina Piensoho Näin Eterassa Miksi viisas liikkuminen on tärkeää Eteralle Työmatkaliikkumisen tutkimuksesta

Lisätiedot

Tarvitsetko projektiisi uuden vaihteen tai palikat järjestykseen? Tule saamaan oivalluksia ja kipinöitä!

Tarvitsetko projektiisi uuden vaihteen tai palikat järjestykseen? Tule saamaan oivalluksia ja kipinöitä! Sivu 1/5 Lue viesti selaimessa täältä www.vates.fi Uutiskirje 14.8.2014 Vielä ehtii! Vaikuta ja verkostoidu -iltapäivä 20.8. Tilaisuudessa on tarjolla asiaa hyvistä viestintäkäytänteistä ja kokemuksia

Lisätiedot

Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo

Perhekeskusfoorumi Hankepäällikkö Pia Suvivuo Perhekeskusfoorumi 20.9.2017 Hankepäällikkö Pia Suvivuo Hankkeen kehittämiskokonaisuus Lapsiystävällinen maakunta - toimintakulttuurin muutos Matalan kynnyksen palvelut, peruspalvelut Sähköiset palvelut

Lisätiedot

Kampanjassa käytetyt viestintävälineet ja mediaseuranta

Kampanjassa käytetyt viestintävälineet ja mediaseuranta Kampanjassa käytetyt viestintävälineet ja mediaseuranta Painatus maaliskuussa, jako huhtukuussa Pyörällä töihin -kilpailun esite ja lomake Maaliskuu Valonian kuukausitiedote 3/202 Otsikko/aihe Työpyöräile!-kampanjalla

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET

TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET MARTTATOIMINTA 2020 TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET TEEMME ARJEN TEKOJA HUOMISTA VARTEN Huominen arki rakentuu tämän päivän teoista. Tiedostamme maapallon rajat ja kohtuullisen kulutuksen välttämättömyyden.

Lisätiedot

Kuluttajien tietolähteet Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy Ekosuunnittelufoorumi, 10.4.2013

Kuluttajien tietolähteet Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy Ekosuunnittelufoorumi, 10.4.2013 Kuluttajien tietolähteet Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy Ekosuunnittelufoorumi, Sisältö Motiva Oy Ekosuunnittelu- ja energiamerkintäviestintä Kuluttajien tietolähteitä Motiva Oy 100 % valtion omistama

Lisätiedot

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 1/2013

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 1/2013 NAPPIPARISTON 31.31 KUUKAUSIKIRJE 1/2013 Nappiparisto on ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittämisen ja monipuolistamisen valtakunnallinen koordinointihanke vuosille 2011-2012, ja Nappipariston

Lisätiedot

Tervetuloa KiertotalousAkatemiaan!

Tervetuloa KiertotalousAkatemiaan! Tervetuloa KiertotalousAkatemiaan! 5.9.2017 #kiertotalousakatemia Nina Aarras Varsinais-Suomen ympäristöosaamisen yhdistys 12.00 Kahvia ja verkostoitumista. 12.30 Tilaisuus alkaa. Puheenjohtaja Nina Aarras

Lisätiedot

LAHDEN PERUSOPETUKSEN KEKE-VUOSIKELLO

LAHDEN PERUSOPETUKSEN KEKE-VUOSIKELLO -iden ja muiden LSYP:n yhteistyötahojen jouluglögit JOULU aineettomat joululahjat TAMMI HELMI 2.2. Muistetaan toinen toista; Vihreä lippu-päivä SEURAA TARJOTTAVAA KOULUTUSTA (TSEKKAA EMAIL) JA TUTUSTU

Lisätiedot

TOIMENPIDEOHJELMA 2008 2011 - Itämeren tilan parantamiseksi -

TOIMENPIDEOHJELMA 2008 2011 - Itämeren tilan parantamiseksi - TOIMENPIDEOHJELMA 2008 2011 - Itämeren tilan parantamiseksi - Varsinais-Suomen Kestävän Kehityksen ja Energia-asioiden Palvelukeskus Valonian Jätevesiosasto vastaa Itämeri-haasteeseen tämän toimenpideohjelman

