NÖÖRÄN HÄNTÄ. Graafinen tuotanto -PORTFOLIO-

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NÖÖRÄN HÄNTÄ. Graafinen tuotanto -PORTFOLIO-"

Transkriptio

1 NÖÖRÄN HÄNTÄ Graafinen tuotanto PORTFOLIO 1

2 ~ SISÄLLYSLUETTELO ~ SIVUNUMERO 3. Hieman tietoa minusta: Noora Haaveileva Naisenalku 4. Sananvapaus Kuvissa 6. 8pallon arvostelu 7. Nuottatapahtuman juliste 8. Ilmoitusten laatiminen ja taitto 9. Liikemerkkien suunnittelu Hieman tietoa minusta Haaveileva Naisenalku Hellou ja tervetuloa tutkimaan minun portfoliota! Olen Noora Leppänen ja juuri täyttänyt 20 vuotta. Rakastan kameraani ja kuljeskelemme usein metsissä kuvaillen luonnossa kaikkea yleistä ja tavatonta. Tänä vuonna jouluaattona olemme Jonini kanssa olleet 3 vuotta jo kihloissa. Meidän kanssa asuu maailman ihanin koira, Reetu. Hän täytti tänä vuonna 2 vuotta ja osaa olla oikea tuhmeliini, kun sille päälle sattuu! Mutta silti rakastamme sitä yli kaiken. Sitten, kun olen isompi, toivoisin olevani ammattilaisvalokuvaaja, koska se on minulle hyvin tärkeä harrastus ja haluaisin siitä itselleni ihan ammatin. Moni on sanonut, ettei siitä tule mitään, mutta mine usko. Valokuvausta olen harrastanut n. 5 vuotta. Vanhempani muistavat että pienenä jo olisin ollut ahkera valokuvaaja heidän filmikamerallaan. Mutta pitemmittä puheitta... Portfolioni, olkaa hyvä! 11. Oma Peli Tekstinä Laudan kuva Pakkaus 17. Näyttötutkintooppaan taitto 19. Oman Pelinmainoskampanja NÖÖRÄN HÄNTÄ Noora Leppänen Kehätie 1 E PIIPPOLA puh s.posti. 2 3

3 Sananvapaus kuvissa Mitä saa kuvata, mitä julkaista: Sananvapaus kuvissa: VASTAA KYSYMYKSIIN Mitä tarkoittaa sananvapaus lehtikuvassa? = Ilmaisemista kuvaajan silmin esim. katastrofi tilanteesta tai sitten siitä jääkiekko mestareiden örveltämisestä kännissä. Ja että jokaisella on oikeus mielipiteeseen, kunhan se on hyvän maun puolella. Ja jos kuvaa luvatta omaa mieltä askarruttavaa tilannetta, voi joutua oikeuden eteen. Miksi humalaisen miehen kuvaaminen on ongelmallista sananvapauden kannalta? = Tekijänoikeudet koskee myös humalaista miestä. Jos hän ei halua, että häntä ei kuvata, niin ei myöskään sitten oikeasti saa. Missä sinun mielestäsi menee raja, mitä saa ja ei saa kuvata? = Rajana on vain ja ainoastaan lupa kuvata. (henkilö, asuinrakennus) Mutta jos kuvaat kaupungissa, ei tarvitse jokaiselta kuvaan vahingossa tulleelta kysellä,et Hei! Kuvasin sinua ja sinua ja sinua Ei tieteskää! Jos kuvaat kaupungin yleisilmettä, ei tarvitse, mutta jos oikein tarkoituksella zoomaat tiettyä ihmistä, sinulla pitää olla lupa. Onko sinun sananvapauttasi loukattu? = No, minun kuvalleni antamaa nimeä on arvosteltu kyllä, että aivan liian raju aihe nuorelle tytölle, kun kuvasin piikkilankaa ja kirjoitin siihen juuri maailman tilanteesta, kuinka se minun ottama karu, koruton ja satuttava piikkilankaaita kuva onkin niin hyvä vertaus tilanteeseen meidän maailmassamme. Olen ottanut myös joskus metsässä löytämästä muovijätesäkki roskaläjästä kuvan ja kirjoittanut kuvan ympärille, mitä tuhoa se aiheuttaa luonnolle. Mitä tabuja (kiellettyjä, eisopivana pidettyjä aiheita) lehtikuvassa mielestäsi löytyy? = No justiinsa, vaikka nyt näitä julkkiksien känniörvejä Ei sellaisen edes pitäisi kiinnostaa ketään Miksi tuomita julkkiksia siitä, mitä me muutkin tavikset teemme ja nolaamme itsemme. Toinen on nämä onnettomuudet Kuin kuvaaja oikein yrittämästä päästyäänkin haluaisi löytää verta ja suolen pätkiä :s Kamala lukea lehteä, kun on kolarista esimerkiksi ja siellä on tiellä verta tai jotain sinne päin. Toinen on, kun avaat lehden summa mutikassa keskeltä eikä ykkössivua, niin löytyy tuskaisia ihmisiä. Mielestäni kenenkään tuskaa ei pitäisi kuvata sanomalehtiin. Ne kuuluu aivan muualle sellaiset. Ei minua ainakaan kiinnosta toisen suru ja kärsimys. Minkälaista vastuuta valokuvaajan sananvapauteen liittyy? Pitää olla lupa kuvan julkaisuun lehdessä Pitää miettiä, mikä on sopivaa kuvaa lehteen Ei saa rasistista aatetta kuvissa ilmaista Kunnioittaa toisen mielipiteitä valitessaan sopivaa kuvaa Mitä tapahtuu, jos sananvapautta ei ole? = Moni ihminen tukehtuisi vankeudessa, kun ei saa olla omia ajatuksia ja mielipiteitä. Itse en varmaan harjoittaisi valokuvaamista harrastuksena enää, kun ei olisi mitään järkeä, koska jokainen minun kuva on mielipide asioihin, jokaisella kuvaamallani puulla ja kivellä tuon esille minulle tärkeää mielipidettä luonnon kauneudesta ja tärkeydestä meille. Kaikki maailmassa olisi vain teeskentelijöitä. Kukaan ei varmastikaan voisi olla oma itsensä, jossa millään mielipiteellä ei olisi mitään arvoa. Onko Suomessa turvallista olla toimittaja tai lehtikuvaaja? =On Suomessa turvallista, kun vertaa U.S.A: han, jos toimittaja julkaisee presidentin yksityisasioita lehdessä voi siitä tulla oikeusjuttu. Ei tällaista lakia Suomessa ole, vaikka joskus tuntuu että ihan hyvin voisikin. Ja jotkut toimittajat joutuvat keskelle sotatilaa kuvaamaan uutista. Se on mielestäni todella karmivaa, että sellaista ihminen joutuu työpaikkansa tähden tekemään Eli toimittajaa uhataan potkuilla. 4 5

