Kuntien asumisen suunnittelun työkalu (KASSU2) Suomen ympäristökeskus SYKE Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntien asumisen suunnittelun työkalu (KASSU2) Suomen ympäristökeskus SYKE Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA"

Transkriptio

1 Kuntien asumisen suunnittelun työkalu (KASSU2) Suomen ympäristökeskus SYKE Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA

2 Hankkeen tausta Kassu2-työkalun kehittämisen taustalla on ARAssa jo vuonna 2010 aloitettu kehittämistyö Vuonna 2010 tuotettiin selvitys kuntien asumisen suunnittelusta ja vuosina kehitettiin excel-pohjainen kuntien asumisen suunnittelun apuväline, Kassu-työkirja Lisäksi ARA on kehittänyt asuinalueiden ja kunnan vuokratalokohteiden salkutusmalleja, joiden tuloksia hyödynnetään myös Kassu-työkirjassa Lisätietoja FI/Kehittaminen/Kehittamistyokalut Työkalun toteuttaa Suomen ympäristökeskus (SYKE) Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) toimeksiannosta Työkalun suunnittelun ja toteutuksen aikataulu on

3 KASSU2 -työkalun sisällölliset tavoitteet 1. Yhteinen näkemys kunnan eri osa-alueiden väestönkehityksestä ja asuntotarpeista 2. Maankäytön ja asumisen suunnittelun yhteensovittamisen tukeminen 3. Asumisen suunnittelun ennakointi väestörakenteen muutoksissa muuttoliike, ikärakenne, asuntokuntien koko jne. 4. Vanhan rakennuskannan ja uuden rakentamisen yhteensovittaminen sijainti, asuntojen hallintamuoto, asuntojen koko jne. 5. Kunnan koko vuokra-asuntokannan sopeuttaminen kysyntää vastaavaksi 3

4 KASSU2 -työkalun tekniset tavoitteet 1. Internetpalvelu, joka hyödyntää SYKEn Liiteritietopalvelua ja aineistoja (www.ymparisto.fi/liiteri) Sopimuskäyttö maksullista 2. Helppokäyttöisyys 3. Tietojen yhdisteltävyys 4. Teemakarttojen ja tilastojen yhdistäminen 5. Käyttäjän muokkaamismahdollisuudet 6. Laskennan läpinäkyvyys, metatiedot 4

5 Työkalun osa-alueet 1. Asumisen nykytila ja mennyt kehitys - Väestö- ja asuntokuntarakenne, muuttoliike - Asuntokanta, vuokra-asuntokanta, ARA-kanta - Rakentamisen volyymi - Työpaikat, työpaikkaomavaraisuus - Palveluiden saavutettavuus - Asuntojen hintakehitys jne. 2. Väestö- ja asuntokantaskenaariot - Väestö- ja asuntokuntaennuste - Syntyvyys, kuolleisuus, muuttoliike - Kaavoitus, asuntotuotanto - Asuntokantaennuste - Skenaariovaihtoehdot, 5/10/20v 3. Asumisen toimenpide-ehdotukset - Asuntokannan kehittäminen - Asuntotuotantotarve - Asuntokannan sopeuttamistarve - Asuinalueiden salkutusmalli - Potentiaaliset kehittyvät alueet - Taantuvat alueet 5

6 1. Asumisen nykytila ja mennyt kehitys Liiterin hyödyntäminen Valmiita tilastoja ja karttoja Valmiita aluejakoja / oma aluejako Kokonaiskuva asumisen toimintakentästä Vertailu muihin kuntiin Muuttujat, esim. Väestö- ja asuntokuntarakenne, muuttoliike Asuntokanta, vuokra-asuntokanta, ARA-kanta Rakentamisen volyymi Työpaikat, työpaikkaomavaraisuus Palveluiden saavutettavuus Asuntojen hintakehitys jne. 6

7 2. Väestö- ja asuntokantaskenaariot Muutama valmis skenaariovaihtoehto Skenaarioissa poikkileikkaustarkastelut esim. 5/10/20v Vapaavalintainen alue Valmiita yhdyskuntarakenteen aluejakoja Voi tuoda oman aluejaon Käyttäjä voi muokata skenaarioiden lähtöoletuksia o Väestönmuutosprosentti o Muuttoliike o Kaavoitus/asuntotuotanto o Hallintamuotojakauma o Jne Väestönkehitys-skenaariot s1 s2 s Asuntokuntien koko, skenaario 7+ henkilöä 2 6 henkilöä 5 henkilöä 4 henkilöä 3 henkilöä 2 henkilöä 1 henkilö 7

8 2. Väestö- ja asuntokantaskenaariot Väestöennuste: kohorttikomponenttimalli Asuntokuntien muodostumiskertoimet + asuntokuntien koon pieneneminen Asuntokuntaennuste (ikäryhmittäin/ perhetyypeittäin?) Lähtötiedot: VRK, TK, Liiteri Väestöennuste: Yhdistelmämalli Asumistasosarjat + asumisväljyyden kasvu Väestöennuste: Kaavoitus, asuntotuotantosuunnite Asuntovarauma (ARA-kanta ja muu asuntokanta) Asuntokantaennuste (huoneistotyypeittäin, hallintamuodoittain, talotyypeittäin?) 8

9 3. Asumisen toimenpide-ehdotukset Tulevien asuntokantatarpeiden ja nykytilanteen vertailu -> asuntotuotantotarve / asuntokannan sopeuttamistarve Kysyntä ja tarjonta Vapaavalintainen alue Valmiita yhdyskuntarakenteen aluejakoja Voi tuoda oman aluejaon Toimenpiteet eri skenaarioissa esim. 5/10/20v tähtäimellä Alueiden elinvoimaisuus ja houkuttelevuus -> asuinalueiden salkutus 9

