PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS"

Transkriptio

1 Jäsenlehti 2/2005

2 Sukujuhlista

3 PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Tämän vuoden sukujuhlat on pidetty. Ikaalisiin kokoontui heinäkuun viimeisenä lauantaina runsaasti sukuun kuuluvia henkilöitä. Oma Tupa oli lähes täynnä. Kiitoksia kaikille osallistumisesta, ilman Teitähän sukujuhlia ei kannata järjestää. Lämpimät kiitokset myös kaikille sukujuhlien järjestelyihin osallistuneille. Erityiskiitokset Esterille, Raijalle, Eskolle, Erkille, Päiville, Juhanille ja Matille! Kiitokset myös Ikahoville hyvästä ruoasta sekä arpajaisvoitoista. Sukuseura sai vuosikokouksessaan uuden puheenjohtajan ja hallituksen. Lämpimät Kiitokset entiselle puheenhohtajalle ja hallitukselle ahkerasta toiminnasta sukuseuran hyväksi. Uusi hallitus alkaa nyt miettiä tulevaa toimintaa. Tällä hetkellä sukuseuralta puuttuu vielä sihteeri. Jos tunnet sisälläsi halun sihteerin töihin, niin ilmoittaudu hallitukselle. Vuosikokouksessa tulikin esiin joitain ehdotuksia tuleviksi tapaamisiksi. Kaikenlaiset ideat jäsenistöltä ovat kuitenkin edelleen tervetulleita hallituksen avuksi. Samoin toivon runsaasti kirjoituksia seuraaviin jäsenlehtiin. Pienetkin jutut ovat tervetulleita. Kielioppijutuista ei tarvitse välittää, pääasia on, että asia tulee esiin. Sukuun kuuluu paljon vanhempaa väkeä, joka vielä muistaa, miten ennen vanhaan elettiin. Ehdotankin, että suvun nuoriso haastattelisi isoäitejään ja isoisiään ja kirjoittaisi tapahtumat myös muistiin. Toivotan Teille kaikille hyvää syksyn jatkoa Sirpa Karppinen sukuseuran puheenjohtaja 3

4 Sukuseura Kanko ry Sukuseura on perustettu v ja rekisteröity v Sukuseurassa on 210 jäsentä. Jäsenlehti ilmestyy 1-2 kertaa vuodessa. Seuraava lehti ilmestyy keväällä Toimittakaa aineisto helmikuun loppuun mennessä. Pienetkin jutut ovat tervetulleita. Jäsenlehden toimitus ja sivun valmistus: Sirpa ja Risto Karppinen Yhteystiedot: c/o Karppinen, Venemestarintie 29 A, Helsinki sähköposti: www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Painopaikka: Otamedia Oy puh Sukuseuran hallitus: Sirpa Karppinen, puheenjohtaja Juhani Soukko, varapuheenjohtaja Pekka Nygård Hannu Kanko Arvi Koskinen Juha Taipale Riitta Villanen Tämä lehti sisältää: Kansikuva: Ryhmäkuva sukukokouksesta Puheenjohtajantervehdys... 3 Jäsenasiaa... 5 Sukujuhla Pekka Nygård... 7 Tiivistelmä pöytäkirjasta... 8 Kyselyn yhteenveto... 9 Karppinen Sirpa Sukututkimusta Kilvakkalasta Seuraava lehti Arvi Koskinen

5 JÄSENASIAA Sukuseuran varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka isän tai äidin puolelta on sukuun kuuluva tai joka avioliiton/avoliiton kautta on siihen liittynyt. Sukuseuran jäsenet hyväksyy seuran hallitus. Jäsenmaksu on 5 euroa/henkilö/vuosi. Jäsenmaksu maksetaan Sukuseura Kanko ry:n tilille Ikaalisten Säästöpankkiin. Uusien jäsenien tulee ilmoittaa myös yhteystietonsa sukuseuran sihteerille tai puheenjohtajalle tai sähköpostiin Jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet saavat 1-2 jäsenlehteä vuodessa. Lisäksi tehdään tarvittaessa tiedotteita. Jäsenlehdissä ja tiedotteissa kerrotaan mm. sukujuhlista sekä sukututkimuksista. Jäsenlehteä kehitetään koko ajan ja kaikki uudet ideat ovat tervetulleita. Äänioikeus sääntömääräisessä vuosikokouksessa on henkilöillä, jotka ovat maksaneet edellisen vuoden jäsenmaksun. Tarkista takakannen osoitteestasi, näkyykö siinä tähti (*). Silloin jäsenmaksusi tältä vuodelta on vielä meidän tietojen mukaan maksamatta. Hoidathan sen pian kuntoon! Epäselvissä tapauksissa ota yhteys puheenjohtajaan. 5

