Rääkkylä. Musiikkia kansalle!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "5. 6.7.2013 Rääkkylä. www.kihaus.fi. Musiikkia kansalle!"

Transkriptio

1 Rääkkylä Musiikkia kansalle!

2 Kesällä 2013 Kihaus Folk -festivaalilla soi koko kansan musiikki! Ohjelmistossa on mukana niin kansainvälisiä kuin kotimaisiakin huippuesiintyjiä, jotka saavat jalat vipattamaan ja tukat hulmuamaan. Kokonaisuudessaan Kihaus Folkissa tullaan kahden päivän aikana näkemään, kuulemaan ja kokemaan liki viisikymmentä upeaa konserttia ja ohjelmanumeroa! Työpajoja, tekemistä, tanssia Heinäkuinen viikonloppu on musiikin lisäksi täynnä työpajoja, tekemistä ja tanssia. Puuhaa riittää koko perheelle vauvasta vaariin. Miltä tuntuisi kokeilla steelpannujen soittamista tai afrotanssia kesäauringon helliessä tai laulaa sydämen kyllyydestä yötulilla illan hämärtyessä? Kihaus Folkin väki on aina pitänyt korvansa auki yleisön toiveille. Tänä vuonna toiveisiin vastataan mm. rakentamalla tanssilava Tsaijuteltan yhteyteen ja tuomalla ohjelmistoon enemmän kansantanssia. Tämä käsiohjelmakin on entistä kattavampi. Esiintyjät ABC sivuilla on kerrottu kaikista festivaalin esiintyjistä. Lasten omille jutuille ja koko Kihaus Folk -viikon tapahtumille Rääkkylässä on myös varattu omat aukeamansa. Esteetöntä liikkumista ja musiikin iloa kaikille Viime kesän tapaan Kihaus Folk kutsuu vieraikseen palveluasumisen piirissä olevia vanhuksia ja vammaisia, jotka harvemmin pääsevät osallisiksi musiikkielämyksistä. Festivaalialueella on huomioitu esteetön liikkuminen niin pyörätuolilla kuin lastenvaunuillakin. Musiikin iloa halutaan jakaa kaikille! Svengaillaan Rääkkylässä - Tervetuloa Kihaus Folkiin! Kihaus Folk -toimisto Rääkkylä Folk ry Paksuniementie 2 lh Rääkkylä puh info@kihaus.fi 3

3 Kihaus Folk festivaalia edeltävällä viikolla Rääkkylän yritykset ja yhdistykset haluavat tarjota mukavia tapahtumia, kiinnostavaa ohjelmaa, ripauksen karjalaista vieraanvaraisuutta kuntalaisille ja kesävierailleen. Viikolla ohjelmaa on eripuolilla kuntaa, ja kaikki huipentuu viikonlopun Kihaus Folk festivaaliin. Tervetuloa viihtymään meille pidemmäksikin aikaa! Sunnuntai Maanantai 1.7. Klo Jumalanpalvelus Rääkkylän kirkossa Rääkkylän srk Klo Tanssit Kivisalmen lavalla, soittaa Aulis Hämäläinen Eläkeliiton Rääkkylän yhdistys ja Pohjois-Karjalan piiri Klo Illalliskonsertti Koivuniemessä, Klo Kihauksen Pelimannileiri alkaa Rääkkylä Folk ry Tiistai 2.7. Klo 9-16 Saarten avoimet ovet Saimaan Saariston Kehittämisyhdistys Klo Rääkkylä-seuran perinnetalkoot Paksuniemen museoalueella Klo Pelimannileiriläiset soittavat Paksuniemen museoalueella Keskiviikko 3.7. Torstai 4.7. Perjantai 5.7. Klo Kihaus kanooteilla -retkimelonta Karelia Cottages Klo Se rakkaus, se rakkaus Riäkkyteatterin näytelmä koulun auditoriossa Klo 9-15 Folk Puuhis -päiväleiri 6-12-vuotiaille koulukeskuksessa keskiviikkona ja torstaina. Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet: Rääkkylän 4H-yhdistys Klo Pelimannileiriläiset esiintyvät Koivuniemessä Klo Perinneuistelu Koivuniemen rannasta Rääkkylän kalakerho ry Klo Iltajamit - open stage Rokkimamman Mestassa Klo Kihaus Folk -portit avautuvat Klo Kihaus Folk -festivaalin avvaus, ohjelmaa yöhön saakka Klo Markojuhani Rautavaara esiintyy Paksuniemen satamakahvilassa Lauantai 6.7. Klo Kihaus Folk -portit avautuvat, ohjelmaa yöhön saakka. Klo Kihaus-hölkkä Koivuniemessä Rääkkylän Kisa-Veikot Klo Opiskelijasenssit kunnantalolla Rääkkylän kunta Klo Marika K esiintyy Paksuniemen satamakahvilassa Sunnuntai 7.7. Klo Jumalanpalvelus Rääkkylän kirkossa. Rääkkylän srk Illalliskonsertti Sunnuntaina klo Nuori viulutaiteilija Viivi Hakkarainen konsertoi. Menu Koivuniemen maittavasta pöydästä. Illalliskortit: aikuiset 25, lapset 4-12 v. 10. Pöytävaraukset: Kihaus Folk pelimannileiri Rääkkylän musiikkitalolla pelimannikurssi sekä Mandoliinin ja kitaran soiton alkeiskurssi. Opettajina Jarmo Romppanen ja Pentti Ojajärvi. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Saarten avoimet ovet Tiistaina , yritysesittelyjä ja ohjelmaa koko päivän. Tarkempi ohjelma: Järj. Saimaan Saariston Kehittämisyhdistys Kihaus kanooteilla Retkimelonta ke klo Retki alkaa Koivuniemestä ja päättyy Apajalahden luonnonsuojelualueella musiikilliseen iltanuotiopiiriin. Paluu Koivuniemeen autokuljetuksilla. Hinta 160 /hlö. Se rakkaus, se rakkaus Riäkkyteatterin näytelmä ke 3.7. klo 19 koulun auditoriossa. Ohjaus: Kirsi Koskelo, musiikki: Mammu Koskelo. Rääkkylän perinneuistelu soutaen Koivuniemi, Hämeenselkä to klo Yksi kela + professor uistin / venekunta. Palkintona lahjakortteja. Lisätietoja: Rääkkylän kalakerho ry Ari Harinen Kari Kulmala Järj. Rääkkylän kalakerho ry Kihaus-hölkkä Koivuniemi la klo Matkat: miehet / miehet 50 v 12 km, naiset / tytöt ja pojat alle 16 v 6 km Osanottomaksut: aikuiset 8, tytöt ja pojat 5 Ilmoittautuminen kisapaikalla klo Kaikille mitalit sekä runsaasti arpajaispalkintoja. Lisätietoja: Rääkkylän Kisa-Veikot Raimo , Ari Opiskelijasenssit Rääkkylän kunnan kutsuma tapaaminen opiskelemaan lähteneille rääkkyläläisille kunnantalolla la 6.6. klo 17. Ilta jatkuu Kihaus Folk -festivaalilla. Ennakkoilmoittautumiset Rokkimamman Mesta kahvila Hypönniementie 24, Oravisalo Esiintymisiä, käsitöitä, Reilun Kaupan tuotteita, Cosmoterapia tuotteita sekä Rokkimamman Roinat minikirppis. Avoinna Kihaus Folk -viikolla ti-to klo To 4.7. klo 19 Iltajamit - open stage, vetäjänä Markojuhani Rautavaara. Vapaa pääsy. Lisätietoja: Kirsi Vento Paksuniemen kesänäyttely meijerisalissa Helena Paakkinen ja Vaida Laasonen, tekstiilejä. Konesalissa Juhani Vierimaa. Avoinna Kihaus Folk -viikolla ti-su Ryhmien opastus Koko perheen Leikkimuseo Kotista Suomalaisen paikka, Pötsönlahdentie 127, Rääkkylä Ollaan Kotista leikkikaluja ja pikkukoteja pääasiassa viime vuosisadalta. Avoinna Kihaus Folk -viikolla to, pe ja su klo sekä tilauksesta p

