Makrotalous 1, Matti Estola: Itä-Suomen yliopisto, kansantaloustiede. 20. tammikuuta 2013

Transkriptio

1 Makrotalous 1, 2013 Matti Estola: Itä-Suomen yliopisto, kansantaloustiede 20. tammikuuta 2013 Sisältö 1 KEYNESILÄINEN MAKROTEORIA Makrotason hyödykkeiden kysyntä Tasapainoisen BKT:een määräytyminen Säästämisen paradoksi keynesiläisessä mallissa Julkinen sektori ja ulkomaankauppa kiertokulussa Julkinen sektori ja ulkomaankauppa keynesiläisessä mallissa Julkinen sektori keynesiläisessä mallissa Ulkomaankauppa keynesiläisessä mallissa Finanssipolitiikka ja automaattiset vakauttajat taloudessa

2 ESTOLA: MAKROTALOUS 1, KEYNESILÄINEN MAKROTEORIA John Maynard Keynesiä pidetään luvun merkittävimpänä makrotaloustieteilijänä. Hänen teoriaansa bruttokansantuotteen määräytymisestä on käytetty perusteluna sille, että julkisen sektorin tulisi osallistua kansantalouden suhdannevaihtelujen tasapainottamiseen julkisia menoja säätelemällä. Tässä luvussa tarkastelemme kansantalouden BKT:een määräytymistä Keynesin teoretisoinnin mukaisesti. Aika oletetaan nyt diskreetiksi suureeksi siten, että se on ositettu vuoden pituisiin jaksoihin, koska edellä olemme tarkastelleet makrosuureiden vuosiarvoja. Matemaattinen analyysi diskreetin ja jatkuvan ajan tilanteissa tuottaa täysin vastaavat tulokset, joten tällä valinnalla ei ole vaikutusta analyysin lopputulokseen. 1.1 Makrotason hyödykkeiden kysyntä Makrotasolla mitatut hyödykkeiden vuosittaiset ostomenot ositettiin edellä seuraaviin komponentteihin: 1) yksityiset ja julkiset kulutusmenot, 2) yksityiset ja julkiset investoinnit, sekä 3) tavaroiden ja palvelusten vienti. Nämä komponentit muodostetaan laskemalla yhteen erityyppisten talousyksiköiden kotitaloudet, kotimaiset yritykset, valtio, kunnat ja muut julkisyhteisöt sekä ulkomaiset kotitaloudet, yritykset ja julkisyhteisöt ostomenoja. Yksinkertaistetaan aluksi tilannetta siten, että julkinen sektori ja ulkomaat jätetään pois tarkastelusta. Tällöin edellä esitetty huoltotaseyhtälö tulee muotoon BKT = C + I. Ilman julkista sektoria toimivan suljetun talouden makrotason hyödykemarkkinoiden kysyntä koostuu kahdesta komponentista: kotitalouksien kulutusmenoista C ja yritysten tekemistä investoinneista I. Näiden kahden kysyntäkomponentin erottelua voidaan perustella sillä, että päätökset näistä kahdesta kysyntämuodosta tehdään eri talousyksikköjen toimesta erilaisista syistä. Investointeihin vaikuttavat yritysten odotukset tulevista myynneistä, kun taas kotitalouksien kulutuspäätökset tehdään pääsääntöisesti käytettävissä olevien tulojen perusteella. Määritelmä: Säästöt ovat se osa tuloista, joita ei kuluteta. Kansantalouden vuosittaiset säästöt lasketaan vähentämällä vuosittaisista käytettävissä olevista tuloista vuosittaisen kulutuksen arvo edellä esitetyn sulautetun tilin 2 mukaisesti. Määritelmän mukaan säästöihin kirjataan mukaan myös pöytälaatikkoon talletetut rahat, joten pankkeihin talletetut rahat eivät vastaa säästöjen

3 ESTOLA: MAKROTALOUS 1, kokonaismäärää. Koska kansantaloudessa ei toistaiseksi ole julkista sektoria, verotusta eikä ulkomaankauppaa, kansantalouden käytettävissä olevat tulot vastaavat kotitalouksien ja yritysten käytettävissä olevia tuloja. Ilman julkista sektoria toimivan suljetun kansantalouden vuoden t aikana tekemät säästöt määritellään seuraavasti S t = Y Dt C t Y Dt = C t + S t (1) missä kansantalouden käytettävissä olevia tuloja merkitään Y Dt :llä ja säästöjä S t :llä; alaindeksi t viittaa vuoteen ja kaikki yhtälön suureet on mitattu yksiköissä eur/v. Alaindeksimerkinnällä korostetaan ajan diskreettisyyttä, sillä aiemmin olemme merkinneet jatkuvaa aikaa sulkeiden sisällä. Kaavan (1) mukaan kansantalouden säästöt määräytyvät epäsuorasti kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen ja kulutusmenojen C t perusteella. Keynes perusti makrotaloudellisen analyysinsä oletukseen, että kotitalouksien kulutusmenot ovat vakiosuhteessa kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin; tämä oletus vastaa melko hyvin tilastollisia havaintoja näistä suureista. Keynesin oletuksen mukaan kotitalouksien vuosittaiset kulutusmenot voidaan kirjoittaa muodossa C t = ky Dt, (2) missä 0 < k < 1 on dimensioton vakio. Koska C t + S t = Y Dt, kansantalouden vuosittaiset säästöt voidaan tällöin ilmaista muodossa S t = Y Dt C t = 1Y Dt ky Dt = (1 k)y Dt. Kotitalouksien kulutusmenoja kuvaavassa funktiossa (2) esiintyvä vakio k vastaa kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen sekä keskimääräistä että marginaalista kulutusosuutta, sillä Ct Y Dt = dct dy Dt = k. Käytettävissä olevien tulojen kulutusosuus k kertoo paljonko kotitalouksien kulutusmenot kasvavat, kun kotitalouksien käytettävissä olevat tulot kasvavat yhdellä rahayksiköllä. Sulautettujen tilien 1 ja 2 perusteella Suomen kansantaloudessa k:n numeerinen arvo oli 0.71 ja 0.74 vuosina 1991 ja 92. Nämä ovat kuitenkin normaalia korkeampia arvoja siitä syystä, että lamavuosina käytettävissä o- levat tulot olivat poikkeuksellisen alhaiset (säästäminen oli negatiivista). Yksityiset investoinnit koostuvat yritysten tekemistä fyysisen pääomakantansa lisäyksistä. Vuositasolla mitattu kansantalouden investointien yhteisarvo riippuu yritysten vallitsevasta kapasiteetin käyttöasteesta, yritysten odotuksista tulevista myynneistään sekä odotetusta korkotasosta. Velkarahalla tehtävien investointien kannattavuuden ehto on se, että investoinneista saatavat tulot riittävät sekä korkokuluihin että velan takaisinmaksuun.