6 SUKUJUHLA henkilöä kokoontui Kankon sukujuhlaan Ikaalisiin lauantaina Päivän aluksi kokoonnuttiin Ikaalisten kirkkoon, jossa sukuhartaus pidettiin suvun omin voimin. Pappina toimi sukuun kuuluva Olli Majamäki ja kanttorina sukuun kuuluva Joel Åfelt. Sukuhartauden jälkeen siirryimme hautausmaalle, jossa sukuseuran seppele laskettiin menneitten sukupolvien muistomerkille. Seppeleen laskivat sukuseuran sihteeri Sirpa Karppinen ja hallituksen jäsen Pekka Nygård. Pekan muistomerkillä pitämä puhe on toisaalla tässä lehdessä. Airueina olivat rahastonhoitaja Erkki Kanko tyttärensä Maria Kankon kanssa. Hautausmaalta siirryimme varsinainen sukujuhlaan Omalle Tuvalle. Siellä meitä vastassa olivat hallituksen jäsen Esko Alakesti vaimonsa Raijan kanssa ja he toivottivat sukuseuran puolesta osallistujat tervetulleiksi sukujuhlaan. Tilaisuus alkoi lipunnostolla ja lippulaululla. Lipunnoston suorittivat sukuseuran varapuheenjohtaja Juhani Soukko ja Elina Kaverma-Soukko. Sitten siirryimme ruokailuun. Noutopöydän oli valmistanut Ikahovin henkilökunta. Kukat Omalle Tuvalle olivat jälleen kerran hoitaneet Esteri ja Raija. Esko ja Erkki toivat koivut ovenpieliin. Ohjelmaosuuden alkaessa sukuseuran varapuheenjohtaja Juhani Soukko lausui tervehdyssanat. Iltapäivän ohjelman juontajana toimi perinteisesti Matti Kanko. Arkkitehti Matti Huusari kertoi kuulijoille Oman Tuvan historiaa ja tämän jälkeen sukuseuran hallituksen jäsen Arvi Koskinen kertoi Omaan Tupaan ja Viljo Suojaseen liittyvän tarinan. Margit Lumia, joka myös itse kuuluu sukuun, kertoi omista sukututkimuksistaan ja Kyrösjärvi-sarjastaan. Kahvin aikana Viljo Suojanen soitti haitaria. Iltapäivän ohjelmaan kuului myös yhteislaulua, vapaata seurustelua sekä arpajaiset. Lopuksi oli vapaata seurustelua. Sukujuhlan yhteydessä pidettiin sääntömääräinen virallinen kokous. Tiivistelmä vuosikokouksen pöytäkirja on toisaalla tässä lehdessä. Päivi Virtanen ja Hanna Kanko olivat järjestäneet lapsille omaa ohjelmaa kokouksen ajaksi. Lapset pitivät toisessa huoneessa varjokokouksen. Lisäksi heillä oli tietokilpailu, leikkejä sekä kasvomaalausta. Illan epävirallinen osa jatkui Ikahovin terassilla ja myöhemmin illan kylmetessä sisällä Ikahovin ravintolassa. Sinne kokoontui yli kaksikymmentä sukujuhlien osallistujaa, pääasiassa suvun nuorempaa väkeä. 6

7 Pekka Nygård Puhe Sukuseura Kanko ry:n sukujuhlassa Ikaalisten Pohjoisella hautausmaalla Menneiden sukupolvien muistomerkillä la Arvoisat sukujuhlan osanottajat Äsken olimme meille kaikille läheisessä Fredrika Sofian kirkossa. Nyt olemme Menneiden sukupolvien muistomerkin äärellä. Muistot poismenneistä lähimmäisistämme ovat meitä saatelleet pyhätöstä tänne kirkkomaalle. Tämän muistomerkin äärellä me kiitollisin mielin muistamme niitä edesmenneitä sukupolvia, jotka tällä seudulla ovat eläneet ja työtään tehneet. Me heidän jälkeläisensä tunnemme kiitollisuutta siitä, että meidän esi-isämme eivät ole työskennelleet vain oman elantonsa eteen, vaan ovat ahkeroineet vaikeissakin olosuhteissa, jotta heidän lapsillaan olisi paremmat oltavat kuin heillä itsellään on ollut. Kun me tämän päivän kansalaiset elämme hyvinvoinnissa ja ehkä röyhistämme rintaamme, miten hyvin meillä kaikki on, tulee muistaa, että meidän leveämpi leipämme kasvaa siltä pohjalta, jonka edelliset sukupolvet ovat luoneet. Tämä Menneiden sukupolvien muistomerkki on pystytetty v Ikaalisten toisen kirkon paikalle, ja tähän ympäristöön on yli viisisataa vuotta haudattu ikaalislaisia. Tunnemme, että jalkojemme alla on pyhää maata. Tällä paikalla siis kiitollisin ja nöyrin mielin laskemme seppeleen Sukuseura Kanko ry:n puolesta kunnioittaaksemme esi-isiemme muistoa. Pekka Nygård piti puheen. Airueina Maria Kanko ja Erkki Kanko 7

