SATL Autokorjaamoalan historiaprojekti

Transkriptio

1 SATL Autokorjaamoalan historiaprojekti Haastattelu Rovaniemi Haastateltava Veikko Haastattelija Eero

2 HAASTATTELU 1 (29) Haastattelija Haastateltava Eero Veikko Eero Nimi Veikko Syntymäaika Parikan Pentti on ollut 30 vuotta Pohjolan Autossa. Niin justiinsa, siellähän hän on ollut. Minä muistan hänen nimensä, mutta yksi juttu, että minkä ikäinen hän on? Hän on 82 vuotta. No, on hän sitten ollut. Minä vain sitä ajattelin, että onko sellaisia miehiä niissä, kun minä olen autohommissa ollut. Aloitin autohommat syksyllä 44, kun minut vapautettiin armeijasta. Sitten piti alkaa miettiä, että millainen ala tämä on. Minulla oli sitten sen verran säästöjä, kun sain korvaustakin Petsamon Nikkeli Oy:stä, kun jäivät sinne nämä hommat. Minulla on sellainen juttu vain, että kuorma-autohommissa ajoin häkävehkeillä. Sen takia hain, että vaikkei siinä ole ollut silloin välirauhan aikana kun ajettiin Petsamosta Daaraan oli sellainen, että meille tuli kaikki tavara Ruotsiin ja Suomeen jäämeren kautta. Kyllä, ja tämä on tärkeä pointti sinun omakohtaisesta kokemuksestasi siitä. Pentti ei siinä hommassa ole ollut. Hän oli tuolla Karjalan rintamalla sodassa, ja siitä sitten tai tuolla Kannaksella. Joo. Minäpä siitä sen verran kerron nyt, että kun minä olin Petsamon Nikkeli Oy:ssä ja sitten jouduin palvelemaan vielä, koska en ollut sotaväkeä käynyt. Minut hyväksyttiin sitten kun minulla oli se vika ollut, silloin kun olin ja minä sain vapautusta. Menin talvisotaan kuitenkin vapaaehtoisena ja tavallaan jouduin menemään Nikkelin porukan mukana. Sitten välirauhan tullessa talvisodan jälkeen tuli aika, että piti sieltä Liinahamarin kautta tuoda kaikki tavarat, jotka tuotiin Rouniemellekin ja sitten sieltä ajettiin Ruotsiin myöskin. Ei ollut muuta reittiä, kun muut merialueet olivat tukossa. Siellä oli tapahtunut sillä tavalla, että sinne oli tullut satamaan Portugalista oikein laivalasti kalasäilykkeitä, joka oli lahjoitettu Suomen armeijalle. Se varastoitiin isoon peltihalliin siellä Liinahamarin satamassa. Kun minä olin armeijassa siellä, niin Nikkelin herroja oli luutnantti, joka oli siinä meidän komppaniapäällikkömme. Hän pani minut menemään

3 HAASTATTELU 2 (29) vartiopäälliköksi sinne Liinahamarin satama-alueelle. Sitten sinne joukkuemiehiä, jotka vartioivat sitä varastoa. Niin, ja sitten koko satama-alue oli meidän vartioaluettamme. Voit varmasti kuvitella, että kun kaikki tavara tuli sieltä kautta, ja laivat olivat suomalaisen yhtiön Tuuterin laivoja. Sellaisia , nehän eivät oikein isoja olleet. Ne toivat kuitenkin tavaraa sieltä kautta Suomeen. Kaikenlaista toivat kahvia, viljaa ja kaikkea. Sitten ne ajettiin autoilla tänne Rovaniemelle. Voit varmasti kuvitella, kuinka paljon siinä ruotsalaisia autoja oli ajamassa. Kaikki saatiin, ja tiet olivat sodan jälkeen todella huonoja. Me olimme sitten siellä vartiossa, ja Tuuterin laivat kun tulivat jotka olivat olleet merillä ulkomailla talvisodan aikana, kun eivät voineet Suomeen tulla satamaan, niin kaikkien siellä olleiden laivamiesten kotimaan oli Suomi. He halusivat mennä katsomaan Suomeen ja jäivät sen takia laivasta paljon pois. Siellä sitten sellaiset, jotka pääsivät vapauteen, pääsivät laivaan töihin. Hyvin monet menivät siihen laivaan, kun se lähti sieltä kuorman kanssa. Silloinhan vietiin täältä paperimassaa meille, kun me tarvitsimme rahaa. Sinne toivat kuorman ja laivat jotka lähtivät viemään massaa Amerikkaan tai minne menivätkään tulivat täyteen. Kemiä myöden ja Etelä-Suomestakin. Niin, Kemistä ajettiin tähän laivaan sitten ja sieltä tuotiin sitten ne, jotka oli tuotu sieltä. Niillähän oli hirveän kova kiire. Niin, sen kuvittelet, että kun oli kesä ja heinäkuuta, oli lämmintä aikaa vielä. Silloin sinnehän kertyi vapautuneita työntekijöitä täältä Suomesta. He jäivät sitten laivamiehiksi ja lastasivat niitä laivoja. No sitten voit vain kuvitella, kuinka paljon sinne irtolaista väkeä tuli. Autot kulkivat jatkuvasti sitä väliä. Sinnehän kertyi naisiakin ja siellä oli korttisakkia siellä rinteillä sitten aina illalla, ja tietenkin sitä viinaakin vedettiin. Oli aika villiä. Ne asuivat siellä kaikenlaisissa teltoissa ja mikä missäkin. Niinkin oli minä kävin niissä laivoissa syömässäkin. Sellaisia kavereita oli, jotka olivat vapautuneet ja ne menivät siihen laivaan töihin. Kun meidän satama-aluetta oli siellä, niin menin sinne katselemaan. Minäkin olisin varmasti lähtenyt jonkun reissun tekemään, mutta en päässyt vielä vapaaksi ja minun piti aina palata. Ja tämä oli sitä välirauhan aikaa. Kyllä. Silloin ajettiin ne tavarat sai Suomeen tuoda ja sitten viedä pois, koska tarvitsimme massaa sinne, että saatiin rahaa, että pystyimme sotimaan sitten jatkossa. Se oli sitä aikaa juuri ja todella villiä aikaa. Voit kuvitella. Siellähän tapahtui jos minkälaista. Kerran yksi kokonainen kahvilastissa ollut kuormakin hävisi. Niitä tuossa tienvarressa olivat

4 HAASTATTELU 3 (29) kyttäämässä monet, jotka tiesivät, että autonkuljettaja oli yksin. Kahdestaankin saattoivat ottaa kyytiin kahvilastista säkkiä ja kaikkea. Se oli silloin kallista tavaraa se kahvi, sitä ei ollut. Sinä mainitsit eilen, että teit autoreittiä. Kirkkoniemeen veit nikkelikuormaa. No, se oli taas sitä Se oli ennen sotaa. Niin se oli sota-aikana. Ahaa. Silloinhan sitä vietiin sinne. Saksalaiset kuljettivat sieltä sitten eteenpäin. Meillehän kävi sillä tavalla, että se nikkelihommahan jäi tietenkin kesken. Sitä kuitenkin koko ajan alettiin rakentaa, mutta Saksalla kun oli niin kova pula siitä nikkelistä armeijassa, niin nehän sanoivat, että se pitää saada pyörimään, että hekin saavat siitä sitä nikkeliä. Sillä siinä oli nikkelissä minäkin olin siellä Liinahamarin satamassa ja meillä oli komppania siellä luostarilla, ja Parkkinain kylässä oli myöskin kasarmi. Minä satuin saamaan loman silloin kesällä Kemin kilpailuun. Minä hyppäsin siellä silloin seivästä. Minun komppaniapäällikköni pani minut sinne, kun tiedettiin, että olin hyvä hyppäämään. Menin sinne kilpailuihin ja kun tulin Rovaniemelle takaisin sieltä, menin katsomaan kyytiä, jotta pääsen takaisin yksikkööni Rovaniemellä. Sieltä tavaraa vietiin ja autot kulkivat. Hakalaks joka oli Nikkelin konepajapäällikkö sitten jälkeenpäin näki minut ja sanoi, että sinäkö olet vielä armeijassa? Et ole kauan. He keräsivät silloin juuri miehiä sodan jälkeen Nikkeliin töihin, että saadaan se pyörimään uudestaan. Se kävi siten, että kun minä olin pari viikkoa sen jälkeen sen Hakalaksin kyydissä vielä silloin seitsemän hengen Stodebackerin yksi Kanasen Kalle joka oli siellä ollut autoremonttimiehenä oli tavannut sen Rovaniemellä. Hän oli siinä kyydissä ja minä olin siinä kyydissä. Kävin siellä Nikkelillä ja sieltä menin sitten omaan komppaniaani. Ne hakivat sitten kun sattui miehiä, jotta saadaan pyörimään se Nikkeli. Ne saksalaisethan tulivat sinne sitten ja siinä olikin sellainen juttu, kun ne saksalaiset tulivat. Ne tiesivät, kuinka tärkeä Saksalle on esimerkiksi Venäjä, Englanti ja Amerikka sen nikkelin saannin suhteen. Siinä oli sellainen juttu, että siellä alueella olivat niin paljon jälkeenpäinkin saaneet saksalaiset kuulla ja niitä nähtiinkin kun lenkeillä käytiin, että

