TOIMINTAKERTOMUS 2015 TOIMINTAKERTOMUS. JOENSUUN SEUDUN JHL RY Torikatu 17, Joensuu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2015 TOIMINTAKERTOMUS. JOENSUUN SEUDUN JHL RY Torikatu 17, Joensuu"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS JOENSUUN SEUDUN JHL RY Torikatu 17, Joensuu

2 1. YLEISTÄ Vuosi 2015 oli yhdistyksen perustamisvuoden jälkeen 13. varsinainen toimintavuosi. Vuoden 2013 syyskokouksessa on valittu hallituksen varsinaiset ja varajäsenet sekä luottamusmiehet toimikaudeksi Vuoden 2015 toiminnan painopisteinä ovat toimineet järjestötoiminta, edunvalvonta, koulutus, tiedotus sekä vapaa-aika. Yhdistyksen mökki Kelokolo on ollut jäsenistön käytössä koko kesän, pois lukien torstai illat jotka ovat olleet varattu jaostojen ym. yhdistyksen kokousten käyttöön. Jäsenistöllä on ollut mahdollisuus varata mökkiä 2 vrk kerrallaan omaan virkistyskäyttöön. Mökille on tehty uudistuksia/remonttia vuoden aikana. Yhdistyksen toimistolla oli avoimet ovet 17.10, paikalla 45 jäsentä. Kävijöillä oli mahdollisuus tulla keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja tavata keskeisiä toimijoita. Tarjolla oli myös nakkikeittoa ja pullakahvit. Kävijöillä oli myös mahdollisuus osallistua arvontaan. Yhdistyksen jäsenet osallistuivat hyvin JHL:n, SAK:n ja TSL:n alueellisiin ja valtakunnallisiin koulutuksiin. 2. JÄSENISTÖ Yhdistyksen tarkoituksena on koota Joensuun kaupungin, kaupunkikonsernin ja seurakunnan, ortodoksisen seurakunnan, Pohjois-Karjalan maakuntaliiton sekä Joensuussa toimivien, vastaavia palveluja tuottavien yksityisten työnantajien palveluksessa olevat liiton piiriin. Kertomusvuonna yhdistykseemme on liittynyt 80 uutta ja siirtynyt toisesta järjestöyksiköstä 19 jäsentä, yhteensä 99 jäsentä. Yhdistyksestämme on eronnut 140 jäsentä joista on siirtynyt toiseen järjestöyksikköön 14 jäsentä ja toiseen liittoon 32 jäsentä, eläkkeelle on siirtynyt 33 ja kuollut 18 henkilöä, 28 erosi ilman syytä. Rästierotettuja oli 15. Jäsenmäärämme oli yhteensä 2302 henkilöä, joista miehiä 630 ja naisia YHDISTYKSEN KOKOUKSET Yleisiä kokouksia pidettiin kaksi, sääntömääräinen kevätkokous (osallistujia 34) Joensuun pääkirjaston Muikku-salissa sekä syyskokous (osallistujia 58) Ravintola Eliaksessa. 4. YHDISTYKSEN HALLITUS Hallituksen kokoonpano oli puheenjohtaja + 15 varsinaista jäsentä ja 5 varajäsentä. Hallitus kokoontui kertomusvuonna 10 kertaa, joista 8 kokousta yhdistyksen toimitilassa, Torikatu 17, sekä 2 Ravintola Sulossa, Rantakatu 26, Joensuu. Hallituksen kokouksiin olivat oikeutettuja osallistumaan varsinaisten ja varajäsenten lisäksi toimihenkilöt, luottamusmiehet, työsuojeluvaltuutetut ja jaostonvetäjät sekä johtoryhmien jäsenet, jotka eivät ole hallituksen jäseniä. 1 Joensuun seudun JHL ry

3 OSALLISTUMINEN KOKOUKSIIN Nimi Osallistumiskerrat Salmelainen Sami, puheenjohtaja 8 Havukainen Sirpa, jäsen, varapj 10 Laakkonen Tapio, jäsen, varaplm 5 Lankinen Riitta, jäsen 9 Muona Tiina, jäsen, opintosihteeri 9 Pennanen Raimo, jäsen, plm 9 Pyykkö Heli, jäsen 1 Reijonmaa Kaija, jäsen, sihteeri 9 Savolainen Sirpa, jäsen, tiedotussihteeri 7 Silvennoinen Karoliina, jäsen 6 Sorsa Toni, jäsen, varaplm, kokousvastaava 8 Timoskainen Helena, jäsen 10 Turunen Leena, jäsen, plm 8 Vetola Juha, jäsen, tal.hoit. ja atk-vastaava 10 Väyrynen Eero, jäsen, vapaa-aikavastaava 8 Ylijoki Heli, jäsen 7 Pyykkö Titta, varajäsen 6 Westerman Eija, varajäsen 6 Sairanen Tomi, varajäsen 1 Kisko Natalia, varajäsen 7 Väyrynen Katja, varajäsen 4 MUUT OSALLISTUJAT Gröhn Tuija, jäsenasiainhoitaja 2 Ojala Tiina, ts.valt. 5 Piiroinen Marjatta, lm 2 Väänänen Janne, lm 10 Nissinen Pirjo, jaoston vetäjä 1 Sahlman Leena, jaoston vetäjä 5 Kari U. Pesonen, jaoston vetäjä 9 Pursiainen Ritva, lm 2 Soininen Antti, varalm 1 TOIMINNANTARKASTAJINA ovat toimineet Kari U. Pesonen ja Helena Manninen, varalla Juhani Muikku ja Anja Kärki. 5. TYÖJAOSTO Hallituksen apuelimenä on toiminut järjestäytymiskokouksen perustama työjaosto, joka on kertomusvuonna kokoontunut 10 kertaa. OSALLISTUMINEN KOKOUKSIIN Nimi Osallistumiskerrat Salmelainen Sami, puheenjohtaja 8 Havukainen Sirpa, jäsen, varapj 10 Pennanen Raimo, jäsen, pääluottamusmies 10 Reijonmaa Kaija, jäsen, sihteeri 8 2 Joensuun seudun JHL ry