4 LIPUT JA AUKIOLOAJAT ruokailu Majoitus Perjantai 5.7. klo Kihaus Folk -portit avautuvat klo Festivaalilippu aikuiset 22 opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset 7 lapset (7-16 v) Lauantai 6.7. klo Kihaus Folk -portit avautuvat klo Festivaalilippu aikuiset 22 opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset 12 lapset (7-16v) Päivälippu klo aikuiset (vain yksi hinta) Iltalippu klo aikuiset 20 opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset Kahden päivän festivaalilippu 50 aikuiset 40 opiskelijat, työttömät, eläkeläiset Vapaa sisäänpääsy Kihaus Folkiin seuraavilla ryhmillä: Lapset alle 7v Liikunta- ja näkövammaisten avustajat Lippujen ennakkomyynti S-Etukorttialennus 2 kaikista lipuista. Pääsyliput voi maksaa myös Smartumin liikunta- ja kultturisetelillä tai Smartum saldo maksukortilla. Festivaalialueen ruokateltassa on saatavilla kasvis-, liha- ja kalaruoka-annoksia. Alueelta löytyy myös makkara- ja lettukojut sekä tietenkin torikahvio, jossa on tarjolla aitoja rääkkyläläisiä. Tsaijuteltan ja konsertti-ravintolan yhteydessä toimii A-oikeuksin varustettu Kihaus-ravintola. Toki voit piipahtaa välillä ruokailemassa festivaalialueen läheisyydestä löytyvissä ruokapaikoissa. Puoti Kihaus-puoti sijaitsee festivaalitorilla. Kesän 2013 t-paidat on koristeltu ristipistoin. Myytävänä on lisäksi kasseja ja muita Kihaus Folk tuotteita.ennen ja jälkeen tapahtuman tuotteita voi ostaa tai tilata Rääkkylä Folk ry:n toimistolta Festivaalin majoituspaikat ovat koulukeskuksen päärakennuksessa, festivaalialueen toisella puolella. Musiikki saattaa kuulua sinne vaimeana jympseenä. Luokkahuoneet on jaettu miesten ja naisten käyttöön. Hinnat: - patja + majoitus 12 / yö - täkki ja tyyny 5 - lakanat 5 - pyyhe 2 Lisätiedot ja varaukset: majoitus@kihaus.fi / Rääkkylässä ja lähiseudulla toimii useita vuokramökkiyrittäjiä. Päivitetyt tiedot majoituspaikoista osoitteessa Huom! Kansallispukuun tai feresiin pukeutuneilla vapaa pääsy tapahtumaan klo välillä! Rääkkylä Folkin toimisto Kinnulankuja 2 lh Rääkkylä

5 Lauantai 6.7. on Kihaus Folkin perhepäivä! Yhdessäolo ja musisointi on mukavaa, siksi Kihauksessa pääsee itsekin soittamaan, laulamaan, tanssimaan tai vaikka rakentamaan oman soittimen. LAUANTAI Lasten Kihaus Folk Konserttiravintola Siina ja Taikaradio Konsertti Pelimannin penkki Lasten tanssipaja Tule mukaan tanssimaan! Tsaijuteltta Musiikkimatka Länsi-Afrikkaan Konsertti Pelimannin penkki Folk Puuhiksen satoa Tule katsomaan mitä leirillä saatiin aikaan Pelimannin penkki Beepa Konsertti Lasten konserteissa nähdään Pikku Kakkosen Siinaa ja matkustetaan Länsi-Afrikkaan musiikin siivin. Motora tuo Kihaukseen kaksi lapsiryhmäänsä, Liipukat ja Kiepukat. Lasten kansantanssia nähdään sekä Motoran konsertissa auditoriossa että perinnepihan tanssituokioissa. Kihaus -viikolla 4H-yhdistys järjestää Rääkkylässä Folk Puuhis päiväleirin. Lerillä valmistetaan esitys Kihaus Folkin pelimanninpenkille. Lapsia leirillä ohjaa itsekin Kihauksessa soittava Reetta-Mari Kellokoski. Haluaisitko olla mukana? Lapsille on Kihauksessa omia työpajoja, joten tekemistä riittää koko päiväksi. Soitinrakennuspajassa valmistetaan tänä vuonna okariinoja. Soittimen esikuvana on mosambikilainen chiguliu-soitin, joka tehdään perinteisesti ontoksi koverretusta ja kuivatusta masi-hedelmästä. Suomessa sählypalloja esiintyy yleisemmin kuin masihedelmiä, joten teemme soittimet täällä palloista. Festivaalialueella on lisäksi kasvomaalausta, lettukoju, paljon nähtävää ja kuultavaa. Tule mukaan touhuamaan! Pelimannin penkki alkaen Perinnepiha Tsajuteltta Perinnetupa alkaen Perinnepiha Lasten soitto- ja laulupaja Tule mukaan musisoimaan! Tanssituokio Liipukat ja Kiepukat esiintyvät Siina ja Taikaradio Konsertti Lapsilta lapsille -konsertti, Beepa, Mikrokakkarat ja Minikakkarat Tanssituokio Liipukat ja Kiepukat esiintyvät Perinnepiha, aitta Soitinrakennuspaja, Kasvomaalausta Musiikissa on ihanaa taikaa: se hauskoihin seikkailuihin vie mukanaan ja saa kaikkien naurusuut sekä silmät iloisesti loistamaan. Tule siis mukaan lasten-konsertti-hetkiinja purjehdi musiikin iloisiin retkiin. (Siina) Muistattehan, että kaikki Kihaus Folkin konsertit ovat ikärajattomia. Tervetuola siis kuuntelemaan Suvia, Värttinää ja muita esiintyjiämme koko perheen voimin! 9