4 8 PALLO Ohjaus: Aku Louhimies Pääosat: Jessica Grabowsky Eero Aho PirkkaPekka Petelius Kesto: 1h 48min ILOINEN KOKO PERHEEN NUOTTATAPAHTUMA ISOLAMUJÄRVELLÄ klo 10 alkaen nuotta nousee jäälle n. klo 13 Lajityyppi: Rikosdraama Elokuva alkaa siitä, kun YHäiti, Pike vapautuu linnasta huumeiden käytöstä kärähtäneenä. Hänellä on edessä uusi erilainen elämä. Asunto, johon hän muuttaa ei ole kehuttava, mutta aivan riittävä kahdelle hengelle. Päivät hänellä menee Aleksandra tyttärestä huolehtien, kunnes kuvioihin sekaantuu entinen miesystävä, Lalli. Hän väittää kaikille olevansa kuivilla, mutta mitenkäs sitten käykään. Sympaattinen tutkinnan puolella työskentelevä Elias, joka haluaa auttaa kaikkia potentiaalisia rikollisia uuteen elämään ja on päättänyt pitää huolta Pikestä ja Aleksandrasta. Kuitenkaan Pike ei halua kenenkään apua ja haluaisi päättää kaikesta itse. Elias kuitenkin tarkkailee tilannetta. Hän haluaisi myös, että Lalli rapsahtaisi ja joutuisi vihdoin linnaan, sillä Pike istui Lallin sekoiluja linnassa. Lalli on hyvin omistushaluinen ihminen ja saa Piken olotilan syylliseksi ja ahdistuneeksi, mutta kuitenkin Pike on aivan luomutuneena Lalliin, eikä nää tämän olevan vieläkin se hörhö, joka oli silloinkin. Naapurissa asuu hyvin epätasapainoinen perhe. Heillä riidellään joka päivä. Lopulta naapuriperheen äiti pyytää Pikeltä apua. Naapurin tyttö on myös menossa huonoille raiteille, mutta nähtyään Piken ja hänen elämäänsä eräissä alamaan bileissä hän huomaa, ettei se tee kenellekään hyvää. Hän auttaa Pikeä ja Aleksandraa. Mutta lopulta loppuu maltti ja mitä siitä seuraakaan Mielestäni kuvaaja oli onnistunut työssään aivan mahtavasti! Hän on kuvannut kaikki hyvin yksityiskohtaisesti ja selkeästi. Kontrastien ja sävyjen vaihtelut tekivät elokuvasta elävän ja kiinnostavan. Myös hengitysäänten mukaan ottaminen oli kiva! Kuvaaja kuvasi juuri sillä tavalla, kuin itse haluaisin. Piken rooli on onnistunut! Juuri oikea näyttelemään ahdistuntutta ja hieman eksyksissä olevaa nuorta naista. Hienoa on myös se, että kerrankin nuori ihminen näyttelee nuorta, eikä olla laitettu vanhempaa naista näyttelemään, niin kuin nykyään on trendikästä Minusta siinä ei ole mitään järkeä! PirkkaPekka Petelius toi elokuvaan hieman hauskuuttakin. Hänen vitsailu rikollisten kustannuksella oli hauskaa. Eero hoiti Lallin vmäisen luonteen aivan mutkattomasti. Hänen ulkonäkönsä toimi oikein hyvin. (tatuoinnit, arvet) Mukavaa lisää toi se, että Pike puhui Aleksandralle ruotsia, muttei kerrottu, että miksi. Suomalaiset ovat menneet joka vuosi nykyään parempaan suuntaan leffoissaan. Tämäkin oli niin kansainvälistä että! Tuli mieleen saksalaiset rikosjännärit, joita televisiossa näkee. Mutta oli kamala katsoa näin rajua aihetta isolta kankaalta. Teki pahaa monta kertaa elokuvan aikana. Mutta sehän oli elokuvan tarkoituskin. Tähtiä elokuvalle annan 4. Muuten olisi ollut viisi, mutta Mikko Leppilampi ei osaa näytellä ja seksikohtauksia oli aivan liian monta. Vähemmälläkin olisimme pärjänneet! Ja kun käytössä oli iso kangas HYI. Mutta elokuva oli niin hyvin ohjattu, kuvattu ja näytelty, että siksi päädyin neljään tähteen. Eikun Cannesiin vaan!! Tervetuloa porukalla ulkoilemaan kauniiden järvimaisemien keskelle. Paikalla saa kahvia ja paistellaan makkaraa. Nuottaporukalta voi ostaa muikkua kotiin vietäväksi. Pukeudu lämpimästi ja pitkävartisiin saappaisiin. Järjestäjät: Pyhännän kunta/liikuntatoimi, Timo Pitkäsen Ja Pekka Piipon Nuottaporukat, Pyhännän kotitalousnaiset ja Matkailusta nostetta hanke Meidän piti suunnitella Pyhännän kylällä järjestettävälle nuottatapahtumalle hyvä juliste kauppoihin ja yleisille ilmoitustauluille. Tehtävä oli mieluinen, koska olen omasta mielestäni hyvä julisteen tekijä. Tovi minulla meni, ennekuin sain hyvän idean, mutta ajallaan sain valmiiksi. 6 7