5 HAASTATTELU 4 (29) 300 ilmoitettua tykkiä ympäristössä, että ne eivät pääse pommittamaan sitä. Se on ollut niin valtavaa. Ne olivat saksalaisten tykkejä. Ne olivat saksalaisten. Ne tulivat tietenkin sinne töihin ja hoitamaan sitä nikkelihommaa. Sen takia, koska he tarvitsivat sitä nikkeliä niin kovasti. Se oli todella tarpeen, kyllä. Sillä sitä ajettiin sieltä sinne. Se ehdittiin jo valaakin, että siinä nikkelin valimokin tuli. Osa kerkesi siinäkin toimia silloin 44, mutta sehän ei kauaa kestänyt, kun se alkoi se toinen ryminä sitten. Muistatko, minkälaisella kuorma-autokalustolla mentiin Liinahamarista Kirkkoniemeen? Sinne ajaessa oli meilläkin tai Pesosen Veikolla, siskon miehellä oli sellainen vuoden 38 Ford. Minä en kuitenkaan saanut itse sitä ajaa, koska minut oli saatu Nikkeliin armeijasta töihin. Pyhän aikana saatoin viedä sitten vapaa-ajallani kuorman silloin tällöin. Minä autoin sitä meidän vakituista kuljettajaa tai sitä Pesosen Veikon vakituista kuljettajaa. Siinä oli vakituisia autoja, jotka ajoivat sitä väliä, sitä malmia sinne. Sitten kun siitä ajettiin vielä siten, että sellaista malmikiveäkin. Sitä vietiin sinne laivoihin myöskin. Saksassa sitten sulattivat sen siellä, kun siitä tuli niin kova pula. Jalostettiin. Juuri niin. Ja yksi juttu, mikä siinä oli ihmeellistä tai ei se mitään ihmeellistä ollut. Kirkkoniemeen kun vietiin, niin lähtiessä se auto punnittiin. Huomasimme sen, että siellä perillä ei punnittu eikä lavaa avattu. Mehän teimme sillä lailla kuten kaikki automiehet tekivät kun se oli pimeää talviaikaa. Salmijärveen oli 15 kilometriä matkaa, josta kääntyi Norjan puolelle tie. Otettiin kova kuorma siihen autoon lähtiessä ja sitten kun päästiin jonkin matkaa sinne pimeään, niin heitettiin niitä kiviä kinokseen, jotta päästiin aivan varmasti sinne perille. Ahaa. Oliko näistä kivistä mitään hyötyä sitten jälkeenpäin? Tarvittiinko niitä?

6 HAASTATTELU 5 (29) Ei niitä, katsos kun se oli talvisaikaan, kun niitä heitettiin sinne korkeisiin lumikinoksiin lähellä tietä. Sillä tavalla kevennettiin sitä kuormaa, että päästiin siellä oli kauheita mäkiä, ja tiedettiin, ettei niitä pääse muuten ylös. Kyllä ne saksalaiset sen itsekin tiesivät. Kuinka suuri paino näillä kuormilla oli lähtiessä? Nyt minä en uskalla mennä sanomaan, mutta kyllä se varmasti niissähän oli sitten erilaisia autoja. Tietenkin oli parempia autoja, jotka olivat vähän nuorempia. Sen aikaisten autojen sallitut painot olivat kyllähän ne kuitenkin panivat paljon enemmän niihin. Siellä sai ajaa bensiinillä. Nikkeli hommasi bensiiniä tai saksalaiset hommasivat. Ne olivat muuten puukaasuautoja. Niin muuten olivat puukaasuja. Nikkelillä kaikki olivat tai Dieseliltäkin oli paljon. Sitten yhteen aikaan tuli nelikymppisiä Hoppiakin. Sehän on sellainen, kun siinä on tiheäkäyntinen moottori. Sen aikaisissa öljyissä ne tervaöljythän olivat huonoja öljyjä oli melkein niin, että sellainen kun oli ajettu, piti moottori porata. Se kului niin äkkiä se tiheäkäyntinen moottori ja huonot öljyt. Olivatko moottorin porauslaitteet minkälaisia? Siellä oli kaikkea ja ne tekivät kaikkea. Silloin kun se Nikkelin alue rakennettiin, niin se oli englanninkielinen yhtiö, joka sen Nikkelin komppanian ja sillä oli Kanadassakin suuret tehtaat. Siellä oli sellaiset konepajat, että siellä pystyttiin kaikki tekemään paikan päällä, koska ei sitä olisi muuten saatu. Siellä oli sorvit ja senaikaiset kaikki vehkeet, mitä voi olla ja kauhean isot säiliöt, joita siellä kaivoksella tarvittiin. Kaikki tehtiin siellä itse. Sielläkin oli konepajalla monta kymmentä henkeä töissä ja niitä kaikkein isoimpia sorvejakin siellä oli. Kaikki pystyttiin siis tekemään paikan päällä. Siinä oli Colt sellainen englantilainen se oli skotti, joka oli silloin ennen kuin sota syttyi konepajapäällikkönä. Hakalaks oli sieltä Kokkolasta ja hän oli tulkkina sille Coltille. Hän oli konepajamiehiä, olikohan insinööri sitten. Hän tiesi, että siellä oli vehkeet, eikä siellä tarvinnut mistään muualta apua. Kaikki tehtiin siellä paikan päällä. Arveletko, että olisiko Suomessa moista konepajaa ollut?

7 HAASTATTELU 6 (29) Ei ainakaan Pohjois-Suomessa. Siellä oli parhaaseen aikaan noin 3000 henkeä jo siinä kylässä. Siis kaikki 3000 töissä täällä nikkelikaivoksessa? Niin, siellä ei oikeastaan muuta ollut kuin pari kauppaa ja tietenkin sellaisia pikkuremonttimiehiä oli, mutta sinne ei saanut tulla muita yrittäjiä. Se oli niiden valtakuntaa siellä. Se on ollut aikamoinen savotta. No, ajattele, kun siellä asui noin 3000, niin yhtäkkiä 3 4 vuodessa ehdittiin se rakentaa sillä lailla. Olihan se noin 7 8 vuotta, mitä minä siellä vietin. Vuonna 44 se loppuikin, kun sota alkoi. Sitten Saksa joutui lähtemään sieltä oli vedetty piiput ja kaikki sieltä lähtiessä. Se oli siksi, koska saksalaiset näkivät, että häviävät. Silloin se oli jo 44 selvä. Tekivät sen saman, mitä Rovaniemellä saksalaiset. No niin, joo. Mutta jos ne miehet ja se armeijaporukka joka täällä Rovaniemellä oli niin monta vuotta ja joka ystävystyi rovaniemeläisten kanssa olisi saanut olla, eivät olisi tuhonneet. Ei tietenkään. Mutta sieltä tuotiin uudet miehet jotka tottelivat käskyjä. Niin. Sehän sanottiin sillä lailla, että lentokoneella vietäessä se lentokone putosi ja että se olisi muka lentokoneessa menettänyt henkensä. Täällä oli sellainen huhu. Nehän arvelivat, etteivät ne olisi viitsineet tuhota, kun itse olivat niin kauan täällä. Niin, eipä tietenkään. Kyllä siinä kotiutuivat hekin ja tunteet olivat heilläkin.

