Enkelien sunnuntaina Mikkelin-päivä on saanut nimensä Raamatussa esiintyvästä arkkienkeli

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Enkelien sunnuntaina Mikkelin-päivä on saanut nimensä Raamatussa esiintyvästä arkkienkeli"

Transkriptio

1 1 No:3 29. syyskuuta 2006 HAAPAVEDEN SEURAKUNNAN TIEDOTUSLEHTI Aihe: Seurakuntavaalit Enkelien sunnuntaina Mikkelin-päivä on saanut nimensä Raamatussa esiintyvästä arkkienkeli Mikaelista (Ilm. 12:7). Sunnuntain psalmiteksti on psalmin 103 loppuosasta. Houkuttelen sinua mukaani kyselemään ja kuuntelemaan koko psalmin rikasta sanomaa. Sinua, joka olet elämässäsi kokenut Jumalan ja hänen enkeleittensä varjelusta. Mutta aivan erikoisesti sinua, joka raskaitten koettelemusten ja menetysten keskellä olet kysymystesi vanki vailla vastauksia. Onko enkeleitä olemassa? Jos on, missä he ovat? Entä Jumalan hyvyys ja rakkaus? Ylistä Herraa, minun sieluni Elämä on Jumalan lahja. Ei sitä aina lahjaksi ymmärrä kivun ja ahdistuksen keskellä. Ja kuitenkin on hetkiä, jolloin jaksaa ajatella profeetan tavoin: Minä kiitän sinua, Herra. Sinä olit minulle vihoissasi, mutta vihasi väistyi ja sinä lohdutit minua (Jes. 12:1). Syvin ja kestävin ilo ja kiitollisuus kumpuavat pyhimmän ja suurimman lahjan omistamisesta, syntien anteeksiantamuksesta. Psalminkirjoittaja lupaa paljon: Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella (j. 3-4). Juuri tässä on koko elämän ja elämänasenteen lähtökohta: Jumalan hyvyyden läsnäolon kokeminen ja siitä kiittäminen. Joudutko joskus muistuttamaan itseäsi tästä kaikesta kuten psalminkirjoittaja: Älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt? Jumalan antamista lahjoista tulee helposti arkipäiväisiä, minulle luonnostaan kuuluvia asioita. Unohtuu lahjan antaja. Unohtuu kaikki se hyvyys ja kauneus, mitä Jumalan luomaan elämään sisältyy. Ei hän maksanut meille syntiemme mukaan Jumalan hyvyys saa ihmislapsen myös nöyräksi. Mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen (Ps 8:5). Anna mielesi kysellä ja sydämesi ihmetellä Jumalan suuruutta ja uskollisuutta. Näin silloinkin, kun sydäntä raastaa syyllisyys ja oma huonous. Menneen suven lämpö ja valo, pimenevät illat ja syyssateet ovat lahjaa. Lahjojen jakaja ei valikoi kenelle antaa ja kenelle ei. Hän ei maksa meille kostamalla meidän syntiemme mukaan. Päinvastoin hän vetää meitä hyvyydellään parannukseen. Lähemmäksi isänsydäntään. Lähemmäksi rakastavaa Isän syliä. Hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi. He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi. (Ps 91:11-12.) Niin kuin taivas on korkea Elämän matkalla on aikoja, jolloin tuntuu siltä, että taivas on tavoittamattoman matkan päässä. Minun voimani ja ymmärrykseni eivät Jumalan pyhyyksiä tavoita. On totta, että oma ymmärrys ja voima eivät niitä tavoita. Mutta samalla kun psalminkirjoittaja kehottaa meitä katselemaan ja ihmettelemään Jumalan suuruutta ja pyhyyttä, hän avaa meidän silmämme näkemään hänen armonsa suuruuden ja läsnäolon. Sillä niin kuin taivas on korkea maan yllä, niin on Herran armo suuri niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meidän syntimme. Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä (j ). Isän syli on rakastavan Jumalan valtakunta, johon näkyyn myös psalmimme päättyy (j. 22). Kun tuuli käy yli Kun sydän täyttyy anteeksiantamuksen suloisuudesta, ei kiitos ole hurmosta eikä ylihengellistä sielunelämän kuohuntaa. Jumalan lapsi tietää kipeästi sen, että kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne (j.16). Luojamme tietää, että olemme maan tomua (j.14). Mutta tomumajan kannel helähtää joskus kiitokseen, kun Jumalan hyvyys koskettaa. Kerran se soi puhtaana Isän kotona taivaassa. Suven kukkaset ovat lakastuneet ja varisseet. Muuttolintujen äänet ovat lentäneet kauaksi pois. Tuuli on käynyt ja tuonut syksyn ja ikävän. Ikävä on jäänyt asukkaaksi myös moneen haapavetiseen kotiin. On totuteltava elämään ilman häntä, jonka kanssa vielä äsken jaettiin elämän ilot ja surut. Suven perintönä jäävät kuitenkin uuden elämän silmut. Uuden kevään ja elämän hauras toivo ja odotus. Sen varassa jaksamme elää. Ylistäkää Herraa, te hänen enkelinsä Raamatun viimeisessä kirjassa Ilmestyskirjassa kerrotaan kuinka enkelit ylistävät Jumalaa yhdessä perille päässeitten kanssa (Ilm. 14:1-3, 15:1-4, 19:1-7). Riemuitseva joukko koostuu kaikista kansoista ja heimoista. He ovat tulleet suurten ahdistusten ja vainojen maasta. He ovat voittaneet Karitsan veren avulla (Ilm. 7:13-17). Tämä kuva rohkaiskoon sinua, joka epäilet ja katselet omaa huonouttasi. Jumalan lapsi on turvassa joka hetki. Hän on hyvien enkeleitten varjeluksessa elämässä ja kuolemassa. Entä sinä, joka elämässäsi olet kokenut raskaita menetyksiä? Usko hyvän Jumalan olemassaoloon on järkkynyt. Vastauksia kysymyksiisi et ole monista rukouksista huolimatta saanut. Niin sinä ja minä enkelien sunnuntain aattona. Psalmimme päättyy sanoihin: Ylistäkää Herraa, te hänen enkelinsäé ylistäkää Herraa, te taivaan joukotéylistäkää Herraa, te hänen luotunsa kaikkialla hänen valtakunnassaan. Ylistä Herraa, minun sieluni! (j ). Voisitko sinäkin olla hänen luotunaan myös hänen enkelinsä, joka kiittää Isää jo nyt ja kerran taivaassa? Lasten on Isän valtakunta. Ilosanoma avaa silmät näkemään uskon kautta elämän tarkoitusta. Se avaa sydämen nöyrään ja hiljaiseen kiitokseen siitäkin, mitä tänään vielä en ymmärrä. Kotona sinua odotetaan. On aika käydä sisälle. On aika juhlan alkaa. Teuvo Aho Vaalien tärkeitä päivämääriä Syyskuu Pe klo 16 ehdokasasettelu eli valitsijayhdistysten perustamisasiakirjojen vastaanotto kirkkoherranvirastoissa on päättynyt. Lokakuu Ma seurakunnan vaalilautakunta laatii ehdokaslistojen yhdistelmän ja päättää koti- ja ennakkoäänestyksestä. Pe klo 16. kotiäänestyksen pyytäminen. Kotiäänestystä haluavien on jätettävä pyyntönsä kirkkoherranvirastoon määräaikaan mennessä. Ma pe ennakkoäänestys kirkkoherranvirastossa klo Ma to kotiäänestys klo ja pe klo Marraskuu Su seurakuntavaalit. Alkaa sunnuntaina kirkossa jumalanpalveluksen jälkeen klo ja jatkuu klo 20:een Äänestyksen päättymisen jälkeen äänten laskeminen ja tulosten julkistaminen Ke mennessä seurakunnan vaalilautakunta vahvistaa vaalin tuloksen. Enkelien sunnuntaina Perhemessu Haapaveden kirkossa klo 10 Messun toimittaa Mauno Soronen Lapsikuoro avustaa Tervetuloa! Tehtäväänsiunaaminen Sunnuntaina 8.10 klo 10 kanttori Hanna-Maria Keräsen tehtäväänsiunaaminen Haapaveden kirkossa. Siunauksen toimittavat Teuvo Aho ja Matti Hirvilammi, avustajia molemmista seurakunnista. Messun toimittaa Jari Lehto, saarnaa Matti Hirvilammi. Kanttorina Jukka Ketola ja urkurina Hanna Pärkkä. Oulaisten ja Haapaveden kirkkokuorot avustavat. Jumalanpalveluksen jälkeen on kahvitarjoilu. Tervetuloa