5 Nro Talvi ulos! Kaikki talvikengät 50% Stockmann kortteli 4. kerros Ark La 1015 Puh Raskaan kaluston korjaamo kuormaautot, maatalousja metsäkoneet huollot jarrukorjaukset katsastuspalvelu korjaukset ajopiirtureiden sinetöinnit hydrauliikkaletkut, kierre ja prässiliittimet varaosamyynti Pekkalan korjaamo Niemenkylä, Orimattila puh , ilt , autopuh HUOJUVA TALO HUOJUVA TALO Pe klo 21 Liput 5 Levynjulkaisukonsertissa lämmittelee Marko Sillanpää Teatteri Ravintola Rantakatu 20, Joensuu puh , fax Kaipolan Paviljonki 70 v. Juhlatanssit juhannuspäivänä La klo 1902 Juhlakahvitarjoilu klo Liput 10 Päivi Ikonen orkestereineen Sulkavan Pelimannit Tervetuloa kokemaan lavatanssien ainutlaatuista tunnelmaa! B.A.R.F Luonnonmukainen ravinto! Tietysti haet sen puodista! Oy Fanimal Lemmikkieläinpuoti HIRNAKKA HIRNAKKA HIRNAKKA HIRNAKKA huutobussi helsinkiin peliitat karhukissat otteluun lähtdetään lauantaina klo jäähallilta. Asiapoika saa paikan. Asiapoika saa paikan. kaikki mukaan kotijoukkoa kannustamaan. Luotettava hoidamme yli 25 vuoden kokemuksella kirjanpitosi, veroilmoituksesi, liike ja teollisuustilojen isännöinnin, palkanlaskennan. Radioliike J. Henriksson, Hallituskatu 8 Riippumaton Yhtiöiden perustamis ja muutosasiat, talousosaston palvelut, veroneuvonnan ja sijoitussuunnittelun, yritysten arvonmääritykset, sukupolvenvaihdokset Kumppanisi Soita meille , sovi tapaaminen ja yhteistyömme alkaa kupillisella kahvia. Wendelin Oy Alakyläntie 9, Kaarina Hyvää ystävänpäivää! Kaikki normaalihintaiset alusasut 20 % tarjous voimassa saakka Tervetuloa! Nanso Group 2 x 50 mm Viimeinen kuulutus! ORIilmoitus Jalostuskuvastoon. Ainoa tapa ehtiä vielä mukaan: A) Varaa ilmoitustila HETI, soita B) Täysin painovalmis mainostiedosto mennessä osoitteeseen Taitoimme Kalevasta otettuja mainoksia ja kuvitimme ne ilmoitusta tukien. Tässä tehtävässä oli osa oikeasti todella vaikea kuvittaa, kun ei oikein tiennyt mikä kuvio sopii tekstiin jne. Mutta loppujen lopuksi sain tehtävän valmiiksi ajallaan ja olen tyytyväinen lopputulokseenikin. Logon suunnittelu ei ole mitään helpointa puuhaa, mutta erittäin mielenkiintoista. Jokainen meistä suunnitteli Hirnakka nimiselle yritykelle logon/liikemerkin. Sitten asiakaas valitsi omasta mielestään miellyttävimmän yritykselleen. Vaikeinta oli suunnitella merkki, jonka tulisi kestää ainakin 10 vuotta eteenpäin. Helpointa oli fontin valinta. Lopputulokseen olen tyytyväinen. 8 9