Lisätiedot

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016 Paula Väisänen, VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus/varsinais-suomen liitto 22.3.2016 Koko Turku liikkuu -kampanja

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS 28.9.2012

LIIKKUMISEN OHJAUS 28.9.2012 LIIKKUMISEN OHJAUS 28.9.2012 Liikkumisen ohjaus Tällä kalvosarjalla kuvataan liikkumisen ohjauksen vaikutusta liikenneturvallisuuteen sekä erilaisia liikkumisen ohjauksen keinoja. Liikkumisen ohjaus ja

Lisätiedot

Lohjelma iltapäivän avaus. Verkottumistapaaminen Turku Sonja Heikkinen

Lohjelma iltapäivän avaus. Verkottumistapaaminen Turku Sonja Heikkinen Lohjelma iltapäivän avaus Verkottumistapaaminen Turku Sonja Heikkinen Seudut Valtakunnallinen Alueellinen Media Rahoittajat Liikenne virasto LVM Lohjelman koordinointi MOTIVA Koordinaation ohjausryhmä

Lisätiedot

Sosiaalisen median kampanja kestävän kehityksen viikolle 2018

Sosiaalisen median kampanja kestävän kehityksen viikolle 2018 Sosiaalisen median kampanja kestävän kehityksen viikolle 2018 Kaikki irti Euroopan kestävän kehityksen viikosta (ESDW) 30.5. 5.6.2018 sosiaalisessa mediassa Mikä ESDW? European Sustainable Development

Lisätiedot

Kestävä hyvinvointi kaupungeissa

Kestävä hyvinvointi kaupungeissa Kestävä hyvinvointi kaupungeissa Ympäristöministeriön tervehdys Kestävä kaupunki ohjelmasta Virve Hokkanen, Ympäristöministeriö, 24.4.2019 29.4.2019 1 Kestävyys yhdistää ympäristön ja sosiaalisen 29.4.2019

Lisätiedot

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013 FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta

Lisätiedot

Valtionavustushankkeet 2015 ja Motivan koordinointityö. 27.3.2015 Kaisa Kauhanen, Motiva Oy

Valtionavustushankkeet 2015 ja Motivan koordinointityö. 27.3.2015 Kaisa Kauhanen, Motiva Oy Valtionavustushankkeet 2015 ja Motivan koordinointityö 27.3.2015 Kaisa Kauhanen, Motiva Oy Esityksen sisältö 1. Valtionavustushankkeet 2015 2. Liikkumisen ohjauksen koordinointi 3. Käytännön esimerkkejä

Lisätiedot

Yhdistystiedote 6/2013

Yhdistystiedote 6/2013 1 Yhdistystiedote 6/2013 Hei yhdistystoimija! Tässäpä teille taas tuore yhdistystiedote, jossa on tärkeitä tietoja liitosta teille ja jäsenillenne. Muistattehan siis välittää näitä tietoja eteenpäin. Kiitos!

Lisätiedot

Vuoden 2012 toiminnan arviointi

Vuoden 2012 toiminnan arviointi Vuoden 2012 toiminnan arviointi Alatyöryhmien toiminnalliset tavoitteet Liikenneturvallisuus-alatyöryhmän erityistavoitteet Seudullisen liikenneturvallisuussuunnitelman laadinnan saattaminen loppuun ja

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA Yli kaksi kolmasosaa Varsinais-Suomen vuonna 2013 saamasta muuttovoitosta oli peräisin maahanmuutosta. Maakuntaan ulkomailta muuttaneista puolestaan

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010

Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 Suunnitelmat tammi-huhti 2011 08.12.2010 EkoKymenlaakso-projektin viisi työpakettia TP1: Kuntien ympäristöjohtaminen ja ohjelmatyö TP2: Ympäristötietämyksen lisääminen TP3: Energiatehokkuus ja uusiutuvan