2 2 Pääkirjoitus Jumala kärsi arvovaltatappion! Kansakouluajalta muistan ne tunteet, jotka koin, kun opettaja uskontotunnilla kertoi miten israelilaiset kinusivat itselleen kuningasta ja Jumala sanoi: Enkö minä saa olla teidän kuninkaanne? Olin silloin alle kymmenvuotias poika. Ajattelin tuolloin Jumalaa hyvin konkreettisena olentona ja olin harmistunut Jumalan puolesta. Miten tyhmiä ne israelilaiset olivatkaan! Se oli sitä aikaa ja Jumala antoi myönnytyksen kansalleen ja lupasi antaa heille kuninkaan, niin kuin muillakin kansoilla oli. Uuden testamentin puolella apostolit opettivat, että esivalta on Jumalalta ja kantaa järjestyksen miekkaa Jumalan puolesta. Tästä uudesta näkökulmasta katsottuna ei vain vallankäytönvuoksi vaan yhteisten asioiden hoitamiseksi tarvitaan järjestäytynyttä yhteiskuntaa. Demokratia hyvin toimivan byrokratian kanssa, vaikka ne ovatkin niin sopimattomia sanoja teokratian rinnalla, ovat järjestyksen ja asioiden laillisen hoitamisen vuoksi tarpeellisia. Tämä on tarpeen muistaa, kun tänä syksynä käymme jälleen neljän vuoden jälkeen valitsemaan edustajia yhteisten asioiden hoitamiseksi seurakunnassa. Ennen nykyiseen vaalikäytäntöön menoa saattoi joukko seurakuntalaisia kirkonkokouksessa puhumalla saada haluamansa henkilöt seurakunnan edusmiehiksi valtuustoon. Siksi nykyinen vaalikäytäntö on oikeudenmukaisempi, vaikka se muistuttaakin niin läheisesti maallista vallankäyttöä. Selma Chen vieraili Haapavedellä Haapaveden seurakunta sai pitää vieraanaan kiinalaista pastoria Selma Chenia. (Suomalainen muoto hänen nimestään) Hän on Taiwanin luterilaisen kirkon pappi Shrychywanin seurakunnasta Kaohsiungista. Haapavedellä Selma Chen osallistui Oulun hiippakunnan rovastikuntien lähetyspappien kokoukseen Hammasniemessä ja lähetysiltaan seurakuntakeskuksessa13. ja 14. syyskuuta. Hänen ohjelmaansa kuului myös oppilaitosvierailuja lukiossa ja Nora-instituutissa. Selma Chen kertoi Kiinan kristillisen neuvoston toiminnasta ja protestanttisten kirkkojen kehityksestä maan vapautumisen jälkeen. Vaikka Kiinan olot Maon kuoleman jälkeen ovat vapautuneet, haluaa kommunistinen hallinto pitää ohjakset tiukasti käsissään myös kirkkojen toiminnan suhteen. Kiinan kristillisen neuvoston alaiset kirkot pyrkivät puolestaan itsenäiseen hallintoon, talouteen ja julistukseen, niin etteivät olisi riippuvaisia ulkomailta tulevasta avusta. Kommunistihallinto puolestaan pelkää, että ulkomaisella avulla haluttaisiin puuttua Kiinan sisäisiin asioihin, kertoi pastori Chen. Taiwanin ja kiinan kristittyjen yhteydet, Selman mielestä, ovat edistyneet ja yhteyden pitoa helpottaa nykyaikainen tiedonvälitys internetin kautta. Haapaveden seurakunnalta Selma sai muistoksi kellon. Seurakunta on hengellinen yhteisö, mutta Jumala johtaa sitä kovin maalliselta näyttävän järjestyksen kautta. Nyt vallitsevan käytännön aikana haluamme toivoa ja rukoilla, että Jumalan arvovalta toteutuisi vaaleissa ja valitsemiemme edustajien kautta. Jos näin ei tapahdu, silloin Jumalan arvovalta kärsii tappion! Juhani Nevalainen Isäinpäivälounas sunnuntaina klo seurakuntasalissa. Ruokalista: Aurajuusto-porkkanasosekeitto perunasose, lihamureke, lämmin kasvislisäke, salaatit, kotileipä, rieska, voi, juomat, marjakiisseli Hinta: 7,50 / 3,50 / perhe 20 (2 aikuista + 2 lasta) Tuotto lähetystyöhön nimikkokohteissa. Vastuuvuorossa Kytökylä Tervetuloa! Kutsu Pääsiäisvaellus Ylös Jerusalemiin talkoisiin! Hyvä seurakuntalainen! Riemuvuoden 2000 juhlallisuuksiin kuului pääsiäisvaellus ylös Jerusalemiin. Muistatko vielä? Rakennamme vaelluksen pääsiäiseksi 2007! Tule mukaan! Tarvitsemme talkoolaisia sekä valmisteluun että toteutukseen: valmistamaan pukuja ja tapahtumapaikkoja, vastaamaan käytännön järjestelyistä ennen tapahtumaa ja tapahtuman aikana. Ilmoittaudu ennakkoon kirkkoherranvirastoon. Kurssi tapahtuman järjestämiseksi alkaa tammikuussa erikseen ilmoitetun aikataulun mukaan. Onnistuakseen vaellus tarvitsee kymmeniä vapaaehtoisia vastuunkantajia! Olisiko sinulla nyt aikaa ja voimaa tulla talkoisiin rakentamaan Pääsiäisen sanomaa? Haapaveden Seurakuntaviesti on seurakunnan tiedotuslehti. Ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Syyskuun numero 2006 on omistettu seurakuntavaaleille. Toimituskunta: Mauno Soronen, Auli Kärkölä, Reetta Paavola, Taimi Nevalainen, Tiina Sainio ja Ritva Eskola. Päätoimittaja: Juhani Nevalainen. Hammasniemessä Selman tulkkina toimi Kalajoen rovastikunnan lähetyspappi Erkki Huuki. Lähde matkaan rohkeasti Nimikkolähetti matkaan Terveydenhoitaja Pirjo Lehtiniemi on matkustanut Etiopiaan 6. työkaudelleen Matkaansiunaamisen toimitti pastori Jari Lehto Haapaveden kirkossa 6.8. jumalanpalveluksen yhteydessä. avustajinaan lähetysjohtokunnan puheenjohtaja Elvi Rehu ja lähetyssihteeri Taimi Nevalainen. Kaisa Rytky soitti viululla laulun Lähde matkaan rohkeasti pelkäämättä huomista. Herra johtaa loppuun asti, Hän on aina mukanaé Lähtöjuhlassa oli mukana myös Haapajärven seurakunnasta Sirkku ja Mika Katajamäki. Seurakuntien yhteisenä lahjana Pirjolle ojennettiin digikamera. Suljemme Pirjon seurakuntalaisten esirukouksiin. Lähde matkaan, ystävämme, seurakunnan keskeltä.. rukoukset ystävien sinua nyt kantavat.. Sinä menet sinne, missä tarvitaan nyt sinua.