4 Turunen Leena, jäsen, pääluottamusmies 9 Kutsuttuna Vetola Juha, taloudenhoitaja, atk-vastaava 10 Savolainen Sirpa, tiedotussihteeri 3 Sorsa Toni, varaplm, kokousvastaava 6 Timoskainen Helena, jäsen 1 6. JAOSTOT JA NIIDEN YHTEYSHENKILÖT Jaostot vuonna 2015 Edunvalvontajaosto Eläkeläisjaosto Enon jaosto Kirjastoalan jaosto Kotihoitoalanjaosto Koulunkäynninohjaajien jaosto Kunniajäsenjaosto Opintojaosto Pelastusalan jaosto Perhepäivähoitajien jaosto Päivähoitoalan jaosto Ravintopalvelualan jaosto Siivousalan jaosto Teknisen alan jaosto Terveydenhoitoalan jaosto Tiedotusjaosto Tietotekniikka-alan jaosto Toimistoalan jaosto Tuntipalkkaisten jaosto Vapaa-aikajaosto Leena Turunen Kari U. Pesonen Tapio Laakkonen Tarja Latja Leena Salo Pirjo Nissinen Raimo Pennanen Tiina Muona Heikki Pirinen Riitta Lankinen Heli Ylijoki Leena Sahlman Katja Väyrynen Raimo Pennanen avoin Sirpa Savolainen Juha Vetola Marjo Juppi Raimo Pennanen Eero Väyrynen 7. EDUNVALVONTA JA LUOTTAMUSMIEHET Laajan edunvalvontamme keskeisiä tavoitteita ovat jäsentemme ansiotason Hoitoalan työnvaativuuden arviointi saatiin syksyn aikana päätökseen kriteeristöjen osalta. Työnantajan hyväksymä lopullisten tasojen määrä oli huomattavasti vähäisempi kuin järjestöjen esittämä. Kriteeristöjen mukaisten eurojen määrittely siirtyi tehtäväksi vuoden 2016 puolella. Tuleva Siun sote organisaation uudistuksen valmistelutyöt ovat työllistäneet monilla tahoilla koko vuoden ajan. Kunnat tekivät päätökset mukaan lähtemisestä lokakuussa Siun sote aloittaa vuoden 2017 alusta, joten valmistautumisaikaa jää vain yksi vuosi, eli aikataulu on erittäin haasteellinen. Valmistelutiimit eri osa-alueilla on perustettu ja vetäjät sekä tiimin jäsenet valittu. Lisäksi on mahdollisuus pyytää tarvittaessa lisätyövoimaa. 3 Joensuun seudun JHL ry

5 Vuosi 2015 oli edunvalvonnan näkökulmasta vaikea. Työtahti on kiristynyt ja erilaisia muutoksia on meneillään kaiken aikaa. Henkilöstön jaksaminen on kovalla koetuksella. Kaupungilla käytössä olevaa sovittelua on tarvittu enenevässä määrin selvittelemään työyhteisöongelmia. Varoituksia ja huomautuksia kaupungin henkilöstölle annettiin lähes sama määrä kuin vuonna 2014, joka oli ennätyksellinen vuosi niiden antamisessa. Tuntipalkkasopimuksen piirissä olevan henkilöstön edunvalvonnassa ei ollut erikoista. Joitakin henkilöitä siirtyi Teknisen sopimuksen piiriin lähinnä työtehtävien muutoksen johdosta. Luottamusmiesvalinnoissa syksyllä oli vaikeuksia saada TS-sopimuksen piirissä oleville luottamusmiestä. Tuntipuolella valinnat menivät paria paikkaa lukuun ottamatta entisille. Kaiken kaikkiaan on havaittavissa, että luottamusmiehiksi ei ole halukkuutta. Halukkuuden puute voi johtua monestakin syystä, mutta yksi syy lienee työelämän haasteellisuus. Edunvalvonnan osaamista parannettiin järjestämällä yhdistyksen omia tilaisuuksia ja osallistumalla JHL:n, SAK:n ja TSL:n alueelliseen ja valtakunnallisiin koulutuksiin. Pidettiin myös luottamusmiespalavereja sekä työpaikka- ja ammattialakohtaisia tapaamisia. Valtakunnalliseen ja alueelliseen edunvalvonnan kehittämistyöhön osallistuttiin JHL:n hallituksen, edustajiston ja Itä-Suomen alueryhmän, ammattialaverkostojen sekä SAK:n aluetoimikunnan ja paikallisjärjestön edustusten kautta. LUOTTAMUSMIEHET VUONNA 2015 JOENSUUN KAUPUNKI PÄÄLUOTTAMUSMIEHET Varsinainen KVTES Leena Turunen Vara Toni Sorsa TTES, perhepäivähoitajat, teknisten sopimus Raimo Pennanen Tapio Laakkonen HALLINTO- JA TOIMISTOALA Kaija Reijonmaa Tuija Gröhn TEKNINEN KESKUS/KVTES Ravintopalvelut Helena Timoskainen (28.2. saakka) Ritva Pursiainen (1.3 alkaen) Laitoshuoltajat Marjatta Piiroinen Katja Väyrynen TEKNINEN KESKUS/TS Timo Karvinen Untamo Pirinen TEKNINEN KESKUS/TTES Kiinteistöpalvelut Petri Toikka Pentti Pakarinen Korjaamo/metsät/liikennemerkit Heikki Immonen Matti Mononen 4 Joensuun seudun JHL ry