8 HAASTATTELU 7 (29) Niin. Se oli sellainen homma se nikkelihomma. Sitten kuitenkin, kun ajattelee sitä, että kun sitä alettiin sen jälkeen. Sitten kun päästiin siviiliin sieltä ja se kaikki jäi Neuvostoliitolle, sinne ei päästy enää menemään. Ei ollut ja Inaria myöden oli sitten vielä mahdollisuus. Sitten alkoivat ajat, niin sen jälkeen tulimme kun Nikkelistä joutui pois ja päästiin armeijasta ja ajattelimme, että ostetaan kuorma-auto. Tiesimme, että niitä ajoja olisi kovasti. Nyt meillä oli sillä lailla, että Torniossa oli kerätty kun suomalaisilla ei ollut autoja paljoa, kuten arvaatkin. Saksa oli asetoveri ja heillä oli autoja. Kun se valtasi Ranskan, niin sieltä sitikkoja antoivat meille. Meillä oli pitkään niitä autoja hirveän paljon. Muitakin autoja tietenkin, mutta sitikkoja nimenomaan, joissa olivat ne peltilavatkin suurimmassa osassa. Niissä oli sitten pakko olla häkävehkeet. Tornion kentällä niitä oli kovasti sodan jälkeen. Sitten ne alkoivat niitä myymään siellä pois. Pesosen Veikon siskon miehen kanssa ostettiin sieltä sitten sellainen auto ja käytiin katsomassa siellä kentällä. Siellä oli paljon urheilukentällä niitä autoja. Siellä oli sellainen juttu siinä, että kun tiedettiin, että renkaista on kovaa pulaa. Minä olin ammattimies ja tiesin renkaista. Me katsoimme, että minkä auton valitsen sitten niistä, kun sieltä sai itse kukin välistä ostaa sen. Minä sanoin niille sotilaille sitten, että minä haluaisin katsoa ne renkaat, kun siinä oli huonoa rengasta ja muuten oli niin, että niitä renkaita ei saanut. Piti siis olla hyvissä renkaissa. Minä sain niitä vaihtaa, kun ne olivat samanlaisia kaikki. Pantiin myyntiin. Laitteita saa vaihtaa tuosta autosta tuonne ja nämä pistetään sinne. Sillä lailla tehtiin ja hyvillä renkailla sain sen auton sitten ostaa. Mistä sinä olet tämän rengasasiantuntemuksen sitten saanut? Minä olin kumikorjaamolla jo ollut 4 vuotta. Minä olen ollut minäpä kerron sen ihan alun. Sen, minkä minä kumiajoista olin. Selvä. Tämä oli vain tätä sota-aikaa, jota minä kerroin, mutta nyt kerron sen, miten kumihommaan jouduin. Koskikadun varrella oli Helenius Tämähän oli sodan jälkeen, vai? Ennen sotaa vuonna 28 tuli Helenius Rovaniemelle.

9 HAASTATTELU 8 (29) Vuonna 28 he perustivat sen kumikorjaamon. Silloin alkoi pikkuhiljaa tulla kuorma-autoja, senaikaisia autoja tänne Lappiinkin. Tiet olivat kuitenkin huonot autoille. Sitten lossit olivat sellaisia, että niillä mentiin yli. Se korjaamo oli siinä meidän kotoa noin 150 metriä päässä. Sen talon takana oli meidän koti, jossa minä asuin Koskikadun lähellä. Juuri siellä, missä oli Koskikadun varrella tämä kumikorjaamokin. Se oli Aallon omistama talo, mutta se oli vuokralla kyllä sillä Heleniuksella, joka teki varastosta kumikorjaamon. Hän oli tullut siinä kävi autoja siinä kumikorjaamolla, kun minä olin vuotias pikkupoika. Ne autothan kiinnostivat aina poikia siihen aikaan, kun se kaikki oli uutta. Minä menin sinne katselemaan sinne kumikorjaamon pihaan, kun siellä autoja korjattiin, koska se oli naapurissa. Siellä oli höyrykeitin ja puilla lämmitettiin. Minä tietenkin olin siellä auttamassa kesällä puuhommissa ja sain jonkin verran siitä sitten palkkaa. Eihän siihen aikaan pikkupojat saaneet rahaa kotoa, kun oli pula-aika ja kaikki. Sattui sellainen tapaus siinä, että siinä seinustalla oli kesäaikana sellainen peltivesialue, joka oli sellainen pitkulainen. Siinä sisärenkaan voi koitella, kun vettä pantiin siihen. Sisärenkaat olivat kaikissa niissä. Siellä koittelivat aina renkaita, että pitääkö se. Kerran olin siinä sitten ja siinä oli automieskin. Minä katselin siinä sivusta vain poikasena, niin se sanoi sitten siinä, että ei vuoda. Minä sitten sanoin, että kyllä siitä pikkuisen tuli jotakin. Hän sitten sanoi, että älä sinä poika höpise, ei siinä ole. Niin sitten pisti sen tietenkin päälle. Jonkin aikaa pitivät siinä ja sanoivat, että se vuotaa. Tuo pikkupoika tiesi. Siinä kävi sitten sillä lailla, että minä sitten siinä kesän aikana kun oli koulusta vapaata olin auttamassa siellä ja sain rahaakin. Olin juoksupoikana ja tein sitä höyryä. Yksi toinen juttu josta minulla oli sitten jälkeenpäin hyötyä oli se, että sitten kun pääsin koulusta, pääsin sinne jo töihin. Muistatko sitä vuotta? Tai voidaanhan se tietysti laskea sinun syntymävuodestasi. Minä olin silloin vuotias. Ja sinun syntymävuotesi on? Vuona 1914 minä olen syntynyt Niin. Minä olin silloin vuonna siinä vähän, mutta sitten kun tulin 16-vuotiaan ikään tai kun kansakoulusta pääsin kyllä sen voi

10 HAASTATTELU 9 (29) sanoa, että ainakin jo vuonna 29 olin töissä. Minä olen niin nuorena siinä alkanut jo. Tuohon samaan vielä, että 1914 olet syntynyt ja missä kuussa? Yksi, josta haluaisin kertoa, on sellainen, että siinä oli Turussa tehty ne muotit kelhulla. Ne oli valettu aikoinaan, ja ne tekivät meillekin, sitten kun perustimme kumikorjaamon. Siinä oli sellainen, että siinä oli useampi muotti erikokoisiin renkaisiin. Vesihän ei lämpene muuta kuin 100 asteeseen, mutta sitten siinä höyrykeittimessä se höyry lämpenee sen yli. Siinä piti olla lämpö vähintään astetta. Tätä höyryä käytettiin siis tähän kumin paistamiseen. Niin. Sinne menivät putket niihin muotteihin, joita pitkin se vesi ja höyry kulki. Siinä piti aina pitää tulta, kun sitä paistettiin. Ja sitä paistamista tapahtui jo vuonna 29, niinkö? Sitä on ollut ainakin jo vuodesta 28. Mutta silloin laitettiin jo pintoja. Ei pintoja, mutta paikattiin kyllä jo reikiä. Selvä. Se oli pelkkä renkaan korjaus. Juu, renkaan paikka. Jos tuli reikä, sinne tehtiin ja ne tassut tehtiin mittavanasta. Renkaasta nyljettiin ne sisäpaikat. Joo, mutta tämähän on periaatteessa sama menetelmä kuin pinnoittamisessa.