3 3 Seurakuntavaalit 2006 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa toimitetaan seurakuntavaalit marraskuussa Vaaleissa valitaan noin luottamushenkilöä nelivuotiskaudeksi Haapaveden seurakunnassa valitaan kirkkovaltuustoon 23 edustajaa. Tavoitteena on saada jokaiseen seurakuntaan eri-ikäisiä, erilaisissa elämäntilanteissa eläviä ja eri aloja edustavia luottamushenkilöitä, jotka antavat kokemuksensa ja näkemyksensä seurakunnan käyttöön. Erityisesti toivotaan, että nuorten aikuisten luottamushenkilöiden määrä kasvaa. Kuka saa äänestää? Äänestää saa Suomen evankelisluterilaisen kirkon jäsen, joka on mennessä merkitty seurakunnan läsnä olevaksi jäseneksi ja joka täyttää 18 vuotta viimeistään Milloin vaalit ovat? Vaalipäivä on kaikissa seurakunnissa sunnuntai Vaalit alkavat sunnuntaina päiväjumalanpalveluksen jälkeen kirkossa ja päättyvät Haapaveden seurakunnassa samana iltana klo 20. Mikäli äänioikeutetun on vaikea päästä äänestyspaikalle, hän voi pyytää seurakunnasta mahdollisuutta äänestää ennakkoäänestysaikana kotonaan. Pyyntö kotiäänestystä varten on annettava kirkkoherranvirastoon mennessä. Mihin luottamushenkilö voi vaikuttaa? seurakuntatyön kehittämiseen ja painopisteiden valintaan kirkollisverojen käyttöön kirkon ja muiden seurakunnan toimitilojen rakentamiseen ja korjaamiseen seurakunnan virkojen ja tehtä vien sisältöihin ja henkilövalin toihin seurakunnan muiden luotta mushenkilöiden kuten kirkko neuvoston ja johtokuntien jä senten valintaan seurakunnan vapaaehtois- ja talkootyön kehittämiseen kirkollisen ja seurakunnallisen kulttuuriperinnön vaalimiseen seurakunnan yhteistyöhön mui den seurakuntien, kunnan ja jär jestöjen kanssa seurakunnan sisäiseen ja julki seen viestintään seurakunnan tai seurakuntayh tymän toiminnan ja talouden suunnitteluun kirkolliskokousedustajien ja piispan valintaan Kenestä ehdokas? Luottamushenkilöiksi toivotaan eri taustoista tulevia ja eri-ikäisiä ihmisiä, jotta he edustavat mahdollisimman laajasti kaikkia seurakuntalaisia. Luottamustoimi on julkinen tehtävä, joka edellyttää näkyvyyttä ja avoimuutta. Ehdokkaan tulee: täyttää 18 vuotta viimeistään olla vaaliseurakunnan tai jon kin toisen evankelis-luterilaisen seurakunnan jäsen viimeistään ja vaaliseurakunnan kon firmoitu jäsen viimeistään antaa kirjallinen suostumus ehdokkaaksi asettumisesta. Haapavedellä on asetettu yhteensä 68 ehdokasta Seurakuntavaaleissa on pyrkimässä kirkkovaltuustoon ehdokkaita viideltä listalta. Määräaikaan mennessä jätettiin vaaleja varten perustetun neljän valitsijayhdistyksen ehdokaslistat sekä yhden poliittisen järjestön lista. Keskustan valitsijayhdistyksen ehdokkaita on 31, Kristillisten perusarvojen puolesta ehdolla on 12, Kotikirkon listalla 9, Sydän vasemmalla ja Haapaveden Sitoutumattomat asettavat 8 ehdokasta. Valitsijayhdistysten asiamiehet saivat vastattavakseen seuraavat kysymykset: 1. Mitä ryhmänne nimi merkitsee ja miksi se mielestänne parhaiten sopii seurakuntavaalien valitsijayhdistykselle? oletteko tällä nimellä esiintyneet aikaisemmin Haapaveden seurakuntavaaleissa ja montako edustajaa teillä on nyt toimikautensa päättävässä valtuustossa. 2. Mitkä ovat mielestänne seurakunnan toiminnan painopistealueet? mihin toiminnan suunnittelussa olisi erityisesti kiinnitettävä huomiota? 3. Millainen on mielestänne Haapaveden seurakunnan taloudellinen tilanne? miten seurakunnan palvelut säilytetään? mihin taloudellisiin haasteisiin seurakunta joutuu tulevaisuudessa vastaamaan? Vaalilautakunnassa tehdään tarkkaa työtä Miten olisi kehitettävä naapuriseurakuntien ja rovastikunnan yhteistyötä? säilytetäänkö Haapaveden seurakunta itsenäisenä seurakuntana? mitä yhteistyömuotoja seurakuntien välillä voisi olla?...ja tarvittaessaa otetaan yhteyttä vaaliasiamieheen Kristillisten perusarvojen puolesta Onni Timlin 1. Kristillisten perusarvojen puolesta: Olemme esiintyneet tällä nimellä perinteisesti vaaleissa, nimi on käytössä laajemmin ja kuvastaa niitä pysyviä arvoja joita vanhoillis-lestadiolaiset haluavat kirkossamme edustaa. Edellisessä valtuustossa meillä oli kuusi edustajaa. 2. Meitä voinee kutsua arvokonservatiiveiksi. Evankeliumin julistamisen katsomme tärkeimmäksi ja työn perustaksi. Lapset ja nuoret ovat tärkeä kohderyhmä, samoin diakoniatyö ja vanhusten huomioiminen. 3. Taloustilanne on asia johon valtuutetut joutuvat perehtymään, talousasema on ollut perinteisesti kohtuullisen hyvä mutta tullenee aihettamaan lisääntyvästi huolta. On oltava valmius hyvään yhteistyöhön lähialueella. 4. Haapaveden seurakunnan itsenäisyys ei liene uhattuna, tarvitaan lisääntyvää yhteistyötä jotta talousasema voidaan turvata, eteen tulevat asiat on ratkaistava asia kerrallaan, lienee parempi että ei ole kovin lukkoonlyötyjä kantoja. Valtuutetut joutuvat perehtymään asioihin syvällisesti ja toimimaan tarvittaessa rohkeasti ja ennakkoluulottomasti Sydän vasemmalla Ville Saukko 1. Ryhmämme nimi Sydän vasemmalla lähtee tietysti anatomiasta. Sydänhän on meillä kaikilla vasemmalla puolella. Lisäksi nimi kuvastaa sitä, että valitsijayhdistys koostuu vasemmistolaisesti ajattelevista ihmisistä, kuitenkin niin, ettei jäsenkirjaa ole kyselty keneltäkään. Osa ehdokkaista on sitoutumattomia. Kun on kysymys seurakuntavaaleista, nimi Sydän vasemmalla on osuva. Olemme aikaisemminkin esiintyneet tällä nimellä. Nykyisessä valtuustossa meillä on kaksi edustajaa. 2. Hengellisen elämän ohella seurakunnan tulee toiminnassaan korostaa humaanisuutta, huonoosaisten ihmisten tukemista ja auttamista. Vaikka suomalainen yhteiskunta on vauraampi kuin koskaan, köyhyys ei ole vähentynyt, vaan päinvastoin. Epävarmuus tulevaisuudesta koskettaa yhä useampia. Rahan palvonta ja itsekkyys korostuu. Seurakunnan tulee muiden toimijoiden ohella olla pehmentämässä niitä haittoja, joita alati koveneva yhteiskunta tuo tullessaan. 3. Haapaveden Seurakunta on viime vuosien aikana investoinut Hammasniemeen merkittävästi, mikä osaltaan on heikentänyt seurakunnan taloudellista tilannetta. Kiinteistömenojen kasvu energian hinnannousun myötä tulee rasittamaan taloutta jatkossa ja jos paikkakunnalta poismuutto jatkuu, on sillä verotulokertymää heikentävä vaikutus. 4. Pyrkimyksenä tulee olla seurakunnan itsenäisyys jatkossakin. Kuitenkin jos esim. taloudelliset tekijät käyvät kestämättömäksi, tai jos seurakuntien yhdistyminen muista syistä on järkevää tai jopa välttämätöntä tähänkin vaihtoehtoon tulee suhtautua ennakkoluulottomasti. Yhteistyön tiivistäminen naapuriseurakuntien kanssa lienee jatkossa itsestään selvyys. Haapaveden kaupunki on tiiviissä yhteistyössä naapurikuntien kanssa. Olisiko tästä yhteistyöstä opittavaa myös seurakunnalla? Keskustan valitsijayhdistys Janne Mäkinen 1. Keskustan valitsijayhdistys on Keskustaa kannattavien seurakuntalaisten perustama valitsijayhdistys. Viestimme avoimesti meitä yhdistävän asian, piiloutumatta minkään peitenimen taakse. Olemme esiintyneet tällä nimellä aikaisemminkin hyvällä menestyksellä. Meillä on yhdeksän edustajaa nykyisessä valtuustossa. 2. Sanan julistus, lasten kerhot, nuorisotyö, diakoniatyö ja lähetystyö. Rajallisten voimavarojen vuoksi tulee keskittyä olennaiseen. 3. Tyydyttävä. Keskitytään varsinaisiin toimintamuotoihin käytettävissä olevat voimavarat huomioiden ja tekemällä yhteistyötä esimerkiksi naapuriseurakuntien ja -kuntien kanssa. Seurakunnan verotulojen lasku. 4. Toistaiseksi kyllä. Meillä on jo yhteinen kanttorin virka Oulaisten kanssa. Esimerkiksi yhteisten seurakuntapastoreiden ja diakonien toimia voitaisiin kehittää. Kotikirkon puolesta Jyrki Majuri 1. Kotikirkon puolesta valitsijayhdistys kokoaa yhteen seurakuntalaisia, jotka haluavat olla mukana kotiseurakunnan toiminnassa ja osallistua myös seurakunnan päätöksentekoon, mutta emme ole sitoutuneita mihinkään puolueeseen. Nimi oli käytössä jo edellisissä seurakunta vaaleissa ja meillä on neljä edustajaa valtuustossa. 2. Jumalanpalvelukset, hengellinen toiminta ja lähetystyö. Kirkon toiminnan tuominen lähemmäksi seurakuntalaisia että tuntisimme olevamme kotona kirkossa. 3. Taloudellinen tilanne on tiukka Seurakunnallisten palveluiden säilyttämiseksi on lisättävä yhteistyötä lähiseurakuntien kanssa. Yksi keino olisi hallinnollisten palveluiden yhdistäminen tai ulkoistaminen. Kirkkoon kuuluvien määrän väheneminen rasittaa kirkon taloutta tulevaisuudessa. 4. Taloudellinen tilanne huomioiden tulisi huolehtia seurakunnan perustehtävistä itsenäisenä seurakuntana, yhdistyminen ei ole tarpeellista. Hallinnon virkojen yhdistäminen useamman seurakunnan kesken. Haapaveden Sitoutumattomat Jarmo Viinala 1. Haapaveden Sitoutumattomat tarkoittaa, että olemme vapaita poliittisista linjanvedoista. Näin ollen voimme toimia ja ajaa asioita asiapohjalta, tulipa esitys miltä taholta tahansa, kunhan se palvelee seurakuntalaisia tasapuolisesti. Nykyisessä kirkkovaltuustossa Haapaveden Sitoutumattomilla on 2 valtuustopaikkaa. 2. Kristillisen sanoman kertominen niin. että seurakuntalaiset kokevat sen omakseen, jolloin kynnys osallistumiseen ja palvelujen käyttämiseen on matala ja luonnollinen kaiken ikäisillä. Seurakuntalaisten keskuudessa vallitsevaan hätään ja vaikeuksiin tulee olla valmius puuttua. 3. Seurakunnan talous on valtakunnan keskitasoa parempi. Velkaa on kohtuullisesti. Palvelujen säilyttäminen edellyttää, että seurakunnan toiminta kiinnostaa seurakuntalaisia, jonka vuoksi työntekijöiden tulee jalkautua seurakuntalaisten keskuuteen. Haasteita tulee verotulojen pienenemisestä ja epävarmoista odotuksista valtion veroperusteista. 4. Yhteistyötä naapuriseurakuntien ja Rovastikunnan kanssa tulee kehittää mm. yhteisien virkojen perustamisella. Samoin voidaan käyttää yhteisiä tiloja (leirikeskukset) ja koulutuksen keskittämisellä. Haapaveden seurakunta pidetään itsenäisenä seurakuntana.