8 Tiivistelmä pöytäkirjasta Sukuseura Kanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous sukujuhlan yhteydessä Ikaalisissa Omalla Tuvalla. Kokouksessa esitettiin seuran tilinpäätökset vuosilta 2003 ja 2004 sekä toimintakertomus vuosilta 2003 ja Tilinpäätös vahvistettiin. Hallitukselle ja rahastonhoitajalle myönnettiin vastuuvapaus. Hyväksyttiin toimintasuunnitelma vuosille 2005 ja Sukuseuran tulot koostuvat jäsenmaksuista ja menot pääasiassa jäsenlehden painatus- ja postituskuluista. Sukujuhlat kustannetaan osallistumismaksuilla. Sukuseuran jäsenmaksu vuosiksi 2006 ja 2007 on 5 euroa/jäsen/vuosi. Hallituksen puheenjohtajaksi seuraavaksi toimintakaudeksi valittiin Sirpa Karppinen, varapuheenjohtajaksi Juhani Soukko sekä muiksi jäseniksi Pekka Nygård, Hannu Kanko, Arvi Koskinen, Juha Taipale ja Riitta Villanen. Tilintarkastajiksi seuraavaksi toimikaudeksi valittiin Seija Kujala ja Pauli Valkama. Sukuseuran rahastonhoitajaksi valittiin Leila Rajamäki. Sukuseuran logoksi/vaakunaksi tuli neljä ehdotusta. Hallitus käsittelee asiaa eteenpäin. Seuraava sääntömääräinen kokous on vuonna Tällöin pidettävä sukujuhla jäi hallituksen päätettäväksi. Ehdotettiin välivuodelle 2006 kiertoajelua Vahojärvi- Jämi -suunnalle. Hallitus hoitaa asiaa. Olli Majamäki Margit Lumia 8 Erkki Kanko

9 Kyselyn yhteenvetoa Sukujuhlan yhteydessä suoritettiin kysely sukuseuran toiminnasta. Vastauksia saimme 74 kpl. Jäsenlehdessä halutaan jatkossa olevan vanhoja juttuja ja kertomuksia (78 % vastauksista) sekä sukututkimuksia (70 % vastauksista). Perhetapahtumat sai myös kannatusta (50 % vastauksista). Vähiten toivottiin pöytäkirjoja (18 % vastauksista), sen sijaan toivottiin tiivistelmiä pöytäkirjoista. Muita toivomuksia tuli hyvin niukasti. Kaksipäiväiset sukujuhlat eivät saaneet paljon kannatusta (31 % vastauksista). Noin puolet ilmoitti, etteivät ole halukkaita tulemaan kaksipäiväisiin sukujuhliin. Eniten (74 % vastauksista) toivottiin sukujuhlia kahden vuoden välein. Kyselyn mukaan sukujuhlien tulisi sisältää ainakin vapaata seurustelua (96 % vastauksista) ja ruokailun (95 % vastauksista). Myös sukuhartaus (66 % vastauksista) voisi sisältyä ohjelmaan. Sukututkimukset ja paikallishistoria saivat myös paljon kannatusta, kuten myös yhteislaulu. Lapsia ja nuoria ei pidä myöskään unohtaa. Kysyttäessä sukujuhlien pitopaikkaa suurin osa (81 %) kyselyyn vastanneista vastasi Ikaalinen. Ikaalisista ehdotettiin seuraavia paikkoja: Ikaalisten kylpylä (20 %), Oma Tupa (8 %), Rahkolan kartano (7 %), Kilvakkalan koulu (3 %), Luomajärven hevoskievari (1 %), Ktv:n maja (1 %). Risteily sai jonkin verran kannatusta (42 %). Kiertoajelua haluttiin seuraaviin kyliin: Kilvakkala (36 %), Vahojärvi (31 %), Luhalahti (20 %), Vatsiainen (15 %), Röyhiö (15 %), Kovelahti (15 %), Riitiala (14 %), Jylli (12 %), Kurkela (11 %), Mansoniemi (11 %), Kalmaa (9 %), Höytölä (9 %). Kaikkien nimensä kirjoittaneiden kesken arvottiin yksi ilmainen osallistuminen seuraavaan sukujuhlaan (arvo noin 20 euroa). Arvonnan voitti Jouni Ylitervo. 9