10 3. Asumisen toimenpide-ehdotukset Asuntokantaennuste (huoneistotyypeittäin, hallintamuodoittain, talotyypeittäin?) Vertailu nykyiseen asuntokantaan Asuntopoistuma Asuntotuotantotarve ja asuntokannan sopeuttamistarve (huoneistotyypeittäin, hallintamuodoittain, talotyypeittäin?) Lähtötiedot: Liiteri, TK Asuinalueiden salkutus: - Potentiaaliset kehitettävät alueet - Taantuvat alueet Sopeuttamisen keinovalikoima, parhaat käytännöt, hyvät esimerkit jne. 10

11 Työkalun tulokset 2-4 skenaariota Väestöennuste ikäryhmittäin Asuntokuntaennuste määrä ja rakenne Asuntokantaennuste talotyyppi, huoneistotyyppi ja hallintamuoto Asuntotuotantotarve ja kannan sopeuttamistarve koko asuntokanta, vuokraasuntokanta, ARA-kanta Asuinalueiden salkutus potentiaaliset kehitettävät alueet ja taantuvat alueet Laskennan taustamuuttujat varauma, poistuma, tulo- ja lähtömuutto, asuntokuntien koon kehitys, asumisväljyyden kehitys jne. 11

12 Lisätietoja Marianne Matinlassi, ARA Anna Strandell, SYKE 12

Asumisen suunnittelun työkalu, Kassu2. Anna Strandell, Suomen ympäristökeskus, Yhdyskuntien uudistaminen -laivaseminaari, 5.11.

Asumisen suunnittelun työkalu, Kassu2. Anna Strandell, Suomen ympäristökeskus, Yhdyskuntien uudistaminen -laivaseminaari, 5.11. Asumisen suunnittelun työkalu, Kassu2 Anna Strandell, Suomen ympäristökeskus, Yhdyskuntien uudistaminen -laivaseminaari, 5.11.2015 Tausta ARAn kehitystyö 2010- Selvitys kuntien asumisen suunnittelusta

Lisätiedot

Asumisen suunnittelun työkalut

Asumisen suunnittelun työkalut Asumisen suunnittelun työkalut Liiteri ja Kassu2 kuntakyselyn tulokset 2.11.201612.10.2007 Tekijän nimi Asuntomarkkina-asiantuntija Hannu Ahola ARA-asunnot Liiteriin Liiteri on Suomen ympäristökeskus SYKEn

Lisätiedot

Kunnan väestöennustemalli

Kunnan väestöennustemalli Kunnan väestöennustemalli VENNI kuntasuunnittelun työkaluna 2009 Tieto Corporation Markku Koskela Tieto Finland Oy markku.koskela@tieto.com Kunnan väestöennustemalli VENNI Venni on tilastokuutioilla toteutettu

Lisätiedot

Kestävään alue- ja yhdyskuntasuunnitteluun

Kestävään alue- ja yhdyskuntasuunnitteluun Kestävään alue- ja yhdyskuntasuunnitteluun Kehittämispäällikkö Marianne Matinlassi johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 Marianne Matinlassi Kestävän kehityksen määrittelyä

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030. Pekka Hinkkanen 20.4.2010

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030. Pekka Hinkkanen 20.4.2010 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 Pekka Hinkkanen 20.4.2010 Ohjelman lähtökohdat: Asuntopoliittisen ohjelman konkreettisia tavoitteita ovat mm.: Asuntotuotannossa varaudutaan 91 000

Lisätiedot

14.9.2011. Kuntien kokonaisvaltainen asumisen- ja maankäytön strategian kehittäminen. Kuntamarkkinat 14.9.2011

14.9.2011. Kuntien kokonaisvaltainen asumisen- ja maankäytön strategian kehittäminen. Kuntamarkkinat 14.9.2011 Kuntien kokonaisvaltainen asumisen- ja maankäytön strategian kehittäminen Kuntamarkkinat Kehittämispäällikkö Marianne Matinlassi, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA Marianne Matinlassi historiaa

Lisätiedot

Asuntotuotanto 2030 Erikoistutkija Terttu Vainio VTT, Ekotehokkaat alueratkaisut

Asuntotuotanto 2030 Erikoistutkija Terttu Vainio VTT, Ekotehokkaat alueratkaisut Asuntotuotanto 23 Erikoistutkija Terttu Vainio VTT, Ekotehokkaat alueratkaisut Asuntotuotanto 23 Tausta Kokomaan ennusteet Pirkanmaan ennusteet Yhteenveto www.vtt.fi/julkaisut 1 Väestö ja väestöennusteet,

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN OHJELMA 2030 Ohjelman lähtökohdat: Asuntopoliittisen ohjelman konkreettisia tavoitteita ovat mm.: Asuntotuotannossa varaudutaan 90 000 asukkaan väestönkasvuun;

Lisätiedot

Väestö ja työpaikat suunnitetyö.

Väestö ja työpaikat suunnitetyö. Väestö ja työpaikat 2040 -suunnitetyö anniina.heinikangas@pirkanmaa.fi www.pirkanmaa.fi Mitä tehdään, miksi tehdään? Maakuntakaavatyö: väestön ja työpaikkojen kehitysnäkymät. Rinnalle nostettu asuminen.

