PÄIVÄKOTIPIHAT LAPSEN MOTORISEN KEHITYKSEN TUKENA

Transkriptio

1 Sanna Ikonen, Riikka Kilpeläinen & Raisa Muhonen PÄIVÄKOTIPIHAT LAPSEN MOTORISEN KEHITYKSEN TUKENA Tapausesimerkkeinä Tuokkolan ja Miekkoniemen päiväkodit Opinnäytetyö Fysioterapian koulutusohjelma Marraskuu 2007

2 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä Tekijä(t) Sanna Ikonen, Riikka Kilpeläinen & Raisa Muhonen Koulutusohjelma ja suuntautuminen Fysioterapian koulutusohjelma, Savonlinna Nimeke Päiväkotipihat lapsen motorisen kehityksen tukena. Tapausesimerkkeinä Tuokkolan ja Miekkoniemen päiväkodit. Tiivistelmä Opinnäytetyömme tarkoituksena oli kartoittaa, minkälaisia leikkipaikkoja Tuokkolan ja Miekkoniemen päiväkotien pihaympäristöt tarjoavat, sekä selvittää, antavatko ne riittävän monipuolisia mahdollisuuksia lapsen motoriseen kehitykseen. Lisäksi vertailimme päiväkotien pihaympäristöjä sekä annoimme tulosten pohjalta kehittämisehdotuksia. Opinnäytetyömme on kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tapaustutkimukselle on tyypillistä, että se tutkii nykyistä tapahtumaa tai toimivaa ihmistä tietyssä ympäristössä. Tutkimuksessa käytämme etnografista lähestymistapaa. Etnografinen tutkimus kuvaa tutkittavaa ihmisryhmää ja yhteisöä havainnoinnin keinoin. Käytännössä toteutimme työmme siten, että kävimme havainnoimassa kolme kertaa Tuokkolan ja Miekkoniemen päiväkotien pihaympäristöjä huhtikuussa Seurasimme havainnointilomaketta apuna käyttäen lasten toimintaa pihaympäristössä, minkä pohjalta teimme kummastakin pihaympäristöstä kartoituksen millaisia mahdollisuuksia pihat tarjoavat lapsen motoriselle kehitykselle. Tutkimustehtäviimme saimme tulokseksi tiedon siitä, millaisia Tuokkolan ja Miekkoniemen päiväkotien pihaympäristöt ovat. Kummankin päiväkodin pihaympäristöt tarjoavat riittävän monipuolisia virikkeitä lapsen motorisen kehityksen tukemiseksi. Kehittämisehdotukseksi nousi molempien päiväkotien osalta asennonhallintataitojen kehittämisen tukeminen. Opinnäytetyöstämme hyötyvät tapaustutkimuksen kohteena olleet päiväkodit, lasten leikki-pihojen suunnittelijat ja rakentajat, lasten vanhemmat sekä muut päiväkodit. Edellä mainitut voivat saada ideoita oman pihaympäristönsä suunnitteluun ja rakentamiseen. Asiasanat (avainsanat) lapsen motorinen kehitys, päiväkoti, pihaympäristö, etnografia Sivumäärä Kieli URN 34 s. + liitt. 7 s. Suomi URN:NBN:fi:mamkopinn Huomautus (huomautukset liitteistä) Ohjaavan opettajan nimi Opinnäytetyön toimeksiantaja Helka Löppönen & Merja Reunanen

3 DESCRIPTION Date of the bachelor's thesis Author(s) Sanna Ikonen, Riikka Kilpeläinen & Raisa Muhonen Degree programme and option Degree programme in physiotherapy, Savonlinna Name of the bachelor's thesis Do day nursery yards support children s motor development? Case examples Tuokkola and Miekkoniemi day nurseries. Abstract The objective of our thesis is to study what kind of playgrounds the day nurseries Tuokkola and Miekkoniemi offer. We also want to find out if their yards give versatile opportunities for children s motor development. We also compare day nursery yards and give improvement proposals on the basis of the results of our thesis. Our scholarly thesis is a qualitative case research. It is typical for a case research to examine the present situation or a functioning person in particular environment. We used ethnographical approaching method in our thesis. Ethnographical research describes the research group or community by means of observation. We carried out our research in April We observed the day nurseries Tuokkola and Miekkoniemi three times each. We followed children s actions in the yard and made notes in our observation forms. According to the results of our observation we evaluated if the day nursery yards support children s motor development. We found out what kind of yards the day nurseries Tuokkola and Miekkoniemi have. Both of them give enough versatile opportunities for children s motor development. As an improvement for both day nurseries we proposed to concentrate more in supporting the development of postural control. Our scholarly thesis can be of use e.g. for the day nurseries Tuokkola and Miekkoniemi, the builders and designers of playgrounds, parents and other day nurseries. Above-mentioned can have ideas for planning and building their environment. Subject headings, (keywords) children motor development, day nursery, environment, ethnography Pages Language URN 34 p. + app. 7 p. Finnish Remarks, notes on appendices Tutor Bachelor s thesis assigned by Helka Löppönen & Merja Reunanen

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO MOTORINEN OPPIMINEN Motorisen oppimisen teoriat Motorisen kehityksen teoriat LAPSEN MOTORINEN KEHITYS Refleksiivisten liikkeiden vaihe Varhaisten liiketaitojen vaihe Liikkeiden perustaitojen vaihe Erikoistuneiden liiketaitojen vaihe Liiketaidot HYVÄLLE PÄIVÄKODIN PIHAYMPÄRISTÖLLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS Tutkimustehtävät Tutkimusmenetelmät Havainnointi aineistonkeruumenetelmänä Havainnointilomakkeen kuvaus Aineiston analyysiprosessi TULOKSET Miekkoniemen päiväkoti Tuokkolan päiväkoti Pihaympäristöjen mahdollisuudet motoriselle kehitykselle Miekkoniemen pihaympäristö Tuokkolan pihaympäristö JOHTOPÄÄTÖKSET OPINNÄYTETYÖN EETTISYYS JA LUOTETTAVUUS POHDINTA LÄHTEET LIITTEET

5 1 1 JOHDANTO Opinnäytetyömme tarkoituksena oli kartoittaa, minkälaisia leikkipaikkoja Tuokkolan ja Miekkoniemen päiväkotien pihaympäristöt tarjoavat, sekä selvittää, antavatko ne riittävän monipuolisia mahdollisuuksia lapsen motoriseen kehitykseen. Opinnäytetyömme idea nousi siitä, että halusimme tehdä lapsiin liittyvän opinnäytetyön. Tutkimme lapsiin kohdistuvia tutkimuksia ja huomasimme, että lasten omaehtoinen liikunta ja liikuntaympäristöt olivat jääneet vähälle huomiolle. Nykyaikana lapsen elämän täyttää peli- ja viihdeteollisuus sekä vanhempien kiireisyys. Lapsia kuljetetaan paikasta toiseen autoilla, ja teollisesti valmistettua ruokaa suositaan kotona sen helppouden takia. Koko ajan kasvaa kuitenkin huoli lasten liikunnan vähenemisestä ja ylipainoisten lasten määrän lisääntymisestä. On syytä miettiä, onko lapsilla edes mahdollisuutta liikkua innoittavassa ja kehittävässä ympäristössä. Koulujen autiot hiekkakentät tai lähiöiden pienet asfalttipihat tuskin edistävät lapsen mielenkiintoa omaehtoiseen liikuntaan. Tähän asiaan on alettu kiinnittää huomiota, ja muun muassa Keravalla on perustettu lähiliikuntaprojekti, jonka tarkoituksena on kannustaa urheiluseuroihin kuulumattomia lapsia liikkumaan välitunneilla ja koulun jälkeen. Paikkakunnalle suunnitellaan ja rakennetaan lähiliikuntaverkostoa, yhteensä kahdeksan eri liikuntapaikkaa, jotka on tarkoitettu lapsille. (Raivio 2006, ) Viimeisinä vuosikymmeninä lapsille on rakennettu uusia päiväkoteja hienoine uusine tiloineen. Rakennetuista päiväkodeista on usein tullut aikuisen silmää visuaalisesti miellyttäviä siistejä paikkoja, mutta lapsen liikuntaan liittyvien tarpeiden kannalta tilat ovat jääneet puutteelliseksi. Uusissa tiloissa ei ole useinkaan sopivia pimeitä nurkkia lasten piiloleikeille, eivätkä lapset pääse käyttämään liikuntavälineitä vapaasti, vaan ne on usein suljettujen ovien takana odottamassa liikuntatuokioita. Lapsen motorisen kehityksen kannalta olisikin tärkeää, että lapsi saisi leikkiä monipuolisessa ympäristössä. Motoriset taidot kehittyvät toistojen myötä, ja jos lapsi saisikin harjoitella kyseisten taitojen kehittämistä omien leikkien ohessa, se vaikuttaisi positiivisesti lapsen motoriseen kehitykseen. (Kokljuschkin 2001, )