10 Sukuhartaus Virren laulu Menneitten sukupolvien muistomerkillä 10

11 Karppinen Sirpa Sukututkimusta Kilvakkalasta Julkaistu Pohjois-Satakunta lehdessä Historiankirjojen mukaan Kilvakkalassa oli Kankon tila jo 1500-luvulla. Koska omat sukujuureni ovat kankolaisia, olen harrastuspohjalla selvitellyt Kankon isäntiä ja heidän sisaruksiaan. Olen tutkimuksissani päässyt 1700-luvun alkuun ja siinä yhteys entisiin kankolaisiin katkeaa. Nykyinen Kankon suku polveutuu Jacob Kankosta, joka syntyi Kestillä vuonna Jostain vielä selvittämättömästä syystä entinen isäntä on muuttanut tilalta pois ja Kestin poika Jacob siirtyi isännöimään Kankoa. Hän oli Walborg-vaimonsa kanssa isäntänä vuosina Jacob Kankolle syntyi kuusi lasta, joista vanhin poika Johan jatkoi tilan isäntänä. Toisesta pojasta, Carlista, tuli Kankon torppari Juonenhaaran torppaan nykyiseen Jyllin kylään. Sieltä suku on levinnyt enemmän Jämijärven suuntaan. Kolmas lapsi oli Walborg, joka meni naimisiin Simon Jyllin kanssa ja muutti myös Jyllin kylään. Sieltä suku on levinnyt pitkin Ikaalista. Jälkeläisistä löytyy mm. seuraavia sukunimiä: Vehuvarpe Vehuvarpeen kylässä, Ryöti Höytölän kylässä, Vänni Kartun kylässä ja Vähähannu Vatsiaisten kylässä. Jacobin neljäs lapsi, Isaac, meni naimisiin Ylipeijarin leskiemännän kanssa ja muutti Jämijärvelle. Ylipeijarin jälkeläisiä on Kilvakkalassa tai lähikylissä: mm. Pantti, Hiekka, Hoppu, Änkö, Käkelä, Ylisoini, Hatavara, Vänni, Siurunen, Toivonen, Pentti. Viides lapsi, Henric, muutti Kankaanpäähän ja meni naimisiin Catharina Niinisalon kanssa. Jälkeläisistä löytyy mm. seuraavia sukunimiä: Niinisalo, Salo, Mattila, Mäkelä, Nauriskoski, Korvala, Kangas, Mäki. Kuudes lapsi, Jacob, muutti myös Kankaanpäähän ja meni naimisiin Regina Rajakosken (myöhemmin Ylikoski) kanssa. Jacobin jälkeen Kankon tilan isäntänä vuosina oli Johan Jacobinpoika. Hänen vaimonsa oli Kartun Halliasta. Heidän vanhin tytär Maria synnytti tyttären Marian, joka meni naimisiin Tapiaisen pojan Michel Isakinpojan kanssa. He elivät Kilvakkalassa Kulmalan torppareina. Heidän jäkeläisiään ovat mm. Kangasniemi, Vähäniemi ja Kitti. Toinen tytär, Walborg meni naimisiin Kestin pojan kanssa ja muuttivat Kankon torppareiksi Luomajärven torppaan. Pojista Henric meni isännäksi Kurkelan Vähätiirikkaan, myöhemmin Mattilana tunnettu, ja Jacob meni isännäksi Vahojärven Aittoniemeen. Kankon isännyyttä jatkoi Johanin vanhin poika Carl. Hän oli Valborg-vaimonsa kanssa isäntänä vuosina Heille syntyi 11 lasta, joista ainoastaan 11

12 nuorimmainen, Carl Emil, selviytyi aikuisikään asti. Carl Emil käytti sukunimeä Telning ja toimi mm. Ikaalisten kirkkoväärdinä vuosina Carl Emil haki vaimonsa Viljalan Pantilta. He olivat isäntänä vuosina Heidän jälkeläisiään on mm. Kiialan Heiskalassa, Haapimaan Vähäkirmossa, Riitialan Ylivakerissa ja Kalmaan Kallissa. Yksi poika oli Taimelan torpparina Kilvakkalassa. Kankon isännyyttä jatkoi vanhin poika Carl, joka syntyi vuonna Carl Kankolla oli kaksi vaimoa. Ensimmäinen oli Isoröyhiön Alaojalta ja toinen Kilvakkalan Tapiaiselta. Varapuheenjohtaja Juhani Soukko toivotti kaikki tervetulleiksi sukujuhlaan. Matti Huusari kertoi Oman Tuvan historiaa. Sukuseuran seuraava jäsenlehti ilmestyy keväällä 2006 Lähettäkää siihen juttuja suvun vaiheista, muistelmia, onnitteluja 70, 80, 90-vuotiaille yms. Siis kaikkea sukuun liittyvää. Kuvat elävöittävät tekstiä. Toivomme myös Nuorten palstalle juttuja Lähettäkää aineisto helmikuun loppuun mennessä. 12

