MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo"

Transkriptio

1 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo VALTIONEUVOSTON ASETUS HEVOSKASVATUKSEN JA HEVOSURHEILUN EDIS- TÄMISEEN KÄYTETTÄVÄSTÄ OSUUDESTA VEIKKAUS OY:N TUOTOSTA 1 Yleistä Arpajaislain (1047/2001) muutos muutti aiemmin voimassa olleen arpajaislain mukaista käytäntöä, jossa pääosa totopeleistä muodostuvista tuotoista ohjattiin Fintoto Oy:n tuottoina suoraan hevosalalle käytettäväksi arpajaislain mukaisesti hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen. Arpajaislakia koskevan muutoksen mukaan hevosalalle tarkoitettu osa uuden rahapeliyhtiön tuotosta (neljä prosenttia) otetaan vuosittain valtion talousarvioon. Rahapeliyhtiö tilittää tuoton maa- ja metsätalousministeriölle jaettavaksi valtionavustuslain mukaisesti avustuksina hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen. Arpajaislainsäädännön muutoksen yhteydessä on tärkeää, että hevostalouden tukijärjestelmällä alan toimintaedellytykset voidaan turvata myös jatkossa. Tärkeimpiä tukitoimia ovat hevoskasvattajille ja -omistajille suunnattava kasvatustuki sekä raviratojen ja alan kehitystoiminnan tukeminen toisaalta valtakunnallisen kilpailutarjonnan että riittävän palkintotason turvaamiseksi. Arpajaislain 17 :ssä säädetyn rahapelitoiminnan tuottojen hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen tarkoitetun tuotto-osuuden myöntämiseen ja maksamiseen nyt ehdotettujen sääntöjen lisäksi avustuksen myöntämisessä toimittaisiin valtionavustuslain (688/2001) nojalla siten kuin arpajaislain 17 c :ssä asiasta säädettään. Muutoksen yhteydessä kumottiin totopelien tuottojen käyttämisestä hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen annettu laki (1055/2001). Euroopan komissio on hyväksynyt SA (2016/N) -valtiontuen hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen siten kuin siitä säädettään arpajaislain muutoksen ja valtionavustuslain nojalla. Valtiontuen myöntämisen mahdollistava säädöskehikko tulisi olla valmiina jo heti vuoden 2017 alussa hevosurheilun toimintaedellytysten turvaamiseksi häiriöttömästi. Tämän vuoksi asetusluonnos hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen käytettävästä osuudesta Veikkaus Oy:n tuotosta toimitettiin lausunnoille jo ennen arpajaislain muutoksen hyväksymistä ja näin ollen lausunnoilla oleva asetusluonnos oli riippuvainen tukiehdotuksen komissiokäsittelystä sekä eduskunnan lainsäädännön edistymisvaiheesta. Tavoitteena on kuitenkin saattaa ehdotus voimaan mahdollisimman aikaisin vuoden 2017 alusta, nyt esitetty asetus on tarkoitettu tulemaan voimaan Avustukset on pääosin tarkoitus myöntää mahdollisen komission hyväksymän valtiontuen sallimalla tavalla, osittain vähämerkityksisenä nk. de minimistukena ja eräiltä osin avustuksena, jota ei ole katsottu valtiontueksi. 2 Asetuksen pääasiallinen sisältö Asetuksessa ehdotetaan säädettäväksi valtionavustuslain nojalla hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen käytettävästä osuudesta Veikkaus Oy:n tuotosta. Valtionavustuslain nojalla annettavan valtioneuvoston asetusluonnoksen mukaan avustusta voitaisiin myöntää hevosjalostus- ja raviurheilujärjestöjen keskusjärjestölle sekä

