360-arvioinnit ammattitaidon kehittämisessä Palaute kaikista näkökulmista.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "360-arvioinnit ammattitaidon kehittämisessä Palaute kaikista näkökulmista."

Transkriptio

1 360-arvioinnit ammattitaidon kehittämisessä Palaute kaikista näkökulmista. Kannustaa toimimaan liiketoimintaa tukevalla tavalla. Feelbackin kilpailuetu: ylivoimainen tarkentuvuus ka yksilöitävyys 360 arvioinnissa kerätään palautetta henkilöiden, lähinnä esimiesten, toimintatapojen kehittämistä varten. Asteluku 360 kuvaa sitä, että itsearvioinnin lisäksi henkilö saa palautetta monelta suunnalta: alaisilta, omalta esimieheltä ja muilta tärkeiltä yhteistyökumppaneilta. 360-arviointityökaluja on tuotteistettu varsinaisen esimiestason lisäksi muun muassa myyntijohdolle ja -henkilöstölle, työnjohdolle sekä asiantuntijoille. Älykkäät, tarkentuvat ja yksilöivät 360-mittarit Asiakasräätälöinti Nopea ja joustava toimittaminen 360-arviointityökaluja on tuotteistettu varsinaisen esimiestason lisäksi muun muassa myyntijohdolle ja -henkilöstölle, työnjohdolle sekä asiantuntijoille. Tietääksesi, minne olet menossa, sinun on tiedettävä, missä olet nyt.

2 Oikea mittari oikeaan käyttötarkoitukseen Yleismittarit Yksilöivät 360-mittarit Käytetään samansisältöisenä organisaatiosta riippumatta. Kaikille vastaajille esitetään samat väittämät, yleensä kappaletta. + Laaja vertailuaineisto, jota saadaan monesta organisaatiosta. Väittämät eivät välttämättä sovellu osalle vastaajista, jolloin vastauspalautteen antaminen on vaikeaa. Näin voi käydä mm. kollegoille, jotka eivät tunne toistensa arkityön sisältöä. Vastausaikojen pituus. Siitä kärsivät lähinnä kollegat, jotka joutuvat usein antamaan samalla kierroksella palautetta 5-10 yhteistyökumppanille. Tarkentuvat 360-mittarit Mittari osaa reagoida palautteenantajan vastauksiin esittämällä tarkentavan kysymyksen, jos palautteen antaja suhtautuu kriittisesti esitettyyn väittämään. + Henkilö pystyy sanallisesti perustelemaan kriittiset arvionsa. + Tarkentavat kysymykset voidaan esittää myös hyvin positiivisesta palautteesta. + Palautteen vastaanottaja saa myös perustelut hyville ja huonoille arvioille. + Eri kohderyhmille (oma esimies, suorat alaiset, yhteistyökumppanit) voidaan esittää juuri kyseiselle kohderyhmälle suunnattuja väittämiä ja kysymyksiä. Tällä voidaan nopeuttaa vastausaikoja ja räätälöidä väittämiä kullekin kohderyhmälle sopiviksi. Räätälöitävät 360-mittarit Rakennetaan vain yhtä organisaatiota varten ja niissä voidaan keskittyä mittaamaan keskeisiksi katsottuja asioita, esimerkiksi yhteisten arvojen tai johtamisen menestystekijöiden toteutumista esimiesten toiminnassa. + Arvioinnin tarkentuminen organisaation tarpeisiin ja keskittyminen todellisiin kehityskohteisiin. Ylimääräinen valmistelutyö väittämärakenteen muodostamisessa. Vertailutietojen vähäisyys yleismittareihin verrattuna.

3 Feelbackin edistykselliset 360-mittarit Feelbackin kehittämät mittarit ovat 360-mittareiden uusinta sukupolvea: ne ovat paitsi älykkäästi tarkentuvia ja räätälöitäviä, myös organisaatiokohtaisesti yksilöitäviä. Asiakas saa mittauksista tarkempaa, kohdennettua ja perusteltua palautetta. 1. Tarkentuva 360-esimiesmittari vakiona Tarkentuva 360-mittari koostuu 12 pääkohdasta, joista jokaista pääkohtaa kuvataan kolmella väittämällä sekä tarkentavilla kysymyksillä. Tarkentava kysymys määrittyy sen mukaan, mitä palautteen antaja on viimeisimmäksi vastannut. 2. Yksilöivä 360-esimiesmittari vakiona Yksilöivä 360-mittari on uudenlainen esimiesten ja asiantuntijoiden kehittämiseen ja valmen-tamiseen suunniteltu työväline. Arvioinnissa eri kohderyhmille esitetään toisistaan poikkeavia, yksilöityjä väittämiä. Mittari voidaan laatia myös älykkäästi tarkentuvaksi. Kaikki johtamisen perusulottuvuudet ovat luonteeltaan ja vaatimuksiltaan hieman erilaisia, ja niiden keskinäisissä tärkeyksissä on suuria tehtäväkohtaisia eroja. Jossain esimiestyössä korostuu suoritusten ja ihmisten johtaminen (esimerkiksi asiakaspalveluyksikön vetäminen) ja jossain toisessa taas muutosten ja asioiden johtaminen (esimerkiksi strategian jalkauttaminen). 3. Lyhyt 360-esimiesmittari vakiona Lyhyt 360-mittari on hieman kevyempi 360- arviointiväline. Itse mittari koostuu viidestä pääkohdasta, joista jokaista pääkohtaa kuvataan kolmella väittämällä sekätarkentavilla kysymyksillä. Mittari on rakennettu älykkääksi, sillä tarkentava kysymys määrittyy palautteen antajan viimeisimmän vastauksen perusteella.