11 HAASTATTELU 10 (29) No, pinnoittaminen on samanlaista paistoa. Paistoa, kyllä. Mutta myöhemmin tuli sitten vasta muuten tämä paisto. Tossutekniikka, niin. Niin, ja siihen aikaan ne renkaat eivät kestäneet niin pitkään, että se olisi kulunut niin paljon. Eihän niitä sitten tarvinnut, kun eivät ne kuluneet. Hyvä, tämä on aivan uutta tietoa. Joo, ei niitä silloin tarvittu ollenkaan. Siinä meni kauan, ennen kuin renkaat kestivät niin kauan, että niitä pystyi pinnoittamaan siten, että pääsi halvemmalla. Mistä sinä sen rikkoutuneen renkaan keksit? No, kaikenlaiset pistot, joita oli. Samoin kivet, joita oli. Siihen aikaan oli nauloja ja jos minkälaisia teräviä kiviäkin ja muita, jotka pikkuhiljaa rikkoivat sen sitten. Joo, eli siinä ei kulumista periaatteessa ollut. Ei, eivät ne kulumisen vuoksi koskaan rikkoutuneet. Niillä ei pystynyt ajamaan niin kauaa. Ne eivät kuluneet sen takia, että nauhan puolen vaihto Heillä on nyt niin, että Englannissa ei ole tullut niitä tiivisteitä. Silloin saattoivat joutua keskeyttämään työt. Kysyttiin, että voisiko niitä tiivisteitä tehdä, kun siellä Hakalassa oli ollut kumikorjaamona. Minä

12 HAASTATTELU 11 (29) sanoin, että tuolla sorvaamossa kun tehdään siihen muotit ja minä tilaan raakaa kumia, niin minä yritän sitten niitä paistaa. Ja niinhän me siellähän oli hyvät sorvit ja malli oli tiivisteistä, joista otettiin mitat ja tehtiin sellaiset muotit. Minä tilasin ja sain sitä raaka-ainetta, niin sitten heti illalla jäin yöksi tekemään niitä. Se sanoi, että niillä on hoppu, niin minähän jäin sitten tekemään yöksi. Jäin sinne yksin niitä tekemään. Täytin niitä ne pitää täyttää hyvin tarkkaan, ettei sinne jää ilmaa ja sitten paistoin niitä juuri sillä puhalluslampulla. Silloin ei ollut näitä, joita nyt on. Se oli sellainen vanhanaikainen puhalluslamppu. Joo, petroolilamppu. Joo. Sellaisilla lämmitin sitä muottia sitten aina ja vedellä koitin, että se oli sopiva lämpö, ettei liikaa. Sillä lailla paistelin niitä. Minulla oli sitten aamulla, kun Colt se englantilainen tuli katsomaan, että minkälaisia niistä on tullut. Hän tuli katsomaan ja minulla oli niitä kolme valmiina. Nehän olivat kauhean näköisiä. Hän vei sinne sitten ja he katsoivat. Hän sanoi, että nämä ovat juuri sellaisia, kun se kerran kumia oli. Seuraavaksi minulla oli palkka noussut. Jaha, se oli palkankorotuksen paikka sitten. Hyvä. Kyllä. Yksi juttu sillä Coltilla, kun hän oli sanonut, että oli vanha mies. Meistä hän tuntui vanhalta, mutta ei hän ollut kuin noin vuotias. Hän oli sanonut, että sieltä, missä herrat asuivat siellä oli sellainen kokonaan erillinen paikka, jossa ne asuivat ja niillä englantilaisilla herroilla oli isot asunnot siellä oli kerran loppunut viski. Hän tuli minun luokseni ja näin, että hän on pahalla päällä. Hän minulle kertoi ja minä lupasin koittaa soittaa Rovaniemelle. Siellä oli kumikorjaamolla tuttu mies. Minä soitin hänelle ja sanoin, että koitapa hommata ja lupasin lähettää sitten rahat. Niinhän hän sitten pisti sen tulemaan. Siinä sattui sitten niin, että oli markkina-aika ja viinakauppa oli kiinni. Hän kävi monta kertaa kysymässä, että tuleeko. Minä sitten vastasin, että ei hän ilmeisesti tuo, kun siellä on viinakauppa Rovaniemellä kiinni. Se oli silloin ainakin kolme päivää kiinni. Sitten kun Colt sai sen, oli hän hyvillään. Toinen juttu sitten. Se oli kova urheilumies jalkapallo-ottelussa voitettiin. Konepajalla oli hyviä urheilijoita, niin että se oli iso porukkakin siellä, ja rakennuspuolella oli myöskin ja muuallakin. Me voitimme osastojen välisen jalkapallo-ottelun. Voitimme syksyllä, ja Salmijärvellä oli ravintola ja se englantilainen Colt tilasi ja menimme sinne syömään. Oli sunnuntai ja sinne oli 15 kilometriä matkaa ja hän maksoi kaikki ne hommat. Sitten sen jälkeen me emme käyttäneet alkoholia, me nuoret miehet. Siellä oli sitten mikäköhän oli sen viinan

13 HAASTATTELU 12 (29) nimi, jota siellä oli? Se oli mikä se oli se sellainen suomalainen viina, jota silloin niin hirveästi aina? Ei se pöytäviina ollut? Ei. Se oli silloin aivan alkuaikoina. Sillä oli vielä sellainen kiva nimi. No, joku sanoi kuitenkin, että se on pahanmakuista. Siinä kun Ammin kanssa mentiin, niin joku poika otti nenästä kiinni Coltin antaessa jollekin ryypyn. Vaikka Colt ryyppäsi, oli hän kuitenkin sellainen urheilumies, että helposti sai nousemaan palkan, kun pärjäsi kilpailuissakin. Hänhän jäi sitten sodan jälkeen, kun oli tämä sota, niin silloinhan Englanti oli saksalaisten kanssa yhdessä nikkeliä ottamassa pois. Tämä Salmijärvi sieltä Nikkelistä onko se nyt Suomen puolella? Salmijärvi on vielä, mutta se ei ole Suomea, se on Venäjän puolella. Sekään ei siis jäänyt Suomelle. Ei, ja siinä on sen Salmijärven toisella puolella Norja. Siellä Norjassahan minä kävin paljon, kun siellä oli sitten sellainen oluttukku, jossa työmiehet kävivät pyhän aikana, ja tyttöjäkin käytiin katselemassa Norjan puolella tietenkin. Varsinkin nämä, jotka olivat tulleet Nikkeliin. Sellaisia oli aika paljon kesäaikana, jotka olivat lukemassa jotain sellaista, esimerkiksi konepaja-alaa. Tulivat sinne töihin ja siellä tutustuivat ja saivat hyvää palkkaa täältä Suomen korkeilta herroilta. He oppivat puhumaan ja tyttöjen kanssa kävivät Salmijärvellä. Se oli sellainen aikamoinen huvittelupaikka siellä. Joo, nämä olivat korkeakouluopiskelijoita sitten. Niin, sitten korkeakouluopiskelijat monet olivat siellä. He tiesivät, että saavat siellä hyvän palkan ja monen alan opetusta ja lisäksi todistuksen siitä, että olivat kesän aikana olleet siellä harjoittelemassa. Kaikkea rakennusalalta ja muutakin, insinöörit ja kaikki. Se oli vähän sellaista. Joo, hyvä. Minulla oli sellainen käsitys, että sinä olet vasta sodan jälkeen tullut tähän kumihommaan, mutta tämä olikin aivan uutta, että sinä olet jo sitä ennen ollut kumiasiantuntija.

14 HAASTATTELU 13 (29) Nyt minä sitten kerron sen, miten jouduin autohommaan. Minä kävin kuten jo sanoinkin Auto Heleniuksella töissä kumikorjaamossa. Kun olin kumikorjaamossa ollut, niin pääsin sotaväkeen Helsingin autokomppaniaan. Arvo, sinä et tainnut häntä muistatko sinä sellaista? Arvo oli automiehiä. Oliko hän Anteron isä? Kyllä, juuri hänen isänsä, joka täällä huoltoasemallakin on ollut. Antero on kaupungin metsänhoitaja, metsäteknikko. Joo, niin varmasti onkin. Hänen kanssaan mentiin Helsingin autokomppaniaan. Minulla oli kuitenkin korvissa tulehdusta, niin minä peruin, kun näkivät, että minulla oli siellä tulehdusta. Sitä ei osattu siihen aikaan korjata. Ne panivat minut sen takia toistaiseksi pois. Minä olisin vapaaehtoisesti sinne jäänyt, kun se oli Helsingin autokomppania. Minä olisin saanut siinä hyvän koulun, mutta ne eivät antaneet. He eivät voineet vapaaehtoisena ottaa, ja sen takia, kun olin sairas. Jos siellä olisi sattunut jotain, niin he olisivat joutuneet vastaamaan. Siihen aikaan sellaiset tiet kun olivat, niin se ei kelvannut. Kävi sitten sillä tavalla, että kun tulin tänne pois sieltä, niin Heleniukselta jouduin lähtemään siksi, koska menin sotaväkeen. Aholan Autoliike, joka on Koskikadun varrella, tuo iso talo, joka heillä on vastapäätä Sampo-keskusta, se on se talo siinä, jossa hänellä oli autokorjaamo. Siellä oli kumikorjaamo myöskin. Minä menin sitten siihen töihin. Sitten kävi kuitenkin niin, että minä halusin sen ammattiautokortin saada, jotta pääsen myöskin autoalalle. Minä menin sitten siihen autokouluun myöskin. Aholan autokorjaamossa olin sitten töissä, jotta sain sen ammattimaisen ajokortin. Sitten ajokoulusta en paljoa saanut, koska osasin ajaa ja he tiesivät sen. Sitten kävi sillä lailla, että sain sen ajokortin. Bäckström oli siihen aikaan katsastusmies. Minä sitten kävin sen ja sain ajokortin. Kävi kuitenkin niin, että kun sanoin Aholalla saaneeni ajokortin, niin he sanoivat, että katsopa, onko sinulla että sinä olet ajanut vain henkilövaunulla, niin sinä et varmasti ota kuormaautokorttia. Minä sanoin, että mitä minä sellaisella ajokortilla, joka henkilövaunulle vain?. Minä sitten kysyin, että millä tavalla minä sitten saan sen?. Bäckström sanoi sillä lailla, että sillä lailla sen saa, että jos otat kuorma-auton ja tulet kuorman kanssa sinne ja ajetaan sitten silloin. Sitten näen, että varmasti osaat ajaa kuorma-autoa. Niinhän se kävi, että siellä oli sitten yksi Chevrolet, jolla ajettiin soraa. Sitä minä sain vuokrata ja vielä Lasilla oli sellainen täällä, joka teki kaivonrenkaita