2 2 ratsastusurheilujärjestöjen keskusjärjestölle ja näiden jäsenyhteisöille sekä tiettyihin tarkoituksiin myös kunnalle. 3 Pykälien yksityiskohtaiset perustelut 1 Asetuksen 1 :ssä säädettäisiin soveltamisalasta. Asetusta sovellettaisiin arpajaislain 17 :ssä säädettyyn rahapelitoiminnan tuottojen hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen tarkoitetun tuotto-osuuden talousarvion mukaisesta myöntämisestä, maksamisesta ja käytöstä valtionavustuslain nojalla siten kuin arpajaislain 17 c ja 20 :ssä asiasta säädetään. 2 Keskusjärjestölle myönnettävien avustusten käyttötarkoitukset. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi niistä käyttötarkoituksista, joihin keskusjärjestölle voidaan myöntää avustusta. Pykälässä yksilöidyt käyttökohteet vastaavat nykyistä totopelien tuottojen käyttämisestä hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen annettua lakia. Keskusjärjestöjen tehtävänä on tukea, kehittää ja ohjata valtakunnallisesti alueorganisaatioidensa ja jäsenjärjestöjensä toimintaa sekä edistää hevoskasvatusta ja urheilutoimintaa. Toiminta painottuu suunnitteluun, tiedotukseen, koulutukseen, tilastointiin, neuvontaan sekä kehittämis- ja julkaisutoimintaan. Raviurheilun ja hevosjalostuksen keskusjärjestönä toimii Suomen Hippos ry (Hippos). Hippos pitää rekisteriä ja kantakirjaa suomenhevosista, lämminverisistä ravihevosista ja lämminverisistä ratsuhevosista ja poneista sekä kilpailurekisteriä ravihevosista. Hippos, Suomen Irlannincobyhdistys ry:stä ja Eestin raskaat vetohevoset ry on hyväksytty myös Euroopan Unionin säädösten mukaisesti hevosrotujen kantakirjoja ylläpitäväksi yhteisöksi. Jalostus- ja kilpailutoiminnan osalta tärkeä asema on Hippoksen ylläpitämä selainpohjainen Heppa-rekisteri, josta löytyvät lähes kaikkien Suomessa olevien hevosten tiedot sekä ravi- ja kilpailutoiminnan tiedot. Heppa tietokannassa pidetään suojatussa tietokannassa hevosrekisteriä. Myös Suomen Irlannincobyhdistys ry ja Eestin Raskaat Vetohevoset ry. pitävät rotunsa rekisteriä ja kantakirjaa ja tällä on tärkeä merkitys rotujen jalostus-, kilpailu- ja näyttelytoiminnalle. Rekisteri sisältää mm. tiedot rodun DNA-testauksista ja kilpailu- ja näyttelytuloksista Keskusjärjestöjen tehtävänä on kilpailuissa hevosten suorituskykyyn keinotekoisesti vaikuttavien lääkeaineiden tai vastaavien aineiden ja valmisteiden käytön valvonta. Lääkeaineiden käyttöä eläinurheilussa rajoitetaan lainsäädännön, sääntöjen ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Totalisaattoriraveissa otetaan vähintään yksi arvottu dopingnäyte ja myös koelähdöissä arvotaan testattavaksi joutuva hevonen. Ratsastusurheilussa dopingtestausta tehdään sekä harjoitus- että kilpailutilanteissa. Ratsastusurheilujärjestöjen keskusjärjestön, Suomen Ratsastajainliitto ry:n (SRL), toiminnallinen tuki myönnetään rahapelitoiminnan tuotoista opetusministeriön kautta. Ratsastajainliiton avustus valtion vedonlyöntiosuudesta on kohdistunut erityiskohteisiin kuten kilpailukaluston hankintaan ja peruskorjaukseen sekä tulospalvelujärjestelmän ja kilpailutoiminnankehittämiseen. SRL:n tehtävänä on edistää ratsastusta maassamme niin harrastus-, kunto-, kuntoutus-, liikunta-kuin urheilumuotona. SRL on yksi Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n (SLU) jäsenjärjestöistä. SLU:n tavoitteena on tasa-arvoinen liikuntakulttuuri, jossa kaikilla Suomessa on yhdenvertaiset mahdollisuudet harrastaa, toimia ja päättää liikunnassa ja urheilussa. SRL:n toimintaa paikallistasolla organisoivat ja koordinoivat paikalliset aluejaostot. Liiton varsinaisia jäseniä ovat paikalliset rekisteröidyt ratsastusseurat. Lisäksi yhteisöjäseninä on liiton