6 Ajatus muuttui koko ajan suunnitellessa. Mutta lopulta se alkoi näyttää tältä. Kädet on tottakai ajatuksena siitä, miten ihminen ja luonto on harmoniassa. Nuotio kertoo ihmisen käden jäljestä luonnossa. Tulen liekit sitoo kuvan yhdeksi kokonaisuudeksi. Puu on kaiken sydän. Puusta saa tehtyä niin paljon kaikkea hyödyllistä. Ihastuin vierailulla kotaan, jossa istuimme nuotion tunnelmassa. Nähtiin luonnossa, kuinka puu taipui lumen painosta. Se oli todella kaunista. Pelin analysointi seuraavien kysymysten pohjalta Pelin nimi? = Metsän Taikaa Kenelle tarkoitettu? = + 7 Pelin kulku ja säännöt? = Sinun pitää löytää ison metsäkuusen taika käpy hänelle takaisin. Joku törkiä heepo repi sen irti oksasta ja tiputti jonnekkin päin metsää. Samalla kuusen neulasia tippui ja hävisi tuulessa metsän mättäille. Metsässä on paljon uutta koettavaa ja nähtävää. Peliä voi pelata max. 4 ihmistä min. 2 ihmistä. Kun olet löytänyt kävyn metsästä, alkaa kilpailu sinun ja neulasten kerääjän kanssa. Mitä pelissä voi oppia? = Pelissä oppii kuusimetsän kasveja, liikkumaan metsässä oikea oppisesti ja vähentämään roskaamista/saastuttamista ja lapset oppivat empatiaa, kun näkee loukkaantuneen ketun: menetetään oma heitto vuoro, mutta olet tehnyt hyvää. Autat haikeita metsätähtiä, vietät mahtavia hetkiä patikoijan lähteellä. Mutta jos eksyt lepakkoluolalle, tiput kokonaan pelistä. Luonnon syli aiheinen logo olikin paljon haastavampi, koska asiakas antoi meille todella vapaat kädet ja kun luonnon sylille ei ollut hyvää esinettä, materiaalia tai mitään kovinkaan konkreettista, joten kaikilla aivot kävi ylikierroksilla jo luonti vaiheessa. Nuotion valitsin kuvaamaan ihmisen kädenjälkeä luontoon, kun sinne on rakennettu nuotiopaikkoja ihmisille, kädet symboloi hiaman sitä syliä, että niiden sisällä kaikki on ja on sinun vastuusi pitää siitä huolta ja koivu symbolio voimaa ja kaikkea, mitä luonto on. Se pölyttää ja jatkaa sukuaan. Kaikesta huolimatta se tuli valmiiksi ajallaan, vaikka jo uskoin myöhöästyväni aikataulusta. Kaikkeen en ole tyytyväinen. Esim. kädet näyttää, kuin joku ihminen lämmittelisi tulen äärellä... No, voikai se niinkin toimia, yrittäen sammmuttaa luontoa tuhoavia asioita Miten pelin visuaalisuus vaikuttaa pelaamiseen? = Pelissä seikkaillaan Kuusimetsässä, jossa seikkailee eläimiä. Kasvit ja eläimet on piirretty laudalle ja sinun pitää auttaa heitä tai he auttavat sinua. Keskellä peliä on kuusen kanto, johon sinä sijoitat suuren metsäkuusen. Mikä pelissä on hauskaa? = Kuljeskelu metsässä, jos ei pääse oikeasti jostain syystä metsässä käymään. Mitä tarpeita peli tyydyttää? = Ihmisen halu ratkoa ongelmiat Oliko peli modattu? = Afrikan tähti oli ideoinnin apuna, muttei ole kokonaan matkittu

7 METSÄN TAIKA Suuren metsäkuusen taika käpy on revitty oksasta ja tiputettu jonnekin päin metsää ja sinun on autettava löytämään se. Kun ilkeä ihminen repi väkivalloin kävyn, kuuselta tippui neulasia ja niitäkin on ympäriinsä metsää. Hän haluaa nekin takaisin ja se, joka on löytänyt vähintään neljä neulasta, voi kilpailla voitosta. Hahmot, jotka ovat valittavinasi: (sisarkatras, joka muutti perheensä kanssa kaupungista maaseudulle) Kalle 13vuotias Hiljainen, sisaruksiaan häpeävä yläasteelainen nuori miehen alku. Lukee kirjoja ja uppoutuu niihin täysin, kun pääsee vauhtiin. Ikävöi kaupunkiin, metsä ei ole mielenkiintoinen Marja 16vuotias Luontoa rakastava ja valokuvaava nuori nainen. (Kamera roikkuu aina kaulasta.) Sisar katraan vanhin ja ainut, joka on kiinnostunut mystisestä metsästä Seurailee metsissä kettujen jälkiä. Pelilauta & Pakkaus Erkki 4vuotias surullinen, vilkaan mielikuvituksen omaava ja pelokas Pimeä on heikko kohta Roikottaa mukanaan vanhaa, likaista pupupehmoa. Kaisu 10vuotias Haaveileva, runoja kirjoittava tyttö, joka haluaa näyttää maailmalle, että ei ole mikään pikkuinen enää! Piirtelee paljon Seuraa isosiskoaan, joka paikkaan ja pyrkii tekemään kaikki hänen perässään. Marja harrastaa valokuvasuta ja kuvailee metsässä, mutta huomaa että kaikki valokuvat ovat tippuneet metsään sitä mukaan, kun on ne ottanut. Sinun pitää auttaa häntä keräämään ne takaisin. Valokuva läpyskät on kameralla kuvitettuja. (Kunkin valokuvan kohdalla nostat sekoitetusta valokuva pakasta ensimmäisen kortin. Muut ei saa nähdä sitä, koska sinun pitää selittää, mitä näet kuvassa. Jos muut arvaavat mistä pelilaudan nähtävyydestä puhut, pääset yhdellä eteenpäin.) 12 13