6 Katurakentaminen Mika Käpyaho Antti Soininen Katujen hoito ja kunnossapito Tomi Sairanen Pasi Pirhonen Puistojen hoitoyksikkö Pirjo Auvinen Petteri Uusoksa Maastomittaus ja pohjatutkimus Heikki Ratinen (30.9. saakka) Ari Jormanainen (1.10. alkaen) JOENSUUN VESI Käyttö ja ylläpito Pekka Jelkänen Puhdistamo Ari Kinnunen VARHAISKASVATUS JA KOULUTUS Koulutuspalvelukeskus Karoliina Silvennoinen Päivähoito Heli Ylijoki Perhepäivähoitajat Riitta Lankinen VAPAA-AIKATOIMI Kulttuuri- ja kirjastotoimi Sirpa Havukainen Liikuntatoimi Sami Salmelainen Jarmo Kitunen Kimmo Räsänen Päivi Pehkonen Rauni Leskinen Anja Väisänen Jere Sinkkonen SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Hoitohenkilöstö Heli Pyykkö Kotipalvelu Leena Salo P-K:N PELASTUSLAITOS Heikki Pirinen, Kitee ENO Tapio Laakkonen KIIHTELYSVAARA Seija Kärnä PYHÄSELKÄ Riitta Lankinen Seppo Puustinen OUTOKUMPU avoin 5 Joensuun seudun JHL ry

7 MUUT TYÖNANTAJAT Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Sirpa Savolainen Tiina Ojala Itä-Suomen Liikuntaopisto Kari Salo Heidi Parviainen Opiskelija-asunnot Oy Joensuun Elli Kari Palviainen Minna Häyrynen AVAINTES Karelia-ammattikorkeakoulu Aki Laine ( saakka) Tuula Sormunen (1.11. alkaen) Karjalan Tekstiilipalvelu Oy Katri Kovero Jaana Ryynänen Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Juha Vetola Puhas Oy Janne Väänänen KIRKON SOPIMUS Joensuu ev.lut. seurakunta Esa Turunen TYÖSUOJELUVALTUUTETUT Tekninen keskus Toni Sorsa Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Tiina Ojala Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Juha Vetola varalla Henri Piitulainen 8. OPINTO- JA KOULUTUSTOIMINTA Yhteensä 238 kertaa yhdistyksemme jäsenet osallistuivat vuonna 2015 erilaisiin koulutustilaisuuksiin seuraavasti: JHL:n kurssin nimi Aika Osallistujien lkm Luottamusmiesten ajankohtaispäivät Kirjasto- ja tietopalvelualojen ammatilliset kehittämispäivät Toimisto-, hallinto- ja IT-alojen opintopäivät Luottamusmiestiedon jatkokurssi, kunta 1. osa Puhtauspalvelujen opintopäivä Ravitsemispalvelujen opintopäivä Työpaikan sisäilma ja sisäilmastoseminaari Työsuojelun perusteet yksityisellä 6 Joensuun seudun JHL ry

8 sektorilla Luottamusmiestiedon täydennyskurssi, vuosiloma, kunta Asiat hallintaan yhdistyksen sihteerin kurssi Koulunkäynninohjaajien ja koulunkäyntiavustajien luottamusmieskurssi Luottamusmiestiedon kurssi, tuntipalkkaiset, kunta Koulunkäynnin ohjauksen opintopäivä Varhaiskasvatuksen opintopäivä Nuorisokurssi Osallistu verkossa johdantoa verkkokurssiopiskeluun Tuntipalkkaisten valtakunnalliset neuvottelupäivät Monikulttuurisuus työpaikalla Luottamusmiesten ajankohtaispäivät Lääketiedon kurssi Yhdistysjohdon tapaaminen Toimintasuunnitelma 2016 sunnittelu/ aktiivien matka Lappeenranta/ Tallinnan risteily Kehityskeskustelu/purkuilta Työsuojelun ja yhteistoiminnan ajankohtaispäivät Yhteistoiminta irtisanomis- ja lomautustilanteissa Toimiva hallitus puheenjohtajan peruskurssi Kirjasto- ja tietopalvelualojen opintopäivät Yhdistyksen tapahtumat järjestyksenvalvojakoulutus Edunvalvonnan kehittämispäivät pääluottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille Luottamusmiestiedon jatkokurssi, kunta, 2. osa Työnhakijan työpaja Yhdistyksemme kiittää jäseniä koulutukseen osallistumisesta/tiedon kartuttamisesta. 9. TAPAHTUMAT JÄSENISTÖLLE JA MUUT TILAISUUDET Kylpylämatka Vesileppis 14.2.; 25 osallistujaa Ulkoilupäivä Huhmari 14.3.; 23 osallistujaa Onkikilpailut Utran Saaret 21.5.; 28 osallistujaa 7 Joensuun seudun JHL ry

9 Kesämatka Pyynikin Kesäteatteri ; 46 osallistujaa Rantakalapäivä ; yhteinen 212, 297 ja 338 kanssa; osallistujia 50 Puolukkaretki Ilomantsi 19.9.; 24 osallistujaa Osaston pikkujoulu Bomba ; 75 osallistujaa Perhepikkujoulu Pataluodon yläkoulun ravintola 8.12.; 50 osallistujaa Aktiivien matka/toiminnansuunnittelu , 23 osallistujaa Yhdistys on tukenut jäseniään 20 /jäsen liikuntapaikkojen kerta-, kuukausi-, vuosi- tai sarjalipuista, tuki on maksettu 128 jäsenelle. Yhdistys on tukenut jäseniään 20 /jäsen kulttuuritapahtumiin: teatteri, konsertti tai museo, tuki on maksettu 110 jäsenelle Yhdistyksen mökkiä Kelokoloa on käytetty kesäkaudella torstaisin jaostojen ym. yhdistyksen kokouksiin. Jäsenistöllä on ollut mahdollisuus varata 2 vrk kerrallaan omaan virkistyskäyttöön su-ti vuoroilla 25 :n maksusta ja pe-su vuorolla 40 :n maksusta, em. käyttökertoja on ollut 51. Juhannusajan vuokra oli 150. Kelokolon isäntinä ovat toimineet Tapio Laakkonen ja Sami Salmelainen. Kelokolon varausvastaavana toimi Juha Vetola. Työväenlehtitukea yhdistys on myöntänyt 10 /jäsen. Tukea on maksettu 632 jäsenen lehtitilauksesta. Jäsenten 50- ja 60-vuotismerkkipäiviä on muistettu lähettämällä Antti J. Kososen rahaston sähkösanoma 117 merkkipäiväänsä viettäneelle. 10. TIEDOTUS- JA JULKAISUTOIMINTA Tiedotusjaoston vetäjän toimi Sirpa Savolainen, jäseninä Sirpa Havukainen, Raimo Pennanen, Kaija Reijonmaa, Sami Salmelainen ja Leena Turunen. Jaosto kokoontui neljä kertaa. Jäsenlehti Seutunen ilmestyi kaksi kertaa ja haitariesite ajantasaistettiin. Jäsenlehdet ja haitariesite julkaistiin myös yhdistyksen nettisivuilla. Seutusen lisäksi toiminnasta tiedotettiin paikallisten lehtien järjestöpalstoilla, Motiivilehdessä, työpaikkojen ilmoitustauluilla, yhdistyksen nettisivuilla sekä sähköpostilla. Yhdistyksemme www-sivujen päivittämisestä on huolehtinut ATK-vastaava Juha Vetola. 11. EDUSTUKSET 8 Joensuun seudun JHL ry