6 P S-Market 200m P Pääsisäänkäynti ja info Kirkonkylän yläkoulu P Museo Auditorio Konserttiravintola Anniskelu Tsaijuteltta PAKSUNIEMENTIE P wc Pelimannin penkki Tori Aitta Perinnepiha Tupa Kappeli SAVINIEMENTIE Ruokailu, Kahvio, Kihaus-puoti Yötulet wc Tervetuloa soittamaan! Viimestä viijjään 01 Gruppa Salmi Ryynänen TSAIJUTELTTA PERINNETUPA PELIMANNIN PENKKI KONSERTTIRAVINTOLA Festivaaliportit aukeavat klo Avvaus Marko Kotilainen & co, Jenni Venäläinen & Futuurivire, Markku Halonen murteella isännöi illan konsertit Terveiset Sloveniasta FS Emona Vasaraterapiaa Paja Mun taivas Aili Vasten auringon siltaa Pasi K. & Hurmos Liekki suomalais-latvialaista kantelevoimaa Laima Jansone & Pauliina Syrjälä Metrofolkia Kannelmäestä: Metrofolk Metsä on laulua täynnä Reetta-Mari Kellokoski Sorbattjin AUDITORIO: Itää pitkin Jenni Hanikka, Hanna Järvi Kihaus Folk -pelimannit Tanssitupa: kaikki tanssimaan! Henna Liiri, Reetta-Mari Kellokoski Cosmomusicband Heimo Paja Muina aikoina Pelimannin penkki on vapaassa käytössä Hiotusti Haitarilla Rälläkkä Nyt ja tässä! Suvi Teräsniska PIHALLA TAPAHTUU: Yötulet syttyvät! Laulattamassa Duo Kuve

7 Festivaaliportit aukeavat klo TSAIJUTELTTA Saksan mailla Germaid, Kallen Big Band Musiikkimatka Länsi-Afrikkaan Rautaa rajalta Steely wonder Stiina ja Taikaradio Nuorta voimaa Minttu ja Jatkotytöt, Haitaritrio Roosa, Emma ja Kuisma, Dickursby, Karelia suurvägi Helsinki-Cotonou Ensemble! Tie ottaa, tie antaa Metrofolk isännöi illan konsertit Jytää! Lipsaset Itärajalta på svenska Trollfolk PERINNETUPA Sorbattjin Hehku soolosoiton ytimessä Pauliina Syrjänen Rääkkylästä Rääkkylän pelimannit, Markku Halonen Kosto elää! Kosto Lapsilta lapsille Beepa, Mikrokakkarat ja Minikakkarat Kora! Marjo Smolander Ääniä kosmoksesta Riku-Pekka Kellokoski Mielikki PELIMANNIN PENKKI Mikrokakkarat Lasten tanssipaja ja Minikakkarat Folk -puuhiksen satoa Beepa Lasten soittoja laulupaja Afrotanssipaja Cosmomusicband Steely Wonder -paja Haitaritrio Roosa, Emma ja Kuisma Muina aikoina Pelimannin penkki on vapaassa käytössä. Tervetuloa soittamaan! KONSERTTI- RAVINTOLA Siina ja Taikaradio Kirje sieltä jostakin Pentti Ojajärvi ja Laura Vartio Veikko Ahvenainen ja Carina Nordlund Vilda rosor Duo Maria Kalaniemi & Eero Grundström Juurilla Värttinä AUDITORIO Pelimannikavalkadi Kihaus Folk -pelimannit, Puruveden pelimannit, Joen Sottiisi Puun syli Uuna Kainulainen, Jenni Hanikka Kansantanssin taikaa Motora PIHALLA TAPAHTUU klo Kansantanssia, FS Emona Soitinaskartelupaja Kasvomaalausta Kansantanssia Kiepukat ja Liipukat Kansantanssia Kiepukat ja Liipukat Kansantanssia FS Emona Kansantanssia FS Emona Yötulet syttyvät! Yhteislauluun johdattaa Jukka Kyllönen ja Markus Rantanen 12 13