6 2 Lapsen motorinen kehitys ja sen kautta tarjoutuvat uudet mahdollisuudet toimivat pohjana myös sosiaaliselle ja kognitiiviselle kehitykselle. Alle kouluikäisten lasten viivästymät motorisessa kehityksessä johtavat siihen, että lapselta jää moni asia kokematta, näkemättä ja oppimatta. Liikuntataitojen oppimisella on vaikutusta lapsen itsetunnon kehittymiselle sekä oman pätevyyden kokemiselle. Liikuntataitojen puute voi taas johtaa lapsen syrjään vetäytymiseen, jolloin myös muiden osa-alueiden kehitys vaikeutuu ja lapsi voi jäädä oppimisvaikeuksien kierteeseen. (Rintala ym. 2005, 5 22.) Käytännössä toteutimme työmme siten, että kävimme havainnoimassa kolme kertaa Tuokkolan ja Miekkoniemen päiväkotien pihaympäristöjä huhtikuussa Päätimme käydä havainnoimassa päiväkoteja vain kevätaikaan, koska meillä ei ollut mahdollisuutta käydä havainnoimassa jokaisena vuodenaikana. Seurasimme havainnointilomaketta (liite 1) apuna käyttäen lasten toimintaa pihaympäristössä, jonka pohjalta teimme kummastakin pihaympäristöstä kartoituksen, millaisia mahdollisuuksia pihat tarjoavat lapsen motoriselle kehitykselle. Tarkoituksena oli siis havainnoida pihaympäristöä silloin, kun lapset olivat siellä leikkimässä. Tällöin voimme nähdä muun muassa, riittääkö leikkivälineitä kaikille lapsille, käytetäänkö kaikkia leikkivälineitä ja onko leikkivälineillä useampia käyttötarkoituksia. Jos huomasimme pihaympäristöissä joitakin puutteita, annoimme niistä kehittämisehdotuksia päiväkodeille. 2 MOTORINEN OPPIMINEN Motorisella oppimisella tarkoitetaan motoristen taitojen kehittymistä. Shumway-Cook ja Woollacott esittelevät (2001, 31) motoriseen kontrolliin eli kehon asennon ja liikkeiden hallintaan sekä motoriseen oppimiseen liittyvät neljä teoriamallia. Kyseiset teoriamallit ovat Fittsin ja Posnerin motorisen oppimisen teoriamalli, suljetun säätelyjärjestelmän teoria, skeemateoria sekä tehtäväorientoitunut teoria. 2.1 Motorisen oppimisen teoriat Fitts ja Posner kehittivät 1960-luvun loppupuolella motorisen oppimisen teoriamallin (model for motor skill learning), jossa motorinen oppiminen etenee kolmevaiheisena prosessina. Ensimmäisenä vaiheena on kognitiivinen vaihe, jossa muodostetaan mieli-

7 3 kuva aiotusta suorituksesta, kokeillaan eri toimintastrategioita ja valitaan niistä toimivin sekä karsitaan virheitä. Kognitiivisessa vaiheessa tiedon prosessointi ja eri vaiheiden läpikäynti edistää oppimista. Teoriamallin toinen vaihe on assosiatiivinen vaihe, jolloin henkilö on jo valinnut parhaimman strategian tehtävän suorittamiseen ja alkaa kehittää taitoaan. Suoritettava tehtävä on tässä vaiheessa hyvin pelkistetty ja toiminta hidasta. Henkilön tietoisuus kohdistuu tällöin pelkästään suoritettavaan toimintoon. Kolmantena vaiheena on autonominen vaihe, jolloin liike on automatisoitunut ja prosessoinnin tarve on enää vähäistä. Henkilö pystyy keskittymään toissijaisiin asioihin suorittaessaan liikettä. (Shumway-Cook & Woollacott 2001, 36.) Suljetun säätelyjärjestelmän teoria (closed-loop theory) on kehitetty luvun alussa motoriseen kontrolliin ja oppimiseen liittyvän suuren mielenkiinnon johdosta. Adamsin mukaan motorinen kontrolli on suljettuun säätelyjärjestelmään perustuva prosessi, jossa sensorinen palaute auttaa asennon ja liikkeiden hallinnan kehittymisessä. Motorista oppimista tapahtuu, kun sisäistä palautetta suoritettavasta liikkeestä verrataan aikaisempiin muistijälkiin kyseisestä suorituksesta. Tällöin malli aiotusta suorituksesta ohjailee ja korjaa liikettä. Adamsin teorian mukainen malli edellyttää liikemuistia asennon ja liikkeiden hallinnasta. Erilaisten liikkeiden harjoittelu ja lukuisat toistamiset täydentävät muistijälkiä, jolloin muodostuu voimakkaampi muistikuva, jossa yksityiskohdat ovat tarkempia. Motorinen oppiminen etenee asteittain kohti yhä hallitumpia liikesarjoja. (Shumway-Cook & Woollacott 2001, 31.) Kolmantena motorista oppimista kuvaavana teoriamallina on Schmidtin 1970-luvulla kehittämä skeemateoria (schema theory). Schmidt täydentää Adamsin teoriamallia avoimen säätelyjärjestelmän ja motoristen ohjelmien teorialla. Skeemateorian mukaan motorisia taitoja opitaan varioimalla liikkeiden yleismalleja. Monipuolisten muistikuvien avulla pystytään saavuttamaan optimaalinen suorittaminen uudessa yhteydessä. Liikkeiden suorituksesta varastoituu tietoa esimerkiksi kehon asennosta, esineiden painosta sekä aistien kautta saadusta informaatiosta. Informaatio varastoituu kahdessa eri muodossa, motorisena ja sensorisena skeemana, käyttöönotettavaksi tiedostoksi. Skeemoja päivitetään liikkeen aikana vastaanotetun sensorisen informaation avulla ja samalla rakennetaan ennakoivaa kontrollia. (Shumway-Cook & Woollacott 2001, )

8 4 Newellin tehtäväorientoitunut teoria (task oriented theory) kehitettiin 1990-luvulla. Newellin mukaan motorinen oppiminen on prosessi, jossa motorinen ja sensorinen systeemi tehostuvat koko ajan uusien tehtävien ja vaihtuvien ympäristöolosuhteiden vaatimalla tavalla. Motorinen oppiminen on siis Newellin mukaan tehtäväkeskeistä ja sidoksissa ympäristöön. Motorinen suoristus edellyttää aistien kautta tulevan informaation havaitsemista ja organisointia sekä sen yhdistämistä motoriseen informaatioon. Käyttäytymisessä tapahtuu pysyvä muutos, kun havainnoinnin kautta saatu informaatio liitetään yhteen toiminnan kanssa. (Shumway-Cook & Woollacott 2001, ) 2.2 Motorisen kehityksen teoriat Motorisen kehityksen teorioita on kolme, joita ovat kognitiiviset teoriat, neurofysiologiset teoriat ja dynaamisten toimintajärjestelmien teoria. Opinnäytetyössämme lähestymme aihetta dynaamisten toimintajärjestelmien teorian näkökulmasta. (Vuoskoski, Pirjo 2006.) Kognitiivinen suuntaus alkoi kehittyä 1950-luvulla, jolloin kognitiivisia toimintoja, kuten ajattelua, muistia ja kieltä, alettiin tutkia tarkemmin. Oppiminen nähtiin tässä suuntauksessa tiedon taltioimisena muistiin erilaisten prosessien seurauksena. Tiedon ei enää oletettu pysyvän yhtenä pakettina, vaan oppijan aikaisemmat kokemukset sekä oppimistilanteet katsottiin luovan omat merkityksensä opittavaan tietoon. Yksi kognitiivisen suuntauksen tunnetuimpia teoreetikkoja oli sveitsiläinen psykologi Jean Piaget, joka tunnetaan etenkin lasten älyllistä kehittymistä selittävistä teorioista. Piaget n mukaan lapsi muodostaa oppimisprosessin aikana erilaisten havaintojensa perusteella jäsentyneitä toiminta- tai tietokokonaisuuksia eli skeemoja. Lapsen älyllinen kehittyminen ja oppiminen tapahtuvat Piaget n mukaan kognitiivisten konfliktien välityksellä, jolloin lapsi huomaa omien tietorakenteidensa puutteellisuuden ja tämän pohjalta muodostuu uusi skeema. (Salovaara & Järvelä 1997). Yhtenä motorisen kehityksen teoriasuuntauksena ovat 1900-luvun alussa kehittyneet neurofysiologiset teoriat. Tunnetuin neurofysiologinen teoreetikko oli Arnold Gesell, joka näki kehityksen hierarkkisena eli päästä jalkoihin ja kehon keskiosista ääreisosiin etenevänä motorisena kehityksenä. Keskushermosto nähtiin kehityksen perustana. Kypsymisprosessin edetessä yhä monimutkaisempien taitojen hallinta kehittyi. Gesell ei