3 3 hyväksymiä ratsastuskouluja ja harrastetalleja. SRL on kansainvälisen Federation Equestre Internationalen (FEI) jäsen. 3. Jäsenyhteisölle myönnettävien avustusten käyttötarkoitukset. Tässä tarkoitetut jäsenyhteisöt ovat lähinnä hevosjalostusliitot, raviradat ja ratsastusseurat. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi kohteista, joihin jäsenyhteisölle voidaan myöntää avustusta. Kohteet vastaavat voimassa olevaa totopelien tuottojen käyttämisestä hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen annettua lakia. Neuvontaa sekä hevosten jalostusja kantakirjaukseen liittyvää näyttelytoimintaa toteutetaan Suomen Hippos ry:n koordinoimien alueellisten hevosjalostusliittojen kautta. Liitot koostuvat paikallisista hevosseuroista ja yhdistyksistä. Liittojen tehtäviä ovat hevosten rekisteröinti, mikä muodostaa pohjan hevosten kantakirjaamiselle Hippoksen rekisterin osalta. Kahden hevosrodun osalta rekisteröinti on mahdollista myös kahden muun hyväksytyn kantakirjanpitäjän pitäjän ylläpitämään rekisteriin. Tämä muodostaa siten perustan jalostus- ja kilpailutoiminnalle. Hevoset tunnistetaan niiden rekisteröinnin yhteydessä. Tunnistaminen tapahtuu noudattaen neuvoston direktiivien 90/427/ETY ja 2009/156/EY mukaisten sääntöjen vahvistamisesta hevoseläinten tunnistusmenetelmien osalta (hevospassista annettu asetus) annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/262 määräyksiä, joiden mukaisesti tunnistetietoihin liitetään mm. hevosen väritys, otetaan verikoe ja asetetaan nahan alle mikrosiru hevosen tunnistamisen varmistamiseksi kilpailusuoritusten yhteydessä sekä hevosten identiteetin vaihtamisen estämiseksi. Liittojen tehtäviä ovat kurssi-, neuvonta- ja järjestötoiminta, omistajan vaihdoksiin liittyvät asiat sekä raviratojen avustaminen. Myös Suomen Irlannincobyhdistys ry. ja Eestin Raskaat Vetohevoset ry. toteuttavat rotunsa osalta hevosten rekisteröintiä, mikä muodostaa pohjan hevosten kantakirjaamiselle ja siten jalostus- ja kilpailutoiminnalle annettujen säädösten ja määräysten mukaisesti. Lisäksi toteutetaan kurssi-, neuvonta- ja järjestötoimintaa ja omistajan vaihdoksiin liittyvät toimenpiteitä. Raviratoja kehitettiin ja luvuilla ympärivuotiseen toimintaan soveltuvien maakunnallisten keskusratojen verkoston aikaan saamiseksi. Raviratojen investointeja on rakennusten rakentamiseen ja laitehankintoihin rahoitettu valtion totopeliosuudesta ja vastaavasti on tuettu ratsastusseurojen tallihankkeita. 4. Kunnalle myönnettävien avustusten käyttötarkoitukset. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi mahdollisuus myöntää avustusta kunnalle raviurheilutoiminnassa tarvittavan radan, muiden alueiden ja rakennusten rakentamiseen sekä rakennusten perusparantamiseen. Pykälä vastaa voimassa olevaa totopelien tuottojen käyttämisestä hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen annettua lakia. Kunnat ovat mukana raviurheilutoiminnassa kiinteistöjen omistajina ja raviurheilun alueellisen tasavertaisuuden vuoksi on tarkoituksenmukaista, että kuntien omistamille raviradoille voidaan myöntää avustusta rakentamis- ja perusparannushankkeisiin. 5 Avustuksen hakeminen. Pykälässä säädettäisiin avustuksen hakemisesta kirjallisesti maa- ja metsätalousministeriölle osoitetulla hakemuksella, jossa tulisi ilmoittaa hakijan nimi, kotipaikka ja yhteystiedot. Hakemuksessa tulisi yksilöidä avustuksen käyttötarkoitus, haettava avustuksen määrä, avustuksen käyttö- ja jakoperusteet ja hakemusvuotta koskeva toimintasuunnitelma sekä talousarvio. Jos avustusta haettaisiin vain osaan toiminnasta, toimintasuunnitelma ja talousarvio tulisi laatia siten, että niissä esitetään selkeästi erikseen se toiminta, mihin valtionavustus on tarkoitus käyt-

4 4 tää. Lisäksi hakijan tulisi antaa selvitys muista samaa tarkoitusta varten saaduista ja haetuista avustuksista ja tuista. Jäsenyhteisöjen tulisi myös liittää hakemukseen keskusjärjestön lausunto. Erityisavustuksen osalta haettaessa olisi lisäksi ilmoitettava avustuskohteen yksilöity kustannusarvio. Kunnan tekemään hakemukseen tulisi liittää ote hyväksytystä talousarviosta kohteen osalta. Yleisavustusta koskeva hakemus olisi toimitettava maa- ja metsätalousministeriölle hakemusta koskevaa toimintavuotta edeltävän kalenterivuoden loppuun mennessä ja erityisavustusta koskeva hakemus hakemuksessa tarkoitetun varainhoitovuoden lokakuun loppuun mennessä. 6 Avustuksen myöntämisen rajoitukset. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi Euroopan unionin valtiontukisäädännön yleisten periaatteiden mukaiset rajoitukset tuen myöntämiselle tilanteissa, joissa tuen hakija on ns. vaikeuksissa oleva yritys. Tällä määritelmällä tarkoitettaisiin kulloinkin voimassa olevan komission aiheesta antaman ohjauksen mukaista tulkintaa vaikeuksissa olevasta yrityksestä sellaisena kuin se on tiettyjen tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi perussopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti annetussa komission asetuksessa (EU) N:o 651/ artiklan 18 kohdassa sekä valtiontuesta rahoitusalan ulkopuolisten vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseen ja rakenneuudistukseen (2014/C 249/01) annetuissa komission suuntaviivoissa. Lisäksi pykälässä säädettäisiin tilanteista, joissa tuen hakija ei ole noudattanut eräitä valtion tuen takaisinperintää koskevia määräyksiä (nk. Deggendorf-ehto). Näitä ehtoja sisältyy komission valtiontuen hyväksyvään päätökseen ja ilmoitus niiden ottamisesta asiasta säätävään kansalliseen normikehikkoon oli valtiontuki-ilmoituksen käsittelyn ennakkoedellytyskin. 7 Avustuksen käyttäminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi siitä, että yleisavustus olisi käytettävä sen kalenterivuoden aikana, jolloin se on myönnetty. Ehdotus on tarpeen varmistamaan sen, että Arpajaislain periaate tukien käyttämisestä mahdollisimman tehokkaasti momentissa tarkoitetusta osuudesta myönnettävien avustusten vuosittaisen jakosuunnitelman mukaisesti toteutuisi. 8 Voimaantulo. Asetus ehdotetaan tulevaksi voimaan ja samalla kumottaisiin valtion ja Fintoto Oy:n osuudesta totopelien tuotoista annettu valtioneuvoston asetus (577/2012). 4 Taloudelliset vaikutukset Ehdotuksella on tarkoitus säätää valtionavustuksen yleisistä ehdoista määrärahan käyttöön joka osoitetaan vuosittain valtion talousarviossa hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen käytettäväksi osuudeksi Veikkaus oy:n tuotosta. Valtion talousarvion momentilla (Hevostalouden edistäminen hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen tarkoitetulla rahapelitoiminnan tuotolla) on vuonna 2017 osoitettu varat yhteensä 39,77 miljoonan euron suuruiseen hevoskasvatuksen ja hevosurheilun tukeen. Vastaavat Arpajaislain tuotto-osuutena saatavat tulot tuloutetaan momentille (Hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen käytettävä osuus rahapelitoiminnan tuotosta) jolle vuoden 2017 talousarviossa on arvioitu kertyvän 40,1 miljoonaa euroa. Vuosittainen alustava jakosuunnitelma Veikkaus oy:n tuoton käyttämisestä hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen tarkoitettujen valtionavustusten myöntämiseen on tarkoitus käsitellä valtioneuvoston rahaasiainvaliokunnan istunnossa ennen ministeriön myöntöpäätösten tekemistä.