Lisätiedot

ARAn Yhdyskuntien uudistaminen projekti tarjoaa mahdollisuutta tehdä yhteistyötä, kehittämisalustaa ja apua kunnille, vuokrataloyhtiöille ja muille

ARAn Yhdyskuntien uudistaminen projekti tarjoaa mahdollisuutta tehdä yhteistyötä, kehittämisalustaa ja apua kunnille, vuokrataloyhtiöille ja muille Tuusula pilotointialusta uusille energiaratkaisuille -tilaisuus Tekes 7.11.2016 ARA Yhdyskuntia uudistamassa Kehittämispäällikkö Marianne Matinlassi 7.11.201612.10.2007 Tekijän nimi ARAn Yhdyskuntien uudistaminen

Lisätiedot

Kerrostalojen korjaaminen klinikan aloitustilaisuus Turku 27.5.2014 Kestävä kiinteistökannan kehittäminen ja energiatehokkuus

Kerrostalojen korjaaminen klinikan aloitustilaisuus Turku 27.5.2014 Kestävä kiinteistökannan kehittäminen ja energiatehokkuus Kerrostalojen korjaaminen klinikan aloitustilaisuus Turku 27.5.2014 Kestävä kiinteistökannan kehittäminen ja energiatehokkuus Kehittämispäällikkö Marianne Matinlassi johtaja 28.5.2014 Jarmo Lindén, Asumisen

Lisätiedot

Yhdyskuntien uudistaminen projekti Kiinteistöt kestävään kuntoon -seminaari ARA-kiinteistökannan kehittäminen ajatuksia

Yhdyskuntien uudistaminen projekti Kiinteistöt kestävään kuntoon -seminaari ARA-kiinteistökannan kehittäminen ajatuksia Yhdyskuntien uudistaminen 2016-2019 -projekti Kiinteistöt kestävään kuntoon -seminaari 27.10.2016 ARA-kiinteistökannan kehittäminen ajatuksia Kehittämispäällikkö Marianne Matinlassi Lakimies Liisa Meritähti

Lisätiedot

ASUMINEN JA RAKENTAMINEN. TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Tilastoaineisto 2015

ASUMINEN JA RAKENTAMINEN. TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Tilastoaineisto 2015 ASUMINEN JA RAKENTAMINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Tilastoaineisto 2015 TAMPEREEN KAUPUNKI TILASTOT 2016 KONSERNIPALVELUYKSIKKÖ KOPPARI Tietojohtamispalvelut PL 487, 33101 Tampere http://www.tampere.fi/tampereen-kaupunki/tietoa-tampereesta/tietonakoala/asuminen-ja-rakentaminen.html

Lisätiedot

1. Kymppi R -toimintamalli http://www2.jkl.fi/kaavakartat/kymppimoni/kymppir-toimintamalli.pdf

1. Kymppi R -toimintamalli http://www2.jkl.fi/kaavakartat/kymppimoni/kymppir-toimintamalli.pdf KYMPPI-MONI JYVÄSKYLÄN NYKYMENETELMÄN DOKUMENTOINTI 4. ALUEELLINEN VÄESTÖARVIO 2013 Kymppi-Moni: Jyväskylän nykymenetelmän dokumentointi 1. Kymppi R -toimintamalli http://www2.jkl.fi/kaavakartat/kymppimoni/kymppir-toimintamalli.pdf

Lisätiedot

Asunto- ja toimitilarakentaminen. Päivitetty

Asunto- ja toimitilarakentaminen. Päivitetty Asunto- ja toimitilarakentaminen Päivitetty 23.9.2013 Rakennuskanta Espoossa, Helsingissä, Vantaalla ja kehyskunnissa 2012 Rakennuskanta Espoossa, Helsingissä, Vantaalla ja kehyskunnissa, Uudellamaalla

Lisätiedot

Asuntotuotantotarve 2040 tutkimuksen tiivistelmä

Asuntotuotantotarve 2040 tutkimuksen tiivistelmä 1 Asuntotuotantotarve 2040 tutkimuksen tiivistelmä Tutkimuksen taustat Teknologian tutkimuskeskus VTT on tehnyt tutkimuksen uusien asuntojen rakentamistarpeesta seuraavien 25 vuoden aikana. Tutkimuksessa

Lisätiedot

TAMPERE MUISTIO 9/2009 1 (5) 21.1.2010

TAMPERE MUISTIO 9/2009 1 (5) 21.1.2010 TAMPERE MUISTIO 9/2009 1 (5) KAUPUNKISEUDUN ASUNTOPOLIITTINEN TYÖRYHMÄ Aika 7.12.2009 klo 9.15 Paikka Läsnä Poissa Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A, 2.krs Hinkkanen

Lisätiedot

Kotikaupunkina Helsinki 2016

Kotikaupunkina Helsinki 2016 Kotikaupunkina Helsinki 2016 Asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelma (AM-ohjelma) Kvsto 22.6.2016 Kaupunginkanslia 20.10.2016 Ohjelman sisältö Ohjelmassa linjataan kaupungin asunto- ja

Lisätiedot

Mistä asunnot maahanmuuttajille?

Mistä asunnot maahanmuuttajille? Mistä asunnot maahanmuuttajille? 19.11.2015 HELENA SÄTERI Ylijohtaja Ympäristöministeriö Turvapaikanhakijat Euroopan maissa 2003 2014 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Itävalta

Lisätiedot

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Anna Strandell Suomen ympäristökeskus Ikääntyneiden asumisratkaisut -seminaari 17.5.

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Anna Strandell Suomen ympäristökeskus Ikääntyneiden asumisratkaisut -seminaari 17.5. Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa Anna Strandell Suomen ympäristökeskus Ikääntyneiden asumisratkaisut -seminaari 17.5.2017 Ikääntyneet yhdyskuntarakenteessa -hanke Ympäristöministeriön ja

Lisätiedot

Helsingin seudun asuntorakentamisen ja asuntojen korkean hintatason ongelmat

Helsingin seudun asuntorakentamisen ja asuntojen korkean hintatason ongelmat Asuntopolitiikan kehittäminen Fokusryhmä 10.3.2017 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Helsingin seudun asuntorakentamisen ja asuntojen korkean hintatason ongelmat Alustavia tuloksia ja johtopäätöksiä pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Tampereen väestösuunnite Koko kaupunki Suunnitealueet

