TULEVAISUUSNYT! Palkansaajajärjestö Pardian nuoret aikuiset Kevät 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TULEVAISUUSNYT! Palkansaajajärjestö Pardian nuoret aikuiset Kevät 2014"

Transkriptio

1 TULEVAISUUSNYT! Palkansaajajärjestö Pardian nuoret aikuiset Kevät 2014 Nuoren aktiivin vuoro 22 Ei koskaan liian myöhäistä 24 Maailmanympäri työuran välissä 26 Nuorten aikuisten ääni 28 Pardian PlusMiinus 30 toiminta on nuorten pardialaisten kanava vaikuttaa muun muassa koulutukseen, viestintään ja järjestötoimintaan. Tara Jaakkola

2 Nuoren aktiivin vuoro Jonne Rinne valittiin Suomen Poliisijärjestöjen Liiton valtuuston puheenjohtajaksi viime lokakuussa. Vastuu ja työ vievät aikaa, ja perhekin pitää muistaa huomioida. teksti Mikko Niemelä / Pardian tiedottaja kuvat Jari Härkönen Jyväskylästä Helsinkiin parin viikon välein luottamustehtäviin, aluetoimikunnan kokouksia ja päivätyökin pitäisi hoitaa. Kotona odottavat vaimo ja 1,5-vuotias poika. Keväällä perhe kasvaa nelihenkiseksi. Tällaista arkea viettää 32-vuotias Jonne Rinne, jonka luottamustehtävälista on pitkä. Vastuu lisääntyi vielä lisää Suomen Poliisijärjestöjen liiton valtuuston puheenjohtajan tehtävän myötä, sillä poliisikentän ääntä pitää kuunnella tarkkaan. Jos ay-aktiiviksi lähtee, niin se tarkoittaa sopimusta myös kotona. Meillä kotijoukot osallistuvat ja laittavat oman panoksensa tähän hommaan. Haastattelu on saatu sovittua pikaisesti työvaliokunnan kokouksen jälkeen ennen kuin Rinne kiiruhtaa junalla takaisin Jyväskylään. Tehokas mies puhuu myös vauhdikkaasti. Ihminen on eniten kiinnostunut harrastuksista, jotka ovat vapaaehtoisia. Vapaaehtoisuus mahdollistaa ajankäytön, eli aikaa löytyy näihinkin töihin riittävästi. Jonne Rinne on osoittanut esimerkillään, että nuori ikä ei ole este vastuullisten luottamustehtävien hoidossa. Jos ay-aktiiviksi lähtee, niin se tarkoittaa sopimusta myös kotona. Vaikuttaminen tärkeää Aktiivisesta asenteesta kertoo, että poliisin päivätyön ohessa Rinne luki itsensä kauppatieteen maisteriksi. Nyt hän pakertaa henkilöstön kehittämispäällikkönä Sisä-Suomen poliisilaitoksessa. Työnantajakin joustaa Rinteen luottamustehtävien vuoksi, sillä ne ovat liittotason tehtäviä ja osittain työaikaa. Mutta mistä löytyy motivaatio? Se on yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Rinteen vastaus on lähes identtinen STTK:n entisen puheenjohtajan Mikko Mäenpään kanssa, kun häneltä kysyttiin samaa asiaa. Näinkö oli, kyllähän Mikolla oli hyviä vastauksia, Rinne tuumaa. Rinne arvostaakin Mäenpäätä ja STTK:n nykyistä puheenjohtajaa Antti Palolaa. Palolalta Rinne on ottanut mallia uusien jäsenten aktivoimisessa. Pardian nuorisotoiminnassa huomasin, kuinka kova aktivoimaan Antti oli. Hän ei kysynyt, että tullaanko mukaan, vaan kiinnostaako meitä oikeasti meitä nuoria koskevat asiat. Tätä ohjenuoraa Rinne noudattaa esimerkiksi eläkeasioista keskusteltaessa. Nuoret usein miettivät, miksi pohtia eläkkeitä, kun juuri on päässyt työelämään kiinni. Rinne muistuttaa, että aika kuluu yllättävän nopeasti, eikä työuran viimeisillä viikoilla enää kannata haikailla menetettyjä etuja. Vaikuttaa pitää nyt. Televisiosta tuttua työtä Viime vuosina poliisin julkikuvaa on rakennettu poliisin työhön liittyvillä tositelevisio-ohjelmilla. Alun perin virkavalta lähti ohjelmaformaatteihin mukaan, koska poliisikouluun tarvittiin enemmän innokkaita hakijoita, jotka ovat sopivia ja motivoituneita. Rinne oli mukana Poliisit-sarjassa muutama vuosi sitten. Kokemuksesta jäi ristiriitaiset tunnelmat. Rinteen mukaan ohjelmat antavat liian yksipuolisen kuvan poliisin työstä. Niistä saa käsityksen, että työ on vain mukavaa pikku naureskelua. Poliisin työ on erittäin raadollista varsinkin nykyään, kun lapsiin ja nuoriin kohdistuvia rikoksia on tullut ilmi enemmän. Poliisin työtä ei tehdä pelkästään partioautossa, vaan myös lupahallinnossa ja rikostutkinnassa. Nämä seikat eivät tositelevisioohjelmista katsojille välity. Rinne sanoo, että poliisien keskuudessa ohjelmia ei enää koeta välttämättä ainoastaan hyvänä julkisuutena. Mielikuvilla on vaikutusta siihen, miten nuoret ja kansalaiset poliisiin suhtautuvat, Rinne sanoo haastattelun lopuksi ja kiiruhtaa junalle. Poika ja vaimo odottavat jo kotona Jyväskylässä. Pardia palkitsi nuoret aktiivit Pardian hallitus myönsi Pardian nuorisostipendin 2013 Suomen Poliisijärjestöjen Liiton SPJL:n Jonne Rinteelle ja Kelan toimihenkilöiden Anniina Vähäkuopukselle. Jonne Rinne on SPJL:n valtuuston puheenjohtaja, SPJL:n Keski-Suomen aluetoimikunnan jäsen ja Keski- Suomen Poliisien Yhdistyksen varapuheenjohtaja, Pardian Keski-Suomen aluetoimikunnan puheenjohtaja, STTK:n Keski-Suomen aluetoimikunnan jäsen (Pardian edustaja), Sisä-Suomen poliisilaitoksen työsuojeluvaltuutettu ja yhdistyksensä edustaja Pardian PlusMiinus 30 -toimintaryhmässä. Anniina Vähäkuopus on Kelan toimihenkilöiden nuorisotoimikunnan jäsen sekä yhdistyksen edustaja Pardian PlusMiinus 30 -toimintaryhmässä. Vähäkuopus on tullut Kelan Kemijärven yhteyskeskukseen töihin helmikuussa 2009, ja hän on alusta alkaen osallistunut Lapin alueyhdistyksen toimintaan aktiivisesti. Hän toimii muun muassa varapuheenjohtajana, yhdistyksen valtuuston jäsenenä ( ) ja Yhteyskeskuksen alueen yt-valtuutettuna. Lisäksi Anniina on Pardian Lapin alue-toimikunnan varajäsen