15 HAASTATTELU 14 (29) ja myi niitä. Hänelle haettiin sorakuorma. Silloin sai kuorman päällä olla ihmisiäkin, niin hän oli kuorman päällä ja lyötiin kuorma sille. Minä sanoin, että nyt menemme käymään Bäckströmin luona. Hän istui siellä kuorman päällä ja ajoimme tietä ja alas menimme. Sitten piti pysäyttää siihen rinteeseen välillä ja lähteä siitä ja sillä lailla tehdä sellaisia temppuja muutaman kerran sen kuorman kanssa. Sitten kun menin sisälle sinne Bäckströmille, hän sanoi, että hyvin meni, eikä perinyt mitään siitä. Minkä ikäisenä sait sen kortin? Taisin olla vuotias. Eli vuonna Vuonna 37 sain sen ajokortin. Joo. Se vastaa nykyistä ammattiajokorttia. Niin, se oli ammattiajokortti ja annettiin sillä lailla. Eikä ollut silloin erikseen tätä rekkakorttia. Ei ollut eikä sellaisia muitakaan. Kuitenkin, kun menin Petsamon Nikkeliin, olin silloin saanut jo tietää, että Ovaskan Aarne, joka on meillä täällä Rovaniemellä kerran asunut sinä et tainnut häntä tuntea oli automies silloin ja oli siellä Petsamon Nikkelissä töissä. Hän oli tuttu ja sanoi, että kuule poika, lähdetkö minun matkaani? Hommaan sinut Nikkeliin töihin, siellä juuri kerätään miehiä töihin nikkelihommaan kuljettajalle ja kaikkeen. Sieltä saat varmasti moninkertaisesti paremman palkan kuin täältä. Minähän sitten heinäkuun 4. päivänä Amerikan itsenäisyyspäivänä menin vielä sinne ja siellä pääsin sitten töihin konepajalle. Sen jälkeen kun tulin, sanoin, että nyt ajan sillä kuormaautolla, jonka ostin sieltä Tornion kentältä. Nyt ajan sillä. Pesosen Reinon kanssa ja hänen veljensä Veikko oli myöskin ajettiin sillä autolla sitten. Siihen aikaan, kun sota oli loppunut, voit kuvitella, kuinka kovasti ne ihmiset, jotka olivat olleet evakossa täällä etelässä, mikä missäkin täällä ja olihan niitä Ruotsin puolellakin. Kun ne palasivat kotiin tänne, oli niillä ollut, kun ne olivat saaneet vietyä sinne jonkin verran. Jollakin

16 HAASTATTELU 15 (29) saattoi olla pari lehmää ja kaikki tavarat matkassa, jotka olivat siinä. Inariinkin vietiin sellaisia. Täällä oli sellainen välitysliike tai valtio ne välitti kotipaikoilleen kaikki ja maksoi niiden kyydit ja kaiken sellaisen. Valtio maksoi siis, että he pääsivät kotiseuduilleen takaisin. Sinne vietiin niitä, ja niitä ajoja oli. Sitten oli tässä rannassa kolme sahaa. Pitkäniemen saha, Kemi-yhtiön saha ja mikäköhän se yksi oli? Niitä oli kuitenkin kolme sahaa jokirannassa, ja kun laskettiin puita, niin olivat sortteerit tuossa, jossa niitä sortteerattiin niitä puita ja otettiin ja saatiin. Sinne oli rautatie tehty. Tästä kohtaahan juuri meni tuonne, joka menee tuonne etelään. Sahatavara tuotiin sitä rautatietä pitkin tänne. Sieltä laskettiin ne lastit kyytiin niihin juniin ja vietiin sitä sahatavaraa. Kuitenkin sitten, kun ne olivat poissa, ajettiin sinne etelästä kaikenlaista romutavaraa. Kaikki Venäjälle menevä tavarahan piti tuoda tänne juniin. Täällä lastattiin ja vietiin Venäjälle. Ne piti palauttaa. Toinen juttu oli, että mekin tarvitsimme valtavasti, kun meidän piti niitä proomuja ja kaikkea muutakin valaa. Meillä oli sotavelkaa niin valtavasti, että piti tehdä niille tavaralaivoja ja kaikkea. Se oli kyllä hyvä, me opimme tekemään laivoja pakosta. Aivan, ryssä opetti. Niin juuri, se on totuus. Sitten sieltä tuotiin jopa piikki takaisintulokuormaa saatiin vielä sieltä tuoda. Niitä romuja sieltä, joita saksalaisilta jäi. Sitä romua oli paljon, ja kaikki piti tuoda sitä mukaa, jotta ne saatiin vietyä Venäjälle. Kuljetettavaa oli enemmän kuin ehti tekemään. Niin, mutta kun häkävehkeet olivat, niin se oli kyllä tuo sitikka sellainen harvakäyntinen kone. Se toimi aika hyvin kuitenkin sillä häkävehkeellä sen takia juuri, koska se oli sellainen harvakäyntisempi kone. Niissä oli sellainen saksalainen Impertin kaasuttaja. Jälkeenpäin minä olen sitä ihmetellyt, että miten se kesti, kun siinä aina pidettiin tulta. Ne pystyivät ne pöntöt kuitenkin. Sitten jälkeenpäin niitä on pistetty saunan kiukaiksi. Meilläkin oli tuolla yhteen aikaan saunan kiuas niistä pöntöistä. Oli ihme, etteivät ne palaneet. Ne olivat ruostumatonta terästä. Niin, ja sitten se kesti muutenkin.