8 Duo Laima Jansone & Pauliina Syrjälä Aili Ylen Uuden musiikin kilpailussa Mun taivas kappaleella menestynyt kokoonpano yhdistää pop-musiikkia ja folkia melodisella otteella. Pääosassa on Aili Järvelän uskomattoman kaunis ääni. Duo Kuve Lauantain yötulet syttyvät klo Nuotion ympärillä esiintyy ja meitä laulattaa Duo Kuve, Eveliina Pietarisen ja Kuisma Lipposen muodostama taidokas duo. Duo Laima Jansone & Pauliina Syrjälä Kanteleliiton vuoden yhtye Latviasta tulevan Laiman 11-kielinen kuokle ja Pauliinan Saarijärven kantele soivat saumattomasti yhdessä. Duo Maria Kalaniemi ja Eero Grundström Balladeja, pelimannimusiikkia, tangoa ja omia sävellyksiä -harmonikkataiteilija Maria Kalaniemen ja multimuusikko Eero Grundströmin tuorein yhteistyö on suomalaisen uuden kansanmusiikin helmiä. Haitaritrio Emma, Roosa ja Kuisma Joensuulaistrio tarjoaa monipuolista musiikkia ja uutta näkökulmaa kolmen haitarin yhteissoittoon. Keikalla kuullaan monenmoista haitaria, viisrivisten lisäksi venytellään myös vähärivisten palkeita. Heimo Heimo on joensuulainen, vaanivaa rytmiikkaa ja säkenöivää tunnelmaa tihkuva rokkibändi. Soittajien vuoden mittaan hioutunut yhteistyö ja yksilöllinen virtuositeetti tarjoavat kuulijalle elämyksen, joka hakee vertaistaan. Heimossa ei ole kyse ulkonäöstä, kalliista kalustosta tai volyymista, vaan tunteenpalosta, joka vyöryy kuulijan päälle kuin magma. Kannattaa olla paikalla! Helsinki-Cotonou Ensemble Voodoo -uskonnosta ammentavia perinnerytmejä, afrobeatia, jazzia, funkkia ja hip hoppia yhdistävä suomalais-beniniläinen yhtye. Luvassa on vauhdikasta menoa, virtuoottista solismia ja iloista yhteissoittoa. Jenni Venäläinen & Futuurivire Sähkökantele, huuliharppu, oktaavimandoliini ja perkussiot kokeneet muusikot tällä soitinyhdistelmällä saa varmasti aikaan uutta ja kinnostavaa kuultavaa. Jukka Kyllönen ja Markus Rantanen Perjantaina yötulet syttyvät klo Nuotion ympärillä esiintyvät ja meitä laulattavat Jukka Kyllönen ja Markus Rantanen. Kallen Big Band Ainutlaatuinen yhden miehen, neljän instrumentin ja lauluäänen muodostama Big Band, joka ammentaa musiikkinsa bluesin ja counryn perinteestä. Beepa 10-vuotias kanteletaituri, joka 15-kielisellä sähkökanteleella tuo hyvää mieltä kuulijoille. Nuoresta iästään huolimatta Beepa on kiertänyt esiintymässä jo useita vuosia. Cosmomusicband Cosmomusicbandin muodostavat kolme ystävystä: Cosmoterapian kehittäjä Dietrich Gümbel Saksasta, musiikkipedagogi Werner Müller Sveitisistä sekä suomalainen äänitaiteilija Markojuhani Rautavaara. Tervetuloa kuulemaan Sateenkaaren sävelasteikkoon perustuvaa sointia! Dickursby Hurjaa tikutuksen räimettä, paikoin taas herkkää tunnelmointia tikkukanteleilla. Duon taitavat kantelistit ovat Jenni Venäläinen ja Kati Rantala. Folklorna Skupina Emona Kansantanssin vauhtia ja väriloistoa Sloveniasta. FS Emona esiintyy Rääkkylässä yhteensä 30 tanssijan ja muusikon voimin sekä perjantaina että lauantaina. Luvassa on mahtavaa tunnelmaa, taidokasta soitantaa sekä näyttävää kansantanssia. Germaid Kihauksen lauantain avaukseksi saamme musiikkia Saksan mailta. Germaidin tuoreesta, villistä ja ihanasta country-popista Peppi Pitkätossukin innostuisi. Gruppa Salmi-Ryynänen Folkhenkinen ja tummasävyinen yhtye itäisestä Suomesta. Nelikko sorvaa monen sortin suosikeistaan suun mukaista ja jalan alle menevää meininkiä. Itää pitkin Koskettava, kuvien ja videoiden kuvittama musiikillinen matkakertomus kahden nuoren naisen matkalta Udmurtian, Tuvan, Mongolian ja Kiinan halki Borneon saarelle. Karelia Suurvägi Karelia ammattikorkeakoulun kansanmusiikin opiskelijoiden suuryhtye ammentaa sävelaineistoaan Karjalan rikkaasta musiikkiperinteestä. 22 -jäsenisen kokoonpanon suuri sointimaailma yltää luihin ja ytimiiin saakka. Kosto Koskelon ja Piston omasta tuotannosta ammentava Kosto ratsastaa akustisen laulumusiikin mailla. Röyheitä ralleja, laulelmia, tunnelmallista tyynnyttelyä. Lipsaset Vuoden 2011 Bilebändi -kilpailun voittaja jytää ISOLLA rokkimeinigillä. Lipsas-soppa syntyy puhtaasti 70-luvun tykötarpeista, muita mausteita ei ole tarvinnut lisätä. Itää pitkin 14 15

9 Marjo Smolander Marjo Smolander on rääkkyläläissyntyinen muusikko, joka Senegalissa ja Malissa jalien opeissa on perehtynyt harppumaisen koran soittoon. Tässä konsertissa kuulemme länsiafrikkalaisia perinnesävelmiä suomalaisella sydämellä tulkiten. Markku Halonen Rääkkyläläisen luonnon ja murteen harrastajan tarinat ovat osoitus kaikev viärimmäle nätreenlenkile viännetyn murtteen kykylöistä uuvisttuu vuottamattomalla ja ennesilimmeemättömällä tavala. Markku on julkaissut kirjat Karjalaine Savonkorjjuu ja Kalle-kukon kanatarha, joita löytyy myös Kihauspuodista. Murteen taitajan pakinaa kuullaan festivaalin avvauksen lisäksi ja muutamien konserttien alkajaisiksi Marko Kotilainen & Co Kultainen harmonikka kilpailun voittaja vuodelta 2011 ja Rälläkkä yhtyeen luotsaaja Kotilainen taituroi Kihaus Folkin avvauksessa. Metrofolk Metrofolk yhdistää eri sukupolvia ja musiikillisia suuntia: klassista osaamista, pitkän tien kapakkamuusikkoutta, rock/pop-taustaakin. Yhdessä syntyy akustista musiikkia, jota helsinkiläispoppoo kutsuu metrofolkiksi. Mikrokakkarat ja Minikakkarat Vantaan musiikkiopiston lasten kansanmusiikkiryhmät sukeltavat tunneillaan etnomusiikin maailmaan. Ryhmät harjoittelevat ahkerasti ja esiintyvät useita kertoja vuodessa. Lasten esitykset ovat iloa pullollaan! Minttu ja Jatkotytöt Minttu ja Jatkotytöt soittaa laulajansa Minttu Hellstenin tunteikkaita sävellyksiä. Kansanmusiikin ja popin välimaastossa liikkuva yhtye tempaa mukaansa ja saa kuulijansa hymyilemään ja herkistymään. Motora Rälläkkä-yhtyeen säestämänä Motoran taitavat tanssijat tuovat lavalle sekä perinteistä kansantanssia että uusia koreografioita. Joensuulaisten esiintyminen on aina tapaus kotimaakunnassa! Musiikkimatka Länsi-Afrikkaan Musiikkimatkalla perheen koko väki pääsee kurkkaamaan senegalilaiseen elämään. Interaktiivisessa konsertissa kuulijatkin pääsevät laulamaan, leikkimään, tanssimaan sekä tutustumaan länsiafrikkalaisiin soittimiin. Mielikki Haikeaa tangoa ja reipasta polskaa, skandinaavisia perinnesävelmiä ja suomalaisia iskelmiä. Mielikkiduon tytöt säestävät stemmalauluaan gamballa ja haitarilla. Mielikki 17