4 Räätälöinnillä parempi kohdennettavuus Kaikkia 360-mittareita voidaan räätälöidä asiakkaan tarpeiden mukaan. Väittämien ja tarkentavien kysymysten sisältöjä ja lukumäärää varioimalla jokaiselle arvioitavalle kohderyhmälle löytyy halutunlainen mittari. Esimerkkejä kohdentuvista mittareista: Asiantuntijan 360-arviointi Arvioinnissa korostetaan henkilön asiantuntija-roolia enemmän kuin esimiesominaisuuksia. Kyky johtaa ja viedä asiat päätökseen ovat mittarin keskeisiä näkökulmia. Johtoryhmän 360-arviointi Arvioinnissa korostetaan yhden henkilön sijaan tiimiä, jota tarkastellaan kokonaisuutena. Näkökulma säilyy samanlaisena kuin yksilöarvioinnissa. Myyntihenkilöstön 360-arviointi Arvioinnissa korostetaan myyntityössä tarvittavia ominaisuuksia, kuten viestintä- ja vuorovaikutustaitoja. Myyntijohdon 360-arviointi Arvioinnissa korostetaan edellisen lisäksi esimiestaitoja myyntikentässä. SEURANTAMITTAUKSET Quick Scan -mittari toimii seurantamittauksena varsinaiselle 360-esimiesarvioinnille. Quick Scan on nimensä mukaisesti pikamittaus ja se antaa esimiehille tietoa siitä, kuinka heidän kehittymisensä näkyy ulospäin. Quick Scan -mittauksessa mitataan kehittymistä niillä osa-alueilla, joita on aikaisemmin kysytty varsinaisessa 360-mittauksessa. Seurantamittaus on mahdollista toteuttaa myös alkuperäisellä mittarilla. Työnjohdon 360-arviointi Arvioinnissa korostetaan työnjohdon esimiesroolia tuotantoprosessissa. Organisaatiolle voidaan luoda kokonaan oma 360-mittari, jossa väittämät ja arvioivat tahot on laadittu täysin omien tarpeiden mukaiseksi. Kysy lisää tästä vaihtoehdosta!

5 Palautetiedon hyödyntäminen avaa ovet kasvavalle kehitykselle Luontaiset taipumukset ja 360-arviointi 360-palautetulosta voidaan entisestään syventää, kun arvioitava tekee myös Luontaisten Taipumusten Analyysin (LTA). Ihmisten erilaisuuden ymmärtäminen. Ymmärrys siitä, miksi jotkut asiat ovat ihmiselle helppoja ja jotkut taas vaikeita. Luontaisten ominaisuuksien tunnistaminen mm. johtamis-, vuorovaikutus- ja stressikäyttäytymisessä. Tutustumalla ensin itseensä on helpompi oppia tuntemaan muita! TULOSTEN KÄSITTELY 360-arviointiin kuuluu asiantunteva tulosten käsittely, jolla varmistetaan että kaikki arviointiin osallistuneet ymmärtävät tuloksen yksiselitteisesti. Tulosten käsittelylle on tarjolla useampi eri vaihtoehto. Vaihtoehto1. Yhteispurku, jossa käytetään 360-työkirjoja. Jokainen laatii palautteen pohjalta oman kehittymissuunnitelman. Vaihtoehto 2. Henkilökohtainen purku ulkopuolisen valmentajan kanssa. Purkutilaisuudessa voidaan käyttää 360-työkirjoja edellisen vaihtoehdon mukaisesti. Vaihtoehto 3. Edellistä vaihtoehtoa voidaan tehostaa entisestään tekemällä taipumuksia erittelevä LTA-analyysi. Analyysi lisää palautteen saajan ymmärrystä siitä, miksi jotkut asiat ovat hänelle helppoja ja jotkut taas vaikeita. Vaihtoehto 4. Yhteispurun ja henkilökohtaisen purun yhdistelmä. Noin 2 tunnin yhteispurun jälkeen, 360-palaute ja taipumusanalyysi käydään henkilökohtaisesti läpi ja laaditaan tarkempi kehittymissuunnitelma. On älykästä johtaa tiedolla.

360-arvioinnit ammattitaidon kehittämisessä

360-arvioinnit ammattitaidon kehittämisessä Palaute kaikista näkökulmista. 360-arvioinnit ammattitaidon kehittämisessä 360 arvioinnissa kerätään palautetta henkilöiden, lähinnä esimiesten, toimintatapojen kehittämistä varten. Asteluku 360 kuvaa

Lisätiedot

TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen

TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen TIEDÄTKÖ TUKEEKO HR YRITYKSESI LIIKETOIMINTAA? mittaamalla oikea suunta johtamiseen Uudista ja Uudistu 28.9.2011 Sirpa Ontronen ja Jori Silfverberg MARTELA OYJ SISÄLTÖ Mittaamalla oikea suunta johtamiseen

Lisätiedot

JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS

JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS Joustavuus ja luottamus -mittaristo selvittää, miten yrityksenne esimiestoiminta koetaan. 1 Tutkimusten mukaan organisaatiot kokevat suurimpina haasteina esimiestaitojen

Lisätiedot

TURVATEKNIIKAN KESKUS 11.12.2000 TUKES - PALKKAUSJÄRJESTELMÄ

TURVATEKNIIKAN KESKUS 11.12.2000 TUKES - PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 1 TURVATEKNIIKAN KESKUS 11.12.2000 TUKES - PALKKAUSJÄRJESTELMÄ 2 1. PALKKAUSJÄRJESTELMÄ OSA JOHTAMISTA Palkkaus ja palkitseminen ovat keskeinen osa turvatekniikan keskuksen johtamisjärjestelmää. Organisaation

Lisätiedot

Suomalainen työelämä -taipumusten valossa -tutkimus

Suomalainen työelämä -taipumusten valossa -tutkimus Suomalainen työelämä -taipumusten valossa -tutkimus Tämä tutkimus perustuu vuoden 28 aikana tehtyihin LTA-analyyseihin, joita oli noin 4 kappaletta. -esimiehiä aineistossa on noin 1 ja johtajia 6 -esimiesten

Lisätiedot

Seuraavat väitteet koskevat keskijohtoa eli tiimien esimiehiä ja päälliköitä tai vastaavia.