4 ESTOLA: MAKROTALOUS 1, Luvun 7 mukaan kansantalouden investointien mallittaminen vaatisi investointien yrityksille tuottamien kustannussäästöjen odotusarvon laskemista. Keynes ei kuitenkaan halunnut selittää kansantalouden investointien määräytymistä, vaan hän halusi selittää bruttokansantuotteen vaihteluja investoinneissa tapahtuvien muutosten avulla. Tästä syystä vuosittaiset investoinnit oletetaan mallin ulkopuolella määräytyväksi yritysten päätösmuuttujaksi. Edellä esitetyillä oletuksilla ilman julkista sektoria toimivan suljetun kansantalouden makrotason hyödykemarkkinoiden kysynnän yhteisarvo A t vuonna t voidaan esittää seuraavasti (A tulee termistä Aggregate demand ) A t = C t + I = ky Dt + I. Ajan myötä vakioina säilyvistä sekä mallin ulkopuolella määräytyvistä suureista ajanjaksoon viittaava indeksi jätetään pois. Niiden arvot ovat joko kiinteitä tai määräytyvät tarkasteltavan mallin ulkopuolella. 1.2 Tasapainoisen BKT:een määräytyminen Tarkastellaan edelleen ilman julkista sektoria toimivaa suljettua kansantaloutta, jolloin kansantaloudessa ei ole verotusta eikä ulkomaankauppaa. Keynes teki seuraavat kaksi lisäoletusta mallittaessaan tällaisen kansantalouden bruttokansantuotteen määräytymistä: 1) kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja Y D approksimoidaan BKT:lla, jota merkitään jatkossa lyhyesti Y :llä; talouden pääomahyödykkeiden ei siis oleteta kuluvan lainkaan, ja 2) hintojen oletetaan pysyvän kiinteinä. Näistä jälkimmäinen oletus on varsin voimakas, sillä se merkitsee sitä, että kansantalouden tuotantonopeus (eikä hintataso) sopeutuu kysynnän muutoksiin. Koska kansantalouden tuotantonopeuden oletetaan sopeutuvan hyödykemarkkinoiden kysynnän muutoksiin, mallissa kysyntä määrää bruttokansantuotteen arvon. Määritelmä: Kansantalouden potentiaalisella tuotantonopeudella tarkoitetaan sitä kansantalouden yritysten tuotantonopeuksien arvoista yhteenlaskettua, ja jollakin talouden yleisellä hintaindeksillä deflatoitua, kansantalouden hyödykkeiden tuotantonopeutta kuvaavaa suuretta, jolla kansantalouden kaikki resurssit ovat täyskäytössä. Jälkimmäinen em. oletuksista pitää sitä paremmin paikkansa, mitä kauempana potentiaalisen tuotantonopeuden tasosta talous toimii, eli mitä enemmän kansantalouden resurssit ovat vajaakäytössä. Keynesin oletukset voidaan ymmärtää siltä pohjalta, että hän rakensi teoriansa vastaamaan kysymykseen, miten talouden aktiviteettia voidaan lisätä lamatilanteessa jossa vapaata tuotantokapasiteettia on runsaasti.

5 ESTOLA: MAKROTALOUS 1, Koska tarkasteltavassa mallissa ei toistaiseksi ole tuontitarjontaa mukana, kansantalouden hyödykkeiden tarjonnan vuotuinen arvo on BKT:een suuruinen. Kansantalouden hyödykemarkkinoiden tasapainotilanteessa koko tuotanto menee kaupaksi, jolloin vuoden aikana tuotettujen hyödykkeiden yhteisarvo vastaa hyödykkeiden kysynnän yhteisarvoa. Tulkitsemalla myymättä jääneet lopputuotteet yritysten varastoinvestoinneiksi, kansantalouden hyödykemarkkinoiden tasapainoehto vuonna t voidaan kirjoittaa muodossa Y t = C t + I, (3) missä vasemmalla puolella on hyödykkeiden tarjonnan Y t (=BKT) ja oikealla puolella on kysynnän yhteisarvo C t + I. Edellä esitetyn perusteella kansantalouden käytettävissä olevat tulot Y Dt oletetaan yhtäsuuriksi BKT:een kanssa. Yhtälö (3) voidaan siten tulkita seuraavasti: kansantalouden käytettävissä olevat tulot ovat kysynnän yhteisarvon suuruiset, joten hyödykemarkkinoiden tasapainotilanteessa taloudessa ansaittuja tuloja vastaava rahamäärä käytetään kulutukseen ja investointeihin yhteensä. Aiemman perusteella kotitalouksien kulutusmenojen oletetaan olevan vakiosuhteessa kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin, C t = ky t. Kansantalouden hyödykemarkkinoiden tasapainoehto tulee tällöin muotoon Y t = ky t +I Y t ky t = I (1 k)y t = I Y t = ( 1 1 k ) I, (4) missä BKT:een tasapainoarvoa merkitään Y :llä. Kaavan (4) mukaan Y :en arvo riippuu sekä vuosittaisista investoinneista että vakiosta k. Mitä lähempänä ykköstä k on, sitä suurempi on Y. Kuvio Kansantalouden kiertokulun vuodot ja lisäykset Bruttokansantuotteen tasapainoarvo saadaan myös johdettua asettamalla vuosittaiset investoinnit yhtäsuureksi vuosittaisten säästöjen kanssa, S t = Y t C t = Y t ky t = (1 k)y t, S t = I (1 k)y t = I.