8 TAIKAKÄPY KADOKSISSA LU ONNOLLISESTI OY YHTEISTYÖSSÄ: YHTEISTYÖSSÄ: LU ONNOLLISESTI OY Auta lapsia liikkumaan luonnossa tunnollisesti ja luontoa kunnioittaen

9 Opas näyttötutkinnon suorittajalle 2013 Opas näyttötutkinnon arvioijalle Tehtävänä oli suunnitella kuvitus näyttötutkinnon suorittajalle että arvijoijalle. Valitsin klassisen mustan ja valkoisen värityksen, koska se näytti tyylikkäältä, mutta tylsältä. Niinpä lisäsin pikku läntin kumpaankin tummanpunaista. Päätin värjätä oppaan tekstin otsikoiden taustan samalla punaisella värillä. Mielestäni se oli nerokasta

10 opettele sinä tavoille, elä sinä opeta metsää sotkuihisi! pelaamisen ilo AUTA KAUNISTA SUUREN SUURTA KUUSTAMME JA LÖYDÄ TAIKA KÄPY TAKAISIN! Uusi ja opettavainen peli kouluikäisille, jossa opetetaan kunnioittamaan luontoa ja lapsi oppii, ettei aina voi voittaa. Pelissä lapsen on luovuttava heittovuorostaan auttaakseen metsän eläviä olentoja. Peliä sponoroi Luonnollisesti OY luonnon hyvinvointia ajava yhtiö. He siivoavat metsiä, puolustaa vanhoja puita, ettei niitä kaadeta ja kerää adresseja joihinkin vanhimpiin ja luonnonmukaisimpiin metsiin, ettei niissä metsästettäisi. Siitä hyvästä, pelin kotelo on täysin kierrätettävä. Hahmoja pelissä on neljä ja kaikki ovat sisaruksia. Heillä kaikilla on luonteet: Rohkea, Piittaamaton, Matkija Ja Pelokas. Metsän taika sopii hyvin alaasteen ympäristö tunneille, kun puhutaan metsän siistinä pitämisessä. Mainoksia pelistä on levitelty pitkin Suomen alaasteita ilmoitustauluille. Kaikki joita kiinnostaa, voi voittaa pelin itselleen, kun osallistuu mainoksessa olevaan arvontaan. Eikun kaikki innokkaat pelaajat arvontaan osallistumaan ja koulun ilmoitustauluja pongailemaan! pelaa ja opi, miten kuljetaan metsissä oikein ja luontoa kunnioittaen. YHTEISTYÖSSÄ: LUONNOLLISESTI OY pelaa ja opi, miten kuljetaan metsissä oikein ja luontoa kunnioittaen. TAIKAKÄPY KADOKSISSA YHTEISTYÖSSÄ: LUONNOLLISESTI OY Osallistu arvontaan ja voit voittaa pelin omaksesi. Osallistumisohjeet löydät sivuilta

11 TERVETULOA HAUSKAAN SEIKKAILUUN! pelaamisen ilo pelaa ja pelasta metsä! pelaamisen ilo Me suunniteltiin pelillemme mainoskamppanjat ja erillaiset mainostavat. Minä valitsin julisteen koulujen ilmoitustauluille, lasten lehtimainos ja kadulle pylväsmainoksen. Tehtävä oli hauska ja miellyttävä. Omasta mielestäni olen haka mainoksien ja julisteiden kanssa. Alku on aina hankala, mietin kuumeisesti otanko valokuvan vai kuvitanko kaikki illustraatorilla ja päätin sitten kuvittaa kaiken, koska halusin näyttää piirrustustaitojani

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

REIPPAAN TYTöN URAPOLKU. Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio

REIPPAAN TYTöN URAPOLKU. Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio REIPPAAN TYTöN URAPOLKU Evaitaä uraohjaukseen 9.10 Emilia Mahlio Olipa kerran reipas tyttö, joka oli niin reipas ettei hänestä tarvinnut huolta kantaa. Hän piti puolensa, ilmaisi asiansa, lunasti lupauksensa

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi

-mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi. siisti - siistin - siistimpi MILLAINEN? vertailu -mpi (komparatiivi) tuttu - tutun - tutumpi kevyt - kevyen - kevyempi siisti - siistin - siistimpi iloinen - iloisen hidas hitaan - iloisempi - hitaampi -mpi (komparatiivi) KAKSITAVUISET,

Lisätiedot

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu

Lisätiedot

kielipassi Moduuli 1

kielipassi Moduuli 1 kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

1. Tehtäväsarja. Väite: Työpaikan valinnan tärkein kriteeri on palkkataso.

1. Tehtäväsarja. Väite: Työpaikan valinnan tärkein kriteeri on palkkataso. KOKEEN SUORITTAJAN KAPPALE 1. tétel 1/2. oldal 1. Tehtäväsarja Suullinen koe koostuu kolmesta arvioitavasta osasta. Tehtävissä 2 ja 3 kokeen suorittajalla on noin puoli minuuttia aikaa valmistautua tehtävään.