Seuraavat väitteet koskevat keskijohtoa eli tiimien esimiehiä ja päälliköitä tai vastaavia. KESKIJOHDON OSAAMISTARPEET Vastaajan taustatiedot: Vastaaja on: Vastaajan vastuualue: 1. Tiimin esimies tai vastaava 2. Päällikkö tai vastaava 3. Johtaja 1. Johto ja taloushallinto 2. Tutkimus ja kehitys

Lisätiedot

Case Moventas: Avainhenkilöiden hyvinvoinnin hallinta Maarit Herranen

Case Moventas: Avainhenkilöiden hyvinvoinnin hallinta Maarit Herranen Case Moventas: Avainhenkilöiden hyvinvoinnin hallinta Maarit Herranen Avainhenkilöiden hyvinvoinnin hallinta Taustaa Hyvinvointi- ja kuntokartoitukset Seurantamittaus ja kuormituksen sekä palautumisen

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011

Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella. JohtamisWirtaa 10.5.2011 Strategia käytäntöön valmentavalla johtamisella JohtamisWirtaa 10.5.2011 Työpaja 2, haasteet ja ratkaisut Riikka Laine-Tolonen (Nordea) Tapani Pöllänen (Sales Energy) Valmentava esimies Strategia ja visio

Lisätiedot

Esimiesroolin muutokset. Puheenjohtaja Heli Martinmäki Pääluottamusmies Ritva Timonen Työsuojelun päävaltuutettu Tiina Norppa

Esimiesroolin muutokset. Puheenjohtaja Heli Martinmäki Pääluottamusmies Ritva Timonen Työsuojelun päävaltuutettu Tiina Norppa Esimiesroolin muutokset Puheenjohtaja Heli Martinmäki Pääluottamusmies Ritva Timonen Työsuojelun päävaltuutettu Tiina Norppa HAKE-hanke - Arviolta 70 esimiestä tulee jäämään ilman esimiestehtävää HAKEhankkeen

Lisätiedot

SKI-kyvykkyysanalyysi. Kyvykäs Oy Ab

SKI-kyvykkyysanalyysi. Kyvykäs Oy Ab SKI-kyvykkyysanalyysi Kyvykäs Oy Ab Sisällysluettelo STRATEGISEN KYVYKKYYDEN INDEKSI... STRATEGISET TAVOITTEET JA PÄÄAKSELIEN STRATEGISET PAINOARVOT... 5 PÄÄAKSELIT... 6 1. HENKILÖSTÖKYVYKKYYS... 7 1.1

Lisätiedot

Sosten arviointifoorumi 4.6.2015. Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY

Sosten arviointifoorumi 4.6.2015. Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY Sosten arviointifoorumi 4.6.2015 Elina Varjonen Erityisasiantuntija, RAY 1 Mistä on kysymys? Arviointi = tiedon tuottamista toiminnasta, siihen liittyvistä kehittämistarpeista sekä toiminnan vaikuttavuudesta

Lisätiedot

Lean Leadership -valmennusohjelma

Lean Leadership -valmennusohjelma Lean Leadership -valmennusohjelma Näkökulmia johtajuuteen Tule kehittämään ja kehittymään! Valmennuksen tavoitteet Arjen kehittäminen: yksinkertaisilla kehitystoimenpiteillä merkittäviä parannuksia Henkilöstö

Lisätiedot

Peili-johtajuusarvio

Peili-johtajuusarvio Peili-johtajuusarvio Tausta Peili TM -johtajuusarvion pohjana ovat IPMA:n (International Project Management Association) määrittelemät projektijohtamisen käyttäytymispätevyydet (IPMA Competence Baseline

Lisätiedot

MPS ilmapiiritutkimus. MPS Prewise Oy Niilo Mäkelä

MPS ilmapiiritutkimus. MPS Prewise Oy Niilo Mäkelä MPS ilmapiiritutkimus MPS Prewise Oy Niilo Mäkelä Copyright MPS Enterprises Ltd. 17.5.2016 2 Ilmapiiri ja työhyvinvointi tuloksellisuuden tae Sitoutuminen ja selkeä käsitys strategisista tavoitteista takaavat

Lisätiedot

Osaamisen johtaminen NCC:ssä Henkilöstöjohtaja Kristiina Kero. NCC Rakennus Oy Kristiina Kero

Osaamisen johtaminen NCC:ssä Henkilöstöjohtaja Kristiina Kero. NCC Rakennus Oy Kristiina Kero Osaamisen johtaminen NCC:ssä Henkilöstöjohtaja 28.1.2011 1 NCC-konserni Kotimarkkina-aluetta ovat Pohjoismaat. Toimintaa on myös Saksassa, Baltiassa ja Pietarissa. NCC-konserni Liikevaihto 4,9 Mrd Henkilöstö

Lisätiedot

AKL 4.4.2014. Tiedolla johtaminen. Kenneth Ekström- Faros Group 050-5700605

AKL 4.4.2014. Tiedolla johtaminen. Kenneth Ekström- Faros Group 050-5700605 AKL 4.4.2014 Tiedolla johtaminen Kenneth Ekström- Faros Group 050-5700605 Hieman taustaa Itsestäni : Kenneth Ekström 050-5700605 Usean vuodan kokemus autoalasta Eri tehtäviä vähittäiskaupassa Eri organisaatioissa

Lisätiedot

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke

Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaari kantaa - teknologiateollisuuden tulevaisuushanke Työkaarikeskustelu ja Pomotsekki työhyvinvoinnin tukena Työkaarikeskustelu Työhyvinvointi rakennetaan yhdessä Eri-ikäisten työkykyä ja työssä onnistumista

Lisätiedot

OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUSSA

OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUSSA OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUSSA OPINNÄYTETYÖN TEKIJÄT TERO LUOKKANEN JA SINI OTTELIN OPINNÄYTETYÖN OHJAAJAT: LEHTORI, TUTKINTOVASTAAVA RAIJA RAJALA,

Lisätiedot

FARAX johtamisstrategian räätälöinti

FARAX johtamisstrategian räätälöinti FARAX johtamisstrategian räätälöinti Sisältö Taustaa Johtamisstrategian luominen ja instrumentin luominen Hyödyt ja referenssit Esimerkkejä matriiseista Prosessi Taustaa Esityksessä käydään läpi FaraxGroupin

Lisätiedot

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv )

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Karl-Magnus Spiik Ky Tiimityöskentely / sivu 1 TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Asiakas: Ryhmä: Uusi päiväkoti Koko henkilöstö Tämän kolmiosaisen valmennuksen päätavoitteena on tiimityöskentelyn kehittäminen.