Tampereen väestösuunnite Koko kaupunki Suunnitealueet Tampereen väestösuunnite 2015-2030 Koko kaupunki Suunnitealueet 14.4.2015 Väestösuunnite vuosille 2015-2030 Kaupungin omasta väestöennusteesta käytetään nimitystä väestösuunnite, koska se on toteutuneeseen

Lisätiedot

Keskustat ja kauppa yhdyskuntarakenteessa. Ville Helminen/Antti Rehunen/Arto Viinikka/Hanna Käyhkö SYKE/Rakennetun ympäristön yksikkö

Keskustat ja kauppa yhdyskuntarakenteessa. Ville Helminen/Antti Rehunen/Arto Viinikka/Hanna Käyhkö SYKE/Rakennetun ympäristön yksikkö Keskustat ja kauppa yhdyskuntarakenteessa Ville Helminen/Antti Rehunen/Arto Viinikka/Hanna Käyhkö SYKE/Rakennetun ympäristön yksikkö Näkökulmia kaupan yhdyskuntarakenteelliseen sijaintiin SYKEn hankkeissa

Lisätiedot

Ajankohtaista Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmasta

Ajankohtaista Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmasta Ajankohtaista Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmasta 2013-2017 Ikä-asuntoseminaari 27.10.2016, Lappeenrannan vanhusneuvosto ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho, FT Ikääntyminen koskettaa yhteiskuntaa

Lisätiedot

Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 23.1.2015

Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 23.1.2015 Asunnot ja asuntokunnat 2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 23.1.2015 Hyvinkään asumistilastot Asumistilastot tarjoavat tietoa muun muassa Hyvinkään kaupungin asuntotyypeistä, asumisväljyyden muutoksesta

Lisätiedot

Kymppi-Moni -hanke. Väestöennusteen laatiminen Vantaalla. Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere. Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija

Kymppi-Moni -hanke. Väestöennusteen laatiminen Vantaalla. Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere. Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Kymppi-Moni -hanke Väestöennusteen laatiminen Vantaalla Väestöennustetyöpaja 22.3.2012, Tampere Tomi Henriksson asumisen erityisasiantuntija Väestöennusteen laadinta Vantaalla väestöennuste laaditaan Vantaalla

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman painopisteitä vuosina

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman painopisteitä vuosina Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman painopisteitä vuosina 2016-2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 väliseminaari, 16.12.2015, Finlandia talo, Helsinki ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho,

Lisätiedot

Helsingin maankäytön toteutuksen ohjelmointi ja. ennakointi

Helsingin maankäytön toteutuksen ohjelmointi ja. ennakointi Helsingin maankäytön toteutuksen ohjelmointi ja kunnallisteknisten investointien ennakointi Kymppi-Moni -työpaja 1 Tampereen teknillinen yliopisto 16.2.2012 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Riikka Henriksson,

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja hissien rooli ohjelmassa Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011

Lisätiedot

Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä. Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL

Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä. Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL Paikkatieto työkaluna seudullisessa maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnitteluyhteistyössä Miliza Ryöti, HSY Tuire Valkonen, HSL Valmistuneet/ valmistuvat asunnot 70 % asunnoista sijoittui alueille,

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA LAPPEENRANNAN LAURITSALAN SUURALUE. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA LAPPEENRANNAN LAURITSALAN SUURALUE. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA LAPPEENRANNAN LAURITSALAN SUURALUE Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ

Lisätiedot

Esityksen rakenne: Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto pähkinänkuoressa. Tutkimustulokset. Yhteenveto

Esityksen rakenne: Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto pähkinänkuoressa. Tutkimustulokset. Yhteenveto Esityksen rakenne: Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto pähkinänkuoressa Tutkimustulokset Yhteenveto KVKL pähkinänkuoressa Perustettu: 18.3.2008 Perustajat: Realia Group Oy Kiinteistömaailma Oy OP-Keskus

Lisätiedot

Millaisia tilastoja kunnat haluavat?

Millaisia tilastoja kunnat haluavat? Millaisia tilastoja kunnat haluavat? millaisia tilastoja ja tietoja kunnat tarvitsevat? kuka tarvitsee mitä ja mistä? Anja Siilanto-Parviainen, erikoissuunnittelija KUNTA? Missä roolissa ollaan: kuntalaiset

Lisätiedot

KEKO-TYÖKALUN ENSIMMÄISEN VERSION TUOTTAMINEN

KEKO-TYÖKALUN ENSIMMÄISEN VERSION TUOTTAMINEN KEKO-TYÖKALUN ENSIMMÄISEN VERSION TUOTTAMINEN KEKO B, 1. Työpaja 10.4.2013 Antti Rehunen, Jari Rantsi ja Ari Nissinen, SYKE HEKO-TYÖKALUSTA KEKO-TYÖKALUUN Ekotehokkuusvaikutusten elinkaariperusteinen arviointi

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tavoitteet ja toteutus Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

Paikkatiedot Helsingin seudun MAL-seurannassa. HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Kansallismuseon auditorio Arja Salmi, erityisasiantuntija HSY

Paikkatiedot Helsingin seudun MAL-seurannassa. HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Kansallismuseon auditorio Arja Salmi, erityisasiantuntija HSY Paikkatiedot Helsingin seudun MAL-seurannassa HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Kansallismuseon auditorio Arja Salmi, erityisasiantuntija HSY Helsingin seudun MAL-aiesopimus Valtion ja Helsingin seudun

Lisätiedot

Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki Sami Pakarinen

Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki Sami Pakarinen Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki 26.1.2016 Sami Pakarinen Asuntotuotantotarve 2040 -projektin tausta VTT päivitti

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA HÄMEENLINNAN VOUTILA. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA HÄMEENLINNAN VOUTILA. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne YKR-ANALYYSITULOKSIA HÄMEENLINNAN VOUTILA Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Aluerajaus ja aineistot Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille VÄESTÖMÄÄRÄ Koko Kohdealue