9 5 nähnyt kehitystä lineaarisesti etenevänä vaan ennemminkin yksilön henkilökohtaisista kyvyistä ja mielenkiinnon kohteista lähtevänä prosessina, jota ympäristön vaikutus tuki joko positiivisesti tai negatiivisesti. (Shumway-Cook & Woollacott 2001, 193.) Dynaamisten toimintajärjestelmien teorioissa suoritusta katsotaan kokonaisuutena, jolloin uutta taitoa opeteltaessa harjoitellaan aina kokonaissuoritusta. Kyseisen teorian mukaan harjoittelun tulee myös tapahtua aina luonnollisessa ja vaihtelevissa ympäristöissä. Tavoitteena on tehdä runsaasti toistoja sekä varioida harjoittelua. Vaihtelevan ympäristön, toistojen ja variaatioiden tarkoituksena on, että oppija oppii toimimaan muuttuvissa tilanteissa tarkoituksenmukaisella tavalla. Tämä edellyttää hermoston ja lihasten mahdollisimman hyvää yhteistyötä. (Shumway-Cook & Woollacott 2001, ) Dynaamisten toimintajärjestelmien teoria soveltuu meidän aiheeseemme, koska pihaympäristössä harjoitellaan taitoa kokonaissuorituksena ja harjoittelu tapahtuu luonnollisessa ja vaihtelevassa ympäristössä. Tällöin motoristen taitojen oppiminen on optimaalisinta. 3 LAPSEN MOTORINEN KEHITYS Olemme opinnäytetyössämme perehtyneet lapsen motoriseen kehitykseen Gallahuen ja Ozmunin tiimalasimallin mukaisesti (kuva 1). Tiimalasimallissa keskeisenä on tiimalasi, jonka alaosaa reunustaa kolmio. Kolmio edustaa yksilön, ympäristön ja tehtävään liittyvien tekijöiden vaikutusta. Kannut, jotka kaatavat kolmion kautta tiimalasiin hiekkaa, edustavat perimän ja ympäristön vaikutusta lapsen kehitykseen. Perimäkannun kansi on suljettu, koska hiekan määrään ei yksilö pysty vaikuttamaan. Perimästä saadut vaikutteet saadaan jo syntymästä, kun taas ympäristö kannu on avoin, koska sen vaikutus on jatkuvaa. Tiimalasimalli jaetaan neljään vaiheeseen, jotka ovat refleksiivisten liikkeiden vaihe, varhaisten liiketaitojen vaihe, liikkeiden perustaitojen vaihe ja erikoistuneiden liiketaitojen vaihe. Vaiheet jakautuvat kukin omiin tasoihinsa. (Gallahue ja Ozmun 2002, )

10 6 KUVA 1. Tiimalasimalli (mukaellen Gallahue & Ozmun 2002, 5) 3.1 Refleksiivisten liikkeiden vaihe Ensimmäinen vaihe on refleksiivisten liikkeiden vaihe. Refleksit ovat tahdosta riippumattomia liikkeitä, jotka luovat perustan motorisen kehityksen luokitukselle. Vauvat reagoivat kosketukseen, valoon ja erilaisiin ääniin. Refleksit jaetaan primitiivisiin reflekseihin ja asentoreflekseihin. Primitiivisillä reflekseillä vauva kerää tietoa ympäristöstä sekä käyttää niitä selviytymiskeinoina ravinnon saamiseksi. Esimerkiksi ilman imemisrefleksiä vastasyntynyt vauva ei saisi ravintoa. Asentorefleksit ovat toinen muoto tahdosta riippumattomista liikkeistä, ja ne ilmaantuvat primitiivisten refleksien jälkeen. Asentorefleksejä ovat esimerkiksi astumis-, ryömimis- ja tarttumisrefleksi. Asentorefleksit

11 7 luovat perustan tasapainon, kehon liikkeiden ja liikkumisen hallinnan sekä käsittelytaitojen kehittymiselle. Astumisrefleksi liittyy esimerkiksi myöhemmällä iällä kävelyn oppimiseen. (Gallahue & Ozmun 2002, 47.) Gallahuen ja Ozmunin mukaan (2002, 47) refleksiivisten liikkeiden vaihe jaetaan informaation keräämisen ja käsittelyn tasoihin. Informaation keräämistaso kestää vastasyntyneellä 0 4 kuukautta. Tämän vaiheen aikana alempien aivojen keskukset ovat kehittyneempiä kuin motorinen korteksi, ja ne ovat yhteydessä sikiön ja vastasyntyneen liikkeisiin. Kyseisen vaiheen aikana refleksit ovat vastasyntyneelle ainut keino kerätä tietoa, hankkia ravintoa sekä suojella itseään. Informaation käsittelytaso alkaa noin neljän kuukauden iässä. Ylemmät aivokeskukset jatkavat kehittymistään, ja alemmat aivokeskukset luovuttavat vaiheittain vartalon liikkeiden kontrollointia. Aivokuoren motorinen alue alkaa korvata tahdosta riippumattomia liikkeitä tahdonalaisilla liikkeillä. 3.2 Varhaisten liiketaitojen vaihe Tiimalasimallin toinen vaihe on varhaisten liiketaitojen vaihe, joka käsittää ikäkaudet 0 2 vuoteen. Varhaiset liiketaidot kuten esimerkiksi pään pyöritys, niskan ja vartalon lihasten hallinta, tarttuminen ja irti päästäminen, ryömiminen sekä kävely kehittyvät jokaisella lapsella yksilöllisesti. Varhaiset liiketaidot edustavat tahdonalaisia liikkeitä, joita tarvitaan selviytymiseen. Perimä, ympäristö ja tehtävän tuomat omat erityishaasteet vaikuttavat kunkin liiketaidon oppimiseen. Varhaisten liiketaitojen vaihe on jaettu tiimalasimallissa kahteen tasoon. Refleksien estotasossa vastasyntyneen liikkeet koostuvat tahdosta riippumattomista liikkeistä, joita kutsutaan reflekseiksi. Lapsen kehonhallinnan kehittyessä refleksiiviset liikkeet häviävät vähitellen. Esikontrollitasossa vauva on noin yhden vuoden ikäisenä. Tällöin lapsi alkaa itse tuoda tarkkuutta ja kontrollointia liikkeisiinsä. Tason aikana lapsi alkaa hallita vartalonsa liikkeitä, tasapainoa sekä erilaisten esineiden hallintaa. (Gallahue & Ozmun 2002, ) Painovoiman eli gravitaatiovoiman johdosta pallo tippuu maahaan eikä jää leijumaan ilmaan (Lehto & Luoma 2004, 83). Lapsen on siis ensin opittava hallitsemaan omat liikkeensä suhteessa painovoimaan. Kyseiset taidot kehittyvät riittäviksi kahden ensimmäisen ikävuoden aikana. Lapsi tarvitsee paljon harjoitusta leikkien pihamaalla vapaana siten, että hän saa paljon erilaisia kokemuksia erimuotoisista maaston osista ja välineis-

