TAPIO KYYHKYNEN AHDISTAVA ARMO

Transkriptio

1 Ahdistava armo

2

3 TAPIO KYYHKYNEN AHDISTAVA ARMO

4 Tapio Kyyhkynen ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään. ISBN (PDF), ISBN (Sid.) Raamatunlainauksissa on käytetty Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottamaa suomennosta, ellei toisin mainita. Sivunvalmistus Aikamedia Oy Tämä sähkökirja on tuotettu Aikamedia Oy:n vuonna 2012 julkaisemasta painetusta teoksesta. Sähkökirjan tuotanto: Aikamedia Oy Teoksen sähköinen jakelu ja osittainenkin kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeudenhaltijan lupaa on korvausja rangaistusvastuun uhalla kielletty.

5 Omistan tämän kirjani vaimolleni Tarjalle, joka on armollisesti tukien kulkenut vierelläni jo neljäkymmentä vuotta.

6

7 SISÄLLYS Esipuhe Vääristynyt kuva Jumalasta...15 Kaukainen vetäytyjä Hylkäävä Jumala Rankaiseva Jumala Suorituksia mittaava Jumala Syyllistävä Jumala Kenelle armo kuuluu...65 Kolme näkökulmaa ristintyöhön Yksin uskosta, yksin armosta Armon takaajat Armon välittyminen yhteisössä Pyhän Hengen pilkka Lain alta totuuteen ja vapauteen Lopuksi...103

8

9 Esipuhe Tämä kirja käsittelee Jumalan armoa: sitä, mitä Jumalan armo tarkoittaa, yleensä maailmassa sekä yksittäisen ihmisen kohdalla. Ihmiset ymmärtävät ja kokevat Jumalan armon hyvin eri tavoin. Armon kokeminen voi olla toisaalta hyvin vapauttava mutta toisaalta erittäin ahdistava kokemus. Ahdistava sen tähden, että emme voi lisätä siihen mitään inhimillistä, emme sen vastaanottamiseen emmekä siinä elämiseen. Armo on jumalallinen käsite, joka sulkee pois kaikki inhimilliset yritykset käsittää ja saavuttaa sen todellista ydintä. Ainoa, mitä armosta jää käteen on eläminen yksin Jumalan armon varassa. Parhaimmillaankin meidän yrityksemme vakuuttaa itsellemme ja Jumalalle, että kai elämässä nyt sentään on jo-

10 tain kiinni meistä itsestämmekin, vie aina pois todellisesta Jumalan armosta. Armo vastaanotetaan ainoastaan uskomalla Jeesukseen. Kirjani nimi Ahdistava armo kertoo juuri siitä, että kaikessa yksinkertaisuudessaan ja helppoudessaan armo on meille ihmisille vaikea käsite. Armon ymmärtäminen on varmasti vaikeutunut, kun maailmamme on ajautunut yhä kauemmaksi Jumalasta ja elämästämme on tullut suorituskeskeisempää. Meitä mitataan jatkuvasti, ja usein vain ulkoisista suorituksista ja saavutuksista käsin. Myös synnintunto on turtunut, kun ihmiset ovat kulkeneet yhä kauemmaksi Jumalan sanan osoittamasta totuudesta. Ihmiset kokevat, etteivät he tarvitse armoa, sillä monen mielestä Jumalaa ei ole olemassa eikä näin ollen syntiä tai ikuista tuomiotakaan. He ajattelevat, että ihminen on oman itsensä herra. Jumalan sanan mukaan niin synti kuin armokin on kuitenkin ollut olemassa maailman alusta asti. Israelin kansa tiesi rikkoneensa Jumalaa vastaan. Jumalan armo ei ollut Israelin kansalle vain käsite ilman todellisuutta vaan ainoa mahdollisuus poistaa synti Jumalan ja israelilaisten väliltä. Yhä uudelleen kansa pyysi anteeksi pahoja tekojaan ja anoi Jumalan armoa: Me olemme tehneet syntiä ja rikkoneet sinua vastaan. Herra, sinä olet aina oikeudenmukainen. Sammukoon sinun vihasi ja suuttumuksesi Jerusalemia, omaa kaupunkiasi, ja pyhää vuortasi kohtaan! Meidän syntiemme tähden ja isiemme rikkomusten vuoksi ovat Jerusalem ja sinun kansasi joutuneet kaikkien 10