Lisätiedot

Vuorovaikutustaidot asiakastyössä käytännön esimerkein. Maitotiimi ProAgria Oulu ry. MaitoManagement 2020 www.proagriaoulu.fi/maitomanagement2020

Vuorovaikutustaidot asiakastyössä käytännön esimerkein. Maitotiimi ProAgria Oulu ry. MaitoManagement 2020 www.proagriaoulu.fi/maitomanagement2020 Vuorovaikutustaidot asiakastyössä käytännön esimerkein Maitotiimi ProAgria Oulu ry MaitoManagement 2020 -hanke kehittää erityisesti isojen maitotilayritysten toimintamalleja sekä palveluja ja työvälineitä.

Lisätiedot

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014

Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014 Dinno Dialogisen johtamisen tutkimusohjelma 2012-2014 Sari Tappura DI, tutkija Turvallisuuden johtaminen ja suunnittelu Teollisuustalous sari.tappura@tut.fi www.dinno.fi Yksilön ja tiimien luovuus Osaaminen,

Lisätiedot

JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI

JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI JOHTAJUUDEN LAADUN ARVIOINTI Copyright Mentorit Oy, 2006. www.mentorit.fi Mittarin käyttöoikeus vain tunnukset lunastaneella. Osittainenkin kopiointi tai muokkaus vain tekijän luvalla. Kyselyn perustana

Lisätiedot

Korkeakoulun johtaminen ja kokonaisarkkitehtuuri. Päivi Karttunen, TtT Vararehtori TAMK

Korkeakoulun johtaminen ja kokonaisarkkitehtuuri. Päivi Karttunen, TtT Vararehtori TAMK Korkeakoulun johtaminen ja kokonaisarkkitehtuuri Päivi Karttunen, TtT Vararehtori TAMK Mm. Kansainvälisesti korkeatasoisia ja omille vahvuusalueille profiloituneita korkeakouluja Entistä tuloksellisempaa

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden vertais- ja itsearviointimallit Anne-Mari Ikola

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden vertais- ja itsearviointimallit Anne-Mari Ikola Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden vertais- ja itsearviointimallit Anne-Mari Ikola 19.5.2016 Taustaa Vuonna 2007 pääkaupunkiseudulla kehitettiin nuorisotyön avointen nuorteniltojen auditointi- ja itsearviointimalli

Lisätiedot

HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5.

HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5. HENKILÖSTÖTUTKIMUKSEN TULOSTEN JALOSTAMINEN Henkilöstöjohtaja Kirsi Matero, Lassila & Tikanoja Oyj Back-to-Basics, Katajanokka 7.5.2014 Lassila & Tikanoja Oyj 1 TÄNÄÄN KÄYMME LÄPI 1. Taustaa henkilöstökyselylle

Lisätiedot

Työntekijän työkyvyn tukeminen ja käytännön ratkaisut. Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri

Työntekijän työkyvyn tukeminen ja käytännön ratkaisut. Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri Työntekijän työkyvyn tukeminen ja käytännön ratkaisut Tanja Rokkanen, asiantuntijalääkäri Varma: Osuvia työeläkevakuuttamisen palveluja Peruspalvelut: lakisääteiset vakuutus- ja eläkepalvelut, työeläkekuntoutus

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Henkilöstöstrategia 2015

Lapuan kaupunki. Henkilöstöstrategia 2015 Lapuan kaupunki Henkilöstöstrategia 2015 Visio Lapua on kasvava, energinen, toimivien palveluiden sekä monipuolisen kulttuurin ja viihtyisän ympäristön kaupunki. Kaupungin henkilöstö on asiantuntevaa,

Lisätiedot

Valmennuksen tavoitteet

Valmennuksen tavoitteet Valmennuksen tavoitteet Arjen kehittäminen, yksinkertaiset kehitystoimenpiteet johtavat merkittäviin parannuksiin Henkilöstö on osa ratkaisua, henkilöstö on mahdollisuus Arjen kehittämistyön johtaminen

Lisätiedot

SYVÄJOHTAMINEN MILLAISTA ON ERINOMAINEN JOHTAMINEN?

SYVÄJOHTAMINEN MILLAISTA ON ERINOMAINEN JOHTAMINEN? SYVÄJOHTAMINEN MILLAISTA ON ERINOMAINEN JOHTAMINEN? Pohdintatehtävä Missä asioissa haluat kehittyä? Mitä henkilökohtaisesti odotat valmennukselta? Pohdi ensin itse! Keskustelkaa pienissä ryhmissä omista

Lisätiedot

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTI- TUTKINTO Panostus oman johtamisen kehittämiseen JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO, JET20 KENELLE Kokeneille, tulosvastuullisille ja/tai kehittämisvastuussa oleville päälliköille

Lisätiedot

Klassinen 360 palaute DEMO

Klassinen 360 palaute DEMO Klassinen 3 palaute DEMO Arvion saaja: Erkki Esimerkki 7.9.1 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Klassinen 3 palaute DEMO Sivu 1 / 8 3 ESIMIESTEN ARVIOINTI 3 asteen mittauksessa

Lisätiedot

Aikuissosiaalityön muutokset organisaatiouudistuksissa

Aikuissosiaalityön muutokset organisaatiouudistuksissa Aikuissosiaalityön muutokset organisaatiouudistuksissa Anri Viskari-Lojamo (sosionomi YAMK) Johtava sosiaaliohjaaja Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto Perhe- ja sosiaalipalvelut / Nuorten palvelut ja

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot Työhyvinvointikysely 2011 n yliopisto / Muut yliopistot Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 1215 100% 80% 60% 55% 60% 40% 45% 40% 20% 0% Nainen (KA: 1.452, Hajonta: 1.117)

Lisätiedot

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 Työpaja: Eri-ikäisten johtaminen ja työkaarityökalu mitä uutta? Työpajan tavoitteet:

Lisätiedot

TEHTÄVIEN VAATIVUUS OSAAMISPROFIILI JOHTAVAT VIRANHALTIJAT

TEHTÄVIEN VAATIVUUS OSAAMISPROFIILI JOHTAVAT VIRANHALTIJAT TEHTÄVIEN VAATIVUUS OSAAMISPROFIILI JOHTAVAT VIRANHALTIJAT Vakanssi: Palvelualuejohtaja Perustehtävä: Johtaa ja kehittää palvelualuettaan/palvelualueitaan kokonaisvaltaisesti ja strategian mukaisesti koko