12 tä harjoittaen näin kehonhallintaa eri olosuhteissa. (Gallahue & Ozmun 2002, 47; Shumway-Cook & Woollacott 2001, ) Liikkeiden perustaitojen vaihe Toiseen ikävuoteen mennessä lapset ovat kehittyneet hyviksi varhaisissa liiketaidoissa. Liikkeiden perustaidot lapsi oppii noin 2 7-vuotiaana. Tämä tiimalasimallin kolmas vaihe jaetaan alkeis-, perus- ja kehittyneeseen tasoon. Vaiheen aikana lapsi tutkii, kokeilee ja yhdistelee aktiivisesti oman kehonsa liikkeitä. Alkeistasossa lapsi on noin 2 3 vuoden ikäisenä. Toiminta alkaa olla yhä kehittyneempää ja päämääräsuuntautuneempaa. Liikkeet ovat hyvin laajoja ja liioiteltuja, usein liikkeiden rytmisyys ja koordinaatio ovat vielä hukassa. Usein 2 3-vuotias lapsi on alkeistasossa esimerkiksi kehon hallinnan, käsittelytaitojen tai tasapainon suhteen. Samanikäisten lasten kesken löytyy eroja, jotkut voivat olla ylittäneet jo alkeistason jollakin osa-alueella, kun taas toisella alueella ollaan vielä alkuvaiheessa. (Gallahue & Ozmun 2002, ) Perustasolla lapsi on noin 4 5 vuoden ikäisenä. Liikkeiden perustaitojen liikemallisto on edelleen rajoittunut ja liikkeet liioiteltuja, mutta paremmin koordinoituja kuin aikaisemmin, myös rytminen koordinaatio on kehittynyt. Niin aikuisilla kuin lapsillakin monet liikkeet voivat jäädä jopa pysyvästi perustasolle. Esimerkiksi pallon heitossa voidaan jäädä perustasolle ilman riittäviä toistomääriä. (Gallahue & Ozmun 2002, ) Kehittyneessä tasossa liikkeiden perustaidot ovat jo kehittyneitä, koordinoituja ja paremmin kontrolloituja. Kyseisellä tasolla ollaan joissakin liikkeissä noin 5 6 vuoden ikäisenä. Tämä vaatii kuitenkin paljon harjoittelua sekä jatkuvaa tukea ja kannustusta ympäristöstä. Ilman harjoittelua on lähes mahdotonta saavuttaa kyseinen taso, joten kyseisinä ikäkausina on erityisen tärkeää harjoittaa motorisia taitoja. (Gallahue & Ozmun 2002, ) Esimerkiksi pallonheitossa kehitystasot näyttäytyvät seuraavalla tavalla: Alkeistasolla (kuva 2) pallonheitossa liike vartalossa tapahtuu kyynärpäässä. Muu osa vartalosta on suora ja kohtisuorassa heitettävää kohdetta kohti. Heittävän käden liike on vartalon suuntaista ja heitto muistuttaa työntöä, joka lähtee korvan juuresta ja työntyy eteen ja

13 alas. Heiton aikana voi vartalossa olla hieman rotaatiota. Jalat ovat paikallaan, tai niiden liikkeellä ei ole heiton kannalta merkitystä. (Gallahue & Ozmun 2001, 222.) 9 KUVA 2. Alkeistason pallonheitto (Gallahue & Ozmun 2001, 223) Perustasolla (kuva 3) pallo lähtee pään takaa, liike etenee kyynärpää edellä korvan ohi ja irtoaa kyynärpään ollessa noin 90 asteen kulmassa. Vartalossa on enemmän kiertoa kuin alkeistasolla, ja se koukistuu hieman heiton viimeisessä vaiheessa. Jaloista heittokäden puoleinen jalka on edessä. (Gallahue & Ozmun 2001, 222.) KUVA 3. Perustason pallonheitto (Gallahue & Ozmun 2001, 223) Kehittyneen tason heitossa (kuva 4) alkuasennossa heittokäsi on takana ja vastakkaisen käden kyynärpää on tasapainottamassa heittoa vartalon edessä. Heittokäden kyynärvar-

14 10 si kiertyy heiton aikana niin, että loppuvaiheessa peukalo osoittaa alaspäin. Heittävän käden olkapää putoaa hiukan samalla kun lantiossa, jaloissa, selkärangassa ja olkapäässä tapahtuu kiertoa. Heittokäden vastakkaisen puolen jalka on edessä ja paino siirtyy takajalalta etummaiselle jalalle heiton aikana. (Gallahue & Ozmun 2001, 222.) KUVA 4. Kehittyneen tason pallonheitto (Gallahue & Ozmun 2001, 223) Lapsien kehittymistahti on yksilöllistä perimästä, ympäristöstä ja suoritettavasta tehtävästä riippuen. Jokainen lapsi kehittyy omalla vauhdillaan. Lapsi voi olla jossakin liiketaidossa alkeistasolla, toisessa perustasolla ja kolmannessa kehittyneellä tasolla. Esimerkiksi hän voi olla alkeistasolla pallonheitossa, perustasolla kuperkeikassa ja kehittyneellä tasolla juoksemisessa. Samassakin liiketaidoissa voi kehon eri osa-alueiden suorittamat tehtävät olla eri kehitystasolla. Esimerkiksi pallon heitossa sormien työskentely voi olla perustasolla, jalat kehittyneellä tasolla, mutta vartalo alkeistasolla. (Gallahue & Ozmun 2002, ) 3.4 Erikoistuneiden liiketaitojen vaihe Neljäntenä ja viimeisenä vaiheena tiimalasimallissa on erikoistuneiden liiketaitojen vaihe. Tällöin erikoistuneet liiketaidot ovat ylittäneet liikkeiden perustaitojen vaiheen. Perustaitoa kuten esimerkiksi tasapainoa on kehitetty edelleen, yhdistelty sekä huoliteltu soveltuvaksi jatkuvasti vaativimpiin olosuhteisiin. Erikoistuneista liikkeistä on tullut esimerkiksi urheilussa päivittäiseen käyttöön tarvittava työkalu. Erikoistuneet liiketaidot jaetaan kolmeen tasoon: siirto, soveltaminen ja elinikäinen oppiminen. Siirtotasolla lapsi on noin 7 8 vuoden ikäisenä. Kyseisellä tasolla lapsi alkaa kehittää erikoistuneita

15 11 liiketaitojaan pärjätäkseen muun muassa urheilussa. Jalkapallon pelaamisessa on esimerkiksi kyseessä erikoistuneiden liiketaitojen harjoittaminen. Tällä ikäkaudella lapsi on aktiivinen ja erityisen kiinnostunut kokeilemaan ja yhdistelemään useita liikkeitä. Tärkeää olisikin, että lapsella olisi useita eri harrastuksia, etteivät taidot kehittyisi yksipuolisesti. (Gallahue & Ozmun 2002, 50.) vuoden iässä voidaan saavuttaa soveltamisen taso. Nuoren kognitiivinen kehitys ja kokemuspohja ovat laajentuneet siinä määrin, että yksilölliset ratkaisut nousevat tärkeiksi. Kyseisenä ikäkautena mielenkiinto suunnataan lähinnä yhteen harrastukseen monien sijasta. Harrastuksen valintaan vaikuttavat yksilöllinen taitotaso sekä ympäristöstä saadut mahdollisuudet. (Gallahue & Ozmun 2002, ) Elinikäisen oppimisen taso alkaa 14 ikävuodesta ja jatkuu läpi koko elämän. Tasoon vaikuttavat aika, raha, välineet, taitotaso sekä fyysiset ja henkiset tekijät. Kehitystason ensisijaisena tavoitteena on auttaa yksilöä tulemaan onnelliseksi ja pysymään terveenä yhteiskunnan jäsenenä. (Gallahue & Ozmun 2002, ) 3.5 Liiketaidot Gallahuen ja Ozmunin (2002, ) mukaan liiketaidot jaetaan kolmeen osaalueeseen. Näitä ovat asennonhallintataidot, liikkumistaidot ja käsittelytaidot. Kaikissa liiketaidoissa tarvitaan asennonhallintaa, jolla tarkoitamme tasapainon ja vartalonhallinnan säilyttämistä. Tasapaino jaetaan staattiseen (paikallaan pysyvään) ja dynaamiseen (liikkeessä tapahtuvaan) tasapainoon. Staattisessa tasapainossa tukipinta-ala pysyy paikallaan ja alueen koko pysyy samana. Tukipinnalla tarkoitetaan aluetta, joka on kehon kosketuksen ja pinnan rajaama alue. Dynaamisessa tasapainossa tukipinta-ala liikkuu ja muuttuu liikkeen myötä. Asennonhallintaa säätelee monimutkainen säätelyjärjestelmä, joka tarvitsee sensorisen järjestelmän, luurankolihasten ja keskushermoston yhteistyötä. Sensoriseen järjestelmään kuuluvat aistien, kuten näön, ihon kosketustunnon sekä korvan tasapainoelimen, tuomat viestit. (Paksuniemi & Saira 2004, 2-3.) Asennonhallintataitoihin kuuluvat esimerkiksi keskilinjasta poikkeava liikkuminen eli liikkeet, joissa lapsi ylittää kehonsa keskilinjan, kuperkeikka, väistely, yhden jalan tasapaino ja viivakävely. Asennonhallintataitoihin kuuluu myös pää alaspäin tapahtuva kehonhallinta, jossa tukipinnan tarve vähenee kehitystasojen edetessä. Liikkumistaitoihin