4 4 Mitä kuuluu Ridalaan nyt? Ystävyysseurakunta Nuoremmat seurakuntalaiset jo kysyvät, mikä se sellainen Ridala on? Ridala on Haapaveden ystävyysseurakunta. Samoin naapuriseurakuntiemme Kärsämäen ja Oulaisten luvun alussa solmittu ystävyys on kestänyt luvulle. Alkuun vierailtiin puolin ja toisin. Pieni seurakunta sai ystäviltä myös taloudellista tukea. Ystävyysseurakuntien suurhanke käynnistyi 1990-luvun loppupuolella. Ridalan seurakunnan keskiaikainen kivikirkko oli talvella kylmä ja muuta kokoontumistilaa ei ollut. Ridalan seurakunta päätti rakentaa uuden seurakuntatalon ystävyysseurakuntien tuella. Talkooavun sijasta päädyttiin avustamaan taloudellisesti. Siitä alkoikin yli kolmen vuoden mittainen ponnistus. Varoja kerättiin erilaisin tempauksin ja haastekampanjoin. Yksityiset, eritykset ja yhteisöt tekivät mittaviakin lahjoituksia, jotta päästiin päämäärään. Ridalan seurakunnan puolesta hanketta veti silloinen kirkkoherra Petter Paenurm, jonka monet vierailut ovat jääneet haapavetisten mieleen. Talon vihkiäisjuhlassa helluntaina 2000 hän totesi, että ystävyys ja yhteistyö on ollut niin mittavaa, että sitä ihmeteltiin koko Viron kirkossa. Seurakunnan lehtori Heli Reichardt kirjoitti seuraavana suvena kiitossanoissaan ja niin seisoo tämä talo täällä Ridalan kirkkoon menevän tien vieressä ikään kuin muistomerkkinä kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta, joka ylittää ihmisten ja valtioiden väliset rajat. Hiljaisempia vuosia Tiivistä rakentamista ja monia vierailuja seurasi ystävyysseurakuntatyössä hiljaisempi vaihe. Pitkäaikainen kirkkoherra siirtyi Tarttoon Marian seurakunnan kirkkoherraksi ja Ridalan pieni seurakunta jäi ilman paimenta kamppailemaan taloushuolien kanssa. Seurakunnan vastuu lainoista oli liian suuri ja ystävyysseurakuntien avulla ne saatettiin järjestykseen. Uutta eloa Vuoden 2005 aikana Ridalan seurakunta sai uuden paimenen. Hänen johdollaan seurakuntaelämä on vilkastunut ja seurakunnan talous on kunnossa. Se helpottaa ystävyysseurakuntien huolta. Voimme rauhassa keskittyä hoitamaan pois vanhat velvoitteet. Seurakunnan maksavien jäsenten määrä on noin sata, suunnilleen sama kuin toiminnan käynnistyessä 1990-luvun alussa. Monet ovat nähneet uutiskuvissa Tallinnaan nousevat pilvenpiirtäjät, mutta syvällä maaseudulla eletään vielä varsin niukasti. Toivoa sopii, että seurakuntalaiset kykenevät kantamaan vastuun taloudestaan. Seurakuntakoti on seurakuntalaisille arvokas. He pitävät siitä hyvän huolen. He kokevat, että se on suuren ystävyyden lahja. Vihkiäisjuhlassa lausutun toiveen mukaisesti he ovat täyttäneet talon elämällä, valolla ja toivolla niin, että talosta on muodostunut seurakuntalaisille koti. Seurakuntalaiset kokoontuvat jumalanpalveluksiin kahdesti kuukaudessa. Vanhustenpiiri kokoontuu kerran kuussa. Pyhäkoululaisia on kymmenkunta. Erilaiset tapahtumat ja juhlat ovat tärkeä osa seurakunnan elämää. Lisäksi käydään seurakuntalaisten syntymäpäivillä. Seurakuntakodin yhteydessä toimii pappila. Viime talven aikana pappilaan rakennettiin savuhormi, takka ja sauna. Maalämpöpumppu uusittiin ja eristystä parannettiin. Ridalan kun- ta, joka on Haapaveden kaupungin ystävyyskunta, lahjoitti seurakunnalle EEK tiekirkkoprojektiin, jolla voitiin palkata kesäksi nuori kirkon oppaaksi. Seurakunta toivoo, että se saisi oman kanttorin. Kari Tynkkynen kertoo, että heillä olisi mahdollisuus saada kanttoriksi lääninrovastin tyttö Lea Salumäe, joka palaa Göteborgista Viron kirkon palvelukseen. Onnistunut seurakuntamatka Haapaveden seurakunta järjesti ystävyysmatkan Ridalaan heinäkuun lopulla. Matkalla oli mukana myös Kärsämäen seurakunnan jäseniä. Matkan tärkeimmäksi ajatukseksi lausuttiin yhteyden ystävyyssuhteiden vaaliminen. Matkalaiset yöpyivät seurakuntalaisten kodeissa. Kieliongelmat eivät haitanneet. Ystävyys kasvoi ja uusiakin ystävyyssuhteita solmittiin. Ensi kesänä, jos Jumala suo, Ridalan seurakuntalaiset tulevat vierailulle ja silloin me saamme avata kotimme ovet palvellaksemme heitä. Mauno Soronen Ridalan matkan jälkeen pidetyssä seurakuntaillassa oli runsaasti osanottajia. Tilaisuus koettiin innostavaksi ystävyysseurakunta toiminnassa. Myyjäisten ja huutokaupantuotto oli 708,15 euroa. Tulo käytetään Ridalan seurakunnan hyväksi otetun lainan maksamiseen. Sydämellinen kiitos arpavoittojen ja myyjäistavaran lahjoittajille. Seurakuntaväen Ridalan matka ( sävel Kukkuu, kukkuu... ) Pe Perjantaiaamuna seitsemän aikaan Mauno jo nimiä luetteli. Kuka oli lähdössä Ridalaan ystäväjoukkoa tapaamaan. 2. Onkos teillä kassissa passi, matkustuskirjat kunnossa? Ei ole pakko kuunnella, väki voipi nukkua bussissa. 3. Huolia vailla me istua saamme Laurin kyydissä turvassa. Muistakaa tulla puhumaan, kynttilät vakan alta loistamaan. 4. Kahvihampaan kolotukseen saatiin Viitasaarella helpotus. Sittenpä kerro jo Mainalle ehdotus sunnuntailounaalle. 5. Maina lupaa ongelmat hoitaa aina jollakin tavalla. Ei ole pulmaa laisinkaan, pastori-mauno saa johtaa vaan. 6. Laulu iloisesti bussissa raikaa, runoilla meitä rääkätään. Pyhäjokiseutukin luetaan, uutiset tarkasti tutkitaan. 7. Viron kielen pikakurssin oppilas istuu ja kuunnellee penkissä: kallistada kalju kannatus, lavastaja laita hallitus. 8. Tähtihovi tien yli kaartaa, ruoka on kaikille maistuvaa. Satamaan tullaan ajoissa, laiva ei kunnolla keikuta. 9. Konsertti alkaa kahdeksan aikaan, kuinka me ehdimme ajoissa? Tarkasti tultuas perille, Takaoven kautta ett hiippaile. 10. Urkuja polkee kanttori kovaa, tenorikin vahvasti laulelee. Perheisiin meidät jaetaan, turkua Kari ei puhukkaan. La Aamulla olemme iloisella päällä, metsät on katsottu, kanatkin, Lapsoset tulkaa istumaan, pastori-maunon mukahan. 12. Kulutusjuhlamme torilla alkaa, vaatteet ja koristeet kasseihin. Seuraus voi olla vakava: krooninen rahapula jatkuva. 13. Bussissa näemme me kylpylöitä, joutsenen emon poikineen. Vanhoja taloja korjattu, rautatietäkin napattu. 14. Rannan lähellä liikkuen kävellen Tsaikovskin penkkiä kuvaamaan. Hunnius patsaansa ansaitsi, kylpylän tänne kun perusti 15. Soittolavalta kaikuikin laulu, pikkuinen ryhmä sitä testasi. Aurinko kello ei toimikaan, taivas on pilvessä kokonaan. 16. Kastekappeliin Kari vei meitä toimintatapoja kuulemaan. Kirkossa veisaamme, maa on niin kaunista laulamme. 17. Lossi platsilta jonossa mennään Stoorin kellariin rantaan päin. Satasella syömme lounasta, Aura-vettäkin pullosta. 18. Pulmapäivä nuorella parilla, Ridalan kirkolla vieraita. Valkeat nauhat autoissa, torvia soitetaan letkassa. 19. Kansantanhut ja kansallispuvut värikkäinä loistavat pihalla. Laulu ja runot, puheetkin, tavaroitten vaihtoa tietenkin. 20. Pöytä notkui ruokien määrästä: viinerit, salaatit ja pullaakin. Sade ja ukkonen uhkaavat, kuitenkin juhlamme laistavat. 21. Kauniille päivälle kaunis päätös Ridalan kirkossa vietetään. Perheisiin taasen joutuisaan, saunan löylyä nauttimaan. Su Hyvästelyn aika on koittanut meille, läpyttelyt, halaukset annetaan. veisut ja puheet pitkittää lähtöaikaa yhä venyttää. 23. Uuden Moision kartanon tilaan kunnantalo on muuttanut, Matka on pitkä Ridalaan Asioita tulla hoitamaan. 24. Laikmaan Antsin olkista kattoa moni meistä tahtoi ihailla. Kauanko pitää sadetta, sitä lienee vaikea arvata. 25. Lapsi lykky varmasti säilyy, Olavi sen hoiteli nauhoilla. Kaikki me kummiksi tahdomme, vauvan hoidossa autamme. 26. Kahvipaikkaa ei millään löydy, ajetaan suoraan hotelliin. Toompean mäelle kiivetään, saiskohan särkyyn lääkettä? 27. Rahvaan puolelta ylhäisten puolell vapaasti voidaan siirtyä. Suomenlippukin hulmahti, Maamme-laulu jo törähti. 28. Eesti majassa toivomus kuultiin: jokainen sai oman ruokansa. Jälkiruuasta unelma joillakin oli lohtuna. 29. Pressan linnassa vahdin vaihto, senkin me saimme huomata. Ruusut on kauniissa kukassa, tarhattu aitojen takana. Ma Kiitos teille kivasta keikasta rehti ja reilu porukka! Hyvässä hengessä matkattiin, huumorilla mutkat oikaistiin.