Lisätiedot

Maaliskuun parhaat tapahtumat

Maaliskuun parhaat tapahtumat Maaliskuun parhaat tapahtumat - Pakkasmyllerrystä Ruskon kirkonmäellä 10.3. klo 10 15. Koko perheen tapahtumassa mm. koiravaljakkoajelua ja kädentaitoja. - Suomi Vesiporhojen maa? -tapahtuma 22.3. kävelykadulla

Lisätiedot

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla

Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman (KAISU) linjaukset ja toimeenpano kunnissa ja alueilla Kuntien ilmastokampanjan juhlatapaaminen 14.11.2017 Johanna Kentala-Lehtonen, Ympäristöministeriö

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA Seututapaamiset käynnistyvät maaliskuussa 2016. Seututapaamiseen kutsutaan yhdistysaktiiveja lähialueilta ja kuullaan mitä kaikkea on lähikunnissa käynnistymässä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen avaimet luonnosta Forssan seudun Green Care klusterihankkeen I työpaja

Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen avaimet luonnosta Forssan seudun Green Care klusterihankkeen I työpaja Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen avaimet luonnosta Forssan seudun Green Care klusterihankkeen I työpaja Työpaja Aika: tiistai 5.4.2016 kello 13.00-16.00 Paikka: HAMK, Forssan toimipiste, Maisemasali,

Lisätiedot

Jäsenkirje / Kevät 2016

Jäsenkirje / Kevät 2016 Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot

Lisätiedot

Liikkumistapojen muuttaminen ja turvallisuus ajankohtaiskatsaus viisaan liikkumisen edistämisestä. Taneli Varis

Liikkumistapojen muuttaminen ja turvallisuus ajankohtaiskatsaus viisaan liikkumisen edistämisestä. Taneli Varis Liikkumistapojen muuttaminen ja turvallisuus ajankohtaiskatsaus viisaan liikkumisen edistämisestä Taneli Varis 5.10.2017 Viisas liikkuminen Ympäristöä säästävä + turvallinen + sujuva + terveellinen + taloudellinen

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? muutosagentti (STM) Anne Frimodig. STM kuvapankki: istockphoto

Miten tästä eteenpäin? muutosagentti (STM) Anne Frimodig. STM kuvapankki: istockphoto Miten tästä eteenpäin? muutosagentti (STM) Anne Frimodig STM kuvapankki: istockphoto LAPSEN OIKEUDET, TULLA KUULLUKSI JA NÄHDYKSI Outokummun yläkoulun ja lukiolaisten yhteinen musiikki-ilta Suomi 100-teemalla

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE), Suomen Kylätoiminta ry, Pohjois- Savon Kylät ry ja Maaseutuverkostopalvelut ovat

Lisätiedot

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen Työpaikat liikkumisen portinvartijana Yhteiskäyttöautot Pyörävuokraamot Pyöräliikkeet ja huolto palvelut

Lisätiedot

Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry. Taina Raiski

Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry. Taina Raiski Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry Taina Raiski Mistä kaikki alkoi? Helsingin Ekonomien vierailu Marttaliittoon syksyllä 2010 ProMartat perustettiin 13.12.2010 Perustamiskokouksessa 7 jäsentä Hallituksella

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 9/2013

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 9/2013 NAPPIPARISTON 31.31 KUUKAUSIKIRJE 9/2013 Nappiparisto on ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittämisen ja monipuolistamisen valtakunnallinen koordinointihanke vuosille 2011-2012, ja Nappipariston

Lisätiedot

Tervetuloa Helsingin ilmastoverkostoon! Sonja-Maria Ignatius

Tervetuloa Helsingin ilmastoverkostoon! Sonja-Maria Ignatius Tervetuloa Helsingin ilmastoverkostoon! 22.3.2019 1 Jokainen kaupungin työntekijä voi olla mukana tekemässä hiilineutraalia ja ilmastonkestävää Helsinkiä! 22.3.2019 Etunimi Sukunimi 2 Helsingin kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Marraskuun tapahtumatarjontaa