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ilves

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ilves Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 Ringettekoulu F E D C B 2. Vastaaja isä 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19

Lisätiedot

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Sisällysluettelo 3 Mikä on Jokkarin Sanomat? 4 Opettajanhuoneessa suuria muutoksia 5 Kisakuume nousee -

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

JAKSO MITEN MATKA ALKAA?

JAKSO MITEN MATKA ALKAA? Otavan asiakaspalvelu Puh. 0800 17117 asiakaspalvelu@otava.fi Tilaukset Kirjavälitys Oy Puh. 010 345 1520 Faksi 010 345 1454 kvtilaus@kirjavalitys.fi 1. painos 2015 Kati Aavikko, Satu Arjanne, Sanna Halivaara

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS SANATYYPIT LÄMMIN TAKKI LÄMPIMÄT TAKIT KAUNIS NAINEN KAUNIIT NAISET SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen?

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

Pelisuunnittelu Ronja 2014

Pelisuunnittelu Ronja 2014 Pelisuunnittelu Ronja 2014 Moodboard Avaruuspeli Yksinpeli, roolipeli Ihmisrodun viimeiset edustajat ovat kaikki tummaihoisia, koska maapallon otsonikerros on ohentunut ja planeetta on muutenkin huonossa

Lisätiedot

2c Valokuvaa ekosysteemipalveluja

2c Valokuvaa ekosysteemipalveluja 2c Valokuvaa ekosysteemipalveluja Tavoite: Oppilaat oppivat löytämään ja tunnistamaan ekosysteemipalveluja Vaikeusaste: vaikea Aineisto: - Jokaiselle ryhmälle digikamera tai puhelinkamera - Kannettava

Lisätiedot

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon 1 Suomen keskustelussa mainitaan usein OPPIMISVELVOLLISUUS, mutta kyseessä on lapsen oikeus käydä koulua YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen 28. artikla: Lapsilla on oikeus käydä koulua. Lapsityö (LOS 31.

Lisätiedot

TEHTÄVÄEHDOTUKSIA. Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille

TEHTÄVÄEHDOTUKSIA. Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille TEHTÄVÄEHDOTUKSIA Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. 2. Kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle. 3. Tee kartta kirjan tapahtumapaikoista. 4. Piirrä

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Kertoja: Kirjatin Mediamatka. Aloita valitsemalla yksinpeli tai ryhmäpeli ohjaajan kanssa.

Kertoja: Kirjatin Mediamatka. Aloita valitsemalla yksinpeli tai ryhmäpeli ohjaajan kanssa. OSA 1: INTRO Kertoja: Kirjatin Mediamatka. Aloita valitsemalla yksinpeli tai ryhmäpeli ohjaajan kanssa. Klikataan version valintakuvaa (ryhmäpeli) ja siirrytään eteenpäin Kertoja: Ryhmäpeli on tarkoitettu

Lisätiedot

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY 2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

PROJEKTIDOKUMENTAATIO OONA KARHUNEN

PROJEKTIDOKUMENTAATIO OONA KARHUNEN PROJEKTIDOKUMENTAATIO OONA KARHUNEN Emilia Ketola Eurajoen kristillinen opisto Avat 2015-2016 1 Projekti... 3 1.1 Asiakas ja kartoitus... 3 1.2 Asiakastapaaminen ja suunnittelu... 3 1.3 Toteutus... 5 1.4

Lisätiedot

Terveys: s. 30 Piristystä kaamokseen s. 13 Näin selviät syysmasennuksesta s. 12 Kysy terveydestä

Terveys: s. 30 Piristystä kaamokseen s. 13 Näin selviät syysmasennuksesta s. 12 Kysy terveydestä Muoti: s. 14 Joulun kuumimmat trendit s. 9 Pukeudu kuin JLo s. 15 Pikkujoulujen paras tyyli Kauneus: s. 20 Nutturat arkeen ja juhlaan s. 25 Testi: Mikä tuoksu sopii sinulle? s. 10 Vertailussa ripsarit,

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia..

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. 2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia.. Pääkirjoitus. Hei vaan kaikki lukijat, tässä olisi nyt toinen numero lehdestä jolla on nyt nimikin.

Lisätiedot

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi

Nuoruus. - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Nuoruus - haittaks se? Nuorten foorumi Tampere 17.3.2012 Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimi Millainen nuori olen? Pienryhmäkeskustelujen yhteenveto Mitä itsestäni ajattelen? Ahdistusta ja kamppailua itsensä

Lisätiedot

PROJEKTIDOKUMENTAATIO KALENTERIKUVAT

PROJEKTIDOKUMENTAATIO KALENTERIKUVAT PROJEKTIDOKUMENTAATIO KALENTERIKUVAT Emilia Ketola Eurajoen kristillinen opisto Avat 2015-2016 1 Kartoitus... 3 1.1 Asiakas ja toiveet... 3 1.2 Asiakastapaaminen... 3 1.3 aikataulu ja hinta... 4 2 Kalenteri