5 5 Diakoniatoimiston kuulumisia Syksy on alkanut, mikähän se kesän ja syksyn raja virallisesti lienee, mutta ainakin meillä kerhot pyörähtävät käyntiin syksyn merkkinä. Seurakuntakerho kokoontuu joka toinen tiistai kahdeltatoista, kuulo- ja näkökerhot kerran kuukaudessa samoin tiistaina. Kirkollisista löytyvät aina tarkemmat ajat. Tervetuloa kerhoihin uudet ja entiset, kaikki jotka kokevat sen itselleen tarpeelliseksi ja virkistäväksi. Syksylle on paljon suunniteltu, erillinen tapahtumakalenteri on toisaalla tässä lehdessä. Erikseen mainitsen vapaaehtoistyön jatkokurssin joka pidetään täällä seurakuntakeskuksessa. Kurssi on jatkoa viime keväänä aloitetulle kurssille, myös aiemmin peruskurssin läpikäyneet voivat osallistua tähän. Myös sururyhmä aloittaa täällä seurakuntakeskuksessa, siitä tulee oma ilmoitus. Sururyhmää on pidetty jo kolme kertaa, ja se on koettu tarpeellisena. Myös me vetäjät olemme saaneet paljon, surua ja siihen liittyviä tunteita on pystytty purkamaan ja jakamaan toisten saman kokeneiden kanssa. Tällä kertaa mukana on minun lisäkseni Koivulan Kaarina ja Niemelän Eeva. Lokakuun alusta toivottavasti saan työkaverin tänne, siihen asti diakoniatoimistosta löytää vain minut. Mahdollisuuksien mukaan käyn kotikäyntejä, ja puhelimesta saa kyllä työntekijän kiinni jos ei muuten. Päivystysaika toimistolla on maanantaista torstaihin Oikein kaunista ja mukavaa syksyä itse kullekin toivottelee Ritva KONEMYYNTI PEKKA SAARI OY OULAINEN, Koskelankatu 2, puh. (08) HAAPAVESI, Pulkkilantie 85, puh. (08) HAAPAVEDEN TAKSIPALVELU * PÄIVYSTYS YMPÄRI KAUPUNKIA! TAKSIASEMA KARHUKANGAS METSONPERÄ MIELUSKYLÄ MINNE TIE TAKSI VIE HAAPAVEDEN PESULA Oy Puh. (08) MYÖS TAKSI- KESKUS PESULAPALVELUT Kuljetuspalvelumme Haapaveden lisäksi * ma: Pulkkila, Piippola, Pyhäntä ja Kärsämäki * ke: Oulainen ja Ylivieska Kemialliset pesut, matot ym. LAHJATAVARAMYYMÄLÄ NAPUTIINA Vanhatie 72, Haapavesi, puh. (08) , Avoinna: ma-pe 9-17, la suljettu Diakonian tapahtumia syksylle 2006 Viikolla 40 vanhustenviikko 1.10 klo Vanhustenviikon aloitusjumalanpalvelus, kylien kirkkopyhä ja perhekirkko. Kirkkokahvit järj. eläkeliitto Vapaaehtoistyön jatkokurssi seurakuntakeskuksessa klo Neurologia ilta Hammasniemessä klo Sururyhmä alkaa klo Rovastikunnallinen kehitysvammaisten kirkkopyhä Haapavedellä Viikko 43 vastuuviikko Kuvia kesäleiriltä Sururyhmä Haapaveden seurakunnassa alkaa sururyhmä omaisensa/läheisensä kuoleman kautta menettäneille. Ryhmä alkaa klo ja kokoontuu kuusi kertaa. Kokoontumispaikkana on seurakuntakeskuksen pienryhmähuone. Lisätietoja Ritva Eskola HAMMASLABORATORIO ERIKOISHAMMASTEKNIKKO VESA KUUSIRATI Urheilutie 49, HAAPAVESI, puh , KELLOSEPÄNLIIKE KELLOJA KULTAA KIHLOJA PALKINTO YM. LAHJATAVAROITA RUNSAS VALIKOIMA NIVALA, puh. (08) HAAPAVESI, puh. (08) HUSQVARNA VARUSTAA METSÄTYÖHÖN Husqvarnan laajassa valikoimassa on monipuolisia sahoja kaikenlaiseen käyttöön. Muista myös Husqvarnan käytännölliset tarvikkeet ja EuroTest-luokitellut turva-asut. Husqvarna 345 E 469 Great experience Arkinen kävely hautausmaalla Turvapusero 69 Turvahaalari, Std. 99 Light-saappaat 72 Lisätietoja: Tiedustele myös käytettyjä vaihtokoneita HAAPAVEDEN PYÖRÄ JA KONE KY Vanhatie 40 p , VÄRISILMÄ Sisustuspartio Ky Hakakuja 11, Haapavesi Puh. (08) , puh./fax (08) GSM Hautakiviliikkeen autolla on lupa liikkua hautausmaalla silloin, kun tuo kiviä, muut sen sijaan tarvitsevat kirkkoneuvoston luvan, selitti hautausmaan työntekijä. Kasteluvedenottopisteitä on eri puolilla hautausmaata. Toivotaan, että asiakkaat palauttaisivat kastelukannun sille paikalle mistä ovat ottaneet sen käyttöönsä. Hakakuja 1, HAAPAVESI (08) , fax (08) Hautausmaan aita on saamassa uuden ilmeen... ja muurin päälle asetetaan vielä pellit. Käytävien varsilla oli siistit jäteastia toinen maatuville ja toinen muille jätteille. Muovikassit, lasit, metalli ja hautakynttilöiden kuoret eivät kuulu maatuvan jätteen joukkoon. Kurkistus biojäteastiaan herätti kysymyksen, koskahan suomalainen pääsee välinpitämättömyydestään jätteiden suhteen? Jokaista vedenottopistettä kohden on kuulemma kolme kannua käytettävissä! Kaikesta huolimatta yleisilme oli siisti ja kaunis. Hyvät ystävät, levätkää rauhassa, useimmiten minä kuljenkin täällä ilman kameraa. JN. LVI-tarvikkeet -myynti ja asennus JOKILAAKSOJEN KENGITTÄJÄ Vanhatie 49, HAAPAVESI Puh Hakakuja 8, HAAPAVESI Puh. (08) , ÖLJYPOLTINHUOLTO HYDRAULITARVIKKEET