17 HAASTATTELU 16 (29) Hapon kestävää. Niin, ne olivat sellaisia, että jo siihen aikaan osasivat saksalaiset sellaisia tehdä. Olivatko ne puukaasupöntöt saksalaisten tekemiä? Ne olivat saksalaisten tekemiä, ainakin ne, joita meillä oli. Kyllä ne puukaasuvehkeet olivat saksalaisten tekemiä. Sanottiin, että Imbertin kaasuttaja se sellainen pönttö. Ne olivat kuitenkin sellaisia, että siinä pistettiin pilkkeitä sinne tuleen. Sitten se oli siinä tarkkaa, kun piti ne pohjahiilet olla. Mekin ajoimme niillä ihan, kun ei sitä bensaa saanut. Se oli pakko niillä ajaa. Pohjahiilet piti olla aina hyvät ja niitä piti vaihtaa. Sellainen kilometriä kun ajoi, piti käydä pudottamassa säkki pilkkeitä sinne aina. Se luukku aukaistiin ja sieltä sai savut naamalleen, mutta ei se auttanut. Sillä lailla piti vain nousta sinne kuorman päälle, jotta pääsi kaatamaan sen sinne. Sitten taas vähän aikaa päästiin menemään. Sillä lailla. Se oli vielä sellainen, että Ivalosta kun lähdetään ja mennään jonkun matkaa Inariin päin, niin tulee sitten sellaiset Lohiportaat. Siinä oli hirveän pitkä laaja, jossa oli aika jyrkät mäet ja vähän loiveni ja taas. Sanottiin niitä portaita Lohiportaiksi. Siinä piti pitää huoli, että kun lähti, oli hyvät pohjahiilet, jotta tuli hyvin häkää ja että sitä häkää riitti. Kaikki sellainen piti ottaa huomioon. Sehän opetti aikamoiseksi ammattilaiseksi. No, se oli ja sitä piti pitää puhtaana. Siitä se autohomma tuli, mutta se juuri sen takia, että kun se oli niin pirunmoista hommaa. Olen minä kerran tehnyt sellaisen tempunkin tuossa mitähän siitä olisi matkaa? Niin no, minä kerron yhden jutun, joka on selvemmin muistissa minulla. Vuojärvi on joku sellainen, kun mennään Petsamoon päin Ivaloon päin, kun ajetaan Sodankylään. Vuojärvi on noin 34 kilometriä täältä Rovaniemeltä. Siihen aikaan oli vielä sellainen vaara olemassa, että kun saksalaiset polttivat kaikki sillat ja kaikki sellaiset räjäyttivät ja särkivät. Sitten vielä polttivat myöskin heidän omat varastonsa. Pitkin matkaa tienvartta oli saksalaisia. Siellä oli paljon joukkoja pohjoisessa, jotka ne huolsivat sinne. Siellähän oli saksalaisilla silloin sota-aikana niitä sitten Venäjän rajalla asti. Nehän olivat sotaa käyneet siellä Jäämeren rannoilla asti. Se oli niin. Sitten niitä parakkeja, ne oli poltettu, ja sitten kävi niin, että niitä menivät monet katselemaan, että mitä sinne on jäänyt sellaista hyvää tavaraa. Niillä kävi sellainenkin juttu, kun

18 HAASTATTELU 17 (29) tultiin kerran Pohjolan liikenteen rekoilla ne olivat niitä samoja saksalaisia rekkoja, joita oli valtiollakin, jotka ajoivat tavaraa sinne ja ihmisiä. Olimme Kaunispään päällä, oli vielä aika kova tuuli. Se oli kesä heinäkuuta. Siinä oli sitten poltettu sellainen saksalaisten varastoalue siinä Kaunispään päällä. Siellä oli auto ollut sinnepäin menossa, ja me tulimme. Minä sanoin Pesosen Reinolle kun hän sitä sillä kertaa ajoi että kun se oli jättänyt tuon oven tuosta autosta noin auki ja kun tuuli repii sitä, että mikähän sillä on tuolla nyt sitten. Mennäänpä katsomaan. Niinhän me menimme katselemaan. Miestä ei näkynyt siellä. Me huusimmekin siinä ensin vähän. Sitten huomasimme, että siellä mies makasi maassa. Hän oli mennyt katsomaan niitä tavaroita siellä. Me näimme, että hän oli mennyt miinaan, mutta emme uskaltaneet mennä siihen lähelle. Otimme kuitenkin sieltä lautoja, kun siellä oli rakennushommaakin ollut. Pistettiin lautoja ja niitä pitkin mentiin katsomaan ja nähtiin, että mies oli kuollut. Sitten minä ajopäiväkirjasta katsoin miehen nimen. Hänen nimensä oli Takala. Siellähän oli sitten miinanraivausporukoita noin kilometrin välein, jotka raivasivat niitä miinoja siellä. Ne asuivat kesäaikana teltoissa. Me sitten menimme niiden luo ja kerroimme, että siellä on auto ja mies. He menivät sitten hakemaan. Mehän emme uskaltaneet koskea. Ei sitä tiedä, mitä olisi tapahtunut. Ne menivät sitten että sellaisiakin tapahtui ja oli. Ei niitä voinut mennä sinne katselemaan niitä paikkoja, siinä olisi saattanut menettää jalkansa tai henkensäkin. Siellä Ronkaisella meidän porukka tuli silloin saksalaisia perässään. Me tulimme siellä oli juuri tapahtunut Kemissä. Tämä Luton porukka oli siellä puolustamassa. Nehän pitivät Nikkeliä. Meillä oli Nikkelin pateri, joka minä tapasin sen pataljoonan, kun minulla oli jalka ollut kipeänä ja olin ollut vähän sairastamassa ja pois välillä. Tulin siihen porukkaan ja tultiin. Ronkainen oli vielä sillan luona. Ihmeteltiin, että miten se porukka siellä sitten seisoi niin kauan. Menimme katsomaan, että miten se meidän joukko siellä seisoo. Sehän oli tietenkin sitten Tervolasta eteenpäin, eikö olekin? Se on Tervolan ja Koivun välillä se. Koivu on tänne pohjoiseen päin Tervolan rantaa. Jaa. Kuule, Tervolassa meillä oli sillä tavalla, että kun menimme, olimme keulassa sitten saksalaisten perässä. Kemistä jouduttiin menemään sen takia, kun tämä Luton porukka oli niitähän kaatui siinä tuossa, Kemin porukka, siinä suojelemassa niitä, etteivät saksalaiset tuhoa. Ne olivat muutaman saaneet tuhottua. Yrittivät tuhota, mutta eivät saaneet, koska Luton porukka oli siellä. Niitähän kaatui 52 miestä niissä taisteluissa, mutta he saivat säilytettyä sen tehtaan siellä. Saksalaiset eivät siis pystyneet tuhoamaan, vaikka olisivat halunneet kaiken senkin

19 HAASTATTELU 18 (29) tuhota. Se porukka tuotiin kuitenkin aikaisemmin sinne ja ne oli miehitetty sitten. He saivat ja menettivät niin paljon miehiä sitten. Jaahas. Kyllä, 52 miestä meni Luton porukasta siinä juuri. Me, jotka siihen tulimme se oli juuri tapahtunut se homma jouduimme keulaan. Vähän ennen Tervolaa, Tervolan kirkon torni sehän on joen toisella puolella ja siitä sitten kiertäen. Siinä on sellainen pieni vaara, josta tie vähän kiersikin. Siinä pellot olivat siinä joen puolella. Meidän porukka oli sitten, kun sakemannilla oli siellä tornissa, niin meidän porukka tuli siihen ja siitähän alkoi räminä ja seitsemän miestä kaatui. Te olitte kuitenkin länsipuolella tätä? Ei, vaan niin, juu. Täältä puolen toisella puolella. Kun Kemistä tullaan, niin itäpuoltahan juu, länsipuolella. Niin juuri, länsipuolella. Joen toisella puolella. Niin juuri. Mitä puoltahan se oli? Kirkko on itäpuolella ja rautatie länsipuolella. Se oli se rautatien puoli. Juu. Me olimme siellä. Tämä, mistä menee se nelostie tien toisella puolella. Siellä vanhan tien puolella, mutta sieltähän menee tie koko matkan jokivartta pitkin. Kyllä. Niin, siellä oltiin ja siellä me jouduimme siihen. Ja siksi se siltakin oli sillä puolella. Niin, sillä itäpuolella. Samalla puolella kuin kirkko. Niin. Siinä kävi sillä lailla miinoista että meidän porukka pysähtyi sitten siinä. Me ihmettelimme, että miten kauan se kestää. Me