6 ESTOLA: MAKROTALOUS 1, Hyödykemarkkinoiden tasapainoehto vastaa siis vuosittaisten investointien ja säästöjen yhtäsuuruutta. Tämä voidaan ymmärtää tarkastelemalla kansantalouden kiertokulkukaaviota. Yllä esitetty tasapainoehto selittyy siten, että säästöt ovat vuoto kiertokulun rahaprosessista ja investoinnit ovat lisäys rahaprosessiin. Rahaprosessin yksiköissä (eur/v) mitattu rahavirta pysyy entisen suuruisena silloin, kun kierrosta poistuu yhtä paljon rahaa S t (eur/v) kuin sitä tulee siihen lisää I (eur/v). Suljetussa taloudessa investoinnit ovat kotimaisten yritysten saamia tilauksia, eli ne lisäävät yritysten myyntituloja. Kotitalouksien säästöt ovat puolestaan rahaprosessista poistuvia varoja, sillä säästöt pienentävät kotitalouksien kulutusmenoja koko määrällään. Kun säästöjen ja investointien vuosiarvot ovat yhtä suuret, kansantalouden kiertokulussa kiertävä rahamäärä pysyy vakiona. Tätä havainnollistetaan kuviossa Huomautus! Jos tarkasteltavaan malliin lisättään rahoitussektori, joka kanavoi rahoitusylijäämäisten talousyksiköiden säästöt alijäämäisten talousyksiköiden veloiksi, kotitalouksien säästöt ohjautuvat yritysten velkarahalla tekemiksi investoinneiksi luvussa 9 tarkastelemallamme tavalla. Tässä luvussa ei kuitenkaan tarkastella rahoitussektorin toimintaa, joten investointien rahoitustapoja ei tarkastella. Edellä johdettua suuretta 1/(1 k) kutsutaan keynesiläiseksi bruttokansantuotekertoimeksi; se määrää miten paljon BKT:n tasapainoarvo muuttuu vuosittaisten investointien myötä. Mitä suurempi kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kulutusosuus k, sitä suurempi on BKT -kerroin. Väite: BKT -kertoimen numeerinen arvo on ykköstä suurempi. Todistus: Oletus 0 < k < 1. Lukija voi halutessaan tarkastella tämän epäyhtälöparin kahta epäyhtälöä 0 < k ja k < 1 erikseen; tässä tarkastelu tehdään samanaikaisesti. Kerrotaan epäyhtälöpari 1:llä, jolloin saadaan 0 > k > 1 (negatiivisella luvulla kertominen kääntää epäyhtälön suunnan ). Lisätään molempien epäyhtälöiden kummallekin puolelle +1, mistä seuraa 1 > 1 k > 0. Kerrotaan epäyhtälöpari 1/(1 k):lla, jolloin saadaan 1/(1 k) > 1 > 0 (epäyhtälön suunta ei käänny posit. luvulla kerrottaessa). BKT -kertoimen ykköstä suurempi arvo selittyy siten, että investointien muutos aiheuttaa suoran kysyntävaikutuksen lisäksi epäsuoran vaikutuksen. Epäsuora kysyntävaikutus syntyy siten, että investointien kasvun aiheuttama tuotantonopeuden lisääntyminen lisää kotitalouksien kulutusmenoja riippuvuuden C t = ky t mukaisesti, mikä ylläpitää investointien kasvun BKT - vaikutusta ns. kerrannaisvaikutuksilla. Tämä prosessi on kuvattu taulukossa 13.1, missä investointien oletetaan kasvavan I:n verran vuonna 1.

7 ESTOLA: MAKROTALOUS 1, vuosi Y C I I 2 I k I 0 3 k I k 2 I 0 4 k 2 I k 3 I 0 5. k 3 I. k 4 I. 0. Taulukko Keynesiläinen BKT:een kerroinprosessi BKT:een tasapainoarvon muutoksen laskemiseksi summataan yhteen tuotantojen kasvut eri vuosilta, Y = I ( 1 + k + k 2 + k 3 + k 4 + ) = I ( k 0 + k 1 + k 2 + k 3 + ). Tällä tavalla johdettu päätymätön potenssisarja k 0 + +k n on geometrinen sarja. Merkitään ko. sarjan n:n termin summaa S n :llä, S n = 1 kn+1 1 k. Koska 0 < k < 1, yllä esitetty geometrinen sarja on suppeneva. Sen summa saadaan seuraavana raja-arvona lim n S n = 1. Edellä johdettu keynesiläinen BKT -kerroin saadaan siis yllä kuvatun geometrisen sarjan summana. 1 k Tasapainoisen bruttokansantuotteen muutos voidaan yllä esitetyn perusteella esittää seuraavasti Y = I 1 k, (5) missä I = I 1 I 0 ja Y = Y 1 Y 0 ja Y 0 on investointeja I 0 vastaava ja Y 1 investointeja I 1 vastaava tasapainoinen BKT, Y 0 = I 0 1 k ja Y 1 = I 1 1 k. Kaavan (5) mukaan investointien supistumisesta aiheutuva BKT:een tasapainoarvon pienentyminen, I < 0 Y < 0, vastaa itseisarvoltaan yhtäsuuren investointien kasvun aikaansaamaa BKT:een tasapainoarvon kasvua, I > 0 Y > 0. Esimerkki. Kansantalouden investointien vuosiarvo on 100 (10 9 eur/v) ja kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kulutusosuus k = 0.6. Investointien vuosiarvon oletetaan sitten kasvavan pysyvästi 100:sta 120:een