5 5 5 Lausunnot 6 Laintarkastus Asetusehdotuksesta on pyydetty lausuntoja opetus- ja kulttuuriministeriöstä, sisäministeriöstä, sosiaali- ja terveysministeriöstä, valtiovarainministeriöstä, Maaseutuvirastosta, Elintarviketurvallisuusvirastosta, Luonnonvarakeskusta, Suomen Kuntaliitosta, Suomen Hippos ry:stä, Fintoto Oy:stä, Suomen Ratsastajainliitto ry:stä, Suomen Irlannincobyhdistys ry:stä, Eestin raskaat vetohevoset ry:stä, Suomen Ratsastajainliitto ry:stä, Suomenratsut ry:stä, Suomen Islanninhevosyhdistys ry:stä, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry:stä, Svenska Lantbruksproducenternas centralförbund SLC r.f.:stä, Pro Agria Keskusten Liitto ry:stä, ProAgria Svenska Lantbrukssällskapens Förbund ry:stä sekä maakuntaraviradoilta. Valtiovarainministeriö ilmoitti, että sillä ei ole huomautettavaa asetusluonnoksesta. Suomen kuntaliitto ilmoitti, että sillä ei ole asiassa lausuttavaa. Sisäministeriö totesi asetusluonnoksen liittymisen lainsäädäntöhankkeeseen ja tämän vuoksi olevan syytä huomioida eduskuntakäsittelyn aikana esille nousseiden näkemyksiä. Asetusluonnosta pidettiin sinänsä hyvänä ja tarpeellisena useimmissa lausunnoissa eikä sitä suoranaisesti vastustettu. Maaseutuvirasto, Suomen Hippos ry, MTK ry, Valkealan hevosystävät ry ja Keski-Suomen Ravirata Oy puolsivat asetusluonnoksessa ehdotettua tuotonjakomallia sellaisenaan ja osin jopa sen vahventamista perusteluissa. Elintarviketurvallisuusvirasto, Suomen Irlannincobyhdistys ry ja Eestin raskaat vetohevoset ry kiinnittävät kuitenkin huomiota siihen, että Hippoksen lisäksi kantakirjanpitäjänä toimii kaksi muutakin yhteisö mikä tulisi mainita asetusluonnoksen perusteluihin sekä Suomen Irlannincobyhdistys ry:n mukaan myös rajaa tarpeettomasti tuensaajia asetusehdotuksessa. Suomen Ratsastajainliitto ry Esittää tukikohteiden tarkennuksia eräisiin tukikohteisiin sekä laajentaa perusteluja näiden osin sekä tukimuodon muuttamista omalta osaltaan muuksi kuin nk. vähämerkityksiseksi tueksi. Suoranaisia asetuksen pykälämuutoksia koskevia ehdotuksia oli lähinnä tuen saajia ja tuen kohteita koskevilta osin, mutta näiden johdosta ei tehty muutoksia lausunnolla olleeseen luonnokseen. Tuen saajia ei katsottu perustelluksi laajentaa esim. kantakirjaa pitäviin tahoihin koska pelkästään kantakirjan pitäjänä toimiminen ei ole sinänsä tukeen oikeuttavaa vaan perusperiaatteena on tältä osin kustannusten periminen kantakirjauspalvelujen käyttäjiltä, perusteluihin otettiin toisaalta maininta siitä että muitakin kantakirjan pitäjiä kuin Suomen Hippos ry tällä hetkellä Suomessa toimii. Tukikohteita ei laajennettu eräissä lausunnoissa esitetyllä tavalla koska jo esitettyjen tukikohteiden katsottiin pääosin kattavan esitettyjä lisäyksiä tarpeellisin osin ja toisaalta katsottiin tarkoituksenmukaiseksi tukea toimintaa enemmän kuin vuokratilojen vuokraa. Lisäksi Suomen Hippos esitti tukikohteiden laajentamista enemmän markkinointityyppisiin toimenpiteisiin joita ei katsottu mahdolliseksi ottaa esitetyn asetuksen piiriin. Asetusehdotus on tarkastettu oikeusministeriön lainvalmisteluosaston laintarkastusyksikössä.