6 6 Varhaisnuorten kerhot maanantaisin Hyttikallion koululla poikien pelikerho 1-2 luokkalaisille klo Aino Timlin, Anni Laitinen ja Milla Jylhä. poikien pelikerho 3-4 luokkalaisille klo Anne Kukkura ja Kaisa-Reeta Nevala. poikien pelikerho 5-6 luokkalaisille klo Kaisa- Reeta Nevala. poikien pelikerho 3-8 luokkalaisille joka toinen viikko klo Mikko Pahkasalo. Arkissa kokkikerho 4-6 luokkalaisille klo Sanna Lehti, Anni ja Jenni Laitinen, Miia Martinmäki ja Jonna Hietajärvi. tiistaisin Hyttikallion koululla tyttökerhot 1-6 luokkalaisille klo Milla Jylhä, Jenna Eskola ja Jenni Laitinen. Arkissa pienoismallikerho 2-6 luokkalaisille klo Joonas Myllylä, Esa Koirikivi ja Kari Jääskelä. Vattukylän koululla tyttöjen kokkikerhot 3-8 luokkalaisille klo Ulpu Tuomaala ja Anu Taskila. Humalojan koululla tyttöjen kokkikerho 3-8 luokkalaisille klo Kaisa Rytky ja Sanna Lehti. Ekakerho esikoululaisille 1-2 luokkalaisille klo Kaisa Rytky. Aittolan koululla 3-8 luokkalaisten kerho klo kertaa syksyllä ja keväällä Lea Alila ja Ilkka Jääskelä. keskiviikkoisin Mäkirinteen koululla poikien pelikerho 4-6 luokkalaisille klo Janita Aksila ja Mikko Manninen. poikien pelikerho 1-3 luokkalaisille klo Heidi- Marju Silvola ja Mirva Laurila. Arkissa Yläasteen kokkikerho 7-8 luokkalaisille klo Susanna Eskola ja Aino Timlin Vattukylän koululla poikien kokkikerho 3-8 luokkalaisille joka toinen viikko klo Kaisa Rytky ja Kari Jääskelä. Mieluskylän nuorisoseuralla poikien pelikerho 1-8 luokkalaisille klo Laura ja Sanna Jantunen syksyllä ja keväällä niin kauan kuin tarkenee. Mieluskylän koululla tyttöjen pelikerho 1-8 luokkalaisille alkaen klo Laura ja Sanna Jantunen syksyllä ja keväällä niin kauan kuin tarkenee. Tule mukaan päiväkerhoon - päiväkerho on tarkoitettu 4-6 vuotiaille lapsille - päiväkerho kokoontuu kerran viikossa 2 tuntia kerrallaan - päiväkerhossa askartelemme, laulamme, leikimme, maalaamme, opettelemme kuuntelemista ja kerrontaa, opettelemme hyviä tapoja ja kavereina olemista - päiväkerhossa on joka viikolle oma aihe kirkkovuoden ja vuodenajan mukaan - päiväkerhossa on hartaushetki, jolloin hiljennymme ja juttelemme Taivaan Isästä sekä kuuntelemme vuorotellen jokaisen lapsen mieleen tulevia ajatuksia ja kysymyksiä - päiväkerhossa opettelemme hyviä pöytätapoja, sillä lapset tuovat kerhoon omat pienet eväät - päiväkerhon toiminta- ja materiaalimaksu syys- ja kevätlukukaudelta on 20, toiselta saman perheen lapselta 10. PERHEKERHO KUTSUU! - lapsia, äitejä, isiä, isovanhempia ja päivähoitajia - kerho kokoontuu keskiviikkoisin, voitte tulla joko aamupäi- vällä klo tai iltapäivällä päiväkerhossa leikimme, jutustelemme, laulamme, askartelemme ja vietämme satutuokioita. Kerhossa on myös lyhyt hartaushetki ja kahvi-mehutarjoilu (vapaaehtoinen maksu perhekerhotyön hyväksi) - perhekerhoon ei tarvitse ennakkoon ilmoittautua eikä siinä ole osallistumismaksua. Lehtien kirkollisista ilmoituksista voi tarkistaa onko jotain erityistä/ muutosta ohjelmassa. TERVETULOA MUKAAN TOIMNTAAN, myös jumalanpalvelukseen kotikirkkoon sunnuntaisin klo LISÄTIETOJA TOIMINNASTA: - lastenohjaajilta puh (toimisto), (kerho huone), kirkkoherranvirastosta puh sekä sanomalehtien kirkollisis ta ilmoituksista - seurakunnan kotisivut löytyvät osoitteen kautta Lähetysilta klo 19 Seurakuntasalissa järjestetään lähetysilta, jossa Petteri Tiainen kertoo lähetystyöstä Etu-Aasiassa. Tiaisen perhe, Sanna (s. Siljander), Petteri ja 3 lasta, ovat olleet työssä muslimimaassa. Nyt he ovat Suomessa ja perheeseen on äskettäin syntynyt poika-vauva. Tiaiset ovat Uusheräyksen nimikkolähettejä Lähetysyhdistys Kylväjän kautta. Tervetuloa! Karhukankaan koululla kerho tytöille ja pojille klo kertaa syksyllä ja viisi kertaa keväällä Lea Alila ja Ilkka Jääskelä. Vattukylän koululla ekakerho esikoululaisille 1-2 luokkalaisille klo kertaa syksyllä ja 5 kertaa keväällä Lea Alila ja Kaisa Rytky. torstaisin Yläasteella pelikerho 7-8 luokkalaisille klo Elias Heiska ja Mikko Manninen. rippikoulun käyneiden pelikerho klo Elias Heiska ja Jukka Jääskelä. Vatjusjärven koululla tyttökerho 1-7 luokkalaisille klo Hanne Liukkonen ja Eija Säynäjäaho poikien pelikerho 1-6 luokkalaisille klo Joonas Myllylä, Sami Törmälehto ja Joonas Myllylä. Karsikkaan koululla kerho tytöille ja pojille klo kertaa syksyllä ja 5 kertaa keväällä Lea Alila ja Saku Mehtälä. perjantaisin Aittokylän koululla ekakerho esikoululaisille 1-2 luokkalaisille klo kertaa syksyllä ja 5 kertaa keväällä Lea Alila ja Kaisa Rytky. Mennäänkö? Vuosikymmenten ajan kirkossamme on ollut lähes itsestään selvää, että sunnuntaina lapset menevät pyhäkouluun. Nyt tilanne on toisenlainen. Mieleen nousee jo kysymys: mennäänkö enää pyhäkouluun? Kyllä monet menevätkin ja varsinkin siellä, missä perinne on säilynyt vahvana. Kun on uskollisia pyhäkoulunopettajia ja pyhäkoulutyötä arvostavia vanhempia, pyhäkoulu voi hyvin. Pyhäkoulun toimintaympäristö on joka tapauksessa muuttunut. Itse asiassa muutos on ollut nopea ja voimakas. Kinkeripiireissä lapset ovat vähentyneet ja uusien pyhäkoulunopettajien löytäminen on ollut vaikeaa. Sunnuntai on lähes ainoa päivä, jolloin perhe ehtii olla yhdessä. Pyhäkoulu katkaisee yhdessäolon ajan. Kaupatkin ovat usein auki sunnuntaisin. Kauemmaksi lähtevät kokevat pyhäkoulun esteeksi. Arkipyhäkouluakin on kokeiltu, mutta se on helpompi mieltää kerhoksi kuin pyhäkouluksi. Jotenkin meissä elää ajatus, että pyhäkoulu on pyhäpäivän juhla, sunnuntain lasten jumalanpalvelus luvun menestystarina, sunnuntain pyhäkoulu, on joka tapauksessa uusien haasteiden edessä, toivottavasti uuden kynnyksellä, josta avautuu valoisa huone. Viimeisen vuosikymmenen aikana pyhäkoulua on kehitetty yhä toiminnallisempaan suuntaan. Voidaan kysyä, onko se ollut tarpeellista? Onko tässä ajassa äksöniä jo niin paljon, että seurakunnan pitäisi tarjota vain rakastavaa rauhaa. Puhuttelevatko yksinkertaisetkin ikuiset kertomukset myös tämän päivän lasta? Luulen, että puhuttelevat! Meidän tulee uskoa niiden voimaan! Pyhäkoulunopettajat! Tule pyhäkoulunopettajien kokoukseen pohtimaan pyhäkoulun tulevaisuutta. Otetaan itsellemmekin pyhäpäivä päiväksi, jolloin kaikki arkirutiinit väistyvät ja sisin hiljentyy kaikkivaltiaan edessä. Kutsu vielä kyläsi ja korttelisi lapset pyhäkouluun! Hyvät vanhemmat! Olisiko vielä aika, jolloin lapsesi käy pyhäkoulussa? On suuri siunaus saada lapsuuden vuosiin muisto pyhästä hetkestä, jolloin puhuttiin Jeesuksesta ja taivaan Isästä. On suuri siunaus kantaa muistin maailmassa sitä pientä kokemusta, kun pyhäkoulunopettaja antaa pienen lampaan liimattavaksi pyhäkoulutauluun. Jää muistiin jälki: näin taivaan Isä hoitaa lapsiaan! Mauno Soronen Uusheräyksen kirkkopyhä Messu kirkossa klo 10, saarnaa Niilo Karjalainen (kolehti Uusheräykselle) Kirkkokahvit ja seurat seurakuntasalissa, Jorma Räisänen ja Niilo Karjalainen. Heiltä meille lähetysseminaari la Kalajoen seurakuntatalolla klo Mukana on myös Taiwanilainen pastori Shu Chen Seminaari on tarkoitettu lähetystyön vastuunkantajille ja kaikille kiinnostuneille. Ilmoittautuminen Taimille mennessä