16 12 kuuluvat muun muassa kävely, juoksu, alaspäin hyppy, hyppy korkealle, hyppy eteenpäin, hyppy yhdellä jalalla, sivuaskel, laukka-askel, loikkiminen sekä hyppy esteen yli. Käsittelytaitoja ovat kaikki, jossa käytetään apuna jotain kehon ulkopuolista esinettä. Hyviä esimerkkejä tästä ovat pallon vieritys, heittäminen, kiinniotto käsin, kiinniotto jaloin sekä pallon potkaiseminen. Lapsi voi harjoittaa näitä kaikkia liiketaitoja yhtä aikaa joissakin liikkeissä, kuten esimerkiksi pallon kuljettamista jaloilla. Pystyasennon säilyttäminen vaatii asennonhallintaa, pallon käsittely liikkeessä vaatii liikkumis- ja käsittelytaitoja. (Gallahue & Ozmun 2002, ) 4 HYVÄLLE PÄIVÄKODIN PIHAYMPÄRISTÖLLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET Päiväkodin oppimisympäristö ei koostu pelkästään fyysisestä ympäristöstä vaan siihen liitetään myös sosiaalinen ympäristö. Näin ollen on muistettava, että oppimisympäristö on kokonaisuus, jossa lapsen kasvu ja oppiminen tapahtuvat sekä fyysisessä että sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Voidaankin sanoa, että kaikki psyykkiset prosessit edellyttävät vuorovaikutusta ympäristön kanssa. (Nykänen & Kinnunen 1992, 16, 42.) Opinnäytetyössämme olemme rajanneet oppimisympäristön pihaympäristöön ja tarkastelemme sitä lapsen motorisen kehityksen kannalta. Päiväkodin pihaympäristöllä tarkoitamme ympäristöä, joka kuuluu lapsen leikkialueeseen hänen ulkoillessaan päiväkodin ohjaajien valvonnan alla. Hyvässä pihaympäristössä on motorisen kehityksen kannalta riittävä määrä liikunta- ja leikkivälineitä. Brasiliassa tehdyn tutkimuksen mukaan lasten kehitys kärsi negatiivisesti ympäristöllisistä riskitekijöistä, joita olivat muun muassa sopivien leikkivälineiden puute tietyssä iässä. (de Barros ym ) Hautalan (2003, 38 40) tekemässä tutkimuksessa kävi myös ilmi, että lapset viihtyvät leikkiympäristössä, jossa on muita lapsia sekä riittävästi virikkeitä. Esineiden laatu on määrää tärkeämpi, kuitenkin niin, että jokaiselle lapselle riittäisi oma leikkiväline. Leikkivälineistä osan tulisi olla sellaisia, että ne eivät ohjaa liikaa lapsen toimintaa vaan jättävät lapsen omalle luovuudelle tilaa. (Karvonen 2000, 74; Munter 1980, 5.)

17 13 Lapsi oppii luovaa toimintaa luonnollisessa ympäristössä paremmin kuin rakennetussa ympäristössä. Siksi päiväkodin pihoilla tai niiden yhteydessä tulisi olla myös luonnonmukaista ympäristöä. Lapsen vapaa ulkoleikki luonnollisessa ympäristössä voi olla motorisesti hyvin haasteellista. Hyvässä leikkipaikassa on pensaita, joiden alle voi mennä leikkimään, puita sekä kiviä, joille voi kiivetä ja hyppiä alas. Pihaympäristössä tulisi olla myös vapaata ja monipuolista liikkumistilaa. Esimerkiksi juoksemaan oppimisen kannalta olisi tärkeää, että lapsi saisi harjoitusta vaihtelevista maastoista, kuten ylämäki, alamäki, asfaltti, vesi, lumi, hiekka ja metsä. (Karvinen & Norra 2002,10,16; Taylor & Kuo 2006, ) Dynaamisten toimintajärjestelmien teoria tukeekin tällaista harjoitteiden variointia, koska tässä teoriassa motorisia taitoja opitaan tekemällä runsaasti toistoja erilaisissa ja vaihtelevissa ympäristöissä. Pienet kävelemään opettelevat lapset tarvitsevat eniten tilaa sekä sopivan korkuisia esineitä, joiden varaan tukeutua seisomaan. Alle 3-vuotiaat lapset leikkivät joko aikuisten tai vanhempien lasten kanssa. Samanikäiset lapset voivat leikkiä samassa tilassa rinnakkain, mutta kuitenkin jokainen omaa leikkiään. Oppimismuotona tässä iässä on ensisijaisesti aikuisten toiminnan jäljittely. Lapsi tarvitsee leikkiessään paljon pieniä esineitä, kuten ulkoleikeissä ämpäreitä, lapioita ja kakkumuotteja. Seuraavana vaiheena lapsen leikin kehityksessä on esittävien leikkien vaihe, jolloin lapsi muistelee kokemuksiaan leikkiessään, esimerkiksi keksii nurkkaan kiukaan, johon heittää leikisti vettä tai rakentaa palikoista nuotion. Esitettävien leikkien vaiheesta siirrytään roolileikkeihin. Roolileikeissä lapset asettuvat jäljittelemänsä rooliesikuvan asemaan, jolloin roolileikkeihin tarvittavat välineet nousevat tärkeään asemaan. Välineitä ovat esimerkiksi hatut, laukut, merkit, viitat, kotileikkeihin padat ja kauhat. Ulkona roolileikkejä helpottavat isot rakennelmat, kuten leikkimökit ja laivat sekä talvella lasten rakentamat lumilinnat. (Helenius & Mäntynen 2001, ) 5 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS Luvussa 5 tuomme esille tutkimustehtävämme, opinnäytetyössämme käytettävät tutkimusmenetelmät sekä aineistonkeruumenetelmän. Lisäksi esittelemme havainnointilo-