VEIKKAUS OY:N TUOTOSTA HEVOSKASVATUKSEN JA HEVOSURHEILUN EDIS- TÄMISEEN TARKOITETTUJEN VALTIONAVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN V. 2018

VEIKKAUS OY:N TUOTOSTA HEVOSKASVATUKSEN JA HEVOSURHEILUN EDIS- TÄMISEEN TARKOITETTUJEN VALTIONAVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN V. 2018 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Vanhempi hallitussihteeri 12.1.2018 Juha Vanhatalo VEIKKAUS OY:N TUOTOSTA HEVOSKASVATUKSEN JA HEVOSURHEILUN EDIS- TÄMISEEN TARKOITETTUJEN VALTIONAVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Juha Vanhatalo MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 5.1.2017 Juha Vanhatalo JAKOSUUNNITELMA HEVOSKASVATUKSEN JA HEVOSURHEILUN EDISTÄMI- SEEN KÄYTETTÄVÄSTÄ OSUUDESTA VEIKKAUS OY:N TUOTOSTA

Lisätiedot

/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2019 MAK SETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KANSALLISESTA TUESTA

/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2019 MAK SETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KANSALLISESTA TUESTA LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 22.11.2018 1902/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ 260857 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 5.11.2018 1795/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2017 MAKSETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KULJETUSTUESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2017 MAKSETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KULJETUSTUESTA LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 21.2.2018 363/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2017 MAKSETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KULJETUSTUESTA Maa-ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 25.11.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 227239 1(2) 1.2.2017 197/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta

Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta LAUSUNTOPYYNTÖ 1(1) 06.03.2017 476/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2016 MAK SETTAVASTA ETELÄ-SUOMEN KANSALLISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA

/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 7.3.2018 551/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2018/2019 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 Jt\ mmm.pi LAUSUNTOPYYNTÖ 244207 1(2) 23.11.2017 1881/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI LUONNON HAITTAKORVAUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 242844 1(2) mmm.fi 24.10.2017 1726/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 27.2.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN

Lisätiedot

Ministeriön lausuntopyynnöt liitteineen löytyvät MMM:n internet-sivustolta

Ministeriön lausuntopyynnöt liitteineen löytyvät MMM:n internet-sivustolta Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 2.5.2019 LAUSUNTOPYYNTÖ 269377 730/01.02/2019 1 (2) Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Ämmm.n /01.02/2018. Jakelussa mainitut

Ämmm.n /01.02/2018. Jakelussa mainitut A LAUSUNTOPYYNTÖ 248230 1 (2) Ämmm.n 31.1.2018 232/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄVI EN EHTOJEN HYVÄN MAATALOUDEN JA YMPÄRISTÖN VAATIMUKSISTA

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 233673 1(2) mmm.fi 25.4.2017 872/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2)

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) LAUSUNTOPYYNTÖ 248833 1(2) 14.2.2018 331/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TULVIEN JA RANKKASATEIDEN VUOKSI KIIREELLISENÄ TUKITOIMENPITEENÄ VILJELIJÖILLE

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2017

LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2017 LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi 8.3.2017 495/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA PORONHOITOVUO DELTA 2017/2018 MAKSETTAVASTA ELÄINKOHTAISESTA TUESTA Maa-ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 65/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle arpajaislaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 197/1999 vp) täydentämisestä Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Jukka Ränkimies

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Jukka Ränkimies MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 31.5.2016 Jukka Ränkimies EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAATALOUDEN NEUVONTAPAL- VELUJEN VALTIONAVUSTA Ehdotettavalla asetuksella

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN JA EI- TUOTANNOLLISIA

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 251757 1(2) mmm.fi 9.4.2018 730/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 21.1.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA

Lisätiedot

SUOMEN HIPPOS RY:N LAUSUNTO ARPAJAISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTOSEHDOTUKSISTA. 3 Rahapelit ja niiden toimeenpanomuotojen määritelmät

SUOMEN HIPPOS RY:N LAUSUNTO ARPAJAISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTOSEHDOTUKSISTA. 3 Rahapelit ja niiden toimeenpanomuotojen määritelmät LAUSUNTO 14.4.2016 Viite: SMDno-2015-1557 SUOMEN HIPPOS RY:N LAUSUNTO ARPAJAISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTOSEHDOTUKSISTA Suomen Hippos ry esittää lausuntonaan arpajaislakiin liittyviin