Lisätiedot

Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut HAKEVE Iisalmen UZ Road show 18.4.2013

Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut HAKEVE Iisalmen UZ Road show 18.4.2013 Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut HAKEVE Iisalmen UZ Road show 18.4.2013 Mika Ristimäki ( esitys), Ville Helminen, Sanna Vienonen Suomen ympäristökeskus Haja-asutuksen kestävä

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tilannekatsaus Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 väliseminaari, 16.12.2015, Finlandia talo, Helsinki ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho, FT Taustaa

Lisätiedot

4 SYVÄKANKAAN SUURALUE

4 SYVÄKANKAAN SUURALUE 49 4 SYVÄKANKAAN SUURALUE 41 SYVÄKANKAAN TILASTOALUE Suuralueeseen kuuluvat Vähä-Ruonaojan ja Iso- Ruonaojan väliin sijoittuvat Perämerentien itäpuoliset alueet. Syväkankaan suuralue koostuu Syväkankaan,

Lisätiedot

Laskentamallin perusteet. Keskusta-Ounasjoen palveluverkko

Laskentamallin perusteet. Keskusta-Ounasjoen palveluverkko Laskentamallin perusteet Keskusta-Ounasjoen palveluverkko 13.4.2015 Perusväestö Keskusta-Ounasjoen alue. (Sisältää Keskustatoimintojen, Ratantauksen, Lapinrinteen, Karinrakan ja Ylikylän tilastoalueet).

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2010 lopussa Suositus, 2008 Asui

Lisätiedot

Asuinrakennukset Tampereen seutukunnassa

Asuinrakennukset Tampereen seutukunnassa Asuinrakennukset Tampereen seutukunnassa Pitkän aikavälin tarve Erkki Lehtinen Eero Nippala Liisa Jaakkonen Harri Nuuttila VTT RAKENNUS- JA YHDYSKUNTATEKNIIKKA TAMPERE 25 Asuinrakennukset Tampereen seutukunnassa

Lisätiedot

Turun kaupungin alueelliset väestöprojektiot

Turun kaupungin alueelliset väestöprojektiot Turun kaupungin alueelliset väestöprojektiot 2011 2031 Toimeksiantaja: Turun kaupunginkanslia Tilastot ja tutkimukset Tekijä: Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy 02/2012 2 1 Tausta ja toteutus Väestörakenne

Lisätiedot

Väestönmuutokset ja hyvät käytännöt:

Väestönmuutokset ja hyvät käytännöt: Väestönmuutokset ja hyvät käytännöt: Nordregion väestönmuutosten kohtaamisen käsikirja DEMO-verkoston hyvät käytännöt Projektipäällikkö Ruusu Tuusa DEMO-ikärakenneverkosto http://www.demoverkosto.fi/ Kouvola

Lisätiedot

Urban Zone. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet

Urban Zone. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet Urban Zone Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet TUTKIMUSRYHMÄ Suomen ympäristökeskus SYKE, Rakennetun ympäristön yksikkö: Mika Ristimäki, Maija Tiitu, Ville Helminen, Antti Rehunen, Panu Söderström Tampereen

Lisätiedot

EKOLASKUREIDEN KEHITTÄMINEN: LUONNONVARAT, MONIMUOTOISUUS, ILMASTOVAIKUTUKSET

EKOLASKUREIDEN KEHITTÄMINEN: LUONNONVARAT, MONIMUOTOISUUS, ILMASTOVAIKUTUKSET EKOLASKUREIDEN KEHITTÄMINEN: LUONNONVARAT, MONIMUOTOISUUS, ILMASTOVAIKUTUKSET Ari Nissinen, Jari Rantsi, Mika Ristimäki ja Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus (SYKE) 3.4.2012, Järjestäjät: KEKO-projekti

Lisätiedot

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät 23.10.2013 Kimmo Niiranen Maakunta-asiamies Tilastokatsaus mm. seuraaviin asioihin: Väestökehitys Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Tietoja ja työkaluja alueidenkäytön suunnittelun tueksi. Kari Oinonen, SYKE Lapin MRL-päivät,

Tietoja ja työkaluja alueidenkäytön suunnittelun tueksi. Kari Oinonen, SYKE Lapin MRL-päivät, Tietoja ja työkaluja alueidenkäytön suunnittelun tueksi Kari Oinonen, SYKE Lapin MRL-päivät, 7.9.2016 Lähtökohta: tutkimusta ja analyyseja Suomen kehittymisestä ja tulevaisuudennäkymistä 2 Taustaa aineistojen

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman valmistelu

Lisätiedot

Kaavaneuvottelijan salkku Paikkatiedot hyötykäyttöön

Kaavaneuvottelijan salkku Paikkatiedot hyötykäyttöön Kaavaneuvottelijan salkku Paikkatiedot hyötykäyttöön 10.3.2011 Kaisu Harju Suomen ympäristökeskus SYKE/Tietokeskus/Geoinformatiikka Kaavaneuvottelijan salkku SYKEn, YM:n ja ELY-keskusten yhteishanke vuosina

Lisätiedot

Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla

Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla Väestönmuutokset Etelä-Karjalan taajamissa, kylissä, pienkylissä ja hajaasutusalueilla ikäryhmittäin v. 2000 2014 YKR-taajamalla tarkoitetaan vähintään 200 asukkaan taajaan rakennettua aluetta. Rajaus

Lisätiedot

Perho. Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Perho. Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Perho Perhon väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 3400 3200 3000 2014; 2893 2800 2600 2400 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet maassamuutto