Lisätiedot

Työturvallisuus osaksi ammattitaitoa ja työyhteisön toimintaa

Työturvallisuus osaksi ammattitaitoa ja työyhteisön toimintaa Työturvallisuus osaksi ammattitaitoa ja työyhteisön toimintaa YTM, HTL Pasi Valtee Syvätutkimus Oy Syvätutkimus Oy Pyhäjärvenkatu 6, 33200 Tampere P. 03-2127855, 040-5583910 E-mail: syvatutkimus@yritys.soon.fi

Lisätiedot

METSÄNHOITOYHDISTYSTEN TOIMINNANJOHTAJIEN JA JOHTORYHMIEN JÄSENTEN KOULUTUS Strategia toimimaan. Yhteistyössä:

METSÄNHOITOYHDISTYSTEN TOIMINNANJOHTAJIEN JA JOHTORYHMIEN JÄSENTEN KOULUTUS Strategia toimimaan. Yhteistyössä: METSÄNHOITOYHDISTYSTEN TOIMINNANJOHTAJIEN JA JOHTORYHMIEN JÄSENTEN KOULUTUS Strategia toimimaan Yhteistyössä: Mhy-johto johtamishaasteiden äärellä Metsänhoitoyhdistykset elävät suurta muutoksen aikaa.

Lisätiedot

Hyvät eväät ETEENPÄIN

Hyvät eväät ETEENPÄIN Hyvät eväät ETEENPÄIN YRITYKSILLE SIIVET Yritysten kehittämispalvelut kaikissa ELY-keskuksissa UUSI PALVELUKOKONAISUUS pk-yrityksille Olipa yrityksesi minkä tahansa haasteen tai muutoksen edessä, saat

Lisätiedot

Laatukriteerien pilotointi Itsearvioinnin toteutus ja OPHn arviointiryhmän käynti KAOssa

Laatukriteerien pilotointi Itsearvioinnin toteutus ja OPHn arviointiryhmän käynti KAOssa Laatukriteerien pilotointi Itsearvioinnin toteutus ja OPHn arviointiryhmän käynti KAOssa 31.10.2014 Esa Oikarinen Koulutuspäällikkö Kainuun ammattiopisto Kainuun ammattiopisto (KAO) Osa Kajaanin kaupungin

Lisätiedot

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus

AALTO PK-JOKO 79. Uuden sukupolven johtamisvalmennus AALTO PK-JOKO 79 Uuden sukupolven johtamisvalmennus Kenelle PK-JOKO soveltuu? Pienten ja keskisuurten yritysten toimitusjohtajille nykyisille ja tuleville avainhenkilöille tulosyksiköiden johdolle Joilla

Lisätiedot

TOIMIVA TYÖYHTEISÖ -MITTAUS 1

TOIMIVA TYÖYHTEISÖ -MITTAUS 1 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ -MITTAUS 1 Kuinka selviä työyhteisöllenne ovat sen tarkoitus, arvot, visio, prosessit ja roolit? Tämä mittaus soveltuu käytettäväksi esimerkiksi pidemmän valmennuskokonaisuuden alku-

Lisätiedot

Tavoitteista käytäntöihin - esimiehistä ketteriä työhyvinvoinnin kehittäjiä Tampereen Yliopisto, Johtajuussymposium 2.9.2015

Tavoitteista käytäntöihin - esimiehistä ketteriä työhyvinvoinnin kehittäjiä Tampereen Yliopisto, Johtajuussymposium 2.9.2015 Tavoitteista käytäntöihin - esimiehistä ketteriä työhyvinvoinnin kehittäjiä Tampereen Yliopisto, Johtajuussymposium 2.9.2015 Espoon kaupunki, henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu,

Lisätiedot

SASKIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2013 2016. 1. Tausta

SASKIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2013 2016. 1. Tausta SASKIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2013 2016 1. Tausta SASKin historian ensimmäinen henkilöstöstrategia oli laadittu vuosiksi 2009 2011. Henkilöstöön liittyviä asioita oli linjattu aikaisemminkin erilaisissa dokumenteissa

Lisätiedot

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisessa Työntekijän oma vastuu Rooli työyhteisössä Työyhteisön voima Tulevaisuuden haasteet Minäminäminäminäminäminäminäminä

Lisätiedot

Feelback-kehityskeskustelumalli

Feelback-kehityskeskustelumalli Feelback-kehityskeskustelumalli Uudista ja Uudistu 2011 28.9.2011 Aki Miettinen Tavoite Kehityskeskustelu MITÄ SE ON? etukäteen valmisteltu ja sovittu säännöllisesti toistuva tavoitteellinen luottamuksellinen

Lisätiedot

Osaamispyörä työkalu. Tavoitteet

Osaamispyörä työkalu. Tavoitteet Osaamispyörä työkalu Tavoitteet Osaamispyörän avulla voidaan tehdä näkyväksi ja hyödyntää organisaation monimuotoisuuden ja erilaisuuden johtamiseen liittyvää osaamista. Osaamispyörä toimii työkaluna kuvattaessa

Lisätiedot

Ifin suunnitelmallinen työkykyjohtaminen ja sen tulokset Työoikeusseminaari 25.9.2015 Marketta Helokunnas

Ifin suunnitelmallinen työkykyjohtaminen ja sen tulokset Työoikeusseminaari 25.9.2015 Marketta Helokunnas Ifin suunnitelmallinen työkykyjohtaminen ja sen tulokset Työoikeusseminaari 25.9.2015 Marketta Helokunnas Miksi työkykyjohtaminen ylipäätään on entistä tärkeämpää? Eläkeikä nousee - työurat pitenevät Muutokset

Lisätiedot

Suosituin ja kattavin koulutuksen itsearviointiratkaisu

Suosituin ja kattavin koulutuksen itsearviointiratkaisu Suosituin ja kattavin koulutuksen itsearviointiratkaisu Valmis paketti Perusopetusta säätelevän lain 21 :n mukaan koulutuksen järjestäjän on arvioitava järjestämäänsä koulutusta ja sen vaikuttavuutta.