Lisätiedot

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta. LAUSUNTOPYYNTÖ 247736 1(2) 25.1.2018 175/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI EI- TUOTANNOLLISIA INVESTOINTEJA KOSKEVAN KORVAUKSEN JA ERÄIDEN SOPIMUSTEN

Lisätiedot

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala 1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)

Lisätiedot

1) VUODELTA 2019 MAKSETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOS TON ASETUKSEN 20 :N MUUTTAMISESTA

1) VUODELTA 2019 MAKSETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOS TON ASETUKSEN 20 :N MUUTTAMISESTA Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 06.06.2019 1 (2) 901/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSISTA;

Lisätiedot

HE 47/2010 vp. luovutuksen varainsiirtoverosta vapauttamisesta luovuttaisiin. Maatalouden rakennetuista annetun lain mukaiseen kiinteistön hankkimista

HE 47/2010 vp. luovutuksen varainsiirtoverosta vapauttamisesta luovuttaisiin. Maatalouden rakennetuista annetun lain mukaiseen kiinteistön hankkimista HE 47/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan varainsiirtoverolakia muutettavaksi. Lakiin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 144 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi hevostalouslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hevostalouslakia siltä osin kuin se koskee hevosten

Lisätiedot

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta. LAUSUNTOPYYNTÖ 258761 1(2) 2.10.2018 1595/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2018

LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi /01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) mmm.fi 06.06.2018 1072/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSISTA; 1) VUODELTA 2018 MAKSETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOS TON ASETUKSEN

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 19.4.2016 Jukka Ränkimies EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TUOTTAJAORGANISAATIOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 2 :N MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 12.5.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 is m m m.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 234435 1(2) 24.4.2017 849/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI POIKKEUK SELLISESTA MUKAUTUSTUESTA JA SEN LISÄTUESTA MAIDONTUOTTAJILLE

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 258499 1(2) mmm.fi 2.10.2018 1593/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄ VIEN EHTOJEN LAKISÄÄTEISISTÄ HOITOVAATIMUKSISTA SEKÄ NIIDEN

Lisätiedot

HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki HE 136/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtionavusta Urho Kekkosen kuntoinstituuttisäätiölle ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtionavusta Urho

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) Ämmm.R /01.02/2016. Jakelussa mainitut

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) Ämmm.R /01.02/2016. Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ 223642 1 (2) Ämmm.R 10.10.2016 1580/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ 262812 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 17.1.2019 66/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 16.5.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2015 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 235783 1(2) mmm.fi 15.5.2017 1003/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PINTA-ALOJEN JA PINTA-ALAPERUSTEISTEN EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN

Lisätiedot

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1988 vp. - HE n:o 152 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion

Lisätiedot

Hallintovaliokunta on antanut asiasta mietinnön (HaVM 11/2001 vp). Eduskunta on hyväksynyt seuraavan lain: Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Hallintovaliokunta on antanut asiasta mietinnön (HaVM 11/2001 vp). Eduskunta on hyväksynyt seuraavan lain: Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä arpajaislaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 197/1999 vp) täydentämisestä (HE 65/2001 vp). Hallintovaliokunta on antanut

Lisätiedot

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että

Lisätiedot

HE 101/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi palosuojelurahastolakia.

HE 101/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi palosuojelurahastolakia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi palosuojelurahastolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi palosuojelurahastolakia. Ehdotuksen mukaan palosuojelumaksun

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään 27 päivänä heinäkuuta 2001 annetun valtionavustuslain (688/2001) 8

Lisätiedot

HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta

HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusedustuksesta annetun lain 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta annettua lakia. Euroopan

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi /01.02/2017

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi /01.02/2017 LAUSUNTOPYYNTÖ 229839 1(2) mmm.fi 2.2.2017 194/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖ- KORVAUKSEN, LUONNONHAITTAKORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Tuija Ypyä Neuvotteleva virkamies, varatuomari

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Tuija Ypyä Neuvotteleva virkamies, varatuomari TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Tuija Ypyä Neuvotteleva virkamies, varatuomari LUONNOS 13.11.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI KIERTOTALOUDEN INVESTOINTI- JA KEHITTÄMISAVUSTUKSEKSI MYÖNNETTÄVÄSTÄ

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Vuoden 2014 täydentävien ehtojen tilaneuvontatuen (1990) ensimmäisen hakukerran maksaminen Liitteenä

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille valtionavustuksista 19.3.2010 klo12-15 15 Avustusten hakeminen Annikki Häkkilä Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille myönnettävät avustukset

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 29.3.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2017 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö 269963 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agricutture and Forestry 6.5.2019 753/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta. Ämmm.Fi LAUSUNTOPYYNTÖ 251299 1(2) 22.3.2018 664/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PINTA-ALOJEN JA PINTA-ALAPERUSTEISTEN EUROOPAN UNIONIN RAHOITTAMIEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 19.8.2011 LUONNOS Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arpajaisverolakia muutettavaksi siten, että yksinoikeudella