Lisätiedot

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Lestijärvi. Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 1200 Lestijärvi Lestijärven väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 1100 1000 900 2014; 817 800 700 50 40 30 20 10 0-10 -20-30 -40-50 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden näkökulmia asuntorakentamiseen. Asumisen Think-tank Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden näkökulmia asuntorakentamiseen. Asumisen Think-tank Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden näkökulmia asuntorakentamiseen Asumisen Think-tank 9.9.2015 Tarmo Pipatti Suomi rakennemuutoksen kourissa Rakennusteollisuus RT ry 8.9.2015 2 Kuluttajien luottamus heikentynyt kesän

Lisätiedot

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1 Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys 31.3.2014 Page 1 Kaupan palveluverkkoselvityksessä: Selvitettiin Kainuun kaupan palvelurakenteen ja yhdyskuntarakenteen kehitys, nykytilanne ja kehitysnäkymät Laadittiin

Lisätiedot

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kannus. Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kannus Kannuksen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 6200 5800 2014; 5643 5400 5000 200 150 100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet 50 kuolleet 0-50 -100-150 -200 maassamuutto

Lisätiedot

Kokkola Kälviä Lohtaja Ullava Kokkola 2009-

Kokkola Kälviä Lohtaja Ullava Kokkola 2009- Kokkolan kantakaupunki 2030 18.9.2008 KR Asuntotuotantotarve nykyisen Kokkolan alueella vuoteen 2030 mennessä 60000 50000 40000 30000 20000 10000 Väestöennuste 2010-2040 / Trendilaskelma (Lähde: Tilastokeskus,

Lisätiedot

Valtion terveiset ja toimenpiteet asumisen kehittämiseen. Hannu Rossilahti Kouvola

Valtion terveiset ja toimenpiteet asumisen kehittämiseen. Hannu Rossilahti Kouvola Valtion terveiset ja toimenpiteet asumisen kehittämiseen Hannu Rossilahti Kouvola 29.10.2014 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 ARA-tuotannon määrä eri vuosikymmeninä

Lisätiedot

Rakennusalan suhdannenäkymät

Rakennusalan suhdannenäkymät Rakennusalan suhdannenäkymät Bo Salmén Bo Salmén 9.5.2012 1 Kokonaistuotannon ja rakentamisen kehitys muutos edellisestä vuodesta, % Lähde: Tilastokeskus, RT 2 3 Talonrakennustuotanto, kaikki rakennukset,

Lisätiedot

HELSINGIN JA ESPOON KAUPUNKIEN VÄESTÖENNUSTEET. Helsingin kaupungin tietokeskus Pekka Vuori 21.3.2012

HELSINGIN JA ESPOON KAUPUNKIEN VÄESTÖENNUSTEET. Helsingin kaupungin tietokeskus Pekka Vuori 21.3.2012 HELSINGIN JA ESPOON KAUPUNKIEN VÄESTÖENNUSTEET Helsingin kaupungin tietokeskus Pekka Vuori 21.3.2012 Ennusteiden laadinta Helsingin, Espoon ja koko Helsingin seudun väestöennusteiden laadintaan käytetään

Lisätiedot

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2015

Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2015 1(7) Kaupunki- ja seutuindikaattorit -palvelun tietosisältö 2015 (Palvelua päivitetään jatkuvasti uusimmilla tilastovuoden tiedoilla) Aihealueet vuoden 2011 alueluokituksilla (sama kuin tilastovuoden alueluokitus)

Lisätiedot

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Toholampi. Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Toholampi Toholammin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4100 3900 3700 3500 3300 2014; 3354 3100 2900 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet

Lisätiedot

Asuntomarkkina- ja väestötietoja 2010

Asuntomarkkina- ja väestötietoja 2010 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola 4 996 67 Pekka Pelvas 4 67 831 Selvitys 7/211 Asuntomarkkina- ja väestötietoja 21 23.6.211 Asuntomarkkina- ja väestötietoja 21 Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus

Lisätiedot

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Veteli. Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Veteli Vetelin väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4200 4000 3800 3600 3400 3200 3000 2800 2014; 3342 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet

Lisätiedot

Palvelukonseptin suunnittelulla uudenlaiseen palveluverkkoon

Palvelukonseptin suunnittelulla uudenlaiseen palveluverkkoon Palvelukonseptin suunnittelulla uudenlaiseen palveluverkkoon Kuntamarkkinat 11.9.2013 CASE 1: Ohjaavatko väestön muuttuvat palvelutarpeet myös uusien palveluverkkojen ja -tapojen muodostumista? Erityisasiantuntija

Lisätiedot

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kuopio 30.8.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas ohjelma) 1. Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja Ikäkoti kuntoon! -kampanja

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja Ikäkoti kuntoon! -kampanja Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja Ikäkoti kuntoon! -kampanja Esteettömyys on asumisen kehittämistä Asumisen ja hyvinvoinnin rahoitus -seminaari, 4.11.2014, Lahti, Sibeliustalo Sari Hosionaho,FT,

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Hissillä kotiin Valtakunnallinen hissiseminaari, 8.5.2014, Lahti Ohjelmapäällikkö, FT Sari Hosionaho, ympäristöministeriö Ikääntyminen koskettaa yhteiskuntaa

Lisätiedot

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä

Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa. Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä Ikääntyneiden asuinpaikat nyt ja tulevaisuudessa Ville Helminen Suomen ympäristökeskus Vanhusneuvostopäivä 5.4.2017 Asumistoiveet Asukasbarometrin mukaan kerrostaloasumisen toiveet alkavat selvästi lisääntyä

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä

Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Avoin kaupunkiseutu Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä Työryhmät (kuntien edustajat, kehittämispäällikkö sihteeri) Seutuorganisaatiolla alkanut paikkatietotuotanto vuonna 2013 (rakennesuunnitelma-aineisto

Lisätiedot

Mikä asuntostrategia?