7 7 Nuorten syksy 2006 Viikko-ohjelma Su klo 10 jumalanpalvelus kirkossa Ti klo 19 peli- / askarteluilta Arkissa Ke tyttöjen piiri Kaisan johdolla Yövalo-tilassa joka toinen viikko, alkamisaika vielä avoin To klo 17 nuorten pelikerho Ylä-asteen salissa klo 19 nuorten pelikerho Vatjusjärven koululla klo 19 nuorten kuoron harjoitus seurakuntakeskuksessa Pe klo nuortenilta Arkissa, joka toinen viikko ripari-ilta ja joka toinen viikko vanhojen ilta klo avoimet ovet kaikille nuorille Arkissa Nuortenillat ynnä muut R = ripapari-ilta, V = vanhojen ilta, K = kaikkien ilta Musiikillinen nuortenilta, mukana Kärsämäen nuoria K Oma kuva, Kaisa V 6.10 Uusien isojen koulutus alkaa Retki Kärsämäen nuorten kahvilaan Oulun hiippakunnan lähetysseminaari Kalajoella. Kysele Reetalta lisää ja ilmoittaudu viim rippikoululaisten jatkis Hammasniemessä. Ilmoittaudu Reetalle klo 19 Iltakirkko, kerhonohjaajien työhön siunaus Retki Pekka Laukkarisen konserttiin Kärsämäelle. Ilm. viim Reetalle Jumalan antamat lahjat V Musiikin lahja R Isä tietää kaiken V Rovastikunnan nuorten sählyturnaus Haapavedellä Maata näkyvissä festarit Turussa, Ilmoittaudu Reetalle lokakuun loppuun mennessä Harrastellaan R Isoskoulutus I Hammasniemessä Vanhojen ilta, aihe mietinnässä Joulujuhla K Uusien isojen koulutus alkaa pian Voit tulla koulutukseen mukaan, vaikka et vielä osaisikaan ajatella itseäsi isosen tehtävään. Koulutus on oivallinen tilaisuus tutustua itseesi, viihtyä yhdessä muiden nuorten kanssa ja miettiä kaikessa rauhassa, mitä usko Jumalaan voisi sinulle merkitä. Isoskoulutus antaa mahdollisuuden toimia ensin ryhmänohjaajana varhaisnuorten leireillä ja sitten myöhemmin myös rippileireillä, jos tunnet siihen kutsumusta. Koulutukseen ilmoittautuminen tapahtuu perjantaina klo 19 Arkissa alkavassa koulutuksessa. Jos et jostain syystä pääse silloin tulemaan voit ilmoittautua Lealle tai Reetalle. Isoskoulutus jatkuu viikonloppuleireinä Hammasniemessä: , ja Tervetuloa mukaan Paikka-/ Saapas-toimintaan Jos olet käynyt Tuiskulassa, et ole varmaan välttynyt törmäämästä punaliivisiin saapastelijoihin. Nuo saapaslaiset ovat siellä aina lauantai-iltaisin nuoria varten ja ojentavat auttavan kätensä aina tarvittaessa. Saapasteleminen on kivaa puuhaa, väittävät toiminnassa ilta illan jälkeen pyörivät vapaaehtoiset. Jospa sinäkin lähtisit katsomaan mistä oikein on kysymys. Voit päästä mukaan, jos täytät ensi vuonna 18, tai olet sitäkin vanhempi, esim. nuoren vanhempi ja haluat lähteä katsomaan, millaisessa paikassa nuoret aikaansa kuluttavat. Seuraavat Haapaveden Paikka-vuorot ovat ja Saapas-koulutuksessa saat valmiuksia saappaana toimimiseen ja koko elämää varten. Koulutuspäivämäärät ja paikat ovat seuraavat: I osa Sievin Louet II osa Haapajärven Honkaniemi III osa Ylivieskan Törmälä IV osa Haapaveden Hammasniemi Kysele lisää Reetta Paavolalta, p Käytössäsi ovat seuraavat nuorisotyöläiset: Jari Lehto, nuorisopappi, p Reetta Paavola, nuorisotyöntekijä, p Lea Alila, varhaisnuorisotyöntekijä, p Kaisa Rytky, nuorisotyöharjoittelija * * Hyttikalliontie 55, HAAPAVESI , faksi Arkut Kukkalaitteet * * Sidontatyöt Hautakivet Urheilutie 49, HAAPAVESI, puh (ilta ) NÄHDÄÄN NÄKÖKESKUKSESSA YLIVIESKA ISO KÄRKKÄINEN Rautatienk. 6 p p OULAINEN Oulaistenk. 32 p HAAPAVESI Säästökulma p SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRI TAAVI VÄHÄSÖYRINKI VASTAANOTTO LIIKKEISSÄMME Valis Vanhempainseminaari Sinulle, joka haluat löytää vanhemmuuden itsestäsi. Valis on tarkoitettu kaikille peruskoululaisten vanhemmille. Seminaarin tavoitteena on aktivoida löytämään omat voimavarat vanhemmuudessa. Valiksen lähtökohta on kunnioittaa jokaisen osanottajan omaa isyyttä ja äitiyttä. Valis ryhmä kokoontuu joka toinen viikko. Tapaamiset ovat kestoltaan 2 tuntia ja työskentelyn tukena on Valis työkirja. Vetäjänä toimii pastori Jari Lehto. Anna- Maria Mattila ja Reetta Paavola avustavat tarvittaessa. Ilmoittautuminen tapahtuu ensimmäisellä kokoontumiskerralla torstaina klo 19 Yövalon ja Ystävänkammarin tilassa, Kauppamatin talossa (sisäänkäynti pihan puolelta). Järjestäjänä Yövalo ja Haapaveden seurakunta Hammasniemen leirit: 7-8 luokkalaisten leiri Hammasniemessä Leiri maksaa 10 euroa 5-6 luokkalaisten Hammasniemessä. Leiri maksaa 15 euroa. 1-4 luokkalaisten leiri Hammasniemessä. Leiri maksaa 10 euroa. Leireille ilmoittaudutaan Lealle p Vastuuntuntoinen hautaustoimisto -luotettava asiantuntija kaikissa hautaukseen liittyvissä järjestelyissä. Suomen Hautaustoimistojen Liitto r.y.:n jäsenliike. HAAPAVEDEN KUKKAKAUPPA JA HAUTAUSTOIMISTO REPO KY Vanhatie 53, Haapavesi, p. (08) , Vanhatie 55, (Kustaankulma), Haapavesi puh. (08) avoinna ma-to 10-17, pe 10-18, la HAAPAVEDEN APTEEKKI p synttärit 1996 syntyneille su klo ilmoitt. virastoon p mennessä HAAPAVESI Vanhatie 54 Puh. (08) KUVAT TUNNISSA! Vanhatie 59 C HAAPAVESI p Katso uudet nettisivumme: Vanhatie 55 p Anu ja Heidi AJONEUVOJEN AUKAISUPALVELU autoon kuin autoon Lukkoseppä-Suutari-Nahka-Tuote avoinna: ma-pe 9-17 Tähtelänkuja Haapavesi p. (08) ,