10 Joensuun kaupunginvaltuutettuina toimivat yhdistyksemme jäsenet Eero Hirvonen ja Sirpa Hyökki. JHL:n hallituksen jäsenenä Leena Turunen. JHL:n edustajiston jäsenenä Tapio Laakkonen. JHL:n Itä-Suomen alueryhmän varsinaisena jäsenenä Raimo Pennanen, varalla Sami Salmelainen. SAK:n P-K:n aluetoimikunnan jäsenenä Toni Sorsa, varalla Riitta Lankinen SAK:n Joensuun ammatillisen paikallisjärjestön kokousedustajina Sami Salmelainen, Janne Väänänen, Toni Sorsa, Leena Turunen, Kaija Reijonmaa, Sirpa Havukainen, Tapio Laakkonen ja Riitta Lankinen. SAK:n Joensuun ammatillisen paikallisjärjestö ry:n hallituksen varsinaisina jäseninä Toni Sorsa ja varalla Riitta Lankinen. TSL:n vuosikokousedustajina toimivat Tiina Muona, Sirpa Savolainen, Kimmo Räsänen ja Sami Salmelainen. Teknisen keskuksen johtoryhmän varsinaisena jäsenenä Leena Turunen ja varajäsenenä Raimo Pennanen. Vapaa-aikatoimen johtoryhmän varsinaisena jäsenenä Leena Turunen. Kaupungin YTT:n varsinaisina jäseninä Leena Turunen ja Raimo Pennanen, vara Toni Sorsa ja Tapio Laakkonen. Liiketoimintayksikön YTT:n varsinaisina jäseninä Helena Timoskainen (28.2. saakka), vara Ritva Pursiainen (varsinaisena 1.3.alkaen), Tapio Laakkonen, vara Raimo Pennanen, Leena Turunen, vara Marjatta Piiroinen sekä varsinaisena jäsenenä työsuojeluvaltuutettu Toni Sorsa. Vapaa-aikatoimen YTT:n varsinaisina jäseninä Merja Wasenius, vara Sirpa Havukainen ja Sami Salmelainen, vara Kaija Laitinen. Varkon YTT:n varsinaisina edustajina Titta Pyykkö, vara Päivi Pehkonen ja varsinaisena jäsenenä Anne Ketonen. Sosiaali- ja terveystoimen YTT:n varsinaisina jäseninä Leena Turunen, vara Toni Sorsa. Karelia- ammattikorkeakoulun YTT:n jäsenenä Aki Laine. Pohjois-Karjalan Pelastuslaitoksen YTT:ssä varsinaisena edustajana Heikki Pirinen. Pohjois-Karjalan maakuntaliiton YTT:ssä oli työsuojeluvaltuutettu Tiina Ojala ja varsinaisena Sirpa Savolainen ja varalla Lahja Ryynänen. Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskuksen YTT:n varsinaisina jäseninä Henri Piitulainen ja Martti Patama sekä työsuojeluvaltuutettu Juha Vetola. 9 Joensuun seudun JHL ry

11 JHL:n terveydenhoitoalan valtakunnallisessa verkostossa varajäsenenä Anja Kärki. JHL:n kirjasto- ja tietopalvelualan ammatillisessa verkostossa varsinaisena jäsenenä Sirpa Havukainen. Kiinteistö Oy Joensuun Kauppakatu 32:n yhtiökokousedustajana Juha Vetola. Kiinteistö Oy Joensuun Torisuvanto Torikatu 17:n hallituksen jäsenenä Juha Vetola. 12. LOPPUKATSAUS Kertomusvuonna yhdistyksen talous on ollut vakaa ja toteutunut talousarvion mukaisesti. Yhdistyksen toiminta on ollut aktiivista ja hallituksen kokouksiin on osallistuttu kiitettävästi. Myös tarjolla olleisiin koulutuksiin sekä yhdistyksen järjestämiin vapaa-ajan toimintoihin on löytynyt osallistujia. Toiminnan kehittämistä jatketaan niin että se kiinnostaa jäseniä ja myös uusia jäseniä houkuttavaksi. Suunnittelu perustuu jäseniltä saatuun palautteeseen ja myös jatkossa yhdistyksen hallitus toimijoineen ottaa tämän huomioon tehdessä suunnitelmia tulevia aikoja varten. JOENSUUN SEUDUN JHL RY HALLITUS 10 Joensuun seudun JHL ry

TOIMINTAKERTOMUS Joensuun seudun JHL ry osasto 310

TOIMINTAKERTOMUS Joensuun seudun JHL ry osasto 310 TOIMINTAKERTOMUS 201 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 Hallitus on käsitellyt toimintakertomuksen kokouksessaan 12.4.2017 ja esittää kokouksessa hyväksytyn toimintakertomuksen kevätkokouksessa 20.4.2017.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS. JOENSUUN SEUDUN JHL RY Torikatu 17, Joensuu

TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS. JOENSUUN SEUDUN JHL RY Torikatu 17, Joensuu TOIMINTAKERTOMUS JOENSUUN SEUDUN JHL RY Torikatu 17, 80100 Joensuu www.jhl310.fi 1. YLEISTÄ Vuosi 2014 oli yhdistyksen perustamisvuoden jälkeen 12. varsinainen toimintavuosi. Vuoden 2013 syyskokouksessa

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN JHL RY

JOENSUUN SEUDUN JHL RY JOENSUUN SEUDUN JHL RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli yhdistyksen perustamisvuoden jälkeen 11. varsinainen toimintavuosi. Vuoden 2011 syyskokouksessa on valittu hallituksen varsinaiset

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS. Joensuun seudun JHL 310 ry. Yhdistyksen 10 -vuotisjuhlat

TOIMINTAKERTOMUS. Joensuun seudun JHL 310 ry. Yhdistyksen 10 -vuotisjuhlat 2012 TOIMINTAKERTOMUS Joensuun seudun JHL 310 ry Yhdistyksen 10 -vuotisjuhlat 17.11.2012 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli yhdistyksen perustamisvuoden jälkeen 10. varsinainen toimintavuosi. Vuoden 2011 syyskokouksessa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2017 JOENSUUN SEUDUN JHL 310 RY

TOIMINTAKERTOMUS 2017 JOENSUUN SEUDUN JHL 310 RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 JOENSUUN SEUDUN JHL 310 RY Hallitus on käsitellyt toimintakertomuksen kokouksessaan 17.4.2018 ja esittää kokouksessa hyväksytyn toimintakertomuksen kevätkokouksessa 19.4.2018. JÄRJESTÖTOIMINTA

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS. Joensuun seudun JHL 310 ry

TOIMINTAKERTOMUS. Joensuun seudun JHL 310 ry 2011 TOIMINTAKERTOMUS Joensuun seudun JHL 310 ry 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli yhdistyksen perustamisvuoden jälkeen 9. varsinainen toimintavuosi. Vuoden 2009 syyskokouksessa valittiin hallituksen varsinaiset

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Kokoava voima, joka nostaa hyvinvoinnin ammattilaiset arvoonsa. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Kokoava voima, joka nostaa hyvinvoinnin ammattilaiset arvoonsa. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2013 Kokoava voima, joka nostaa hyvinvoinnin ammattilaiset arvoonsa Joensuun seudun JHL 310 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1 (10) TOIMIHENKILÖT 2012-2013 (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN JHL RY OSASTO 310 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009

JOENSUUN SEUDUN JHL RY OSASTO 310 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 1 JOENSUUN SEUDUN JHL RY OSASTO 310 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen perustamisvuoden jälkeen 7. varsinainen toimintavuosi. Vuoden 2007 syyskokouksessa valittiin hallituksen

Lisätiedot

Järjestötoiminta. Edunvalvonta. Koulutus. Tiedotus. Vapaa-aika

Järjestötoiminta. Edunvalvonta. Koulutus. Tiedotus. Vapaa-aika 310 Järjestötoiminta Tiedotus Edunvalvonta Vapaa-aika Koulutus 1 (10) TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. Järjestötoiminta Yhdistystoimintaa kehitetään tukemaan jäsenhankintaa. Kannustetaan jäseniä ja aktiiveja

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN JHL RY OSASTO 310 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008

JOENSUUN SEUDUN JHL RY OSASTO 310 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 1 JOENSUUN SEUDUN JHL RY OSASTO 310 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 1. YLEISTÄ Vuosi 2008 oli yhdistyksen perustamisvuoden jälkeen 6. varsinainen toimintavuosi. Vuoden 2007 syyskokouksessa valittiin hallituksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Joensuun seudun JHL 310 ry Vahva edunvalvonta Työyhteisöja jäsenlähtöinen toiminta Osaava ja toimiva yhdistys Tiedottaminen ja monipuoliset edut TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 (9)

Lisätiedot

JOENSUUN SEUDUN JHL RY OSASTO 310 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007

JOENSUUN SEUDUN JHL RY OSASTO 310 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 1 JOENSUUN SEUDUN JHL RY OSASTO 310 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2007 1. YLEISTÄ Vuosi 2007 oli yhdistyksen perustamisvuoden jälkeen 5. varsinainen toimintavuosi. Vuoden 2005 syyskokouksessa sekä hallituksen,

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2018 JHL 310 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2018 2 Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Lisätään yhteistyötä

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3.

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3. JYTT ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 JYTT ry toimii jäsentensä ammatillisten, taloudellisten, sosiaalisten, koulutuksellisten ja oikeudellisten etujen puolesta. Osaston toiminnan tavoitteena on inhimillinen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Yhdistyksen 74. toimintavuosi pyörähti käyntiin osaavien aktiivitoimijoiden johdolla. Hallitukseen on kuulunut puheenjohtajan lisäksi kymmenen (10) jäsentä; Pyhäjoelta, Vihannista,

Lisätiedot

JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen. Järjestötoiminta ja jäsenrakenne. Edunvalvonta ja luottamusmiehet

JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen. Järjestötoiminta ja jäsenrakenne. Edunvalvonta ja luottamusmiehet 1 (6) JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen Hallitus on käsitellyt toimintakertomuksen kokouksessaan 13.4.2016 ja esittää kokouksessa hyväksytyn toimintakertomuksen kevätkokouksessa 20.4.2016

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL yhdistys 310 TOIMINTASUUNNITELMA Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Joensuun seudun JHL yhdistys 310 TOIMINTASUUNNITELMA Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Joensuun seudun JHL yhdistys 310 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yhdistyksen toiminnallinen tila Jäsenmäärä Jäseniä on 2372, naisia 1733 ja miehiä 639 Ikärakenne yli 66 v 434 56-65 v 705 46-55 v 563 36-45 v 321

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 13/2016 liite 2 1 (14)

KT Yleiskirjeen 13/2016 liite 2 1 (14) KT Yleiskirjeen 13/2016 liite 2 1 (14) Luottamusmieskoulutus 16.1. 20.1. 20.3. 22.3. 18.9. 20.9. 13.11. 15.11. 11.12. 13.12. 23.1. 27.1. 6.3. 10.3. 15.5. 19.5. 25.9. 29.9. 20.11. 24.11. 13.2. 17.2. 8.5.