Lisätiedot

Suunta 2011- johtamiseminaari

Suunta 2011- johtamiseminaari Suunta 2011- johtamiseminaari Johtajuutta monessa kerroksessa Johanna Ikäheimo Lappset Group Oy Lappsetin visio: Lappset luo puitteet kaikenikäisten ihmisten iloisille ulkoilukokemuksille. Kannustamme

Lisätiedot

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä 8.2.2010 Paasitorni Verkostot sihteerin ja assistentin työssä ammatilliset yhdistykset kollegat muissa yrityksissä henkilökohtaiset kontaktit

Lisätiedot

Aiheet 20.4.2012 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ

Aiheet 20.4.2012 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Esimiehen vuosikello Mikko Weissenfelt Aiheet 1. Esittäytyminen 2. Yleistä organisaatiosta 3. Henkilöstöjohtaminen käytäntöön; esimiehen vuosikello 20.4.2012 1 Raahen

Lisätiedot

Yksityisen sosiaali- ja terveysalan osaamis- ja johtamishaasteet

Yksityisen sosiaali- ja terveysalan osaamis- ja johtamishaasteet Yksityisen sosiaali- ja terveysalan osaamis- ja johtamishaasteet Ennakointiselvityshanke 2 Tilaajan Uudenmaan ELY-keskus Kohteena yksityisen sosiaali- ja terveyspalvelualan organisaatioiden 2010-luvun

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan työhyvinvointitutkimus 2015

Kirkkonummen kunnan työhyvinvointitutkimus 2015 Kirkkonummen kunnan työhyvinvointitutkimus 2015 Tulosten esittely Tuomas Jalava 7.12.2015 Sivu 1 FCG:n tutkimustoiminta Tuotamme tietoa johtamisen tueksi. Lähtökohtana on asiakkaan tiedontarve sekä tulosten

Lisätiedot

Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään

Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään Enemmän kuin irrallinen 360 -arviointi Agenssi360 HRM on ainutlaatuinen yhdistelmä johtamisen tavoitetilan määrittelyä, 360 -arviointia ja kasvokkaista

Lisätiedot

Kehittämisen omistajuus

Kehittämisen omistajuus Kehittämisen omistajuus Kuntaliitto 18.4.2013 Tuottava ja hallittu kehittämistoiminta kunnissa hanke (KUNTAKEHTO) Pasi-Heikki Rannisto Kehityspäällikkö, HT Tampereen Palveluinnovaatiokeskus (TamSI) Kehittämistyön

Lisätiedot

Henkilöstöjohtaja johdon kumppanina

Henkilöstöjohtaja johdon kumppanina Henkilöstöjohtaja johdon kumppanina HR-verkoston ideatyöpaja 2/2013 15.10.2013 henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekoski Espoon kaupunki HR -historiaa Suomessa 1950-luvulle saakka työsuhdeasioita, rekrytointi-

Lisätiedot

Johdanto yrityksen viestintään. Päivi Maijanen-Kyläheiko

Johdanto yrityksen viestintään. Päivi Maijanen-Kyläheiko Johdanto yrityksen viestintään Päivi Maijanen-Kyläheiko Viestinnän strateginen merkitys! Mitä viestintä on? Viestintä on vuorovaikutusta, merkitysten välittämistä ja tulkitsemista. Merkitys syntyy vasta

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN TEKEMINEN

TULEVAISUUDEN TEKEMINEN TULEVAISUUDEN TEKEMINEN Miksi strategiaa tarvitaan Teppo Sirniö kunnanjohtaja TULEVAISUUDEN TEKEMINEN EI ALA VASTA NYT TAI JOSKUS TULEVAISUUDESSA. TULEVAISUUDEN TEKEMINEN ON ALKANUT JO KAUAN SITTEN. ELÄMME

Lisätiedot

Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun. Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.

Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun. Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5. Yhteisöllinen oppiminen ja asiakaslähtöinen toiminta avaimet tuottavuuteen ja kasvuun Tekes-liideri aamukahvitilaisuus 27.5.2015, Tampere Yritys Lähtökohta Tarve kehittämiselle Esityksen sisältö Kehityshanke

Lisätiedot

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä

Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Parempaa liiketoimintaa henkilöstöjohtamisen uusilla välineillä Sirpa Huuskonen ja Harri Nikander ISS Palvelut ISS Palvelut Oy 12 000 työtekijää Suomessa Siivous Kiinteistön ylläpito Turvallisuuspalvelut

Lisätiedot

KASVA KANNATTAVASTI: Kasvuhakuisten pk-yritysten coaching-valmennusohjelma

KASVA KANNATTAVASTI: Kasvuhakuisten pk-yritysten coaching-valmennusohjelma KASVA KANNATTAVASTI: Kasvuhakuisten pk-yritysten coaching-ohjelma Valmennuksen tavoite Valmennuksen tavoitteena on auttaa kasvuyrityksiä rakentamaan hallittu kasvusuunnitelma, tehostamaan kasvuaan sekä

Lisätiedot

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki KEHITTÄMISKESKUS OY 28. 29.2.2012 Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki Pertti Melonen, toimitusjohtaja, Pro HR Consulting Oy Erkki Rajala,

Lisätiedot

Keskeiset teemat Kysymysten laatiminen vertaisarviointikäynnille ja kysymys- ja haastattelutekniikat Johdatus aiheeseen ennakkotehtävän pohjalta

Keskeiset teemat Kysymysten laatiminen vertaisarviointikäynnille ja kysymys- ja haastattelutekniikat Johdatus aiheeseen ennakkotehtävän pohjalta Koulutuspäivä: VERTAISARVIOINTI JA VERTAISARVIOIJANA TOIMIMINEN Koulutuspäivä 13.2.2012, klo 09.00 16.00 Keskeiset teemat Kysymysten laatiminen vertaisarviointikäynnille ja kysymys- ja haastattelutekniikat

Lisätiedot

Henkilöstöstrategia 2014-2018

Henkilöstöstrategia 2014-2018 Henkilöstöstrategia 2014-2018 Liite 2: Tausta-aineisto Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Sisältö 1. Perustehtävämme ja arvoperustamme 3 2. Henkilöstövisiomme 2018 ja strategiset tavoitteemme 4 3.