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON Opetus- ja kulttuuriministeriön koululaiskysely 2017 Hei, vuosi sitten lähetin kouluusi kyselyn, mitä sinä ja muut oppilaat haluaisitte harrastaa koulussa iltapäivisin. Kyselyyn

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA

KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA JAKSO ❶2 3 4 5 6 KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA 4 OLETKO MIETTINYT: Miten sinä voit vaikuttaa omalla toiminnallasi ympäristöösi? Miten kasvit voivat kasvaa niin monenlaisissa paikoissa? Miten kasvien

Lisätiedot

Portfolio / Santtu Rantanen

Portfolio / Santtu Rantanen Portfolio / Santtu Rantanen 2 Santtu Rantanen Muotoilija Puuseppä Luovahulluus@gmail.com Luovahulluus.googlepages.com +358 40 7262 262 Pohjoinen Liipolankatu 13 A15 15500 Lahti 4 Ennen muotolijaksi ryhtymistä

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

adverbiaali on lauseenjäsen, joka ilmaisee aikaa, paikkaa, tapaa määrää, syytä, keinoa tai jotakin muuta seikkaa.

adverbiaali on lauseenjäsen, joka ilmaisee aikaa, paikkaa, tapaa määrää, syytä, keinoa tai jotakin muuta seikkaa. Adverbiaali adverbiaali on lauseenjäsen, joka ilmaisee aikaa, paikkaa, tapaa määrää, syytä, keinoa tai jotakin muuta seikkaa. Tänään (aika) koulussa (paikka) puhuttiin varovasti (tapa) vähän (määrä) vahingossa

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Omat rajat ja turvaohjeet

Omat rajat ja turvaohjeet Omat rajat ja turvaohjeet Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoonsa. Se tarkoittaa, että myös sinä päätät itse, kuka saa koskettaa sinua. Sinä saat myös päättää, mihin paikkoihin toinen ihminen saa

Lisätiedot

Sinä olet kuin Miina, koska...

Sinä olet kuin Miina, koska... Sinä olet kuin Miina, koska... Autat ihmisiä. Teet parhaasi. Toimit rohkeasti. Kannat vastuuta. Puolustat heikompia. Tarkkailet maailmaa. Opettelet uusia asioita. Ryhdyt työhön reippaasti. Teet jotain

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

1. pääministeri - Mari Kiviniemi tavata sunnuntai lyhyesti - Kiina pääministeri - Wen Jiabao

1. pääministeri - Mari Kiviniemi tavata sunnuntai lyhyesti - Kiina pääministeri - Wen Jiabao LAUSETYYPPIEN PIKAKERTAUS TEE LAUSE 1. pääministeri - Mari Kiviniemi tavata sunnuntai lyhyesti - Kiina pääministeri - Wen Jiabao Shanghai - vierailu yhteys 2. Yhdysvallat - avaruushallinto Nasa pitää torstai

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

9.-luokkalaisen kulttuurikansio

9.-luokkalaisen kulttuurikansio 9.-luokkalaisen kulttuurikansio Kokoa kulttuurikansioon puolen vuoden ajan kulttuurielämyksiäsi. Kulttuurikansio palautetaan opettajalle 31.3. 2009. Liimaa pääsyliput kansioon! Pakolliset sivut Huom! -

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS OPISKELIJAVALINTA VALTAKUNNALLINEN KIELIKOE

AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS OPISKELIJAVALINTA VALTAKUNNALLINEN KIELIKOE AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS OPISKELIJAVALINTA VALTAKUNNALLINEN KIELIKOE Suomen kieli TEKSTIN YMMÄRTÄMINEN (50 min) Sukunimi Etunimi Syntymäaika Allekirjoitus Kielikokeen järjestäjä täyttää: Kokeen järjestäjä

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6

Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 Kenguru 2010 Ecolier (4. ja 5. luokka) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto.

Lisätiedot

Päättötyö. PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita.

Päättötyö. PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita. Päättötyö PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita. Päättötyö tehdään itsenäisesti oman idean pohjalta. Työtä tehdään sekä työpajassa että

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle!

Ohjeet opettajalle. Tervetuloa Apilatielle! Ohjeet opettajalle Vihjeitä opettajalle koulun tutustumispäivään Esiopetuksen oppilaille koulun tutustumispäivä on tärkeä, vaikka esiopetuspaikka sijaitsisi samassa pihapiirissä koulun kanssa. Lähes kaikkia

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 VESILAHTI VESILAHTI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere,

Lisätiedot

PIENET KALAT UIVAT (Margareta Voipio) Pienet kalat uivat ai, ai. Pienet kalat uivat ai, ai. Pienet kalat uivat ai, ai, Tuleekohan hauki, ei kai!