Marraskuun tapahtumatarjontaa Marraskuun tapahtumatarjontaa - Tietoa biokaasun tuotannosta Tuorlassa 6.11. klo 8.30 14.30. Päivän aikana tutustutaan pienen mittakaavan biokaasulaitoksiin, suunnitteluun ja käyttöönottoon. - Koulutus-

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Haastekilpailu: Kestävä liikkuminen suurtapahtumissa

Haastekilpailu: Kestävä liikkuminen suurtapahtumissa Haastekilpailu: Kestävä liikkuminen suurtapahtumissa Fiksumpia ja ympäristöystävällisempiä liikennejärjestelyitä suurtapahtumiin, Kotka 10.3.2017 #tsrkotka #meripäivät #kestäväliikenne Haastekilpailu:

Lisätiedot

European Conference on Mobility Management, ECOMM Gävle, Ruotsi Tytti Viinikainen

European Conference on Mobility Management, ECOMM Gävle, Ruotsi Tytti Viinikainen European Conference on Mobility Management, ECOMM Gävle, Ruotsi 29. 31.5.2013 Tytti Viinikainen 16.9.2013 Mikä ECOMM? Jokavuotisen konferenssin järjestää European Platform on Mobility Management -verkosto

Lisätiedot

FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä

FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä FIT Fiksusti töihin Jyväskylässä Tartutaan kestävän työmatkaliikenteen hyvään draiviin. Hyödynnetään edelläkävijäyritysten yhteistyötä. Mitataan työpaikkojen liikkumisen ohjauksen vaikutukset. Kuva: Jouni

Lisätiedot

Kaikki irti Euroopan kestävän kehityksen viikosta (ESDW) sosiaalisessa mediassa

Kaikki irti Euroopan kestävän kehityksen viikosta (ESDW) sosiaalisessa mediassa Sosiaalisen median vyörytykset kestävän kehityksen viikolle 2017 Somella tavoitteen kimppuun: Kaikki irti Euroopan kestävän kehityksen viikosta (ESDW) 30.5.- 5.6.2017 sosiaalisessa mediassa Mikä ESDW?

Lisätiedot

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia 2012 2020 Visio: Kymenlaaksolainen ympäristökasvatus on arvostettua käytännön toimintaa ja tiivistä yhteistyötä.

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

Tiedosta toimintaan viestintä käytännön toimien edistäjänä, kokemuksia ja esimerkkejä kunnista Viestintäpäällikkö Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy

Tiedosta toimintaan viestintä käytännön toimien edistäjänä, kokemuksia ja esimerkkejä kunnista Viestintäpäällikkö Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy Tiedosta toimintaan viestintä käytännön toimien edistäjänä, kokemuksia ja esimerkkejä kunnista Viestintäpäällikkö Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy 9.5.2014 Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy 2 1 Motiva Oy

Lisätiedot

Miten vähäpäästöiseen liikkumiseen voidaan kannustaa? Liikenne ja ilmasto -seminaari 16.9.2009, Helsinki Johanna Taskinen, Motiva Oy

Miten vähäpäästöiseen liikkumiseen voidaan kannustaa? Liikenne ja ilmasto -seminaari 16.9.2009, Helsinki Johanna Taskinen, Motiva Oy Miten vähäpäästöiseen liikkumiseen voidaan kannustaa? Liikenne ja ilmasto -seminaari 16.9.2009, Helsinki Johanna Taskinen, Motiva Oy Liikkumistottumuksiin ja -asenteisiin pitää ryhtyä vaikuttamaan joka

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946

Lisätiedot

Toukokuun ajankohtaiset

Toukokuun ajankohtaiset Toukokuun ajankohtaiset - Pyöräilyviikko 10. 18.5. käynnistyy Kansallisena pyöräilypäivänä 10.5. klo 10 15 Vanhalla Suurtorilla järjestettävällä koko perheen pyöräilytapahtumalla. Viikon ohjelmassa ovat