18 makkeemme (liite 1) ja aineiston analyysiprosessimme. Opinnäytetyömme etenemistä kuvaamme liitteessä Tutkimustehtävät Tutkimustehtävämme ovat seuraavat: 1. Millaisia lasten leikki- ja toimintapaikkoja välineineen Tuokkolan ja Miekkoniemen päiväkotien pihaympäristöt tarjoavat? 2. Antavatko pihaympäristöt riittävän monipuolisia virikkeitä lapsen motorisen kehityksen kannalta? 3. Miten Tuokkolan ja Miekkoniemen päiväkotien pihaympäristöistä mahdollisesti havaittuja puutteita voisi parantaa? 4. Miten Tuokkolan ja Miekkoniemen päiväkotien pihaympäristöt eroavat lasten liiketaitojen tukemisessa? 5.2 Tutkimusmenetelmät Opinnäytetyömme on kvalitatiivinen tapaustutkimus. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa tyypillistä on, että tutkimus on luonteeltaan kokonaisvaltaista tiedonhankintaa ja aineisto kootaan luonnollisessa, todellisessa tilanteessa. Kohdejoukko valitaan tarkoituksenmukaisesti, ei satunnaisotoksen menetelmää käyttäen. (Hirsjärvi ym. 2003, 155.) Valitsimme tapaustutkimuksemme kohteeksi Tuokkolan ja Miekkoniemen päiväkodit, koska halusimme vertailla kahden päiväkodin pihaympäristön eroja. Kävimme keskustelemassa päivähoidon vastuuhenkilön Seija Pesosen kanssa päiväkotien valinnasta, ja hän ehdottikin useita eri päiväkoteja valittavaksi. Hänen ehdotustensa pohjalta valitsimme sattumanvaraisesti Tuokkolan ja Miekkoniemen päiväkotien pihaympäristöt kartoituksemme kohteeksi. Valittavana olevien päiväkotien joukosta karsimme pois ne päiväkodit, jotka olivat meille ennestään tuttuja. Emme rajanneet mitään tiettyä ikä-

19 luokkaa havainnoinnin kohteeksi, koska mielestämme päiväkodin pihan tulee palvella kaikkia päiväkoti-ikäisiä lapsia. 15 Tapaustutkimuksessa ei pyritä tilastolliseen yleistämiseen, vaan tutkittavia tapauksia on yleensä vähän. Tutkimus voidaan toteuttaa myös kahden tai useamman tapauksen vertailuna, tarkoituksena on tuottaa intensiivistä ja yksityiskohtaista tietoa tutkittavasta tapauksesta. (Jokinen & Kuronen 2005.) Tapaustutkimukselle on myös tyypillistä, että se tutkii nykyistä tapahtumaa tai toimivaa ihmistä tietyssä ympäristössä. Tutkimuksessa käytämme etnografista lähestymistapaa. Etnografinen tutkimus kuvaa tutkittavaa ihmisryhmää ja yhteisöä havainnoinnin keinoin. (Metsämuuronen 2003, 169, 171, ) 5.3 Havainnointi aineistonkeruumenetelmänä Valitsimme havainnoinnin aineistonkeruumetelmäksemme, koska havainnoimalla saadaan tietää, mitä todella tapahtuu, kun taas kyselyillä ja haastatteluilla saadaan tietoa siitä, mitä henkilöt ajattelevat, tuntevat ja uskovat. Havainnointi on menetelmänä hyvin työläs, joten kyselyt ja haastattelut ovat alkaneet syrjäyttää niitä. Havainnoinnin avulla päästään luonnollisiin ympäristöihin ja sen avulla saadaan suoraa ja välitöntä tietoa yksilöiden tai ryhmien toiminnasta ja käyttäytymisestä. (Hirsjärvi ym. 2001, ) Havainnoinnissa tutkija tarkkailee tutkimuksen kohdetta ja tekee siitä muistiinpanoja tai kenttäraporttia. Havainnointi jaetaan neljään eriasteiseen osallistumiseen, joita ovat havainnointi ilman varsinaista osallistumista, havainnoija osallistujana, osallistuja havainnoijana sekä täydellinen osallistuja. Työssämme käytämme havainnointia ilman osallistumista, mitä yleensä käytetään etnografisen tutkimuksen alkuvaiheessa sekä laittomia asioita tutkittaessa. (Metsämuuronen 2003, 171, ) Opinnäytetyössämme havainnointi ilman osallistumista on mielestämme perusteltua, koska osallistuvalla havainnoinnilla tulisimme vaikuttamaan kartoituksemme tuloksiin. Havainnoinnin apuna käytimme havainnointilomaketta (liite 1) sekä valokuvausta. Käytännössä toteutimme havainnoinnin siten, että vierailimme päiväkodeissa kolme kertaa. Jokainen tutkijoista havainnoi samoja asioita havainnointilomaketta (liite1) apuna käyttäen. Näin pyrimme lisäämään kartoituksen luotettavuutta. Päiväkodin pihaympäristössä sijoituimme siten, että hajaannuimme eri puolille pihaa saadaksemme monipuolisen kuvan pihaympäristön mahdollisuuksista. Kukin havainnoitsija aloitti havainnoinnin lomakkeen eri sivuilta, jotta ehtisimme vastata kaikkiin havainnointilomak-

20 16 keen kysymyksiin lasten ulkona olon aikana. Havainnoinnissa ongelmaksi saattaa muodostua havainnoitsijoiden läsnäolon vaikutus tutkittavaan ilmiöön. Tämä pyritään ratkaisemaan sillä, että tutkija tekee itsensä tutuiksi tutkittaville. Luotettavan ilmapiirin luomisessa oleellista on myös se, että tutkija kertoo tutkittaville rehellisesti aikomuksistaan, mutta ei välttämättä varsinaisia tutkimusongelmia. (Hautala 1999, 8.) Ensimmäinen käyntikertamme olikin tutustumiskerta, jolloin pyrimme tekemään itsemme tutuiksi lapsille, jotta he tottuisivat meidän läsnäoloon pihaympäristössä. Tutustumiskertojen ansiosta lapset eivät kiinnittäneet meihin enää huomiota varsinaisilla havainnointikerroilla, joten meidän läsnäolomme ei vaikuttanut heidän toimintaansa pihaympäristössä. Mikäli lapset tulivat kysymään meiltä läsnäolomme tarkoitusta, kerroimme heille, että olemme tutustumassa heidän päiväkotinsa pihaympäristöön. Vanhemmille ja päiväkodin työntekijöille tiedotimme opinnäytetyöstämme tarkemmin ja pyysimme heitä olemaan tiedollisesti vaikuttamatta lasten toimintaan pihaympäristössä. Vanhemmille tiedotimme asiasta kirjeen avulla (liite 3), jossa myös pyysimme lupaa valokuvaamiseen. Päiväkodin johtajan kanssa keskustelimme henkilökohtaisesti ja sovimme, että päiväkodin johtaja tiedottaa asiasta muille päiväkodin työntekijöille. 5.4 Havainnointilomakkeen kuvaus Havainnointilomakkeemme (liite 1) koostui pihaympäristöön ja välineisiin sekä materiaaleihin liittyvistä kysymyksistä. Kaikki kysymykset olivat avoimia kysymyksiä, joista osaan vastattiin kuvaillen. Osaan kysymyksistä pystyi vastamaan kyllä tai ei vastauksilla, mutta emme jättäneet vastauksia kyseiselle tasolle. Havainnointilomakkeemme oli tarkoitettu pelkästään meidän havainnoitsijoiden käyttöön, ja sitä käytettiin apuvälineenä havainnointimme tueksi. Havainnointilomake on koottu opinnäytetyössämme esitetyn teoriataustan pohjalta. Kysymyksillä saimme hyvän yleiskäsityksen päiväkodin pihaympäristöstä. Lisäksi tarkastelimme lasten toimintaa Gallahuen ja Ozmunin (2002, ) asennonhallinta-, käsittely- ja liikkumistaitojen näkökulmasta. Kokosimme tutkimustehtävämme ja niihin vastaavat havainnointilomakkeen kysymykset taulukkoon 1. Taulukossa tummennetulla ovat ne kysymykset, jotka ensisijaisesti vastaavat kuhunkin tutkimustehtävään.