Lisätiedot

KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 2

KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 2 Luottamusmieskoulutus Johdantokurssit 18.1. - 22.1. JHL-opisto, Helsinki Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdanto, 5 pv 30.5. - 3.6. JHL-opisto, Helsinki Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdanto, 5 pv

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

KT 3.12.2014 Yleiskirjeen 14/2014 liite 2

KT 3.12.2014 Yleiskirjeen 14/2014 liite 2 Luottamusmieskoulutus Johdantokurssit /JHL ry 12.1. - 16.1. Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdanto, 5 pv /JHL ry 1.6. - 5.6. Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdanto, 5 pv /JHL ry 23.3. - 25.3. Edunvalvonnan

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

HAMINAN JHL RY. Toimintakertomus

HAMINAN JHL RY. Toimintakertomus Toimintakertomus 2009 1 SISÄLTÖ 1. EDUNVALVONTA 2. JÄSENISTÖ 3. YHDISTYKSEN KOKOUKSET 4. YHDISTYKSEN HALLITUS 5. LUOTTAMUSMIEHET 6. OPINTO- JA KOULUTUSTOIMINTA 7. HARRASTUS KULTTUURI JA VAPAA-AJAN TOIMINTA

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan työsuhteiden ehtoja sekä työolosuhteita

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 JHL 674yhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2016 1 (7) TOIMINTAKERTOMUS 2016 Hallitus on käsitellyt toimintakertomuksen kokouksessaan 14.3.2017 ja esittää kokouksessa hyväksytyn toimintakertomuksen kevätkokouksessa

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 22/2008 liite 4. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ay-koulutustilaisuudet vuonna 2009

KT Yleiskirjeen 22/2008 liite 4. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ay-koulutustilaisuudet vuonna 2009 18.12.2008 1 (10) Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:n ay-koulutustilaisuudet vuonna 2009 Luottamusmieskoulutus 12. 16.1. Raasepori johdantokurssi, 5 pv 25. 29.5. Raasepori johdantokurssi, 5

Lisätiedot

KTV RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2006 Kunta-alan ammattiliitto KTV ry (JHL-Julkisten ja hyvinvointialojen liitto)

KTV RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2006 Kunta-alan ammattiliitto KTV ry (JHL-Julkisten ja hyvinvointialojen liitto) KTV RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2006 Kunta-alan ammattiliitto KTV ry (JHL-Julkisten ja hyvinvointialojen liitto) Luottamusmieskoulutus JHL " 16.-20.1. KarjaaL Luottamusmiestiedon peruskurssi, 5

Lisätiedot

28.11.2013 Yleiskirjeen 18/2013 liite 4

28.11.2013 Yleiskirjeen 18/2013 liite 4 Kunta-alan Unioni 13.1. 17.1. JHL-opisto, 24.3. 26.3. JHL-opisto, 2.6. 4.6. JHL-opisto, 25.8. 27.8. JHL-opisto, 8.12. 10.12. JHL-opisto, 27.1. 31.1. JHL-opisto, 3.3. 7.3. JHL-opisto, 7.4. 11.4. JHL-opisto,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen JHL 212 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 877 henkilöä (12.11.14 tilanne) Jäsenten ammattialat Jäsenten työpaikat: toimisto, puhtauspalvelu, tekniikka, ravintohuolto, hoitotyö, Tikkamäki,

Lisätiedot

Luottamusmieskurssit. Seurakunnille

Luottamusmieskurssit. Seurakunnille YLEISKIRJE A 6/2016 1 (6) 28.11.2016 Seurakunnille Sisältää: Luottamusmieskurssit Luottamusmieskurssit Kirkon työmarkkinalaitos on hyväksynyt jäljempänä luetellut luottamusmieskurssit Kirkon luottamusmiessopimuksen

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen

Lisätiedot

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja

toimistonhoitaja luottamusmiehet järjestämisvastaavat hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet koulutiedottaja Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen Ennakkotietoa tulevaisuuden suunnitteluun ja vertailu edelliseen vuoteen Hankkia lisää jäseniä

Lisätiedot

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste! Koulutiedottaja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry. Vuoden 2016 toimintakertomus

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry. Vuoden 2016 toimintakertomus Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry Vuoden 2016 toimintakertomus Nykytila: Patentti- ja rekisterihallitukselta saatiin 13.6.2014 yhdistyksen uuden nimen vahvistus. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 NASTOLAN KIRJATYÖNTEKIJÄT ry. 1 / 5 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen klo

Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen klo SYYSKOKOUS 2016 Aika Tiistai 1.11.2016 klo 18.00 Paikka Läsnä ravintola Utran Uittotupa, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

28.11.2012 Yleiskirjeen 16/2012 liite 4

28.11.2012 Yleiskirjeen 16/2012 liite 4 Kunta-alan Unioni/ JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2013 KUNTASEKTORIN SOPIMUSKOULUTUS VUONNA 2013 LUOTTAMUSMIESKOULUTUS 14.01. 18.01. Raasepori Edunvalvonnan

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20 SYYSKOKOKOUS Tiistai 24. marraskuuta 2015 klo 18.00 Valtuustotalon kahvio, Espoon keskus KOKOUSILLAN AVAUS, Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokousillan. VIERAILIJAN PUHEENVUORO Juhana Harju, viestintäpäällikkö