Lisätiedot

Muistio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA

Muistio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Vanhempi hallitussihteeri Jukka Ränkimies Muistio 27.3.2018 Liite 1 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA Ruhonluokitusta koskeva lainsäädäntö on

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 224375 1(2) mmm.fi 18.10.2016 1620/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ELÄINTEN HY- VINVOINTIKORVAUSTA KOSKEVAN SITOUMUKSEN ANTAMISESTA

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 255535 1(2) mmm.fi 12.7.2018 1291/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Suomennos LA 127/2001 vp Gunnar Jansson /r ym. LAKIALOITE 127/2001 vp Arpajaislaki ja eräät siihen liittyvät lait Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tausta Eduskunta hyväksyi 19 päivänä kesäkuuta

Lisätiedot

HE 193/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi satovahinkojen

HE 193/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi satovahinkojen Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi satovahinkojen korvaamisesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi satovahinkojen korvaamisesta annettua lakia siten, että satovahinkokorvauksia

Lisätiedot

HE 51/2011 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväk-

HE 51/2011 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväk- HE 51/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arpajaisverolakia Esitys liittyy valtion vuoden 2012 talousarvioehdotukseen

Lisätiedot

HE 26/2019 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2020 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

HE 26/2019 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2020 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi öljyjätemaksusta annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi öljyjätemaksusta annettu laki. Esitys liittyy valtion

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö 262839 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 17.1.2019 61/06.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

1. Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta ja avustussäännökset

1. Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta ja avustussäännökset 1(5) SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HPO/YPA 27.6.2018 Neuvotteleva virkamies Lassi Kauttonen TÄYDENTÄVÄ AVUSTUSTENJAKO VEIKKAUS OY:N RAHAPELITUOTOISTA TER- VEYDEN JA SOSIAALISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN

Lisätiedot

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Uusi rahoituslaki ja soveltaminen Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Rahoituslaki ja rahoitusasetus Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta

Lisätiedot

Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta

Lausuntoja voivat antaa myös muut kuin jakelussa mainitut tahot ja tietoa lausunnon antomahdollisuudesta LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) 17.10.2018 1674/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA ETELÄ-SUOMEN REHUNURMEN, REHUOHRAN JA KEVÄTVEHNÄN VÄLIAI

Lisätiedot

HEVOSTEN POHJOIS-POHJANMAA Hevostalouden kehittämisohjelma. Projektipäällikkö Heini Iinatti, Pro Agria Oulu p. 0405551674, heini.iinatti@proagria.

HEVOSTEN POHJOIS-POHJANMAA Hevostalouden kehittämisohjelma. Projektipäällikkö Heini Iinatti, Pro Agria Oulu p. 0405551674, heini.iinatti@proagria. HEVOSTEN POHJOIS-POHJANMAA Hevostalouden kehittämisohjelma Projektipäällikkö Heini Iinatti, Pro Agria Oulu p. 0405551674, heini.iinatti@proagria.fi Hevosten Pohjois-Pohjanmaa - hevostalouden kehittämisohjelma

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään liikuntalain (390/2015) nojalla: Valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä 1 luku Valtion liikuntaneuvosto 1 Valtion liikuntaneuvoston ja sen jaostojen

Lisätiedot

Laki. Soveltamisala ja suhde valtionavustuslakiin

Laki. Soveltamisala ja suhde valtionavustuslakiin Laki henkilöautojen romutuspalkkiosta ja sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- tai etanolikäyttöisiksi muuntamisen tuesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAATILAN IN VESTOINTITUEN KOHDENTAMISESTA ANNETUN ASETUKSEN 3 :n MUUTTAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAATILAN IN VESTOINTITUEN KOHDENTAMISESTA ANNETUN ASETUKSEN 3 :n MUUTTAMISESTA A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 121/01.02/2018 18.1.2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI MAATILAN IN VESTOINTITUEN KOHDENTAMISESTA ANNETUN ASETUKSEN 3 :n MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin

Lisätiedot

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia

Lisätiedot

Laki. maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista. Lain tarkoitus

Laki. maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista. Lain tarkoitus Laki maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on maatalouden toimintaedellytysten turvaaminen

Lisätiedot

Arpajaislain hallituksen esitystä ja STM:n asetusluonnoksia koskeva lausunto

Arpajaislain hallituksen esitystä ja STM:n asetusluonnoksia koskeva lausunto 1 Lausunto 1 (7) kirjaamo@intermin.fi lainsaadantoyksikko_poliisiosasto@intermin.fi kirjaamo@stm.fi Viite: SMDno-2015-1557 ja STM 3351/2015 Arpajaislain hallituksen esitystä ja STM:n asetusluonnoksia koskeva

Lisätiedot

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. 1 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi pakkohuutokaupalla myytävien kiinteistöjen lunastamisesta valtiolle annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 535 888 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUT TAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUT TAMISESTA Ämmm.Fi LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) 8.10.2018 1508/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2018 MAK SETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