10 Pasi K. ja Hurmos Paja Vahvaa miesenergiaa, soiton ja laulun riemua! Pajan tuore uuskansanmusiikki pohjautuu tukevasti pohjoismaisen folkin perinteeseen. Pasi K. ja Hurmos Hikisiä miehiä ja reippaita ralleja, taitavaa soittoa ja hurmoksellinen solisti. Yhtye iskee yhteen napakasti ja tarraa suomalaiseen haitarijazziin vankalla otteella, Virran Olan ja Kärjen Topin jälkiä seuraten. Ihme ja kumma elleivät tanssijalat ala vipattaa. Pentti Ojajärvi ja Laura Vartio Kauko Käyhkön musiikkiin pureutuvat Pentti Ojajärvi (laulu, mandoliini) ja Laura Vartio (haitari, laulu). Kesälahtelaiset sukujuuret omaava Kauko Käyhkö sävelsi, sanoitti ja levytti satoja iskelmiä, joista konsertissa kuullaan mieleenpainuneimmat ja harvinaisemmatkin helmet. Puruveden pelimannit Puruveden vesi on tyypillistä pullovettä puhtaampaa, eivätkä Puruveden Pelimannit jää pekkaa pahemmaksi! Soittajat pokkasivat kirkkaimman ykkössijan pelimanniyhtyeiden SM-kisojen seniorisarjassa keväällä Reetta-Mari Kellokoski Rääkkyläläiset juuret omaava muusikko, jonka käsissä soivat taitavasti niin kantele, harmooni kuin haitarikin. Riku-Pekka Kellokoski Riku-Pekka Kellokosken käsissä kantele saa kyytiä niin sormista kuin muista, mitä mielikuvituksellisimmista vempaimista. Ei mitään vanhaa, käytettyä ja pureskeltua vaan kaikesta koetusta syntynyt tuore kesäkeitto kesäillan keskelle. Rälläkkä Marko Kotilaisen luotsaama Rälläkkä on toiminut eri kokoonpanoilla vuodesta 1998 lähtien. Ohjelmistossa on uutta ja uudelleen sovitettua kansanmusiikkia sekä harmonikkaviihteen helmiä. Rääkkylän pelimannit Pitkän linjan kyläsoittajat, joilta harjoittelu käy korvakuulolta. Pelimannien ohjelmisto koostuu lähinnä Esko Hirvosen sävellyksistä. Siina ja Taikaradio Pikku Kakkosesta tuttujen Siinan ja Taikaradion musiikissa on taikaa, joka vie kuulijansa hauskoihin seikkailuihin iästä riippumatta. Ohjelmistoon kuuluu leikittävää ja laulettavaa lastenmusiikkia joka lähtöön. Sorbattjin Jenni Venäläisen ja Joonas Ojajärven muodostama Sorbattjin soittaa taidokkaasti! Duo käsittelee sävellyksissään ja sovituksissaan rytmiä ja harmoniaa mielikuvituksellisesti. Musiikki kumpuaa kirjokansi-kanteleen ja oktaavimandoliinin lumoavan kauniista yhteissoinnista. 19

11 Steely Wonder Kiteeläinen Steelpan-orkesteri on ollut musiikkigenrejen suhteen hyvin avarakatseinen: steelpan-sovituksia on syntynyt niin latinalaisesta musiikista, calypsosta, rock- ja popkappaleista kuin musiikin ikivihreistäkin. Suvi Teräsniska Perjantain odotetuimpia esiintyjiä on Suvi Teräsniska, joka on noussut viime vuosina hurjaan suosioon sekä levy- että keikkarintamalla. Keväällä ilmestyneen Hän tanssi kanssa enkeleiden albumin myötä Teräsniskan ohjelmistossa on mukana myös Yö-yhtyeen ikivihreitä. Ikärajaton konsertti! Suvi Teräsniska Trollfolk Hulvatonta meininkiä, omaperäisiä sävellyksiä ja ennalta-arvaamattomia sovituksia itärajalta på svenska! Uuna Kainulainen Puun Syli -konsertti lähtee metsän, suomalaisten metsäuskomusten ja oman luontosuhteen teemoista. Akustisessa kokonaisuudessa laululliseen runkoon yhdistyy musiikki- ja tanssi-improvisaatiota sekä visuaalisia elementtejä. Konsertissa Uuna esiintyy yhdessä Jenni Hanikan kanssa. Värttinä Veikko Ahvenainen ja Carina Nordlund Maailmankuulu harmonikkataiteilija, jolla on mittava 5000 soolokonsertin kokemus ja runsas määrä nuottijulkaisuja. Rääkkylässä Ahvenainen konsertoi yhdessä puolisonsa Carina Norlundin kanssa. Värttinä Vuonna 1983 Rääkkylässä perustettu, suomalaisen kansanmusiikin lippulaiva ja kansainvälisesti menestynein yhtye Värttinä palaa juurilleen monen vuoden tauon jälkeen. Maailmaa kiertänyt yhtye palkittiin keväällä vuoden 2012 Vienti Emmalla. 21

12 Karelia Cottages RÄÄKKYLÄN MUOVI 22 23

13 Rääkkylän sijainti ja liikenneyhteydet Rääkkylään pääsee autolla valtatie kuuden (6) opasteita seuraten. Lähin rautatieasema on Kiteellä 33 km päässä Rääkkylästä. Joensuusta matkaa on noin 60 km ja Joensuun lentokentältä 70 km. Kuopion suunnasta Rääkkylään saavutaan Liperin kautta ja lossimatkalla voi nauttia kauniista järviluonnosta. Savonlinnasta Rääkkylään ajaa puolessatoista tunnissa, Mikkelistä ja Lappeenrannastakin vain 2,5 tuntia. 17 Joensuu Liperi Pyhäselkä 484 Rääkkylä 6 Kuopio Joensuu Rääkkylä 482 Tolosenmäki (Kitee) Helsinki Rääkkylän kunta Aino ja Olla Teräsvuoren Säätiö Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille!

Rääkkylä Folk yhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2013 31.12.2013

Rääkkylä Folk yhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2013 31.12.2013 Rääkkylä Folk yhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2013 31.12.2013 Rääkkylä Folk ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 31.10.2007. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja tukea kansanmusiikin harrastusta

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa!

Klo 10 Miesten ryhmä, vet. Erik, kirjastohuone Klo Karaoketilaisuus, vet. Marjatta Hokka, juhlasali, tervetuloa! Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 28.2.2018 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Torstai 1.2. Senioritanssit, vet. Anja,

Lisätiedot

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali

Lauantai 4.5. Klo Espoon Musiikkiopiston lapsikuoro esiintyy, juhlasali Klo 14 Viiden pelin pelit, vet. Timo, juhlasali Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.- 31.5.2019 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Keskiviikko 1.5. VAPPUPÄIVÄ - EI OHJELMAA!