Mikä asuntostrategia? Asuntostrategialuonnos Mari Randell Mikä asuntostrategia? Seudun yhteinen maankäyttösuunnitelma, asuntostrategia ja liikennejärjestelmäsuunnitelma on valmisteltu samaan aikaan ja tiiviissä yhteistyössä

Lisätiedot

Asuntojen rakentamis- ja korjaustarve

Asuntojen rakentamis- ja korjaustarve Asuntojen rakentamis- ja korjaustarve - rakennetaanko ja korjataanko Suomessa asuntoja riittävästi Pekka Pajakkala VTT OP-Pohjola-ryhmän Asuntoseminaari, Kuopio 10.8.2010 Pekka Pajakkala 10.8.2010 2 Asuntojen

Lisätiedot

Maankäytön ja palveluverkon suunnittelun yhteensovitus toteutettua ja tulevaa. Marja Uusivuori

Maankäytön ja palveluverkon suunnittelun yhteensovitus toteutettua ja tulevaa. Marja Uusivuori Maankäytön ja palveluverkon suunnittelun yhteensovitus toteutettua ja tulevaa Marja Uusivuori 20.6.2016 KymppiMoni Tampereella Taustalla PALM-suunnittelun kehittämistarve PALM= Palvelut, Asuminen, Liikenne,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YLEISKAAVAN MITOITUSSELVITYS VUOTEEN 2040. Jyväskylän kaupunki Kaavoitus Lokakuu 2012

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YLEISKAAVAN MITOITUSSELVITYS VUOTEEN 2040. Jyväskylän kaupunki Kaavoitus Lokakuu 2012 JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YLEISKAAVAN MITOITUSSELVITYS VUOTEEN 2040 Jyväskylän kaupunki Kaavoitus Lokakuu 2012 Lähtökohdat Mitoitusselvityksessä tarkastellaan uusien asuntojen ja työpaikkaalueiden rakentamisen

Lisätiedot

Helsingin seudun uusi asuinkerrosala käyttötarkoituksittain ja asemakaavavaiheittain 2016

Helsingin seudun uusi asuinkerrosala käyttötarkoituksittain ja asemakaavavaiheittain 2016 Helsingin seudun uusi asuinkerrosala käyttötarkoituksittain ja asemakaavavaiheittain 2016 Voimaan tullut asumisen kerrosala 2016 (NETTO) kem² Kerrostalot Rivi- ja ketjutalot Erillispientalot Yhteensä keskim.

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 2: Kaupunkikehitysohjelma

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 2: Kaupunkikehitysohjelma Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 2: Kaupunkikehitysohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki KAUPUNKIKEHITYSOHJELMA 1 Kaupunkikehitysohjelman lähtökohdat Strateginen

Lisätiedot

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne TUTKIMUSLÄHIÖIDEN YKR-ANALYYSITULOSTEN VERTAILU. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus

Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne TUTKIMUSLÄHIÖIDEN YKR-ANALYYSITULOSTEN VERTAILU. Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Bussiyhteyksiin perustuva joukkoliikenne TUTKIMUSLÄHIÖIDEN YKR-ANALYYSITULOSTEN VERTAILU Katri Eerola Suomen ympäristökeskus Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille Sijoittuminen liikkumisvyöhykkeille Sijoittuminen

Lisätiedot

Energiatehokas Engelinranta. Vähähiilinen maankäyttö ja kaavoitus Päijät-Hämeessä 21.1.2014

Energiatehokas Engelinranta. Vähähiilinen maankäyttö ja kaavoitus Päijät-Hämeessä 21.1.2014 Energiatehokas Engelinranta Vähähiilinen maankäyttö ja kaavoitus Päijät-Hämeessä 21.1.2014 Maankäyttö- ja rakennusalan asiakkaitamme Hallinto Rakentajat Rakennuttajat Tuoteteollisuus Toimialajärjestöt

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.

Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki. Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.fi Kehitysvammaisten asumista koskeva selvitystyö (2011-2012,

Lisätiedot

Kaustinen. Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015

Kaustinen. Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen Lähde: Tilastokeskus, väestötiedot ja -ennuste 2015 Kaustinen Kaustisen väestönkehitys ja ennuste vuoteen 2040 4500 4300 2014; 4283 4100 100 80 60 40 20 0-20 -40-60 -80-100 luonnollinen väestönkasvu (syntyneet - kuolleet) syntyneet kuolleet maassamuutto

Lisätiedot

Kymppi-Moni hanke Vantaalla:

Kymppi-Moni hanke Vantaalla: Kymppi-Moni hanke Vantaalla: Tavoitteena paikkatietojen monipuolinen hyödyntäminen kaupunkisuunnittelussa HSY:n paikkatietoseminaari 29.3.2012 Ari Jaakola ja Tomi Henriksson maankäytön ja ympäristön toimiala

Lisätiedot

Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa Oulu

Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa Oulu Haja-asutusalueen suunnittelu ja kestävät vesihuoltoratkaisut Vyöhykesuunnittelu hajarakentamisen hallinnassa Oulu 13.11.2012 Ville Helminen, tutkija, Suomen ympäristökeskus Maaseudun suunnittelun tietopohjaa

Lisätiedot

Pirkanmaa Väestö ja työpaikat 2040 - tuotoksia

Pirkanmaa Väestö ja työpaikat 2040 - tuotoksia Pirkanmaa Väestö ja työpaikat 2040 - tuotoksia Tässä dokumentissa on 7.6.2012 Tampereella pidetyn Väestö ja työpaikat 2040 -tapahtuman keskustelujen ja työpajan tuotoksia. Kohdassa A. Ajatuksien herättely

Lisätiedot

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät Jarmo Partanen Tarkan kokonaiskuvan perusta Muut rekisterit Väestötietojärjestelmä (VRK) Eläkerekisterit Työsuhderekisterit Verotusrekisterit Henkilöt Rakennukset ja huoneistot

Lisätiedot

Asuntotuotanto Vantaalla

Asuntotuotanto Vantaalla Asuntotuotanto Vantaalla Vantaan kaupunkirakenteen kehitys 1960-2014 Asuntopolitiikan päätavoitteita Täydennysrakentamisen edistäminen Vantaan asuntorakentamisennuste 2015-2024 ARY:n vierailu Vantaalla

Lisätiedot

Täydennysrakentamisen tärkeys ja edistäminen Vantaalla. Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan tulosseminaari 5.3.