AVUSTUSTEN JAKOPÄÄTÖS

AVUSTUSTEN JAKOPÄÄTÖS MUISTIO Liite 1 HSO/SUKE/Raija Volk 27.6.2017 AVUSTUSTEN JAKOPÄÄTÖS 1 Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta, avustussäännökset ja valtion talousarvio Arpajaislain 17 b :n 1 momentin pääsäännön mukaan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen

Lisätiedot

Yritystuen maksaminen

Yritystuen maksaminen Yritystuen maksaminen Leadertyön ajankohtaispäivät 28.10.2015 Maaseutuvirasto Tukien maksatusyksikkö Per-Ola Staffans Yritystuen maksamiseen liittyviä säännöksiä Ns. maaseuturahastoasetus (EU) N:o 1305/2013

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 390/2015 Liikuntalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

SÄÄDÖSKOKOELMA. 390/2015 Liikuntalaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2015 390/2015 Liikuntalaki Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset

Lisätiedot

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta. A mmm.a 2.10.2018 1591/01.02/2018 LAUSUNTOPYYNTÖ 258496 1 (2) Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄ VIEN EHTOJEN HYVÄN MAATALOUDEN JA YMPÄRISTÖN VAATIMUKSISTA

Lisätiedot

Lausuntopyyntö OKM lausuntopyyntö valtioneuvoston asetusluonnoksesta valtionavustuksesta poliittisille ajatuspajoille

Lausuntopyyntö OKM lausuntopyyntö valtioneuvoston asetusluonnoksesta valtionavustuksesta poliittisille ajatuspajoille Lausuntopyyntö OKM/13/010/2013 12.03.2013 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM lausuntopyyntö valtioneuvoston asetusluonnoksesta valtionavustuksesta poliittisille ajatuspajoille Pyydämme lausuntoanne 12.4.2013

Lisätiedot

Edunsaajien asema rahapeliuudistuksessa

Edunsaajien asema rahapeliuudistuksessa Edunsaajien asema rahapeliuudistuksessa 13.3.2015 Rahapelijärjestelmän vahva perusta Suomessa rahapelipolitiikasta päättävät eduskunta ja valtioneuvosto Suomen rahapelijärjestelmästä ja sen eri toimijoista

Lisätiedot

JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN

JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN Valtionavustukseen oikeutetut uudet liikuntaa edistävät järjestöt. Liikuntalain 10 :ssä säädetään, että liikuntaa edistävän järjestön valtionavustuksen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 5.1.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS ELÄINTEN HYVINVOINTIKORVAUKSESTA ANNE- TUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1

Lisätiedot

HE 43/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 43/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 43/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä annetun lain 6 ja 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 599 903 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta Liite 3 Avustusehdot Poliittinen toiminta Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä,

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 11.12.2012 Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Vuoden 2012 täydentävien ehtojen tilaneuvontatuen (1990) maksaminen, toinen hakukerta Liitteenä

Lisätiedot

1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Vuoden 2013 uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion käsittelyssä noudatettavista menettelyistä

Vuoden 2013 uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion käsittelyssä noudatettavista menettelyistä Varainhoito-osasto 21.11.2013 Tukien maksatusyksikkö Dnro 2456/54/2013 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 uuhipalkkion

Lisätiedot

HE 17/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luonnonhaittakorvauksesta, sekä eräistä muista ympäristön ja

HE 17/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luonnonhaittakorvauksesta, sekä eräistä muista ympäristön ja Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luonnonhaittakorvauksesta, maatalouden ympäristötuesta sekä eräistä muista ympäristön ja maaseudun tilan parantamiseen liittyvistä tuista annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö 260861 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 5.11.2018 1792/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2018 1 (7) 752 Sijoituksen tekeminen Stadion-säätiö sr:n perusparannusrahastoon HEL 2018-010400 T 02 05 05 Päätös päätti hyväksyä 759 000 euron suuruisen sijoituksen tekemisen

Lisätiedot

Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3637/54/2014 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3637/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3637/54/2014 Tukien maksatusyksikkö ELY-keskukset Vuoden 2014 maatalousyrittäjien opintorahaa (2521) koskevien hakemusten käsittelyssä noudatettavista menettelyistä Liitteenä

Lisätiedot

SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite Lainsäädäntöneuvos SM066:00/2011. Asetusehdotus on valmisteltu sisäministeriössä virkatyönä.

SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite Lainsäädäntöneuvos SM066:00/2011. Asetusehdotus on valmisteltu sisäministeriössä virkatyönä. SISÄMINISTERIÖN ASETUS VOIMANKÄYTTÖ- ASE-, JA JÄRJESTYKSENVALVOJAKOULUTTAJIEN KOULUTUKSESTA 1. Yleistä Asetusehdotus liittyy hallituksen esitykseen (HE 22/2014 vp) eduskunnalle laiksi yksityisistä turvallisuuspalveluista

Lisätiedot