8 ESTOLA: MAKROTALOUS 1, (10 9 eur/v), jolloin I = 20 (10 9 eur/v). Bruttokansantuotteen tasapainoarvo on lähtötilanteessa ( ) ( ) 1 1 Y t = I = 100 = = k Tämä BKT:een tasapainoarvo voidaan johtaa myös seuraavasti Y t = C t + I = ky t + I = = = 250. Investointien muutoksen jälkeen BKT:een tasapainoarvo on Y t+s = = 300, missä t + s viittaa vuoteen, jolloin investointien kasvun kaikki kerrannaisvaikutukset ovat toteutuneet. Investointien pysyvä kasvu 20 (10 9 eur/v) saa siten aikaan tasapainoisen vuosittaisen BKT:een kasvun 50 (10 9 eur/v). Tämä tulos voidaan johtaa myös seuraavasti Y = 2.5 I = = 50, missä Y :llä merkitään tasapainoisen vuosittaisen BKT:een muutosta ja I:llä vuosittaisten investointien pysyvää muutosta. Edellä oletettu BKT -kertoimen arvo 1/(1 0.6) = 2.5 ilmaisee sen, monikokertaiseksi investointien BKT -vaikutus kasvaa ajan myötä. Tarkastellaan nyt investointien pysyvän muutoksen BKT -vaikutuksia vuositasolla edellisen esimerkin numeroarvojen mukaisesti. Y 0 = = 250, Y 1 = = 270, Y 2 = = 282, Y 3 = = 289.2, Y 4 = = 293.5,. Y = 300. BKT:een uusi tasapainoarvo saavutetaan vuosimuutosten kautta yllä kuvatulla tavalla ajan myötä, missä merkintä tarkoittaa ääretöntä. BKT:een vuosiarvojen perusteella voidaan päätellä, että neljässä vuodessa sopeutumisesta on toteutunut /50 % = 87 %. Sopeutuminen kohti tasapainoa on siis varsin nopeaa.

9 ESTOLA: MAKROTALOUS 1, Oletetaan nyt, että investointien kasvu vuonna 1 on vain tilapäinen, ja investoinnit palaavat entiselle tasolleen seuraavana vuonna. Kyse on siis ainoastaan vuoden pituisesta kysyntäimpulssista eikä pysyvästä muutoksesta. BKT:een tasapainoarvo ei tällöin muutu pysyvästi, mutta impulssin kerrannaisvaikutukset aiheuttavat talouteen alla kuvatun korkeasuhdanteen. Y 0 = = 250, Y 1 = = 270, Y 2 = = 262, Y 3 = = 257.2, Y 4 = = 254.3,. Y = 250. BKT:een alkuperäinen tasapainotila saavutetaan yllä kuvatuilla vuosimuutoksilla ajan myötä. Investointien tilapäisen kasvun aikaansaama korkeasuhdanne häviää ajan myötä siten, että kolmessa vuodessa 20 (10 9 eur/v) suuruisesta BKT -vaikutuksesta on enää jäljellä 4.3 (10 9 eur/v) eli noin yksi viidesosa. Tämä sopeutumisnopeus vastaa kutakuinkin reaalitalouksissa havaittujen suhdannevaihtelujen kestoa. Kuvio Kotitalouksien kulutusmenojen, yksityisten investointien ja vientitulojen vuosittaiset kasvuprosentit Suomessa Keynesiläisessä traditiossa investoinneissa tapahtuvia vaihteluja pidetään kansantalouksissa havaittavien suhdannevaihteluiden syinä. Tilastollisten havaintojen perusteella vuositasolla mitatut yksityiset investoinnit vaihtelevat selvästi yksityisiä kulutusmenoja voimakkaammin, mihin havaintoihin Keynes perusti teoretisointinsa. Investointipäätökset riippuvat yritysten tulevaisuudenodotuksista, joten niiden voidaan hyvin uskoa olevan herkkiä suhdanneodotuksille. On myös hyvin ymmärrettävää, että yritysten investoinnit ajoittuvat samanaikaisesti suhdanneodotusten kääntyessä nousuun. Kuviossa 13.2 esitetään Suomessa toteutuneiden kotitalouksien kulutusmenojen, yksityiset investointien ja yritysten vientitulojen vuosittaiset kasvuprosentit. Kuviosta havaitaan, että yksityisten investointien sekä vientitulojen kasvuprosentit vaihtelevat kulutusmenoja enemmän. Investointien ja vientitulojen kasvuprosenttien lasku edelsi myös BKT:een kasvuprosentin laskua luvun alun lamavuosina, mikä todistaa sen puolesta, että investointien ja vientitulojen lasku on toiminut laskusuhdanteen käynnistäjänä. 1 Lähde: Tilastokeskus: Suomen tilastollinen vuosikirja 1995.

10 ESTOLA: MAKROTALOUS 1, Taloudessa esiintyviä suhdannevaihteluja voidaan selittää yllä kuvattuun tapaan keynesiläisellä kerroinvaikutuksella. Edellä olleissa esimerkkitapauksissa investointien impulssivaikutus saa aikaan niiden suoraa vaikutusta suuremman kysyntävaikutuksen. Tämä johtuu siitä, että investointien kasvu lisää BKT:tta suoraan makrotason kysynnän kasvun kautta, mikä puolestaan lisää kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja. Kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kasvu lisää edelleen kotitalouksien kulutusmenoja, mikä kasvaneen kysynnän myötä kasvattaa BKT:tta. Tämä lisää kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja jne. Prosessi toimii myös toisin päin, eli investointien lasku pienentää BKT:tta suoraan ja epäsuorasti kulutusmenojen kautta. Tämän osion lopuksi on syytä huomauttaa siitä, että keynesiläinen malli on monella tapaa pelkistetty kuvaus todellisen kansantalouden toiminnasta. Mallissa tutkitaan yksityisten investointien BKT -vaikutuksia olettamalla muiden kansantalouden suureiden pysyvän kiinteinä. Tällainen tilanne ei koskaan toteudu reaalimaailmassa. Mallia ei siten tule pitää tarkkana kuvauksena reaalitalouden toiminnasta, vaan sen tarkoitus on osoittaa mahdollisimman yksinkertaisella tavalla, miten yksityiset investoinnit kykenevät aiheuttamaan kansantalouksissa havaittavia suhdannevaihteluja. 1.3 Säästämisen paradoksi keynesiläisessä mallissa Keynesiläisen kerroinmallin yksi erikoispiirre on se, että kotitalouksien vuosittaisten säästöjen muutoksilla ei ajan myötä ole vaikutusta vuosittaisten säästöjen määrään. Tämä nähdään seuraavasti. Merkitään lähtötilanteen hyödykemarkkinoiden tasapainotilannetta seuraavasti Y t = C t + I, C t = ky t Y t = ( 1 1 k ) I. Edellä esitetyn perusteella hyödykemarkkinoiden tasapainotilanteessa vuosittaiset säästöt vastaavat vuosittaisia investointeja, S t = (1 k)y t = I. Oletetaan nyt vuotuisten säästöjen kasvavan pysyvästi vakiomäärällä S 0, S t+i = (1 k)y t+i + S 0, i = 1, 2,... Kasvanut säästäminen pienentää yksityisiä kulutusmenoja vastaavasti, C t+i = ky t+i S 0, sillä C t+i + S t+i = ky t+i S 0 + (1 k)y t+i + S 0 = Y t+i.