11 ympärillä asuvien pilkan kohteeksi. Kuule nyt palvelijasi rukous ja nöyrä pyyntö, Jumalamme, ja anna armosi loistaa hävitetylle temppelillesi, Herra, kunniaksi itsellesi. Kallista korvasi, Jumalani, ja kuule. Avaa silmäsi ja katso autioita raunioitamme ja kaupunkia, joka on omistettu nimellesi! Me tuomme sinulle nöyrät pyyntömme, emme omaan vanhurskauteemme, vaan sinun suureen armoosi luottaen. (Dan. 9:15 19) Armoa tarvitsee se, joka tietää tehneensä syntiä. Synti ja armo liittyvät toisiinsa saumattomasti: armoa ei tarvittaisi, ellei syntiä olisi. Langenneina ihmisinä ja uskon kautta uudestisyntyneinäkin meillä on edelleen lihamme puolesta mahdollisuus kaikkeen syntiin. Tämä on todellisuus tahdoimmepa tai emme. Moni miettiikin, miten oikein selviää kerran perille taivaan kotiin: Jos elän tässä turmeltuneessa, synnin saastuttamassa ruumiissani, miten voin kerran mennä Jumalan kirkkauteen, vaikka kuinka uskon Jeesuksen sovitukseen? Juuri tähän pohdintaan tulee äärettömäksi vastaukseksi Jumalan armo. Paavali selvittää synnin ja Jumalan suuren armon syntyä ja olemusta seuraavasti: Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. Olihan synti maailmassa ennen lain antamistakin, mutta missä lakia ei ole, siellä ei synneistä pi- 11

12 detä kirjaa. Kuolema kuitenkin hallitsi Aadamista Moosekseen asti kaikkia, myös niitä, jotka eivät Aadamin tavoin syyllistyneet rikkomukseen. Aadam oli esikuva siitä, joka oli tuleva. Rikkomusta ei kuitenkaan voi verrata armoon. Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi. Tätä lahjaa ei voi edes verrata yhden ihmisen synnin seurauksiin, sillä yhden ihmisen teon seurauksena oli kadotustuomio, mutta Jumalan armosta kaikkien rikkomusten seuraukseksi tulikin vapauttava tuomio. Yhden ihmisen rikkomus aiheutti sen, että kuolema pääsi hallitsemaan tämän yhden vuoksi. Paljon ennemmin tulevat ne, jotka saavat omakseen vanhurskauden ylenpalttisen armon ja lahjan, elämään ja hallitsemaan yhden ainoan ansiosta, Jeesuksen Kristuksen. (Room. 5:12 21) Haluan kirjallani kertoa, että Jumalan armo on ihmeellisempi ja suurempi kuin voimme koskaan ymmärtää. Se on jotain niin suurta, erikoista ja ainutlaatuista, että kukaan vajavainen ihminen ei koskaan kykene sitä käsittämään. Voimme ymmärtää sitä vain välähdyksittäin elämämme matkan varrella, mutta aina sen todellisuus pysyy salattuna. Kuten Jumala itsekin, samoin on hänen armonsa meiltä salattu. Pääsemme armosta osallisiksi vain Jeesuksen sovintotyön kautta. 12

13 Halusin kirjoittaa tästä aiheesta siksi, että omassa sielunhoitotyössäni olen kohdannut monia, joilla on jollain tavoin vääristynyt armokäsitys: joko armo nähdään irrallaan ristin sovituksesta tai sitten se koetaan tilana, johon pitää ponnistella omin voimin. Näiden kahden vastakkaisen ajatusrakennelman takaa löytyy lopulta yksi yhteinen nimittäjä: ihmisen ylpeys. On kyse joko siitä, että vääränlainen itsenäisyys joka ilmenee haluna määrätä itse ja asettua itse Jumalaksi antaa ihmiselle mahdollisuuden kaikkeen ja kaiken lisäksi Jumalan armoon ilman syyllisyyttä, katumista ja anteeksiantoa. Tai sitten on kyse väärästä antautumisesta, jolloin ihminen ei aidosti uskalla heittäytyä ikuisesti rakastavan Jumalan käsivarsille, koska kuvittelee silloin menettävänsä oman itsenäisyytensä. Hän yrittää ansaita armoa, koska ei oikeastaan luota Jumalan armollisuuteen. Todellisuudessa kyse on siitä, että ihminen ei silloin halua kasvaa hengellisesti aikuiseksi ja vastuulliseksi vaan haluaa pysyä koskemattomana. Hän vaatii Jumalaa kantamaan kaiken vastuun elämästä. Näin armo muodostuu erittäin ahdistavaksi kokemukseksi. Armo on ansioton, mutta sitä ei voi kokea ellei suostu elämänmittaiseen vuorovaikutusprosessiin rakastavan Jumalan kanssa. Tässä vuorovaikutusprosessissa opitaan tuntemaan rakastavaa ja armahtavaa Jumalaa ja omaa itseä Jeesuksen ja hänen sovitustyönsä kautta. Jumala haluaa olla ihmisen ikuinen liittolainen, joka ei hukkaa kättensä työtä (Jes. 49:15 16). Oman pastoriurani aikana olen opiskellut erityissielunhoitajaksi sairaalasielunhoidon koulutuksessa evankelis- 13