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2015 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2015: Toukokuu on jo startannut ja kesä tekee tuloaan rivakkaan tahtiin. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa Lämmittely Millaista musiikkia vanhassa kotimaassasi kuunnellaan paljon? Nimeä lempiartistisi ja kerro, millaista hänen musiikkinsa on. Missä tilanteessa vanhassa kotimaassasi kuunnellaan musiikkia (kotona,

Lisätiedot

TERVETULOA KIHAUS FOLKIIN!

TERVETULOA KIHAUS FOLKIIN! kuva: annikki logrén OP-Pohjola syntyi reilut sata vuotta sitten asiakkaiden omistamaksi ja selaisena se myös säilyy. Asiakasomistajuus on nyt vähintäänkin yhtä merkitykselistä kuin siloin aikoinaan. Tänään

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy! .com - Tapahtumia Perjantai 22.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Dj Kunkku Lauantai 23.09.2017

Lisätiedot

Maanantai Taidepiiri, aurinkosali

Maanantai Taidepiiri, aurinkosali Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.-31.10.2017 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9,12,99 www.turku.fi/lehmusvalkama Maanantai 2.10. Klo 13 Lausunta- ja

Lisätiedot

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016

SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 SEURATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Kesä on tullut, pääskyset ovat jälleen täällä! Suuret kiitokset kaikille ohjaajille menneestä kerhokaudesta. Olette tehneet arvokasta ja tärkeää työtä!! Kesä tuo tulleessaan

Lisätiedot

Tangoilta, tanssittajina vuoden 2017 Tangokunigas Teijo Lindström ja 2017 Tangoprinsessa Mia Leivo orkestereineen.

Tangoilta, tanssittajina vuoden 2017 Tangokunigas Teijo Lindström ja 2017 Tangoprinsessa Mia Leivo orkestereineen. MAANANTAI 16.7. Pyhäsalmen suurlava klo 19 01 Tangoilta, Pyhäsalmen suurlava Tangoilta, tanssittajina vuoden 2017 Tangokunigas Teijo Lindström ja 2017 Tangoprinsessa Mia Leivo orkestereineen. Liput 16

Lisätiedot

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri Kinaporin palvelukeskus 10.6.2016 Tapahtumakalenteri Pe 10.6. Virkeänä kohti viikonloppua -tuokio klo 14 Ma 13.6. Tanssit klo 13, Rami s band Ti 14.6. Ulkoilupäivä Pihlajasaaressa. Lähtö Kinaporin aulasta

Lisätiedot

Kesäkonsertit Summer concerts

Kesäkonsertit Summer concerts Kesäkonsertit Summer concerts Lappeenrannan kesä soi, tanssii ja elää satamatorilla, Marian aukiolla, Joutsenon torilla, pusupuistossa, linnoituksen kesäteatterilla ja radiotalon nurmikolla. Esiintyjinä

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla.

PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. PAJAVIIKKO 21. 25. 1. 2008 Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla. MAANANTAI 21.1. KLO PAJAN NIMI SISÄLTÖ HUONE OPETTAJA HUOMIOITAVAA Mukana 12.25 13.05 Ilona, Maria, 13.25 14.05 Tehtävärata

Lisätiedot

Kymmenen matkaa sinne missä ei tapahdu mitään, Taito Hoffrén ja Juha Valkeapää

Kymmenen matkaa sinne missä ei tapahdu mitään, Taito Hoffrén ja Juha Valkeapää 1 SEURASAARI SOI! 2013 Musiikki valtaa museotuvat ja pihatienoot, kun Seurasaari soi kesällä 2013. Ääniteatteri Iki- Turso yhdessä kansanmusiikin ammattilaisten kanssa johdattaa kuulijoita soivan historian

Lisätiedot

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa Sunnuntai 25.10.2015 klo 17, liput 10 PÄRE Ensimmäinen yhtye 200 vuoteen, tai koskaan, jossa on suomalainen säkkipilli! Yhtye tutkii rohkeasti soittimen

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Nilsiän Kotiseutukeskus, museo ja museoka

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Nilsiän Kotiseutukeskus, museo ja museoka Torstai 29.06.2017 Nilsiän Kotiseutukeskus, museo ja museoka... Perjantai 30.06.2017 Dj Tahko MTB Lauantai 01.07.2017 Yleinen Jo 19. kertaa järjestettävä Suomen suurin ja haastavin MTB tapahtuma tulee

Lisätiedot

Tangokuninkaallisten ilta, tanssittajina vuoden 2018 Tangokuninkaalliset Jarno Kokko ja Saana Sassali.

Tangokuninkaallisten ilta, tanssittajina vuoden 2018 Tangokuninkaalliset Jarno Kokko ja Saana Sassali. MAANANTAI 15.7. Pyhäsalmen suurlava klo 19-01 Tangoilta, Pyhäsalmen suurlava Tangokuninkaallisten ilta, tanssittajina vuoden 2018 Tangokuninkaalliset Jarno Kokko ja Saana Sassali. Liput 16. Ei sisälly

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Vesijumppakurssi Tahko Span kylpylässä

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Vesijumppakurssi Tahko Span kylpylässä .com - Tapahtumia Maanantai 25.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Tiistai 26.09.2017 Vesijumppakurssi

Lisätiedot

Tahko.com - Tapahtumia. Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai

Tahko.com - Tapahtumia. Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Sunnuntai 01.12.2019 Maanantai 02.12.2019 Tiistai 03.12.2019 Keskiviikko 04.12.2019 Torstai 05.12.2019 Perjantai 06.12.2019 Tahkon Talvikauden avajaiset Yleinen Tahkon talvikauden avajaisia vietetään perinteisesti

Lisätiedot

VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE.

VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE. VIP-PAKETIT VAIN PARASTA VIERAILLESI JA SINULLE. HIP TO BE VIP Pori Jazz on tänäkin kesänä must! Tutun tunnelman lisäksi tarjolla on taas uusia elämyksiä ja laadukasta palvelua vaativimpienkin vieraiden

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, tarjolla on paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

HUHTIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:

HUHTIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

16.3.2015. Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015

16.3.2015. Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkien Puhallinorkesteri Partiolippukunta Tampereen Kotkien puhallinorkesteri on pirkanmaalaisista musiikinharrastajista

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 MAANANTAI POTKUKELKALLA KYLÄÄN TUTUSTUMINEN Klo 11.00 12.00. Kokoontuminen Lapland Hotel

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi Uusi suunta Juurien tunteminen tekee vahvaksi Arja Saijonmaa Arja Saijonmaa on suomalaisen saunan lähettiläs ja suuren suosion saavuttaneen Sauna kirjan kirjoittaja. Voimansa hän ammentaa kuulaasta järvimaisemasta

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus MUSIIKIN KURSSIT, jaksomerkinnät koskevat lukuvuotta 2015-2016 Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus pari

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, johon sisältyy paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

Tahko.com - Tapahtumia. Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai

Tahko.com - Tapahtumia. Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Keskiviikko 01.05.2019 klo 11:00-17:00 SuperCorner sisäaktiviteettipuisto. Liiku klo 11:00-17:00 SuperCornerin Vappu klo 12:00 Perinteinen vapputapahtuma Nilsiän ja Kuopion kaup Nilsiän toriohjelmaa niin

Lisätiedot

Maanantai 3.7. Klo Paukepiiri, tule kokeilemaan erilaisia rytmisoittimia yhteisöllisessä piirissä, ohjaa Heta, juhlasali, tervetuloa mukaan!!

Maanantai 3.7. Klo Paukepiiri, tule kokeilemaan erilaisia rytmisoittimia yhteisöllisessä piirissä, ohjaa Heta, juhlasali, tervetuloa mukaan!! Lehmusvalkaman kuukausiliite ajalle 1.7.-31.8.2017 Karviaiskatu 7, 20720 Turku. Puh. 02-2625020. Liikenneyhteydet P1 Palvelulinja, 9 ja 12 www.turku.fi/lehmusvalkama Lauantai 1.7. Maanantai 3.7. Klo 10.30

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

12.6.2009 Joensuun Ilosaaressa 3. 5.7.2009 Rääkkylässä

12.6.2009 Joensuun Ilosaaressa 3. 5.7.2009 Rääkkylässä 12.6.2009 Joensuun Ilosaaressa 3. 5.7.2009 Rääkkylässä Kihaus Folk -väki toivottaa Sinut jälleen tervetulleeksi nauttimaan festivaalitunnelmasta niin Rääkkylässä kuin Joensuussakin. Vuoden 2009 teemalla

Lisätiedot

PÄIVÄOHJELMA TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 22.9.

PÄIVÄOHJELMA TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 22.9. PÄIVÄOHJELMA TORSTAI 19.9. PERJANTAI 20.9. LAUANTAI 21.9. SUNNUNTAI 22.9. Päiväohjelma Torstai 19.9. Tervetuliaisjuhla ja pelimiesilta Poronkäristystä ja pottuvoita puolukkahillon ja suolakurkkujen kera,

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely.

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Tiistai 25.07.2017 klo 16:30-17:15 Functional Training Tahko Spa Hotel Ilmoittautumiset puh. 0600 550 148 tai info@tahkospa.fi Tahko Span vastaanottoon kello 15.00 mennessä. Ryhmän minimikoko on 3hlö.

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 30.10. maanantai klo 12.30 Yhteislaulua; Jorma Peltola & Hannu Hiironmäki klo 14 Asiakasohjaajan info- ja keskustelutilaisuus ryhmätilassa 31.10. tiistai

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely.

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Sunnuntai 30.07.2017 klo 13:00 Pelimannimusiikin kesäkonsertti Maanantai 31.07.2017 Tiistai 01.08.2017 klo 17:00 Illuusioteatteri Taikavuoren taikanäytös Keskiviikko 02.08.2017 ihmettä ainutlaatuisessa

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

Kulttuuri 1.6. 30.6.2013. Kanneltalo. Espan lavan tapahtumia 14. 20.6.2013. Helsinki. Klaneettitie 5, Helsinki

Kulttuuri 1.6. 30.6.2013. Kanneltalo. Espan lavan tapahtumia 14. 20.6.2013. Helsinki. Klaneettitie 5, Helsinki 1.6. 30.6.2013 Kulttuuri www.mosaiikki.info Kanneltalo Klaneettitie 5, Venäläistä kulttuuria Kanneltalossa ja Malmitalossa 21. 26.10.2013 Harasoo! Venäläistä kulttuuria Kanneltalossa ja Malmitalossa 21.

Lisätiedot

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA Syyskausi alkaa 28.8.2017 Havisevan koululla. Hallan jäsenillä on käytössä monipuolinen kuntosali koulun alakerrassa. Lisätietoja kuntosalin käytöstä sekä avaimista saat Salosen

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy! Perjantai 21.07.2017 klo 16:30-17:15 Sportness Relax Street Hokey Tour Tahko Street Hokey Tour saapuu Tahkolle 21.-23.7! Yleinen Lauantai 22.07.2017 Sunnuntai 23.07.2017 SAVON KOVIMMAT YSÄRIBILEET - STREET

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot

SYYSKUU Tervetuloa! Puh

SYYSKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

Tahko.com - Tapahtumia. Torstai Perjantai Lauantai Ajalle

Tahko.com - Tapahtumia. Torstai Perjantai Lauantai Ajalle Torstai 01.08.2019 on liikunnallinen sisäaktiviteettipuisto koko perheelle. klo 17:00-21:00 UKON GRILLI-ILLAT TORSTAISIN UKKO Ravintola Runsas grillibuffet Ukossa torstaisin klo 17-21 alk. 27.6.2019. Tule

Lisätiedot

MARRASKUU Tervetuloa! Puh

MARRASKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

HANKASALMEN ASEMALLA 17.7.-19.7.2015

HANKASALMEN ASEMALLA 17.7.-19.7.2015 HANKASALMEN ASEMALLA 17.7.-19.7.2015 KIHVELIASEMA 040 680 3277 RATAKATU 7 41500 HANKASALMI AS www.kihvelisoikoon.com http://www.facebook.com/kihvelisoikoon @kihvelisoikoon #kihvelisoikoon Kihveliasemalta

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA KANSANMUSIIKKI HARMONIKKA Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 KANSANMUSIIKKI-HARMONIKKA KANSANMUSIIKKI-HARMONIKAN VALMENNUSOPETUS Soiton ilo, kiinnostuksen

Lisätiedot

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä.

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä. Levin Joulu 2015 Jouluruokailuja, joulutori, jouluisia ohjelmia, useita erilaisia ohjattuja aktiviteetteja, pukin vierailuja huoneistoon, laskettelua, kelkkailua, hiihtokoulua, hiihtoa, kauneimpia joululauluja.