Lisätiedot

Henkilöstön kehittämisen kokonaissuunnitelma Osaamisen kehittäminen

Henkilöstön kehittämisen kokonaissuunnitelma Osaamisen kehittäminen Henkilöstön kehittämisen kokonaissuunnitelma Osaamisen kehittäminen Sihteerifoorumi 5.6.2012 Sanna-Marja Heinimo 6.6.2012 1 Työssä tarvittava osaaminen Mitä osaamista tarvitset työssäsi? -Asiaosaaminen

Lisätiedot

REALTIME CUSTOMER INSIGHT. 2015 Wellnator Oy

REALTIME CUSTOMER INSIGHT. 2015 Wellnator Oy REALTIME CUSTOMER INSIGHT YMMÄRRÄ ASIAKASTA Asiakastyytyväisyyttä ja asiakaskokemusta mittaamalla saadaan arvokasta tietoa asiakasrajapinnasta. Analysoimalla tätä tietoa ja reagoimalla siihen asiakassuhteet

Lisätiedot

Askel-hanke 09.04.2014 Business-ajattelu ja asiakkaan liiketoimintahaasteiden ymmärtäminen Ilkka Wäck, Faros Group. Huhtikuu.

Askel-hanke 09.04.2014 Business-ajattelu ja asiakkaan liiketoimintahaasteiden ymmärtäminen Ilkka Wäck, Faros Group. Huhtikuu. Askel-hanke 09.04.2014 Business-ajattelu ja asiakkaan liiketoimintahaasteiden ymmärtäminen Ilkka Wäck, Faros Group Huhtikuu Toukokuu Miten ymmärrän asiakkaan liiketoimintahaasteen Miten ratkaisen asiakkaan

Lisätiedot

ParTy. Parempi Työyhteisö -ilmapiirikysely. Luotettava väline työyhteisön vahvuuksien ja kehittämiskohteiden löytämiseen

ParTy. Parempi Työyhteisö -ilmapiirikysely. Luotettava väline työyhteisön vahvuuksien ja kehittämiskohteiden löytämiseen ParTy Parempi Työyhteisö -ilmapiirikysely Luotettava väline työyhteisön vahvuuksien ja kehittämiskohteiden löytämiseen Parempi työyhteisö ilmapiirikysely Työyhteisön tilaa voi arvioida ja kehittää rakentavasti

Lisätiedot

Luontainen tyylisi. vuorovaikutustilanteissa 23.05.2015. Juha. Malliraportti

Luontainen tyylisi. vuorovaikutustilanteissa 23.05.2015. Juha. Malliraportti Luontainen tyylisi vuorovaikutustilanteissa 23.05.2015 Juha Malliraportti Tämä ilmainen demoanalyysi antaa sinulle mielikuvan siitä, miten varsinainen Luontaisten Taipumusten Analyysi (LTA) on rakennettu

Lisätiedot

ZEF Arviointikone. Parhaat arvioinnin tulokset

ZEF Arviointikone. Parhaat arvioinnin tulokset ZEF Arviointikone Parhaat arvioinnin tulokset Valmiit sovellukset - Työyhteisön hyvinvointi - Asiakastyytyväisyys - Riskiarvioinnit - Laatuarvioinnit - Strategia-arvioinnit - Innovaatioarvioinnit - Mielipidevertailut

Lisätiedot

Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sosiaalinen media yrityskäytössä Yhteenvetoraportti, N=115, Julkaistu: 14.2.2011 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sosiaalista mediaa hyödynnetään yrityksessäni tällä hetkellä Vastaus Lukumäärä Prosentti

Lisätiedot

Mikä erottaa menestyvän yrityksen hyvästä? Mercuri International Oy Lauri Kurki

Mikä erottaa menestyvän yrityksen hyvästä? Mercuri International Oy Lauri Kurki Mikä erottaa menestyvän yrityksen hyvästä? Mercuri International Oy Lauri Kurki Sales Excellence 2012 Global Results Menestyvän myyntiorganisaation tunnuspiirteet Mercuri International ja St. Gallenin

Lisätiedot

Tiimivalmennus 6h. Tiimienergian pikaviritys

Tiimivalmennus 6h. Tiimienergian pikaviritys Tiimivalmennus 6h Tiimienergian pikaviritys Hienoa kuinka hyvin valmennus pysyi kasassa ja sai kaikki mukaan. Kukaan ei ollut passiivisena tässä koulutuksessa. TeliaSonera Oyj 1 / 9 Miksi investoisit tiimityöhön?

Lisätiedot

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla

HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA. 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla HOITOTYÖN TOIMINTAOHJELMA 2014 2018 Etelä-Pohjanmaalla 2 Johdanto Tämän hoitotyön toimintaohjelman tavoitteena on toimia suunnannäyttäjänä alueelliselle kehittämiselle ja yhteistyölle ennakoiden tulevia

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella on yrityksen johtajalta edellytettävä yrityksen strategisen johtamisen

Lisätiedot

Ratkaisu kunnan toiminnan ja palvelujen kehittämiseen

Ratkaisu kunnan toiminnan ja palvelujen kehittämiseen Ratkaisu kunnan toiminnan ja palvelujen kehittämiseen kuntazef - Valmis sähköinen arviointipaketti - Vaativatkin arviointiprosessit vaivattomasti muutamassa päivässä. - Sisältää arviointikonseptit mm.

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Tavoitteet Tämän toimintamallin avulla opit määrittelemään kiireen. Työyhteisösi oppii tunnistamaan toistuvan, kuormittavan kiireen sekä etsimään sen syitä

Lisätiedot

Y-SUKUPOLVI: MINUN URANI

Y-SUKUPOLVI: MINUN URANI Y-SUKUPOLVI: MINUN URANI Y-sukupolvi on keskittynyt omaan uraansa, kulkemaan omia polkujaan ja kehittämään taitojaan varmistaakseen kilpailukykynsä työmarkkinoilla. Muiden johtaminen ei ole prioriteettilistan

Lisätiedot

YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS)

YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS) YRITYSJOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO TUTKINNON PERUSTEET (LUONNOS) S I S Ä L T Ö I Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon osat ja muodostuminen ---------------------------------------- 3 II Yritysjohtamisen

Lisätiedot

Miten työstä palkitaan Tampere 10.10.2006

Miten työstä palkitaan Tampere 10.10.2006 Studia generalia Työelämäosaamisen edistäminen Pirkanmaalla Suomen Palkitsemiskeskus Oy Strategiasta tekoihin Miten työstä palkitaan Tampere 10.10.2006 Juhani Kauhanen 040 585 9995 juhani.kauhanen@palkitsemiskeskus.fi

Lisätiedot

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET

JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET JOHTAMISEN ERIKOISAMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS erityisenä painopisteenä PROJEKTIJOHTAMISEN HAASTEET Johdanko projekteja vai ihmisiä? Vai molempia? Miten saan ihmiset toimimaan tiiminä ja pysymään

Lisätiedot

Johtajuuden uusi aika miksi johtajuuden pita a muuttua?

Johtajuuden uusi aika miksi johtajuuden pita a muuttua? Johtajuuden uusi aika miksi johtajuuden pita a muuttua? Niina Andersin Hallituksen puheenjohtaja, johdon konsultti, valmentaja, coach Avidia Oy 1 Passion For Progress Alhaisen toimeenpanokyvyn tunnusmerkkejä

Lisätiedot

kehittäminen 6.11.2012 HENRY Foorumi

kehittäminen 6.11.2012 HENRY Foorumi Case: ProAgrian asiakaspalvelun kehittäminen 6.11.2012 HENRY Foorumi Maaseutuneuvonnan vastaava Virpi Huotari ProAgria Oulu ry ProAgrian Missio: Maaseudun puolesta Visio: Olemme valtakunnan paras asiantuntijaverkosto,

Lisätiedot

Asiantuntijoiden vai ihmisten johtamista? Pohdintaa johtajuudesta, kehittymisestä ja kehittämisestä

Asiantuntijoiden vai ihmisten johtamista? Pohdintaa johtajuudesta, kehittymisestä ja kehittämisestä Pohdintaa johtajuudesta, kehittymisestä ja kehittämisestä Leadership-päivä Finlandia-talo 2.2.2012 klo 9.30-10.45 , TkL Tutkija ja projektipäällikkö - Tuotantotalouden laitos/bit Tutkimuskeskus Johtajuus,

Lisätiedot

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että Suomen malli 2 LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN (entinen työ- ja päivätoiminta) Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että he voivat

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma PIRKKALAN KUNTA TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma VALTUUSTON HYVÄKSYMÄ 20.2.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kuntastrategiaa toteuttava hanke... 4

Lisätiedot

Rotarian Leadership Academy 15.2.2007. Katri Pietilä Aina Group Oyj

Rotarian Leadership Academy 15.2.2007. Katri Pietilä Aina Group Oyj Rotarian Leadership Academy 15.2.2007 Katri Pietilä Aina Group Oyj 13.2.2007 1 Katri Pietilä Yo Kaurialan lukio 1979 KTM HKKK 1985 Yhdyspankki/Merita-konserni 1985 1994: rahoitusneuvottelija, yritysasiamies,

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017. Raisio KASVUN PAIKKA

RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017. Raisio KASVUN PAIKKA RAISION KAUPUNGIN HENKILÖSTÖSTRATEGIA 2014 2017 Raisio KASVUN PAIKKA TULEVIEN VUOSIEN HENKILÖSTÖHALLINNOLLISIA HAASTEITA Niukat taloudelliset resurssit Henkilöstön eläköityminen Henkilöstön saatavuus ja

Lisätiedot

Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen.

Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen. Viestinnällä lisäarvoa & tehokkuutta! Työyhteisöviestinnästä kriisi- ja muutosviestintään. Strategisesta vuoropuhelusta henkilöbrändäykseen. Tutkittua tietoa & punnittuja näkemyksiä. Osallistu, innostu

Lisätiedot

Työelämäosaamisen osatekijät

Työelämäosaamisen osatekijät Työelämäosaamisen osatekijät osaamistarpeiden ja kompetenssin kartoittaminen (case ympäristöosaaminen) Mitä on osaaminen? Mitä on työelämäosaaminen? Suoritusprosessien kautta tarkasteltuna Kehittymisprosessien

Lisätiedot

Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit

Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit Aikuis-keke hanke - Aikuiskoulutuksen kestävän kehityksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit E N E M M Ä N O S A A M I S T A 21.11.2012 1 Mihin tarpeeseen hanke vastaa ja miten? Ammatillisella aikuiskoulutuksella

Lisätiedot

Suorita Turussa merkonomin tutkinto + pätevyys esimiehenä työssä oppien.

Suorita Turussa merkonomin tutkinto + pätevyys esimiehenä työssä oppien. Mahdollista menestys koulutuksella! Kehitä itseäsi Kehitä yritystäsi Hanki kaupallinen tutkinto Pätevöidy esimiehenä Verkostoidu Menesty Suorita Turussa merkonomin tutkinto + pätevyys esimiehenä työssä

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Valmentajakoulutus 2010 osaamistavoitteet TASO 2 Koulutuksen kokonaisuus Koulutuksen keskeiset teemat Oppimisen tukeminen Toiminnan suunnittelu, toteutus

Lisätiedot

Hiljaisen tietämyksen johtaminen

Hiljaisen tietämyksen johtaminen Hiljaisen tietämyksen johtaminen Uudista ja uudistu 2009 Hiljainen tietämys on osa osaamista Hiljainen ja näkyvä tieto Hiljainen tieto Tiedämme enemmän kuin kykenemme ilmaisemaan *) kokemusperäistä, alitajuista

Lisätiedot

VALMENTAVA JOHTAMINEN

VALMENTAVA JOHTAMINEN KUTSU ESAVI/10961/2016 Etelä-Suomi 8.12.2016 Opetus ja kulttuuritoimi -vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen torstaina 9.3.2017 klo 8.45

Lisätiedot

HENKILÖSTÖ- HALLINNASSA

HENKILÖSTÖ- HALLINNASSA APTEEKIN KUMPPANI HENKILÖSTÖ- HALLINNASSA Farenta yhdistää lääketeollisuuden asiantuntijoiden osaamisen, apteekkien farmasistien ammattitaidon ja lääkealan toimijoita tukevan Farentaverkon yhdeksi kokonaisuudeksi.

Lisätiedot