21 17 TAULUKKO 1. Tutkimustehtävät ja niihin vastaavat havainnointilomakkeen kysymykset Tutkimustehtävät: 1. Millaisia lasten leikki- ja toimintapaikkoja välineineen Tuokkolan ja Miekkoniemen päiväkotien pihaympäristöt tarjoavat? Havainnointilomakkeen kysymykset, jotka vastaavat tutkimustehtävään 1, 2, 3, 4, 5, 6,7 2. Antavatko pihaympäristöt riittävän monipuolisia virikkeitä lapsen motorisen kehityksen kannalta? 8, 9, 10 (1, 2, 3, 4, 5, 6, 7) 3. Miten Tuokkolan ja Miekkoniemen päiväkotien pihaympäristöistä mahdollisesti havaittuja puutteita voisi parantaa? 11, 12 (1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10) 4. Miten Tuokkolan ja Miekkoniemen päiväkotien pihaympäristöt eroavat lasten liiketaitojen tukemisessa? 8, 9, 10 (1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 11, 12) 5.5 Aineiston analyysiprosessi Etnografisessa tutkimuksessa aineiston keruu ja analyysi kulkevat rinnakkain. Analyysin eteneminen voi perustua haastattelurungon antamiin valmiisiin teemoihin ja kysymyksiin tai se voi edetä empiiriseen aineistoon perustuvana luokitteluna. Molemmissa luokittelua voidaan tarkentaa alustavan karkean luokituksen jälkeen niin, että teemat ja luokat jaetaan edelleen alateemoihin ja -luokkiin. Tästä seuraa luokkien vertailu, jonka jälkeen niiden välisiä yhtäläisyyksiä ja eroja tarkastellaan kriittisesti. Aineiston analyysin lopuksi syntyvät tutkimuksen johtopäätökset. (Janhonen & Nikkonen (toim.) 2001,

22 18 69.) Työmme analyysi eteni havainnointilomakkeen teemoihin ja kysymyksiin perustavana luokitteluna. Purimme ja kokosimme yhteen havainnoinnista saadut muistiinpanot kummastakin päiväkodista. Analysoimme aineiston kirjoittamalla muistiinpanot puhtaaksi kunkin havainnointikerran jälkeen, jolloin tiedot olivat vielä tuoreessa muistissa ja pystyimme vielä keskustellen käymään epäselviä asioita läpi. Kartoituksemme tulokset ja johtopäätökset kirjoitimme tutkimustehtäviemme mukaisesti. Tutkimustehtäviimme yksi ja kaksi vastaamme luvussa tulokset ja tutkimustehtäviin kolme ja neljä luvussa johtopäätökset. 6 TULOKSET Käsittelemme tässä luvussa ensiksi, millaisia leikki- ja toimintapaikkoja Miekkoniemen päiväkodin pihaympäristö tarjoaa, sekä arvioimme, onko pihaympäristö riittävän monipuolinen lapsen motorisen kehityksen kannalta. Toiseksi käymme samat asiat läpi Tuokkolan päiväkodin osalta. 6.1 Miekkoniemen päiväkoti Miekkoniemen päiväkodin pihaympäristö on L-kirjaimen muotoinen, ja se sijoittuu päiväkodin edustalle. Päiväkodin piha-alue on aidattu kauttaaltaan, etupiha ja sivut puuaidalla ja takaa verkkoaidalla. Pihaympäristöön saavuttaessa alue alkaa alarinteestä, jossa sijaitsee leikkimökki ja tasainen pieni pelialue, jonka jälkeen maasto kohoaa kallioksi. Päiväkodin pääovien edessä on rykelmä pöytiä ja penkkejä sekä taloa reunustavat erilaiset istutukset. Piha jatkuu oikealle päiväkodin julkisivun puolelle, jossa suurin osa kiinteistä leikkivälineistä sijaitsee. Päiväkodin edustalla on kivetetty käytävä, muutoin maasto on kaltevaa nurmialuetta. Kuvassa 5 on Miekkoniemen päiväkodin pihaympäristön karkea pohjapiirros.

23 19 KUVA 5. Miekkoniemen päiväkodin pihaympäristön pohjapiirustus KUVA 6. Miekkoniemen päiväkodin pihaympäristöä Miekkoniemen päiväkodin pihaympäristön (kuva 6) maastosta löytyy hiekkaa, multaa, nurmea, betonikivetystä, kalliota ja sää olosuhteiden mukaan lunta tai vesilammikoita. Pihaympäristön kiinteisiin leikkivälineisiin kuuluvat leikkimökki, leikkikatos, jossa on kiipeilyverkko, puolapuut, kurkistusreiät ja matalat kaiteet kiipeämistä sekä istumista varten. Pihamaalla on kolme kiikkua, joista kaksi on suunnattu isommille lapsille ja yksi pienemmille. Lisäksi pihalta löytyy neljä hiekkalaatikkoa, kaksi tarkkuusheittotau-

24 lua, pallon potkimisseinä, uima-allas, joka on käytössä vain kesäisin, sekä liukumäkikiipeilyteline (kuva 7). 20 KUVA 7. Liukumäkikiipeilyteline asennon- ja liikkumistaitojen harjaannuttajana 6.2 Tuokkolan päiväkoti Tuokkolan päiväkodin pihaympäristö alkaa autojen pysäköintialueelta, jatkuen suorana ja leveänä kaistaleena vajaan parin sadan metrin matkan, jonka jälkeen kaartuu oikealle, jossa on luonnonmukaista metsämaastoa ja päiväkodin pienempien lasten mussukoiden oma aidattu alueensa. Lisäksi päiväkodin sisäpihalla on myös erillinen aidattu leikkialue, johon jo puetut lapset jäävät odottamaan ohjaajien saapumista ennen siirtymistä isolle pihalle. Tuokkolan pihaympäristö on kaiken kaikkiaan todella laaja ja se on aidattu verkkoaidalla. Päiväkotirakennuksen edustalla on leveä asfalttikaistale, josta nurmikkoinen rinne viettää alas piha-alueelle. Kuvassa 8 on Tuokkolan päiväkodin pihaympäristön karkea pohjapiirros.

25 21 KUVA 8. Tuokkolan päiväkodin pihaympäristön pohjapiirustus KUVA 9. Tuokkolan päiväkodin pihaympäristöä Tuokkolan päiväkodin pihaympäristöstä (kuva 9) löytyy nurmikkoa, asfalttia, hiekkaa sekä luonnonmukaista metsämaastoa. Päiväkodin pihaympäristössä kiinteitä leikkivälineitä ovat ison pihan alueella leikkimökki, pyöritettävä karuselli, hiekkalaatikko, kolme kiikkua, ryhmäkiikku, kaksi kiipeily-/pallonpotkimisseinää, liikennemerkkejä, kiikkulauta, penkit, pukkitaistelupuomit, kiipeilyteline, jossa on puolapuut sekä kiipeämisverkkoa sivulla ja telineen päällä. Lisäksi isolta pihalta löytyy rinneliukumäki ja kiipeilytorni, jossa on liukumäki ja kiipeilyverkko (kuva 10).

26 22 KUVA 10. Asennonhallinnan ja liikkumistaitojen harjaannuttaminen kiipeilytornissa Pienten lasten aidatun alueen kiinteisiin leikkivälineisiin kuuluu kiikku, hiekkalaatikko, puinen liukumäki, jonka alle voi piiloutua, kaksi jousikeinua, leikkikatos/varasto ja puinen tunneli. Sisäpihalla kiinteitä välineitä on hiekkalaatikko, kiipeilyteline, jossa on puolapuut, verkkoa ja laskeutumisköysi, liukumäki, kiikkulauta, kiikku ja tunnelit. 6.3 Pihaympäristöjen mahdollisuudet motoriselle kehitykselle Toisena tutkimustehtävänämme oli se, antavatko pihaympäristöt riittävän monipuolisia virikkeitä lapsen motorisen kehityksen kannalta. Käytämme tarkastelussamme Gallahuen ja Ozmunin liiketaitoja, jotka jaetaan kolmeen osa-alueeseen: asennonhallinta-, liikkumis- ja käsittelytaidot (Gallahue & Ozmun 2002, ) Miekkoniemen pihaympäristö Pihaympäristön mahdollisuudet Asennonhallinta taitoihin kuuluvat muun muassa keskilinjasta poikkeava liikkuminen, kuperkeikka, väistely, yhden jalan tasapaino ja viivakävely sekä pää alaspäin tapahtuva