Lisätiedot

Hei! Oppilastiedote

Hei! Oppilastiedote Hei! Oppilastiedote 11.4.2019 Tervetuloa Tanssi väreissä -esityksiin tulevana lauantaina 13.4. Lukuvuosi-ilmoittautuminen on auennut Tanssiyhdistyksen uusi hallitus on valittu Loppukevään tuntitarkennukset

Lisätiedot

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA 6.5.2019 TOUKOTERVEHDYS ARXILTA Kesäkausi jo häämöttää nurkan takana ja yhteinen toimintakautemme on lopuillaan. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Vuosi on ollut täynnä upeita elämyksiä, tärkeitä

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri kevät 2008

Tapahtumakalenteri kevät 2008 2 nseudun musiikkiopisto 3 Tammikuu pe 18.1. 18.00 Vapaasti viululla ja huilulla Sipoo Artborg 35 la 19.1. 12.30 Vapaasti huilulla ja viululla 16.00 Romantiikan iltapäivä Pikkukirkko to 24.1. 18.00 Vihkiäisjuhlat,

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA 2016 IPC WDS SUOMI OPEN, SUOMI OPEN 2016 EI-IPC, PYÖRÄTUOLITANSSIN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT Lohja, Finland 30. huhtikuuta 1. toukokuuta, 2016 Suomen pyörätuolitanssiliitto

Lisätiedot

lomat leirit lapset ja nuoret aikuiset seniorit Tervetuloa lomalle!

lomat leirit lapset ja nuoret aikuiset seniorit Tervetuloa lomalle! lomat leirit lapset ja nuoret aikuiset seniorit Tervetuloa lomalle! Uudenmaan Vammaispalvelusäätiön loma- ja leiriopas kesään 2015 lomat ja leirit 2015 Uudenmaan vammaispalvelusäätiö järjestää ja kehittää

Lisätiedot

Kuva: Juho Aropaasi. Sataman valot. la klo 16 23

Kuva: Juho Aropaasi. Sataman valot. la klo 16 23 Kuva: Juho Aropaasi Sataman valot la 25.8. klo 16 23 Tapahtuma-alue 1 22 8 7 3 6 5 3 4 1 Toritasanne: info, toimijoiden esittelypisteet 2 Päälava: tanssia, kuoro-, puhallin- ja bändimusiikkia 3 Väriympyrä:

Lisätiedot

Varissuo

Varissuo Varissuo 2.9. 9.8.2013 Ma 2.9. su 8.9. Valokuvanäyttelyt Monimuotoinen Varissuo Valokuvanäyttelyt, jotka kuvien keinoin esittelevät varissuolaista nykyisyyttä ja menneisyyttä. Järj. Varissuon Työttömät

Lisätiedot

Kaukaharjukeskuksen kesäkuun ohjelmia

Kaukaharjukeskuksen kesäkuun ohjelmia Maanantai 30.5 14 15 Nääsvillen muistijumppa. Kertamaksu 4 Tiistai 31.5 Keskiviikko 1.6 10 Teatteriryhmä. Ohjaajana Riku Laakkonen PiiPoosta Torstai 2.6 14 Hengellisiä yhteislauluja laulattaa Elna, Risto

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy! Perjantai 14.07.2017 klo 16:30-17:15 Sportness Relax Lauantai 15.07.2017 Sunnuntai 16.07.2017 Maanantai 17.07.2017 klo 16:30-17:15 Sportness Gym Circuit Tiistai 18.07.2017 klo 16:00 Lastenteatteriesitys

Lisätiedot

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva kurssikeskus antaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014 Lisätietoja: kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 KEVÄTTÄ KYNTTELISTÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5

Lisätiedot

Nappulatreenit Skogsvallenilla Keskiviikkoisin klo 17.30 (alle 7 v) klo 18.30 (alk. 7 v-) Järj.: IFN / NIK Frisko

Nappulatreenit Skogsvallenilla Keskiviikkoisin klo 17.30 (alle 7 v) klo 18.30 (alk. 7 v-) Järj.: IFN / NIK Frisko Nappulatreenit Skogsvallenilla Keskiviikkoisin klo 17.30 (alle 7 v) klo 18.30 (alk. 7 v-) Yleisurheilutreenit aloitetaan 23. toukokuuta ja jatkuvat koko kesän ajan. Lisätietoja toiminnanjohtaja Carina

Lisätiedot

KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2019 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET. Täydellinen syyskauden aikataulu löytyy kotisivuiltamme:

KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2019 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET. Täydellinen syyskauden aikataulu löytyy kotisivuiltamme: KEVÄTKAUDELTA SYYSKAUDELLE 2019 SIIRTYVÄT ILMOITTAUTUMISET Täydellinen syyskauden aikataulu löytyy kotisivuiltamme: www.stepup.fi Toimisto siirtää listalla olevien tuntien ilmoittautumiset kevätkaudelta

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Ikäaseman ohjelma viikko 40

Ikäaseman ohjelma viikko 40 Ikäaseman ohjelma viikko 40 Maanantai 28.9. Tiistai 29.9. Mielikuvitusleikki Puhallinmusiikkiyhtye Rytmiystävät esittävät tuttuja kappaleita Keskiviikko 30.9. Ystävän kammari klo 13.00 Hartaushetki Susanna

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 k -Pohjois-Karjalan kulttuurirahaston tuella- Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016 1 Metakan kalenteri 2016 Tiistai Keskiviikko Torstai Viikko 26 Musiikki Yhdessä Ekobändi

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

Multi Culti Päijänteenkatu 1. Klo 13-13.30 Raija Kautonen ja Killi Valkola.

Multi Culti Päijänteenkatu 1. Klo 13-13.30 Raija Kautonen ja Killi Valkola. Edelliset keikat: 2012 Ma 3.12. Yritystilaisuus. La 15.9. The Sound of Vierumäki-finaali. Vierumäki areena. La 1.9. Taidelauantain musisointia kahdessa paikassa: Multi Culti Päijänteenkatu 1. Klo 13-13.30

Lisätiedot

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari TILAVARAUKSET 1 (5) TANSSISALI KLO MAANANTAI 7.2. TIISTAI 8.2. KESKIVIIKKO 9.2. TORSTAI 10.2. 12-13 klo 13.30-14.15 klo 12.30-13.15 Tehtävä ja temppurata ML 2 Tehtävä ja temppurata ML 1 14.30-15.15 Eeva

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 14.15-15.15 15.15-16.45 Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto/kevennetty kuntopiiri 16.9.2013-2.12.2013

Lisätiedot