14 luterilaisen kirkon sairaalapastorien, perheohjaajien ja sielunhoitajien yhteiskoulutuksessa. Pääaineeni koulutuksessa oli pastoraalipsykologia. Olen myös toiminut pastorintyöni ohella noin seitsemän vuotta vapaiden suuntien sairaalapastorina lähinnä psykiatrian osastolla. Minulla on myös Suomen vapaakristillisen neuvoston määrittelemä sairaalasielunhoitajan pätevyys. Peruskoulutukseltani olen Master of Theology in Ministrial Studies (teologian maisterin tutkintoa vastaavat opinnot). Lisäksi olen opiskellut kriisi- ja traumaterapiaa erilaisten seminaarien ja kliinisten koulutusjaksojen kautta. Varsinainen sielunhoitotyöni lähtökohta on kuitenkin siinä vahvassa tietoisuudessa, että itsekin olen keskeneräinen ja aika ajoin tarvitsen myös itse sielunhoitoa. Tämä kirja nousee koulutustaustastani niin, että yhdistelen tekstissä teologista ja sielunhoidollista tietoani ja kokemuksiani. Toivon, että lukija kokee käsittelytavan ajatuksia herättäväksi ja hoitavaksi. Haluan kirjallani palvella jokaista ihmistä, joka pohtii Jumalan armoa. Toivon kirjan olevan avuksi myös sielunhoitajille, jotka kohtaavat työssään armokysymyksen kanssa kamppailevia ihmisiä. Nastolassa Tapio Kyyhkynen 14

15 Vääristynyt kuva Jumalasta Jokainen meistä voi pohtia omaa jumalakuvaansa ja kysyä itseltään: millainen Jumala minun mielestäni on? Mitä tunnen juuri nyt Jumalaa kohtaan? Mitä odotan Jumalalta? Vastauksemme kertovat usein psykologisesta jumalakuvastamme. Psykologinen jumalakuva tarkoittaa, että käsityksemme jumalasta perustuvat pitkälti oman elämämme kehitysvaiheisiin ja kokemuksiin vanhemmistamme ja muista auktoriteeteista. Jumalakuva heijastaa siis aina myös jotain meistä itsestämme ja aiemmista elämänkokemuksistamme. Elämän varrella vastaanotamme erilaisia iskuja, jotka vaikuttavat psyykeemme ja sitä kautta psykologiseen jumalakuvaamme. Vääränlainen psyko-

16 loginen jumalakuva on yksi suuri perusahdistuksen aiheuttaja. Voidaan ajatella, että ihmismielen sisällä on sisäinen minä eli subjekti (käsitys itsestä) ja sisäinen sinä eli objekti (käsitys muista). Psykoanalyytikko Matti Hyrck näkee, että sisäisiä subjekteja on kahta eri perustyyppiä. Ne edustavat ihmissuhteiden kahta peruspyrkimystä: toisaalta kaipuuta läheisyyteen ja toisaalta halua olla itsenäinen ja vapaa. Läheisyyttä kaipaava ihminen hakee myös Jumalalta läheisyyttä, ja itsenäisyyttä korostava ihminen haluaa etäämmäs Jumalasta. Lapsuudessa sisäistä objektia määrittävät tietenkin eniten lasta lähimpänä olevat aikuiset. Heidän tarjoamallaan hoidolla on suuri vaikutus siihen, mitä lapsi ajattelee ihmisistä yleensä. Onko hoito ollut myönteisellä tavalla tarpeita tyydyttävää hoivaamista vai onko se ollut ahdistavaa hylkäämistä, rankaisemista ja vähättelyä? Lapsuudessa saadulla hoidolla on merkittävä vaikutus sekä psykologiseen, että hengelliseen jumalakuvaan, sillä myöhemmin elämässä ihmisen sisäinen objekti kohdistuu myös Jumalaan. Hengellinen jumalakuva on monesti sekoitus psykologista jumalakuvaa ja Jumalan itsensä ilmaisemaa kuvaa itsestään. Ongelmaksi muodostuu ihmisen rajallisuus omistaa aito jumalakuva Jumalan itsensä ilmoittamana, koska jokaisen elämää sävyttää historian laahus. Tämä laahus juontaa jo esivanhempiemme perimästä asti. Hengelliseen jumalakuvaan liittyy myös käsityksemme armahtavasta Jumalasta, syntiemme anteeksiantajasta ja luottamuksestamme Jumalan lupauksiin. 16