13 Arvi Koskinen Puhe sukujuhlassa Lainaus Kotiseutuneuvos Heikki Eräsen kirjottamasta esipuheesta Ikaalislaisen pelimannimusiikin antologiaa osa 2:teen nimeltään Ikaalilaisittain Viljo Suojasen sävellyksiä. Olin mukana siinä nuorten joukossa, joka suunnitteli ensimmäisten yleisten julkisten tanssien järjestämistä sodan jälkeen Omalle Tuvalle. Yhdessä pohdittiin, kenet pyydettäisiin soittajaksi. Joku ehdotti: Otetaan Suojasen Ville, hän on hyvä soittaja eikä pidä taukoja. Päätökseksi tuli pyytää Viljoa, koska hänessä yhdistyivät kaikki pelimannin hyvät ominaisuudet. Laitettiin lehteen tanssi-ilmoitus, jossa muiden tietojen lisäksi luki: Soittaa Viljo Suojanen. Niin koitti tuo kovasti odotettu ilta. Oman Tuvan sali oli laitettu siistiin kuntoon ja siellä vallitsi salaperäisen hämärä tunnelma. Sali oli jo ennen kahdeksaa ääriään myöten täynnä. Järjestäjät odottivat ulko-ovella soittajan saapumista. Vähän ennen kahdeksaa saapuikin ovesta karvahattupäinen, vaatimattoman oloinen nuorimies jalassaan pussihousut ja jatsarisaappaat kantaen isoa hanurilaukkua. Mies tervehti tuttuja ja asteli kohti salin ovea torjuen kaikki auttamisyritykset, sisälsihän hänen laukkunsa juuri sen kuuluisan Kouvolan pelin. Salissa vallitsi nuorten ja vanhempien iloinen puheensorina. Paikalla oli kaikenikäisiä. Kun Viljo astui ovesta sisään tuli hiljaisuus. Kaikki tiesivät, että nyt saapui illan pääosan esittäjä, pelimanni, tuo soitontaitaja ja ilon irtipäästäjä. Näyttämölle oli asetettu tuoli soittajaa varten, mutta Viljo ei mennytkään sinne, vaan asteli salin sivustalle tyttöjen joukkoon, laittoi pikkutakin tuolin selkänojalle, otti hanurin laukusta ja istui. Sen enempää kokeilematta kajahti soimaan ensimmäinen valssi. Kaikki kuuntelivat hiljaa Metsäkukkien ihmeellistä sävelkulkua. Tunnelma oli merkillisen lumoava. Sitten liikahti joku miesten joukosta ja lähti astelemaan kohti seisovaa naisten rintamaa ja samassa alkoi toistenkin ryntäys. Kaikki halusivat päästä lattialle pitkästä aikaa sodan jälkeen, sillä sodan aikana monen vuoden ajan oli tanssi kielletty. Ihmiset halusivat iloita ja unohtaa ankeat, raskaat ja vaikeat sotavuodet. Viljo veteli valssit, jenkat, masurkat, polkat, tangot. Vieläkin kuulen korvissani Viljon hanurista soljuvat suositun tangon Syyspihlajan alla sävelet. Tanssi jatkui, ihmisillä oli kuuma, monella takki päältäpäin märkänä. Välillä käytiin ulkona jäähdyttelemässä. Lattialla oli aina tungosta, paitsi polkan aikana, jolloin sen ajan parkettien partaveitset näyttivät taitojaan ja toiset ihastellen 13

14 Arvi Koskinen Viljo Suojanen seurasivat sivusta. Sinä iltana kaikki sujui hyvän järjestyksen merkeissä. Sitä valvoi konstaapeli Mattilan jäyhä olemus ja lukuisa järjestysmiesten joukko. Aina ei kuitenkaan mennyt yhtä hyvin. Syntyi koviakin tappeluita ikävine seurauksineen, joita aiheuttivat usein alkoholi, vanhat kaunat, mustasukkaisuudet ja muut patoutuneet tunteet. Vähän ennen yhtä joku järjestäjistä kuulutti: Seuraa viimeinen valssi, joka herätti mattimyöhäisetkin yrittämään. Jos oli tanssijoiden paita märkä, niin oli Viljonkin. Hän asetti hanurinsa laukkuun ja lähti pakkasyössä polkemaan kohti Kilvakkalaa, jossa aamulla varhain odottivat maatalon askareet. IKAHOVI Sukujuhlan ruoan Omalle Tuvalle teki Ikahovin keittiö. Ikahovissa on viihtyisä 80 hengen ruokaravintola, joka on tunnettu hyvästä ruuastaan ja leppoisasta tunnelmastaan. Tarjolla on ruokaa joka makuun, pizzasta pastaan ja pihviin. Päivittäin vaihtuvaa lounasta tarjoillaan maanantaista sunnuntaihin klo Hinta alk Lähde:www.ikahovi.fi 14

15 15

16 Suvun nuorisoa Lähettäjä: Sukuseura Kanko ry, c/o Karppinen Venemestarintie 29 a Helsinki

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot:

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot: Jäsenlehti 1/2009 Sukuseura Kanko ry www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com Muut yhteystiedot: Puheenjohtaja: Sirpa Karppinen Venemestarintie 29 A, 00980 Helsinki puh.

Lisätiedot

Sukuseura Kanko ry. Sukuseuran toimihenkilöt

Sukuseura Kanko ry. Sukuseuran toimihenkilöt Jäsenlehti 1/2010 Sukuseura Kanko ry Sukuseura on perustettu v. 1998 ja rekisteröity v. 2000. Sukuseurassa on 240 jäsentä. Jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet saavat 1-2 jäsenlehteä vuodessa. Jäsenlehden toimitus

Lisätiedot

Jäsenlehti 1/2008. SUKUSEURA 10 vuotta

Jäsenlehti 1/2008. SUKUSEURA 10 vuotta Jäsenlehti 1/2008 SUKUSEURA 10 vuotta Sukuseura Kanko ry Sukuseura on perustettu v. 1998 ja rekisteröity v. 2000. Sukuseurassa on 240 jäsentä. Jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet saavat 1-2 jäsenlehteä vuodessa.