3 Ei koskaan liian myöhäistä Sanna Ahtiainen kehuu opetuksen kehittyneen parempaan suuntaan. Hien pintaan nostaneet tentit ovat hänen koulussaan historiaa: suoritukset tehdään esimerkiksi opintopäiväkirjoilla. Sanna Ahtiainen päätti suorittaa loppuun lähes kymmenen vuotta sitten alkaneet opinnot. teksti Marjo Pihlajaniemi / Pardian tiedottaja kuva Tara Jaakkola Alun perin Sanna Ahtiaisen piti tehdä töitä ainoastaan saadakseen lisäansioita opintotuen kylkeen. Tapahtui kuitenkin sama, mikä monelle muullekin opiskelijalle: Työmäärän kasvaessa opintotuen jatkumiseen tarvittavat opintopisteet jäivät saamatta, ja töitä oli tehtävä lisää. Loppujen lopuksi koulu jäi, ja työstä tuli kokopäiväistä. Ahtiainen oli kirjautunut Åbo Akademin kauppakorkeakouluun vuonna Kun hän sai vakituisen viran Tullista vuonna 2010, mieleen tuli ajatus opintojen loppuunsaattamisesta. Opintoihin paluu oli helppoa, sillä 2000-luvun alussa aloittaneille opiskelijoille annettiin opinto-oikeus siihen asti, kunnes he itse siitä luopuvat. Nykyään palaaminen ei onnistuisi näin helposti. Esimies suhtautui positiivisesti ja kannusti kouluttautumaan. Anoin ensin opintovapaata vuodeksi, koska halusin nähdä, miten opinnot lähtevät käyntiin. Kun keväällä tiesin, että käytän myös toisen vuoden, ilmoitin siitä heti esimiehelle. Tutkielma työpaikan käyttöön Nyt kahden vuoden opiskelujen jälkeen alempi korkeakoulututkinto on 36-vuotiaalla Ahtiaisella hiljalleen valmistumassa. Kandidaatin tutkintoansa hän tekee parhaillaan työnantajalleen Tullille. Aiheena on etäjohtaminen keskijohdon näkökulmasta. Tulliin tuli hiljattain ohjeet etätyön tekemisestä, eli tulevaisuudessa meilläkin esimies ja työntekijä tulevat tekemään töitä yhä Ahtiainen näkee opiskelut tulevaisuuden sijoituksena. kauempana toisistaan. Opinnäytteestäni on siis suoraa hyötyä työnantajalle. Ahtiainen opiskelee yrityksen organisaatiojohtamista sekä informaatiojohtamista. Nämä eivät liity suoraan hänen nykyiseen työtehtäväänsä tullitarkastajana, mutta Ahtiainen näkee opiskelut tulevaisuuden sijoituksena. Tullissa työskentelee paljon suurien ikäluokkien edustajia, joten työtehtäviä tulee varmasti lähivuosina vapautumaan paljon. Sen sijaan kieliopinnoista on hyötyä jo nyt: Ahtiainen on tehnyt opintonsa ruotsiksi ja uutena kielenä on tullut saksa. Oppiminen ei lopu kouluun Ahtiainen palaa takaisin töihin kesän alussa, mutta opintoja ei ole tarkoitus jättää siihen. Harmittaa hieman palata, kun hyvä opiskelutahti on päällä. Aion jatkaa syksyllä kohti maisterinopintoja, mutta hitaammalla tahdilla. Onneksi yliopistossa suurin osa opettajista on todella joustavia. On koulunkin etu, että valmistun. Ahtiaisella ei ole kuin hyvää sanottavaa opintovapaasta. Hänen mielestään oppimisen ei tarvitse eikä pidä loppua työuran aloittamiseen. Aina ei edes tarvitse suorittaa kokonaista tutkintoa, vaan voi tehdä vaikka kieliopintoja. Tästä saa niin paljon puhtia työhön! Ahtiainen katsoo, että hänellä opiskelu ja työ ovat tukeneet toisiaan. Aikaisemmasta työurasta on ollut hyötyä: hän on voinut käyttää kokemuksiaan esimerkkeinä opintopäiväkirjoissaan. Myös kandidaatintyön haastateltavat löytyivät sen kautta. Olen myös luennoilla kertonut vain teoriassa työelämää nähneille opiskelukavereille, millaisia asioita työssä tulee vastaan. Myös opettajat ovat arvostaneet tätä käytännön kokemusta. Silta takaisin työelämään Ahtiainen ei ole ollut koko kahta vuotta täysin työelämästä ulkona. Viime kesänä hän teki parin kuukauden verran työtänsä Tullissa ja sai sitä ennen hyvän päivityksen tapahtuneista muutoksista. Toinen päivitys on tulossa, kun hän palaa kesän korvalla Tulliin. Kontakti työelämään on pysynyt myös ammattiyhdistystoiminnan kautta. Ahtiainen liittyi Tullivirkamiesliittoon saatuaan viran, ja kuuluu nykyään paikallisyhdistyksen hallitukseen. Hän on myös Pardian PlusMiinus 30 -toimintaryhmän puheenjohtaja. Hän on jatkanut aktiivisesti kumpaankin osallistumista opinnoistaan huolimatta. Aktiivinen osallistuminen auttaa varmasti töihin palaamista. Opintovapaa Opintovapaalakia ja opintovapaa-asetusta sovelletaan työ- tai virkasuhteessa olevaan henkilöön, jonka päätoiminen palvelussuhde samaan työnantajaan on yhdessä tai useammassa jaksossa kestänyt vähintään vuoden. Opintovapaata on oikeus saada viiden vuoden aikana yhteensä enintään kaksi vuotta. Vapaata voi saada opiskeluun julkisen valvonnan alaisessa koulutuksessa. Opintovapaata, joka kestää yli viisi työpäivää, on haettava kirjallisesti työnantajalta vähintään 45 päivää ennen opintojen alkamista. Jos opintovapaan myöntäminen hakemuksessa tarkoitettuna aikana tuottaisi tuntuvaa haittaa työnantajan harjoittamalle toiminnalle, on työnantajalla oikeus siirtää opintovapaan alkamisajankohtaa enintään kuudella kuukaudella. Työntekijää ei saa irtisanoa tai hänen työsopimusta purkaa sillä perusteella, että hän on hakenut tai käyttänyt opintovapaata. Lue lisää