20 HAASTATTELU 19 (29) kävelimme sitten meillä jääkärijoukoilla oli pyörät, niin pääsimme etujoukoissa ja aloimme lähestyä, niin yhtäkkiä sellainen kova räjähdys kävi siellä. Siinä olivat miinanraivaajat raivaamassa sillan pielessä niitä miinoja. Ne olivatkin tehty sillä lailla, että siinä oli kolme miestä vierekkäin. Ne nostivat toista, niin toinen auto räjähti. Tätä myöden jäi miehiltä kankaan kappaleita joka puolelle. Sitten oli siinä vielä sellainenkin juttu, että siellä oli ollut paikallista väkeä sen tien metsän puolella. Siellä oli yksi pikkupoika, joka oli tietenkin ollut kurkistelemassa, kun ne saksalaiset olivat siellä. Siellähän asui vielä silloin niitä siviileitä. Se pikkupoika oli nähnyt, että ne olivat kaivaneet jotain ne saksalaiset siellä ja poika oli mennyt näyttämään niille, että tuolla ne kaivoivat. Sitä ne menivät katsomaan ja se poikakin sai naamalleen. Se onneksi jäi henkiin, mutta se laitettiin sivuvaunulliseen moottoripyörään ja vietiin pois. Ei hän kuollut, mutta taisi mennä silmät ja kaikki. Se oli kyllä naama veressä. Se täytyy olla 46 sittenkin, kun minä ostin sen auton. Saattoi olla 47. Vapun aatonaattona tulimme. Olimme vieneet taas niitä kuormia sinne kotipitäjälle. Nehän veivät sinne ja halusivat kaikki tietenkin sinne takaisin, missä olivat olleet ennen sotaa. Heitä sitten kuljetettiin. Sitten meillä ei ollut sillä kertaa paluukuormaa, kun olimme sellaisessa paikassa käyneet, ettei siellä ollut. Siellä tuli Sodankylän tuolta puolelta meille yksi TVL:n työnjohtaja kyytiin sinne lavalle. Minä en ottanut häntä sisään sen takia, kun olin nukkumavuorossa, kun yötä päivää ajettiin. Kävi sillä lailla, että Vuojärveltä tultaessa tuli vastaan Pohjolan liikenteen rekka niitä nelikymppisiä Hoppia ja jouduimme menemään tietenkin siihen tien laitaan, koska se tuli nelostiellä vastaan ja koska tiet olivat siihen aikaan paljon kapeampia kuin nykyään. Siinähän, kuule, sitten miina räjähti meidän auton pyörän alle. Se oli kuitenkin en olisi kertomassa jos se olisi ollut etupyörän alla takapyörän alla. Joo, joo. Onni. Niin, siinä oli se onni. Yksi onni oli myös se, että jonkin aikaa ennen kuin lähdin sotahenkilöstöstä, oli se ukko lavalla. Koska se oli vapun aatonaattoa sehän oli kylmää, vähän räntääkin sateli ja sillä lailla minä sanoin, että käsketään tuo mies sisään. Sillä on todennäköisesti kylmä. Sitten kävi sillä lailla, että takapyörän alla räjähti. Siellä oli seitsemän säkkiä tilkkeitä ja meidän tavaroita vähän. Kaikki nämä hävisivät taivaan tuuliin. Se oli onneksi laitettu tien laitaan se miina, niin se heitti poispäin, ettei se tielle päin heittänyt. Pyörästä jäi akselinnokka törröttämään tuosta ja lava lensi niin, että se raitalava pois ja sellaiset lensivät. Pelkät pussit ja kaikki lensivät taivaan tuuliin. Jos se olisi etupyörän alla ollut, niin se olisi

21 HAASTATTELU 20 (29) Suksilta laitettiin yrityksenne auto. Meidän automme meni siinä. Se romahti silloin. Oliko vakuutuksia? Ei, kyllä ne korvasivat sen sitten. Kyllä niissä oli sellainen armeijalta valtio korvasi. Se saatiin kuitenkin korjattua sillä tavalla, kun me tietenkin veimme se sinne Pesosen kotiin. Siinä sitten aloimme niitä oikomaan ja katsomaan osia siihen. Meidänhän piti hommata siihen osat. Yritimme oikoa niitä, mutta he sanoivat, ettei sitä rumpua saa mennä lämmittämään, koska se vääntyy. Siihenhän tietenkin tuli lommo, kun siinä on loiva runko. Se suojasi meitä myöskin, kun siinä oli meidän pilkepönttö. Se esti, ettei tullut sirpaleita meidän päällemme yhtään, koska se pyörän alla sen verran takana sitten räjähti. Se täytyy sanoa, että se oli kyllä niin kova paukku kuin ikinä voi olla. Kuitenkin, koska se runko oli niin kova, että ratakiskoja kun oli tuolla rannassa, otettiin pätkät ratakiskoa ja niitä pistettiin. Yksi ratakisko kun pistettiin ja monella tunkilla yritettiin oikoa sitä, niin ratakiskokin saattoi mennä poikki. Sitten kun laitettiin niitä kaksi, niin jo kesti. Sillä lailla saatiin oiottua. Siitähän oli jo? Niin. Kuitenkin se, että se oli näin vaikea se autohomma, teki sen, ettei talvella ajettu, sillä teitä ei aurattu. Minä siihen aikaan vielä urheilinkin talvisaikaan. Hiihtelin muun muassa, ja olen voittanut pari kertaa suomenmestaruudenkin pujottelussa. Siellä Nikkelissä oli sellainen arkkitehti Hammas, joka oli nuorena poikana ollut opiskelemassa Itävallassa. Hän osasi pujotella, ja sitten perustettiin sinne pujottelu ja laitettiin rinne sinne. Siitä niitä nuoria insinöörejä, jotka olivat etelässä olleet ja talvella oppineet, niin sitä alettiin harrastamaan. Minä olin mäenlaskua harrastanut ja hiihtänyt, niin minulle oli helppoa. Olin myöskin jääpalloa pelannut, niin minulla oli hyvät jalat ja kaikki sellainen tasapainossa. Minähän jo ensimmäisissä SM-kilpailuissani voitin. Sehän on hienoa. Olitko sinä Ounasvaaralla sitten harjoitellut sitä?

22 HAASTATTELU 21 (29) Olin Ounasvaaralla, mutta minähän en voinut enää siellä olla, koska siihen aikaan olin neljä vuotta Petsamossa. Ennen sitä, jotain muuta mäkeä olet Ounasvaaralla olitko käynyt Ounasvaaralla? Joo, olen. Hienon Pekka oli apuna, kun me sodan jälkeen sitten raivasimme sen pujottelurinteen tänne. Minähän tein siinä ratoja parikymmentä vuotta. Merkkasin ratoja kilpailuihin. SM-kilpailuradatkin tein. Se oli minulla sellainen, jota harrastin silloin. Minä olin niin hyvä voimistelemaan, että minä rekissäkin pyörin jo jättiläistä. Kerran putosin ja tästä nenästä meni luu poikki. Oli ennen suora nenä, mutta nyt siinä on patti. Se siitä, mutta niin se oli vaarallista se autohomma silloin. Niitä ei kärsinyt mennä katselemaan joka paikasta. Yksi juttu vielä. Kun Ivalosta lähdettiin, jonkin matkaa ennen Lohiportaita siellä oli sitten oikealla puolella parakki, joka oli poltettu. Siellä oli kuitenkin hirveän paljon nauloja ja rakennustarpeita, jotka olivat jääneet sinne sitten. Ne naulathan eivät kuitenkaan muutu miksikään, vaikka palaisivat. Menevät ne pehmeämmiksi kyllä, joo. Pahvinaulojakin oli. Niitä oli jäänyt sinne hiekan sekaan ja varmaan oli niitä levitettykin. Siitä kun meni läpi ja ajoi autolla, niin piti olla meisseli. Se oli 90:n rengas ja tuuman nauloja. Se ei yltänyt kerralla läpi, mutta se naula jäi sinne ja kun kanta kului, niin kivet puhkoivat sen. Niin, pikkuhiljaa alkoivat sisärenkaat vuotamaan. Siitä kun mentiin, niin meillä kävi sillä lailla, että silloin kun meillä menivät ne renkaat siinä kun räjähti, että toiselta puolelta ei jäänyt kappaleitakaan yhtään. Jouduttiin ajamaan, kun ei renkaita saanut yhdet pyörät pistettiin vain. Siinähän kuuluu kahdet olla. Onneksi ne kuormat olivat niin pieniä, että se kesti silläkin. Meillä ei ollut renkaita, joten se oli aina ongelma jos tuli reikä renkaaseen. Piti ottaa rengas pois ja korjata. Niinpä. Niin, ja piti myöskin pumpata ilmaa. Käsipumpullako?