Lisätiedot

Sukuseura Kanko ry Jäsenlehti 1/2002

Sukuseura Kanko ry Jäsenlehti 1/2002 Sukuseura Kanko ry Jäsenlehti 1/2002 Heiskala Vähäkirmo Ylivakeri Karl Emil Telning Taimela Kanko Kalli Sukuseuran hallitus ja toimihenkilöt: Juhani Rajamäki, puheenjohtaja Impoonkatu 2, 04430 Järvenpää

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Sukuseura Kanko ry. Jäsenlehti 1/2001

Sukuseura Kanko ry. Jäsenlehti 1/2001 Sukuseura Kanko ry Jäsenlehti 1/2001 Sukuseuran toimihenkilöt ja hallitus: Juhani Rajamäki, puheenjohtaja, Impoonkatu 2, 04430 Järvenpää, puh. 09 2711178 Juhani Soukko, varapuheenjohtaja, Kotiportinkuja

Lisätiedot

Pöytäkirja Vesteristen Sukuseura ry:n sääntömääräisestä sukukokouksesta Helsingissä 20.6.2010

Pöytäkirja Vesteristen Sukuseura ry:n sääntömääräisestä sukukokouksesta Helsingissä 20.6.2010 Vesteristen sukukokous 19-20.6.2010 Helsingissä The meeting of the Family Society in 2010 was held in Helsinki the 19 th and 20 th of June. Kuvat, photos: Jorma A. Vesterinen Pöytäkirja Vesteristen Sukuseura

Lisätiedot

Kokouskutsu. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat ja päätetään seuraavan sukujuhlan ajankohta ja ohjelmatoimikunta.

Kokouskutsu. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat ja päätetään seuraavan sukujuhlan ajankohta ja ohjelmatoimikunta. Jäsenlehti 1/2012 Kokouskutsu Sukuseura Kanko ry:n jäsenet kutsutaan sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään 9.6.2012 kello 12.30 Ikaalisissa, Luomajärven Hevoskievarissa. Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Lönnmarkin sukuseuran tiedote 2/2014 11.10.2014 Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Taas on aikaa vierähtänyt kesäisestä sukukokouksemme Tuusulanjärven kauniissa maisemissa.

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

Kanko. Jacob Kanko. Ylipeijari

Kanko. Jacob Kanko. Ylipeijari Jäsenlehti 2/2003 Kanko Ylikoski Juonenhaara Jacob Kanko Niinisalo Jylli Ylipeijari Sukuseuran hallitus: Juhani Rajamäki, puheenjohtaja Impoonkatu 2, 04430 Järvenpää puh. (09) 2711178 juhani.rajamaki@

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (tlz) Aihe: Sukukokous Aika 25.7.2015 klo 15.00-16.28 Paikka Finlaysonin Palatsi, Tampere Läsnä 26 sukuseuran jäsentä (liite 1) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran puheenjohtaja Jarmo

Lisätiedot

Sukuseuran hallitus ja toimihenkilöt: Juhlatoimikunta:

Sukuseuran hallitus ja toimihenkilöt: Juhlatoimikunta: Jäsenlehti 2/2002 Sukuseuran hallitus ja toimihenkilöt: Juhani Rajamäki, puheenjohtaja Impoonkatu 2, 04430 Järvenpää puh. (09) 2711178 juhani.rajamaki@ asianajotoimisto.inet.fi Juhani Soukko, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A.

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A. 1(56) Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011 Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 Kuvat, photos Jorma A. Vesterinen Sukuseuramme lippu liehui Korholan kartanon lippusalossa koko kesätapahtumamme

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla Rönkköjen sukuseura aloittelee 36 toimintavuottaan. Vuosittainen jäsenkirje ja sukutapaaminen ovat tavaksi muotoutuneita toimintatapoja, joita jatkamme myös tänä vuonna. Alustava ohjelmarunko Kivennapa

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA Historiaa Kymmenen vuotta sitten Korpiojan Hurskaiset päättivät perustaa Juho ja Maria Hurskaisen jälkeläisten sukuseuran. Samaan aikaan oli jo keskusteltu

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSKUTSU. Jäsenlehti 1/2005

VUOSIKOKOUSKUTSU. Jäsenlehti 1/2005 Jäsenlehti 1/2005 VUOSIKOKOUSKUTSU Sukuseura Kanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään sukujuhlan yhteydessä lauantaina 30.7.2005 Ikaalisissa Omalla Tuvalla. Käsitellään sääntömääräiset asiat, rahastonhoitajan

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyväksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyväksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (1/2) Aihe: Sukukokous Aika 14.7.2012 kto 14.30-15.30 Paikka KylpylähotelliRantasipi,Laajavuori,Jyväskylä Läsnä 17+2 sukuseuran jäsentä (liite l) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2015 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 Toivasten Sukuseura ry oli taas kutsunut jäseniään ja muitakin Toivasia ja Toivas-mielisiä kokoontumaan Kuopion Hotelli Atlakseen seuraamaan seuran

Lisätiedot

TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa!

TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa! TIEDOTE 2/2007 Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa! Sukuseuramme kokous pidetään 12.8.2007 Savonlinnassa. Ennakkoilmoituksesta poiketen

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 2.9.2012 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 2.9.2012 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2012 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 2.9.2012 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi. KOTILAISTEN SUKUSEURA R.Y. PÖYTÄKIRJA VUOSISUKUKOKOUS 2013 Aika Lauantai 15.6.2013 kello 14.00 16.15 Paikka Kokoushotelli Gustavelund Kirkkotie 36, 01430 Tuusula Osanottajat Läsnäololuettelo liitteenä,

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä)

Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä) 1(6) Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä) Sukuseuran hallitus Hallituksen jäsenet ovat edellisestä sukukokouksesta 30.07.2005 alkaen:

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

SUVUN TILALLISET KULKKILA

SUVUN TILALLISET KULKKILA SUVUN TILALLISET KULKKILA Heikki Hermanni Myllylän äidin Greta Liisan äidin Margareetan äiti Anna antintytär on Vähä-Kulkkilan ensimmäisen isännän Antti Simonpojan tytär. Kullkilan tila jaettiin vuonna

Lisätiedot

Sukuseuran hallitus: Juhlatoimikunta: Tämä lehti sisältää: Sukuseuran sihteeri

Sukuseuran hallitus: Juhlatoimikunta: Tämä lehti sisältää: Sukuseuran sihteeri Jäsenlehti 1/2003 Sukuseuran hallitus: Juhani Rajamäki, puheenjohtaja Impoonkatu 2, 04430 Järvenpää puh. (09) 2711178 juhani.rajamaki@ asianajotoimisto.inet.fi Juhani Soukko, varapuheenjohtaja Kotiportinkuja

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Suvun kokoontumiset Ikaalisissa

Suvun kokoontumiset Ikaalisissa Jäsenlehti 1-2/2004 Suvun kokoontumiset Ikaalisissa * Sukujuhla 1998 Reserviupseerien majalla * Sukujuhla 1999 Kilvakkalan koululla * Sukujuhla 2000 Ikaalisten kylpylässä * Sukujuhla 2001 Luomajärven hevoskievarissa

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf. 17.1.2006 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 15.1.2006 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Erkki Kasto, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Harri Ala-aho Kari Meriläinen, Sari

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00 Läsnä Osanottaja listassa mainitut henkilöt Ennen varsinaisen kokouksen alkua

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2010 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa

Lisätiedot

Sukuseura Kanko ry. Jäsenlehti 2/2001

Sukuseura Kanko ry. Jäsenlehti 2/2001 Sukuseura Kanko ry Jäsenlehti 2/2001 Sukuseuran hallitus ja muut toimihenkilöt: Juhani Rajamäki, puheenjohtaja Impoonkatu 2, 04430 Järvenpää, puh. (09) 2711178 Juhani Soukko, varapuheenjohtaja Kotiportinkuja

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Sukuseura valmistautuu vireään kesään 2007, jolloin järjestetään 6. sukujuhlat 30.6. 1.7. Kolarin Nuottavaarassa sekä julkaistaan uusi, täydennetty ja korjattu

Lisätiedot

Sukuseuran seuraava jäsenlehti ilmestyy keväällä 2007.

Sukuseuran seuraava jäsenlehti ilmestyy keväällä 2007. Jäsenlehti 2/2006 Sukuseuran seuraava jäsenlehti ilmestyy keväällä 2007. Lähettäkää juttuja lehteen helmikuun loppuun mennessä. Sukuseura ry Sukuseura on perustettu v. 1998 ja rekisteröity v. 2000. Sukuseurassa

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Nyt on juhlan aika, olemme kahdeksan vuotta ahkeroineet sukumme taustojen selvittämiseksi ja nyt työ on saatu hyvään päätökseen. Työmme tuloksena on syntynyt sukukirja, joka julkaistaan

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

Rovaniemellä 31.8.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 31.8.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 31.8.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.20 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

Rovaniemellä 22.8.2012 PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 22.8.2012 PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 22.8.2012 PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.32 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa. SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2014 Aika: 10.1.2014 klo 18.00 Paikka: Tampere, Messukylänkatu 23, Munkkimiesten kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Susanne Viljanmaa Aino Oura Marjo Westerlund Mika Selkamo

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

1 Hannukaisten Sukuseura 1988

1 Hannukaisten Sukuseura 1988 1 Yleistä Sukuseuran yhdestoista sukukokous/juhla järjestettiin Jämijärven Jämi Areenalla 28. - 29.8.. Kokouksen järjestelyiden osalta voidaan todeta muutama seikka. Tilannetta aluksi hankaloitti usean

Lisätiedot

9) esitetään ja hyväksytään riistanhoitoyhdistyksen vuoden 2014 toimintakertomus

9) esitetään ja hyväksytään riistanhoitoyhdistyksen vuoden 2014 toimintakertomus 1) kokouksen avaaminen Rhy:n puheenjohtaja Asko Autio avasi kokouksen. Asko kertoi ajankohtaisista tapahtumista rhy:ssä. Vuoden 2014 pienpetokilpailun palkitut olivat 1 Ari hautakangas, 26 pienpetoa 2.