4 Maailmanympäri työuran välissä Arto Miettinen hyödynsi vuorotteluvapaata jo työuransa alkupuolella. Laosista muistoksi jäi onnettomuudesta saadut kymmenen tikkiä päähän. Vuodenvaihteen he viettivät vanhempiensa kanssa Thaimaassa. Australiassa Miettinen halusi surfata, mutta joutuikin myrskyn vuoksi pysyttelemään päiväkausia sisällä. Onneksi tapaaminen vaimon kaukaisten sukulaisten kanssa onnistui. Tongalla Miettinen rentoutui ja aukaisi ensimmäisen kerran Helsingin rautatieasemalta ostetun Eläkeläisten helpot ristikot. Uuden-Seelannin jälkeen matka jatkui kohti Perua, ja vaimon syntymäpäivää juhlittiin aamuauringon noustessa Machu Picchun ylle. San Franciscosta he vuokrasivat auton ja ajelivat pitkin länsirannikkoa. Auton palautuksen jälkeen matka jatkui junalla kohti New Yorkia, ja majoitus järjestyi Manhattanin sydämestä, matkalla tavatun pariskunnan luota. Lontoo oli jo lähellä kotia, mutta irtiotto viimeisteltiin vielä vuokraamalla viinitila Firenzestä. Sitten oli aika palata kotiin, jopa pari viikkoa alkuperäistä suunnitelmaa aikaisemmin. Herätyskello soimaan Yhdeksän kuukauden jälkeen Miettinen aukaisi taas Tilastokeskuksen oven Helsingin Kalasatamassa. Oli outoa herätä kellon soittoon, kun vuorotteluvapaan aikana kello oli ollut herättämässä ehkä viisi kertaa. Poissaolon aikana Tilastokeskuksella oli tapahtunut organisaatiomuutos ja työhuone oli vaihtunut. Yhden hengen huoneen sijasta Miettinen asettautui kahden hengen työtilaan. Parina oli henkilö, joka oli palkattu Miettisen vuorotteluvapaan sijaiseksi. Sekä työnantaja että vuorotteluvapaan sijainen hyötyivät vuorotteluvapaastani, sillä sijaiseni oli juuri valmistunut ja paluuni jälkeen hänelle tarjottiin ensin toista vuorotteluvapaan sijaisuutta, sitten pitkää sijaisuutta. Uudella asenteella Vajaa vuosi antoi mahdollisuuden ladata akkuja ja miettiä mitä haluaa tehdä elämässä. Miettinen tarttui vanhaan työhön jälleen innolla ja jatkoi Tilastoväen Unionin hallituksessa. Sen lisäksi hän lupautui pääluottamusmieheksi. Myös yleinen asenne muuttui matkalla. Osaan suhtautua ongelmatilanteisiin rauhallisemmin ja positiivisemmin. Arkipäivän ongelmat ovat saaneet oikeat mittasuhteet, kun olin nähnyt millaisia ongelmia ihmisillä on. Miettinen on onnellinen, että piti vuorotteluvapaansa nyt: hänen kuntonsa on hyvä, ja hän pystyi toteuttamaan fyysisesti vaativan unelmansa maailmanympärysmatkasta. Todennäköisesti oma eläköitymisikä tulee olemaan nykyistä paljon korkeampi. Mietin, että panostanko eläkesäästämiseen ja aikaisempaan eläkeikään, vai pidänkö pienen hengähdystauon jo ennen sitä. Aloin selvittää vuorotteluvapaan hyviä ja huonoja puolia ja päädyin laittamaan eläkesäästötilin tauolle. Vuorotteluvapaaseen kaavailtua työvuosien lisäämistä hän pitää huonona. Varsinkin jos sijaiselta tullaan vaatimaan kolmen kuukauden työttömyyttä. Vain muutamalla ammattiryhmällä olisi mahdollisuus saada pätevää työvoimaa tekemään vuorotteluvapaata. Mieleeni tulee vain opettajat, joiden sijaisille tulee kesäisin kolmen kuukauden työttömyysjakso. Miettisen mielestä järjestelmää voisi mieluummin kehittää niin, että saman työnantajan pitkästä palvelusta voisi palkita aikaisemmalla mahdollisuudella vuorotteluvapaaseen. Tämä auttaisi nuoria pitkäjänteiseen perehtymiseen työhönsä, ja työantaja saisi sitoutuneen ja itseään työssä kehittävän työntekijän. teksti Marjo Pihlajaniemi / Pardian tiedottaja kuvat Riikka Hurri ja Arto Miettisen kotialbumi Arto Miettinen pääsi opiskelujen jälkeen korkeakouluharjoittelijaksi Tilastokeskukseen aikuiskoulutustilastoihin. Parin pätkän ja neljän vuoden jälkeen, vuonna 2007, hän sai vakituisen paikan yliaktuaarina työtapaturmatilastoissa. Vuonna 2010 työuraa oli kertynyt jo lähes kymmenen vuotta ilman vuosilomia pidempiä taukoja. Miettinen alkoi harkita eri vaihtoehtoja työn tauottamiseksi: vuorotteluvapaan lisäksi mielessä pyöri työkierto ja jopa täysin uusi ammatti. Myös ay-toiminta oli alkanut tuntua uuvuttavalta, sillä Miettinen oli Tilastoväen Unionin puheenjohtaja ja mukana Tekniikan ja Tiedon toimihenkilöt TTT:n hallituksessa. Puhti oli poissa, ja olin jo vakavasti harkinnut ay-toiminnan lopettamista. Miettinen ei ollut nuorempana matkustellut Pohjoismaiden ulkopuolella. Yliopistovaihto Uppsalassa, ja ympäri maailmaa tulleen vaihto-oppilasjoukon tarinat kotimaistaan jättivät palon nähdä itsekin enemmän. Ajatus maailmalle lähtemisestä oli jäänyt takaraivoon Uppsalasta lähtien. Perhettä ei vielä ollut, joten pidempi oleskelu ulkomailla houkutti nyt kun se oli vielä mahdollista. Miettinen kysyi jo syksyllä 2010 henkilöstölakimieheltä vuorotteluvapaasta. Koska armeija lasketaan valtiolla työskentelyksi, kymmenen vuotta työuraa oli tulossa täyteen kesällä Kylmänä helmikuisena päivänä vuonna 2012 Miettinen meni lähiesimiehensä puheille ja kertoi suunnitelmistaan. Hän oli silloin 36-vuotias. Esimies suhtautui asiaan positiivisesti. Työkavereille kerroin vasta myöhemmin. Heistä puolet olivat kannustavia, toinen puoli suhtautui hieman kielteisesti ja antoi ymmärtää, että olen liian nuori vuorotteluvapaalle. Moskovan kautta maailmalle Molempien asunnot myytiin ja lähtö tapahtui syksyllä Se vei Miettisen ja hänen vaimonsa ensin Moskovaan, ja sieltä junalla Mongolian kautta Pekingiin. Sain heti kunnon voitelun syödessäni kohteliaisuudesta venäläisen hyttikaverin tarjoamaa makkaraa. Se oli ollut pari päivää pöydällä ja haisi ihan navetalle. Ihme kyllä, vatsa kesti! Matka jatkui Pekingistä kohti Kaakkois-Aasiaa tosin he kävivät ensin ylittämässä matkabudjetin Etelä-Koreassa ja Japanissa

5 Nuorten aikuisten ääni Kysyimme Pardian PlusMiinus 30 -toimintaryhmäläisiltä ajatuksia työelämän haasteista ja miksi he ovat mukana ay-toiminnassa. teksti Marjo Pihlajaniemi / Pardian tiedottaja kuva Timo Nousiainen Toisinaan työ on sen verran kuluttavaa, että vapaa-ajalla ei aina riitä energiaa niihin asioihin, joita haluaisi tehdä. Tällöin on täytynyt ottaa reilusti asia esille esimiehen ja työkavereiden kanssa, jolloin asiaan on ainakin tähän asti aina löytynyt ratkaisu. Pauli Borodulin Eläkeiän nostaminen huolestuttaa. Tajusin jokin aika sitten, että minun pitäisi jaksaa vielä lähes 40 vuotta työelämässä. Se tuntuu melko utopistiselta, kun työ tuntuu imevän jo nyt minusta kaikki mehut. Anniina Vähäkuopus Olen mukana ay-toiminnassa, koska tällä hetkellä aktiivisimmat jäsenet ovat suurimmaksi osaksi ylittäneet 50 vuotta. Vaikka kuinka yrittäisi ajatella kaikkia tasapuolisesti, niin oman sukupolven ongelmat ja etujen ajaminen saavat eniten huomiota. Sanna Ahtiainen Haluan olla mukana vaikuttamassa, koska uuden sukupolven tulee ottaa vastuuta omaa itseään laajemmista kokonaisuuksista. Vaikuttavuuden aikaansaaminen vaatii aikaa: miksi odottaa jos voi aloittaa jo nyt? Jonne Rinne Työelämässä ei riitä enää, että on tutkinto ja hoidat hommasi hyvin ja ajallaan, vaan sinun pitää olla myös ylisosiaalinen ja iloinen tiimityöskentelijä, joka joustaa ja haluaa oppia koko ajan uutta. On vaara, ettei lopulta osaa kuin pintapuolisesti vähän kaikkea ja mahdollisesti väsyy odotusten sekä vaatimusten alle. Katariina Issukka PlusMiinus 30 -toimintaryhmään kuuluu (alarivi vas.) Pauli Borodulin (YHL), Niko Tun - ninen (TTT), Katariina Issukka (TTT), Puheenjohtaja Sanna Ahtiainen (TVML), Elina Peltoniemi, (SPJL), Kirsi Vornanen (TTT) ja (ylärivi vas.) Anniina Vähäkuopus (Kelan toimihenkilöt), Pirjo Rauasmaa (VeroVL) ja varapuheenjohtaja Jonne Rinne (SPJL). Kuvasta puuttuu Jarno Tervakoski (SPJL). Nuoren aikuisen kannalta haastavinta tämän päivän työelämässä on vakituisen työpaikan saaminen. Monissa työpaikoissa rekrytointia on vähennetty johtuen tehokkuusvaatimuksista ja toimintojen keskittämisestä. Pirjo Rauasmaa 28

TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa. TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa

TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa. TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa TEM esitteet 1/2017 Opintovapaa Opintovapaa Opintovapaa tarjoaa työssä oleville joustavan mahdollisuuden opiskeluun. Oikeus opintovapaaseen perustuu opintovapaalakiin (273/1979).

Lisätiedot

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 54 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): 5/9 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on. Reilu

Lisätiedot

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 60 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): Reilu 3/7 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on.

Lisätiedot

Näin tutkittiin alle 50-vuotiasta vastaajaa. 75 % vastaajista oli miehiä vuotiaat. 25 % vastaajista oli naisia.

Näin tutkittiin alle 50-vuotiasta vastaajaa. 75 % vastaajista oli miehiä vuotiaat. 25 % vastaajista oli naisia. Näin tutkittiin Loka marraskuu 2018 Kysely toteutettiin verkkokyselynä osana Tekniikan akateemiset TEKin työmarkkinatutkimusta. Vastaajat työskentelevät asiantuntijaja esimiestehtävissä. 30 39-vuotiaat

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA? 1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50 IKÄ % 18 24 9 25-34 35-44 26 45-54 30 55-60 13 Yli 60 7 ASEMA % Työntekijä 23 Alempi toimihenkilö 13 Ylempi toimihenkilö 31 Johtava asema 6 Opiskelija 9 Perhe-/opinto-/vuorotteluvapaalla

Lisätiedot

Y-sukupolvi työelämässä. Kauppatieteiden tohtori Susanna Kultalahti Tutkijatohtori / Johtamisen laitos, Vaasan yliopisto

Y-sukupolvi työelämässä. Kauppatieteiden tohtori Susanna Kultalahti Tutkijatohtori / Johtamisen laitos, Vaasan yliopisto Y-sukupolvi työelämässä Kauppatieteiden tohtori Susanna Kultalahti Tutkijatohtori / Johtamisen laitos, Vaasan yliopisto Uusi sukupolvi, uudet kujeet? Ennen Eläkevirat Yksi työnantaja Lojaalisuus, vakaus

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Työurien pidentäminen ja työssä jatkamisen haasteet

Työurien pidentäminen ja työssä jatkamisen haasteet Työurien pidentäminen ja työssä jatkamisen haasteet Pauli Forma Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum 23.-24.1.2014 Tutkimus- ja kehittämisjohtaja Keva Työurien pidentäminen Keskustelua työurien

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

Vuokratyöntekijätutkimus 2014

Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Reilusti kohti tulevaisuuden työelämää seminaari 7.10.2014 Vastaajia 5552 Pekka Harjunkoski Tutkimuksen tausta Kuudes valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus Tiedonkeruu

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 79,9 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa

Lisätiedot

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin? TYÖPAIKKAHAASTATTELU Voit käyttää tätä työpaikkahaastattelun käsikirjoitusta apuna haastattelutilanteessa. Tulosta käsikirjoitus ja tee omia merkintöjä ennen haastattelua, sen kuluessa ja haastattelun

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Jamit-hankkeen kokemuksia työluotsityöstä

Jamit-hankkeen kokemuksia työluotsityöstä Jamit-hankkeen kokemuksia työluotsityöstä Hanna Takamaa 18.9.2014 Case 1. Asiakas on vuoden kestävällä työ/opintovapaalla omasta työstään, joka on fyysisesti raskasta, terveydentilassa tules-oireita, lisäksi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 HENKILÖSTÖKESKUS Henkilöstöpolitiikka 8.12.2011

HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 HENKILÖSTÖKESKUS Henkilöstöpolitiikka 8.12.2011 HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 Jakelussa mainituille OPINTOVAPAAN MYÖNTÄMINEN 1 Opintovapaan pituus Opintovapaan myöntäminen perustuu opintovapaalakiin ja - asetukseen. Opintovapaajärjestelmä ei koske oppisopimuslaissa

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

Tulevaisuuden tuotteet ja tuotanto

Tulevaisuuden tuotteet ja tuotanto Ohjelmassa toteutetaan uusi kehitys- ja koulutuskonsepti, jossa kehitetään sekä yritysten liiketoimintaa että henkilöstön osaamista ja tutkintotasolta toiselle opiskelua. Ohjelman ytimen muodostaa pitkä

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Palautetta nuortenryhmältä

Palautetta nuortenryhmältä Tuija Sane & Marjaana Hänninen Taustaa nuortenryhmästä: Tavoitteena oli koota nuortenryhmä (n. 4-5 nuorta), jolta kerätä palautetta etenkin lastensuojelun toiminnasta ja yhteistyöstä muiden tahojen kanssa.

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto

OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto 31 MERVI PIIRAINEN Työsuojeluvaltuutettu, Lastentarhanopettaja, Helsinki Lastentarhanopettajaliiton varapuheenjohtaja OAJ hallituksen

Lisätiedot

OAJ. Valtuustovaalit 2014. LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto

OAJ. Valtuustovaalit 2014. LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto 31 MERVI PIIRAINEN Työsuojeluvaltuutettu, 32 ERJA LEHTONEN Pääluottamusmies, Espoo Lastentarhanopettajaliiton (LTOL) varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014 Lue analyysi kyselyn tuloksista: www.nuoretlakimiehet.fi/0///nula-selvitti-tyooloja-sisalto-ennen-kompensaatiota-ja-glooriaa/ Taustatiedot Sukupuoli 0 8 6 6 Mies Nainen Kaikki (KA:.6, Hajonta:0.9) (Vastauksia:7)

Lisätiedot

Tiinan tarina. - polkuni työelämään

Tiinan tarina. - polkuni työelämään Tiinan tarina - polkuni työelämään Tiinan tarina on syntynyt Aspa-säätiön Silta työhön -projektissa (ESR, STM). Tarina kertoo projektin toimintamalleista sekä tositapahtumiin pohjautuvista kokemuksista.

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta Opintopalvelut Suunnittelija Outi Suorsa Uraseuranta 18 tuloksia vuonna 13 valmistuneiden uraseurannasta Uraseuranta 18 toteutettu syksyllä 18 valtakunnallisena kysely lähetetty kaikille vuonna 13 päättyvän

Lisätiedot

Q1 Olen. Koulutuskysely kevät / 47. Answered: 2,264 Skipped: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 15.55% 352.

Q1 Olen. Koulutuskysely kevät / 47. Answered: 2,264 Skipped: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 15.55% 352. Q1 Olen Answered: 2,264 Skipped: 0 Mies Nainen Mies Nainen 15.55% 352 84.45% 1,912 Total 2,264 1 / 47 Q2 Ikäni on Answered: 2,264 Skipped: 0 15 17 vuotta 18 20 vuotta 21 25 vuotta 26 30 vuotta yli 31 vuotta

Lisätiedot

Korkeasti koulutettujen työttömyys

Korkeasti koulutettujen työttömyys Korkeasti koulutettujen työttömyys Vastavalmistuneiden korkeakoulutettujen työttömyys Pidennämme työuria alkupäästä. Tuemme korkeakoulutettujen nuorten työllistymistä. Yli 100 toimivaa mentoriparia joita

Lisätiedot

Sijoittumiskyselyn kooste: suomen kieli

Sijoittumiskyselyn kooste: suomen kieli Sijoittumiskyselyn kooste: suomen kieli Vastausprosentti oppiaineen osalta 37 % Naisia 88 % vastaajista Vastaajien ikä keskimäärin 33 vuotta Opintojen kesto vuosissa keskimäärin 8 vuotta Vastanneissa eniten

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin

Lisätiedot

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun 2016 Luento #3 Tiedeyhteisö ja työelämä Kysymyksiä parin viikon takaa Toinen kotimainen kieli https://into.aalto.fi/display/filc/toinen+kotimainen+kieli

Lisätiedot

Selkoesite. Vuorotteluvapaa. te-palvelut.fi

Selkoesite. Vuorotteluvapaa. te-palvelut.fi Selkoesite Vuorotteluvapaa te-palvelut.fi Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa tarkoittaa, että työntekijä jää pois työstä määräajaksi ja työnantaja palkkaa hänen tilalleen työttömän työnhakijan. Työntekijä

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE?

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? Anne Ilvonen innovointipäällikkö, OK-opintokeskus 1 ESITYKSEN RAKENNE 1. Järjestöt lähidemokratian tukena -hanke 2. Nuoret ja verkko(vaikuttaminen)

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

Nuoret luukulla Nuorisotutkimusseuran ja THL:n konsortiohanke. Nuorten ja palveluntarjoajien kohtaamiset / NTS

Nuoret luukulla Nuorisotutkimusseuran ja THL:n konsortiohanke. Nuorten ja palveluntarjoajien kohtaamiset / NTS Nuoret luukulla Nuorisotutkimusseuran ja THL:n konsortiohanke Nuorten ja palveluntarjoajien kohtaamiset / NTS Tärkeimmät tulokset Työntekijät painottivat luottamuksellisen suhteen syntymistä asiakkaisiin,

Lisätiedot

NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017

NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017 NUORET OSAAJAT TYÖELÄMÄSSÄ 2017 GRADUATES AT WORK Millaisia ajatuksia ja odotuksia nuorilla osaajilla on työelämästä? Nuoret Osaajat työelämässä -tutkimus on Studentworkin vuosittain toteuttama selvitys

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Vakuutusväen Liiton työhyvinvointikysely 2012. VAKUUTUSVÄEN LIITTO VvL ry www.vvl.fi 2012 Kaikki oikeudet pidätetään

Vakuutusväen Liiton työhyvinvointikysely 2012. VAKUUTUSVÄEN LIITTO VvL ry www.vvl.fi 2012 Kaikki oikeudet pidätetään Vakuutusväen Liiton työhyvinvointikysely 2012 1 Taustaa Vastausaika 27.8.-20.9.2012 Kysely on jatkoa viime vuonna toteutetulle puhelinpalvelutyön työolokyselylle Kysely kohdistettiin kaikille vakuutusalan

Lisätiedot

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 KESKEISET TULOKSET Henkilöt jäivät eläkkeelle ensisijaisesti, koska tunsivat tehneensä osuutensa työelämässä. Eläkkeelle jääneet

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaiset nuoret Eiran aikuislukion peruskoulussa. Yhdessä koulutustakuuseen 27.10.2015 Uudenmaan liitto

Maahanmuuttajataustaiset nuoret Eiran aikuislukion peruskoulussa. Yhdessä koulutustakuuseen 27.10.2015 Uudenmaan liitto Maahanmuuttajataustaiset nuoret Eiran aikuislukion peruskoulussa Yhdessä koulutustakuuseen 27.10.2015 Uudenmaan liitto Peruskoulu osana Eiran aikuislukiota Peruskoulu toimii yleissivistävässä ympäristössä.

Lisätiedot

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN MISSÄ IÄSSÄ SUOMESSA JÄÄDÄÄN ELÄKKEELLE? Ne, joilla on töitä ja jotka jaksavat, jäävät suoraan vanhuuseläkkeelle keskimäärin vähän yli 64-

Lisätiedot

Aikuiskoulutustutkimus2006

Aikuiskoulutustutkimus2006 2007 Aikuiskoulutustutkimus2006 Ennakkotietoja Helsinki 21.5.2007 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus. Aikuiskoulutuksessa 1,7 miljoonaa henkilöä Aikuiskoulutukseen eli erityisesti aikuisia

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät. Nina Törhönen, Fazer

Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät. Nina Törhönen, Fazer Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät Nina Törhönen, Fazer Mitä on Elämän Eväät? Ohjelma luotiin vuonna 2007 herättämään nuorten tulevaisuuden työntekijöiden mielenkiintoa uudella tavalla.

Lisätiedot

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1 Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara MATKALLA TÖIHIN MITEN RAKENNAN OMAN POLKUNI? MISTÄ MOTIVAATIOTA? OSAANKO MINÄ? SUOMEN KIELEN TAITO JA VIESTINTÄ? VERKOSTOITUMINEN? MIHIN VOIN VAIKUTTAA? MIHIN KAIKKEEN KANNATTAA OSALLISTUA? OLENKO MINÄ

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI TUTKIMUKSEN TAVOITTEET Tutkimuksen tavoi.eet ja toteutus Tutkimuksen tavoite Tutkimuksessa selvitesin nuorten työnömien työnömyyden ja työssä olemisen kestoa, ajatuksia työllistymisen

Lisätiedot

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 1 Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ Porvoo 2011 - Borgå 2011 N = 1273 Sukupuoli 100 % 90 % 80 % 81 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 18 % 10 % 0 % mies nainen Ikäryhmä

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Liiton toiminta SPEK:in alueyksikön tukemana

Liiton toiminta SPEK:in alueyksikön tukemana 16.1.2012 Liiton toiminta SPEK:in alueyksikön tukemana Pohjanmaan Pelastusalan Liitto ry:n Kehittämisseminaari 13.1.2012 Sirpa Suomalainen Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK Pohjanmaan Pelastusalan

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

PAMin vetovoimabarometri 2012. PAMin vetovoimabarometri 2012

PAMin vetovoimabarometri 2012. PAMin vetovoimabarometri 2012 Barometrin teki TNS-Gallup Toteutettu Gallup Forumissa lokamarraskuussa Tehty aikaisemmin 2010 ja 2011 Selvittää kaupan, majoitus-ja ravitsemisalan sekä kiinteistöpalvelualan vetovoimaisuutta (mukana joissain

Lisätiedot

2.12.2011. Titta Hänninen

2.12.2011. Titta Hänninen 2.12.2011 Titta Hänninen Kotitehtävätekstit! Palauta viimeistään, viimeistään, viimeistään ensi viikolla (koska meillä on viimeinen tunti)! OHJE JEŠTĔ JEDNOU: 1. Etsi internetistä jokin suomenkielinen

Lisätiedot

TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS. Tutkimusjohtaja Mikko Kesä

TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS. Tutkimusjohtaja Mikko Kesä Raportti Tutkimusraportti 3.2.2010 23.3.2010 TÖISSÄ JA ELÄKKEELLÄ - TUTKIMUS Tutkimusjohtaja Mikko Kesä Tutkimusjohtaja Tutkija Suvi Kovero Mikko Kesä Innolink Research Oy Oy. 2009-2010 2010 Perustiedot

Lisätiedot

Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan

Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan Sisäänotettavien opiskelijoiden määrä tulisi suhteuttaa työmarkkinoiden tarpeiden mukaan Monet vastavalmistuneista hakeutuvat jatko-opintoihin Studentumin tutkimus nuorten hakeutumisesta koulutukseen keväällä

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018 Kouluttautuminen ja työurat Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 1 Aineiston piirteet Akava selvitti akavalaisten näkemyksiä työuralla kouluttautumisesta ja tulevaisuuden työurista toukokuussa

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi

Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset 2013 23.1.2014 Emma Salmi Vastaajien taustatiedot 1/2 Yhteensä 48 vastaajaa Vastaajista miehiä 46% ja naisia 54% Vastanneet valmistuneet seuraavista oppilaitoksista:

Lisätiedot

Kehityskeskustelulomake

Kehityskeskustelulomake Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi

Lisätiedot

Aija Rytioja Tuotantoinsinööri Boliden Kokkola Oy

Aija Rytioja Tuotantoinsinööri Boliden Kokkola Oy Aija Rytioja Tuotantoinsinööri Aija Rytioja syntynyt Kokkolassa 1972 opiskellut Oulussa prosessitekniikan diplomiinsinööriksi valmistunut vuonna v. 1999 työskennellyt Suomen ainoassa sinkkitehtaassa vuodesta

Lisätiedot

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa. HOAY:n luottamusmiesjaos 2016

Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa. HOAY:n luottamusmiesjaos 2016 Opettajien vuorotteluvapaa Helsingin opetusvirastossa HOAY:n luottamusmiesjaos 2016 Miksi ihmeessä? Työntekijälle pidempi vapaa opiskeluun, lasten tai omaisten hoitoon, lepoon, harrastuksiin... Työttömälle

Lisätiedot

ZA5895. Flash Eurobarometer 378 (The Experience of Traineeships in the EU) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA5895. Flash Eurobarometer 378 (The Experience of Traineeships in the EU) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA89 Flash Eurobarometer 78 (The Experience of Traineeships in the EU) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL 78 Traineeship - FIF D Minkä ikäinen olette? (KIRJOITA IKÄ JOS KIELTÄYTYI, KOODI ON '99')

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2007

Nuorisotutkimus 2007 Nuorisotutkimus 2007 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin maaliskuussa 2007 nettikyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

YKSI PIENI TARINA GOLFKENTÄNHOITAJASTA GOLFKENTTÄMESTARIKSI

YKSI PIENI TARINA GOLFKENTÄNHOITAJASTA GOLFKENTTÄMESTARIKSI YKSI PIENI TARINA GOLFKENTÄNHOITAJASTA GOLFKENTTÄMESTARIKSI Pirjo Hotti Opettaja Kainuun ammattiopisto Seppälän luonnonvara-alan yksikkö Olipa kerran Golfkentänhoitaja Anna Hän on ollut golfkentänhoitajatiimin

Lisätiedot

Lastenkirjastotyö ammattina - Kyselytutkimus Etelä-Savon kirjastoihin

Lastenkirjastotyö ammattina - Kyselytutkimus Etelä-Savon kirjastoihin Lastenkirjastotyö ammattina - Kyselytutkimus Etelä-Savon kirjastoihin ANU LAUKKANEN TOENPERÄN KIRJASTO/ JUVAN KIRJASTO Pohjaa opinnäytetyön toteuttamiselle theseus.fi --> Oulun ammattikorkeakoulu --> Kirjasto-

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus

Ammatillinen koulutus Ammatillinen koulutus pähkinänkuoressa AMMA projekti, 2005. Ammatillinen koulutus maahanmuuttajille. YLIOPISTOT 4-7 vuotta Suomen koulutusjärjestelmä AMMATTIKORKEA- KOULUT, 4 vuotta Suomessa kaikki käyvät

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2008

Nuorisotutkimus 2008 Nuorisotutkimus 08 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin huhtikuussa 08 verkkokyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

Opiskelijat järjestöjä auttamaan ja oppimaan.

Opiskelijat järjestöjä auttamaan ja oppimaan. Opiskelijat järjestöjä auttamaan ja oppimaan. Opiskelijat järjestöjä auttamaan ja oppimaan - Vapaaehtoistyö hoitotyön opetussuunnitelmassa. Satakunnan ammattikorkeakoulun toteutus Tapio Myllymaa Lähtökohtia

Lisätiedot

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri 1 Yritysten määrän kehitys 1990-2013 290 000 282635 270 000 266062 263 001263759 266909 262548 250 000 252 815 230 000 210 000 209151 207493 203542 205468

Lisätiedot

Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella

Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella Vuorotteluvapaa Syksyllä 2014 tulevat muutokset punaisella Vapaalle voi jäädä työntekijä, Joka ollut kokoaikatyössä tai sellaisessa työssä, jonka työaika on yli 75 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikaisen

Lisätiedot