17 Ulospäin hengelliseltä näyttävä jumalakuva voi myös olla syntynyt vain pelkän uskonnollisuuden kautta. Silloin uskonelämä ei ole Jumalan aitoa tuntemista ja hänen kanssaan elämistä vaan koostuu rituaaleista. Uskonnollinen ihminen luottaa uskonelämässään muihin auktoriteetteihin sen sijaan, että katsoisi, mitä Raamattu sanoo rakastavasta ja armahtavasta Jumalasta. Terveeseen hengellisyyteen kuuluvat aito itsenäisyys, aito vapaus, aito kuuliaisuus ja aito antautuminen. Mikäli jokin näistä osa-alueista korostuu tai mitätöidään, seurauksena on vinoutunut hengellinen elämä. Voimme nähdä Jumalan etäisenä, rankaisevana tai syyllistävänä. Voimme kokea, että Jumala on hylännyt meidät tai että emme saavuta hänen korkeaa vaatimustasoaan. Yhteistä kaikille vääristyneille jumalakuville on se, että aito antautuminen, itsenäisyys ja vapaus eivät toteudu aitona kuuliaisuutena todellista Jumalaa kohtaan. Ihminen elää ikään kuin varjoelämää eikä tule siihen valoon, josta Johannes kirjeessään mainitsee (1. Joh. 1:7). Vääristynyt jumalakuva voi ajaa meidät toistamispakkoon, eli saatamme alkaa käyttäytyä toistuvasti jopa itsellemme vahingollisella tavalla. Jos esimerkiksi näemme Jumalan rankaisevana, alamme vältellä rangaistusta tukahduttamalla oman tahtomme. Tarkastelen seuraavaksi erilaisia psykologisia jumalakuvia ja niiden mahdollisia syntymekanismeja. Pohdin myös sitä, millaista apua eri tavoin vaurioituneet ihmiset kaipaavat ja kuinka heitä kannattaisi kohdata. Päätän luvun Raamatun totuuksia kokoavaan osuuteen. Toivon, 17

18 että nuo Sanan totuudet Jumalan armollisuudesta voivat hoitaa jokaista ihmistä, jonka jumalakuva on elämän varrella vääristynyt ja kärsinyt kolhuja. Haluan sanoa sinulle, joka löydät itsesi seuraavien lukujen jumalakuvien kuvauksesta: jumalakuvan on mahdollista eheytyä, ja Jumalan ääretön armo on tarkoitettu sinullekin! Lähde rohkeasti tutkimaan omaa sisintäsi ja anna Jumalan sanan totuuksien parantaa kipeitä kohtiasi. Kaukainen vetäytyjä Jumala on tuolla jossakin. Haluaisin ehkä päästä häntä lähemmäksi, mutta ei hän varmaan ole kiinnostunut minusta. Hänellä on tärkeämpiäkin asioita. Tapaamme siis vain jouluna ja pääsiäisenä, ja silloin tällöin hautajaisissa. Miksi siellä kirkossa muuten aina luetaan niin ahdistavia tekstejä? Tulee niin paha olo, että ei tee mieli mennä kirkkoon yhtään useammin. Meillä voi olla kuva Jumalasta tuonpuoleisena hahmona, joka ei ole kiinnostunut elämästämme täällä maan päällä. Tällainen jumalakuva on hyvin yleinen kristityssä maassa kuten Suomessa. Moni ei koe Jumalan auttavan ja johdattavan arjessa, vaan Jumala kuuluu tiettyihin kulttuuriimme liittyviin sosiaalisiin tilanteisiin, esimerkiksi häihin ja 18