8 8 Maisema avartuu Paakkilan ympäristössä Haapaveden seurakunnan omistama vanha pappila piha-alueineen on osa alueemme historiaa. Vanha pappila on rakennettu Talossa aloitti toimintansa Haapaveden emäntäkoulun edeltäjä Kasvitarha- ja keittokoulu pappila remontoitiin seurakunnan kokoontumistiloiksi luvulla rakennuksessa oli päiväkoti. Pappilan piha-alueella on oma historiansa. Pappilassa 1890 ja 1910 luvuilla toiminut emäntäkoulu rakensi piha-alueen puineen, kukkineen, käytävineen ja kasvitarhoineen erinomaiseen kukoistukseen. Se oli Haapaveden helmi. Vanhat valokuvat ja muistitiedot ja merkinnät kertovat kauniisti niistä ajoista. Nyt on tullut aika aloittaa vanhan ja kansallisestikin arvokkaan rakennuksen ja sen puistikkoalueen kunnostaminen. Hankkeen etenemiseksi on perustettu Paakkilan kannatusyhdistys ry. Tavoitteena on puistikkoalue, jonka keskuksena on kaunis pappilan rakennus. Siellä voi pitää kokouksia, perhejuhlia, konsertteja, taidenäyttelyitä. Se voi vieläkin olla Haapaveden helmi. Tervetuloa Paakkilan kunnostamiseen! Hankkeen eteenpäin viemiseksi käynnistettiin tositoimet! 4.9. ja haapavetiset ovat ahkerasti osallistuneet talkoisiin. Vuosikymmenien saatossa kasvanut ja villiintynyt puusto, pensaikko ja ryteikkö on raivattu pois, niin että kaunis järvimaisema on avautunut katselijan silmien eteen sellaisena, kuin se oli sata vuotta sitten. Kansalaiset ovat ottaneet asian omakseen. Talkootyötunteja on kertynyt jo lähes 400 henkilötuntia, moottori- ja raivaussahalla n. 70 tuntia ja traktori- ja maansiirtokoneilla n. 40 tuntia. Työ jatkuu! Sinä, joka olet valmis auttamaan kulttuurihistoriallisen asian toteuttamisessa, tule mukaan ja ilmoittaudu jollekin seuraavista henkilöistä; Talkoopäällikkö Mauno Mustapää, puh Vastaava mestari Martti Repo puh Pj. Paavo Hintikka puh Paakkilan kannatusyhdistys ry kiittää kaikkia tähän asti mukana olleita ja jo etukäteen mukaan tulevia! Paavo Hintikka SEURAKUNNAN KUOROT KAJAHTAVAT! LAPSIKUORO Lapsikuoro harjoittelee torstaisin klo tytöt ja pojat yhdessä, seurakuntasalissa. Johtaa Hanna Pärkkä. NUORTENKUORO Harjoitukset torstaisin klo kirkossa. Johtaa Hanna-Maria Keränen. KIRKKOKUORO Harjoitukset keskiviikkoisin klo seurakuntasalissa. Johtaa Hanna Pärkkä. VETERAANIKUORO Harjoitukset joka toinen keskiviikko (parilliset viikot) klo seurakuntasalissa. Johtaa Hanna-Maria Keränen. HUUTOKAUPPA Myydään huutokaupalla Paakkilan pihapiiristä kaadettua polttopuuksi sopivaa puutavara n. 70 p-m 3 vanhan pappilan Paakkilan pihalla maanantaina kello 18. Isät! Isänpäivän aatonaattona PE klo 19 Haapaveden kirkossa R U N O K I R K K O Isä! Isänmaa! Metsä! Mm Teuvo Ahon, Maaria Leinosen, Hillevi Myllylän, Jukka Paarman runoja! Lausunta: Liisa Rentola, Elli Koponen, Helmi Saarikoski Sello: Anni Koponen. Kitara: Paula Ranto, Mauno Ranto. Urut: Hanna-Maria Keränen. Puhe: Mauno Soronen K A H V I T A R J O I L U Seurakuntasalissa! Jos olet kiinnostunut kuorolaulusta, tervetuloa mukaan laulamaan mieleiseesi kuoroon. Mikäli sinulla on kysyttävää kuoroista tai muusta seurakunnan musiikkitoiminnasta, ota rohkeasti yhteyttä seurakunnan kanttoreihin. Kanttori Hanna Pärkkä, Kanttori Hanna-Maria Keränen, Hammaslääkäri MIRJA PENTINPURO Vanhatie 71 A 2, HAAPAVESI Ajanvaraus: Tämä pankki on aina avoinna Ota yhteyttä, niin neuvomme ja autamme sinua ottamaan Nordean verkkopankkija puhelinpankkipalvelut käyttöösi Vanhatie 51 Haapavesi (08) nordea.fi Nordea Pankki Suomi Oyj Palvelukoti METSÄRINNE Oy Haapavesi Tarjoaa kuntouttavaa asumispalvelua, päivätoimintaa sekä kotikäyntejä mielenterveysasiakkaille. Puh. (08) /Pirkko

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia,

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Mihin hyvään sinä uskot?

Mihin hyvään sinä uskot? Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka täyttää

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. DIAKONIATYÖN syksy 2015 DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa. Diakonia toteuttaa ja kutsuu toteuttamaan

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 31.5. klo 10 su 7.6. klo 10 su 14.6. klo 10 la 20.6. klo 10 su 21.6. klo 18 su 19.7. klo 10 su

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Sopimus yhteydestä, esirukouksesta ja taloudellisesta tuesta Keminmaan seurakunnalla on maailman lähetyskentillä omia nimikkokohteita. Seurakunta on tehnyt

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet Kevät 2016 Sisällysluettelo Lapsityönjohtajan tervehdys 3 Perhekerhot 4 Avoinkerho Musaperhekerho Päiväkerho 5 Musiikkitoimintaa 6 Musapäiväkerho Lapsikuoro Koululaisten

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta I) Hyvinvointityön paikka kirkon elämässä - teologinen näkökulma II) Paikallisseurakunnan toiminta

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016 Usko on valo, joka johdattaa meitä ja loistaa meille pimeydessä. (Martti Luther) Kevätkauden jumalanpalvelukset ja tapahtumat Tuusniemellä Tuusniemen alueseurakunta

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Kokouksen avaus ja alkuhartaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen ja vs. kirkkoherra toimitti alkuhartauden.

Kokouksen avaus ja alkuhartaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen ja vs. kirkkoherra toimitti alkuhartauden. TYRNÄVÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON ESITTELYLISTA-PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kokousaika Tiistai 9.2.2016 klo 18.00.-18.50. Kokouspaikka Tyrnävän seurakuntatalo Läsnä Veli-Matti Hietikko Jussi-Pekka Honkanen -

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa)

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 Aika Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) Paikka Läsnä Kirkko ja Maria Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta, poissa tilalla

Lisätiedot

Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE

Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE SYKSY 2015 AVOIMET OVET - TOIMINTA ALAKOULULAISILLE Jynkänvuoren avoimet ovet alkavat tiistaina 18.8. klo 13-16 (Isännäntie 22). Petosen seurakuntatalon

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS lista kokous 1/2016 Seurakuntaneuvosto 14.1.2016 sivu 1 (6) REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 14.1.2016 klo 18.00 Paikka Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, srksali 2 Kustaantie 22,

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 Kirkkoneuvosto 14.02.2011 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 23.02.2011

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 Kirkkoneuvosto 14.02.2011 71750 MAANINKA PÖYTÄKIRJA 23.02.2011 MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 7 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Ke klo 18.30 20.35 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen Marjut

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto Aika ja paikka Maanantai 14.9.2015 klo 18.00 Porin Rauhanyhdistys, Louhentie 4

Seurakuntaneuvosto Aika ja paikka Maanantai 14.9.2015 klo 18.00 Porin Rauhanyhdistys, Louhentie 4 1 Porin Teljän seurakunta Pöytäkirja 7/2015 Seurakuntaneuvosto Aika ja paikka Maanantai 14.9.2015 klo 18.00 Porin Rauhanyhdistys, Louhentie 4 Huhtala, Kaisa puheenjohtaja Haanpää, Liisa Halonen, Erkki

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

K U U L U T U S. Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 8. päivänä tammikuuta 2015 klo 18.00 Joutsan seurakuntakodilla.

K U U L U T U S. Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 8. päivänä tammikuuta 2015 klo 18.00 Joutsan seurakuntakodilla. K U U L U T U S Joutsan seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään 8. päivänä tammikuuta 2015 klo 18.00 Joutsan seurakuntakodilla. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Kirkollisvaalit 18. syyskuuta. Sinä valitset.

Kirkollisvaalit 18. syyskuuta. Sinä valitset. Kirkollisvaalit 18. syyskuuta. Sinä valitset. Ruotsin kirkossa on yli 7 miljoonaa jäsentä ja sen kantavana voimana ovat ihmiset, jotka haluavat osaltaan jakaa vastuuta ja kehittää ja muokata kirkon tulevaisuutta.

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Kirkko kantaa huolta siitä, etteivät kristityt olisi sivullisina ja mykkinä katselijoina tätä

Lisätiedot

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PERUSTEHTÄVÄ / MISSIO Seurakunta kutsuu ihmisiä armollisen ja kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen, julistaa evankeliumia ja rohkaisee

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Jouluevankeliumi Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

VIPOT LÄRPÄKE. Kevät 2014. www.tampereenseurakunnat.fi/vipot LEIREJÄ! Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa?

VIPOT LÄRPÄKE. Kevät 2014. www.tampereenseurakunnat.fi/vipot LEIREJÄ! Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa? VIPOT Kevät 2014 LÄRPÄKE Viinikan kotikirkon tiedotuslehti koululaisille Päät sekaisin tykkimäellä! Onko puhtaat jauhot pussissa? KOKKIKERHOT s. 3 LEIREJÄ! Tulossa perheleiri ja tyttöleiri sekä kesällä

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot