Lahden Oopperan puolivuosisatainen taival nousuja ja laskuja, täyttä elämää

Transkriptio

1 Lahden Oopperan puolivuosisatainen taival nousuja ja laskuja, täyttä elämää Riittakatriina Manninen-Louhensalo Musiikkiteatteri on suomalaisten kestosuosikki Suomalaisessa kulttuurielämässä on joitakin olennaisia ilmiöitä, joiden pysyvyyttä eivät vaikeidenkaan aikojen koettelemukset kaada. Sellaisia ovat rakkaus teatteriin, kiintymys kuorolauluun ja yhdessätekemisen arvostus. Nämä näkyvät maassamme tiheänä teatteriverkostona, tuhansina kuoroina ja 135 tuhantena yhdistyksenä. Lahden Ooppera ry:n toiminnassa ovat koko sen olemassaolon ajan yhdistyneet nämä kolme: teatteri, musiikki ja yhdistystoiminta. Ooppera on varsinkin alkuaikoinaan luonut kaupunkiin erityistä henkeä ja tarjonnut elämyksiä, yhteisten taidenautintojen tekemisen ja kokemisen hetkiä. Se on antanut yleisölle sielua hellivää ja korvia hivelevää musiikkia, suuria tunteita ja tunnelmia, ilon ja liikutuksen kyyneleitä. Vaikka produktioiden enemmistö on ollut klassista, keskeistä ohjelmistoa, on uskallettu myös kokeilla harvemmin nähtyjä teoksia sekä vanhaa ja uudempaa kotimaista oopperaa. Nyt jo viidenkymmenen vuoden ajan ooppera on ollut yksi lahtelaisen taide-elämän loistavista majakoista, jonka säteily on ulottunut kauas. Lahden Oopperan taival on ollut lajille tyypillisesti hyvin dramaattinen tarina nousuineen ja laskuineen. Sen vuosikymmenet voisi jakaa kolmeen vaiheeseen: loistokkaaseen nousuun, laman aiheuttamaan taisteluun ja uuteen tulemiseen. Ensimmäiset kaksikymmentä vuotta toimittiin Lahden Konserttitalolla jatkuvasti tiivistyneessä yhteistyössä Lahden Musiikkiopiston (sittemmin konservatorion) ja Lahden kaupunginorkesterin kanssa. Myös yhteydet näyttämötaiteen muiden alojen ammattilaisiin kehittyivät luonteviksi ja kiinteiksi. Kaupunginteatterilta saatiin usein lavastus-, puvustus- ja ohjausapua sekä esiintyjiksi laulavia näyttelijöitä. Innokas ja antaumuksellinen työskentely veti mukaan monia taitajia kuten musiikkiteatterikoreografoita ympäri maata tehneen tanssitaiteilija Ritva Ståhlbergin, joka oli juuri oikea taituri luomaan lahtelaisesta oopperakuorosta sen tanssivan oopperakuoron, jota hehkutettiin Helsingin Sanomia myöten. Vuosien saatossa hyvin merkittäväksi muodostui myös vuorovaikutus ja jopa yhteistyö Kansallisoopperan kanssa. Lahdesta sinne siirtyi monia laulajia, ja sen lavastajien ja pukusuunnittelijoiden luomuksia nähtiin runsaasti lahtelaisissa tuotannoissa. Myös kaupungin omien oppilaitosten, Lahden Taideinstituutin ja Muotoiluinstituutin sekä musiikkiluokkien ja tanssikoulujen kanssa toimittiin paljon. Mikä parasta, mukana olleista opiskelijoista on usean tie kulkenut eteenpäin aina ammattilaisiksi asti näiden kokemusten vahvistamana. Erityisen tärkeitä lahtelaisen oopperatoiminnan kehitykselle olivat Viipurin Musiikkiopiston, sittemmin Lahden Musiikkiopiston piirissä vaikuttaneet, toinen toistaan merkittävämmät laulunopettajat Lea Piltistä Mirjam Heliniin ja Kalevi Lahtisesta Tauno Kaivolaan, vain muutamia mainitakseni. He ja monet muut musiikkikoulutuksen ammattilaiset loivat oppilaineen graniitinlujan perustan lahtelaisen laulukoulun menestykselle ja maineelle. Musiikkiopistossa oli enimmillään kolmatta sataa laulunopiskelijaa. Niinpä eräässä vaiheessa tuntuikin, että lähes kaikki, jotka loistivat suomalaisen oopperan taivaalla ja laajemminkin suuren maailman oopperalavoilla, olivat opiskelleet, laulaneet ja esiintyneet aikanaan Lahdessa. Suomalaisten, vähitellen lisääntyneiden alueoopperoiden joukossa Lahden Oopperalla olikin näistä syistä aivan oma asemansa, maineensa ja merkityksensä. Nousukauden toinen vaihe koettiin, kun päästiin esiintymään uuden Lahden kaupunginteatterin estradeilla. Ensimmäinen ooppera teatterin suurella Juhani-näyttämöllä vuonna 1983 oli Verdin Otello. Sen tuotanto perustui teatterin uudisrakennuksen myötä käynnistettyyn nelikantayhteistyöhön, johon oman ammatillisen panoksensa antoivat Lahden kaupunginorkesteri ja Lahden kaupunginteatteri. Oopperan asiantuntijoina olivat Lahden Ooppera ry sekä Päijät-Hämeen konservatorio (ent. Lahden Musiikkiopisto). Tämä periodi käsitti kaikkiaan kahdek-

2 san yhteisen teoksen esittämisen vuosina Yhteistyössä mukana oli osin myös Kansallisooppera, jota Lahden uusi teatteri kiinnosti omaa uudisrakennustaan odotellessa. Ratsumies, Hoffmannin kertomukset, Ovela kettu ja Lepakko olivat tämän yhteistyön hedelmiä. Hoffmanniin saatiin vieraita myös Tallinnan Estonia-teatterista. Lama keskeytti lahtelaisen oopperayhteistyön Muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana Suomessa on tullut tavaksi puhua vanhoja hyviä aikoja kaihoten yhdistysväen ikääntymisestä sekä toiminnan lamasta ja taantumisesta, jopa epämuodikkuudesta. Jossain vaihessa saatiin yleiseen keskusteluun yksi suomalaisen irrationalismin kukkanen, vakavasti esitetty ajatus talkootoiminnan verottamisesta. 1990luvun alun talousromahduksen ja laman seurauksena nähtiin monien vanhojen toimintojen tien loppu. Arkielämän raskaus sai aikaan luopumista aiemmista toimista. Taloudellisten realiteettien muutoksen nimissä kansalaistoiminnan tukeen puututtiin ankaralla otteella niin kuntien kuin valtion avustuksissa, joten monen oli vaikea uskoa parempaan tulevaisuuteen. Niin vaikeita ja vakavia kuin rahalliset leikkaukset olivatkin, pahemmaksi osoittautui vallalle päässyt ja kovin innokkaasti julkisuudessa toisteltu omaehtoisen kulttuuritoiminnan väheksyntä ja kyseenalaistaminen. Ajan tapaan viisaaksi, tarpeelliseksi ja arvokkaaksi hyväksyttiin mieluiten vain sellainen toiminta, joka tuottaisi taloudellista menestystä. Niinpä näinä vaaran vuosina myös lahtelaiset oopperan ystävät ja tekijät joutuivat vastaamaan uuteen tilanteeseen. Tavaksi tuli yleisesti keskustelussa, että nollaaminen, mollaaminen ja vähättely saivat vapaasti ja populistisesti kukkia. Monelle tämä oli käsittämätöntä, tuskallinen kokemus. Yhä useammin esitettiin epäilyä lähes kaikkia immateriaalisia saavutuksia kohtaan. Kannattaa kysyä, jäikö silloin jalkoihin se totuus, ettei yhteisön eikä yksilön kulttuurinen ja henkinen hyvinvointi synny yksin taloudellisesta menestyksestä. On merkillepantavaa, miten kiivaasti vaivattiin kulttuuri- ja taidekielteisen debatin taikinaa. Yhteiskunnan elämää aseteltiin tiukkoihin peruspalvelupohjaisiin raameihin, jotka tänäkin päivänä ovat vahvasti esillä julkisessa keskustelussa. Toivoa sopii, että tuosta ajasta jotain myös opittiin ja ettei uudelleen hylätä haasteiden kanssa kamppailevaa taidetoimintaa. Kun edellisestä lamasta on kuitenkin vain lyhyehkö aika, olisi toivottavaa pitää mielessä, miten kaikkeen inhimilliseen toimintaan liittyy aina kausivaihtelua, jonka tuloksena uudet trendit syntyvät ja - jos ne hyviksi havaitaan - myös säilyvät ja rikastuttavat elämää. Kun Lahden Ooppera palasi vuonna 1993 esiintymään Konserttitalolle ja saattoi ensi-iltaan Hannu Heikkilän ohjauksessa Figaron häät, se merkitsi kolmekymmentä vuotta jatkuneen oopperaensi-iltojen sarjan päättymistä. Tämä tyrmistytti ja aiheutti suurta hämmennystä. Aluksi ei oltu valmiita uskomaan, että produktio jäisi pitkäksi aikaa viimeiseksi. Usko omaan asiaan oli vielä silloin vahva ja rakkaus oopperatoimintaan luja. Aika oli kuitenkin ankara, sillä kaikkialla ryhdyttiin laman vaikutuksesta arvioimaan uusin silmin toiminnallisia ja taloudellisia panostuksia. Julkisella sektorilla tuli ensisijaiseksi toimintatavaksi karsia kaikkea, mitä ei saattanut nimittää peruspalveluksi. Projektien ja hankkeiden tekemistä ja tukemista vähennettiin rajusti. Vasta vuosikymmen lopulla, kun lamasta oli alettu nousta, nähtiin, miten tuosta ajasta jäi jäljelle ratkaiseva muutos. Oli alettu vaatia, että kustannusten hallintaan pyritään toimimalla erilaisin tilaaja tuottaja -mallein ja ulkoistamista suosien. Tuloksena on ollut siirtyminen projektivetoisen toiminnan kulttuuriin, joka parhaimmillaan synnyttää hetkellisiä menestyksiä mutta on pohjaltaan lyhytjänteistä ja hektistä toimintaa. Lahdessa kuten muuallakin kuljettiin supistusten ja leikkausten tietä. Niiltä ei säästynyt kukaan, mutta erityisesti puututtiin kulttuuri- ja taidetoimintaan. Palautuminen toimintatasolle, joka oli vallinnut ennen lamaa, ei ole vieläkään tapahtunut täysimääräisenä. Toisaalta 2000-luvulle tultaessa tehtiin myös uusia, mittavia kulttuuripoliittisia päätöksiä, joista merkittävin oli Sibeliustalon rakentaminen konsertti- ja kongressikeskukseksi. Kaupunki panosti omien kulttuurilaitostensa ylläpitoon ja toimintaan, eikä valmiuksia ylimääräisiin yhteistyöhankkeisiin edes otettu valmisteluun. Lahden Oopperan sekä kaupunginteatterin ja orkesterin

3 yhteistyö kariutui tähän. Yhteistyöneuvottelut juuttuivat ongelmiin Kaupunginjohtaja Seppo Välisalon kutsusta järjestettiin 23.maaliskuuta 1994 tapaaminen, jossa olivat edustettuina oopperayhteistyötä totettaneiden osapuolten edustajat kaupunginteatterista ja -orkesterista, Lahden Ooppera ry.stä sekä Päijät-Hämeen konservatoriosta. Mukana teatterilta olivat teatterinjohtaja Lasse Lindeman, hallintojohtaja Helena Ahonen ja käyttöpäällikkö Tarmo Tikka, orkesterilta intendentti Tuomas Kinberg ja talouspäällikkö Ritva Frisk, sekä Lahden Ooppera ry:stä toiminnanjohtaja Marja Tikka ja puheenjohtaja, rehtori Eero Pulkkinen. Viimeksimainittu edusti myös Päijät-Hämeen konservatoriota samoin kuin talouspäällikkö Anja Frang. Kevään aikana pidettyjen neljän kokouksen pohjalta laadittiin selvitys oopperayhteistyön senhetkisestä tilanteesta ja tulevaisuudesta. Laaditussa muistiossa käytiin seikkaperäisesti lävitse kustannusvastuita, näytösten määrää ja tuottoa. Kokouksissa käsiteltiin ajankohdan mukaisin tiedoin seikkaperäisesti kaupungin kulttuurilaitosten taloudellista ja toiminnallista tulevaisuutta ja tuotiin esiin, ettei uutta yhteistuotantoa ole mahdollista käynnistää ennen vuotta Aikataulullisesti esitettiin tuotannon sijoittamista syyskauden ohjelmistoon 15 esityksen kokonaisuutena lokakuusta vuoden loppuun. Yhtä mieltä oltiin siitä, että kaikki osapuolet ovat periaatteessa halukkaita tekemään oopperayhteistyötä. Edelleen todettiin, että oopperataiteen ylläpitäminen Lahdessa taidemuotona on merkittävää ja tärkeää imagollisesti musiikkikaupungin monipuolisen ohjelmistotarjonnan takaamiseksi. Oopperatoimintaa varten toivottiin, että kaupunginhallitus nimittäisi oopperaneuvottelukunnan. Kaupungin puolelta haluttiin irtisanoa vuonna 1984 solmittu vanha oopperayhteistyösopimus sekä solmia uusi, entistä yhteistyötä olennaisesti muuttava sopimus. Kokousten pohjalta laati hallintojohtaja Helena Ahonen muistion, joka toimitettiin osapuolille Uuden sopimuspohjan viimeinen kohta sisälsi muutoksia, jotka merkitsivät oopperan kustannusvastuiden merkittävää uudelleenjärjestämistä. Tästä syntyi sovittamaton tulkintojen erimielisyys. Lahden Oopperan edustajat jättivät omasta puolestaan eriävän mielipiteensä, jossa he puuttuivat mm. muistion antamaan liian negatiiviseen kuvaan oopperan tuottamisen mahdollisuuksista. Eriävässä mielipiteessä tuotiin aluksi esiin voimassa oleva yhteistyösopimus, jonka periaatteissa oli todettu oopperaproduktioiden kuuluvan sekä kaupunginteatterin että kaupunginorkesterin ohjelmistoon. Edelleen kritisoitiin muistiota tarkoitushakuisesta taustoituksesta, jossa aiempaa kulurakennetta tarkasteltiin erityisesti niiden produktioiden kautta, joissa oli tapahtunut ylilyöntejä. Samalla huomautettiin, että laskelmien tulisi perustua lähtökohdiltaan yhdenvertaisille tuontannoille ja huomioida yhdistyksen valitsema esimerkki, teosparin Pajatso Cavalleria Rusticana pohjalta tehty säästeliäämpi kuluanalyysi. Eero Pulkkinen ja Marja Tikka toivat esiin, että liian pitkäksi venyvä tuotantotauko voi vakavasti vahingoittaa tulevaisuudessa oopperatoiminnan valtionavustuksien saantia sekä johtaa joutumiseen Solistipankki-järjestelmän (n markan tuotantotuki/teos) ulkopuolelle ja pahimmassa tapauksessa Lahden Ooppera ry:n erottamiseen Suomen Oopperaliitosta. Yhdistyksen edustajat esittivät myös, että oopperayhteistyötä jatkettaisiin välittömästi vuoden 1984 sopimuksen pohjalta. Neuvottelut päättyivät erimielisinä. Don Giovanni -produktion raukeaminen osoitti ajan hengen Lahden Oopperan 1990-luvun lopun ja 2000-luvun taitteen hallitusten pöytäkirjoissa on merkintöjä useista yrityksistä neuvotella yhteistyön jatkosta. Periksi ei haluttu antaa, ja esillä oli monia ehdotuksia useista erikokoisista teosvaihtoehdoista. Apua haettiin myös suoraan Lahden kaupunginhallitukselle tehdyin anomuksin ja kaupungin johdon kanssa käydyin neuvotteluin tuloksetta. Kaikkein pisimmälle päästiin Lahden Konserttitalossa vuoden 1997 syksyllä esitettäväksi aiottua Mozartin Don Giovanni -oopperaa koskeneissa neuvotteluissa. Don Giovannin tuottajaksi yhdistys valitsi

4 Outi Leppäsen, konservatorion nuorehkon opettajan, joka kuitenkin oli ollut jo toistakymmentä vuotta mukana oopperatoiminnassa. Sekä ohjausta ja musiikinjohtoa varten saatiin sovituksi mukaan vahvat ammattilaiset. Teoksen visualisoinnista ohjauksen lisäksi olisi vastannut Janne Lehmusvuo ja musiikinjohdosta lahtelaistaustainen kapellimestari Juhani Lamminmäki. Myös roolivalinnat tehtiin, ja miehitys täytti hienosti Mozart-produktion kriteerit. Nimirooliin oli tulossa Pertti Lehtinen, ja Leporellon roolin olisi tehnyt Juha Lehmusmäki, jonka isä oli esiintynyt Lahden Oopperan vuosien upeassa versiossa samassa tehtävässä. Donna Annan osaan oli lupautunut Kirsi Tiihonen, Donna Elvirana olisi kuultu Elina Riskua, Komtuurina olisi esiintynyt Ari Mattsson ja tässä roolissa olisi vieraillut Jaakko Ryhänen. Muita laadukkaita laulajia rooleihin olisivat olleet Don Ottaviona Paavo Kerola, Masettona Jouni Kokora ja Zerlinana nuori lupaava sopraano Pirjo Leppänen. Päijät-Hämeen konservatorion sinfoniaorkesterin lisäksi mukana olisi tietysti itseoikeutetusti ollut Lahden Oopperakuoro. Hankkeeseen uskottiin lujasti ja siitä tiedotettiin jo ennen lopullista rahoituksen varmistumista, sillä kaupungin johto oli antanut yhdistyksen johdolle lupauksen projektin käynnistämiseen tarvittavan rahoituksen järjestymisestä. Lupaus jäi kuitenkin täyttymättä. Oopperan talousarvio oli laadittu realistisesti, ja se sisälsi maltilliset harjoitus- ja esityskulut sekä oman rahoitusosuuden. Hankkeen toteutumista varten Lahden kaupungilta anottiin markkaa, valtionapua opetusministeriöltä markkaa ja Suomen Oopperaliiton solistipankilta markkaa. Myös konservatorion maksuosuus oli valmiiksi neuvoteltu markan suuruiseksi, ja lipputuloiksi oli arvioitu varovasti markkaa. Kokonaissummaksi muodostui näin markkaa. Jatkovalmisteluissa budjettia onnistuttiin vielä tarkistamaan alaspäin, ja lopullinen kustannusarvio olisi ollut markkaa. Kohtalokkaaksi epävarmuustekijäksi muodostui kuitenkin kahden merkittävimmän avustusosapuolen päätösten sitominen toisiinsa. Lahden kaupungin osuus oli sidottu opetusministeriöltä saatavaan avustukseen ja kun se jäi toteutumatta, hanke raukesi. Isku oli kova ja aiheutti suurta pettymystä sekä koetteli vakavasti yhdistyksen toiminnan ja tulevaisuuden uskottavuutta. Jälkikäteen voi todeta, että kyseinen sitoutus oli juuri sen mukainen, mihin taloudellisesti vaikeat ajat olivat avustuspolitiikkaa ohjanneet. Kaupunki oli supistanut tuntuvasti omien yksiköidensä toimintaresursseja ja se oli sitoutunut Sibeliustalon rakentamiseen sekä Sinfonia Lahden kehittämiseen. Lahden kaupunginteatterissa oli jo pitkään oltu tekemisissä taloudellisten leikkausten aiheuttamien muutosten kanssa. Voi vain arvailla, olivatko muualla tehdyt oopperatoiminnan tukipäätökset osaltaan vähentämässä lahtelaisten menestystä ministeriön suunnalla. Joka tapauksessa oopperan tuottamisessa oli jo ollut se selvä tauko, josta yhdistys oli vuoden 1994 neuvotteluissa varoittanut. Haluttomuus ottaa riskiä perustui myös aiempien tuotantojen tuloksille, joiden mukaan viimeisten oopperoiden yleisömäärät olivat Lepakkoa lukuun ottamatta olleet laskevia. Kaiken lisäksi uskottiin, että Suomen Kansallisoopperan uusi mahtava talo, jonka toiminta käynnistyi vuonna 1993 Töölönlahden rannalla, pystyi täyttämään eteläisen Suomen oopperatarjonnan tarpeet. Uudet ja vanhat ideat otettiin käyttöön Don Giovanni -esityksen peruuntuessa alkoi uhkaavasti näyttää siltä, että Lahdesta olisi tulossa oopperaton kaupunki. Siihen ei kuitenkaan haluttu alistua - eikä alistuttu. Päätettiin pitää yllä keskustelua oopperatoiminnasta ja toteuttaa sellaisia tapahtumia, joissa oopperamusiikki pääsisi Lahdessa esiin edelleen. Vaikka oopperayhdistyksen jäsenten rivit olivat harvenneet, löytyi toiminnan jatkamiseen peräänantamatonta tahtoa ja sitkeyttä. Lahden Ooppera hallituksissa vuosina oli mukana joukko henkilöitä, joista usean panos toiminnan säilyttämiseksi oli merkittävä. Heidän joukkonsa ei ehkä ollut kovin laaja, mutta se oli sitäkin uskollisempi. Puheenjohtajina toimivat Eero Pulkkinen, Mirja Ollikainen, Heikki Keinonen ja Markku Ukkonen. Toiminnanjohtajina olivat Marja Tikka, Outi Leppänen ja Erika Harjukoski. Hallitustyöskentelyyn eri vuosina osallistuivat mm. Elina Risku, Taava Vaahto, Reijo Salminen, Leena Luhtanen, Riittakatriina Manninen-Louhensalo, Paula

5 Kurki-Suonio, Kenneth Stenbäck, Aili Purtonen, Outi Leppänen, Esa Heikkilä, Jari Pylväinen, Pirjo Leppänen, Markku Ukkonen ja Risto Saarman. Lähin toimijakumppani Päijät-Hämeen konservatorio panosti konservatorion johdon ja opettajakunnan toimenpitein oopperatoiminnan koulutusprojektien järjestämiseen säännöllisen epäsäännöllisesti Konserttitalon salissa. Ensimmäisenä näistä toteutettiin lokakuussa 1998 Mozartin pienoisooppera Bastien ja Bastienne kolmen esityksen kokonaisuutena Risto Saarmanin ohjauksessa. Tekstin oli suomentanut Outi Leppänen. Musiikin johti Esa Heikkilä, orkesterina toimi Päijät-Hämeen konservatorion orkesteri, visuaalinen suunnittelu oli Kai Lainkarin ja Muotoiluinstituutin opiskelijoiden käsialaa ja tuottajana työskenteli Lahden Muotoiluinstituutin täydennyskoulutusosastolta Mervi Varja. Rooleissa lauloivat Heikki Hernesmaa, Juha Lehmusmäki, Kirsi Malminen, Tarja Mäki-Latvala ja Riikka Pälli. Lahden Ooppera myönsi tuotannolle markan suuruisen avustuksen ja osallistui omalta osaltaan esityksen markkinointiin. Toiminnanjohtaja Marja Tikka jatkoi ansiokkaasti jo naistoimikunnan aikaan järjestämiensä ja myös suurelle yleisölle avointen oopperaretkien organisointia. Kaikkiaan näitä oopperamatkoja tehtiin yli 30 sinä aikana, jolloin Marja Tikka toimi ensin vuodesta 1975 lähtien oopperan naistoimikunnan jäsenenä ja vuosina Lahden Oopperan toiminnanjohtajana. Matkoja tehtiin sekä kotimaassa että myös ulkomaille mm. Pietariin, Tallinnaan ja Veronaan seuraamaan upeita oopperaesityksiä. Matkatoimistoalan ammattilaiselta niiden järjestäminen sujui Tikalta hienosti, ja näin edistettiin yhteisöllisyyttä ja oopperaharrastuksen syventämistä. Retkillä tavattiin hienoja taiteilijoita, nähtiin upeita, erilaisia esityksiä ja saatettiin uutta yleisöä oopperakulttuurin pariin. Lahden kaupunginorkesterin kanssa järjestettiin muutamia oopperakonsertteja eri vuosina. On selvää, että enempäänkin olisi ollut halua, mutta tähänkin yhteistyöhön oltiin tyytyväisiä, sillä sen nähtiin aikojen parantuessa olevan pohjana, kun yritettäisiin päästä uudelleen yhteisymmärrykseen yhteistyön merkittävyydestä ja tarpeesta. Konsertteja järjestettiin myös ilman kaupunginorkesteria, pianon säestyksellä. Kuten monien muidenkin vapaaehtoistyötä tekevien yhteisöjen, myös Lahden Ooppera ry:n vaikeat vuodet olivat joskus hyvin raskaita. Muistoissa väikkyivät ajat, jolloin oopperaensi-illat olivat olleet erityisiä juhlatapauksia, joihin voimissaan oleva naistoimikunta oli järjestänyt upeita oopperatanssiaisia Seurahuoneella. Niihin oli jopa jonotettu lippuja, ja niistä oli kirjoitettu valtakunnallisestikin naistenlehtien palstoilla. Neiti Aune Roineen perintö tuli yllätyksenä ja tilaamatta mutta tarpeeseen Miten kuivan ja kalpean kuvan voikaan saada tiukan asiallisesta pöytäkirjamerkinnästä! Lahden Oopperan hallituksen 7. kokouksen pöytäkirjassa vuonna 1998 on neljäntenä pykälänä lyhyesti: Testamenttiasia Todettiin, että Lahden Ooppera ry on saanut testamenttilahjoituksen. Luettiin Aune Roineen testamentti, jolla hän lahjoittaa omaisuutensa Lahden Ooppera ry:lle. Päätettiin antaa valtuutus asianajaja Kenneth Stenbäckille hoitaa testamentin toimeenpanoon liittyviä asioita. Hänen palkkionsa tulee olemaan noin 600mk/h. Siinä se oli! Odottamaton, yllättävä onnenpotku, johon kukaan ei ollut osannut varautua. Valonsäde, joka antoi huikean piristysruiskeen apeiden aikojen ja vastoinkäymisten kanssa kamppailleelle yhdistykselle. Jo vuonna 1983 laadittu testamentti ilmoitti allekirjoittajan viimeisenä tahtonaan ja testamenttina olevan, että hänen kuoltuaan on kaikki omaisuuteni, olkoonpa se minkä nimistä tai laatuista tahansa, menevä täysin omistusoikeuksin Lahden Ooppera r.y:lle. Edelleen testamentissa määrättiin seuraavaa: Testamentatut varat, jotka on sijoitettava pörssinoteerattuihin osakkeisiin, on hoidettava erillisenä neiti 'Aune Eeva Roineen muisto' -nimisenä rahastona, jonka vuotuiset korot on käytettävä yhdistyksen tarkoitusperien hyväksi. Siis vain vuotuinen tuotto, pääomaa suojelee testamentti. Omaisuus käsitti asunto-osakkeen ja hieman muuta varallisuutta. Kun muut testamentin

6 vastaanottamista sekä vainajan viimeistä matkaa koskevat, testamentin määräämät toimenpiteet oli hoidettu ja maksettu, jäi jäljelle osakekauppojen jälkeen neiti Aune Eeva Roineen muisto -rahastoon hieman yli euron pääoma. Kun tuohon aikaan osakemarkkinat olivat nykyistä suotuisammat, alkoi pesämunaan kertyä alkuvuosina jopa euron verran osinkotuloja, joita varjeltiin parempia aikoja odotettaessa ja sijoitettiin tuottoisasti. Erityisesti sinä aikana, kun Markku Ukkonen toimi yhdistyksen taloudenhoitajana, saatiin lahjoitusomaisuuden hoidolla kertymään pohjarahoitusta tulevia oopperaesityksiä varten. Niin kuin kolikolla on kaksi puolta, niin oli tälläkin tapauksella. Uusi, hitaasti mutta varmasti karttuva varallisuus antoi yhdistyksessä uutta uskoa siihen, että joidenkin vuosien kuluttua laaja oopperayhteistyö saatetaan käynnistää uudestaan ja että yhdistyksen neuvotteluasemat ovat silloin selvästi aiempaa paremmat. Kolikon toinen puoli olikin sitten varsin tavallinen tarina. Nopeasti kiiri eri puolille tieto siitä, mitä oli tapahtunut, ja kuin Basilion Juoruaariassa, se muuttui ja kasvoi matkalla. Pian laajasti pidettiin totena, että Lahden Oopperalla on saadun testamenttilahjoituksen turvin olemassa sellainen varanto, ettei sille tarvitse myöntää kovinkaan kummoisia raha-avustuksia. Eivätkä siinä mitkään selitykset auttaneet; näin tiedettiin, ja sille perustuivat myös avustuspäätökset useiksi vuosiksi eteenpäin. Hyvän kierre jatkui ja laajeni Asiat tapahtuvat usein ryöpsäyksittäin. Onneksi tämä pitää paikkansa myös hyvien asioiden suhteen, sillä lunta oli tullut tupaan aivan tarpeeksi vuosikymmenen alkupuolella. Testamenttilahjoituksen kanssa samana vuonna yhdistystä lähestyi Irja Auroora, helsinkiläinen oopperalaulajatar, ja ehdotti seuraavaksi kesäksi järjestettäväksi Lahden Oopperaseminaaria, uudenlaista koulutustapahtumaa, joka koostuisi osin laulun mestarikursseista ja osin ammattiohjaajan johdolla tapahtuvasta eri teosten kohtausharjoittelusta. Auroora oli saanut ajatuksen siitä, että hän oli itse ollut oppilaana 1960-luvulla Lahdessa kurssilla, jossa harjoiteltiin oopperakohtauksia. Ideaan suhtauduttiin aluksi hieman varovaisesti, mutta pian sille lämmettiin kunnolla, ja niin alkoi tiivis yhteistyökumppanien ja toteuttajien etsintä sekä seminaarin kokonaisuuden hiominen. Kurssi muodostui lopulta kolmijakoiseksi siten, että opetusta annettiin oopperalinjalla, liedlinjalla ja varhaisopiskelijoiden linjalla. Lahden Ooppera ry piti tärkeänä avata koulutusmahdollisuuden nuorille, alkuvaiheessa oleville laulunopiskelijoille, sillä kaupungissa oli paljon potentiaalista nuorta lauluvoimaa, jota haluttiin saada mukaan klassisen laulumusiikin ja oopperan pariin. Kullekin linjalle luotiin oma opetustarjotin, jossa huomioitiin äänellisten ja lauluteknisten valmiuksien kehittämisen lisäksi näyttömöliikunnan, kehonhallinnan ja roolianalyysin opetus. Myös vieraiden kielten lausuminen ja tyyliseikat tulivat ohjelmaan. Lahden Oopperaseminaarin arvioitiin kilpailussa muiden tarjolla olevien musiikkikurssien joukossa erottuvan edukseen juuri siksi, että sen sisällössä korostettiin myös ensemble-työn ja näyttämöilmaisun opiskelua. Seminaarista tiedotettiin laajasti sidosryhmille sekä Suomen Oopperaliiton että Rondo-lehden kautta. Seminaarille saatiin myös avustusta ESEK:iltä. Ensimmäinen oopperaseminaari järjestettiin Lahdessa kesäkuuta 1999 yhdessä Harjulan Kansalaisopiston ja Lahden kulttuuritoimen kanssa. Laulunopettajina toimivat Irja Auroora, Hannu Heikkilä ja Aili Purtonen. Säestäjinä olivat Collin Hansen ja Tuire Kuusi, ja kapellimestarina Hannu Bister Suomen Kansallisoopperasta. Näyttämötyötä ohjasi oopperaohjaaja Arne Mikk Tallinnan Estoniateatterista. Seminaarin opetus tapahtui sekä Tiirismaan koululla että Harjulan Kansalaisopistolla. Opiskelijoita kertyi kaikkiaan 20, ja heistä neljä oli miehiä. Oppilaat tulivat lähinnä pääkaupunkiseudulta ja Lahdesta, mutta lisäksi heitä tuli Tampereelta, Kuopiosta ja Kouvolasta. Oopperalinjalla opiskeli useita jo hyvinkin laajaa kokemusta oopperatyöstä hankkineita laulajia, mutta muissa ryhmissä oli sekä pidemmälle ehtineitä että vasta klassiseen lauluun suuntaumista harkitsevia nuorempia laulajia. Roolipuvuissa totetutettu seminaarin loppukonsertti järjestettiin Lahden Konserttitalossa hyvällä

7 yleisömenestyksellä. Lahden Oopperaseminaarin saama palaute, oppilaiden innostus ja yhteishenki olivat niin vakuuttavia, että heti syksyn alussa ryhdyttiin suunnittelemaan seuraavan kesän seminaaria. Vuoden 2000 oopperaseminaari päätettiin järjestää myöhemmin kesällä heinä-elokuun vaihteessa saman mittaisena kuin ensimmäinenkin. Opettajavoimat olivat paljolti samoja kuin edellisvuonna. Uusina opettajina tulivat mukaan Heikki Keinonen, Paavo Kiiski ja Riittakatriina Manninen-Louhensalo. Seminaariin lisättiin kuorotyöskentelyn opetusta. Yhteistyö jatkui edellisvuoden malliin Harjulan Kansalaisopiston kanssa. Oppilasmäärä kasvoi kaikkiaan 33 hengeksi, ja miesten lukumäärä kaksinkertaistui kahdeksaksi laulajaksi. Yksi heistä oli tanskalainen. Myös suomalaisia Keski-Euroopassa oopperalaulua opiskelevia oppilaita tuli mukaan. Loppukonsertissa kuultiin ja nähtiin kohtauksia Taikahuilusta, Figaron häistä, La bohèmesta, Trubaduurista, Carmenista ja La traviatasta. Seuraavan vuoden 2001 oopperaseminaarin ohjelmaan lisättiin entisten oppiaineiden rinnalle myös korrepetiittorikurssi, jolle ilmoittautui kaksi opiskelijaa, toisena heistä Jouni Suntio. Samana vuonna tuli Heikki Keinosesta yhdistyksen puheenjohtaja. Opetus siirtyi kokonaan Konserttitalolle ensimmäistä kertaa. Heikki Keinosen aloitteesta pohdittiin vakavasti jo aiemminkin esille noussutta ideaa ottaa osaksi oopperaseminaarin ohjelmaa mahdollisen tulevan oopperaproduktion harjoittelu. Harkittavana oli Ilkka Kuusiston ooppera Gabriel, tule takaisin. Myönteisestä valmistelusta huolimatta asia ei edennyt toteutukseen asti ja kevään mittaan siitä luovuttiin. Oopperaseminaarin osallistujamäärä pysyi 25 henkenä eli edellisvuoden tasolla lukuunottamatta erillistä kuorolinjaa, jolle ei nyt löytynyt oppilaita. Edellisvuoden tapaan myös tällä kertaa seminaariin osallistui oppilaita ulkomailta. Tällä kertaa Tanskasta saapui kaksi oppilasta, Ruotsista yksi ja yksi Sveitsistä. Kolmannen oopperaseminaarin jälkeen oli kurssin toiminta vakinaistunut ja asettunut uomiinsa. Vuonna 2002 oopperaseminaaria hoiti yhdistyksen puolesta kurssisihteerinä Outi Leppänen, sillä pitkäaikainen toiminnanjohtaja Marja Tikka jätti tehtävänsä vuoden 2001 päättyessä hoidettuaan niitä 20 vuoden ajan. Opettajavoimat uusiutuivat osittain. Irja Aurooran tilalle tuli Aki Ala-Mikko Tervo, joka toimi laulunopettajana Heikki Keinosen ja Aili Purtosen lisäksi. Arne Mikk ja Hannu Bister jatkoivat edelleen. Oopperaseminaarin pituus oli muutaman vuoden aikana venynyt 10 päiväksi ja sen myötä kulut olivat kasvaneet. Kurssia ei ollut enää varaa järjestää joka vuosi. Välivuonna 2003 ryhdyttiin tiukkoihin säästötoimiin, ja seminaari palautettiin alkuperäiseen mittaansa kesäksi Vuoden 2004 Lahden 5. oopperaseminaari jäi sillä erää viimeiseksi laatuaan. Ihan UFOO?! Oopperaseminaarit saivat aikaan paljon piristäviä tuulahduksia nuoremman lahtelaisen oopperaväen keskuudessa. Vuoden 2002 seminaarin aikaan iltayön hilpeinä tunteina oli syntynyt ajatus tehdä jotain ihan uutta ja hauskaa oopperan merkeissä. Ajatuksen heitti esiin Jari Pylväinen, jonka ehdotus uudesta, hyvin matalan kynnyksen toiminnasta saavutti suurta suosiota. Tarkoituksena oli, että kun kerran Lahdessa ei tunnu olevan muita mahdollisuuksia päästä tekemään oopperaa, pantaisiin pystyyn sellainen oopperakerho, johon kuka tahansa laulunhaluinen voisi tulla laulamaan mitä oopperaa haluaa, mutta yhdessä toisten kanssa. Aariakaraokea kerhosta ei tulisi. Näytettäisiin maailmalle, että oopperaa voi tehdä myös ilman rahaa. Idea olisi saattanut unohtuakin hiprakan haihtuessa, mutta toisin kävi. Pari tarmokasta ooppera-aktiivistia laittoi hihat heilumaan, ja loppuvuodesta 2003 toimintansa aloittanut kerho sai nimekseen Uusi Fantastinen Oopperakerho eli UFO. Tuottajana, ohjaajana ja musiikillisena valmentajana toimi Outi Leppänen ja säestäjänä Jouni Suntio. Ensimmäistä toimintavuotta voidaan pitää menestyksekkäänä. Harjoituksia pidettiin konservatorion tiloissa säännöllisesti kerran tai kaksi viikossa. Kesäkuun kolmantena 2004 esiinnyttiin Konserttisalissa otsikolla Oopperan kevät Mozart, Verdi ja Bellini saavat kohtauksia

8 Lahden Taidelauantaina tarjottiin yleisölle Konserttisalin lämpiössä kahdesti aariakonsertti Nunnia ja konnia Oopperan naistyyppejä ja tyyppinaisia. Syksyllä harjoiteltiin tammikuussa 2005 esitetty toinen kokonaisuus Oopperavoileipä UFO:n tapaan Makupaloja suosituista oopperoista. Musiikin siihen harjoitutti Juhani Palola. Enimmillään parinkymmenen laulajan joukko oli mukana innokkaasti, ja projektit kasvoivat. Ne tuotettiin nollabudjetilla; pienet kulut saatiin pieninä lipputuloina takaisin. Syksyksi 2005 valmistettiin satuoopperakooste Noitia ja haltijattaria, joka esitettiin kolmesti Lahden Konserttitalon Felix Krohn -salissa. Sen ohjasi Lahden Oopperan solistinakin taannoin esiintynyt kaupunginteatterin näyttelijä Marja-Liisa Nisula, ja musiikinjohdosta vastasi Juhani Palola. Kyytiä saivat Hannu ja Kerttu sekä kaksi eri Tuhkimo-oopperaa. Seuraava askel UFO-tuotannoista odotti jo ottamistaan. Lemmenjuoma pulppusi samasta lähteestä, ja sitä olivat tekemässä pitkälti samat voimat, jotka olivat saaneet harjoitella produktioiden valmistamista pienemmässä mittakaavassa oopperakerhossa. Sen sijaan UFO:n toiminta jäi tauolle Lemmenjuoman aikana. Tauon jälkeen UFO ei kuitenkaan vaihtunein voimin saanut ilmaa siipiensä alle, ja monien laulajien energia pääsi purkautumaan suurempien oopperatuotantojen kuorossa tai jopa solistina. Hallituksen päätöksellä toiminta lakkautettiin välillä kokonaan vuosiksi. Uudelleen UFO:n toiminta on käynnistetty kuitenkin syksyllä suomennoksen, ja Hannu Bisterin vetäydyttyä kapellimestarin ja sovittajan tehtävästä myös sovitti teoksen soitinyhtyeelle. Ohjaajaksi pyydettiin Ville Saukkonen, ja solistit kiinnitettiin keväällä Esitykset ajoittuivat väliselle ajalle ja niitä oli kaikkiaan kuusi. Lavastuksen suunnitteli Minna Jauho ja puvustuksen Hanna Neuvonen. Vuonna 1996 toimintansa keskeyttänyt Lahden Oopperakuoro oli koottava uusista laulajista. Rooleissa esiintyivät Ari Koivu, Pekka Kuivalainen, Pirjo Leppänen, Tuomas Lehtinen, Heikki Aalto, Milla Mäkinen ja Anni Veck. Teos sijoitettiin 1950-luvun Havaijille, ja ajan tyyliin siihen oli sisällytetty koko joukko viitauksia nykyajan ilmiöihin aina Coca-Cola -imperialismia myöten. Teoksen tuotantoa tukivat myös Hämeen Taidetoimikunta ja Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahasto. Sattumalta sama teos esitetiin lähes samaan aikaan Tampere-talossa Tampereen Oopperasäätiön megatuotantona. Kuinka ollakaan, myös siinä versiossa myytiin Coca-Colaa. Molemmat produktiot saivat jokseenkin yhtä hyvän vastaanoton mediassa, ellei lahtelainen sympaattisuudessaan hiukan paremman. Tampereen tuotanto oli kuitenkin ollut 15 kertaa kalliimpi. Kolmas kultakausi alkoi La Bohèmesta jatkuuko se lähitulevaisuudessa? Lahden Oopperan vuosien puheenjohtaja Heikki Keinonen totesi haastattelussa, jossa puhuimme lahtelaisen oopperan monivivahteisesta taipaleesta, jolla hän oli ollut mukana vuodesta 1975 aina Lemmenjuoma huumasi kevättalvella 2006 vuoteen 2007, kuinka tärkeää on antaa arvoa sille, mitä on saanut oppia ja kokea toimiessaan tässä Lahden Ooppera ry:n 44. toimintavuosi toi Konsertti- yhteisössä. talon näyttämölle Donizettin Lemmenjuoma-oopperan. Se oli ensimmäinen täysmittainen ooppera Olin päättänyt jäätyäni eläkkeelle Suomen kahteentoista vuoteen ja tehtiin yhteistyössä Lahden Kansallisoopperasta ja otettuani vastaan Lahden Ooppera konservatorion kanssa. Muita hyviä uutisia oli se, että ry:n puheenjohtajuuden tehdä oman osani lahtelaisen pitkään hierottu ja toivottu yhteistyösopimus oopperatoiminnan hyväksi. Tärkein päämääräni oli saattaa solmittiin uudestaan Lahden kaupunginteatterin ja uudelleen käyntiin vuonna 1992 katkennut traditio, jossa Lahden Ooppera, Lahden kaupunginteatteri ja Sinfonia Sinfonia Lahden kanssa. Lemmenjuoman tuottaja oli toiminnanjohta- Lahti käynnistäisivät uudelleen yhteistyön oopperoiden tuottamiseksi. Eihän tehtävä helppo ollut, sillä se vaati jaksi edellisvuonna valittu Outi Leppänen. Yhdessä uusien henkilöiden, kuten vasta taloon tulleen teatterinpirjo Leppäsen kanssa hän teki teoksesta uuden johtajan, Kari Rentolan vakuuttamista. Niinpä tilasin

9 audienssin Rentolalta heti hänen ensimmäisellä työviikollaan ja hyvä oli, ettei hän heittänyt minua suoraan ulos, nauroi Heikki aloitustaan muistellessaan. Jatkoin kuitenkin sitkeästi ja parin vuoden ja useamman tiukan väännön jälkeen alkoi tulla tulosta. Samaan aikaan neuvottelimme myös orkesterin kanssa. Pidimme paljon kokouksia, laadimme paljon laskelmia, ja minulla oli koko ajan tukenani Lahden Oopperan silloinen taitava ja osaava rahastonhoitaja Markku Ukkonen, jonka kanssa yhteistyö sujui loistavasti. Yhdessä tällä kaksikolla oli erinomainen arsenaali sellaista osaamista, jota tarvittiin. Oli sekä alan tuntemusta, kokemusta suunnittelutyöstä että uskoa onnistumiseen. Keinosen pitkäaikainen työskentely myös Ilmajoen Oopperajuhlien taiteellisena johtajana ja promoottorina oli antanut hänelle näkemystä ja oppia siitä tuotannollisesta vastuunkannosta, jota tällaisen poikkitaiteellisen ja moninapaisen yhteistyön luomisessa tarvittiin runsaasti. Lähdin siitä, että Lahden Ooppera ei ole pyytämässä avustuksia vaan ottaa tässä projektissa tuottajavastuun. Se tarkoitti mm. sitä, että me etsimme sopivimmat solistit, ja onnistuimmekin siinä erinomaisesti. Tärkeää oli saada mukaan sellainen valovoimainen nimitaiteilija kuin Mika Pohjonen, joka oli kaiken muun hyvän lisäksi kotikontujen poikia. Asiaa auttoi varmasti sekin, että tiedossani oli hänelle suunniteltu Rodolfon rooli vähän myöhemmin Kansallisoopperassa, joten Mika sai tilaisuuden ajaa itsensä sisään tuohon vaativaan tehtävään jo täällä Lahdessa. Vastasin myös kapellimestarin, joksi tuli erittäin kokenut ammattilainen, Hannu Bister, sekä muiden solistien, kuoron ja ohjaajan, Ville Saukkosen, kiinnityksistä. Kun tarpeeksi kauan oli neuvoteltu, kaikki tehtiin hyvässä yhteisymmärryksessä muiden osapuolten kanssa. Valmistelutyö vaati yli kolme vuotta, mutta vuoden 2007 tammikuussa koitti La bohèmen ensi-ilta Kaupunginteatteri suurella näyttämöllä. Oli kulunut 14 vuotta siitä, kun Lahden Kaupunginteatterissa oli viimeksi esitetty oopperaa! Näin toteutui minun missioni, ja sen tehtyäni katsoin, että velkani omalle kasvattajaoopperalleni ja Lahdelle oli maksettu. Oopperapari Cavalleria rusticana ja Pajatso jatkoivat oopperayhteistyötä Kaupungin kulttuurilaitokset halusivat jatkaa oop- perayhteistyötä myös La bohèmen jälkeen. Seuraavasta oopperaproduktiosta sai vastata yhdistyksen uusiutunut hallitus puheenjohtaja Jouni Suntion johdolla. Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä sai ensi-iltansa 20. tammikuuta 2010 suosittu italialainen teospari Cavalleria rusticana ja Pajatso. Teokset johti Atso Almila ja ohjasi teatterinjohtaja Maarit Pyökäri. Ratkaisu oli kaupunginteatterin puolelta luonteva, sillä oman talonsa tuotantokoneiston hyvin tunteva ohjaaja saattoi parhaiten luotsata kokonaisuutta olemalla mukana sen ytimessä. Kun haastattelin Maarit Pyökäriä, hän mainitsi, että näin haluttiin päästä irti niistä ongelmista, joihin törmättiin edellisen teoksen valmistamisessa. Teatterinjohtajan mukaan heillä oli vahva halu jatkaa oopperayhteistyötä mutta välttää ison tuotantokoneiston aiheuttamia hankaluuksia turvaamalla teatterille kuuluvan osuuden saumaton sujuminen. Siihen päästiin oman talon työllä. Tämän kertaisen teoksen tiukkana haasteena Maarit Pyökäri mainitsi olleen mm. aikataulutuksen, sillä suuren yli 30 hengen aikuiskuoron, 15 hengen lapsikuoron ja orkesterin aikataulujen sovittamisessa oli ajoittain hyvinkin tiukkoja hetkiä. Teoskaksikko ei saavuttanut aivan sille toivottua katsojamäärää, ja yhdeksi syyksi Maarit Pyökäri näki sen, ettei tällä kertaa ollut tarjota suurelle yleisölle tarpeeksi tuttua, valovoimaista esiintyjänimeä, toisin kuin oli ollut La bohèmessa. Tässä hänen näkemyksensä osuu yhteen Heikki Keinosen kanssa. Produktion tappiot eivät muodostuneet ylitsepääsemättömän suuriksi, koska se sai yhteensä euroa erilaisia avustuksia. Lahden kaupungille tuotanto ei tullut raskaaksi, koska uudistetun yhteistyösopimuksen mukaan yhdistys kantoi mahdolliset tappiot lähes täydelleen. Hieman samaa koettiin myös seuraavassa yhteisteoksessa, Verdin Trubaduurissa, joka nähtiin ensi-illassa Juhani-näyttämöllä 13. tammikuuta Trubaduurin ohjasi Janne Lehmusvuo, ja kapellimestarina oli toistamiseen Atso Almila. Paljon kiitosta sai esityksen visualisointi, jonka toteuttivat jälleen yhteistyössä La bohèmessa työskennelleet Minna Välimäki ja Anne Lasonpalo. Trubaduurin kävijämäärän Maarit Pyökäri arvioi hyväksi todeten, että se olisi voinut olla parempikin,

10 mutta mm. suuremman markkinoinnin takana olisi ehdottaa uudenlaista rahoitusratkaisua, sillä pitänyt olla enemmän taloudellista liikkumavaraa vähintään viime aikoina on eri osapuolille selvinnyt, myös oopperayhdistyksen puolelta. ettei Lahden Oopperan tarunomainen perintö ole sitä suuruusluokka, että sen varaan voisi rakentaa kovasti Produktion päätyttyyä tieto oopperayhdistyksen toivotun, joka toinen tai kolmas vuosi esitettävän rahoitusvajeesta oli ikävä yllätys yhteistyökumppa- oopperan tuotantoperustaa. Ei ole ihan oikein, ettei neille. Selvisi myös, ettei asianmukaisia rahoitus- kaupungilla ole mitään vastuuta näin merkittävän anomuksia ollut toimitettu opetusministeriöön. toiminnan jatkuvuudesta, sanoo Tuomas ja esittää Pyökärin mukaan kuitenkin juuri siellä on varattuna luotavaksi vastaavan kaltaisen rahoitusrakenteen, rahoitusta, joka olisi ollut tällaista yhteistyötä varten. jollaisella vuosikymmenet on toimittu mm. Lahden Yhtenä ongelmana hän näki sen, ettei yhdistys- kansainvälisen kirjailijakokouksen tai Runomaratonin pohjaisella talkootyöllä hoidettu tuotanto-osaamisen suhteen. Se voisi rakentua siten, että valmistelutaso välttämättä voi olla sellainen, jota näin vuosille avustus olisi pienempi, n suurimuotoisessa toiminnassa tarvitaan. Kun vas- euron luokkaa, ja varsinaisena toteutusvuonna tuussa ovat vielä kohtalaisen nuoret ja kokemattomat kaksinkertainen. Rahoitusehtojen tulisi selkeästi henkilöt, joiden ammattiosaamisen alueet ovat määrätä rahoituksen käytöstä niin, ettei sitä voida ennemminkin taiteessa kuin tuotannossa tai kuluttaa muuhun yhdistyksen toimintaan. rahoituksen hankinnassa, on mahdollisuus joutua näin hankalaan tilanteeseen olemassa. *** Marja Tikan kanssa keskustelussa nousivat esiin ne Miten tulevaisuudessa oopperayhteistyötä tulisi asiat, joita hän on pitkän oopperauransa aikana pitänyt tärkeinä. On ollut suurenmoista päästä hoitaa? Haastattelin tätä artikkelia varten yhdistyksen entistä toiminnanjohtajaa Marja Tikkaa, Sinfonia Lahden intendenttiä Tuomas Kinbergiä, nykyistä puheenjohtajaa Outi Leppästä sekä jo aiemmin mainittuja Heikki Keinosta ja Maarit Pyökäriä. Olen kaikille hyvin kiitollinen heidän suopeudestaan varata aikaa ja ajatuksia tämän artikkelin kirjoittajan avuksi. Kyseyssäni tulevaisuudesta sain useimmilta hyvin saman sisältöisiä vastauksia. Niitä on ollut taustalla tekstissäni, ja tässä vielä muutama kommentti. Tuomas Kinberg toi painokkaasti esiin sen, että orkesterilla on ollut lähtökohtaisesti tarve tehdä oopperaa, sillä oopperakirjallisuus sisältää valtavan paljon hienoa musiikkia, jota on tarpeen esittää. Tulevaisuudessa onnistumisen takeeksi hän näkemään niin läheltä taiteilijoiden työskentelyä ja tutustua aivan eri tavalla oopperateosten maailmaan, siihen mitä kaikkea teosten valmistaminen vaatii, ja siihen suureen lahjakkuuteen, jota näissä ihmisissä on. Olen saanut tämän työn ja harrastuksen kautta lukemattomia ystäviä sekä taiteilijoista että muista oopperan rakastajista. Ja vaikka päätin toiminnanjohtajana työni vuoden 2002 alussa, olen jatkanut vielä 10 vuotta Suomen Oopperaliiton taloudenhoitajana, jonka tehtävän jätin tämän vuoden alusta. Upein lahtelainen ooppera on minulle ollut Verdin Otello, jonka katsoin lukemattomia kertoja sekä harjoituksissa että esityksissä. Hienoja ovat myös olleet kaikki ne henkilökohtaiset kontaktit ja suurenmoiset ystävyydet, joita tämä oopperatalkootyö on tuonut mukanaan, ne ovat antaneet elämälleni paljon.