11 ESTOLA: MAKROTALOUS 1, Tasapainoinen BKT:een arvo voidaan nyt johtaa seuraavasti Y t+s = C t+s + I Y t+s = ky t+s S 0 + I Y t+s ky t+s = S 0 + I ( ) 1 (1 k)y t+s = I S 0 Yt+s = (I S 0 ), 1 k missä tasapainotilan saavuttamisvuotta merkitään t + s:llä. BKT:een vuotuinen tasapainoarvo pienenee siis S 0 /(1 k):n verran. Uudessa BKT:een tasapainotilanteessa kansantalouden vuosittaiset säästöt ovat S t+s = (1 k)y t+s + S 0 = I S 0 + S 0 = I, eli ne ovat alkuperäisen suuruiset. Tämä tulos selittyy sillä, että säästöjen lisääntyminen saa BKT:een tasapainoarvon pienentymään siten, että uudella tasapainotasolla säästöt ovat lähtötilanteen suuruiset. Tätä ilmiötä kutsutaan säästämisen paradoksiksi keynesiläisessä mallissa. Säästämisen paradoksilla on ollut oma vaikutuksensa talouspoliittisessa keskustelussa, sillä toisten mielestä säästäminen on hyve ja toisten mielestä pahe. Keynesiläisessä mallissa toteutuva säästämisen paradoksi perustuu siihen, että säästöjen lisääntyminen ei korvaudu vastaavalla investointien kasvulla kansantalouden kiertokulussa. Jos kiertokulkumalliin lisättäisiin rahoitusmarkkinat siten, että kaikki talouden säästöt ohjautuvat investointeina (tai kotitalouksille myönnettyinä lainoina) takaisin kiertokulkuun, säästöjen lisääntymisellä ei olisi yllä kuvattua BKT:tta supistavaa vaikutusta. Jos talouden säästöt lisääntyvät ainoastaan tilapäisesti yhden vuoden aikana, ja palaavat sen jälkeen ennalleen, tällainen negatiivinen kulutusimpulssi ei aiheuta pysyviä muutoksia BKT:een tasapainoarvoon. Tämä nähdään seuraavasti. Oletetaan lähtötilanteeksi aiemmin tarkasteltu tasapainotilanne ( ) 1 S 0 = I = 100, k = 0.6, Y 0 = I = = 250, 1 k missä suureiden mittayksiköt ovat kuten ennen. Oletetaan nyt vuotuisten säästöjen kasvavan vuoden 1 aikana tilapäisesti 100:sta 120:een ja palaavan vuonna 2 ennalleen. Negatiivinen kulutusimpulssi saa aikaan alla kuvatun BKT:een laskusuhdanteen, jossa BKT:een aiempi tasapainoarvo saavute-

12 ESTOLA: MAKROTALOUS 1, taan vuosittaisilla muutoksilla ajan myötä. Y 0 = = 250, Y 1 = = 230, Y 2 = = 238, Y 3 = = 242.8, Y 4 = = 245.7,. Y = 250. Tämän luvun perusteella voidaan päätellä, että sikäli kun yksinkertainen keynesiläinen kerroinmalli kuvaa karkealla tasolla ilman julkista sektoria toimivan suljetun kansantalouden käyttäytymistä, talouden säästöjen lisäys korkeasuhdanteen aikana olisi järkevää suhdannevaihteluja tasoittavaa talouspolitiikkaa, samoin säästöjen kuluttaminen matalasuhdanteen aikana. 1.4 Julkinen sektori ja ulkomaankauppa kiertokulussa Tässä osiossa tarkastelemme sekä julkisen sektorin että ulkomaankaupan roolia kansantalouden toiminnassa edellä esitettyä kansantalouden kiertokulkumallia täydentämällä. Yksinkertaisuuden vuoksi julkisia menoja ei erotella huoltotaseen mukaisesti kulutusmenoihin ja kiinteän pääoman bruttomuodostukseen, vaan julkisia menoja tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena. Julkiset menot ovat yksi BKT:een käytön komponentti, eli ne ovat osa makrotason hyödykemarkkinoiden kysyntää. Julkiset menot rahoitetaan joko verotuloilla tai koti- ja ulkomaisilla lainoilla. Koska suurin osa julkisista menoista koostuu valtion budjettitalouden menoista, julkisista menoista päättämistä voidaan pitää hallituksen finanssipolitiikan harjoittamisena. Jos julkiset menot ovat täsmälleen julkisen sektorin keräämien verotulojen suuruiset, eli julkinen sektori ei säästä eikä tee velkaa, julkisen sektorin olemassaolo ei vaikuta kansantalouden kiertokulussa kiertävään rahamäärään. Näin siksi, että julkiset menot lisäävät ja verot pienentävät kiertokulussa kiertävää rahamäärää yhtä paljon; verot pienentävät sekä kotitalouksien kulutusmenoja että yritysten investointeja koko määrällään. Jos osa julkisista menoista rahoitetaan velkaantumalla kotimaisille talousyksiköille, tällöinkään julkinen sektori ei muuta kansantaloudessa kiertävän rahan määrää, sillä julkinen sektori ainoastaan tuo osan kotitalouksien säästöistä takaisin kiertokulkuun. Jos sen sijaan osa julkisista menoista rahoitetaan velkaantumalla ulkomaille, tällöin julkisen sektorin meno-tulotalous lisää kansantalouden kiertokulussa kiertävää rahamäärää, eli tällöin julkinen sektori