Täydennysrakentamisen tärkeys ja edistäminen Vantaalla. Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan tulosseminaari 5.3. Täydennysrakentamisen tärkeys ja edistäminen Vantaalla Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan tulosseminaari 5.3.2015 Täydennysrakentamistarpeen tausta Vantaalla 2010: 51 063 aluerakentamisen

Lisätiedot

ARA - SEMINAARI Joensuun Kodit Oy:n toimenpiteet muuttuvissa markkinatilanteissa ja toimenpide-ehdotuksia

ARA - SEMINAARI Joensuun Kodit Oy:n toimenpiteet muuttuvissa markkinatilanteissa ja toimenpide-ehdotuksia ARA - SEMINAARI Joensuun Kodit Oy:n toimenpiteet muuttuvissa markkinatilanteissa ja toimenpide-ehdotuksia Matti Martikainen 23.10.2013 www.joensuunkodit.fi 1 Kaupungin täysin omistama kiinteistöosakeyhtiö,

Lisätiedot

YHDISTYMISSELVITYS TUUSNIEMI KUOPIO TOIMINTAYMPÄRISTÖ

YHDISTYMISSELVITYS TUUSNIEMI KUOPIO TOIMINTAYMPÄRISTÖ YHDISTYMISSELVITYS TUUSNIEMI KUOPIO TOIMINTAYMPÄRISTÖ 1 Tuusniemen kunnan ja Kuopion kaupungin toimintaympäristökuvaus Toimintaympäristön muutoshaasteet Tuusniemen kunnan ja Kuopion kaupungin toimintaympäristön

Lisätiedot

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus Väestöennustekuviot perustuvat Tilastokeskuksen viimeisimpään väestöennusteeseen vuodelta 2012 http://tilastokeskus.fi/til/vaenn/index.html Tilastokeskuksen

Lisätiedot

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASUNTOPOLIITTISEKSI TOIMENPIDEOHJELMAKSI VUOSILLE 2012-2015 14.2.2012

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASUNTOPOLIITTISEKSI TOIMENPIDEOHJELMAKSI VUOSILLE 2012-2015 14.2.2012 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASUNTOPOLIITTISEKSI TOIMENPIDEOHJELMAKSI VUOSILLE 2012-2015 14.2.2012 HALLITUSOHJELMAN PÄÄTAVOITTEET: 1. Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen 2. Julkisen talouden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 6 27.01.2016. 6 Asianro 251/10.00.02.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 6 27.01.2016. 6 Asianro 251/10.00.02.01/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja / () Asianro /0.00.0.0/ Kaivannonlahden kerrostaloalueen tonttien suunnitteluvaraaminen valtion tukeman asuntotuotannon (ARA) toteuttamista varten Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen

Lisätiedot

Väestöennusteet Helsingissä

Väestöennusteet Helsingissä Väestöennusteet Helsingissä Kymppi-Moni -työpaja 2 Tampereen yliopisto 22.3.2012 Timo Meuronen, talous- ja suunnittelukeskus Jussi Mäkinen, kaupunkisuunnitteluvirasto (Pekka Vuori, tietokeskus) 00.0.2008

Lisätiedot

Kokonaisuuden hallinta merkitys kunnille

Kokonaisuuden hallinta merkitys kunnille Kokonaisuuden hallinta merkitys kunnille Ritva Laine Kokonaisuuden näkeminen välttämätöntä Erilaisia ilmiöitä - ilmastonmuutos, niukkeneva julkinen talous, väestön ikääntyminen, erilaistumiskehitys Pelikenttä

Lisätiedot

Helsingin väestöennuste 1.1.2009-2040

Helsingin väestöennuste 1.1.2009-2040 Helsingin väestöennuste 1.1.2009-2040 Pekka Vuori, tilastot ja tietopalvelu Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Väkiluvun muutos alueittain Helsingin seudulla (14 kuntaa) 1995 2008* 20 000 18 000 16 000

Lisätiedot

Talous- ja suunnittelukeskus

Talous- ja suunnittelukeskus Helsingin kaupunki Talous- ja suunnittelukeskus Kotikaupunkina Helsinki Asumisen ja maankäytön suunnittelun päämäärät ja tavoitteet Asumisen ja maankäytön suunnittelun lähtökohtia Uutta kaupunkia Vuosina

Lisätiedot

Asuinrakennukset vuoteen 2025 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve

Asuinrakennukset vuoteen 2025 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve Asuinrakennukset vuoteen 225 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve LIITERAPORTTI Uudisrakentamisen kuvatulosteet, Koko maa ja maakunnat Perusparantamisen taulukkotulosteet, Koko maa, maakunnat ja aravavuokratalot

Lisätiedot

Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla sekä näkökulmia asutuksen ja palveluverkon muutoksiin. Antti Rehunen ja Ville Helminen SYKE

Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla sekä näkökulmia asutuksen ja palveluverkon muutoksiin. Antti Rehunen ja Ville Helminen SYKE Keskusta-alueet ja vähittäiskauppa kaupunkiseuduilla sekä näkökulmia asutuksen ja palveluverkon muutoksiin Antti Rehunen ja Ville Helminen SYKE TÄYDENNYSRAKENTAMISEN SEMINAARI 28.5.2014 Keskusta-alueiden

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma 2013-2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2012 lopussa Suositus,

Lisätiedot