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA Hausjärvi 1/4 PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2015 AIKA: 23.05.2015 kello 13.00 PAIKKA: Hausjärven kunnanvirasto LÄSNÄ: Paikalla oli 18 vesiosuuskuntaan

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Pöytäkirja: Tehty E-P Senioripoliisien kevätkokouksesta Aika: tiistai 15.4.2008 klo 11.00 Paikka: Seinäjoki ABC:n tilat Läsnä: 57 jäsentä, liite osanottajista ohessa. 1 Puheenjohtaja Veli-Jussi Pouttu

Lisätiedot

Sukuseura Kanko ry. Jäsenlehden toimitus ja sivun valmistus: Sirpa ja Risto Karppinen

Sukuseura Kanko ry. Jäsenlehden toimitus ja sivun valmistus: Sirpa ja Risto Karppinen Jäsenlehti 1/2006 Sukuseura Kanko ry Sukuseura on perustettu v. 1998 ja rekisteröity v. 2000. Sukuseurassa on 210 jäsentä. Jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet saavat 1-2 jäsenlehteä vuodessa. Jäsenlehden toimitus

Lisätiedot

PINTOP Pintakäsittelyopettajien yhdistys VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA. LAPPEENRANTA, hotelli Lappeen kokoustilat

PINTOP Pintakäsittelyopettajien yhdistys VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA. LAPPEENRANTA, hotelli Lappeen kokoustilat 1 (5) PINTOP Pintakäsittelyopettajien yhdistys VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Aika: 29.4.05 Paikka: Läsnäolijat: LAPPEENRANTA, hotelli Lappeen kokoustilat Liite 1 Kokouksen avaaminen Yhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto 18.02.2008 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 03.03.2008

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto 18.02.2008 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 03.03.2008 MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Maanantai klo 18.30 20.16 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Petri Jurkka

Lisätiedot

Purjekuja 2 55420 Imatra www.imatrankylpyla.fi

Purjekuja 2 55420 Imatra www.imatrankylpyla.fi 1 Tervetuloa, 11. Sukutapaamiseen Imatralle Paikka: Ilmoittautuminen: Imatran Kylpylä Purjekuja 2 55420 Imatra www.imatrankylpyla.fi www.stenberginsukuseura.com To 23.7.2015 asti sitovat ilmoittautumiset

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Sukuyhdistys Souranderin kesäjuhla Helsingissä Katajanokan Kasinolla 18.8.2012

Sukuyhdistys Souranderin kesäjuhla Helsingissä Katajanokan Kasinolla 18.8.2012 Sukuyhdistys Souranderin kesäjuhla Helsingissä Katajanokan Kasinolla 18.8.2012 Scripsit Karoliina Sourander Kuusi vuotta oli taas vierähtänyt hurjan nopeasti, kun aurinkoisena ja tänä kesänä poikkeuksellisen

Lisätiedot

Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013

Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013 Asteriski ry Pöytäkirja Sivu 1 Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013 Aika 26.2.2013 Paikka Asteriski ry:n toimisto, ICT-talo Läsnä Pauliina Anttila (Poistui kohdassa 12) Toni Hämäläinen Toni Haikkari

Lisätiedot

Sukuseura Kiteen Matikaiset ry perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001.

Sukuseura Kiteen Matikaiset ry perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001. JÄSENTIEDOTE 2011 1 Kuva: Jari Matikainen SUKUSEURAN 10-VUOTIS JUHLALOUNAS perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001. Tervetuloa sukuseuramme 10-vuotis juhlalounaalle Pajarinhoviin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Partiolippukunta Kulman Kiertäjät ry PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Hyväksytty perustavassa kokouksessa 13.12.1982 Muutokset hyväksytty lpk:n kokouksessa 22.10.1985, 28.2.1986

Lisätiedot

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.35 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti.

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toimialue 2 Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.

Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros. Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun

Lisätiedot

Ikosen Sukuseura ry:n säännöt

Ikosen Sukuseura ry:n säännöt 1 Ikosen Sukuseura ry:n säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Ikosen Sukuseura ry ja kotipaikka Juvan kunta sekä toimialueena koko maa. Yhdistystä kutsutaan jäljempänä sukuseuraksi

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Rovaniemellä 21.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 21.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 21.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.15 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 9.10.2010 klo 15.15 Paikka: Läsnä: Hirsiaho, Toivakka Jukka Heinonen Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen Tuomas Hokkanen Sari Puikkonen Ronja Hokkanen

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu SUKUKOKOUS RÖSKÖSSÄ 6. PÄIVÄNÄ HEINÄKUUTA 2013...2 Ilmoittautumiset ja maksut...2 Vuosikokouksen työjärjestys...3 Ajo-ohje Rösköön...4 Majoittuminen Röskössä...4 SYKSYN

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,

Lisätiedot

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19. KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013

Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013 Lounais-Suomen Ajokoirayhdistys ry 1 Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013 PÖYTÄKIRJA Aihe Lounais - Suomen Ajokoirayhdistyksen vuosikokous 2013 Aika 14.03.2013 klo 18.00 Paikka Ravintola

Lisätiedot