27 23 kehonhallinta (Gallahue & Ozmun 2002, ). Miekkoniemessä asennonhallinta taitoja voi harjoittaa tasaisella ja vaihtelevassa maastossa erilaisten pelien avulla, jossa lapsille tulee äkillisiä suunnanmuutoksia. Kuperkeikan teko onnistuu nurmikolla. Hiekkalaatikon ja uima-altaan reunoilla lapset voivat harjoitella viivakävelyä ja yhden jalan seisomista. Lisäksi asennonhallintaa lapset voivat harjoitella kahdessa eri telineessä sekä erilaisissa kiikuissa. Liukumäkikiipeilytelineessä (kuva 7) lapset voivat roikkua sekä harjoittaa asennonhallintataitoja kiikkerällä kävelysillalla. Toisessa kiipeilytelineessä sekä leikkimökin kuistilla lapset voivat tasapainoilla kaiteella sekä roikkua pää alaspäin. Muun muassa hiekkalaatikolla leikkiessään lapset harjoittavat keskilinjasta poikkeavaa liikkumista. Liikkumistaitoihin kuuluvat muun muassa kävely, juoksu sekä erilaiset hyppelyt ja loikat (Gallahue & Ozmun 2002, ). Miekkoniemessä on tasaista ja vaihtelevaa maastoa kävelyä ja juoksua varten. Puunkanto, hiekkalaatikon ja uima-altaan reunat toimivat mainiosti hyppimisen apuna. Lapset voivat hyppiä niiden päälle, niiden yli tai niiltä alas. Miekkoniemessä lapsilla on runsaasti mahdollisuuksia loikkimiseen, laukkaja sivuaskelhyppimiseen. Käsittelytaitoihin kuuluvat kaikki sellaiset toiminnot, joissa käytetään kehon ulkopuolista esinettä. Tällaisia taitoja ovat muun muassa pallon heittäminen ja kiinniottaminen. Miekkoniemen pihaympäristössä lapset voivat heittää, potkaista, vierittää ja kiinniottaa palloja. Lapset pystyvät kiipeilemään ja roikkumaan kiipeilytelineissä sekä kiikkumaan kiikuissa. Kantamaan ja kuljettamaan lapset pystyvät leluja ja luonnonmateriaaleja, kuten vettä ja risuja. Työntäminen ja vetäminen onnistuvat peräkärryä ja potkumopoja käyttämällä. Pihaympäristössä lapset voivat kaivaa, hämmentää ja lapioida hiekkaa ja vettä hiekkalaatikoissa, rapakoissa ja räystäiden alla (kuva 11).

28 24 KUVA 11. Käsittelytaitojen harjaannuttaminen vettä lapioimalla Pihaympäristön käyttö Miekkoniemessä lapset pelasivat erilaisia pelejä hyödyntäen pihaympäristöön rakennettua pelikenttää. Peleissä heille tuli paljon nopeita suunnanvaihdoksia. Lisäksi näimme lasten kiipeilevän telineissä, roikkuvan kaiteilla sekä tasapainoilevan kävelysillalla. Lapset kävelivät hiekkalaatikon ja uima-altaan reunaa pitkin. Yhden jalan seisomisen harjoittelua emme nähneet. Lapset hyödynsivät hiekkalaatikoiden ja uima-altaan reunoja sekä kantoa hyppimiseen. Kivilaatoituksella lapset työnsivät ja vetivät erilaisia kärryjä. Lisäksi lapset hyödynsivät Miekkoniemessä olevaa kalliota kiipeilyyn ja leikkimiseen. Lapset leikkivät päiväkotileikkejä, joissa siivosivat, valmistivat ruokaa vedestä, hiekasta ja havunneuloista sekä leikkivät kotia ja kioskia leikkimökissä. Lapset vetivät peräkärryä sekä kuljettivat potkumopoja eri tyyleillä. Käsittelytaitoja lapset harjoittelivat kiipeilytelineissä sekä kiikuissa. Hiekkalaatikoilla ja vesilammikoilla lapset leikkivät lapioilla ja ämpäreillä. Lisäksi isommat lapset pelasivat kentällä pallopelejä sekä hyppivät narua. Miekkoniemessä lapsilla on mahdollisuus harjoittaa kaikkia liiketaitoja. Havainnointikertojemme aikana kuitenkin korostui käsittelytaitojen harjoittaminen. Tuloksiin vaikuttaa se, että kävimme havainnoimassa pihaympäristöä vain kolme kertaa. Havaitsemamme tilanteet eivät vastaa kuitenkaan koko kuvaa, jonka olisimme saaneet olemalla havainnoimassa kaikilla ulkoilukerroilla pidemmällä aikavälillä.

29 6.3.2 Tuokkolan pihaympäristö 25 Pihaympäristön mahdollisuudet Tuokkolassa asennonhallintaitoja voi harjoittaa tasaisessa ja vaihtelevassa maastossa erilaisten joukkuepelien ja leikkien avulla, joissa vaihdetaan nopeasti suuntaa. Viivakävelyä ja tasapainoilua voi Tuokkolassa harjoitella hiekkalaatikon reunalla sekä pukkitaistelupuomeilla. Hiekkalaatikolla ja luonnonmateriaaleilla leikkiessä lapset voivat harjoittaa keskilinjasta poikkeavaa liikkumista. Lukuisia kiipeilytelineitä lapset voivat hyödyntää roikkumalla verkoissa sekä kieppumalla rekkitankojen päällä. Asennonhallintataitoja lapset voivat harjoittaa myös erilaisissa kiikuissa sekä pyöritettävässä karusellissa. Tuokkolan pihaympäristössä on ryhmäkiikku, johon mahtuu useampi lapsi kerrallaan kiikkumaan (kuva12). KUVA 12. Kiikkumisessa tarvitaan asennonhallinta taitoja Tuokkolassa lapsilla on erinomaiset mahdollisuudet hyödyntää suurta pihaa liikkumistaitojen osalta. Tuokkolassa lapsilla on mahdollisuus liikkua asfaltilla, metsässä, nurmikolla, soralla sekä kulkea ylä- tai alamäkeä. Lapset pystyvät hyppimään hiekkalaatikoi-

30 den reunoilla, pukkitaistelupuomilla, portailla ja penkeillä. Tuokkolassa on lisäksi runsaasti tilaa ja mahdollisuuksia loikkimiseen sekä sivuaskel hyppimiseen. 26 Käsittelytaitoihin liittyen Tuokkolassa lapset pystyvät pelaamaan palloa potkien, heittäen, vierittäen ja kiinniottaen. Kiipeäminen onnistuu pihalla olevissa kiipeilytelineissä. Lapsilla on lukuisia mahdollisuuksia harjoitella työntämistä ja vetämistä erilaisten kärryjen avulla. Potku- ja polkumopoilla/autoilla lapsilla oli mahdollisuus harjoittaa käsittelytaitoja. Tuokkolassa on runsaasti ämpäreitä, lapioita, kakkumuotteja, leikkiuuneja ynnä muita pieniä kodin tarvikkeita, joilla lapset voivat harjoittaa käsittelytaitoja. Lisäksi pihaympäristössä on paljon luonnonmateriaaleja, kuten puiden oksia, käpyjä, lehtiä, varpuja sekä havunneuloja (kuva 13). KUVA 13. Luonnonmateriaaleilla leikkiminen harjoittaa käsittelytaitoja

31 Pihaympäristön käyttö 27 Havainnointikertojemme aikana lapset kiipeilivät ja roikkuivat telineissä ja puissa, tasapainoilivat pukkitaistelupuomilla, pelasivat pallopelejä ja kiikkuivat. Pihaympäristössä lapset pelasivat erilaisia pelejä, liikkuivat luonnonmukaisessa ympäristössä, hyppelivät erilaisissa telineissä, portailla ja penkeillä. Tuokkolassa lapset kiikkuivat ja kiipeilivät telineissä, pyörivät karusellissä, pyörittivät ja heittelivät lumipalloja sekä lastasivat lunta leikkikuorma-autoihin. Pihaympäristössä olevalla liikennepihalla lapset ajoivat polku- ja potkumopoilla (kuva 14). Lapset leikkivät luonnonmateriaaleilla muun muassa kantamalla oksia ja miekkailemalla niillä sekä rakentamalla yhdessä majaa. Hiekkalaatikolla lapset tekivät hiekkakakkuja ja kaivoivat koloja. Tuokkolan pihaympäristö on monipuolinen kokonaisuus, jossa lapset voivat harjoittaa asennonhallinta-, liikkumis- ja käsittelytaitoja. Piha tarjoaa mäkistä maastoa muun muassa mäenlaskua varten, tasaista aluetta erilaisille peleille sekä luonnonmukaista ympäristöä vapaalle leikille. Havainnointikertojemme aikana lasten leikeissä korostui luonnonmateriaalien hyödyntäminen leikeissä. KUVA 14. Liikennepiha