13 ESTOLA: MAKROTALOUS 1, aidosti kasvattaa talouden rahaprosessia. Vaikka julkinen sektori ei lisäisikään kansantalouden kiertokulussa kiertävää rahamäärää, yleensä kuitenkin julkinen sektori kohdistaa menonsa eri tavalla kuin kotitaloudet olisivat ne kohdistaneet, jos olisivat itse kuluttaneet (tai säästäneet) maksamansa verot. Tästä syystä julkisilla menoilla on oma vaikutuksensa kansantalouden toimintaan, ja niitä voidaan sekä kohdentaa että ajoittaa talouspolitiikan tavoitteiden saavuttamiseksi. Verotuloilla rahoitetaan lisäksi julkishyödykkeiden tuottaminen. Ulkomaankaupan vaikutusta kansantalouden toimintaan voidaan myös tarkastella kansantalouden kiertokulun avulla. Kotimaisten yritysten tavaroiden ja palvelusten viennistä saadut tulot lisäävät kiertokulussa kiertävää rahamäärää, ja kotitalouksien ja kotimaisten yritysten tuontihyödykkeiden ostot pienentävät sitä. Tuontitavaroista maksetut ostomenot siirtyvät ko. maiden kiertokulkuihin ulkomaiden rahayksiköiksi muutettuina. Kuviossa 13.3 havainnollistetaan, miten julkiset menot ja vientitulot ovat lisäyksiä kansantalouden rahaprosessiin, kun taas verot ja tuontimenot ovat vuotoja rahaprosessista. Kuvio Julkinen sektori ja ulkomaankauppa kiertokulkumallissa Kansantalouden kiertokulun tasapainotilanne on sellainen, että tuotanto ja siitä syntyvä tulovirta ei muutu ajan myötä. Ilman julkista sektoria toimivan suljetun kansantalouden tasapainoisen BKT:een ehto oli se, että tulovuodot (vuosittaiset säästöt) ja tulonlisäykset (vuosittaiset investoinnit) ovat yhtäsuuret. Tasapainotilanteessa hyödykkeiden vuosittaisen tarjonnan arvo vastaa kysynnän arvoa. Kun ulkomaankauppa ja julkinen sektori lisätään talouden kiertokulkuun, rahaprosessin säilyminen ennallaan vaatii sen, että julkisten menojen (G) ja vientitulojen (X) yhteenlaskettu vuosittainen arvo vastaa verojen (Z) ja tuontimenojen (M) yhteenlaskettua vuosiarvoa. Julkisen sektorin sisältävän avoimen kansantalouden BKT:een tasapainoehto voidaan esittää huoltotaseyhtälönä BKT = C + I + G + X M.

14 ESTOLA: MAKROTALOUS 1, BKT:een tasapainotilan saavuttamisen ehtoja voidaan tarkastella siten, että tutkitaan eri institutionaalisten sektorien kansantalouden kiertokulkuun tuomia nettomääräisiä rahavirtoja. Aiemman perusteella kotitalous- ja yrityssektori yhdistetään yhdeksi kokonaisuudeksi, jonka kiertokulkuun aiheuttamat tulovuodot ovat säästöt ja tulonlisäykset ovat investoinnit. Julkinen sektori puolestaan aiheuttaa verojen suuruisen tulovuodon kiertokulkuun, ja sen tuoma tulonlisäys on julkisten menojen suuruinen. Ulkomaat tuovat kiertokulkuun kotimaisten yritysten vientitulot ja poistavat kiertokulusta tuontimenot. Kotitalouksien nettovaikutus kiertokulkuun on siten I S:n, julkisen sektorin G Z:n ja ulkomaiden X M:n suuruinen. Sellaisen avoimen kansantalouden, jossa julkinen sektori on mukana, tasapainoisen BKT:een ehto voidaan kirjoittaa seuraavassa muodossa: kiertokulun yhteenlasketut tulonlisäykset = yhteenlasketut tulovuodot, eli I + G + X = S + Z + M. (6) Tasapainoinen kiertokulku vastaa vakioista BKT:een vuosiarvoa. Tasapainoisen BKT:een muutosten syitä voidaan siten analysoida vertaamalla eri institutionaalisten sektorien kiertokulkuun aiheuttamia tulovuotoja ja lisäyksiä pareittain. Tämä nähdään kirjoittamalla yhtälö (6) muotoon (I S) + (G Z) + (X M) = 0. Yksityisen sektorin (kotitaloudet ja yritykset) tasapainoista BKT:tta muuttava vaikutus pelkistyy yksityisten investointien ja säästöjen epätasapainoon, julkisen sektorin tasapainoista BKT:tta muuttava vaikutus riippuu epätasapainosta julkisissa menoissa ja verotuloissa, eli julkisen sektorin budjetin epätasapainosta, ja ulkomaankaupan vaikutukset riippuvat viennistä ja tuonnista saatujen tulojen erosta eli vaihtotaseen epätasapainosta. Epätasapaino yhdessä parissa voi kompensoitua yhtä suurella vastakkaismerkkisella epätasapainolla jossakin toisessa parissa. Toisaalta kansantalouden tasapainotason säilyminen ei sinänsä ole mikään hyve, vaan talouspolitiikan tavoite olisi pikemminkin saada tasapainoinen BKT kasvamaan ajan myötä. 1.5 Julkinen sektori ja ulkomaankauppa keynesiläisessä mallissa Merkitään vuoden t BKT:tta lyhyesti Y t :llä. Jos kansantalouden bruttoverotus oletetaan suhteelliseksi, julkisen sektorin verotulot vuoden t aikana voidaan ilmaista muodossa Z t = vy t, missä 0 < v = Z t /Y t < 1 on vakioksi oletettu verojen BKT -osuus. Vuonna 1993 v:n arvo oli Suomessa Lähde: Tilastokeskus: Suomen tilastollinen vuosikirja 1995.