Lisätiedot

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL 27.11.2017 Yksityinen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2018 - JHL YHTEENVETO KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit, 3 kpl - Uuden luottamusmiehen kurssi, kaikki

Lisätiedot

VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry

VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ 2 HALLINTO. OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistys ry www.oajkemijarvi.com VUODEN 2016 TOIMINTAKERTOMUS 1 YLEISTÄ OAJ:n Kemijärven paikallisyhdistyksellä (A-malli) toimintavuosia on kertynyt jo 21. Jäseniä paikallisyhdistyksellä

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja

Lisätiedot

Yhteiskuvassa yhdistyksen hallituksen jäseniä ja toimijoita 27.1.2010. Yhdistyksen toimijat ja hallituksen jäsenet. Työelämä muutosmyllerryksessä

Yhteiskuvassa yhdistyksen hallituksen jäseniä ja toimijoita 27.1.2010. Yhdistyksen toimijat ja hallituksen jäsenet. Työelämä muutosmyllerryksessä Seutunen 1 Joensuun seudun JHL 310 ry:n jäsenlehti /2010 Yhteiskuvassa yhdistyksen hallituksen jäseniä ja toimijoita 27.1.2010 Sisältö mm. Kokoukset Ajankohtaista edunvalvonnasta Yhdistyksen toimijat ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimisto-, hallinto- ja IT-alan ammattilaiset Toimintasuunnitelma 2014 Carita Bardakci 14.11.2013 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Toimisto-, hallinto ja IT-alan ammattilaiset 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. JOHDANTO

Lisätiedot

Järjestäjä Kurssi Aika Paikka

Järjestäjä Kurssi Aika Paikka YLEISKIRJE A 8/2014 1 (5) 27.11.2015 Seurakunnille Sisältää: Luottamusmieskurssit Luottamusmieskurssit Kirkon työmarkkinalaitos on hyväksynyt jäljempänä luetellut luottamusmieskurssit Kirkon luottamusmiessopimuksen

Lisätiedot

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta TIEDOTE ESPOON JHL-YHDISTYSTEN YHDISTYMISHANKKEESTA Maan hallituksen päätökset ja Sote-hanke toteutuessaan, vaikuttavat myös meidän JHL

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

************************************************************************************

************************************************************************************ TAMPEREEN YHTEISJÄRJESTÖ JHL RY LUOTTAMUSMIESORGANISAATIO 2013 2016 PÄÄLUOTTAMUSMIEHET Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTes) Kirsileena Nurmikolu 040-8012767 etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

17.12.2010. JÄRJESTÄJÄ AIKA PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS JHL ry 10.01. 14.01. Raasepori Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdantokurssi, 5 pv

17.12.2010. JÄRJESTÄJÄ AIKA PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS JHL ry 10.01. 14.01. Raasepori Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdantokurssi, 5 pv 1 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2011 KUNTASEKTORIN SOPIMUSKOULUTUS VUONNA 2011 JÄRJESTÄJÄ AIKA PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS 10.01. 14.01. Raasepori Edunvalvonnan

Lisätiedot

seutunen 1 * 2017 jäsenlehti Yhdistys ilmoittaa tapahtumistaan entistä enemmän nettisivuilla ja sähköpostilla.

seutunen 1 * 2017 jäsenlehti  Yhdistys ilmoittaa tapahtumistaan entistä enemmän nettisivuilla ja sähköpostilla. seutunen 1 * 2017 jäsenlehti Sisältö Yhdistys ilmoittaa tapahtumistaan entistä enemmän nettisivuilla ja sähköpostilla. Siksi on tärkeää, että sähköpostiosoitteesi on ajantasalla. Käy tarkistamassa jäsenpalvelu

Lisätiedot

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry Ay-koulutustilaisuudet vuonna 2010

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry Ay-koulutustilaisuudet vuonna 2010 9.12.2009 1 (13) Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry Ay-koulutustilaisuudet vuonna 2010 Kuntasektorin sopimuskoulutus vuonna 2010 JHL ry Luottamusmieskoulutus 2010 JHL 11. 13.1.2010 Raasepori

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ Hämeen TE-toimisto on toiminut uudessa muodossaan kaksi vuotta. Toteutettujen uudistusten käyttöönotto on edelleen keskeneräinen. Henkilöstö

Lisätiedot

JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2007

JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2007 1 JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2007 Luottamusmieskoulutus 22.1. 26.1.2007 KarjaaL Edunvalvonnan johdantokurssi, 5 12.2. 14.2.2007 Karjaa Edunvalvonnan johdantokurssi,

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017

JHL 674 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3.

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu Yrityksen nimi Pohjois-Karjalan Osuuspankki Yhtiömuoto Osuuspankki Y-tunnus 21744500 Osoite Siltakatu 4, Joensuu E-mail joensuu@op.fi Puhelinnumero 0102564201 Perustamisvuosi 2008 Yhtiön kotipaikka Joensuu

Lisätiedot

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! 1 ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! Sodankylän JHL ry:n toimintaa Syyskokouksessa viime vuoden lopulla hyväksyttiin toimintasuunnitelma tälle vuodelle: mm. 20.5. Ikean ostosmatka, Hyvän olon

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Esityslista 2/2016 1. Yhtymävaltuusto. Kokouskutsu. 02.03.2016 kello

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä. Esityslista 2/2016 1. Yhtymävaltuusto. Kokouskutsu. 02.03.2016 kello PohjoisKarjalan sosiaali ja terveyspalvelujen Esityslista 2/2016 1 Kokouskutsu Aika Paikka Toimielimen jäsenet 02.03.2016 kello Nurmes Heinävesi Suhonen Maija Happonen Aarno Ilomantsi Urjanheimo Hannu

Lisätiedot

Lupsakkaa Joulun aikaa!