19 joulukirkkoon. Näissä tilanteissa ihmisen kokema Pyhän Hengen läsnäolo ja Jumalan aito läheisyys voivat tuntua tukahduttavalta ja ahdistavalta. Hänestä voi tuntua, että Jumala saa olla olemassa mutta ei tulla lähelle. Vaikeita asioita on turvallisempaa käsitellä niin, että ne eivät tule aivan iholle vaan pysyvät yhteisöllisinä ja hierarkkisina käsitteinä. Ihmisen voi olla vaikeaa käsittää, että on olemassa Jumala, joka rakastaa jokaista yksilöä ja välittää hänestä sellaisenaan. Jumalaa tietoisesti etäisenä pitävä ihminen on lukossa rakkaudelle. Jumalan rakkaus ja armo eivät avaudu hänen sisimpäänsä. Etäisen jumalakuvan taustalla saattaakin olla rakkaudettomuuden ja ylipäätään tunteettomuuden kokemuksia lapsuudesta. Ehkä lapsena on pitänyt aina toteuttaa vanhempien toiveet, jolloin suorituksista piittaamattoman Jumalan läsnäolo saa ihmisessä aikaan vain tyhjyyden tunnetta. Muut, suorittamiseen perustuvat uskonnot voivat tuntua kristinuskoa kiehtovammilta. Tyhjyyden tunne voi olla seurausta myös siitä, jos ihminen on joutunut lapsena olemaan niin sanotusti toisen minän jatkeena eikä hänelle ole sallittu omia tunteita ja niiden ilmaisemista. Ihmisellä, jonka lapsuudenkodissa on ollut vain vähän sijaa erilaisille tunteille, saattaa olla puolustus- ja suojautumiskäyttäytymistä Jumalan rakkautta ja läheisyydentunnetta vastaan, varsinkin, jos tunteet on aikoinaan tukahdutettu nöyryyttävällä ja nujertavalla, voimakkaalla vallankäytöllä. Etääntyminen Jumalasta saattaa johtua myös aiem- 19

20 masta hylätyksi tulemisen kokemuksesta. Tällainen kokemus ja siitä syntynyt tunne ovat aina hyvin omakohtaisia, eikä niitä saa myöhemminkään vähätellä. Hylkäämisen kokemus saa aikaan sen, että ihminen kehittää erilaisia suojamekanismeja lapsuuden haavojen uusiutumista vastaan. Hän haluaa pysytellä etäällä niin fyysisesti kuin ajatuksissaankin ja etsii ympäristöstään erilaisia ärsykkeitä, jotka vahvistavat hänen näkemyksiään ja itsenäisyyttään. Todellisuudessa Jumalan kosketuksen ulkopuolella pysyttelevä ihminen tarvitsisi rajatonta Jumalan läheisyyden kokemusta. Kyse on tietysti ennen kaikkea iankaikkisesta pelastuksesta Jeesuksessa mutta myös hänen nykyisestä elämästään ja kyvystään nauttia siitä tasapainoisesti rakastavien ystävien ympäröimänä. Se, että hän saa mahdollisuuden uskoa elävään ja rakastavaan Jumalaan, ratkaisee hänen syvimmän ongelmansa: hylätyksi tulemisen tunteen. Kun Jeesus vaelsi maan päällä, massat seurasivat häntä. Silti hän oli kiinnostunut yksilöistä. Esimerkiksi viimeisen pääsiäismatkansa (Luuk. 9:51 10:27) aikana Jeesus kohtasi tuhansia ihmisiä mutta oli kansanjoukon keskellä kiinnostunut aina yksittäisestä apua kaipaavasta. Hän otti lapsia syliinsä, paransi spitaalisen, keskusteli rikkaan nuorukaisen kanssa, antoi sokealle kerjäläiselle näön ja vieraili Sakkeuksen kodissa. Yhä edelleen hän on kiinnostunut yksilöistä. Jumala tietää tarkalleen, mitä juuri sinä tarvitset tällä hetkellä. Jeesus rakastaa ja kutsuu jokaista ihmistä, ja siksi miljoonat seuraavat häntä. Jos sinusta tuntuu siltä, ettei Jumala ole kiinnostunut sinusta, muista, että tämä raamatunpaikka kuuluu sinulle: 20