15 ESTOLA: MAKROTALOUS 1, Sulautetun tilin 2 mukaisesti julkisen sektorin tulot kirjataan kansantalouden käytettävissä oleviin tuloihin. Kun verotulot vähennetään kansantalouden käytettävissä olevista tuloista, saadaan kotitalouksien käytettävissä olevat tulot. Kotitalouksien käytettävissä olevat tulot vuoden t aikana voidaan esittää muodossa Y Dt = Y t Z t = Y t vy t = (1 v)y t. Aiempaan tapaan kotitalouksien kulutusmenojen oletetaan olevan vakiosuhteessa kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin. Kotitalouksien kulutusmenot ovat siten muotoa C t = ky Dt = k(1 v)y t. 1.6 Julkinen sektori keynesiläisessä mallissa Ilman ulkomaankauppaa toimivan kansantalouden, jossa julkinen sektori on mukana, BKT:een (= Y t ) tasapainoehto voidaan esittää muodossa Y t = C t + I + G, C t = k(1 v)y t, Y t = k(1 v)y t + I + G. Ryhmittelemällä yo. yhtälöä uudestaan, saadaan Y t k(1 v)y t = I + G [1 k(1 v)]y t = I + G ( ) Yt 1 = (I + G), (7) 1 k(1 v) missä tasapainoista BKT:een arvoa merkitään Y t :llä. Julkisen sektorin lisääminen malliin saa aikaan sen, että yksityisten investointien kerroinvaikutus BKT:seen pienenee. Tämä nähdään seuraavasti 1 1 k(1 v) < 1, sillä 1 k(1 v) = 1 k+kv > 1 k kun 0 < k, v < 1. 1 k BKT -kertoimen pienentyminen johtuu suhteellisesta verotuksesta, sillä osa kulutuksen kasvusta vuotaa pois kiertokulusta verojen muodossa. Tämä tapahtuu siitä syystä, että julkiset menot oletettiin mallissa kiinteiksi. Julkinen sektori ei siis automaattisesti lisää menojaan BKT:een kasvun aikaansaamaa verotulojen kasvua vastaavasti. Kaavasta (7) nähdään, että julkisten menojen muutoksilla on samanlaiset BKT -vaikutukset kuin yksityisillä investoinneillakin. Jos nyt yksityiset investoinnit pienentyvät I:n verran ja julkiset menot lisääntyvät samanaikaisesti yhtä paljon, I = G > 0, tasapainoinen BKT säilyy

16 ESTOLA: MAKROTALOUS 1, ennallaan ( Y = 0), sillä talouden kiertokulussa kiertävä rahamäärä ei tällöin muutu. Tämä nähdään kaavan (7) avulla seuraavasti: ( ) Y 1 = ( I + G) = 0 kun G = I, 1 k(1 v) missä Y = Y t Y t 1, I = I t I t 1 G = G t G t 1 ovat suureiden muutokset jakson t aikana. Julkinen sektori voi siis menojaan muuttamalla lisätä tai vähentää BKT:een tasapainoarvoa yksityisten investointien tapaan. Nyt on syytä huomauttaa, että tässä osiossa tarkastellussa julkisen sektorin toiminnassa ei ole huomioitu sitä seikkaa, että pitkän päälle julkisen sektorin budjetin on oltava tasapainossa. Jos julkinen sektori harrastaa kansantalouden aktiviteettia lisäävää expansiivista finanssipolitiikkaa, ja rahoittaa sen velkaantumalla ulkomaille, julkisen sektorin on ajan myötä maksettava velat pois korkoineen. Jos julkisen sektorin expansiivisen menopolitiikan avulla ei saada kansantaloutta aidosti kasvamaan, vaan talouden kasvu perustuu ainoastaan lisääntyneisiin julkisiin menoihin, kansakunta joutuu tulevaisuudessa alentamaan elintasoaan, sillä julkisen sektorin velkojen maksaminen vaatii verotuksen kiristämistä tulevaisuudessa. Tällä perusteella julkisen sektorin kansantaloutta aktivoiva expansiivinen finanssipolitiikka tulee suunnitella siten, että sen avulla luodaan edellytyksiä yksityisen sektorin tuotantonopeuden lisääntymiselle. Tällainen finanssipolitiikka on sopusoinnussa julkisen sektorin pitkän aikavälin tasapainoisen budjetin kanssa. Suomessa julkisen sektorin velkaantuminen on ollut luvulla varsin nopeaa. Suomen valtion velka kasvoi vuoden 1990 lopun 57 miljardista markasta vuoden 1994 lopun 320 miljardiin markkaan (Taulukko 13.2). Tällainen julkisen sektorin menokehitys on selvästi ristiriidassa pitkän aikavälin tasapainoisen valtion budjetin kanssa % 19 % 37 % 55 % 63 % Taulukko Valtion velan BKT-osuudet Suomessa 3 Tarkastellaan seuraavaksi numeerisesti julkisten menojen tilapäisen lisäyksen aiheuttamaa BKT:een suhdannevaihtelua aiemmin esitettyjä numeroarvoja vastaavasti. Olkoon yksityiset investoinnit kuten ennen 100 (10 9 eur/v), julkiset menot 67.5 (10 9 eur/v), kotitalouksien kulutusosuus käytettävissä olevista tuloista k = 0.6 ja talouden bruttoveroaste v = Tällöin BKT -kertoimen arvoksi tulee 1/(1 0.6(1 0.45)) 1.5, kerroin k(1 v) = 0.6(1 0.45) = 0.33 ja BKT:een tasapainotaso on Y = 250.