Lupsakkaa Joulun aikaa! Jyty Varkaus Ry Joulukuu 2012 Kuukausitiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Jäsenmaksu 2013 5 Jyty Varkaus ry:n hallitus 2013 6 Jyty Varkaus

Lisätiedot

Linkopallo 2018 Naiset. Linkopallo 2018 Miehet

Linkopallo 2018 Naiset. Linkopallo 2018 Miehet Linkopallo 2018 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 41,30 16.5.2018 Ylämylly 2 Eija Isaksson Korska 27,23 8.5.2018 Vantaa 3 Seija Kurki Mikkeli 24,58 22.5.2018 Mikkeli 4 Merja Vainio Korska 22,40 8.5.2018 Vantaa

Lisätiedot

- Raahen seutukunnan paikallisjärjestön ( RAPJ ) toiminnasta tiedottaminen ja sen toiminnan kehittämiseen osallistuminen

- Raahen seutukunnan paikallisjärjestön ( RAPJ ) toiminnasta tiedottaminen ja sen toiminnan kehittämiseen osallistuminen 14.11.2011 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Toiminnan painopisteitä ja tavoitteita - paikallisen edunvalvonta- ja työsuojeluorganisaation toimintaedellytysten ja toimintakyvyn kehittäminen ja vahvistaminen,

Lisätiedot

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL 19.10.2018 Terveyspalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2019 - JHL YHTEENVETO KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit, 4 kpl - Uuden luottamusmiehen kurssi, kaikki sopimusalat,

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän JHL 212 ry. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 21.3.2012 JHL Julkisten ja hyvinvointialojen liitto

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013

HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2016 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com

Lisätiedot

1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen järjestämisaloilla)

1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen järjestämisaloilla) JHL Satakunnan alueen toiminta- ja koulutussuunnitelma vuodelle 2019 1 JHL Satakunnan alueen toimintasuunnitelma 2019 1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton

Lisätiedot

KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 2

KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 2 Luottamusmieskoulutus Johdantokurssit 18.1. - 22.1. Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdanto, 5 pv 30.5. - 3.6. Edunvalvonnan ja yhteistoiminnan johdanto, 5 pv 21.3. - 23.3. 22.8. - 24.8. 10.10. - 12.10.

Lisätiedot

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL

Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna JHL 21.11.2016 tarkistettu ja korjattu Yksityisen sosiaalipalveluala Työnantajan tuen piiriin kuuluva koulutus vuonna 2017 - JHL YHTEENVETO ESITYKSEEN SISÄLTYVISTÄ KURSSEISTA 1. LUOTTAMUSMIESKOULUTUS Peruskurssit,

Lisätiedot

JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2015. Aika: 1.12.2015 klo 16:04 17:00 Paikka: Sivistysosaston kokoushuone, Vapaudenkatu 8 a, 2.krs

JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2015. Aika: 1.12.2015 klo 16:04 17:00 Paikka: Sivistysosaston kokoushuone, Vapaudenkatu 8 a, 2.krs 1 (10 ) JYTY KEMIJÄRVI RY Pöytäkirja 2/2015 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS JA TÄYDENNYSVAALI PÄÄLUOTTAMUSMIEHEN VALITSEMISEKSI Aika: 1.12.2015 klo 16:04 17:00 Paikka: Sivistysosaston kokoushuone, Vapaudenkatu

Lisätiedot

seutunen 2 * 2017 jäsenlehti Sopien ei sanellen Sisältö sivu

seutunen 2 * 2017 jäsenlehti Sopien ei sanellen  Sisältö sivu seutunen 2 * 2017 jäsenlehti Sisältö Sopien ei sanellen Syyskokous,avoimet ovet................... Puheenjohtajan palsta..................... Pääluottamusmiesten palstat................ Opintosihteerin

Lisätiedot

Puheenjohtaja ja vpj. varsinaisen pj.ollessa esteenä;

Puheenjohtaja ja vpj. varsinaisen pj.ollessa esteenä; HUOM! Yhdistyksen toimivuuden takaamiseksi on tärkeää, että yhdistyksessä on aina voimassa oleva ja toimihenkilöiden tiedostama asiapaperi "yhdistyksen toimihenkilöiden tehtävät". Tämä hyväksytään uuden

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2014

Toimintakertomus vuodelta 2014 JHL ry. 212 TOIMINTAKERTOMUS 2014 Toimintakertomus vuodelta 2014 Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän JHL 212 Hyväksytty kevätkokouksessa 15.4.2015 JHL Julkisten ja hyvinvointialojen

Lisätiedot

VUODEN 2016 VUOSIKERTOMUS

VUODEN 2016 VUOSIKERTOMUS Pohjois-Karjalan piiri ry VUODEN 2016 VUOSIKERTOMUS 2 Yleistä EKL:n Pohjois-Karjalan piirin 44. toimintavuotena keskityimme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Sääntömääräiset kokoukset Piirin kevätkokous

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Jäsenkokous ehdokasasettelusta Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa

Lisätiedot

Muutokset hyväksyttyyn vuoden 2015 ay-koulutukseen/ JUKO ry

Muutokset hyväksyttyyn vuoden 2015 ay-koulutukseen/ JUKO ry Yleiskirjeen 8/2015 liite 1 Muutokset hyväksyttyyn vuoden 2015 ay-koulutukseen/ JUKO ry JUKO 23. 24.4. peruutettu Tampere Plm- peruskurssi JUKO JUKO 7.-8.5. peruutettu Hämeenlinna Yhteistoimintakurssi

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry. JHL103

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry. JHL103 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry. JHL103 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Sivu 1 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry. Kalevankatu 4, 40100 Jyväskylä TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

YLEISKIRJE A 1/ Sisältää: 1. Luottamusmieskurssit 2. Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeet vuonna 2010

YLEISKIRJE A 1/ Sisältää: 1. Luottamusmieskurssit 2. Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeet vuonna 2010 YLEISKIRJE A 1/2011 10.1.2011 Seurakunnille Sisältää: 1. Luottamusmieskurssit 2. Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirjeet vuonna 2010 Luottamusmieskurssit Kirkon työmarkkinalaitos on hyväksynyt jäljempänä

Lisätiedot