PIENET KALAT UIVAT (Margareta Voipio) Pienet kalat uivat ai, ai. Pienet kalat uivat ai, ai. Pienet kalat uivat ai, ai, Tuleekohan hauki, ei kai! PIENET KALAT UIVAT (Margareta Voipio) Pienet kalat uivat ai, ai. Pienet kalat uivat ai, ai. Pienet kalat uivat ai, ai, Tuleekohan hauki, ei kai! VALASKALA Äiti antoi mulle rahaa, osta vähän kalaa. Minä

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 YLÖJÄRVI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti,

Lisätiedot

Miesten kokema väkivalta

Miesten kokema väkivalta Miesten kokema väkivalta Lahden ensi- ja turvakoti ry; Jussi-työ 1 * Suomessa on toteutettu yksi tutkimus, jossa on tarkasteltu erikseen ja erityisesti miehiin kohdistunutta väkivaltaa (Heiskanen ja Ruuskanen

Lisätiedot

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä? Tehtävät 1 ravintoon liittyvät tehtävät 1 4 Opiskelijaelämä ja ruokailu Pohdi, miten ruokailusi on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen. 2 Oma ruokarytmini Millainen on oma ruokarytmisi? Oletko huomannut

Lisätiedot

Millainen Pekka on? Kumpi on kauniimpi? Kuka on paras? Mikä on maailman korkein vuori?

Millainen Pekka on? Kumpi on kauniimpi? Kuka on paras? Mikä on maailman korkein vuori? MILLAINEN? vertailu Millainen Pekka on? Kumpi on kauniimpi? Kuka on paras? Mikä on maailman korkein vuori? Sää oli ihana viikonloppuna! Pekka on komea mies. Kumpi teistä haluaa tulla ensin? Kumpi on parempi,

Lisätiedot

Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä?

Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä? Koulu ja työ - ohje Koulunkäyntiin liittyen tärkeää on selvittää sekä motivaatio käydä koulua, mutta myös mahdolliset pulmat tai oppimisvaikeudet. Mikäli koulut on jo käyty, niin työelämään liittyen on

Lisätiedot

Asiakaslähtöinen suunnittelu ja sen mahdollisuudet kirjastopalveluille

Asiakaslähtöinen suunnittelu ja sen mahdollisuudet kirjastopalveluille Asiakaslähtöinen suunnittelu ja sen mahdollisuudet kirjastopalveluille Taustaani Muotoilija, AMK Ravintola kokki Palvelumuotoilija Ihmisläheinen TaM 2016 Puuartesaani koulutusta http://reettakerola.weebly.com

Lisätiedot

Täyden kympin vapaa-aika

Täyden kympin vapaa-aika Täyden kympin vapaa-aika Miten kuvata hyvinvointia nuorilähtöisesti? Anna Anttila 18.1.2016 Muistele itseäsi noin 10- vuotiaana. Mitä useimmiten halusit tehdä, mikä toi sinulle eniten iloa? Tuottaako tekemisen

Lisätiedot

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. KUUNTELEMINEN 1. Katso henkilöä, joka puhuu 2. Mieti, mitä hän sanoo 3. Odota omaa vuoroasi 4. Sano, mitä haluat sanoa 2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. Tervehdi 2. Jutustele 3. Päättele, kuunteleeko toinen

Lisätiedot

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta a/a aamiainen aamiaisen aamiaista aamiaisia aamu aamun aamua aamuja aamupäivä aamupäivän aamupäivää aamupäiviä aatto aaton aattoa aattoja ahkera ahkeran ahkeraa ahkeria ai aihe aiheen aihetta aiheita aika

Lisätiedot

Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti

Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti 2012-2016 Teksti ja kansainvälisten seksuaalioikeuksien (World Association for Sexual Health, WAS 2014)

Lisätiedot

Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=51)

Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=51) Tiivistelmä opiskelijapalautteista (n=51) 1. Minkä vuoksi hakeuduit keskustelemaan Hyviksen kanssa? Opiskeluun liittyvät asiat (esim. ajanhallinta, opiskelutaidot, oppimisvaikeudet) 25 % Elämäntavat (esim.

Lisätiedot

SERVEREIDEN ESITTÄYTYMISET

SERVEREIDEN ESITTÄYTYMISET SERVEREIDEN ESITTÄYTYMISET SISÄLLYSLUETTELO SERVEREIDEN ESITTÄYTYMISET... 1 YHTEINEN TERVEHDYS... 2 OMAT TERVEHDYKSET... 3 Eronen Ville... 3 Husso Oki... 4 Karjalainen Maiju... 5 Malkavaara Heikki... 6

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan b) Olen liikkumatta ja puhumatta c) Katson mihin hänen pallonsa menee Oikea vastaus B ja

Lisätiedot

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien Banana Split -peli Tavoite Esitellä banaanin tuotantoketju (mitä banaanille tapahtuu ennen kuin se on kuluttajalla) ja keskustella kuka saa mitä banaanin hinnasta. Kuinka peliä pelataan Jaa ryhmä viiteen

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Metsäläisiä olemme pohjimmaltamme, ainakin me mummot.

Metsäläisiä olemme pohjimmaltamme, ainakin me mummot. 19082008 12:42 - Viimeksi päivitetty 23062010 06:06 Mummo menee metsään Toimittaja Terttu Lensun pakina YLE:n radiossa juhannuksena 2008 Metsäpäiviä ja -teemoja 1996-2009 Metsätyömaiden Tehopakkaus 1940-luvulta

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 1-2 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016

Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI. Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Tampereen kaupunkiseudun nuorisokysely 2016 ORIVESI Rajatonta riemua - Tampereen kaupunkiseudun nuorisotyön kehittämishanke 2013 2016 Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti,

Lisätiedot