17 ESTOLA: MAKROTALOUS 1, Oletetaan nyt julkisten menojen lisääntyvän tilapäisesti 20 (10 9 eur/v) vuonna 1 ja palaavan seuraavana vuonna ennalleen. Tämä saa aikaan alla kuvatun korkeasuhdanteen. Taulukon arvojen perusteella 20 (10 9 eur/v) suuruisesta BKT:een kasvusta on kolmessa vuodessa jäljellä 0.7 (10 9 eur/v), eli vajaa yksi kahdeskymmenesosa. Suhdannevaihtelut häviävät siis nopeammin pois julkisen sektorin sisältävässä kuin ilman sitä toimivassa kansantaloudessa. Samansuuruinen yksityisten investointien tilapäinen kasvu aiheuttaisi täsmälleen samanlaisen korkeasuhdanteen. Y 0 = = 250, Y 1 = = 270, Y 2 = = 256.6, Y 3 = = 252.2, Y 4 = = 250.7,. Y = Ulkomaankauppa keynesiläisessä mallissa Kansantalouden tuontimenojen oletetaan olevan vakiosuhteessa käytettävissä oleviin tuloihin yksityisten kulutusmenojen tapaan. Vientitulojen oletetaan määräytyvän yksityisten investointien ja julkisten menojen tapaan mallin ulkopuolella. Tuontimenot vuoden t aikana voidaan tällöin esittää muodossa M t = my Dt = m(1 v)y t, missä Y Dt = (1 v)y t. Tuontimenojen osuus käytettävissä olevista tuloista m, 0 < m = M t /Y Dt < 1, oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi vakioksi. Vuosina 1991 ja 92 m:n arvo oli Suomessa 0.23 ja Tässä esitettyjen oletusten kautta avoimen talouden keynesiläisen mallin tasapainoehto voidaan esittää muodossa Y t = C t + I + G + X M t, C t = k(1 v)y t, M t = m(1 v)y t Y t = k(1 v)y t + I + G + X m(1 v)y t Y t (k m)(1 v)y t = I + G + X [1 (k m)(1 v)]y t = I + G + X. Edellisestä saadaan ratkaistua BKT:een tasapainoiseksi arvoksi ( Yt = 1 1 (k m)(1 v) ) (I + G + X). (8)

18 ESTOLA: MAKROTALOUS 1, Aiempiin tilanteisiin verrattuna keynesiläinen BKT -kerroin on edelleen pienentynyt, sillä kertoimen nimittäjä on kasvanut. Tämä nähdään seuraavasti: 1 (k m)(1 v) = 1 k(1 v) + m(1 v) > 1 k(1 v), missä m(1 v) > 0 kun 0 < v < 1 (katso edellä BKT -kertoimen todistus ykköstä suuremmaksi). Syy kertoimen pienentymiseen on sama kuin julkisen sektorinkin tapauksessa; tuontimenot suuntautuvat ulkomaille, joten ulkomaankauppaa käyvässä kansantaloudessa osa kotimaisen tulonmuodostuksen kerrannaisvaikutuksista vuotaa tuontimenojen muodossa pois kiertokulusta. Kaavan (8) mukaan vientituloilla on yksityisiä investointeja sekä julkisia menoja vastaavat vaikutukset tasapainoiseen BKT:een. Väite: Edellä esitettyjen BKT -kertoimessa esiintyvien vakioiden numeerisilla arvoilla avoimen kansantalouden BKT -kerroin on ykköstä suurempi. Todistus: Väitteen mukaan kertoimen nimittäjä on ykköstä pienempi, 1 (k m)(1 v) < 1. Vähennetään tämän epäyhtälön molemmilta puolilta 1, jolloin saadaan (k m)(1 v) < 0. Kerrotaan saadun epäyhtälön molemmat puolet 1/(1 v) > 0:lla, jolloin saadaan (k m) < 0 k + m < 0 m < k. Tämä epäyhtälö toteutuu edellä esitetyillä k:n ja m:n arvoilla. 1.8 Finanssipolitiikka ja automaattiset vakauttajat taloudessa Edellä näimme, miten julkisen sektorin tulo-menotalouden lisääminen keynesiläiseen malliin pienensi BKT -kertoimen numeerista arvoa. Tämä merkitsee sitä, että suhteellinen verotus tasapainottaa automaattisesti yksityisten investointien aikaansaamia kerrannaisvaikutuksia. Kaavasta (7) havaitaan myös, että julkisten menojen muutoksilla on samanlaiset kerroinvaikutukset kotitalouksien kulutusmenoihin (ja sitä kautta tasapainoiseen BKT:een) kuin yksityisillä investoinneillakin. Suhteellinen verotus on siten yksi kansantaloutta vakauttava tekijä, joka automaattisesti pienentää hyödykemarkkinoiden kysyntää noususuhdanteissa ja lisää laskusuhdanteissa.

19 ESTOLA: MAKROTALOUS 1, Muita vastaavanlaisia julkisen sektorin aikaansaamia automaattisia vakauttajia ovat lakisääteiset valtion maksamat työttömyyskorvaukset, jotka lisäävät julkisia menoja lamakausina. Nousukauden aikana työttömyys pienentyy, mikä pienentää julkisia menoja työttömyyskorvausten vähentymisen kautta. Tämä jarruttaa talouden nousuvauhtia automaattisesti edellyttäen, että valtio ei lisää muita menojaan vastaavasti. Edellä osoitimme, että ulkomaankaupan lisääminen keynesiläiseen malliin pienentää keynesiläisen BKT -kertoimen arvoa. Ulkomaankauppaa käyvän talouden voidaan siten väittää olevan suljettua taloutta stabiilimpi. Näin siksi, että osa yksityisten investointien, julkisten menojen ja vientitulojen muutosten aikaansaamista BKT:een kerrannaisvaikutuksista vuotaa ulkomaille tuontikysynnän vaihteluina. Kotimaisten investointien lasku ei vastaavasti aiheuta yhtä suurta kotimaisen tuotantonopeuden laskua kuin suljetussa taloudessa, sillä osa yksityisten kulutusmenojen laskusta pienentää tuontitavaroiden kysyntää eikä siten koko määrällään supista kotimaista kulutusta.