Lisätiedot

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ 4.3.2014 KUNTAYHTYMÄT, JOIHIN KAIKKI ALUEEN KUNNAT KUULUVAT VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ VARSINAIS-SUOMEN

Lisätiedot

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Riikka Juntunen, Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry 9.11.2015 Suomalaiset liikuntajärjestöt Suomalaisia valtakunnallisia

Lisätiedot

UUSI ARVONLUONTI Verkottumistilaisuus klo

UUSI ARVONLUONTI Verkottumistilaisuus klo UUSI ARVONLUONTI Verkottumistilaisuus 19.8.2014 klo 12.30-16 Finlandia-talo, Veranda 2 Mannerheimintie 13e, sisäänkäynti M4/K4 00100 Helsinki klo 12.30-16.00 Ohjelma 12.30-16.00 12:30 Tervetuloa ja iltapäivän

Lisätiedot

Järjestöjen arviointi- ja kehittämisverkosto KOMPASSI Verkoston tavoitteet, toimintaperiaatteet ja tarpeet

Järjestöjen arviointi- ja kehittämisverkosto KOMPASSI Verkoston tavoitteet, toimintaperiaatteet ja tarpeet Järjestöjen arviointi- ja kehittämisverkosto KOMPASSI Verkoston tavoitteet, toimintaperiaatteet ja tarpeet Verkoston tapaaminen 21.4.2015 SOSTE Mervi Aalto-Kallio & Kiril Häyrinen Yhdessä enemmän ja useammalle

Lisätiedot

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen

Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI. LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä TYKELI LIVE verkostotapaaminen 17.3.2011 Johanna Taskinen Työpaikat liikkumisen portinvartijana Yhteiskäyttöautot Pyörävuokraamot Pyöräliikkeet ja huolto palvelut

Lisätiedot

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? 24.9.2013 Sara Lukkarinen, Motiva Oy Esityksen sisältö Lähtökohdat viisaan liikkumisen työlle Mitä on viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? Liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

1. HYTE: 2. Matkailu: 3. Teollisuus 4. Kasvupalvelut:

1. HYTE: 2. Matkailu: 3. Teollisuus 4. Kasvupalvelut: Elinkeinostrategian valmisteluun ovat osallistuneet Keminmaan kunnan henkilöstön lisäksi luottamushenkilöt ja Keminmaan yrittäjiä. Elinkeinostrategiaan liittyen on järjestetty kaksi avointa työpajaa ja

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

YES INFO. YRITTÄJYYSKASVATUKSEN TEEMAKOULUTUS Oppilaitoksen työelämäyhteistyön kehittäminen, 2 pv NY OHJELMA- KOULUTUS YES-MALLIT KÄYTTÖÖN

YES INFO. YRITTÄJYYSKASVATUKSEN TEEMAKOULUTUS Oppilaitoksen työelämäyhteistyön kehittäminen, 2 pv NY OHJELMA- KOULUTUS YES-MALLIT KÄYTTÖÖN YRITTÄJYYS TEEMA Oppilaitoksen työelämäyhteistyön kehittäminen, 2 pv Ajankohta: 1. päivä 20.3.2012 ja 2. päivä 29.3.2012 Turku Kouluttaja: Tarja Nieminen, Villinikkarit Oy 15-20 opettajaa Sisältö: - Työelämäyhteistyö

Lisätiedot

KUNTIEN ILMASTOTYÖ. Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012, Mikkeli

KUNTIEN ILMASTOTYÖ. Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012, Mikkeli KUNTIEN ILMASTOTYÖ Savon ilmasto-ohjelman seminaari Kestävä yhdyskunta 8.5.2012, Mikkeli Marita Savo, ympäristötarkastaja Mikkelin kaupunki/mikkelin Seudun Ympäristöpalvelut Kuntaliiton selvitys 2012:

Lisätiedot

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Luomun koordinaatiohanke käynnistyi 20.8.2015 Helsingissä järjestetyllä kick off -työpajalla, johon osallistui noin 40 henkilöä. Työpajan rahoitti Manner-Suomen

Lisätiedot