23 HAASTATTELU 22 (29) Ei, kyllä minulla oli jalkapumppu. Kismetin jalkapumppu, oli vielä hyväkin. Kyllä siinä sai tehdä työtä. Se on kyllä, kun siinä piti niin kova paine saada, niin se oli kova homma korjata. Me kuitenkin jo hallitsimme sen. Minä silloin kuitenkin katsoin aina, että siitä meni läpi, niin me siirsimme sen aina ja kävimme läpi. Sen näki sen kannan, kun otti sen pois. Se ei päässytkään kulumaan sinne eteenpäin. Kuitenkin jos sitä ei arvannut, niin rengashan saattoi tulla kivethän tyrkkivät sen pyöriessä sitten eteenpäin. Tottakai. Että sellaisia kaikenlaisia. Minä sitten sen verran suutuin siitä autohommasta, kun se oli niin vaikeaa sitten. Minä olin mennyt naimisiin vuonna 46, ja 47 syntyi meille ensimmäiset lapset. Pekka ja Markku, he ovat kaksoset. Minä ajattelin, että kyllä tämä autohomma nyt pitää jättää, jotta saan niitä autoja alkoi sen verran olla, että kumikorjaamokin alkaa toimia. Mehän perustimme kumikorjaamon sitten. Se oli silloin 47. Niin, se oli 47 maaliskuussa 23. päivä, kun se kumikorjaamo perustettiin. Se oli ensin sellainen pikkukorjaamo sellaisessa kellarikerroksessa, mutta sitten kun menin käymään Helsingissä katsomassa niitä koneita ja sieltä hakemassa, oli siellä sellainen, mikä oli Nikkelissä ollut. Sillä oli täällä Rovaniemellä radioliike. Hänen siskonsa pitivät pensionaattia pensionaatiksihan sanotaan sellaista, joka pitää sellaista, jossa asutaan ja sitten niitä syötetään ja juotetaan. Niin, sellaista täysihoitoa. Niin, sellaista. Minä siellä olin sitten hänen luonaan, koska hän oli minulle tuttu. Bodström sattui olemaan siellä myöskin. Hän sanoi, kun soittelin sieltä, että mitä sinä, meinaatko sinä jotakin hommaa? Onko sinulla jotain kaveria?. Minä sanoin, että ei minulla nyt sen kummempaa kaveria ole. Hän siihen sitten, että kumikorjaamoako sinä meinaat?. Kyllä, vastasin. Hän kysyi, että tarvitsenko kaveria ja että

24 HAASTATTELU 23 (29) hän saattaisi olla se kaveri. No, sitä ei sillä kertaa päätetty, mutta minä ajattelin, että hänellä saattaisi olla rahaa. Hänellä oli Nikkelissä hirveän paljon saksalaisia niitä pikkumatteja ja radioita ja kaikkea, joita möi. Sillä hän keräsi rahaa aika paljon. Hänellä olikin sitten radioliike täällä Rovaniemellä. Minä sitten kuitenkin ajattelin, että hänellä on rahaa, niin ei tarvitse tehdä niin hirveää velkaa. Niinhän me sitten perustimme sen yhdessä. Minä onneksi sen kumikorjaamon kanssa, ja siihen sen pihapuolelle rakennettiin se uusi korjaamo, johon muutimme sieltä kellarikerroksesta. Se oli kuitenkin parempi paikka. Mehän moneen kertaan sitä vanhaa paikkaa niin tämä paikka, joka juuri tässä on. Tässä paikalla laajennettiin, kun saatiin ostaa tuo naapuritontti, johon laajennettiin myöskin. Hänellä alkoi mennä se radiohomma huonosti ja sitten huomasin, että näin kävi, niin sain sitten ostaa häneltä sen osan pois. Hänellä oli rahasta pulaa ja sain ostaa sen kiinteistön siitä ja sen kumikorjaamo-osan häneltä pois. Minulla oli Purkavanlahdessa omakotitalo rakennettu. Kävin Yhdyspankissa puhumassa, että saisin ostaa sen korjaamo-osan. Tätä omakotitaloa ei talvisaikaan myyty. Minä olin laittanut pihan fiksuksi ja sellaiseksi, että halusin sen kesällä myydä, jolloin sain paljon paremman hinnan, kun siellä oli pensasaidat ja kaikki komeasti laitettu ja nurmikot ja muut. Siellä Saari oli vielä pankinjohtajana Yhdyspankissa. Hän sanoi, että kyllä sinä saat lainan. Myy sitten kesällä se. Minä sain sitten sillä lailla ostaa siltä Bodströmiltä sen paikan. Sillä tavalla se kävi. Toinen hyvä homma myöskin oli sellainen, että siinä oli 50 vuoden sopimus tehty silloin. Sitten kun siitä oli 40 vuotta kulunut vuokria ei ollut sidottu indeksiin siihen aikaan. Pekka sai 7 markkaa 45 penniä vuosivuokraa vain. Minä sanoin Pekalle, että se muuttui silloin, että 10 vuotta vielä on jäljellä, että myy minulle nyt tämä. Sinä et kymmeneen vuoteen saa tästä tontista mitään. Säikähdin siitä, että jos se rautatie tulee tuosta, että kumikorjaamo pitäisi viedä hiiteen täältä. Päätin siinä vaiheessa ostaa sen ja tuon toisenkin tontin sain. Silloin ei ollut vielä lupaa rakentaa tämän Pohjolankadun reunaan sai rakentaa jo nelikerroksisia taloja, mutta tänne ei saanut rakentaa tietä. Minä pelkäsin, että jos minun naapuritalooni tulee nelikerroksisia taloja, niin sen tontin arvohan nousee huimasti. Minä sain ostaa sittenkin perikunnalta senkin tontin. Se oli Pekan kanssa kun käytiin, hän oli silloin jo mukana. Silloin kun minä tämän ostin, eivät ole pojat olleet vielä mukana. Ne olivat sellaisia kauppoja, joista sain hintaa. Kovasti pesämunaa sain siitä. No, sinun isäsi asui myöskin täällä Rovaniemellä. Minun isäni on syntyjään Rovaniemellä ollut, ja nyt minä kerronkin sen jutun, että tässähän on Rovaniemellä Ruokasia paljon.

25 HAASTATTELU 24 (29) Niin, kyllä. Tuo, joka on tuossa jokivarren lopulla, on se Yliruokanen. Tuossa rannalla, joka on sen Yliruokasen Pekan. Hän omisti Korkavanvaaraa myöden niitä maita, joita vanhaan aikaan oli saanut ostaa. Niitä oli muutamalla omistajalla sellaisia maita niin paljon. Isän kotipaikka on Tuomikaanon kaupungintalo, joka on ollut tuossa tuo entinen kaupungintalo. Keskiajan kaupunkia. Se on ollut siinä isän kotipaikkana, mutta siinä on käynyt niin, että jossakin vaiheessa sen on sitten joku ostanut. Joku niistä venäläisistä laukkuryssistä, jotka ovat kulkeneet täällä kauppaa tekemässä. Se on kauppias ollut ja ostanut sen tontin ja jonkun rovaniemeläisen naisen kanssa mennyt naimisiin. Siihen on mennyt se tontti. Isällä on kuitenkin ollut Ahon talo, joka on tässä Sampokeskusta vastapäätä. Sen takana on minun kotipaikkani. Ja sinun isäsikö on ollut jo nimeltään? Ei ole ollut, vaan Ruokasia alkujaan ollut, mutta se on muutettu Keskiruokaseksi sen takia, koska on Yliruokanen, ja Alaruokanen. Ne Ruokaset on muutettu sillä lailla erottamaan. Yliruokanen oli jokivarren yläpuolella ja tässä keskellä ja sitten tuolla alapuolella oli Alaruokanen. Se on sitten jos juhlia pidetään ja Alaruokasen paikassa, niin se on siellä. Niin, se on siellä. Miksi sinä olet ottanut tämän Keskiruokasen nimen? Se on tullut, kun minä menin sotaväkeen silloin ja huomasin, että se olikin Keskiruokasen nimi minullakin silloin. Minä olen ollut Nikkelissä ja kansakoulunkin käynyt Ruokasen nimellä, kun äiti ja isä menivät antamaan nimen, niin ei sitä mietitty sen enempää. Ahaa. Nyt poikasi Risto on ja Pekka on Ruokanen. Niin on. Ne muuttivat, olivat Keskiruokasia. Markkukin oli. Hän meni Helsingin kaupunkiin töihin. Hän on insinööri, nykyään Kemissä. Hän on siis insinööri koulutukseltaan ja pääsi Helsingin kaupunkiin töihin, silloin kun koulusta pääsi. Hän sanoi, että kun hän meni siihen virastoon ja sanoi, hänelle ruvettiin nauramaan. Hän sanoi, että hän ajatteli, että kun on tuollainen nimi, hän ei muutakaan nimeä. Sitten kuitenkin siinä oli vaikeuksia, kun